Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Sivu 1 / / /2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto Oikaisuvaatimus elinkeino- ja kilpailukykyjaoston päätöksestä, yleisten rakennusten tontin vuokrauksesta Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh Laura Schrey, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Kaupunginhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen, joka on tehty elinkeino- ja kilpailukykyjaoston tekemästä päätöksestä 96. Päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, jaosto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Käsittely Kankkonen poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HallL 28 5-kohta). Byman teki seuraavan ehdotuksen: Kaupunginhallitus hyväksyy oikaisuvaatimuksen, koska tehty poikkeamispäätös ei perustu mihinkään olemassa olleeseen lakiin. Laki on annettu jäljempänä , eli sitä ei ole ollut olemassa ja aikaisempi laki on lakannut olemasta vuoden 2014 alussa. Särkijärvi Bymanin kannattamana teki seuraavan ehdotuksen: Vuokraehtoihin lisätään, että hankkeessa tulee noudattaa valtuuston hyväksymää asemakaavaa lukuunottamatta määräystä tontin osoittamisesta kaupungin tarpeisiin. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi Bymanin ehdotuksen raukeavan kannattamattomana. Puheenjohtaja totesi, että ei ota Särkijärven ehdotusta käsittelyyn, koska kaupunginhallitus ei ole toimivaltainen päättämään ehdotuksen mukaisesti. Päätös Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin. Oheismateriaali

2 Kaupunginhallitus Sivu 2 / 2 - Oikaisuvaatimus Selostus Yleistä Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti , että Kilossa sijaitseva yleisten rakennusten tontti 10 korttelista vuokrataan Y-Säätiölle perustettavan yhtiön lukuun nuorisoasuntojen rakentamista varten. Pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi Oikaisuvaatimuksen tekijät ovat tehneet päätöksestä oikaisun oikaisuvaatimukselle säädettynä määräaikana. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto on puoltanut hanketta lainvoimaiseksi tulleella päätöksellä vuoden 2015 erityisryhmähankkeiden avustusten sekä niihin liittyvien korkotukihakemusten haussa. Elinkeino- ja kilpailukykyjaoston toimivaltaan kuuluu Espoon kaupunginhallituksen johtosäännön 5 :n mukaan mm. päättää työpaikkatonttien sekä asuntotonttien vuokraamisesta. Vuokrauspäätöksen täytäntöönpanon ehtona elinkeino- ja kilpailukykyjaoston tekemässä päätöksessä on poikkeamispäätöksen myöntäminen. Oikaisuvaatimuksessa vedotaan siihen, että hanke ei sovellu tontille ja ympäristöönsä. Hankkeen lopullinen soveltuvuus tontille ratkaistaan erillisissä poikkeuslupamenettelyssä ja rakennuslupamenettelyssä. Kaupunkisuunnittelupäällikkö on myöntänyt hankkeelle poikkeamispäätöksen Poikkeamispäätöksestä on vireillä valituksia Helsingin hallinto-oikeudessa. Tontin kaavamerkintä Oikaisuvaatimuksen tekijöiden mukaan tontille suunniteltu toiminta ei ole asemakaavan mukaista ja hanke vaatii asemakaavan muutoksen asuintontiksi. Tontti on vahvistetussa Kellarimäki - Friisinmäki -asemakaavassa merkitty yleisten rakennusten korttelialueelle Y, joka on varattu kunnan tarpeisiin (merkintä -k). Oikaisuvaatimuksen alaisessa päätöksessä on täytäntöönpanoon liittyvä ehto, jonka mukaan vuokrauspäätös raukeaa, mikäli tontilla vireillä olevaa poikkeamispäätöstä asemakaavan Y-kkaavamääräyksen k-indeksistä ei myönnetä. Y-säätiö on hakenut kaupunkisuunnittelukeskukselta poikkeusta asemakaavan mukaisesta käyttötarkoituksesta, koska hakijana on yksityinen taho, vaikka alue on varattu Espoon kaupungin tarpeisiin. Poikkeamispäätöksessä on poikettu asemakaavan Y-k-merkinnän k-indeksistä, koska kaupunki ei ole rakentajana eikä palveluntuottajana. Lisäksi Y-tontin on katsottu soveltuvan Y-Säätiön nuorisoasuntojen rakentamishankkeeseen, koska hanke sisältää tukiasumista, joka vaatii henkilökuntaa. Yli puolet (60 %) hankkeen asunnoista on tukiasuntoja ja

3 Kaupunginhallitus Sivu 3 / 3 Päätöshistoria loput nuorisoasuntoja. Kaupunki tilaa palvelut ja osoittaa asukkaat tukiasuntoihin. Luontoarvot Espoon kaupungin tekninen keskus on tehnyt Kilo - Etelä-Leppävaaran luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman vuosille Suunnitelma koskee ainoastaan virkistysalueiden hoitoa, eikä vuokrattavan tontin alueelle ole osoitettu kuvionumeroa tai hoitoluokitusta. Tontin alue on pääosin peltoa. Oikaisuvaatimuksen tekijät ovat huolissaan siitä, että rakentaminen estää metsän ja peltoalueen käyttöä koulujen ja päiväkotien opetuksessa. Tontin toteuttaminen ei kuitenkaan estä tonttiin rajoittuvan metsäalueen (asemakaavassa VP) käyttämistä opetuskäyttöön. Tontin pohjoisosa on lainvoimaisessa asemakaavassa rajattu rakennusalan ulkopuolelle, mutta kuuluu kuitenkin tonttiin, eikä ole osa yleistä virkistysaluetta, kuten oikaisuvaatimuksen jättäjä toteaa. Tontin vuokraoikeuden saaja on hakenut ja saanut poikkeusluvan rakennusten sijoittamiseksi rakennusalan ulkopuolelle tontin alueelle. Myös oikaisuvaatimuksessa mainitut hakijan mainitsemat muistutukset (naapurien kuulemiset ja lehti-ilmoituksen perusteella tulleet muistutukset) hankkeesta, on jätetty poikkeuslupamenettelyn yhteydessä. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen olisi katsottava syntyneen virheellisessä järjestyksessä tai päätöksen tehneen toimielimen ylittäneen päätöstä tehdessään toimivaltansa. Tontinvuokrauspäätös ei myöskään ole lainvastainen. Näin ollen oikaisuvaatimus tulee hylätä. Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päättää, että Espoon kaupunki vuokraa Y-Säätiölle perustettavan yhtiön lukuun 54. kaupunginosan (Kilo) korttelin tontin 10 nuorisoasuntojen rakentamista varten. Vuokrasopimuksen pääehdot: 1. Vuokra-aika on 60 vuotta. 2. Vuokra on ,76 euroa vuodessa (perusvuokra). Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin siten, että perusvuokrana on edellä mainittu vuokra ja perusindeksilukuna vuoden 2014 lokakuun indeksiluku.

4 Kaupunginhallitus Sivu 4 / 4 3. Tontille tulee rakentaa valtion tukemia nuorisoasuntoja, jotka ovat kerrosalaltaan vähintään 70 % tontin rakennusoikeuden määrästä käyttöönottokuntoon kolmen (3) vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta. 4. Mikäli vuokramies laiminlyö rakentamisvelvollisuuden täyttämisen, vuokramies sitoutuu maksamaan vuokranantajalle sopimussakkoa, jonka määrä on viivästysajan vuokra 4-kertaisena. Sopimussakkoa tulee maksaa kuitenkin enintään 5 vuodelta. 5. Vuokramies sitoutuu olemaan luovuttamatta tontteja kolmannelle ilman kaupungin suostumusta ennen rakentamisvelvollisuuden täyttämistä. Mikäli näin tapahtuu, sitoutuu vuokramies maksamaan kertasuorituksena korvauksen, jonka määrä on tonttien luovutusajankohdan vuosivuokra 30-kertaisena. 6. Vuokrasopimusta ei voi irtisanoa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen hyväksymän korkotukilainan laina-aikana. Täytäntöönpanoon liittyviä ehtoja Mikäli tontilla vireillä olevaa poikkeamispäätöstä asemakaavan Y-kkaavamääräyksen k-indeksistä (k = kaupungin tarpeisiin) ei myönnetä, tämä vuokrauspäätös raukeaa. Mikäli hanke ei saa myönteistä avustus- ja korkotukilainapäätöstä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta, tämä vuokrauspäätös raukeaa. Vuokrauspäätös on voimassa saakka, johon mennessä vuokrasopimukset on allekirjoitettava. Tontinsaaja on tietoinen, että kaupunki on vuokrannut tontilla sijaitsevan pellon saakka voimassa olevalla vuokrasopimuksella eikä uutta tonttia koskevaa vuokrasopimusta voi allekirjoittaa ennen Tontinsaaja valtuutetaan hakemaan kustannuksellaan rakennuslupaa ja muita tarvittavia lupia ennen kuin vuokrasopimukset on allekirjoitettu. Tontinsaajalla tai sen valtuuttamalla on oikeus tehdä tontin alueella hankkeen edellyttämiä maaperä- ym. tutkimuksia. Em. tutkimusten tekemisestä ennen pellonvuokrasopimuksen päättymistä on sovittava nykyisen vuokralaisen kanssa. Rakentamistoimenpiteitä ei saa aloittaa ennen kuin vuokrasopimus on allekirjoitettu. Kaupunki ei vastaa tontinsaajalle mahdollisesti aiheutuvista kustannuksista tai vahingoista siinä tapauksessa, että tämä päätös ei johda vuokrasopimuksen allekirjoittamiseen. Teknisen toimen johtaja valtuutetaan laatimaan ja allekirjoittamaan yksityiskohtaiset ehdot sisältävä vuokrasopimus.

5 Kaupunginhallitus Sivu 5 / 5 Päätös Tiedoksi Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. - Oikaisuvaatimuksen tekijät - Y-Säätiö, Juha Kaakinen

6 Kaupunginhallitus Sivu 6 / 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 6.10.2014 Kaupunginhallitus 54 2.2.2015 105 Yleisten rakennusten tontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96 06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen St1 Oy:lle ja Suomen Pesupaikat Oy:lle Nuijalasta, kortteli tontti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen St1 Oy:lle ja Suomen Pesupaikat Oy:lle Nuijalasta, kortteli tontti 13.03.2017 Sivu 1 / 1 387/2016 02.07.00 61 6.6.2016 31 Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen St1 Oy:lle ja Suomen Pesupaikat Oy:lle Nuijalasta, kortteli 54154 tontti Valmistelijat / lisätiedot: Juha

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 05.05.2014 Sivu 1 / 1 2916/10.00.02/2013 76 2.9.2013 47 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Sinikallion Hoitokodille, kortteli 60060 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4535/10.00.02/2012 104 5.11.2012 62 Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin 21162 tontit 1 ja 2 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin tontti 1 14.12.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 1.6.2015 138 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1602/02.07.00/2015 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102 19.10.2015 Sivu 1 / 1 2976/10.00.02/2014 124 1.12.2014 102 Yhden asuntotontin vuokrauspäätös ja viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihakun 2014) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin vuokraus Gumbölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun, korttelin tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin vuokraus Gumbölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun, korttelin tontti 1 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4744/2015 02.07.00 116 Asuntotontin vuokraus Gumbölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun, korttelin 71038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin tontti 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin tontti 5 19.12.2016 Sivu 1 / 1 874/2016 02.07.00 35 4.4.2016 122 Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin 47540 tontti 5 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 04.02.2013 Sivu 1 / 1 3508/02.07.00/2011 12 Kahden Kauklahdessa sijaitsevan asuntotontin sekä niitä palvelevan pysäköintitontin vuokraaminen Espoon Asunnot Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3 04.11.2013 Sivu 1 / 1 4558/02.07.00/2013 111 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 64015 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101 19.10.2015 Sivu 1 / 1 4091/02.07.00/2015 101 Kerrostalotontin vuokraus Saunalahdesta Asunto Oy Espoon Saunamajuri -yhtiölle (Avain Asumisoikeus Oy), korttelin 42214 tontti 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen St1 Oy:lle ja Suomen Pesupaikat Oy:lle Nuijalasta, korttelin tontti 7

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen St1 Oy:lle ja Suomen Pesupaikat Oy:lle Nuijalasta, korttelin tontti 7 06.06.2016 Sivu 1 / 1 387/2016 02.07.00 61 Liiketontin vuokraaminen St1 Oy:lle ja Suomen Pesupaikat Oy:lle Nuijalasta, korttelin 54154 tontti 7 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5499/02.07.00/2014 7 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku 2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku 2014) 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2976/10.00.02/2014 124 1.12.2014 102 19.10.2015 63 Viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku 2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1 02.02.2015 Sivu 1 / 1 177/02.07.00/2015 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 04.04.2016 Sivu 1 / 1 874/2016 02.07.00 35 Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115 04.11.2013 Sivu 1 / 1 467/02.07.00/2012 115 Vuokrauspäätöksen jatkaminen Sähkö-Polar Oy:lle perustettavan kiinteistöyhtiön lukuun, kortteli 30350 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5500/02.07.00/2014 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 42063 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 15.04.2013 Sivu 1 / 1 1734/02.07.00/2013 33 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Matti Tausalle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastorakennuksen ja tuotantotilan rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1 09.05.2016 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 4.5.2015 140 14.12.2015 46 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli 42122 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1948/2016 02.07.00 51 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 860/2016 02.07.00 29 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 16.01.2017 Sivu 1 / 1 90/2017 02.07.00 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12 03.06.2013 Sivu 1 / 1 2513/02.07.00/2013 64 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli 85128 tontti 12 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09) 816 25911 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1596/02.07.00/2015 38 Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 08.05.2017 Sivu 1 / 1 1528/2017 02.07.00 39 10.4.2017 52 Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5 11.01.2016 Sivu 1 / 1 5571/2015 02.07.00 5 Teollisuustontin vuokraaminen Scanoffice Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Juvanmalmilta, kortteli 85129 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli tontti 6 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1949/2016 02.07.00 52 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli 85127 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1374/2016 02.07.00 39 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1195/02.07.00/2013 20 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Risorius Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastohallirakennuksen rakentamista varten, kortteli 85128 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 03.12.2012 Sivu 1 / 1 5022/02.07.00/2012 128 Liiketontin vuokraaminen Espoonlahdesta Suomen Autopesukatu Oy:lle autopesukadun ja polttonesteiden automaattisen jakelupisteen rakentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 11.08.2014 Sivu 1 / 1 1997/02.07.00/2014 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6 16.11.2015 Sivu 1 / 1 5498/02.07.00/2014 6 12.1.2015 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1370/02.07.00/2015 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23 12.03.2012 Sivu 1 / 1 1134/02.07.00/2012 23 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4698/2015 02.07.00 122 Teollisuustontin vuokraaminen Tero Tahkolalle, kortteli 85127 tontti 13 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry

Espoon kaupunki Pöytäkirja Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry 13.02.2017 Sivu 1 / 1 3920/10.00.02/2015 87 21.9.2015 94 19.9.2016 20 Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry Valmistelijat / lisätiedot: Juha

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. 124 Asuntotonttien vuokraus Kauklahdesta ja Kurttilasta (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. 124 Asuntotonttien vuokraus Kauklahdesta ja Kurttilasta (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku) 01.12.2014 Sivu 1 / 1 2976/10.00.02/2014 124 Asuntotonttien vuokraus Kauklahdesta ja Kurttilasta (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku) Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin vuokraus Espoon keskuksesta TA-Asumisoikeus Oy:lle, korttelin tontti 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin vuokraus Espoon keskuksesta TA-Asumisoikeus Oy:lle, korttelin tontti 2 19.12.2016 Sivu 1 / 1 5166/2016 10.00.02 123 Kerrostalotontin vuokraus Espoon keskuksesta TA-Asumisoikeus Oy:lle, korttelin 40191 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16 13.02.2017 Sivu 1 / 1 861/2016 02.07.00 25 7.3.2016 16 Golfin talviharjoittelukeskuksen tontin vuokrauspäätöksen jatkaminen ja harjoittelualueen varauspäätöksen uudistaminen, Oy Season Golf Ab Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 08.05.2017 Sivu 1 / 1 2049/2017 02.07.00 47 Kerrostalotonttien vuokraus Otaniemestä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle ja Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle, korttelin 10014 tontit 11 ja 12 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1 10.03.2014 Sivu 1 / 1 5071/02.07.00/2011 28 Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli 81130 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 363. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 363. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 4679/02.07.00/2012 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen liiketontista Henttaalta NCC Property Development Oy:lle, korttelin tontti 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen liiketontista Henttaalta NCC Property Development Oy:lle, korttelin tontti 2 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2493/2016 02.07.00 60 Alueen vuokraaminen liiketontista Henttaalta NCC Property Development Oy:lle, korttelin 21183 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin tontit 2 ja 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin tontit 2 ja 5 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1487/10.00.02/2015 35 Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 01.06.2015 Sivu 1 / 1 5502/02.07.00/2014 58 Tontin ja maanalaisen alueen vuokraaminen Gumbölestä sekä tontin laajennuksen vuokraaminen Muuralasta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY),

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 85 8.9.2014 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus 256 15.9.2014 205 Kiinteistöosakeyhtiön myyntipäätöksen jatkaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 13.04.2015 Sivu 1 / 1 5322/10.00.02/2014 33 Kolmen kerrostalotontin vuokraus ja kahden kerrostalotontin varaus Espoon keskuksesta sekä yhden kerrostalotontin varaus Saunalahdesta (Suviniityn ja Saunalahden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 03.12.2012 Sivu 1 / 1 4730/02.07.00/2012 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia) 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 49 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001 tontti 3 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2228/02.07.00/2014 57 Asuinkerrostalotontin myynti Niittykummusta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle, SATO Asunnot Oy:lle ja SRV Rakennus Oy:lle, kortteli 15051 tuleva tontti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36 04.04.2016 Sivu 1 / 1 5322/10.00.02/2014 33 13.4.2015 36 Yhden kerrostalotontin myynti, kolmen kerrostalotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen ja yhden kerrostalotontin varauspäätöksen jatkaminen Espoon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 2248/02.07.00/2015 57 1.6.2015 15 1.2.2016 30 Kahden omakotitontin lisääminen jatkuvaan tonttihakuun Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti 06.10.2014 Sivu 1 / 1 2937/10.00.02/2012 72 27.8.2012 77 2.9.2013 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. 66 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Martinsillassa Sähkö-Polar Oy:lle, kortteli 30350 tontti 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. 66 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Martinsillassa Sähkö-Polar Oy:lle, kortteli 30350 tontti 2 03.06.2013 Sivu 1 / 1 467/02.07.00/2012 14 6.2.2012 66 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Martinsillassa Sähkö-Polar Oy:lle, kortteli 30350 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuinkerrostalotonttien AK /1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuinkerrostalotonttien AK /1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle 13.03.2017 Sivu 1 / 1 5473/2016 02.08.00 27 Asuinkerrostalotonttien AK-1 12221/1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle Valmistelija / lisätiedot: Jouni Lindberg, puh. 043 826 9051 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31 15.04.2013 Sivu 1 / 1 6105/10.00.02/2011 118 3.12.2012 31 Myyntipäätöksen jatkaminen Matinkylän metrokeskuksesta Citycon Oyj:lle ja NCC Property Development Oy:lle liikekeskuksen laajentamista varten korttelissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54 14.05.2012 Sivu 1 / 1 3449/02.07.00/2011 54 Tontin myyminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskukselle liikerakennushankkeen rakentamista varten, kortteli 60022 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 3889/2015 10.00.02 176 Vastaus oikaisuvaatimuksiin, jotka koskevat kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston muutettua päätöstä myydä kaksi tonttia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014 05.05.2014 Sivu 1 / 1 1937/02.07.00/2014 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valmistelijat / lisätiedot: Laine Henry, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valmistelijat / lisätiedot: Laine Henry, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi 08.10.2012 Sivu 1 / 1 4130/02.07.00/2012 91 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Laine Henry, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Alueen vuokraaminen Kaitaalta Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Alueen vuokraaminen Kaitaalta Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 11.01.2016 Sivu 1 / 1 5572/2015 02.07.00 4 Alueen vuokraaminen Kaitaalta Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2017 Sivu 1 / 1 1018/2017 02.07.00 35 Siirtolapuutarha-alueen vuokrasopimuksen muuttaminen, Kiinteistö Oy Espoon Niipperin Puutarhakylä 1 ja Kiinteistö Oy Espoon Niipperin Puutarhakylä 2 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 10.03.2014 Sivu 1 / 1 984/02.07.00/2014 27 Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2248/02.07.00/2015 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 85 8.9.2014 256 Kiinteistö Oy Koskelonteollisuus 3 -nimisen yhtiön myynti Conorin Oy:lle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2016 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2287/2016 02.07.00 67 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4717/2015 10.03.01 118 Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin 50245 tuleva tontti 4 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 04.05.2015 Sivu 1 / 1 2008/02.07.00/2015 45 Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 133

Espoon kaupunki Pöytäkirja 133 14.12.2015 Sivu 1 / 1 3049/2015 02.07.00 133 Kerrostalotontin myynti Tapiolasta Insinööritoimisto Bertel Ekengren Oy:lle perustettavan asunto-osakeyhtiön lukuun, korttelin 12044 tontti 1 Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Asuntotontin 297-33-33-2 (Lehtoniementie 114) vuokraaminen / Lakea Kiinteistöt Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin varauksen jatkaminen Kauklahdessa Arkkitehtitoimisto Erat Oy:lle, korttelin tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin varauksen jatkaminen Kauklahdessa Arkkitehtitoimisto Erat Oy:lle, korttelin tontti 1 08.09.2014 Sivu 1 / 1 4713/10.00.02/2012 124 3.12.2012 116 4.11.2013 87 Asuntotontin varauksen jatkaminen Kauklahdessa Arkkitehtitoimisto Erat Oy:lle, korttelin 44059 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 06.10.2014 Sivu 1 / 51 Kokoustiedot Aika 06.10.2014 maanantai klo 8:00-10:05 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Ari Konttas, puheenjohtaja Christina

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 778/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 778/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 18 Asianro 778/10.00.02.01/2017 Tontin 297-33-46-3 (Kaivannonlahdenkatu 15) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74 27.08.2012 Sivu 1 / 1 3505/02.07.00/2012 74 Tontin myyminen Leppävaarasta Jukka ja Elina Hynyselle Jiffel Music Groupin yhtiöiden työ- /asuntotilojen rakentamista varten, kortteli 51289 tontti 6 Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2684/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2684/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) 59 Asianro 2684/10.00.02.01/2016 Y-tontin 297-34-34-3 (Sipulikatu 4) vuokraaminen / Vaalijalan kuntayhtymä Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 193 Asianro 6664/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-20-20-4 (Keski-Kaari 33) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli tontti 1 16.01.2017 Sivu 1 / 1 900/10.00.02/2014 46 5.5.2014 63 1.6.2015 66 6.6.2016 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44001 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Tonttihaku / Juvanmalmi

Tonttihaku / Juvanmalmi Maanvuokrasopimuksen sisältö Tontin vuokraamisessa noudatetaan kaupungin tonttien vuokrauksessa tavanomaisesti noudattamia luovutusehtoja sekä kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston mahdollisesti

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 04.11.2013 Sivu 1 / 46 Kokoustiedot Aika 04.11.2013 maanantai klo 8:00-9:30 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Ari Konttas, puheenjohtaja Christina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuin- liike- ja toimistorakennusten tontin myynti Tapiolasta Skanska Talonrakennus Oy:lle, korttelin tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuin- liike- ja toimistorakennusten tontin myynti Tapiolasta Skanska Talonrakennus Oy:lle, korttelin tontti 1 09.05.2016 Sivu 1 / 1 664/2016 02.07.00 45 Asuin- liike- ja toimistorakennusten tontin myynti Tapiolasta Skanska Talonrakennus Oy:lle, korttelin 12222 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 13.03.2017 Sivu 1 / 1 4717/2015 10.03.01 118 16.11.2015 32 Yleisten rakennusten tontin varauksen uudistaminen Lintuvaarasta Kehitysvammaisten Palvelusäätiö sr:lle, korttelin 50245 tontti 4 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3 28.11.2016 Sivu 1 / 1 4675/2016 10.00.02 113 Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin 12221 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot