Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa."

Transkriptio

1 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu liikevaihto laski viime vuodesta 8,8 prosenttia. Merkittävin ero raportoidun ja vertailukelpoisen liikevaihdon välillä on myydyn Corenet Oy:n vaikutus liikevaihtoon. Vuosineljänneksen liiketulos oli 30,7 miljoonaa euroa ja se heikkeni vertailukelpoisesta edellisvuodesta (41,6 miljoonaa euroa). Raportoitu liikevoitto vertailukaudella (Q3/2013) oli 42,3 miljoonaa euroa ja sisälsi Corenet Oy:n liiketuloksen. VR-konsernin tulos kolmannella vuosineljänneksellä oli 24,0 (31,6) miljoonaa euroa. Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa. Logistiikassa kuljetusmäärien kasvu rautatielogistiikassa jatkui, mutta kuljetusmäärät laskivat maantielogistiikassa. Matkustajaliikenteen kaukoliikenteelle vuosineljännes oli liikevaihdon osalta haastava. Matkamäärät vähenivät edellisvuoteen verrattuna ja lippujen keskihinta laski. Infran liikevaihto laski edellisvuodesta. Liiketoimintakohtaiset liikevaihdot, liikevoitot ja henkilömäärät on esitetty erillisessä taulukossa. Matkustajaliikenne Matkustajaliikenteen liikevaihto laski kolmannella vuosineljänneksellä 2,1 prosenttia ja oli 138,7 (141,6) miljoonaa euroa. Liikevaihdon laskuun vaikutti etenkin kaukoliikenteen myynti, jossa näkyy kiristynyt kilpailu, haastava talouden tila ja Venäjän tilanne. Juna- ja autoliikenteessä tehtiin yhteensä 25,0 (23,4) miljoonaa matkaa. Matkojen määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 6,6 prosenttia, autoliikenteen matkamäärät kasvoivat 29,4 prosenttia mutta junaliikenteen laskivat 1,4 prosenttia. Matkustajaliikenteen liikevoitto oli 10,3 miljoonaa euroa ja laski vertailukaudesta (13,5). Junaliikenne Matkustajaliikenteessä junaliikenteen liikevaihto oli vuosineljänneksellä 108,1(115,1) miljoonaa euroa, jossa on laskua edellisvuoteen verrattuna 6,1 prosenttia.

2 2 Kotimaan kaukoliikenteessä kampanjat toimivat hyvin. Lipuissa tapahtui siirtymää halvempiin tuotteisiin. Kampanjoiden avulla ei kuitenkaan pystytty paikkaamaan perus- ja joustavien lippujen kysynnän laskua. Kokonaisuutena kotimaan kaukoliikenteen matkamäärät ja keskihinta laskivat. Heikko talouden tilanne vaikuttaa selvästi kysyntään. Lisäksi lyhyillä reiteillä bussiliikenteen ja pitkillä reiteillä lentoliikenteen kilpailun kiristyminen on vaikuttanut vähentävästi matkustajamääriin. Suomi-Venäjä liikenteessä heikko rupla ja Ukrainan kriisi ovat varjostaneet liikennettä ja kolmannen neljänneksen aikana matkustajamäärät vähenivät huomattavasti. Junaliikenteen matkojen määrä oli vuosineljänneksellä 17,1 miljoonaa laskien vertailukaudesta (17,3) 1,4 prosenttia. Kaukoliikenteen matkamäärät laskivat selvästi vertailukaudesta (4,0 prosenttia), samoin henkilökilometrit (3,5 prosenttia). Henkilökilometrit olivat 973 miljoonaa kilometriä (1.009). Suomen ja Venäjän välisessä liikenteessä Allegron matkojen määrä oli vuosineljänneksellä noin , jossa oli laskua 12,8 prosenttia. Lähiliikenteen matkamäärä oli vuosineljänneksellä 13,8 miljoonaa ja pysyi lähes vertailukauden tasolla (13,9). Suurin osa lähiliikenteestä oli pääkaupunkiseudun HSL:n ostamaa lähiliikennettä. Itsepalvelukanavien osuus kaukoliikenteen lipunmyynnistä kasvoi ja asemamyynnin osuus syyskuussa oli enää 20,8 prosenttia. Alkuvuonna aikataulun mukaisesti määräasemalle saapuneiden junien osuus kaukoliikenteessä oli 89,3 (84,6) prosenttia. Lähiliikenteessä täsmällisyys oli 94,2 (96,1) prosenttia. Myöhästymisraja on kaukoliikenteessä viisi minuuttia ja lähiliikenteessä kolme minuuttia. Autoliikenne Matkustajaliikenteessä autoliikenteen liikevaihto oli vuosineljänneksellä 22,2 (18,3) miljoonaa euroa. Linja-autoliikenteessä tehtiin 7,9 (6,1) miljoonaa matkaa. Kasvua vertailukauteen oli 29,4 prosenttia, joka selittyy pääosin voitettujen kilpailutusten myötä. Logistiikka Logistiikan liikevaihto oli vuosineljänneksellä 105,1 (108,6) miljoonaa euroa ja laski 3,2 prosenttia vuoden 2013 vastaavasta kaudesta. Liikevoitto kasvoi viime vuodesta ja oli 7,2 miljoonaa euroa (6,8). Logistiikan kuljetusmäärät laskivat vertailukaudesta 1,4 prosenttia. Kuljetettu tonnimäärä oli 10,2 (10,4) miljoonaa. Logistiikkapalveluiden kysyntä on vahvasti riippuvainen kotimaan teollisuustuotannosta sekä yleisestä, etenkin Suomen ja Venäjän talouskehityksestä. Kuljetusmäärien kehitys on ollut kolmannella vuosineljänneksellä negatiivinen maantielogistiikassa mutta rautatielogistiikan kuljetetut tonnit kasvoivat edelleen.

3 Rautatielogistiikka 3 Rautatielogistiikan liikevaihto oli vuosineljänneksellä 79,8 (80,0) miljoonaa euroa. Laskua viime vuoden vastaavaan kauteen verrattuna oli 0,3 prosenttia. Junaliikenteen tonnikilometrit olivat 2295 (2287) miljoonaa, jossa kasvua 0,4 prosenttia. Kuljetetut tonnit kasvoivat kauden aikana 0,7 prosenttia. Kotimaan kuljetetut tonnit olivat vuosineljänneksellä 5,6 miljoonaa tonnia, jossa laskua edellisvuodesta 1,6 prosenttia (5,7). Junaliikenteelle tärkeät metsäteollisuuden kuljetukset laskivat hieman viime vuoden tasosta ollen 3,7 miljoonaa tonnia. Metalliteollisuuden kuljetukset kasvoivat 3,0 prosenttia ja vastaavasti kemianteollisuuden kuljetukset 0,4 prosenttia. Kansainvälisessä liikenteessä vuosineljänneksen kuljetusmäärät olivat 3,3 miljoonaa tonnia ja kasvoivat tarkastelukaudella 4,9 prosenttia. Varsinkin rautatietransiton volyymit olivat selvässä kasvussa viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Vuoden alusta tarkasteltuna rautatielogistiikan volyymi on kasvanut 4,2 %. Kasvua on ollut sekä kotimaan että idän liikenteessä. Vahvan kehityksen ansiosta rautatielogistiikan markkinaosuuden kuljetuksista ennustetaan nousseen vuoden 2014 aikana. Maantielogistiikka Maantielogistiikan liikevaihto oli vuosineljänneksellä 25,4 miljoonaa euroa ja se laski 11,3 prosenttia (28,6). Tavarakuljetukset olivat vuosineljänneksellä 1,3 miljoonaa tonnia ja ne vähenivät edellisen vuoden vastaavasta vuosineljänneksestä (1,5) 13,6 prosenttia. Kansainväliset kuljetukset laskivat 4,9 prosenttia. Infra Infran liikevaihto laski vertailukaudesta 16,6 prosenttia ja oli vuosineljänneksellä 93,1 (111,7) miljoonaa euroa. Tilauskanta pysyi hyvänä. Vuosineljänneksen liikevoitto oli 12,5 miljoonaa euroa (15,0). Rakentamisessa suurimmat voitetut urakat kvartaalin aikana olivat Ruha- Lapua Seinäjoen releasetinlaitteiden laajennus, Viinikan vaihde- ja raidetyöt, Länsimetron automatisointi ja Salo-Turku tukikerroksen uusiminen. Kunnossapidossa jätettiin kunnossapitoalueiden 11 ja 12 tarjoukset. Kunnossapito voitti Fingridin Hämeen ja Idän kunnossapitourakat sekä lisäksi Vääksyn kääntösiltojen kunnossapidon. Liikevaihdon odotetaan jäävän viime vuotta alhaisemmaksi, mutta liikevoiton ylittävän sen parantuneen projektikannattavuuden ja kiinteiden kulujen laskun ansiosta.

4 Investoinnit 4 Kokonaisinvestoinnit olivat vuosineljänneksellä 32,1 (10,1) miljoonaa euroa, joista 1,5 miljoonaa euroa toteutettiin leasingjärjestelyin. Merkittävimmät kohteet olivat sähkövetureiden ennakkomaksu, matkustajaliikenteen ravintolavaunut ja logistiikan kalusto. Muut investointimenot olivat lähinnä normaaleja käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. Rahoitus Konsernin rahavarojen muutos oli vuoden alusta -42,6 (15,1) miljoonaa euroa. Kassan negatiivista muutosta selittää osin sähköveturi-investoinnin ennakkomaksu, osinkojen maksu ja maksujen jaksotukset. Maksuvalmius säilyi hyvänä. Likvidit varat olivat kauden lopussa 222,7 (222,1) miljoonaa euroa. Henkilöstö Konsernin henkilöstön määrä oli alkuvuonna keskimäärin (10 301) henkilöä. Henkilöstömäärän pienenemisessä näkyy mm. Corenetin myynti ja henkilöstön eläköityminen. Liiketoimintakohtaiset henkilöstömäärät ja niiden muutokset on esitetty erillisessä taulukossa. Konsernin rakennemuutokset Katsauskaudella konsernin rakenteessa ei tapahtunut muutoksia. Loppuvuoden näkymät ja riskit Koko vuoden vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan pysyvän viime vuoden tasolla ja liikevaihdon laskevan. Epävarmuutta ennusteisiin tuo etenkin matkustajaliikenteen kaukoliikenteen myynnin kehitys sekä Venäjän taloudellinen tilanne. Konsernin rahoitustilanteen ennakoidaan hieman heikkenevän alkuvuoden 2014 aikana alkaneiden investointien myötä mutta pysyvän edelleen hyvänä. Yhtiö valmistelee liikenteenohjausyhtiö Finrailin irrottamista konsernista omaksi erilliseksi valtionyhtiöksi vuoden lopussa. VR-Yhtymä Oy Hallitus Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

5 5 KONSERNIN TULOSLASKELMA (M ) 7-9/ /2013 Muutos-% 1-9/ /2013 Muutos-% 1-12/2013 Liikevaihto 348,9 382,5-8, , ,6-4, ,2 Valmistus omaan käyttöön 7,7 10,8-28,7 22,0 29,2-24,8 40,2 Liiketoiminnan muut tuotot 8,4 10,8-22,5 30,5 32,2-5,4 50,1 Materiaalit ja palvelut 106,2 129,5-18,0 295,7 338,1-12,5 461,7 Henkilöstökulut 131,0 135,3-3,2 416,7 433,2-3,8 571,3 Poistot 28,6 29,1-2,0 84,5 87,0-2,9 120,6 Liiketoiminnan muut kulut 68,6 68,1 0,8 216,3 209,9 3,0 287,2 Kulut yhteensä 334,3 361,9-7, , ,2-5, ,8 Liikevoitto 30,7 42,3-27,3 47,3 42,8 10,5 70,6 Rahoituserät -0,4 0,2-0,7 0,7 0,3 Tulos rahoituserien jälkeen 30,3 42,4-28,5 46,6 43,5 7,2 70,9 Satunnaiset kulut 0,0 0,0 0,0-0,2-0,2 Välittömät verot -6,1-10,4-41,7-9,3-10,6-12,2-4,6 Vähemmistön osuus -0,3-0,4-36,4-0,3-0,4-17,4-0,8 Tilikauden voitto 24,0 31,6-24,0 36,9 32,3 14,3 65,3 KONSERNIN TASE (M ) Muutos-% Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet 91,5 93,7-2,4 91,3 Konserniliikearvo 0,9 2,2-59,6 1,9 Aineelliset hyödykkeet , Sijoitukset 35,6 28,5 24,9 34,6 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus 98,4 97,6 0,8 95,3 Saamiset 221,5 194,0 14,2 207,9 Rahat, pankkisaam. ja rahoitusarvopap. 222,7 222,1 0,3 265,3 Vastaavaa yhteensä 1 807, ,3 2, ,7 Oma pääoma 1 496, ,4 2, ,2 Vähemmistöosuudet 4,9 12,8-62,1 5,2 Varaukset 7,2 6,1 18,4 8,5 Pitkäaikainen vieras pääoma 70,5 72,5-2,8 70,7 Lyhytaikainen vieras pääoma 228,8 202,5 13,0 235,0 Vastattavaa yhteensä 1 807, ,3 2, ,7

6 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA (M ) 1-9/ / / Liiketoiminnan rahavirta Liikevoitto 47,3 42,8 70,6 Oikaisut liikevoittoon 77,0 73,7 90,9 Käyttöpääoman muutos -32,7-41,6-29,8 Rahoituserät ja verot -2,5-0,9-1,9 Liiketoiminnan rahavirta yhteensä 89,1 74,0 129,7 Investointien rahavirta yhteensä -101,5-58,7-76,3 Rahoituksen rahavirta Maksetut osingot -30,0 0,0 Pitkäaikaisten saamisten muutos 0,1 0,0 5,1 Rahalaitoslainojen muutos -0,3-0,1-0,2 Rahoituksen rahavirta yhteensä -30,2-0,1 4,9 Rahavarojen muutos -42,6 15,1 58,3 Rahavarat ,3 207,0 207,0 Rahavarat ,7 222,1 265,3 Konsernin ulkoinen liikevaihto toiminnoittain (M ) 7-9/ /2013 Muutos-% 1-9/ /2013 Muutos-% 1-12/2013 Matkustajaliikenne 138,7 141,6-2,1 423,5 424,4-0,2 568,0 Junaliikenne 108,1 115,1-6,1 333,8 343,8-2,9 458,9 Bussiliikenne 22,2 18,3 21,4 65,2 55,2 18,0 75,1 Catering- ja ravintolatoiminta 8,4 8,3 1,1 24,5 25,4-3,6 34,0 Logistiikka 105,1 108,6-3,2 329,5 330,1-0,2 441,9 Junaliikenne 79,8 80,0-0,3 252,2 246,7 2,2 331,6 Autoliikenne 25,4 28,6-11,3 77,3 83,5-7,4 110,3 Infra 93,1 111,7-16,6 219,1 239,4-8,5 340,3 Muut palvelut 12,0 20,6-41,7 36,0 55,6-35,3 70,9 Yhteensä 348,9 382,5-8, , ,6-4, ,2 Konsernin liikevoitot toiminnoittain (M ) 7-9/ /2013 Muutos-% 1-9/ /2013 Muutos-% 1-12/2013 Matkustajaliikenne 10,3 13,5-23,4 24,6 25,2-2,3 33,2 Logistiikka 7,2 6,8 6,2 23,5 11,4 105,6 13,0 Infra 12,5 15,0-16,6 4,5 5,1-10,3 8,3 Konsernitoiminnot ja muut 0,7 7,1-90,3-5,3 1,2 16,2 Yhteensä 30,7 42,3-27,3 47,3 42,8 10,5 70,6

7 Kuljetusmäärät 7-9/ /2013 Muutos-% 1-9/ /2013 Muutos-% 1-12/ Matkustajaliikenteen matkat (milj.) Junaliikenne 17,1 17,3-1,4 50,9 51,4-1,0 69,3 Kaukoliikenne 3,3 3,4-4,0 9,8 10,1-3,1 13,6 Lähiliikenne 13,8 13,9-0,7 41,1 41,3-0,5 55,8 Autoliikenne 7,9 6,1 29,4 25,7 21,2 21,1 29,1 Yhteensä 25,0 23,4 6,6 76,6 72,6 5,4 98,4 Junaliikenteen henkilökilometrit (milj.) , , Logistiikan tonnit (milj) Junaliikenne 8,9 8,9 0,7 27,8 26,7 4,2 36,4 Kotimainen 5,6 5,7-1,6 17,1 16,9 1,3 22,8 Kansainvälinen 3,3 3,2 4,9 10,7 9,8 9,0 13,6 Autoliikenne 1,3 1,5-13,6 3,9 4,4-11,2 5,7 Yhteensä 10,2 10,4-1,4 31,7 31,1 2,0 42,1 Junaliikenteen tonnikilometrit (milj.) , , Konsernin henkilöstö toiminnoittain (keskimäärin) 1-9/ /2013 Muutos-% Matkustajaliikenne ,6 Logistiikka ,6 Infra ,4 Muut palvelut ,8 Yhteensä ,3 Muut palvelut sisältävät junaliikennöinnin, kunnossapidon ja keskitettyjen konsernipalveluiden henkilöstön,

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa. 6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 7,2 (0,4) miljoonaa euroa.

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 7,2 (0,4) miljoonaa euroa. 28.8.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2014 VR-konsernin liikevaihto oli toisella vuosineljänneksellä 343,0 (356,6) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 2,1 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

VR-konsernin liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2019

VR-konsernin liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2019 Mediatiedote 1 (6) VR-konsernin liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2019 Tässä tiedotteessa esitetyt taloudelliset vuosineljännestiedot ovat tilintarkastamattomia FAS-lukuja. Suluissa esitetyt luvut viittaavat

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

VR-KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2017

VR-KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2017 4.8.2017 VR-KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2017 VR-konsernin kannattavuus parani huomattavasti. Tammi kesäkuun liikevoitto oli 36,8 miljoonaa euroa ja se parani merkittävästi edellisvuoden 1,2

Lisätiedot

VR-KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2016

VR-KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2016 30.8.2016 VR-KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2016 VR-konsernin tammi kesäkuun liikevoitto oli 1,2 miljoonaa euroa ja se parani edellisvuodesta 2,2 miljoonaa euroa. Matkustajaliikenteessä kasvaneet

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004

Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004 Q3 Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004 tammikuu syyskuu Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Yritysostot kasvattivat liikevaihtoa, kustannusten hallinta paransi kannattavuutta Liikevaihto 886,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 121,8 (121,2) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 0,5 %. Liikevoitto

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2003 (9 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,3 % 86,09 (87,24) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,65 (8,27) milj. euroa

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2003 klo 10.00 1(6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2003 - Kolmas vuosineljännes odotusten mukainen - Liikevaihto 17,0 milj. euroa, laskua

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012 Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli

Lisätiedot

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.10.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.10.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.10.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2003 Tammi syyskuu Liikevaihto tammi-syyskuussa oli 191,8 (170,8) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 12,3

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 HKLjk 5.5.2015 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Janne Heusalan kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

- Talentum-konsernin liikevoitto parani 1,4 milj. euroa vuoden takaisesta, vaikka liikevaihto pieneni 4 % verrattuna viime vuoteen.

- Talentum-konsernin liikevoitto parani 1,4 milj. euroa vuoden takaisesta, vaikka liikevaihto pieneni 4 % verrattuna viime vuoteen. TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2003 KELLO 8.00 TALENTUM-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2003 - Liikevaihto: 80,1 milj. euroa (1-9/2002: 83,5 milj. euroa) - Liikevoitto: 0,4 milj. euroa (-1,0

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.6.2016 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2016 Katsauskauden liikevaihto 5,35 M oli 8,0 % suurempi kuin v. 2015 vastaavan ajanjakson

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

VR-konsernin vuoden 2018 tulos erinomainen - rautatieliikenteen volyymit kasvoivat

VR-konsernin vuoden 2018 tulos erinomainen - rautatieliikenteen volyymit kasvoivat Lehdistötiedote 1 (5) VR-konsernin vuoden 2018 tulos erinomainen - rautatieliikenteen volyymit kasvoivat Tässä tiedotteessa esitetyt taloudelliset tiedot vuodelta 2018 ovat tilintarkastamattomia FAS-lukuja.

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

Nettorahoitustuotot kasvoivat 0,7 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavasta ajasta ja olivat 3,0 miljoonaa euroa.

Nettorahoitustuotot kasvoivat 0,7 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavasta ajasta ja olivat 3,0 miljoonaa euroa. STOCKMANN Oyj Abp PÖRSSITIEDOTE 20.8.2002, klo 12.45 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2002 Stockmann-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani merkittävästi ja oli 22,5 Me (12,2 Me vuonna 2001), vaikka myynti

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30 Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden

Lisätiedot

Talentum. Osavuosikatsaus Q4/2013 12.2.2014

Talentum. Osavuosikatsaus Q4/2013 12.2.2014 Talentum Osavuosikatsaus Q4/2013 12.2.2014 Sisältö 1. Talentumin Q4/2013 2. Taloudellinen katsaus 3. Näkymät 1. Talentumin Q4/2013 Talentumin Q4/2013 Talentumin liikevaihto laski hieman neljännellä kvartaalilla

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2004-08-12 06:30:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004, klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 HKLjk 10.11.2015 Osavuosikatsaus 1 (9) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.9.2015 Toimintaympäristö ja toiminta Kuluneen neljänneksen aikana

Lisätiedot

2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu)

2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) 2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN LIIKEVAIHTO LASKI JA LIIKEVOITTO PARANI - konsernin liikevaihto 173,6

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

TULOSLASKELMAN RAKENNE

TULOSLASKELMAN RAKENNE TULOSLASKELMAN RAKENNE Liiketoiminnan tuotot Toiminnan kulut Liikevoitto VÄHENNETÄÄN Liikevaihdon ansaintaan liittyvät kulut Rahoituserät Satunnaiset erät Tilinpäätösjärjestelyt Tilikauden voitto Verot

Lisätiedot