Toiminnallinen tavoite Liikevaihto on kasvanut henkilötyövuotta kohden Liikevaihto/henkilötyövuodet
|
|
- Annemari Pauliina Kahma
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Liikelaitokset Tavoitteet Tampereen Vesi Liikevaihto on kasvanut henkilötyövuotta kohden Liikevaihto/henkilötyövuodet Pesonen Pekka Liikevaihto/htv kasvoi 2,2% vuoteen 2015 verrattuna. 28 Tampereen Vesi Työhyvinvointi on parantunut vuoteen 2015 verrattuna Työhyvinvointimatriisin tulokset Pesonen Pekka Työhyvinvointimatriisin tulos on parantunut. Muutosta selittää varhe-maksujen tasausjärjestelmä, jonka johdosta Vedelle ei kohdistu varhe-maksuja vuodelle Myös henkilöstön kokemus vaikutusmahdollisuuksista, sosiaalisesta pääomasta, innovatiivisuudesta ja päätöksenteon oikeudenmukaisuudesta on parantunut. Tampereen Vesi Hinnat ovat suurten kaupunkien keskitason alapuolella Hintataso Pesonen Pekka 29 VVY:n maksukyselyn mukaan Tampereen Veden vuoden 2016 kerrostalojen vertailuhinta on 3,93 /m3 ja 15 suurimman laitoksen keskihinta 4,30 /m3. Tampereen Veden vertailuhinta on neljänneksi halvin. Ero keskihintaan on pienentynyt edellisvuodesta 0,16 /m
2 Liikelaitokset Tavoitteet Tampereen Vesi Vesijohtoveden laatu ja toimitusvarmuus säilyvät korkealla tasolla Asiakastyytyväisyys Pesonen Pekka Taloustutkimuksen WACSI-asiakastyytyväisyyskyselyssä Tampereen Veden kokonaiskeskiarvo parani 0,04 yksikköä v tehtyyn edelliseen kyselyyn nähden. Arvosana asteikolla 4-10 oli v ,61 ja v , Tampereen Vesi Vesijohtoverkoston toimintavarmuudesta huolehditaan Verkoston keskimääräinen uusiutumisaika < 100 v. Pesonen Pekka Saneeraus kohdistui pääosin suuriin putkiosuuksiin, jolloin juoksumetrien mukaan laskettava uusiutumisaika jäi oleellisesti tavanomaista suuremmaksi (307 vuotta). Tavoitteena oli uusia vähintään 1 % verkostopituudesta, mutta sitä uusittiin vain 0,3 %. Kuitenkin rahaa saneerauksiin käytettiin tavanomainen määrä. Tämä johtui siitä, että vuonna 2016 uusittiin tavanomaista suurempia putkia, mikä on kalliimpaa kuin pienempien putkien uusiminen (Ei toteudu) 34
3 Tampereen Vesi Liikelaitos on edesauttanut päätöksentekoa liittyen seudullisen vesihuollon tulevaisuuden ratkaisuihin yhdessä omistajaohjauksen kanssa Tehdyt toimenpiteet, toteutustilanne Pesonen Pekka Liiketoimintajaosto on linjannut, että asiaan palataan myöhemmin. Tavoite toteutui liikelaitoksen toimenpiteiden osalta. 33 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikevaihto on kasvanut henkilötyövuotta kohden Liikevaihto/henkilötyövuodet Pirhonen Pekka Liikevaihto/htv pieneni 7,3 % vuoteen 2015 verrattuna (Ei toteudu) 35
4 Liikelaitokset Tavoitteet Tampereen Kaupunkiliikenne Työhyvinvointi on parantunut vuoteen 2015 verrattuna Työhyvinvointimatriisin tulokset Pirhonen Pekka Työhyvinvointimatriisin tulos on laskenut. Muutosta selittää sairauspoissaolojen lisääntyminen edelliseen vuoteen verrattuna (Ei toteudu) Tampereen Kaupunkiliikenne Kapasiteetti on mukautettu tilaajan kilpailuttamissuunnitelmaan Tehdyt toimenpiteet Pirhonen Pekka 36 Toiminnan volyymin muutoksiin on reagoitu nopealla aikataululla niin kaluston kuin henkilöstötarpeen osalta ja tilaajan edellyttämät suoritteet on haastavissakin olosuhteissa pystytty hoitamaan. Liikennöinti täyssähköbusseilla on käynnistetty tilaajan kanssa laaditun suunnitelman mukaisesti joulukuussa
5 Tampereen Kaupunkiliikenne Toiminta on kilpailukykyistä yksityisiin palveluntuottajiin verrattuna Hintataso taloudellinen tulos huomioiden (omistajaohjausyksikön arvio) Pirhonen Pekka Tilaajalle on annettu vuoden 2016 alusta lukien yli 7,1 % suuruinen alennus tuotantosopimuksen mukaisesta hinnasta ja kilpailukyky yksityiseen sektoriin nähden on näin kohentunut. Lisäksi vuoden 2016 taloudellinen tulos ylittää korotetunkin tulostavoitteen 1,5 miljoonalla eurolla. 37 Tampereen Kaupunkiliikenne Asiakastyytyväisyys on kehittynyt positiivisesti edelliseen vuoteen verrattuna Asiakastyytyväisyysmittauksen tulokset Pirhonen Pekka Tilaajan suorittamien laatumittausten vuoden 2016 keskiarvo 4,01 ylittää edellisvuoden 2015 keskiarvon 3,
6 Liikelaitokset Tavoitteet Tampereen Infra Liikevaihto on kasvanut henkilötyövuotta kohden Liikevaihto/henkilötyövuodet Tietäväinen Milko Liikevaihto/htv kasvoi 4,9% vuoteen 2015 verrattuna. 39 Tampereen Infra Työhyvinvointi on parantunut vuoteen 2015 verrattuna Työhyvinvointimatriisin tulokset Tietäväinen Milko Työhyvinvointimatriisin tulos on parantunut. Muutosta selittää sairauspoissaolojen ja tapaturmatiheyden ja varhe-maksujen lasku. Myös osassa matriisin K10-mittareissa tulokset ovat parantuneet
7 Tampereen Infra Tampereen Infra Liikelaitoksen organisointitavan selvittämisestä seuraavia päätöksiä on toteutettu yhdessä omistajaohjauksen kanssa Toteutustilanne Tietäväinen Milko Tampereen Infran viisivuotinen kehittämisohjelma päättyi vuoden 2015 lopussa. Kehittämisohjelman toimenpiteistä vuodelle 2016 jäi kasvihuonetoiminnan lakkauttaminen. Yhteistoimintaneuvottelut käytiin keväällä ja toiminta lopetettiin lokakuussa. Henkilöstön työtehtävien muutoksista on sovittu. Kehittämisohjelman loppuraportti on käsitelty liiketoimintajaostossa Korjaamotoimintaan uuden haasteen toi entiseltä Tampereen Logistiikka Liikelaitokselta vuoden vaihteessa siirtyneet rakennuskonevuokraamo ja rakennustarvikevarasto. Päätökset toiminnan sopeuttamisesta ja vuokratilojen vähentämisestä on tehty. Henkilöstön uusista työtehtävistä on sovittu ja tehty päätökset. 41 Tampereen Infra Tuotettujen palveluiden hinta- ja laatutaso vastaa yksityisten kilpailijoiden tasoa v Toteutunut hinta- ja laatutaso, toteutustilanne (omistajaohjausyksikön arvio,huomioiden sisäinen kate ja eläkemenoperusteiset maksut) Tietäväinen Milko 42 Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto käsitteli Tampereen Infra Liikelaitoksen kehittämisohjelman loppuraportin Raportissa käytiin läpi Infran toimintojen (rakentamispalvelut, kunnossapitopalvelut, kalustopalvelut, paikkatietopalvelut ja suunnittelupalvelut) hintaa ja hinnoittelua. Kehittämisohjelman aikana vuosina Infran tuottavuus parantui arviolta %. Tämän seurauksena Infran ero markkinoilla toimiviin yrityksiin nähden on merkittävästi kaventunut. Yleisen taloustilanteen johdosta markkinoilla tapahtuva hinnoittelu on ollut kireää ja mm. tämän seurauksena markkinahinnan saavuttaminen on vaikeaa. Kun huomioidaan Infran tilikauden 2016 toteutunut liikeylijäämätaso 3,3 milj. euroa, kaventuu kaupungin oman tuotannon ero jonkin verran suhteessa yksityisiin toimijoihin. Palvelujen laadun osalta Infran on perinteisesti katsottu olevan vähintään vertailukelpoisella tasolla yksityisten toimijoiden kanssa. Oman tuotannon etuna, mitä on vaikea arvostaa euromääräisesti, on esim. rakentamiskohteissa mahdollinen toiminnan nopeus. Yhteenvetona voidaan sanoa, että tuotettujen palvelujen laatutason osalta vastaa yksityisten kilpailijoiden tasoa, hintatason osalta tavoitetta ei ole saavutettu. ± (Toteutuu osittain) 39
8 Liikelaitokset Tavoitteet Tampereen Infra Tampereen Logistiikka Liikelaitoksesta siirtynyt vuokraamotoiminta on otettu vastaan ja toiminta järjestetty Infran strategian mukaisella tavalla Tehdyt toimenpiteet Tietäväinen Milko Tuomi Logistiikka Oy:n järjestelyjen yhteydessä Tampereen Infraan siirtyi entisen Logistiikka Liikelaitoksen ylläpitämät konevuokraamo ja rakennustarvikevarasto. Siirto koski 6 työntekijää. Infran strategian mukaisesti toiminnat järjestettiin Tampereen Infran liiketoiminnan lähtökohdista. Yhteistoimintaneuvottelut toiminnan ja tehtävien uudelleenjärjestelyistä käytiin keväällä. Vuokraamotoiminta on lakkautettu ja koneet ja laitteet on siirretty Infran, Tampereen Veden, Tilakeskuksen ja Sarka Oy:n käyttöön. Henkilöstön uusista tehtävistä on sovittu ja tehty päätökset. Vuokraamon ja rakennustarvikevaraston tilat Viinikankadulla on irtisanottu. 43 Tampereen Voimia Liikevaihto on kasvanut henkilötyövuotta kohden Liikevaihto/henkilötyövuodet Alatalo Tarja S 44 Työn tuottavuus parani Tampereen Voimia liikelaitoksessa ja se oli 7prosenttiatavoitetta parempaa. Liikevaihto henkilötyövuotta kohti oli euroa tavoitteen ollessa euroa. Työn tuottavuusluku ei ole vertailukelpoinen edelliseen vuoteen. Työn tuottavuus on parantunut toiminnan organisointia kehittämällä, monipalvelutyötä laajentamalla ja kilpailutusten avulla. 40
