Tutkimus Lohjan yhteislyseon oppilaiden unitottumuksista. Jesse Palmroos Psykologian tutkimuskurssi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkimus Lohjan yhteislyseon oppilaiden unitottumuksista. Jesse Palmroos Psykologian tutkimuskurssi"

Transkriptio

1 Tutkimus Lohjan yhteislyseon oppilaiden unitottumuksista Jesse Palmroos Psykologian tutkimuskurssi

2 Sisällysluettelo: 1. Johdanto 1 2. Oma tutkimusongelma 1 3. Tutkimusmenetelmät 1 4. Tutkimustulokset 2 5. Tutkimustulosten tarkastelu 5 6. Yhteenveto 6 7. Lähteet ja liitteet 6

3 1.Johdanto Aikaisemmin aiheesta on kirjoittanut Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Heidi Gåsman tutkimuksellaan KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJOIDEN NUKKUMINEN JA UNEN VAIKUTUKSET OPISKELUUN. Kyseisessä tutkimuksessa hän selvittää vastaukset seuraaviin tutkimusongelmiin: 1. Kuinka monta tuntia ammattikorkeakouluopiskelija nukkuu yön aikana? 2. Millainen käsitys opiskelijoilla on unen merkityksestä? 3. Mitkä tekijät vaikuttavat nukkumiseen ja unen laatuun? 4. Kuinka paljon uniongelmia esiintyy opiskelijoilla? 5. Mitkä tekijät aiheuttavat opiskelijoiden uniongelmia? Toinen löytämäni artikkeli aiheesta oli Italialaisten Giuseppe Curcion, Michele Ferraran ja Luigi De Gennaron suorittama tutkimus Sleep loss, learning capacity and academic performance, joka korostaa tasaisen unirytmin tärkeyttä oppimisen kannalta.tutkimuksessa myös mainitaan unen hyvän laadun tärkeydestä. Unen laadulla tarkoitetaan unen tehtävien onnistumista ja epäonnistumista. Uni on laadullisesti hyvää, mikäli se täyttää tehtävänsä. Unen laatuun ovat yhteydessä ovat mm. ikä, lääkkeet sekä fyysiset ja psyykkiset sairaudet. 2. Tutkimusongelma Halusin kerätä tietoa Lohjan yhteislyseon lukion oppilaiden unitottumuksista ja siitä, miten he kokevat saamansa unen määrän vaikuttavan oppimiseen. Hypoteesini tutkimukseni lopputuloksesta oli, että Lukion oppilaat saavat liian vähän unta, mikä vaikuttaa negatiivisesti heidän oppimiseensa. 3. Tutkimusmenetelmät Päätin käyttää kuvailevaa tutkimusta, koska koin, että se sopii suunnittelemaani tutkimukseen parhaiten. Tietoa hankin jakamalla kyselylomakkeita enemmän tai vähemmän satunnaisille lukion oppilaille. Kyseisissä lomakkeissa kysyttiin mm. yleensä yön aikana saatua unta, unen keskimääräistä laatua, nukkumisympäristön rauhaa, saako oppilas omasta mielestään tarpeeksi unta yössä, sekä sitä että, vaikuttaako unen määrä opiskeluun. Saatuani 71/75 lomakkeista takaisin, lajittelin ne oppilaiden saaman unen määrän mukaan ja laskin niistä keskiarvot ja %. Kyseinen menetelmä paljastui olevan yksinkertainen ja tehokas.

4 4. Tutkimustulokset 1 Graafi 1. Graafi 2. Alla eri unimäärän saaneiden oppilaiden vastaukset erikseen. 7 9h 63% 4 6h 23,04% 10 11h 50%

5 2 Graafi 3. Alla eri unimäärän saaneiden oppilaiden vastaukset erikseen. 7 9h 92,25% 4 6h 100% 10 11h 75% Graafi 4. Alla eri unimäärän saaneiden oppilaiden vastaukset erikseen. 7 9h 1,85% 4 6h 0% 10 11h 25%

6 Graafi 5. Alla eri unimäärän saaneiden oppilaiden vastaukset erikseen. 7 9h 1,85% 4 6h 30,07% 10 11h 50% 3

7 4 Graafi 6 : Alla eri unimäärän saavien oppilaiden vastaukset erikseen. 7 9h 74,07% 4 6h 61,53% 10 11h 50% 5.Tutkimustulosten tarkastelu Lohjan yhteislyseon oppilaista huolestuttavan vähäinen määrä saa omasta mielestään tarpeeksi unta yön aikana 54,90% (graafi 2). Toinen statistiikka, joka on huolestuttavan korkea on se kuinka moni tuntee oppimisensa kärsivän vähäisen unen takia (Graafi 6). Positiivisia yllätyksiä minulle olivat öisin töissä käynnin ja uneen vaikuttavien sairauksien vähäinen määrä (graafit 4 ja 5). Lomakkeessa olleeseen kohtaan Mikäli unen määrä on vähäinen, mistä se johtuu? yleisimmät vastaukset olivat läksyt ja stressi. Oli myös muutamia mainintoja alkoholin liiallisesta nauttimisesta viikonloppuisin, mikä vähensi unen määrää ja laatua entisestään. 4 6h nukkuvien ja 7 9h nukkuvien mielestä 7 8h/per yö on heille tarpeeksi unta, mutta 10 11h nukkuvien mielestä vain yli 10h on tarpeeksi. Tutkimuksen kaikki vastaukset eivät olleet todenmukaisesti vastattuja, mikä muutti statistiikkoja. Päätin olla poistamatta kyseisiä lomakkeita, sillä en voinut olla 100% varma sen virheellisyydestä. Kyseinen ilmiö laskee tutkimukseni luotettavuutta.

8 5 Hypoteesini: Arvelen, että lukiolaiset saavat liian vähän unta per yö ja se vaikuttaa negatiivisesti heidän opiskeluunsa oli lähellä oikeassa olemista. vain 45,10% oppilaista tunsi saavansa liian vähän unta, mutta 70,40% tunsi vähäisen unen vaikuttavan negatiivisesti opiskeluun, minkä ennustin oikein. 6.YHTEENVETO Tutkimuksessa kävi ilmi, että Lohjan Yhteislyseon lukion oppilaista suuri osa saa omasta mielestään liian vähän unta ja kokee sen vaikuttavan negatiivisesti heidän oppimiseensa. 7.LINKIT JA LIITTEET Linkit: Spring/PSY101/Lessons/L 04/sleep loss.pdf ce= Kyselylomake xqhyo7kg mi/edit

9 6

NUKKUMISEN VAIKUTUS OPISKELUTULOKSIIN

NUKKUMISEN VAIKUTUS OPISKELUTULOKSIIN NUKKUMISEN VAIKUTUS OPISKELUTULOKSIIN Tekijät: Miranda Grönlund Veera Hyytiäinen Elina Oja Psykologinen tutkimus Lohjan Yhteislyseon Lukio Toukokuu 2016 Opettaja: Simo Jouhi 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto....

Lisätiedot

Lukiolaisten nukkuminen

Lukiolaisten nukkuminen Lukiolaisten nukkuminen Lohjan Yhteislyseon lukio Psykologian tutkimus Toukokuu 2016 Tekijät: Julia, Oona, Katariina, Sani 1 Sisällysluettelo: 1.Johdanto 3 2. Tutkimusongelma ja Hypoteesi 4 3. Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Älypuhelimen käytön määrän vaikutus koulumenestykseen ja vireystasoon

Älypuhelimen käytön määrän vaikutus koulumenestykseen ja vireystasoon Älypuhelimen käytön määrän vaikutus koulumenestykseen ja vireystasoon Nea Lindholm 14E, Eevi Prittinen 14E, Enni Leppänen 14C Lohjan Yhteislyseon lukio Ps7 toukokuu 2016 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2

Lisätiedot

Psykologinen tutkimus päihteiden vaikutuksesta opiskeluun

Psykologinen tutkimus päihteiden vaikutuksesta opiskeluun Psykologinen tutkimus päihteiden vaikutuksesta opiskeluun Tekijät: Kristian Lehtiniittu, Linda Törnström, Julia Meritähti Esityspäivä: 5.2.2016 Psykologia kurssi 7 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 1.1

Lisätiedot

Alkoholinvaikutukset sosiaalisiin suhteisiin

Alkoholinvaikutukset sosiaalisiin suhteisiin Alkoholinvaikutukset sosiaalisiin suhteisiin Psykologian tutkimuskurssin työ Pyry Möttönen Janne Santala Toni Kangas 2.2.11 1. Johdanto Alkoholi ja sosiaaliset suhteet. Alkoholijuoma eli väkijuoma on etanolia

Lisätiedot

(Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) 1. Nimesi:

(Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) 1. Nimesi: 1 (5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ KOULUIKÄISELLE (7-16 VUOTTA) Kysymyksiin voi vastata lapsi itse ja/tai vanhemmat (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) Lomakkeen

Lisätiedot

Vanhempien tuki opiskelussa

Vanhempien tuki opiskelussa Vanhempien tuki opiskelussa PS7 Lohjan Yhteislyseon lukio Tammikuu, 2019 2 (11) Vanhempien tuki opiskelussa Sisällysluettelo ja sen merkitys oppilaan koulumenestykseen Sisällysluettelo 2 Johdanto 2 Hypoteesi

Lisätiedot

Lataa Hyvä yö - Björn Hedensjö. Lataa

Lataa Hyvä yö - Björn Hedensjö. Lataa Lataa Hyvä yö - Björn Hedensjö Lataa Kirjailija: Björn Hedensjö ISBN: 9789518845396 Sivumäärä: 197 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.46 Mb Hyvä yö on kirja asiasta, joka on oikean ruokavalion ja riittävän

Lisätiedot

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ KOULUIKÄISELLE (7-16 VUOTTA) (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ KOULUIKÄISELLE (7-16 VUOTTA) (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä! LIITE 1/1(5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ KOULUIKÄISELLE (7-16 VUOTTA) Kysymyksiin voi vastata lapsi itse ja/tai vanhemmat (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) I TAUSTATIETOJA

Lisätiedot

Lukiolaisten stressi. Tekijät: Fanni Palmu ja Netta Varis 14E Psykologinen tutkimus Lohjan Yhteislyseon lukio Tammikuu 2016 Opettaja: Simo Jouhi

Lukiolaisten stressi. Tekijät: Fanni Palmu ja Netta Varis 14E Psykologinen tutkimus Lohjan Yhteislyseon lukio Tammikuu 2016 Opettaja: Simo Jouhi Lukiolaisten stressi Tekijät: Fanni Palmu ja Netta Varis 14E Psykologinen tutkimus Lohjan Yhteislyseon lukio Tammikuu 2016 Opettaja: Simo Jouhi 1.Johdanto 1.1. Tutkimusaihe Tutkimme lukiolaisten stressiä,

Lisätiedot

Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä!

Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä! Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä! Hyvää yötä, kauniita unia Moni meistä toivoo, että voisi nukkua niin kuin

Lisätiedot

LUKIOLAISTEN ULKONÄKÖPAINEET. Susanne Ikonen, Hanna Leppänen, Riikka Könönen & Sonja Kivelä

LUKIOLAISTEN ULKONÄKÖPAINEET. Susanne Ikonen, Hanna Leppänen, Riikka Könönen & Sonja Kivelä LUKIOLAISTEN ULKONÄKÖPAINEET Susanne Ikonen, Hanna Leppänen, Riikka Könönen & Sonja Kivelä Psykologia 7 KAMA Tutkimus toteutettiin: 4.10.2016-18.11.2016 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1.1 Mitä ovat ulkonäköpaineet?

Lisätiedot

Unesta ja unettomuudesta. Eeva Liedes

Unesta ja unettomuudesta. Eeva Liedes Unesta ja unettomuudesta Eeva Liedes 21.3.2019 Unen vaiheet ja rakenne nonrem uni: torke, kevyt uni, syvä uni nonrem uni lisääntyy ruumiillisen rasituksen jälkeen REM uni: unennäkemisen univaihe REM uni

Lisätiedot

Harrastusten vaikutus koulumenestykseen

Harrastusten vaikutus koulumenestykseen 1 Harrastusten vaikutus koulumenestykseen PS7 Tutkimus 24.5.2016 Tekijät: Tobias Mörck, Lauri Jääskö ja Seidi Salo sekä Johannes Olkkonen 1 2 Sisällysluettelo 1.Johdanto 3 2.Tutkimuksen suorittaminen 3

Lisätiedot

Yläasteikäisten uni Julia Korpihete & Roosa Lukkala Te3 tutkimusraportti Forssan yhteislyseo 08.05.2014

Yläasteikäisten uni Julia Korpihete & Roosa Lukkala Te3 tutkimusraportti Forssan yhteislyseo 08.05.2014 Yläasteikäisten uni Julia Korpihete & Roosa Lukkala Te3 tutkimusraportti Forssan yhteislyseo 08.05.2014 Sisällysluettelo: 1. johdanto 1 2. aineisto ja menetelmät 2 3. tulokset..3 4. tulosten tarkastelu/pohdinta...13

Lisätiedot

Koululaisten lepo ja uni

Koululaisten lepo ja uni Koululaisten lepo ja uni Hyvinvoinnin kolmio tasapainoon ravinto lepo liikunta 1 Lepo ja rentoutuminen Mikä on lepoa ja rentoutumista, mikä taas ei? Jokaisella on oma tapansa levätä ja rentoutua. Kauhuelokuvan

Lisätiedot

REM-UNI JA SEN MERKITYS IHMISELLE FT Nils Sandman

REM-UNI JA SEN MERKITYS IHMISELLE FT Nils Sandman REM-UNI JA SEN MERKITYS IHMISELLE 30.10.2018 FT Nils Sandman SISÄLTÖ REM-unen erityispiirteet Lihasatonia Lihasatoniaan liittyvät häiriöt REM-unen merkitys Unennäkö Tutkijatohtori FT Nils Sandman Nils.Sandman@utu.fi

Lisätiedot

Palautuminen ja unen merkitys Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry

Palautuminen ja unen merkitys Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Palautuminen ja unen merkitys 17.4.2018 Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Arjessa jaksaminen Kuormitus ja palautuminen tulee olla tasapainossa Pääosin tekijöihin pystyy vaikuttamaan itse Palautuminen

Lisätiedot

Lukion 2. vuositason opiskelijoiden unen laatuun vaikuttavat tekijät

Lukion 2. vuositason opiskelijoiden unen laatuun vaikuttavat tekijät Lukion 2. vuositason opiskelijoiden unen laatuun vaikuttavat tekijät Lohjan Yhteislyseon Lukio Psykologia 7 Julkaisuaika: 5.2.2016 Tekijät: Jasmin Kyöstilä ja Tessa Toroskainen 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto

Lisätiedot

TULOS NOUSUUN NUKKUMALLA. Tanja Lappi, Heltin unikoulun rehtori, työterveyspsykologi

TULOS NOUSUUN NUKKUMALLA. Tanja Lappi, Heltin unikoulun rehtori, työterveyspsykologi TULOS NOUSUUN NUKKUMALLA Tanja Lappi, Heltin unikoulun rehtori, työterveyspsykologi 16.3.2017 MINÄ JA HELTTI Perustettu 2013 Visiona vaikuttaa yli 500 000 suomalaisen hyvinvointiin vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

9. Kuinka monta tuntia nukut keskimäärin vuorokaudessa päiväunet mukaan lukien?

9. Kuinka monta tuntia nukut keskimäärin vuorokaudessa päiväunet mukaan lukien? Unikysely Lue koko kysymys ennen vastaamista. Valitse sopiva vaihtoehto tai kirjoita kysytty tieto lähinnä viimeisen kolmen kuukauden ajalta. Merkitse myös kieltävä vastaus näkyviin. 1. Lomakkeen täyttämispäivämäärä

Lisätiedot

Alkoholin vaikutus ihmissuhteisiin

Alkoholin vaikutus ihmissuhteisiin Alkoholin vaikutus ihmissuhteisiin Viivi Mäkeläinen 14A Derya Jäntti 13E Psykologia 7 5.2.2016 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Tutkimusongelma 4 3. Tutkimusmenetelmä 4 4. Tutkimustulokset 5 11 5. Tutkimustulosten

Lisätiedot

8 UNI JA LEPO. sivut 85-91

8 UNI JA LEPO. sivut 85-91 8 UNI JA LEPO sivut 85-91 Mene janalle oikeaan kohtaan Kuinka paljon nukuit viime yönä? Kuinka paljon nukuit la-su välisenä yönä? Minkälainen vireystilasi on juuri nyt? Oletko aamu- vai iltaihminen? ABC:

Lisätiedot

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Liite 11 N2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssin toiselle jaksolle.

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

Psykologia tieteenä. tieteiden jaottelu: TIETEET. EMPIIRISET TIETEET tieteellisyys on havaintojen (kr. empeiria) tekemistä ja niiden koettelua

Psykologia tieteenä. tieteiden jaottelu: TIETEET. EMPIIRISET TIETEET tieteellisyys on havaintojen (kr. empeiria) tekemistä ja niiden koettelua Psykologia tieteenä tieteiden jaottelu: FORMAALIT TIETEET tieteellisyys on tietyn muodon (kr. forma) seuraamista (esim. logiikan säännöt) matematiikka logiikka TIETEET LUONNON- TIETEET fysiikka kemia biologia

Lisätiedot

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2 Liite 9 LA2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2 Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssin

Lisätiedot

Opiskelijan unipäiväkirja

Opiskelijan unipäiväkirja LIITE 7. Opiskelijan unipäiväkirja Opiskelijan unipäiväkirja Nimi: Henkilötunnus: Ohjeet: Täyttöohjeet: nukuttu aika (myös päiväunet) vuoteeseen meno ylösnousuaika lyhyt herääminen yöllä Unen laatu: 1

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 5 N1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille. Tämä kyselylomake

Lisätiedot

Alkoholin vaikutus koulumenestykseen ja/tai koulunkäyntiin

Alkoholin vaikutus koulumenestykseen ja/tai koulunkäyntiin Alkoholin vaikutus koulumenestykseen ja/tai koulunkäyntiin Meri Helisniemi 14B, Aleksanteri Soukka 14A, Anna Backman 14A Lohjan Yhteislyseon Lukio Psykologian tutkimus Opettaja Simo Jouhi 05.02.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä. Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th

Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä. Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th KYYTIÄ UNIONGELMILLE -UNIRYHMÄ Tarkoitettu opiskelijoille, joilla nukahtamiseen tai nukkumiseen liittyviä ongelmia Lyhyt haastattelu

Lisätiedot

Koululaisen arki. Vapaa-aika 2-4 h. Perheen kanssa 3-5 h. Uni 10-11 h. Koulu 4-6 h. Läksyt 30-45 min. Oppilaiden ajankäyttö ja harrastukset Lapua 2014

Koululaisen arki. Vapaa-aika 2-4 h. Perheen kanssa 3-5 h. Uni 10-11 h. Koulu 4-6 h. Läksyt 30-45 min. Oppilaiden ajankäyttö ja harrastukset Lapua 2014 Yhteenveto kyselyn tuloksista Koululaisen arki Ruutuaika Harrastukset Kaverit Leikit Yhdessä tekeminen Ruokailu Kotiaskareet Arjen rutiinit Perheen kanssa 3-5 h Vapaa-aika 2-4 h Uni 10-11 h Läksyt 30-45

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 4 LY1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan yläasteella olevan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

Ohjelma! Tervetuloa & hankkeen taustat - Jukka Suovanen, toimitusjohtaja, Odum

Ohjelma! Tervetuloa & hankkeen taustat - Jukka Suovanen, toimitusjohtaja, Odum Ohjelma 9-9.15 9.15-9.40 9.40.9.55 9.55-10.25 10.25-12.00 Tervetuloa & hankkeen taustat - Jukka Suovanen, toimitusjohtaja, Odum AlvinOne - Tekoäly on jo täällä - Johanna Varje, markkinointijohtaja, Odum

Lisätiedot

Tausta tutkimukselle

Tausta tutkimukselle Näin on aina tehty Näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanne hoitotyöntekijöiden toiminnassa Vaasan keskussairaalassa Eeva Pohjanniemi ja Kirsi Vaaranmaa 1 Tausta tutkimukselle Suomessa on aktiivisesti

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJOIDEN NUKKUMINEN JA UNEN VAIKUTUKSET OPISKELUUN

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJOIDEN NUKKUMINEN JA UNEN VAIKUTUKSET OPISKELUUN KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJOIDEN NUKKUMINEN JA UNEN VAIKUTUKSET OPISKELUUN Heidi Gåsman University of Appl ied Sciences KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma / Hoitotyö

Lisätiedot

Työssä muistaminen -kysymyssarja

Työssä muistaminen -kysymyssarja Työssä muistaminen -kysymyssarja Kysymyssarja sopii apuvälineeksi muistinsa ja keskittymisensä toiminnasta huolestuneen potilaan tarkempaan haastatteluun. Kysely antaa potilaalle tilaisuuden kuvata tarkentaen

Lisätiedot

Aktigrafia. Anniina Alakuijala. LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, somnologist (ESRS)

Aktigrafia. Anniina Alakuijala. LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, somnologist (ESRS) Aktigrafia Anniina Alakuijala LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, somnologist (ESRS) KNF-hoitajayhdistyksen ja Unihoitajaseuran kevätkoulutus 19.4.2018 Aktigrafi

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan Pieni uniopas Konstit on monet! Hyvän yön perusta rakennetaan jo aamulla edellisen yön unilta herätessä. Sen jälkeen päivän mittaan voi tehdä monta asiaa sen eteen, että seuraavana yönä unestaan saisi

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Virkeä ja terve kuljettaja 1 Virkeä ja terve kuljettaja Ammattikuljettajalla riittävä uni ja lepo, säännöllinen

Lisätiedot

LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT

LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT Perusopetuksen matematiikan oppimistulokset 9. vuosiluokalla 2015 Arvioinnin tulokset Oppilaiden keskimääräinen ratkaisuosuus oli 43 % arviointitehtävien kokonaispistemäärästä

Lisätiedot

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Kärkihankkeen avustusresurssi 21miljoona kolmen vuoden ajan (7 miljoonaa/vuosi) Seuraava haku aukeaa kunnille 23.1-10.3.2017 Antti Blom

Lisätiedot

Tarja Ketola 17.11.2015. Uni ja univaje. Vireyden säätely. Väsyvyys (fatiikki)

Tarja Ketola 17.11.2015. Uni ja univaje. Vireyden säätely. Väsyvyys (fatiikki) Tarja Ketola 17.11.2015 Uni ja univaje Vireyden säätely Väsyvyys (fatiikki) Nukumme noin 1/3 elämästämme. Ideaali unen määrä on 7 tuntia/vrk (alle 6 yli 9) Sekä lyhyemmät että pidemmät unimäärät nostavat

Lisätiedot

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

TEEMAVUODET. 2003-2004 Safkaa diggaa tai body flippaa Tankkaa oikein 2004-2005 Edellisen teemavuoden loppuraportti ja seuraavan toimintasuunnitelma.

TEEMAVUODET. 2003-2004 Safkaa diggaa tai body flippaa Tankkaa oikein 2004-2005 Edellisen teemavuoden loppuraportti ja seuraavan toimintasuunnitelma. 2002-2003 Unta palloon TEEMAVUODET 2003-2004 Safkaa diggaa tai body flippaa Tankkaa oikein 2004-2005 Edellisen teemavuoden loppuraportti ja seuraavan toimintasuunnitelma. 2005-2006 Uulalaa liikuntaa! Oh

Lisätiedot

TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA

TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA Yhteenveto perustuu valmennuksen alku- ja loppukyselyyn, joka mittaa valmennuksen aikana tapahtuneita muutoksia. Asiakas:

Lisätiedot

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 10.9.2009 Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle

Lisätiedot

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Mitä on oppimaan oppiminen? Kirjoita 3-5 sanaa, jotka sinulle tulevat mieleen käsitteestä. Vertailkaa sanoja ryhmässä. Montako samaa sanaa esiintyy? 1 Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Luottamuksellinen. ESITIEDOT Oppilaan henkilötiedot Henkilötunnus. KYSELYLOMAKE PERHEELLE Täyttäkää lomake niiltä osin, mitkä koskevat lastanne.

Luottamuksellinen. ESITIEDOT Oppilaan henkilötiedot Henkilötunnus. KYSELYLOMAKE PERHEELLE Täyttäkää lomake niiltä osin, mitkä koskevat lastanne. Luottamuksellinen KYSELYLOMAKE PERHEELLE Täyttäkää lomake niiltä osin, mitkä koskevat lastanne. ESITIEDOT Oppilaan henkilötiedot Nimi Henkilötunnus Kotikunta Äidin nimi huoltaja Isän nimi huoltaja Huoltaja,

Lisätiedot

HYVÄ ARKI. Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi, kevät 2017 Osastonhoitaja Riitta Salomäki YTHS

HYVÄ ARKI. Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi, kevät 2017 Osastonhoitaja Riitta Salomäki YTHS HYVÄ ARKI Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi, kevät 2017 Osastonhoitaja Riitta Salomäki YTHS Hyvä arki * Luennon tavoitteena on lisätä tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä sekä lisätä

Lisätiedot

Stressinmittauksen tulkintamalli. -Mitä tulokset kertovat kuormitusriskistä?

Stressinmittauksen tulkintamalli. -Mitä tulokset kertovat kuormitusriskistä? Stressinmittauksen tulkintamalli -Mitä tulokset kertovat kuormitusriskistä? Ttm Jaakko Kotisaari Jyväskylä 20.5. 2008 Kuormittuneisuuden arvioinnin haasteet Onko palautumista riittävästi? Mikä on sopiva

Lisätiedot

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Positiivisten asioiden korostaminen Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Krooninen sairaus - Pitkäaikainen sairaus = muuttunut terveydentila, mikä ei korjaannu yksinkertaisella kirurgisella toimenpiteellä

Lisätiedot

Elintavat. TE4 abikurssi

Elintavat. TE4 abikurssi Elintavat TE4 abikurssi Keskeistä Ravitsemus Liikunta Uni ja lepo Päihteet Terveysosaaminen Terveyskäyttäytyminen Terveyskulttuuri Ravinnosta terveyttä Ravitsemussuosituksen pääperiaatteet Ravitsemussuosituksen

Lisätiedot

MITEN MENEE? (OIKEASTI)

MITEN MENEE? (OIKEASTI) MITEN MENEE? (OIKEASTI) Niina Karstunen Hyvinvointiasiantuntija, LitM FIRSTBEAT ON SUORITUSKYVYN JA HYVINVOINNIN EDELLÄKÄVIJÄ Huippu-urheilu Yli 800 huippujoukkuetta käyttää Firstbeatia voittaakseen maailman

Lisätiedot

Uusi teknologia vaikuttaa koululaisten elämäntapoihin

Uusi teknologia vaikuttaa koululaisten elämäntapoihin Uusi teknologia vaikuttaa koululaisten elämäntapoihin Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari Erikoistutkija Suosituksia lasten ja nuorten ajankäytöstä Kaikkien 7 18-vuotiaiden tulee liikkua vähintään

Lisätiedot

Jalkapalloilijoiden palkkatutkimus 2003

Jalkapalloilijoiden palkkatutkimus 2003 Jalkapalloilijoiden palkkatutkimus 23 Jalkapalloilijoiden palkat ja luontoisedut 21-23 25 2 281 246 189 15 1 1892 2123 175 Luontoisedut Peruspalkka 5 21 22 23 Palkkatutkimus 23 Pelaajayhdistys tekee vuosittain

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi. Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 1 18.2.2013

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi. Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 1 18.2.2013 Hyvinvointia työstä Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 1 Uni, aivot stressi Sampsa Puttonen Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 2 Sisällys 1. Uni ja aivot - unen merkitys aivoille - miten huolehtia unesta

Lisätiedot

Seuranta- ja loppukysely

Seuranta- ja loppukysely Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen ja preventio, 20170604 Seuranta- ja loppukysely NIMI Ikä Pvm 1. Paino 2. Pituus 3. Verenpaine 1. / 2. / http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnut/hoi04010#t3

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

TERVETULOA LUKION YKKÖSTEN TOISEEN VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA LUKION YKKÖSTEN TOISEEN VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA LUKION YKKÖSTEN TOISEEN VANHEMPAINILTAAN 22.2.2017 1 KURAATTORI SALLA KANANEN Tavoitettavissa: Hatanpään lukiolla torstaisin ja tarvittaessa Tredu, Åkerlundinkadun tp Wilma-viestillä Yhteystiedot:

Lisätiedot

Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015

Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015 Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015 Ansa Sonninen, terveydenhuollon ylitarkastaja 13.12.2017 Itä-Suomen aluehallintovirasto, tekijän nimi ja osasto 18.12.2017

Lisätiedot

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Tämä jäsenhankintatutkimus tehtiin Rotaryn piirille numero 1430. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville potentiaalisten jäsenten

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

- PALAUTUMALLA MENESTYKSEEN -

- PALAUTUMALLA MENESTYKSEEN - - PALAUTUMALLA MENESTYKSEEN - Technopolis Business Breakfast Kuopio 17.2.2017 Henri Tuomilehto, dosentti Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Unilääketieteen erityispätevyys Somnologist Eurooppalainen

Lisätiedot

Pienryhmäopetuksen soveltuminen fysiikan opetukseen: Tapaustutkimus Oulun normaalikoululta keväältä 2013

Pienryhmäopetuksen soveltuminen fysiikan opetukseen: Tapaustutkimus Oulun normaalikoululta keväältä 2013 Pienryhmäopetuksen soveltuminen fysiikan opetukseen: Tapaustutkimus Oulun normaalikoululta keväältä 2013 11. joulukuuta 2013 Tapio Hansson, Jani Lappalainen ja Otto Mankinen Tausta Perusharjoittelussa

Lisätiedot

MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ?

MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ? MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ? SYDÄMEN SYKEVÄLIANALYYSI: IKKUNA KEHOON Sydän sopeutuu autonomisen hermoston välityksellä jatkuvastimuuttuviin tilanteisiin aiheuttamalla vaihtelua peräkkäisten sydämenlyöntien

Lisätiedot

Ariel Gordin. LKT, professori Suomen Parkinson-liiton hallituksen jäsen Suomen Parkinson-säätiön hallituksen jäsen

Ariel Gordin. LKT, professori Suomen Parkinson-liiton hallituksen jäsen Suomen Parkinson-säätiön hallituksen jäsen Ariel Gordin LKT, professori Suomen Parkinson-liiton hallituksen jäsen Suomen Parkinson-säätiön hallituksen jäsen Unessa on todettu olevan selvästi erilaisia tiloja, jotka vaihtelevat 90-100 minuutin jaksoissa.

Lisätiedot

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI apulaisylilääkäri Sari Leinonen P-KSSK, riippuvuuspoliklinikka 25.4.2013 1 Alkoholi ja mielialan säätely yleisesti käytössä iloisen mielialan saavuttaminen harmituksen

Lisätiedot

Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN

Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN Opettajan näkökulma sulautuvaan opetukseen verkkooppimisympäristössä Hyödyllisintä opettajan näkökulmasta on verkkoympäristön

Lisätiedot

Uni ja lepo töissä sallittua vai kiellettyä?

Uni ja lepo töissä sallittua vai kiellettyä? Uni ja lepo töissä sallittua vai kiellettyä? 21.8.2014 Professori, KTT, Anu Valtonen Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tausta Tutkimusprojekti New Sleep Order Mitä on tapahtumassa unen ja

Lisätiedot

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002 1 of 8 19.7.2011 8:42 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoituja tutkimusaineistoja FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja

Lisätiedot

HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI

HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI TULOSTEN LUOTETTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT Leposyke Alkoholi Maksimisyke Sairaudet Lääkitys Puuttuva syketieto LEPOSYKE VAIKUTTAA PALAUTUMISEN MÄÄRÄÄN Mittausjakso

Lisätiedot

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on verrata kuntoutujien elämänhallintaa ennen ja jälkeen syöpäkuntoutuksen Tavoitteena on selvittää, miten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit

Lisätiedot

CHERMUG-pelien käyttö opiskelijoiden keskuudessa vaihtoehtoisen tutkimustavan oppimiseksi

CHERMUG-pelien käyttö opiskelijoiden keskuudessa vaihtoehtoisen tutkimustavan oppimiseksi Tiivistelmä CHERMUG-projekti on kansainvälinen konsortio, jossa on kumppaneita usealta eri alalta. Yksi tärkeimmistä asioista on luoda yhteinen lähtökohta, jotta voimme kommunikoida ja auttaa projektin

Lisätiedot

MYÖTÄTUNTOUUPUMUKSEN ENNALTAEHKÄISY

MYÖTÄTUNTOUUPUMUKSEN ENNALTAEHKÄISY MYÖTÄTUNTOUUPUMUKSEN ENNALTAEHKÄISY 17.6.2016 Susanna Kosonen KM, LTO, LO, OPO, AO, taidekasvatuksen yo kosoi.fi Suomen Mielenterveysseura 20.6.2016 Kosoi - Susanna Kosonen_Suomen Mielenterveysseura 1

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA Vesa Saarikoski Yhdessä kohti uutta Jyväskylän koulutuskuntayhtymän perehdytys- ja talousarvioseminaari 5.10.2017 Valtion talousarvioesitys

Lisätiedot

YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS

YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS LUOTTAMUKSELLINEN Yötyö kuormittaa työntekijää fyysisesti ja psyykkisesti enemmän kuin päivätyö, koska työntekijän vuorokausirytmiä muutetaan. Yötyö aiheuttaa lähes kaikille sitä

Lisätiedot

UNIOPAS ALLE 1-VUOTIAIDEN LASTEN VANHEMMILLE

UNIOPAS ALLE 1-VUOTIAIDEN LASTEN VANHEMMILLE UNIOPAS ALLE 1-VUOTIAIDEN LASTEN VANHEMMILLE HYVÄN UNEN POLULLA Alle 3 kk ikäiset vauvat Vauva mullistaa synnyttyään perheen elämän. Totuttuja tapoja on hyvä miettiä ja tarvittaessa muuttaa paremmin yhteen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009. JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT

Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009. JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009 JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT Johtajan toiminnan ja käyttäytymisen yhteys stressiin, palautumiseen ja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Lisää liikettä oppituntiin -tehokkaampaa oppimista yläkoulussa ja toisella asteella.

Lisää liikettä oppituntiin -tehokkaampaa oppimista yläkoulussa ja toisella asteella. Lisää liikettä oppituntiin -tehokkaampaa oppimista yläkoulussa ja toisella asteella hannu.moilanen@norssi.jyu.fi Kuinka väsynyt olet? Sormileikki Miksi? HALLITUS: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen

Lisätiedot

Suomi-Ruotsi-maaottelu: Kilpailulajina lukiolaisten historian tekstitaidot

Suomi-Ruotsi-maaottelu: Kilpailulajina lukiolaisten historian tekstitaidot Suomi-Ruotsi-maaottelu: Kilpailulajina lukiolaisten historian tekstitaidot Jyväskylä 9.2.2018 klo 13 (B 103 Minna) Marko van den Berg & Najat Ouakrim-Soivio 1 Tiedonalalalähtöiset tekstitaidot lukion historian

Lisätiedot

Miksi nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntä lisääntyy?

Miksi nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntä lisääntyy? Miksi nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntä lisääntyy? Joitakin havaintoja kentältä Tampereelta kahdenkymmenen vuoden perspektiivistä ja 38 vuoden kokonaisperspektiivistä peruskoulusta kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet. Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Mielenterveyspalveluiden käyttäjä

TAMPEREEN YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Mielenterveyspalveluiden käyttäjä Nimi: Henkilötunnus: OLKAA HYVÄ JA VASTATKAA KAIKKIIN KYSYMYKSIIN MERKITSEMÄLLÄ SELKEÄSTI SE VAIHTOEHTO JOKA VASTAA ELÄMÄNTILANNETTANNE PARHAITEN! VÄHINTÄÄN 12 KYSYMYKSEEN ON VASTATTAVA, JOTTA JÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

Lataa Voit nukkua - Laura Andersson. Lataa

Lataa Voit nukkua - Laura Andersson. Lataa Lataa Voit nukkua - Laura Andersson Lataa Kirjailija: Laura Andersson ISBN: 9789523002265 Sivumäärä: 233 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.57 Mb Entä jos vauvasi nukkuisikin öisin heräämättä? Entä jos

Lisätiedot

NUORET, MIKSI ON NUKUTTAVA?

NUORET, MIKSI ON NUKUTTAVA? NUORET, MIKSI ON NUKUTTAVA? Unta palloon teemavuodet Kirkkonummi 19.11.2014 FM, mth Johannes Kajava HYKS nuorisopsykiatria www.uniresepti.fi SISÄLTÖ 1. Unen tehtävistä nuoruusiässä 2. Nuoruusikäisen unen

Lisätiedot

Nuorten suhtautumisen muuttuminen Suomessa asuvia ulkomaalaisia kohtaan viimeisten 10 vuoden aikana

Nuorten suhtautumisen muuttuminen Suomessa asuvia ulkomaalaisia kohtaan viimeisten 10 vuoden aikana Nuorten suhtautumisen muuttuminen Suomessa asuvia ulkomaalaisia kohtaan viimeisten 10 vuoden aikana Elina Lewandowski, Jade Fräntilä Lohjan Yhteislyseon lukio, opettajana Simo Jouhi Kevät 2016 Sisällysluettelo:

Lisätiedot

Case: Kuinka myöhäisillan liikunta vaikuttaa yöuneen? Tero Myllymäki LitM, tutkija Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto

Case: Kuinka myöhäisillan liikunta vaikuttaa yöuneen? Tero Myllymäki LitM, tutkija Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto Case: Kuinka myöhäisillan liikunta vaikuttaa yöuneen? Tero Myllymäki LitM, tutkija Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto Firstbeatin stressiseminaari, 20.5.2008 Uni ja palautuminen Unen tehtävät

Lisätiedot

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

UNIKOULU OSASTOLLA B 21

UNIKOULU OSASTOLLA B 21 UNIKOULU OSASTOLLA B 21 UNIKOULU OSASTOLLA B 21 Unenseurant alomake lapselle Nimi Täyttöohjeet * Nukkumisajat = * Herääminen yöllä / päiväunilla X nukahtaa itsekseen О nukahtaa saatuaan tutin T nukahtaa

Lisätiedot