Pirkko Heiske: AMMATILLISUUS JA SOSIAALISET TAIDOT Mitä on ammatillisuus?
|
|
- Esko Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pirkko Heiske: AMMATILLISUUS JA SOSIAALISET TAIDOT Mitä on ammatillisuus? - ammatillisuus merkitsee, että työn sisältö ja tarkoitus elävät tekijälleen niin, että hän todella yrittää omalla toiminnallaan toteuttaa työn tarkoitusta - ammatillisuus ei merkitse oman persoonallisuuden hävittämistä tai työnteon vieraannuttamista itsestä, vaan oman persoonallisuuden sovittamista työhön (ei ensisijaisesti työn sovittamista itsen mukaan) - esimiehen kohdalla ammatillisuus merkitsee johtajan substanssityön tekemisen lisäksi aidon ryhmänjohtamisvastuun ottamista: hyväntahtoisen, työkeskeisen, elämänmyönteisen aikuisen roolin omaksumista (hyvää vanhemmuutta ryhmään nähden) - työntekijän kohdalla ammatillisuus merkitsee samoin yritystä olla rinnakkain työn sisällön suorittaja ja hyväntahtoinen aikuinen ihminen työtoverille ja asiakkaalle
2 Onko ammattillisuutta koskevaa käsitystä muutettava? - rajoja painottava/torjuva ammatillisuuskäsitys vai päämäärää/saavutuksia painottava ammattillisuuskäsitys? - mikä on tärkeää ammatti-identiteettimme kannalta: ensisijaista se, mitä minun ei kuulu tehdä (negatiiviset rajat), vai se, mitä meidän tulee tehdä (positiiviset rajat)? - kummalla lähestymistavalla menestymme ajan myötä paremmin? - myös ammatillisuus ja sosiaaliset taidot; olemmeko käsittäneet ammatillisuuden yksin selviämiseksi ( en tarvitse toisten apua )? Olisiko hyvän ammatillisuuden pikemminkin yksi puoli kyky tukea, luoda hyvää henkeä niin työtovereiden kuin asiakkaidenkin kanssa? - olemmeko sisällyttäneet ammatillisuuskäsitykseemme esimiesvastaisuuden tai vastakkaisuuden muihin ammattikuntiin nähden? Ammatillisuus ja sosiaaliset taidot - hyvä ammatillinen työnteko edellyttää työn asiasisällön, substanssin hallintaa, mutta samalla se edellyttää kykyä kohdata asiakas/työtoveri/esimies työhön sopivalla sosiaalisella tasolla - hyvä ammatillisuus ei merkitse omien tunteiden sulkemista pois, vaan omien tunnereaktioiden tutkimista ja oman käytöksen hallintaa - ihminen on ammattitaitoisempi, kun hän osaa käyttää useita puolia itsestään samanaikaisesti: tietojaan, eettistä vaistoaan, asiantuntemustaan, sosiaalisen tilanteen tajua, huumoria ja empatiaa, omia tunteitaan jne Mitä tunteet ovat ja miten suhtautua niihin? - kaikki tunteet ovat sinällään hyviä ja hyväksyttäviä, niin asiakkaan kuin työntekijänkin - kaikilla ihmisillä on tunteita: tunteita voi olla monia, keskenään ristiriitaisia samanaikaisesti ja lomittain - tunteet kertovat ihmisen henkilökohtaisesta suhteesta tapahtumiin
3 - tunteet antavat paljon subjektiivista tietoa ja niitä kannattaa tutkia: esim. miksi tämä ihminen raivostuttaa minua? mitä minä nyt pelkään? miksi minä tässä tilanteessa häpeän? mistä syystä hän on vihainen/minä olen vihainen? miksi asiakas ei luota minuun? mitä varten työtoveri ärsyttää? - käyttäytymistä tulee hallita eli tunteiden mukaan ei useinkaan voi suoraan käyttäytyä - tunteiden ilmaiseminen sanallisesti voi olla hyvin hyödyllistä (joskaan ei aina); sanallistaminen voi olla hyvä vaihtoehto tunteiden mukaan käyttäytymiselle! Saako ihminen olla työpaikalla oma itsensä? - ihmisissä on monta eri puolta, jopa vastakkaisia piirteitä: ystävällinen - kiukkuinen, empaattinen torjuva jne. - minkä puolen me otamme yhteisössä itsestämme esiin? - uskommeko olevamme aidoimmillamme, jos tuomme esiin nimenomaan keljuimpia puoliamme: kiukuttelemme aamuisin, emme tervehdi, rähjäämme joutavista jne? - ihmiset ovat yleensä viehättävimmillään, jos he ovat sopusoinnussa itsensä kanssa - sääteleekö tapaamme toimia yhteisössä lähinnä yhteisöön muodostunut kanssakäymisen kulttuuri eikä meidän persoonallinen ominaislaatumme? Huumori työyhteisössä - huumorissa kyetään katsomaan asioita yllättävästä näkökulmasta - vitsailuun sisältyy usein aggressiota (huumorin keinoin sanotaan ääneen asioita joita ei muutoin voi sanoa) - onko huumori lämmintä vai ivaavaa?
4 Työntekijän tehtävät työyhteisössä: - varsinaisen, ammattiin liittyvän työn suorittaminen - työn kehittäminen (esim. omaan työhön liittyvän palautteen vastaanottaminen) - toimiminen työyhteisön jäsenenä (merkitsee pyrkimystä toimia niin, että kaikki työtoveritkin voivat myös menestyä ja viihtyä työssään) - esimiehen tukeminen johtamisessa (ei merkitse sitä, että tulisi olla aina samaa mieltä esimiehen kanssa, vaan hyväntahtoista perusasennetta esimieheen halua nähdä esimiehen onnistuvan johtamisessaan) Esimiehen tehtävät - esimiehen substanssityö budjetin suunnittelusta ja vuosisuunnitelmaan ja työnjaosta sijaisten hankintaan - psykologinen rooli työryhmän terveen aikuisuuden vahvistamisessa: työkeskeisyyden ylläpitäminen, todellisuudentajun ylläpitäminen, elämänmyönteisyyden ja tulevaisuussuuntautuneisuuden ylläpitäminen/vahvistaminen, arjen rakenteiden luominen/ylläpitäminen, tiedottamista koskevien rajojen luominen ja ylläpitäminen, keskustelu ja päätöksentekokulttuurin luominen, psykologisena säiliönä toimiminen, oman itsen pitäminen terveenä Rajat ja rajallisuus - rajoja ei pidä käsittää ensisijaisesti negatiivisesti, muiden ihmisten rajaamiseen/kontrollointiin liittyväksi, vaikka kontrollointiakin voidaan tarvita - rajojen jäsentäminen positiivisesti käsitettynä: mihin minun tulisi kyetä, mitkä ovat velvoitteeni, mihin en kykene, mitä asiakas haluaa ja tarvitsee, mihin asiakas kykenee? - rajojen jäsentäminen merkitsee myös oman rajallisuuden hyväksymistä: työntekijä tarvitsee asiakastaan!
5 Mihin tarvitaan asiakkaan päätöstä tai mukaantuloa, mitä kaikkea ei voi tehdä ilman hänen hyväksyntäänsä? - kestääkö työntekijä asettua riippuvaiseksi asiakkaan suostumisesta mukaan? Uhkaako hän hylätä asiakkaan, jos tämä ei suostu? - miten käytämme käsitettä vastuu? Tarkoittaako Sitten sinä otat tästä vastuun että pidä sitten ongelmat hyvänäsi? Tarkoittaako Minä otan tästä vastuun, että asia ei kuulu sinulle (ilmaisun hylkäävässä merkityksessä)? Kanssakäyminen on systeemi - kanssakäyminen on järjestelmä, jonka eri osapuolet (ehkä tietämättään) luovat keskenään - usein uskomme, että me vain reagoimme toisen osapuolen toimintatapaan, emmekä ymmärrä että me itse myös omalta osaltamme luomme tai ylläpidämme järjestelmää; esimerkkejä - jos ihminen on itse luo järjestelmää, hän voi myös itse muuttaa sitä toimimalla toisin - esimerkkejä interventioista - henkilökohtaisuus: kykenen vain tähän, auta sinä nyt minua tämän asian ratkaisemiseksi - jos pitkää on yritetty ratkoa ongelmia tietyllä tavalla ja onnistumatta, ei kannata jatkaa enää samalla tavalla! Hyvät puhetavat - luonteva kohteliaisuus, tervehtiminen, kiittäminen, anteeksipyyntö - pyydä, älä käskytä - minä-muotoiset kannanotot; vastaa omista mielipiteistäsi itse - hyväntahtoisuus, arvostava tyylilaji myös kritiikin yhteydessä - hyväntahtoisen aikuisuuden ylläpitäminen yhteisön vuorovaikutustilanteissa Huonot puhetavat - pahantahtoisuus, haluttomuus etsiä hyväntahtoisesti ratkaisuja - taipumus nähdä kaikki virheet muissa ihmisissä; vaikeus hahmottaa oma osuus/vastuu tapahtuneesta
