Ptky Karviaisen osallistuminen Etelä-Suomen Kastehankkeeseen Kotona on kokonainen elämä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ptky Karviaisen osallistuminen Etelä-Suomen Kastehankkeeseen Kotona on kokonainen elämä"

Transkriptio

1 Ptky Karviaisen osallistuminen Etelä-Suomen Kastehankkeeseen Kotona on kokonainen elämä Oheismateriaali yhtymähallitus Hyvinkää toimii Etelä-Suomen Kaste/Kotona on kokonainen elämä hankkeen hallinnoijana. Hankkeen ohjaus, raportointi, rahaliikenne ja hallinnointi tapahtuu Hyvinkään välityksellä Etelä-Suomen Kaste-hankkeen ohjausryhmälle ja hankkeiden valvojalle sekä esimerkiksi STM:lle. Kotona on kokonainen elämä hankekokonaisuus jakautuu neljään tavoitteeseen, joita ovat asiakkaan osallisuuden vahvistaminen, palvelutarpeen arviointi ja hyvinvointia edistävä toiminta, kotihoidon sisällön kehittäminen sekä toimijoiden yhteistyö ja verkostot. Koordinaattori on hankekokonaisuuden tai toiminnallisen osakokonaisuuden vastuuhenkilö, joka ohjaa, kerää ja tuottaa

2 kehittämistietoa välittäen sitä sekä hankekoordinaattorille että sosiaalialan osaamiskeskuksille. Kuvion tähdillä on kuvattu paikallisia toiminnallisia osakokonaisuuksia, jotka voivat painottua yhteen tai useampaan tavoitteeseen. Kehittämistietoa välitetään sekä hankekoordinaattorille että sosiaalialan osaamiskeskuksille. Ptky Karviaisessa tavoitteena on parantaa kotihoidon toiminallisuutta ja löytää paras mahdollinen toiminnanohjausjärjestelmä kotihoidon tarpeisiin. Toiminnanohjausjärjestelmä on ohjelmisto, joka suunnittelee käytettävän hoitajaresurssin määriteltyjen reunaehtojen mukaisesti optimaalisesti, jolloin suunnitteluaika tiimeiltä vähenee ja siirtyy asiakastyöhön. Toiminnanohjausjärjestelmän kautta suunniteltu työlista lähetetään hoitajan matkapuhelimeen ja sitä kautta voidaan tehdä tarvittavat kirjaukset sekä nähdä asiakaskohtaiset tiedot asiakkaan luona. Tavoitteena on tuoda lisää aikaa asiakkaalle teknologian keinoin eikä korvata käyntejä teknologialla. Työ jakautuu tasaisesti ja tasapuolisesti työvuoron aikana. Kotihoidon välitön ja välillinen työaika on selvitettävä ja asetettava tavoitetila välittömälle asiakastyön ajalle. Toiminnanohjausjärjestelmän avulla kerätään tiedot asiakkaan luona kotihoidon tehtävien suorittamisesta ja tilastoinnista sekä rakenteisesta kirjauksista. Tämä puolestaan vähentää kirjausaikaa toimistolla. Toiminnanohjausjärjestelmän kautta saadaan automaattisesti kerättyyn tietoon pohjautuva tietojohtaminen; toiminnan arviointi ja parannusten suunnittelu, jota kautta vaikutetaan tuottavuuteen, vaikuttavuuteen, palvelun tasoon ja laatuun. Mobiiliavain ja langaton oven avaus liittyvät järjestelmän käyttöön. Fyysinen avaimien liikuttelu muodostuu palvelutoiminnan pullonkaulaksi ja lisää asukkaiden turvattomuutta. Etukäteisvalmistelut ovat jo käynnissä. Nyt kiinnitetään huomioita Pegasoksen rakenteiseen kirjaamiseen, päivän suunnitellut työt näytön käyttö sekä palvelu- ja hoitosuunnitelmien tarkistamiseen. Vastuuhoitajuutta vahvistetaan. Kotihoidon päivän prosessi avataan ja toimintatapana toimiston kautta asiakkaalle otetaan tarkasteluun. Kotona on kokonainen elämä - hanke kärjet Yleinen tavoite Ptky Karviaisen toiminnalliset tavoitteet Mitä tehdään ja miten? Ptky Karviaisen tulokset, arviointi, mittarit

3 Asiakkaan osallisuuden vahvistaminen Asiakkaan elämänhallinnan lisääminen, voimaantuminen ja toimintatahdon säilyttäminen Asiakasraadit - asiakkaiden mukaanotto toiminnan kehittämiseen, seurantaan ja arviointiin. Kootaan asiakkaista ja omaisista kehittämistyöryhmiä. Ryhmässä korostuu asiakkaiden ja kuntien ominaispiirteet. Jo olemassa olevien vanhus- ja vammaisneuvostojen, asiakasraatien ja järjestöjen osallisuutta lisätään. Asiakasraadit ja olemassa olevat verkostot ovat mukana kehittämisessä, seurannassa ja arvioimassa toimintaa. Mittareina toimivat: Asiakasraatien kokoontumisten lukumäärä sekä arvioitujen asioiden lukumäärä Asiakkailla / kunnilla on monipuolinen mahdollisuus palautteenantoon ja keräämiseen. Otetaan käyttöön yhteinen kotihoidon asiakaspalautejärjestelmä - saatu tieto hyödynnetään toiminnan kehittämiseen. Kunnissa on käytössä monipuolinen palautteenanto malli Asiakaspalautejärjestelmä käytössä. Palaute kerätään kotihoidon asiakkailta 1 x vuodessa, tavoitellaan 60 % vastausprosenttia, hyödynnetään tulokset alueellisesti kotihoidon toiminnan kehittämisessä. Etsitään uusia tapoja asiakkaiden osallisuuden lisääminen - käyttäjänlähtöinen palveluiden kehittäminen vuorovaikutussuunnittelu tavoitteellinen asiakaslähtöinen toimintamalli Uudet tavat lisätä osallisuutta on tunnistettu ja käytössä alueen kunnissa Palvelutarpeen arviointi ja hyvinvointia edistävä toiminta Hyvinvoinnin edistäminen, palvelutarpeen arvioinnin käytäntöjen parantaminen ja yhdenmukaistaminen sekä syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien ikääntyneiden löytäminen Palvelutarpeen arviointi Huomioidaan ikälain mukaan tuoman vaatimukset - toimien resursointi, kohdentaminen, osaaminen. Toiminnassa on huomioitu ikälain vaatimukset. Mittareina: Palvelutarpeen arvioinnit ja resursointi. Resurssien ja osaaminen kohdentaminen Hyvinvointia edistävät toiminnot: hyödynnetään KASTE 1 aikana tehtyjä toimia, joita jatko kehitetään tulosten Hyvinvointia edistävien toimintojen asiakasmäärät /ikäluokka, tavoite 65 % ikäluo-

4 mukaan. Intoa elämään ryhmien toiminta jatkuu. kasta tavoitetaan toiminnalla Kotihoidon sisällön kehittäminen Kotihoidon resurssit kohdentuvat oikea-aikaisiin ja tarpeenmukaisiin palveluihin ja välittömään asiakastyöhön, johtaminen vahvistuu ja asiakkaiden kokema laatu paranee. Tiedonhallinta ja sujuvat prosessit ovat osa päivittäistä toimintaa Kotihoidon olemassa olevat resurssit hyödynnetään muuttuvassa toiminnassa. Kotihoidon toimintakulttuuriin lisätään asiakaslähtöisyyttä sekä tehostetaan asiakkaan voimavarojen tunnistamista ja hyödyntämistä organisaatiokulttuurin muutos osaamisen lisääminen johtaminen Kotihoidon peittävyys Kasvavaa asiakastarpeeseen pystytään vastaamaan olemassa olevalla henkilökunnalla Kotihoidon resurssit on kohdennettu oikein välitön asiakastyö 60 % Laatu saman asiakkaan luona käyvien eri hoitajien lukumäärä Asiakkaan mahdollisuus oman elämän hallintaan lisääntyy. Omassa kodissa asuminen mahdollistuu pidempään, tavoitteena nostaa hoiva-asumiseen siirtyminen 2 vuodella. Kotihoidon työntekijöiden osaamiskartoitus - koulutussuunnitelma - järjestään koulutukset. Osaamiskartoitus on tehty kaikille kotihoidon vakituisille työntekijöille. Osaaminen kohdennetaan toiminnan järjestämisessä Koulutusten kautta osaaminen lisääntyy. Kohdennettu osaamisen parantaa asiakkaan saamaa palvelua. Toiminnanohjaus - järjestelmän käyttöönoton valmistelu (kunnat rahoittavat mobiiliratkaisun) Nykytilan analyysi Ruuhkahuippujen tasaaminen - toiminnallinen ohjaus resurs- Toiminnan ohjausjärjestelmä on käytössä kunnissa. Kehittämistoimet lisäävät asiakkaalle kohdentuvaa aikaa. Välitön asiakastyöosuus 60 %.

5 Toimijoiden yhteistyö ja verkostot Luodaan kannustava yhteistyömalli toimijoiden välillä sien oikein kohdentamiseen. Resurssien käytön jakaminen - tasainen palveluntuotanto Käyntilista / reittisuunnittelussa huomioidaan kysyntä ja tarjonta Aikakriittisten hoitotoimien määrittely sekä yhteistyö terveydenhuollon kanssa näiden asioiden parissa Aikakriittisen ajan päällekkäisten toimintojen purku Organisaatio kulttuurin muutos Tiedolla johtaminen Ruuhkahuiput on purettu ja työ jakautuu tasaisesti koko päivän ajalle. (oikeat ihmiset oikeassa paikassa oikeaan aikaan) Yhteistyö terveydenhuollon kanssa on toimivaa, ja hoitotoimet suunnitellaan yhdessä eri toimijoiden kesken. Palvelujärjestelmän avoimuus asiakkaille / kuntalaisille lisääntyy

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus 1.5.2013 31.10.2015 Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013

Lisätiedot

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Etelä-Kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Asiakaspalaute osallistava haastattelu Vanhuspalvelulaissa (2013)

Lisätiedot

Toteutuminen suhteessa suunnitelmaan / Etelä-Kymenlaakso

Toteutuminen suhteessa suunnitelmaan / Etelä-Kymenlaakso Palvelutarpeen arviointi menetelmät / arviointiosaaminen Toteutuminen suhteessa suunnitelmaan / Etelä-Kymenlaakso Tavoite Keinot Miten mitataan Arviointi Koulutukset / asiantuntijapalveluiden käyttö KASTE

Lisätiedot

VASTUUHOITAJUUDEN TOIMINTAMALLI KARVIAINEN JA LOHJA

VASTUUHOITAJUUDEN TOIMINTAMALLI KARVIAINEN JA LOHJA VASTUUHOITAJUUDEN TOIMINTAMALLI JA 16.9.2015 LÄHTÖTILANNE JA TAVOITTEET VASTUUHOITAJUUS KÄYTÖSSÄ, MUTTA TOIMINTAMALLIT TIIMEISSÄ ERILAISET TAVOITTEET TOIMINTAMALLIN YHDENMUKAISTAMINEN TYÖNKUVAN SELKIYTYMINEN

Lisätiedot

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? TAVOITE Kotihoidon asiakkaat pystyvät elämään arvokkaasti ja mahdollisimman omatoimisesti kotona,

Lisätiedot

KOTIHOIDON TOIMINTAKULTTUURIMUUTOS

KOTIHOIDON TOIMINTAKULTTUURIMUUTOS KOTIHOIDON TOIMINTAKULTTUURIMUUTOS KOTIHOIDON PIIRISSÄ OLEVAT IKÄIHMISET TARVE- TOIM.OHJAUS- JÄRJESTELMÄ Toiminnan tavoitteena asiakaslähtöinen, ennakoiva ja oikea-aikainen palveluketju. Toimintamalli

Lisätiedot

Oulun kotihoidon kehittäminen kuntouttava kotihoito ja toiminnanohjauksen pilotointi. Saarela Sirpa, kehittämiskoordinaattori

Oulun kotihoidon kehittäminen kuntouttava kotihoito ja toiminnanohjauksen pilotointi. Saarela Sirpa, kehittämiskoordinaattori Oulun kotihoidon kehittäminen kuntouttava kotihoito ja toiminnanohjauksen pilotointi Saarela Sirpa, kehittämiskoordinaattori Oulun kotihoito Kaupungin oma kotihoito antoi vuonna 2015 asiakkaille palvelua

Lisätiedot

Tavoite Arvio tavoitteen toteutumisesta Selvitys miten toteutumista arvioidaan

Tavoite Arvio tavoitteen toteutumisesta Selvitys miten toteutumista arvioidaan Sivu 1 / 6 Hankkeen toteutuminen suhteessa hankesuunnitelmaan / Länsi- ja Keski-Uusimaa Tavoite Arvio tavoitteen toteutumisesta Selvitys miten toteutumista arvioidaan 1. Nykytilakuvaukset 1.1 Palveluprosessien

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki

Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari 6.9.2013 Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki ARVON TUOTTAMINEN ASIAKKAALLE Ikääntyvän mielekäs elämä ja hyvinvointi on laajempi kokonaisuus

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Mobiili kotihoito. Toiminnanohjausjärjestelmän j j käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa 1101330 1.10.13 30.9.14

Mobiili kotihoito. Toiminnanohjausjärjestelmän j j käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa 1101330 1.10.13 30.9.14 Mobiili kotihoito Toiminnanohjausjärjestelmän j j käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa 1101330 1.10.13 30.9.14 14 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Ikälaissa 13, 14, 19, 21 14 19 21 ikääntyneen henkilön tulee

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Arja Kumpu, Ikääntyneiden palvelujen johtaja 3.4.2014 Kirjoita tähän nimi dian perustyyli -tilassa 2 Risto- hankkeen ja Kotona kokonainen elämä hankkeiden tavoitteet

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

I Palvelutarpeen arviointi ja arvioinnin yhtenäistäminen

I Palvelutarpeen arviointi ja arvioinnin yhtenäistäminen Kotona kokonainen elämä-hankkeen arviointityö ja tuloksia Kotona kokonainen elämä-hankkeen arviointia on hankkeen aikana työstetty ja tarkennettu. Hankkeessa järjestettiin erillinen ohjausryhmän arviointityöpaja,

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Mobiili- kotihoito. Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa

Mobiili- kotihoito. Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa Mobiili- kotihoito Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa 1.10.13-30.9.14 Tieran Mobiili kotihoito Tiera on kuntatoimijoiden omistama valtakunnallinen yhteistyöverkosto Tiera

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä Etelä-kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus

Kotona kokonainen elämä Etelä-kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Kotona kokonainen elämä Etelä-kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Ikäihmisten palveluiden kehittämisohjelma Etelä- Suomessa toteutusaika 1.5.2013 31.10.2015 Sara Haimi-Liikkanen 5.6.2013 Sisällys

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ VASTUUHENKILÖ: Toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti. ASIAKAS- JA POTILASNÄKÖKULMA

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OHJELMAN LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN OSAKOKONAISUUS ( Oma koti )

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OHJELMAN LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN OSAKOKONAISUUS ( Oma koti ) KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OHJELMAN LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN OSAKOKONAISUUS ( Oma koti ) 25.10.2013 Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Tavoite: Ikääntynyt voi halutessaan asua kotona Osakokonaisuuden

Lisätiedot

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Tampereen osahankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjauksen toimintamalli 2. Henkilökohtaisen

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kotihoidoissa

IKÄIHMINEN TOIMIJANA Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kotihoidoissa IKÄIHMINEN TOIMIJANA Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kotihoidoissa Riitta Vepsäläinen, projektipäällikkö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Lisätiedot

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT 1 Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT Mikä on kotihoidon tavoite ja miten se saavutetaan? 2 KOTIHOIDON TAVOITE Kotihoidon asiakkaat kykenevät elämään arvokkaasti ja mahdollisimman

Lisätiedot

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään?

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT Kuntamarkkinat 10.9.2014 Kysyntä kasvaa, mutta kuinka paljon? Väestöennuste: eri ikäryhmien muutos 2013-2040 Suomi 20-64v 75v+ 120% 75v täyttäneiden

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

VÄLITTÖMÄN ASIAKASTYÖAJAN LISÄÄMINEN

VÄLITTÖMÄN ASIAKASTYÖAJAN LISÄÄMINEN VÄLITTÖMÄN ASIAKASTYÖAJAN LISÄÄMINEN JOHDANTO Hanko, Inkoo, Siuntio, Lohja, PTKY Karviainen, Järvenpää ja Hyvinkää ovat mukana Kaste osaohjelmassa Kotona Kokonainen Elämä. Kunnat muodostavat toiminnallisen

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ VASTUUHENKILÖ: Toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti. ASIAKAS- JA POTILASNÄKÖKULMA

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Consulting Groop. Prosessit kuntoon: Mitkä tekijät rajoittavat kotihoidon suorituskykyä? Johan Groop, DI

Consulting Groop. Prosessit kuntoon: Mitkä tekijät rajoittavat kotihoidon suorituskykyä? Johan Groop, DI Consulting Groop Prosessit kuntoon: Mitkä tekijät rajoittavat kotihoidon suorituskykyä? Johan Groop, DI Esityksen esimerkit perustuvat PARETOhankkeen tutkimustuloksiin 2 1. Epätasainen palvelutuotanto:

Lisätiedot

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1 Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011 Annikki Niiranen 1 Potilasturvallisuus ja laadunhallinta kehittämistyön keskiössä Johtaminen korostuu Johdon vastuu toiminnasta Henkilöstön

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke

PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke 2015 2017 Kainuu Keski Pohjanmaa Lappi (Kolpene hakija/poske koordinoi) Länsi Pohja TAVOITTEET Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja: YHYRES TEHEREN - Etelä-Pohjanmaan TYP ja OSMO - Osallisuutta moniammatillisesti hanke Marjo Taittonen, E-P TYP johtaja Maarit Pasto, hankekoordinaattori Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Lisätiedot

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.

Lisätiedot

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn Maarit Hiltunen-Toura, Socom Mari Lehtonen, Eksote Tuula Partanen, Eksote Tommi Reiman, Kouvola Mervi Kauranen, Etelä-Kymenlaakso Heli Virtanen, Länsi-

Lisätiedot

Ruuhkahuippujen purkaminen. Järvenpään kotihoito Kotihoidon päällikkö Tiina Palmu

Ruuhkahuippujen purkaminen. Järvenpään kotihoito Kotihoidon päällikkö Tiina Palmu Ruuhkahuippujen purkaminen Järvenpään kotihoito Kotihoidon päällikkö Tiina Palmu Järvenpään kaupunki Tiina Palmu 16.9.2015 Järvenpään kaupungin kotihoito tavoitteena on asiakkaan kotona selviytymisen tukeminen

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Palvelutarpeen arviointi/ yhteyskeskus tavoitteena

Lisätiedot

Sosiaalihuollon rakenteisten asiakastietojen hyödyntämismahdollisuudet tietojohtamisen näkökulmasta

Sosiaalihuollon rakenteisten asiakastietojen hyödyntämismahdollisuudet tietojohtamisen näkökulmasta Sosiaalihuollon rakenteisten asiakastietojen hyödyntämismahdollisuudet tietojohtamisen näkökulmasta Jaakko Penttinen/ Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Sosiaalityön tutkimuksen päivät 17.2.2017 Tiedolla

Lisätiedot

SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista. Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013. Ketterä moniosaaja 1

SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista. Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013. Ketterä moniosaaja 1 SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista kehitysjohtaja, Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013 Ketterä moniosaaja 1 SONet BOTNIAn VISIO 2015 SONet BOTNIA on Pohjanmaan maakuntien alueen sosiaalisen

Lisätiedot

Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen

Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Avo- ja asumispalveluissa 2017 2018 29.11.2017 1 Asiakkaan osallistumisen ympäristöt 1. Asiakaslähtöiset arvot 2. Asiakkuuksien johtaminen 3. Asiakkuudenhallinta

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Helsinki 24.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Asiakasosallisuuden kehittäminen Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistetaan

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä: Osallisuus

Kotona kokonainen elämä: Osallisuus Helsinki 14.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä: Osallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Tuula Ekholm ( LKU) Osallistava kehittämistyö Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistaa kaikkia

Lisätiedot

Uudistuvat työnkuvat -hanke

Uudistuvat työnkuvat -hanke Uudistuvat työnkuvat -hanke Jyväskylän kaupunki / vanhus- ja vammaispalvelut Ulla Halonen, projektipäällikkö Tavoitteet: Hankkeen tarkoituksena on ollut kehittää sairaanhoitajien, lähihoitajien ja laitoshuoltajien

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

OHEISMATERIAALIN TARKOITUS

OHEISMATERIAALIN TARKOITUS (2012) OHEISMATERIAALIN TARKOITUS Kalvosarja on oheismateriaali oppaalle TASA ARVOSTA LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA JULKISELLE SEKTORILLE Opas kuntien ja valtion alue ja paikallishallinnon palveluihin ja toimintoihin

Lisätiedot

HO sotehy palvelutuotannon ja uudistumisen näkökulmasta. alustavia pohdintoja

HO sotehy palvelutuotannon ja uudistumisen näkökulmasta. alustavia pohdintoja HO sotehy palvelutuotannon ja uudistumisen näkökulmasta alustavia pohdintoja 17.6.2019 Mikko Martikainen Yleisiä lähtökohtia Talouskasvua, kestävyyttä, tuottavuutta ja innovaatioita korostava ohjelma Nämä

Lisätiedot

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus

Lisätiedot

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OMAKOTI - LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA ASIAKASKOKEMUSKESKUSTELU Merja Salmi Kotihoidon asiakkaiden kokemuksia arjen sujuvuudesta, saamistaan palveluista sekä osallisuudestaan niiden

Lisätiedot

Esso-hankintayhteistyö ja Kaasohanke. ojanepi1

Esso-hankintayhteistyö ja Kaasohanke. ojanepi1 Esso-hankintayhteistyö ja Kaasohanke ojanepi1 Kaaso ja Esso Kaakkois-Suomen sosiaalitoimen tietoteknologiahankkeen =Kaaso Esiselvitys sosiaalitoimen tietojärjestelmän määrittelyyn ja valintamenettelyyn=esso.

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden toiminnanohjausjärjestelmä toiminnan uudistamisen tukena

Vanhuspalveluiden toiminnanohjausjärjestelmä toiminnan uudistamisen tukena Vanhuspalveluiden toiminnanohjausjärjestelmä toiminnan uudistamisen tukena Saarela Sirpa, kehittämiskoordinaattori, Oulu Liljeroos Sanna, palveluesimies, Jyväskylä Toiminnanohjausjärjestelmät Kansallisella

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki projektipäällikkö Paulina Koivuniemi ja projektityöntekijä Terttu Teppo

Rovaniemen kaupunki projektipäällikkö Paulina Koivuniemi ja projektityöntekijä Terttu Teppo Case: Tiera mobiilikotihoito Rovaniemen kaupunki projektipäällikkö Paulina Koivuniemi ja projektityöntekijä Terttu Teppo Suuri pinta ala Rovaniemi 31.12.2012 Väestö 60 877 asukasta pinta-ala 8 017,2 km

Lisätiedot

SÄTKY SÄHKÖINEN KOTIHOITO ensikokemuksia ja ajatuksia käyttöönotosta

SÄTKY SÄHKÖINEN KOTIHOITO ensikokemuksia ja ajatuksia käyttöönotosta SÄTKY SÄHKÖINEN KOTIHOITO ensikokemuksia ja ajatuksia käyttöönotosta Hyvinvointiteknologiaohjaaja Mika Mitikka 28.11.2012 Me olemme Eksote Hoitajan näkökulma? Pertti Jarla SÄTKY sähköinen kotihoito SÄTKY

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

KONSEPTIMÄÄRITYS YHTEINEN KEITTÖ HANKKEESSA OLEVIEN VIIDEN PILOTIN POHJALTA (YK-konseptimääritys)

KONSEPTIMÄÄRITYS YHTEINEN KEITTÖ HANKKEESSA OLEVIEN VIIDEN PILOTIN POHJALTA (YK-konseptimääritys) YHTEINEN KEITTIÖ HANKKEEN OSAPROJEKTI: KONSEPTIMÄÄRITYS YHTEINEN KEITTÖ HANKKEESSA OLEVIEN VIIDEN PILOTIN POHJALTA (YK-konseptimääritys) PROJEKTISUUNNITELMA 1. PROJEKTIN TAUSTATIEDOT... 3 2. YHTEINEN KEITTIÖ-HANKE

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on?

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Vammaispalvelujen asiakasraati 18.9.2014 Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm

Koti on POP Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tukeminen kotihoidossa. Saarela Sirpa, palveluesimies, Oulun kaupunki

Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tukeminen kotihoidossa. Saarela Sirpa, palveluesimies, Oulun kaupunki Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tukeminen kotihoidossa Saarela Sirpa, palveluesimies, Oulun kaupunki Kotihoito Oulun kotihoito on jaettu neljään palvelualueeseen: Eteläinen kotihoito, Pohjoinen kotihoito,

Lisätiedot

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI Hyvinvointipalveluita asiakkaan parhaaksi Hyvinvointipalvelujen järjestäminen on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä ellei jopa kaikkein tärkein. Onnistuminen tässä

Lisätiedot

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. 2015 saavutukset II. Hahmotelma 2016-2018 III. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, www.vasso.fi Tapio Häyhtiö 15.1.2015 Vasso kehittäjäorganisaationa 11 lakisääteistä alueellista

Lisätiedot

VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II

VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II 2011-2013 viestintäsuunnitelma Vuokko Lehtimäki Anni Kuhalainen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II (2011-2013) Hankkeen tarkoitus ja tavoitteet Ikäkaste Äldre-kaste II -hanke toteuttaa

Lisätiedot

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus 2018 Kannisto/Toppinen HYVINVOINTIKESKUSTEN TOIMINTA- AJATUS 1.Tuotamme turkulaisille ikäihmisille joustavasti monipuolisia palveluita, jotka edistävät terveyttä ja

Lisätiedot

Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi

Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi 1 Taloudellisesti tuettu osaamisen kehittäminen Tarkoituksena on edistää suunnitelmallista työntekijöiden ammatillisen

Lisätiedot

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013 KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013 KOPPI KOPPI - Kohti - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita -hanke Yhteistyössä: Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021

Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021 Toimiala: Hyvät ja toimivat peruspalvelut Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden määrä 90% 91% 91,50% 92% 92,50% 93% Laitoshoidossa olevien yli 75-vuotiaiden määrä 2,88% 2,50% 2,50% 2% 2% 1,50% Tehostetussa

Lisätiedot

Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely

Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisen kehittämisrakenteen seminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä Webropol kysely

Lisätiedot

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Anita Dufholm Hankekoordinaattori 2013 2 1. Hankkeen tilannekatsaus KASTE II-JATKOHANKE, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä

Lisätiedot

Viisi keinoa tuottavuuden parantamiseksi

Viisi keinoa tuottavuuden parantamiseksi Terveydenhuollon Atk-päivät 28.-29.5.2013, Turku Sessio 10 Viisi keinoa tuottavuuden parantamiseksi i k i Miten hyödyntää uutta teknologiaa terveydenhuollon asiantuntijakonsultaatioissa? 29.5.2013 Kari

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi 2017-2018 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Lapin sairaanhoitopiirissä Arviointiin ovat osallistuneet sosiaali-

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 5.6.2017 1 OMAHOITAJUUDEN KEHITTÄMISVERKOSTO Osallistujakunnat Kemijärvi, Kittilä, Muonio, Pello, Rovaniemi, Simo, Sodankylä, Tervola,

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta Väestö 133.000 Budjetti

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3. POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.2010 Seinäjoki Ikäkasteen toiminta-alue IKÄKASTE- ÄLDRE-KASTE koostuu kuudesta osahankkeesta

Lisätiedot

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki Jäbät creaa huikeit idiksii NHG ja PALMU Hankkeen tavoite Ikäpalo- hankkeessa vastataan vanhuspalvelulain tavoitteisiin

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: valtionavustus 11.3. (15.1.m ) m 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Kokonaisuutta koordinoi,

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Tunstall Oy:n kotihoidon CarePlan -toiminnanohjausjärjestelmän, CareApp -mobiilisovelluksen sekä sähköisten CareLock -lukkomoduulien tuotetestaus

Tunstall Oy:n kotihoidon CarePlan -toiminnanohjausjärjestelmän, CareApp -mobiilisovelluksen sekä sähköisten CareLock -lukkomoduulien tuotetestaus PL 18 (Pohjoisranta 11 D) 28101 Pori Puh. (02) 620 5300 Living lab käyttäjälähtöistä hyvinvointia Satakuntaan www.prizz.fi/livinglab 1 (3) Tunstall Oy:n kotihoidon CarePlan -toiminnanohjausjärjestelmän,

Lisätiedot

Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014

Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014 Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014 hallintoylihoitaja Merja Miettinen KUJOn seminaari 13-14.2.2014 Hallituksen seminaari 27.-28.2.2014 2013 Tuottavuusohjelma jatkuu 2014-2016 Vähennetään

Lisätiedot

Kehittävä vuoropuhelu Palvelussuhdepäällikkö Merja Ylipaavalniemi

Kehittävä vuoropuhelu Palvelussuhdepäällikkö Merja Ylipaavalniemi Kehittävä vuoropuhelu Palvelussuhdepäällikkö Merja Ylipaavalniemi KEHITTÄVÄ VUOROPUHELU STRATEGIA TULOSKORTIT / TA -kirja NELIKENTTÄ PP pohja (työyhteisötaso) KEHITTYMISSUUNNITELMA KEHITYSKESKUSTELU OSAAMISKARTTA

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

RISTO - Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

RISTO - Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn RISTO - Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn Arviointisuunnitelma 1.7.2013 31.10.2014 7.11.2013 Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) Kouvolan kaupunki Etelä-Kymenlaakson kunnat

Lisätiedot