Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö
|
|
- Helinä Tamminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset.
2 Kunnan toiminta-ajatus Laadukkaat peruspalvelut Järjestämme asukkaillemme laadukkaat ja edulliset peruspalvelut lähellä. Ylläpidämme ja kehitämme laadukkaita vapaa-ajanpalveluita. Huolehdimme yrittämisen perusedellytyksistä Yhteistyö ja yhteisöllisyys Näemme välittämisen ja yhteisöllisyyden pienen kunnan valttina Itsenäisenä kuntana pystymme turvaamaan alueen elinvoimaisuuden. Teemme yhteistyötä naapurikuntien kanssa siinä missä se on järkevää Meille kuntayhteisö on kokonaisuus, jonka muodostavat asukkaat, yhteisöt, yhdistykset, yritykset ja muut alueella toimivat verkostot. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Turvaamme asukkaille ja yhteisöille oikeudenmukaisen, turvallisen, terveellisen ja sosiaalisen elinympäristön Luonnonläheisyys, kotoisuus ja turvallisuus ovat meille tärkeitä Huolehdimme hyvistä harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista
3 Toimintaa ohjaavat arvot Elinvoimaisuus Itsenäisyys Yrittäjämyönteisyys Vetovoimainen maaseutu Aktiivinen mukanaolo yrityselämässä Yhteisöllisyys ja yhteisöjen arvostaminen Asukaslähtöisyys Turvallisuus Rauhallisuus Hyvät palvelut Helposti lähestyttävä hallinto Positiivisuus Ilo Oikeudenmukaisuus Aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan kannustava ilmapiiri Halu asua maalla - kotiseuturakkaus Vastuullisuus Vaikuttavuus = tehdään asioita oikealla tavalla Kokonaistaloudellisuus kunnan ja lähialueen toimintojen hyödyntäminen
4 Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Kuntalaisten hyvinvointi ja sujuva arki Turvataan nykyiset palvelut ja luodaan puitteet kuntalaisten hyvinvoinnille ja sujuvalle arjelle. Kuntien välisessä yhteistyössäkin lähtökohtana palveluiden säilyminen lähellä. Palvelutarjonnan kehittämistä ja uudistamista suunnitellaan aina asukkaiden näkökulmasta Yksityinen, julkinen ja 3. sektori tiiviissä yhteistyössä. Panostus ennaltaehkäiseviin palveluihin. Elinvoimainen alue ja tasapainoinen talous Talous pidetään kestävällä pohjalla (suunnitelmallisuus, kohtuullinen veroprosentti ja kohtuullinen velkamäärä, verotuloja lisää, asukkaita lisää). Yritystoiminnan edellytykset turvataan ja kunnalla on aktiivinen rooli elinkeinopolitiikassa sekä yrityspalveluiden järjestämisessä. Tulevaisuuteen tähtäävä maapolitiikka. Aktiivinen, asukkaiden ja yritysten tarpeita palveleva kaavoitustoiminta. Paikallisen osaamisen hyödyntäminen. Huolehditaan kuntaomaisuudesta ja pidetään se tehokkaassa käytössä. Osaavat ja motivoituneet ihmiset toiminnan kivijalkana Terveyden edistäminen ja työurien pidentäminen, työviihtyvyys. Joustavuus ja yhteistyömahdollisuudet. Riittävä henkilöstön määrä ja kilpailukykyinen palkka. Avoimuus, aktiivinen keskustelukulttuuri niin työyhteisöissä kuin luottamushenkilöidenkin kesken. Toimiva päätöksenteko ja hyvä työnjohto. Positiivinen kuntakuva ja vetovoimaisuuden vahvistaminen Tunnettavuuden lisääminen ja sopivan sijainnin korostaminen. Profiloituminen: positiivisuus, läheisyys, yhteisöllisyys ja tehokkuus. Aktiivinen yhdistysyhteistyö ja mahdollinen yhdistysstrategia.
5 Strategian arviointi Strategian toteutumista arvioidaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä. Vuoden 2014 aikana seurataan strategian jalkauttamista. Strategian tavoitteet huomioidaan vuosittain talousarvioprosessin yhteydessä. Kuntalaisten hyvinvoinnin kehittymistä seurataan eri mittareiden avulla. Kerran valtuustokaudessa toteutetaan kuntalaiskysely, jonka avulla arvioidaan kuntalaisten hyvinvoinnin ja sujuvan arjen tavoitteiden toteutumista. Kerran valtuustokaudessa toteutetaan yrityskysely, jonka tavoitteena on arvioida elinkeinotoiminnan edellytyksiä. Strategian ajanmukaisuus arvioidaan ja strategia päivitetään kerran valtuustokaudessa.
6 Strategian jalkauttaminen 2014 ja strategian arviointi Uusi strategia voimassa > Strategian käsittely ja konkretisointi lautakunnissa ja nuorisovaltuustossa Strategian konkretisointi työyksiköissä - Mitä strategia tarkoittaa meidän työssämme? - Lautakuntakohtaisten vuosikellojen laatiminen Vuoden 2015 talousarvio-ohjeet ja talousarviotavoitteet laaditaan strategian pohjalta Marttilan kuntastrategia Jalkauttamisen seuranta ja raportointi: lautakunnat Jalkauttamisen seuranta ja arviointi, kh Strategian jalkauttamisen eteneminen tiedoksi valtuustolle
Elinkeinopoliittinen ohjelma
Elinkeinopoliittinen ohjelma Kunnan visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa
Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)
Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia
Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016
Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä
Strategiamme Johdanto
Strategia 2015-2016 Strategiamme 2015-2016 Johdanto Ruoveden tuleva kuntastrategia tehdään jäljellä olevalle valtuustokaudelle, jonka jälkeen uusi valtuusto päivittää strategian vastaamaan sen hetken tilannetta.
Vaalan kuntastrategia 2030
Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä
ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko
TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa
EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84
EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää
ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030
ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien
MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS
MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu
Kuntastrategia Pielavesi ponnistaa luonnostaan.
Kuntastrategia 2017-2021 Pielavesi ponnistaa luonnostaan VISIO: Pielavesi on elinvoimainen ja rohkea ihmisten yhteisö, joka turvaa laadukkaat lähipalvelut, yrittämisen edellytykset ja asukkaiden hyvän
Ristijärven kuntastrategia
Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi
HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ
HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA 13.1.2017 SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ MITÄ TEEMME TÄNÄÄN? Riskienhallinnan vaihe 3 seuranta ja raportointi Riskienhallinnan vaihe 2 operatiivinen
Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia
Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.
MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin
Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan
Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset
KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA
KUNTASTRATEGIA 2017- SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- Tahtotilana on, että Sonkajärvi on ihmisille ja yrityksille viihtyisä, turvallinen ja elinvoimainen asuin- ja toimintaympäristö.
KUNTASTRATEGIA
Kaustinen on Sinun KUNTASTRATEGIA 2018-2025 Valokuva: Risto Savolainen Mikä on kuntastrategiamme tarkoitus? YHDESSÄ KILPAILUKYKYISTÄ KAUSTISTA RAKENTAMASSA Strategisen suunnittelun avulla pyritään parantamaan
KUNTASTRATEGIA
KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen
Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia
Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia 2017-2021 KUNTASTRATEGIA MISTÄ SIINÄ ON KYSE? ELÄVÄ ASIAKIRJA Strategia on kunnan pitkän aikavälin kehittämissuunnitelma, jota pidetään
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1
LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus
KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,
KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö
ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet
ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Visio, toiminta-ajatus ja arvot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Kunkin strategisen kärkitavoitteen suunnitelmien laatimisesta
KAUPUNKISTRATEGIA
KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.
PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017
Sivu 1 / 5 PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Vuonna 2017 kunta järjesti kuntalaisille peruspalvelut, huolehti infrastruktuurista ja kehitti kunnan elinvoimaisuutta asetettujen tavoitteiden mukaisesti
KUNTASTRATEGIA
KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan
EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos
EURAN KUNTASTRATEGIA 2016-2020 voimaan 1.9.2016 Luonnos 21.4.2016 Jalkauttaminen Tiedottaminen Euran kuntastrategia, työsuunnitelma 2015 2016 Lähtökohdat ja Strategiaprosessin tavoitteet/arvot Strategiset
O U L A I S T E N K AU P U N G I N S T R AT E G I A
Yhteinen sävel O U L A I S T E N K A U P U N G I N S T R AT E G I A 2 0 1 8 2 0 2 5 Esipuhe Oulaisten kaupungin strategiaa on työstetty luottamushenkilöiden ja kaupungin henkilöstön yhteistyönä tavalla,
Liikkuva Muurame - strategia ja käytännön toteutus
Liikkuva Muurame - strategia ja käytännön toteutus Hallintojohtaja Sami Niemi, Vapaa-aikajohtaja Hannele Alanärä Liikunnan ajankohtaisseminaari Turku 22.9.2016 1 Liikkuva koulu -> Liikkuva Muurame 2014-
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme
1 Ylöjärven kaupunki
1 2 YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 2 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE 3 VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI SIVISTYS-
Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026
Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen
LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA
1 LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA Kuntastrategia on ylin kunnan toimintaa ohjaava asiakirja, se sisältää valtuuston keskeiset linjaukset halutusta tulevaisuuden tilasta kattaen valtuustokauden 2013 2016. Kuntastrategia
Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia
Vastuullinen ja rohkea Säkylä Säkylän kuntastrategia Kunnanhallitus 21.11.2016 Kunnanhallitus 29.11.2016 Kunnanvaltuusto 12.12.2016 SISÄLLYS Esipuhe 1 TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT 5 2 VISIO 2030 6 3 STRATEGISET
KAUPUNKISTRATEGIA Ylöjärven kaupunkistrategia
KAUPUNKISTRATEGIA 2018 2028 1 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT KEHITYSROHKEUS, VASTUULLISUUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ROOLIT ELINVOIMAROOLI SIVISTYS- JA HYVINVOINTIROOLI
Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/ /94 HARJAVALTA 2025 VAHVA JA ROHKEA. Kaupunkistrategia
2025 VAHVA JA ROHKEA Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/11.12.2017/94 Kaupunkistrategia ON VUONNA 2025 VAHVA JA ROHKEA Strategiset painopisteemme vuoteen 2025: KASVUN JA YRITTÄJYYDEN LAADUKKAIDEN
LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )
1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,
Kirkkonummen kuntastrategia
KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta
Taivassalo 2020 Paremppa arkki!
Taivassalo 2020 Paremppa arkki! Taivassalon kunnan arvot, visio ja strategia Taivassalon kunta Kv strategiaseminaarit 6.5.2013, 24.9.2013 Kh 4.11.2013 Kv 11.11.2013 - Mut sellaista piti varsinaisesti sanoa,
Strategian tiivistys Kaupunginhallitus
Strategian tiivistys Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä yliopisto-
Arvomme ovat. Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus
Jämsän tarina 2035 Arvomme ovat Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus 2 Visio 2035 Jämsä Himoittu osaamisen, yrittämisen ja matkailun kaupunki 3 Toiminta-ajatus Jämpsän aktiiviset äijät ja ämmät
Kaupunkistrategia
Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia
Kempele-sopimus valtuustokaudelle 2013-2016
Kempele-sopimus valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeisiä käsitteitä Visio Yhteinen näkemys kunnan tavoiteltavasta tulevaisuudesta Strategia = Kempele-sopimus Kunnan tulevaisuuden turvaamiseksi tehty suunnitelma
LOHJAN KAUPUNGIN ORGANISAATIO
LOHJAN KAUPUNGIN ORGANISAATIO Mikään ei kuulu kenellekään. Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa ELINVOIMA Hyvinvointi Lohjan elinvoimaisuuden lisääminen Onnellisen elämän edistäminen
Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia
Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen
ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA
ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2018 2021 1 SOPIVASTI LÄHELLÄ Asukaslähtöisyys > Kaupungin palvelut sopivasti asukkaiden lähellä Kehitämme palveluita vastaamaan asukkaiden tarpeita,
Kirkkonummen kuntastrategia
Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla
Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022
Äänekosken kaupunki Perusturva 1(9) Perusturvalautakunta 26.9.2018 Liite nro 3 Sosiaalityö Mittari(t) Nykytaso 2019 2020 2021 Tavoitetaso 2022 Hyvät ja toimivat peruspalvelut asiakastyytyväisyyskyselu
Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA
Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.
Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus
Strategian raportointi Kaupunginhallitus 2.5.2017 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä
LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )
1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma
Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu
Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 10.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta
KUNNAN VISIO JA STRATEGIA
KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA
VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5
VIESTINTÄSTRATEGIA Valtuusto 14.11.2016 41 liite nro 5 Voimaantulo 1.1.2017 1 SONKAJÄRVEN KUNNAN VIESTINSTÄSTRATEGIA 1 Viestinnän periaatteet... 2 2 Kuntastrategia 2017-2021... 2 3 Viestinnän tavoitteet...
YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA LUONNOS Ylöjärven kaupunki
YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 LUONNOS 16.4.2018 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI
KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.
KUNTASTRATEGIA 2030 Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. SISÄLLYSLUETTELO 1 Nykytilan kuvaus ja toimintaympäristö...3 - Väestöennuste 2011 2030...4 - Kokonaisverotulojen kehitys 2000 2012...5
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO
Elinvoiman ja. hyvinvoinnin. vuoropuhelua. Lohjalla. Katri Kalske Pekka Puistosalo
Elinvoiman ja hyvinvoinnin vuoropuhelua Lohjalla Katri Kalske Pekka Puistosalo 11.12.2018 Minkälainen on Lohjan uusi organisaatio? ELINVOIMA Hyvinvointi Lohjan elinvoimaisuuden lisääminen Onnellisen elämän
Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1
Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden
2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI
2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI Toimintaympäristön analyysi muodostaa kuntastrategian lähtökohdan. Valmisteluun osallistuneet tunnistivat kuntaorganisaation sisäiset vahvuudet
Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat
Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja
Kuntalaisten tarpeiden arviointi
Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun
Tulevaisuuden kaupungit ja suhde maaseutuun
Tulevaisuuden kaupungit ja suhde maaseutuun KUNTA MAASEUDULLA - MAASEUTU KUNNASSA Tulevaisuuden kunta -seminaari 19.4.2016 Timo Halonen kaupunginjohtaja 1 Näkökulmia Maaseutu/kaupunki dikotominen ajattelu
Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen
Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Pyhärannan strategia 2017-2021 (strategiatoimikunnan esitys 15.5.2017 kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle) Pyhäranta Asukkaita 2100 + 1000 Ihode Reila Rohdainen
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh
Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh
TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN
TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN Tervon kuntastrategian lähtökohdista Tervon kuntastrategia hahmottaa kunnan halutun tulevaisuuden kuvan, painopisteet ja päämäärät. Kuntastrategia on johtamisen
Ylöjärven kaupunkistrategialuonnos Kehittämistoimikunta
Ylöjärven kaupunkistrategialuonnos Kehittämistoimikunta 12.2.2018 Missä ja millainen Ylöjärvi on vuonna 2028? Visio Ylöjärvi Rohkea ja elinvoimainen Miten ymmärrämme kunnan kolme eri roolia? Elinvoimarooli
Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen
Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä 4.10.2013 Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintoviraston toimintaympäristö Toimialue
Tampereen uuden strategian valmistelutilanne
Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Strategiajohtaja Reija Linnamaa Tampereen kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 28.8.2017, Tampere-talo 1 Miksi Tampereen strategia? 2 Pormestariohjelma ja
Kuntastrategia Kuva: Tiia Heimonen, Lemi
Kuntastrategia 2025 Kuva: Tiia Heimonen, Lemi KUNNAN TEHTÄVÄ Hyvinvointi ja elinvoima SUUNTA: PIENESTÄ ISOKSI Lemi on hyvä paikka asua pienestä isoksi. Laadukkaita palveluja on tarjolla vauvasta vaariin.
Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen
Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari 19.2.2018 Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Kuntalaki 37 (410/2015) mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan
NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.
NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät
TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA
KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan
Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys
Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus
Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä
Sulkavan elinvoimastrategia
Sulkavan elinvoimastrategia 2018-2021 Johdanto Elinvoimastrategia on osa Sulkavan kunnan kuntastrategiaa, ja se luo toimintalinjat Sulkavan elinvoiman kehittämiseen. Sulkavan kunnan elinvoima riippuu oleellisesti
SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä
SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio
HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA
HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA SWOT-ANALYYSI VAHVUUDET Sijainti ja yhteydet Viihtyisä asuin- ja elinympäristö Asumisen ja asuinympäristön monipuoliset vaihtoehdot Vahva kulttuuriperintö Nopea reagointi Päätöksentekokyky
Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle
Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana
Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022
Äänekosken kaupunki Perusturva 1(10) Perusturvalautakunta 26.9.2018 Liite 2 Terveyspalvelut Mittari(t) Nykytaso 2019 2020 2021 Tavoitetaso 2022 Hyvät ja toimivat peruspalvelut tyytyväisyyskyselyt (kokonaisarvio)
Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.
Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Kvalt 27.11.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,
Sulkavan elinvoimastrategia
Sulkavan elinvoimastrategia 2018-2021 Johdanto Elinvoimastrategia on osa Sulkavan kunnan kuntastrategiaa, ja se luo toimintalinjat Sulkavan elinvoiman kehittämiseen. Sulkavan kunnan elinvoima riippuu oleellisesti
Kuntastrategia ja ohjelmajohtaminen Utajärvellä
Kuntastrategia ja ohjelmajohtaminen Utajärvellä 2018 2026 Luomme onnellisuuden ja elinvoiman kierrettä Utajärvi on visiomme mukaan vuonna 2030 onnellisuuden edellytyksiä luova kunta, jossa kuntalaisilla
Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl yhteisöllinen kunta
Kosken Tl kunnan strategia 2020-2026 - Koski Tl yhteisöllinen kunta Koski Tl on kehittyvä kunta maaseudun rauhassa suurten pääkeskusten lähellä. Kunnassa on vireä keskustaajama sekä runsas tonttitarjonta.
Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.
Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. LUONNOS 12.10.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,
Pirkkalan valtuustoryhmien
Pirkkalan valtuustoryhmien ASENNE YMPÄRISTÖ TALOUS HYVINVOINTI TYÖ ASENNE ratkaisee kunnan menestyksen YMPÄRISTÖ tarjoaa toimivat ja turvalliset puitteet TALOUS mahdollistaa laadukkaat palvelut HYVINVOINTI
MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020
Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten
Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia
Luonnos Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Ympäristöterveyslautakunta Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Strategiset päämäärät Kriittiset
Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki
Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Kirjastonjohtajat 23.9.2010 Ydinkysymykset Mitä varten organisaatio on olemassa? (missio) Millaista tulevaisuutta tavoittelemme? (visio) Kuinka saavutamme
LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE Loviisan kaupunkistrategia
1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE 2020 20.04.2012 Loviisan kaupunkistrategia Kaupunkistrategia on ylin kaupungin toimintaa ohjaava asiakirja, se sisältää valtuuston keskeiset linjaukset
LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE 2020 Loviisan kaupunkistrategia. Kaupunkistrategian rakenne ja keskeiset elementit
1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE 2020 Loviisan kaupunkistrategia Kaupunkistrategia on ylin kaupungin toimintaa ohjaava asiakirja, se sisältää valtuuston keskeiset linjaukset halutusta tulevaisuuden
URJALAN KUNTASTRATEGIA
URJALAN KUNTASTRATEGIA Sisällys 1 Tausta...3 2 Muuttuva toimintaympäristö...4 3 Urjalan strategia vuoteen 2022...5 3.1 Yritysten toimintamahdollisuuksia ja kasvua edistetään...6 3.2 Kuntalaisten hyvinvointia
Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto
Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Kuopio 1.11.2017 Learning Cafe RYHMÄ 1 Miten toteutetaan ja johdetaan Pohjois-Savon vetovoiman lisäämistä niin, että edistetään osaavan työvoiman saatavuutta?
LOHJAN KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA HYVINVOINTI-TOIMIALALLA
LOHJAN KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA HYVINVOINTI-TOIMIALALLA 2018 2025 Edistämässä lohjalaisten onnellisuutta Järvikaupunki Sisältö Hyvinvointi-toimiala edistämässä lohjalaisten onnellisuutta...4