6 - usein taustalla käsitys älykkyydestä kykynä sanoa kärkkäästi, vaikka vaikeuksien käsittely kauniisti, lämpimästi ja ratkaisua etsien on paljon vaikeampaa kuin kiukkuisesti sanominen - usein taustalla täydellisyyden tarve - juoruamisen taustalla jännittävien kokemusten puutetta, mielikuvituksen väärää käyttöä - selän takana puhuminen on joskus väistämätöntä; selän takana voi puhua myös hyväntahtoisesti pirkko@heiske.fi;
- jos ahdistaa, kannattaa eritellä miksi (mikä oikein ahdistaa?)
Pirkko Heiske: MUUTOS JA MUUTOKSESSA ONNISTUMINEN / ESIMIES JA MUUTOS 1) Muutokset ja niihin suhtautuminen Kaksi tapaa suhtautua: - avautuminen, aktiivisuus - sulkeutuminen Mitkä ovat suhtautumistapojen
OSA 3: VAIKEIDEN ASIOIDEN PUHEEKSI OTTAMINEN
OSA 3: VAIKEIDEN ASIOIDEN PUHEEKSI OTTAMINEN 5.6.2014 13-16 Kouluttaja YTT, Sirpa Mertala RATKAISU- JA VOIMAVARAKESKEINEN LÄHESTYMISTAPA KÄYTÄNNÖN ASIAKASTYÖSSÄ N. klo 13.00-14.30 Työotteen taidot ja menetelmät
Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa
Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (Costa & Kallick, 2000) Päivi Nilivaara 2018 Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan ongelmia,
OIVALLUS. arviointi- ja väittämäkortit.
OIVALLUS arviointi- ja väittämäkortit ARVIOINTIASTEIKKOKORTIT EN KOSKAAN 0 SATUNNAISESTI 1 MELKO USEIN 2 PÄÄSÄÄNTÖISESTI/AINA 3 PERUSTAIDOT A 1.1 Käytöstavat Vastaan kun tervehditään. A 1.2 Käytöstavat
Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008
Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajia tarvitaan v. 2030 mennessä työikäisiä on 300 000 henkeä vähemmän kuin
Yksilö ja yhteisö. Luennot opintojakso Yhteisöt ja yhteisötyö 2 2013-2014. Pirkko Salo
Yksilö ja yhteisö Luennot opintojakso Yhteisöt ja yhteisötyö 2 2013-2014 Pirkko Salo Yksilö - yhteisö - yhteiskunta Sosiaalipedagoginen yhteisökäsitys Yksilön suhde yhteiskuntaan - kehittyy yhteisöissä,
Työyhteisö ja vaativa erityinen tuki. Terhi Ojala, Raija Pirttimaa, Piia Ruutu & Taina Suvikas
Työyhteisö ja vaativa erityinen tuki Terhi Ojala, Raija Pirttimaa, Piia Ruutu & Taina Suvikas 21.4.2017 Vaativa erityinen tuki = Vaativaa ja moniammatillista erityistä tukea oppimiseensa ja kuntoutumiseensa
Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.
Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin
Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle. Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011
Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011 Häirintää ja väkivaltaa työpaikalla koskevan puitesopimus (EU-taso) Sopimuksessa tuomitaan
Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi
Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi 2016-2017 12.10.2016 Kiusaaminen on Kielteisten tekojen kohdistamista toiseen Loukkaavaa käytöstä kiusattua kohtaan Ratkaisevaa
Vuorovaikutustyylit. Lähde: Kauppila Vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot. PS-kustannus.
Vuorovaikutustyylit Lähde: Kauppila 2011. Vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot. PS-kustannus. Vuorovaikutuksen perusmuotoja Ystävällinen vuorovaikutustyyli Vuorovaikutus on kohteliasta ja ymmärtävää. Tyylin
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
Ratkaisuja työyhteisön ristiriitoihin. Työterveyspsykologi, Certified Business Coach Sanna Aulankoski
Ratkaisuja työyhteisön ristiriitoihin Työterveyspsykologi, Certified Business Coach Sanna Aulankoski 1. Mitä ajatella ristiriidoista? 2. Mihin pyrkiä niiden suhteen organisaatioissa? 3. Miten päästä tavoitteeseen?
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten
KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS
AMMATILLISUUS KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS Aikuinen aikuinen vuorovaikutus Keskustele työasioista avoimesti ja sovi yhteiset käytänteet tiimeissä Vaali vuorovaikutustaitoja kuuntele ja keskustele
Ihmisenä verkostoissa
Ihmisenä verkostoissa Merja Niemi-Pynttäri TE-ERKKERI Työvoimaopisto Taustaa.. ihmisen suuri vahvuus on taipumus saada toiset mukaan omiin projekteihinsa ja kyky sijoittaa itsensä tavoitteita tukeviin
Mikä on työpaikkakiusaamista?
Mikä on työpaikkakiusaamista? Työpaikkakiusaaminen = henkinen väkivalta on luonteeltaan toistuvaa säännöllistä pitkään jatkuvaa Henkistä väkivaltaa voivat harjoittaa Yksittäinen työtoveri tai työyhteisö
Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat
Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia
Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015
Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Petteri Mikkola Koko päivä pedagogiikkaa Lapsen itsetunnon ja minäkuvan vahvistaminen Lapsen sosiaalinen asema on aina aikuisten vastuulla Yhteinen
TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009
TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?
Hakemus Suosituskirje
- Aloitus Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon Hyvä Rouva Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon Hyvä Herra, Hyvä Rouva Hyvä Herra / Rouva Hyvä Herra / Rouva Virallinen,
Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa
Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Valtakunnalliset neuvolapäivät 22.10.2014, Helsinki Minna Rytkönen, TtT, Th minna.rytkonen@uef.fi Sosioemotionaalinen
Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1
Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus
Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A
1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden
Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto
Pienen lapsen kiukku KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Sisältö: Lapsen psyykkisen kehityksen vaiheet Temperamentti Mikä lasta kiukuttaa? Konstit ja keinot kiukkutilanteissa Tavoitteet:
Psyykkinen toimintakyky
Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia
Lapsen sosiaalisen kehityksen tukeminen ja kiusaamisen ehkäisy
Lapsen sosiaalisen kehityksen tukeminen ja kiusaamisen ehkäisy 14.10.2016 Osa-alueet Ennaltaehkäisy Tapahtuneen selvittely Roolittamisen purku Jannan malli 1. Haasta omat ennakkokäsityksesi! 2. Kysy lapselta!
Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014
Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?
Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus
Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja
Miten me teemme arjesta antoisampaa?
Miten me teemme arjesta antoisampaa? Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Jyväskylä 25.-26.3.2015 Rinnakkaissessio 26.3.2015 Hanna Rousku / varhaiskasvatuksen esimies, Masku kasv.. kandidaatti (KM-opiskelija),
Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto
Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset
Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen > Käsikirja > Koulutukset > Verkosto 1 Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn
Toimiva työyhteisö DEMO
Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:
Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit
Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,
Miten tunnistaa riskitekijät johtajarekrytoinnissa?
Miten tunnistaa riskitekijät johtajarekrytoinnissa? tiedämme varmasti että jopa kaksi kolmesta länsimaisesta johtajasta epäonnistuu työssään; heidät erotetaan, alennetaan tai siirretään syrjään. Yleisin
Tulevaisuuden opettajat ja kouluttajat. Elinikäinen oppiminen ja koulutuspolitiikka konferenssi , Helsinki
Tulevaisuuden opettajat ja kouluttajat Elinikäinen oppiminen ja koulutuspolitiikka 2012- konferenssi 26.-27.2.2007, Helsinki Alustajat: Tulevaisuuden opettajat ja kouluttajat Hannele Niemi, professori,
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Kirsi Viitanen Palautteen merkitys oppijalle Oppimisen edistäminen Osaamisen tunnistaminen Ongelmanratkaisun kehittäminen Ryhmässä toimiminen vuorovaikutustaidot Itsetuntemuksen
Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana
Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,
Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen
Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua
Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi
Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008 ARVO-koulutuspäivän tavoitteet 13.8. 2008 Selkiyttää ja luoda moniammatillisesti yhteisiä merkityksiä hankkeen tavoitteille, käsitteille ja kehittämisprosessille.
Hyvä kohtaaminen, kun vanhempi tarvitsee tukea asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä
Hyvä kohtaaminen, kun vanhempi tarvitsee tukea asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Oletko kohdannut perheitä, joissa vanhemmalla on kehitysvamma tai vastaavaa tuentarvetta? Mitä tiedämme perheistä Perheistä
925 Design on paremman työelämän suunnittelutoimisto
925 Design on paremman työelämän suunnittelutoimisto Hanke-esittely: Luovan yrityskulttuurin rakentaminen 925 DESIGN 7.3.2014 Yrityksestämme KESTÄVÄ KILPAILUKYKY VAATII ROHKEAA AJATTELUA, FIKSUJA TYÖNTEKEMISEN
Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki
Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla Yhteen ääneen lasten asialla! 7.-8.2.2017 Helsinki Adhd-keskus Barnavårdsföreningen Silve Serenius-Sirve Kannusta minut vahvaksi! hanke Ensi-ja
Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry
Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Esittäjän Nimi
Hyvinvointia työstä Henkiseen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä työssä (Lähde: Kaikkea stressistä, Salla Toppinen-Tanner & Kirsi Ahola toim. Työterveyslaitos) Jalmari Heikkonen, MScPH (licentiat i
Nuoren itsetunnon vahvistaminen
Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin
Romanikoulutus Seurakuntaopistolla
Romanikoulutus Seurakuntaopistolla Romanikulttuurin ohjaajan ammatti- ja erikoisammattitutkinto Romo at ja eat Seurakuntaopisto toiminut pisimpään ammatillisista oppilaitoksista Romanikulttuurin ohjaajan
Joustavuus ja luottamus 360 DEMO
Joustavuus ja luottamus 6 DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 8..6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Joustavuus ja luottamus 6 DEMO Sivu / 8 JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS Raporttisi
Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi
Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.2014 Hämeenlinna Pixabay Minna Rytkönen TtT, TH, tutkija, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos minna.rytkonen@uef.fi
ESIMIESTEN KOULUTUS 2017
ESIMIESTEN KOULUTUS 2017 Miksi tulet esimieskoulutukseen? Ammattillisen identiteetin kasvua ja kehitystä.avainasioita ovat itsetuntemus, luovuus ja uudistuminen. Työyhteisön toiminnan tunnistaminen ja
Aggressiivisten asiakkaiden kohtaaminen, JKL
Aggressiivisten asiakkaiden kohtaaminen, 22.5.2019 JKL Anna Tienhaara Vanhempi konsultti, työterveyspsykologi, organisaatiokonsultti FINOD Pohdittavaksi Millainen minä olen? Millainen on ihmiskuvani? Miten
Habits of Mind16 taitavan ajattelijan. toimintatapaa (COSTA & KALLICK, 2000) Ajatella! valmennus Päivi Nilivaara
Habits of Mind16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (COSTA & KALLICK, 2000) Ajatella! valmennus Päivi Nilivaara Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan
2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN
1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen
Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa
Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu
Elämä on 10 % sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90 % sitä miten siihen reagoit
MINÄKUVA JA ASENNE Johdanto Elämä on 10 % sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90 % sitä miten siihen reagoit O losuhteet vaihtelevat mutta kytkeytyvät meihin siinä, miten me niihin asennoidumme. Tässä jaksossa
Perheet, joissa vanhemmalla on tuentarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä
Perheet, joissa vanhemmalla on tuentarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Mitä tiedämme perheistä Perheistä ei ole olemassa paljon tietoa. Perheiden lukumäärää Suomessa ei tiedetä. Ruotsissa tehtyyn
VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS
VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että
Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?
Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,
Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi
Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi Katsaus kansainväliseen tutkimukseen Liisa Laitinen 25.10.2017 Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto liisa.laitinen@utu.fi
Nokian Palloseura. Joukkueiden yhtenäiset säännöt ja periaatteet
Nokian Palloseura Joukkueiden yhtenäiset säännöt ja periaatteet Mistä on kyse Jokainen seuran pelaaja ja toimihenkilö edustaa oman itsensä lisäksi mitä suuremmissa määrin seuraa ja ikäluokkaa. Pelaajilta
SomeBody -mittari lapsen/nuoren läheisille (vanhemmat) ja lapsen/nuoren kanssa toimiville ammattilaisille
SomeBody -mittari lapsen/nuoren läheisille (vanhemmat) ja lapsen/nuoren kanssa toimiville ammattilaisille SomeBody -toiminta on alkamassa. Ennen toiminnan alkua pyydämme sinua lapsen/nuoren kanssa toimivana
Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto
Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto Jäävuoriteoria Henkinen väkivalta, työssä kiusaaminen ja työsyrjintä Henkinen väkivalta on pitkään
RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI
Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1
Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä
Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy
Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet
Aggressiivisten asiakkaiden kohtaaminen, Turku/Skype
Aggressiivisten asiakkaiden kohtaaminen, 28.8.2019 Turku/Skype Anna Tienhaara Vanhempi konsultti, työterveyspsykologi, organisaatiokonsultti FINOD Pohdittavaksi Millainen minä olen? Millainen on ihmiskuvani?
Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja
Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Väkivaltafoorumi 16.8.2012 Perheväkivallasta ja riskistä Tutkimusjakso
TIIMINVETÄJÄN ARVIOINTI
Karl-Magnus Spiik Ky TV-arvio / sivu 1 TIIMINVETÄJÄN ARVIOINTI Tämä työkalu sopii kaikille tiiminvetäjille ja vastaavassa tehtävässä toimiville. Ryhmän ohjaaminen ilman muodollisia esimiesvaltuuksia on
Asumissosiaalinen työote
31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun
Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja,
Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja, Oulun Yliopisto Yhteys on työn perusta Auttaminen perustuu
Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa
Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Ateria 13 5.11.2013 Wanha Satama, Helsinki Työyhteisökehittäjä, FT Heini Wink JHL Kehittämispalvelu Kuinka saada kehityskeskusteluista uusia ajatuksia,
ADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto
ADHD oireinen aikuinen asiakkaana Suvi Lehto 13.10.2016 Kohtaamisen lähtökohta Asiakkaalla on usein taustalla useita epäonnistumisia ja negatiivisia kokemuksia Näiden seurauksena asiakas Ei usko onnistumisiin
VIESTINTÄTAITOJEN OSA- ALUEITA
VIESTINTÄTAITOJEN OSA- ALUEITA KIELELLISET TAIDOT: Kyky erottaa funktio (miksi hän puhuu?), puhuminen (äänenkäyttö, kielitaito, puhetapa, rytmi, tempo, intonaatio), kuunteleminen (sisällön rakenteen seuraaminen,
YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO
YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita
Perheet, joissa vanhemmalla on tuen tarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä
Perheet, joissa vanhemmalla on tuen tarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Mitä tiedämme perheistä Perheistä ei ole olemassa paljon tietoa. Perheiden lukumäärää Suomessa ei tiedetä. Ruotsissa
Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt
Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma
PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö
PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava
Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015
Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Miksi? Miten? Mitä? Tilanne 2014 Työnhakijoiden määrän vaihtelu Osa viihtyy ja pysyy kotihoidossa
ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti
ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni
Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta
Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta Valtakunnalliset sijaishuollon päivät, Tampere 1.-2.10.2013 Kaija Puura, lastenpsykiatrian dosentti, ayl, Lasten terveyden tutkimuskeskus TaY ja Lastenpsykiatrian
Ihminen toimii parhaimmillaan, luovimmillaan ja innovaatiokykyisimmillään, kun lähtökohdaksi otetaan kunkin olemassa olevat vahvuudet.
Ihminen toimii parhaimmillaan, luovimmillaan ja innovaatiokykyisimmillään, kun lähtökohdaksi otetaan kunkin olemassa olevat vahvuudet. Coachingin tavoitteena on asiakkaan parempi itsetuntemus sekä asiakkaan
Johtajan dilemma - metsää ja puita. Helena Ahonen
Johtajan dilemma - metsää ja puita Helena Ahonen Minäkö johtaja? Johtaminen ei ole eteen tulevien asioiden hoitamista vaan tietoista vaikuttamista toisten ihmisten työhön Johtaja tekee johtamistyötä Asiantuntija
Kompleksisuus ja kuntien kehittäminen
Kompleksisuus ja kuntien kehittäminen Kuntatutkijoiden seminaari 25.5.2011, Lapin yliopisto, Rovaniemi Pasi-Heikki Rannisto, HT Tampereen yliopisto Haasteita johtamiselle ja johtamisteorioille Miksi ennustaminen
TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA. Lapinlahden kunnan työpaikoilla
LAPINLAHDEN KUNTA 12.02.2016 TYÖSUOJELU TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA Lapinlahden kunnan työpaikoilla Tällä työpaikalla häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan
1-2 MITEN YHTEISKEHITTÄMISEEN VOI VALMENTAUTUA
TYÖPAJOJEN ANTIA 1-2 MITEN YHTEISKEHITTÄMISEEN VOI VALMENTAUTUA Yhteiskehittäminen on tapa toimia,ajatella ja suhtautua asioihin, siis pikemminkin tyylilaji kuin menetelmä Tyylilajia määrittelee yhteisöllisyys,
Tunnistamisen ja puheeksioton välineet, hoitopolut
Tunnistamisen ja puheeksioton välineet, hoitopolut Lasten ja nuorten liikapelaaminen ja pelihaittojen ehkäisy koulutus 1 Lähteet ja tukimateriaali 2 1 Pelihaittojen ehkäisy Aikuisen vastuu Vanhempien roolin
Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa
Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Sykettätyöhön.fi-palvelu 15.12.2014 Työyhteisökehittäjä, FT Heini Wink JHL Kehittämispalvelu Kuinka saada kehityskeskusteluista uusia ajatuksia, energiaa
OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE
OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa
KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS
TURUN AIKUISKOULUTUSKESKUS Kärsämäentie 11, 20360 Turku puh. 0207 129 200 fax 0207 129 209 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA NÄYTTÖTUTKINTO AMMATTITAIDON ARVIOINTI KASVUN TUKEMINEN JA
HUIPPUJEN KASVATTAJA
HUIPPUJEN KASVATTAJA Alppikoulu ympäristö nuoren kasvua ja kehitystä tukemassa Rukan alppi- ja freeski- akatemia 2 Nuorten psykososiaalinen kehitys Nuoruudessa ihminen kohtaa monia haasteita, jotka liittyvät
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Seinäjoen kaupunki Elisa Saunamäki Psykososiaalinen kuormittuminen Jokaisen yksilön työhyvinvointi ja psykososiaalinen kuormittuminen koostuu eri asioista.
Siirtymät sujuviksi työssä
Siirtymät sujuviksi työssä Anestesia-kurssi "Sopiva työ elämän mittainen" 19.3.2009 klo 10:10-10:50 koulutuspäällikkö Tiina Saarelma-Thiel Hotel Crown Plaza Elämänkulku vai elämänkaari 20 Ikä 60 Elämänkulku
Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto
Klassinen 360 palaute DEMO
Klassinen 3 palaute DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 7.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Klassinen 3 palaute DEMO Sivu 1 / 8 3 ESIMIESTEN ARVIOINTI 3 asteen mittauksessa
Myönteinen jämäkkyys työelämässä
Kirkon alat ry, luottamusmiesten neuvottelupäivät Myönteinen jämäkkyys työelämässä 25.1.2018 Petra Bedda petra@puunto.fi Petra Bedda, Puunto Oy Valmennusta työelämän muutos- ja kasvukohtiin Omien vahvuuksien
JOHTAMINEN. Yritystoiminta Pauliina Stranius
JOHTAMINEN Johtaminen Johtajuus yrityksen eri kehitysvaiheissa Aiemmin on kenties tarkasteltu pk-yrityksen kehitystä elinkaarimallin mukaisesti. Myös johtajuus muuttaa muotoaan yrityksen eri kehitysvaiheissa.
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus