Potilashoidon vuosikertomus 2015 Sydänkeskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Potilashoidon vuosikertomus 2015 Sydänkeskus"

Transkriptio

1 Potilashoidon vuosikertomus 2015 Sydänkeskus

2 Sydänkeskuksen vastuualueet ovat Sepelvaltimohoito, Sydän- ja rintaelinkirurgia, Sydämen vajaatoiminnan hoito, Rytmihäiriöhoito ja Yleiskardiologia. Sydänkeskukseen kuuluvat kantasairaalassa sydänosastot 1, 2 ja 3, sydänvalvonta, sydäntoimenpideosasto ja -valvomo sekä sydänpoliklinikka ja lähisairaaloiden sydänpotilaita hoitavat yksiköt. Tyks kantasairaalan T-sairaalan osastoista sydänosasto 1 on päivystävä vuodeosasto (25-27 ss*) ja sydänosasto 2 on tutkimus- ja toimenpidepotilaiden lyhythoitojaksoinen osasto (10 ss), sydänosasto 3 on päivystävä osasto (9-10 ss), kuten myös Sydänvalvonta (10 ss). Sydäntoimenpideosastolla (invasiivinen kardiologia) on neljä toimenpidesalia, joista yksi on magneettinavigointisali, ja näiden lisäksi valvomo (5 ss) potilaiden valmisteluun ja jälkihoitoon. Kantasairaalan Sydänpoliklinikka jakaa fyysiset tilat keuhkopoliklinikan kanssa. Polikliinista toimintaa toteutetaan kaikissa lähisairaaloissa ja Salon sairaalassa on myös vuodeosastopaikkoja. Sydänkeskus 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Sydänkeskus toimii uusissa yhtenäisissä tiloissa T-sairaalassa. Toimialue koostuu Tyksin kardiologisesta toiminnasta sekä sydän- ja rintaelinkirurgiasta. Lisäksi Sydänkeskus tarjoaa lähipalveluja Loimaalla, Salossa ja Uudessakaupungissa. Uusi organisaatiomalli ja erinomaiset toimintatilat ovat vahvistaneet tavoitetta tuottaa vaativan erikoissairaanhoidon laadukkaita ja vaikuttavia palveluja kustannustehokkaasti ja ilman tarpeettomia viivytyksiä yhteistyössä perusterveydenhuollon kanssa. Hyvät toimitilat ja henkilökunnan joustava käyttö ja liikkuminen toimialueen sisällä ovat tuoneet toiminnallista säästöä ja parantaneet hoidon saatavuutta. Sydänkeskuksessa huolehditaan sydänpotilaiden hoidon sujuvuudesta yli osastoja yksikkörajojen. Osaamisen yhdistäminen on parantanut hoidon laatua ja osaltaan mahdollistanut Kerralla kuntoon -toimintaperiaatteen käytäntöön. Merkittävin toiminnallinen muutos vuonna 2015 oli kardiologian ympärivuorokautisen päivystyksen aloitus. Sydäninfarktin välitön pallolaajennus toteutetaan nyt kaikkina vuorokauden aikoina sairaalassa työssä olevan henkilöstön ja yhden varalla olevan työntekijän työpanoksella. Tavoitteena on viiveetön, varma ja turvallinen toiminta. Päivystystoiminnan järjestelyihin liittyivät henkilökunnan laajat työnkuvan muutokset, mikä on vaatinut hoitohenkilöstön jatkuvaa koulutusta ja perehdytystä. Sydänkeskuksen päivystystoiminta on parantanut alueen päivystyksellistä ja kiireellistä hoitoa vaativien sydänpotilaiden hoitoon pääsyä merkittävästi. Toinen merkittävä muutos on lähisairaaloiden (Loimaa, Salo, Vakka-Suomi) sydänpotilaita hoitavien tahojen liittäminen Sydänkeskukseen, mikä on mahdollistanut hoitokäytäntöjen yhdenmukaistamista koko sairaanhoitopiirin alueella. Joulukuussa Tyks Loimaan ja Vakka-Suomen sairaaloiden vuodeosastot siirtyivät omien kaupunkiensa hallintaan. Samalla Sydänkeskus luopui omista vuodepaikoistaan näissä sairaaloissa ja jatkohoitoon kantasairaalasta lähetettävät potilaat siirtyvät sinne perusterveydenhuollon potilaiksi. Kardiologian palveluja on alueella mukautettu väestöpohjaan; Salon kardiologian lähipalveluja on lisätty merkittävästi, kun taas Uudenkaupungin palveluja on hivenen kevennetty. 2

3 Jo ennestään läheistä yhteistyötä Turun kaupungin sairaalan kardiologian poliklinikan kanssa on tiivistetty ja mm. IT-ratkaisuja on pyritty harmonisoimaan mahdollista toimintojen myöhempää yhdistämistä silmällä pitäen. Jo nyt pääosa palveluista tuotetaan Sydänkeskuksessa ja Turun kaupunginsairaalan kardiologian poliklinikalla samojen erikoislääkäreiden toimesta. Tulevien vuosien tavoitteena on vaativan sydänsairauksien erikoissairaanhoidon keskittäminen Sydänkeskukseen, mutta tämä tavoite vaatii toiminta- ja tilaresurssien lisäystä. Vuoden 2016 suunnitelmiin sisältyvät mm. sydänosaston 2 profiilin muuttaminen osittain päivystykselliseksi osastoksi, ilta-aikaisen PÄIKI-toiminnan jatkaminen ja sydänvalvonnan sairaansijojen lisääminen kahdella sekä sydän- ja keuhkoleikkauspotilaiden LEIKO-toiminnan käynnistäminen. Pyrkimyksenä on myös turvata yliopistotasoisen hoidon jatkuva kehittäminen, kliinisen hoitotyön kehittäminen, luoda yhä parempia edellytyksiä tutkimustyölle ja edistää huippuosaamiskeskuksen toimintaa potilaslähtöisesti. Hoitoketjujen toimivuutta pyritään kehittämään tarjoamalla kardiologian lähipalveluja aluesairaaloissa ja jatkamalla hoidon ohjauksellista kummikardiologi toimintaa suuremmissa terveyskeskuksissa. Potilashoidon tunnusluvut Lähetteitä tilastoitui saapuneeksi 3926 kappaletta (2204 vuonna 2014). Lisäksi EPLL:n kautta saapui 2394 potilasta (2135 vuonna 2014). Eniten potilaita siirtyi EPLL:sta tammi- ja marraskuussa. Sydänkeskuksen yhteiset toimintaluvut vuodelta 2015 on esitetty taulukossa 1. Toimintaluvuissa on huomioitava Yksi sairaala -organisaatiomuutos , jolloin lähisairaaloiden sydänpotilaita hoitavat yksiköt yhdistyivät Sydänkeskukseen. Vuonna 2015 avohoitokäyntien määrä oli yli Sydänkeskuksen poliklinikoilla ei ole mahdollista hoitaa kaikkia potilasryhmiä. Tästä johtuen kontrollikäynneistä ohitusleikkausten ensikontrollit ja sydäninfarktipotilaan kontrollit ohjattiin pääosin muualle ja turkulaiset potilaat hoidettiin pääosin Turun kaupunginsairaalan kardiologian poliklinikalla. Keskimääräinen hoitoaika vuodeosastoilla oli 4,0 vuorokautta (3,9 vuonna 2014). Osastohoidon saatavuus pyrittiin turvaamaan toimenpide- ja leikkauspotilaille. Osa vaativista sydänpotilasta hoidettiin muualla sairaansijojen ja henkilöstön riittämättömyyden vuoksi. TAULUKKO 1. SYDÄNKESKUKSEN TOIMINNAN TUNNUSLUVUT VUOSINA Avohoito Hoitojaksot Hoitopäivät Hoitoaika 2015* * * * 2014 Erikoisala Sydänkeskus ,0 3,9 * alkaen Loimaan aluesairaala, Salon aluesairaala ja Vakka-Suomen sairaala liittyivät Tyksiin. 3

4 Toimenpiteet ja leikkaukset Invasiivisen kardiologian toimenpiteitä tehtiin yhteensä 4973 (4575 vuonna 2014) ja päiväkirurgisia toimenpiteitä yhteensä 671 (621 vuonna 2014). Kardiologisten invasiivisten toimenpiteiden ja tutkimusten määrien kehittymistä kuvataan kaavioissa 1-5. KAAVIO 2. SEPELVALTIMOIDEN PALLOLAAJENNUKSET TYKSISSÄ VUOSINA KAAVIO 1. SYDÄMEN VARJOAINEKUVAUKSET TYKSISSÄ VUOSINA KAAVIO 3. SYDÄMEN ULTRAÄÄNITUTKIMUKSET TYKSISSÄ

5 Uusi tahdistinrekisteri, joka mahdollistaa entistä paremman hoidon laadun seurannan, otettiin käyttöön koko sairaanhoitopiirin alueella. Monipuolisen rekisterin ominaisuudet vähentävät myös hoidon kirjaamiseen liittyvää työtä. Rytmihäiriörekisterin suunnittelu aloitettiin loppuvuodesta, mutta rekisteriä ei vielä saatu käyttövalmiiksi vuoden 2015 aikana. KAAVIO 4. SYDÄMEN TAHDISTIMEN ASENNUKSET TYKSISSÄ VUOSINA Rytmihäiriöiden kajoavia tutkimuksia tehtiin Tyksin Sydänkeskuksessa pääosin neljänä päivänä viikossa. Verrattuna vuoteen 2014 elektrofysiologisten tutkimusten määrä lisääntyi 15 % ja tehtyjen ablaatioiden määrä lähes 17 %, joista eteisvärinän ablaatioiden 13 %. Eteiskorvakkeen sulkuja tehtiin 41 kappaletta (46 % lisäys verrattuna 2014 lukuun). Hitaan sykkeen tahdistimien asennukset lisääntyivät merkittävästi, mutta rytmihäiriötahdistimien määrä pysyi vuoden 2014 tasolla. Rytmivalvureita asennettiin lähes 70 % enemmän kuin KAAVIO 5. SYDÄMEN RYTMIHÄIRIÖIDEN KATETRIABLAATIOT TYKSISSÄ VUOSINA Lokakuussa aloitettiin uutena toimenpiteenä eteisvärinän Cryo-ablaatio hoidot, joita tehtiin hieman toistakymmentä loppuvuoden aikana. Toimenpide mahdollistaa entistä yksilöllisemmät eteisvärinän hoitoratkaisut. Jäädytyshoito on osoittautunut varsin nopeaksi ja tehokkaaksi menetelmäksi, jonka käyttö näyttää lisääntyvän vähitellen. Hoitoaikoja pyrittiin edelleen lyhentämään myös rytmihäiriöhoidossa. Potilaat, joille tehtiin pelkkä elektrofysiologinen tutkimus, kotiutettiin pääsääntöisesti jo toimenpide päivänä ja samaan pyrittiin myös aamun ensimmäisten ablaatiopotilaiden osalta. Tahdistinpotilaiden ilta- ja viikonloppukotiutuksia pyrittiin tehostetusti lisäämään. Toimintatapojen muutoksia hoitoaikojen edelleen lyhentämiseksi on tarkoitus jatkaa vuonna

6 Sydämen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden hoitajavastaanotot aloitettiin loppuvuonna 2015 Sydänkeskuksen toimipisteissä (T-sairaala, TYKS Salon sairaala, TYKS V-SS, ja TYKS Loimaa). Hoitajavastaanotoilla potilaita ohjataan ja opastetaan ja näin tuetaan potilaiden omahoitoa. Samalla varmistetaan, että suunniteltu hoito toteutuu. Kardiologin vastaanottopalveluja tarjotaan samoin kaikissa Sydänkeskuksen toimipisteissä. Sydämensiirtoa odottavien tai siirrossa jo käyneiden potilaiden hoito ja seuranta on keskitetty T-sairaalaan, samoin vaativa diagnostiikkaa (varjoainekuvaukset, biopsiat, kuvantaminen) vaativat potilaat. keen. Yli 80 % keuhkojen osapoistoista tehtiin tähystyskirurgisesti, mikä on kansainvälisestikin keskiarvoa selkeästi korkeampi lukema. KAAVIO 6. SYDÄMEN SEPELVALTIMOIDEN OHITUSLEIKKAUKSET TYKSISSÄ VUOSINA Sydän- ja rintaelinkirurgian vastuualueella vuosi 2015 oli toiminnallisesti vilkas. Sydänkirurgian lukumäärien kehittymistä kuvataan kaavioissa 6 ja 7. Sepelvaltimoiden ohitusleikkaukset ovat laskeneet noin kolmannekseen vuosituhannen alusta ja korvautuneet pallolaajennuksilla. Kiireellisten ja päivystysleikkausten määrät ovat lisääntyneet. Ohitusleikkauksista viime vuosina noin joka toinen on tehty päivystyksenä tai kiireellisenä. Aorttaläpän ja mitraaliläpän leikkausten määrät ovat kasvaneet viimeisten kymmenen vuoden aikana. Sydän- ja rintaelinleikkauksia tehtiin yhteensä 599, joista sydänleikkauksia oli 422. Päivystyksellisten ja kiireellisten leikkausten myötä leikattavien potilaiden riskiprofiili oli aikaisempaa korkeampi. Riskiprofiilia kuvasi toisen vuosipuoliskon kuolleisuutta ennustava Euroscore, jonka keskiarvo oli kaksinkertainen edellisvuoteen nähden; toteutunut elossaolo kuitenkin pysyi riskiprofiilin noususta huolimatta entisellä tasolla ollen yli eurooppalaisen keskiarvon. KAAVIO 7. AORTTALÄPPÄTOIMENPITEET TYKSISSÄ VUOSINA Hiippaläpän vuodon hoidoksi otettiin käyttöön suuren riskin potilaille käyvällä sydämellä tehtävä sydämen kärjen läpi jännerihmojen implantointitekniikka (NeoChord). Lyhyen seuranta-ajan tulokset potilailla ovat olleet erinomaiset. Aorttaläppäkirurgian kehittämiseksi vähemmän kajoavista avauksista tehtäväksi otettiin koekäyttöön hyvällä menestyksellä ompeleeton laajennettava aorttaläppä. Katetrilla asennettavan aorttaläpän (TAVI) laittoon ja komplekseihin tahdistinvaihtoihin tarvittava sydänkirurginen panos kasvoi vuonna Rintaelinkirurgian toimenpidemäärät (177) pysyivät samankaltaisina edellisiin vuosiin nähden, mutta yhä suurempi osa thoraxkirurgiasta tehtiin tähystyskirurgisesti, mikä salli potilaiden nopean kotiuttamisen raskaan keuhkosyöpäkirurgiankin jäl- 6

7 Hoitoon pääsy Hoitotakuun toteutumista seurataan THL:n ohjeiden mukaisesti. Taulukossa 2 on esitetty lähetteiden käsittelyn toteutuminen. Keskimäärin lähetteet käsiteltiin saapumisesta kolmen seuraavan päivän aikana. Koko vuoden aikana 92 lähetteen osalta hoitotakuu jäi toteutumatta. TAULUKKO 2. LÄHETTEIDEN KÄSITTELYN TOTEUTUMINEN SYDÄNKESKUKSESSA VUONNA Erikoisalat VSSHP Käsitellyt lähetteet joista lähetteen käsittely yli 21 yli 21 % Aika lähetteen saapumisesta käsittelyyn mediaani Sydänkeskus ,4 3 Poikkileikkaustilanne osoittaa, että hoidon tarpeen arviointia odottavien keskimääräinen odotusaika oli noin kuukausi. Hoitoon pääsy toteutuu hoitotakuun mukaan ja kiireelliseen polikliiniseen arvioon potilas pääsee noin kahden viikon kuluessa. Sepelvaltimovarjoainekuvaukseen, kun potilaan tarve ei ole edellyttänyt kiireellistä hoitoa, hoitoon odottaminen kesti noin viisi viikkoa (taulukko 3 ja 4). TAULUKKO 3. SYDÄNKESKUKSESSA HOIDON TARPEEN ARVIOINTIA ODOTTANEET Erikoisalat VSSHP Käyntiä joista odottaneet yli 90 yli 90 % Aika lähetteen saapumisesta hoidon tarpeen arviointiin mediaani Sydänkeskus ,2 27,5 Yleiskardiologia Kardiologia Yhteensä ,3 TAULUKKO 4. SYDÄNKESKUKSEEN HOITOON ODOTTANEET Erikoisalat VSSHP Hoitoa odottavien joista odottaneet yli 180 yli 180 % Aika hoidon tarpeen arvioinnista hoitoon Sydänkeskus Yleiskardiologia Sepelvaltimohoito Rytmihäiriöhoito Sydän- ja rintaelinkirurgia Yhteensä

8 2. ASIAKASTULOKSET Potilaspalautteita vuonna 2015 tuli Sydänkeskukseen yhteensä 186 kpl (133 vuonna 2014). Palautteet käsiteltiin kuukausittain Sydänkeskuksen osastoilla, potilasturvallisuustyöryhmässä sekä johtoryhmässä. Potilaspalautteiden keskiarvo asteikolla 1-5 oli 4,7 (ka 4,7 vuonna 2014). Tavoitetaso saavutettiin ja potilaat olivat pääosin erittäin tyytyväisiä hoitoonsa (taulukko 5). Potilaspalautteita kerättiin lisäksi sydänosastolla 1 ja 2 sekä sydänpoliklinikalla QR-koodin avulla. Sydäntoimenpideosaston valvomohuoneessa oli kokeilussa ajalla MoodPointer Handy tablettilaite (palautteita yhteensä 107 kpl). TAULUKKO 5. POTILASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET SAIRAANHOITOPIIRIEN YHTEISIIN VIITEEN KYSYMYKSEEN SYDÄNKESKUKSESSA VUOSINA VUOSI 2015* VUOSI 2014 Kysymys n ka. 4&5 n ka. 4&5 1. Saamani hoito tai palvelu oli hyvää 175 4, , Henkilökunta kohteli minua hyvin 173 4, , Saamani tieto tutkimuksesta ja hoidosta oli ymmärrettävää 4. Hoitoani koskevat päätökset tehtiin yhdessä kanssani 173 4, , ,4 86, , Koin oloni turvalliseksi hoidon tai 171 4, ,7 92 * alkaen Loimaan aluesairaala, Salon aluesairaala ja Vakka-Suomen sairaala liittyivät Tyksiin. Vuoden 2015 luvuissa ei ole mukana lähisairaaloita. Reklamaatioiden määrä oli yhteensä 22 kpl (37 vuonna 2014), joista muistutuksia oli 3 kpl (8 vuonna 2014), kanteluita 0 kpl (6 vuonna 2014) ja Valviran, potilasvakuutuskeskuksen ja -lautakunnan selvityspyyntöjä yhteensä 19 kpl (23 vuonna 2014). Reklamaatiot käsiteltiin VSSHP:n ohjeistuksen mukaisesti. 8

9 3. LAADUNHALLINTA JA POTILASTURVALLISUUS Laadunhallinta Sydänkeskuksessa laadunhallintaa toteutettiin seuraamalla palautteita, kehittämällä osaamista, erilaisilla potilashoidon ja -palvelun kehittämishankkeilla ja näyttöön perustuvan tiedon sekä laatumittareiden ja -rekisterien avulla. EFQM- itsearviointi tehtiin vuoden 2015 vaihteessa akuutin sepelvaltimotautipotilaan hoidon prosessista, ennen päivystävän toimenpidelääkärin ja tiimin toiminnan aloitusta. Sydäntoimenpideosaston ulkoinen säteilytyön auditointi toteutettiin syksyllä Auditoinnissa arvioitiin osaston toiminta STM:n asetuksen 423/2000, viranomaisohjeistuksen, STM:n kliinisen asiantuntijaryhmän ja röntgensäteilyn käyttöön liittyvien ohjeiden sekä hyvien käytäntöjen näkökulmasta. Henkilöstön erityisosaamisen laajentamiseksi ja liikkuvuuden edistämiseksi Sydänkeskuksen sisäinen koulutusohjelma toteutui viikoittain. Koulutuksen sisällön suunnittelua ohjasivat potilaspalautteet, HaiPro-ilmoitukset, henkilöstön tarpeet ja päivystysasetus. Sairaanhoitajien ja lähihoitajien erityisosaamisen arviointiin kehitettiin osaamiskartta. Hoitohenkilöstön perehdytyksen lokikirja oli aktiivisessa käytössä ja perehdytyksen arviointikyselyllä kerättiin tietoa perehdytyksen onnistumisesta. Päivystysasetuksen voimaan astuessa Sydänkeskuksessa käynnistyi oma päivystystoiminta. Päivystävä kardiologi ja toimenpidelääkäri lisäsivät toiminnan varmuutta ja turvallisuutta. Akuutin sydäninfarktipotilaan viiveetön hoitaminen on onnistunut erinomaisesti koulutetun ja päivystysaikana osastoilta siirtyvän sekä kotoa varallaololta saapuvan hoitohenkilökunnan ansiosta. Järjestelmä on edellyttänyt osaamisen laajentamista sydäntoimenpidetyöhön sekä jatkuvaa koulutusta, mikä jatkuu edelleen. Lisäksi prosessin sujuvuuden kehittämiseksi sidosryhmätyöskentely päivystyksen ja teho-osaston kanssa on ollut tiivistä. Sydänkeskuksen toiminta kantasairaalan vuodeosastoilla on ollut toistuvasti ylikuormittunut ja osa vaativista sydänpotilaista joudutaan hoitamaan Sydänkeskuksen ulkopuolella, koska sairaansijoja ei ole suhteessa tarpeisiin riittävästi. Sydänvalvonnan sairaansijojen rajallinen määrä on puolestaan hidastanut sydänleikkauspotilaiden siirtymistä teho-osastolta jatkohoitoon Sydänkeskukseen. Tilannetta on pyritty helpottamaan hoitoaikoja lyhentämällä kehittäen sydäntoimenpideosaston ja sydänosaston 2 LEIKO- ja PÄIKI-toimintaa* ja kotiuttamaan potilaita saman vuorokauden aikana toimenpiteen jälkeen. Alun perin Sydänkeskukseen suunnitelluista vuodepaikoista siirtyi kaksi sairaansijaa takaisin syöpäosastolta vuoden 2015 aikana. Toiminnalliset muutokset ovat vaatineet henkilöstöresurssin muutoksia. Vuoden 2015 aikana otettiin käyttöön sekä sepelvaltimotoimenpide- että tahdistinrekisterit. Näihin rekistereihin kirjataan kaikkien sepelvaltimotoimenpidepotilaiden ja tahdistinpotilaiden yksityiskohtaiset hoitotiedot. Rekisterien avulla varmistetaan laadukkaan hoidon toteutuminen ja toiminnan kehittäminen. 9

10 koska ohjaus on toteutettava kovin lyhyessä ajassa. Sydänkeskuksessa on otettu käyttöön tehokkaasti erilaisia ryhmäohjauksia kuten sepelvaltimotautipotilaiden ensitietopäivät, tahdistinryhmäohjaus ja preoperatiivinen ryhmäohjaus sekä Sydänpiirin sydänhoitajan ryhmäohjaus. Ryhmäohjaus on yksi keino jakaa informaatiota useammalle henkilölle, potilaille ja läheisille samanaikaisesti ennen tai jälkeen sairaalaan tuloa tai toimenpidettä. Sydänkeskuksessa kehitettiin Potilas-TV -järjestelmä tukemaan sairaalassa olevan potilaan ja omaisen saamaa ohjausta. Potilas voi Potilas-TV:sta tutustua kirjalliseen ohjaus materiaaliin tai liikkuvaan kuvaan esim. leikkaukseen valmistautuessaan. Hoitotyön kirjaamisen sisällön laadunarviointi suoritettiin Sydänkeskukseen suunnitellun auditointimittarin avulla. Sisällön omavalvontaa toteutettiin systemaattisesti kolmen kuukauden välein. Kirjaamisen laadunarvioinnissa tarkasteltiin mm. potilaan kivun, mielialan, ravitsemuksen, haavan ja ihon kunnon arvioinnin kirjaamista ja niihin liittyvien mittareiden käyttöä. Näyttöön perustuvaa toimintaa tuettiin aktiivisella oppilaitos- ja yliopistoyhteistyöllä potilashoitoon liittyvien tutkimusten, opinnäytetöiden, harjoitustöiden ja koulutusten osalta. Sydänkeskuksessa kävi useita vierailijaryhmiä ulkomailta ja kotimaasta. Vuodeosastojen ohella myös Sydänkeskuksen poliklinikka toimii erittäin tehokkaasti eikä nykyisissä tiloissa voida virka-ajan puitteissa. Sydänpoliklinikan luonne on muuttunut toiminnoiltaan kiireellisemmäksi pika-poliklinikan myötä. Vaikeasta sydämen vajaatoiminnasta kärsivälle potilaille aloitettiin joulukuussa 2015 itsenäinen hoitajavastaanottotoiminta, jota tarjotaan kantasairaalan ja lähisairaaloiden sydänpoliklinikoilla. Hoitoviiveiden minimoimiseksi sydänpoliklinikalla on vähennetty entisestään kontrollikäyntejä mm. lisäämällä tahdistinpotilaiden etäseurantaa poliklinikkakäyntien sijaan. Pääosa turkulaisten sydänpotilaiden lähetteistä ohjataan Turun kaupungin sairaalan kardiologian poliklinikalle, ellei potilas erikseen toisin tahtoaan ilmoita. Lähipalveluja ja terveyskeskusyhteistyötä on kehitetty mm. aloittamalla kummikardiologi -toiminta, jolla yhdistettynä puhelinkonsultaatiomahdollisuuteen myös voidaan korvata osa avohoitokäynneistä. Sydänkeskuksessa potilaiden määrä on kasvanut vuosien aikana ja samalla potilaiden hoitoajat ovat lyhentyneet entisestään. Suunnitellusti sairaalaan tulevien toimenpidepotilaiden kotiutuminen tapahtuu usein jo samana päivänä ja sydänleikkauspotilaillakin hoitoaika erikoissairaanhoidossa on noin viikko. Lyhyiden hoitojaksojen vuoksi potilasohjaukseen on kiinnitetty viime vuosina erityistä huomiota, Yhteistyö Varsinais-Suomen sydänpiirin kanssa oli aktiivista. Sydänpiirin toiminta edisti potilaan kuntoutumista, omahoitoa ja sydänterveyden omaseurantaa. Potilasturvallisuus ja sairaalahygienia Sydänkeskuksessa tehtiin vuoden 2015 aikana yhteensä 207 potilasturvallisuuden poikkeamailmoitusta eli HaiPro-ilmoitusta (228 vuonna 2014). Poikkeamailmoituksista 40 % oli läheltä piti- tilanteita ja 60 % tapahtui potilaalle. Ilmoituksista suurin osa liittyi lääke- ja tiedonkulun poikkeamiin. Haittatapahtumista 65 % ei aiheuttanut haittaa potilaalle tai seuraus oli lievä (18 %). Poikkeamien riskiluokituksessa suurin ryhmä oli riskiluokka II (vähäinen riski). Pääosin poikkeamat aiheuttivat lisätyötä henkilökunnalle ja organisaation imagohaittaa. Poikkeaman syntyyn myötävaikuttavana tekijänä olivat useimmiten toimintatavat ja osaamisen sekä resurssien puutokset. 10

11 Potilasturvallisuuspoikkeamia käsiteltiin osastokokouksissa ja Sydänkeskuksen omassa potilasturvallisuuskokouksessa kuukausittain. Potilasturvallisuuden kehittämistoimenpiteinä järjestettiin koulutustilaisuuksia, systemaattista perehdytystä, uusittiin hoito-, valmistelu- ja toimintaohjeita sekä käyttöönotettiin uusia toimintatapoja (esim. Medanets-mobiilikirjaaminen, Sydänkeskuksen ISBAR-kortti). Osastofarmaseutin vakanssin valmistelu käynnistettiin ja välinehuoltajan työpanoksen tarpeesta käytiin neuvottelua SAPAn kanssa. Lääkehoidon turvallisuuden parantamiseksi aloitettiin lääkehoidontyöryhmän toiminta Neurotoimialueen kanssa. Lääkkeiden kaksoistarkastusta jatkettiin ja lääkkeiden laimennusta laminaarivirtauskaapissa lisättiin. Sydänkeskuksen oman päivystävän lääkärin ja akuutin sydäntoimenpidepotilaan hoidon järjestäminen vuoden 2015 alusta lisäsivät potilasturvallisuutta ja vähensivät hoidon viiveitä. Sydänkeskuksen yhteisilmoittautumisen käynnistyminen varmensi potilaiden henkilötietojen tarkistamisen ja potilasrannekkeen asettamisen. Jatkossa Sydänkeskuksen kehittämiskohteina ovat mm. tiedonkulku Sydänkeskuksen sisällä ja rajapinnoissa ja siten varmistaa potilaan turvallinen ja laadukas siirto hoitopaikasta toiseen. Infektioiden torjunnan ja sairaalahygienian käytäntöjä ja toteutumista selvitettiin YAMK-opinnäytetyön avulla. Opinnäytetyön tuloksena syntyivät tarkastuslistat leikkausvalmisteluihin ja toimenpiteisiin. TAULUKKO 6. POTILASTURVALLISUUDEN VARMISTAMISEKSI KÄYTÖSSÄ OLEVIEN MENETTELYTAPOJEN TOTEUTUMINEN SYDÄNKESKUKSESSA VUONNA Potilasturvallisuuden käsittely johtoryhmässä säännöllisesti (x/vuodessa) Potilasturvallisuustyöryhmän toiminnassa Työryhmän kokoontuminen (x/vuodessa) HaiPro-ilmoitusten pohjalta tehtyjen kehittämistoimenpiteiden lukumäärä Potilaan tunnistaminen: Tunnistusranneke käytössä Suullinen tunnistaminen käytännössä ISBAR raportoinnin tarkistuslista käytössä Kyllä Kyllä Kyllä Muut käytössä olevat tarkistuslistat Kyllä (leikkausvalmistelut, toimenpidevalmistelut, kotiutus) GTT Ei Infektioiden torjunnan INTO-verkkokoulutuksen käyneiden osuus % henkilöstöstä mennessä Käsihuuhdekulutus (l/1000hp) 65 Hoitoon liittyvät infektiot (HLI/100 HJ) 3,15 11

12 4. TOIMINNAN TULOKSET Laatu ja vaikuttavuus Tyksin Sydänkeskus seuraa kardiologian kehitystä ja on maamme kärjessä uusien hoitomuotojen omaksumisessa. Viime vuosina tällaisia hoitoja ovat olleet mm. erilaiset sydämen läppien ja muiden rakenteellisten vikojen katetritoimenpiteet, jotka ovat mahdollistaneet vakavasti sairaille potilaille perinteistä avosydänleikkausta turvallisemman toimenpiteen. Sydänkeskuksessa tehtiin paljon sydäntoimenpiteitä. Invasiivisen kardiologian toimenpidemäärät kasvoivat edelleen. Lisäksi TAVI läppien asennuksen tarpeen nopea lisääntyminen oli ennakoitua runsaampaa vuonna 2015 (49 tmp). Sydän- ja thoraxkirurgian toimenpidemäärät olivat saman suuntaisia suhteessa aiempiin vuosiin. Ulkokunnista tulevia vaativia toimenpidepotilaita hoidettiin myös suunniteltua enemmän, mikä johtui pääosin HUS:n elektrofysiologian jononpurkutoimenpiteistä, joita tehtiin Sydänkeskuksessa kevätkaudella. Sydänkirurgiassa on omaksuttu uusia hoitomuotoja aktiivisesti. Kirurgisen työn laatua seurataan vertaamalla kuolleisuutta eurooppalaiseen euroscore-riskinarviointi järjestelmään. Sydänkirurgiassa potilaiden NYHA- luokitus 1 oli 32 kpl, NYHA2 153 kpl, NYHA3 141 kpl ja NYHA4 72 kpl. Logistinen Euroscore -mittarin mukaan sepelvaltimo-ohitusleikkausten riskiarvo oli 3,5 %, aorttaläppäleikkausten 3,1 %, hiippaläppäleikkausten 3,3 %, aorttaleikkausten 7,3 % ja muiden sydänleikattujen 2,4 %. Logistinen Euroscore -riskiarvo on tilastollisesti korkeampi aorttaleikatuilla verrattuna muihin leikkauksiin johtuen usein aorttakirurgiaan painottuvista päivystyksellisistä ja hengenvaarallisista dissekaatioista. Sydänkeskus toimenpidehoitojen edelläkävijänä Sydänkeskus aloitti ensimmäisenä Pohjoismaissa suuressa aivoinfarkin vaarassa olevien eteisvärinäpotilaiden hoidon eteiskorvakkeen sulkulaitteilla, jos potilasta ei voitu hoitaa tavanomaisesti antikoagulaatiolla suuren vuotovaaran takia. Hyvien hoitotulosten jälkeen tämä katetrihoito on levinnyt kaikkiin yliopistosairaaloihin ja nykyisin hoidetaan Suomessa jo noin 100 potilasta vuodessa. Pohjoismaiden ensimmäinen hiippaläpän vuodon korjaus pumppaavaan sydämeen asennettavilla läppää tukevilla tekokordilla tehtiin Sydänkeskuksessa puolestaan keväällä Toimenpide tehdään katetritekniikalla pienestä sydämen kärjen alueelle tehtävästä viillosta ruokatorviultraääniohjauksessa. Ensimmäiset hoitotulokset osoittavat tämänkin menetelmän olevan tehokas hoito hyvin valikoiduille potilaille. Hoitoa harkitaan silloin kun suuri leikkausriski estää perinteisen leikkaushoidon eikä toisaalta pelkkä katetrikorjauskaan oleva riittävä toimenpide. Tekoläppäleikkauksen jälkeen jää joskus läppärenkaaseen vuotoaukko. Aikaisemmin ainoa hoitovaihtoehto oli suuririskinen uusintaleikkaus. Suomen ensimmäinen tekoläpän vierivuodon katetripaikkaus muistimetallipaikalla tehtiin Tyksin Sydänkeskuksessa vuonna Vuonna 2015 tehtiin puolestaan ensimmäinen hiippaläpän paikkaus. Toimenpiteet tehdään yleisanestesiassa ruokatorven kautta rekisteröidyn ultraäänikuvan ohjauksessa. Alla kuvassa vasemmalla aorttatekoläpän vierusvuoto (kirkas sinivihreä väri) ja oikealla muistimetallinen katetrilla asennettava laite, jolla vuoto voidaan korjata joko reisi- tai värttinävaltimon kautta ja potilas voidaan kotiuttaa seuraavana aamuna. Kirurgisen työn laatua seurataan myös mittaamalla elektiivisten sydänleikkauspotilaiden elämänlaatua ja toimintakykyä EQ5D- mittarilla ennen sydänleikkausta ja vuoden kuluttua leikkauksesta. 12

13 ainutlaatuinen sydännäytteiden biopankki, jolla pyritään selvittämään eteisvärinän, aorttaläppäahtauman, ja aortan sairauksien kudostason muutoksia ja kehittämään niihin uusia lääkemolekyylejä. Luotettavan yhteistyökumppanin maineen ansiosta Sydänkeskus on yhä useammin ensisijainen yhteistyökumppani (kansallinen koordinaattori) uusien lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden kansainvälisissä tilaustutkimuksissa, joissa tutkimuslääkkeet, laitteet ja hoito tulevat ilman kustannuksia sekä potilaalle että sairaanhoitopiirille. Sydänkeskus tekee laajaa yhteistyötä myös TRC:n (Turku Technology Research Center) kanssa suomalaisen terveysteknologian tutkimuksessa ja menossa on TE- KES ja Akatemiarahoitteisia projekteja mm. eteisvärinän ja sydäninfarktin itsehavaitsemisen edistämiseksi erilaisten uusien sovellusten (lähinnä mikrosensoriratkaisut) avulla (WHISPERS Soc, Whispers AF-detect, HeartAche) ja VTT:n beat-to-phone projekti (älypuhelinsovellukset). Näissä projekteissa kaikki potilasrekisteröinnit ja kliiniset tutkimukset tehdään Sydänkeskuksessa. Tutkimustoiminta Potilas-TV hanke on esimerkki toisentyyppisestä innovatiivisesta teollisuusyhteistyöstä ja kehittämishankkeesta, jossa perinteinen hotelli-tv idea tuodaan sairaalaan potilastyön ja potilasinformaation avuksi. Sydänkeskuksessa on järjestelmällisesti kehitetty kliinistä erikoisosaamista ja siihen perustuvaa tutkimusta sekä hoitomenetelmien vaikuttavuus- ja kehittämistutkimusta. Sydänkeskus on rakentanut toimivan kliinisen tutkimuksen organisaation, joka on mahdollistanut aktiivisen ja laajamittaisen tutkimusyhteistyön. Niinpä Sydänkeskus toimii koordinoivana keskuksena useissa kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimushankkeissa. Vuonna 2015 Sydänkeskuksessa oli käynnissä yhteensä 47 tutkimushanketta, joista pääosa on kliinisiä tutkijalähtöisiä hoitomenetelmien vaikuttavuustutkimuksia ja sydämen kuvantamismenetelmien kehittämis- ja arviointitutkimuksia. Tutkimushankkeista julkaistiin vuoden aikana 111 artikkelia pääosin kansainvälisissä arvostetuissa julkaisusarjoissa. Yksittäisistä tutkimuksista mainittakoon eteisvärinäpotilaiden rytminsiirtoa ja pallolaajennushoitoja koskeneet tutkimussarjat (FinCV ja AFCAS), jotka ovat muuttaneet potilasryhmän kansallisia ja kansainvälisiä hoitokäytäntöjä turvallisempaan suuntaan. Uusista Sydänkeskuksen vetämistä hankkeista suurin on eurooppalainen LAA-CLOSURE monikeskustutkimus, jossa pyritään satunnaistetussa tutkimusasetelmassa selvittämään optimaalista jatkohoitoa aortan bioproteesileikkauksen jälkeen. Sydänkeskuksen perustama CAREBANK on puolestaan kansainvälisesti 13

14 Laatupoikkeamat Hoitoon liittyvät infektiot Hoitoon liittyvien infektioiden määrää ja tyyppejä seurataan SAI-rekisterin avulla. SAI-ilmoitusten perusteella infektioiden määrä Sydänkeskuksessa oli 3,15 sataa hoitojaksoa kohti vuonna SIRO-rekisterin mukaan Sydänkeskuksen sepelvaltimoiden ohitusleikkausten infektioiden esiintyvyys oli 6,6 % (Suomi 2,2 %). Leikkausalueen infektioiden jälkiseurantaa tehostettiin v. 2015, mikä lisää raportoitujen infektioiden määrää verrattuna vertailusairaaloihin. Muut laatuindikaattorit Potilasvakuutuksen selvitys- ja vastinepyynnöt: 12 kappaletta Hoidon haittavaikutusdiagnoosikoodien (T80-T88) lukumäärä: 0,5 % hoitojaksoista (vakioimaton) 30 :n aikana alkuperäisen leikkauksen jälkeen komplikaation vuoksi tehdyt uusintaleikkaukset: 1,4 % leikkaushoitojaksoista Uusintaleikkauksia suoritettiin verenvuodon takia 44 kpl ja muun syyn takia 13 kpl. Välitön sairaalaoloaikana tapahtuva kuolema leikkauksen jälkeen tapahtui 19 potilaalle. Vuodeosastolle päivystyksenä tulleet potilaat 30 vuorokauden sisällä edellisen hoitojakson päättymisestä: 7 % (vakioimaton) Hoitojaksokuolleisuus: 1,7 % (vakioimaton) *ss = sairaansija *LEIKO-toiminta= kotoa leikkaukseen *PÄIKI = kotoa toimenpiteeseen, toimenpiteestä kotiin *TAVI = katetrilla asennettava aorttaläppä 14

6.3.2. Sydänkeskus KAAVIO 6.3.2.1. SYDÄMEN VARJOAINEKUVAUKSET TYKSISSÄ VUOSINA 2011 2013.

6.3.2. Sydänkeskus KAAVIO 6.3.2.1. SYDÄMEN VARJOAINEKUVAUKSET TYKSISSÄ VUOSINA 2011 2013. 6.3.2. Sydänkeskus Sydänkeskus muutti keväällä 2013 uusiin yhtenäisiin tiloihin T-sairaalaan. Toimialue muodostettiin Tyksin kardiologisesta toiminnasta sekä sydän- ja rintaelinkirurgiasta. Uusi organisaatiomalli

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Sydänkeskus

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Sydänkeskus Potilashoidon vuosikertomus Sydänkeskus 6.3.2 Sydänkeskus Sydänkeskus muutti keväällä uusiin yhtenäisiin tiloihin T-sairaalaan. Toimialue muodostettiin Tyksin kardiologisesta toiminnasta sekä sydän- ja

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Turunmaan sairaala

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Turunmaan sairaala Potilashoidon vuosikertomus 2015 Turunmaan sairaala Turunmaan sairaala (TMS) Sairaala on toiminut sairaanhoitopiirin liikelaitoksena vuoden 2006 alusta alkaen. Se tarjoaa erikoissairaanhoidon palveluita

Lisätiedot

6.3.4. Neurotoimialue

6.3.4. Neurotoimialue 6.3.4. Neurotoimialue TAULUKO 6.3.4.2. NEUROTOIMIALUEEN TUNNUSLUVUT VASTUUALUEITTAIN VUONNA 2013. Neurotoimialue muodostettiin yhdistämällä kolme erikoisalaa (neurologia, neurokirurgia ja verisuonikirurgia),

Lisätiedot

6.3.7. Naistenklinikka

6.3.7. Naistenklinikka TAULUKO 6.3.7.1. NAISTENKLINIKALLE SAAPUNEET LÄHETTEET VASTUUALUEITTAIN VUONNA 2013. Toimintaluvut vastuualueittain vuodelta 2013 on kuvattu taulukossa 6.3.7.2. TAULUKKO 6.3.7.2. NAISTENKLINIKAN TOIMINTALUVUT

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Naistenklinikka

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Naistenklinikka Potilashoidon vuosikertomus 2015 Naistenklinikka Naistenklinikka 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Naistenklinikka vastaa synnytysten ja naistentautien hoidosta VSSHP:n alueella. Erityisvastuualueeseen kuuluvat

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Potilashoidon vuosikertomus Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka TAULUKKO 6.3.3.1. VATSAELINKIRURGIAN JA UROLOGIAN KLINIKAN TOIMINNAN TUNNUSLUVUT VASTUUALUEITTAIN VUONNA. Erikoisalan koodi ja nimi

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2016 Turunmaan sairaala

Potilashoidon vuosikertomus 2016 Turunmaan sairaala Potilashoidon vuosikertomus 2016 Turunmaan sairaala Turunmaan sairaala (TMS) Sairaala on toiminut sairaanhoitopiirin liikelaitoksena vuoden 2006 alusta alkaen. Se tarjoaa erikoissairaanhoidon palveluita

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Potilashoidon vuosikertomus 2015 Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikan toiminta käsittää

Lisätiedot

6.3.1. Tules (tuki- ja liikuntaelinsairaudet)

6.3.1. Tules (tuki- ja liikuntaelinsairaudet) 6.3.1. Tules (tuki- ja liikuntaelinsairaudet) TAULUKKO 6.3.1.2. TULES-TOIMINNAN TUNNUSLUVUT VASTUUALUEITTAIN VUONNA 2013. Organisaatiouudistuksen yhteydessä tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoidossa tehtiin

Lisätiedot

kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm

kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm Toiminta016 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk Kardiologia i Jyri Lomm SISÄLLYS Kardiologian linja 2 Tilat ja toiminta 3 Henkilöstö 3 Sydäntutkimusyksiköt 4 Kardiologian poliklinikkapalvelut

Lisätiedot

6.3.10. Totek (toimenpidepalvelut, tehohoito ja kivunhoito)

6.3.10. Totek (toimenpidepalvelut, tehohoito ja kivunhoito) 6.3.10. Totek (toimenpidepalvelut, tehohoito ja kivunhoito) TAULUKKO 6.3.10.2. TEHO-OSASTON TOIMINTALUVUT VUOSINA 2011 2013. Totek tuottaa Tyksin toimialueille leikkaussalipalvelut ja tehohoitopalvelun.

Lisätiedot

Sisätautien hoito tänään Lapin keskussairaalassa

Sisätautien hoito tänään Lapin keskussairaalassa Sisätautien hoito tänään Lapin keskussairaalassa 26.4.2016 Potilas- ja omaisneuvostonkokous Auditorio Sisätautien ylil., medisiinisen tulosalueen johtaja Susanna Halonen Sisätautien ja ihotautien tulosyksikkö

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Sydänkeskus. Potilashoidon vuosikertomus 2015 Tules (Tuki- ja liikuntaelinsairaudet)

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Sydänkeskus. Potilashoidon vuosikertomus 2015 Tules (Tuki- ja liikuntaelinsairaudet) Potilashoidon vuosikertomus 2015 Sydänkeskus Potilashoidon vuosikertomus 2015 Tules (Tuki- ja liikuntaelinsairaudet) Tules (tuki- ja liikuntaelinsairaudet) 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Yksisairaalamuutoksen

Lisätiedot

kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm

kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm Toiminta17 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk Kardiologia i Jyri Lomm SISÄLLYS Kardiologian linja 2 Tilat ja toiminta 3 Henkilöstö 3 Sydäntutkimusyksiköt 4 Kardiologian poliklinikkapalvelut

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Operatiivinen toiminta ja syöpätaudit

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Operatiivinen toiminta ja syöpätaudit Potilashoidon vuosikertomus 2015 Operatiivinen toiminta ja syöpätaudit Operatiivinen toiminta ja syöpätaudit 1.TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN TO6 Operatiivinen toiminta ja syöpätaudit -toimialue kattaa korva-,

Lisätiedot

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 449/00.04.01/2012 150 Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Tiivistelmä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Neurotoimialue

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Neurotoimialue Potilashoidon vuosikertomus 2014 Neurotoimialue 6.3.4. Neurotoimialue 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Neurotoimialueella yhdistyy aikuisten neurologisten potilaiden diagnostiikka, ja kuntoutus. Toiminta on

Lisätiedot

6.3.5. Medisiininen toimialue

6.3.5. Medisiininen toimialue 6.3.5. Medisiininen toimialue Medisiinisen toimialueen tavoitteena on tarjota mahdollisimman hyvää potilashoitoa turvallisessa ympäristössä parhaiden asiantuntijoiden antamana. Samalla pyrimme turvaamaan

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Tules (tuki- ja liikuntaelinsairaudet)

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Tules (tuki- ja liikuntaelinsairaudet) Potilashoidon vuosikertomus 2014 Tules (tuki- ja liikuntaelinsairaudet) 6.3.1. Tules (tuki- ja liikuntaelinsairaudet) 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Tuki- ja liikuntaelinsairauksien toimialueen toiminta

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus HYKS Sisätaudit ja kuntoutus

Potilashoidon vuosikertomus HYKS Sisätaudit ja kuntoutus 1 Potilashoidon vuosikertomus 2016 HYKS Sisätaudit ja kuntoutus 2 Johdanto Vuosi 2016 oli toinen täysi vuosi uusille tulosyksiköille. Vuoteen 2015 verrattuna tulosyksikössä ei lukuun ottamatta yhteispoliklinikoiden

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2016 Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka

Potilashoidon vuosikertomus 2016 Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Potilashoidon vuosikertomus 2016 Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikan toimintaan kuuluvat

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Joulukuu Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja

Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Joulukuu Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Joulukuu 218 Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja 1. 2. 2 Katsauksen sisältö 1. TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET Sitovien tavoitteiden toteutuminen Hoitoon

Lisätiedot

Ca rea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

Ca rea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Ca rea 16.6.2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Kymenlaakson n vastine valtioneuvoston asetusluonnokseen erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä (STM/ 1605/2017) koskien kardiologiaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Neurotoimialue

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Neurotoimialue Potilashoidon vuosikertomus 2015 Neurotoimialue Neurotoimialue 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Neurotoimialueella yhdistyy aikuisten neuroalojen potilaiden diagnostiikka ja hoito sekä lääkinnällinen kuntoutus.

Lisätiedot

LIITE 2. VAARATAPAHTUMIEN RAPORTOINTI (HAIPRO) PPSHP:SSÄ 2010

LIITE 2. VAARATAPAHTUMIEN RAPORTOINTI (HAIPRO) PPSHP:SSÄ 2010 LIITE 1. POTILASPALAUTE VUOSINA 2006 2010 Palautemäärät 2010 Vuosi Spontaanin palautteen määrä kpl (luvut sis. myös sähköisen palautteen) 2006 2454 2007 2278 2008 1766 2009 1894 2010 1614 LIITE 2. VAARATAPAHTUMIEN

Lisätiedot

Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus. Tiina Huusko LT

Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus. Tiina Huusko LT Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus Tiina Huusko LT 08.02.2018 Sidonnaisuudet Lonkkamurtuman KH suositustyöryhmän pj Luustoliiton hallitus Footer Text 2 Lonkkamurtumapotilan kuntoutus Kuntoutuksen

Lisätiedot

Kaikki alkaa oikeastaan ovesta

Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Psykiatrian palvelutoiminnan muutos laitospaikoista avohoitoon 7.4.2016 Mielen terveyttä asiakas vai potilas terveydenhuollossa Hyvinkään sairaanhoitoalueen alueellinen koulutus

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 16.4.2014. Kivuton sairaala projekti vuonna 2013

Anna-Maija Koivusalo 16.4.2014. Kivuton sairaala projekti vuonna 2013 Anna-Maija Koivusalo 16.4.214 Kivuton sairaala projekti vuonna 213 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin kahdeksannen kerran syksyllä 213 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2016 Naistenklinikka

Potilashoidon vuosikertomus 2016 Naistenklinikka Potilashoidon vuosikertomus 2016 Naistenklinikka Naistenklinikka 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Naistenklinikka vastaa synnytysten ja naistentautien hoidosta VSSHP:n alueella. Erityisvastuualueeseen kuuluvat

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2011 Sairaanhoitopiirin nimi: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen

Lisätiedot

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Anna-Mari Hekkala LT, kardiologi Ylilääkäri, Suomen sydänliitto ry 1 Suomen Sydänliitto ry Sydän- ja verisuonisairaudet ovat suomalaisten

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Naistenklinikka

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Naistenklinikka Potilashoidon vuosikertomus 2014 Naistenklinikka 6.3.7. Naistenklinikka 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Naistenklinikalla saavutettiin toiminnalliset tavoitteet vuonna 2014. Synnytystoiminta oli vakaata,

Lisätiedot

kertomus 2 keuhkokesk Sydänlinja Jyri Lomm

kertomus 2 keuhkokesk Sydänlinja Jyri Lomm Toiminta015 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk Sydänlinja i Jyri Lomm Sydänlinja Sydän- ja keuhkokeskuksen sydänlinja vastaa HYKS:n aluen kardiologisesta erikoissairaanhoidosta ja HUS:n sairaanhoito-

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Marraskuu Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja

Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Marraskuu Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Marraskuu 218 Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja 1. 2. 2 Katsauksen sisältö 1. TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET Sitovien tavoitteiden toteutuminen

Lisätiedot

Coxan vuodeosaston ja ortopedisesti suuntautuneiden kirurgisten vuodeosastojen kuvailu

Coxan vuodeosaston ja ortopedisesti suuntautuneiden kirurgisten vuodeosastojen kuvailu Coxan vuodeosaston ja ortopedisesti suuntautuneiden kirurgisten vuodeosastojen kuvailu Työpaperi T17 Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto 2009-2011 (VeTe) Hoitotyön henkilöstövoimavarojen

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin kannanotto TYKS Vakka-Suomen sairaalan tulevaisuudesta

Uudenkaupungin kaupungin kannanotto TYKS Vakka-Suomen sairaalan tulevaisuudesta Kaupunginhallitus 304 12.09.2016 Uudenkaupungin kaupungin kannanotto TYKS Vakka-Suomen sairaalan tulevaisuudesta 2156/00.01.00/2016 KHALL 12.09.2016 304 Taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on

Lisätiedot

Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön

Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön Sirpa Salin, projektipäällikkö, PSHPn Tarja Tervo-Heikkinen, projektipäällikkö, HH-osahanke Esityksen sisältö - -hanke, HH-osahanke - Osahankkeen tavoitteet

Lisätiedot

KESKUSSAIRAALASSA. Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS

KESKUSSAIRAALASSA. Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS A N E S T E S I A H O I TA JA N T Y Ö K E S K I SUOMEN KESKUSSAIRAALASSA Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS T YÖPISTEET v Leikkaussalit (3 leikkausosastoa) v Kiertohoitajuus v Heräämöt x 3 v Silmäyksikkö

Lisätiedot

Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus)

Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) 1 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos THM, esh Marja Renholm Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) LEKTIO 6.11.2015

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2016

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2016 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2016 Potilasturvallisuusilmoitukset vuonna 2016 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä tehtiin vuonna 2016 yhteensä 2332 potilaaseen/asiakkaaseen

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN LONKKAMURTUMA- JA SEPELVALTIMOTAUTI- POTILAIDEN HOIDOSSA MEILLÄ JA MUUALLA. Unto Häkkinen

MISSÄ MENNÄÄN LONKKAMURTUMA- JA SEPELVALTIMOTAUTI- POTILAIDEN HOIDOSSA MEILLÄ JA MUUALLA. Unto Häkkinen MISSÄ MENNÄÄN LONKKAMURTUMA- JA SEPELVALTIMOTAUTI- POTILAIDEN HOIDOSSA MEILLÄ JA MUUALLA Unto Häkkinen 1 SISÄLTÖ Pohjosmainen vertailu (EuroHOPE), vuodet 2006-2014 Oslon ja pääkaupunkiseudun vertailu,

Lisätiedot

Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari

Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari Hallintoylihoitaja Pirjo Kejonen 17.5.2011 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari Potilaan ohjaus Potilaan ja omaisten

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Kivuton sairaala projekti vuonna 214 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin yhdeksännen kerran syksyllä 214 pääosin Euroopan kipuviikolla (viikko 42). Mukana

Lisätiedot

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Huhtikuu 4/2017 Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto

Lisätiedot

Turkulaisten VSSHP:n käyttö 1-12 /2017 vs / Asiantuntijalääkäri Jane Marttila ja controller Pekka Paatonen/

Turkulaisten VSSHP:n käyttö 1-12 /2017 vs / Asiantuntijalääkäri Jane Marttila ja controller Pekka Paatonen/ Turkulaisten VSSHP:n käyttö 1-12 /2017 vs. 1-12 / 2016 Asiantuntijalääkäri Jane Marttila ja controller Pekka Paatonen/ 14.2.2018 1. Suoritteet ja kustannukset Turkulaisten suoritteiden ja kustannusten

Lisätiedot

KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut

KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut Miksi sairaalan pitää uudistua? toimintaympäristö muuttuu nopeasti väestö ikääntyy

Lisätiedot

www.sydansairaala.fi Palveluhinnasto 2016 KARDIOLOGIAN JA SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIAN PALVELUT Hinnasto voimassa 1.1.2016 alkaen toistaiseksi.

www.sydansairaala.fi Palveluhinnasto 2016 KARDIOLOGIAN JA SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIAN PALVELUT Hinnasto voimassa 1.1.2016 alkaen toistaiseksi. www.sydansairaala.fi Palveluhinnasto 2016 KARDIOLOGIAN JA SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIAN PALVELUT Hinnasto voimassa 1.1.2016 alkaen toistaiseksi. Käsitteitä: - Elektiivinen: ennalta suunniteltu, potilaalle

Lisätiedot

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Kokemuksia omaishoitajien tukemisesta ja tunnistamisesta syöpätautien poliklinikalla ja sydäntautien vuodeosastolla A32 Näkökulmia omaishoitajuuteen Erikoissairaanhoidossa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 1.3.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 1.3.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 73 8.2.2011 pöydälle pantu asia LAUSUNTO ALOITTEESTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSTA KOTIUTETTAVIEN JATKOHOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2010-3092 Esityslistan asia TJA/8 TJA

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

SYDÄNINFARKTIPOTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

SYDÄNINFARKTIPOTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN SYDÄNINFARKTIPOTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Terveyden edistämisen seminaari 3.3.2009 Aila Ruuth-Setälä Salon aluesairaala, sisätautien yksikkö Osastonhoitaja, TtM Sisätautien yksikön ja yleissairaalapsykiatrian

Lisätiedot

Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa. Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala

Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa. Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa Oulu: OKS

Lisätiedot

Selkäydinvammapotilaiden hoidon keskittäminen. OYS:iin, TAYS:iin ja HYKS:iin. Mauri Kallinen, LT, dosentti, vs.kuntoutusylilää OYS, lääl

Selkäydinvammapotilaiden hoidon keskittäminen. OYS:iin, TAYS:iin ja HYKS:iin. Mauri Kallinen, LT, dosentti, vs.kuntoutusylilää OYS, lääl Selkäydinvammapotilaiden hoidon keskittäminen OYS:iin, TAYS:iin ja HYKS:iin Mauri Kallinen, LT, dosentti, vs.kuntoutusylilää ääkäri, OYS, lääl ääkinnällinen kuntoutus 18.10.2012 Keskittämisen perusteet

Lisätiedot

Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa. Järvenpään kotihoidon omavalvonta

Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa. Järvenpään kotihoidon omavalvonta Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa Järvenpään kotihoidon omavalvonta Järvenpään kaupunki Tiina Palmu 14.12.2017 Omavalvontaa ohjaavat tahot Omavalvontaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2016 Medisiininen toimialue

Potilashoidon vuosikertomus 2016 Medisiininen toimialue Potilashoidon vuosikertomus 2016 Medisiininen toimialue 1 Medisiininen toimialue 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Medisiininen toimialue tuottaa potilashoitoa turvallisessa ympäristössä parhaiden asiantuntijoiden

Lisätiedot

kertomus 2 Hematologi Aino Lepän

kertomus 2 Hematologi Aino Lepän Toiminta015 kertomus 2 skus e k ä p ö y S S HYK a Hematologi talo Aino Lepän SISÄLLYS Toiminta 2 Toiminnan tulokset 5 Laadunhallinta ja potilasturvallisuus 7 Kehittämisprojektit 8 Käynnissä olevat tutkimukset

Lisätiedot

Töissä. TEKSTI KUVAT

Töissä. TEKSTI KUVAT 26 Töissä. TEKSTI KUVAT 27 Havainnointitutkimuksessa vain 63 prosenttia henkilökunnasta desinfioi kätensä ennen potilaskontaktia. Sitä vastoin 79 prosenttia meni käsihuuhdepurkille potilaskontaktin jälkeen.

Lisätiedot

HaiPro verkostotapaaminen - HAIPRO vaara ja haittatapahtumien raportointi Kotkan kaupungilla -

HaiPro verkostotapaaminen - HAIPRO vaara ja haittatapahtumien raportointi Kotkan kaupungilla - HaiPro verkostotapaaminen - HAIPRO vaara ja haittatapahtumien raportointi Kotkan kaupungilla - Projektipäällikkö Sara Haimi-Liikkanen Projektityöntekijä Minna Labbas 24.11.2011 HaiPro Kotkan kaupungilla

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Lean periaatteet Arvon tuottaminen asiakkaalle Sellaisten turhien vaiheiden havaitseminen ja poistaminen, jotka eivät tuota lisäarvoa

Lisätiedot

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.8.2011 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jokilaakson sairaala, Jämsä Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen

Lisätiedot

Asiakkuuden kehittämisseminaari Case Terveydenhuolto Tietoa asiakkaalle palveluntuottajan valinnan tueksi

Asiakkuuden kehittämisseminaari Case Terveydenhuolto Tietoa asiakkaalle palveluntuottajan valinnan tueksi Asiakkuuden kehittämisseminaari Case Terveydenhuolto Tietoa asiakkaalle palveluntuottajan valinnan tueksi Päivi Koivuranta-Vaara LKT, hallintoylilääkäri Valinnanvapaus 1) Perusterveydenhuolto Oikeus valita

Lisätiedot

SAIRAALAHYGIENIA JA HOITOON LIITTYVÄT INFEKTIOT VUONNA 2017

SAIRAALAHYGIENIA JA HOITOON LIITTYVÄT INFEKTIOT VUONNA 2017 SAIRAALAHYGIENIA JA HOITOON LIITTYVÄT INFEKTIOT VUONNA 2017 1 Käsidesinfektioaineen kulutus on sairaalahygienian laadun mittari. Käsihuuhteen litrainen kulutus suhteutettuna hoitopäiviin on ollut kasvutrendissä.

Lisätiedot

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt 2016 Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto on kerätty sähköisellä

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2012 Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Jämsän kaupunki/jokilaakson sairala Erikoisalat Hoitoa

Lisätiedot

Infektioiden torjunta potilasturvallisuussuunnitelmassa

Infektioiden torjunta potilasturvallisuussuunnitelmassa Infektioiden torjunta potilasturvallisuussuunnitelmassa Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 18.-19.5.2017 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä Potilasturvallisuuskoordinaattori TtM, tohtorikoulutettava

Lisätiedot

Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa. Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja

Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa. Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Lasten ja nuorten klinikka tänään Tarjoamme palveluita viidellä eri vastuualueella: Lasten ja nuorten veri- ja

Lisätiedot

Päiväkirurgisen potilaan kivun hoito Heikki Antila ATOTEK

Päiväkirurgisen potilaan kivun hoito Heikki Antila ATOTEK Päiväkirurgisen potilaan kivun hoito Heikki Antila ATOTEK Elektiivisten hoitojaksojen lukumäärä, suhteutus asukaslukuun ja päiväkirurgiassa tehtyjen toimenpiteiden osuus sairaanhoitopiireittäin 2000 2013

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2017

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2017 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2017 Potilasturvallisuusilmoitukset vuonna 2017 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä tehtiin vuonna 2017 yhteensä 2602 potilaaseen/asiakkaaseen

Lisätiedot

HOITOTYÖTÄ POTILAAN PARHAAKSI

HOITOTYÖTÄ POTILAAN PARHAAKSI HOITOTYÖTÄ POTILAAN PARHAAKSI HUS:n hoitotyön ammatillinen toimintamalli noudattaa magneettisairaalaviitekehystä. 58 mm HUS:n hoitotyön ammatillinen toimintamalli on ensimmäinen kokonaisvaltainen kuvaus

Lisätiedot

FONIATRIAN EVOLUUTIO

FONIATRIAN EVOLUUTIO FONIATRIAN EVOLUUTIO 2010 2018 Suomen ensimmäinen Foniatrian poliklinikka avattiin vuonna 1948. Foniatrian alaan kuuluvat äänen, puheen ja kielen häiriöt sekä nielemishäiriöt. Suurimmat potilasryhmät ovat

Lisätiedot

Keski-Suomen keskussairaalan yhteispäivystys

Keski-Suomen keskussairaalan yhteispäivystys Keski-Suomen keskussairaalan yhteispäivystys Sairaalapäivät 2010 23.-24.11.2010, Finlandia-talo, Helsinki toimialueen johtaja Jorma Teittinen Päivystyksen toimialue Keski-Suomen sairaanhoitopiiri KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

Potilasturvallisuuskatsaus

Potilasturvallisuuskatsaus Potilasturvallisuuskatsaus Kuntayhtymähallitus 21.1.2014 Maijaterttu Tiainen Ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Miksi potilasturvallisuuteen täytyy kiinnittää huomiota? joka vuosi kuolee tieliikenteessä

Lisätiedot

Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014

Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014 Miten infektiontorjunnan laatua voidaan mitata ja arvioida pitkäaikaishoitolaitoksissa Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014 NÄKÖKULMIA LAATUUN JA LAADUN

Lisätiedot

PERUSTERVEYDENHUOLLON VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS. Kumppanuusneuvottelut 2015

PERUSTERVEYDENHUOLLON VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS. Kumppanuusneuvottelut 2015 PERUSTERVEYDENHUOLLON VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS Kumppanuusneuvottelut 2015 LAIT JA ASETUKSET PERUSTANA TERVEYDENHUOLTOLAKI Jonka pyrkimyksenä on: - Toteuttaa väestön tarvitsemien palvelujen yhdenvertaista

Lisätiedot

Henkilöstötarpeen arviointi perusterveydenhuollossa

Henkilöstötarpeen arviointi perusterveydenhuollossa Henkilöstötarpeen arviointi perusterveydenhuollossa Rinnakkaissessio: Hoitotyön henkilöstövoimavarojen hallinta 6.9.2011 klo 13:40 14:00 Sirkka Kukkola, johtava ylihoitaja, ESH,SHJ,THT Riihimäen seudun

Lisätiedot

Kardiologian edistysaskeleita

Kardiologian edistysaskeleita Kardiologian edistysaskeleita 1997 2007 Kardiologian edistysaskeleita 1997 2007 Kustantaja: Suomen Kardiologinen Seura Kirjapaino: Kalevaprint Oy 2008 ISBN 978-952-92-3129-4 SISÄLLYS Kiitos...8 1 Johdanto...

Lisätiedot

Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi

Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi VeTePO -osahanke 18.10.2011 Kehittämisen lähtökohdat 1 VeTe Potilasohjaus on yksi hoitamisen ydintehtävistä, joka kuuluu lain perusteella potilaan oikeuksiin

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä (kuntayhtymä) TULOS-/VASTUUYKSIKKÖ: koko kuntayhtymä VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti.

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN Hallitus 8.2.2010, LIITE 8 SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN JA UUDENMAAN Hallitus 8.2.2010, LIITE 8 SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Hallitus 8.2.2010, LIITE 8 PAIKALLINEN SOPIMUS LÄÄKÄREIDEN NS. KLIINISEN LISÄTYÖN JA MUUN HENKILÖSTÖN TÄHÄN LIITTYVÄN TAI RINNASTETTAVAN TYÖN KORVAUSPERUSTEET 1 Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa, Uusikaupunki)

Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa, Uusikaupunki) Osastot AVH-valvonta Tyks kuntoutusosasto neurokirurgian osasto neurologian osasto Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa,

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.8.2012 Jokilaakson sairaala Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli

Lisätiedot

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ?

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? THM M Mustajoki Sairaanhoitajan käsikirjan päätoimittaja - MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? M Mustajoki 290506 1 Miksi? Kaikilla potilas(!) ja sairaanhoitaja - sama tieto Perustelut

Lisätiedot

Palveluhinnasto 2015 KARDIOLOGIAN JA SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIAN PALVELUT. www.sydansairaala.fi PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SOPIMUSASIAKKAAT

Palveluhinnasto 2015 KARDIOLOGIAN JA SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIAN PALVELUT. www.sydansairaala.fi PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SOPIMUSASIAKKAAT www.sydansairaala.fi Palveluhinnasto 2015 KARDIOLOGIAN JA SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIAN PALVELUT PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SOPIMUSASIAKKAAT Hinnasto voimassa 1.1.2015 alkaen toistaiseksi. Käsitteitä:

Lisätiedot

Hoitoon liittyvien infektioiden seuranta. Kun tiedetään hoitoon liittyvien infektioiden esiintyvyys

Hoitoon liittyvien infektioiden seuranta. Kun tiedetään hoitoon liittyvien infektioiden esiintyvyys Hygieniayhdyshenkilön rooli hoitoon liittyvien infektioiden seurannassa Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 16.-17.3.2016 Hygieniahoitaja Raija Järvinen, infektioiden torjuntayksikkö, OYS p. 040 5060997/raija.jarvinen@ppshp.fi

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus. Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys

Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus. Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus Säännökset hoitopaikan valintaoikeudesta sisältyvät terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Kuntien palautteet ja keskustelu kirjauksineen

Kuntien palautteet ja keskustelu kirjauksineen Kuntaneuvottelu 22.4.2015 O-P Lehtonen Katsaus sairaanhoitopiirin toimintaan ja talouteen 2014 Samuli Saarni: Sairaanhoitopiirin toiminnalliset tavoitteet 2015 uudistusten tilannekatsaus Arja Pesonen:

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA POTILASOHJAUS HANKE 2009-2011 TEKONIVELPOTILAAN OHJAUS

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA POTILASOHJAUS HANKE 2009-2011 TEKONIVELPOTILAAN OHJAUS NÄYTTÖÖN PERUSTUVA POTILASOHJAUS HANKE 2009-2011 TEKONIVELPOTILAAN OHJAUS Hanke- esittely Tekonivelpotilaan hoitoketju Mitä potilasohjaus on? Nivelrikko sairautena ja nivelrikon hoito polvi ja lonkka Käypähoitosuositukset

Lisätiedot

24.9.2015 24.9.2015 1 Potilasturvallisuusstrategiasta käytännön toiminnaksi Edistämme potilasturvallisuutta yhdessä 2009-2013 Asetus 341/2011 Laadunhallinnasta ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (5) 335 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite kuntouttavasta hoitotyöstä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen

Lisätiedot

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: -----------------------------------------

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- 1(16) Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä Potilaan käsikirja Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- Meritullinkatu 8, Helsinki

Lisätiedot

oyl Konsta Pamilo 9/27/12 3 9/27/12 4 9/27/12 5 Tekonivel leikausten määrän on arvioitu lisääntyvän 50% tulevan vuosi kymmenen aikana Revisio taakka kasvaa Paine terveydenhuollon kustannusten laskemiseen

Lisätiedot

VUODEN 2011 TOIMINNAN TOTEUTUMINEN

VUODEN 2011 TOIMINNAN TOTEUTUMINEN POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI VUODEN 2011 TOIMINNAN TOTEUTUMINEN TK SEMINAARI 19.4.2012 johtajaylilääkäri SISÄLTÖ Haasteet Toiminnan kehittäminen Toimintaluvut Osastojen käyttöaste (kuormitus) ja

Lisätiedot

HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS

HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS ENSIN - NÄKYMÄ POTILASTURVALLISUUS SILMÄLASIEN KAUTTA Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot (STESO) ry VERKOSTOTAPAAMINEN 14.3.2017 Tuula Saarikoski, Potilasturvallisuuskoordinaattori,

Lisätiedot

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1 Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011 Annikki Niiranen 1 Potilasturvallisuus ja laadunhallinta kehittämistyön keskiössä Johtaminen korostuu Johdon vastuu toiminnasta Henkilöstön

Lisätiedot