Å,l3,d" Ir^,1 *'t ,J,\ ',.Å""'ir':l; 'J I YMPARISTOKESKUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Å,l3,d" Ir^,1 *'t ,J,\ ',.Å""'ir':l; 'J I YMPARISTOKESKUS"

Transkriptio

1 Riitta Debrunner PL 134/Tilitoimisto J.Syrjätie Ky Kankaanpää puh , j uhani. syrj atie@ tilitoimistosyrj atie.fi t3 YMPARSTOKESKUS C)ikaisuvaatimus koskien Kankaanpään keskustan osayleiskaavaa Alakylän osalta Päätös, j ohon haetaan muutosta: Kaupunginvaltuusto 12.l.2012 Kankaanpään kaupungin kaupunginvaltuusto on pidetyssä kokouksessa hyväksynyt Kankaanpään Keskustan osayleiskaavaehdotuksen. Kyseisessä kaavassa on Alakylän alueen pellot merkitty virkistysalueeksi. Turun hallinto-oikeus on sittemmin kumonnut kaavan. Vaatimuksen kohde: Alakylän alue tulee säil1'ttää perinteisessä maatalouskäytössä ja poistaa peltojen osalta virkistysaluemerkintä. Muuto svaatimuksen perusteet Riitta Debrunner omistaa Ruokoiärven kulttuurimaisemassa sijaitsevassa Alakylässä Oukarin tilan. Tilan hirsinen päärakennus on alkujaan 1700-luvulta ja valkoinen väentupa 1900-luvun alusta. Alakylä on asutettu jo 15O0-luvulla ja alue edustaa seudun vanhinta asutusta. Rakennukset ja tila kokonaisuudessaan edustavat siten arvokkaasti vanhaa perinteistä rakennuskantaa. Rakennukset ovat suojeltu. Nykyinen omistaja on edesmenneen puolisonsa Felix Debrunnerin kanssa sijoittanut rakennusten entisöimiseen ja vaalimiseen suuret määrät omia varojaan. He ovat käytännössä pelastaneet rakennukset tuholta. He ovat myös rakentaneet tuhoutuneen varastorakennuksen tilalle entisen mukaisen rakennuksen. Rakennukset ja tila on pyritty pitämään eristettynä ulkopuolisilta ja siten suojelemaan ainutlaatuista miljöötä. Riitta Debrunner asuu vakinaisesti Sveitsissä ja on kesäisin tilalla. Alue kuuluu seutukaavassa osoitettuun Alakylän ja Ruokojär-ven kulttuurimaisemaan ja sellaisena se tulee säilyttää. Nyt osayleiskaavan luonnoksessa on niin suuria muutoksia alueella, että niitä ei voi toteuttaa vaarantamatta vanhan kulttuurimaiseman säilymistä. Kyseinen alue on vanhaa kulttuurimaisemaa viljeltyine peltoineen ja historiallisine, museoviraston suojelemine kulttuurihistoriallisine rakennuksineen. Museoviraston julkaisemassa liittenä olevassa "Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt Satakunnassa'o luettelosta löytyy Kankaanpäästä vain neljä valtakunnallisesti merkittävää kulttuurihistoriallista ympäristöä, joista yksi on: Kankaanpään kirkko ja Alakylän kulttuurimaisema. Alue tulee säilyttää perinteisenä viljelymaisemana. Virkistysalueita loytyy riittavasti alueen ulkopuolelta. Asiassa tulee olla yhteydessä museovirastoon.,j,\ Å,l3,d" r^,1 *'t Ri itta Debrunnerin valtuuttamana ',.Å""'ir':l; 'J Tbrikatu Kankaanpää

2 N i :# ril :ullr ":ril rulr..." M,i $ox W* il 1u, u#,ri },1 *'i ;== :r, Pcrgola Ahlstömin plutarhassa Noormarkussa' valtakunnallisesti nlerkittävät kulttuurihistorialliset ympäri5töt Satakunnassa (Rakconettu kulttuuriympäristö, l'luscoviraston rakennushlstorian osasron iulkslsula ö tyjl : =: : )U Eura Euran kirkonkylå ia viljelysaukeat Eurakoski-Kiui<aistenkylä-Kdylypolvi-Laihia-Harola -kult' tuurimaisema Hinnerjoen kirkonkyli ir kulttuuritnaisenrr Honkilahden kirkonseutu Kaurtuan historiallinen teollisursalue ja asuntoalueet Korven kylå ja kulttuurirnaisema Koylionioki-Euraioki -kulcruurimaisema Panelirn kylässä Turaiärven ja Naarjoen kyliir ia kulttuurimaisema Euraioki Eurajoen-l rjrnteen kulttuurim*iscma Lapinjoen kulttuurimaisema Rikantilan k)'län kul t[uurinlaisema Vuo!oen kulttuurimaisemt H arjavalta Hiiri]ärven kylä la kulrtuurimaisema Huovinrie Kokemäenioen kulttuurimaisema H onkajoki Karvian joen kulttuurimaisema Huittinen Kokemienjoen ia Loimiioen kulttuurimaisema Loimijokivarren asutus' ja viljelysmrisema Raijalan kyle ir l<ulttuurimaisenra Vampulan kirkon mai:ema Jämijärvi llimåenkankaan-pohianlonkaan tie (Kyrönkanklan tie) Jiimijärven kirkon ympiristö Kankaanpää Härrcenkinkaan-Pohlankankran rie (Kyrönkankaan tie) Kankranpaen kirliio ia Arrkylin kulttuurim:iscma ["ruo^jo"n kulrr'"fifiäe#j$ffiii,l-* Vihrellärven kulttuurimrisema Karvia Karvian kirkko ymparistoineen Karvianl<y1;in kulttuurimriserrra Kirkkojiirven kultruu rirnaisema Pohjrnl rnkrrn tic 1: (y'on skrnssi Kiikoinen Lähteenmäen umpipiha. Vrkkala Kokemiiki ll uovirrtie Kauvatsanjoen-Puuriisrven kulttuurimaisema (Työtilä- Jai onoia-ycrilä. Lievikoski'Såäkskoski) Kokemäen kirlcko YmPäristöineen Kokemäenjoen kultruurimaisema Peipohian raulatieaseman alue Köyliö Köyliönjärven kulttulrinraisema Tuiskulan kylä ja kulttuurlmaisema Lavia Riihonlahden kulttuurimaisenra Lavian kirkonk/l:in miliöö Luvia Lemlahden kylä ja kulctuurinraisema Luvian siri:aariston kalastusrilat Luvianlahden kul*uqrimai:ema i!nt == : = ==:l ii i Ltt tu t tti :: 5 u t t n t' t r lrn lririii(il(shrå5rr t l:rt r t il (' J / 201 J\! ll il il

3 VALTAKRJA Valtuuttaja: Riitta Debrunner, Reiterstrasse 18, CH-4054 Basel Sveitsi Valtuutettu: Juhani Syrjätie, l, Tilitoimisto J.Syrjätie Ky Torikatu 4, Kankaanpää Valtuutus: Valtuutan Juhani Syrj ätien puolestani edustamaan itseiini Kankaanpäiin keskustan yleiskaavaa koskevissa asioissa. Basel, A, päivänä helmikuuta 2012 Riitta Debrunner Todistajat: C A?tiScr Brzr"/ 8*r-*t-4L^.f Jo Q 0/- qj E t ta* /e, / KODN ASAKRJATOMSTO

4

5

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut Satakunnan sairaanhoitopiiri Kumppanuudella terveyttä KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

Lisätiedot

Liite Maakuntajohtaja Pertti Rajalan vastaus kuntarakennetyöryhmän kysymyksiin

Liite Maakuntajohtaja Pertti Rajalan vastaus kuntarakennetyöryhmän kysymyksiin Liite Maakuntajohtaja Pertti Rajalan vastaus kuntarakennetyöryhmän kysymyksiin 1. Satakunnan kuntaliitokset 2007 2011 ja meneillään olevat selvitykset Liitokset 2007-2011 Eura

Lisätiedot

SATAKUNNAN MUSEOT 2015

SATAKUNNAN MUSEOT 2015 SATAKUNNAN MUSEOT 2015 EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 7.6. 30.8. su klo 13 15 Lisäksi 16.6 14.8. ti pe klo 10 16 sekä sopimuksen mukaan. Puh. 050-365 0341 Heikkilä, 0400-125971

Lisätiedot

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska SATAKUNNAN MUSEOT EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 5.6 3.8 ti pe klo 10 16 3.6 26.8 su klo 13 15 sekä sopimuksen mukaan. Puh. (050) 365 0341 Heikkilä, (0500) 592 226 Nummela

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KIRKONKYLÄN TILAA RASTIAINEN

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KIRKONKYLÄN TILAA RASTIAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KIRKONKYLÄN TILAA RASTIAINEN 230-405-1-6 15.11.2014 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti Ilmari Mattila 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 3 Talouskatsaus lokakuu

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) 22.10.2015 THUREVIKIN PAPPILA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 12. Palosaaren

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma. 3.9.2013, Kankaanpää

Pohjois-Satakunnan alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma. 3.9.2013, Kankaanpää Pohjois-Satakunnan alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma 3.9.2013, Kankaanpää Suunnittelualue Kunta Väestö: Vesijohtoon liittyneet: Viemäröintiin liittyneet: 2011 2035 2011 vok 2035 2011 2035 as

Lisätiedot

SATAKUNNAN KEHITYSVAMMAISTEN POLKUPYÖRÄVIESTI MYÖTÄTUULEEN

SATAKUNNAN KEHITYSVAMMAISTEN POLKUPYÖRÄVIESTI MYÖTÄTUULEEN Kehitysvammaisten Suuri Ristiretki, jolla tuodaan Myötätuulta Satakuntalaisille päättäjille, jotta heillä olisi enemmän rohkeutta tehdä viisaita päätöksiä. Viestin tarkoitus on myös lyödä rumpua Satakunnan

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine LIITE 7 KOKKOLAN KAUPUNKI ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 12.5.2016 P23496 FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 1 (6) Nro: 1 Valmistelu:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 08.06.2011 Muutettu 09.06.2011 EURAN KUNTA Kunta: Eura 050 Kylä: Kirkonkylä 407 Tilat: 1:190,2:87,2:91 Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualueen rajaus.

Lisätiedot

YLI-IIN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAKENTAMISTAPAOHJEET DO :43

YLI-IIN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAKENTAMISTAPAOHJEET DO :43 YLI-IIN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAKENTAMISTAPAOHJEET 31.1.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 ALUEET... 2 3 TEOLLISUUSALUE... 6 4 LOPUKSI... 7 1 1 JOHDANTO Nämä rakentamistapaohjeet

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Asia Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ratkaisu ja perustelut

Asia Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ratkaisu ja perustelut PÄÄTÖS 9.11.2017 1 (7) EPOELY/2244/2017 Asia Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa Lausunnonantajat Satakunnan kunnat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ratkaisu ja

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 16.5.2014 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Ohjelmallinen Rakennussuojelu (OHRA -hanke)

Ohjelmallinen Rakennussuojelu (OHRA -hanke) Ohjelmallinen Rakennussuojelu (OHRA -hanke) Kaavoituksen ajankohtaispäivä Varsinais-Suomen ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat-vastuualue, Kirsti VIrkki, Alueiden käytön yksikkö 27.5.2015 Rahoittajana

Lisätiedot

Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet.

Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet. ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSALEISKAAVA (ERÄJÄRVEN OSA-ALUE) Eräjärven kyläalueen osayleiskaava M K 1 : 5 0 0 0 KAAVAEHDOTUS 30.3.2016 ALUEVARAUSMERKINNÄT: AP PIENTALOVALTAINEN

Lisätiedot

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti

Lisätiedot

TORIKATU 26. (Inarin ja Jokelan tontti) - kaavamuutos käyntiin. Yleisötilaisuus Carelicumin auditorio Klo

TORIKATU 26. (Inarin ja Jokelan tontti) - kaavamuutos käyntiin. Yleisötilaisuus Carelicumin auditorio Klo TORIKATU 26 (Inarin ja Jokelan tontti) - kaavamuutos käyntiin Yleisötilaisuus Carelicumin auditorio 28.3.2018 Klo 18.00-28.3.2018/ AR TAUSTAA: KIINTEISTÖÄ KOSKEVAT PÄÄTÖKSET KESKUSTAN OYK:N HYVÄKSYMISPÄÄTÖS

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_alue_inventointiraportti.aspx?alu...

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_alue_inventointiraportti.aspx?alu... Sivu 1/7 PAKKI - SATAKUNNAN MUSEO / ALUEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kreulanrannan inventointialue Merjalan rakennushistoriallisesti, maisemallisesti ja elinkeinohistoriallisesti merkittävä tontti jokirannassa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 125 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Anne Mäkinen 12.10.2009

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 125 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Anne Mäkinen 12.10.2009 HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 125 1 Pro-Olympiamaneesi ry:n aloite 15.4.2009 RUSKEASUON RATSASTUSHALLIN PALAUTTAMINEN ALKUPERÄI- SEEN ASUUNSA JA KÄYTTÖÖNSÄ Kaupunginmuseo on tutustunut Pro-Olympiamaneesi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012, 27.11.2013, 5.3.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10...

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10... Page 1 of 2 alueraportti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Purmojärven rantayleiskaavaan liittyvä inventointi KAUHAVA PURMOJÄRVI (KORTESJÄRVI) PURMOJÄRVEN KYLÄNRAITTI pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 001/HTA/08

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Sarkkirannan lähikaupan asemakaavamuutoshankkeen edellytykset

Sarkkirannan lähikaupan asemakaavamuutoshankkeen edellytykset YMPÄRISTÖPALVELUT Kaavoitus 16.8.2016 Lausuntopyyntö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan museo Kempeleen seurakunta Viite Suomen Lähikauppa Oy:n aloite uuden lähikaupan

Lisätiedot

LIITE 10 b 1/5 ASIKKALAN KUNTA VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVA LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN

LIITE 10 b 1/5 ASIKKALAN KUNTA VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVA LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN LIITE 10 b 1/5 ASIKKALAN KUNTA VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVA LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN Asikkalan kunnan Vesivehmaan osayleiskaavan ehdotusvaiheen aineisto oli nähtävillä 27.6 17.8.2012 välisenä aikana. Seuraavassa

Lisätiedot

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ANALYYSI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMA 20.10.2011 Suunnittelualueen sijainti / maiseman historia Jokilaakso oli pitkään metsäselänteiden reunustamaa avointa maisemaa, peltoja ja

Lisätiedot

TAAJAMAYLEISKAAVA. Kaavaluonnos PUUMALAN KUNTA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE

TAAJAMAYLEISKAAVA. Kaavaluonnos PUUMALAN KUNTA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE PUUMALAN KUNTA TAAJAMAYLEISKAAVA Kaavaluonnos MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE JA/TAI PALVELUIDEN ALUE Ranta-alueen virkistyskäyttömahdollisuus sekä järvinäkymä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa

Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Tornio 14.1.2012 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaavoituksessa on osoitettava valtakunnallisesti

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Kaavoituksen ajankohtaispäivä 4.6.2015. Ritva Isomoisio, hallinto-oikeustuomari Turun hallinto-oikeus

Kaavoituksen ajankohtaispäivä 4.6.2015. Ritva Isomoisio, hallinto-oikeustuomari Turun hallinto-oikeus Kaavoituksen ajankohtaispäivä 4.6.2015 Ritva Isomoisio, hallinto-oikeustuomari Turun hallinto-oikeus Pääasiaryhmä rakentaminen Keskim. käsittely- Hallinto-oikeus aika / kk Turku 6,5 Hämeenlinna 8,6 Vaasa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi

Varsinais-Suomen ELY-keskus Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Jätevedenkäsittelyn vyöhykkeet vyöhykkeissä LIITE 3 (1/7) Vyöhykkeet A Viemäröity alue B Viemäröitävä alue E Peruskäsittelyn alue F Maahan imeytykseen soveltumaton alue G1 Vesistön rantavyöhyke 100 m G2

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta IX KAUPUNGINOSAN KORTTELIN NO 144 TONTIN NO 66 ASEMAKAAVAN MUU TOSEHDOTUS. KARTTA NO 7264, JOTA EI TARVITSE ALISTAA YMPÄRISTÖMI NISTERIÖN VAHVISTETTAVAKSI. (SILTAKATU 17) Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Kuntaneuvottelukierros 15.-18.9.2015. Harri Hagman

Kuntaneuvottelukierros 15.-18.9.2015. Harri Hagman Kuntaneuvottelukierros 15.-18.9.2015 Harri Hagman H. Hagman Laboratorionäytteidenoton, kuvantamisen (K) ja lääkehuollon (L) toimipisteitä on yhteensä 24 sivu 2 Eurajoen terveysasema + K Harjavallan sairaala

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1246-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL 2016-004225 10.5.2016 ANNALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot

21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129

21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 Satakunnan seutulipputyöryhmä Vastauksia kpl yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 1 SUKUPUOLI mies 22 % nainen 78 % Turku 2009: - nainen 74 % - mies 26 % 2 1 % 1 % IKÄ 9 % 26 % 15 % 14 % 14 % 20

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELIT 95, 96, 97, 98, 99, 100,101 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEET

ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELIT 95, 96, 97, 98, 99, 100,101 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEET KARVIAN KIRKONKYLÄN KORTTELEITA 82, 83 JA M-ALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS (Västilän asuin-alueen asemakaava) ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELIT 95, 96, 97, 98, 99, 100,101 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEET

Lisätiedot

LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde:

LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 21.10.2015 1(6) LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 8. Suensaaren kaupunginosan

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

Anu Laurila Museovirasto

Anu Laurila Museovirasto Anu Laurila Museovirasto 21.09.2011 Vähän rakennussuojelusta Vähän historiallisten rakennusten paloturvallisuudesta Turvallisuustekniikan asentamisen periaatteista Esimerkkejä Suomen perustuslain mukaan:

Lisätiedot

VANHAN KASARMIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

VANHAN KASARMIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS MIKKELIN KAUPUNKI Nuijamiehen kaupunginosassa VANHAN KASARMIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.09.2009 Mikkelin kaupunki/kaupunkisuunnittelu / tm TEHTÄVÄ SUUNNITTELUKOHDE

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS 1(5) VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS TYÖ NRO 267 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista

Lisätiedot

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

Suunnittelualue, rajaus sinisellä

Suunnittelualue, rajaus sinisellä 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ ASEMAKAAVANMUUTOS Herttuankulma 25.4.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Diaarinumero 9515-2013 Asemakaavatunnus 27/2013 Asemakaavamuutos

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava 1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

PIKASSOS 10 v. Dialoginen paneeli SOSIAALIALAN KEHITTÄMISEN YDINILMIÖT. Juhlaseminaari 1.12.2011 Tampere-talo

PIKASSOS 10 v. Dialoginen paneeli SOSIAALIALAN KEHITTÄMISEN YDINILMIÖT. Juhlaseminaari 1.12.2011 Tampere-talo PIKASSOS 10 v. Dialoginen paneeli SOSIAALIALAN KEHITTÄMISEN YDINILMIÖT Juhlaseminaari 1.12.2011 Tampere-talo Puheenjohtajina erityissuunnittelija Seija Junno & kehittämispäällikkö Mervi Janhunen Sekä dialogisen

Lisätiedot

Satakunnan keskussairaalapiiri

Satakunnan keskussairaalapiiri Satakunnan keskussairaalapiiri Sniakunnan kuskussairnnlnn kl:n jiisunkunnat 29 kuntna 249.786 as. SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALAPIIRI Satakunnan alueen 27 kuntaa muodostavat Satakunnan keskussairaalapiirin,

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 28.2.2012/Säkylä

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 28.2.2012/Säkylä Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Ohjausryhmän kokous 28.2.2012/Säkylä Sisältö Suunnitteluperusteet Vyöhykejako Kustannuslaskentaperusteet Alustava suunnitteluaikataulu

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi/lausuntopyyntö

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi/lausuntopyyntö Kunnanhallitus 74 07.03.2016 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi/lausuntopyyntö 622/11.05.00/2016 Khall 74 Ympäristöministeriö pyytää Euran kunnan lausuntoa 15.1.2016 valtakunnallisesti

Lisätiedot

NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA

NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT Ä JA MÄÄRÄYKSET Ä AP PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE Alue varataan pääasiassa asuinpientaloille ja erillispientaloille.

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA HAUTAUSMAA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

LAVIAN KUNTA HAUTAUSMAA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS LAVIAN KUNTA HAUTAUSMAA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Air-Ix Ympäristö Oy 2006 2(7) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1. Tunnistetiedot KUNTA: KYLÄ: ALUE: 1.2. Kaava-alueen sijainti Lavia Lavian kylä

Lisätiedot

JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. KAAVASELOSTUKSEN YHTEENVETO Luonnos

JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. KAAVASELOSTUKSEN YHTEENVETO Luonnos ARTJÄRVI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUKSEN YHTEENVETO Luonnos 22.10.2010. Vireille tulo: Yleiskaavan muutos sisältyy kunnan kaavoituskatsaukseen 2009. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus

Lisätiedot

Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014

Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.

Lisätiedot

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,

Lisätiedot

Kuva 2. Pääosin puolustusvoimien käytössä olevat tai käyttöön suunnitellut Metsähallituksen alueet

Kuva 2. Pääosin puolustusvoimien käytössä olevat tai käyttöön suunnitellut Metsähallituksen alueet LÄHTEET Katso luku 4.1. Selvitykset ja kannanotot sekä tekstin alaviitteet KARTTALIITTEET Kuva 1. Pääosin puolustusvoimien käytössä olevat tai käyttöön suunnitellut Metsähallituksen alueet Pohjankankaalla

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013

Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013 Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto.5 2. Kohteet...6 2.1. Karvia Malkaneva...6 2.2. Karvia Kärmeskallio

Lisätiedot

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,

Lisätiedot

Kulttuuriympäristöjen huomioiminen kyläalueilla

Kulttuuriympäristöjen huomioiminen kyläalueilla Kulttuuriympäristöjen huomioiminen kyläalueilla Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan yleisötilaisuus 12.4.2018 Heli Vauhkonen, maakunta-arkkitehti, Uudenmaan liitto Mikä on kulttuuriympäristöä? Ympäristössä

Lisätiedot

Euran kunta 2-1. Maisema-alueet; Eura

Euran kunta 2-1. Maisema-alueet; Eura 8. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotusvaiheen 1 aineisto (MH 22.1.2018) lausunnoilla 29.3.2018 asti MAISEMA-ALUEET / lausuntojen lyhennelmät ja laaditut vastineet Lyhenne lausunnon aiheesta 2 2-1

Lisätiedot

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy. 1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 356 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 357 Kihniö Virrat YLÖJÄRVI Mutalan kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki

Lisätiedot

A-2619 Asemakaavamuutos Rautatienkatu 19

A-2619 Asemakaavamuutos Rautatienkatu 19 A-2619 Asemakaavamuutos Rautatienkatu 19 Keskustan kaavoituskohteiden k id yleisötilaisuus i 4.6.2014 kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio gsm 050 387 8708 marja.mustakallio@lahti.fimustakallio@lahti

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 264 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Linikkala I F: Linikkalan kaupunginosan

Lisätiedot

ASIA Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa. Satakunnan kunnat Taksiliiton jäsenyhdistyksiltä saapuneet lausunnot

ASIA Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa. Satakunnan kunnat Taksiliiton jäsenyhdistyksiltä saapuneet lausunnot PÄÄTÖS 1.12.2016 EPOELY/3441/2016 ASIA Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa Lausunnonantajat Satakunnan kunnat Taksiliiton jäsenyhdistyksiltä saapuneet lausunnot Elinkeino-,

Lisätiedot

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 7 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Kaavan lähtökohdat ja tavoitteet Vireilletulo Maakuntakaavojen yhdistelmä Asemakaavan muutos Korkeavaha I B Aloite: Kupungin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1313-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL 2013-016355 7.7.2017 DECKERIN HUVILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laajasalossa osoitteessa Adelenpolku

Lisätiedot

52 Mikkelin kaupungin 40. kaupunginosan (Anttola) korttelia 17. koskeva asemakaavan muutosehdotus/ Anttolan Kirkonmäki

52 Mikkelin kaupungin 40. kaupunginosan (Anttola) korttelia 17. koskeva asemakaavan muutosehdotus/ Anttolan Kirkonmäki Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 85, 02.03.2015 Anttolan aluejohtokunta, 18, 17.03.2015 Kaupunginhallitus, 182, 18.05.2015 Kaupunginvaltuusto, 52, 25.05.2015 52 Mikkelin kaupungin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 SIIKAISTEN KUNTA 28.8.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KALLIJÄRVEN RANNALLA TILOJA: MARJAMÄKI 747-411-3-207 JA RANTAMÄKI 747-411-3-218 2 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 6.12.2016, päivitetty 3.5.2019 AMISTON-LUKION ALUEEN ASEMAKAAVAN UUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän keskeisellä

Lisätiedot

Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.

Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA KOSKEE KALANNIN ALUETTA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, ( 1 :25 000, kartta 1 /2) ja osayleiskaavaa tarkentavat merkinnät ja määräykset osasuurennoksilla (1:10

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIEREMÄ OSAYLEISKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIEREMÄ OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVA-ALUEEN RAJAUS (sininen paksu) ja voimassa olevat asemakaavat. ALLA ILMAKUVA 1 Kohde Osayleiskaavamuutoksen tarkoitus Kaavoitus tilanne Vieremä osayleiskaava:

Lisätiedot

HAMINAN KESKEISTEN ALUEIDEN YLEISKAAVAN MUUTOS SUMMAN KYLÄSSÄ TILALLA 2:24 NUOTTASAARI

HAMINAN KESKEISTEN ALUEIDEN YLEISKAAVAN MUUTOS SUMMAN KYLÄSSÄ TILALLA 2:24 NUOTTASAARI 1 HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU HAMINAN KESKEISTEN ALUEIDEN YLEISKAAVAN MUUTOS SUMMAN KYLÄSSÄ TILALLA 2:24 NUOTTASAARI KAAVASELOSTUS 10.4.2014 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISKAAVAN TARKOITUS JA SISÄLTÖ

Lisätiedot

Alueelle saa sijoittaa omakotitaloja, kytkettyjä omakotitaloja sekä rivitaloja. Omakotitalon rakennuspaikan pinta-ala tulee olla vähintään 3000 m2.

Alueelle saa sijoittaa omakotitaloja, kytkettyjä omakotitaloja sekä rivitaloja. Omakotitalon rakennuspaikan pinta-ala tulee olla vähintään 3000 m2. VIROLAHTI Klamilan osayleiskaavan muutos 2 (Klamilan osayleiskaavan ja Merenranta-alueiden rantaosayleiskaavan muutos) 27.3.2019 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP AP/2 Kauttaviivalla

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot