MALLI ARKKITEHTISUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELON SOVELTAMISESTA UIMAHALLIHANKKEESSA
|
|
- Kristiina Oksanen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 [ ] 1 (15) MALLI ARIHISUUNNILUN HÄVÄLULON SOVLAMISSA UIMAHALLIHANSSA LAUSUNONUMRO: 19:30 OHJ toukokuu (xx) AR19, Uimahalli HÄVÄLULON SOVLAMISOHJN MALLIN AROIUS JA ÄYÖ ämä tehtäväluettelo pohjautuu AR 12 tehtäväluetteloon ja on tarkoitettu uimahalleja koskevan arkkitehtisuunnittelun tehtävien sisällön ja laajuuden määrittelyyn. Luettelo on tarkoitettu käytettäväksi uimahallihankkeissa ns. perinteisillä toteutusmuodoilla ja siten, että urakkakilpailutus tehdään valmiilla toteutussuunnitelmilla. ehtäväluetteloa käytetään hankekohtaisesti suunnittelijan tehtävälaajuuden määrittelyssä, suunnittelukokonaisuuden hallinnassa sekä osana suunnittelun laadunvarmistusta. ehtäväluettelo liitetään suunnittelusopimukseen. HÄVÄLULON SISÄLÖ ehtäväluettelo sisältää uimahallirakennushankkeen arkkitehtisuunnittelun tehtävät. Nämä tehtävät sisältyvät arkkitehtisuunnittelun toimeksiantoon poislukien erikseen tilattavat tehtävät. ehtäväluettelossa -kirjaimella merkityt tehtävät kuuluvat arkkitehtisuunnittelun toimeksiantoon silloin, kun kyseessä on korjaushanke. ehtävät on luokiteltu suunnittelun hankinnan kannalta luonteviin kokonaisuuksiin, joita voidaan tarvittaessa täydentää asiantuntijatehtäväluetteloissa määritellyillä tehtävillä. ehtävärajaus muuhun rakennussuunnitteluun perustuu vastaaviin uimahallihankkeisiin tarkoitettuihin tehtäväluetteloihin RA, A ( = LVI, RA, SÄ) ja V, ellei suunnittelusopimuksessa ole toisin sovittu. SUUNNILIJAN JA ILAAJAN YÖNJAO Suunnittelija huolehtii suunnittelemiensa ratkaisujen oikeellisuudesta niiden kestävyyden, toiminnallisuuden ja toteutettavuuden suhteen. Suunnittelun tilaaja huolehtii lähtötietojen hankkimisesta, suunnitteluryhmän kokoamisesta, muiden suunnittelualojen suunnitelmien hankkimisesta sekä suunnittelutyöstä, joka on rajattu toimeksiannon ulkopuolelle. ehtäväluetteloissa käytettyjen merkkien selitykset: = korjaushankkeeseen sisältyvä tehtävä = tilaajalle kuuluva tehtävä/päätös = erikseen tilattava tehtävä voidaan tarvittaessa korvata kokouspöytäkirjamerkinnällä tai muulla kirjauksella.
2 2 (15) A A 1 A 2 ARVSLVIYS ehtävät dellytysten toteaminen arve olemassa Pätevä henkilöstö käytössä arvittavat sopimukset allekirjoitettu Dokumentti/osallistuminen ilpailutus suoritettu A 3 A 4 A 4.1 A 4.2 A 4.3 A 4.4 / / / / / / äyttäjän tilantarpeen asettamat tavoitteet Omistajan (liike)toiminnan asettamat tavoitteet ilanhankinnan (ympäristön) asettamat tavoitteet Yhdistetään käyttäjän ja omistajan tilantarpeet kuvaukseksi hankkeen tilantarpeista Määritellään arkkitehtoniset tavoitteet tilantarpeille Määritellään sijainnille, rakennuspaikalle ja rakennukselle asetettavat tavoitteet ja rajoitukset Määritellään kestävän rakentamisen tavoitteet tilantarpeelle Selvitetään toimintojen laajentamis-/karsimismahdollisuudet Selvitetään ja vertaillaan tilanhankintavaihtoehdot Annetaan asiantuntija-apua mitoitusperusteiden määrittämiseksi Selvitetään ja vertaillaan rakennuspaikkavaihtoehtojen kaavalliset ja toiminnalliset kelpoisuudet sekä juridinen ja tekninen rakennettavuus Määritellään olevien tilojen soveltuvuus käyttäjän ja tilaajan tavoitteisiin Inventoidaan olevat tilat suhteessa käyttäjän ja tilaajan tavoitteisiin Selvitetään olevien tilojen käytön tehostamismahdollisuudet Määritellään korjaustavoitteet Määritellään alustavasti korjausten vaikutukset rakenteisiin ja taloteknisiin järjestelmiin Laaditaan tarvittavat ehdotussuunnitelmat (ks. kohdan D tehtävät) Osallistuminen (erikseen sovittavat liitesuunnitelmat kohta D) Selostus, merkinnät piirustuksiin (erikseen sovittavat liitesuunnitelmat kohta D), merkinnät piirustuksiin Yhteistyömuistio, rajapinnat rikseen sovittavat liitesuunnitelmat Hankepäätöksen valmisteleminen Valmistellaan arkkitehdin esitys hankepäätökseen Laaditaan tarveselvitykseen liittyvät ehdotussuunnitelmat (ks. kohdan C tehtävät) Selostus, merkinnät piirustuksiin hdotussuunnitelmat Laaditaan ympäristövaikutusanalyysi Selvitetään hankkeen lupaedellytykset ootaan tarveselvitysasiakirjat sekä valmistellaan ja esitellään päätösesitys
3 3 (15) A 5 Suorituksen sopimuksenmukaisuuden toteaminen B HANSUUNNILU ehtävät B 1 dellytysten toteaminen Varmistetaan, että lähtötiedot ovat riittävät B 2 B 3 B 4 B 4.1 B 4.2 B 4.3 B B B B / Rakentamismahdollisuuksien selvitys Selvitetään tarjolla olevien rakennuspaikkojen soveltuvuus hankepäätöksen toteuttamiseksi Laaditaan rakennuspaikan alueidenkäytön kuvaus sitetään arkkitehdin asiantuntijalausunto valitusta rakennuspaikasta Peruskorjaushankkeessa selvitetään olevien tilojen käyttö- ja korjausmahdollisuudet: - teetetään rakennus- ja talotekniset kuntotutkimukset, - selvitetään säilytettävien rakenteiden ja järjestelmien kunto. Osallistutaan rakennuksen teknisen korjattavuuden ja muutettavuuden selvittämiseen Osallistutaan vaihtoehtoisten korjaus- ja muutosmenetelmien selvittämiseen Järjestetään arkistomateriaalin hankinta ootaan arkistomateriaali suunnitelma- ja ylläpitotiedoista Selvitetään käyttöhenkilökunnan kokemukset ja havainnot Arvioidaan korjausrakentamisen mahdollisuuksia sitys rakennuspaikan rakentamiskelpoisuudesta Rakennuspaikan lupamenettelyt Selvitetään ympäristövaikutukset Selvitetään tarvittavat viranomaistoimet ja -luvat Omistamisen, käytön ja ylläpidon asettamat tavoitteet oiminnan asettamat tavoitteet Arvioidaan tarveselvityksen toiminnalle asetetut tavoitteet alueen ja ympäristön suunnittelun kannalta Arvioidaan tarveselvityksen toiminnalle asetetut tavoitteet alueen suunnittelun kannalta Omistajan asettamat tavoitteet Arvioidaan ja kirjataan omistajan asettamat tavoitteet äyttäjän asettamat tavoitteet Arvioidaan ja kirjataan käyttäjän asettamat tavoitteet iinteistönpidon asettamat tavoitteet Arvioidaan ja kirjataan kiinteistönpidon asettamat tavoitteet, mahd. karttaliitteet Selostus, asemapiirros Raportit Huonetilaohjelma, tilakaaviot ilakaaviot Suunnitteluohje Suunnitteluohje Suunnitteluohje
4 4 (15) B ilaohjelma ja tilojen vaatimukset Laaditaan tilojen mitoitusperusteet ja määritellään huonetilaohjelma Huonetilaohjelma, tilakaaviot Laaditaan tarvittavat tilakaaviot, joissa kuvataan tilojen jaettavuus ja muuntojousto ilakaaviot Laaditaan tilojen mitoitusperusteet erityisesti liikkumis- ja toimiesteisten kannalta B Laaditaan huoneselosteet uvataan hankkeen laajuus pinta-ala- ja tilavuuslaskelmin Määritellään tilojen erityisvaatimukset huoneselosteisiin Laaditaan toimintojen yhteyskaaviot Selvitetään toimintojen sijoittamisen erityisvaatimukset ehdään arkkitehdin osuus elinkaari- ja ympäristöselvityksestä orjausrakentamisen asettamat tavoitteet Osallistutaan energiakatselmuksen ja selvityksen tekoon artoitetaan ja tilastoidaan rakennuksen tilat Arvioidaan tilojen rakentamisaikaiseen käyttöön vaikuttavia tekijöitä ehdään arkkitehdin osuus rakenne- ja laiteselvityksestä ehdään arkkitehdin osuus asbesti- ym. erikoistyön tarpeesta Dokumentoidaan inventointityö ehdään rakennuksen mittaus tai osallistutaan siihen Mittausten vertaaminen vanhoihin piirustuksiin (jos luonnokset on laadittu vanhojen tarkistamattomien piirustusten pohjalta) Hankesuunnitelmaluonnosten laatiminen mittausasiakirjojen pohjalta Selvitetään lähtötietojen riittävyys ja määrätään tarvittavat lisäselvitykset ja välitetään tieto pääsuunnittelijalle äydään viranomaisneuvottelut Määritellään rakennuksen arvo ja merkitys, arkkitehdin osuus ehdään tutkimukset kiinteistössä, arkkitehdin osuus Selvitetään ympäristön asettamat vaatimukset Ajoitetaan korjaus- ja muutostöiden vaiheistaminen, arkkitehdin osuus Osallistutaan hankkeen läpiviennille asetettavien tavoitteiden määrittelyyn Osallistutaan investointipäätöksen valmisteluun Osallistutaan julkisten hankintojen erityistehtäviin Huoneselosteet Laajuuslaskemat Merkinnät Yhteyskaaviot Merkinnät Osuus energia- selvityksestä ilakaaviot ja tilaluettelo Inventointimuistio Mittausasiakirjat Vertailupiirustus Piirustukset Allekirjoitetut muistiot, mahd. liitepiirrokset, mahd. liitepiirrokset Valtion avustushakemus, arkkitehdin osuus
5 5 (15) B 5 Hankesuunnitelman sopimuksenmukaisuuden toteaminen Hankitaan hankesuunnitelmalle kirjallinen hyväksyntä sitellään päättäjille, osallistuminen Dokumentointi / osallistuminen sitys hankeselvityksestä ja hankesuunnitelmasta (investointipäätös) B 6 rikseen tilattavat tehtävät Hankesuunnitelmaan liittyvien ehdotussuunnitelmien laatiminen (ks. kohdan D tehtävät) hdotussuunnitelmat C C 1 C 2 C 3 C 4 C 4.1 C 4.2 C 4.3 C 4.4 C 5 SUUNNILUN VALMISLU ehtävät dellytysten toteaminen arkistetaan, että suunnittelulle asetetut tavoitteet ovat hankkeen tavoitteiden mukaisia arkistetaan, että suunnittelun aikataulut mahdollistavat riittävän suunnitteluun panostamisen Suunnitteluprosessi Sovitaan suunnitteluryhmän järjestäytyminen Laaditaan arkkitehdin osuus suunnitteluaikatauluun (suunnittelukokoukset) Sovitaan hankekohtaisista erityistehtävistä Suunnittelutehtävien määritteleminen Sovitaan käyttäjäsuunnittelun menettelyt/suunnittelurajat, esim. keittiölaitteet ja kuntosalilaitteet jne. Sovitaan toteutusmuodosta johtuvat menettelyt Suunnittelutiedon hallinnan määrittäminen Laaditaan arkkitehdin osuus hankkeen IC-ohjeeseen Sovitaan viestinnästä ja viranomaisyhteistyöstä ehdään sovitut osat viranomaisyhteistyöstä Sovitaan yhteistyöstä muiden suunnittelijoiden kanssa Suunnittelun käynnistäminen äynnistetään yhteistyö museoviranomaisten kanssa Suorituksen sopimuksenmukaisuuden toteaminen yönjakolista Merkinnät okousmuistiot, merkinnät
6 6 (15) D HDOUSSUUNNILU Sisältyy hankesuunnitteluun ehtävät D 1 dellytysten toteaminen D 2 D 3 D 4 D 4.1 D 4.2 D 4.3 D 4.4 D 4.5 D 4.6 D 5 Valmistellaan CAD- ja tietomallinnusohjetta Selvitetään käyttö- ja paloturvallisuusvaihtoehtoja Suunnittelu- ja käyttäjäkokoukset, katselmukset ja viestintä Osallistutaan suunnittelukokouksiin ehdään arkkitehdin osuus suunnittelu- ja tiedonvaihtoaikatauluista Sovitaan suunnittelun huolehtimis- ja vastuurajoista Osallistutaan suunnittelukatselmuksiin Laaditaan suunnittelun tilanneraportit Seurataan suunnittelutavoitteiden toteutumista Ohjataan ehdotussuunnittelua Alueenkäyttöehdotuksien laatiminen Hahmotellaan eri tontinkäyttövaihtoehtoja oiminnallisten ratkaisuehdotuksien laatiminen hdotuksien laatiminen rakennuksen toiminnallisesta ja arkkitehtonisesta muodosta Laaditaan ehdotukset rakennuksen julkisivuista ja niiden materiaaleista Laaditaan ehdotukset rakennuksen kerroksista ja niiden tilavarauksista leikkauspiirustuksin Sovitetaan suunnitelmat yhteen erityissuunnitelmien kanssa ehdään tietomallintaminen sovittuun tasoon Laaditaan suunnitelmat toistuvien tilojen tyyppiratkaisuista hdotuksen tavoitteenmukaisuuden osoittaminen ja selostusten laatiminen orjattavan rakennuksen vaihtoehtoiset tilaratkaisut ja tekniset ratkaisut Laaditaan tilapäisjärjestelysuunnitelmat Laaditaan purkamisen yleissuunnitelmat Valitaan ehdotus jatkosuunnittelun pohjaksi Suorituksen sopimuksenmukaisuuden toteaminen Aikataulu, merkinnät piirustuksiin, merkinnät piirustuksiin ilanneraportit Suunnitteluvaiheilmoitukset Asemapiirustukset Julkisivupiirustukset materiaalimerkintöineen Leikkauspiirustukset Yhteensovituspalaverit ietomalli yyppiratkaisupiirustukset Väistösuunnitelmat Purkusuunnitelmat
7 7 (15) YLISSUUNNILU Sisältyy hankesuunnitteluun ehtävät 1 dellytysten toteaminen Hankkeen lähtötietojen ja tavoitteiden ja hankekohtaisten tavoitteiden tarkistaminen Aluesuunnittelu Analysoidaan kaupunkikuvalliset ja muut ympäristövaikutukset Sijoitetaan vaatimusten mukaiset toiminnot alueelle Suunnitellaan alueen käyttö Suunnitellaan alueen liikenneratkaisut (arkkitehdin osuus, yhteistyössä ao. erityissuunnittelijan kanssa) Suunnitellaan aluetyypit ja alueen rakenteet periaatetasolla (arkkitehdin osuus, yhteistyössä ao. erityissuunnittelijan kanssa) Suunnitellaan alueen talovarustelu ja tekninen varustelu periaatetasolla (arkkitehdin osuus, yhteistyössä ao. erityissuunnittelijan kanssa) Suunnitellaan alueen kalusteiden sijoittuminen Suunnitellaan alueen istutusten sijoittuminen (arkkitehdin osuus, yhteistyössä ao. erityissuunnittelijan kanssa) ilasuunnittelu Rakennuksen kiinteiden ja muuntuvien osien määrittely alo-osat Perustus- ja runkoratkaisujen suunnittelu Suunnitellaan allas-, huoltoluiska- ja perustusratkaisut yhdessä rakennesuunnittelijan kanssa Huolehditaan, että järjestelmien tarvitsemat reitit runkorakenteisiin on varattuna ja yhteensopivat kokonaisratkaisun kanssa (arkkitehdin osuus, yhteistyössä ao. erityissuunnittelijoiden kanssa) Laaditaan rakenteelliset tyyppiratkaisut Suunnitellaan rakennuksen runkoratkaisu (yhteistyössä rakennesuunnittelijan kanssa) yhteensovittamis- kokouksesta yyppipiirustukset
8 8 (15) Julkisivujen suunnittelu Suunnitellaan rakennuksen julkisivut ja tekniset ratkaisut (yhteistyössä ao. erityissuunnittelijoiden kanssa) Julkisivupiirustukset, muistio yhteensovittamis- kokouksesta Suunnitellaan järjestelmien tarvitsemat reitit ja varaukset julkisivuun yhteensovittamis- kokouksesta Varmistetaan yhteensopivuus kokonaisratkaisun kanssa (yhteistyössä ao. erityissuunnittelijoiden kanssa) Määritetään julkisivun huollon periaateratkaisut Varmistetaan, että toteutus ja hoito ovat turvallisesti suoritettavissa. yhteensovittamis- kokouksesta Piirustusmerkintä Suunnittelukokousmerkintä Suunnitellaan julkisivutyypit, julkisivun rakenteet ja pinnat (arkkitehdin osuus, yhteistyössä ao. erityissuunnittelijoiden kanssa) Suunnitellaan julkisivun talovarustelu ja tekninen varustelu (arkkitehdin osuus, yhteistyössä A- ja rakennesuunnittelijan) Vesikattojen suunnitteleminen Suunnitellaan rakennuksen vesikatto ja vesikaton tekniset ratkaisut (yhteistyössä ao. erityissuunnittelijoiden kanssa) Suunnitellaan järjestelmien tarvitsemat reitit ja varaukset vesikattoon Varmistetaan yhteensopivuus kokonaisratkaisun kanssa (yhteistyössä pääsuunnittelijan kanssa) Suunnitellaan vesikaton huollon periaateratkaisut (arkkitehdin osuus, yhteistyössä A- ja rakennesuunnittelijan kanssa) Varmistetaan, että toteutus ja hoito ovat turvallisesti suoritettavissa (arkkitehdin osuus, yhteistyössä A- ja rakennesuunnittelijan kanssa) Suunnitellaan vesikattotyypit, vesikaton rakenteet ja pinnat (arkkitehdin osuus, yhteistyössä rakennesuunnittelijan kanssa) Suunnitellaan vesikaton talovarustelu ja tekninen varustelu (arkkitehdin osuus, yhteistyössä A-suunnittelijan) Yhteensovitetaan suunnitelmat erityissuunnittelijoiden kanssa ja osoitetaan pääsuunnittelijalle, että suunnitelmat on arkkitehtisuunnittelun osalta yhteensovitettu ilaosien suunnittelu iinteistön tilat: iinteän tilaosan suunnittelu (runkorakenteet ja kiinteäksi suunnitellut tilat) oiminnan tilat: Muuntuvan tilaosan suunnittelu (kevyet rakenteet ja muuntuviksi suunnitellut tilat) urvasuunnittelu Suunnitellaan rakenteiden paloluokat ja suojaustavat yhdessä erityissuunnittelijoiden kanssa Suunnitellaan tilojen paloluokat, poistumistiet ja suojaustavat yhdessä erityissuunnittelijoiden kanssa Laaditaan paloaluepiirustukset Yleissuunnitelman laskelmien tekeminen ehdään pinta-ala- ja tilavuuslaskelmat ehdään huoneisto- ja hyötyalalaskelmat ehdään muut sovitut laskelmat Piirustusmerkinnät Varusteluettelot, piirustusmerkinnät Vesikattopiirustukset Vesikattopiirustukset yhteensovittamis- kokouksesta yyppiratkaisupiirustukset Varusteluettelot, piirustusmerkinnät yhteensovittamis- kokouksesta Piirustusmerkinnät Piirustusmerkinnät Piirustusmerkinnät
9 9 (15) 4.9 Muu yleissuunnittelu 4.10 Yleissuunnitelman dokumentointi Hankintoihin liittyvät tehtävät (tuoteosasuunnitteluun osallistuminen) Arvioidaan vastaavien tuotteiden tavoitteenmukaisuus Suorituksen sopimuksenmukaisuuden osoittaminen 6 7 F F 1 F 2 F 3 F 4 F 5 Dokumentointi / osallistuminen G G 1 G 2 orjausrakentamisen tehtävät Inventoidaan vanhat tilat arkkitehdille kuuluvin osin Selvitetään kuntotutkimusten vaikutukset suunnitelmiin Laaditaan korjattavan rakennuksen tilaratkaisut ja tekniset ratkaisut, arkkitehdin osuus Laaditaan tilapäisjärjestelysuunnitelmat Laaditaan purkamisen yleissuunnitelmat (arkkitehdin osuus, yhteistyö A- ja rakennesuunnittelu) rikseen tilattavat tehtävät RANNUSLUPAHÄVÄ ehtävät dellytysten toteaminen Rakennusvalvontaviranomaisten ohjeiden mukaisesti käsittelyyn jätetyt rakennuslupa- asiakirjat OUUSSUUNNILU Laaditaan ja kootaan rakennuslupahakemuksessa tarvittavat asiakirjat ehdään viranomaisten edellyttämät lisätehtävät äydennetään tarvittaessa asiakirjoja viranomaisen esittämällä tavalla Suorituksen sopimuksenmukaisuuden hyväksyminen Hankitaan rakennuslupa-asiakirjoille kirjallinen hyväksyntä dellytysten toteaminen oimintojen väistö- ja tilapäissuunnitelmat Purkusuunnitelmat ehtävät G 3
10 10 (15) G 4 G 4.1 Suunnitelmapakettijaon määrittämiseen osallistuminen G 4.2 G 4.3 G 4.4 G 4.5 G G G G G Alueen suunnittelu (pihasuunnittelu) Laaditaan sijoitussuunnitelma vaatimusten mukaisille toiminnoille Laaditaan alueen yksityiskohtainen käyttösuunnitelma korkeusasemineen Laaditaan alueen liikenneratkaisusuunnitelma ja siihen liittyvät merkinnät (yhteistyössä ao. erityissuunnittelijan kanssa) Laaditaan alueen talovarusteiden ja teknisten varusteiden suunnitelma Laaditaan alueen kalustesuunnitelmat (tyyppikalusteiden sijoittaminen) Laaditaan alueen tukimuurien, terassien ja pihaportaiden suunnitelmat Laaditaan alueen istutussuunnitelmat (yhteistyössä ao. erityissuunnittelijoiden kanssa) Purkujen ja väliaikaisten rakenteiden ja järjestelyjen suunnittelu Laaditaan purkusuunnitelmat ehdään purkutöissä esiintulleet muutokset suunnitelmiin ilasuunnittelu Mitoitetaan ja täydennetään suunnitelmia alo-osat (rakennusosamalli) Perustusten ja alapohjan suunnittelu Laaditaan perustusten ja ulkopuolisten rakenteiden suunnitelmat (arkkitehdin osuus) Rungon suunnittelu Laaditaan rakennuksen runkoon liittyvät suunnitelmat (yhteistyössä ao. erityissuunnittelijoiden kanssa) Laaditaan mahdolliset rungon tyyppisuunnitelmat Varaussuunnittelu (kiinnikkeet ja reiät) ehdään varaussuunnittelu yhteistyössä ao. erityissuunnittelijoiden kanssa Julkisivujen suunnittelu Laaditaan mitoitetut julkisivupiirustukset pintarakennemäärittelyineen Laaditaan mitoitetut julkisivujen elementtikaaviot yhdessä rakenne- ja muiden erityissuunnittelijoiden kanssa Laaditaan julkisivuihin liittyvien erillisrakenteiden mitoitetut piirustukset (parvekkeet, terassit, kaiteet, katokset ym.) Vesikattojen ja kansirakenteiden suunnittelu Laaditaan vesikattojen ja niiden varusteiden suunnitelmat Laaditaan lasikattojen ja niiden varusteiden suunnitelmat Laaditaan kattoterassien ja pihakansien suunnitelmat Laaditaan vesikattorakenteisiin liittyvät detaljisuunnitelmat Pihasuunnitelma/asemapiirustus Pihasuunnitelma/asemapiirustus Pihasuunnitelma/asemapiirustus Pihasuunnitelma/asemapiirustus Pihasuunnitelma/asemapiirustus Pihasuunnitelma/asemapiirustus Pihasuunnitelma/asemapiirustus, istutusuunnitelma äydennetty purkusuunnitelma Piirustusmerkinnät, muistiot Leikkauspiirustukset Leikkauspiirustukset Leikkauspiirustukset Leikkauspiirustukset Laaditaan kansirakenteiden suunnitelmat
11 11 (15) G äydentävien rakenteiden suunnittelu Laaditaan ikkunakaaviot, tyyppidetaljit, luettelot ja heloitus Laaditaan erityisikkunoiden kaaviot, tyyppidetaljit, luettelot ja heloitus Laaditaan ovikaaviot, tyyppidetaljit, luettelot ja heloitus Laaditaan erityisovien kaaviot, tyyppidetaljit, luettelot ja heloitus Laaditaan kevyiden väliseinien kaaviot, tyyppidetaljit, luettelot ja heloitus Leikkauspiirustukset Ikkunakaaviot Ikkunakaaviot Ovikaaviot Ovikaaviot Mitoitetut arkkitehtisuunnitelmat Laaditaan erityisväliseinien ja jakoseinien kaaviot, tyyppidetaljit, luettelot ja heloitus Mitoitetut arkkitehtisuunnitelmat Laaditaan alakattosuunnitelmat yhteistyössä A-suunnittelijoiden kanssa Mitoitetut arkkitehtisuunnitelmat alo-osien suunnitelmien yhteensovittaminen G 4.6 G Laaditaan kaiteiden, hoitotasojen ja -siltojen suunnitelmat Yhteensovitetaan talo-osien suunnitelmat kokonaisratkaisun kanssa Osoitetaan pääsuunnittelijalle, että suunnitelmat on arkkitehtisuunnittelun osalta yhteensovitettu ilaosien suunnittelu Perusrakennuksen tilaosien suunnittelu äsmennetään tilaosien käyttötarkoitukset ja muuntojoustotavoitteet Varmistetaan, että toteutettavien järjestelmien tarvitsemat reitit ja varaukset kiinteässä tilaosassa on suunniteltu ja yhteensopivat kokonaisratkaisun kanssa Laaditaan mitoitetut suunnitelmat rakennuksen tilaosiksi Arvioidaan osaltaan tilaosien suunnitelmien turvallinen toteutettavuus Laaditaan mitoitetut tilaosien rakenne- ja tyyppipiirustukset Laaditaan mitoitetut tilaosien teknisiin varusteisiin liittyvät suunnitelmat Laaditaan detaljipiirustukset vedeneriste- ja lattakaivoliittymistä yhdessä rakenne- ja LVIsuunnittelijan kanssa Laaditaan märkätilojen korkeuslukemin ja kaatonuolin varustetut lattiakaatopiirusktukset Laaditaan märkätilojen laatoitussuunnitelmat Laaditaan mitoitetut ja materiaalimerkinnöin varustetut suunnitelmat tilaosien pinnoista Laaditaan mitoitetut suunnitelmat tilaosien tilavarusteista Laaditaan kiinteiden kalusteiden, varusteiden ja laitteiden suunnitelmat periaatetasolla Mitoitetut arkkitehtisuunnitelmat Leikkauspiirustukset Piirustusmerkinnät, muistiot Piirustusmerkinnät, muistiot Piirustusmerkinnät, muistiot Mitoitetut arkkitehtisuunnitelmat Mitoitetut arkkitehtisuunnitelmat Detaljipiirustukset Lattiakaaviot Laattakaaviot Seinäprojektiot, alakatto- piirustukset, lattiakaaviot alusteiden ja varusteiden sijoitus- ja sovituspiirustukset Vakiovalmisteisten tai tyypitettyjen varusteiden kaaviot (naulakot, opasteet yms.) Laaditaan märkätilojen kalustesuunnitelmat periaatetasolla Laaditaan keittiöiden ja muiden erityistilojen kalustesuunnitelmat periaatetasolla Vakiovalmisteisten tai tyypitettyjen kiinteiden kalusteiden kaaviot Vakiovalmisteisten tai tyypitettyjen kiinteiden kalusteiden kaaviot Suunnitellaan opastejärjestelmän periaatteet Opastejärjestelmän periaatesuunnitelma Suunnitellaan VSS-tilat VSS-piirustus
12 12 (15) G Muuntuvien tilaosien suunnittelu G G G 4.7 G 4.8 G 4.9 G 4.10 G 6 orjausrakentamisen materiaalien ja menetelmien sovittaminen rakennukseen äydennetään korjaus-, lisärakenne- ja muutossuunnitelmat (ks. kohdan G 4.4 G 4.7 tehtävät soveltuvin osin) urvasuunnitteluun osallistuminen äydennetään turvasuunnittelussa esiintulleet tarvittavat suunnitelmat oteutussuunnitelman laskelmat äydennetään pinta-ala- ja tilavuuslaskelmat äydennetään huoneisto- ja hyötyalalaskelmat ehdään muut sovitut laskelmat Laaditaan tietomalli uoteosien ja tuoteosavarusteiden suunnitteleminen (tuoteosamalli) Rakennusselostusten tekeminen Osallistutaan urakkarajaliitteen laadintaan Laaditaan huoneselosteet Laaditaan pintakäsittelyselosteet oteutussuunnitelmien kokoaminen ja dokumentointi ootaan ja dokumentoidaan toteutussuunnitelmat ootaan ja julkaistaan yhdistelmämalli rikseen tilattavat tehtävät Ympäristöluokitusjärjestelmän aiheuttamat erityistehtävät (LD, BRAM) rityiskalusteiden suunnitelmat yhteistoiminnassa erityissuunnittelijoiden kanssa Irtokalustesuunnitelmat yhteistoiminnassa erityissuunnittelijoiden kanssa rityistarpeiden lukitussuunnitelmat yhteistoiminnassa käyttäjien ja tilaajan kanssa akkojen ja vaativien tulisijojen suunnitelmat yhteistoiminnassa erityissuunnittelijoiden kanssa Opastesuunnitelmat yhteistoiminnassa erityissuunnittelijoiden kanssa Piha- ja istutussuunnitelmat yhteistoiminnassa erityissuunnittelijoiden kanssa Määrälaskennan tarkistuspalaveriin osallistuminen ja todettujen puutteiden ja virheiden korjaaminen Piirustusmerkinnät, muistiot Piirustusmerkinnät, muistiot Piirustusmerkinnät, muistiot ietomalli Urakkarajaliite Huoneselosteet Pintakäsittelyselosteet esim. laatoitustöiden työselostus
13 13 (15) H RANAMISN VALMISLU ehtävät H 1 dellytysten toteaminen H 2 H 3 H 4 H 4.1 H 4.2 H 5 I I 1 I 3 I 4 RANAMINN arjouspyyntöasiakirjojen laadinta Osallistutaan tarjouspyyntöasiakirjojen tavoitteiden tarkistamiseen Osallistutaan hankintarajoista sopimiseen Laaditaan toteutusmuodon mukaiset hankinta-asiakirjat Suunnitelmakatselmuksiin osallistuminen Sovitaan suunnittelukatselmuksien menettelyt Osallistutaan suunnitelmien tarkastamiseen Suorituksen sopimuksenmukaisuuden osoittaminen ehtävät dellytysten toteaminen Määritetään arkkitehdin asiantuntijavalvonnan tehtävät Osallistutaan rakentamisen seurantaan Neuvotellaan tarvittaessa työtä johtavien, työmaavalvojan ja hankkijoiden kanssa. arkastetaan silmämääräisesti työn suunnitelmien mukaisen lopputuloksen varmistamiseksi Osallistutaan mallikatselmuksiin Varmistetaan suunnitelmaratkaisujen turvallisuus arkkitehtisuunnitelmien osalta äydennetään rakentamisen aikana suunnitelmia Merkitään hankintarajat suunnitelmiin Osallistutaan sovittuihin tilaisuuksiin ja palavereihin Laaditaan toteumapiirustukset Laaditaan tietomallintamiseen liittyvä toteumamalli, suunnitelma- merkinnät, suunnitelma- merkinnät t, suunnittelu- merkinnät t, päätökset, suunnittelumerkinnät, suunnitelma- merkinnät äydennetyt arkkitehti- suunnitelmat oteumapiirustukset oteumamalli
14 14 (15) I 5 Suorituksen sopimuksenmukaisuuden osoittaminen I 6 rikseen tilattavat tehtävät Rakennustyön aikainen valvonta ehdään uusista hankintasopimuksista johtuneet suunnitelmat Valmistellaan muutosten edellyttämä suunnittelutarve ehdään käyttäjämuutoksista aiheutuva sovittu lisäsuunnittelu ehdään sovitut muutossuunnitelmat ja vaihtoehtoiset suunnitelmat Suunnitellaan rakentamisen aikaiset tilapäisjärjestelyt J J 1 J 2 J 3 J 4 J 5 J 6 ÄYÖÖNOO ehtävät dellytysten toteaminen Määritetään vastaanoton tehtävät arkistetaan lähtötiedot Laaditaan arkkitehdin osuus käyttö- ja huolto-ohjeeseen Osallistutaan vastaanottoon liittyviin tehtäviin Osallistutaan suunnittelutehtävän päättymiseen liittyviin tehtäviin Osoitetaan valmiin rakennuksen tavoitteenmukaisuus arkistetaan käyttösuunnitelma arkistetaan ylläpitosuunnitelma Opastetaan ylläpitoon ja käyttöön liittyvissä tehtävissä Huolehditaan suunnitelmien arkistoinnista käyttäjälle Suorituksen sopimuksenmukaisuuden osoittaminen rikseen tilattavat tehtävät Laaditaan myynti- ja esittelyaineisto erätään ja luovutetaan pinta-ala- ja määrätiedot tilaajan erityistarpeisiin sitellään kohde Arkkitehdin osuus huoltokirjasta irjaus tarkastusasiakirjassa
15 15 (15) AUUAIA akuuaikana seurataan rakennuksen toimivuutta, tehdään takuuajan säädöt, pidetään tarvittavat tarkastukset ja korjataan mahdolliset puutteet. ehtävät 1 dellytysten toteaminen L / / / Osallistutaan takuutarkastuksiin Osallistutaan sovitulla tavalla käyttäjäpalautteen hankintaan MUU ARIHDIN HÄVÄ Osallistutaan takuuajan jälkeisiin tehtäviin Suorituksen sopimuksenmukaisuuden toteaminen ehtävät Strateginen työympäristösuunnittelu (vrt. tarveselvitys ja hankesuunnitteluvaihe) ehdään analyysi hankkeesta. arpeiden hahmottaminen ja täydentäminen Hahmotetaan tilaajan tavoitteiden kokonaisnäkökulma tilaratkaisujen avulla Osallistutaan suunnittelukilpailun organisointi-, sihteeri- ja tuomaritehtäviin Myynti-, visualisointi- ja esittelyaineiston valmistaminen ohteen esittely Rakennuttajapalvelu iinteistön tai rakennuksen rakennushistoriallisen selvityksen laatiminen untoarvio untotutkimukset Sovitetaan toiminnot kokonaisuuteen huomioiden mm. henkilöstö, tilaratkaisut, asiakkaat ja kustannukset Huomioidaan ja kartoitetaan alueellinen kehitys, kaupunkirakenne sekä rakennuksen ja detaljitason mittakaavat Järjestellään toiminnalliset prosessit rakennukseksi ja esitetään vaihtoehtoiset ratkaisumallit
ARK12 RT 10-11109 LVI 03-10520 SIT 13-610094 KH X4-00516 ST 41.04 ARKKITEHTISUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO ARK12 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS JA KÄYTTÖ
ST 41.04 ARKKITEHTISUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO ARK12 RT 10-11109 LVI 03-10520 SIT 13-610094 KH X4-00516 OHJEET toukokuu 2013 1 (20) korvaa RT 10-10576 LVI 03-10240 KH X4-00203 ARK12 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS
LisätiedotRTS 16:59 PIHASUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO PIHA16 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS JA KÄYTTÖ SUUNNITTELIJAN JA TILAAJAN TYÖNJAKO TEHTÄVÄLUETTELON SISÄLTÖ
RTS 16:59 PIHASUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO PIHA16 PIHA16 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS JA KÄYTTÖ Tämä tehtäväluettelo on tarkoitettu talonrakennusta koskevan pihasuunnittelun tehtävien sisällön ja laajuuden
LisätiedotVANHAINKOTI Tilapalvelu. Yritys: Osoite: Yhteyshenkilö: Puhelin / matkapuhelin: Faksi: Sähköpostiosoite: Y-tunnus: Kokonaishinta yhteensä (alv 0%)
LAUKAAN KUNTA 7.4.2015 1(2) Tekninen osasto VANHAINKOTI Tilapalvelu KOTI- KUUSELA ARK TARJOUSLOMAKE LIITE 1 TARJOUS PÄÄ- JA ARKKITEHTISUUNNITTELUSTA Suunnittelutarjouspyyntöönne viitaten tarjoamme suorittamaan
LisätiedotARK12 RT 10-11109 LVI 03-10520 SIT 13-610094 KH X4-00516 ST 41.04 ARKKITEHTISUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO ARK12 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS JA KÄYTTÖ
ST 41.04 ARKKITEHTISUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO ARK12 RT 10-11109 LVI 03-10520 SIT 13-610094 KH X4-00516 OHJEET toukokuu 2013 1 (20) korvaa RT 10-10576 LVI 03-10240 KH X4-00203 ARK12 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS
LisätiedotUUDET TEHTÄVÄLUETTELOT JA KSE13 RAKENNESUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO RAK12 Tekniskan Sali, Eerikinkatu 2 Helsinki. 12.02.
UUDET TEHTÄVÄLUETTELOT JA KSE13 RAKENNESUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO RAK12 Tekniskan Sali, Eerikinkatu 2 Helsinki 12.02.2014 Ismo Tawast Uuden RAK 12 -tehtäväluettelon tavoitteita Erityisalojen suunnittelijoiden
LisätiedotMALLI PÄÄSUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELON SOVELTAMISESTA UIMAHALLIHANKKEESSA
[27.5.2019] 1 (12) MALLI PÄÄSUUNNIELUN EHÄVÄLUEELON SOVELAMISESA UIMAHALLIHANKKEESSA LAUSUNONUMERO: 19:29 OHJEE toukokuu 2019 1 (12) 19, Uimahalli EHÄVÄLUEELON SOVELAMISOHJEEN MALLIN ARKOIUS JA KÄYÖ ämä
LisätiedotTaloteknisen suunnittelun tehtäväluettelo
Taloteknisen suunnittelun tehtäväluettelo HUS-suunnittelijaseminaari 18.9.2014 Kari Kaleva / Granlund Oy Esityksen sisältö Uudet suunnitteluvaiheet Taloteknisen tehtäväluettelon rakenne Avoimen rakentamisen
LisätiedotUudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus
Uudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus HJR12, Hankkeen johtaminen ja rakennuttaminen & valvonta 12.2.2014 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Tilaajan eli rakennushankkeeseen ryhtyvän lakisääteisiä
LisätiedotPS12. RT 10-11108 LVI 03-10519 SIT 13-610093 KH X4-00515 Infra 053-710111 ST 41.03 PÄÄSUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO PS12
ST 41.03 PÄÄSUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO 12 RT 10-11108 LVI 03-10519 SIT 13-610093 KH X4-00515 Infra 053-710111 OHJEET toukokuu 2013 1 (12) korvaa RT 10-10764 LVI 03-10331 KH X4-00301 12 TEHTÄVÄLUETTELON
LisätiedotGEO12. RT 10-11127 LVI 03-10521 KH X4-00517 Infra 053-710124 GEOTEKNISEN SUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO GEO12 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS JA KÄYTTÖ
RT 10-11127 LVI 03-10521 KH X4-00517 Infra 053-710124 GEOTEKNISEN SUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO GEO12 OHJEET lokakuu 2013 1 (12) korvaa RT 10-10580 LVI 03-10243 KH X4-00208 Infra 053-710014 GEO12 TEHTÄVÄLUETTELON
LisätiedotYMPÄRISTÖSERTIFIOINTIKOORDINAATTORIN TEHTÄVÄLUETTELO
YMPÄRISÖSERIFIOINIKOORDINAAORIN EHÄVÄLUEELO EHÄVÄLUEELON ARKOIUS, KÄYÖ JA SISÄLÖ ämä tehtäväluettelo on tarkoitettu talonrakennusta koskevan ympäristösertifioinnin tehtävien sisällön ja laajuuden määrittelyyn.
LisätiedotKOKONAISSUUNNITTELUTARJOUSPYYNNÖN KYSYMYKSET JA VASTAUKSET
PÄIVÄRINTEEN MONITOIMITALO KOKONAISSUUNNITTELUTARJOUSPYYNNÖN KYSYMYKSET JA VASTAUKSET = KYSYMYS o =VASTAUS Tarjouspyynnössä viitataan ARK12, jota täydennetään erillis- ja täydentävillä tehtävillä. Erillis-
LisätiedotSuunnittelun tarjouspyyntö
Suunnittelun tarjouspyyntö 12.2.2014 Indepro Oy/ Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Matti Kruus Matti Kruus Esityksen sisältö Hankkeen vaiheet ja hankkeen ositus Tehtäväluetteloiden käytön haasteet Suunnittelun
LisätiedotSuunnitelmien yhteensovittaminen. Pääsuunnittelijakoulustus
Suunnitelmien yhteensovittaminen Pääsuunnittelijakoulustus Hanna Myöhänen PES-Arkkitehdit Oy 27.4.2015 Tiivistelmä Pääsuunnittelijan tehtävistä yhtenä ensimmäisistä mieleen tulee suunnitelmien yhteensovittaminen.
LisätiedotHANKESUUNNITTELUN TILAAMINEN
UUDET TEHTÄVÄLUETTELOT JA KSE 2013 HANKESUUNNITTELUN TILAAMINEN KIINTEISTÖJOHTAJA TEPPO SALMIKIVI 12.2.2014 HANKKEEN TEHTÄVÄKOKONAISUUDET HANKEVAIHEIDEN TULOKSET TARVESELVITYS HANKE- SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHTANA
LisätiedotUudet tehtäväluettelot PS 12 ja ARK12 18. 9. 2014, HUS
Uudet tehtäväluettelot 12 ja ARK12 18. 9. 2014, HUS Arkkitehdin uusi tehtäväluettelo 12 ja ARK12 Vesa Juola / Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL SUUNNITTELUVAIHEIDEN PROSESSIT Tarveselvitys Hankesuunnittelu
LisätiedotPeter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi
Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy
LisätiedotPIENTALOHANKKEEN ARKKITEHTI- JA PÄÄSUUNNITTELU
PIENTALOHANKKEEN ARKKITEHTI- JA PÄÄSUUNNITTELU SUUNNITTELUN OSAPUOLET RAKENNUTTAJA PÄÄSUUNNITTELIJA / ARKKITEHTI RAKENNESUUNNITTELIJA LVI-SUUNNITTELIJA SÄHKÖSUUNNITTELIJA Lisäksi esim. - sisustussuunnittelija
LisätiedotAmetriini Oy SUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO. Suunnittelun erittelyt 1
Suunnittelun erittelyt 1 Ametriini Oy Asiakas ; Kohteen osoite; Tilaajan nimi; Tilaajan yhteystiedot; SUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS JA KÄYTTÖ Tämä tehtäväluettelo on tarkoitettu
LisätiedotAKU12 ST RT LVI SIT KH X AKUSTIIKKASUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO AKU
06.11.2018 ST 41.07 RT 10-11185 LVI 03-10525 SIT 13-610108 KH X4-00521 AKUSTIIKKASUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO AKU12 OHJEET kesäkuu 2015 1 (12) AKU12 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS JA KÄYTTÖ Tämä tehtäväluettelo
LisätiedotLausuntoversio RTS 18:37 POHJARAKENNESUUNNITTELUN TEHTÄVÄ LUETTELO GEO18 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS JA KÄYTTÖ SUUNNITTELIJAN JA TILAAJAN TYÖNJAKO
RTS 18:37 POHJARAKENNESUUNNITTELUN TEHTÄVÄ LUETTELO GEO18 OHJE-EHDOTUS xxxkuu 201X 1 (14) korvaa RT 10-11127 LVI 03-10521 KH X4-00517 Infra 053-710124 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS JA KÄYTTÖ Tämä tehtäväluettelo
LisätiedotRakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko
Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Huolehtimisvelvollisuus rakentamisessa MRL 119 Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan
LisätiedotPeter Ström Asiakkuusjohtaja
Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy
LisätiedotHANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Runko / ohje. xx.xx.20xx Sivu 1/10.
xx.xx.20xx Sivu 1/10 Tilaaja: Rovaniemen kaupunki Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi Hanke: Runko / ohje HANKESUUNNITELMA Sivu 2/10 HANKESUUNNITELMA TIIVISTELMÄ n olennainen sisältö Rovaniemi xx.xx.20xx Sivu
LisätiedotTARVESELVITYS. xx.xx.20xx Sivu 1/5. Tilaaja: Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Hanke: Runko / ohje TARVESELVITYS
xx.xx.20xx Sivu 1/5 Tilaaja: Rovaniemen kaupunki Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi Hanke: Runko / ohje TARVESELVITYS Sivu 2/5 Sisällys 1. TIIVISTELMÄ... 3 2. TILANHANKINNAN TARPEELLISUUS... 3 2.1 Nykyinen
LisätiedotTuotantotavoitteet. Yhteiskunnalliset. Yrityskulttuuri. tekijät. Mahdolliset korjaukset. Tarveselvitys. Käyttöönotto. Hankesuunnittelu.
5 Käyttöönotto Vastaanottopäätös Yhteiskunnalliset tekijät Takuutarkastukset 4 6 Rakentaminen Yrityskulttuuri Mahdolliset korjaukset Rakennussuunnittelu Rakentamispäätös 3 Palaute ja seuranta muita hankkeita
LisätiedotKorjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä
Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä TARVE- SELVITYS HANKE- SUUNNITTELU SUUNNITTELU RAKENTAMISEN VALMISTELU RAKENTAMINEN VASTAANOTTO JA TAKUU Kiinteistöilta Oulu 13.1.2010 NYKYTILAN JA KORJAUSTARPEEN
LisätiedotKIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET
Kunnanvaltuuston hyväksymä 12.4.2010 Dnro 1207/454/2008 KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET HANKEOHJE Astuu voimaan 19.4.2010 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...1 Talonrakennushankkeen prosessi...1 Hankkeen
LisätiedotUudistamisen periaatteet ja tehtäväluettelojen käyttö. Uudet tehtäväluettelot ja KSE13, koulutus 12.02.2014
Uudistamisen periaatteet ja tehtäväluettelojen käyttö Uudet tehtäväluettelot ja KSE13, koulutus 12.02.2014 Tehtäväluettelot: Hankkeen johtamisen ja rakennuttamisen tehtäväluettelo HJR12 Pääsuunnittelun
LisätiedotTaloteknisen suunnittelun tehtäväluettelo
Taloteknisen suunnittelun tehtäväluettelo 12.2.2014 Kari Kaleva / Granlund Oy Esityksen sisältö Taloteknisen tehtäväluettelon rakenne Avoimen rakentamisen periaate talotekniikassa TATE 12 tehtäväluettelon
Lisätiedotnzeb Hankeosaaminen Lähes nollaenergiapientalon suunnittelun ja toteutuksen ohjauksen kehittäminen
Lähes nollaenergiapientalon suunnittelun ja toteutuksen ohjauksen kehittäminen Pientalohanke projektina nzeb = nearly zero energy building Rakennushanke Rakennushanke on monimuotoinen jopa hyvin sirpaloitunut
LisätiedotKOKONAISSUUNNITTELUTARJOUS
SIPOONLAHDEN KOULUN 1(9) Tilaaja: Sipoon kunta/toimitilat Iso Kylätie 18 PL 7, 04131 Sipoo Hanke: Sipoonlahden koulun vaiheittainen laajentaminen KOKONAISSUUNNITTELUTARJOUS 1. TARJOAJA Tarjoajana on kahden
LisätiedotLÄHTÖTIETOJA KORJAUSRAKENTAMISEEN Laserkeilauksen tilaaminen ja hyödyt kiinteistön omistajalle
LÄHTÖTIETOJA KORJAUSRAKENTAMISEEN Laserkeilauksen tilaaminen ja hyödyt kiinteistön omistajalle Juho Malmi 11.5.2017 SENAATIN TOIMINTAMALLI Laserkeilauksia on tehty korjaushankkeissa ainakin vuodesta 2005
Lisätiedot( 2 6. 4. 2 0 1 0, p ä i v i t e t t y 1 7. 5. )
PROJEKTINJOHTOPALVELUT OY 1/(6) T A R J O U S P Y Y N T Ö L U O N N O S ( 2 6. 4. 2 0 1 0, p ä i v i t e t t y 1 7. 5. ) HANKESUUNNITTELUN TARJOUSPYYNTÖ Uudenmaan Projektinjohtopalvelut Oy pyytää Teiltä
LisätiedotHUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallinnusohjeet
HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallinnusohjeet Yleinen osa Versio 1.1 18.02.2009 1. YLEISTÄ Projektien mallinnuksen tavoitteena on, että tietomallien sisältämä tieto on hyödynnettävissä rakennushankkeen kaikissa
LisätiedotTATE 12. Vihdoinkin valmiina? Granlund Oy. Asiantuntijaseminaari 28.11.2013. Kari Kaleva
TATE 12 Vihdoinkin valmiina? Asiantuntijaseminaari 28.11.2013 Granlund Oy Kari Kaleva TEHTÄVÄT SUUNNITTELUVAIHEITTAIN 2012 A TARVESELVITYS B HANKESUUNNITELU TEHTÄVÄT SUUNNITTELUVAIHEITTAIN 1995 1 TARVESELVITYS
LisätiedotJULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?
JulkisivuROADSHOW Lappeenrannassa: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Etelä-Karjalan Osuuspankin auditorio, 1.10.2014 Mikko Tarri, hallituksen puheenjohtaja Julkisivuyhdistys r.y. Julkisivusaneeraus.
LisätiedotJUKO - OHJEISTOKANSIO JULKISIVUKORJAUSHANKKEEN LÄPIVIEMISEKSI
Talonrakennustekniikka JUKO - OHJEISTOKANSIO JULKISIVUKORJAUSHANKKEEN LÄPIVIEMISEKSI KORJAUSSUUNNITTELU päivitetty 9/2005 DI Matti Haukijärvi, DI Timo Lod Tampereen teknillinen yliopisto, Talonrakennustekniikka
LisätiedotHJR12 ST HANKKEEN JOHTAMISEN JA RAKENNUTTAMISEN TEHTÄVÄLUETTELO HJR12 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS JA KÄYTTÖ TEHTÄVÄLUETTELON SISÄLTÖ
ST 41.02 HANKKEEN JOHTAMISEN JA RAKENNUTTAMISEN TEHTÄVÄLUETTELO HJR12 RT 10-11107 LVI 03-10518 SIT 13-610092 KH X4-00514 Infra 053-710110 OHJEET maaliskuu 2013 1 (24) korvaa RT 10-10575 LVI 03-10239 KH
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015
ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄJÄ... 3 1.1 Päiväkoti... 3 1.2 Päivähoidon järjestäjä... 3 2. HANKESUUNNITELMAN LAATIJA JA YHDYSHENKILÖT...
LisätiedotMRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto
MRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) Lupatunnus Osoite Postinumero Postitoimipaikka Osa 1. Ilmoitus Ilmoitus loppukatselmusta varten: Olemme yhdessä todenneet, että: Rakennustyö on valmis ja MRL153 2 momentin
LisätiedotKustannustehokasta korjausrakentamista
Kustannustehokasta korjausrakentamista Sähköisen talotekniikan rakennuttajaseminaari 21.08.2014 Ilpo Peltonen, RAKLI ry Tuottavuus meillä ja muualla? Mitä eroja toimintatavoissa: Tuotanto- ja suunnitteluprosessi
LisätiedotJULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?
JulkisivuROADSHOW Oulu: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Radisson Blu Hotel, 8.10.2015 Mikko Tarri, yksikönjohtaja / korjaussuunnittelu A-Insinöörit Suunnittelu Oy Esityksen sisältö Julkisivusaneeraus
LisätiedotHYVÄ RAKENNESUUNNITTELU SISÄLTÖ JA ENERGIATEHOKKUUDEN HUOMIOIMINEN. nzeb Hankeosaaminen
SISÄLTÖ JA ENERGIATEHOKKUUDEN HUOMIOIMINEN Prosessi 1: Tavoitteet Tavoitteet, mahdollisuudet, toteutustapa, energiatehokkuus, hankeprosessi ja tehtävä Ota hankkeellesi mukaan rakennesuunnittelija jo hankesuunnitteluvaiheessa
LisätiedotTarveselvityksestä takuuaikaan
Korjausrakentaminen 2017- tapahtuma Tarveselvityksestä takuuaikaan 7.2.2017 Kari Uusikukka Sisällysluettelo 1. Tarveselvitys + esiselvitykset 2. Hankesuunnittelu 3. Toteutussuunnittelu 4. Rakentamisen
Lisätiedot2.2 VALMISOSASUUNNITELUN LÄHTÖTIEDOT (TOIMISTO- JA LIIKERAKENNUKSET)
2.2 VALMISOSASUUNNITELUN LÄHTÖTIEDOT (TOIMISTO- JA LIIKERAKENNUKSET) Kohde Valmisosasuunnittelun lähtötiedot arkkitehdilta Tarve 1.1 Mitoitetut työpiirustukset - Rakennuksen päämitat - Tasojen +korkeudet
LisätiedotAjankohtaista. Yhteisiä pelisääntöjä
Pasi Timo Tarkastuspäällikkö Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta Ajankohtaista ja Yhteisiä pelisääntöjä Eurokoodiseminaari 8.12.2016 Kalastajatorppa pksrava.fi Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen TOPTEN
LisätiedotOMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI. Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS
OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS Unelmia Kaikki alkaa toiveesta, tarpeesta ja unelmista, oli sitten kyse pienestä remonttihankkeesta tai isomman alueen suunnittelusta.
LisätiedotUUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN
UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN 10.10.2012 Asiakkuusjohtaja Peter Ström, Suomen Talokeskus Oy Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto Liikevaihto 13 milj. Henkilöstö
LisätiedotLÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELU
27.7.2017 Sivu 1/5 Tilaaja: Tuusulan kunta, tilakeskus ja vapaa-aikapalvelut PL 60 04301 Tuusula Hanke: Kellokosken koulun lähiliikuntapaikka LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELU Pyydämme Teiltä tarjousta lähiliikuntapaikan
LisätiedotRakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara
Rakennusperintöpäivä 8.5.2014 Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Esittely Rakennuskanta Rakennustekniikkaa ja arkkitehtuuria: Toim. Petri Neuvonen: Kerrostalot
LisätiedotCase Linnankosken lukio. Mika Matikka WSP Finland Oy Liiketoimintajohtaja, korjausrakentaminen
Case Linnankosken lukio Mika Matikka WSP Finland Oy Liiketoimintajohtaja, korjausrakentaminen Linnankosken lukio, raapaisu historiasta valmistunut keväällä 1953 koulukäyttöön alkuperäisistä rakenteista:
LisätiedotLänsi-Tampereen taloyhtiöiden REMONTTI-ILTA
Länsi-Tampereen taloyhtiöiden REMONTTI-ILTA 5.10.2016 Hankesuunnittelulla haetaan suuntaa, johon hanketta lähdetään viemään. Reunaehdot ja lähtötiedot as.oy:ltä Tehdyt / tehtävät kuntotutkimukset Osakas-
LisätiedotTuTkimus- JA TArkAsTuspAlveluT TAhTirAnTA.fi 075 758 0801
Tutkimus- JA tarkastuspalvelut 075 758 0801 TähtiRanta Oy on kasvava ja kehittyvä monialainen insinööritoimisto. Asiantuntijamme tutkivat ja suunnittelevat asiakkaillemme aina parhaan lopputuloksen kiinteistöjen
LisätiedotMervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA
Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Rakennustarkastusyhdistyksen ohje: Kosteusvauriokorjausten lupamenettely Mervi Abell Rakennustarkastusyhdistys RTY ry. projektiryhmä
LisätiedotMaankäyttöpalvelut RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Rakennusvalvonta 04600, Mäntsälä puh. (019) 264 5000 rakennusvalvonta@mantsala.
Maankäyttöpalvelut RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Rakennusvalvonta 04600, Mäntsälä puh. (019) 264 5000 rakennusvalvonta@mantsala.fi RAKENNUS- HANKKEEN TIEDOT Lupatunnukset Kiinteistötunnus Rakennuspaikan
Lisätiedotlähes nollaenergiapientalon rakennuttamisen mallintaminen nzeb-hankemalli energiatehokkaan pientalon rakennuttamisen malli nzeb Hankeosaaminen
lähes nollaenergiapientalon rakennuttamisen mallintaminen nzeb-hankemalli energiatehokkaan pientalon rakennuttamisen malli nzeb Hankeosaaminen Lähtökohta lähes nollaenergiapientalon suunnittelun ja toteutuksen
LisätiedotRakentamisen prosessi ja energiatehokkuus
Rakentamisen prosessi ja energiatehokkuus 1 Hankeselvitysvaiheessa rakentamisen prosessissa Lähtötietojen varmistaminen Varmistetaan että kaikki mahdollinen projektin onnistumiseen välttämättömät tiedot
LisätiedotKOKEMÄEN KAUPUNGIN TOIMITILAHANKINTOJEN TOTEUTTAMISOHJE
1 KOKEMÄEN KAUPUNGIN TOIMITILAHANKINTOJEN TOTEUTTAMISOHJE Voimaantulo 1.1.2016 Tekninen lautakunta 17.11.2015 81 Kaupunginhallitus 23.11.2015 218 Päivitetty 11.9.2017, korjattu hallintosäännön pykälänumerot
LisätiedotLVI-PROJEKTIN LÄPIVIENTI TIMO SVAHN 08/05/2015
LVI-PROJEKTIN LÄPIVIENTI TIMO SVAHN LVI-PROJEKTIN LÄPIVIENTI Tarjouspyyntö, tarjous ja sopimus, projektin aloitusrutiinit Lähtötiedot suunnitteluun Luonnossuunnittelu (mahdollinen PJU-urakan kyselyaineisto)
LisätiedotIV- kuntotutkimuksen perusosa ja järjestelmien yleisarviointi. Harri Ripatti
IV- kuntotutkimuksen perusosa ja järjestelmien yleisarviointi Harri Ripatti TAVOITTEET Täyttääkö IV-järjestelmä nykyiselle tai tulevalle käytölle asetetut tavoitteet Sisäilmasto, energia, toiminnallisuus
LisätiedotNAVETTARASTIT Kommentteja tuotantorakennusinvestointien suunnittelusta. Esa Heikkinen ProAgria Kainuu
NAVETTARASTIT 13.4.2018 Kommentteja tuotantorakennusinvestointien suunnittelusta Esa Heikkinen ProAgria Kainuu TUOTANTORAKENNUSINVESTOINNIN LÄHTÖKOHTA Tilan ja tuotanto-olosuhteiden kehittäminen siten,
LisätiedotKINNULAN PÄIVÄKOTI 4.9.2014 Suunnittelutarjouspyyntö
KINNULAN KUNTA KINNULAN PÄIVÄKOTI 4.9.2014 Suunnittelutarjouspyyntö 1. Tilaaja Kinnulan kunnan tilapalvelu pyytää tarjoustanne Kinnulan päiväkodin pää- ja arkkitehtisuunnittelusta sekä rakennesuunnittelusta.
LisätiedotHANKESSUUNNITELMAN SUUNNITTELUOHJELMA
LIITE 2 31.12.2012 Sivu 1/14 Tilaaja: Tuusulan kunta, tilakeskus PL 60 04301 Tuusula Hanke: Tuusulan kunnantalon peruskorjauksen hankesuunnitelma HANKESSUUNNITELMAN SUUNNITTELUOHJELMA Tuusulan kunta, Tilakeskus
LisätiedotRakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet
Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet MRL MRA RakMk LAKI ASETUS MÄÄRÄYS OHJE SELOSTUS 1.1.2000 MRL & MRA 1.5.2000 RakMk A1 2000 Rakennustyön valvonta, määräykset ja ohjeet 1.5.2000 RakMk A4
LisätiedotRAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS
RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS Rakennusvalvonnan ohjeita nro 28 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Rakennusvalvonta Kärkölä, Lahti 12.4.2016 Rakennuttaja on vastuussa rakennustuotteiden kelpoisuuden
LisätiedotT A R J O U S P Y Y N T Ö 28. 1. 2 0 1 1
T A R J O U S P Y Y N T Ö 28. 1. 2 0 1 1 SUUNNITTELUN TARJOUSPYYNTÖ Uudenmaan Projektinjohtopalvelut Oy pyytää Teiltä tarjousta (As Oy Mäkärä) -nimiseen rakennuskohteeseen vesikattojen ja yläpohjien peruskorjauksen
LisätiedotPALOTEKNISEN SUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO PALOÄSSÄT OY:N LAATIMA JA KEHITTÄMÄ
PALOTEKNISEN SUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO PALOÄSSÄT OY:N LAATIMA JA KEHITTÄMÄ 30.07.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄLUETTELON SISÄLTÖ... 3 2. TEHTÄVÄLUETTELON KÄYTTÖ... 3 2.1 PALKKIOMALLIT... 3 2.2 HUOMIOITAVAA
LisätiedotRakentamismääräyskokoelma
Rakentamismääräyskokoelma Osa B1 Kantavat rakenteet Määräykset ja ohjeet 2010 Huom! Esitys perustuu B1-ehdotuksen 22.11.2010 olevaan versioon. Muutokset ovat hyvin mahdollisia. B-sarjan uudistustyön periaatteet
LisätiedotOHJEITA RAKENNUSSUUNNITELMISTA
OHJEITA RAKENNUSSUUNNITELMISTA RUOVEDEN KUNTA 1/5 YLEISTÄ MRL 117, Rakennusjärjestys 14 16. Rakennuksen tulee sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla täyttää rakenteiden lujuuden ja vakauden, paloturvallisuuden,
LisätiedotMRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto
RAKENNUSVALVONTA Rakennuspaikan osoite MRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto Kiinteistötunnus Rakennuslupatunnus loppukatselmus
LisätiedotVESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS
HELSINGIN KAUPUNKI LUPAPROSESSIKUVAUS 1 (6) VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS HELSINGIN KAUPUNKI LUPAPROSESSIKUVAUS 2 (6) 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 53
LisätiedotTaloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin
Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton
LisätiedotHJR12 ST 41.02 HANKKEEN JOHTAMISEN JA RAKENNUTTAMISEN TEHTÄVÄLUETTELO HJR12 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS JA KÄYTTÖ TEHTÄVÄLUETTELON SISÄLTÖ
ST 41.02 HANKKEEN JOHTAMISEN JA RAKENNUTTAMISEN TEHTÄVÄLUETTELO HJR12 RT 10-11107 LVI 03-10518 SIT 13-610092 KH X4-00514 Infra 053-710110 OHJEET maaliskuu 2013 1 (24) korvaa RT 10-10575 LVI 03-10239 KH
LisätiedotKiinteistön elinkaari ja suunnitelmallinen kiinteistönpito Energiaekspertin jatkokurssi 14.4.2014
Kiinteistön elinkaari ja suunnitelmallinen kiinteistönpito Energiaekspertin jatkokurssi 14.4.2014 Jaakko Vihola Tampereen teknillinen yliopisto Esityksen sisältö 1. Kiinteistön elinkaari 2. Suunnitelmallinen
LisätiedotYlläpito osana kiinteistöstrategiaa
Ylläpito osana kiinteistöstrategiaa TT 2028 työpaja Sari Hildén Miksi kiinteistöstrategia tarvitaan? Kaupungin pystyttävä pitämään huolta siitä, että kaupunkilaiset saavat hyvää palvelua ajanmukaisissa
LisätiedotRAKENNUTTAJAKOULUTUS RAPS 1
RAKENNUTTAJAKOULUTUS RAPS 1 Rakennushankkeen kokonaisuuden hallinta Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL, Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit
LisätiedotSuunnittelu Urakkasopimus - Toteutus
Suunnittelu Urakkasopimus - Toteutus Hyvä laatu, oikeat valinnat Toimivat ratkaisut Edullinen toteutus Hyvä energiatehokkuus Kohtuulliset ylläpitokustannukset 10.12.2013 Liisa Seppälä, Hausia Oy 1 Rakennuttaminen
LisätiedotJUKO - OHJEISTOKANSIO JULKISIVUKORJAUSHANKKEEN LÄPIVIEMISEKSI
Talonrakennustekniikka JUKO - OHJEISTOKANSIO JULKISIVUKORJAUSHANKKEEN LÄPIVIEMISEKSI HANKESUUNNITTELU Viranomaisohjaus julkisivukorjaushankkeessa päivitetty 9/2005 TkL Martti Hekkanen VTT JUKO-ohjeistokansio
Lisätiedotarkkitehti Arkkitehdit Siistonen Oy
15.09.2015 443 1 RAKENNUSLUPA Tunnus 28-2802-15-D Hakija Kiinteistövirasto Rakennuspaikka Vähä Huopalahti, 091-436-0003-0011 Metsäläntie 2 364869 m² 12185 2014 LTV, maaliikennekeskus Pinta-ala Kaava Lainvoimaisuus
LisätiedotKiinteistöjen kunnossapito
Kiinteistöjen kunnossapito 28.5.2015 Esityksen sisältö Käsitteet Kunnon selvittäminen PTS-ohjelmointi Korjausten ohjelmointi Peruskorjaaminen/-parantaminen Käsitteitä PTS-ohjelma = Pitkän tähtäimen suunnitelma
LisätiedotTIEDONHALLINTA Avain koordinointiin ja tiedon laadun ytimeen
TIEDONHALLINTA Avain koordinointiin ja tiedon laadun ytimeen Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinnan kehitysseminaari, Varkaus 18.3.2015 Toni Teittinen ja Jenni Kaukonen, Capisso Oy MENU Rakentamisen
LisätiedotLausuntoversio RTS 17:6 HJR17 HANKKEEN JOHTAMISEN JA RAKENNUTTAMISEN TEHTÄVÄLUETTELO HJR17 TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS JA KÄYTTÖ
31.3.2017 RS 17:6 HANKKEEN JOHAMISEN JA RAKENNUAMISEN EHÄVÄLUEELO HJR17 OHJEE xxxxxkuu 2017 1 (32) korvaa R 10-11107 LVI 03-10518 SI 13-610092 KH X4-00514 Infra 053-710110 EHÄVÄLUEELON ARKOIUS JA KÄYÖ
LisätiedotRAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta. Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos
RAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos Lähdekirjallisuutta RIL 249-2009 Matalaenergiarakentaminen
Lisätiedotao Harjun kampuksen peruskorjaus ja laajennus 17.9.2014/RK
ao Harjun kampuksen peruskorjaus ja laajennus 17.9.2014/RK Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Tarjoaa ammatillista koulutusta ja lukiokoulutusta sekä nuorille että aikuisille Kaksitoista omistajakuntaa: Hankasalmi,
LisätiedotEnergiakonsepti. Janne Kurvinen Oulun Tilakeskus / e-lighthouse-projekti
Energiakonsepti Janne Kurvinen Oulun Tilakeskus / e-lighthouse-projekti Toimintamalli energiatehokkaaseen käyttöönottoon Yhteinen toimintatapa käyttöönottovaiheeseen Pääpainona käytönaikaisen energiatehokkuuden
LisätiedotKosteus rakentamisessa ja rakennuksissa
Kosteus rakentamisessa ja rakennuksissa Terve talo -rakentamisen ohjauksen neuvottelupäivä ELY keskuksessa 13.11.2014 Erkki Aalto, RAKLI ry Kuivat rakennukset ja rakenteet suunnittelun, rakentamisen ja
LisätiedotTapiolan uimahalli. TIIVISTELMÄ KORJAUSHANKKEESTA Kimmo Martinsen
Tapiolan uimahalli TIIVISTELMÄ KORJAUSHANKKEESTA 8.1.2018 Kimmo Martinsen 1 Tiivistelmä hankkeesta Korjaushankkeen ensimmäisessä vaiheessa v. 2014 2016 on jo toteutettu uimahallin vanhan osan puku- ja
LisätiedotMiten kosteus- ja homevauriokorjauksia luvitetaan ja miten haitta-aineisiin suhtaudutaan
Miten kosteus- ja homevauriokorjauksia luvitetaan ja miten haitta-aineisiin suhtaudutaan - Helsingin malli - Mervi Abell Lupa-arkkitehti Vaikutus terveellisyyteen ja turvallisuuteen? haitallisten aineiden
LisätiedotRakentajailta 16.09.2014 Rakennuslupa Rakennusvalvonta Juha Vulkko
Rakentajailta 16.09.2014 Rakennuslupa Rakennusvalvonta Juha Vulkko Mihin lupa tarvitaan Rakennuksen rakentaminen, laajentaminen, korjaus ja muutostyöt sekä kaupunkikuvaan tai -ympäristöön vaikuttavat toimenpiteet
LisätiedotYMPÄRISTÖSERTIFIOINNIN TEHTÄVÄLUETTELO (22.5.2014)
YMPÄRISTÖSERTIFIOINNIN TEHTÄVÄLUETTELO (22.5.2014) TEHTÄVÄLUETTELON TARKOITUS, KÄYTTÖ JA SISÄLTÖ Tämä tehtäväluettelo on tarkoitettu talonrakennusta koskevan LEED- ja BREEAM - ympäristösertifioinnin tehtävien
LisätiedotTaloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin
Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton
LisätiedotSisällysluettelo. Esipuhe 3
4 Sisällysluettelo Esipuhe 3 OSA 1 Projektinjohtorakentamisen ominaisuudet 9 1 Johdanto 9 1.1 Kirjan tarve 9 1.2 Kirjan käsitteistö 10 Projektinjohtorakentamisen käsitteet 10 Suunnitelmat 11 Hankinnat
LisätiedotVANTAAN KAUPUNKI TEHTÄVÄKORTIT 1-4 Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Liite nro 1 Kuntatekniikan keskus 21.1.
Kuntatekniikan keskus 21.1.2013 1(10) KORTTI NRO 1 UUDISRAKENTAMINEN / KADUT, AUKIOT, PUISTOT JA KÄYTÄVÄT TILAUSKÄYTÄNTÖ JA SUUNNITTELUAIKA Työ käsittää valaistussuunnitelman sekä siihen liittyvän sähkösuunnitelman
LisätiedotSisäilmapaja5 12.-13.11.2014 Nurmes Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto
Olen Janne Korhonen ja toimin Joensuun kaupungin Teknisen keskuksen kiinteistöpalvelut yksikössä kiinteistönhoitopäällikkönä. Kiinteistöpalvelut yksikköön kuuluu vastuualueina kiinteistönhoito, rakennustekniikan
LisätiedotTilan RN:o/tontin nro/rakennuspaikan nro. Rakennushankkeeseen ryhtyvän nimi. Rakennushankkeeseen ryhtyvän valvoja
EURAJOEN KUNTA YMPÄRISTÖTOIMI RAKENNUSVALVONTA RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Yksityiskohtainen tarkistuslista RAKENNUSKOHDE Rakennuslupanumero Rakennuspaikka Kylä/kunnanosa Osoite Tilan nimi/korttelin
LisätiedotTARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO
TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO Tälle lomakkeelle merkitään hankkeen kiinteistö- ja lupatiedot, aloituskokouksessa sovitut rakennusvaiheiden tarkastusten vastuuhenkilöiden tarkastusmerkinnät huomautuksineen,
LisätiedotJOKELAN PALOASEMA, UUDISRAKENNUKSEN HANKESUUNNITTELU
10.4.2018 Sivu 1/5 Tilaaja: Tuusulan kunta, tilakeskus PL 60 (Koskenmäenpolku 4 D 3) 04301 Tuusula Hanke: Jokelan paloasema JOKELAN PALOASEMA, UUDISRAKENNUKSEN HANKESUUNNITTELU Pyydämme Teiltä tarjousta
Lisätiedotnzeb Hankeosaamisen kehittäminen - viitekehyksenä lähes nollaenergiarakentamisen taso 2020
nzeb Hankeosaamisen kehittäminen - viitekehyksenä lähes nollaenergiarakentamisen taso 2020 Hankeprosessin keskeiset tavoitteet: rakennushankkeen tavoitteiden määrittäminen, tiedon tuottaminen eri vaihtoehdoista
Lisätiedot