9 Tampereen Voimia Työhyvinvointi on parantunut vuoteen 2015 verrattuna Työhyvinvointimatriisin tulokset Alatalo Tarja S Työhyvinvointimatriisin tulos on parantunut. Vaikka sairauspoissaolot ovat lisääntyneet, on tapaturmatiheys ja varhe-maksut laskeneet. Myös henkilöstön kokemus työaikojen hallinnasta, vaikutusmahdollisuuksista, innovatiivisuudesta ja päätöksenteon oikeudenmukaisuudesta on parantunut. 45 Tampereen Voimia Asiakastyytyväisyys on kehittynyt positiivisesti edelliseen vuoteen verrattuna Asiakastyytyväisyysmittauksen tulokset Alatalo Tarja S 46 Tamperen Voimia liikelaitoksen asiakkaiden tyytyväisyys ateriapalveluihin parani edelliseen vuoteen verrattuna. Tyytyväisten osuus ateriapalveluihin oli 73 prosenttia, edellisenä vuonna se oli 74 prosenttia. Tyytymättömien osuus oli 9 prosenttia, kun se edellisenä vuonna oli 14 prosenttia. Vaikka tyytyväisten osuus laski yhden prosenttiyksikön, tyytymättömien osuus väheni saman aikaisesti 5 prosenttiyksikköä, jolloin kokonaistyytyväisyys parani. Asiakastyytyväisyyden paraneminen on seurausta systemaattisesta asiakasyhteistyöstä ja yhteiskehittämisestä sopimusasiakkaiden kanssa sekä ruokailijoiden osallisuudesta palveluiden kehittämiseen. Asiakastyytyväisyyttä puhtauspalveluihin kysyttiin ensimmäistä kertaa, joten siitä ei ole vertailutietoa. Tyytyväisten osuus oli 59 prosenttia ja tyytymättömien osuus 15 prosenttia. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti TNS-Gallup Oy ja siihen vastasi 4663 ruokailija-asiakasta ja puhtauspalvelujen osalta 82 kohteiden yhteyshenkilöä. 41
10 Liikelaitokset Tavoitteet Tampereen Voimia Tilakeskukselta siirtynyt puhtaanpitopalvelu on integroitu Voimiaan ja monipalvelutyön laajentaminen lisää tehokkuutta Liikevaihto/henkilötyövuodet Alatalo Tarja S Tampereen Voimian toiminta ja Tampereen Tilakeskuksen siivoustoiminta yhdistettiin alkaen onnistuneesti. Työn tuottavuus oli Tampereen Voimia liikelaitoksessa 7prosenttiatavoitetta parempaa vuonna Liikevaihto henkilötyövuotta kohti oli euroa tavoitteen ollessa euroa. Työn tuottavuusluku ei ole vertailukelpoinen edelliseen vuoteen. Työn tuottavuus on parantunut toiminnan organisointia kehittämällä, monipalvelutyötä laajentamalla ja kilpailutusten avulla. Vuodelle 2017 puhtauspalvelujen hintoja on pystytty alentamaan 1,2 milj. eurolla. 47 Tampereen Voimia Tampereen Voimian organisointitavan selvittämisestä seuraavia päätöksiä on toteutettu yhdessä omistajaohjauksen kanssa Toteutustilanne Alatalo Tarja S 48 Kehitysohjelma (Kh ) on toteutettu vuosien aikana systemaattisesti lukuun ottamatta liiketoimintamallin uudistamiseen tähtäävää investointia keskitettyyn tuotantoon. Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto päätti siirtää ateriakeskuksen investointisuunnitelman hyväksymistä, kunnes sote-uudistuksen vaikutuksista on tarkempaa tietoa. Päätöksen siirtämisellä on merkittäviä toiminnallisia ja taloudellisia vaikutuksia liikelaitokselle. Tampereen Voimia liikelaitoksen johtokunta on hyväksynyt omalta osaltaan ateriakeskuksen hankesuunnitelman. Kehitysohjelman aikana Tampereen Voimia liikelaitos on tuloksellisesti ottanut haltuun kaupungin ateria-ja puhtauspalveluiden järjestämisvastuun monituottajamallilla sekä toteuttanut henkilöstöravintolatoiminnan liikkeenluovutuksen. Lisäksi vertailun vuoksi ostopalveluna toteutettu koulu-, päiväkoti- ja opiskelijaruokailu Hatanpään ja Härmälän alueella osoittaa, että ateriapalveluissa ei ole oman tuotannon ja ostopalvelujen välillä olennaista eroa taloudellisesti eikä asiakastyytyväisyydessä lasten ja nuorten palveluissa. Kehitysohjelman arviointiryhmä kokoontui kehitysohjelman aikana 10 kertaa. Erillinen arviointiryhmä päättää työskentelynsä ja toiminnan kehittämisen seuranta ja arviointi jatkuu normaalina omistajaohjauksena. ± (Toteutuu osittain) 42
11 Tampereen Tilakeskus Liikevaihto on kasvanut henkilötyövuotta kohden Liikevaihto/henkilötyövuodet Ekholm Virpi Johanna Tavoite toteutui. Liikevaihto/htv kasvoi vuoden 2016 talousarvioon verrattuna 9,8 prosenttia. 49 Tampereen Tilakeskus Työhyvinvointi on parantunut vuoteen 2015 verrattuna Työhyvinvointimatriisin tulokset Ekholm Virpi Johanna Työhyvinvointimatriisin tulos on parantunut. Muutosta selittää sairauspoissaolojen ja tapaturmatiheyden lasku. Lisäksi henkilöstön kokemus vaikutusmahdollisuuksista, innovatiivisuudesta ja päätöksenteon oikeudenmukaisuudesta on parantunut. 50 Tampereen Tilakeskus Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen organisointitapa on selvitetty yhdessä omistajaohjauksen kanssa Toteutustilanne Ekholm Virpi Johanna Selvitys on toteutettu omistajaohjauksen johdolla. Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto on käsitellyt asiaa helmikuun ja kesäkuun kokouksessaan. Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto on linjannut , että valmistelua jatketaan vaihtoehdolla, jossa tilaomaisuus jää kaupungin taseeseen ja palvelutuotanto yhtiöitetään. Syksyn aikana asian valmistelua on jatkettu osana palvelualueiden organisointia. Tilaomaisuus on päätetty siirtää Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueelle perustettuun Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmään. Tilaomaisuuden siirtoon liittyvät, henkilöstöön kohdentuvat muutokset on käsitelty kaupungin ja Tilakeskuksen YT-ryhmissä ja siirtyminen tapahtuu alkaen. Tilaomaisuuden siirron suunnittelu on käynnistetty omistajaohjauksen johdolla ja se tapahtuu vuoden 2017 aikana. Liikelaitoksen yhtiöittämisselvitystä jatketaan omistajaohjauksen johdolla
12 Liikelaitokset Tavoitteet Tampereen Tilakeskus Rakennuskannan arvo säilyy ja korjausvelka pienenee Korjausvelan määrä Ekholm Virpi Johanna Korjausvelan määrää hallitaan isommilla kunnossapitotöillä, pienillä investoinneilla ja perusparannusinvestoinneilla. Korjausvelan hallinnan keinona on myös palveluverkossa tarpeettomien, usein huonokuntoisten rakennusten purkaminen tai realisointi. Trellum korjausvelka-arvion mukaan Tilakeskuksen korjausvelkaa sisältävien kiinteistöjen kunto laskee noin 1,55 % vuodessa. Korjausvelan määrässä tämä tarkoittaa noin 23 milj. euron korjausvelan kasvua vuodessa. Korjausvelka väheni kiinteistöjen myyntien ja purkujen kautta vuoden 2016 aikana noin 2,15 milj. euron edestä. Perusparannukset ja -korjaukset pienentävät korjausvelkaa olemassa olevassa kiinteistökannassa. Isojen investointien kautta korjausvelka väheni noin 9 milj. euroa. Pienten investointien rahalla tehtiin vuonna 2016 yhteensä noin 15 milj. euron edestä hankkeita. Pienet investoinnit jakaantuvat rakennusta parantaviin hankkeisiin, sisäilmahankkeisiin sekä käyttäjälähtöisiin hankkeisiin. Kaikkien hanketyyppien toteutus vaikuttaa korjausvelkaan, mutta niiden suoraan korjausvelkaa laskevaa vaikutusta on mahdotonta arvioida tarkkaan. Jos oletetaan, että pienet investoinnit vähentävät korjausvelkaa noin 30 % osuudelta, niin niiden korjausvelkaa laskeva kokonaisvaikutus vuonna 2016 oli noin 4,5 milj. euroa. Rakennusten kunnossapitoon käytettiin vuonna 2016 noin 12,3 milj. euroa. Suurin osa tästä rahasta kului lukemattomien pienten vikakorjausten tekemiseen, joilla ei ole vaikutusta korjausvelkaan. Voidaan karkeasti arvioida, että noin 20 % kunnossapitorahalla tehtävistä töistä olisi sen mittakaavan teknisten järjestelmien uusimisia ynnä muita toimenpiteitä, joilla voidaan katsoa olevan vaikutusta korjausvelan määrään. Näin arvioituna kunnossapitotöiden korjausvelkaa laskeva vaikutus oli noin 2,5 milj. euroa. Kokonaisuudessa voidaan siis todeta, että korjausvelan määrä Tilakeskuksen omistamissa kiinteistöissä kasvoi vuoden 2016 aikana. Alkuvuodesta 2016 Tilakeskuksen omistamien rakennusten korjausvelka oli noin 297 milj. euroa. Rakennuskannan arvo koostuu olemassa olevien rakennusten arvon kehittymisestä, uusista käyttöön otettavista rakennuksista ja rakennusten realisoinneista sekä rakennusten purkamisesta ja kiinteistökannasta poistumisesta. Rakennusten arvon vuotuinen kulumisprosentti on korjausvelkaselvityksissä arvioitu tasoon 1,55 %. Koko kiinteistökannan osalta tämä tarkoittaa noin 28 milj. euron arvon alenemaa. Myyntien ja purkujen kautta rakennuskannan arvo on laskenut lisäksi vielä noin 1,6 milj. euroa. Talonrakennusinvestointien suuruus vuonna 2016 oli noin 91,3 milj. euroa. Iso osa tästä rahasta käytettiin perusparannuksiin ja uudisrakentamiseen. Vaikka kaikki käytetty raha ei suoraan kasvatakaan rakennuskannan arvoa, voidaan arvioida, että koko rakennuskannan arvo kasvoi selvästi vuoden 2016 aikana. 52 ± (Toteutuu osittain) 44
13 Tampereen Tilakeskus Kaupungin kiinteistöjen energiankulutus on pienentynyt 1,5 % vuodesta 2015 ja uusiutuvan energian osuus sähköstä on 100 % Toteutunut energiankulutus ja uusiutuvan energian kulutus sähköstä Ekholm Virpi Johanna Vuonna 2016 absoluuttinen (eli ei oteta huomioon rakennustilavuuden muutosta eikä sääolosuhteita) lämmönkulutus nousi noin 7,4 % ja sähkönkulutus noin 1,6 % verrattuna vuoteen 2015, joten säästötavoitetta ei energioiden kokonaiskulutuksina näin laskettuna saavutettu. Vertailtaessa toteutuneita energiankulutuksia on perusparannuksessa olevat ja uudet valmistuneet kohteet poistettava vuoden 2016 laskelmista, jotta luvut ovat vertailukelpoisia vuoteen Myös vertailuvuosien erilaiset sääolosuhteet (normeeraus) on otettava laskelmissa huomioon. Energiankulutusvertailussa oleva rakennustilavuus kasvoi vuonna 2016 noin 2,6 % verrattuna vuoteen 2015 ja vuosi 2016 oli noin 15 % kylmempi kuin vuosi Kun otetaan rakennustilavuuden muutos ja sääkorjaus huomioon, niin lämmön kulutus laski lähes 6 % ja sähkön kulutus noin 1 %. Energiankulutus, eli lämpö ja sähkö yhteensä, laski noin 4,5 % verrattuna vuoteen Uusiutuvan energian osuus sähköstä on 100 %
Liikevaihto on kasvanut henkilötyövuotta kohden Liikevaihto/HTV Pesonen Pekka
liikelaitokset Tampereen Vesi Liikevaihto on kasvanut henkilötyövuotta kohden Liikevaihto/HTV Pesonen Pekka 1 Liikevaihto/htv: 60,706 M / 137 = 443 109 /htv. Vertailuluku 12/2016: 57,183 M / 136 htv =
TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA
TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN 2019-2021 TALOUSSUUNNITELMA Tampereen Vesi Liikelaitoksen johtokunta 7.9.2017 1 2 TAMPEREEN VESI Tampereen Vesi tuottaa toiminta-alueensa vesihuoltopalvelut
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti
SSTL, puhtausalan kehityspäivä Tuija Silván, tuotantopäällikkö,tampereen Voimia Liikelaitos 11/11/ Tampereen Voimia
Ateria- ja puhtauspalvelut yhdessä vai erikseen Case Tampereen Voimia Liikelaitos Tampereen Voimian muutosprosessi ateria- ja puhtauspalveluja tuottavaksi liikelaitokseksi. 20.10.2017 SSTL, puhtausalan
11 Tampereen Kaupunkiliikenne liikelaitoksen viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
Tampere Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Aika 22.03.2017, klo 08:00-08:56 Paikka TKL:n kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus 11 Tampereen Kaupunkiliikenne
KONE Pörssi-ilta , Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONE Pörssi-ilta 25.3.2013, Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Vuosi 2012 lyhyesti KONE lyhyesti myynnin ja henkilöstön jakautuminen vuonna 2012 Liikevaihto liiketoiminnoittain, yhteensä 6,3 miljadia
Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.
3.11.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu
15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR
362,6 (338,7) milj. EUR, kasvua 7,0 % tai 10,1 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvoi 40,9 % ja oli 48,4 (34,4) milj. EUR tai 13,4 % (10,2 %) liikevaihdosta 15,7 % (8,4 %) 15,9 % (11,4 %); 110,7
TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015
TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa
58 Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen
Tampere Ote pöytäkirjasta 13/2017 1 (5) 58 Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelman hyväksyminen TRE:5868/02.02.01/2017 Valmistelija / lisätiedot:
Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä
Senaatti-kiinteistöt Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Teemme tilaa onnistumiselle Senaatti-kiinteistöt on yksi merkittävimmistä kiinteistöalan toimijoista ja valtionhallinnon
Tampereen Infra Liikelaitoksen strategian raportointi tammi-joulukuulta 2016
Asiakastyytyväisyys paranee Aikataulujen pitävyys Aikataulujen pitävyyden kuiluarvo enintään 1,2 mitattuna asiakastyytyväisyystutkimuksessa loppuvuodesta (2015 kuilu 1,2) Kokonaisarvosana aikataulujen
TAMPEREEN TILAKESKUS LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016
1 (16) TAMPEREEN TILAKESKUS LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 1. Toimintakertomus on toiminta-ajatuksensa mukaan palveluorganisaatio, joka tiloilla ja kiinteistöpalveluilla luo edellytykset hyville
Osavuosikatsaus 1-8/2016
Liikelaitos Vastuuhenkilö Vs. liikelaitoksen johtaja Päivi Takkinen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten arvo on yht. 33 083 062 euroa. Uusina asiakaskohteina
KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto
1 KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA 1. Johdanto Liikelaitoksen tehtävänä on vastata kaupungin omistuksessa tai hallinnassa olevista toimitiloista ja yritystiloista ja niihin välittömästi liittyvistä
Osavuosikatsaus 1-4/2016
Osavuosikatsaus 1-4/ Liikelaitos Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten arvo on yht. 33 083 062 euroa.
Toinen vahvan kehityksen vuosi
Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa
Talousarvion 2017 toiminnalliset tavoitteet
Talousarvion 2017 toiminnalliset tavoitteet Liikelaitokset ja tytäryhteisöt 15.9.2016 Khlija 1 14.9.2016 Liikelaitokset Talousarviossa asetetaan liikelaitoksille sitovia toiminnallisia tavoitteita. Vuonna
Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä
Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä
Selostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti
TALOUDEN TOTEUTUMISEN RAPORTOINTI TEKNINEN TOIMI Selostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti Eurotavoitteen
Kajaanin kaupungin rakennusten arvo- ja korjausvelkaselvityksen päivitys 2016
Vimpelinlaakson keh.liikelaitoksen johtokunta 24 16.12.2016 Kajaanin kaupungin rakennusten arvo- ja korjausvelkaselvityksen päivitys 2016 VIMJK 24 (valm. Markku Haverinen) Trellum Consulting Oy on tehnyt
HSY - katsaus. Isännöitsijäseminaari 13.11.2014. Raimo Inkinen, toimitusjohtaja
HSY - katsaus Isännöitsijäseminaari 13.11.2014 Raimo Inkinen, toimitusjohtaja 13.11.2014 HSY:n strategia 2020 Visio 2020 : Vastuulliset, tehokkaat ja kehittyvät vesihuolto-, jätehuolto- ja seututietopalvelut
16 Talouden raportointi tammi-syyskuulta 2016
Tampere Pöytäkirja 2/2016 1 (11) Aika 26.10.2016, klo 16:00-20:32 Paikka Jokipohjantie 24, neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Läsnäolo- ja puheoikeuden myöntäminen
SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus
SERVICAN TIETOISKU PSSHP:n hallitus 13.3.2018 SERVICA, ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Palvelutuotanto alkoi 1.1.2012 Omistajat Kuopion kaupunki (51,5 %) ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri
Tampereen Voimia Liikelaitos. Tilinpäätös 2016
Tampereen Voimia Liikelaitos Tilinpäätös 2016 Tampereen Voimia Liikelaitoksen johtokunta 28.3.2017 1. TOIMINTAKERTOMUS 3 1.1. Toimitusjohtajan katsaus 3 1.2. Arvio tulevasta kehityksestä 4 1.3. Henkilöstö
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6215/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (1) 350 Asianro 6215/10.03.02.04/2015 Kuopion Tilakeskuksen hallinnassa olevien rakennusten jakaminen tilasalkkuihin Konserniohjausjohtaja Janne Airaksinen Omistajaohjaus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä
20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809
Tampereen Veden talous
3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 205 474,19 8 661 352,05 Kiinteät rakenteet ja laitteet 103 247 712,04 99 123 603,03 Koneet
160 Joensuun Tilakeskus Vastuuhenkilö: tilakeskuksen johtaja
160 Joensuun ilakeskus Vastuuhenkilö: tilakeskuksen johtaja KÄYÖALOUS Joensuun ilakeskus vastaa toimialansa palvelujen tehokkaasta ja taloudellisesta järjestämisestä lähtökohtana asiakkaiden tarpeet ja
Terveys- ja talouspäivät Helsinki, Olavi Hiekka
Terveys- ja talouspäivät Helsinki, 23.8.2018 Olavi Hiekka TILAKESKUS PÄHKINÄNKUORESSA Yhtiö on perustettu 1/2017 Senaatti-kiinteistöjen tytäryhtiöksi ja se siirtyy maakuntien omistukseen viim. vuonna 20121.
Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen yhteensä
Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.8 Esitys 3.4.8 8 Suominen yhteensä Milj. EUR Q1/8 Q1/7 Q4/7 7 Liikevaihto 54,5 54,3 54,1 15, Liikevoitto ennen arvonalennuksia liikearvosta -,1 1,3 -,6 1,7 Liikevoitto -,1 1,3-6,8
Asiakastyytyväisyys kohdallaan
Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta
13 Luottamushenkilön oikeus erota luottamustoimesta Tampereen Vesi Liikelaitoksen toimitusjohtajan päätöspöytäkirjat
Tampere Pöytäkirja 2/2016 1 (9) Aika 20.10.2016, klo 15:30-18:54 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan tarkastus 13 Luottamushenkilön
Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit
Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 2019 2020 Investoinnit 2018-2020 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900 000 Investoinnin nimi 2017 2018 2019 2020 Investoinnit 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900
ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä
Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot
Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon,
Sivu 1 / 20 Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon, 19.11.2018 Jäljessä on listattu korjatut kohdat (ei alkuperäistä esitystä), ellei muuta ole mainittu. Yleiset lähtökohdat s. 3-4) Esipuhe Talousarviossa
Suunnittelukehysten perusteet
Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino
Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013
12.02.2014 Sivu 1 / 1 675/02.06.01/2014 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 Valmistelijat / lisätiedot: etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja
Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille
Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino
MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25797 1 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 1 2.1 Tarkastelualueen
Q3 osavuosikatsaus. Talousjohtaja Tuomo Valkonen
Q3 osavuosikatsaus Talousjohtaja Tuomo Valkonen Heikko tulos tehostamistoimet käynnissä 2 HKScan-konserni Q3/2017 Positiivista Negatiivista Tuotemyynnin liikevaihto ja markkinaosuus kääntyivät kasvuun
KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen yhtiökokous 2014 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2013: Vahvaa kokonaiskehitystä 2013 2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset M 6 151,0 5 496,2 11,9
Jyväskylän energiatase 2014
Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %
Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj
Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
KONEen yhtiökokous helmikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen yhtiökokous 2013 25. helmikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2012: Vahvaa kehitystä ja ennätyskorkea rahavirta 2012 2011 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset Me
Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.
Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Verotulot ovat jäämässä yli 11 milj. euroa talousarvioon merkittyä pienemmiksi. Ennuste on olennaisesti
SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI
1 SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI 30.4.2008 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALVELUALUE/TULOSALUE: TEKNISET PALVELUT PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit
TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.
KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta
Kemi-Konserni. Konserniraportointi 1/ 2016
Kemi-Konserni Konserniraportointi 1/ 2016 TEOLLISUUSKYLÄ OY LIIKEVAIHTO 1 601 200,00 520 660,93 32,52 0,00 0,00 Liiketoiminnan muut tuotot 100 000,00 21 346,10 21,35 0,00 0,00 Materiaalit ja palvelut 0,00
Jyväskylän energiatase 2014
Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus
Hinnat ovat suurten kaupunkien keskitason alapuolella
Liikelaitos Sitova toiminnallinen tavoite 2018 Mittari Tampereen Vesi Liikelaitos Liikevaihto on kasvanut henkilötyövuotta kohden Liikevaihto/HTV Tuki ja liikuntaelinsairauksista johtuvat sairauspoissaolot
Suominen Yhtymä Oyj. Toimintakatsaus. Tulostiedote Esitys Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja
Tulostiedote 1.1. - 31.12.27 Esitys 11.2. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q4/27 Q4/26 27 26 Liikevaihto 54,1 54,2 215,2 22,6 Liikevoitto ennen arvonalennuksia
Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016
Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 2016 Liikevaihto Uponor-konserni, M 2014 2015 Muutos Liikevaihto 1 023,9 1 050,8 2,6 % Orgaaninen kasvu 5,2 % ilman
Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki
Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari 8.5.2018 Helsinki ALUKSI 4 ERILAISTA VUOKRAMALLIA Tilakeskuksen omistamat kiinteistöt Kuntien omistamat kiinteistöt Muiden
Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö
Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö YM:n, STM:n ja Suomen Kuntaliiton rahoittama projekti Rakennusten ylläpidon ja korjausten terveysja
Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus. Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen
Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen Tampereen liikelaitokset ja tytäryhteisöjä Tampereen Raitiotie Oy Konsernin avainlukuja 5 liikelaitosta:
ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma
ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Autoalan toimenpideohjelma 1 Sisällys AUTOALAN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden energiankäyttö Energiatehokkuustoimenpiteet
2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen
2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 ltjk 5.10.2016 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta
HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta 2 08 Hankintakeskus (Keskuskirjanpidontaulukot, ei tarvitse täyttää) (1 000 euroa) Talousarvio TA-muutokset Yhteensä Toteutunut
AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA
AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)
Valtion vuokrajärjestelmä Vuokrakäsikirja
Valtion vuokrajärjestelmä Vuokrakäsikirja 24.5.2016 Sisällysluettelo Johdanto 1. Vuokran määräytyminen valtion vuokrajärjestelmässä... 4 2. Kokonaisvuokran pääomaosuuden ja pääomavuokran määräytyminen...
Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP
1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten
Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti
n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.
TAMPEREEN INFRA LIIKELAITOKSEN PALVELU- JA VUOSISUUNNITELMA 2018
TAMPEREEN INFRA LIIKELAITOKSEN PALVELU- JA VUOSISUUNNITELMA 2018 Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunta 20.12.2017 1 Tampereen Infra Liikelaitos Tampereen Infra tarjoaa yhdyskuntatekniikan paikkatietopalveluja,
Elinkaarilaskelma Artesaaniopisto
TOHOLAMMEN KUNTA Elinkaarilaskelma Artesaaniopisto Elinkaariraportti 6 500 000 Elinkaarikustannuskertymä ( ) 6 000 000 5 500 000 5 000 000 4 500 000 4 000 000 3 500 000 3 000 000 2 500 000 1 5 9 13 17
Lappeenrannan ilmasto-ohjelma
18.11.2013 Lappeenrannan ilmasto-ohjelma Seurantaindikaattorien toteutuma vuonna 2012 1 Johdanto Lappeenrannan kaupunginhallitus hyväksyi 28.9.2009 kaupungille laaditun ilmasto-ohjelman. Lappeenrannan
Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät
TALOUS- JA TOIMITILASEMINAARI Tilaomaisuuden määrä, salkutus, kunto ja korjausvelka
TALOUS- JA TOIMITILASEMINAARI 2015 Tilaomaisuuden määrä, salkutus, kunto ja korjausvelka Lähtötilanne 2008 Kiinteistökanta suurelta osin rakennettu 70- luvulla, jota vaivaavat ajalle tyypilliset virheelliset
Martela. Tilinpäätös
Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti
VUOSIKATSAUS
VUOSIKATSAUS 1.1.-31.12.2018 Väestömäärä kehittyi myönteisesti Joensuun väestömäärä oli ennakkotietojen mukaan 76 577. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 510 henkilöä (+0,7 %). Vuonna 2017 väestömäärä kasvoi
INVESTOINNIT
Kunnanjohtajainfo 30.8.2018 INVESTOINNIT 2019-2024 SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA SAIRAALA-ALUEEN MASTERPLAN INVESTOINNIT 2019-2024 v.2019 v.2020 v.2021 v.2022 v.2023 v.2024 Laitehankinnat -sairaanhoito 1,50
TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden
6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.
6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu
HANHIKOSKI. Ari Aalto Evijärven kunnanvaltuuston iltakoulu Evijärvi TAUSTAA
HANHIKOSKI Ari Aalto Evijärven kunnanvaltuuston iltakoulu Evijärvi 16.10.2013 1 TAUSTAA Hanhikosken saneerauksen esiselvitys, raportti 9.8.2010 esitelty Kunnanhallitukselle 9.8.2010 Kunnanvaltuustolle
Tampereen Infra Liikelaitos
Tampereen Infra Liikelaitoksen tilinpäätös 2017 2 Tampereen Infra Liikelaitos Tampereen Infra Liikelaitos tarjoaa kunnossapito- ja rakentamispalveluja, kuljetus- ja korjaamopalveluja sekä paikkatietopalveluja
Toimitilavuokran tausta ja laskentatavan päivitys 2014 Tila- ja asuntojaoston kokous 27.5.2013. Tilakeskus liikelaitos Carl Slätis
Toimitilavuokran tausta ja laskentatavan päivitys 2014 Tila- ja asuntojaoston kokous 27.5.2013 Tilakeskus liikelaitos Carl Slätis Toimitilavuokran tausta Nykyinen toimitilavuokra ja sen laskentaperiaatteet
HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015
HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015
Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja
Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh
06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
1Q 2013 Tulos. Finnair 1Q 2013 Tulos, 26.4.2013
1Q 2013 Tulos 1 Markkinaympäristö edelleen haastava IATA:n mukaan, Tulosparannuskehitys pysähtyi Euroopassa jo Q4 2012 aikana, tulokset edellisvuoden tasolla Öljyn hinta laski maaliskuussa, hintataso kuitenkin
Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.
TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan
ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA. Helsingin kaupungin terveyskeskus
ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA Helsingin kaupungin terveyskeskus 3.12.2010 1 1. Helsingin kaupungin terveyskeskuksen energiansäästösuunnitelma... 3 1.1 Kaupungin terveyskeskuksen energiankulutus... 3 1.2 Energiansäästötavoite
KONEen yhtiökokous helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja
KONEen yhtiökokous 2015 23. helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja 2014: Kannattava kasvu jatkui 2014 2013 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset Me 6 812,6 6 151,0
Vesi- ja viemäriverkoston tilanne Suomessa
FiSTT vuosikonferenssi 21.11.2013, Lahti Vesi- ja viemäriverkoston tilanne Suomessa Osmo Seppälä toimitusjohtaja 15.11.2013 1 Esiintyjän nimi Vesihuoltolaitosten verkostojen kehitys Suomessa Lähteet: Vesihuoltoverkostojen
Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon
Osavuosikatsaus 1-8/2016
Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille
Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja
Yhteenveto kaukolämmön ja maalämmön lämmitysjärjestelmävertailusta ONE1 Oy 6.5.2015
Yhteenveto kaukolämmön ja maalämmön lämmitysjärjestelmävertailusta ONE1 Oy 6.5.215 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Tyyppirakennukset... 1 3. Laskenta... 2 4.1 Uusi pientalo... 3 4.2 Vanha pientalo... 4 4.3
Pohjois-Savon metsäbiotalous
n metsäbiotalous ssa metsäbiotaloudella on merkittävä aluetaloudellinen rooli Metsäbiotalous muodostaa 40 % maakunnan biotalouden tuotoksesta. Biotaloudessa tärkein sektori on elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden
Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy
Kaupunginhallitus 2.9.2019 liite nro 2 (1/9) Kaupunginvaltuusto 16.9.2019 liite nro 6 (1/9) Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Proavera Oy vahvassa, positiivisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön tulostavoite
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 ESITYS 26.4.2006 Liikevaihdon jakauma 1-3/2006 49,2 milj. euroa Joustopakkaukset 18,6 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 34 % Kuitukankaat 28 % Pyyhkeet
KIINTEISTÖJEN KORJAUSVELKA HALTUUN. SSTY Hämeenlinna / Harri Isoniemi
KIINTEISTÖJEN KORJAUSVELKA HALTUUN SSTY Hämeenlinna 8.2.2017 / Harri Isoniemi 1) Julkisen sektorin toimitilat 2) Korjausvelan laskennan lähtökohdat 3) Korjausvelan/teknisen arvon laskenta 4) Yhteenveto
Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019
Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa
Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen
Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen Keskinäisten kiinteistöyhtiöiden taloudellinen mallinnus 2.3.2016 Johdanto Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy ( Inspira ) on tehnyt Porvoon kaupungin toimeksiannosta
Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti
n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet