Kohti tulevaa SOTEa käyttäjälähtöisen yhteiskehittämisen hengessä. Kristiina Strandman, HTT Rovaniemi
|
|
- Maria Pirjo Majanlahti
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kohti tulevaa SOTEa käyttäjälähtöisen yhteiskehittämisen hengessä Kristiina Strandman, HTT Rovaniemi
2 Kuntien ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristö on muuttunut 1970 Staattisuus 1980 Säännöllisyys 1990 Kompleksisuus Epäjatkuvuus Yllätyksellinen Pirstaleinen Kaoottinen Turbulentti Hallitsematon Lähde: Tulevaisuuden johtaminen 2020 Pentti Sydänmaanlakka (toim.)
3 Tämä edellyttää meiltä uudenlaisia toimintatapoja totuttujen tilalle edellä esitetyn kaltaisen toimintaympäristön pirullisia ongelmia ei onnistuta ratkomaan rationaalisesti (kts. Vartiainen ym. 2013, Conklin 2005) Rationaalisen pitkäkestoisen suunnittelun ja selvittämisen sijasta on ryhdyttävä tekemään ja toimimaan siis kokeilemaan ja oppimaan kokeilujen kautta Myös päätöksentekomme ja strategiamme tarvitsevat tuunausta mahdollistamaan edellinen lupa toimia Ketterän kokeilukulttuurin salliminen Ja myös kriisijohtamisen opit päätöksentekoon toimitaan Oppivan organisaation opit - täydellisyyden tavoittelusta virheiden ja epäonnistumisten sallimiseen
4 Meillä ei ole yhtään ylimääräisiä resursseja hukattavana joten kaikki olemassa olevat voimavaramme on vapautettava laajasti käyttöön tämä tarkoittaa käytännössä laajaa ja avointa tasavertaista osallisuutta kaikilla on vastuu olla mukana talkoissa tuomassa erilaisia näkökulmia kulloinkin käsittelyssä olevien asioiden edistämiseksi ja kokeilemiseksi
5 Osallisia ovat siis Käyttäjät ja laajemmin kuntalaiset, henkilöstö, johto (ml. poliittinen johto), sidosryhmät ja yhteistyökumppanit laajasti Pelkkä yhden tahon näkökulma ei riitä ratkomaan epäjatkuvan toimintaympäristön haasteita Kuntalaiset ovat vielä aliarvioitu resurssi kunnan palvelujen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioimisessa Vaikkakin kuntalaisten osallisuus on kuntien lakisääteinen velvollisuus (mm. kuntalaki) Tulossa myös tulevaan sote-lakiin
6 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ytimessä tasavertaiseen osallisuuteen pohjautuva käyttäjälähtöinen yhteiskehittäminen Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden osallisuus omassa asiassaan laajasti hyväksytty ja turvattu lainsäädännöllä, mutta käytännössä vielä usein näennäistä (esim. Hennala 2011, Valkama 2012) Kuntalaisten ja palvelunkäyttäjien suora osallisuus on tarpeellista, sillä asiantuntijat eivät pysty yksin tuottamaan asiakasymmärrystä (esim. Crawford ym. 2002, Valkama 2012, Hennala 2011, vrt. Ahola & Ylitalo 2013)
7 Käyttäjälähtöinen yhteiskehittäminen tarkoittaa yksinkertaistaen sitä, että kaikki osapuolet ketä asia koskettaa ovat mukana muutoksessa ja että muutosta tehdään käyttäjälähtöisesti Keskiöön nousevat tällöin tasavertainen osallisuus ja toimijuus, olemassa olevan osaamisresurssin täysimääräinen hyödyntäminen, laaja dialogi, korkea luottamus, vastuullisuus sekä strategia, joka tarkoittaa lupaa toimia (kts. Strandman & Palo 2015, vielä julkaisematon)
8 Taustateoriat esitetylle näkemykselle Tasavertaiseen osallisuuteen pohjautuva käyttäjälähtöinen yhteiskehittäminen voidaan kytkeä kompleksisuusajatteluun sekä deliberatiivisen demokratian ja New Public Service teorioihin (kts. Strandman & Palo 2015)
9 Deliberatiivinen eli pohtiva ja laajennettu demokratia kuvaa kuntalaisten ja päättäjien sekä hallinnon toimijoiden välistä uudenlaista suhdetta, joka perustuu laajaan osallisuuteen ja dialogiin (esim. Vartiainen & Raisio 2011, Dryzek 2000)
10 New Public Service julkisen johtamisen teorian oppien mukaan kuntalaisten ja julkisten palvelujen suhdetta määritellään uudella tavalla painottamalla laajaa osallisuutta ja dialogin merkitystä julkisten palvelujen johtamisessa (kts. Esim. Tiirinki 2014, Denhardt & Vinzant-Denhardt 2000, Virtanen & Stenvall 2014) Asiakkaan rooli nähdään laajemmin tasavertaisena toimijana, asiantuntijana ja kansalaisena eikä pelkkänä muutosprosessin kohteena
11 Suljetusta innovaatiotoiminnasta avoimeen käyttäjälähtöiseen yhteiskehittämiseen Sidosryhmät ja yhteistyökumppanit Henkilökunta Palveluorganisaatio ja sen johtaminen Strategia = lupa toimia Oppiva organisaatio Tasavertainen osallisuus Dialogi Luottamus Vastuullisuus Uskallus kokeilla Poliittinen ja virkamiesjohto Päätöksenteko Kuntalaiset laajasti sekä käyttäjät eli asiakkaat (Kts. Virtanen & Stenvall 2014)
12 Tämä edellyttää meiltä uusia asenteita ja työkaluja dialogi ja dialogitaidot ovat tässä keskiössä Dialogilla tarkoitetaan tässä yhdessä ajattelemisen prosessia, jossa yhteisen moniäänisen perehtymisen kautta syntyy uusi lopputulos (kts. esim. Senge 2001) Kaikki osapuolet saman pöydän ääressä Kaikkien on kuultava ja kuunneltava toisten näkökulmia ja kerrottava oma näkökulmansa näin voi syntyä uutta Rajapintoja ei voi avata kuin saman pöydän ääressä Tasavertaista osallisuuden tunnetta ei synny erillään.
13 Hyvä dialogi saa aikaan positiivisen kehän Tunne tasavertaisesta toimijuudesta Tuottaa luottamusta Tuottaa vastuullisuutta Vapauttaa osaamisresursseja käyttöön Tuottaa sitoutumista Laajentaa osallisuutta toimijoiden omien verkostojen kautta Synnyttää uutta Parantaa edelleen dialogin laatua ja myös lisää sitä
14 Dialogin pohjalla on ajatus siitä Tarvitaan yhteistä ajattelua yksi taho ei kykene sanelemaan ilmiöiden ja asioiden kokonaisuutta Ymmärrys siitä, että jokaisella on yhtäläinen oikeus osallistua Toisten ihmisten ja heidän erilaisten näkökulmien arvostaminen Ilman dialogia keskusteluista tulee poteroihin vetäytynyttä väittelyä, ohi puhumista, pinnallista keskustelua ja kuuntelemisen kyvyttömyyttä Ilman dialogia ei synny uusia oivalluksia Ilman dialogia turhaudutaan Luo mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja ja herättää oivalluksia, joiden kautta on mahdollista järjestää omat ennakkokäsitykset uuteen uskoon (esim. Isaacs 2001, Roman 2005, Senge 2001, Strandman 2009, 2010)
15 Tätä kautta Muutosprosessissa koetaan enemmän innostusta, synnytetään uutta luovia innovaatioita ja opitaan yhdessä uutta Päätöksenteko helpottuu, koska kaikki toimijat yhdessä Tarvitsemmekin enemmän nimenomaan positiivista ja motivoivaa kehittämistä toisten toimijoiden hyvien ideoiden torppaamista ja omasta näkökulmasta poikkeavien näkökulmien arvostelua on jo riittämiin (kts. Stenvall & Virtanen 2012)
16 Kokeiluja ja hyviä kokemuksia käyttäjien mukaan ottamisesta on Erilaiset asiakasraadit ja foorumit Kokemusasiantuntija toiminta Kehittäjäasiakastoiminta
17 Lopuksi Vaikuttaa siltä, että yksikään osallistujataho ei yksin pääse siihen lopputulokseen, mihin päästään yhdessä yhdistämällä erilaiset näkökulmat ja asiantuntijuudet Tarvitsemme dialogitaitoja ja työkaluja Positiivista ja kanssa ihmisiä arvostavaa kehittämisotetta
18 Kiitoksia ja hyvää syksyn jatkoa kaikille!
Osallisuus ja vaikuttaminen Lapin sote-uudistuksessa (LSHP:n alueen kuntien tuotantoalueen valmistelu)
Työpaperi, 11.8.2015 Osallisuus ja vaikuttaminen Lapin sote-uudistuksessa (LSHP:n alueen kuntien tuotantoalueen valmistelu) Tuulikki Louet-Lehtoniemi & Kristiina Strandman 11.8.2015 Pohjoinen SOTE ja tuottamisen
Miten kuntia ja alueita voidaan tukea muutostyössä? Terttu Pakarinen
Miten kuntia ja alueita voidaan tukea muutostyössä? Terttu Pakarinen 11.1.2016 Toimintaympäristön muutosvoimakkuuden kasvu 1970 Staa9suus 1980 Säännöllisyys 1990 Kompleksisuus 2000- Epäjatkuvuus Yllätyksellinen
Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin?
Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Katja Syvärinen USO - verkostoprojektin päätösseminaari 21.11.2018 Saako muuttaa? Mitä saa muuttaa? Kuka antaa luvan? Osallisuus - mihin? Omaan
Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala
Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari 20.4.2017 Marika Ahola ja Asta Niskala Kumppanuutta kotona pärjäämisen tukemiseksi o Vuorossaan viides lappilaisen kokemuksellisen asiantuntijuuden
Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala
Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari 20.4.2017 Marika Ahola ja Asta Niskala Kumppanuutta kotona pärjäämisen tukemiseksi o Vuorossaan viides lappilaisen kokemuksellisen asiantuntijuuden
Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta
Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta Yhteiskehittämö -seminaari 25.3.2019 Katja Sankalahti 2.4.2019 1 LUO LUOTTAMUSTA suojele lasta Mahdollisimman varhain, avoimesti ja yhdessä Lasketut
Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen
Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä
Älykäs johtaminen kestävän uudistumisen mahdollistajana
Älykäs kestävän uudistumisen mahdollistajana Toimitusjohtaja, FT Pentti Sydänmaanlakka Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella seminaari 9.3.2017 ESITYKSEN TEEMAT Yllätyksellinen toimintaympäristö
Sosiaalinen media ja osallisuus
Sosiaalinen media ja osallisuus 15.9.2011 Kuntamarkkinat, Helsinki Antti Syväjärvi Hallintotieteen professori 1 Esityksen rakenne I Sosiaalisesta mediasta kunnissa II Uudesta osallisuudesta kunnissa 2
Millaisia rooleja ja tehtäviä on esimiehellä yhteiskehittämisessä?
Millaisia rooleja ja tehtäviä on esimiehellä yhteiskehittämisessä? Työpaja 7.11.2017 Reijo Kauppila, Muutosvalmennus Reijo Kauppila Oy Työnohjaaja, johdon valmentaja, KM, Psykodraamakouluttaja TEP reijo.kauppila@muutosvalmennus.fi,
Miten rakennamme älykästä suomalaista verkostoyhteiskuntaa hyvällä johtamisella?
Miten rakennamme älykästä suomalaista verkostoyhteiskuntaa hyvällä johtamisella? Pentti Sydänmaanlakka & Pekka Jääskö Jyväskylä 12.1.2018 ESITYKSEN TEEMAT Yllätyksellinen toimintaympäristö ja ilkeät ongelmat
Kokeilut uudistusten vauhdittajana
Kokeilut uudistusten vauhdittajana Varatoimitusjohtaja Timo Reina, Suomen Kuntaliitto Kuntakokeilujen loppuseminaari 22.3.2017 Miksi kokeiluja tarvitaan? Toimintaympäristön muutosvoimakkuuden kasvu johtamisen
Palvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä.
Palvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä. Satu Miettinen, professori Lapin yliopisto Palvelumuotoilu on strategisen johtamisen väline.
Sote-liikelaitoksen visio ja arvot
Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa Hanna Harju-Virtanen, projektipäällikkö, Pirkanmaan Lape-hanke hanna.harju-virtanen@tampere.fi 040 8064730 1 Osallisuus on osallistumisen
Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen
Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen KL-Shop Toinen linja 14, 00530 Helsinki puh. 09 771 2199 julkaisumyynti@kuntaliitto.fi 1 Tilasnumero 509465 Hinta 25.00 Tutkimus selvitti kuntalaisten
Resursseja kokeiluihin? Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT
Resursseja kokeiluihin? 16.11.2016 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT Kuntaedustajien näkemykset kokeilujen onnistumisen edellytyksistä Tulevaisuuden usko - innostus Elinvoimaisuus - resurssien
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,
Uskalla kokeilla ohjelma kokeilukulttuurin edistäjänä. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö
Uskalla kokeilla ohjelma kokeilukulttuurin edistäjänä Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö 16.2.2016 Uskalla Kokeilla kuntien kokeilevat käytännöt markkinointikonsepti Kuntaliiton toimintasuunnitelma ja
MITEN RATKAISTA PIRULLISIA ONGELMIA 06.02.2014. Pirkko Vartiainen, professori Sosiaali- ja terveyshallintotiede Vaasan yliopisto
MITEN RATKAISTA PIRULLISIA ONGELMIA 06.02.2014 Pirkko Vartiainen, professori Sosiaali- ja terveyshallintotiede Vaasan yliopisto KOMPLEKSISUUSAJATTELU TUOTTAA UUSIA IDEOITA POLITIIKKAAN, HALLINTOON JA ORGANISAATIOIHIN
Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu
Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu VM/JulkICT JUHTA 10.05.2016 JulkICT-osasto Tausta: Vanhat strategiat ja hallitusohjelma Linjaukset julkisen
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus
Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa?
Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa? Päivi Kurikka paivi.kurikka@kuntaliitto.fi erityisasiantuntija Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Suomen Kuntaliitto Projektin taustalla
Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin osallisuussuunnitelma
Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin osallisuussuunnitelma 2019 2021 Miksi osallisuuden edistämiselle suunnitelma? Jotta kaikki mikkeliläiset voivat aidosti olla mukana kaupungin toiminnassa ja kehittämisessä
Osallisuus- ja vuorovaikutusmalli
Osallisuus- ja vuorovaikutusmalli Porin strategia linjaa, että Pori on entistä vuorovaikutteisempi ja osallistavampi. Kuntalaki luo edellytykset asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien
Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti
Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! 24.11.2016 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti Kolme näkökulmaa tulevaisuuden kuntaan 1. Tulevaisuuden kunta - kärkihanke Kuntaliitto huolehtii
AJAN ILMIÖIDEN KIETOMINEN S-RYHMÄ- KONTEKSTIIN MONIKANAVAISUUS & SEN HYÖDYNTÄMINEN JOHDATKO TIEDOLLA VAI TUNTEELLA? T U L O S S A S Y K S Y L L Ä!
S-TALENT V A L M E N N U S K O K O N A I S U U S, J O K A P U R E U T U U S - R Y H M Ä N S T R A T E G I A N T O I M E E N P A N O A T U K E V I I N T E E M O I H I N K U N K I N A I H E A L U E E N P
Avoimuus ja strateginen hankintatoimi. BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa Sari Laari-Salmela
Avoimuus ja strateginen hankintatoimi BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa 27.9.2016 Sari Laari-Salmela Hankintamenettelyt strategisina käytäntöinä Millaisia hankintamenettelyjen/-
Kuntalaisaktivismi pelastaa demokratian?
Kuntalaisaktivismi pelastaa demokratian? Tuusula 5.10.2017 Julia Jousilahti Tutkija, projektipäällikkö Demos Helsinki @juliajousilahti Demos Helsinki Riippumaton yhdistysmuotoinen ajatushautomo, perustettu
OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN
OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN PUHEENVUORON SISÄLTÖ Osallisuus ja demokratia käsitteinä Kirjaston rooli demokratian ja osallisuuden edistäjänä Osallisuuden merkitys kirjastopalvelujen
Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018-
Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Yleishallinto/Hallintopalvelut Erityisasiantuntija Maarit Alikoski 2.3.2018 Esitys Tausta Suomen avoimen hallinnon
Arviointi- ja laatuverkoston oppimiskahvila Hyvinkäällä Jaana Ilomäki
Arviointi- ja laatuverkoston oppimiskahvila Hyvinkäällä 13.6.2018 Jaana Ilomäki Ideoidaan yhdessä! Learning cafe tai toiselta nimeltään oppimiskahvila on tapa ideoida ja oppia. Se on keskusteluun, tiedon
Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.
Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä
Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta
Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä
Tietoperustaisuus ja vuorovaikutus uudistuksissa inhimillistä ja tehokasta johtamista?
HTT, yliopistonlehtori Hanna Vakkala Tietoperustaisuus ja vuorovaikutus uudistuksissa inhimillistä ja tehokasta johtamista? Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät 2016 hanna.vakkala@ulapland.fi @HannaVakkala
Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016
Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET
Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa. Kristiina Kumpula
Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa Kristiina Kumpula 30.3.2017 Ihmisoikeudet voivat Suomessa varsin hyvin Paljon hyvää on tapahtunut viime vuosina: - Vammaissopimuksen ratifiointi - Seksuaalivähemmistöjen
Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1
Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun
Asiakasosallisuus soteuudistuksessa
Asiakasosallisuus soteuudistuksessa 14.8.2017 Marjaana Kirjavainen Kehittäjätyöntekijä, YTL Ei riitä, että asiakas on osallisena omassa asiakastapahtumassaan ja häntä kuunnellaan. Asiakkaiden osallisuus
Torstai Mikkeli
Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.
Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017
Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum
Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta
Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta Johtajuussymposium: Kehitämme yhdessä- TKI:llä vaikuttavuutta Soteen, Tampere 11.9.2019 Päivi Nerg, Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri, Valtiovarainministeriö
Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet
Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet 14.6.2017 DataBusiness-kiertue Ari Ylinärä Oulun kaupunki // Konsernihallinto // Tietohallinto Avoimen datan edistäminen 14.6.2017 avoimen datan hanke datatoiveet
Ryhmätöiden yhteenveto. Väli-Suomen sote-kehittäjäverkosto Tampere
Ryhmätöiden yhteenveto Väli-Suomen sote-kehittäjäverkosto Tampere 8.12.2015 Pyöreän pöydän keskustelut Visiointia, minkälainen uuden sote-alueen johtamis- ja kehittämisrakenteen tulisi olla, jotta se tukee
Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta
Osalliseksi omaan lähiyhteisöön 1.12.2015 Susanna Tero, Malike-toiminta Kun YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus saatetaan Suomessa voimaan. Sopimus laajentaa esteettömyyden ja saavutettavuuden
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.
A lyka s kunta - avoin, luova, virheet tunnistava ja uutta oppiva
A lyka s kunta - avoin, luova, virheet tunnistava ja uutta oppiva Jari Stenvall Professori Johtamiskorkeakoulu/ Tampereen yliopisto Jari.stenvall@uta.fi Sisältö Miltä älykkäiden kuntien kehittämispolitiikka
Kuntalaiset keskiöön - projektin tausta ja tavoitteet. Projektiverkosto , Kuntatalo
Kuntalaiset keskiöön - projektin tausta ja tavoitteet Projektiverkosto 21.5.2013, Kuntatalo Kuntalaiset keskiöön - projekti on Kuntaliiton, kuntien ja sidosryhmien yhteinen kehittämisprojekti, jonka tehtävänä
Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014
Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014 1 Edunvalvonta Kehittäminen Palvelut Oma esittelyni Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja Tampereen
Katja Berg, palvelupäällikkö JOHTAMISEN MUUTTUMINEN YHTEISKEHITTÄMISESSÄ
Katja Berg, palvelupäällikkö JOHTAMISEN MUUTTUMINEN YHTEISKEHITTÄMISESSÄ HRAKS lyhyesti Henkilöstön määrä 70 Asiakkuuksia vuosittain 2000 14 toimipistettä Hyvinkää (8) Riihimäki (2) Hausjärvi Loppi Järvenpää
Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016
Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Ohjaus
Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla
Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Tuula Jäppinen, innovaatio-asiantuntija Suomen Kuntaliitto Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Julkisen sektorin innovaatiotoiminta Avoin
Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?
Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Valtuustoseminaari 23.3.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä
SOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA
SOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA Tule oppimaan parhaat käytännöt teknologisen murroksen johtamiseen sekä digitalisaation ja uusimman teknologian hyödyntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa!
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
RuutiBudjetti, nuoret budjetin ja toiminnan suunnittelijoina. Inari Penttilä, suunnittelija & Ville Jämiä, nuoriso-ohjaaja nuorisoasiainkeskus
RuutiBudjetti, nuoret budjetin ja toiminnan suunnittelijoina Inari Penttilä, suunnittelija & Ville Jämiä, nuoriso-ohjaaja nuorisoasiainkeskus Vallanjakoa nuorille (Georg Boldt, Pro Gradu, 2014) RuutiBudjetti
Uskalla kokeilla -ohjelmalla verkostoja kokeileville kunnille. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö, Suomen Kuntaliitto
Uskalla kokeilla -ohjelmalla verkostoja kokeileville kunnille Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö, Suomen Kuntaliitto Kokeileva kunta ja alue kompleksisessa toimintaympäristössä Kuntien kokeilut Kuntalaiset
Osallisuutta vai supermarkettiosallisuutta?
Osallisuutta vai supermarkettiosallisuutta? Työpaja 23.4.2015 yh, TtT, YTM Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Miksi osallisuus tärkeää? Yksilöllinen näkökulma: Palveluiden käyttäjien oikeus
AMEO-strategia
AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus
Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen
Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen KL-Shop Toinen linja 14, 00530 Helsinki puh. 09 771 2199 julkaisumyynti@kuntaliitto.fi 1 Tilausnumero 509465 Hinta 25.00 Tutkimus selvitti kuntalaisten
Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa
Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa 18.6.2018 Strategia sisältää: Brändityyppisen vision (vakiinnuttamisaika 10-20 vuotta) Kunnan toimintatapoja koskevat linjaukset 2018-2021 Kuntatason
Yhdessä tekemisen taidot - Yhdessä onnistumme! Merja Mäkisalo-Ropponen, TtT, kansanedustaja, Muistiliiton puheenjohtaja
Yhdessä tekemisen taidot - Yhdessä onnistumme! Merja Mäkisalo-Ropponen, TtT, kansanedustaja, Muistiliiton puheenjohtaja Osallisuus edellytyksenä yhdessä tekemiselle ( Jokainen on tärkeä ) Osallisuus on
Lapin ja Länsi-pohjan sote-johdon seminaari Muutosjohtaminen. Sirkka Saranki-Rantakokko, THM, HTT.
Lapin ja Länsi-pohjan sote-johdon seminaari 26.5 Muutosjohtaminen Sirkka Saranki-Rantakokko, THM, HTT Open Innovation 2.0: A New Paradigm /käyttäjälähtöisyys Curley M. & Salmelin,B. 2013 Mahdollisten maailmojen
Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely
Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?
Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia
Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia - Opas strategiseen suunnitteluun Vs. ylihoitaja, projektopäällikkö Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Välittäjä 2013:n Pohjanmaa-hanke
Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke
Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke Sote- ja maakuntauudistus koskettaa sekä maakuntaan siirtyvää henkilöstöä, että myös vanhoihin organisaatioihin jäävää henkilöstöä.
Keski-Suomen vammaisstrategia
Keski-Suomen vammaisstrategia Vammaispalvelutyöryhmän esitys Peurunka III -seminaari 27.10.2015 Erityiset näkökulmat ja keskustellut käsitteet: Näkökulmat: Lapset Kokemusasiantuntijat Tasa-arvoinen kansalaisuus
Tulevaisuus haastaa opettajuuden
Tulevaisuus haastaa opettajuuden Peruskoulupäivät 21.11.2014 Helsinki Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Opetushallitus For learning and competence Opettajien työtyytyväisyys
Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017
Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia
Kokeilutoiminta kannattaa. Kuntakokeilut loppuseminaari Projektipäällikkö Ira Alanko
Kokeilutoiminta kannattaa Kuntakokeilut loppuseminaari 22.3.2017 Projektipäällikkö Ira Alanko Kokeilukulttuuri mahdollistaa osallistavan, ketterän ja tietoperustaisen kehittämisen ongelmien ratkaisemiseksi
Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin
Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin Luento 17.5.2017 VR - Matkakumppanit Jaana Ahtonen-Huuskonen / DIALOGO www.dialogo.fi Luennon aiheita: Itsensä johtaminen Vahvuuksien tunnistaminen
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos 1/3 Kuntatalouden paineet
Tulevaisuuden julkinen johtaminen
Tulevaisuuden julkinen johtaminen Jari Stenvall HTT Hallintotieteen professori Johtamiskorkeakoulu/Tampereen yliopisto Taustaa Hallintotieteen professori, Tampereen yliopisto (aiemmin Lapin yliopisto)
Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,
OSALLISUUS LUO HYVINVOINTIA. Maarita Mannelin
OSALLISUUS LUO HYVINVOINTIA Maarita Mannelin www.pohjois-karjala.fi/pokat2021 HYVINVOIVAT JA TERVEET IHMISET Tiedolla johtaminen Varhainen tuki, toimintakyvyn edistäminen ja ylläpitäminen Kulttuuri, liikunta
JUHTA Riikka Pellikka
JUHTA 4.4.2017 Riikka Pellikka Suomidigin missio: Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla. Tilanne kevät 2016 o Digitalisoinnin periaatteet
Kuntien hyvinvointi - seminaari
Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta
Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja
Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja Keva 1.4.2014 ----------------------------------- Kari Hakari Tilaajajohtaja, HT Tampereen kaupunki Uusi julkinen hallinta hallinnonuudistusten
Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen
Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön 22.8.2017 Anne Pyykkönen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen eri tasoille osallistumisen
Osallisuuden johtaminen ja arviointi
Osallisuuden johtaminen ja arviointi Osallisuus uudessa Etelä-Savossaseminaari 29.11.2018, Mikkeli paivi.kurikka@kuntaliitto.fi Mitä on osallisuus? SOSIAALINEN OSALLISUUS Elämänhallinta Sitoutuminen Vastuun
Järjestöjen maakuntafoorumi
Järjestöjen maakuntafoorumi 5.10.2018 Maakuntalaisten osallistumisen mallit ja periaatteet kohti Pirkanmaan osallisuusohjelmaa Anne Heusala, maakuntauudistuksen projektipäällikkö, kuntalaisten osallistuminen
Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa
Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät
Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen
Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen
Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto
Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto Loisto-verkosto Opetushallituksen koordinoima varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Mukana 131 kuntaa ja 6 yksityistä varhaiskasvatuksen järjestäjää Loisto
MITÄ YHTEISKEHITTÄMINEN TARKOITTAA? Outi Hietala, erikoistutkija-kehittäjä, VTT
MITÄ YHTEISKEHITTÄMINEN TARKOITTAA? Outi Hietala, erikoistutkija-kehittäjä, VTT MIKSI YHTEISKEHITTÄMISTÄ? Palveluiden pitkän tähtäimen tuloksellisuutta, asiakaslähtöisyyttä ja vaikuttavuutta ei turvata
Jari Stenvall. HTT, Tutkimusprofessori Tampereen yliopisto
Jari Stenvall HTT, Tutkimusprofessori Tampereen yliopisto Julkinen talous tienhaarassa (2010) ulkoisen talouden kestävyysongelman mittavuuden vuoksi sen korjaaminen edellyttää koko vuosikymmenen eli kaksi
Kuntaliiton Uskalla kokeilla - ohjelma. Erityisasiantuntija Jaana Halonen, Kuntaliitto
Kuntaliiton Uskalla kokeilla - ohjelma Erityisasiantuntija Jaana Halonen, Kuntaliitto 5.9.2017 Kokeilukulttuurin edistäminen on hallituksen kärkihanke Kokeiluilla tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014
Dinno Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Sari Tappura DI, tutkija Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous sari.tappura@tut.fi www.dinno.fi Yksilön ja tiimien luovuus Osaaminen,
Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke
Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden
Näkymiä oppilashuoltotyön johtamisesta Siilinjärvellä
Näkymiä oppilashuoltotyön johtamisesta Siilinjärvellä VIP Joensuu 14.11.2018 Tiina Simpanen, rehtori Tiina Simpanen MINUN RYHMÄNI NÄIDEN NÄKÖKULMIEN TAUSTALLA OPPILASHUOLLON OHJAUSRYHMÄ YHTEISÖLLINEN OPPILASHUOLTORYHMÄ
Asiakkaan osallisuus palveluissa. Minna Laitila
Asiakkaan osallisuus palveluissa Minna Laitila 25.1.2018 Monimuotoinen osallisuus Inclusion, syrjäytymisen vastapari Tarkoitetaan useimmiten kiinnittymistä yhteiskuntaan ja yhteisöihin, jäsenyyden kokemista,
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen