Jamk Innovointipäivät
|
|
- Emilia Myllymäki
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät
2 Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan ratkaisevan olemme kehittäneet toimeksiantajan tavoiteasettelua. Brief eli tehtävänannon tiivistys kuvaa mitä toimeksiantaja ratkaisulta tavoittelee. Toimeksiantajan tavoiteasettelu on tietenkin vain puoli totuutta. Ratkaisu (tuote tai palvelu, konsepti) voi olla kuinka hyvä tahansa pelkästään toimeksiantajan näkökulmasta mutta jos se ei vastaan käyttäjien, asiakkaiden tai kohderyhmien tarpeisiin niin sitä ei käytetä. Ymmärtääksemme käyttäjiä ja loppuasiakkaita meidän pitää tuntea asiakkaiden tarpeita ja toiveita. Asiakasymmärrys kasvaa tutkimalla asiakkaita. Tutkimus tässä yhteydessä ei tarkoita perinteisiä tutkimusmalleja vaan meidän pitää mennä keskustelemaan asiakkaiden kanssa ja havainnoimaan heidän toimintaansa kehityskohteeseemme liittyen. Emme myöskään saa juurikaan lisää ymmärrystä asiakkaistamme suoraan kysymällä mitä he haluavat monikaan ihminen ei pysty kuvittelemaan asioita joita ei ole. On siis lähestyttävä empaattisesti ( myötätuntoinen eläytyminen) asiakkaita ja kohdattava heidät arjessaan. Seuraavilla sivuilla on ohjeita asiakastutkimuksiinne.
3 Asiakasymmärryksen kasvattamiseen on kolme pääasiallista mahdollisuutta. Keskustele asiakkaiden kanssa heidän tarpeistaan, toiveistaan ja haasteistaan kehityskohteeseen liittyen Havainnoi asiakkaita heidän käyttäessään tuotetta tai palvelua. Seuraa heidän toimintaansa kehityskohteeseen liittyen. Kuvat Palmu Inc. Osallistu itse. Testaa palvelua ja havainnoi huippu- ja ongelmakohdat. Eläydy asiakkaan asemaan.
4 Mitä tiedät jo asiakkaasta tai kohderyhmästä? Jos kohderyhmiä on useampia kuvaa jokaista erikseen. Mitä tarpeita kohderyhmällä on? Mitä oletuksia kohderyhmästä on olemassa? Minkä ongelman asiakas haluaa ratkaista tai mitä hän haluaa saavuttaa?
5 Mitä haluaisit tietää asiakkaistasi? Kirjaa erilaisia tutkimuskysymyksiä, asioita joita haluat ymmärtää asiakkaastasi. Valitse ja ympyröi tärkeimmät. Mieti tutkimuskysymyksiä, jotka auttaisivat sinua ymmärtämään paremmin kohderyhmää. Tiedätkö minkä ongelman tai haasteen asiakkaat todella haluavat ratkaista? Mitä asiakkaasi haluaa laajemmin saavuttaa käyttämällä kehittävää kohdetta? Mitä haluaisit ymmärtää asiakkaidesi toiminnasta? MIETTIKÄÄ ENSIN JOKAINEN YKSIN - KIRJATKAA AJATUKSENNE. VALITKAA HENKILÖKOHTAISESTI 3 KIINNOSTAVINTA JA VALITSE (YMPYRÖI) NE. KUN YKSILÖTYÖNNE ON VALMIS (5-10 min) JAKAKAA AJATUKSENNE RYHMÄSSÄ
6 Suosittelemme käyttämään kahta pääasiallista asiakasymmärrysmenetelmää: a) Jokainen haastattelee viittä (5) kohderyhmään kuuluvaa b) Asiakkaiden havainnointia kehityskohteeseen liittyen jos se on mahdollista Jos oma osallistuminen ja havainnointi ilman kustannuksia on mahdollista niin testatkaa! Miettikää ryhmässä mitkä ovat viisi tärkeintä asiaa jotka haluatte asiakkaiden toiminnasta ymmärtää? Mitä ette vielä tiedä tai ymmärrä kehityskohteen käyttöön tai hyödyntämiseen liittyen? Mitkä ovat tärkeimmät tai kriittisimmät asiat jotka liittyvät ratkaistavaan kohteeseen mitkä asiat vaikuttavat että juuri tämä ratkaisu valitaan? Mitkä ovat asiakkaan pullonkaulat, ongelmakohdat ratkaistavaan haasteeseen liittyen? Miksi asiakas haluaisi suositella ratkaisua (palvelu tai tuote) tai miksi ei? Mitkä ovat ne esteet ettei asiakas päätyisi käyttämään ratkaisua? Mitä asiakas arvostaa kehittämiskohteeseen liittyen (mitkä ovat tärkeimmät asiat jotta ratkaisunne valitaan)? Mikä motivoi asiakasta ja mikä häntä turhauttaa kehityskohteeseen liittyen? Missä roolissa ystävät, opiskelu- tai työkaverit ja perhe ovat kehityskohteeseen liittyen?
7 Järjestä kysymyksesi oikeaan järjestykseen: - Aloita helpoista kysymyksistä. Keskustele ensin asioista, joihin haastateltavan on mieluista ja helppoa vastata. Ihan ensimmäiseksi kysy vaikka haastateltavan nimi. - Alkukysymysten jälkeen voit siirtyä esimerkiksi toiveisiin, tarpeisiin ja ongelmakohtiin kehityshaasteessa. - Haastattelutilanteessa luottamuksen saavuttamisen jälkeen voit keskustella vaikeammistakin asioista. - Esitä haastateltavallesi mitä jos kysymyksiä hölmöistäkin aiheista. Kysymykset voivat viedä kiinnostavien vastausten äärelle. Rohkaise haastateltaviasi kertomaan kokonaisia kertomuksia kyllä-ei vastauksien sijaan - Kertoisitko minulle mitä kokemuksia sinulla on tästä - Kertoisitko mitä tuolla tarkoitit? - Mikä kokemuksessa oli parasta/ huonointa? - Voisitko kertoa minulle tarkemmin? Harjoitelkaa haastatteluja ryhmässä ennen asiakkaiden kohtaamista. Kuuntele haastateltavaa kirjaa muistiinpanot jos mahdollista vasta haastattelun jälkeen. Vinkkejä - Keskustele, älä haastattele - Ota selvää parhaista ja huonoimmista kokemuksista, ne paljastavat paljon - Selvitä miksi asiakkaat suosittelevat joitain palveluja tai ratkaisuja ja miksi eivät suosittele joitain muita? - Pyri luomaan leppoisa tunnelma. Haastattelu ei ole kuulustelu. Keskity asiakkaaseen ja ole kiinnostunut hänestä kertoo hän mitä tahansa. - Tartu hetkeen orjallisen haastattelurungon noudattamisen sijaan. Jos mahdollista voitte tallentaa haastattelut älypuheliinne. Muistakaa kysyä lupa haastateltavilta!
8 5 kertaa miksi? on tehokas haastattelutekniikka. Tekniikka vaatii vähän harjoittelua mutta erittäin hyvä ja yksinkertainen apu haastatteluihin Kysy viisi kertaa miksi?. Jokaisen kysymyksen tarkoituksena on päästä syvemmälle siihen, mikä pohjimmiltaan vaikuttaa asiakkaan valintoihin. Asiakas: Matkustimme Pärnuun kylpylälomalle. Haastattelija: Miksi valitsitte juuri kylpyloman? A: Haluttiin rentoutua ja viettää aikaa yhdessä. H: Miksi rentoutuminen on teille tärkeää? A: Välillä tarvii irtiottoja, että jaksaa arjessa. H: Millainen loma tarjoaa parhaiten irtioton arjesta? A: Sellainen, jossa saa viettää laatuaikaa perheen kanssa eikä ole liikaa tekemistä. H: Miksi on tärkeää, ettei ole liikaa tekemistä? A: On helpompaa, kun joku on miettinyt vaihtoehdot, eikä ole liikaa valintoja. Siksi kylpylä tuntui hyvältä ja sopivalta meille. H:Mikä erityisesti tuolla kyseisessä kylpylässä teki siitä helpon tuntuista? Jne.
9 Suunnitelkaa haastattelurunko. Haastattelurunko toimii muistilistananne haastattelutilanteessa. Tarkoituksena on kuitenkin enemmän keskustella kun haastatella. Haastattelurungosta voit tarvittaessa tarkastaa että olet keskustellut kaikista tarvittavista asioista.
10 a) Jos teillä on mahdollisuus havainnoida asiakkaita kehityskohteeseen liittyen niin kuvatkaa tähän asiakkaan polku kehityskohteeseen liittyen b) Kirjaa asiakkaan polkuun paikat, joissa asiakas saa positiivisia kokemuksia, sekä ne paikat jotka tuottavat ongelmia. ok Positiivinen kokemus Ongelmakohta X Palvelun aikana Palvelun jälkeen Vaiheet palvelun/ tuotteen kuluttamisen jälkeen. Vaiheet ennen tuotetta/ palvelua. Idea, tiedonhaku,varaus Vaiheet tuotteen/ palvelun kuluttamisen aikana.
Keskiviikko4 Asiakastutkimuksien analyysi ja kiteytys. Jamk Innovointipäivät
Keskiviikko4 Asiakastutkimuksien analyysi ja kiteytys Jamk Innovointipäivät Asiakasymmärryksen kiteyttäminen Olemme tehneet juuri asiakastutkimuksia toimeksiantajan kuvaamissa kohderyhmissä ymmärtääksemme
ASIAKASKOKEMUKSEN KEHITTÄMINEN ASIAN- JA ASIAKKAANTUNTIJAT VAASA JUHA TUULANIEMI
ASIAKASKOKEMUKSEN KEHITTÄMINEN ASIAN- JA ASIAKKAANTUNTIJAT VAASA 03.10.2017 JUHA TUULANIEMI Kukamuka? Juha Tuulaniemi Asiantuntija Muotoilu ja Innovaatiot JAMK Generator!! "#$%&$'(')*)+$', -).*#%#/0')(#$#+1&1/2#$%&$'(')*)+$'1/2&3'0*&)0,
Torstai3 Loppupresentaatio - Ratkaisukonseptin esittäminen. Jamk Innovointipäivät
Torstai3 Loppupresentaatio - Ratkaisukonseptin esittäminen Jamk Innovointipäivät Torstai3 Konseptien, kokemuksien ja opitun esittely Olette nyt kehittäneet ratkaisuehdotuksen, konseptin annettuun kehityshaasteeseen.
BRIEF SUUNNITTELUTOIMEKSIANTO
BRIEF SUUNNITTELUTOIMEKSIANTO JAMK INNOVAATIOVIIKKO 11 /2015 [9.-13.3.2015] Suunnittelukohde -suunnitteluprojektin nimi- BRIEF SUUNNITTELUTOIMEKSIANTO Brief eli toimeksianto on dokumentti, joka määrittää
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN?
MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN? Miniopas - Itsearvio Miten suhtaudut muutokseen? Arvioi omia ajattelu- ja toimintamallejasi. Verratkaa arviointejanne yhdessä työkavereidenne kanssa. Ohje tämän oppaan käyttöön
TYÖHAASTATTELU- OPAS
TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon
Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä
IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä Vastaajan nimi: Päivämäärä: Johdanto Tämän lomakkeen kysymykset koskevat päivittäisiä toimintojasi. Pyrimme saamaan käsityksen
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Torstai2 Ratkaisujen konseptointi. Jamk Innovointipäivät
Torstai2 Ratkaisujen konseptointi Jamk Innovointipäivät Yksittäisistä ideoista konsepteiksi Tähän mennessä on ideoinnilla rakennettu vaihtoehtoisia ratkaisuehdotuksia suunnitteluongelman osaratkaisuiksi.
Käyttäjätutkimus: Havainnointi suunnittelun lähtökohtana
KÄYTETTÄVYYDEN PERUSTEET 1,5op Käyttäjätutkimus: Havainnointi suunnittelun lähtökohtana Katja Soini TaiK 28.3.2007 1. MÄÄRITTELE 2. TUNNISTA RATKAISU 5. ARVIOI 3. MÄÄRITTELE 4. LUO Aiheena keskiviikkona
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
E-kirjan kirjoittaminen
1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät
Torstai1 Ratkaisujen ideointi. Jamk Innovointipäivät
Torstai1 Ratkaisujen ideointi Jamk Innovointipäivät Olemme saaneet eilen toimeksiannon, ja tutkineet saaneet käsityksen asiakkaiden tarpeita ja toiveista kehityskohteeseen liittyen. Nyt siirrymme ideoimaan
Grand Challenges. Smart Start-Ups? Ny Start Up erto örnberg
+ Grand Challenges Smart Start-Ups? Ny Start Up + Asiakas! Asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen kaiken keskiössä! Ketkä ovat asiakkaitamme?! Määrittele asiakas-segmentit! Tarve. Mihin tarkoitukseen asiakkaat
Workshop Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA. Ohjelma. Luovuuden ainekset. Odotukset.
Workshop 30.3.2017 Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA Workshopin tavoitteena on oppia, miten palveluita ideoidaan ja kehitetään palvelumuotoilun menetelmien avulla. Workshop
Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus
Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Vaikuttava elintapaohjaus Neuvokas perhe työvälineillä 1/2 Tutkimusnäytön mukaan vaikuttavan elintapaohjuksen elementtejä
Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi
Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen
Paja 3, Tampere
Paja 3, Tampere 3.12.2015 Aikataulu 9.15-9.30 Aamukahvit 9.30-9.45 Tervetuloa 9.45-11.30 Kotitehtävän purku 11.30-12.15 Lounas 12.15-13.30 Työskentelyä 13.30-14.00 Pajojen arviointi 14.00 14.15 Kahvi 14.15-14.30
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
MITEN OLLA HYVÄ TYÖNANTAJA Maaseutuyrittäjä työnantajana-koulutus Pori
MITEN OLLA HYVÄ TYÖNANTAJA Maaseutuyrittäjä työnantajana-koulutus Pori 6.11.2017 Riitta Seppälä MTK-Satakunta/Varavoimaa Farmarille 044 972 6195 riitta.seppala@mtk.fi Työnantaja Esimies Työkaveri Maaseutuyrittäjällä
KRIISISSÄ OLEVAN NUOREN KOHTAAMINEN
KRIISISSÄ OLEVAN NUOREN KOHTAAMINEN Katja Laamanen kriisityöntekijä, Nuorten kriisipiste Kuvat: Oscar Lehtinen NUORTEN KRIISIPISTE Yksilöllisesti suunniteltua ja toteutettua ammatillista keskusteluapua
Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä
Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa
Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus
Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
Tiimin muodostaminen seurassa
Tiimiharjoitukset Tiimityössä on taikaa! Tiimin muodostaminen seurassa Kun seurasi aloittaa seuratoiminnan kehittämisen Tähtiseuraksi tai jatkaa kehittämistä kohti uutta auditointia suosittelemme toimimaan
Kilpailemaan valmentaminen Harjoite 8
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 8: Kilpailija-analyysi Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteessa analysoidaan, missä kilpailemiseen liittyvissä taidoissa
Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ
Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan
Itsemurhasta on turvallista puhua
Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Millainen on hyvä työhakemus?
TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015
Onnistu työhaastattelussa. Leena Erola
Onnistu työhaastattelussa Leena Erola Haastattelun tarkoitus Työnantaja selvittää haastateltavan Osaamisen Motivaatio, sitoutuminen Työyhteisöön sopivuuden, oikea tyyppi Haastateltava saa tietoa Tehtävänkuvasta
KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO
Karl-Magnus Spiik Ky KK-itsearvio 1 KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO KYSYMYKSET Lomakkeessa on 35 kohtaa. Rengasta se vaihtoehto, joka kuvaa toimintatapaasi parhaiten. 1. Tuen avainhenkilöitteni ammatillista
Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia
VASTAVÄITTEET Tapio Joki Johdanto Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia K aupat syntyvät harvoin ilman vastaväitteitä. Myyjälle ratkaisevan tärkeää on ymmärtää,
TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen
TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas
PED Assistentti oppimisen ohjaajana
PED-131.9000 Assistentti oppimisen ohjaajana Lähipäivä 1:, K1, h. 201 Maire Syrjäkari, KT, yliopistopedagoginen asiantuntija ja Jukka Välimäki, TM, suunnittelija, digitaalinen opetus Aikataulu 14:15-14:30
Peruslomake 1 JÄRJESTÖJEN PALVELUOHJAUKSEN PERUSLOMAKE. TAUSTATIEDOT (Kysymykset 1. 5.) VOIMAVARAISTAVAT KYSYMYKSET (Kysymykset 6. 11.
Peruslomake 1 JÄRJESTÖJEN PALVELUOHJAUKSEN PERUSLOMAKE Tämä peruslomake toimii apukeinona järjestössä (yhdistys, säätiö) yhdessä asiakkaan kanssa tehtävässä tuen tarpeen arvioinnissa ja tuen suunnittelussa
Palvelumuotoilu ja tuleva tuotteistamisen malli
Palvelumuotoilu ja tuleva tuotteistamisen malli Palveluntuottajien johdon koulutuspäivä Kelan Päätalo 17.1.2019 Merja H Niemi vastaava suunnittelija Kela, Lakiyksikkö Taustaa muutokselle Rekisteröitymismenettelyyn
1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta
Tarkkailuharjoitus 4..4. Tarkkailu- harjoitus Tarkkailuvihkotekniikka Alla on kuvattu askel askeleelta etenevät ohjeet siitä, kuinka kuluttajien tarpeita voidaan paljastaa. Tämä metodi auttaa sinua tekemään
Nainen ja seksuaalisuus
Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin
PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU
PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan
Co-creative Entrepreneurship Education for All Aalto Students
Co-creative Entrepreneurship Education for All Aalto Students Käyttäjälähtöinen tuotekehitys Sähköpaja, 12.3.2018 meri.kuikka@aalto.fi avp.aalto.fi Hei, olen Meri! Opettaja, puhuja, luennoitsija, valmentaja
TYÖHAASTATTELIJANA ONNISTUMINEN. 30.6.2015 I Risto Kökkö Kevätkarkelot 2012
TYÖHAASTATTELIJANA ONNISTUMINEN I Risto Kökkö Kevätkarkelot 2012 MIKSI HAASTATELLA? - Rekrytointi on arvaamista, tarvitaan tietoja työnhakijoista! - Tiedonkeruun tärkein menetelmä 2 HAASTATTELUMENETELMÄT
Mies ja seksuaalisuus
Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo
PELILLISYYS JA LEIKILLISYYS AIKUISSOSIAALITYÖSSÄ. Tytti Hytti ja Pekko Kähkönen
PELILLISYYS JA LEIKILLISYYS AIKUISSOSIAALITYÖSSÄ Tytti Hytti ja Pekko Kähkönen 26.9.2018 TAUSTAKSI Soccan PRO SOS- osahankkeessa on vuosien 2017-18 aikana tehty 14 pilottia leikillisyyttä ja pelillisyyttä
Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa
Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa Kirsi Saukkola Psykiatrinen sairaanhoitaja Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja Työnohjaaja ETELÄ-SUOMEN OPPIMISEN JA KASVUN TUEN PÄIVÄT 21.3.2018
Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen
Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin Työkirja TiiaKonttinen Hei, ihan huippua, että latasit tämän oppaan ja haluat oppia, miten voit suunnitella ja tehdä oman verkkokurssisi. Tämän työkirjan
Haastattelu. Lista kysymyksistä joita voit käyttää keskustelun tukena:
Haastattelu Lista kysymyksistä joita voit käyttää keskustelun tukena: Mitä haluaisit että asiakas sanoo sinulle kun hän lähtee tästä yhteisöstä/muuttaa pois kotoa? Mitä toivot että asiakas kertoo sinusta
FixUi:n palvelumuotoilupaketit. Ota yhteyttä:
FixUi:n palvelumuotoilupaketit 2018 Ota yhteyttä: Eeva.kangas@fixui.fi FixUi:n palvelumuotoilupaketit Tarjoamme useamman laajuisia palvelumuotoilupaketteja projektin eri vaiheisiin ja asiakkaidemme erilaisiin
KENTTÄ-OPAS AVAINOIVALLUKSIIN
v1.0 KENTTÄ-OPAS AVAINOIVALLUKSIIN SISÄLLYS- LUETTELO 1. MITÄ ON DESIGN ETNOGRAFIA? 2. KENTÄLLÄ SILMÄT & KORVAT AUKI JA KAMERA VALMIINA 3. KOKEMUSTEN PURKAMINEN 4. TILAA OMILLE MUISTIINPANOILLE Oheinen
KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.
KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano
Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen
Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoret haluavat, että Aikuinen pysähtyy nuoria varten, vaikka tuntisikin asian sillä hetkellä vähemmän tärkeäksi. Aikuinen
TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV
TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien
Sairaanhoitaja kutsuntalääkärin työparina. Iiri Aalto Sairaanhoitaja Sotilaslääketieteen keskus
kutsuntalääkärin työparina 2019 Tehtävän tarkoitus Todennäköisten varusmiespalveluksen keskeyttäjien arviointi ennen palveluksen alkua. Helpompaa sekä järjestelmälle, että asianomaiselle henkilölle selvittää
KOONTI: Työkalupakki ryhmän yhteiseen toimintaan. Heidi Kokko Aivovammaliitto Liittopäivät 2014
KOONTI: Työkalupakki ryhmän yhteiseen toimintaan Heidi Kokko Aivovammaliitto Liittopäivät 2014 KOONTI Tämä materiaali on koottu Aivovammaliiton liittopäivillä järjestetyn Työkalupakki ryhmän yhteiseen
Tehtäväpaketti. Kysyttävää tehtävistä, kisan kulusta tai nettisivujen käyttämisestä? Ota yhteyttä os. reiluluokka@kuvalehdet.fi
Tehtäväpaketti Koululaisen Reilu luokka 2009 -kilpailu jakautuu neljään aihealueeseen: minä, kaverit, meidän luokka ja meidän koulu. Jokaiseen aihealueeseen liittyy tehtäviä, joista koostuu kisan aikana
Tehtävälista digitaalisten palvelujen kehittäjälle. Helsingin kaupunki - Digitaalinen Helsinki -ohjelma 2017
Tehtävälista digitaalisten palvelujen kehittäjälle Helsingin kaupunki - Digitaalinen Helsinki -ohjelma 2017 5 askelta: Kysy Valmistele Kuuntele Suunnittele Kokeile, testaa, paranna! Kysy Kuka on palvelun
Reteaming kehittymisen malli. Lähde: Ben Furman, Tapani Ahola aikuiskoulutuspäällikkö Ulla Kauppila
Reteaming kehittymisen malli Lähde: Ben Furman, Tapani Ahola aikuiskoulutuspäällikkö Ulla Kauppila Motivaatio Kiintoisa tavoite Voimavarat Edistymisen seuranta Orientoituminen Keskustele pienryhmissä Mihin
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Järvenpään osahanke 2015-2018 Vertaisneuvojakoulutus - Osallistujat arvioivat luentokertoja sähköisellä kyselyllä tai paperiversiolla. Arvioinnin
Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi
Suomen Ekonomien hallitukseen 2018-2020 Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Infoa haastattelijalle Nina Juhava, 29.8.2017 5.9.2017 Hallitushaastattelut Hallitushaastattelut 1. Esityö: Tehtävän
KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK
KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK Riku Rimmi @TEK_akateemiset 2 99,0%, jos hakijoita on 100 99,5%, jos hakijoita on 200 99,7%, jos hakijoita on 300 1.
2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN
1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen
Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51)
Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet) 25 % Elämäntavat (esim.
Palvelumuotoilun työkalupakki. Prosessi ja työpohjat
Palvelumuotoilun työkalupakki Prosessi ja työpohjat on toteutettu vuosina 2010-2012 Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Hankkeen ovat rahoittaneet Saatteeksi Palvelujen muotoilu on jatkuvaa kehitystyötä,
3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.
1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa
Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen.
Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä 6.6.2017 Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen http://contentunion.net/ Päivän pähkinät 9.00-9.30 Opetellaan palvelumuotoilun yhteisöllisten
JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS
JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS Joustavuus ja luottamus -mittaristo selvittää, miten yrityksenne esimiestoiminta koetaan. 1 Tutkimusten mukaan organisaatiot kokevat suurimpina haasteina esimiestaitojen
Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta
Oikea työtapa takaa tekstin laadun Valmistaudu, kirjoita, varmista Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta Noudata ehtoja! Sinulla on määräaikainen käyttöoikeus Kirjoituskoulun koulutusvideoihin ja
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen
KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA
KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa
HENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
Asiakkaiden työpajat. 2. työpaja Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja elämässä? Mitä toivon tulevaisuudelta?
Asiakkaiden työpajat 1. työpaja 11.9.2018 Minun elämäni nyt Miksi oman äänen kuuluminen on tärkeää? Miten elämäni sujuu nyt? 2. työpaja 18.9.2108 Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja
TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS
TOIMINTA-KORTTI Mielenterveyden käsi Tavoitteena pohtia omaa ja työyhteisön mielenterveyttä mielenterveyden käsi -kuvan avulla. 1. Miltä oma kätesi näyttää, kun tarkastelet sitä kuvan kysymysten avulla?
Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu
Reflektoiva oppiminen harjoittelussa 17.9.2015 Insinööritieteiden korkeakoulu Psykologi, uraohjaaja Seija Leppänen Reflektointiprosessi aloittaa oppimisen 1. Orientoituminen ja suunnittelu: millainen tehtävä
minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start
minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi
TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018
Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi
Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen
Yhdessä elämään Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen. Ystävyys ja toimeen tuleminen Aikuisten tehtävä on auttaa lapsia ymmärtämään ystävyyden erilaisuutta, ja sitä että kaikkien
Lapsi, sinä olet tähti!
Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Päälle liimatut menetelmät vs. toimintakulttuurin kriittinen arviointi Mukaillen Fonsen & Parrila 2016 1.
Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4
Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Matkailun ja elämystuotannon osaamisklusterin tarjoamat palvelut ideoiden jatkotyöstöön Lisää liikevaihtoa ja uusia asiakkaita venäläisistä
MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ?
MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? Miniopas - Itsearvio Tässä oppaassa on kuvattu hyvän, toimivan ryhmän ominaisuuksia. Arvioi oppaan avulla omien ryhmiesi toimintaa. Verratkaa yhdessä arviointejanne. Millainen
Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.
Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun
PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN. Maya Hänninen Johtotähti
PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN Maya Hänninen Johtotähti 2018 17.11.2018 Työpajan tavoite Työpaja jälkeen osallistuja - Ymmärtää miksi kannattaa pestata ja miten se tehdään - Ymmärtää miten pestauksen avulla
Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset
Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset Eteneminen kohti yhteistä näkemystä LAPE päivät 5.-6.2.2018 Työ on jatkunut THL aivoriihessä, jossa mukana STM, OKM ja OPH Työrukkasessa
ITSEMYÖTÄTUNTO JA IRTI ITSEKRITIIKISTÄ
ITSEMYÖTÄTUNTO JA IRTI ITSEKRITIIKISTÄ - Näkökulmia omaan jaksamiseen Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomiaseminaari, Turku 14.6.2019 Ronnie Grandell Työterveyspsykologi, Johtajuuscoach, tietokirjailija
Tiivistelmä Opiskelijoiden Hyvis-ohjauksen palautteista (n=28)
Tiivistelmä Opiskelijoiden Hyvis-ohjauksen palautteista (n=28) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet)
NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.
NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.
Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava
Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava 10-12 asiantuntijaluentoa vuosittain 1 000 osallistujaa Teemoina mm. työnhaun uudet tuulet, työnantajien
Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus
Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi
Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi
Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi 2016-2017 12.10.2016 Kiusaaminen on Kielteisten tekojen kohdistamista toiseen Loukkaavaa käytöstä kiusattua kohtaan Ratkaisevaa
Verkkokoulutuksella tehokkaasti eteenpäin Herätä uteliaisuus - halu oppia lisää avaa oivallus uuteen ajatteluun sekä ymmärrykseen!
SISÄLLÖNTUOTANNON OPAS Verkkokoulutuksella tehokkaasti eteenpäin Herätä uteliaisuus - halu oppia lisää avaa oivallus uuteen ajatteluun sekä ymmärrykseen! Kuinka verkkokoulutus tehdään? Lanseeraus Aloitetaanpa
KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ
KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)
4H ja osuustoiminta on POP
4H ja osuustoiminta on POP 2 4H ja osuustoiminta. Miksi? Kosketuspintoja työelämään Osuustoiminta kasvattaa suosiotaan nuorten keskuudessa! Lähiruokapiirit, ohjelmatoimistot, musiikkipoppoot. 4H:lle oleellinen
Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon.
Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon. Järjestäminen MIKSI?????? Jäsenmäärän ja järjestäymisasteenlasku Mitä? Mitä Sinä tarvitset, että olet valmis
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,