Lain velvoitteet täyttävä palveluseteli Kuopion kaupungin palveluntuottajien tiedotustilaisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lain velvoitteet täyttävä palveluseteli Kuopion kaupungin palveluntuottajien tiedotustilaisuus 15.2.2013"

Transkriptio

1 Lain velvoitteet täyttävä palveluseteli Kuopion kaupungin palveluntuottajien tiedotustilaisuus Palveluseteliasiantuntijat: Varpu Valkeinen , Sanna Lipasti ,

2 Smartum - kohdennetun maksamisen edelläkävijä Smartum Oy on vuonna 1995 perustettu suomalainen perheyritys, joka tuottaa kohdennettuja maksuvälineitä hyvinvoinnin edistämiseksi. Liikuntaseteli 1996 Kulttuuriseteli 2005 Palveluseteli 2008 Smartum Saldo 2009 Lahjoitus.fi 2011 Jo neljännes Suomen työikäisestä väestöstä voi harrastaa Smartum maksuvälineiden avulla. Kunnat ovat järjestäneet sosiaali- ja terveyspalveluja kuntalaisille Smartum palvelusetelillä vuodesta Noin miljoona suomalaista asuu kunnissa, joissa on käytössä Smartum palveluseteli. Smartumilla on Suomen kattavin palvelusetelituottajaverkosto, yli 300 kuntien hyväksymää sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajaa. Liikevaihto (2012) 74,4 milj.. Palkittu mm. Vuoden laatuinnovaatio 2007, Vuoden eettinen johtaja 2007, Vuoden kasvuyritys 2008, Vuoden uusimaalainen yritys 2010 Laatukeskus Excelence Finland, päättävä jäsen

3 Smartum palvelusetelijärjestelmä pähkinänkuoressa 1. Sosiaali- ja terveyspalveluihin soveltuva palveluseteli 2. Internet-pohjainen palveluratkaisu: ei teknologiainvestointeja kunnille tai palveluntuottajille 3. Helppo seuranta ja raportointi, järjestelmään syntyy seurantatietoa 4. Vaivaton asiointi palvelusetelillä: palveluseteli on tuloste, asiakkaiden ei tarvitse sähköistyä. Ei väärinkäyttömahdollisuutta ja hukkuessaan arvoton. 5. Potilastiedot eivät vaarannu. Smartumin järjestelmään ei muodostu minkäänlaista potilastietoa eikä mitään rekisteriä palveluseteliasiakkaista palveluntuottajarekisteri käytössä osana kumppanuutta. Tiedot kunnan hyväksymistä palveluntuottajista ja hinnoista kuntalaisten käytössä netissä tai tulosteena. 7. Kunnille vuosimaksupohjainen hinnoittelu, palveluntuottajilta peritään 3 % palvelumaksu palvelusetelin veloitusarvosta.

4 Palveluntuottajan hyödyt - Smartum palveluseteli Helppo, verkkopankin kaltainen järjestelmä, jossa palveluntuottajien määrittämät pääkäyttäjät suorittavat veloitukset järjestelmässä ei erillisiä laskuja kunnalle nopeaa ja helppoa - ajan säästö Palveluntuottajat valitsevat oman veloitussyklinsä sitä mukaa kun seteleitä vastaanotetaan tai kootusti halutulta aikaväliltä Smartum tilittää rahat tuotetusta palvelusta 2 krt/viikko rahankierto nopeutuu Ei erillistä laskua palvelupalkkiosta, veloitetaan tilityksen yhteydessä ei kuluja, jos ei palveluseteliasiakkaita palvelupalkkio on verotuksessa vähennyskelpoinen liiketoiminnan kuluina Palvelusetelien reaaliaikainen seuranta ja raportointi Palveluntuottajan tiedot kansallisessa palveluntuottajaportaalissa sisältyy kumppanuuteen, ei erillistä maksua hyvä markkinointiympäristö

5 Näitä asioita Smartum haluaa edistää palveluntuottajien kumppanina Kuntien määräaikaisten kilpailutusten muuttamista palvelusetelitoiminnaksi. Tällöin kaikilla palveluntuottajilla on mahdollisuus menestyä ja kasvaa. Paikalliset (pienetkään) toimijat eivät jää valtakunnallisten toimijoiden varjoon. Jatkuvaa ja avointa hyväksymismenettelyä. Hyväksymismenettelyllä uusia palveluntuottajia hakeutuu jatkuvasti kumppanuuteen ja asiakkaiden valinnan mahdollisuus kasvaa. Kunnan sitoutumista järjestämistapaan ja palvelusetelin käytön suunnitelmallista lisäämistä. Vaikutus palveluntuottajien hinnoitteluun, sitoutumiseen palvelujen tuottamisessa ja positiiviseen kilpailuun asiakkaista. Yritysten vapaata hinnoittelua. Vapaa hinnoittelu ei ole johtanut kustannusten nousuun kunnissa. Yrityksillä on mahdollisuus asettaa palveluidensa hinta markkinalähtöisesti. Terveet markkinat pitävät hinnat kurissa ja kilpailu asiakkaista käydään hinta-laatu-saatavuus valintojen pohjalta. Asiakkaiden valinnan vapautta. Hyvällä palvelulla ja oikealla hinnoittelulla yritysten on mahdollista sitouttaa asiakkaita.

6 Edistämme hyvinvointia!

Lain hengen mukainen sähköinen palvelusetelijärjestelmä. Varpu Valkeinen palveluseteliasiantuntija 040 748 0639, varpu.valkeinen@smartum.

Lain hengen mukainen sähköinen palvelusetelijärjestelmä. Varpu Valkeinen palveluseteliasiantuntija 040 748 0639, varpu.valkeinen@smartum. Lain hengen mukainen sähköinen palvelusetelijärjestelmä Varpu Valkeinen palveluseteliasiantuntija 040 748 0639, varpu.valkeinen@smartum.fi Smartum - kohdennetun maksamisen edelläkävijä Smartum Oy on vuonna

Lisätiedot

Palvelusetelikokemuksia valtakunnallisesti Asiakkaan valinta avain palvelurakennemuutokseen? Joensuu 12.1.2012

Palvelusetelikokemuksia valtakunnallisesti Asiakkaan valinta avain palvelurakennemuutokseen? Joensuu 12.1.2012 Palvelusetelikokemuksia valtakunnallisesti Asiakkaan valinta avain palvelurakennemuutokseen? Joensuu 12.1.2012 Varpu Valkeinen palveluseteliasiantuntija 040 748 0639, varpu.valkeinen@smartum.fi Smartum

Lisätiedot

Socom Lappeenranta 25.2.2010 Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.fi

Socom Lappeenranta 25.2.2010 Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.fi Socom Lappeenranta 25.2.2010 Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.fi -Kohdennetun maksamisen edelläkävijä Vuonna 1995 perustettu yksityinen kohdennettuihin maksuvälineisiin

Lisätiedot

Sähköinen Smartum palveluseteli - Palvelusetelimalli Jyväskylä, Mikkeli, Joensuu

Sähköinen Smartum palveluseteli - Palvelusetelimalli Jyväskylä, Mikkeli, Joensuu Sähköinen palveluseteli - Palvelusetelimalli Jyväskylä, Mikkeli, Joensuu Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.fi -Kohdennetun maksamisen edelläkävijä Vuonna 1995

Lisätiedot

Seudullinen elinkeinoyhtiö toimijoiden yhteistyön rakentamisessa -esimerkkinä Jykes Oy:n palvelusetelin kehitystyö

Seudullinen elinkeinoyhtiö toimijoiden yhteistyön rakentamisessa -esimerkkinä Jykes Oy:n palvelusetelin kehitystyö Seudullinen elinkeinoyhtiö toimijoiden yhteistyön rakentamisessa -esimerkkinä Jykes Oy:n palvelusetelin kehitystyö Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija Smartum Oy Palvelusetelin käytännön toteutuksen

Lisätiedot

PALVELUSETELI KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TÄYDENTÄJÄNÄ

PALVELUSETELI KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TÄYDENTÄJÄNÄ PALVELUSETELI KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TÄYDENTÄJÄNÄ MIKÄ ON PALVELUSETELI? Palveluseteli on tapa järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja kunnan oman tuotannon ja ostopalvelujen

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN PALVELUSETELI

MIKKELIN SEUDUN PALVELUSETELI MIKKELIN SEUDUN PALVELUSETELI 30.11.2010 Heli Peltola Miset Oy Puh. 044 7945824 Heli.peltola@miset.fi MIKKELIN SEUDUN PALVELUSETELI Mikkeli, Hirvensalmi, Kangasniemi, Mäntyharju, Puumala, Ristiina Palvelusetelijärjestelmän

Lisätiedot

Ensimmäinen sähköinen palveluseteli

Ensimmäinen sähköinen palveluseteli Lapin maakunnan palveluseteli-ilta 11.10.2016 LUOTTAMUKSELLINEN Moona Kuukka, palveluseteliasiantuntija Moona Kuukka, palveluseteliasiantuntija moona.kuukka@smartum.fi, p. 040 637 2232 moona.kuukka@smartum.fi,

Lisätiedot

Hakemus kotihoidon tukipalvelujen eli kotisiivouksen, rintamaveteraanien avopalveluiden sekä omaishoidon vapaapäivien palvelusetelituottajaksi

Hakemus kotihoidon tukipalvelujen eli kotisiivouksen, rintamaveteraanien avopalveluiden sekä omaishoidon vapaapäivien palvelusetelituottajaksi 1 (5) Valtiokonttori myöntää kunnille määrärahaa, joka on tarkoitettu rintamaveteraanlle tarjottaviin, kotiin annettaviin avopalveluihin. Lieksassa rintamaveteraanit (alle 10% haitta-aste) voivat saada

Lisätiedot

Palveluseteli sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistapana

Palveluseteli sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistapana Palveluseteli sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistapana Kattavaa seurantatietoa palvelusetelin käytöstä 29 kunnassa 7.9.2012 Smartum Oy:n palvelusetelin asiakastilanne (väestöpohjaluku) Tampere

Lisätiedot

Yksikkömme tarjoaa: päivätoimintaa. Yksikössämme näitä paikkoja on yhteensä Päivätoiminta on tarkoitettu seuraaville asiakasryhmille:

Yksikkömme tarjoaa: päivätoimintaa. Yksikössämme näitä paikkoja on yhteensä Päivätoiminta on tarkoitettu seuraaville asiakasryhmille: 1 (6) Päivätoiminta on vanhuksille tarkoitettu määräaikainen tukipalvelu, jolla tuetaan vanhuksen omatoimisuutta ja estetään toimintakyvyn vajeesta johtuvaa syrjäytymistä. Päivätoiminnan tarkoituksena

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI 10.10.2017 HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOIVA- JA HOITOPALVELU: TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN, PALVELUSETELI VIITE: Kemijärven kaupungin hyvinvointilautakunnan

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN PALVELUSETELI

MIKKELIN SEUDUN PALVELUSETELI MIKKELIN SEUDUN PALVELUSETELI Joensuu 11.2.2010 Heli Peltola Miset Oy Puh. 044 7945824 Heli.peltola@miset.fi MIKKELIN SEUDUN PALVELUSETELI Mikkeli, Hirvensalmi, Kangasniemi, Mäntyharju, Puumala, Ristiina

Lisätiedot

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Kunta / Tuotannon arviointi Seuranta arviointi

Lisätiedot

01.09.2015 Mia Lindberg

01.09.2015 Mia Lindberg 01.09.2015 Mia Lindberg Yksityiset palvelut osana asiakkaan palvelukokonaisuutta Lähipalveluseminaari 1.9.2015 Mia Lindberg, Jykes Oy Yksityiset palvelut osana asiakkaan palvelukokonaisuutta Monituottajamalli

Lisätiedot

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin Ratkaisuja kunnan terveyspalveluihin Valinnanvapaus parantaa kuntalaisten asemaa. Terveyspalvelut kuntalaisille Terveyspalveluiden tuotanto LPY korostaa kuntavaaleissa kansalaisten valinnanvapauden lisäämistä.

Lisätiedot

Palveluseteli-info 13.9.2011

Palveluseteli-info 13.9.2011 Palveluseteli-info 13.9.2011 Sähköinen palveluseteli PEDCONSOS OY Perustettu 1998 Porissa Herukka palvelut aputoiminimeksi 2009 Asiakkaita ovat kunnat, yritykset, yksittäiset henkilöt Liiketoiminta koostuu

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI Tällä hakemuksella sosiaali- ja / tai terveysalan yritys voi hakeutua Kolarin kunnan suun terveydenhuollon palvelusetelillä hankittavien palvelujen

Lisätiedot

SOTE-yrittäjyys. Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry. Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3.

SOTE-yrittäjyys. Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry. Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3. SOTE-yrittäjyys Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3.2018 Ylivoimainen valtaosa yrityksistä on pieniä 0,2 % Suuryritykset

Lisätiedot

Palveluseteli, taustat, käyttöönotto ja kokemukset - rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki

Palveluseteli, taustat, käyttöönotto ja kokemukset - rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Palveluseteli, taustat, käyttöönotto ja kokemukset - rohkeasti kokeilemaan Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa

Lisätiedot

Smartum Oy Vuosikertomus 2012

Smartum Oy Vuosikertomus 2012 Smartum Oy Vuosikertomus 2012 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 2012 VUOSIKERTOMUS KASVUN VUOSI 2012 Vuosi 2012 toi mukanaan kasvua. Yhtiön molemmat liiketoiminta-alueet, työnantajille suunnatut palvelut ja kunnille

Lisätiedot

Kuntapalveluja markkinamekanismilla. Riitta Pylvänen palvelupäällikkö

Kuntapalveluja markkinamekanismilla. Riitta Pylvänen palvelupäällikkö Kuntapalveluja markkinamekanismilla Riitta Pylvänen palvelupäällikkö 4.12.2013 Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa Jyväskylän näkökulma Jyväskylässä on riittävän suuri

Lisätiedot

Lounas on katettu. Tunnista henkilöstöetujen edelläkävijä. LOUNASETUJEN Nykyaikaisin maksuväline TARJOLLA

Lounas on katettu. Tunnista henkilöstöetujen edelläkävijä. LOUNASETUJEN Nykyaikaisin maksuväline TARJOLLA Tunnista henkilöstöetujen edelläkävijä. Lounas on katettu LOUNASETUJEN Nykyaikaisin maksuväline TARJOLLA Lounasetu pähkinänkuoressa ravintolalle LounasPassilla uudet asiakkaat ovesta sisään sujuvasti.

Lisätiedot

Kokemuksia Jyväskylän palvelusetelistä

Kokemuksia Jyväskylän palvelusetelistä Kokemuksia Jyväskylän palvelusetelistä 3.5.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 31.12.2011 Jykesin hallinnoima Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki

Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa Jyväskylän

Lisätiedot

Jyväskylän esimerkki rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän esimerkki rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Jyväskylän esimerkki rohkeasti kokeilemaan Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa Jyväskylän näkökulma Jyväskylässä

Lisätiedot

Palvelusetelin käytännön toteutuksen yhteistyömalli. Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.

Palvelusetelin käytännön toteutuksen yhteistyömalli. Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum. Palvelusetelin käytännön toteutuksen yhteistyömalli Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.fi Smartum kumppanikunnat Jyväskylän kaupunki ja seudun kunnat 2008 lähtien

Lisätiedot

Nykyaikaisin maksuväline jokaisen todellisiin tarpeisiin.

Nykyaikaisin maksuväline jokaisen todellisiin tarpeisiin. Tunnista henkilöstöetujen edelläkävijä. Nykyaikaisin maksuväline jokaisen todellisiin tarpeisiin. Valitse laadukas ja helppokäyttöinen e henkilöstöetujen hallinnointiin. Tuoteperhe YLEISESTI Menossa mukana

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TUOTTAJAN OHJE 1 27.1.2011 2. ( 5 ) VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Taustaa Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) tuli voimaan 1.8.2009.

Lisätiedot

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Kuopio

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Kuopio Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Kuopio 8.5.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2015 0,2% Suuryritykset (250 hlöä)

Lisätiedot

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Yritykset kunnan palvelutuotannossa

Yritykset kunnan palvelutuotannossa Yritykset kunnan palvelutuotannossa Päijät-Hämeen liitto, seminaarisarja 13.3.2013 Outi Hongisto Päijät-Hämeen Yrittäjät 1 Yritysrakenne Suomessa 0,2% Suuryritykset: 623 0,2% Suuryritykset (250- hlöä)

Lisätiedot

Jyväskylän palvelusetelitoiminta

Jyväskylän palvelusetelitoiminta Jyväskylän palvelusetelitoiminta 31.3.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 31.12.2011 Jykesin hallinnoima Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Sähköiseen palvelusetelijärjestelmään siirtyminen Rovaniemen kaupungissa. Markus Hemmilä, toimialajohtaja, Rovaniemen kaupunki

Sähköiseen palvelusetelijärjestelmään siirtyminen Rovaniemen kaupungissa. Markus Hemmilä, toimialajohtaja, Rovaniemen kaupunki Sähköiseen palvelusetelijärjestelmään siirtyminen Rovaniemen kaupungissa Markus Hemmilä, toimialajohtaja, Rovaniemen kaupunki Palvelusetelistä hyötyä Rovaniemelle Seteliä käytetty jo 10 v ajan vanhuspalveluissa

Lisätiedot

VALINNANVAPAUSKOKEILUN INFOTILAISUUS PALVELUNTUOTTAJILLE HENKILÖKOHTAINEN BUDJETTI LUOTTAMUKSELLINEN 1

VALINNANVAPAUSKOKEILUN INFOTILAISUUS PALVELUNTUOTTAJILLE HENKILÖKOHTAINEN BUDJETTI LUOTTAMUKSELLINEN 1 VALINNANVAPAUSKOKEILUN INFOTILAISUUS PALVELUNTUOTTAJILLE HENKILÖKOHTAINEN BUDJETTI 17.8.2017 LUOTTAMUKSELLINEN 1 Olemme helpottaneet julkisten palveluiden järjestämistä jo lähes 10 vuotta Smartum Palveluseteli

Lisätiedot

Foorumitoiminta Pirkkalassa. Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014

Foorumitoiminta Pirkkalassa. Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014 Foorumitoiminta Pirkkalassa Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014 Foorumitoiminnan taustaa Foorumitoiminnan taustalla oli Tekesin rahoittama perusturvapalveluiden kehittämishanke Terveellä järjellä parasta

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 1 PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN PALVELUSETELI VAMMAISTEN TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN VIITE: Kemijärven kaupungin hyvinvointilautakunnan päätökset 29.1.2019 :t 14 15 tehostetun palveluasuminen järjestämistä

Lisätiedot

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? 11.10.2016 Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Mikä ihmeen palveluseteli? Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien

Lisätiedot

ESH:n palveluseteli Kuusamossa. Jonkun on oltava ensimmäinen

ESH:n palveluseteli Kuusamossa. Jonkun on oltava ensimmäinen ESH:n palveluseteli Kuusamossa Jonkun on oltava ensimmäinen Palvelusetelin soveltuvuus ja tavoitteet Palvelut tuotteistettuja Palvelujen hinnoista ja laadusta on sekä kunnalla että asiakkaalla riittävästi

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Oulu

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Oulu Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Oulu 10.5.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2015 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 571

Lisätiedot

EDISTÄMME HYVINVOINTIA Miten palveluseteli toimii sähköisesti? http://www.youtube.com/watch?v=xdqbq2o6uh0

EDISTÄMME HYVINVOINTIA Miten palveluseteli toimii sähköisesti? http://www.youtube.com/watch?v=xdqbq2o6uh0 EDISTÄMME HYVINVOINTIA Miten palveluseteli toimii sähköisesti? http://www.youtube.com/watch?v=xdqbq2o6uh0 Smartum Palvelusetelin tehtävänä on tehdä palvelusetelitoiminta mahdolliseksi ja helpoksi kuntalaiselle,

Lisätiedot

H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II

H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalveluiden päiväkotihoidon palveluseteli Oulun Kauppakamarin tilaisuus 29.3.2012 Arto Lamberg, varhaiskasvatusjohtaja H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L

Lisätiedot

VAASAN SEUTU PALVELUSETELI 1 HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI

VAASAN SEUTU PALVELUSETELI 1 HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI VAASAN SEUTU PALVELUSETELI 1 HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI Tällä hakemuksella sosiaali- ja/tai terveydenhuoltoalan yritys voi hakeutua Vaasan, Mustasaaren Vöyrin, Korsnäsin

Lisätiedot

1 (5) LAHDEN KAUPUNKI. Hakemus kotiin toimitetun aterian palvelusetelituottajaksi. Palveluntuottajaa koskevat tiedot

1 (5) LAHDEN KAUPUNKI. Hakemus kotiin toimitetun aterian palvelusetelituottajaksi. Palveluntuottajaa koskevat tiedot 1 (5) Ikäihmiselle, joka alentuneen toimintakyvyn vuoksi kykene aterioimaan kodin ulkopuolella kä valmistamaan ruokaa itsenäisesti, toimitetaan kotihoidon tukipalveluna ateria kotiin. Kotiin toimitettu

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUS, KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS

SOTE-UUDISTUS, KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS 26.8.2014 1 (5) SOTE-UUDISTUS, KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Tähän muistioon on koottu tiiviisti perustietoja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta sekä Suomen Yrittäjien näkemyksiä siitä. Tarkemmin

Lisätiedot

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Lahti

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Lahti Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Lahti 5.6.2017 Näin toimii valinnanvapaus -video https://youtu.be/xw8wihriaam Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa

Lisätiedot

Auranmaan Yrityspalveluiden Yrityspalvelusetelit

Auranmaan Yrityspalveluiden Yrityspalvelusetelit Auranmaan Yrityspalveluiden Yrityspalvelusetelit Palvelusetelijärjestelmän tavoitteet Tarjota Auranmaan Yrityspalveluiden asiakkaille joustava ja yksilöllinen palvelu, jonka käynnistäminen on nopeaa ja

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS 1 Sisällys 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien tarkoitus... 3 2 Lapsiperheiden kotipalvelun lainsäädännöllinen perusta... 3 3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

Valmistelija: Johtava ylilääkäri Pekka Taipale, pekka.taipale(at)ylasavonsote.fi, puh 044 709 6231.

Valmistelija: Johtava ylilääkäri Pekka Taipale, pekka.taipale(at)ylasavonsote.fi, puh 044 709 6231. Yhtymähallitus 247 11.12.2012 Yhtymähallitus 71 16.04.2013 Palvelusetelin käytöönotto Suun terveydenhuollossa 811/06.00.00/2012 Yhall 11.12.2012 247 Valmistelija: Johtava ylilääkäri Pekka Taipale, pekka.taipale(at)ylasavonsote.fi,

Lisätiedot

Palveluntuottajan nimi. Puhelinnumero/faksinumero

Palveluntuottajan nimi. Puhelinnumero/faksinumero Suun terveydenhuolto Hakemus 1 (4) HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Suun terveydenhuollon palveluseteli Tällä hakemuksella yritys tai itsenäinen ammatinharjoittaja voi hakeutua Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Virtain kaupunki HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. Uusi hakemus Muutoshakemus Veteraanien kotiin vietävät avopalvelut PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT

Virtain kaupunki HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. Uusi hakemus Muutoshakemus Veteraanien kotiin vietävät avopalvelut PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Vastaanottaja Saapunut pvm Uusi hakemus Muutoshakemus Veteraanien kotiin vietävät avopalvelut PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT Palveluntuottaja Y-tunnus Lähiosoite Postinumero

Lisätiedot

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE VALINNANVAPAUSKOKEILU 31.1 2017 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE KESKI-UUDENMAAN SOTE Hankkeessa suunnitellaan Keski-Uudenmaan alueellinen sote-malli Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven,

Lisätiedot

Yritykset ja järjestöt tulevassa tuotantorakenteessa. Katja Laukkanen 9.2.2015

Yritykset ja järjestöt tulevassa tuotantorakenteessa. Katja Laukkanen 9.2.2015 Yritykset ja järjestöt tulevassa tuotantorakenteessa Katja Laukkanen 9.2.2015 1 Mahdollistamalla yksityisen sektorin osallistuminen palvelujen tuottamiseen, luodaan edellytykset asiakaslähtöisyydelle ja

Lisätiedot

Lapsiperheiden tilapäisen kotipalvelun palvelusetelin toimintaohje

Lapsiperheiden tilapäisen kotipalvelun palvelusetelin toimintaohje Lapsiperheiden tilapäisen kotipalvelun palvelusetelin toimintaohje 1.1.2015 lukien Palvelusetelin toimintaohjeessa tarkoitus Määritelmät Toimintaohjeessa Kotkan kaupunki asettaa palvelusetelilain 5 :ssä

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI Tällä hakemuksella terveysalan yritys voi hakeutua Kotkan kaupungin avoterveydenhuollon palvelusetelillä hankittavien palvelujen palvelusetelituottajaksi.

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet

Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet 18.11.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 29.2.2012 Jyväskylän seudun kehittämisyhtiön

Lisätiedot

SMARTUM OY VUOSIKERTOMUS 2013

SMARTUM OY VUOSIKERTOMUS 2013 SMARTUM OY VUOSIKERTOMUS 2013 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 2013 VUOSIKERTOMUS HUOMIONOSOITUSTEN VUOSI Mennyt vuosi oli upea monella tapaa. Helmikuussa 2014 saimme palkinnon pitkään tehdystä työstä yrityskulttuurimme

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa Kuntatalo 17.3.2011

Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa Kuntatalo 17.3.2011 Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa Kuntatalo 17.3.2011 T A M P E R E E N K A U P U N K I Toimintamalliehdotukset kahden eri lainsäädännön perusteella ja niiden haasteet T A M P E R E E N K A

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI

URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Kuntastrategia 2022 URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Vetovoima Lähipalvelut Elinvoimaisuus Asukaslähtöisyys YRITYSTOIMINTA Edistämme kasvua ja yhteistyötä PALVELUT Varmistamme lähipalvelut kuntalaisille TALOUS

Lisätiedot

Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet

Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät 19.1.2013 1 Tuomas Telkkä Suomen Yrittäjät Esityksen sisältö Toimintaympäristön muutos ja ennusteet tulevaan Lainsäädännön

Lisätiedot

Hyväksymisen voimassaoloaika Merkintä tuottajarekisteriin tehdään toistaiseksi sääntökirjan mukaisesti.

Hyväksymisen voimassaoloaika Merkintä tuottajarekisteriin tehdään toistaiseksi sääntökirjan mukaisesti. Varhaiskasvatuspalvelut 19.3.2014 HAKU VARHAISKASVATUSPALVELUIDEN PALVELUTUOTTAJAKSI Pöytyän kunnan koulutuslautakunta on kokouksessaan 19.3.2014 19 päättänyt, että ostopalvelujärjestelmä muutetaan palvelusetelijärjestelmäksi

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE

SUUN TERVEYDENHUOLLON PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE Suun terveydenhuolto Sivu 1/10 SUUN TERVEYDENHUOLLON PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE Toimintaohjeen yleinen osa Joensuun kaupungin velvoitteet Joensuun kaupunki: 1.hyväksyy yksityiset palvelusetelituottajat

Lisätiedot

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä 30.11.2010 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö, Astu hanke (Asiakas-tuottajamalli) riitta.pylvanen@jykes.fi Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö, Jykes Oy Palvelusetelin

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi

Lisätiedot

Tällä hakemuksella yksityinen perhepäivähoitaja hakeutuu Jyväskylän kaupungin palvelusetelituottajaksi.

Tällä hakemuksella yksityinen perhepäivähoitaja hakeutuu Jyväskylän kaupungin palvelusetelituottajaksi. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Yksityinen perhepäivähoito Lasten päivähoitopalvelut HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Ennen kuin palveluntuottaja voi hakeutua palveluseteliyrittäjäksi hänen on saatava hyväksymispäätös

Lisätiedot

JULKINEN PALVELU KILPAILUN VIITEKEHYKSESSÄ

JULKINEN PALVELU KILPAILUN VIITEKEHYKSESSÄ JULKINEN PALVELU KILPAILUN VIITEKEHYKSESSÄ Risto Harisalo Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto risto.harisalo@uta.fi 1 Terveisiä menneisyydestä! risto.harisalo@uta.fi 2 Julkisen palvelun kehityskaaret

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen. Seminaari 30.8.2013 Kuopio / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja,kehitysvammaisten

Lisätiedot

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala 19.5.2009 1 Julkisen palvelutuotannon tehostaminen Resurssit Tarpeet, Vaateet, Odotukset Julkista kehittämällä johtaminen,

Lisätiedot

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari 15.01.2016 Tampere Työpaja: Kanslaisjärjestöjen ja Tampereen kaupungin Kumppanuus 2020 ohjelma - esimerkki yhteistyön mahdollisuudesta!

Lisätiedot

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-uudistus tulee ja muuttaa rakenteita Järjestämisvastuu Järjestämisvastuu t ja tuotantovastuu

Lisätiedot

Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa

Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa Ohjelma Palveluseteli lainsäädännössä ja käytännössä Sami Uotinen, johtava lakimies Palveluseteli ikääntyneiden palveluissa Tampereella Mari Patronen,

Lisätiedot

Hakemus siivouspalvelusetelin ja muun kotona asumista tukevan palvelun palvelusetelin tuottajaksi (rintamaveteraanien ja omaishoidon palvelusetelit)

Hakemus siivouspalvelusetelin ja muun kotona asumista tukevan palvelun palvelusetelin tuottajaksi (rintamaveteraanien ja omaishoidon palvelusetelit) Sivu 1 Hakemus siivouspalvelusetelin ja muun kotona asumista tukevan palvelun palvelusetelin tuottajaksi (rintamaveteraanien ja omaishoidon palvelusetelit) Tällä hakemuksella siivouspalveluja sekä / tai

Lisätiedot

Hakemus Ikaalisten sosiaali- ja terveyskeskuksen lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelintuottajaksi 16.1.

Hakemus Ikaalisten sosiaali- ja terveyskeskuksen lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelintuottajaksi 16.1. Hakemus Ikaalisten sosiaali- ja terveyskeskuksen lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelintuottajaksi 16.1.2017 alkaen Lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden tavoitteena on tarjota

Lisätiedot

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011 Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön Erja Snellman 1.3.2011 Julkisten hankintojen lähtökohta Kansallisen kynnysarvon ylittävät julkiset hankinnat on kilpailutettava hankintalain

Lisätiedot

Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus Terveydenhuollon palvelut, avosairaanhoito

Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus Terveydenhuollon palvelut, avosairaanhoito HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Lapsen infektiosairauden kiireellisen hoidon palveluseteli Tällä hakemuksella terveysalan yritys voi hakeutua palvelusetelituottajaksi Jyväskylän kaupungille,

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAN OHJEET

PALVELUNTUOTTAJAN OHJEET PALVELUNTUOTTAJAN OHJEET ja HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUUN Phhyky/Kuitunen (07/17) 2 SISÄLLYS 1. Johdannoksi 3 2. Yleisesti palvelusetelistä lapsiperheiden kotipalvelussa

Lisätiedot

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Pikaopas TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Mikä on sähköinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 15.10.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 15.10.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) 338 Palvelusetelitoiminnan vakinaistaminen alle 65-vuotiaiden sosiaalihuoltolain mukaisen palveluasumisen järjestämistapana 1.1.2014 alkaen HEL 2013-011715 T

Lisätiedot

Eazybreak siirtää setelit ja kupongit

Eazybreak siirtää setelit ja kupongit Eazybreak siirtää setelit ja kupongit historiaan Uuden sukupolven palvelu työntekijöiden motivointiin Kerromme teille Mitä tulevaisuuden työntekijät arvostavat Mitä paperisten p lippujen hallinnointi yrityksille

Lisätiedot

1 Hakemus rintamaveteraaneille kotiin vietävien avopalvelujen palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit. Palveluntuottajaa koskevat tiedot

1 Hakemus rintamaveteraaneille kotiin vietävien avopalvelujen palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit. Palveluntuottajaa koskevat tiedot 1 Hakemus rintamaveteraanlle kotiin vietävien avopalvelujen Valtiokonttori myöntää vuosittain kunnille määrärahan käytettäväksi rintamaveteraanien kotiin vietäviin avopalveluihin. Määrärahaa voidaan käyttää

Lisätiedot

Päivähoidon palveluseteli. Rovaniemen kaupunki

Päivähoidon palveluseteli. Rovaniemen kaupunki Päivähoidon palveluseteli Rovaniemen kaupunki Miksi palveluseteli? Vastaus kuntien kasvavaan palvelun tarpeeseen, palvelutarjonnan ja palvelujen sisällön monipuolistamiseen ja yrittäjyyden edistäminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4269/02.08.00/2014 82 Vanhusten palvelujen pitkäaikaishoidon ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palvelusetelin käytön vakiinnuttaminen osaksi ympärivuorokautisten asumispalvelujen

Lisätiedot

Kotkan kaupunki. Avoterveydenhuollon kiireellisen

Kotkan kaupunki. Avoterveydenhuollon kiireellisen Kotkan kaupunki Avoterveydenhuollon kiireellisen (0-3 vrk) lääkärin vastaanoton palveluseteliä koskevat ehdot. Kotkan kaupunki 23.11.2014 Sisällys 1. Palveluseteliä koskevien ehtojen yleinen osa... 2 1.1

Lisätiedot

Yhteistoiminnan kirjaukset talous- ja toimintatilastossa

Yhteistoiminnan kirjaukset talous- ja toimintatilastossa 1(6) Yhteistoiminnan kirjaukset talous- ja toimintatilastossa 1) Isäntäkunta tuottaa ja/tai tilaa palvelut sopimuskuntien puolesta a) Taulukko 01 Käyttötalous: Isäntäkunta kirjaa kustannukset ja tuotot

Lisätiedot

Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena. Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät

Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena. Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät 24.5.2016 Sisältö Soten toimintaympäristö muuttuu miten muuttuu tiedonhallinta Kanta-palveluiden

Lisätiedot

Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli

Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli Kuntamarkkinat 13.9.2017 Copyright Kuntien Tiera Oy 0 Mistä on kyse? Kuntatoimijoiden omistama järjestelmä Sisältää

Lisätiedot

Hallinnointityökalut liikunnan ja. osana varhaisen tuen mallia

Hallinnointityökalut liikunnan ja. osana varhaisen tuen mallia Hallinnointityökalut liikunnan ja terveyden aktivointiin i tii kk koko henkilöstölle osana varhaisen tuen mallia Tehokkaasti taantuman varalle! Event Brokers EBS Oy/SporttiPassi, Tommy Sarja Event Brokers

Lisätiedot

Tyky-Online: Sähköinen maksuväline liikuntaan ja kulttuuriin

Tyky-Online: Sähköinen maksuväline liikuntaan ja kulttuuriin Tyky-Online: Sähköinen maksuväline liikuntaan ja kulttuuriin Tutustu Tyky-Kuntoseteli -tuoteperheen uusimpaan jäseneen, helppoon ja monipuoliseen Tyky-Onlineen! turvallinen vaivaton nopea käyttöönotto

Lisätiedot

Maksatko liikaa autoedustasi?

Maksatko liikaa autoedustasi? Maksatko liikaa autoedustasi? Autoedun saajan edut automaattista Paikannin.com -ajopäiväkirjaa käytettäessä: autoedun verotusarvo perustuu todelliseen käyttöön (ks. esimerkkilaskelmat) käyttöedun saajan

Lisätiedot

Palvelusetelillä ostettavat tuetun työllistämisen sosiaalipalvelut. Kuopio Maaninka Rautalampi Siilinjärvi Suonenjoki Tuusniemi

Palvelusetelillä ostettavat tuetun työllistämisen sosiaalipalvelut. Kuopio Maaninka Rautalampi Siilinjärvi Suonenjoki Tuusniemi Palvelusetelillä ostettavat tuetun työllistämisen sosiaalipalvelut Taustaa: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) mahdollistaa kunnille yhden vaihtoehtoisen tavan organisoida ja

Lisätiedot

Hakemus lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelituottajaksi alkaen

Hakemus lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelituottajaksi alkaen Hakemus lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelituottajaksi 1.10.2016 alkaen Lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden tavoitteena on tarjota laadukasta ja vaikuttavaa kuntoutusta heinolalaiselle

Lisätiedot

PSOP-SADe kansallinen. 23.4.2013 Johanna Mätäsaho. yhteensopivuus

PSOP-SADe kansallinen. 23.4.2013 Johanna Mätäsaho. yhteensopivuus PSOP-SADe kansallinen 23.4.2013 Johanna Mätäsaho yhteensopivuus Sisällys PSOP-SADe palvelujen järjestämisen orkestroijana Palveluhakemisto-yhteensopivuus Liittyminen KanTa-palveluihin 2 Palvelujen järjestämisen

Lisätiedot

Yksikkömme tarjoaa lasten toimintaterapiaa á 45 min. hintakatto 72

Yksikkömme tarjoaa lasten toimintaterapiaa á 45 min. hintakatto 72 1 (6) Lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden tavoitteena on tarjota laadukasta ja vaikuttavaa kuntoutusta Oivan palveluiden piirissä oleville, kriteerit täyttävälle asiakkaalle. Terapiaa toteutettaessa

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Asiakasläht. htöisyyden. sektorilla Eija Tolonen vanhuspalvelujohtaja, YTM Kainuun maakunta kuntayhtymä

Asiakasläht. htöisyyden. sektorilla Eija Tolonen vanhuspalvelujohtaja, YTM Kainuun maakunta kuntayhtymä Asiakasläht htöisyyden näkökulmia kulmia julkisella sektorilla 7.6.2012 Eija Tolonen vanhuspalvelujohtaja, YTM Kainuun maakunta kuntayhtymä Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2011 Kainuu

Lisätiedot