Vastasyntyneiden sydänvikojen seulonta aika yhtenäistää happisaturaatioseulonnan käytännöt
|
|
- Maija-Leena Saaristo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tiina Ojala, Pekka Valmari, Jaana Pihkala, Eero Jokinen ja Sture Andersson NÄIN HOIDAN Vastasyntyneiden sydänvikojen seulonta aika yhtenäistää happisaturaatioseulonnan käytännöt Vastasyntyneiden synnynnäisten sydänvikojen saturaatioseulonta toteutuu maamme kaikissa synnytyssairaaloissa. Saturaatioseulonta on todettu kustannustehokkaaksi tavaksi seuloa vastasyntyneiden kriittisiä sydänvikoja. Seulonnan tarkoituksena on löytää sydänvika ennen mahdollista verenkierron romahtamista. Varhainen diagnoosi on tärkeää, koska synnynnäisten sydänvikojen kajoavat hoitotoimet on keskitetty yhteen keskukseen, Helsingin lastenklinikkaan. Saturaatioseulonnan toteutustavoissa on eroja. Suosittelemmekin seulontajärjestelmän yhtenäistämistä vastaamaan vastikään julkaistua pohjoismaista suositusta. Seulonta tulisi toteuttaa ensimmäisen elinvuorokauden aikana mittaamalla sekä oikean yläraajan että jommankumman alaraajan saturaatioarvot. Suomessa syntyy vuosittain noin sata sellaista lasta, jolla on vaikea synnynnäinen sydänvika. Osalla heistä on kriittinen, duktusriippuvainen vika. Lapsen selviäminen riippuu tällöin ductus arteriosuksen avoimena pysymisestä. Nämä potilaat tarvitsevat sydänleikkauksen ensimmäisten elinpäiviensä aikana. Synnynnäinen sydänvika on edelleen merkittävä perinataalikuolleisuuden ja vammautumisen syy. Varhainen diagnoosi mahdollistaa oikeaaikaisen hoidon ja parantaa sydänvikaisen lapsen ennustetta. Merkittävää osaa näistä vioista ei toistaiseksi todeta vielä sikiöaikana (1). Yksikammioiset viat erottuvat seulonnan nelilo- keronäkymässä, ja ne todetaan sikiöseulonnassa ulosvirtauskanavan vikoja useammin. Osa kriittisistä sydänvioista kuitenkin kehittyy tai vaikeutuu raskauden edetessä siten, että keskiraskauden seulontalöydökset jäävät vähäisyytensä takia huomaamatta. On vaikea nähdä, että lähivuosina saavutettaisiin tilanne, jossa kaikki maamme vastasyntyneiden merkittävät sydänviat löytyisivät keskiraskauden seulontatutkimuksissa. Tämän vuoksi molemmat syntymänjälkeiset seulonnat saturaatioseulonta ja kliininen kotiinlähtötarkastus ovat edelleenkin merkittäviä synnynnäisten sydänvikojen varhaisessa diagnostiikassa. Oikeutus synnynnäisten sydänvikojen saturaatioseulontaan Merkittävienkin synnynnäisten sydänvikojen oireet ja kliiniset löydökset voivat puuttua tai olla hyvin vähäiset välittömästi syntymän jälkeen, kun valtimotiehyt on vielä avoin. Löydösten vähäisyys voi viivästyttää sydänvikadiagnoosia. Kotiutuminen ilman diagnoosia lisää kuoleman vaaraa ja heikentää kirurgisen hoidon edellytyksiä. Vastasyntyneiden happisaturaatioseulonta paljastaa suurimman osan sikiöseulonnassa löytymättömistä kriittisistä tai muuten merkittävistä sydänvioista. Se nopeuttaa sydänvikojen löytymistä ja vähentää noin 80 % lasten kotiutumisista ilman diagnoosia (2, 3). Tutkimukset ovat osoittaneet saturaatioseulonnan toimivuuden ja kustannustehokkuuden synnynnäisten sydänvikojen seulonnassa (4, 5, 6). Saturaatioseulonta ja vastasyntyneen kliininen 1585 Duodecim 2015;131:
2 NÄIN HOIDAN 1586 tarkastus paikkaavat toistensa puutteita ja yhdessä käytettynä parantavat diagnostiikkaa merkittävästi. Saturaatioseulonta Suomessa Happisaturaatioseulonta synnynnäisten sydänvikojen löytämiseksi alkoi yhdessä sairaanhoitopiirissä vuonna 2000 ja levisi no peasti tulosten osoittauduttua rohkaiseviksi (2, 3). Tällä hetkellä kaikki synnytyssairaalat toteuttavat saturaatioseulon- Raajojen välisen saturaatioeron tarkastelu kasvattaa varhaisen diagnoosin todennäköisyyttä taa. Toteutustapa ei kuitenkaan ole samanlainen kaikkialla. Osassa sairaaloista mitataan pelkästään alaraajasaturaatiota, osassa oikean käden saturaatiota ja vain osassa parhaalla tavalla eli mittaamalla sekä oikean yläraajan että alaraajan saturaatiota. Paras tapa toteuttaa saturaatioseulonta on käyttää liikeartefaktit suodattavaa ja näin vääriä positiivisia löydöksiä olennaisesti vähentävää pulssioksimetria (7). Seulonta tulee toteuttaa mittaamalla samanaikaisesti sekä oikean yläraajan että alaraajan saturaatiota (8). Raajojen välisen saturaatioeron tarkastelu kasvattaa varhaisen diagnoosin todennäköisyyttä ainakin aortan koarktaatiossa ja suurten suonten transpositiossa (TGA). Tästä syystä sekä Yhdysvaltojen että Pohjoismaiden vastasyntyneiden saturaatioseulontasuositukset pitävät ylä- ja alaraajasaturaatioiden eron tarkastelua välttämättömänä (8, 9). Seulonnan suositeltavin ajankohta (ensimmäinen elinvuorokausi) on käytössä kaikissa synnytyssairaaloissamme. Monissa seulonta suoritetaan jo kahden tunnin iässä. Tämän vastasyntyneiden varhaisen ylä- ja alaraajaeron huomioivan kriittisten sydänvikojen seulonnan herkkyys on 75 % ja tarkkuus 99 %. Suhteessa yli vuorokauden iässä tapahtuvaan seulontaan varhainen seulontaajankohta lisää hieman väärien positiivisten löydösten määrää (0,05 % vs 0,5 %) (6). Osassa (27 %) näistä sydänvian seulonnan kannalta vääristä positiivisista löydöksistä löytyy kuitenkin jokin toinen hoitoa vaativa ongelma kuten infektio, pulmonaalihypertensio, muu hengitysongelma tai yleissairaus (10). Oma kokemuksemme HYKS-alueen synnytyssairaaloista on se, että ylä- ja alaraajasaturaatioeron tarkastelun lisääminen aiempaan, pelkästään alaraajamittauksiin pohjautuneeseen seulontaan ei merkittävästi ole lisännyt lisätutkimusta tarvitsevien potilaiden määrää. Vanhemman oksimetrin vaihto liikesuodattavaan (Masimo) vähensi lapsen aineistossa kahden tunnin iässä tehdyn seulonnan väärät positiiviset löydökset viidennekseen entisestä (P. Valmari, julkaisematon havainto). Tässä esitetty seulontamalli vastaa yhdysvaltalaista ja yhteispohjoismaista suositusta (8, 9). Tulkintaohjetta on kuitenkin selkeytetty rajatapausten tulkinnan helpottamiseksi ja muualla todettujen tulkintavaikeuksien estämiseksi (11). Saturaatioeron tarkastelun ja varhaisen seulonta-ajankohdan perusteet Suomessa lasten sydänkirurgia ja katetritoimenpiteet on keskitetty HYKS:n lastenklinikkaan. Kun vastasyntyneellä todetaan syntymän jälkeen kriittinen sydänvika, hänet siirretään Helsinkiin jatkohoitoon. Verenkierto-olosuhteet tulee stabiloida ennen siirtokuljetusta. Yleensä tämä tarkoittaa prostaglandiini-infuusion aloitusta, intubaatiota ja nestetäyttöä. TGA-potilaista osa vaatii eteisseptumin avauksen eli niin sanotun Rashkindin septostomian verenkierron riittävän sekoittumisen turvaamiseksi. Jos eteisseptumaukko on kooltaan riittämätön, verenkiertoa ei saada lääkkeillä tai nestehoidolla stabiloitua ennen septostomiaa (12). Nämä lapset ovat merkittävässä vaarassa menehtyä ja vammautua. Heille diagnoosin teon nopeutuminen ennen merkittävää verenkierrollista ongelmaa on hengenpelastavaa. Saturaatioeron tarkastelu nopeuttaa TGAdiagnostiikkaa. TGA-potilaalla oikean käden saturaatio on pienempi kuin alaraajasaturaatio vastasyntyneenä (KUVA). Tämä löydös on merkittävä, joten mittaus kannattaa tehdä epäsel- T. Ojala ym.
3 Vastasyntyneiden sydänvikojen happisaturaatioseulonta Kohderyhmät 2 tunnin iässä kaikki vastasyntyneet Varhaiset kotiutujat 2 tunnin iässä ja kotiutuessa (< 24 t) Oireilevat vastasyntyneet Seulonta SpO 2 -seulonta 95 % molemmat raajat ja 3 prosenttiyksikön ero raajojen välillä = normaali % tai > 3 prosenttiyksikön ero raajojen välillä = seurattava Toista (1 2 kertaa) 30 minuutin välein < 90 % mistä tahansa raajasta = poikkeava 95 % molemmat raajat ja 3 prosenttiyksikön ero raajojen välillä = normaali < 95 % tai > 3 prosenttiyksikön ero raajojen välillä = poikkeava Mittauspaikat Oikea käsi ja toinen jalka (kumpi tahansa) Kutsu lastenlääkäri paikalle Tulkintaohjeet lastenlääkärille Oikean yläraajan SpO 2 < alaraajan SpO 2 (ero yli kolme prosenttiyksikköä) epäile suurten suonten transpositiota (TGA) jätä SpO 2 -mittaus oikeaan käteen SpO 2 alle 95 % kaikissa raajoissa epäile duktusriippuvaista keuhkokiertoa etenkin, jos desaturaatioon ei liity keuhko-ongelmaa Alaraajan SpO 2 pienempi kuin yläraajan SpO 2 (ero yli kolme prosenttiyksikköä) epäile duktusriippuvaista systeemikiertoa tai pulmonaalihypertensiota KUVA. Pohjoismaisiin suosituksiin perustuva happisaturaatioseulontaohje synnytyssairaaloihin. västä syystä syanoottisille vastasyntyneille jo ennen varhaisinta seulontaikääkin. Muutaman tunnin aikaistus diagnoosissa voi olla hengenpelastava, koska siirtoetäisyyden me diaani synnytyssairaaloista HYKS:aan on 210 km (vaihteluväli km). Muutkin kriittiset sydänvikapotilaat toki hyötyvät varhaisen saturaatioseulonnan tarjoamasta diagnoosin aikaistumisesta, mutta todennäköisesti eniten Suomen oloissa hyötyvät TGA-potilaat. Saturaatioseulonnan toteutus ja tulkinta Seulonta suoritetaan kahden tunnin iässä tai myöhemmin ensimmäisen elinvuorokauden 1587 Vastasyntyneiden sydänvikojen seulonta
4 NÄIN HOIDAN 15 YDINASIAT Vastasyntyneiden synnynnäisten sydänvikojen happisaturaatioseulonta toteutuu maamme kaikissa synnytyssairaaloissa. Saturaatioseulonnan toteutustavoissa on eroja. Suosittelemme seulontajärjestelmän yhtenäistämistä vastaamaan vastikään julkaistua Pohjoismaista suositusta. Seulonta tulisi toteuttaa ensimmäisen elinvuorokauden aikana mittaamalla sekä oikean yläraajan että jommankumman alaraajan saturaatioarvot. aikana käyttäen liikeartefaktat suodattavaa pulssioksimetria. Happisaturaatio mitataan mahdollisimman samanaikaisesti oikeasta yläraajasta (preduktaalinen) ja jommastakummasta alaraajasta (postduktaalinen) (KUVA). Luotettavimmin tämä onnistuu kiinnittämällä erilliset mittausanturit ensin sekä oikeaan käteen että toiseen jalkaan. Mittaukset tehdään tämän jälkeen lapsen ollessa rauhallinen ja pulssioksimetrin signaalin laadullisesti moitteeton. Oksimetri saadaan tällöin vaihdettua anturista toiseen lasta häiritsemättä, ja mittaustulokset säilyvät vertailukelpoisina. Käyttämällä kahta eri mittaria saadaan täysin samanaikaiset mittaustulokset, mutta mittarien kalibraatiosta täytyy tällöin huolehtia säännöllisesti ja aina mittareita vaihdettaessa. Toivottavasti lähitulevaisuudessa liikeartefaktit suodattavat laitteet kehittyvät kaksikanavaisiksi, jolloin samanaikaiset mittaukset onnistuvat molemmista raajoista helpoimmin. Seulontalöydös on negatiivinen eli (normaali), jos oikean käden ja alaraajan mittaustulos 95 % ja raajojen välinen mittaus ero 3 prosenttiyksikköä. Seulontalöydös on positiivinen (poikkeava), jos yksikin mittaustulos on < 90 % tai toistetusti (2 3 kertaa, 30 min:n välein) mitataan raja-arvoiset tulokset, eli jokin mittaustulos jää alle 95 % tai ylä- ja alaraajamittausten ero on yli 3 prosenttiyksikköä. Synnynnäisten sydänvikojen kliininen seulonta on edelleen tärkeää Kliininen tutkimus on edelleen olennainen osa seulontajärjestelmää, sillä saturaatioseulontakaan ei löydä kaikkia merkittäviä sydänvikoja. Vakavienkin synnynnäisten sydänvikojen oireet ja kliiniset löydökset voivat puuttua tai olla hyvin vähäiset välittömästi syntymän jälkeen, kun valtimotiehyt on vielä avoin. Tämä löydösten vähäisyys viivästyttää sydänvikadiagnoosia jopa 30 %:lla potilastapauksista (13). Herkimmin saturaatioseulonnassa kiinni jäävät syanoottiset, keuhkokiertoa rajoittavat viat. Sen sijaan vasemman kammion ulosvirtausta rajoittavien vikojen (aorttaläppäahtauma, aortan koarktaatio ja aortan kaaren katkeama) eivät aina löydy saturaatioseulonnallakaan. Ne vastasyntyneen koarktaatiot, joissa on oikovirtaus duktuksessa oikealta vasemmalle ja siten pienemmät postduktaaliset saturaatiot, jäävät kiinni seulonnassa. Suurella osalla koarktaatiotapauksista tämä saturaatioero kuitenkin puuttuu (duktus arteriosus sulkeutunut). Näiden potilaiden diagnostiikka on vielä pitkälti kliinisen tutkimuksen varassa. Kotiinlähtötarkastuksessa kuultava sivuääni tai heikentyneet nivuspulssit ovat aina jatkotutkimuksen aihe. Näille lapsille pitää tehdä ennen kotiutumista neliraajaverenpainemittaus ja ainakin tutkimustuloksen ollessa epäilyttävä (alaraajoissa systolinen paine yli 10 mmhg oikeaa yläraajaa matalampi) myös sydämen kaikukuvaus. Edelleen noin 10 % lapsista, joilla on merkittävä vika, pääsee vielä seulontojen läpi ja kotiutuu, koska oireita ei kehity sairaalajakson aikana (4). Tähän ryhmään kuuluu erityisesti vastasyntyneitä, joilla on aortan koarktaatio ja joilla aortan kaaren kaventuma voi kuroutua lisää vielä syntymän ja kotiutumisenkin jälkeisinä päivinä avoimen valtimotiehyen sulkeuduttua. Näiden lasten oireiden ja löydösten T. Ojala ym.
5 suhteen tulisi olla valppaana neuvolajärjestelmän ensi käynnillä. Kliininen tutkimus on edelleen tärkeä osa seulontajärjestelmässä. Vastasyntyneen sydänvikaa epäiltäessä tehdään aina sydämen kaikututkimus. Lopuksi Sydänvian varhaisella diagnosoinnilla voidaan vaikuttaa sydänvikaisen lapsen myöhempään ennusteeseen. Sikiödiagnostiikka mahdollistaa synnytyksen- ja syntymänjälkeisen hoidon varhaisen suunnittelun. Sikiöseulonnalla ei kuitenkaan löydetä kaikkia kriittisiä sydänvikoja. Sen vuoksi syntymänjälkeinen saturaatioseulonta on arvokas apu nopeuttamaan näiden lasten diagnostiikkaa ennen verenkierron romahtamista. Saturaatioseulonnassa tulisi parhaan erottelukyvyn varmistamiseksi mitata sekä oikean käden että alaraajan saturaatiota. Varhaisella ylä-alaraajasaturaatioeron mittauksella nopeutetaan erityisesti suurten suonten transposition ja koarktaatiopotilaiden diagnostiikkaa, mikä voi olla lapselle hengenpelastavaa. Vastasyntyneiden synnynnäisten sydänvikojen saturaatioseulonta toteutuu maamme kaikissa synnytyssairaaloissa. Toteutustavassa on valtakunnassamme kuitenkin eroavaisuuksia. Suosittelemmekin seulontajärjestelmän yhtenäistämistä vastaamaan vastikään julkaistua Pohjoismaista suositusta. TIINA OJALA, dosentti, lastenkardiologi HYKS, lastenklinikka PEKKA VALMARI, LKT, ylilääkäri, lastentautien erikoislääkäri Lapin keskussairaala SIDONNAISUUDET Tiina Ojala, Pekka Valmari ja Sture Andersson: Ei sidonnaisuuksia Jaana Pihkala: Koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (Risto Vesalainen Oy) Eero Jokinen: Asiantuntijapalkkio (Servier) JAANA PIHKALA, dosentti, lastenkardiologian osastonylilääkäri EERO JOKINEN, LKT, dosentti, erityispediatrian vastaava ylilääkäri STURE ANDERSSON, professori, neonatologi HYKS, lastenklinikka KIRJALLISUUTTA 1. Ojala T, Ritvanen A, Pitkänen O. Synnynnäisten sydänvikojen raskaudenaikainen seulonta ja diagnostiikka. Duodecim 2013; 129: Valmari P, Jauhola R, Leskinen M, Heikinheimo M. Vastasyntyneen kavalat sydän viat aika aloittaa happikyllästeisyysseulonta? Duodecim 2006;122: Valmari P. Should pulse oximetry be used to screen for congenital heart disease? Arch Dis Child Fetal Neonatal Ed 2007;92:F de-wahl Granelli A, Wennergren M, Sandberg K, ym. Impact of pulse oximetry screening on the detection of duct dependent congenital heart disease: a Swedish prospective screening study in 39,821 newborns. BMJ 2009;338:a Roberts TE, Barton PM, Auguste PE, Middleton LJ, Furmston AT, Ewer AK. Pulse oximetry as a screening test for congenital heart defects in newborn infants: a costeffectiveness analysis. Arch Dis Child 2012; 97: Thangaratinam S, Brown K, Zamora J, Khan KS, Ewer AK. Pulse oximetry screening for critical congenital heart defects in asymptomatic newborn babies: a systematic review and meta-analysis. Lancet 2012;379: Dawson JA, Saraswat A, Simionato L, ym. Comparison of heart rate and oxygen saturation measurements from Masimo and Nellcor pulse oximeters in newly born term infants. Acta Paediatr 2013;102: de-wahl Granelli A, Meberg A, Ojala T, Steensberg J, Oskarsson G, Mellander M. Nordic pulse oximetry screening - implementation status and proposal for uniform guidelines. Acta Paediatr 2014 Jul 25 [Epub ahead of print]. 9. Sebelius K. Secretary of Health and Human Services recommendation for pulse oxymetry screening. Washington DC: Department of Health and Human Services committees/mchbadvisory/heritabledisor- ders/recommendations/correspondence/ cyanoticheartsecre pdf. 10. Ewer AK, Middleton LJ, Furmston AT, ym. Pulse oximetry screening for congenital heart defects in newborn infants (PulseOx): a test accuracy study. Lancet 2011;378: Oster ME, Kuo KW, Mahle WT. Quality improvement in screening for critical congenital heart disease. J Pediatr 2014;164: Villafañe J, Lantin-Hermoso MR, Bhatt AB, ym. D-transposition of the great arteries: the current era of the arterial switch operation. J Am Coll Cardiol 2014;64: Peterson C, Ailes E, Riehle-Colarusso T, ym. Late detection of critical congenital heart disease among US infants: estimation of the potential impact of proposed universal screening using pulse oximetry. JAMA Pediatr 2014;168: Vastasyntyneiden sydänvikojen seulonta
6 NÄIN HOIDAN Summary Screening of congenital heart defects in the newborn time to unify the practices of oxygen saturation screening in Finland Saturation screening of congenital heart defects in the newborn takes place in Finnish maternity hospitals. Saturation screening has been shown to be a cost-effective way to screen critical heart defects in the newborn. Screening aims to reveal the heart defect before potential circulatory collapse. Early diagnosis is important, as invasive therapeutic measures for congenital heart defects have been concentrated to one center. There are differences in the implementation of saturation screening. We therefore recommend unifying the screening system to conform with the recently published Nordic recommendation. Screening should be conducted during the first day of life by measuring the saturation values of both the right upper limb and one of the lower limbs. 1590
Lapsen sydämen sivuääni milloin tarvitaan jatkotutkimuksia?
Näin tutkin Markku Leskinen Lapsen sydämen sivuääni milloin tarvitaan jatkotutkimuksia? Lapsen sydämestä kuuluu usein sivuääniä. Erikoissairaanhoidon tutkimuksia tarvitaan, kun kuuntelulöydös muistuttaa
LisätiedotVastasyntyneen sydänvikaisen lapsen hoito ja kuljetus. SULAT 29.1.2015 Raisa Vähätalo, erikoislääkäri HYKS Lastenklinikka
Vastasyntyneen sydänvikaisen lapsen hoito ja kuljetus SULAT 29.1.2015 Raisa Vähätalo, erikoislääkäri HYKS Lastenklinikka Merkittäviä epämuodostumia 3%:lla vastasyntyneistä Yllättäen sairaita syntyy 3-7/1000
LisätiedotSynnynnäisten sydänvikojen raskaudenaikainen seulonta ja diagnostiikka
Tiina Ojala, Annukka Ritvanen, Olli Pitkänen ALKUPERÄISTUTKIMUS Synnynnäisten sydänvikojen raskaudenaikainen seulonta ja diagnostiikka JOHDANTO: Seulonta-asetuksen mukainen si kiön poikkeavuuksien seulontaohjelma
LisätiedotSynnynnäisen sydänvian vuoksi leikatun lapsen ennuste Suomessa
LUKU 2 Synnynnäisen sydänvian vuoksi leikatun lapsen ennuste Suomessa HETA NIEMINEN E E R O J O K I N E N HEIKKI SAIRANEN Tiivistelmä Suomessa syntyy keskimäärin kymmenen sydänvikaista lasta viikossa.
LisätiedotVastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka
Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Esityksen tavoitteet Ymmärrät mistä tässä on kyse Seulontoja on erilaisia Näyte otetaan vauvasta Ketään ei
LisätiedotSikiöseulonta ja eettiset arvot
Sikiöseulonta ja eettiset arvot Ilona Autti-Rämö, dos Finohta / Sikiöseulontojen yhtenäistäminen / Ilona Autti-Rämö 1 Sikiön poikkeavuuksien seulonnan erityisongelmat Seulontaohjelman päätavoitteena ei
LisätiedotLataa Käytännön lastenkardiologiaa. Lataa
Lataa Käytännön lastenkardiologiaa Lataa ISBN: 9789516565050 Sivumäärä: 263 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.09 Mb Käytännön lastenkardiologiaa -kirjaan on koottu lastenkardiologian suomalaisen asiantuntemuksen
LisätiedotPaksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri
Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian
LisätiedotKohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA
Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA Kohdunkaulan syöpä Ihmisen papillomavirus- eli HPV-infektio
LisätiedotAppendisiitin diagnostiikka
Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen
LisätiedotSuurten suonten transpositio myöhäisseuranta eteistunnelointi- ja valtimonvaihtoleikkausten
LUKU 8 Suurten suonten transpositio myöhäisseuranta eteistunnelointi- ja valtimonvaihtoleikkausten jälkeen HENRIK EKBLAD Kuva 1. TGA. Tiivistelmä Suurten suonten transposition insidenssi on 20 30 / 100
LisätiedotK&V kasvattajaseminaari 16.10.2005 Marjukka Sarkanen
An update on the diagnosis of proteinuria in dogs Oct 1, 2003 By: Johanna Frank, DVM, Dipl. ACVIM PLN: Vioittuneet munuaiskeräset (glomerulus) laskevat veren proteiinin (albumiini) virtsaan. Syitä: glomerulonefriitti
LisätiedotLapsen näön seulonta neuvolassa Mihin suositukset perustuvat? Päivi Lindahl Silmätautien erikoislääkäri HYKS silmätautien klinikka Lasten yksikkö
Lapsen näön seulonta neuvolassa Mihin suositukset perustuvat? Päivi Lindahl Silmätautien erikoislääkäri HYKS silmätautien klinikka Lasten yksikkö Suositusten lähtökohdat Määräaikaistarkastusten minimointi
LisätiedotOpas sydänsairasta lasta odottavalle
Opas sydänsairasta lasta odottavalle 2 Sisältö Sisällysluettelo 2 Johdanto 3 Sikiön sydän 4 Sikiön verenkierto 5 Synnynnäiset sydänviat 6 Sikiön rytmihäiriöt 6 Sikiön sydämen vajaatoiminta 7 Raskauden
LisätiedotLataa Sydänlapsesta aikuiseksi. Lataa
Lataa Sydänlapsesta aikuiseksi Lataa ISBN: 9789529215584 Sivumäärä: 206 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.74 Mb Sydänlapsesta aikuiseksi -kirja, muhkea tietopaketti synnynnäistä sydänvikaa sairastaville,
LisätiedotVASTASYNTYNEIDEN HARVINAISTEN SYNNYNNÄISTEN AINEENVAIHDUNTA- SAIRAUKSIEN SEULONTA
VASTASYNTYNEIDEN HARVINAISTEN SYNNYNNÄISTEN AINEENVAIHDUNTA- SAIRAUKSIEN SEULONTA Synnynnäiset aineenvaihduntasairaudet Harvinaisia, periytyviä sairauksia Esiintyvyys < 1:2000 Oireet ilmenevät yleensä
LisätiedotC. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio
LisätiedotRaskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen
Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini
LisätiedotSikiön sydämen rakennevian diagnostiikka, hoito ja ennuste. Marianne Eronen
Katsaus Sikiön sydämen rakennevian diagnostiikka, hoito ja ennuste Marianne Eronen Sikiön sydänvikojen kuvantaminen kaikututkimuksella on ollut mahdollista jo lähes 20 vuoden ajan. Kuitenkin tiedot rakennevikojen
LisätiedotHIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka
HIV-potilaan raskauden seuranta Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka Naistenklinikan HIVpoliklinikka raskauden seuranta tapahtuu keskitetysti NKL:n äitiyspoliklinikalla erikoislääkäri Marja Kaijomaa
LisätiedotKEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema
KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema Seulonta on tiettyyn väestöryhmään kohdistuva tutkimus, jolla pyritään
LisätiedotSeulontavaihtoehdot ja riskit
Seulontavaihtoehdot ja riskit Hannele Laivuori HUSLAB Perinnöllisyyslääketieteen yksikkö Jaakko Ignatius TYKS, Perinnöllisyyslääketiede Finohta / Sikiöseulontojen yhtenäistäminen / Hannele Laivuori ja
LisätiedotSydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus
Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset
LisätiedotTuberkuloosi maahanmuuttajilla. Pirre Räisänen Erityisasiantuntija / Väitöskirjatutkija
Tuberkuloosi maahanmuuttajilla Pirre Räisänen Erityisasiantuntija / Väitöskirjatutkija Sidonnaisuudet Apurahat Hengityssairauksien tutkimussäätiö Suomen Tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen säätiö Tampereen
LisätiedotAlkaako syrjäytyminen jo kohdussa?
Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Eero Kajantie, Petteri Hovi, Johan Eriksson, Hannele Laivuori, Sture Andersson, Katri Räikkönen 1 Helsinki Study of Very Low Birth Weight Adults Eero Kajantie Skidi-kids
LisätiedotHaasteet vastasyntyneiden sydänlasten siirtokuljetuksissa
Terveydenhuoltotutkimus Liisa Rovamo LKT, osastonlääkäri, neonatologi HYKS, naisten ja lasten toimiala, Jorvin sairaala liisa.rovamo@hus.fi Olli Pitkänen dosentti, erikoislääkäri, lastenkardiologi, kliininen
LisätiedotClostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy
Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?
LisätiedotSikiön poikkeavuuksien seulonta - asiantuntijaryhmän muistio
Sikiön poikkeavuuksien seulonta - asiantuntijaryhmän muistio Terhi Hermanson lääkintöneuvos, LKT, VTM Valtioneuvoston asetus seulonnoista 21.12.2006, sikiöosuuden tavoite - Parantaa lisääntymisautonomiaa
LisätiedotSIKIÖN KROMOSOMIPOIKKEAVUUKSIEN JA VAIKEIDEN RAKENNE-POIKKEAVUUK- SIEN SEULONTA TURUSSA TIETOA VANHEMMILLE
1 (5) SIKIÖN KROMOSOMIPOIKKEAVUUKSIEN JA VAIKEIDEN RAKENNE-POIKKEAVUUK- SIEN SEULONTA TURUSSA TIETOA VANHEMMILLE Kaikki raskausajan seulontatutkimukset ovat vapaaehtoisia. Tulevalla äidillä on mahdollisuus
LisätiedotSeulontatutkimusten perusperiaatteet
Seulontatutkimusten perusperiaatteet Ilona Autti-Rämö, dos Finohta / Sikiöseulontojen yhtenäistäminen / Ilona Autti-Rämö 1 Seulontatutkimuksen yleiset periaatteet Tutkitaan sovittu ryhmä oireettomia henkilöitä,
LisätiedotPALKOn avoin seminaari
PALKOn avoin seminaari 22.11.2016 22.11.2016 1 PALKOn jäsenet ja jaostot PALKON SUOSITUSPROSESSI Potilaat Viranomaiset (Kela ym.) Terveydenhuollon palveluiden järjestäjät Terveydenhuollon palveluiden tuottajat
LisätiedotMuuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon
Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Olli Carpén, Patologian professori, Turun yliopisto ja Patologian palvelualue, TYKS-SAPA liikelaitos ChemBio Finland 2013 EGENTLIGA HOSPITAL FINLANDS DISTRICT
LisätiedotImpulssioskillometria hengityksen tutkimisessa
Impulssioskillometria hengityksen tutkimisessa Jani Pirinen, lääketietieen lisensiaatti Erikoistuva lääkäri, HYKS Meilahden sairaala, KLF-laboratorio Kliinisen fysiologian hoitajat ry:n koulutuspäivät
LisätiedotSydämen UÄ tutkimus. Perusterveydenhuollon käytössä. Vesa Järvinen, ylil. HUS-Kuvantaminen, KLF, Hyvinkää vesa.jarvinen@hus.fi
Sydämen UÄ tutkimus Perusterveydenhuollon käytössä Vesa Järvinen, ylil. HUS-Kuvantaminen, KLF, Hyvinkää vesa.jarvinen@hus.fi UKG toiminta Hyvinkään sairaanhoitoalueella KLF myyntiä perusterveydenhuoltoon
LisätiedotTiedote terveydenhuollon ammattilaisille Sprycelin (dasatinibi) yhteydestä keuhkovaltimoiden verenpainetautiin
P.O. Oy Bristol-Myers Box 15200, Gustavslundsvägen Squibb (Finland) Ab 12 SE-167 Metsänneidonkuja 15 Bromma, 8, Sweden 02130 Espoo Phone Puh. (09) (46) 251 8 704 21 230, 71 00, Faksi Fax (09) (46) 251
LisätiedotPredictAD-hanke Kohti tehokkaampaa diagnostiikkaa Alzheimerin taudissa. Jyrki Lötjönen, johtava tutkija VTT
PredictAD-hanke Kohti tehokkaampaa diagnostiikkaa Alzheimerin taudissa Jyrki Lötjönen, johtava tutkija VTT 2 Alzheimerin taudin diagnostiikka Alzheimerin tauti on etenevä muistisairaus. Alzheimerin tauti
LisätiedotJyviä ja akanoita Milloin seulonta lisää terveyttä? Prof. Marjukka Mäkelä FinOHTA/Stakes
Jyviä ja akanoita Milloin seulonta lisää terveyttä? Prof. Marjukka Mäkelä FinOHTA/Stakes Jyviä ja akanoita Leikkuupuimuri seuloo jyvät mukaan ja akanat pois. Terveydenhuollon seulonnoissa halutaan löytää
LisätiedotPYLL-seminaari 30.3.2011
PYLL-seminaari 30.3.2011 Sairaalajohtaja Jari Välimäki syöpätautien osuus ennenaikaisten elinvuosien menetysten aiheuttajina etenkin ESshp:n naisten keskuudessa kiinnittää huomiota ne ovat PYLL-tilastossa
LisätiedotKeuhkovaltimoiden ahtaumien perkutaaninen
TEEMA: TOIMENPIDEKARDIOLOGIA Juha Sinisalo ja Jaana Pihkala Keuhkovaltimoahtauma voi olla yksittäinen kaventuma keuhkovaltimopuustossa tai niitä saattaa olla useampiakin. Ahtaumat esiintyvät itsenäisinä
LisätiedotSikiö sydänpotilaana ENSITIETOA VANHEMMILLE. www.sydanlapset.fi SYDÄNLAPSET RY
ENSITIETOA VANHEMMILLE Sikiö sydänpotilaana www.sydanlapset.fi SYDÄNLAPSET RY 2 Suomessa syntyy vuosittain noin 500 synnynnäisesti sydänvikaista lasta. Heistä noin puolet tarvitsee leikkaushoitoa joko
LisätiedotRaskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy
Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy 14.4.2016 Susanna Sainio SPR Veripalvelu 1 1 1 1 1 Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy anti-d-suojaus synnytyksen jälkeinen suojaus 1969 riskiperusteinen suojaus
LisätiedotSIKIÖN KROMOSOMIPOIKKEAVUUKSIEN JA VAIKEIDEN RAKENNE-POIKKEAVUUK- SIEN SEULONTA TURUSSA TIETOA VANHEMMILLE
1 (6) SIKIÖN KROMOSOMIPOIKKEAVUUKSIEN JA VAIKEIDEN RAKENNE-POIKKEAVUUK- SIEN SEULONTA TURUSSA TIETOA VANHEMMILLE Kaikki raskausajan seulontatutkimukset ovat vapaaehtoisia. Tulevana äitinä sinulla on mahdollisuus
LisätiedotYlidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014
Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence
LisätiedotVastasyntyneen ECMO-hoidon (ECMO = veren kehonulkoinen happeuttaminen; engl. extracorporeal membrane oxygention) vaikuttavuus
Finohtan nopea vastaus 1(2) Jaana Leipälä 2011 Vastasyntyneen ECMO-hoidon (ECMO = veren kehonulkoinen happeuttaminen; engl. extracorporeal membrane oxygention) vaikuttavuus Tausta Kysely Vaasan keskussairaalasta
LisätiedotITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 16/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Hallintokeskus Kuopion aluelaboratorio 9.10.
Kuopion aluelaboratorio 9.10.2008 1(6) UUSI TUTKIMUS SYFILISDIAGNOSTIIKKAAN Otamme 15.10.2008 alkaen käyttöön uuden tutkimuksen syfilisdiagnostiikkaan: Tutkimus: S -Treponema pallidum, vasta-aineet Lyhenne:
LisätiedotLIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:
LisätiedotPRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING
PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING Veijalainen O, Kares S, Kujala P, Vuento R, TirKkonen M, Kholová I, Osuala V, Mäenpää J University and University Hospital of Tampere, Finland,
LisätiedotMiten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka
Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta Hannu Parikka EKG:n tulkinta EKG: HP 7.11.2015 2 URHEILU: SYDÄMEN SÄHKÖISET JA RAKENTEELLISET MUUTOKSET Adaptaatio kovaan rasitukseen urheilijansydän Ikä Koko Sukupuoli
LisätiedotKoodistopalvelun vuosi Tietorakenteet ja luokitukset yksikkö/ Mikko Härkönen 1
Koodistopalvelun vuosi 2015 17.3.2015 Tietorakenteet ja luokitukset yksikkö/ Mikko Härkönen 1 Koodistopalvelimen vuosisuunnitelma 2015 Maaliskuu: Duodecim- FinMeSH Joulukuu: Kuntaliitto- Laboratoriotutkimusnimikkeistö,
LisätiedotRhD-negatiivisten äitien suojaus raskauden aikana
RhD-negatiivisten äitien suojaus raskauden aikana Valtakunnalliset Neuvolapäivät 9.10.2013 Susanna Sainio SPR Veripalvelu 1 1 1 1 1 Raskausimmunisaation syntymekanismi fetomaternaalivuoto FMH: 1. trim.
LisätiedotTuberkuloosin immunodiagnostiset testit. Dosentti Tamara Tuuminen, kliinisen mikrobiologian erl HY, HUSLAB Labquality 02.11.2007
Tuberkuloosin immunodiagnostiset testit Dosentti Tamara Tuuminen, kliinisen mikrobiologian erl HY, HUSLAB Labquality 02.11.2007 HUSLAB:n testivalikoima ELISPOT= Ly-TbSpot Mittaa IFNγ tuottavien solujen
LisätiedotURHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN KLO
URHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN 31.3.2017 KLO 17.00 18.00 URHEILIJOIDEN RYTMIHÄIRIÖT HANNU PARIKKA RYTMIHÄIRIÖT URHEILUSSA Sähköinen sydänsairaus Rakenteellinen sydänsairaus Rasitus SVT/WPW LQT
LisätiedotSaattohoidon kansalliset suositukset - Eksote:n malli -
Saattohoidon kansalliset suositukset - Eksote:n malli - Eero Vuorinen, oyl Anestesiologian erikoislääkäri Kivun hoidon ja palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys EKSOTE/CAREA PALLIATIIVINEN HOITO European
LisätiedotMitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,
LisätiedotJukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia
Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:
LisätiedotSikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista
Tämä esite on tarkoitettu kaikille raskaana oleville. Vanhempien toivotaan tutustuvan esitteeseen yhdessä. Sikiö seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE Tietoa
LisätiedotHE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka
HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka 1 HE4 Human epididyminis protein 4 Yksiketjuinen, WFDC (whey acidic four-disulfide)- ryhmän glukosyloitunut
LisätiedotRASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala
RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala Sidonnaisuudet Ei aiheeseen liittyviä sidonnaisuuksia Tutkimusrahoitus Novartis Luennoitsija Sanofi-Aventis,
LisätiedotMUUTTUVAT HOITOPROSESSIT YKSITYISSEKTORIN NÄKÖKULMASTA
MUUTTUVAT HOITOPROSESSIT YKSITYISSEKTORIN NÄKÖKULMASTA Päivi Metsäniemi Kehittämisylilääkäri, Vastaanottotoiminnan palvelujohtaja Terveystalo 2016 14.3.2016 1 Esittely ja sidonnaisuudet LL 2003 Helsinki
LisätiedotSairastettu virtsatieinfektio
Sairastettu virtsatieinfektio Mikä on ennuste? Milloin ja miksi annan lähetteen jatkotutkimuksiin? Suomen koulu- ja nuorisolääketieteen yhdistyksen koulutustilaisuus Turku 25.10.2007 Timo Jahnukainen TYKS,
LisätiedotLastenkardiologian historia Suomessa
LUKU 1 Lastenkardiologian historia Suomessa LEENA TUUTERI Tiivistelmä Lasten kardiologian ja synnynnäisten sydänvikojen kirurgian historia liittyvät kiinteästi toisiinsa. Molemmissa on ollut kaksi päälinjaa:
LisätiedotKeuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri
Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Epidemiologia N. 10%:lla suomalaisista on keuhkoahtaumatauti Keuhkoahtaumatauti
LisätiedotSyöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä
Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä Janne Pitkäniemi 1,2 1 Suomen Syöpärekisteri ja 2 Helsingin yliopisto Suomen Syöpärekisteri,Finnish Cancer Registry Institute for Statistical and Epidemiological
LisätiedotMitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto
Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin
LisätiedotLastenkardiologian lisäkoulutusohjelma
Lastenkardiologian lisäkoulutusohjelma Päivämäärä: 15.6.2004 Valtakunnallinen koordinaattori dosentti Eero Jokinen 1. Johdanto: CESP (Confederation of European Specialists in Paediatrics), UEMS:n (European
LisätiedotMiten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi
LisätiedotSikiön sydämen kaikukuvaus
D LUKU 10 Sikiön sydämen kaikukuvaus Olli M. Pitkänen Tiivistelmä Antenataalinen sydämen rakennetutkimus kaikukuvauksella on ollut käytössä 1980-luvulta ja on muodostunut kiinteäksi osa-alueeksi lastenkardiologista
LisätiedotThe SAS System 16:33 Wednesday, December 13,
The SAS System 16:33 Wednesday, December 13, 2006 1 The CONTENTS Procedure Data Set Name WC000002.F8ALL Observations 11883 Member Type DATA Variables 114 Engine V9 Indexes 0 Created 13. jouluta 2006 ke
LisätiedotTUTKI 2-KOTITEHTÄVÄN PALAUTUS Tiina Immonen BLL lääketieteellinen biokemia ja kehitysbiologia
TUTKI 2-KOTITEHTÄVÄN PALAUTUS 19.3.2014 Tiina Immonen BLL lääketieteellinen biokemia ja kehitysbiologia Tehtävän suoritus Palautuksia: 51 Tiivistelmien keskipituus 97 sanaa hyvä! OTSIKOT Otsikko tutkimuksen
LisätiedotKohonnut verenpaine (verenpainetauti)
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut
LisätiedotLäpimurto ms-taudin hoidossa?
Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin
LisätiedotOMAT. 16 Pelastakaa Lapset / OMAT
OMAT Ryanin Suomeen tulon jälkeen Tapani Hakkaraiselta on joskus kysytty mitä kieltä poika puhuu. Olen sanonut, että suomeahan hän puhuu. Mitäs muutakaan. 16 Pelastakaa Lapset / OMAT Mikkeliläinen toimitusjohtaja
LisätiedotNever ending story -käsihygieniahavainnointi käytännössä
Never ending story -käsihygieniahavainnointi käytännössä 42. Valtakunnalliset Sairaalahygieniapäivät 16. 17.3.2016 Helena Ojanperä osastonhoitaja/hygieniahoitaja, sh,ttm PPSHP/OYS infektioiden torjuntayksikkö
LisätiedotRevenio - kasvava terveysteknologiakonserni
Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni Olli-Pekka Salovaara Toimitusjohtaja Sijoitus Invest 15 11.-12.11.2015 1 Revenio lyhyesti Markkina-arvo noin 230 MEUR. 6 250 osakkeenomistajaa (tilanne 4.11.2015).
LisätiedotBCG- rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Merja Helminen Lasteninfektiotautien erikoislääkäri TaYS Lastenklinikka
BCG- rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Merja Helminen Lasteninfektiotautien erikoislääkäri TaYS Lastenklinikka Tukholman päiväkotiepidemia 2005 Altistuneet 141 lasta
LisätiedotOnko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa
Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai kirous? Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Miten minusta tuli urologian erikoislääkäri Eturauhassyöpäseulonta
LisätiedotBusiness Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name
- Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,
LisätiedotHengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa
Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus on yleistä monien sairauksien loppuvaiheessa (kuva 1 ja 2). Hengenahdistuksen syyt ovat moninaisia (taulukko 1) ja ne on tärkeä selvittää,
LisätiedotKatetritoimenpiteet synnynnäisissä sydänvioissa
Kardiologian uudet tuulet JAANA PIHKALA JA MARKKU KUPARI Katetritoimenpiteet synnynnäisissä sydänvioissa Katetritoimenpiteet synnynnäisten sydänvikojen hoidossa ovat lisääntyneet viimeisten kahden vuosikymmenen
LisätiedotMiten MALDI-TOF MS -menetelmä on muuttanut diagnostiikkaa ja tunnistusta?
Miten MALDI-TOF MS -menetelmä on muuttanut diagnostiikkaa ja tunnistusta? Risto Vuento Fimlab mikrobiologia 1 Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LKT, dosentti, kl. mikrobiologian erikoislääkäri,
LisätiedotNAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA
NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen
LisätiedotResiduan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen
Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua
LisätiedotC.difficile alueellisena haasteena
C.difficile alueellisena haasteena V-J Anttila osastonylilääkäri, infektiolääkäri HYKS/Tulehduskeskus/Infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö 15.11.2016 C.difficile alueellisena haasteena C.diffcile
LisätiedotSikiöseulonnat OPAS LASTA ODOTTAVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista
Tämä esite on tarkoitettu kaikille lasta odottaville vanhemmille. Vanhempien toivotaan tutustuvan esitteeseen yhdessä. Sikiö seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnat OAS LASTA ODOTTAVILLE
LisätiedotKARDIOLOGIA. Vastuuhenkilö: Prof. Markku Kupari KLL/Sisätaudit/kardiologian klinikka, PL 340, HUS, Puh. (09) ,
2009 11 KARDIOLOGIA Vastuuhenkilö: Prof. Markku Kupari KLL/Sisätaudit/kardiologian klinikka, PL 340, 00029 HUS, Puh. (09) 471 72200, markku.kupari@hus.fi Tavoitteet Kardiologian koulutusohjelman tavoitteena
LisätiedotAorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta
Aorttaläpän ahtauma Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Potilaan kokemuksia aorttaläpän ahtaumasta En ikinä unohda sitä hetkeä, kun lähdin pois kardiologini vastaanotolta
LisätiedotTARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA
TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA MAITOMÄÄRÄT HETI SYNNYTYKSEN JÄLKEEN Maitomäärä vaihtelee suuresti eri äideille Terve, täysiaikainen lapsi pärjää hienosti, kunhan saa imeä tiheästi, ja äidin
Lisätiedot3914 VERENPAINE, pitkäaikaisrekisteröinti
MENETELMÄOHJE 1 (5) 3914 VERENPAINE, pitkäaikaisrekisteröinti 1. YLEISTÄ Verenpaineen pitkäaikaisrekisteröinti antaa kertamittauksia ja kotimittauksia paremman ja luotettavamman kuvan verenpaineesta. Lisäksi
LisätiedotDIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF
DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut
LisätiedotTree map system in harvester
Tree map system in harvester Fibic seminar 12.6.2013 Lahti Timo Melkas, Metsäteho Oy Mikko Miettinen, Argone Oy Kalle Einola, Ponsse Oyj Project goals EffFibre project 2011-2013 (WP3) To evaluate the accuracy
LisätiedotEturauhassyövän seulonta. Patrik Finne
Eturauhassyövän seulonta Patrik Finne Ulf-Håkan Stenman-juhlasymposiumi, 21.4.2009 Seulonnan tavoite löytää syöpä aikaisemmin, ennen kuin se on levinnyt mahdollistaa radikaalinen hoito Vähentää kuolleisuutta
LisätiedotDigital Admap Native. Campaign: Kesko supermarket
Digital Admap Native Campaign: Kesko supermarket Digital Admap Native Campaign: Kesko Supermarket Mainosmuoto: Natiivi Media: IS.fi Campaign period: 25 September Date of measurement: 26 September Unique:
LisätiedotPUNASOLUT RYHMÄN MUKAISESTI
PUNASOLUT RYHMÄN MUKAISESTI Verikeskuspäivä 2018 Susanna Sainio Ensisijaisesti potilaan ABO- ja RhD-veriryhmän mukaisia valmisteita minimoida ABO-epäsopivien punasolujen siirrosta johtuvien hemolyyttisten
LisätiedotCapacity Utilization
Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run
LisätiedotSikiöseulonnan jatkotutkimukset
Tämä esite on tarkoitettu perheille, joissa raskausajan seulontojen perusteella epäillään sikiön poikkeavuutta. Kaikkiin jatkotutkimuksiin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnan jatkotutkimukset
LisätiedotKoneoppimisen hyödyt arvopohjaisessa terveydenhuollossa. Kaiku Health
Koneoppimisen hyödyt arvopohjaisessa terveydenhuollossa Kaiku Health Petri Avikainen Kaiku Health Petri Avikainen @silputtelija @silppuri Kaiku Health Software Engineer Kaiku Health Software Engineer
LisätiedotThe SAS System 16:33 Wednesday, December 13,
The SAS System 16:33 Wednesday, December 13, 2006 1 The CONTENTS Procedure Data Set Name WC000002.F8ALL Observations 11883 Member Type DATA Variables 114 Engine V9 Indexes 0 Created 13. jouluta 2006 ke
LisätiedotVirtsan kemiallisen seulonnan kliininen käyttö. Dosentti Martti L.T. Lalla Osastonylilääkäri HUSLAB Kirurginen sairaala 4.2.2009
Virtsan kemiallisen seulonnan kliininen käyttö Dosentti Martti L.T. Lalla Osastonylilääkäri HUSLAB Kirurginen sairaala Virtsa elimistön tietolähteenä Virtsa - ensimmäinen kehon aine, jonka tutkiminen yhdistettiin
LisätiedotBCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS
BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS Lapsen tuberkuloosi on nyky-suomessa harvinainen tauti ei ole tuttu lääkäreille
Lisätiedot