PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI"

Transkriptio

1 PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET

2 PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä Vihreä lippu- ympäristökasvatusohjelmassa. Ohjelman avulla olemme onnistuneet liittämään kestävän kehityksen konkreettiseksi osaksi jokapäiväistä arkeamme. Lapset ovat Vihreä lippu -projektissamme aktiivisia vaikuttajia ja toimijoita aikuisten rinnalla niin päätöksenteossa, suunnittelussa, toteutuksessa kuin tulosten arvioinnissakin. Näin lapsemme saavat myönteisiä kokemuksia yhteisiin asioihin vaikuttamisesta. Päiväkodin lapsista ja aikuisista koostuva ympäristöraati kokoontuu kerran kuussa. Olemme valinneet teemaksi Jätteen vähentämisen. Syksyn aikana olemme perustaneet lasten kanssa yhteisen ekopisteen. Päiväkodin Ekonalle Elmeri ja Viksu Varis vierailevat viikonloppuisin lasten kotona kartoittamassa perheiden ekoarkea. Päiväkotimme Pipsa Patteri(laatikosta ja kirpputorin vaatteista tehty) kerää lasten kanssa päiväkodin ja perheiden paristoja ja toimittaa ne sitten yhdessä lasten kanssa kauppaan. Päiväkodin lapset ja aikuiset osallistuvat jätteiden lajitteluun ja retket ekopisteeseen ovat osa päiväkodin ympäristöystävällistä toimintaa. Ympäristöraatilaiset ovat sopineet yhteiset Vihreä lippu- tavat. Olemme luvanneet: - Ottaa ruokaa sen verran kuin jaksamme syödä. - Syödä lautasen tyhjäksi. - Puolittaa käsipaperit ja ottaa vain yhden paperin käsien pesuun. - Vaihtaa purukumit xylitolipasilleihin (purukumin maatuminen kestää useita vuosia) - Kerätä roskat päiväkodin pihalta ja luonnosta - Aloittaa jätteiden lajittelu

3 YMPÄRISTÖKERHO NEULASET Pyykösjärven päiväkodin ympäristökerho Neulaset kokoontui helmikuisena pakkaspäivänä miettimään lähiympäristöön liittyviä asioita. Piirsimme ja juttelimme hassuttelimme ja pohdimme. Mitä kuuluu lähiympäristöön? Miten me voimme suojella ympäristöä? Mitä minä ja kaverini tai perheeni voimme tehdä ympäristön hyväksi? Neulaset tiesivät kyllä vastaukset! LÄHIYMPÄRISTÖ Siihen kuuluu rohkeutta ja ihmisiä. Lähiympäristöön kuuluu lapsia. Jos menee jokin auto rikki, niin lähiympäristö voi mennä korjaamaan.

4 Lähiympäristöön kuuluu päiväkodin Viksu Varis ja Ekonalle Elmeri ja meidän päiväkodin ekopisteen matokompostin madot. Lähiympäristössä on hämähäkkejä ja rosvoja. Lähiympäristöön kuuluu rakennuksia; rivitaloja, omakotitaloja, kerrostalot on kaupungissa. Lähiympäristöön kuuluu luonto Metsät, siellä voi olla kuusia ja koivuja, pensaat missä on marjoja. Metsässä on leikkipaikkoja. Lähiympäristöön kuuluu mummun ja papan asunto Mun lähellä on mun lähipuisto. Toinen lähipuisto on lähellä, sinne voi keväällä vaikka kävellä tai pyöräillä. Minun koti. Ympäristö on lähellä. Ympäristöön kuuluu roskat. Ympäristö, ihan niin kuin ympäristöraati. Puita, lunta, kaikkea talvesta. Siellä on ruohoa, lehtiä keväällä. Puut menee vanhaksi kun tule talvi ja kukat kuolee. Jätemummu pannee jätteet roskiin.

5 MITÄ ME TEEMME TÄNÄ VUONNA YMPÄRISTÖN HYVÄKSI Mää tykkään ruokkia ja hoitaa kissoja! Lupaan leikkiä kissojen kanssa. Niillä on semmoinen hiirilelu jota ne voi seurata (Aino) Laulan koko ajan, että kierrätys säästää luontoa, luontoa ja luontoa (Elia)

6 Me käyään aina joskus kävelyllä metsässä, ja jos mää nään roskan mää oon niin kiltti, että kerään sen roskan ja laitan oman perheen roskikseen. Niin, mää tiiän mihin kuuluu paperi. Venla assuu toisessa päässä taloa ja se on näyttäny mihin kuuluu paperi. Jos rekka koittaa ajaa eläimen päälle käyn äkkiä sieppaamassa eläimen pois auton alta. (Jesper)

7 Tiiäkkö! Pahikset pelastaa maailman. Hämähäkki pelastaa myös maailman. Jos yks hämähäkki tullee mukkaan niin pelastuu koko maailma. Ensin se antaa isoa seittiä. Jos vielä joku Batman auttaa, niin sitte se kokonaan pelastuu. Jos eläimet joutuu vaikeuksiin, niin mää kyllä pelastan ne! Mää vahdin niitä eläimiä. Mää suojelen ainaski kissoja ja koiria ja dinoja. Mää suojelen Mörrimetsän oravia. ( Eemil) Isi ja äiti ostivat mulle roska-auton. Silloin kun isi ja äiti on töissä minä suojelen mummun kanssa luontoa. ( Kasper) Mulla on taikamatto. Sillä minä voin lentää ja kerätä metsästä roskia. Mulla on taikaa käsissäni, voin taikoa taikasauvallani jäniksen. En osaa muuta kuin jäniksen taikoa. ( Pekka) Äiti voi suojella ku ukki hoitaa Eetua(pikkuveljeä). Äiti voi suojella luontoa. Eetu leikkii pihalla ja äiti suojelee kaikkia mitä haluaa ( Nea)

8 Mun Taika(ystävä) auttaa. Se voi auttaa suojelemaan luontoa. Se voi semmonen kastelukannu auttaa suojelemaan luontoa. ( Pinja) Mää voin suojella luontoa niin että roska-auto on tallissa. Meiän isi voi suojella luontoa. Jos on isi päiväunilla, niin minä voin sillä aikaa suojella luonnon. ( Kasper)

9 Vanamoiden ympäristökerho Neulaset/kuvat ja tekstit: Aino 4v. Kasper 3v. Jesper 5v. Eemil 4v. Nea 3v. Sakke 4v. Pekka 4v. Pinja 3v. Elia 3v. Roosa 3v. Nico 5v.

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo

LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo LAPE Etelä-Savo Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori 1 24.5.2018 LAPE - Päiväkotivierailut Kesä 2017 4 Mikkelin päiväkotia: Otava, Peitsari, Naisvuori, Orikon Helmi

Lisätiedot

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN KURREN PUUHAKIRJA KURREN PUUHAVIHKO KURRE KAINUULAINEN Miksi tänne roskat jätettäis, yhteen säkkiin kaikki mätettäis? Ensin vähän levitellään, sitten tarkkaan lajitellaan. On mulla hyvä roskaharava, olen

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin?

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? 1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? a) maitotölkki b) suodatinpussi ja kahvinporot c) lasinsirut d) ruuanjätteet muovipussissa KOMPOSTI 2. Hyötispiste on paikka johon voit viedä

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

Lautasuon päiväkoti. Lehtimaja

Lautasuon päiväkoti. Lehtimaja Lautasuon päiväkoti Lehtimaja Keväällä me teimme majan meidän lähimetsäämme. Ensin me kävimme metsässä katsomassa, mihin maja rakennettaisiin. Hyviä paikkoja oli monia mutta lopulta päädyimme paikkaan,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA HOVIRINNAN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET: ENERGIAN SÄÄSTÄMINEN VEDEN SÄÄSTÄMINEN JÄTTEIDEN KIERRÄTYS LUONTOSUHTEIDEN EDISTÄMINEN ( METSÄRETKET YM.) TURVALLISUUDEN

Lisätiedot

Puolivälin päiväkoti. Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina

Puolivälin päiväkoti. Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina Puolivälin päiväkoti Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina Miltä kuulostaa kevät, kun vesi tippuu jääpuikoista? Miten kurjet kutsuvat kavereitaan ja miten sammal rapisee? Joskus kun tulen päiväkotiin,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU

UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osasto ry Laivapuiston perhetalo Tiiliruukinkatu 1 33200 Tampere Kilpailun yhdyshenkilö: Kaija Reiman-Salminen Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Lapset Luotu :25

Lapset Luotu :25 Lapset 2017 Luotu 22.02.2017 14:25 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä lapset 54 54 53 Yhteensä 54 54 53 Vastausprosentti 100% Lopettaneet 98.1% Kesken jättäneet 1.9% Eivät

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helmikuu 2013 Vastaajia yhteensä 539 Koonti Inkeri Ahvenisto Vastaajat alaluokkien kyselyssä: yht. 314 hlö Vastaajat yllun + henkilöstön

Lisätiedot

Suojellaan yhdessä meriämme!

Suojellaan yhdessä meriämme! Suojellaan yhdessä meriämme! Hei! Minä olen merikilpikonna Sammy. Elämäni on yhtä seikkailua! Voin elää jopa 150-vuotiaaksi ja ehdinkin joutua elämäni aikana mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Jo munasta

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa. Esimerkki: Lintujen tarkkailua

Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa. Esimerkki: Lintujen tarkkailua Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa Esimerkki: Lintujen tarkkailua Osallistujat: lastentarhanopettaja ja 6 lasta (Suomi) Lasten ikä: 2v 6kk 4v Lähde: EU CARE-hanke, http://ecec-care.org/

Lisätiedot

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Merja Salmi, Sosiaalitaito 14.1.2016 Lapsen ääni lapset informantteina Meillä on varsin vähän systemaattisesti koottua tietoa lasten arkeen liittyvistä

Lisätiedot

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen.

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Voisin kuvitella ostavani tavaroita tai vaatteita kirpputorilta. Jos tarvitsen jonkin tavaran jota käytän

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helmikuu 2013 Vastaajia yhteensä 539 Koonti Inkeri Ahvenisto Vastaajat alaluokkien kyselyssä: yht. 314 hlö Vastaajat yllun + henkilöstön

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14

Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14 Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14 Ympäristöraadin koulutuspäivä Kokoonnuimme syyskuussa alakoululla, jolloin ylä-ja alakoulun raatilaisilla oli mahdollisuus tutustua Iltapäivällä yläkoulun raati kävi

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä?

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä? Päivähoitolain 28 :n mukainen ilmoitus yksityisestä lasten perhepäivähoidosta, on tehtävä kahden viikon kuluessa hoidon alkamisesta, oman alueen. Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin:

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA Mielenterveyskeskus Lasten ja nuorten vastaanotto 0-20 v. lasten ja nuorten tunne-el elämään, käyttäytymiseen ytymiseen ja kehitykseen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA 2008-2010 TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA hanke Miksi? OPS:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen Yhteyksien luominen koulujen ja Turun alueen luonto- ja kestävän kehityksen

Lisätiedot

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto:

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto: LUONTO Vesistö Suomen luonto on rikas. Suomessa on noin 60 000 järveä. Suomessa on myös paljon lampia, jokia ja koskia. Suurin järvi on Saimaa, jossa elää Saimaan norppa. Se on eläin, joka elää vain Suomessa.

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

PÄIVÄKODIN ARKI LAPSEN KOKEMANA. KT Taina Kyrönlampi Taina.kyronlampi@humak.fi

PÄIVÄKODIN ARKI LAPSEN KOKEMANA. KT Taina Kyrönlampi Taina.kyronlampi@humak.fi PÄIVÄKODIN ARKI LAPSEN KOKEMANA KT Taina Kyrönlampi Taina.kyronlampi@humak.fi Tutkimusaineisto 29 (5-7- vuotiaita) lapsia Menetelmänä: lapsihaastattelu Ja lasten piirrokset Miksi kuunnella lasta? YK:n

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

MARTINLAAKSON HENKI -TARINAKILPAILUN TARINAT

MARTINLAAKSON HENKI -TARINAKILPAILUN TARINAT MARTINLAAKSON HENKI -TARINAKILPAILUN TARINAT Kilpailuun tuli ilahduttava määrä erilaisia tarinoita eri-ikäisiltä martinlaaksolaisilta. Alla yhteenvetoa tarinoista: Tarina 1: Mikä mukavinta, kun Martinlaaksossa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA. Pitkäniemen päiväkoti, Nokia Syksy 2014

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA. Pitkäniemen päiväkoti, Nokia Syksy 2014 YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA Pitkäniemen päiväkoti, Nokia Syksy 2014 Johdanto: Minkälainen meidän luontopäiväkotimme on? Ympäristökasvatuksen kohderyhmät Kenelle ympäristökasvatus kuuluu? Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN:

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN: LUMIUKKOPOLKU Lumiukkopolku leikkeineen toimii kivana koko perheen talvitapahtumana. Kaikkia leikkejä ja polkutauluja ei tarvitse käyttää samassa tapahtumassa, jo 4-5 taulua voi riittää. Tauluja ei ole

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT

ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT 29.11.2018 Saara Hanhela, Terhi Venäläinen Timoteus Mikkonen, Vilma Paasonen 26 Maakunnan vaikuttamistoimielimet Maakuntahallituksen on asetettava nuorten osallistumis- ja

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi Pauliina Koljonen Matkalla etsiväksi nuorisotyöntekijäksi Lukio-opintoja 2 vuotta Keskeyttämisen jälkeen vuoden työharjoittelu nuorisotyössä 1994-1996

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse!

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! Keskeiset tutkimustulokset taulukoina. Taulukot vain toimitukselliseen käyttöön. SYÖKÖ LAPSI SAMAA RUOKAA KUIN MUU PERHE (%), n= Syö täysin samaa ruokaa Syö

Lisätiedot

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia Kestävä kehitys on päiväkodin yhteinen asia Kestävän kehityksen eli keken päämääränä on taata terveelliset, turvalliset ja oikeudenmukaiset elämisen mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI KARTANON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

PÄIVÄKOTI KARTANON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PÄIVÄKOTI KARTANON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (1.8.2012, päivitetty 30.7.2015) Päiväkoti Kartano on 0-6 vuotiaille vuorohoitoa tarvitseville lapsille tarkoitettua päiväkoti. Päiväkoti Kartano sijaitsee

Lisätiedot

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 Tutkimuksen lähtökohdat YK:n Lapsen oikeuksien sopimus (1991) -> lasta on kuunneltava häntä koskevissa asioissa Suomen perustuslaki (1999) Esiopetussuunnitelma (2000),

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja ASPA-palveluiden Koti on enemmän -seminaari 16.4.2013 Tutkija Tuuli Kaskinen Demos Helsinki Twitter: @tuulikas Tavoitteena on tukea kehitysvammaisia

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit LEMPÄÄLÄN KUNTA 2013 Sivistyslautakunta 17.9.2013 Opetusministeriön laatimia, syksyllä 2009 valmistuneita perusopetuksen laatukriteereitä täydennettiin

Lisätiedot

Miina, Ville ja vintiöt

Miina, Ville ja vintiöt Miina, Ville ja vintiöt Elämänkatsomustieto Satu Honkala, Kimmo Sundström ja Ritva Tuominen (toim.) Ulla Lappalainen Sisällys Opettajalle...6 Oppilaalle...7 1. TYÖSKENTELEN ET- TUNNILLA...9 ET:n työtapoja...9

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI

PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI 2. Tehdäänkö päivähoitopaikassa / kotona asioita, joista pidät? päivähoitopaikassa aina 42,6 % joskus 55,3 % ei lainkaan 2,1 % 2 4 6 8 10 KIRKKONUMMI (KA:1.6,

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

PIILOTETUT JÄTEARVOITUKSET

PIILOTETUT JÄTEARVOITUKSET Huoneeseen on piilotettu kortteja, joissa on jäte- ja kierrätysaiheisia arvoituksia. Keksittekö kaikkiin vastauksen? Valmistelut: Tulosta kortit ja leikkaa ne irti. Jos korteista haluaa kestävämpiä, kannattaa

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot