Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke
|
|
- Pirjo Jurkka
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke Sote- ja maakuntauudistus koskettaa sekä maakuntaan siirtyvää henkilöstöä, että myös vanhoihin organisaatioihin jäävää henkilöstöä. Muutoksen valmisteluun on maakunnassa sitouduttu, ja yhtenäisiä rakenteita ja toimintatapoja luodaan. Koska muutosta koskeva lainsäädäntö on edelleen luonnoksen asteella, henkilöstö työskentelee epävarmuuden keskellä. Meneillään olevan toimintamallien ja prosessien kehittämisen yhteydessä monen työntekijän työntekopaikka ja toiminta muuttuu. Vanhasta, totutusta toiminnasta ja toimintaympäristöstä luopuminen ja uuden oppiminen aiheuttaa riskejä henkilöstön jaksamiselle. Myös esimiehille aiheutuu kuormitusta, sillä he joutuvat viemään muutosta läpi yksiköissään, vaikka he eivät ehkä itsekään ole hyväksyneet uutta tilannetta. Uudistus on toteutettava siten, ettei henkilöstön työkyky ja työhyvinvointi heikkene muutoksessa. Henkilöstön osallistaminen mukaan muutokseen on keskeisin seikka muutoksen onnistumisessa. Yhteensä sata valmennuksella tavoitteena tukea muutoksessa Hankkeen päämääränä on innostaa henkilöstöä ja esimiehiä osallistumaan muutokseen sekä tukea heitä muutosarjessa. Päätavoitteena on, että jokainen työntekijä voi vaikuttaa omaan työhönsä ja kokea työnsä merkitykselliseksi muutoksessa. Tarkoituksena on madaltaa uudistuksessa eteen tulevaa muutosvastarintaa ja opetella uusia tapoja sellaisen työn tekemiseen, joka ei ole enää ajasta tai paikasta samalla tavoin riippuvainen kuin aiemmin. Hankkeen aikana kehitetään yhteistoiminnallista johtamista muutoksessa, tuetaan henkilöstön työhyvinvointia sekä motivoidaan henkilöstöä osallistumaan oman työnsä kehittämiseen. Hankkeen toimenpiteillä tuetaan asiakaslähtöisen toimintatavan ja uusien työmenetelmien (mm. digitaaliset palvelut) omaksumista sekä huolehditaan, ettei kukaan jää ilman tukea muutoksessa. Hankkeen toimenpiteinä tarjotaan esimiesten tueksi ns. "muutosjohtamisen työkalupakki". Keskeistä on antaa esimiehille tukea ja keinoja ottaa huomioon myös muutoskritiikki ja käsitellä se rakentavasti ja kehittävästi. Lisäksi koko henkilöstölle annetaan valmiuksia sopeutua tuleviin uusiin rakenteisiin. Lisäksi kehitetään uudenlaista johtamisen taitoa. Hankkeen toimenpiteet toteutetaan yhteistoiminnallisissa työpajoissa sekä valmennuksissa. Hankkeen toimenpiteiden kohderyhmänä ovat koko maakuntaan siirtyvä henkilöstö tehtävistä riippumatta. Hankkeessa huomioidaan myös vaikutukset kuntiin jäävään henkilöstöön. Hankkeen uutuusarvona on yhteistoiminnallisen johtamisen toteuttaminen muutoksessa ja valmennuspaketit uusien rakenteiden ja palvelujen hallittuun läpivientiin. Yhteistoiminnallisuuden avulla henkilöstö osallistetaan aidosti mukaan kehittämään ja muuttamaan toimintaansa. Tämä toimenpide on välttämätön laadukkaan palvelun saavuttamiseksi sekä henkilöstön työhyvinvoinnin tukemiseksi. Hankkeen tuloksena muutosprosessi saadaan vietyä hallitusti läpi siten, että henkilöstön työhyvinvointi ei heikkene. On tärkeää, että henkilöstö ei koe muutosta uhkana, vaan muutoksen hyöty koetaan muutosprosessin aikaista epävarmuutta suurempana. Hankkeen lopullisena hyötynä on, että Satakunnan sote- ja maku-toimijoiden kesken sekä välille on luotu aito yhteistoiminta, julkisen sektorin työnantajamielikuva on positiivinen (houkutteleva työpaikka) ja että henkilöstöllä ja esimiehillä on uudenlaista osaamista ja työkaluja toimia uusissa rakenteissa. S i v u 1 5
2 Tavoitteena on, että muutosvalmennuksen prosessi on toistettavissa. Kokonaisuus arvioidaan, ja prosessia parannetaan arvioinnin tulosten perusteella. S i v u 2 5
3 Muutosvalmennuksen vaiheet 1. Muutosviestintä henkilöstölle Viestintä on yksi keskeisistä muutoksen tuen tehtävistä. Viestinnän toteutusta suunnitellaan yhdessä henkilöstön edustajien kanssa. Heidän mukana olonsa herättää luottamusta henkilöstössä. Henkilöstöä koskevat tiedot kerrotaan henkilöstölle ennen kuin ne ovat mediassa. Tieto välitetään toimijoiden viestintävastaavien kautta. Myös se on viesti, ettei ole mitään uutta kerrottavaa. Jokainen mukana oleva organisaatio vastaa itse siitä, että tieto tavoittaa työntekijät. Muutosviestintä jatkuu myös uudistuksen jälkeen. Yhteensä sata -valmennuksen muutosviestinnän toimenpiteenä - käynnistettiin kuukausittaisen henkilöstön muutoskirjeen julkaisu (01/2018 alkaen) - aloitettiin muutoksen tuen videokampanja - toteutetaan kolme webinaaria ajalla 11/ /2019. Webinaarien teemat ovat o Asiakaslähtöisyys ja osallisuus o Digitaalisuus o Etäjohtaminen ja moniammatillinen tiimityö 2. Esimiesvalmennus 05 09/2018 Esimiesvalmennukseen valittiin 150 esimiestä kaikista henkilöstöä tulevaan maakuntaan luovuttavista organisaatioista niiden henkilöstömäärän mukaisessa suhteessa. Valmennuksen vaiheet: 1. Kick off-webinaari, jolla valmennus käynnistettiin (05/2018) Webinaarin sisältö: - Valmennusprosessin sisältö ja läpivienti - Mitä on yhteistoiminnallinen muutosjohtaminen - Työyhteisön dynamiikka ja muutokset - Yksilön kehittyminen ja jaksaminen muutosten läpiviennissä 2. Viisi verkkotehtävää, jotka tuli suorittaa ennen valmennustyöpajojen käynnistymistä (06 08/2018) Verkkotehtävien aihepiirit: - Toimiva työyhteisö ja vuorovaikutus - Osallistaminen ja osallistuminen - Luottamus ja sen rakentaminen - Esimiehenä kehittyminen - Tunnetyöskentelystä Verkkotehtävien tueksi tarjottiin erilaista materiaalia. S i v u 3 5
4 3. Esimiesten vertaisoppimisen työpajat (08 09/2018) Esimiehet jaettiin 10 moniammatilliseen ryhmään (15 hlöä/ryhmä) siten, että ryhmissä oli eri organisaatioiden esimiehiä. Kukin ryhmä kokoontui kaksi kertaa toiminnallisissa vertaisoppimistyöpajoissa. Vertaisoppimiskohtaamisten luonne oli ohjauksellinen, vuorovaikutteinen ja työpajoja sisältävä. Verkkotehtävien kautta osallistujia rohkaistiin itsensä ja työyhteisönsä reflektointiin. Vertaisoppimiskohtaamisissa tärkeää oli näiden havaintojen pohdinta yhdessä ja täten tilaisuudet olivat luonteeltaan ryhmässä ja ryhmästä oppimistilanteita. Työpajojen teemoina oli mm. - Vuorovaikutus ja kuunteleminen - Kehittyminen esimiehenä - Osallistaminen muutosjohtamisen välineenä - Tunteet esimiestyössä - Luottamus ja sen rakentaminen - Kohtaamiset arjessa - Yhteisen näkemyksen rakentaminen - Systeeminen ajattelu, kokonaisuuksien hallinta 4. Arviointi (09/2018) Osallistujilta kerättiin palaute valmennuksen toteutuksesta. Tulokset raportoitiin, ja niitä hyödynnetään jatkovalmennuksessa. 3. Yhteistoiminnallinen valmennus Valmennuksen 2-vaiheessa toteutetaan ajalla 11/ /2019 esimiesvalmennuksessa olleille esimiehille ja heidän työyksiköilleen yhteistoiminnallinen valmennus, joka koostuu seuraavista moduleista: 1. Webinaarit, joiden aiheet noudattavat muutosviestintäwebinaarien aiheita, mutta jotka ohjaavat ko. teeman käsittelyyn. Webinaarien aiheet - Asiakaslähtöisyys - Digimahdollisuuksien hyödyntäminen - Etäjohtaminen/tiimityö Webinaarit perustuvat toteutettuun ensimmäiseen valmennuskokonaisuuteen, missä keskityttiin mm. vuorovaikutukseen, osallistamiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Työpajavaiheessa tavoitteena on käytännössä kokeilla yhteistoiminnallisia menetelmiä työyhteisön kehittämistyössä ja kokeiluissa. S i v u 4 5
5 2. Työyhteisön työpajat ja niitä tukevat verkkotehtävät, jotka liittyvät webinaarien aiheisiin. Työyksiköt pohtivat yhteistoiminnallisesti, mitä kukin teema tarkoittaa omassa työyhteisössä ja miten sitä voi kehittää. Tavoitteena on osallistaa jokainen työntekijä muutoksen tekijäksi. 3. Esimiesten työpajat Esimiehet jaetaan 30 hengen ryhmiin ja kullakin ryhmällä on kaksi työpajaa: 1) Työyhteisön työpajojen suunnittelu sekä 2) Kehittämistyön arviointi Esimiesten ensimmäisessä työpajassa keskitytään tekemään konkreettinen suunnitelma, miten muutokseen osallistuminen ja muutoksen suunnittelun seuraavat askeleet viedään oman työyksikön kannalta eteenpäin. Työpajassa esimiehet saavat suunnitelman tekoon tukea, vinkkejä sekä turvallisen ympäristön kokeiluihin. Esimiesten toisessa työpajassa keskitytään kehittämistyön arviointiin ja kehittämisen jatkon suunnitteluun. 4. Valmennusprosessin päättäminen ja arviointi Valmennuksesta tehdään sekä itse- että ulkoinen arviointi. Ensimmäisen ja toisen vaiheen valmennuksen toteuttaa Covis Oy. S i v u 5 5
HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12.
HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla Hankesuunnitelma 18.12.2014 KASTE-ohjelma VI Johtamisella tuetaan palvelurakenteen uudistamista
Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli
Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen
Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café
Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Aika 27.11.11.2013 klo 9.45 10.30 Kouluttaja: Koulutus- ja kehitysjohtaja Miten hankkeen toimintaa voidaan motivoida, keinoja viedä hanketta
Miten muutoksia johdetaan Itellassa
Miten muutoksia johdetaan Itellassa KaMu Mira Pakarinen Lisätietoja KaMu-mallista antaa: Hankejohtaja Mira Pakarinen mira.pakarinen@itella.com gsm 0400-288 232 Miksi malli? Toimintaympäristön muutosvauhti
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.
Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017
Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke
Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työhyvinvointia työkaarelle Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen yhteishanke, jonka päätavoitteena on
Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä
Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä 14.3.2016-13.3.2019 Toimintalinja: 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite: 7.1. Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen
Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen
Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,
Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto
Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN
Henkilöstövoimavarojen johtaminen muutoksessa
Henkilöstövoimavarojen johtaminen muutoksessa Käytännön keinoja Kokkolassa 1 Muutoksen hallinnan keinoja Kehittämiskohdekohtaiset toimenpiteet Muutosjohtamisen malli Koulutukset esimiehille Miten toimia
Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen
Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen Valtuustoseminaari 13.6.2019 Nina Gros Henkilöstöjohtaja Esityksen sisältö Aineistot 1. Henkilöstökokemus 2. Lähiesimiestyön tila 3. Johdon näkemys
Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen
Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten
Sote-liikelaitoksen visio ja arvot
Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut
Muutoksessa elämisen taidot
Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien
Maarit Pedak
Osallistava sisäinen viestintä Lahden kaupungissa Kuntamarkkinat 15.9.2011 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Maarit Pedak KTM ja VTM, tutkija maarit.pedak@helsinki.fi 9/19/2011 1 OSVI: Osallistava
TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA
TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti
Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu
Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu 27.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus Koulutussopimukseen perustuva koulutus
Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä. Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto
Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto Learning Cafe (oppimiskahvila) kehittämisen perustana Työskentelymenetelmä,
Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta
Kyselyn ensitulokset Lape seminaari 22.8.2017 Anna Saloranta Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC 22.8.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri
Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan
Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan Sari Tappura 14.3.2017 Lähde: TJS-opintokeskus, Reilun pelin työkalupakki Ohje: Osallistavan työpajan aloittaminen 1. Ryhmäytyminen u Esittely ja luottamuksellisen
Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011
Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset
Tiedolla johtaminen - työryhmä
Tiedolla johtaminen - työryhmä Loppuraportointi 30.6.2018 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Sisällysluettelo 1. Työryhmän tavoitteiden ja tulosten toteutumisen arviointi (dia 3) 2. Yhteistyö, oppiminen
Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)
Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:
KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI. Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto
KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto 25.10.2016 TOIMEKSIANTO JA TAVOITE Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen ulkoinen loppuarviointi Ajalla 1.10.-25.10.2016
Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä
Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä 7.5.2019 Teemapaja: Ammatillisen koulutuksen johtaminen Opetushallitus Tuula Sumkin Vaikuttavuus vaikuttavuusketju (Sitra) 16/05/2019 Opetushallitus
Ohjattavasta aktiiviseksi toimijaksi - miten osallistavalla valmentamisella voidaan herätellä aktiivisuutta ja vastuunottoa?
Ohjattavasta aktiiviseksi toimijaksi - miten osallistavalla valmentamisella voidaan herätellä aktiivisuutta ja vastuunottoa? Webinaari 9.4.2014 klo 10-11 Opettajankouluttaja, KT Arja Pakkala Lehtori, KM
Tuottavuutta ja työhyvinvointia Etelä-Karjalassa
ESR-hanke 1.9.2017-31.5.2019 Muutosvalmentaja Piia Bräysy Hankkeen kohderyhmä Etelä-Karjalan maakuntakonserniin siirtyvä henkilöstö EKSOTE:sta Lappeenrannan kaupungista (pelastustoimi, maataloushallinto,
Onnistunut henkilöstöjohtaminen maakuntauudistuksessa
Onnistunut henkilöstöjohtaminen maakuntauudistuksessa Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstövaikutusten ennakkoarviointi.pptx1
TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ MUUTOKSESSA. Maakuntafoorum Henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen
TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ MUUTOKSESSA Maakuntafoorum 19.9.2018 Henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen Varautumisen linjaukset helmikuu 2017 sote- ja maakuntauudistukseen Muutoksen kohteena Vantaalla noin 3 500
Työhyvinvoinnin koulutukset 2017
Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Osallistu Elon työhyvinvointiaiheisiin koulutuksiin. Voit osallistua yksittäisille kursseille tai suorittaa työhyvinvoinnin superosaajan opintokokonaisuuden. Kaikki koulutukset
OSVI: Osallistava sisäinen viestintä tutkimus- ja kehittämishanke
Osallistava sisäinen viestintä Lahden kaupungissa Kuntamarkkinat 15.9.2011 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Maarit Pedak KTM ja VTM, tutkija maarit.pedak@helsinki.fi 9/15/2011 1 OSVI: Osallistava
Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena
Tervetuloa Lahteen! Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Muutos on mahdollisuus 21.10.2015 Työhyvinvointipäällikkö Päivi Maisonlahti Strategisen työhyvinvoinnin osa-alueet (Aura & Saarikoski,
Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen
Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Työvoimaa ja osaamista poistuu Vaje 250.000 työntekijää Nykyinen työvoima 2.300.000 15 v. Poistuneita 900.000
Muutosjohtaminen. Helena Vesaluoma TAMK & Anne Rouhelo Turun AMK
Muutosjohtaminen Helena Vesaluoma TAMK & Anne Rouhelo Turun AMK 20.9.2017 1. Muutoksen välttämättömyyden oivaltaminen Muutosprosessi lähtee liikkeelle vasta, kun oivalletaan, että nykytilan mukaisesti
Henkilöstöhallinto/ Jaettu materiaali
Henkilöstöhallinto/ Jaettu materiaali HJTVR Kaija Metsänranta 24.4.2019 Henkilöstöpolitiikka prosessi Henkilöstöpolitiikan prosessi Henkilöstöpolitiikka Asiakasryhmittely Keitä HR:n asiakkaat ovat? Keitä
PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA
PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA Pohjanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi Työpaja 1 17.4.2018 13.4.2018 Tilanne Pohjanmaa / Pia Vähäkangas ja Riku Niemistö 1 ÖSTERBOTTEN /
TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA
TOIMIALUE: Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja Ilkka Luoma yhdessä johtoryhmän kanssa TOIMINTA-AJATUS: Sosiaali- ja terveydenhuollon syvään toiminnalliseen
Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi
Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja
Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi
Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 19.5.2017 Etunimi Sukunimi Sisältö Viestinnän tavoitteet Priorisoidut kohderyhmät Kanavat Pääviestit Visuaalinen viestintä Projektit / toimenpiteitä
Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi
Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan
SAARISTOVIRKAMIES MUUTOSTEN TYRSKYISSÄ. Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen Naantalin kaupunki. Kuntarakennefoorumi 7.5.2013
SAARISTOVIRKAMIES MUUTOSTEN TYRSKYISSÄ Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen Naantalin kaupunki Kuntarakennefoorumi 7.5.2013 Neljän kunnan liitos Saaristovirkamies muutosten tyrskyissä Esityksen sisältö: 1.
Lähiesimies muutoksen etulinjassa. Ryhmävalmennus lähiesimiehille YT-neuvotteluita seuraavan johtamistyön haasteisiin.
Lähiesimies muutoksen etulinjassa Ryhmävalmennus lähiesimiehille YT-neuvotteluita seuraavan johtamistyön haasteisiin. Työluotsin ryhmävalmennus organisaation lähiesimiehille auttaa heitä toimimaan tehokkaasti
Henkilöstökyselyn yhteenveto
20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.
Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA
Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Uusi maakunta on meidän työpaikkamme Maakuntauudistuksen kautta noin 9000 pohjalaisen uusi työpaikka on Pohjanmaan maakunta
SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMASTA Laura Saurama
SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMASTA 11.4.2018 Laura Saurama Henkilöstöasioiden alustava valmisteluaikataulu Kuntien käytävä neuvottelut mahdollisten alle 50% säännön perusteella siirtyvistä
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen
Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke
Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/ Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden yhteishanke, jonka tavoitteena on parantaa
Henkilöstöjohtamisen kuntokartoitus Kankaanpään kaupunki
Henkilöstöjohtamisen kuntokartoitus Kankaanpään kaupunki Vaasan yliopiston tutkimus Rahoittajat: Työsuojelurahasto, Vaasan yliopisto, Kuntaliitto, Kunnallisalan kehittämissäätiö Sisältö Tutkimuksen tausta
OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS
OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yhden päivän mittaiset (6h) koulutustilaisuudet: "Tulevaisuuden koulu - mitä suuntaviivoja ops2016 antaa koulun ja opetuksen kehittämiseen" - uuden opetussuunnitelmaluonnoksen
Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset
Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin
Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointipalvelut & Valtion henkilöstöpalvelut tukenanne organisaatioiden muutostilanteissa
Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointipalvelut & Valtion henkilöstöpalvelut tukenanne organisaatioiden muutostilanteissa TORI-henkilöstöfoorumi 19.12.2012 Liisa Virolainen, Kaiku-työhyvivointipalvelut Riitta
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus
HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari
HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä
Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä
Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä EIJA KAMPPURI LASTENTARHANOPETTAJA, KM VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI 17.5.2018, JOENSUU Työpajan sisältö 2 esitellään pedagoginen
Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä
Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Titi Heikkilä Työhyvinvointipäällikkö Helsinki Suomi 100 johtamisseminaari 24.11.2017 Esityksen sisältö Lyhyt esittely Helsinki Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin
Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita
Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien
Katri Vataja HTT.
Katri Vataja HTT katri.vataja@gmail.com Näkökulmani kehittävään arviointiin Projektit Hankkeet Johtamisen kehittäminen Strategiatyö Työyhteisökehittäminen Kehi%ävä arvioin- työyhteisössä MITÄ? Arviointiprosesseja
Ryhdy kuntamuutoksen tekijäksi! Tutkiva työtapa muutoksen hallinnassa
Ryhdy kuntamuutoksen tekijäksi! Tutkiva työtapa muutoksen hallinnassa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa Helsinki Congress Paasivuori 7.10.2014 Eveliina Saari, tiimipäällikkö, FT, Työterveyslaitos
RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN
HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus
Nurmijärven päivähoidon työhyvinvoinnin kehittämishanke ajalla 1.11.2003-1.6.2006
Nurmijärven päivähoidon työhyvinvoinnin kehittämishanke ajalla 1.11.2003-1.6.2006 Hankkeen vastuuhenkilö Sirkka-Liisa Anttila Hankkeen asiantuntijat:annikki Ahlqvist/ Kiljavan opisto Ulla Piekkari /PRO
OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA
OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA OPINNÄYTETYÖN TEKIJÄT TERO LUOKKANEN JA SINI OTTELIN OPINNÄYTETYÖN OHJAAJAT: LEHTORI, TUTKINTOVASTAAVA RAIJA RAJALA,
Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana
Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne
Yhteistoimintalainsäädännön uudistaminen
Yhteistoimintalainsäädännön uudistaminen 14.2.2017 Taustaa Nykyisen YT-lain tavoitteet: 1. Edistää työnantajan ja työntekijän välistä sekä henkilöstöryhmien keskinäistä vuorovaikutusta perustuen oikea-aikaisesti
Sitä saadaan, mitä mitataan!
Sitä saadaan, mitä mitataan! Kehittämisen tueksi esimiestyön 360-palaute, VMBaro ja kehityskeskustelumalli ValtioExpo Niina Turumäki/Valtiokonttori Yhteiset työkalut 360-palaute Esimiestyön ja johtamisen
Työhyvinvointia yhdessä Pori
Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja
Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa
Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa 18.9.2017 Tapaaminen 18.9. Esittäytymiset Lapsiystävällinen maakunta -pilotti (Ira) Osa LAPEa Palvelukuvaus, toimintatapa Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus
Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys
Tiimivalmennus 6h Tiimienergian pikaviritys Hienoa kuinka hyvin valmennus pysyi kasassa ja sai kaikki mukaan. Kukaan ei ollut passiivisena tässä koulutuksessa. TeliaSonera Oyj 1 / 9 Miksi investoisit tiimityöhön?
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Pohjola Terveys Oy Työhyvinvointipalvelut vastaava työpsykologi Sabina Brunou Millaista työhyvinvointia tavoittelemme tämän päivän työelämässä? Tavoitteena työntekijöiden
Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus.
Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Väestörekisterikeskuksen uusi strategia linjaa virastomme toimintaa uuden
Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op
1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen
OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS
OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yhden päivän mittaiset (6h) koulutustilaisuudet: Kolmiportaisen tuen toteuttaminen - yleinen, tehostettu ja erityinen tuki koulun arjessa - pedagogiset asiakirjat ja lomakkeet
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet
pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1
SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1 Ohjelma 12.30-13.45 Päiväkahvi sekä hankkeen ja osallistujien esittäytyminen 13.45 14.15 Aloituslomakkeet 14.15
KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö
KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen 2017-2019 Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö Miksi? 2 Toimintaympäristön muutokset -> mm. maakuntauudistus, työvoimapalveluiden
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan
Tiedonkulku ja vuorovaikutus
Tiedonkulku ja vuorovaikutus Työkyky Työn kehittävyys 5 3,20 3,18 4 3,59 3,62 3 3,58 3,12 2 Esimiestyö 3,43 3,32 3,38 1 4,05 397 3,97 4,00 3,23 3,25 3,55 369 3,69 3,60 Ergonomia 3,37 Optimaalinen kuormitus
TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009
TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?
PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö
PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava
Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin
Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017
PEDAGOGINEN JOHTAJUUS
PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation
Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas
Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen
Muutokseen valmistautuminen etenee
Muutokseen valmistautuminen etenee Tampereen työmarkkinaseminaari 17.5.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Kari Hakari Muutosjohtaja
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
FARAX johtamisstrategian räätälöinti
FARAX johtamisstrategian räätälöinti Sisältö Taustaa Johtamisstrategian luominen ja instrumentin luominen Hyödyt ja referenssit Esimerkkejä matriiseista Prosessi Taustaa Esityksessä käydään läpi FaraxGroupin
Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä. Laatuseminaari 7.12.2015
Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä Laatuseminaari 7.12.2015 Hankeverkosto Sammosta ammennetaan Hankkeen tavoitteet Kehittää toimintamalleja ja tietovarastoja, joilla vahvistetaan johdon roolia ja osallistumista
Aloitustilaisuus
Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?
PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!
PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan
Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Mistä on parhaat työpaikat tehty? Luottamus Avoin viestintä eli läpinäkyvyys Välittäminen
Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta
Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta Johtajuussymposium: Kehitämme yhdessä- TKI:llä vaikuttavuutta Soteen, Tampere 11.9.2019 Päivi Nerg, Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri, Valtiovarainministeriö
Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa
Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Pori 2.9.2015 Anne Jortikka Visio Työelämästrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden samanaikainen kehittäminen
Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1
Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden