Asiantuntijuudesta taitoa ja osaamista työelämään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiantuntijuudesta taitoa ja osaamista työelämään"

Transkriptio

1 Asiantuntijuudesta taitoa ja osaamista työelämään Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut

2 Asiantuntijuudesta taitoa ja osaamista työelämään Koulutus- ja kehittämispalvelut on Lapin yliopiston täydennyskoulutusyksikkö, jonka toiminnan taustalla on yliopiston tiedekuntaperusta ja tiivis tiedekuntayhteistyö. Asiakkaitamme ovat pääasiassa korkeakoulututkinnon suorittaneet ja vankan työkokemuksen omaavat ammattiosaamistaan päivittävät henkilöt sekä toimintaansa kehittävät yritykset ja organisaatiot. Yksiköllämme on pitkät perinteet Lapin alueen kehittäjänä niin kansallisten kuin kansainvälistenkin hankkeiden kautta. Järjestämämme ammatillinen täydennyskoulutus keskittyy työelämän kehittämistarpeita palvelevaan toimintaan sekä yksilön osaamisen kehittämiseen. Tuomme tuoreen tutkimustiedon kentälle asiakkaan osaamisen kehittämisen tueksi. Toimimme asiakaslähtöisesti, panostamme tulevien tarpeiden ennakointiin ja pystymme reagoimaan asiakkaan tarpeisiin nopeasti. Koulutus- ja kehittämispalvelut on kokenut hanketoimija, joka hallitsee hanketyön aina suunnittelusta tulosten juurruttamiseen saakka. Koulutus- ja kehittämispalvelut on oppimisen ja kehittymisen aito kumppani, jonka tehokas, tuloksellinen ja verkostoituva toimintatapa takaa laadukkaat ja tarpeisiin vastaavat koulutus- ja kehittämisohjelmat. Rahoitusrakenne 2012 EU-hankkeet 61% Muu täydentävä rahoitus 12% Elinkeinotoiminta 20% Opetusministeriön määrärahat 7% Yhteensä 100% Esimerkkejä koulutustoiminnasta: Työyhteisösovittelun erityisosaaja Myyntiosaamisen koulutuskokonaisuus Opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama opettajien täydennyskoulutus rehtorien täydennyskoulutus opettajan työhyvinvointi ja työssä jaksaminen maahanmuuttajaopetus tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö Luovien alojen täydennyskoulutus Sosiaali- ja terveysalan lyhytkoulutukset Psykoterapiakoulutukset Työvoimapoliittiset koulutukset korkeakoulutetuille Räätälöidyt tilauskoulutukset Työyhteisöjen ja organisaatioiden kehittämishankkeet

3 Päihdetyön moniammatilliset erikoistumisopinnot 60 op ( ) Koulutus- ja kehittämispalvelut on toteuttanut vuodesta 2010 yhteistyössä Oulun yliopiston, Kemi-Tornion-, Oulun seudun ja Rovaniemen ammattikorkeakoulujen kanssa uudenlaista koulutushanketta, joka yhdistää pohjoisten korkeakoulujen päihdetyön osaamisen. Koulutushankkeessa järjestetään 60 opintopisteen laajuiset Päihdetyön moniammatilliset erikoistumisopinnot. Koulutus on monitieteinen ja -ammatillinen. Se lähestyy päihteidenkäyttöä ja siitä aiheutuvia haittoja yhteiskuntapolitiikan, lääketieteen, hoitotieteen, psykologian, sosiaalityön ja erilaisten terapeuttisten menetelmien näkökulmasta. Tämän lisäksi koulutushankkeeseen sisältyy vahva päihdetyön käytäntöjä tutkiva ja kehittävä näkökulma. Koulutuksessa tarkastellaan päihteidenkäytön vaikutuksia yksilön, perheen, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla, päihderiippuvuutta, päihdeasiakkuutta, ennaltaehkäisyä sekä hoitomahdollisuuksia perustuen tutkimustietoon. Koulutuksen tavoitteena on päihdeasiantuntemuksen tuottaminen jo kentällä toimiville sosiaali- ja terveysalan, opetus- ja kasvatusalan sekä muille päihdeasioiden kanssa työskenteleville ammattilaisille. Koulutus tapahtuu pääosin verkko-opetuksena ja on osallistujalle maksuton. Koulutuksen rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ESR, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, korkeakouluyksiköt ja Alko. Kolmivuotisen hankkeen jälkeen tavoitteena on jatkaa yhteistyötä ja vakiinnuttaa päihdetyön opetus osaksi korkeakouluopetusta. Hanke päättyy Lähdin opiskelemaan päihdetyön moniammatillisia erikoistumisopintoja, koska halusin päivittää päihdetyön tietouttani. Työskentelen Kemin kaupungilla päihdetyön johtajana. Opinnot teki houkuttelevaksi se, että ne toteutettiin suurimmaksi osaksi verkko-opintoina, koulutus oli maksuton ja koulutus oli peräti 60 opintopistettä. Mielenkiintoiseksi koulutuksen teki myös se, että mukana koulutuksen järjestämisessä olivat sekä Lapin että Oulun Yliopistot että Rovaniemen ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulut. Verkkoluennot olivat monipuolisia, kouluttajat olivat perehtyneet hyvin opiskeltavaan aiheeseen ja heillä oli käytännön työkokemusta päihdetyöstä. Teoriatietoa päihdetyön eri osa-aluista sai valtavasti, ja opiskeluun vaadittavat tehtävät olivat käytännönläheisiä, mitkä pystyi soveltamaan omaan työhönsä. Koulutuksessa sain miettiä sellaisia tärkeitä omaan työhön liittyviä asioita, mikä ei työaikana olisi muuten ollut mahdollista. Opiskelijat tulivat eri paikkakunnilta, ja oppimisen kannalta oli mielenkiintoista kuulla, miten päihdepalvelut oli järjestetty eri kunnissa. Lohduttavaa oli kuulla, että muualla pähkäillään ihan samanlaisten ongelmien kanssa kuin mitä itse kohtaan työssä. Koulutuksen liittyvä työnohjaus auttoi pohtimaan oman työnohjausryhmän kanssa päihdetyöhön liittyviä asioita yksityiskohtaisemmin ja saamaan jopa konkreettisia neuvoja, miten asioiden kanssa voisi edetä. Vertaistuella oli iso merkitys itselleni. Koulutuksen viimeisenä tehtävänä tehdyt lopputyöt pystyi jopa sellaisenaan viemään omaan työyhteisöön sen aiheen käsikirjana. Olen arvostanut aina sellaisia koulutuksia, jossa opiskelijat laitetaan likoon eikä päästetä helpolla opiskelun suhteen, koska oppiminen vaatii työtä. Tämä oli juuri sellainen koulutus. Mari Sipola Päihdetyön johtaja, Kemi

4 Lapland Sales Academy Lapin korkeakoulukonsernin yhteinen myyntiosaamisen kehittämishanke Future Learning Lapland ESR-rahoitteisessa Lapland Sales Academy -hankkeessa (LSA) on hankittu vuoden 2012 aikana myyntiosaamista erityisesti lappilaisille yrityksille ja samalla myös Lapin korkeakoulukonsernin oppilaitoksiin sekä niiden opiskelijoille. Koulutus- ja kehittämispalvelut on vastannut myyntityön täydennyskoulutusohjelman toteuttamisesta. Hankevuoden 2012 aikana on lisäksi rakennettu osaamisen ja alueen työelämän tarpeiden pohjalta myyntiosaamisen ylläpitoa tukeva toimintamalli, joka julkaistaan huhtikuussa 2013, ja tuotettu tutkimuksia yritysten myynnin ja kehittämisen lähtökohdista. LSA-hanketta toteuttaa Rovaniemen ammattikorkeakoulu yhdessä Kemi- Tornion ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston kanssa. Mukana myyntityön kehittämistyössä, tutkimuksissa, täydennyskoulutuksessa ja myyntikoulutuksen toimintamallin kehittämisessä on tiiviisti ollut mukana 11 lappilaista yritystä. Tarve myyntiosaamisen kehittämiseen on nimenomaan noussut lappilaisen yrityskentän tarpeista. Vaikka jokaisella Lapin korkeakoulukonsernin LSA-hankkeeseen osallistuvalla koulutusorganisaatiolla on ollut oma päävastuualueensa, ovat kaikki osallistuneet hyvässä ja rajat ylittävässä hengessä kaikkien osa-alueiden suunnitteluun ja tekemiseen. Tämä on antanut hankkeelle voimakkaan positiivisen hengen niin koulujen kuin erityisesti yrityksienkin yhteistyön ja myynnin kehittämisen rakentamiseksi myös tulevaisuudessa jatkohankkeena ja Lapin korkeakoulukonsernin oppilaitoksissa tapahtuvan myynnin perus- ja erityiskoulutuksien muodossa. Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut on mukana kansallisessa Future Learning Finland -koulutusvientiklusterissa yhdessä Lapin korkeakoulukonsernin muiden korkeakoulujen kanssa. Klusterin tarkoituksena on vastata suureen suomalaisen koulutuksen kysyntään kokoamalla toimijoita Suomesta ja valmistella koulutusvientituotteita ulkomaalaisille asiakkaille. Lapin korkeakoulukonsernin osallisuutta kansalliseen klusteriin vauhdittaa vuoden 2012 alkupuolella käynnistynyt Future Learning Lapland -hanke (FLL). Hanke on Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoittama. Future Learning Lapland -hankkeella halutaan luoda Lapin korkeakoulukonsernin oma toimintakonsepti koulutusvientiin, laatia omaa tuotetarjoomaa sekä kasvattaa koulutusviennin asiantuntijuutta. TUNDRAS -matkailun turvallisuusjärjestelmä, Oulun yliopiston ja Oulun AMK:n kanssa yhteistyössä valmisteltu MESA Multiprofessional Education in Substance Abuse -päihdetyön koulutus sekä Lapin yliopiston ja KTAMK:n ja RAMK:n kanssa yhteistyössä syntynyt Work, Learning and Competence -kehittämisohjelma koulutusorganisaatioille ovat tuotteita, joita on tuotteistettu ja markkinoitu kansainvälisille asiakkaille. FLL -hanke jatkuu elokuuhun 2013 saakka.

5 Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus Koulutus- ja kehittämispalvelut on toteuttanut vuodesta 2010 alkaen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa korkeakoulutetuille suunnattua oppisopimustyyppistä täydennyskoulutusta. Vuoden 2012 aikana rahoituksella toteutettiin Perheasioiden sovittelun erityisosaaja 30 op -koulutus, Eväitä johtajuuteen Päiväkodinjohtajan oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus 30 op sekä Kehittyvä rehtori 30 op -koulutus. Vahvasti työelämälähtöisten koulutusten tavoitteena on ollut kehittää erityisasiantuntijuutta vaativissa työtehtävissä toimivien osaamista sekä taustaorganisaation käytäntöjä. Koulutusohjelmissa hyödynnettiin joustavia opetuksen ja oppimisen muotoja, kuten etäluennointia ja verkko-oppimisalustoja. Kaikki kolme ohjelmaa saivat hyvää asiakaspalautetta, ne koettiin ammattiosaamista vahvistaviksi sekä alueellisiin tarpeisiin vastaaviksi. Asiakaspalautteissa korostui opiskeluryhmän tiiviyden ja vertaisoppimisen tärkeys haastavissa työtehtävissä toimiville. Oppisopimustyyppistä täydennyskoulutusta järjestetään Lapissa jatkossakin: vuonna 2013 käynnistyvät Kehittyvä rehtori -ohjelman neljäs toteutus sekä Työyhteisösovittelun erityisosaaja -koulutus. Opiskelijan kokemuksia Kehittyvä rehtori -koulutuksesta Lapin yliopiston kehittyville rehtoreille suunnattu koulutus ilmentää uudenlaista ajattelua suomalaisessa aikuiskoulutuksessa. Useita vuosia rehtorin työtä tehneitä ihmisiä ei istuteta koulun penkille vain kuulemaan saarnatekstejä koulutuksen uusista tuulista. Sen sijaan ammattilaiset haastetaan vuoropuheluun yliopiston asiantuntijoiden kanssa. Oppisopimustyyppinen koulutus jatkui 1½ vuotta, jonka aikana ryhmä tutustui keskenään niin hyvin, että rehellinen vertaisarviointi oli mahdollista. Hyvää henkeä opiskelijoihin viritti tuutori Esa Posio, joka ohjasi verkostoitumista myös ryhmän ulkopuolisten vertaistoimijoiden kanssa. Lapin yliopiston parhaat asiantuntijavoimat oli valjastettu opiskelijoiden tueksi. Opintopäiviä raamittivat luennot, joiden pohjalta omaa työtä reflektointiin. Oman mausteensa opiskeluun toivat muiden paikkakuntien rehtoriopiskelijat, joihin pääsimme tutustumaan verkkoympäristössä. Aihepiirit olivat selkeät. Opintopäivät keskittyivät henkilökohtaisiin johtamistaitoihin, pedagogiseen johtamiseen, talous- ja hallintojohtamiseen, henkilöstöjohtamiseen & työyhteisöjohtamiseen ja oppilaslaitosjohtamiseen. Koulutus oli selkeästi strukturoitu. Kustakin aihepiiristä kirjoitettiin omia pohdintoja muiden jaettavaksi. Suosittelen tätä oppisopimustyyppistä koulutusta rehtorin työssä jonkin aikaa toimineille. Se tuo uusia ajatuksia ajatella sen kuuluisan laatikon ulkopuolellakin. Minut se kannusti hallintotieteen pääaineopiskelijaksi Lapin yliopistoon. Kiitoksia! Heidi Lakkala Sodankylän lukion rehtori

6 Utajärvi tuloksellinen ja innovatiivinen rajaton kunta (Tirku-hanke) Magenta visuaalisen taiteen alan kehittämishanke Utajärven kunta on panostanut poikkeuksellisen vahvasti palvelutoimintansa kehittämiseen ja laadunhallintaan. Kunnassa on rakennettu koko kuntaorganisaatioon ISO standardin mukainen toimintajärjestelmä, joka sertifioitiin vuonna Toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten myötä oli ajankohtaista lähteä edelleen kehittämään nykyistä ISO-järjestelmään pohjautuvaa toimintamallia käynnistämällä kunnan strategiatyöhön kiinteästi kytkeytyvä koulutus-ja kehittämisprojekti, Tirku-projekti. Lokakuussa 2011 käynnistynyt kaksivuotinen Magenta-hanke (ESR) työllistää ja täydennyskouluttaa lappilaisia visuaalisen alan ammattitaiteilijoita. Lisäksi kehitetään visuaalisen alan manageritoimintaa Lapissa. Tavoitteena on tuottaa ja kehittää pilotoinnin ja tutkimuksen keinoin Lapin ammattitaiteilijoiden täydennyskoulutuksen sekä Lapin ammattikuvataiteilijoiden manageriosaamisen ja kansainvälisten toimintojen mallit. Tirku-projekti tavoitteena oli kehittää Utajärven kunnan laatuperustainen toiminta- ja johtamismalli, jossa tuloksellista toimintaa tavoiteltiin seuraavien peruslähtökohtien kautta: - henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien ja osallisuuden korostaminen, - palvelutoiminnan organisointi laatuajattelun lähtökohdista, - prosessijohtamiseen pohjautuvat johtamismallit, - luottamushenkilöiden rooli strategisten linjausten laadinnassa. Projektin yhteydessä järjestettiin lähes kolmekymmentä koulutus- ja työpajapäivää, joiden yhteydessä henkilöstö oli kehittämissä muun muassa yksiköidensä asiakaspalautejärjestelmiä. Yhtenä keskeisenä osana projektia oli kunnan hallintomallin uudistaminen. Luottamushenkilöt kehittivät hallintomallia yhteistyössä johtavien viranhaltijoiden kanssa. Lopputuloksena syntyi hallintomalli, jossa korostuu poliittisten päätöksentekijöiden rooli strategisten linjausten tekijänä ja valmistelijana. Uudistuksen myötä luovuttiin perinteisestä lautakuntamallista niin, että jäljelle jäivät vain lakisääteiset lautakunnat. Lautakuntien tilalle tulivat ns. valmistelutoimielimet, joissa poliittiset päätöksentekijät ovat mukana valmistelemassa laajoja asiakokonaisuuksia. Uusi hallintomalli on herättänyt laajalti kiinnostusta jo valmisteluvaiheessa. Magenta-hanke on Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalveluiden, Lapin taiteilijaseuran ja taiteiden tiedekunnan sekä Lapin taidetoimikunnan yhteistyöhanke. Yhteistyössä mukana ovat lappilaiset kunnat ja yritykset. Pilotit toteutuvat Rovaniemellä, Kemissä, Torniossa, Kemijärvellä, Kittilässä ja Inarissa sekä Santa Parkissa, Santa s Hotel Santa Clausissa ja Tahkokallio Design+ -muotoiluyrityksessä. Aktiivisella manageritoiminnalla ja taiteilijoiden täydennyskoulutuksella lisätään luovan talouden toimintaedellytyksiä ja vahvistetaan visuaalisten taiteiden merkitystä osana alueellista kehittämistä, osaamista ja kilpailukykyä. Hankkeessa on kartoitettu, kehitetty ja kannustettu visuaalisen alan taiteilijoita luovaan yrittäjyyteen ja oman toiminnan tarkasteluun luovan alan yrittäjyyden näkökulmasta. Magenta-hankkeen aikana visuaalisen taiteen alan palveluita tuotteistetaan.

7 Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut, PL 122, Rovaniemi puh , vaihde Rovaniemen toimipaikan käyntiosoite: Vilhontalo, Hallituskatu 20 B, 3. krs Kemin toimipaikan käyntiosoite: Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Tietotekniikan yksikkö / Kosmos, Tietokatu 1 koke@ulapland.fi

Asiantuntijuudesta taitoa ja osaamista työelämään. Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut

Asiantuntijuudesta taitoa ja osaamista työelämään. Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut Asiantuntijuudesta taitoa ja osaamista työelämään Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut Asiantuntijuudesta taitoa ja osaamista työelämään Koulutus- ja kehittämispalvelut on Lapin yliopiston

Lisätiedot

Vastata päihdetyön koulutuksen kehittämisen tarpeeseen osana päihdepalveluiden laadun kehittämistä Koulutuksen tavoitteena on päihdeasiantuntemuksen t

Vastata päihdetyön koulutuksen kehittämisen tarpeeseen osana päihdepalveluiden laadun kehittämistä Koulutuksen tavoitteena on päihdeasiantuntemuksen t Oulun- ja Lapin yliopistot Oulun seudun-, Kemi-Tornion- ja Rovaniemen ammattikorkeakoulut yhteistyö korkeakoulujen yhteisten Päihdetyön opintojen toteuttamiseksi alkanut vuoden 2008 alussa Rahoitus ESR,

Lisätiedot

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI oppisopimustyyppinen koulutus Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

MAGENTA

MAGENTA MAGENTA 2011-2013 1 TÄYDENNYSKOULUTUKSEN TAVOITTEET tuottaa ja kehittää pilotoinninja tutkimuksen keinoin Lapin ammattitaiteilijoiden täydennyskoulutuksen malli tutkintojen jälkeinen, työelämälähtöinen

Lisätiedot

Koulutus- ja kehittämispalvelut TOIMINTAKERTOMUS

Koulutus- ja kehittämispalvelut TOIMINTAKERTOMUS Koulutus- ja kehittämispalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2016 ASIANTUNTIJUUDESTA TAITOA JA OSAAMISTA TYÖELÄMÄÄN Koulutus- ja kehittämispalvelut on Lapin yliopiston täydennyskoulutusyksikkö, jonka toiminnan taustalla

Lisätiedot

Future Learning Lapland

Future Learning Lapland Future Learning Lapland LAPIN KORKEAKOULUKONSERNIN KANSAINVÄLINEN KOULUTUSVIENTI Hankkeen tavoitteet ja toiminta Heikki Konttaniemi Projektipäällikkö Miksi koulutusvientiä? Taustalla OPM:n 2009 julkaistu

Lisätiedot

Kolmen vuoden kokemuksia koulutusviennistä

Kolmen vuoden kokemuksia koulutusviennistä Kolmen vuoden kokemuksia koulutusviennistä Olavi Mertanen, Tuija Laurén Johdannoksi Globaalia liiketoimintaa; johtavia maita USA, Iso-Britannia, Australia ja Uusi-Seelanti (valmiiksi englanninkieliset

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti STRATEGIA 2010-2012 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MATKAILUALAN TUTKIMUS- JA KOULUTUSINSTITUUTIN TAUSTA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin - tai tuttavallisemmin Lapin matkailuinstituutin

Lisätiedot

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020 TIIVISTELMÄ Suomen huipulla Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen,

Lisätiedot

Henkilöstön osaamisen kehittäminen

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Henkilöstön osaamisen kehittäminen Sirkka Salvi Jyväskylän kr. Opisto Carita Sirkka Seurakuntaopisto Minna Valtonen ja Jussi Murtovuori Diak Vesa Nuorva Centria Kirkon kasvatuksen päivät 9.1.2019 klo 16.30

Lisätiedot

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen

Lisätiedot

Jyrki Vihriälä / EduCluster Finland Oy / Kokkola Hyvät käytännöt seminaari, laatustrategian toimeenpanon tuki

Jyrki Vihriälä / EduCluster Finland Oy / Kokkola Hyvät käytännöt seminaari, laatustrategian toimeenpanon tuki Jyrki Vihriälä / EduCluster Finland Oy 11.12.2012 / Kokkola Hyvät käytännöt seminaari, laatustrategian toimeenpanon tuki OSALLISTUJILLE MAKSUTON KOULUTUS Opetushallituksen rahoittamaa osallistujille maksutonta

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op Turun Ammattikorkeakoulu Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op Ajankohta 12.09.2019-15.05.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Turun AMK, Joukahaisenkatu 3, Turku Hinta 1500 (alv 0%).

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Musiikki elämään. Osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen kehittämishanke

Musiikki elämään. Osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen kehittämishanke musiikki elämään Musiikki elämään Osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen kehittämishanke 2011 2013 Musiikki elämään Voidaanko taide-elämystä syventää taidepedagogiikan keinoin?

Lisätiedot

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,

Lisätiedot

HAAGA-HELIA amk TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS

HAAGA-HELIA amk TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus (Opetus- ja kulttuuriministeriö) Kasvuyrityksen johtaminen (KASVU V 30 opiskelijaa) ja Medialiiketoiminta ja konseptisuunnittelu (MEKON II 25

Lisätiedot

Täydentävien opintojen järjestäminen täydennyskoulutuskeskusten rooli

Täydentävien opintojen järjestäminen täydennyskoulutuskeskusten rooli Täydentävien opintojen järjestäminen täydennyskoulutuskeskusten rooli Lähtökohta: Erilaiset opintopolut vastauksina erilaisiin tarpeisiin Ihmisen ikä ei saa aiheuta eriarvoisuutta tai ongelmia sinänsä,

Lisätiedot

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke www.sosiaalikollega.fi www.poske.fi

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke www.sosiaalikollega.fi www.poske.fi Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke www.sosiaalikollega.fi www.poske.fi maarit.kairala@poskelappi.fi 1 Hankkeen alueiden tavoitteet: LUOVAKE: Enontekiö, Kittilä, Kolari ja Muonio ROVAKE:

Lisätiedot

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op 17.1. 12.12.2008 Palveluohjaaminen on sosiaali- ja terveysalalla käytetty asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Yleiset ohjeet ja raportointi OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Tiedotustilaisuus 10.11.2014 Valtion rahoittaman opetustoimen henkilöstökoulutuksen perusta Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS

OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS 1 YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA 90 OP (SOSIAALIALA) SOSIONOMI (Ylempi AMK), SAIRAANHOITAJA (Ylempi AMK), TERVEYDENHOITAJA

Lisätiedot

ALUESEMINAARI Tampere https://drive.google.com/file/d/0bxdgmsxgd KXZeDJNcmZMMGswLXc/view

ALUESEMINAARI Tampere https://drive.google.com/file/d/0bxdgmsxgd KXZeDJNcmZMMGswLXc/view ALUESEMINAARI Tampere 26.3.2015 https://drive.google.com/file/d/0bxdgmsxgd KXZeDJNcmZMMGswLXc/view Olipa kerran Tarina, tulevaisuus, unelmat Jouni Kangasniemi * kehittämispäällikkö * opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Yhteistyössä Ammattiopisto Luovi. Hankefoorumi

Yhteistyössä Ammattiopisto Luovi. Hankefoorumi Yhteistyössä Ammattiopisto Luovi Hankefoorumi 16.1.2016 Haussa syksylle 2017 OPH:n rahoittama opetustoimen henkilöstökoulutus Hakuaika päättyy 31.1.2017 Hakuvaiheessa määritellään toteutettavan koulutushankkeen

Lisätiedot

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt?

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Anna-Mari Rosenlöf, projektipäällikkö Kuva: Itä-Suomen Hyvinvointivoimala, JiiPee Photography, 2016. Taiteesta ja kulttuurista

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ Petri Haltia Osataan!-seminaari 27.9.2012 KESU 2011-2016: KORKEAKOULUJEN AIKUISKOULUTUKSELLA LAAJENNETAAN JA PÄIVITETÄÄN OSAAMISTA Lähtökohtia Lähes kolmasosalla korkeakouluihin

Lisätiedot

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kehittämishankkeen lähtökohtana on Kauhajoen kaupungin sivistyspalveluiden kehittäminen ja uudistaminen. Hallintopalvelut, varhaiskasvatuspalvelut,

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle

Lisätiedot

Johanna Moisio Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö

Johanna Moisio Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö 12. Millaista päihde- ja mielenterveystyön osaamista koulutus tuottaa? Mielenterveys- ja päihdetyön osaamiselle on kysyntää - mitä haasteita se asettaa korkeaasteen koulutukselle? Johanna Moisio Korkeakoulu-

Lisätiedot

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

FUTUREX Future Experts

FUTUREX Future Experts FUTUREX Future Experts 2010-2013 Työnantajahaastattelujen satoa miksi laajoja osaamiskokonaisuuksia tarvitaan, millaista osaamista tarvitaan? Sirke Pekkilä, Sibelius-Akatemia, Taideyliopisto Miksi laajoja

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tällä sopimuksella Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Matkailualan tutkin1us- ja koulutusinstituutti sopivat instituutin tavoitteista,

Lisätiedot

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit E N E M M Ä N O S A A M I S T A 21.11.2012 1 Mihin tarpeeseen hanke vastaa ja miten? Ammatillisella aikuiskoulutuksella

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi?

Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi? Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi? Toimintaympäristön muutos Työ, oppiminen ja oppimisen tavat muuttuvat yhteiskunnan ja työelämän muutoksen

Lisätiedot

HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Sanna Hirsivaara, Petri Haltia

HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Sanna Hirsivaara, Petri Haltia HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Sanna Hirsivaara, Petri Haltia Ajankohtaista korkeakoulujen aikuisten hyödyntäminen

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Ammatillinen opettajankoulutus uudistuu Mitkä ovat sosiaali- ja terveysalan erityistarpeet?

Ammatillinen opettajankoulutus uudistuu Mitkä ovat sosiaali- ja terveysalan erityistarpeet? Ammatillinen opettajankoulutus uudistuu Mitkä ovat sosiaali- ja terveysalan erityistarpeet? Seija Mahlamäki-Kultanen HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Opettajankoulutusfoorumin tehtävät 1. Laaditaan

Lisätiedot

ALUEELLINEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMINEN / Kemi-Tornion seutukunta

ALUEELLINEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMINEN / Kemi-Tornion seutukunta ALUEELLINEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMINEN / Kemi-Tornion seutukunta Pitkäjänteistä hyvinvoinnin kehittämistä yhteistyönä alueen kuntien Kemi-Tornion kehittämiskeskuksen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Ammattiopisto

Lisätiedot

Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen. Johanna Laukkanen 27.1.2010

Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen. Johanna Laukkanen 27.1.2010 Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen Johanna Laukkanen 27.1.2010 Ammatillinen työvoimakoulutus Ammatillinen työvoimakoulutus Pääosin tutkintotavoitteista koulutusta Myös lisä- ja täydennyskoulutusta Yrittäjäkoulutusta

Lisätiedot

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää 40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää Työryhmä 6. Aikuisohjauksella tukea elinikäiseen opiskeluun ja työurien pidentämiseen 23.3.2012 1 Työryhmän ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Opin ovista

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen läpi uran 3. Kokeilu-, kehittämis-

Lisätiedot

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Radiografian ja sädehoidon koulutusohjelma: Röntgenhoitaja Röntgenhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta

Lisätiedot

SAMOK:n kooste ammattikorkeakouluista saaduista vastauksista ja ammattikorkeakoulujen internet-sivuilta kerätyistä tiedoista. Jyri Sallinen 14.5.

SAMOK:n kooste ammattikorkeakouluista saaduista vastauksista ja ammattikorkeakoulujen internet-sivuilta kerätyistä tiedoista. Jyri Sallinen 14.5. 1 SAMOK:n kooste ammattikorkeakouluista saaduista vastauksista ja ammattikorkeakoulujen internet-sivuilta kerätyistä tiedoista Jyri Sallinen 14.5.2012 15 ammattikorkeakoulua HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke. Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke. Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala VISIO Lapissa valitsee vahva tahtotila hyvän vanhuuden turvaamiseen. Toiminnassa mukana olevissa asiakaspalveluyksiköissä

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2010 2011

OPINTO-OPAS 2010 2011 OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1

musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1 musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1 Yhdessä olemme enemmän Musiikki elämään -hankkeen aloitusseminaari Lahden ammattikorkeakoulu 26.9.2011 Jere Laukkanen, koulutuspäällikkö,

Lisätiedot

Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus?

Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus? Lykky Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus? Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia

ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA - TVT - strategia YLEISTÄ Ajanmukaisen tieto- ja viestintätekniikan riittävä hallitseminen on yksi merkittävimmistä yksilön elinikäisen oppimisen avaintaidoista

Lisätiedot

Mainiemen päihdetyön kehittämisyksikkö. Kehittämisyksikön toiminta Lahti

Mainiemen päihdetyön kehittämisyksikkö. Kehittämisyksikön toiminta Lahti Mainiemen päihdetyön kehittämisyksikkö Kehittämisyksikön toiminta 18.3.2008 Lahti Kehittämisyksikön tehtävät asiakastyötä tekevä, pitkäjänteisesti kehittävä, tutkiva ja oppiva yhteisö kehittää uusia ja

Lisätiedot

TAKUULLA RAKENTEISIIN!

TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAVOITE 1. VOIMALA-yhteistyömalli, toiminta rakenteisiin 2. Vanhusten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen kehittämällä luovuutta ja kulttuurisia

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014 Tietoa Laureasta Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014 Reijo Lähde 3/11/2014 3/11/2014 Laurea-ammattikorkeakoulu 2 Laurean koulutusalat Fysioterapia Hoitotyö Hotelli-

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät

Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät Peruskoulupäivät 2014 Osaaminen monilukutaito, laaja-alainen osaaminen, teknologiaoppiminen, monialainen oppiminen, osallisuus Työskentelyn kulku Ajatuksia

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonsernin KV seminaari

Lapin korkeakoulukonsernin KV seminaari Lapin korkeakoulukonsernin KV seminaari Kansainvälinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta Kaj Kostiander KTAMK TKI Sisältö 1. Miksi KV TKI? Eli miksi kansainväliseen tutkimus-, kehitys, ja innovaatiotoimintaan

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

KOULUTUSKALENTERI SYKSY 2012

KOULUTUSKALENTERI SYKSY 2012 KOULUTUSKALENTERI SYKSY 2012 Kasvatustieteiden tiedekunnan Opetus- ja kasvatusalan täydennyskoulutusyksikkö tarjoaa opetustoimen henkilöstölle ammatillista pätevyyttä lisäävää ja kelpoisuutta tuottavaa

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 15.5.2018 AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2018 2021 1. Johdanto 2. Toimintakentän muutokset 3. Strategiset lähtökohdat 4. Avoimen AMK:n arvot, toiminta-ajatus

Lisätiedot

Futurex seminaari Sanna Hirsivaara ylitarkastaja Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö

Futurex seminaari Sanna Hirsivaara ylitarkastaja Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Futurex seminaari 6.6. 2011 Sanna Hirsivaara ylitarkastaja Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Osaava ja luova Suomi Opetus- ja kulttuuriministeriö 2010 Tulevaisuuskatsaus Suomen menestyminen edellyttää, että

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 24.3.2017, Vaasa Projektipäällikkö Tiina Silander #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA Helena Rasku-Puttonen Karvin kuulemiskierros KARVIn laatutunnus myönnetty Jyväskylän yliopistolle Mistä kertoo? Jyväskylän yliopistossa on vahva jatkuvan kehittämisen

Lisätiedot

LARK5-seminaari Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta

LARK5-seminaari Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta LARK5-seminaari 22.9.2016 Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta Perho Liiketalousopisto Oy:n tavoite Perho Liiketalousopisto

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen viestintästrategia

Ammatillisen koulutuksen viestintästrategia Ammatillisen koulutuksen viestintästrategia 11.3.2019 11.3.2019 1 SISÄLLYS Strategian omistajat ja vastuut Viestinnän lähtökohdat Kohderyhmät Linjaukset Arvot Vaikuttavuustavoitteet Tarina Ydinviestit

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

Onko hanketyön tuloksista eväitä opetukseen terveysalalla?

Onko hanketyön tuloksista eväitä opetukseen terveysalalla? Onko hanketyön tuloksista eväitä opetukseen terveysalalla? Kommenttipuheenvuoro viljelijälämpöyrittäjien työturvallisuusseminaarissa 10.11.2008 KT, tth, Ritva Kuoppamäki Terveiset SeAMK Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

MATKAILUALAN KOULUTUS

MATKAILUALAN KOULUTUS Master s Degree Programme in Tourism MATKAILUALAN KOULUTUS 90 op OPINTOSUUNNITELMA 2014 2016 Opintojen lähtökohdat Työelämän toimintaympäristön nopeat muutokset, toimintojen kansainvälistyminen sekä taloutemme

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

Täydennyskoulutus muutoksessa. Päivi Haapasalmi

Täydennyskoulutus muutoksessa. Päivi Haapasalmi Täydennyskoulutus muutoksessa Päivi Haapasalmi Täydennyskoulutustarjonta ammattikorkeakouluissa Täydennyskoulutustarjonta Ammattikorkeakoulujen bioanalyytikoille suunnattu täydennyskoulutustarjonta vähäistä

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 5/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 5/2013 NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 5/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi 13 14 Hyvä opiskelija! Tervetuloa opiskelemaan Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt

Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt Yrittäjien teemailta 25.1.2011 Riitta Rissanen vararehtori (K) Savonia-ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun tehtävä: 1. Ammattikorkeakoulun tehtävänä on työelämäsuuntautuneen

Lisätiedot

Luovan talouden kehittämishaasteet

Luovan talouden kehittämishaasteet Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-

Lisätiedot

Lapin sosiaalityön ja sosiaalialan opetus- ja tutkimuskeskus (ESR -hanke)

Lapin sosiaalityön ja sosiaalialan opetus- ja tutkimuskeskus (ESR -hanke) Lapin sosiaalityön ja sosiaalialan opetus- ja tutkimuskeskus (ESR -hanke) Opetuksen toteutus työelämäyhteydessä II (11/2012 12/2014) Sosiaalialan koulutusohjelma (Kemi-Tornion AMK) Ryhmä: YPT/SOK21 Sisältö

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot