RuutiBudjetti, nuoret budjetin ja toiminnan suunnittelijoina. Inari Penttilä, suunnittelija & Ville Jämiä, nuoriso-ohjaaja nuorisoasiainkeskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RuutiBudjetti, nuoret budjetin ja toiminnan suunnittelijoina. Inari Penttilä, suunnittelija & Ville Jämiä, nuoriso-ohjaaja nuorisoasiainkeskus"

Transkriptio

1 RuutiBudjetti, nuoret budjetin ja toiminnan suunnittelijoina Inari Penttilä, suunnittelija & Ville Jämiä, nuoriso-ohjaaja nuorisoasiainkeskus

2 Vallanjakoa nuorille (Georg Boldt, Pro Gradu, 2014)

3 RuutiBudjetti laaditaan vuosittain alueen nuorten kanssa osaksi nuorisoasiainkeskuksen budjettia ja toimintasuunnitelmaa RuutiBudjetti on kaikille aluetta käyttäville nuorille tarkoitettu vaikuttamisfoorumi. Lähtökohtana on nuorten vaikuttaminen alueensa viihtyvyyteen ja nuorten hyvinvointiin alueella. Kyseessä on alueellisen nuorisotyön rahojen käytön ja resurssien suuntaaminen sekä toiminnan suunnittelu. Lisäksi nuoret tekevät halutessaan aloitteita myös muille alueen toimijoille. Ruutibudjettia laaditaan neljässä vaiheessa, tiedonkeruusta päätöksentekoon, kaikissa vaiheissa nuoret ovat mukana vallankäyttäjinä.

4 Tavoitteena on, että jokainen helsinkiläinen nuori pääsee vaikuttamaan itselleen merkityksellisiin asioihin ja saa äänensä kuuluville

5 Osallistuvan budjetoinnin sovellukset I. Prosenttiosuus budjetista (vrt. ) Brasilia/Porto Alegren malli) II. Sektori/toimia-alan budjetti (RuutiBudjetti-malli) III. Asukkaat päättämässä projektirahoituksesta

6 Nuoret osallistuvat nuorisoasiainkeskuksen alueellisten budjettien ja toimintasuunnitelmien tekoon

7 RuutiBudjetti-takuuseen on kirjattu nuorten oikeudet RuutiBudjetissa.

8 Nuoret voivat vaikuttaa nuorten vapaa-ajan lisäksi alueensa muuhun hyvinvointiin vuonna 2014 nuoret tekivät aloitteen värikkäämmistä asemista. Pohjois-Haagan asemalle syntyi nuorten ja taiteilijia Sasha Huberin teos WE ARE HERE

9 Vuoden 2014 RuutiBudjettiin osallistui Kaakkois- Helsingin ja Haaga-Kaarelan alueella 2135 nuorta Yhteensä 950 nuorta (44%) alueen vuotiaista osallistui RuutiBudjettiin vuoden 2014 aikana Yhteensä 1185 (50%) alueen vuotiaista osallistui RuutiBudjettiin vuoden 2014 aikana. Vuonna 2015 RuutiBudjetti laajenee neljälle uudelle alueelle

10 RuutiBudjetin äänestyksen voittaneet ehdotukset (alla) ovat HaagaKaarelassa ja Kaakkois-Helsingissä vuoden 2015 toiminnan ytimessä Haaga-Kaarela Kaakko Kaakkois-Helsinki

11 Lähtökohtana filosofi Martha Nussbaumin hyvinvointiindikaattorit i. Elämä ja terveys ii. Itsensä kehittäminen iii. Tulevaisuuden hallinta iv. Turvallisuus v. Tunteet vi. Aktiivinen kansalaisuus vii. Yhdenvertaisuus viii. Luonto ja kestävä kehitys

12 Kokemus/käyttäjäasiantuntijat haastavat päätöksentekoa RuutiBudjetissa Nuoret käyttäjät Päättäjät Asiantuntijat

13 Osallistuva budjetointi ei ole ruohonjuuritason prosessi Päättäjien on oltava valmiita luovuttamaan aitoa vaikutusvaltaa (esim. budjetti) sekä tietoa päätöksien tueksi. Osallistujilla pitää olla tilaa ja tasa-arvoiset mahdollisuudet kritisoida ja haastaa vallitseva järjestelmä. Osallistumisella on oltava kohde, osallistumisen tulee olla motivoivaa ja vastata osallistujien tarpeisiin ei leikitä. Työrukkasiksi tarvitaan innostavia ja objektiivisuuteen pyrkiviä fasilitaattoreita. Teknologia ei pelasta jos kansalaisilla ei ole tottumusta ja motiviia osallistua. Tarvitaan osallistumisen kulttuuria. Julkisen sektorin tehtävä on tehdä töitä kansanvaltaisen kulttuurin vahvistamiseksi.

14 Miten voimme arvioida osallistuvan budjetoinnin, deliberaation onnistumista ja vaikuttavuutta? Tulokset: lait ja muutokset, jotka ovat syntyneet deliberatiivisen prosessin tuloksena -> mistä ollaan luovuttu? Osallistujamäärä ja kaikkien ryhmien edustavuus Osallistumisen laatu: osallistujien argumentaatio, keskustelut, erilaisten näkemysten esille tuonti Jatkuvuus ja maine, tulevatko osallistujat mukaan seuraavalla kerralla uudestaan?

15 RuutiBudjetti vahvistaa nuorten vaikutusvaltaa ja suoraa demokratiaa Nuorten *Ymmärrys julkisten varojen käytöstä paranee *Asema kuntalaisena vahvistuu, ymmärrys päätöksenteosta paranee *Osallisuus alueeseen ja sen kehitykseen vahvistuu *Vaikutusvalta nuorisoasiainkeskuksen toiminnassa vahvistuu Nuorisoasiainkeskukselle *Varojen käyttö tarkentuu, *Alueelliset erot ja prioriteetit huomioidaan *Varojen käytön läpinäkyvyys paranee *Nuorten ja muiden kuntalaisten luottamus toimintaamme vahvistuu *Luovia, uusia ratkaisuehdotuksia ja toimintatapoja *Yhteistyö hallintokuntien kanssa tiivistyy *Suunnittelu- / päätöksentekovalta vähenee

16 Kiitos! Lisätietoja: Helsingin kaupunki, nuorisoasiainkeskus, Inari Penttilä, Kuva: Benjamin Suomela, HS

Kokemuksia kentältä - Helsingin nuorisoasiankeskuksen osallistuva budjetointi suunnittelija Inari Penttilä, Helsingin nuorisoasiainkeskus

Kokemuksia kentältä - Helsingin nuorisoasiankeskuksen osallistuva budjetointi suunnittelija Inari Penttilä, Helsingin nuorisoasiainkeskus Kokemuksia kentältä - Helsingin nuorisoasiankeskuksen osallistuva budjetointi suunnittelija Inari Penttilä, Helsingin nuorisoasiainkeskus 21.5.2013 projektisuunnittelija Heini Turkia Vaikuttaminen kaupunkiin

Lisätiedot

Kaupunki osallistaa. 10.09.13 p

Kaupunki osallistaa. 10.09.13 p Kaupunki osallistaa 10.09.13 p Osallistumisen tavat murroksessa 10.09.13 Entä ne nuoret? Samaan aikaan kun nuorten luottamus auktoriteetteihin kasvaa, luottamus muihin ihmisiin vähenee. Käsitys siitä,

Lisätiedot

Osallistuva budjetointi Helsingin kaupungin käytössä. Inari Penttilä kehittämisasiantuntija Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Osallistuva budjetointi Helsingin kaupungin käytössä. Inari Penttilä kehittämisasiantuntija Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Osallistuva budjetointi Helsingin kaupungin käytössä Inari Penttilä kehittämisasiantuntija Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala 12.9.2019 Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala 2 3 Osallistuva budjetointi Perustuu

Lisätiedot

Nuorten osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa Muutoksen lähteillä koulutuspäivä Katri Kairimo Osastopäällikkö, Itäinen nuorisotyön osasto,

Nuorten osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa Muutoksen lähteillä koulutuspäivä Katri Kairimo Osastopäällikkö, Itäinen nuorisotyön osasto, Nuorten osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa Muutoksen lähteillä koulutuspäivä 8.5.2017 Katri Kairimo Osastopäällikkö, Itäinen nuorisotyön osasto, Helsingin kaupunki Nuorisobarometri 2016 Katse tulevaisuudessa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014 HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) RUUTI-VERKOSTON ENSIMMÄINEN TOIMINTAKAUSI Ruuti-verkoston tavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin demokraattisen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia nuorille.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 89 Ruudin ydinryhmän tehtävät HEL 2014-012413 T 12 04 01 Päätös päätti vahvistaa Ruudin ydinryhmän tehtävät seuraaviksi: 1. Päättäjämiitti: valitsee aiheet työryhmiin,

Lisätiedot

RuBu ja merkityksellisen osallisuuden kokemus. Georg Boldt, VTM

RuBu ja merkityksellisen osallisuuden kokemus. Georg Boldt, VTM RuBu ja merkityksellisen osallisuuden kokemus Georg Boldt, VTM georgmboldt@gmail.com Tausta Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus käynnisti osallistuvan budjetoinnin kokeilun keväällä 2013 Eroaa merkittävästi

Lisätiedot

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

Demokratiaa kimpassa: Mitä keskustelevalla demokratialla on tarjottavanaan?

Demokratiaa kimpassa: Mitä keskustelevalla demokratialla on tarjottavanaan? Demokratiaa kimpassa: Mitä keskustelevalla demokratialla on tarjottavanaan? KESKI-SUOMEN SOSIAALITURVAYHDISTYKSEN 75v JA KIMPPA-HANKKEEN JUHLASEMINAARI 23.4.2013 Tutkijatohtori (HTT), hankejohtaja Sosiaali-

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (6) 84 Nuorten aloitteiden käsittely Helsingin kaupungissa HEL 2014-007441 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti lisätä kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Osallisuus. Teemu Surakka OPUS työpajat ja 12.6.

Osallisuus. Teemu Surakka OPUS työpajat ja 12.6. Osallisuus Teemu Surakka OPUS työpajat 10.6. ja 12.6. Kuntalaisten roolit Mikko Wennberg (2009) Osallistava suunnittelu ja käyttäjälähtöiset toimintamallit Kuntalaisten roolit Viranomaiskunta Palvelukunta

Lisätiedot

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014 Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Miten ihmisen ääni mukana Pohjois-Karjalassa? Hyvinvointikertomus ihmisen ääntä kokoamassa Vesa

Lisätiedot

Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin?

Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Katja Syvärinen USO - verkostoprojektin päätösseminaari 21.11.2018 Saako muuttaa? Mitä saa muuttaa? Kuka antaa luvan? Osallisuus - mihin? Omaan

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi EVAuksen perusteet Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi (IL 6.10.2016) (YLE 6.10.2016) (HS 6.10.2016) (HS 7.10.2016) Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet

Lisätiedot

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017)

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) 2018-2021 sääntöjen tarkoituspykälässä 1 valtuuston vastuu ov-keinoista 22 -aloiteoikeus 23 -kansanäänestysaloite 24-25 - vaikuttamiselimet (vanhusneuvosto)

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ OSALLISUUS OSAAMISKESKUKSET Kaksi osallisuuden osaamiskeskusta Allianssin osaamiskeskus: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä,

Lisätiedot

Osallistuminen Tampereella

Osallistuminen Tampereella Osallistuminen Tampereella Antti Leskinen Kuntademokratian kehittämispäällikkö 1 26.11.2018 Vapaaehtoisten luotsien toiminta Luotsin kanssa pääsee helpommin kulttuurin ja liikunnan pariin sekä luontoretkille

Lisätiedot

Suunnantarkistus. - Nuorisolautakunta 18.12.2014. Tommi Laitio nuorisotoimenjohtaja

Suunnantarkistus. - Nuorisolautakunta 18.12.2014. Tommi Laitio nuorisotoimenjohtaja Suunnantarkistus - Nuorisolautakunta 18.12.2014 Tommi Laitio nuorisotoimenjohtaja Tähän mennessä Pohjustus (syksy 2013) Kehittämisryhmät Kumppanityöpaja Lautakunnan seminaari Näkemys (kevät 2014) Nuorten

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Kaupunginsihteeri Mari Immonen

Kommenttipuheenvuoro. Kaupunginsihteeri Mari Immonen Kommenttipuheenvuoro Kaupunginsihteeri Mari Immonen 10.12.2015 Espoon visio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua,

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Tampere 19-20.10.2011 Järjestöt kylässä vma/2011 Arjen turvan keskeiset elementit Lähtökohtia Laaja turvallisuusajattelu

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT RAHA EI RATKAISE Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT Anna Anttila & Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke

Lisätiedot

Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa

Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa Pudasjärvi 22.9.2016 Seija Korhonen Maaseutukehittäjä Maaseutupolitiikan neuvosto Tulevaisuuden kunta? Hallitusohjelma: Kunta on ihmisten yhteisö

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia 17.1.2018 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija paivi.kurikka@kuntaliitto.fi Äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

OSKU. Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa 1.4.2011 31.3.2013

OSKU. Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa 1.4.2011 31.3.2013 OSKU Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa projekti 1.4.2011 31.3.2013 OSKUssa khi kehitetään uusia kuntouttavan työtoiminnan menetelmiä ja osaamista ja moniasiantuntijuuteen perustuvaa

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula,

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja asukkaiden vaikutusvallan

Lisätiedot

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1 Rokua 24.11.2017 1 Tehtävä 1: Ihannekuntaa tai sen toimintaa kuvaavia sanoja Elävä Terve Esteetön Ekologinen Reilu Elinvoimainen Yritteliäs

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

1 (8) NUORISOASIAINKESKUS. Nuorisotoimenjohtaja/PS 1.2.2014. Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ

1 (8) NUORISOASIAINKESKUS. Nuorisotoimenjohtaja/PS 1.2.2014. Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (8) Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN 1. Strategiaperusta Nuorisoasiainkeskuksen toimintasääntö perustuu kaupunginvaltuuston 27.11.2002 hyväksymään nuorisotoimen johtosääntöön. Siinä nuorisoasiainkeskuksen

Lisätiedot

Nuorten ja ikäihmisten yhteinen vaikuttamispäivä Hollolassa

Nuorten ja ikäihmisten yhteinen vaikuttamispäivä Hollolassa Nuorten ja ikäihmisten yhteinen vaikuttamispäivä Hollolassa 27.4.2017 Avoimen hallinnon III toimintaohjelman käynnistystilaisuus 24.8. 2017 VM, Säätytalo Katriina Haapakangas Hollolan vanhus- ja vammaisneuvosto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) Ympäristölautakunta Yj/6 20.05.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) Ympäristölautakunta Yj/6 20.05.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) 172 Ympäristölautakunnan lausunto Matti Niirasen ym. talousarvioaloitteesta nuorten kesätyöpaikkojen määrärahan korottamisesta HEL 2014-003356 T 00 00 03 Lausunto

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu Avoin hallinto Open Government Partnership Suomen toimintaohjelman valmistelu Mikä on Open Government Partnership? Open Government Partnership (avoimen hallinnon kumppanuushanke) eli OGP käynnistettiin

Lisätiedot

NUORISOASIAINKESKUS, HELSINGIN KAUPUNKI. RuutiBudjetti. Haaga-Kaarelan nuorisotyöyksikkö

NUORISOASIAINKESKUS, HELSINGIN KAUPUNKI. RuutiBudjetti. Haaga-Kaarelan nuorisotyöyksikkö NUORISOASIAINKESKUS, HELSINGIN KAUPUNKI RuutiBudjetti Haaga-Kaarelan nuorisotyöyksikkö Sisällys RuutiBudjetti, osallistuvan budjetoinnin pilotti... 3 Haaga-Kaarelan nuorisotyöyksikön budjetti... 3 RuutiBudjetoinnin

Lisätiedot

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait

Lisätiedot

KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019

KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019 KUUMA-johtokunta 28.11.2018 / 54 LIITE 54b KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019 14.11.2018 Antti Kuusela Metropolipolitiikka o Vuonna 2015 nimetyn metropolipolitiikan neuvottelukunnan

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012 Järjestöjen aluetyön kokous Kuopio 24.4.2012 Ohjelma klo 10.00 Avaus ja esittäytyminen klo 10.15 KASTE ohjelman tps Itä-Suomessa - alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen - klo 11.00 Järjestöt ja

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus. Erityisasiantuntija Anne Sormunen

Sähköinen hyvinvointikertomus. Erityisasiantuntija Anne Sormunen Sähköinen hyvinvointikertomus Erityisasiantuntija Anne Sormunen 1 = Tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus ja prosessit elinvoima, rakenne ja talous

Lisätiedot

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013 Avoin Hallinto 2 Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke Tiedon saatavuus Kansalaisten osallisuus Hallinnon vastuullisuus Uusien teknologioiden hyödyntäminen 8 valtiota käynnisti vuonna 2011 Nyt

Lisätiedot

Demokratian merkityksen kokonaisuus

Demokratian merkityksen kokonaisuus Demokratian merkityksen kokonaisuus Asukkaat maakuntauudistuksen keskiöön Maakuntakoulutukset Liisa Häikiö Demokratia: peruslähtökohtia Demokraattinen yhteiskunta on keskeinen, globaalisti jaettu hyvän

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Tervetuloa vastaamaan Lapsiystävällinen kunta (LYK) -alkukartoituskyselyyn, jonka ovat työstäneet koordinaatioryhmän jäsenet Tiina Huilaja, Maija Linnala, Aila Moksi ja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Uusia tuulia pienten yritysten työterveyshuoltoon! Helena Palmgren, kehittämispäällikkö 2 Vuoteen 2020 mennessä Suomessa on 1,3 miljoonaa yli 65-vuotiasta 37 % lisäys vrt. v 2010! 3

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Pohjanmaan liitto Tasa-arvo työryhmä

Pohjanmaan liitto Tasa-arvo työryhmä Pohjanmaan liitto 16.05.2017 Tasa-arvo työryhmä 1. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma osana kaupungin toimintaa Kaupunginhallitus asetti toimikunnnan 21.3.2016 ( 106) valmistelemaan tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmat

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämisaamupäivä Vantaa, Heureka

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämisaamupäivä Vantaa, Heureka Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämisaamupäivä 19.11.2015 Vantaa, Heureka Ohjelma: 8.30 9.00 Ilmoittautuminen 9.00 9.05 Tilaisuuden avaus 9.05 10.30 Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaiset asiat

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

Kansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia

Kansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia Kansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia Riikka Paloniemi & Eeva Lehtomäki Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus Sosiaalipoliittinen yhdistyksen iltapäiväseminaari

Lisätiedot

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Haukipudas, asukkaita n. 19000 Kiiminki, asukkaita n. 13000 Oulu, asukkaita n. 143000 Oulunsalo, asukkaita n. 9700 Yli-Ii, asukkaita n. 2200 Oulu 2012 Uusi Oulu

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 Lasten ja nuorten osallisuus koulun ja nuorisotyön yhteistyönä seminaari 12.9.2011 Tanja Räty koordinaattori / osallisuuskasvatus Jyväskylän

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Osallistuva budjetointi maakunnissa

Osallistuva budjetointi maakunnissa Osallistuva budjetointi maakunnissa Osallistuvan budjetoinnin T & K päivä Espoo 21.11.2017 Työryhmän vetäjät Seija Korhonen ja Ritva Pihlaja seija.korhonen@mansikkary.fi 050 5678728 ritva@pihlaja.fi 0400

Lisätiedot

Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012. 20.4.2012 Riitta Luoma 1

Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012. 20.4.2012 Riitta Luoma 1 Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012 20.4.2012 Riitta Luoma 1 Mikä on EVIVA? EVIVA on vuosille 2011-2015 Turun kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa?

Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa? Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa? Valtakunnallinen harvaan asuttujen alueiden turvallisuusseminaari Mikkeli 29.1.2013 Ari Evwaraye Sisäministeriö 29.1.2013 Sisäisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Pasi Laukka 27.3.2014 Palvelut on järjestettävä Kaupunkistrategian kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät strategiset linjaukset

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS KUNTALIITOKSEN TOTEUTUMISEEN JA NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN

TILANNEKATSAUS KUNTALIITOKSEN TOTEUTUMISEEN JA NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN TILANNEKATSAUS KUNTALIITOKSEN TOTEUTUMISEEN JA NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 2.2.2011 Helvi Walli, Ari Vaitiniemi, Henna Lempiäinen NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Toimikunnan toiminta-ajatus,

Lisätiedot

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021 Strategiaesitys tiivistettynä 23.8.2011 (käsitelty mm. hallitus/henkilöstö workshopissa 9.8.) Tässä esitetty strategia on vielä valmistelussa. Lopullinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu

Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu Irmeli Myllymäki @IrmeliMyllymaki 8.5.2019 Esityksen sisältöä Muutostrendit ja tulevaisuuden kunnan haasteet Kunnan

Lisätiedot

Osallisuuden ja osallistumisen mahdollisuudet

Osallisuuden ja osallistumisen mahdollisuudet Osallisuuden ja osallistumisen mahdollisuudet Kukaan ei oo yksin mitään - Ydin on yhteistyössä! koulutuspäivä Seinäjoella 20.4.2011 TtT, hankejohtaja Minna Laitila Välittäjä 2009 -hanke Osallisuuden taustalla

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Miksi Soteuudistus? Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvu kiihtyy.

Lisätiedot

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella Niina Lehtinen Tavoite Vastaus kysymykseen Mitkä kuntien toimenpiteet vaikuttavat niin, että ihmiset kykenevät vahvistamaan elämänhallintataitojansa?

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

TYÖ IRTOAA PAIKASTA. Parlamentaarinen työryhmä

TYÖ IRTOAA PAIKASTA. Parlamentaarinen työryhmä TYÖ IRTOAA PAIKASTA Työ ja yrittäjyys ovat muutoksessa Työn tekemisen tavat ja työpisteet muuttuvat. Kiinteät työpisteet vähenevät, liikkuvuus lisääntyy. Työelämä polarisoituu ja osa ammateista katoaa

Lisätiedot

Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA

Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA Maarit Alikoski 15.9.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 15.92015 Kuva: Pasi Tarvainen 2015 Rovaniemen maaseudun kehittämisohjelma 2013-2020 Laaja yhteys

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018-

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Yleishallinto/Hallintopalvelut Erityisasiantuntija Maarit Alikoski 2.3.2018 Esitys Tausta Suomen avoimen hallinnon

Lisätiedot

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät Vantaa, 30.10.2014 Sini Toikka 24.10.2014 1 MEIDÄN KAIKKIEN RAY Avustustoiminnan linjaukset vuosille 2016-2019 2

Lisätiedot

Kohti innostavaa mediakasvatusta nuorisotyössä

Kohti innostavaa mediakasvatusta nuorisotyössä Kohti innostavaa mediakasvatusta nuorisotyössä Pro gradu -tutkielma Heli Heino Vaikuttamaan pyrkivä mediasisältö Mediakasvatus Nuorisotyö Sosiaalipedagogiikka / sosiokulttuurinen innostaminen Osallisuus,

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N Lait

Lisätiedot

Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu

Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu Johanna Seppälä Vuorovaikutuspäällikkö Helsingin kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Kaupunginkanslia 23.11.2016 23.11.2016 2 Osallisuusmallin valmistelu

Lisätiedot

Saamelaiset Pohjois-Suomen kasteohjelmassa Sakaste päätösseminaari

Saamelaiset Pohjois-Suomen kasteohjelmassa Sakaste päätösseminaari Saamelaiset Pohjois-Suomen kasteohjelmassa Sakaste päätösseminaari Inari 20.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Yhdessä olemme yhteisö rakennamme jotain uutta kohtaamisista syntyy yhteinen

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa

Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa Nuorisoasiainkeskus monenlaista toimintaa nuorille Helsingissä Noin 90 nuorisotaloa

Lisätiedot

Kohti tulevaa SOTEa käyttäjälähtöisen yhteiskehittämisen hengessä. Kristiina Strandman, HTT Rovaniemi

Kohti tulevaa SOTEa käyttäjälähtöisen yhteiskehittämisen hengessä. Kristiina Strandman, HTT Rovaniemi Kohti tulevaa SOTEa käyttäjälähtöisen yhteiskehittämisen hengessä Kristiina Strandman, HTT 30.10.2015 Rovaniemi Kuntien ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristö on muuttunut 1970 Staattisuus

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

Lasten ja nuorten. osallisuus: Oulun malli. Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut

Lasten ja nuorten. osallisuus: Oulun malli. Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut Lasten ja nuorten osallisuus: Oulun malli Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut Mitä on osallisuus? Osallisuus viittaa kuulumisen ja mukana olemisen tunteeseen kokemukseen aidosta mahdollisuudesta

Lisätiedot

Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä

Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä Uuden kaupungin arvosana kyseisen palvelun tai teeman osalta. Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä DEMOKRATIA KRITEERI NYKYTILAN EDUT ERILLISET KUNNAT:

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

Kansalaisen hyvinvointi (tieto) Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

Sulkavan elinvoimastrategia

Sulkavan elinvoimastrategia Sulkavan elinvoimastrategia 2018-2021 Johdanto Elinvoimastrategia on osa Sulkavan kunnan kuntastrategiaa, ja se luo toimintalinjat Sulkavan elinvoiman kehittämiseen. Sulkavan kunnan elinvoima riippuu oleellisesti

Lisätiedot

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö KUNTIEN KULTTUURITOIMEN TUKI-JA KEHITTÄMISPOLITIIKKA Selvittäjien raportti Kalevi Kivistö 12.1.2012 TEHTÄVÄKSIANTO Tarkastella nykyistä kunnan kulttuuritoimea koskevaa lainsäädäntöä, kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Kauniaisten osallisuusohjelma

Kauniaisten osallisuusohjelma Kauniaisten osallisuusohjelma 2019-2022 Kuntademokratiaverkosto 13.3.2019 Camilla Söderström Miksi tehtiin? Kuntalain 22 :ssä kaupunginvaltuuston tehtäväksi on annettu pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista

Lisätiedot

Osallisuuden johtaminen ja arviointi

Osallisuuden johtaminen ja arviointi Osallisuuden johtaminen ja arviointi Osallisuus uudessa Etelä-Savossaseminaari 29.11.2018, Mikkeli paivi.kurikka@kuntaliitto.fi Mitä on osallisuus? SOSIAALINEN OSALLISUUS Elämänhallinta Sitoutuminen Vastuun

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot