SULKAVAN KUNTASTRATEGIA Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SULKAVAN KUNTASTRATEGIA 2015. Hyväksytty kunnanvaltuustossa 24.6.2009 25.6.2009 1"

Transkriptio

1 SULKAVAN KUNTASTRATEGIA 2015 Hyväksytty kunnanvaltuustossa

2 Sulkavan missio Sulkavan missio on edistää asukkaiden hyvinvointia.

3 Sulkavan visio 2015 Sulkava on vireä kansainvälistyvä saaristokunta ja soudun keskus.

4 Vision tarkennus Sulkava lisää elinvoimaisuuttaan panostamalla matkailuun ja vapaa-ajan asutukseen sekä niihin keskeisesti liittyviin palveluihin. Sulkava kansainvälistyy ja edistää paikallista kansainvälistä toimintaa kaikilla tasoilla. Sulkavasta kehitetään soudun ja puuveneosaamisen keskus.

5 Sulkavan kuntakonsernin arvot Avoimuus Asiat käsitellään avoimesti ja olemme ulospäin suuntautuneita. Yhteistyö Toimimme ennakkoluulottomasti yhteistyön edistämiseksi niin organisaation sisällä kuin ulospäin. Vastuullisuus Vastuullisina toimijoina pidämme aina tarkastelussa ja toiminnassamme esillä kokonaisuuden ja kuntalaisen edun asiakkaina ja veronmaksajana, sekä henkilöstön hyvinvoinnin. Uudistuminen (tuloksellisuus) Muodolliset rakenteet eivät ohjaa toimintaamme liikaa. Huolehdimme siitä, että uudistumme jatkuvasti ja haemme tuloksellisen toiminnan mahdollistavia toimintamalleja jatkuvan arvioinnin avulla. Panostamme yhteistyömalleihin kolmannen - ja yksityisen sektorin kanssa.

6 Sulkavan kunnan strategiset päämäärät ja kriittiset menestystekijät valtuustokaudella

7 Sulkavan kunnan strategiakartta visio, strategiset päämäärät ja kriittiset menestystekijät Henkilöstön rekrytointi. Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö Keskeisten (sivistys, sote) lähipalvelujen priorisointi Tuotteistaminen ja kustannustehokkaat palvelut Omistajaohjaus kuntayhtymissä Hyvät palvelut ja peruspalvelujen saatavuus Viestinnän onnistuminen Yhteinen tahtotila Yhteiset sopimukset. Sovittuihin linjauksiin sitoutuminen Selkeät ja realistiset tavoitteet Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa Palvelujen tuottavuuden parantaminen Kestävä kuntatalous Yrittäjämyönteinen ja elävä elinkeinoelämä Sulkava - vetovoimainen saaristokunta, jossa soudetaan eikä huovata! Vetovoimainen luonto-, matkailu- ja vapaa-ajan keskus Kuntalaisaktiivisuuden edistäminen Molemminpuolinen avoimmuus ja huomiointi Vuorovaikutuksen kehittäminen Palvelurakenteen oikea mitoitus Tulot ja menot tasapainossa. Taseessa ei ole kattamattomia alijäämiä Kuntayhteistyössä onnistuminen Toimintaedellytyksien luominen yrittäjille Kannustaminen yrittäjyyteen Markkinointi Liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien parantaminen Monipuoliset matkailupalvelut Imago Kärkiyritysten saaminen kuntaan Matkailijamäärien kasvu

8 Strateginen päämäärä: Yhteinen tahtotila Kriittiset menestystekijät ja päämäärän saavuttamista tukevat toimenpiteet. Toimenpiteiden toteuttamista arvioidaan vuosittain ja tarkennetaan tarvittaessa yhteisillä päätöksillä Yhteiset sopimukset. Sovittuihin linjauksiin sitoutuminen Selkeät ja realistiset tavoitteet Yhteinen tahtotila Avoin keskustelu myös negatiivisista asioista Viestinnän onnistuminen Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa Ongelmanratkaisukulttuurin kehittäminen Reagoidaan kuntalaispalautteeseen Verkostoituminen ja siinä onnistuminen Strateginen päämäärä Kriittinen menestystekijä Toimenpiteitä

9 Strategiset päämäärät, kriittiset menestystekijät, mittarit ja vastuutahot valtuustokaudella Päämäärä: A. Yhteinen tahtotila Missä on ehdottomasti onnistuttava kriittinen menestystekijä 1. Yhteiset sopimukset ja sovittuihin linjauksiin sitoutuminen. Mittari 1. Toimiva tuloskortisto Vastuu 1. Viranhaltijat ja valtuusto 2. Selkeät ja realistiset tavoitteet. 2. Toimiva tuloskortisto 2. Viranhaltijat ja valtuusto 3. Viestinnän onnistuminen. 4. Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa. 3. Kuntalaispalaut e ja palautteisiin reagointi 4. Yhteiset suunnittelupalaverit 3. Viranhaltijat 4. Toimialajohtajat

10 Strateginen päämäärä: Kuntalaisaktiivisuuden edistäminen Kriittiset menestystekijät ja päämäärän saavuttamista tukevat toimenpiteet. Molemminpuolinen avoimuus ja huomiointi Vuorovaikutuksen kehittäminen Avoin keskustelu myös negatiivisista asioista Kuntalaisaktiivisuuden edistäminen Viestinnän onnistuminen Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa Ongelmanratkaisukulttuurin kehittäminen Reagoidaan kuntalaispalautteeseen Kolmannen sektorin aktivointitoimenpiteet sisältäen taloudellisen tuen. Verkostoituminen ja siinä onnistuminen Strateginen päämäärä Kriittinen menestystekijä Toimenpiteitä

11 Strategiset päämäärät, kriittiset menestystekijät, mittarit ja vastuutahot valtuustokaudella Päämäärä: Missä on ehdottomasti onnistuttava kriittinen menestystekijä 1. Molemminpuolinen avoimuus ja huomiointi. 2. Viestinnän onnistuminen. 3. Vuorovaikutuksen kehittäminen. 4. Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa. Mittari 1. Ja 2. Toiminnallinen viestintästrategia ja sen toteutumisen seuranta 3. Asia on huomioitu kehityskeskuskustelukoulutuksen sisällössä 4. Asiakastyytyväisyyskyselyt Vastuu B. Kuntalaisaktiivisuuden edistäminen 1. ja 2. Kunnanjohtaja 3.Esimiehet 4.Esimiehet

12 Strateginen päämäärä: Kestävä kuntatalous Kriittiset menestystekijät ja päämäärän saavuttamista tukevat toimenpiteet. Raskaan henkilöstörakenteen rationalisointi Palvelujen tuottavuuden parantaminen Tulot ja menot tasapainossa ja taseessa ei ole kattamattomia alijäämiä Kestävä kuntatalous Yhteistyöalueita voivat olla esim. johdon laskentatoimi, palkanlaskenta, sijaistaminen Palvelurakenteen oikea mitoitus Kuntayhteistyössä onnistuminen Rajallisten resurssien optimointi suhteessa kuntalaisten tarpeisiin Toimintolaskenta Yhteisten palveluiden myötä palvelujen laatu ei saa heiketä Yhteisten palveluiden myötä palvelut eivät saa kallistua Sulkava voi olla myös palveluiden myyjä, ei ainoastaan ostaja Strateginen päämäärä Kriittinen menestystekijä Toimenpiteitä

13 Strategiset päämäärät, kriittiset menestystekijät, mittarit ja vastuutahot valtuustokaudella Päämäärä: C. Kestävä kuntatalous Missä on ehdottomasti onnistuttava kriittinen menestystekijä 1. Tulot ja menot ovat tasapainossa. Taseessa ei ole kattamattomia alijäämiä 2. Palvelujen tuottavuuden parantaminen 3. Palvelurakenteen oikea mitoitus 4. Kuntayhteistyössä onnistuminen Mittari 1. Tilinpäätös ja talouden seuranta kk-tasolla 2. / suorite suhteessa vertailukuntiin, tavoitekustannus alle vertailuryhmän keskiarvon 3. Valtakunnalliset suositukset henkilöstö /asiakas. Jonotusaika. Palvelujen käyttöaste. Asiakaspalaute. 4. Yhteisten palvelujen määrä ja hinta Vastuu 1. KH ja KV 2. Lautakunnat ja KH 3. Lautakunnat ja KH 4. Lautakunnat ja KH

14 Strateginen päämäärä: Yrittäjämyönteinen ja elävä elinkeinoelämä Kriittiset menestystekijät ja päämäärän saavuttamista tukevat toimenpiteet. Positiivisen yrittäjyys ilmapiirin luominen Kannustaminen yrittäjyyteen Liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien parantaminen Yrittäjyyteen kasvattaminen on aloitettava jo yläasteella Yrittäjämyönteinen ja elävä elinkeinoelämä Toimintaedellytysten luominen yrittäjille Markkinointi Ennakointi yrittäjäyhteistyössä Jouheva tontti- ja kaavoituspolitiikka Kärkiyritysten houkutteleminen Yrityspörssi, yritysportaali kanava tarpeiden ja palvelujen kohtaamisen parantamiseksi, Kunnan nettisivut englannin + saksan + venäjän kielellä + Strateginen päämäärä Kriittinen menestystekijä Toimenpiteitä

15 Strategiset päämäärät, kriittiset menestystekijät, mittarit ja vastuutahot valtuustokaudella Päämäärä: D. Yrittäjämyönteinen ja elävä elinkeinoelämä Missä on ehdottomasti onnistuttava kriittinen menestystekijät 1. Toimintaedellytyksien luominen yrittäjille 2. Kannustaminen yrittäjyyteen 3. Markkinointi kunta-, matkailu ja muu markkinointiviestintä on koordinoitua 4. Liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien parantaminen Mittari 1. Vapaiden tonttien ja rakennuspaikkojen määrä, rakennuslupien määrä 2. Nuorten, uusien yrittäjien määrä, yrittäjäpalaute 3. Uudet yritykset ja työpaikkojen määrä. Työpaikkaomavaraisuus 4. Laajakaistayhteyden kattavuus ja julkisten yhteyksien toimivuus Vastuu 1. KH, KV ja KJ 2. PT- lautakunta, KH ja KV 3. KJ, KH 4. KJ, KH

16 Strateginen päämäärä: Vetovoimainen luonto-, matkailu- ja vapaa-ajan keskus Kriittiset menestystekijät ja päämäärän saavuttamista tukevat toimenpiteet. Vapaa-ajan asunnon Sulkavalla omistavien odotusten kartoittaminen Avoin suhtautuminen uusia yrittäjiä, myös ulkolaisia kohtaan lisäävät kunnan työpaikkaomavaraisuutta, tuovat verotuloja Monipuoliset matkailupalvelut Kärkiyritysten saaminen kuntaan Omatoimimatkailijoiden retkeilyreitistöjen kehittäminen, kotiseutumuseo, kuntamatkailijan odotusten tunnistaminen Vetovoimainen luonto-, matkailu- ja vapaa-ajan keskus Soututapahtuman lieveilmiöiden minimointi Imago Matkailijamäärien kasvu Saaristolaisuuden korostaminen Sulkavalla yöpyvien matkailijamäärien kartoitus Sulkavalla päiväseltään vierailevien määrän kartoitus Soututapahtuman osallistujien kartoittaminen opinnäytetyönä Soutubrändi on edelleen vetovoimainen. Miten hyödynnetään tehokkaammin. Strateginen päämäärä Kriittinen menestystekijä Toimenpiteitä

17 Strategiset päämäärät, kriittiset menestystekijät, mittarit ja vastuutahot valtuustokaudella Päämäärä: E. Vetovoimainen luonto, matkailu ja vapaa-ajan keskus Missä on ehdottomasti onnistuttava kriittinen menestystekijä 1. Elämyspalvelujen saatavuus, laadukkaiden matkailupalvelujen kehittäminen ja palvelutarjonta kuntoon, ohjelmapalvelut Mittari 1. Yritysten toimialat, yritysten määrä ja yritysten liikevaihdon määrä Vastuu 1. ma. matkailusihteeri / projekti 2. Imago 2. Kunnan nettisivut, palaute 2. ATK-vastaava 3. Kärkiyritysten saaminen veturiksi 4. Matkailijamäärien kasvu 3. Ulkopuolisen työvoiman määrä 4. Yöpymisvuorokaudet (myös vapaa-ajan asunnot), matkailijoiden määrän seuranta, kauppaliikkeiden liikevaihdon määrän kasvu sesonkina 3. Yritysasiamies 4. Yritysasiamies

18 Strateginen päämäärä: Hyvät palvelut, peruspalvelujen saatavuus Kriittiset menestystekijät ja päämäärän saavuttamista tukevat toimenpiteet. Konserni- ja sopimusohjaus Henkilöstöstrategian tunnuslukujen seuranta Omistajaohjaus kuntayhtymissä Henkilöstön rekrytointi. Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö Hyödynnetään systemaattisesti sote-yhtymän tuottamia tilastotietoja Hyvät palvelut, peruspalvelujen saatavuus Tuotteistaminen ja kustannustehokkaat palvelut Keskeisten lähipalvelujen (sote, sivistys) priorisointi Lähipalveluiden sisällöistä sopiminen. Lukiotasoisen opetuksen turvaaminen Strateginen päämäärä Kriittinen menestystekijä Toimenpiteitä

19 Strategiset päämäärät, kriittiset menestystekijät, mittarit ja vastuutahot valtuustokaudella Päämäärä: F. Hyvät palvelut, peruspalvelujen saatavuus Missä on ehdottomasti onnistuttava kriittiset menestystekijät 1. Omistajaohjaus yhtymissä 2. Henkilöstön rekrytointi ja työvoiman saatavuus hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö 3. Keskeisten lähipalvelujen priorisointi (sivistys- ja sotepalvelut) 4. Tuotteistamisen kehittäminen ja palvelujen tuottaminen kustannustehokkaasti Mittari 1. Palvelujen kustannus /asukas, sopimus-hallinta 2. henkilöstöstrategian toteutuminen, henkilöstön tyytyväisyys, henkilöstöbarometri vastaus-% % 3. Palvelut on luetteloitava ensin, palveluverkkosuunnitelma, määritellään mitkä voivat olla etäpalveluja, palvelujen käyttö 4. Tuotteistamisen loppuunsaattaminen (80 %), keskeisimpien palvelujen osalta toimintolaskennan kehittäminen Vastuu 1. PT-ltk, KH 2. KH 3. KV 4. Hallintokunnat

20 STRATEGIAAN SISÄLTYVÄT TALOUDEN SOPEUTTAMIS- TOIMENPITEET JA YHTEISTYÖOPERAATIOT

21 Sopeuttaminen, optimointi ja strateginen yhteistyö Palvelujen sopeuttamisella ja optimoinnilla hillitään toimintamenojen kasvua ja varaudutaan turvaamaan kestävä kuntatalous. Tavoitteena on, että kunta pystyy jatkamaan itsenäisenä, mutta kuitenkin samalla kehittymään ja kehittämään. Strategisilla yhteistyöoperaatioilla haetaan lisäarvoa, synergiaetua ja kustannustehokkuutta

22 Talouden sopeuttamistoimenpiteet Sopeuttamistoimenpide 1.Veronkorotukset 2. Kouluverkon tarkastelu 3. Palvelujen maksujen tarkistukset 4. Omaisuuden myynnit 5. Palvelujen uudelleen järjestelyt 6. Eräistä eilakisääteisistä toiminnoista luopuminen 7. Irtisanominen ja lomauttaminen Toteuttamisaikataulu 2010 ja sen jälkeen tarkastelu vuosittain. Kouluverkon tarkastelu toteutetaan kun oppilaat sopivat Kirkonkylän kouluun. Kaipolan koulu lakkautetaan aikaisintaan syyslukukaudesta 2011 alkaen. Tarkastelussa vuosittain. Tarpeettomien kiinteistöjen myynti Muuten vuosittainen tarkastelu. Vuosittainen arviointi ja suunnittelu. Vuosittainen arviointi. Otetaan tarkasteluun nopealla aikataululla tilanteessa, mikäli talouskehitys vinoutuu suhteessa talousarvioon dramaattisesti vuositasolla. Arviointikriteeri Veronkorotuksia toteutetaan siten, että varmistetaan rahoituspohjan riittävyys muuttuvassa toimintaympäristössä. Veronkorotusmahdollisuudet arvioidaan vuosittain talousarvioraamin valmistelun yhteydessä. Tavoitteena on kestävä ja kustannustehokas kouluverkko. Tarkastelussa on huomioitava, etteivät luokkakoot kasva pysyvästi liian suuriksi. Palvelumaksut ovat samaa tasoa kuin vertailuryhmän kunnissa. Kunta ei omista ison riskin kiinteistöjä, jotka ovat tarpeettomia. Muun omaisuuden osalta arvio vuosittain. Palvelujen uudelleenjärjestelyjä toteutetaan, jotta kunnan itsenäisyys voidaan turvata ja menestyä. Kunnassa ajetaan alas toimintoja, joiden järjestäminen ei ole enää asiakasryhmä huomioiden tarpeellista ja/tai mikäli operaatiolla on saatavissa merkittävää kustannussäästöä. Toteutetaan rahoitusaseman kehittyessä erityisen haasteelliseksi. Henkilöstön vähentämistä arvioidaan myös palvelutarpeen muutoksiin liittyviä optimointitoimia tehtäessä. Vastuu Valtuusto Valtuusto Kunnanhallitus, lautakunnat Valvontalautakunta, kunnanhallitus Valtuusto, kunnanhallitus, lautakunnat Valtuusto Kunnanhallitus, lautakunnat

23 Talouden sopeuttamistoimenpiteet Sopeuttamistoimenpide Toteuttamisaikataulu Arviointikriteeri Vastuu 8. Lohilahden ryhmiksen siirtäminen koululle Elokuun 2010 alusta. Ryhmis on siirretty Lohilahden koululle. Peruspalvelulautakunta 9.Aluejätepisteiden lakkauttaminen ja monipuolisen jätepisteen kehittäminen Sulkavan Kirkonkylälle ja Lohilahdelle. Vuoden 2010 alusta. Aluejätepisteistä ei aiheudu enää ylimääräisiä kustannuksia. Ympäristösihteeri, Sulkavan Palvelut Oy 10. Toimistopalveluyksikön muodostaminen Vuoden 2011 alusta. Toimistopalveluyksikkö on muodostettu 2011 alusta. Ratkaisu tuottaa synergiaetua ja minimoi henkilöstöriskejä. Kunnanjohtaja 11. Liikuntahallin valvonnasta luopuminen (siirtyminen ns. Haukivuoren malliin) Heti nykyisen sopimuksen päättyessä. Liikuntahallin valvonnasta on luovuttu nykyisen sopimuksen päättyessä. Kunnanhallitus, valvontalautakunta, Sulkavan Palvelut Oy

24 Yhteistyöoperaatiot 1.Lukioyhteistyö: yhteistyöjärjestely tai hallintomalli, jolla lukio-opetus voidaan turvata kunnassa mahdollisimman pitkään. 2. Perusterveydenhuollon ratkaisut nykyisten sopimusten päättymisen jälkeen. 3. Elinkeinotoimen yhteistyöjärjestelyt. 4. Tukitoimintojen yhteistyöjärjestelyt (erityisesti taloushallinto ja tietohallinto). Strategiset yhteistyöoperaatiot Toteuttamisaikataulu 2009 selvitys. Toimenpiteet lv ja Lukuvuoden 2010 alusta otetaan käyttöön tuntikehysjärjestelmä. Sosterin palvelusopimuksiin otetaan kantaa syksyllä Kartoitetaan 2010 aikana siirtyminen tehostetun palveluyksikköön. Kartoitus vuoden 2010 aikana siten, että yrittäjäverkostoa konsultoidaan valmistelua suunniteltaessa. Selvitys ja ratkaisuesitykset vuoden 2010 aikana. Arviointikriteeri Muodostetaan kuntaan yhtenäiskoulu (luokat 0/1-9) lukuvuodesta 2010 alkaen, jonka jälkeen lukio toimisi yhteistyössä JJR-kuntien kanssa. Kunta on valmis myös verkostolukiomalliin, jossa on yhteinen lukio, jolla on toimipisteitä. Kunnan omarahoitusosuuden suhde kokonaiskustannukseen (kunnan osuus + valtionosuudet) ei saa olennaisesti muuttua vuoden 2009 tasosta. Jos suhde muuttuu, haetaan kustannussäästöä. Tuntikehysjärjestelmä on otettu käyttöön 2010 luvuoden alusta. Sosterin toiminnan jatkuminen 2011 alkaen toistaiseksi nykyisellä mallilla. Vuosittainen arviointi muiden terveyspalvelujen järjestämisestä. Lisäksi saatu ratkaisuja, jotka vaikuttavat terveyden huollon kustannusrakenteeseen myönteisesti. Yhteistyöverkot tuottavat lisäarvoa ja kunnan elinkeinoelämä kokee järjestelyt tarkoituksenmukaisesti (mm. eri matkailualan yhteistyö, seutuyhteistyö, laajat seudulliset kehittämishankkeet.) Tavoitteena selvityksessä synergiaetu, kustannustehokkuus ja erityisesti henkilöstöriskien minimointi. Vastuu Peruspalvelulauta kunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus (js SP Oy) 5. Vapaa-aika ja nuorisotoimen yhteistyö- ja ostopalvelujärjestelyt. 6. Palvelujen järjestäminen nykyisten SP OY:n ja kunnan välisten palvelusopimusten päättyessä. 7. Mahdollisuudet toimia palvelujen tuottajana muille kunnille (mm. Sulkavan Palvelut Oy, eri toimialat). Arvioidaan nykyisten sopimusten päättyessä 2010 aikana. Tuotteistamisen perusteella neuvotellaan ja vertaillaan hinnat ja haetaan parhaimmat ratkaisut sopimuksiin. Selvitetään 2010 loppuun mennessä. Toimivat vapaa-ajan palvelut, jossa asiakastyytyväisyysnäkökulma on myös huomioitu. Haetaan kustannustehokkaat palvelusopimukset SP OY:lta. Toimiva konserniohjaus. Kunta ja/tai SP Oy toimii palvelujen tuottajana muille kunnille siten, että myynnillä on oikeaa merkitystä. Peruspalvelulauta kunta Kunnanhallitus, lautakunnat Kunnanjohtaja, SP Oy:n toimitusjohtaja

25 TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT

26 Taloussuunnitelma ja investoinnit Toimintalinja: Vuosittaisessa talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelu prosessissa huomioidaan palvelutarpeen muutokseen liittyvät arviot resurssien kohdentamisessa. Resursseja lisätään toimintoihin, joissa tarve kasvaa ja leikataan toiminnoista, joissa tarve laskee. Lisäksi haetaan synergiaetua yhteistyöoperaatioilla. Investoinnissa huolehditaan riittävän kiinteistökunnon turvaamisesta, riskien hallinnasta ja kehittämisestä kuitenkin huomioiden investointien rahoituksen riittävyyden edellytykset pitkällä aikavälillä

27 Arviointi: Taloussuunnitelma ja investoinnit Tilinpäätöksen yhteydessä esitetään arvio toimialakohtaisesta toteutumasta suhteessa palvelutarpeiden ennakointiarvioon (Efekon arvio kunta- ja palvelurakenneuudistukseen liittyen) Valtuustolle esitetään vaihtoehtoja nopeiksi korjausliikkeiksi vuositasolla, ellei kohdentamismuutoksessa onnistuta muuten

28 STRATEGIAN TOIMINNALLISTAMINEN

29 STRATEGISET TASAPAINOTETUT TULOSKORTIT (johdetut tuloskortit liitteenä)

30 Tasapainotettujen tavoitteiden SWOT-ohjaus VAHVUUDET HEIKKOUDET MAHDOLLISUUDET UHAT VAIKUTTAVUUS (taloudellisuus) Nykyisen taloudellisen tuloksen ja toiminnan vaikuttavuuden vahvuudet. Nykyisen taloudellisen tuloksen ja toiminnan vaikuttavuuden heikkoudet. Mahdollisuudet kustannustehokkuuden ja palvelun laadun parantamiseen ja talouden pysyvään tasapainoon. Talouden ja laadun keskeisimmät uhat, jotka voivat vaarantaa strategian toteutumisen. ASIAKAS- NÄKÖKULMA PROSESSIT- JA RAKENTEET HENKILÖSTÖ- NÄKÖKULMA Asiakasrajapinnan nykyiset vahvuudet: asiakastyytyväisyys, palveluntuottajan ja asiakkaan yhteinen näkemys palvelusta. Palvelutuotannon prosessien vahvuudet: mitä teemme onnistuneesti ja tehokkaasti. Ihmisiin, organisaatiokulttuuriin, henkilöstön ydinosaamiseen ja strategiseen osaamiseen liittyvät vahvuudet. Asiakasrajapinnan nykyiset heikkoudet: asiakastyytyväisyys, palveluntuottajan ja asiakkaan yhteinen näkemys palvelusta. Palvelutuotannon prosessien ja arvojen (arvoketjujen) heikkoudet. Ihmisiin, organisaatiokulttuuriin, henkilöstön ydinosaamiseen ja strategiseen osaamiseen liittyvät heikkoudet. Mahdollisuudet parantaa asiakastyytyväisyyttä ja asiakaslähtöistä toimintakulttuuria. Mahdollisuus kerätä ja edistää asiakaspalautetta. Selkeät arvolupaukset. Mahdollisuudet palvelutuotannon prosessien ja rakenteiden parantamiseen. Yhteistyömahdollisuuksien synergiaedut. Mahdollisuudet kehittää osaamista, kulttuuria ja taitoja strategisten painopisteiden toteutumisen mahdollistamiseksi. Asiakkaiden tarpeista ja kilpailijoista (esim. muista kunnista ja organisaatioista) aiheutuvat uhat. Palvelutuotannon prosesseista, rakenteista ja järjestämistavoista aiheutuvat uhat. Osaamisen puutteesta, organisaatiokulttuurista tai taidon puutteesta strategian toteutumiselle syntyvät uhat

31

32 Sulkavan kunnanvaltuuston päätöksen mukaiseksi todistaa Sulkavalla Sami Sulkko Pöytäkirjanpitäjä

SULKAVAN KUNTASTRATEGIA Hyväksytty kunnanvaltuustossa xx.x.2013

SULKAVAN KUNTASTRATEGIA Hyväksytty kunnanvaltuustossa xx.x.2013 SULKAVAN KUNTASTRATEGIA 2020 Hyväksytty kunnanvaltuustossa xx.x.2013 1 Sulkavan missio Sulkavan missio on edistää asukkaidensa hyvinvointia. 2 Sulkavan visio 2020 Sulkava, Saimaan soutupitäjä - asumiseen

Lisätiedot

TASAPAINOTETTU TULOSKORTISTO

TASAPAINOTETTU TULOSKORTISTO 1 Missä on ehdottomasti Yhteinen tahtotila Yhteiset sopimukset ja sovittuihin linjauksiin sitoutuminen. Toimiva tuloskortisto Käytössä ketjutettu tuloskortisto vuoden 2011 talousarviosta alkaen. - Tuloskortisto

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA SWOT-ANALYYSI VAHVUUDET Sijainti ja yhteydet Viihtyisä asuin- ja elinympäristö Asumisen ja asuinympäristön monipuoliset vaihtoehdot Vahva kulttuuriperintö Nopea reagointi Päätöksentekokyky

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA

LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 1 LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA Kuntastrategia on ylin kunnan toimintaa ohjaava asiakirja, se sisältää valtuuston keskeiset linjaukset halutusta tulevaisuuden tilasta kattaen valtuustokauden 2013 2016. Kuntastrategia

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Luonnos Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Ympäristöterveyslautakunta Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Strategiset päämäärät Kriittiset

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. KUNTASTRATEGIA 2030 Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. SISÄLLYSLUETTELO 1 Nykytilan kuvaus ja toimintaympäristö...3 - Väestöennuste 2011 2030...4 - Kokonaisverotulojen kehitys 2000 2012...5

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

Sipoo 2025. Valtuuston 7.10.2013 hyväksymä

Sipoo 2025. Valtuuston 7.10.2013 hyväksymä Sipoo 2025 Valtuuston 7.10.2013 hyväksymä 1 1. Sipoon lähtökohdat Sipoo on vetovoimainen kaksikielinen saaristokunta, joka vastaa metropolialueen kasvuhaasteisiin. Sipoossa elää aito yhteisöllisyys ja

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KUNTASTRATEGIA 2015

PUNKAHARJUN KUNTASTRATEGIA 2015 Punkaharjufi KUNNAN ICTISIVUT PUNKAHARJUN KUNTASTRATEGIA 2015 1 Punkharju.fi Ut1NAt1 KTI3IVUT Punkaharjun kunnan missio Punkaharju edistää asukkaidensa hyvinvointia, kestävää kehitystä ja yrittämisen edellytyksiä,

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Liite 2 Yksityisen sektorin työnantajaedunvalvontaa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa AVAINTAn missio AVAINTA toimii kuntaomisteisten yritysten ja yhteisöjen työnantajaedunvalvojana

Lisätiedot

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020 IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI Strategia 2020 SWOT-ANALYYSI Vahvuudet Luonto, maisema, ympäristö Vahva koulutustarjonta Monipuolinen elinkeinorakenne Väestön ikärakenne Harrastusmahdollisuudet Heikkoudet Sijainti

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA 2014-2016. Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65

KUNTASTRATEGIA 2014-2016. Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65 KUNTASTRATEGIA 2014-2016 Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65 Rantasalmen kuntastrategia 2014-2016 Visio 2020 Rantasalmi - Monta Mainiota Mahdollisuutta Rantasalmi on itsenäinen maaseutukunta, joka toimii

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia 2017-2021 KUNTASTRATEGIA MISTÄ SIINÄ ON KYSE? ELÄVÄ ASIAKIRJA Strategia on kunnan pitkän aikavälin kehittämissuunnitelma, jota pidetään

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelma 2015-2020

Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Painopisteet: Yrittäjyysmyönteisen ilmapiirin edistäminen Toimintaedellytysten luominen elinkeinoelämälle Seudullisen yhteistyön Yrittäjyysmyönteisen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten

Lisätiedot

Ennakoiva strategia. Tulevaisuus- näkymät. Suunniteltu tulevaisuus. Nykytila. Mennyt

Ennakoiva strategia. Tulevaisuus- näkymät. Suunniteltu tulevaisuus. Nykytila. Mennyt ENNAKOIVA STRATEGIA Ennakoiva strategia Mennyt Nykytila Suunniteltu tulevaisuus Tulevaisuus- näkymät Strategialinjaukset Ennakoiva strategia Suunniteltu tulevaisuus Palvelut Henkilöstö Yleiset ja toimialakohtaiset

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO

KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO Kärkölä on ulospäin suuntautuva ja myönteisesti tunnettu, terve, itsenäinen, yhteisöllinen sekä menestyvä - ihmisen kokoinen kunta. ARVOT Luottamus Aktiivisuus Vastuullisuus Yhteisöllinen

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- Tahtotilana on, että Sonkajärvi on ihmisille ja yrityksille viihtyisä, turvallinen ja elinvoimainen asuin- ja toimintaympäristö.

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

Strategian päivitys. kh 7.12.2015, 323 kv 14.12.2015, 71

Strategian päivitys. kh 7.12.2015, 323 kv 14.12.2015, 71 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Meän Ratekia 2016-2020 10 Aktiivinen ja palveluhenkinen kuntastrategia Strategian päivitys 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 kh 7.12.2015, 323 kv 14.12.2015, 71 24 1. Visio 2020 28

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007

Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007 Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007 Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 Strategiset tavoitteet Kilpailukyvyn

Lisätiedot

6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD

6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD 6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD 1 9,6,2 6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQDVXNDVWD 675$7(*,$ 1RSHDVXXQQLWHOPDOOLQHQNDVYXXXGLVWXPLQHQMDNHKLW\VMRWND WRWHXWHWDDQLQQRYDWLLYLVHVWLYHUNRVWRLWXPLVHQDYXOOD 7$92,77((7 ƒ

Lisätiedot

Palvelustrategia Helsingissä

Palvelustrategia Helsingissä Palvelustrategia Helsingissä Strategiapäällikkö Marko Karvinen Talous- ja suunnittelukeskus 13.9.2011 13.9.2011 Marko Karvinen 1 Strategiaohjelma 2009-2012 13.9.2011 Marko Karvinen 2 Helsingin kaupunkikonsernin

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu 30.06.2016 15:45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Hallitus 19 8 5 Yhteensä 19 8 5 Vastausprosentti 42.1 Lopettaneet 26.3 Kesken jättäneet

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella

Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Miten arvioit hallitustyön edellytyksiä hallituksessa yleisesti seuraavien asioiden osalta? Arvioi edellytyksiä asteikolla 1 5

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Toholammin kuntastrategia 2016-2020

Toholammin kuntastrategia 2016-2020 Toholammin kuntastrategia 2016-2020 1. LÄHTÖKOHTA Lamppilaisen strategian tavoitteena on varmistaa itsenäisen kunnan elinkelpoisuus. Väestön ikääntyminen tulee vaikuttamaan sosiaali- ja terveyspalveluiden

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA Kaustinen on Sinun KUNTASTRATEGIA 2018-2025 Valokuva: Risto Savolainen Mikä on kuntastrategiamme tarkoitus? YHDESSÄ KILPAILUKYKYISTÄ KAUSTISTA RAKENTAMASSA Strategisen suunnittelun avulla pyritään parantamaan

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI Käsittely: YH 10.11.2016 108 YV 25.11.2016 18 Versio 1.1 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Strategiset lähtökohdat... 4 3 Strategiset tavoitteet... 5 4 Kriittiset

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA 1 Talousohjelman tausta ja lähtökohdat Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA

Lisätiedot

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen

Lisätiedot

Tervetuloa kokeilemaan!

Tervetuloa kokeilemaan! Tervetuloa kokeilemaan! MeUskaltajat-verkoston Tarinapaja: Kokeileva ja kokemuksellinen kehittäminen Jari Koskinen Toimitusjohtaja *)Kriittiset menestystekijät: Missä on onnistuttava, jotta edistämme ensi

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

Kuntastrategia

Kuntastrategia Kuntastrategia 2018-2021 Olemme nuorekas ja uudistuva kunta Luontoa, palveluita, yrittäjyyttä kaikki kätevästi liikenneyhteyksien varrella. Liperissä kaikki tarvittava on luonnollisesti lähellä kolmessa

Lisätiedot

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä Kärkölän kunnan KH 4.9.2017 KV 18.9.2017 KÄRKÖLÄN KUNTA puh. 044 770 2200 karkolan.kunta@karkola.fi Virkatie 1 16600 Järvelä www.karkola.fi KÄRKÖLÄN STRATEGIA Sisällys VISIO... 3 ARVOT... 3 STRATEGIAN

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE

TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE 2018-2021 2 Strategiset painopisteet Kunnan talouden tasapainottaminen ja keskeisten palveluiden turvaaminen Kunnan vetovoiman ja elinkeinoelämän edistäminen Lasten

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5

VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5 VIESTINTÄSTRATEGIA Valtuusto 14.11.2016 41 liite nro 5 Voimaantulo 1.1.2017 1 SONKAJÄRVEN KUNNAN VIESTINSTÄSTRATEGIA 1 Viestinnän periaatteet... 2 2 Kuntastrategia 2017-2021... 2 3 Viestinnän tavoitteet...

Lisätiedot

Strategiamalli ja strategiaprosessi valtuuston näkökulmasta

Strategiamalli ja strategiaprosessi valtuuston näkökulmasta Strategiamalli ja strategiaprosessi valtuuston näkökulmasta Valtuuston strategiaseminaari, Hotelli Korpilampi Strategiajohtaja Jorma Valve Espoo-tarinan asema Espoo-strategiasta käytetään nimitystä Espoo-tarina

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus

Lisätiedot

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia Vastuullinen ja rohkea Säkylä Säkylän kuntastrategia Kunnanhallitus 21.11.2016 Kunnanhallitus 29.11.2016 Kunnanvaltuusto 12.12.2016 SISÄLLYS Esipuhe 1 TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT 5 2 VISIO 2030 6 3 STRATEGISET

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4

POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4 POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4 Kuntastrategian tavoitteena on antaa tavoitteellinen, suunnitelmallinen ja määrätietoinen pohja kaikelle kuntaorganisaatiossa tapahtuvalle päätöksenteolle, valmistelulle

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2009, Taloussuunnitelma 2010-2011. A) Toimielin: Koululautakunta B) Puheenjohtaja: Tuija Palosaari

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2009, Taloussuunnitelma 2010-2011. A) Toimielin: Koululautakunta B) Puheenjohtaja: Tuija Palosaari 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2009, Taloussuunnitelma 2010-2011 A) Toimielin: Koululautakunta B) Puheenjohtaja: Tuija Palosaari C) Palvelualue: Koulutoimi D) Vastuuhenkilö: Jaakko Junes E) Tulosalueet:

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.

Lisätiedot

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 1 Kuntaliiton strategia Perustehtävä TEEMME KUNTIEN KANSSA KUNTALAISILLE KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA. Kuntaliitto vaikuttaa paikallisten ja

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Strategiakortit 2016

Strategiakortit 2016 Kh 30.11.2015 325 Liite kh nro 2 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2016 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI, JOSSA KAIKKIEN ON HYVÄ OLLA KERAVA ON METROPOLIALUEEN YRITYSYSTÄVÄLLISIN KUNTA

Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI, JOSSA KAIKKIEN ON HYVÄ OLLA KERAVA ON METROPOLIALUEEN YRITYSYSTÄVÄLLISIN KUNTA 1. Keravan kaupungin visio KERAVA ON METROPOLIALUEEN KÄRJESSÄ KULKEVA, VETO-VOIMAINEN, ROHKEA, MENESTYVÄ JA UUTTA LUOVA KAUPUNKI, JOSSA PALVELUT JA LUONTO OVAT JOKAISTA LÄHELLÄ Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI,

Lisätiedot

Tasa-arvon edistäminen Turun johtamisjärjestelmässä Yhteisseminaari 13.6.2012

Tasa-arvon edistäminen Turun johtamisjärjestelmässä Yhteisseminaari 13.6.2012 Tasa-arvon edistäminen Turun johtamisjärjestelmässä Yhteisseminaari 13.6.2012 Turun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta Varapj. Johanna Levola-Lyytinen Johanna.levola-lyytinen@turku.fi p. 044 907 4406

Lisätiedot

JUUAN KUNTA KUNTASTRATEGIA

JUUAN KUNTA KUNTASTRATEGIA JUUAN KUNTA KUNTASTRATEGIA SISÄLTÖ Visio 2017 2 Päästrategia 3 Painopistealueet Painopistealueiden kehityssuunnitelmat 4 5-9 VISIO 2017 Itsenäinen Juuka- parasta Pielistä Visio tarkoittaa mm. - avaraa

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ristöterveydenhuollon. terveydenhuollon strategia. ristöterveyslautakuntaterveyslautakunta Hyväksytty 3.11.

Keski-Pohjanmaan ristöterveydenhuollon. terveydenhuollon strategia. ristöterveyslautakuntaterveyslautakunta Hyväksytty 3.11. Keski-Pohjanmaan ympärist ristö strategia ristöterveyslautakuntaterveyslautakunta Hyväksytty 3.11.2010, 19 Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Hyvinvoiva asiakas

Lisätiedot

Alavieskan kuntastrategia

Alavieskan kuntastrategia Alavieskan kuntastrategia 2018-2021 26.4.2018 1 Johdanto Uusi kuntalaki tuli voimaan 1.5.2015. Kuntastrategiasta tuli kunnille pakollinen. Kuntastrategiaa koskevat säännökset tulivat sovellettavaksi 1.6.2017

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen oppiva kaupunkiseutu tavoitteet Kulttuurin liikunnan edelläkävijyys Ohjelma fyysisten olosuhteiden kehittämiseksi nuorisotoimen lautakunnan liikuntalautakunnan toimialalla Järjestö- harrastustoiminnan

Lisätiedot

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia ORIMATTILA Kaupunkistrategia 2020 Kaupunginvaltuusto 7.6.2011 Kaupunginvaltuusto 18. - 19.11.2011 Kaupunginvaltuusto 20.2.2012 Strategiatyöryhmä 20.5.2013 Kaupunginhallitus 27.5.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA Kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista (13

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Sivu 1 / 5 PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Vuonna 2017 kunta järjesti kuntalaisille peruspalvelut, huolehti infrastruktuurista ja kehitti kunnan elinvoimaisuutta asetettujen tavoitteiden mukaisesti

Lisätiedot

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari 19.2.2018 Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Kuntalaki 37 (410/2015) mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan

Lisätiedot

Alavieskan kuntastrategia

Alavieskan kuntastrategia 9.3.2018 1 Johdanto: Alavieskan kuntastrategia on suunnitelma kunnan tulevaisuudesta. Kuntastrategia on kunnan näkemys tilanteesta sekä tärkeimmistä tavoitteista ja kehittämisen painopistealueista. Uudessa

Lisätiedot

2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI

2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI 2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI Toimintaympäristön analyysi muodostaa kuntastrategian lähtökohdan. Valmisteluun osallistuneet tunnistivat kuntaorganisaation sisäiset vahvuudet

Lisätiedot

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Kirjastonjohtajat 23.9.2010 Ydinkysymykset Mitä varten organisaatio on olemassa? (missio) Millaista tulevaisuutta tavoittelemme? (visio) Kuinka saavutamme

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 24.10.2017 25.10.2017 Pöytyä tulevaisuusmatkalla Pöytyän strategian rakentaminen: missä haluamme tulevaisuudessa olla ja miten sinne pääsemme? Valtakunnalliset faktat:

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

Kangasalan onnistumissuunnitelma Kuntastrategia vuoteen 2020

Kangasalan onnistumissuunnitelma Kuntastrategia vuoteen 2020 2015 Kangasalan onnistumissuunnitelma Kuntastrategia vuoteen 2020 KANGASALAN KUNTA 2 Kangasalan onnistumissuunnitelma Kuntastrategia vuoteen 2020 1. Johdanto Valtuusto hyväksyi kuntastrategian 9.9.2014.

Lisätiedot

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-uudistus tulee ja muuttaa rakenteita Järjestämisvastuu Järjestämisvastuu t ja tuotantovastuu

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Utsjoen kuntastrategia 2025

Utsjoen kuntastrategia 2025 Utsjoen kuntastrategia Kunnanvaltuusto 15.5.2017 Utsjoen kuntastrategia 15.5.2017 1 Visio Utsjoki on saamelaisia perinteitä kunnioittava ja rohkeasti tulevaisuuteen suuntaava kunta. Kunnan elinvoimaisissa

Lisätiedot

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Pyhärannan strategia 2017-2021 (strategiatoimikunnan esitys 15.5.2017 kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle) Pyhäranta Asukkaita 2100 + 1000 Ihode Reila Rohdainen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTASTRATEGIA 2025

KARIJOEN KUNTASTRATEGIA 2025 KARIJOEN KUNTASTRATEGIA 2025 Valmistelu ja käsittely: Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto 31.10.2017 Valtuustoseminaari 6.11.2017 Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto 6.2.2018 Valtuustoseminaari

Lisätiedot

S U O M E N H I P P O S Strategia

S U O M E N H I P P O S Strategia S U O M E N H I P P O S Strategia 2018 2020 Missio Nykyaikainen ja kehittyvä Kasvavan hevosalan asiakaslähtöinen tuki- ja palveluorganisaatio Visio Hyvinvoiva hevonen keskiössä Suomen Hippos on yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari Hallintopalveluiden talousarvio 2017 Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari 3.10.2016 Hallinnon tukipalveluiden sitovat tavoitteet Strateginen tavoite ja kriittinen menestystekijä Tavoite

Lisätiedot

Imatra 2030 strategia Avaintavoitteet valtuustokaudelle v. 2013-2016

Imatra 2030 strategia Avaintavoitteet valtuustokaudelle v. 2013-2016 Imatra 2030 strategia Avaintavoitteet valtuustokaudelle v. 2013-2016 Sisällysluettelo Toiminta-ajatus - Elinvoimainen Imatra 3 Imatra 2030 visio - Hyvinvoinnin ja yrittämisen rajakaupunki 3 Imatra 2030

Lisätiedot

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus)

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus) Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen 2012 2014 (pohjaehdotus) Arviointilomakkeiden tarkoitus Kunkin vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET

SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET 2019-2022 Tarkastustoimikunta 3.12.2018 1 SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 YLEISTÄ... 3 MISSIO... 4 VISIO... 4 ARVOT... 4 TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 5 STRATEGISET PAINOPISTEET

Lisätiedot

Tohmajärven kunnan strategia

Tohmajärven kunnan strategia Hyväksytty: Kvalt 01.02.2010 5 Tohmajärven kunnan strategia Sisäiset Ulkoiset Mahdollis uudet Uhat Vahvuudet Tohmajärven kunnan SWOT-analyysi ja johtopäätökset Menestystekijät hyödynnä 1. Raja-asemaa (yritykset

Lisätiedot