1 TIIVISTELMÄ. 1.2 Asemakaavan tavoitteet
|
|
- Hanna-Mari Järvinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HALLILA, HERVANTA, KORKINMÄKI, LUKONMÄKI, MUOTIALA, TURTOLA, KATU-, VIRKISTYS-, LIIKENNE- JA ERITYISALUEITA SEKÄ KAUPUNGINOSIEN VÄLISTÄ RA- JAA, MESSUKYLÄN KYLÄN TILAA RN:O 1:57, RAITIOTIE, UUSI ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 8604 Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen luonnoksen selostus, joka koskee päivättyä ja tarkistettua asemakaavakarttaa nro Asian hyväksyminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan. 1 TIIVISTELMÄ 1.1 Kaava-alueen sijainti ja luonne Suunnittelualue sijaitsee noin 5 km kaakkoon Tampereen keskustasta. Hervannan keskustaan etäisyys on noin 1,5 km. Suunnittelualueen laajuus on noin 46,7 ha. Suunnittelualuetta rajaa Hallilan, Hervannan, Korkinmäen, Lukonmäen, Muotialan ja Turtolan kaupunginosat. Alue sijoittuu valtatie VT9 eritasoliittymän ympäristöön ja Hervannan valtaväylän alueelle. Lisäksi tarkastelualueena on huomioitu liittyminen ympäröivään kaupunkirakenteeseen ja paikallisiin lähipalveluihin. Virkistysalueet ovat nykyisin rakentamatonta, aktiivisessa ulkoilukäytössä olevaa metsää. Alueen kautta kulkee tärkeä jalankulun ja pyöräilyn reitti kohti Tampereen keskustaa. Rakentamisoloiltaan alue on haasteellinen. Se on vilkkaiden liikenneväylien melualuetta ja suurelta osin jyrkähköä pohjoisrinnettä tai matalaa kosteaa painannetta. 1.2 Asemakaavan tavoitteet Asemakaavan muutos laaditaan Tampereen kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen perusteella jatkaa raitiotien suunnittelua. Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa tarkistetun raitiotien yleissuunnitelman mukainen rakentaminen Hallilan asuinaluetta sivuten. Suunnittelualueen pohjoisosassa Itäisen ohikulkutien ja sen ramppien ylitys edellyttää siltojen rakentamista raitiotietä varten, samoin Kanjonin ylitys. Kanjonin pohjoispuolelle sijoitetaan sähkönsyöttöasema radan varteen. Suunnittelualueen eteläosassa raitiotielinja kulkee omassa käytävässään Hervannan valtaväylän rinnalla suojaviheralueella. Suunnittelussa tutkitaan myös kevyen liikenteen yhteydet. Asuinalueita suojataan liikennemelulta mm. suojaviheraluein. Raitiotien linjaus on tarkentunut toteutussuunnitelmaksi, joka on valmisteluaineiston liitteenä. Asemakaavoituksen tavoitteet ovat raitiotien yleissuunnitelman mukaiset. Hallilan kehittyminen on riippuvainen kaupungin liikennejärjestelmän muutoksista ja raitiotien toteuttamispäätöksestä. 1.3 Kaavaprosessin vaiheet Aloitusvaihe Asemakaava sisältyy Tampereen kaupungin asemakaavoitusohjelmaan ja oli ajoitettu vuodelle
2 Asemakaavamuutos tuli vireille , kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin nähtäville väliseksi ajaksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetettiin nähtävilläoloaikana tiedossa oleville osallisille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin yhteensä 5 kommenttia ja 10 mielipidettä. Pirkanmaan maakuntamuseon lausunnossa edellytettiin, että kaavahankkeeseen liittyen suoritetaan arkeologinen inventointi muinaismuistolain 13 :n mukaisesti. Lausunnon perusteella suunnittelualueesta laadittiin arkeologinen selvitys v Selvityksen perusteella inventointialueella ei havaittu merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai muista suojelukohteista. Tampereen Veden lausunnossa todettiin, että asemakaavan alueella sijaitsee talousveden päärunkovesijohto, jonka uusi sijainti tulee yhteensovittaa asemakaavassa. Tampereen Ympäristösuojeluyhdistyksen kommentissa toivotaan viheralueita säästettävän mahdollisimman paljon. Pyöräteiden toteutuksessa tulisi ottaa huomioon pyöräilyn sujuvuus ja turvallisuus. Tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä viitesuunnitelma asetettiin nähtäville ja ne lähetettiin tiedossa oleville osallisille. Yleisötilaisuus järjestettiin Kanjonin koululla. Viiteaineisto ja tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin nähtäville väliseksi ajaksi ja ne lähetettiin tiedossa oleville osallisille. Samalla pyydettiin lausunnot kaupungin asianomaisilta toimialoilta ja viranomaistahoilta. Valmisteluaineistosta jätettiin 3 lausuntoa ja 5 mielipidettä. Yleisötilaisuus järjestettiin Kanjonin koululla. Saaduista lausunnoista ja mielipiteistä laadittiin palautekooste, joka on asemakaavan liitteenä. Luonnosvaihe Liito-oravaselvitysten perusteella asemakaava-aluetta on laajennettu Hervannan valtaväylän itäpuolelle ja pohjoisessa Muotialaan Vihiojan pohjoispuolelle. Asuin- ja liikerakentaminen on jätetty pois ja asemakaava tehdään vain raitiotietä ja siihen liittyviä järjestelyjä varten. Neuvottelujen pohjalta ELY- keskus esitti, että raitiotien rakentaminen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan halki edellyttää poikkeamista luonnonsuojelulaista. Tampereen kaupunki jätti ELY-keskukselle luonnonsuojelulain 49 3 momentin mukaisen poikkeamislupahakemuksen keväällä
3 1.4 Asemakaavan keskeinen sisältö Asemakaava mahdollistaa raitiotien rakentamisen Hallilan rinteeseen siten, että pysäkiltä on esteetön yhteys sekä Hallilaan, että Lukonmäkeen. Raitiotie ylittää VT9 valtatien ja Hervannan Kanjonin uusilla silloilla. Raitiotien sähkönsyöttöasemalle on merkitty tontti Kanjonin sillan pohjoispuolelle ja siihen 100 m2 rakennusoikeutta muuntamoa varten. Puisto- ja virkistysalueet on muutettu suojaviheralueiksi liikenneväylien tuottaman melun vuoksi. Pyöräilyn laatureitille on kaavassa osoitettu uusi linjaus, mutta se ei kuulu raitiotien rakentamisen aikaiseen toteutukseen vaan on erillinen hanke. Vanhat kevyen liikenteen reitit liitetään osin muokattuihin reitteihin ja metsän virkistyskäyttö säilyy ennallaan. Hervannan valtaväylän alikululle on osoitettu uusi sijainti pohjoisempana, jotta kevyen liikenteen esteetön yhteys Lukonmäestä on mahdollinen. Liito-oravalle on osoitettu säilytettävät ja kehitettävät alueen osat, joilla varmistetaan myös kulkuyhteyksien säilyminen. 1.5 Asemakaavan toteuttaminen Kaavamuutos voidaan toteuttaa asemakaavan ja poikkeamisluvan saatua lainvoiman. Päätös raitiotien rakentamisesta tehdään kaupunginvaltuustossa vuoden 2016 syksyllä. Raitiotien rakentamisen on suunniteltu alkavan heti rakentamispäätöksen jälkeen. Tavoitteena on saada raitiotien ensimmäisen osuus liikennöintiin vuonna PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 2.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: Hallila (062), katu-, virkistys- ja liikennealuetta, Hervanta (065), katu-, puisto- ja virkistysaluetta. Korkinmäki (316), katu-, virkistys-, liikenne- ja erityisaluetta, Lukonmäki (061), katu-, puisto- ja virkistysaluetta, Muotiala (135), katu-, virkistys- ja erityisaluetta, Turtola (053), katu- ja liikennealuetta, sekä kaupunginosien välistä rajaa. Uusi asemakaava koskee: Hallila (062), erityisaluetta, Hervanta (065), erityisaluetta, sekä kaupunginosien välistä rajaa ja Lukonmäki (061), erityisaluetta, Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuu: Hallila (062), kortteli nro 6908, katu-, erityis- ja liikennealuetta, Hervanta (065), katu- ja erityisaluetta, Korkinmäki (316), katu-, liikenne- ja erityisaluetta, Lukonmäki (061), katu- ja erityisaluetta, Muotiala (135), katu- ja erityisaluetta, Turtola (053), katu- ja liikennealuetta, sekä kaupunginosien välistä rajaa Kaavan laatija: 3
4 Tampereen kaupungin kaupunkiympäristö, maankäytön suunnittelu, asemakaava, projektiarkkitehti Eeva Hakola. Dno: TRE:7100/ /2014 Vireille tulo: Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee noin 5 km kaakkoon Tampereen keskustasta. Hervannan keskustaan etäisyys on noin 1,5 km. Suunnittelualueen laajuus on noin 46.7 ha. Suunnittelualuetta rajaa, Hallilan, Hervannan, Korkinmäen, Lukonmäen, Muotialan ja Turtolan kaupunginosat. Alue sijoittuu valtatie 9 eritasoliittymän ympäristöön ja Hervannan valtaväylän alueelle. Lisäksi tarkastelualueena on huomioitu liittyminen ympäröivään kaupunkirakenteeseen ja paikallisiin lähipalveluihin. Alue on nykyisin rakentamatonta, aktiivisessa ulkoilukäytössä olevaa metsää. Alueen kautta kulkee tärkeä jalankulun ja pyöräilyn reitti kohti Tampereen keskustaa. Rakentamisoloiltaan alue on haasteellinen. Se on vilkkaiden liikenneväylien melualuetta ja suurelta osin jyrkähköä koillis- ja pohjoisrinnettä tai matalaa kosteaa painannetta Kaavan nimi ja tarkoitus Hallila, Hervanta, Korkinmäki, Lukonmäki, Muotiala, Turtola, katu-, virkistys-, liikenne- ja erityisalueita sekä kaupunginosien välistä rajaa, Messukuylän kylän tilaa RN:O 1:57, Raitiotie, uusi asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro Luettelo luonnoksen selostuksen liiteasiakirjoista osallistumis- ja arviointisuunnitelma, , tark ja asemakaavakartta, poistettava asemakaava asemakaavan seurantalomake Selvitys raitiotielinjauksen ensimmäisen vaiheen alueen liito-oravatilanteesta sekä raitiotien vaikutuksista lajin elinolosuhteisiin, Liito-oravan osaelinympäristöt Liito-oravat, Vihioja_Hervantajärvi Luonnosvaiheen palauteraportti Raitiotien toteutussuunnitelma Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista Tampereen raitiotie, yleissuunnitelma, huhtikuu 2014 (Tampereen kaupunki) Raitiotien yleissuunnitelman tarkistus - Insinöörinkatu ja Hermiankatu, (Ramboll Finland Oy) 4
5 EHYT- selvitys 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee noin 5 km kaakkoon Tampereen keskustasta Hallilan, Hervannan, Korkinmäen, Lukonmäen, Muotialan ja Turtolan kaupunginosassa. Hervannan keskustaan etäisyys on noin 1,5 km. Suunnittelualue rajautuu pohjois- eteläsuunnassa Muotialan ja Hervannan kaupunginosien rajoihin. Lännessä suunnittelualuetta rajaavat Hallilan ja Korkinmäen asuinalueet sekä Taavetinkallionpuisto. Idässä alue rajautuu Lukonmäen pientaloalueeseen. Alue sijoittuu valtatie 9 eritasoliittymän ympäristöön ja Hervannan valtaväylän alueelle. Suunnittelualueen pinta-ala on yhteensä noin 46.7 ha. Alue jakautuu toiminnallisesti kolmeen osaan: 1) Korkinmäen ja Hallilan välinen Itäinen ohikulkutie (valtatie 9) eritasoliittymineen ja reuna-alueineen, 2) Hallilan asuinalueen koillispuolella oleva metsäalue sekä 3) Hervannan valtaväylä reuna-alueineen välillä Hallila Hervanta. Lisäksi tarkastelualueena on huomioitu liittyminen ympäröivään kaupunkirakenteeseen ja paikallisiin lähipalveluihin. Suunnittelualueen ydin on Hallilan asuinaluetta rajaavaa metsäaluetta (Vackerinpuisto). Sen halki kulkeva kevyen liikenteen väylä (Suutalanraitti) yhdistää Korkinmäen ja Hallilan kaupunginosat. Alueen maasto on kallioista ja laskee voimakkaasti kohti valtatie 9:n eritasoliittymää. Metsäalueen eteläpuolella kulkee Pehkusuonkatu, joka on Hallilan kokoojakatu. Suunnittelualueeseen sisältyvä Pehkusuonkadun ja Hervannan valtaväylän risteysalue muodostaa sisääntulon Hallilan asuinalueelle. Alue on nykyisin rakentamatonta, aktiivisessa ulkoilukäytössä olevaa metsää. Alueen kautta kulkee tärkeä jalankulun ja pyöräilyn reitti kohti Tampereen keskustaa. Rakentamisoloiltaan alue on haasteellinen. Se on vilkkaiden liikenneväylien melualuetta ja suurelta osin jyrkähköä pohjoisrinnettä tai matalaa kosteaa painannetta Luonnonympäristö Suunnittelualue käsittää havupuuvaltaista metsää, kallioisia mäenharjanteita ja katu- ja liikennealueita. Maaston korkeus vaihtelee välillä mpy, Hallilan Vackerinpuiston raitiotielinjan selvitysalueen liito-oravatilanne käytiin inventoimassa Tällöin liito-oravan esiintymisestä etsittiin merkkejä sen jätösten muodossa ja etsittiin mahdolliset pesäpuut (kolopuut, risupesät ja pöntöt) sekä arvioitiin lajin todennäköiset ja mahdolliset kulkuyhteydet. Edellisen kerran alueen liito-oravatilanne on inventoitu vuonna Tällöin liito-oravan elämisestä alueella ei saatu 5
6 havaintoa. Kaiken kaikkiaan selvitysalue on biotoopiltaan liito-oravalle hyvin soveltuvaa (liitekartta). Alueella kasvaa runsaasti liito-oravalle parasta ravintopuuainesta, haapaa, jota kasvaa paikoin järeähkönkin kuusimetsän sisällä ja paikoitellen lähes puhtaina haavikkoina. Keväällä 2014 ei saatu havaintoja liito-oravan elämisestä alueella. Tulos oli jopa odotettu, sillä alue on hyvin erillään ja eristynyt lähimmistä liito-oravaesiintymistä Hervannassa. Pohjoisen suuntaan yhteyksiä ei ole ollenkaan. Myös lännen suuntaan yhteydet ovat todella heikot puuston laadun ja asutuksen takia. Maankäytön suunnittelun erikoissuunnittelija/biologi Kari Korte laati asemakaavan luonnosvaiheessa suunnittelualueesta päivätyn uuden liito-oravaselvityksen ja selvitys ja koko kantakaupungin liito-oravaselvitys ovat osoittaneet, että Hallilasta on kuitenkin yhteyksiä muualle. Sen jälkeen alueella on tehty havaintoja myös 2016 ja todettu liitooravan käyttävän aluetta ja mahdollisesti jo pesivän alueella. Liito-oravahavainnot Kaava-alueen liito-oravatilanne inventoitiin ensimmäisen kerran varikon asemakaavamuutoksen yhteydessä vuoden 2014 keväällä ja sitten kesällä ja syksyllä 2015 sekä keväällä ja kesällä Kaava-alueen ja sen ympäristön liito-oravahavainnot Liito-oravan kulkuyhteydet Selvitykset ovat osoittaneet, että Hallilan kulkuyhteydet muodostuvat heikosta yhteydestä Pehkusuonkadun eteläpään yli Hervantaan päin, Hallilan alarinteeltä ramppien välialueiden yli itään ja mahdollisesti Hervannan valtaväylän yli Lukonmäenpuolelle itään Pehkusuonkadun liittymän pohjoispuolelta. Nämä yhteydet ovat toimineet, mistä osoituksena ovat runsaat jätöslöydökset alarinteen haavikossa valtaväylän vieressä. 6
7 3.1.3 Rakennettu ympäristö Yhdyskuntarakenne Hervanta on Tampereen suurin aluekeskus. Hervannan rakentaminen aloitettiin 1970-luvun vaihteessa arkkitehti Aarno Ruusuvuoren kilpailuehdotuksen pohjalta. Suunnittelun tavoitteena oli tiivis kompaktikaupunki. Hervannan kaupunkirakenne muodostuu pohjois-eteläsuuntaisista pääväylistä (Hervannan valtaväylän ja Insinöörinkatu), länsipuolen asuinalueesta sekä itäpuolen opetus- ja työpaikkavaltaisesta alueesta, joiden keskellä on kaupallisten ja julkisten palvelujen muodostama keskusakseli. Teollisuus sijoittuu Hervannan koillisosaan. Hallilan asutus on lähiömäistä kerrostaloasutusta Pehkusuonkadun varrella ja itäpuolella Hallilaa. Kerrostalot sijoittuvat lähimmäs raitiotiepysäkkiä palveluiden lähelle ja pientalovaltainen asutus länsiosaan aluetta. Asuminen Hervannan kaupunginosassa asuu noin asukasta. Väkiluku on kasvanut tasaisesti 1970-luvulta lähtien. Hallilassa on noin 2700 asukasta. Työpaikat ja elinkeinotoiminta Hallilan työpaikat liittyvät palveluihin, mm. lähikauppaan, ravintolaan ja seurakunnan toimintaan sekä päiväkodin ja koulun tarjoamiin palveluihin. Virkistys Suunnittelualue käsittää osan Taavetinkallionpuistoa ja Vackerinpuistoa Hallilassa ja Korkinmäessä, osan Kanjonin puistoa Hervannassa. Nämä ovat luonnontilaista metsää. Korkinmäessä Suutalanahteen suojaviheralue on osaksi metsää ja osaksi avointa niittyä. Nämä puistot ja metsät VT9.n ja Hervannan valtaväylän lähellä sijaitsevat liikennemelualueella. Liikenne Hallila on liikenteellisesti hieman sivussa pääväylistä. Hallilaan on valoohjattu liittymä Hervannan valtaväylältä. Joukkoliikenne on järjestetty linja-autolla Hallilan halki. Hervannan valtaväylällä on myös Hallilan kohdalla pysäkki. Kunnallistekniikka Alueella on valmis kunnallistekniikka. Raitiotien tarvitsema energiahuolto järjestetään raitiotien rakentamisen yhteydessä. 7
8 3.1.4 Maanomistus Suunnittelualue on Tampereen kaupungin omistuksessa lukuun ottamatta Itäistä ohikulkutietä (valtatie 9), jonka omistaa valtio. 3.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Maakuntakaava Pirkanmaan 1. maakuntakaava on vahvistettu valtioneuvostossa Maakuntakaa-van mukaan suunnittelualue on taajamatoimintojen aluetta (A) sekä virkistysaluetta (V). Alueen halki menee moottoriliikennetie (mo) sekä tärkeä yhdystie (yt). Ote Pirkanmaan 1. maakuntakaavasta. Suunnittelualueen rajaus punaisella Yleiskaava Tampereen kantakaupungin yleiskaava on vahvistettu ympäristöministeriössä. Yleiskaavan mukaan suunnittelualueeseen kuuluvan Korkinmäen asuntoalueen reuna-alue on pientalovaltaista asuntoaluetta (AP), joka varataan pientaloille. Alueelle voidaan rakentaa myös pienkerrostaloja ja asuinympäristöön soveltuvia työtiloja. Pienkerrostaloihin saadaan sijoittaa enintään 25 % alueen kerrosalasta. Alueelle on asemakaavan laadinnan yhteydessä tarvittaessa laadittava meluselvitys (me). Itäisen ohikulkutien eteläpuolella sijaitseva Vackerinpuisto on yleiskaavassa luonnonmukaista lähivirkistysaluetta (VLL). Alue varataan ulkoilu-, liikunta- ja urheilutoiminnoille sekä luonnon kokemiseen laajoina pääosin luonnontilaisina aluekokonaisuuksina. Puiden kaataminen, kaivamis-, louhimis-, tasoittamis- ja täyttötyöt tai niihin verrattavat toimenpiteet ovat alueella luvanvaraisia, kuten RakL 124a :ssä on säädetty. Alueella sallitaan vähäinen luonnonympäristön huomioonottava yleistä virkistystoimintaa palveleva rakentaminen. Lähivirkistysalueen pohjoisosa on merkitty yleiskaavassa suojaviheralueeksi (ev). 8
9 Hallilassa Pehkusuonkadun varrella on lähikeskustoimintojen alue (C- 11), joka varataan lähikeskustasoisille julkisille ja yksityisille palveluille, ympäristöön soveltuvalle työpaikkatoiminnalle ja asunnoille. Hallilan sisääntuloalue Pehkusuonkadun pohjoispuolella on yleiskaavan mukaan kerrostalovaltaista asuntoaluetta (AK). Alue varataan kerrostaloille, joihin on sijoitettava 70 % alueen kerrosalasta. Alueelle voidaan rakentaa myös asuinympäristöön soveltuvia työtiloja. Pehkusuonkadun eteläpuolella on julkisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PY). Hallilan eteläpuolella Hervannan valtaväylän länsipuoleinen viheralue on yleiskaavan mukaan maiseman- ja luonnonhoitoalueeksi varattua lähivirkistysaluetta (VLM). Alueella säilytetään alkuperäinen luonnonympäristö. Puiden kaataminen, kaivamis-, louhimis-, tasoittamis- ja täyttötyöt tai niihin verrattavat toimenpiteet ovat alueella luvanvaraisia, kuten RakL 124a :ssä on säädetty. Alueella sallitaan vähäinen luonnonympäristön huomioonottava yleistä virkistystoimintaa palveleva rakentaminen. Myös suunnittelualueen pohjoisin reuna-alue Korkinmäessä on maiseman- ja luonnonhoitoalueeksi varattua lähivirkistysaluetta (VLM). Lukonmäessä on pientalovaltaista asuntoaluetta (AP), joka varataan pientaloille. Kaava-alueen viheralueet on merkitty yleiskaavan kartalle: Viherverkko ja suojelu, viheralueena, säilytettävänä alueena ja merkittävänä viheralueena säilytettävänä alueena, joiden kautta kulkee kevyen liikenteen pääreitti. Asemakaava on voimassa olevan yleiskaavan ja valmisteilla olevan kantakaupungin yleiskaava 2040.n mukainen.. Ote kantakaupungin yleiskaavasta. suunnittelualueen rajaus punaisella. 9
10 Ote kantakaupungin yleiskaavasta; Viherverkko ja suojelu. Suunnittelualueen rajaus punaisella Voimassa oleva asemakaava Suunnittelualueella ovat voimassa asemakaavat nro 3537, 4500, 5435, 5771, 6750, 6830, 7288, 7316, 7880 ja Asemakaavat ovat vuosilta Suunnittelualueen pohjoisosassa, Muotialan kaupunginosassa, on voimassa asemakaava nro Alueella on Hakalankaista, suojaviheralue (EV), johon on merkitty alueen osa, jolle on rakennettava melusuojaksi istutettava maavalli. Hervannan valtaväylän puoleisen ajoradan reunaan on rakennettava vähintään suluissa olevan metrimäärän korkuinen umpinainen melukaide. Korkinmäen kaupunginosassa suojaviheralueen nimi on Suutalanahde. Asemakaavan nro 8025 suojaviheralueen Itäisen ohitustien puoleiselle osalle on merkitty alue, jolle on tontin rakentamisen yhteydessä rakennettava vähintään neljä metriä korkea melusuoja. Melusuojan voi rakentaa istutettavana maavallina, meluseinänä tai näiden yhdistelmänä. Suojaviheralueelle on merkitty ohjeellisesti yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varatut alueen osat. Itäisen ohikulkutien (valtatie 9) tiealueella on voimassa asemakaavat nro 6830 ja Asemakaavojen mukaan Itäinen ohikulkutie on kauttakulku- tai sisääntulotietä suoja- ja näkymäalueineen (LT ja LT-1). Tiealueelle on merkitty eritasoristeys Suutalanraitin kevyen liikenteen reittiä varten. Asemakaavojen nro 6750 ja 6830 mukaan Hallilan asuinalueeseen, Itäiseen ohikulkutiehen ja Hervannan valtaväylään rajautuva metsäalue on Vackerinpuistoksi nimettyä lähivirkistysaluetta (VL). Virkistysalueen halki kulkee Suutalanraitti -niminen jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu. Vackerinpuistoon on merkitty myös yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varatut alueen osat. 10
11 Suunnittelualueen eteläosa on lähivirkistys- ja katualuetta sekä osittain asemakaavoittamatonta aluetta. Asemakaavan nro 6750 mukaan Hallilan eteläpuolinen metsäalue (Taavetinkallionpuisto) on lähivirkistysaluetta (VL). Lähivirkistysalueelle on merkitty yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varattu alueen osa. Pehkusuonkadun katualueella on voimassa asemakaava nro Hervannan valtaväylän katualueella Lukonmäen kaupunginosassa on voimassa vahvistettu asemakaava nro Suunnittelualueen eteläosassa, Hervannan kaupunginosassa, virkistysalueella (Kanjoni) on voimassa vahvistettu asemakaava nro Hervannan valtaväylän katualueen asemakaava nro 4500 on vahvistettu Suunnittelualueen keskiosassa olevalla noin 1,8 ha:n kokoisella metsäalueella ei ole asemakaavaa. 11
12 Ote ajantasa-asemakaavakartasta. Suunnittelualueen rajaus on punaisella Tonttijako Alueella ei ole tehty tonttijakoa. 12
13 Pohjakartta Pohjakartta on Tampereen kaupungin kaupunkimittauksen laatima ja se on tarkistettu vuonna ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Tampereen kaupunginvaltuusto on hyväksynyt raitiotien yleissuunnitelman ja päättänyt ryhtyä toteuttamaan yleissuunnitelman mukaista raitiotiehanketta. Raitiotiehankkeen kehitysvaihe alkaa välittömästi ja päättyy vuoden 2016 aikana. Päätös rakentamisvaiheeseen siirtymisestä tehdään kaupunginvaltuustossa lokakuussa Raitiotietä varten suunniteltavat asemakaavat valmistellaan niin, että raitiotiereittiä voi liikennöidä myös linja-autoilla. Kaupunginvaltuusto päätti jakaa raitiotien suunnittelu ja toteutuksen kahteen osaan. Ensimmäinen vaihe sisältää radat Hervannasta keskustaan ja keskustasta Taysille, varikon, kulunvalvonnan ja informaatiojärjestelmän. Raitiotie suunnitellaan ja rakennetaan allianssimallilla. Allianssikumppanin valinnasta päätettiin kaupunginvaltuustossa ja suunnittelutyö käynnistyi heinäkuussa Raitiotien yleissuunnitelmaan pohjautuva maankäytön suunnittelu käynnistyi kolmella eri asemakaavalla. Kaava nro 8600 käsittää raitiotien varikon Hervanta Ruskon teollisuusalueelle. Kaava nro 8601 käsittää raitiotien sähkönsyöttöaseman Arkkitehdinkadun tuntumaan. Kaava nro 8604 (tämä kaava) koskee Hallilan raitiotielinjaa ja pysäkkiä. 13
14 Hallilan sijainti raitiotielinjalla. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Asemakaavan muutos laaditaan Tampereen kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen perusteella jatkaa raitiotien suunnittelua. Asemakaava sisältyy Tampereen kaupungin asemakaavoitusohjelmaan ja on ajoitettu vuodelle Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Suunnittelualueen maanomistajat Naapurikiinteistöt (lähivaikutusalue) Kaupungin eri toimialat, mm. kaupunkiympäristön kehittäminen viranomaisyksikköineen, yleisten alueiden suunnittelu, joukkoliikenne, kiinteistötoimi, ympäristönsuojelu, tietohallinto, Pirkanmaan pelastuslaitos Kaupungin liikelaitokset: Tampereen Kaukolämpö Oy, Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Vesi Liikelaitos Raitiotiehanke Pirkanmaan ELY-keskus Säteilyturvakeskus (STUK) TeliaSonera Finland Oyj Elisa Oyj DNA Oy Tampereen Puhelin Oy Kaakkois-Alvari 14
15 Hallila-Seura ry Hervanta-Seura ry Finnin-Lukonmäen omakotiyhdistys ry Korkinmäki-Veisun omakotiyhdistys ry Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri Pirkanmaan liito-oravayhdistys Tampereen polkupyöräilijät ry Tampereen hyönteistutkijain seura ry Tampereen kasvitieteellinen yhdistys ry Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry Tampereen rakennussuojeluseura ry Höytämöjärvi-yhdistys ry Messukylän osakaskunta/kalastuskunta Suomen Maankäytön seura Suomen Ympäristökamari Esko Vuoristo Jarmo Virta Pertti Pietilä Timo Koivula Muut ilmoituksensa mukaan Vireilletulo Kaavahanke on kuulutettu vireille Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Aloitusvaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin nähtäville väliseksi ajaksi Hervannan kirjastoon, palvelupiste Frenckelliin sekä kaavoituksen Internet-sivuille mielipiteiden saamista varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma postitettiin tiedossa oleville osallisille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin 3 lausuntoa ja 11 mielipidettä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin 11 kirjallista mielipidettä, joilla oli yhteensä 22 eri allekirjoittajaa. Mielipiteen jättäjät olivat yksityishenkilöitä, Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry, Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry, Tampereen polkupyöräilijät ry, Hervanta-Seura ry, Tampereen rakennussuojeluseura ry, Höytämöjärviyhdistys ry, Pirkanmaan liito-oravayhdistys, Messukylän osakaskunta/ kalastuskunta, Suomen Maankäytön seura ja Suomen Ympäristökamari. Pirkanmaan ELY-keskuksen lausunnossa todettiin, että kaavoitettava alue sijoittuu valtatien 9 eritasoliittymän ympäristöön ja sisältää osa-alueen raitiotien linjaukseen liittyvästä maankäytön suunnittelusta. ELYkeskus katsoo tarpeelliseksi järjestää kaavasta aloitusvaiheen viranomaisneuvottelun kun osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainitut selvitykset ovat käytettävissä. 15
16 Tampereen Vesi ilmoitti lausunnossaan haluavansa olla mukana asemakaavan suunnittelussa. Uusi talousveden päärunkovesijohdon sijainti tulee yhteensovitettavaksi asemakaavassa. Raitiotiehen liittyvistä asemakaavan muutoksista nro 8600, 8601 ja 8604 järjestettiin yhteinen yleisötilaisuus Hervannan elokuvateatteri Cinolassa. Tilaisuuteen osallistui noin 37 kaupunkilaista. Yleisötilaisuudessa esiteltiin raitiotiehanketta ja kaavahankkeita. Tilaisuudessa keskusteltiin mm. raitiotien linjauksesta, pysäkeistä, vuorovälistä, linja-auto-, pyöräily- ja kävely-yhteyksistä, raitiovaunun ominaisuuksista, vikaantumisriskistä sekä koko hankkeen tarpeellisuudesta ja kustannuksista. Monet osallistujista ilmoittivat vastustavansa raitiotien rakentamista Tampereelle. Kaupungin asiantuntijat olivat paikalla vastaamassa kysymyksiin. Tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä viitesuunnitelma asetettiin nähtäville ja ne lähetettiin tiedossa oleville osallisille. Yleisötilaisuus järjestettiin Kanjonin koululla. Tarkistetusta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä viitesuunnitelmasta jätettiin yhteensä 3 kommenttia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä tarkistetusta osallistumisja arviointisuunnitelmasta sekä viitesuunnitelmasta jätettiin yhteensä 5 kirjallista mielipidettä. Tampereen polkupyöräilijät, Messukylän osakaskunta/kalastuskunta, Tampereen rakennussuojeluseura ry, Höytämöjärvi-yhdistys ry, Suomen Maankäytön seura, Suomen Ympäristökamari, Pirkanmaan liitooravayhdistys, Pertti Pietilä, Timo Koivula, Jarmo Virta ja Esko Vuoristo ilmoittautuivat osallisiksi. Kaavan laatija vastaa: Hallilan asemakaavan muutos laaditaan Tampereen kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen perusteella jatkaa raitiotien suunnittelua. Koska raitiotien rakentamispäätöstä ei ole tehty, suunnittelualueen kaavoituksessa huomioidaan sekä raitiotie- että linja-autoliikenteen pysäkkien hyvä saavutettavuus. Asemakaavamuutoksen vireilletulosta julkaistiin kuulutus Aamulehdessä Koska osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolo sijoittui joulun ja vuodenvaihteen yhteyteen, aineiston nähtävilläoloaika oli tavallista pidempi (tavallisesti 3 viikkoa, mutta nyt 5 viikkoa). Asemakaavan muutos on yleiskaavan ja valmisteilla olevan kantakaupungin yleiskaava 2040:n mukainen. Pyöräilyn laatukäytävä on ollut suunnittelussa mukana erillishankkeena, mikä tarkoittaa sitä, että se toteutetaan erillään raitiotien rakentamisesta omassa aikataulussaan. 16
17 Suurin osa kaavaluonnokseen liittyvistä selvityksistä valmistui toukokesäkuussa 2015 ja ne asetettiin nähtäville yhdessä asemakaavaluonnoksen kanssa. Alueen liito-oravatilannetta on käsitelty kaavan liitteeksi laaditussa liito-oravaselvityksessä, joka perustuu havaintoihin vuosilta Liito-oravan esiintyminen alueella näyttää suhteellisen vakiintuneelta, vaikka keväällä 2015 kaava-alueelta ei löytynyt jätöshavaintoja liito-oravasta. Kesän 2015 aikana laadittiin kaava-aluetta koskeva eliöstö- ja biotooppiselvitys. Raitiotie on tarkoitus suunnitella ja toteuttaa kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe sisältää radan Hervannasta keskustaan ja keskustasta Taysille, Tampereen väkiluku kasvaa asukkaalla vuosittain ja vuonna 2040 Tampereella arvioidaan olevan lähes asukasta. Väestön kasvaessa myös liikenteen ja joukkoliikenteen matkustajamäärät kasvavat. Koska raitiovaunuun mahtuu enemmän matkustajia kuin linja-autoon, pystyy raitiotie kuljettamaan tehokkaammin suuria matkustajamääriä tiiviisti rakennetussa kaupunkirakenteessa. Yleissuunnitelmassa raitiotietä on suunniteltu liikennöitäväksi alkuvaiheessa metrin pituisella vaunulla. Yhdessä 30 metriä pitkässä raitiovaunussa on noin 80 istumapaikkaa ja vaunuun mahtuu noin 180 matkustajaa. Nykyisiin busseihin verrattuna raitiotievaunun matkustajakapasiteetti on 1,5 2 -kertainen. Nivelbusseihin mahtuu noin 110 matkustajaa ja tuplanivelbussiin 130 matkustajaa. Kummassakin on noin 55 istumapaikkaa. Raitiovaunun keskimääräinen matka-aika on vain vähän linja-autoa lyhempi, mutta raitiovaunun matkustusmukavuus on linja-autoa parempi. Omien kaistojen ja liikennevaloetuuksien ansiosta raitiovaunu on myös nykyistä linja-autoliikennettä täsmällisempi ja luotettavampi kulkuväline. Vanhukset ja liikuntaesteiset huomioidaan mm. sijoittamalla raitiotien pysäkit keskeisten käyntikohteiden ja palveluiden välittömään läheisyyteen. Pysäkit rakennetaan turvallisiksi, esteettömiksi ja viihtyisiksi. Raitiovaunut ovat matalalattiaisia eikä raitiovaunun lattian ja pysäkkilaiturin välillä ole tasoeroa. Esteettömyys on keskeinen raitiotien tuoma palvelutason parannus joukkoliikenteeseen. Raitiotie on kaupungille investointi. Valtaosalle investointeja ei voida osoittaa tuloja, mutta raitiotien kohdalla rahoitus hoituu osittain myös lipputuloilla. Raitiotien yleissuunnitelmassa raitiotiehanke on todettu yhteiskuntataloudellisesti kannattavaksi. Raitiotien rakentamisesta päättää kaupunginvaltuusto vuoden 2016 syksyllä. Valmisteluvaihe Viiteaineisto ja tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin nähtäville väliseksi ajaksi. Samalla pyydettiin lausunnot 17
18 kaupungin asianomaisilta toimialoilta ja viranomaistahoilta. Valmisteluaineistosta jätettiin 3 kommenttia ja 5 mielipidettä. Saaduista kommenteista ja mielipiteistä laadittiin palautekooste, joka on asemakaavan liitteenä. Yleisötilaisuus järjestettiin Kanjonin koululla. Elisa Oyj, TeliaSoneralla, Tilakeskus Liikelaitoksella ja Säteilyturvakeskuksella ei ollut kommentoitavaa. Tarkistetusta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä viitesuunnitelmasta jätettiin yhteensä 5 kirjallista mielipidettä. Aloitus ja valmisteluvaiheen mielipide- ja vastineluettelo on selostuksen luonnoksen liitteenä Viranomaisyhteistyö ELY- keskuksen kanssa pidettiin viranomaispalaveri ja sen jälkeen Tampereen kaupungin ja ELY-keskuksen välinen työpalaveri luontoarvoista alueella. ELY-keskuksen lausunnossa hankkeen todettiin edellyttävän luonnonsuojelulain 49 :n mukaisen poikkeamisen saamista. Poikkeamislupaa haettiin keväällä Asemakaavan tavoitteet Asemakaavan muutos laaditaan Tampereen kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen perusteella jatkaa raitiotien suunnittelua. Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa tarkistetun raitiotien yleissuunnitelman mukainen rakentaminen Hallilan asuinaluetta sivuten. Suunnittelualueen pohjoisosassa Itäisen ohikulkutien ja sen ramppien ylitys edellyttää siltojen rakentamista raitiotietä varten, samoin Kanjonin ylitys. Kanjonin pohjoispuolelle sijoitetaan sähkönsyöttöasema radan varteen. Suunnittelualueen eteläosassa raitiotielinja kulkee omassa käytävässään Hervannan valtaväylän rinnalla suojaviheralueella. Suunnittelussa tutkitaan myös kevyen liikenteen yhteydet. Asuinalueita suojataan liikennemelulta mm. suojaviheraluein. Raitiotien linjaus on tarkentunut toteutussuunnitelmaksi, joka on valmisteluaineiston liitteenä. Asemakaavoituksen tavoitteet ovat raitiotien yleissuunnitelman mukaiset. Hallilan kehittyminen on riippuvainen kaupungin liikennejärjestelmän muutoksista ja raitiotien toteuttamispäätöksestä. Tavoitteet ovat myös valmisteilla olevan kantakaupungin yleiskaava 2040:n mukaiset Prosessin aikana syntyneet tavoitteet, tavoitteiden tarkentuminen Alun perin kaavassa oli mukana asuinrakentamista Pehkusuonkadun varteen. Liito-oravaselvitysten jälkeen rakentamisesta luovuttiin ja 18
19 kaava-alueeseen otettiin lisää virkistysalueita, jotta on mahdollista turvata selvityksissä esille tulleita lisääntymis- ja levähdyspaikkoja sekä kulkuyhteyksiä. 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne Koko metsäinen Hallila säilyy rakenteena ennallaan. Alueen sivuitse rakennetaan raitiotie vanhan metsä halki rinteen suuntaisesti, jolloin virkistysalueena käytettyyn metsään syntyy n. 50 metrin levyinen raitioien mukainen hakkuuaukko. kevyen liikenteenyhteydet pysäkille muokataan esteettömiksi, mutta väyläverkosto säilyy lähes ennallaan. 5.3 Aluevaraukset Asemakaavaan kuuluvat metsäalueet, jotka aikaisemmin olivat virkistysalueita, merkitään suojaviheralueiksi Korttelialueet Kortteli 6908 merkitään yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialueeksi muuntamorakennuksia varten (ET-10) Muut alueet Viheralueet Viheralueet merkitään suojaviheralueiksi (EVS) liikennemelun vuoksi ja niiden kautta johdetaan hulevesiä allas- ja ojarakentein olemassa oleviin hulevesijärjestelmiin. Suojaviheralueille tulee määräys sl-17, joka on liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkana säilytettävä ja kehitettävä alueen osa. Alue tulee säilyttää puustoisena. Metsänhoidossa tulee turvata liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen sekä ruokailupuiden säilyminen. Katualueet Katu- ja liikennealueet säilyvät ennallaan lukuun ottamatta Pehkusuonkadun eteläpäätä, jota muokataan raitiotien risteystä varten. 5.4 Kaavan vaikutukset Vaikutukset elinoloihin ja elinympäristöön Alueen käyttö Alueen pääkäyttötarkoitukset säilyvät ennallaan. Kaavalla mahdollistetaan raitiotien toteutuminen. Esitetty ratkaisu jättää kuitenkin suunnittelualueen suurelta osin nykyiselleen metsä- ja suoalueeksi, joka jatkossakin palvelee lähiulkoilualueena, joskin se liikennemelulle altistuvana alueena on kaavamerkinnällä suojaviheralue (EVS). Vanhalta asuinalueelta ja raitiotien pysäkiltä on johdettavissa hyvät yhteydet ympäröiville viher- ja ulkoilureiteille. 19
20 Virkistyskäytössä olevan alueen määrä vähenee raiteiden ja ratapenkan osalta, mutta muu alue säilyy virkistyskäytössä. Asuminen ja väestö Alueelle ei tule lisää asuntorakentamista, joten väestön määrä Hallilassa ei muutu. Palvelut, työpaikat ja elinkeinotoiminta Hallilan alueen olemassa olevat palvelut säilyvät. Alueen joukkoliikennepalvelu paranee, mikä osaltaan parantaa sekä alueen omien palveluiden käytettävyyttä että kaupungin keskustan ja Hervannan palveluiden saavutettavuutta. Sosiaaliset vaikutukset Kaavaprosessin osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyiden yhteydessä saadun palautteen aiheet kuvastavat hankkeesta aiheutuvaa huolta ja epävarmuutta, joka on osa sosiaalisia vaikutuksia. Kaavan toteutuessa osa nykyisin virkistysalueena olevasta metsäalueesta rajautuu raitiotielinjaa vuoksi ja kulkeminen on säädeltyä raiteiden yli ja muutakin osaa joudutaan raitiotien rakentamisen vuoksi muokkaamaan. Totuttu ulkoilureitistö ja ympäristö siis muuttuvat. On mahdollista, että osa asukkaista kokee muutoksen kielteisenä ja merkittävänä. Samalla kuitenkin joukkoliikenneympäristön laadun paraneminen koetaan todennäköisesti merkittävänä myönteisenä tekijänä. Vaikutukset maa- ja kallioperään Kaavan mukaisen raitiotien toteuttaminen ilman maa- ja kallioperän muokkaamista ei ole mahdollista. Kallioperä alueella on kiillegneissiä ja hienorakeista graniittia. Muokkaamisesta syntyneet massat ja louhokset käytetään radan rakentamiseen. Kaava ulottuu Vihiojan penkereelle pohjoisosassa kaava-aluetta. Maaperätutkimusten yhteydessä löydettiin voimakkaasti pilaantuneita maita Vihiojan penkereestä raitiotiesillan maatuen kohdalta. Tampereen kaupungin kiinteistötoimi on ryhtynyt maaperän puhdistamiseen keväällä Vaikutukset pinta- ja pohjavesiin Pintavesien valumat ohjataan olemassa olevaan hulevesijärjestelmään. Raitiotien rakentamisella ei ole vaikutusta pohjaveteen. Vaikutukset ilmaan ja ilmastoon Energian kulutus on sidoksissa ihmisten elämäntapaan ja toimintaan liittyviin valintoihin. Energiankulutuksen ilmastovaikutukset riippuvat energian tuotantotavasta, johon kaavalla ei oteta kantaan. Kaava mahdollistaa energia- ja ilmastoystävälliset, kestävät valinnat. Vaikutukset kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin Raitiotien toteutuminen alueelle halkaisee liito-oravan elinympäristön ja heikentää siten liito-oravan elinmahdollisuuksia alueella. Koillispuolella Hervannan valtaväylän varressa oleva liito-oravalle hyvin soveltuva alue on osoittautunut liito-oravan asuttamaksi. Raitiotie tulee erottamaan 20
21 liito-oravan ruokailualueen ylärinteellä olevista oravan risupesistä, jotka jäävät siten käyttämättä. Hyvin soveltuva alue alarinteellä pienenee, mutta voi toimia edelleen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkana, erityisesti, jos sen yhteydet Hervannan valtaväylän itäpuolelle turvataan. Alueen luoteisosassa sijaitseva kosteikkoalue säilyy. Kaavan mukaisen ratkaisun toteutuminen edellyttää poikkeusta luonnonsuojelulaista. Perusteluna poikkeukselle on raitiotien rakentamisen yhteiskunnallinen merkitys. Luontoselvityksen mukaan alueella ei ole merkittäviä muita luontoarvoja tai eläinlajeja. Alue on Hallilan rinteellä vanhaa kuusikkoa, josta osa joudutaan kaatamaan raitiotien uralta ja osaan kohdistuu raivauksen jälkeinen tuulen reunavaikutus, joten tuuleen tottumattomia täysikasvuisia puita voi kaatua raivauksen lisäksi. Tämä tullaan ottamaan huomioon raivaustyössä. Valtaväylän itäpuolella nykyisessä Tuomaanlähteenpuistossa on lähde, jonka tilanne säilyy ennallaan. Vaikutukset alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen Alue ja yhdyskuntarakenne Rakentamattomalle metsäalueelle sijoitetaan raitiotiepysäkki ja yhteydet pysäkille liitetään kevyen liikenteen verkostoon. Raitiotien ylityskohta on pysäkillä. Raitiotien ali pääsee pohjoisempana Vackerin suojavoheralueella, jossa on alikulku otollisessa kohdassa maastossa. Koulu- ja päiväkotipalvelut säilyvät ennallaan. Kaavassa on huomioitu Hervannan ja keskustan välisen pyöräilyn laatukäytävän jatkuvuus ja paraneminen. Lukonmäkeen johtavan Hervannan valtaväylän alikulun sijainti siirtyy. Kaava-alueella Hallilassa nykyisin sijaitseva pumppaamo pysyy paikoillaan Yhdyskunta- ja energiatalous, tekninen huolto Esitetty ratkaisu tukeutuu nykyiseen kunnallistekniseen verkkoon. Uusia katualueita ei pysäkille johtavia kävelyteitä ja pyöräilyn laatureittiä lukuun ottamatta tarvitse rakentaa. Kustannuksia koituu korvaavan alikulkuyhteyden rakentamisesta Hervannan valtaväylän poikki. Kaavan energiataloudelliset vaikutukset ovat välillisiä, jos asukkaat siirtyvät käyttämään julkista liikennettä henkilöautojen sijaan. (liikenne). Liikenne ja pysäköinti Raitiotien toteutuessa alueen joukkoliikenteellinen palvelutaso ja saavutettavuus paranevat. Raitiotieliikenne muodostaa tulevaisuudessa tärkeimmän joukkoliikenteen muodon Hallilan joukkoliikenteen käyttäjille. Hervannan valtaväylän bussiliikenne tulee raitiotien toteutumisen myötä vähenemään nykyisestä, eivätkä nykyistä harvemmat bussivuorot todennäköisesti pysähdy kaava-alueen kohdalla yö- ja poikkeusliikennettä lukuun ottamatta. Kävely-yhteys raitiotien pysäkille on toteutettavissa esteettömänä (max. 6 % kaltevuus) sekä Lukonmäen että Hallilan suunnasta. Kaavassa on osoitettu Hervannan ja keskustan välisen pyöräilyn laatukäytävän jatkuminen raitiotielinjan vieressä alueen halki. Pyöräilyreitin 21
22 parantaminen toteutetaan erillisenä hankkeena mahdollisesti raitiotien rakentamisen jälkeen. Henkilöautoliikenteen olosuhteisiin kaavaratkaisu ei tuo muutoksia. Vaikutukset kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön Kaupunkikuva ja maisema Raitiotie ei muuta kaupunkikuvaa. Metsäinen pysäkkialue liittyy kevyen liikenteen väyliin ja polkuihin ja valaistus paranee. Kaukomaisemassa raitiotietä varten avattu hakkuulinja voi näkyä erityisesti pohjoisesta Hervantaan päin ajettaessa. Hallilan kohdalla tai etelästä Hervannan valtaväylää tultaessa maisemassa ei näy isoja muutoksia. Rakennettu kulttuuriympäristö Kaava-alueella ei ole kiinteitä muinaisjäännöksiä tai merkittäviä maisemallisia tai rakennus- tai kulttuurihistoriallisia arvoja omaavia kohteita. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat Kaavan toteuttaminen edellyttää raitiotien rakentamispäätöstä. Raitiotieallianssi on laatinut toteutussuunnitelman Hallilan kaava-alueen raitiotiestä. Toteutussuunnitelma on tehty kustannusten laskemisen pohjaksi ja on havainnepiirros toteutuksesta. 6.2 Toteuttaminen ja ajoitus Kaavamuutos voidaan toteuttaa asemakaavan saatua lainvoiman. Päätös raitiotien rakentamisesta tehdään kaupunginvaltuustossa syksyllä Raitiotien rakentamisen on suunniteltu alkavan heti rakentamispäätöksen jälkeen. Tavoitteena on saada raitiotien ensimmäisen osuus liikennöintiin vuonna Mikäli raitiotien rakentamisesta luovutaan, Hallilan asemakaavaa ei viedä raitiotiekaavana eteenpäin, vaan alueen maankäyttö tulee mahdollisesti tutkittavaksi uudelleen. 6.3 Toteutuksen seuranta Asemakaavan seurantalomake on selostuksen liitteenä. 22
Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark
TAMPERE Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.12.2014, tark. 29.9.2015, tark. 22.8.2016 HALLILA - HERVANTA - KORKINMÄKI - LUKONMÄKI - MUOTIALA -TURTOLA - Messukylän
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark
TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.12.2014, tark. 8.8.2016, tark. 20.3.2017 HERVANTA, PUISTO-JA KATUALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA. ASEMAKAAVA NRO 8601. Kaava-alue
Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark
TAMPERE Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.12.2014, tark. 29.9.2015 HALLILA-6927, -6934, KORKINMÄKI, KATU-, VIRKISTYS- LIIKENNE- JA ERITYISALUEITA, LUKONMÄKI JA
LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet
LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
HERVANTA, KATU- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA. ASEMAKAAVA NRO 8601.
HERVANTA, KATU- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA. ASEMAKAAVA NRO 8601. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 8.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8601. Asian hyväksyminen kuuluu
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita
LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317.
LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa
YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)
SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä
Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita
LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206.
LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä toukokuuta 2007 päivättyä ja 11.06.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Dnro TRE: 1138/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.06.2013. HAKAMETSÄ-4765-3, AARIKKALANKATU 6, PIENTEOLLISUUSTONTIN KÄYTTÖTAR- KOITUKSEN MUUTTAMINEN ASUINRAKENNUSTEN
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI
Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TAMPERE Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.9.2014 tark. 23.4.2015 TEOLLISUUSALUEEN LAAJENTAMINEN LINNAINMAA, LEINOLA, YRITTÄJÄNKATU, HAUTALANKATU, ASEMAKAAVA
VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384
VEISU-5474-6, SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. huhtikuuta 2011 päivättyä
KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 LAKALAIVA, 6030-4, -8, -9, 6032-5, 6034-3, -5, -9, 6055-1 JA MESSUKYLÄN KYLÄ19, SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, SUOJAVIHER-, LIIKENNE-
1 TIIVISTELMÄ 1.1 Kaava-alueen sijainti ja luonne 1.2 Asemakaavan tavoitteet 1.3 Kaavaprosessin vaiheet
Hallila, Hervanta, Korkinmäki, Lukonmäki, Muotiala, Turtola, katu-, virkistys-, liikenne- ja erityisalueita sekä kaupunginosien välistä rajaa, Messukylän kylän tilaa rn:o 1:57, raitiotie, uusi asemakaava
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2016 KALEVA, PETSAMO JA KAUPPI, KEKKOSENTIE-TEISKONTIE, JOUKKOLIIKENNESIL- TA, LIIKENNE- JA KATUALUETTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tark ,
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.10.2012 Tark. 13.11.2013, 6.2.2017 PAPPILA, 5595-1, KATU- JA VIRKISTYSALUETTA, HAUKKAMÄENKATU 1. TOAS. ASEMAKAAVA NRO 8453. Kaava-alue lähivaikutusalueineen
Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TRE1656/2012 Dno TRE1656/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2012 KÄMMENNIEMI, 8114-8 ja 9, AUNESSALMENKATU 6 JA 10, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.6.2009 RANTAPERKIÖ-751-6, 758-1, 759-6, katu-, virkistys- ja urheilualuetta. Koivukuja 1-6 ja Tuomikuja 6. ASUINKERROSTALOJEN KOROTTAMINEN,
HERVANTA, KATU- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA. ASE- MAKAAVA NRO 8601.
HERVANTA, KATU- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA. ASE- MAKAAVA NRO 8601. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 8.8.2016 päivättyä ja 19.9.2016 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 8601.
HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI.
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.11.2011. HYHKY-1104-9 JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON-
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014
HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ
Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.
KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512
KAUKAJÄRVI-5829-1 LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä elokuuta 2013 päivättyä ja 18. marraskuuta 2013
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne
LAMMINPÄÄ-2090-5, LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8326 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA , TARKISTETTU
1/6 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 01.08.2008, TARKISTETTU 18.12.2009 HÄRMÄLÄ 761 6 JA 7, NUOLIALANTIE 44 46 SEKÄ HÄRMÄLÄN RANTAPUISTO. KUUSELAN PALVELUKODIN LAAJENTAMINEN JA
ASEMAKAAVAN SELOSTUS
1/12 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 3. KESKUSTA KORTTELI 3063, PUISTOT JA KADUT ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos Kemijärven kaupunki
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.3.2014 MESSUKYLÄ 5102-13, MESSUKYLÄNKATU 37, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8536. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567
KOIVISTONKYLÄ 5375-13, KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.
Peuranpolku-KoulukadunKannitie risteysalue. Kuhmo. Kuhmon kaupunki
Peuranpolku-KoulukadunKannitie risteysalue Kuhmo Asemakaavan muutos ja laajennus Asemakaavaselostusluonnos, joka liittyy 10.10.2011 päivättyyn kaavakarttaan. Kaavaselostus täydentyy suunnittelun edetessä.
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
MULTISILTA JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne
MULTISILTA-6526-3 JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8313. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 6. päivänä huhtikuuta 2009 päivättyä ja
Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava
Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO LUONNOS 01.09.2015
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 334, tiloja 214-406-2-117 ja 214-406-2-542 sekä puistoaluetta koskeva asemakaava ja asemakaavan muutos. 214005182 YMPÄRISTÖKESKUS
LEINOLA , LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252
LEINOLA-5661-1, LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17.6.2008 päivättyä ja 28.7.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 8252. Asian hyväksyminen
KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä
118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue
Kaavatunnus 3-313 Asianumero ASRA.ltk: 20.1.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Asemakaavan muutos koskee korttelia 6 sekä maatalousaluetta Asemakaavan muutoksella
KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak 006030) Koskee 6. kaupunginosan korttelin 658 tonttia 1, muutoksella muodostuu korttelin 658 tontti 1. ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS 15.9.2017 Suonenjoen kaupunki Maankäytön
KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.
KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan
Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146
Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi
A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)
RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila
Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
Kirkonkylän asemakaavan laajennus
TUUSNIEMI Kirkonkylän asemakaavan laajennus Kaavaselostus HYVÄKSYTTY: KVAL pp.kk.2017 xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus 1 (10) Savolainen Lilian 8.9.2017 Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT...
PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571.
PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä ja 8.6.2015 tarkistettua
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAANOJAN ALUE Pvm. 29.8.2014 Kaupunginosa 8. Kankaro Asemakaava koskee tilan 286-402-36-2 osaa Asemakaavan muutos
MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012 KAUKAJÄRVI-6065-3, 4 JA 5, HIKIVUORENKATU 53 55 JA ROSMARIININKATU 2, RI- VITALOKORTTELIN MUUTTAMINEN OMAKOTITONTEIKSI, KAAVA
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.
Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.10.2012 KAUKAJÄRVI-6082-1 JA 2, PITKÄNIITYNKATU 1 JA RUSKONTIE 2, METSÄNIITYN PÄIVÄKODIN LAAJENTAMINEN TYHJILLÄÄN OLEVALLE LIIKETONTILLE
Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.3.2013 VUORES, ISOKUUSI, SÄRKIJÄRVEN RANTA-ALUE. KAAVA NRO 8502. Kaava-alue vaikutusalueineen. Ilmakuva kaava-alueesta 2012 BLOM. Kopiointi kielletty.
SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KIINTEISTÖJÄ KARUHEIKKI 635-432-8-63, VANHA-KYLÄ 635-432-5-85, SAP- PEEN LOMAMÖKIT 5 635-432-5-5 JA (NIMETÖN)
ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (6) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema KORTTELI KAAVA-ALUEEN