Pirjo Tuhkasaari Psykoterapeutti VET, perhe- ja yksilöpsykoterapiassa, koulutuspsykoterapeutti
|
|
- Helmi Melasniemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pirjo Tuhkasaari Psykoterapeutti VET, perhe- ja yksilöpsykoterapiassa, koulutuspsykoterapeutti Pirjo Tuhkasaari
2 Lapsi ei ole tulos vanhempien ajatuksista ja odotuksista, vaan häneen vaikuttaa yhtä vääjäämättömästi tapa, jolla hänen isovanhempansa ovat käyttäytyneet hänen vanhempiensa lapsuudessa (Dumas 2008) Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi, esimerkiksi puhutuksi, tulee jonkun kannettavaksi (Siirala 1966) Integraatio edellyttää kehitykselliset prosessit mahdollistavan suhteen toiseen ja kolmanteen äidin ja isän tai heitä korvaavat, joihin ja joiden suhteeseen tarpeenmukaiset emotionaaliset prosessit voivat riittävästi toteutua (Tuhkasaari 2013) Pirjo Tuhkasaari
3 Pirjo Tuhkasaari
4 FENOMENOLOGIS HERMENEUTTINEN, PSYKOTERAPIAN NÄYTTÄMÖLLÄ ILMIÖITÄ HAVAINNOIVA, TUTKIVA, YHTEYKSIIN LIITTÄVÄ, JAKAMAAN JA YMMÄRTÄMÄÄN PYRKIVÄ LAPSEN/NUOREN KASVU JA KEHITYS, VARHAINEN VUOROVAIKUTUS, OBJEKTISUHTEET, ITSEKOKEMUS, PERHEEN VUOROVAIKUTUSSUHTEET, VANHEMPIEN PARISUHDE, SISARUUSSUHTEET, VANHEMPIEN KASVU- JA TRAUMAHISTORIA YKSILÖN SUBJEKTIIVISET KOKEMUKSET, TIEDOSTAMATTOMAN MERKITYS - PSYKOANALYYTTISEN NÄKEMYKSEN MUKAAN YKSILÖN SUBJEKTIIVINEN KOKEMUS ON YDIN, JOSTA KÄSIN HÄNEN KOKEMAANSA ONGELMAA PYRITÄÄN TUTKIMAAN JA YMMÄRTÄMÄÄN YLISUKUPOLVISET KOKEMUKSET SIIRTYVÄT Pirjo Tuhkasaari
5 NUORUUSIÄSSÄ KERRATAAN JA SIIHEN TIIVISTYVÄT KAIKKI AIKAISEMMAT KEHITYSVAIHEET, NIISSÄ TOTEUTUNUT, TOTEUTUMATTA JÄÄNYT PSYKOLOGISEN SYNTYMÄN KOHTALOT (Margaret Mahler) KRONOLOGISET IKÄVAIHEET KEHITYSTEHTÄVÄT STATES OF MIND OLEMISEN JA KOKEMISEN TILAT ITSE- JA OBJEKTIPYSYVYYS, SYMBOLISAATIO SISÄISET OBJEKTIT JA SUHDE NÄIDEN VÄLILLÄ VARHAINEN VUOROVAIKUTUS, KIINTYMYSSUHTEET Hyvä objekti muodostaa lapsen egon ytimen ydinminuuden syntyminen ensimmäisenä ikävuotena läsnäolon kokemuksista Lapsen on vaikeaa kestää eroja 7kk:sta 2 3-vuotiaaksi (Sisäistetty syrjäytyminen) 1 ½ - 2-vuotias harjoittelee läheisyyden ja etäisyyden vuorottelua 2-vuotias on tietoinen sukupuolten eroista Pirjo Tuhkasaari
6 3-VUOTIAS RAKKAUDEN JA VIHAN TUNTEIDEN, HYVÄN JA PAHAN YHDISTÄMINEN KOKEMUS TOISEN JA ITSEN PYSYVYYDESTÄ 3-6-VUOTIAS INTOHIMOISET RAKKAUDEN JA VIHAN TUNTEET, NIIHIN LIITTYVÄ PELKO, SYYLLISYYS, MUSTASUKKAISUUS LAPSI TARVITSEE APUA PETTYMYKSEN TUNTEIDEN KANSSA SELVIYTYMISEEN, OMAN AVUTTOMUUDEN SIETÄMISEEN HAASTE VANHEMMAN AIKUISUUDELLE SELVITÄ LAPSEN AVUTTOMUUDEN JA KONTROLLIPYRKIMYSTEN KANSSA KANTANÄKYKOKEMUSTEN, MADONNAKONSTELLAATION - OIDIPAALIKONSTELLAAT ION RATKAISUT METAKÄSITTEITÄ, JOTKA KUVAAVAT LAPSEN KOKEMUKSEN HÄNEN PSYYKKISEKSI TODELLISUUDEKSEEN Pirjo Tuhkasaari
7 LATENSSI-IÄN SAMASTUMISET, OMAN ITSENÄISYYDEN JA KYKYJEN KANSSA KAMPPAILUA, ILOITSEMISTA VÄLIVAIHE OIDIPAALIKONSTELLAATION JA NUORUUDEN VÄLILLÄ OMAN SISÄISEN VAHVISTUMISTA LATENSSI-IKÄINEN TARVITSEE AIKUISEN KOKREETTISTA LÄSNÄOLOA! NUORUUSIKÄ VUOTIAASEEN IRTIOTTOA SAMASTUMISISTA, OMA RUUMIILLISUUS, SUHDE RAKKAUTEEN JA VIHAAN SEKSUAALISUUTEEN OMAAN TULEVAISUUTEEN PSYKOSEKSUAALISEN KEHITYKSEN, OMAN SUBJEKTIUDEN JA IDENTITEETIN VAKIINTUMISTA REGRESSION JA PROGRESSION VAIHTELUA KUKA MINÄ OLEN MITEN TULEN HYVÄKSYTYKSI VÄLITTÄÄKÖ MINUSTA KUKAAN? Pirjo Tuhkasaari
8 SEPARAATIO INDIVIDUAATIO SELF GENDER DEFENSSIT KYKY JAKAA MADONNA- JA OIDIPAALIKONSTELLAATIO Pirjo Tuhkasaari
9 NACHTRÄGLICHKEIT KUVAA SITÄ, MITEN JÄLKIKÄTEEN ANNETAAN MERKITYSTÄ VANHAN KOKEMUKSEN MUISTOLLE, EI VÄLTTÄMÄTTÄ VARSINAISELLE KOKEMUKSELLE NE KOKEMUKSET, JOITA EI OLE VOITU SISÄISESTI LIITTÄÄ YMMÄRTÄVÄÄN YHTEYTEEN ELI INTEGROIDA UUSI TAPAHTUMA TAI SAAVUTETTU KEHITYSTASO AKTIVOI VANHAN TAPAHTUMAN PSYYKKISET GEODIT (Joan Raphael-Leff, 2013) TRAUMA, JOKA AVAUTUU PSYKOSEKSUAALISEN IDENTITEETIN KEHITYKSEN HAASTEISSA Pirjo Tuhkasaari
10 VANHEMPIEN OMAT NUORUUDEN RATKAISUT SUKUPOLVIEN ERON SUOJASSA NUORI HAVAINNOI AIKUISTEN JA VANHEMPIEN SUKUPOLVIEN REAKTIOITA VANHEMPIEN KYKY OTTAA VASTAAN, OLLA PEILINÄ, SIETÄÄ VASTAKKAINASTTELUA VANHEMPIEN OMAT YLISUKUPOLVISET KUORMITUKSET VANHEMPIEN VAIKEAT, TRAUMAATTISET KOKEMUKSET PAINE VAIN HYVÄN YLLÄPITOON MITEN NUORELLE MAHDOLLISTUU KASVUUNSA KUULUVA INTEGRAATIO? PERHEEN SALAISUUDET, HÄPEÄ, SYYLLISYYS, PUHEKIELLOSSA OLEVAT ASIAT - NÄKYVÄT NUOREN OIREILUSSA MIKÄ ON NUOREN OMA KOKEMUS PERHEESSÄÄN; OMASTA OLEMASSAOLOSTA, ARVOSTA, SUHTEESSAOLOSTA JA OMIEN KOKEMUSTEN MERKITYSTEN OIKEUTUKSESTA? Pirjo Tuhkasaari
11 NIITÄ TIETOISIA JA TIEDOSTAMATTOMIA SUKUPOLVELTA TOISELLE SIIRTYVIÄ INTRAPSYYKKISIÄ JA INTERSUBJEKTIIVISIA KOKEMUKSIA, JOTKA VAIKUTTAVAT YKSILÖN INTEGRAATIOON, ITSEKOKEMUKSEEN, IDENTITEETTIIN JA ROOLEIHIN HISTORIA, KULTTUURI, YHTEISKUNNALLISET TEKIJÄT, AJAN ILMAPIIRI, AIKAISEMMAT SUKUPOLVET, PERHE JA PARISUHDE VAIKUTTAVAT YKSILÖN KOKEMUKSEEN OMASTA ITSESTÄ SEKÄ MAHDOLLISTUVIIN SUHTEISIIN MOLEMMINPUOLISESTI (Tuhkasaari 2013) EMOTIONAALISESTI KOSKETTANUT JÄTTÄÄ MEIHIN JÄLJEN TRAUMAATTISISTA KOKEMUKSISTA ON SAATETTU SELVIYTYÄ, MUTTA KOKEMUKSIIN LIITTYVÄT MERKITYKSET OVAT JÄÄNEET KÄSITTELEMÄTTÄ (fear of breakdown is fear of a breakdown that has already happened; Winnicott 1963/1974) Pirjo Tuhkasaari
12 EGON ALKUPERÄINEN KAUHUKOKEMUS EI VOI SIIRTYÄ MENNEISYYTEEN ENNEN KUIN EGO ON PYSTYNYT KOKEMAAN SIIHEN LIITTYVÄÄ NYKYHETKESSÄ JA SAANUT SEN OMAAN KONTROLLIINSA TÄRKEÄ YMMÄRTÄÄ HOITO- JA TERAPIASUHTEESSA TOISTAMINEN ON ERÄS TAPA MUISTAA YRITTÄÄ KORJATA PUHEKIELLOSSA OLEVAT KOKEMUKSET LÖYTÄVÄT KANAVANSA NUOREN OIREILUN KAUTTA JA AVULLA TRAUMAKOKEMUKSET NÄYTTÄMÖLLEPANOINA LÄHEISISSÄ IHMISSUHTEISSA, PARISUHTEESSA, VANHEMMUUDESSA Pirjo Tuhkasaari
13 NUORTEN PSYYKKINEN, SOSIAALINEN, SOMAATTINEN PAHOIVOINTI, OIREILU, YHTEYKSISTÄ VETÄYTYMINEN JA SYRJÄYTYMINEN INTEGRAATION VAIKEUTUMINEN, NEGATIIVISEN IDENTITEETIN RATKAISUT NUORTEN OMASSA KULTTUURISSA ELÄVÄT, TUHOISAT ILMIÖT, JOTKA AIKUISILTA SALATTU NUORTEN TUHOVUUS JA SURMATEOT PÄIVÄKODIN JA KOULUMAAILMAN KIUSAAMISILMIÖT AUTTAMISJÄRJESTELMISSÄ ILMENEVÄT NÄYTTÄMÖT VIRANOMAISTEN TUHOAVAT RATKAISUT, KUN HOIDETAAN VAIN SEURAUKSIA TAI OIREITA EI PERHEDYTÄ SIIHEN, MISTÄ KULLOISESSAKIN TILANTEESSA ON KYSYMYS ON VAARANA ETTÄ UHRISTA TULEE AUTTAVAN JÄRJESELMÄN UHRI - SIJAISTRAUMATISOITUMINEN Pirjo Tuhkasaari
14 SIIRALA MUOTOILI TOISEN VASTAANOTON KÄSITTEEN ENSIMMÄINEN VASTAANOTTO (transfer)merkitsee YHTEISESTI VASTUUSTA IRROTETTUJEN TAAKKOJEN JA ONGELMIEN ANONYYMIA SIIRTÄMISTÄ YKSILÖLLE, SIJAISSAIRASTAJALLE (näyttämöiksi yhteistyöverkostoon) TOINEN VASTAANOTTO (transference) MAHDOLLISTAA LISÄÄNTYVÄN DIALOGISUUDEN SEKÄ TAAKKOJEN JA ONGELMIEN JAKAMISEN, JONKA AVULLA OIRE VOI TRANSFORMOITUA, ENSIMMÄISEN VASTAANOTON EHDOTTOMUUS VOI JOHTAA KOLMANTEEN VASTAANOTTOON ELI UUTEEN INTEGRAATIOON Pirjo Tuhkasaari
15 Trauma on kokemus, johon liittyy kuoleman tai vakavan vammautumisen vaara. Trauma uhkaa omaa tai läheisten ihmisten psyykkistä ja fyysistä koskemattomuutta. Trauma ylittää yksilön ja yhteisön normaalin, tavanomaisen sietokyvyn, jolloin uhrit eivät pysty käsittelemään kokemustaan heille luonteenomaisten selviytymiskeinojen ja tavanomaisten emotionaalis-kognitiivisten, sosiaalisten ja psykofysiologisten prosessien kautta. Traumakokemukset herättävät voimakkaita pelon, järkytyksen ja avuttomuuden tunteita, joiden vaikutukset urin psyykkiseen ja sosiaaliseen elämään voivat olla kokonaisvaltaisen kielteisiä (American Psychiatric Association, APA,2000) PTSD POST-TRAUMAATTINEN STRESSIOIREYHTYMÄ SOMATISAATIO FRAGMENTAATIO - IMITAATIO Pirjo Tuhkasaari
16 Nuoren vanhemman traumasiirtojen ajoittuminen voi toteutua missä tahansa kasvuhistorian vaiheessa; KOHTUAJASTA, SYNTYMÄSTÄ, VARHAISESTA VUOROVAIKUTUKSESTA VANHEMPISUHTEEN DEPRIVAATIOISSA, KALTOINKOHTELUSSA, YKSITTÄISTEN TAPAHTUMIEN SEURAUKSENA, KUN VANHEMMASTA ON TULLUT LAPSEN KOKEMUKSESSA AVUTON TAI PELOTTAVA VANHEMMAN NÄKÖKULMASTA; LAPSI VOI MISSÄ IKÄVAIHEESSA TAHANSA AVATA VANHEMMAN OMIA KÄSITTELEMÄTTÖMIEN TRAUMOJEN HAAVOJA, JOTKA AVAUTUVAT VUOROVAIKUTUKSESSA SUHTEESSA LAPSEEN VANHEMPI VOI KOKEA JA NÄHDÄ LAPSESSA OMAN ITSENSÄ, VANHEMPANSA, SISARUKSENSA, KALTOINKOHDELLEEN, HYVÄKSIKÄYTTÄNEEN HENKILÖN jne. LASTA EI NÄHDÄ JA KOHDATA OMANA ITSENÄ Pirjo Tuhkasaari
17 LAPSI ON ERITYISEN HAAVOITTUVA, KUN HÄN ALTISTUU MOLEMPIEN VANHEMPIEN TRAUMAKOKEMUKSIIN LIITTYVILLE SIIRROILLE; PROJEKTIOILLE JA TRANSFERENSSEILLE NÄITÄ TILANTEITA ON LÖYDETTÄVISSÄ PERHEISTÄ, MISSÄ NUORI OIREILEE ADHD-, ANOREXIA-, DEPRESSIO-, ITSEMURHAYRITYS-, PAKKONEUROOSI-, PANIIKKI- JA SYRJÄYTYMISOIREIN SUOJAAVIA TEKIJÖITÄ VANHEMMAN TRAUMASIIRTOJEN SIIRTYMISELLE ON VANHEMMAN OMA VASTUU OMASTA HOIDOSTAAN TAI RIITTÄVISTÄ OMAA ITSEÄ VAHVISTAVISTA SUHTEISTAAN ON VALITETTAVAA, ETTÄ SIIRROT OVAT TOTEUTUNEET JO ENNEN KUIN NUORI ALKAA OIREILLA, JONKA VUOKSI YLISUKUPOLVISET SIIRTYMISET JATKUVAT SUKUPOLVESTA TOISEEN Pirjo Tuhkasaari
18 IHMISENÄ OLEMISEN ARKAAINEN PERINTÖ PITÄÄ SISÄLLÄÄN, EI AINOASTAAN TAIPUMUSTA JA ALTTIUTTA, MUTTA MYÖS ASIOIDEN SISÄLLÖN SEKÄ AIKAISEMPIEN SUKUPOLVIEN KOKEMUSTEN MUISTOJEN JÄLJET.. (Freud 1939; Green 2009; Tuhkasaari 2013) SOTIEN TRAUMAATTINEN VAIKUTUS IDENTIFIKAATIOT VANHEMPIEN TIEDOSTAMATTOMIIN SIIRTOIHIN DISSOSIAATIOKOKEMUKSET AUTTAVAT SÄÄNNÖSTELEMÄÄN KAUHUKOKEMUSTEN KOHTAAMISTA, MUTTA OVAT LAPSELLE PELOTTAVIA, HÄIRITSEVÄT TASAPAINOISEN VUOROVAIKUTUKSEN SYNTYÄ. (Punamäki 2013) TRAUMAATTISTEN KOKEMUSTEN AJOITUS JA LUONNE VAIKUTTAVAT PSYKOSOSIAALISTEN SEURAUSTEN VAKAVUUTEEN (Punamäki 2013) Pirjo Tuhkasaari
19 KILPAILUN JA YKSINÄISYYDEN AIKA ENSIMMÄINEN SUKUPOLVI, JOKA EI OLE KÄRSINYT NÄLKÄÄ, KOKENUT SOTAA SITÄ ENEMMÄN ADHISTUSTA, MASENNUSTA, MUITA PSYYKKISIÄ OIREILUJA KAIKESTA ON TULLUT TUOTE KULTTUURIN VAIKUTUS IDENTITEETTIIN UUSI HULLUUS NELJÄ PIIRRETTÄ; OMAAN RUUMIISEEN LIITTYVINÄ; NIIDEN LUONNE ESITTÄVÄ; NIILLÄ EI OLE ERILAISIA MERKITYSTASOJA; POTILAS EI KYTKE NIITÄ OMAAN HISTORIAANSA AKTUAALINEUROOSISSA SUHDE EI TOIMI, VIREYSTILAN MUUTOKSET HUONOSTI SÄÄDELTYJÄ JNE. OLEN TÄSSÄ SINUA VARTEN JA VALMIINA KUUNTELEMAAN NIMETÄÄN OIREITA SEN USKOTAAN OLEVAN SELITYS!!! VUOROVAIKUTUKSELLISTEN SUHTEIDEN MERKITYS Pirjo Tuhkasaari
20 VAUVAIKÄ ON KRIITTINEN AJANJAKSO, TRAUMAN SIIRTYMINEN VOI TAPAHTUA MONIEN POLKUJEN JA VAIKUTUSMEKANISMIEN KAUTTA, PUNAMÄEN MUKAAN: BIOLOGIS-FYSIOLOGINEN REITTI; TRAUMAN VAIKUTUS SIKIÖAIKAISEEN JA VARHAISEEN STRESSINSÄÄTELYYN PSYKOLOGINEN REITTI: TRAUMAN VAIKUTUS VANHEMMUUDEN KOKEMUKSIIN VUOROVAIKUTUKSELLINEN REITTI: TRAUMAN VAIKUTUS VANHEMMAN KÄYTTÄYTYMISEEN Traumatisoituneet vanhemmat pelkäävät omaa lastaan ja samalla heidän käyttäytymisensä pelottaa lasta Pelokkaan ja pelottavan käyttäytymisen on havaittu selittävän omien varhaisten traumojen siirtymistä seuraavalle sukupolvelle Äidin dissosiatiiviset mielentilat vaikeuttavat vanhempaa tiedostamasta omaa pelottavuuttaan mieli voi olla vallitsevasti muualla Pirjo Tuhkasaari
21 YLISUKUPOLVINEN DYNAAMINEN TIEDOSTAMATON KIRJOITTAA KÄSIKIRJOITUKSIA TIEDOSTAMATTOMIEN USKOMUSTEN JA FANTASIOIDEN AVULLA MUODOSTUVAT NÄYTTÄMÖT SE, MIKÄ SIIRTYY AIKUISELTA LAPSELLE, ÄIDILTÄ VAUVALLE, TOTEUTUU TIEDOSTAMATTOMASTI OBJEKTISUHDETEORIAN MUKAAN: IDENTIFIKAATIO OBJEKTIIN, IDENTIFIOITUMINEN FANTASIAAN TOISEN HALUSTA INTROJEKTIOT, PROJEKTIOT, PROJEKTIIVISET IDENTIFIKAATIOT TABUT, SYYLLISYYDEN JA RIKOLLISUUDEN PSYYKKISTEN TAIPUMUSTEN SIIRTYMINEN Pirjo Tuhkasaari
22 LAPSEN MIELI VOI TÄYTTYÄ VANHEMMAN MIELELLÄ SELLAISET ASIAT, TEOT JA MIELENSISÄLLÖT, JOITA SUKUPOLVET NIMENOMAAN EIVÄT HALUAISI SIIRTÄÄ ETEENPÄIN, NÄYTTÄÄ TAI EIVÄT EDES TIEDOSTA ITSESSÄÄN OLEVANKAAN, SAATTAVAT SIIRTYÄ. (H. Lounavaara-Rintala 2010) Vuorovaikutuksen sanaton puoli siirtää vaikutteita tehokkaammin kuin sanat, ja toisaalta, jos vaikutelmia ei voi käsitellä sanallisesti, ne toimivat sitäkin voimakkaammin silloinkin, kun kokemukset ovat kielellä tavoitettavia ja niistä puhuminen toisen kanssa on luvallista, voi kieli kätkeä, että korostaa joitain kokemisen puolia. Paljon (esi)ymmärrystä syntyy myös sen perusteella, miten missäkin kontekstissa puhutaan tai vaietaan eri asioista. Pirjo Tuhkasaari
23 SUOMALAISEN MIEHEN KASVUHISTORIA NÖYRYYTETTYJEN SUKUPOLVI (Helvi Hämäläinen 1959/2007) MURRAY BOWEN JA YLISUKUPOLVISUUS OIREILEVAN LAPSEN ONGELMAT OVAT VÄHINTÄÄN KOLMEN SUKUPOLVEN ONGELMIA VAMIK D. VOLKAN JA WILLIAM F. GREER (2001) YLISUKUPOLVINEN TALLENTAMINEN THEO K DEGRAAF VANHEMMAN TRAUMATISOITUMINEN JA YLISUKUPOLVISUUS HOLOKAUSTIIN VERRATTAVAT TRAUMAT HAYDEE FAIMBERG SUKUPOLVIEN SISÄKKÄISYYS JA NARSISTISET SIIRROT ; IDENTIFIOITUMINEN VANHEMMAN SALAISEEN HISTORIAAN VOI MUODOSTAA LAPSEN PSYYKEN RAKENTEIDEN OSAN; LAPSESTA TULEE VANHEMMAN NARSISTISTEN TARPEIDEN TAI TOIVEIDEN TOTEUTTAJA; LAPSESTA TULEE SE, MITÄ KUMPIKAAN VANHEMPI EI HYVÄKSYNYT OMASSA HISTORIASSAAN TAI OMASSA ITSESSÄÄN Pirjo Tuhkasaari
24 RAKENNE SUHDE PROSESSI TERAPEUTTI PERHEEN KANSSA TYÖSKENTELEVÄT SUHDE TAVOITTEENA NUOREN VAPAUTTAMINEN VANHEMPIEN PROJEKTIIVISESTA VUOROVAIKUTUKSESTA, YLISUKUPOLVISISTA SIIRROISTA NUORUUDEN KEHITYSTEHTÄVIIN TUTKITAAN NUOREN OIREIDEN YHTEYTTÄ PERHERAKENNETEKIJÖIHIN; AJANKOHTAINEN TILANNE; NUOREN ODOTUSAIKA; SYNTYMÄ; PIKKU-LAPSI-IKÄ; LATENSSI- IKÄ; PÄIVÄHOITOHISTORIA; YSTÄVYYSSUHTEET; KOETUT KALTOINKOHTELUT; EROT; VANHEMMUUS; VANHEMPIEN YKSILÖLLISET TILANTEET; KESKINÄINEN SUHDE; SISARUUS; PERHEEN ELÄMÄNVAIHEET, ERIYTYMINEN-YKSILÖITYMINEN; MADONNAKONSTELLAATIO; OIDIPAALIKONSTELLAATIO; KANTANÄKY; SUKUJEN MERKITYS, VANHEMPIIN VAIKUTTANEET TAPAHTUMAT; NUOREN ROOLI PERHEESSÄÄN; VANHEMPIEN KASVUHISTORIA JNE PERHEEN SUHTEIDEN DYNAMIIKKA Pirjo Tuhkasaari
25 TÄRKEÄÄ ON KUULLA JA TUTKIA, MITÄ TAPAHTUU KODIN ULKOPUOLELLA; NÄYTTÄMÖT, JOTKA MUODOSTUVAT KOULUSSA, HOITAVASSA SYSTEEMISSÄ ENSIN SUHTEEN JA MIELEN RAKENTEIDEN RIITTÄVÄ RAKENTUMINEN, VAHVISTUMINEN, KANNATTELU, CONTAINERINA TOIMIMINEN, ETTÄ VOIDAAN KOHDATA JA JAKAA, LÄPITYÖSTÄÄ PUHUMATTOMAKSI JÄÄNYTTÄ KEHITYKSELLISTEN JUUTTUMIEN PURKAMISTA ASENTEET JA YMMÄRRYS TILA TARPEENMUKAISILLE PROSESSEILLE JA HOIDOLLE/TERAPIALLE SUOJAAVAT TEKIJÄT KYKYÄ SUHTEISIIN RAKKAUTEEN, JOKA SITOO VIHAN JA TUHOAVUUDEN Pirjo Tuhkasaari
26 Bion, W. (1962) A theory of thinking. Internal Journal of Psychoanalysis 43. Bowen, M. (1976) Theory in the practice of psychotherapy. New York: Gardner Press. Bronstein, C. (Edit by) (2007) Kleinian Theory. A Contemporary Perspective. London & Philadlephia: Whurr Publishers. Brummer, K. (2005) Lapsuuden normaali kehitys leikki-iästä nuoruuteen. Teoksessa: Brummer, M. Enckell, H. (toim. ) Lapsen ja nuoren psykoterapia. Impiö, P. (2005) Nuoruusiän kehitys. Ed. teoksessa Byng-Hall, J. (1998) Rewriting Family Scripts. Improvisation and Systems Change. New York & Lontoo: The Guilford Press. Carland, C. (1998) Thinking About Trauma. Teoksessa Carland, C. (Edit by) Understanding Trauma. A Psychoanalytical approach. Tavistock Clinic series. New York. Lontoo: Routledge. Faimberg, H. (2005) Telescoping of Generations. Listening to the Narcissistic Links between Generations. Lontoo, New York: Routledge. Green, A. (2009) The construction of the lost father. Teoksessa: Kalinich L.J. & Taylor, W.S. (Edit by) The Dead Father. Lontoo, New York: Routledge. Hämäläinen, H, (1950/2007) Raakileet. Helsinki: WSOY. Klein, M. (1952/1988) Some theoretical conclusions regarding the emotional life of the infant. Teoksessa: Envy, Gratitude and Other Works Vigaro Press. Lilja, A. (2014) Kilpailun ja yksinäisyyden aika. Olemme pahimmillaan toistemme kilpailijoita pelissä, jossa vain harvat voivat voittaa. Psykologia 1. Lounavaara-Rintala, H. (2010) Perhedraamat useamman sukupolven perspektiivistä. Teoksessa: Malinen, V. & Alkio, P. (toim.) Paripsykoterapia ja parisuhteen kätketyt mahdollisuudet. Helsinki: VL-Markkinointi. Pirjo Tuhkasaari
27 Malmberg, M. (2010) Madonnakonstellaatio. Vanhemman sisaruksen kokemus äidin ja uuden vauvan yhdessäolosta. Turun yliopiston julkaisuja. Therapeia-säätiö. Koulutuskeskus. Helsinki. Punamäki, R-L. & Isosävi, S. (2013) Varhainen vuorovaikutus ja vanhemman trauma: analyysi vaikutuspoluista ja suojaavista tekijöistä. Psykologia 48 (05-06) Raphael-Leff, J. (2013) Psychic Geodes The Presence of Absence. 18th Enid Balint Memorial Lecture Couple and Family Psychoanalysis. Vol 3. Number Volkan, V.D. & Greer, W. (2007) Sukupolven perintö sukupolvien psykologiset taakat. Teoksessa: Kantanen, I. & Aalberg V. (toim.) Vieraiden ääniä. Suomen nuorisopsykiatrisen yhdistyksen 30- vuotisjuhlakirja. Vammalan Kirjapaino Oy. Siirala, M. (1966) Peruskatsomuksemme merkityksestä lääketieteessä. Konsultoivan psykiatrin havaintoja puheenkehityksen häiriöistä. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti. Supplement II A. Helsinki. Stern, D.N. (1998) The motherhood constellation. Lontoo: Karnac Books. Tähkä, V. (1993) Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen hoitaminen. Helsinki: WSOY. Tuhkasaari, P. (2010) Mieheyden ja neiseuden kohtaamisen teemoista äidillisyydestä ja isällisyydestä paripsykoterapiassa. Teoksessa: Malinen, V. (toim.) Integratiivinen paripsykoterapia. Helsinki: Psykologien Kustannus Oy. Tuhkasaari, P. (2013) Ylisukupolvisuus. Integraatioprosessi psykoanalyyttisessa psykoterapiassa. Helsinki: Therapeia-säätiö. Koulutuskeskus. Verhaeghe, P. (2013) Eros Thanatos ja Identiteetti. Tehrapeia-säätiön seminaariluento 11/2013. Waddell, M. (2005) Inside lives. Psychoanalysis and the growth of the personality. Lontoo: Karnac. Winnicott, D.W. (1963/1974) International Review of Psycho-Analysis: Lesley Caldwell, Angela Joyce (Edited by) (2011) Reading Winnicott. Fear of breakdown. Lontoo ja New York: Routledge. Pirjo Tuhkasaari
Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi, esimerkiksi puhutuksi, tulee jonkun kannettavaksi. (Martti Siirala, 1966)
SUOMEN NUORISOPSYKIATRINEN YHDISTYS RY Nuorisopsykiatrian päivät 3. 4.4.2014 HYY/DOMUS, Hietaniemenkatu 14. A. Helsinki Ylisukupolvisuus ja traumatisoituminen - nuoren oire paljastaa vanhemman traumahistorian
Lataa Ylisukupolvisuus - Pirjo Tuhkasaari. Lataa
Lataa Ylisukupolvisuus - Pirjo Tuhkasaari Lataa Kirjailija: Pirjo Tuhkasaari ISBN: 9789525519266 Sivumäärä: 79 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.63 Mb Tutkielmassa tarkastellaan ylisukupolvisuuden ja psyykkisen
VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS
VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että
KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen
KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen 0 Hyvät tulevat vanhemmat, Raskaus ja vanhemmaksi tulo on yksi merkittävimpiä elämän siirtymävaiheita. Tulevan uuden roolin omaksuminen on molemmilla vanhemmilla
Mielialahäiriöt nuoruusiässä
Mielialahäiriöt nuoruusiässä Kari Moilanen lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri apulaisylilääkäri/ HYKS/ Psykiatrian tulosyksikkö/ Nuorisopsykiatrian Helsingin alueyksikkö 21.8.2008 LKS auditorium
VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen
VARHAINEN VUOROVAIKUTUS KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen Varhainen vuorovaikutus on jatkumo, joka alkaa jo raskausaikana ja
Läheiset ihmissuhteet ja työssä jaksaminen näkökulmia perheterapiasta Salla Tikkanen
Läheiset ihmissuhteet ja työssä jaksaminen näkökulmia perheterapiasta Salla Tikkanen - Faktaa perheistä Perhe ja läheiset ihmissuhteet muodostavat elämälle kivijalan Perheen traumat siirtyvät jopa neljänteen
FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena
FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988 Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella Tällä hetkellä 13 työntekijää RAY:n tuella Omaisten tuki ja neuvonta: Neljä työntekijää Lapsiperhetyö
Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti
Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi Toimintaterapeutti (AMK) Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Teinivanhemmuus voi olla valinta tai yllätys Merkitys kiintymyssuhteen
Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta
Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta Valtakunnalliset sijaishuollon päivät, Tampere 1.-2.10.2013 Kaija Puura, lastenpsykiatrian dosentti, ayl, Lasten terveyden tutkimuskeskus TaY ja Lastenpsykiatrian
T U I J A H E L L S T E N
TRAUMAATTINEN KRIISI T U I J A H E L L S T E N 16.3.2016 1 ELÄMÄNTILANTEITA Stressi ristiriitaisia vaatimuksia reaktiot yksilöllisiä Kehityskriisi elämänkulkuun kuuluvia muutosvaiheita useimmiten sujuvat
Iloa vanhemmuuteen. Myönteinen vuorovaikutus pikkulapsiperheessä
Iloa vanhemmuuteen Myönteinen vuorovaikutus pikkulapsiperheessä Avoin vanhempainilta Kaakkurin yhtenäiskoululla 27.2.2013 klo:18-19.30. Tilaisuuden järjestää Nuorten Ystävien Vanhempien Akatemia yhdessä
TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi
TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja
Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja
Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja
NUORUUSIÄN KEHITYS JA SEN TUKEMINEN. Päivikki Engblom
NUORUUSIÄN KEHITYS JA SEN TUKEMINEN Päivikki Engblom NUORI AIKUINEN Nuori aikuisuus haastava kehitysvaihe Vaatii runsaasti psyykkisiä voimavaroja Suurin osa nuorista aikuisista voi hyvin Psyykkinen, somaattinen
ERO JA VANHEMMUUS. Sirkku Kiesewetter Sosiaalityöntekijä Psykoterapeutti 11.6.2013
ERO JA VANHEMMUUS Sirkku Kiesewetter Sosiaalityöntekijä Psykoterapeutti 11.6.2013 A V I O E R O Avioero tuo syyllisyydentäyteinen ja traumaattinen sana. Mistä siinä oikeastaan on kyse? Avioerossa tulevat
Helsingin Psykoterapiayhdistys ry Helsingfors Psykoterapiförening rf
Helsingin Psykoterapiayhdistys ry Helsingfors Psykoterapiförening rf KOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2015 Helsingin Psykoterapiayhdistys pidättää oikeuden muutoksiin. Tarkemmat ohjelmat, osallistumismaksut ja
Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti
Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskenmeno Raskauden keskeytyminen ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai vauvan ollessa alle 500g
LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ
LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa
Siirtymä vanhemmuuteen haastavissa ja vaarallisissa olosuhteissa raskauden ja vauva-ajan psykologian näkökulma
Siirtymä vanhemmuuteen haastavissa ja vaarallisissa olosuhteissa raskauden ja vauva-ajan psykologian näkökulma Sanna Isosävi, PsM, tohtorikoulutettava, TaY Esityksen kulku 1. Siirtymä vanhemmuuteen Siirtymä
Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä
Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä kun lapsi omalla olemassaolollaan tuottaa vanhemmilleen iloa ja tyydytystä kun lapsi tulee hyväksytyksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi omana itsenään kun lapsen
VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry
VUOROVAIKUTUSKYLPY Saara Jaskari Turun ensi- ja turvakoti ry Yleistä Turun ensi- ja turvakoti ry organisoima projekti. Raha-automaattiyhdistyksen kehittämisavustus vuosille 2010-2013 Projektin tavoite
Psyko-Team Koulutus Oy PELON AJAN SEMINAARI FINLANDIA TALO
1 Psyko-Team Koulutus Oy PELON AJAN SEMINAARI 5. 6.5.2015 FINLANDIA TALO KOLLEKTIIVISISTA JA SYSTEEMISISTÄ PELOISTA Pirjo Tuhkasaari, psykoterapeutti VET perhe- ja yksilöpsykoterapiassa, koulutuspsykoterapeutti
Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja
Ytimenä validaatio Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja 18.05.2015 on amerikkalaisen validaatiomenetelmän pohjalta suomalaiseen hoitokulttuuriin kehitetty vuorovaikutusmenetelmä validaatio tulee englannin
Lapsuus ja nuoruus. jatkuu. sairastumisen. jälkeenkin! Perhepsykoterapeutti,esh Outi Abrahamsson
Lapsuus ja nuoruus jatkuu sairastumisen Perhepsykoterapeutti,esh Outi Abrahamsson jälkeenkin! Vanhempana emme voi suojata kaikilta vastoinkäymisiltä, mutta voimme tukea heitä eri kehitysvaiheissa löytämään
Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014
Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka
Siltala, P. (2011): Kateus rakkauden kaipuun ja tuhoavuuden jännitteenä: Kalevalan Kullervo. Psykoterapia, 33-42.
Pirkko Siltala PsL, Koulutuspsykoanalyytikko (Therapeia) Julkaisut 2011-2000 Artikkelit, kirjat ja kirjojen luvut Siltala, P. (2011): Ruumiillisuus psykoanalyysissa ja psykoterapiassa. Teoksessa: Klemelä,
Varhainen vanhemmuus ja sen haavoittuvuus
Varhainen vanhemmuus ja sen haavoittuvuus Luento 2007 Marja Schulman Marja Schulman 1 Äidin kannattelukyky Kun äidin kannattelun voimavarat riittävät 1. äiti suojaa vauvaa liian voimakkailta ärsykkeiltä,
Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa
Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon
Lasta odottavan perheen mielenterveys
Lasta odottavan perheen mielenterveys Valtakunnalliset neuvolapäivät 9.10.2013 Anna-Maija Martelin Raskausajan psyykkiset prosessit Vanhemmaksi kasvaminen Suhde omiin vanhempiin ja lapsuuden kokemukseen
Mielekästä ikääntymistä
Mielekästä ikääntymistä Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Psykologi Mervi Fadjukov Alueelliset mielenterveys-ja päihdepalvelut PHHYKY 20.3.2019 Vanhuus yksi elämänvaihe Yksilöllinen
TARINALLISUUS ARKIPÄIVÄSSÄ
9.-10.10.2007 Rovaniemi TARINALLISUUS ARKIPÄIVÄSSÄ elämäkertatyöskentelyn mahdollisuudet lastensuojelussa Johanna Barkman Pesäpuu ry www.pesapuu.fi Elämäntarina Ihminen tarvitsee monipuolisen ja riittävän
Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät
Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö THL LASTA-projektiryhmän puheenjohtaja jukka.makela@thl.fi
Integratiivinen näkökulma traumatisoituneen nuoren psykoterapeuttiseen hoitoon
Integratiivinen näkökulma traumatisoituneen nuoren psykoterapeuttiseen hoitoon Sami Eloranta PsL, psykoterapian erikoispsykologi TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue, Nuorisopsykiatrian poliklinikka 1 16.5.2017
Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa
Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Valtakunnalliset neuvolapäivät 22.10.2014, Helsinki Minna Rytkönen, TtT, Th minna.rytkonen@uef.fi Sosioemotionaalinen
Traumat ja traumatisoituminen
Traumat ja traumatisoituminen Elina Ahvenus, psykiatrian erikoislääkäri Kidutettujen Kuntoutuskeskus Luennon runko Trauman käsitteestä Traumatisoitumiseen vaikuttavista tekijöistä Lapsuuden traumojen vaikutuksista
Lanu-koulutus 5.9, 11.9,
Lanu-koulutus 5.9, 11.9, 20.9.2018 EPSHP:N NUORISOPSYKIATRIAN POLIKLINIKAN PERHETYÖ TARJA ROSSI, PSYK.SH/PARI- JA PERHEPSYKOTERAPEUTTI Nuoren arviointijaksoon liittyvä perhetyö Sinkkosen ja Kallandin (
Mitä jää tutkimuksen varjoon? Näkemyksiä käytännön työstä kehittämisen taustalle.
Mitä jää tutkimuksen varjoon? Näkemyksiä käytännön työstä kehittämisen taustalle. Tapio Halla, erikoislääkäri Tampereen kaupunki Mielenterveys- ja päihdepalvelut Psykiatrian polklinikka maahanmuuttajille
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja
Varhain mielessä Vanhemman varhaisen mentalisaatiokyvyn merkitys
Varhain mielessä Vanhemman varhaisen mentalisaatiokyvyn merkitys Vauvan Taika-seminaari Lahti 10.10. 2014 Marjukka Pajulo Varhaislapsuuden psykiatrian dosentti Turun yliopisto & Suomen Akatemia Mentalisaatio
Perhe- ja nuorisoneuvolapalvelut
Perheneuvolat ja nuorisoneuvola turvaavat lasten, nuorten ja perheiden hyvää psykososiaalista kehitystä ja tulevaisuutta yhteistyössä perheiden ja eri toimijoiden kanssa. Palvelut ovat luottamuksellisia,
MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA. Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry.
MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry. 1 Mitä turvallisuus on lapsen mielestä? Turvallisuus on sitä, että ei
Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet
Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys
Lataa Taakkasiirtymä - Pirkko Siltala. Lataa
Lataa Taakkasiirtymä - Pirkko Siltala Lataa Kirjailija: Pirkko Siltala ISBN: 9789525519341 Sivumäärä: 210 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.92 Mb TRAUMAN SIIRTO YLI SUKUPOLVIENTämä kirja on ylisukupolvisia
Lataa Integratiivinen paripsykoterapia. Lataa
Lataa Integratiivinen paripsykoterapia Lataa ISBN: 9789526634036 Sivumäärä: 251 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.91 Mb Kirjan lähestymistapa paripsykoterapiaan on integratiivinen, erilaisia viitekehyksiä,
Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia
Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia Tytöt ja pojat ovat erilaisia Integroitu tieto fyysisestä, psyykkisestä, seksuaalisesta ja sosiaalisesta kehityksestä auttaa ymmärtämään terveitä nuoria sekä ongelmissa
Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland
Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Teoreettinen lähtökohta Raskausaikana vanhemman varhaiset, tiedostamattomat, esi-verbaaliset kokemukset aktivoituvat ja vaikuttavat mielikuviin vauvasta
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus
Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen. fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala
Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala Tässä esityksessä puhumme traumasta, joka on varhaisessa lapsuudessa tai nuoruudessa koettu emotionaalinen
SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta
SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta Porvoo 8.11.2017 SILTA SUHTEESEEN Vuorovaikutuksellinen (ajattelu) malli biologisen perheen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Vuorovaikutuksessa
Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja,
Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja, Oulun Yliopisto Yhteys on työn perusta Auttaminen perustuu
Psyykkinen trauma ja sen vaikutukset uhrin käyttäytymiseen rikosprosessissa
Psyykkinen trauma ja sen vaikutukset uhrin käyttäytymiseen rikosprosessissa Uhrin kohtaaminen rikosprosessissa koulutus Heli Heinjoki, kriisityön kehittämispäällikkö, kriisi- ja traumapsykoterapeutti Hannaleena
Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö. Rajat ry - www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti,
Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö Rajat ry www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti, Myyttejä poikien kokemasta seksuaalisesta väkivallasta Myytti I stereotyyppiset
Isän kohtaamisen periaatteita
TOIMIVAT KÄYTÄNNÖT Isän kohtaamisen periaatteita Isä määrittelee itse avun tarpeensa Voimavarakeskeisyys Sukupuolisensitiivisyys Ennaltaehkäisevyys Matala kynnys Dialogisuus Nopeasti yhteys myös isään,
Seksuaalisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta voi ja saa selviytyä Sijaishuollon päivät 29.9.2015
Seksuaalisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta voi ja saa selviytyä Sijaishuollon päivät 29.9.2015 Nina Vaaranen-Valkonen Asiantuntija, Lapset ja digitaalinen media Pelastakaa Lapset ry nina.vaaranen-valkonen@pelastakaalapset.fi
Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016
K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti
F R I E N D S - sinut itsensä kanssa
F R I E N D S - sinut itsensä kanssa Marianne Takala kehittämissuunnittelija, psykoterapeutti Iloa kouluun - koulutuspäiv ivä Seinäjoella 1.4.2011 Tavoitteena ja haasteena hyvä elämä Suomalainen koulu
RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS. 10.9.2015. Terveystie 1, Auditorio. Vaikuttavuus tutkimusten valossa
Psykodynaamisen terapian keskeiset periaatteet ja riippuvuudesta toipumista edistävät tekijät Vaikuttavuus tutkimusten valossa Psykodynaamisessa tai psykoanalyyttisessa terapiassa vaikuttavat tekijät:
Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija
, Monikulttuurisuuden asiantuntija SUOMESSA ON Monikulttuurisuus koulussa Noin 50 000 maahanmuuttajataustaista perhettä (4%) Yli 30 000 maahanmuuttajataustaista nuorta PERHEET Maahanmuuttajia Maahanmuuttotaustaisia
Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut
Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Isän ja äidin välissä. Lapsen kuulemisen psykologinen kehys huolto- ja
Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017
Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan
MUISTISAIRAAN PSYKOTERAPEUTTINEN HOITO JA HOIVA
MUISTISAIRAAN PSYKOTERAPEUTTINEN HOITO JA HOIVA SANNA AAVALUOMA PERHEPSYKOTERAPEUTTI VET, PARIPSYKOTERAPEUTTI ET, MUISTIASIANTUNTIJA, TIETOKIRJAILIJA MUISTISAIRAANHOITO 2015 TIETEIDEN TALO TULOSSA TÄNÄ
Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla. Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus
Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus yle.fi Psykiatria ja urheilu terve sielu terveessä ruumiissa mens sana in corpore sano TERVE MIELI TERVEESSÄ
Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014
Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014 Helinä Häkkänen-Nyholm, PsT, dosentti, psykoterapeutti Psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridica Oy Lapsen vieraannuttaminen
Adoptiolapsen hoidollinen kohtaaminen. 20.2.2014 Psykoterapeutti Eeva-Liisa Junnola-Nyström
Adoptiolapsen hoidollinen kohtaaminen 20.2.2014 Psykoterapeutti Eeva-Liisa Junnola-Nyström Adoptiolapsella on aina takanaan ero syntymävanhemmistaan ja joillakin lapsilla saattaa olla useita kiintymyssuhteen
Pikkulapsen seksuaalisuus
Pikkulapsen seksuaalisuus Tunteita ja turvallisuutta Erityisasiantuntija Psykoterapeutti (YET), seksuaaliterapeutti (ET, NACS), työnohjaaja Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikka Seksuaalikehityksen tasot
Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen. Kehittämispäällikkö Minna Piispa
Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen Kehittämispäällikkö Minna Piispa 11.10.2013 Neuvolapäivät/ Minna Piispa 2 Väkivallan yleisyydestä raskauden aikana Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tehdyn
KESKENMENO JA RASKAUDEN KESKEYTYS - AVOTERVEYDENHUOLLON PSYKOLOGIPALVELUT
07.11.2016 KESKENMENO JA RASKAUDEN KESKEYTYS - AVOTERVEYDENHUOLLON PSYKOLOGIPALVELUT ERICA HELANDER, VANTAAN KAUPUNKI, PSYKOLOGIPALVELUT (NEUVOLAIKÄISET, SEKÄ ODOTTAVAT VANHEMMAT). VANTAAN KAUPUNKI - PSYKOLOGIPALVELUT
Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi
Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.
Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja
Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Väkivaltafoorumi 16.8.2012 Perheväkivallasta ja riskistä Tutkimusjakso
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät NELJÄS tapaaminen Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä ryhmätapaamisessa
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo, keitä perheeseesi
Toivon pedagogiikka. KT, tutkimuspäällikkö Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi. Anna-Liisa Lämsä Oulu 8.10.2011. Toivon pedagogiikka
KT, tutkimuspäällikkö Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi Mistä toivon pedagogiikka sai alkunsa? Elämänhallinta Syrjäytymisvaara Syrjäytyminen Selviytyminen Toivo Syrjäytyminen Toivottomuus Nuorten syrjäytymisen
Miten kirkon tehtävästä käsin tuetaan tyttöjen identiteettiä ja kasvua?
Miten kirkon tehtävästä käsin tuetaan tyttöjen identiteettiä ja kasvua? Ja miksi niin tulee tehdä? 15.10.2012 TT, pari- ja seksuaaliterapeutti Heli Pruuki Millaista sinulle on olla nainen? Mitä arvostat
Miten lapset reagoivat, kun äiti sairastaa? Miten autamme lasta selviytymään?
Miten lapset reagoivat, kun äiti sairastaa? Miten autamme lasta selviytymään? RINTASYÖPÄYHDISTYS / DOCRATES Eva Nilson 13.10.2011 Kun äiti sairastaa, mikä on toisin? Syöpä on ruumiin sairaus, mutta se
Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto
Pienen lapsen kiukku KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Sisältö: Lapsen psyykkisen kehityksen vaiheet Temperamentti Mikä lasta kiukuttaa? Konstit ja keinot kiukkutilanteissa Tavoitteet:
SIJAIS- JA ADOPTIOPERHEIDEN KOHTAAMINEN JA TUKEMINEN NEUVOLASSA
SIJAIS- JA ADOPTIOPERHEIDEN KOHTAAMINEN JA TUKEMINEN NEUVOLASSA Valtakunnalliset neuvolapäivät 9.-10.10.2013, Helsinki Sanna Mäkipää, terveydenhoitaja, TtM, kouluttaja, työnohjaaja (koulutuksessa) Tmi
päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö
Lapsen näkökulma vanhempien päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö maritta.itapuisto@jkl.fiitapuisto@jkl Aineistot ja julkaisut Pullon varjosta valoon, 2001.
Omaishoitajan voimavarat. Alustus Vantaalla 3.4.2014 Esa Nordling PsT Kehittämispäällikkö
Omaishoitajan voimavarat Alustus Vantaalla 3.4.2014 Esa Nordling PsT Kehittämispäällikkö 1 Omaishoitajan karikot * Byrokratia * Velvoittava sitoutuminen * Avun vastaanottamisen vaikeus * Ammattilaisten
Terveiset Nuorten väkivaltafoorumista - Väkivallaton perintö. Nokireki Katriina Pesäpuu ry Kotka
Terveiset Nuorten väkivaltafoorumista - Väkivallaton perintö Nokireki Katriina Pesäpuu ry 22.8.2018 Kotka Kuinka me jätämme jälkeemme Väkivallattoman perinnön? Tätä kysymystä pohdimme Sipoon Sopukassa
Adoptio ja nuoruusikä. HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT
Adoptio ja nuoruusikä HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT Luennon sisältö Yleisesti nuoruusiästä Adoptiolapsen kehityksen tiettyjä ominaispiirteistä
Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)
Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille
Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa
Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentelyn tavoite Turvallisuustyö isän käsittää tässä neljän eri aihealuetta: riskien arviointi, riskien hallinta, vastuu ja yhteistyö Tunteiden tunnistaminen
VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN
VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta
Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1
Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa
Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää?
Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? #Ainutlaatuinen- seminaari Antti Ervasti Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Erityistason perheterapeutti Psykoterapeutti (ET,
VANHEMMUUDEN JA VUOROVAIKUTUKSEN TUKEMINEN LASTENPSYKIATRIAN PIENTEN LASTEN TYÖRYHMÄSSÄ
VANHEMMUUDEN JA VUOROVAIKUTUKSEN TUKEMINEN LASTENPSYKIATRIAN PIENTEN LASTEN TYÖRYHMÄSSÄ VSSHP Psykologien alueellinen koulutuspäivä 2.10.2015 Psykologi Päivi Saranpää Lastenpsykiatrian pienten lasten työryhmässä
Ruoka korjaavana kokemuksena
Ruoka korjaavana kokemuksena Helsinki 27.1.2011 Sirkka-Anneli Koskinen menetelmät - keinot lait,asetukset historia vuorovaikutus tekijä kohde-tuotos yhteisö Tausta vaikuttajat Donald Winnicott Barbara
VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN
VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN
SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?
Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja
Psyykkisen hyvinvoinnin keskus Komppi, Vuorikatu 6 B, Helsinki. Viitekehyksensä kokeneimpia asiantuntijoita Suomessa
PARIPSYKOTERAPIAN AMMATILLINEN TÄYDENNYSKOULUTUS 2017 Koulutuksessa paneudutaan erityisesti masennuksen hoitoon pariterapialla Koulutuksen viitekehys on integratiivinen Paikka Psyykkisen hyvinvoinnin keskus
SITOUTUMINEN PARISUHTEESEEN
Sitoutuminen SISÄLTÖ Sitoutuminen parisuhteeseen Sitoutumisen kulmakiviä Ulkoinen ja sisäinen sitoutuminen Näkökulmia avioliittoon Mitä sitoutuminen mahdollistaa? Sitoutumista vaikeuttavia tekijöitä Sitoutuminen
Sisällys. Johdanto... 15. Rikollisuuden selityksiä...23. Rikollisuuden muotoja...43. Esipuhe...11
Sisällys Esipuhe...11 Johdanto... 15 Mitä on rikollisuuden psykologia?... 15 Mikä on rikos?... 18 Rikollisuuden selityksiä...23 Rikollisuuden sosiologiaa pähkinänkuoressa...23 Psykologiset selitysmallit...28
Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa
Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Marja Saarenheimo FT, psykologi, psykoterapeutti Vanhustyön keskusliitto/ Terapiahuone MielenTila Kognitiivinen psykoterapia (CBT) Aaron Beck
TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA SUHTEESSA OY SAIRASTUNEEN PSYKOTERAPEUTTINEN TUKEMINEN
VAKAVASTI SAIRASTUNEEN PSYKOTERAPEUTTINEN TUKEMINEN VAKAVASTI SAIRASTUNEEN PSYKOTERAPEUTTINEN TUKEMINEN Tieto vakavasta, etenevästä tai parantumattomasta sairaudesta, mullistaa sairastuneen ja hänen läheisensä
Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja
Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Willian Glasser MD kehitti Valinnan teorian kliinisessä työssään. 1965 ensimmäisen kirja Reality Therapy; A New Approach To Psychiatry Käytännön
Yksinäisyys ja elämänkulku Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä
Yksinäisyys ja elämänkulku Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä Elisa Tiilikainen Tutkimuskohteena yksinäisyys 2 Subjektiivinen kokemus Perinteisesti määritelty yksilön subjektiiviseksi