Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet 408/04.040/2018 KHALL 263 vt. Hallinto- ja talouspäällikkö on laatinut vuoden 2019 ta lous ar vion ja suunnitelmavuosien laadintaohjeet. Vuo den 2019 talousarvion valmistelun lähtökohdaksi on otet tu tilanne, tulevan vuoden ennakointi, ve ro tu lot verottajan arvion mukaisena sekä valtionosuudet kun ta lii ton arvion mukaisena. Näillä luvuilla tehtynä raami muo dos tuu alijäämäiseksi euroa. Talousarvion saa mi nen 0 tulokseen edellyttää toimenpiteitä kunnassa - tulojen li sää mis tä ja / tai menojen karsimista. Kunnanhallitus käy alustavan keskustelun talousnäkymistä se kä päättää antaa joko laaditun raamin talous ar vion 2019 laa din nan pohjaksi tai tulee edellyttämään hal lin to kun nil ta toi men pi tei tä talousarviota laatiessaan, että talousarvio saa daan 0 tulokseen. Lisäksi kunnanhallitus hy väk syy laadintaohjeet. Kunnanhallitus ei hyväksy uusia menokohtia ilman, että nii hin on osoitettavissa tosiasiallinen kattamismahdollisuus. Kh:n päätös: Tauko klo Kunnanhallitus keskusteli talousarvioraamista vuodelle Tarkentuneiden laskelmien mukaan alijäämä olisi euroa. Kunnanhallitus päätti, että vuoden 2019 raamin läh tö koh ta na on noin euron alijäämäinen tulos. Nol la tu lok seen tulee päästä vuonna Kunnanhallitus edellyttää hallintokunnilta konkreettisia toi men pi tei tä, joilla tavoite saavutetaan.tavoitteet tulee esitellä ta lous ar vio ko koukses sa Lisäksi päätettiin, että pidetään valtuustoseminaari, jossa kes kus tellaan Siikajoen kunnan tulevaisuuden taloudesta. Tiina Hovi poistui kokouksesta pykälän käsittelyn aikana klo

2 KHALL 334 Talousarviokäsittelyä on jatkettu hallintokunnissa annetun raa min pohjalta. Tuloslaskelman ulkoisiin eriin on tehty muu tok set, joista tällä hetkellä on tiedossa sekä meno- että tu lo puo lel la. Palkkojen korotuksiin on varattu 2,18 % / KVTES, 1,88 % / OVTETS, 2,19 % / Tekniset ja 2,20 % / TTS. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymältä ostettaviin pal ve lui hin on varattu 3,5 % enemmän määrärahaa kuin on vuo den 2018 talousarviossa. Verotulot on budjetoitu verottajalta saadun ennusteen mu kai ses ti. Lisäystä noin euroa vuoden 2018 ta lous ar vi oon. Valtionosuudet pienenevät noin euroa vuoden 2018 talousarvosta. Investointiohjelma on laadittu hyvin maltillisena. Laajakaista - hankkeen määrärahaan liittyen (tukiosuus ja lainarahoitus) val tuus to tekee erillisen päätöksen (kvalt 53/ ) Kunnanjohtaja, hallinto- ja talouspäällikkö, vt. si vis tys toi men joh ta ja, tekninen johtaja ja kiinteistöpäällikkö selostavat ta lous ar vio ta kunnanhallitukselle keskustelun pohjaksi. Kunnanhallitus kuulee selostukset talousarvioesityksestä ja käy niiden pohjalta keskustelun. Kunnanhallitus toteaa, että val tuus to semi naa rin aiheena on kunnan talous ja sen tulevaisuus. Mikäli valtuustoseminaarissa tulee esi tyk siä kunnan talousarvioon liittyen, käsittelee kun nan hal li tus ta lous ar vio ta uudelleen kokouksessaan Kh:n päätös: Vt. sivistystoimenjohtaja Juha Vaara, tekninen johtaja Pek ka Aitto - oja, kiinteistöpäällikkö Juho Kauppila ja hallinto- ja ta lous pääl lik kö Krista Kustula esittelivät talousarvion val mis te lu ti lan net ta pykälän 319 käsittelyn jälkeen. Vaara oli ko kouk ses sa klo ja Aitto - oja ja Kauppila klo Kunnanhallitus keskusteli asiasta. Tiina Hovi poistui kokouksesta keskustelujen aikana klo Kunnanhallitus päätti odottaa valtuustoseminaarin tuotokset ja käsitellä talousarviota uudelleen ko kouk ses saan KHALL 352 Valtuustoseminaari pidettiin Törmälässä. Se mi naa ris sa ei tehty päätöksiä. Talousarviokäsittelyä jatketaan hal li tuk ses sa

3 Kh:n päätös: Kunnanhallitus keskustelee valtuustoseminaarin annista ja oh jeis taa hallintokuntia talousarviokäsittelyssä. Tarkentuneet talousarvioluvut ovat liitteenä. Kunnanhallitus keskusteli talousarviosta ja evästi hal lin to kun tia. Kunnanhallitus päätti palauttaa talousarvion lautakuntien uu del leen valmisteluun ja ohjeistaa lautakuntia ottamaan huo mi oon valtuustoseminaarin anti sekä edellyttää sääs tö jen löytymistä vähintään euroa. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. KVALT 106 Valtuuston päätös: Valtuusto keskusteli asiasta. Juho Oikarinen poistui kokouksesta klo Kunnanvaltuusto merkitsi talousarvion 2019 val mis te lu ti lan teen tässä vaiheessa tiedoksi. KHALL 402 Sivistyslautakunta on kokouksessaan sekä tek ni nen lautakunta on kokouksessaan käsitellyt ta lous ar vio ta uudelleen. Liitteenä talousarvioasiakirja lautakuntien esitysten mu kai se na sekä lautakuntien talousarviokäsittelyä koskevat pöy tä kir jan ot teet. Kunnanhallitus kuulee talousarvioesittelyt, käy niiden poh jal ta keskustelun ja tekee tarvittavat muutosesitykset. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy vuo den 2019 talousarvion ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman. Kh:n päätös: Vt. sivistystoimenjohtaja Juha Vaara, tekninen johtaja Pek ka Aitto - oja, kiinteistöpäällikkö Juho Kauppila ja hallinto- ja ta lous pääl lik kö Krista Kustula esittelivät talousarviota py kä län 387 käsittelyn jälkeen. Vaara, Aitto - oja ja Kauppila oli vat kokouksessa klo Kunnanjohtaja teki pykälän käsittelyn aluksi muutetun esi tyk sen ja esitti, että kunnanhallitus kuulee ta lous ar vio esit te lyt, käy niiden pohjal ta keskustelun ja tekee tarvittavat muu tos esi tyk set.

4 Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien toiminta- ja taloussuunnitelman muilta osin, paitsi sivistyslautakunnan talousarviokäsittelyn osalta, jon ka kunnanhallitus palauttaa uudelleen si vis tys lau ta kun nal le valmisteluun päätöksentekoprosessissa tapahtuneen tek ni sen muotovirheen korjaamiseksi. Kunnanhallitus kä sit te lee talousarvion sivistyslautakunnan osalta ylimääräisessä kun nan hal li tuk sen kokouksessa ennen kun nan val tuus ton kokousta. Kunnanhallitus tekee ylimääräisessä ko kouk ses sa esityksen valtuustolle. 1. Tiina Hovi esitti, että markkinointityöryhmän budjettiin li sä tään määrärahaa euroa vuodelle Riitta - Lii sa Salmenkangas kannatti Hovin esitystä. Kunnanhallitus päät ti kirjata euron määrärahan lisäyksen mark ki noin ti työ ryh män budjettiin. 2. Aila Mäkisalo esitti, että hyvinvointiteema kunnassa osi oon lisätään, että kunta tukee vanhusten mahdollisuutta saa da hoitoa ja hoivaa omassa kunnassa. Riitta-Liisa Sal men kan gas kannatti Mäkisalon esitystä. Kunnanhallitus päät ti lisätä tekstin hyvinvointiteema osioon. 3. Kunnanhallitus päätti, että kunnanhallituksen tavoitteisiin ja mittareihin kohtaan vaikuttavuus lisätään kuntalaisten ter veel lis ten elintapojen edistäminen ja oman tietoisuuden li sää mi nen omaan hyvinvointiin. 4. Kunnanhallitus päätti pyytää vanhus- ja vam mais neu vos tol ta lausuntoa Mäkelänrinteen 14 paikkaisen seutuhoivan sul ke mis esityk seen liittyen. 5. Kunnanhallitus totesi lisäksi, että valokuituun liittyvät mää rä ra haesitykset tehdään myöhemmin erillisellä pää tök sel lä. 6. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun esi tyk sen. KHALL 408 Vanhus- ja vammaisneuvosto on lausunut Mä ke län rin teen 14 paikkaisen seutuhoivan sulkemiseen liittyen. Sivistyslautakunta käsittelee talousarvion uu del leen päätöksentekoprosessissa tapahtuneen teknisen muo to vir heen korjaa mi sek si. Vanhus- ja vammaisneuvoston kannanotto on liitteenä ja si vis tys lauta kun nan päätösesitys tuodaan kokoukseen.

5 Talousarvioasiakirjaan sivulle 34 on tarkennettu selvitystä koh taan sosiaali- ja terveyspalvelut: hoito- ja hoiva koh das sa vähennetty 14 paikkaisen seutuhoivan mahdollinen lak kaa mi nen Mäkelänrinteeltä ja siirtyminen palvelusetelille. Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan ta lous ar vio kä sit te lyn. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy vuo den 2019 talousarvion ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman. Kh:n päätös: Vt. sivistystoimenjohtaja Juha Vaara oli kutsuttu asian tun ti ja na kokoukseen. Puheenjohtaja totesi, että sivistystoimen ta lous ar vion asiasisältö on hyväksytty kunnanhallituksessa Vt. sivistystoimenjohtaja Juha Vaara esitteli si vis tys lau ta kun nan käsittelemään talousarviota ja to te si, että lautakunta hyväksyi yksimielisesti kokouksessa, et tä sivistystoimen hallinnon osalta sivistystoimenjohtajan vir ka asia ratkaistaan osana palveluverkkouudistusta. Li säk si Vaara totesi, että eurot yhdistelmävirkaan ovat si vis tys toi men talousarvioesityksessä sisällä. Matti Pohjola ja Vesa Koskela saapuivat kokoukseen klo Kunnanhallitus hyväksyi sivistyslautakunnan ta lous ar vio esi tyk sen. Puheenjohtaja otti esille seutuhoivan lakkauttamisasian en nen talousarvion 2019 hyväksymisen esittämistä val tuus tol le. Puheenjohtaja esitti asiaan liittyen vaihtoehtoja. Aila Mäkisalo saapui kokoukseen klo Kunnanhallitus keskusteli asiasta. Keskustelun päätyttyä kunnanjohtaja teki asiaan liittyen muu te tun esityksen ja esitti, että kunnanhallitus esittää val tuus tol le, että valtuusto hyväksyy vuoden 2019 talousarvion ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman seu raa val la muutoksella, että seutuhoivaosastoa ei lak kau te ta ja talousarvioon lisätään sieltä poistettu säästö eu roa ja toiminta jatkuu ennallaan. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun esi tyk sen. Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa. KVALT 125 Valtuuston päätös: Talousarviota esittelivät hallinto- ja talouspäällikkö Krista Kus tu la,

6 kunnanjohtaja Pertti Severinkangas, vt. si vis tys toi men joh ta ja Juha Vaara, tekninen johtaja Pekka Aitto - oja ja kiin teis tö pääl lik kö Juho Kauppila. Valtuusto keskusteli talousarviosta. Keijo Mustonen esitti, että rakennusvalvonnan yhteistyötä Raa hen kaupungin kanssa ei jatketa. Mustosen esitystä ei kan na tet tu. SDP:n valtuustoryhmä esitti, että investointiosassa kohtaan Mä kelän rin ne / 2019 määrärahavaraus ylläpitokorjauksille li sä tään määräraha euroa ja poistetaan kohdasta Ruu kin koulukeskus / keskuskeittiön suunnittelutyö Ruukin kou lu kes kuk sen keittiöön. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä kan nat ti SDP:n valtuustoryhmän esitystä. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti, että Sahankoulua ei myy dä. SDP:n valtuustoryhmä kannatti vasemmistoliiton val tuus to ryh män esitystä. Risto Niemelä poistui kokouksesta klo Valtuustoryhmät käyttivät ryhmäpuheenvuorot. Keskustelujen päätyttyä suoritettiin äänestykset. Koska oli tullut kaksi kunnanhallituksen esityksestä poik kea vaa esitystä asia päätettiin ratkaista puheenjohtajan esi tyk ses tä nimenhuutoäänestyksellä. Ensimmäinen äänestys: JAA ilmaisi kunnanhallituksen esi tyk sen ja EI SDP:n valtuustoryhmän esityksen, jota va sem mis to lii ton valtuustoryhmä kannatti, että investointiosassa koh taan Mäkelänrinne / 2019 määrärahavaraus yl lä pi to kor jauk sil le lisätään määräraha euroa ja poistetaan koh das ta Ruukin koulukeskus / keskuskeittiön suun nit te lu työ Ruukin koulukeskuksen keittiöön. Näin suoritetussa äänestyksessä annettiin 20 JAA ääntä, 5 EI ääntä ja 2 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että valtuuston päätökseksi tuli kun nan hal li tuksen esitys. Toinen äänestys: JAA ilmaisi kunnanhallituksen esityksen ja EI vasemmistoliiton valtuustoryhmän esityksen, jota SDP:n val tuus toryh mä kannatti, että Sahankoulua ei myydä. Näin suoritetussa äänestyksessä annettiin 17 JAA ääntä, 8 EI ääntä ja 2 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että valtuuston päätökseksi tuli kun nan hal li tuksen esitys.

7 Valtuusto päätti hyväksyä vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien toiminta- ja taloussuunnitelman hallituksen esi tyk sen mukaisesti.

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet 408/04.040/2018 KHALL 263 vt. Kj:n esitys: Hallinto- ja talouspäällikkö on laatinut vuoden 2019 ta lousar vion

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus 248 24.08.2015 Kunnanhallitus 301 12.10.2015 Valtuusto 92 04.11.2015 Kunnanhallitus 346 23.11.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma 3812/04.040/2015

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet Kunnanhallitus 248 22.08.2016 Kunnanhallitus 299 17.10.2016 Valtuusto 90 02.11.2016 Kunnanhallitus 345 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille

Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille KAUPUNGINHALLITUS 398 19.11.2018 Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille 2020 2021 484/02.0202.020200/2018 KH 398 "KH 373 Kaupunginhallitus 6.11.2018 373/Vuoden 2019

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanhallitus Työyhteisötoimikunta Kunnanhallitus Valtuusto

Kunnanhallitus Työyhteisötoimikunta Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus 173 29.04.2019 Työyhteisötoimikunta 17 13.05.2019 Kunnanhallitus 195 13.05.2019 Valtuusto 69 23.05.2019 Siikajoen kunnan työterveyshuollon palvelut 82/02.024/2019 KHALL 173 Siikajoen kunnan

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu Kunnanhallitus 186 05.09.2016 Kunnanhallitus 226 31.10.2016 Kunnanhallitus 250 07.11.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman valmistelu 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 186

Lisätiedot

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelma

Siikajoen kunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus 355 26.11.2012 Kunnanhallitus 368 03.12.2012 Valtuusto 100 12.12.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien 2014-2015 toiminta- ja taloussuunnitelma 2858/04/040/2012 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 215 09.10.2017 Kunnanhallitus 222 30.10.2017 Kunnanhallitus 242 13.11.2017 Kunnanhallitus 266 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 74 11.12.2017 JUVAN KUNNAN STRATEGIA 216/00.01/2017 KHALL 215 (Asian

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

1. Hakuaikaa jatketaan klo saakka samoin kelpoisuusehdoin kuin varsinaisessa viranhakuilmoituksessa.

1. Hakuaikaa jatketaan klo saakka samoin kelpoisuusehdoin kuin varsinaisessa viranhakuilmoituksessa. Kunnanhallitus 148 02.05.2016 Kunnanhallitus 244 22.08.2016 Kunnanhallitus 254 05.09.2016 Kunnanhallitus 271 19.09.2016 Valtuusto 76 28.09.2016 Kunnanjohtajan rekrytoinnin käytännön järjestelyt 3940/02.022/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vanhus- ja hoitopalvelut:

Vanhus- ja hoitopalvelut: Sosiaali- ja terveysltk 198 12.09.2017 Sosiaali- ja terveysltk 206 26.09.2017 HYVINVOINTIPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2018 507/02.02.00/2017 SOSTE 12.09.2017 198 Valmistelijat vs. talouspäällikkö Raila

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 3/2016 1 Revontuli-Opiston jaosto Aika 28.11.2016 klo 17:00 Paikka Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie 28 99100 Kittilä Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 2/2019 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokousaika Torstai 28.03.2019 klo 14:00-15:26 Kokouspaikka Kaupungin tekninen toimisto, Sairaalapolku 3, neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä

Lisätiedot

Siikajoen kunnan nuorten palvelut ja nuorisotilat 83/38.381/2017 SIVLK 33

Siikajoen kunnan nuorten palvelut ja nuorisotilat 83/38.381/2017 SIVLK 33 Sivistyslautakunta 33 30.03.2017 Sivistyslautakunta 77 23.05.2017 Sivistyslautakunta 84 15.06.2017 Kunnanhallitus 254 19.06.2017 Kunnanhallitus 266 07.08.2017 Sivistyslautakunta 108 30.08.2017 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen. Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille Kunnanhallitus 488 23.11.2015 Valtuusto 127 16.12.2015 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille 2016-2018 50/02.02.00/2014 1512/02.02.00/2015 Raahen seudun

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014. Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus 27.10.

Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014. Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus 27.10. Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014 Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013 Kunnanhallitus 27.10.2014 175 Sivistystoimen palveluverkkoselvityksien pohjalta on valtuuston 27.1.2014

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Sivistyslautakunta 41 26.03.2013 Kunnanhallitus 136 08.04.2013 Sivistyslautakunta 52 15.04.2013 Kunnanhallitus 143 16.04.2013 Valtuusto 67 24.04.2013 Ruukin koulukeskuksen tilaohjelma 1449/45/451/2009

Lisätiedot

Perusopetuksen talousarvio 2015

Perusopetuksen talousarvio 2015 Sivistyslautakunta 103 15.12.2014 Kunnanhallitus 39 26.01.2015 Perusopetuksen talousarvio 2015 632/13/2014 Sivistyslautakunta 15.12.2014 103 Sivistyslautakunta on hyväksynyt sivistystoimen talousarvion

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

(Lisätietoja: vt. kunnanjohtaja, puh )

(Lisätietoja: vt. kunnanjohtaja, puh ) Kunnanhallitus 295 11.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 50 25.10.2017 Kunnanhallitus 374 07.11.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 11 28.02.2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 64 31.10.2018 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Säästökohteita on esitetty seuraavasti: Tilintarkastus lautakunnan esitys 700. Rahoitus Korkotaso on alhainen. korkokulut 50 000

Säästökohteita on esitetty seuraavasti: Tilintarkastus lautakunnan esitys 700. Rahoitus Korkotaso on alhainen. korkokulut 50 000 Kunnanhallitus 51 09.02.2015 Kunnanvaltuusto 13 16.02.2015 Säästötoimenpiteet vuoden 2015 talousarvioon 269/02.02.00/2014 Khall 09.02.2015 51 Kittilän kunnanvaltuusto on kokouksessaan 16.12.2014 hyväksynyt

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Pöytäkirja 14/ (10)

Pöytäkirja 14/ (10) Pöytäkirja 14/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 07.11.2016 Aika 07.11.2016 klo 14:00-15:55 Paikka Kasarmiravintolan kabinetti, Kouvola Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous Kaupunginhallitus 240 26.11.2018 Kaupunginhallitus 257 10.12.2018 Muutokset Tekniikkatoimialan vuoden 2018 talousarvioon 1884/02.02.02/2018 Khall 26.11.2018 240 Valmistelijat: va. teknisen toimen johtaja

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot