Siuntion kunnan oppilashuollon suunnitelma Sivistyslautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siuntion kunnan oppilashuollon suunnitelma 2015. Sivistyslautakunta 9.12.2015 77"

Transkriptio

1 Siuntion kunnan oppilashuollon suunnitelma 2015 Sivistyslautakunta

2 Esipuhe Siuntion kunnan oppilashuollon suunnitelma perustuu Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin (1287/2013), joka astui voimaan Suunnitelman tavoitteena on määritellä ja kuvata lain edellyttämien palveluiden toteutus varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Suunnitelman valmistelusta vastaa oppilashuollon ohjausryhmä, johon kuuluvat seuraavat viranhaltijat: sivistystoimen johtaja Jukka Pietinen, puheenjohtaja varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Alakoskela vapaa-aika päällikkö Tapio Lepikkö perusturvajohtaja Benita Öberg sosiaalipalvelupäällikkö Karin Heerman Strategian valmisteluun osallistuivat asiantuntijoina koulupsykologi Salla Uusijoki koulukuraattori Johanna Lindholm erityislastentarhanopettaja Pirjo Koivu erityisopetuksen koordinaattori Päivi Boström hoitopalvelupäällikkö Cathrinne Wetterstrand Siuntiossa Oppilashuollon ohjausryhmä Sisältö Johdanto 1. Oppilashuoltoa ohjaavat keskeiset säädökset 2. Oppilashuollon kokonaisuus 3. Oppilashuollon järjestämisvastuu 4. Tiedottamis- ja ohjausvelvollisuus 5. Palvelutuotanto 6. Oppilashuollon ohjaus 7. Oikeus saada oppilashuollon palveluita 8. Oppilashuollon kokonaistarve ja palveluiden mitoitus 9. Oppilashuollon rekisterit 10. Oppilashuoltosuunnitelmat 11. Siuntion kunnan oppilashuollon toiminnan tavoitteet ja keskeiset toimintaa ohjaavat arvot 12. Oppilashuollon toiminnan muodot 13. Oppilashuollon moniammatilliset palvelut 14. Oppilashuollon yhteistyötahot 15. Toiminnan arviointi ja valvonta Kannen kuva: Julianna Ortju, Aino Wahlman, Jenny Ajanti ja Miika Hörman / Päivärinteen koulu 6.lk 2

3 Johdanto Oppilashuollon suunnitelmaa linjaa voimaan tulleen Oppilas- ja opiskelijahuoltolain (1287/2013) edellyttämien palveluiden toteuttamisen periaatteet Siuntion kunnassa. Tässä suunnitelmassa tarkoitetaan oppilaalla esiopetuksen oppilasta perusopetuksen oppilasta toisen asteen opiskelijaa oppilaitoksella esiopetusyksikköä peruskoulua lukiota tai ammatillista oppilaistosta oppilashuollolla esiopetuksessa, perusopetuksessa ja toisella asteella annettavaa oppilas- ja opiskelijahuoltoa. 1. Oppilashuoltotyötä ohjaavat keskeiset säädökset Perustuslaki 6, 10, 16, 19, 22 Perusopetuslaki 29, 31a (628/1998) Lastensuojelulaki 7, 8, 9, 25 (417/2007) Kansanterveyslaki 14 (66/1972) sekä laki kansanterveyslain muuttamisesta (626/2007) Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24 kohta 30 Henkilötietolaki Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta / Oppilashuollon kokonaisuus Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa oppilaitosyhteisössä. Oppilashuoltoa on sekä perusopetuslaissa tarkoitettu oppilashuolto että lukiolaissa ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettu opiskelijahuolto. Oppilashuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä koko oppilaitosyhteisöä tukevana yhteisöllisenä opiskeluhuoltona. Lisäksi oppilailla on oikeus yksilökohtaiseen oppilashuoltoon siten kuin ko. laissa säädetään. 3

4 Oppilashuoltoon sisältyvät koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon palvelut, joita ovat psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä kouluterveydenhuollon palvelut. Oppilashuoltoa toteutetaan sivistysosaston sekä perusturvaosaston monialaisena suunnitelmallisena yhteistyönä opiskelijoiden ja heidän huoltajiensa sekä tarvittaessa muiden yhteistyötahojen kanssa. 3. Oppilashuollon järjestämisvastuu Siuntion kunta vastaa siitä, että opetussuunnitelman mukainen oppilashuoltosuunnitelma toteutuu esiopetuksessa, perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Koulutuksen järjestäjän on järjestettävä oppilashuolto yhteistyössä sivistysosaston ja perusturvaosaston opiskeluhuoltopalveluista vastuussa olevien viranomaisten kanssa siten, että oppilashuollosta muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus. 4. Tiedottamis- ja ohjausvelvollisuus Siuntion kunta vastaa siitä, että opiskelijoilla ja heidän huoltajillaan on ajankohtainen ja asianmukainen tieto käytettävissä olevasta opiskeluhuollosta. Oppilaille ja huoltajille taataan mahdollisuus tulla kuulluksi palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa. 5. Palvelutuotanto Oppilashuollon palvelut jakaantuvat sivistysosaston ja perusturvaosaston kesken. Sivistysosasto vastaa esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuraattori- ja psykologipalveluista sekä siihen liittyvistä oppimiseen liittyvistä erityisen tuen palveluista. Perusturva vastaa kouluterveydenhuolto- ja neuvolapalveluista. Palvelut tuotetaan ensisijaisesti kunnan omana palvelutuotantona, jossa painotetaan osastojen yhteistyötä. Tarvittaessa kunnan omaa palvelutuotantoa täydennetään. Toisen asteen lukio- ja ammatillisen koulutuksen opiskelijahuolto määritellään koulutuskuntayhtymien tai niiden omistajakuntien kesken tehtävissä sopimuksissa. Koska kunnat vastaavat lain mukaisesti opiskelijahuoltolain mukaisista palveluista, kunnilla on oikeus laskuttaa antamistaan opiskelijahuoltopalveluista opiskelijan asuinkuntaa. Sivistysosasto vastaa näistä koituvista kustannuksista. 6. Oppilashuollon ohjaus Koulutuksen järjestäjän monialainen oppilashuollon ohjausryhmä vastaa oppilashuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Ryhmä koostuu sekä sivistysosaston että perusturvaosaston edustajista. Ryhmän puheenjohtajana toimii sivistystoimen johtaja. 4

5 7. Oikeus saada oppilashuollon palveluita Opiskelijalle taataan mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti koulupsykologin tai -kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen kun opiskelija tai hänen huoltajansa on tätä pyytänyt. Kiireellisessä tapauksessa mahdollisuus keskusteluun järjestetään samana tai seuraavana työpäivänä. Opiskelijalle taataan mahdollisuus saada arkipäivisin virka-aikana välittömästi yhteys opiskeluterveydenhuoltoon. 8. Oppilashuollon kokonaistarve ja palveluiden mitoitus 8.1 Palveluiden kokonaistarve Siuntion kunnassa on lv yhteensä 91 esiopetuksen oppilasta (34 ruotsinkielistä / 57 suomenkielistä). Ruotsinkielisiä perusopetuksen oppilaita on noin 180 ja suomenkielisiä 550. Ruotsinkieliset oppilaat jatkavat oppivelvollisuuden suorittamista valintansa mukaisesti joko Lohjalla Källhagen skolanissa tai Kirkkonummella Winellska skolanissa. Ko. kunnat vastaavat heille tarjottavista oppilashuollon palveluista. 8.2 Palveluiden mitoitus Koulupsykologi- ja -kuraattoripalveluiden asiakaspohjan mitoituksen tavoitteena on 600 asiakasta / työntekijä. Kouluterveydenhuollon henkilöstömitoituksessa käytetään voimassaolevia suosituksia huomioiden suositusten jälkeen voimaan tulleen lain ja asetuksen sekä paikalliset olosuhteet. Asiakaspohjan tavoitteena voidaan pitää 600 asiakasta / terveydenhoitaja ja 2100 asiakasta / lääkäri. Oppimiseen liittyvistä erityisen tuen palveluista ei ole vastaavaa mitoitusta. Opetussuunnitelman perusteet velvoittavat tarjoamaan oppilaalle riittävät palvelut, joilla turvataan oppimisen edistyminen. 9. Oppilashuollon rekisterit Siuntion kunta ylläpitää rekisterinpitäjänä monialaisen yksilökohtaisen oppilashuollon rekisteriä (opiskeluhuoltorekisteri). Rekisteriin tallennetaan oppilaitoksen toteuttamassa monialaisessa yksilökohtaisessa oppilashuollossa laadittavat oppilashuoltokertomukset sekä muut siihen liittyvissä tehtävissä laaditut tai saadut yksittäistä opiskelijaa koskevat asiakirjat. Oppilashuollon esimies toimii rekisterin vastuuhenkilönä ja määrittelee tapauskohtaisesti käyttöoikeudet rekisteriin tallennettaviin tietoihin. Oppilashuollon potilasrekisterin ja oppilashuollon kuraattorin asiakasrekisterin vastuuhenkilöksi nimetään kyseisen alan ammattihenkilö, joka huolehtii toimintaan liittyvien tietojen rekisterinpidosta. Rekisterien vastuuhenkilöt päättävät myös vastaamiensa rekistereihin sisältyvien tietojen luovuttamisesta tilanteissa, joissa niitä pyytävällä on lakiin perustuva oikeus tiedon saantiin. 5

6 10. Oppilashuoltosuunnitelmat Oppilashuollon suunnitelma on laadittu esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa täsmennysten mukaisesti ja se on yhteneväinen Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman kanssa. Oppilaitoskohtaiset oppilashuoltosuunnitelmat laaditaan opetussuunnitelmien perusteiden mukaisesti ja huomioiden suomen- ja ruotsinkielisen perusopetuksen ja esiopetuksen toimintakulttuurit ja palvelutuotannon erityispiirteet. Oppilaitoskohtaiset suunnitelmat hyväksytään osana opetussuunnitelmaan perustuvaa lukuvuosittaista työsuunnitelmaa. 11. Siuntion kunnan oppilashuollon toiminnan tavoitteet ja keskeiset toimintaa ohjaavat arvot Oppilashuolto määritellään lainsäädännössä ja opetussuunnitelmien perusteissa. Sen tulee olla yhteneväinen ja linjassa lakisääteisen Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman kanssa. Jotta oppilaat saavat tarpeittensa mukaiset oppilashuollolliset palvelut, niiden on oltava toimivia. Siuntion kunnan oppilashuollossa painotetaan seuraavia säädöksistä nousevia arvoja: Lapsen ja nuoren osallisuus Yhteisöllisyys Varhainen tuki Palveluiden yhdenvertaisuus ja laatu Monialainen yhteistyö Toiminnan tavoitteena on hyvinvoiva lapsi ja nuori. 6

7 12. Oppilashuollon toiminnan muodot 12.1 Yhteisöllinen oppilashuolto Yhteisöllisellä oppilashuollolla tarkoitetaan toimintakulttuuria ja toimia, joilla koko oppilaitosyhteisössä edistetään oppilaiden oppimista, hyvinvointia, terveyttä, sosiaalista vastuullisuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta sekä opiskeluympäristön terveellisyyttä, turvallisuutta ja esteettömyyttä. Yhteisöllistä oppilashuoltoa toteuttavat kaikki oppilashuollon toimijat. Kaikkien oppilaitoksessa opiskelijoiden kanssa työskentelevien sekä oppilashuoltopalveluista vastaavien viranomaisten ja työntekijöiden on tehtävissään edistettävä opiskelijoiden ja oppilaitosyhteisön hyvinvointia sekä kotien ja oppilaitoksen välistä yhteistyötä. Oppilaitoksen henkilökunnalla on ensisijainen vastuu oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista. Yhteisöllisellä oppilashuollolla tuetaan yhteisöllistä ja yksilöllistä hyvinvointia terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön syntymistä, edistetään mielenterveyttä ehkäistään syrjäytymistä edistetään oppilaitosyhteisön hyvinvointia. tuetaan oppimista tunnistetaan, lievennetään ja ehkäistään mahdollisimman varhain oppimisen esteitä, oppimisvaikeuksia ja opiskeluun liittyviä muita ongelmia. Opetuksen toteuttamisesta ja oppimisen tukitoimista säädetään tarkemmin koulutusta koskevissa säädöksissä ja niiden perusteella laadituissa opetussuunnitelmien perusteissa. Yksikkökohtaiset oppilashuoltoa koskeva toiminta kirjataan kunkin oppilaitoksen lukuvuosittaiseen työsuunnitelmaan Oppilaitoskohtaiset oppilashuoltoryhmät Monialainen oppilaitoskohtainen oppilashuoltoryhmä vastaa oppilaitoksen oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja toiminnan arvioinnista. Koulun opiskeluhuoltoryhmää johtaa rehtori ja hänen ollessa estynyt apulaisrehtori. Päiväkodin opiskelijahuoltoryhmää johtaa yksikön toiminnasta vastaava päiväkodin johtaja ja hänen ollessa estynyt apulaispäiväkodinjohtaja. Oppilashuoltoryhmään voi kuulua mahdollisuuksien mukaan rehtori / päiväkodinjohtaja oppilaitoksen apulaisjohtaja erityisopettaja / erityislastentarhaopettaja koulukuraattori, terveydenhoitaja, koulupsykologi oppilaanohjaaja. 7

8 Näille henkilöille kuuluvat välittömästi kaikkien oppilaitoksen oppilaiden oppilashuollolliset asiat. Tarpeen mukaan ryhmään osallistuu lastentarhanopettaja luokanopettaja, luokanvalvoja, muu opettaja, koulunkäyntiavustaja / lastenhoitaja, muu oppilaitoksen aikuinen tai asiantuntijana sosiaalityöntekijä, lääkäri, poliisi, nuorisotyöntekijä tai muu asiaan liittyvä henkilö. Oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän tehtävä on suunnitella ja koordinoida oppilashuoltotyötä oppilaitoksessa, ennaltaehkäistä oppimisen esteitä ja kasvuun liittyviä ongelmia, ratkaista jo syntyneitä ongelmia, tukea opettajia kasvatus- ja opetustyössä, löytää parhaat mahdolliset keinot oppimistuloksien saavuttamiseksi, suunnitella yhteistyössä opettajien kanssa tehostetun tai erityisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden koulutyön järjestäminen ja seurata ja arvioida toimenpiteiden vaikutuksia Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan yksittäiselle opiskelijalle annettavia koulu- ja neuvolaterveydenhuollon palveluja, koulupsykologi- ja -kuraattoripalveluja, monialaista yksilökohtaista oppilashuoltoa Siuntion kunnan järjestämiä sosiaali- ja terveyspalveluja ja erityisen tuen palveluita. Monialaiset asiantuntijaryhmät toteuttavat yksilökohtaista oppilashuoltoa. Toiminnasta laaditaan lain mukainen oppilashuoltokertomus. Silloin, kun oppilashuoltotyössä käsitellään yksittäistä oppilasta koskevaa asiaa, asian käsittelyyn voivat osallistua vain ne oppilaan opetukseen ja oppilashuollon järjestämiseen osallistuvat, joiden tehtäviin oppilaan asian käsittely välittömästi kuuluu. (Perusopetuslaki 31a 2 mom.) Neuvottelun vastuuhenkilö arvioi yhdessä perheen kanssa, keiden tapaamisessa on syytä olla paikalla. Arvioinnin lähtökohtana ovat oppilaan näkökulma ja oppilaalle tärkeät henkilöt. Huoltajat kutsutaan aina tapaamiseen. Oppilaan asiaa voidaan kuitenkin käsitellä, vaikka huoltajat eivät saapuisi paikalle tai kieltäytyisivät yhteistyöstä. Erillistä lupaa asian käsittelyyn ei myöskään tarvita. Tapaamisesta laaditaan muistio vähintään kahtena kappaleena, joista toinen toimitetaan huoltajille. 8

9 13. Oppilashuollon moniammatilliset palvelut 13.1 Koulupsykologipalvelut Kunnassa toimii yksi suomenkielinen psykologi, joka palvelee kaikkia suomenkielisiä esi- ja perusopetuksen yksiköitä. Vastaavat ruotsinkieliset koulupsykologipalvelut tuotetaan toistaiseksi ostopalveluina. Koulupsykologityön tavoitteena on lasten ja nuorten koulunkäynnin, oppimisen ja hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen. Koulupsykologi selvittää ja arvioi lapsen ja nuoren kehityksessä, koulunkäynnissä, oppimisessa tai psykososiaalisessa tilanteessa esiin tulevia pulmia. Koulupsykologi tukee lapsia, nuoria ja heidän perheitään antamalla ohjausta ja neuvontaa sekä toteuttamalla tukikeskusteluja. Keskeistä on monimuotoinen yhteistyö perheen ja koulun kanssa. Koulupsykologityön tavoitteena on edistää myös koko kouluyhteisön hyvinvointia ja turvallisuutta sekä myönteistä opiskeluilmapiiriä ongelmia ennaltaehkäisevästä näkökulmasta. Oppilashuoltotyössä koulupsykologi tuo psykologista asiantuntijuutta koulujen käyttöön antamalla konsultaatiota koulun henkilöstölle sekä tekemällä yhteistyötä heidän kanssaan. Koulupsykologiin voivat ottaa yhteyttä oppilas, vanhemmat, opettaja tai koulun muu oppilashuolto. Koulupsykologikäynnit ovat luottamuksellisia, vapaaehtoisia ja maksuttomia. Tarvittaessa koulupsykologi ohjaa oppilaan tai perheen muiden tarjolla olevien palveluiden piiriin Koulukuraattoripalvelut Kunnassa toimii yksi koulukuraattori. Hänellä on sosiaalityöntekijän pätevyys, joten on samalla kunnan vastaava kuraattori. Kuraattori palvelee kaikkia kunnan esi- ja perusopetuksen yksiköitä. Koulukuraattori edustaa kouluissa sosiaalityön asiantuntemusta. Yksilötasolla kuraattorin työ on tuen ja ohjauksen tarjoamista oppilaille sekä koulunkäyntiin että sosiaaliseen ja psyykkiseen kehitykseen liittyvissä vaikeuksissa. Lisäksi koulukuraattori voi auttaa perhetilanteiden selvittelyssä ja on mukana tukemassa sekä kodin että koulun kasvatustyötä. Koulukuraattori on matalan kynnyksen palvelu, jonka tavoitteena on myös ennaltaehkäistä ongelmia. Koulukuraattori tukee oppilaan kouluarjen sujumista, toimintakykyä ja vuorovaikutussuhteita sekä arvioi oppilaan tilannetta perehtymällä oppilaan koulunkäynti- ja elämäntilanteeseen. Koulukuraattori voi myös konsultoida opettajia ja oppilashuoltohenkilöstöä. Koulukuraattori toimii yhteistyössä huoltajien kanssa ja tekee yhteistyötä myös. koululääkärin, perheneuvolan, lastensuojelun, nuorisotoimen tai erikoissairaanhoidon kanssa. Koulukuraattori osallistuu koulukohtaisiin ja yksilölisiin oppilashuoltoryhmiin sekä verkostotyöhön. Koulukuraattori ohjaa oppilaan tai perheen tarvittaessa muun tuen/hoidon piiriin. Oppilaat ohjautuvat koulukuraattorin luokse ottamalla itse yhteyttä, huoltajan, opettajan tai muun yhteistyötahon huolen kautta. Huoli voi koskea käyttäytymistä, poissaoloja, mielialaa, kaverisuhteita tai perhetilannetta. Koulukuraattorin kanssa käydyt keskustelut ovat aina luottamuksellisia Kouluterveydenhuolto Jokainen koululainen pääsee terveydenhoitajan vastaanotolle terveystarkastukseen vuosittain. THL:n suosituksen mukaan, kouluterveydenhuollossa tulee olla yksi kokopäiväinen kouluterveydenhoitaja 600 koululaista kohti. Siuntion kunnassa on noin 700 oppilasta, ja resurssit on jaettu niin, että yksi 9

10 terveydenhoitaja vastaa Aleksis Kiven koulun ja Päivärinteen koulun oppilaista (AKK ma, ti, to, pe, PRK ke ) ja toinen terveydenhoitaja on torstaisin Sjundeå Svenska skolanin oppilasta. Lääkärintarkastukset järjestetään lääkäriresurssin saatavuudesta riippuen pääosin ensimmäisen kouluvuoden ensimmäisellä lukukaudella, jolloin oppilaalla, huoltajilla ja opettajalla on jo mielikuva siitä, miten koulutie on alkanut ja oppiminen sujuu. Seuraava alakoululla toteutuva lääkärintarkastus on viidennellä luokalla ja kolmas yläkoulussa joko kahdeksannen luokan aikana tai yhdeksännen luokan syksyllä. Kaikkiin luokkatarkastuksiin perheelle lähetetään viestiä koulun sisäisen sähköisen viestintävälineen Wilman kautta. Elleivät huoltajat voi osallistua tarkastukseen, heillä on mahdollisuus olla yhteydessä terveydenhoitajaan puhelimitse tai kirjallisesti. Terveystarkastuksissa seurataan lapsen / nuoren fyysistä kasvua ja kehitystä, mutta merkittävän roolin saavat myös psyykkiseen ja sosiaaliseen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat, perhe- ja ystävyyssuhteet. Päivittäiset taidot ovat kouluikäisellä jo yleensä hallinnassa, joten ikäkausiin liittyvät erilaiset kehityshaasteet ovat pohja keskusteluille. Kasvun ja ryhdin seuranta kuuluu jokaiseen tapaamiseen. Kuuloa, näköä ja verenpainetta tutkitaan laajojen terveystarkastustenyhteydessä ja oppilaat saavat kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset. Terveydenhoitaja tai koululääkäri voi myös tarpeen mukaan tehdä jatkotutkimuslähetteitä. Kouluterveydenhuoltoon ei kuulu varsinaista sairaanhoitoa. Vastuu ensiavusta ja hoitoon ohjaamisesta on kaikilla koulun aikuisilla. Sairastuneen lapsen hoidosta, sairaanhoidonjärjestymisestä ja hoitoon viemisestä vastaavat ensisijaisesti huoltajat Erityinen tuki esiopetuksessa Kiertävä erityislastentarhanopettaja käy kunnan esiopetusryhmissä säännöllisesti seuraamassa toimintaa ja myös osallistumassa siihen. Esiopetusryhmien opettajilla on mahdollisuus keskustella erilaisista esille tulleista asioista käyntien yhteydessä, puhelimessa tai sähköpostin välityksellä. Myös lasten huoltajilla on mahdollisuus olla yhteydessä erityislastentarhanopettajaan suoraan oman lapsen asioissa. Tarvittaessa järjestetään yhteispalavereja sopivaksi katsotuilla kokoonpanoilla. Yleisen tuen piiriin kuuluva lapsi saa tarvitsemansa avun ja tuen esiopetustoiminnan ohessa. Mikäli yleinen tuki vaikuttaa jäävän riittämättömäksi, voidaan lapselle laatia pedagoginen arvio, jonka perusteella harkitaan tehostetun tuen tarvetta. Pedagogisen arvion laatii esiopetusryhmän opettaja yhdessä erityislastentarhanopettajan kanssa. Arvio käsitellään oppilashuoltoryhmässä, jossa päätetään tehostetun tuen piiriin ottamisesta. Mikäli lapsi otetaan tehostetun tuen piiriin, hänelle laaditaan tehostetun tuen oppimissuunnitelma. Erityistä tukea tarvitsevalle lapselle tehdään tarvittaessa varhaiskasvatussuunnitelmaan liittyvä erityisen tuen suunnitelma jo ennen esiopetusikää. Lapsen siirtyessä esiopetukseen tekee varhaiskasvatuspäällikkö päätöksen hänen ottamisestaan erityisen tuen piiriin ja hänelle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma HOJKS. Sen laatii esiopetusvuonna lapsen erityisopetuksesta vastuussa oleva erityisopettaja, joka myös opettaa lasta säännöllisesti ja henkilökohtaisesti. Kiertävä erityislastentarhanopettaja osallistuu HOJKS:n laadintaan yhdessä lapsen huoltajien ja tarvittavan monialaisen tiimin kanssa, tukee ja ohjaa esiopetustiimiä ja seuraa lapsen edistymistä sekä opastaa lapsen huoltajia ja huolehtii osaltaan tiedon kulusta mm. vastaanottavaan kouluun sekä valmistelee lapsen kouluun siirtymistä. Mikäli lapsi kuuluu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, on hänellä oikeus varhennettuun esiopetukseen. Varhennettu esiopetus voidaan järjestää lapselle tutussa päiväkotiryhmässä. 10

11 13.5 Erityinen tuki perusopetuksessa Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja oppilaan tarvitsemasta muusta tuesta. Erityisopetus on pedagogista oppimisen tukea, muu tuki taas koulunkäynnin tukea. Kun oppilas ei saavuta kasvun, kehityksen ja oppimisen tavoitteitaan yleisen eikä tehostetun tuen avulla, hänelle haetaan erityisen tuen päätöstä. Ennen päätöksen tekemistä laaditaan pedagoginen selvitys, jossa hyödynnetään aiemmin laadittua pedagogista arviota ja oppimissuunnitelmaa. Luokanopettaja tai luokanohjaaja vastaa pedagogisen selvityksen laatimisprosessista ja tekee yhteistyötä oppilaan opettajien kanssa. Pedagogiseen selvitykseen liitetään lisäksi moniammatillisen oppilashuollon yhteistyönä tehty selvitys oppilaan saamasta tehostetusta tuesta ja oppilaan kokonaistilanteesta. Pedagogista selvitystä täydennetään tarvittaessa psykologisella tai lääketieteellisellä asiantuntijalausunnolla tai vastaavalla sosiaalisella selvityksellä. Oppilasta ja huoltajaa kuullaan ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä. Pedagoginen selvitys käsitellään oppimisen tuen ryhmässä. Oppimisen tuen ryhmä tekee selvityksen perusteella esityksen erityisen tuen tarpeesta. Päätöksen erityisen tuen aloittamisesta ja jatkamisesta tai lopettamisesta tekee Siuntiossa sivistystoimenjohtaja. Oppilaalle, jolle on tehty erityisen tuen päätös, annetaan opetusta ja muuta tukea hänelle laaditun henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman eli HOJKSin mukaisesti. HOJKS laaditaan yhteistyössä oppilaan ja huoltajien kanssa. Erityistä tukea tarvitsevan oppilaan opetus ja tukitoimet voidaan järjestää muun opetuksen yhteydessä tai osittain tai kokonaan erityisluokalla. Erityisopetukseen sisältyvät pedagogiset ratkaisut voivat vaihdella eri oppiaineissa ja muilla oppimisen alueilla. Osa pedagogisesta tuesta voi olla myös lyhempiaikaista, yksittäiseen oppiaineeseen suunnattua tukea, kuten tukiopetusta tai osa-aikaista erityisopetusta. Erityisen tuen tarpeellisuus tulee tarkistaa toisen vuosiluokan jälkeen sekä ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtymistä sekä aina oppilaan tuen tarpeen muuttuessa. Tarkistamista varten oppilaasta tehdään uusi pedagoginen selvitys. Mikäli tarpeen todetaan jatkuvan, erityisen tuen jatkamisesta tehdään päätös. Mikäli oppilas ei enää tarvitse erityistä tukea, tehdään tuen lopettamisesta päätös. Tällöin oppilas siirtyy saamaan tehostettua tukea. 14. Oppilashuollon yhteistyötahot Siuntion kunnan oppilashuollon keskeiset yhteistyötahot ovat: Perusterveydenhuollon palvelut o terveyskeskuspalvelut o hammashoitopalvelut o neuvolapalvelut o puhe-, toiminta- ja fysioterapiapalvelut Sosiaalipalvelut o vammaispalvelut o sosiaalityö o perheneuvola o perhetyö o lastensuojelupalvelut 11

12 o mielenterveys- ja päihdepalvelut Erikoissairaanhoito Nuorisopalvelut Lähipoliisi 15. Toiminnan arviointi ja valvonta Toiminnan arviointi Siuntion kunta arvioi opiskeluhuollon toteutumista ja vaikuttavuutta yhteistyössä kunnan opetustoimen ja perusturvan kanssa sekä osallistua ulkopuoliseen opiskeluhuoltoa koskevaan arviointiin. Arvioinnin keskeiset tulokset julkistetaan. Oppilaitokset arvioivat oppilashuoltotoimintaa lukuvuosien päätteeksi laadittavissa toimintakertomuksissa. Arvioinnin tukena käytetään perusopetuksen laatukriteeristöä Toiminnan valvonta Siuntion kunta vastaa yhteistyössä oppilaitoksen (esim. Luksia) sijaintikunnan opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa opiskeluhuollon kokonaisuuden omavalvonnan toteutumisesta. 12

Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia

Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia 1 Esipuhe Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia perustuu Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin(1287/2013), joka astui voimaan 1.8.2014. Strategian tavoitteena

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu?

Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XIII 27.-28.11.2013 Vastaava koulukuraattori Hanna Gråsten-Salonen, Tampere

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) (Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) Päivitetty 8.8.2018 opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä

Lisätiedot

Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen

Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen Opiskeluhuollon palvelut Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen 24.3.2015 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan 1.8.2014, mikä muuttui? Opiskeluhuollon suunnittelu

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Aulanko 2.4.2014 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (voimaan 1.8.2014) Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja yksilökohtaisen opiskeluhuolto Ennaltaehkäisevyys ja suunnitelmallisuus

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

OPISKELUHUOLLON SUUNNITELMA Kaustisen kunta

OPISKELUHUOLLON SUUNNITELMA Kaustisen kunta OPISKELUHUOLLON SUUNNITELMA Kaustisen kunta 20.6.2016 1 Kaustisen opiskeluhuollon strategia Opiskeluhuollon lähtökohdat Kaustisen kunnan opiskeluhuollon strategia lähtee Oppilas- ja opiskelijahuoltolain

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön

Lisätiedot

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Uudistuksen taustaa Oppilashuoltoon liittyvän lainsäädännön uudistamistyöryhmässä (STM selvityksiä

Lisätiedot

Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Oppilas- ja opiskeluhuollon kansalliset kehittämispäivät 28.11.2013 Järvenpää Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Esiopetuksessa olevien oppilashuolto

Esiopetuksessa olevien oppilashuolto Esiopetuksessa olevien oppilashuolto Valtakunnalliset neuvolapäivät 21. - 22.10.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opetussuunnitelmien perusteet Oppilas-

Lisätiedot

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA 1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Ville Järvi

Ville Järvi LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen

Lisätiedot

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan

Lisätiedot

Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin

Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies, STM Sisällys Uuden lain tausta ja tarkoitus

Lisätiedot

4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet

4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet 1 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä opiskeluympäristön terveellisyydestä

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla 6.5.2018 Lähtökohdat Yhteenveto on laadittu LAPE-hankkeen oppilas- ja opiskeluhuollon alatyöryhmässä kunnilta kerättyjen tietojen perusteella Oppilasmäärätiedot

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013 Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Suomen koulu- ja opiskeluterveyden yhdistyksen 50-vuotisjuhlaseminaari 11.10.2013, Hanasaari 18.10.2013 OPH/HP/YL/LU

Lisätiedot

Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014

Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 1 Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Nastolassa esiopetuksen oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä sivistystoimen ja sosiaali

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Hyväksytty 30.12.2013. - lain soveltamisala ja tavoitteet. - yhteisöllinen opiskeluhuolto. Turku 12.3.2014

Hyväksytty 30.12.2013. - lain soveltamisala ja tavoitteet. - yhteisöllinen opiskeluhuolto. Turku 12.3.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Hyväksytty 30.12.2013 - lain soveltamisala ja tavoitteet - opiskeluhuollon kokonaisuus - yhteisöllinen opiskeluhuolto Turku 12.3.2014 Lain soveltamisala Kokoaa

Lisätiedot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Lasten mielenterveysongelmien ehkäisy ja hyvinvoinnin tukeminen kouluterveydenhuollossa (3/2017) 318/54/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö, OKM167/050/2017, 6.7.2017.

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Hyvinvointi ja erilaiset oppimisympäristöt VI Uusi koulu- hyvinvointia tukeva yhteisöllinen toimintakulttuuri 31.3.-1.4.2015

Lisätiedot

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista,

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos

Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos SORA-KOULUTUS 31.1.2013 Anne Heikinkangas Lyhennelty OKM:n ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhosen esityksestä Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki uudistuu Koskee esi- ja perusopetusta

Lisätiedot

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 58 11.6.2014 233 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Asianro 569/12.01.03/2014 Päätöshistoria Sivistyslautakunta 11.6.2014 58 "Uusi oppilas-

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu Opiskeluhuolto ja erityisopetus 6.3.2017 Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu www.pollev.com/aapohalonen066 (Aineen)opettajan työtä

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Opiskelijahuolto lisäopetuksessa

Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opetushallitus 17.3.2015 Kristiina Laitinen Opetusneuvos 1 Säädökset, eduskunta-asiakirjat sekä opetussuunnitelmien perusteet Lait Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 27.08.2014 Sivu 1 / 1 2519/01.01.01/2014 103 Opiskeluhuoltoon liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Merja von Schantz, puh.

Lisätiedot

Miten uudet oh-lain vaatimukset pystytään täyttämään ja millaisia eroja eri kouluasteilla toteutuksessa

Miten uudet oh-lain vaatimukset pystytään täyttämään ja millaisia eroja eri kouluasteilla toteutuksessa Miten uudet oh-lain vaatimukset pystytään täyttämään ja millaisia eroja eri kouluasteilla toteutuksessa Pori 30.10.2014 Opiskelijapalvelupäällikkö Fia Heino Länsirannikon koulutus Oy, WinNova Opiskeluhuollon

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto

ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen oppilashuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen

Lisätiedot

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Opiskeluhuoltosuunnitelmat

Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain

Lisätiedot

6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Opiskeluhuolto - monialaisen yhteistyön ytimessä. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Pois syrjästä aloitusseminaari 19.11.

Opiskeluhuolto - monialaisen yhteistyön ytimessä. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Pois syrjästä aloitusseminaari 19.11. Opiskeluhuolto - monialaisen yhteistyön ytimessä Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Pois syrjästä aloitusseminaari 19.11.2014 Pori Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Edistää opiskelijoiden oppimista,

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,

Lisätiedot

Paltamon kunta. Perusopetus. [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen

Paltamon kunta. Perusopetus. [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 2014 Paltamon kunta Perusopetus [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen PALTAMON KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014

Esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 Uudistunut oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) sekä Opetushallituksen antamien esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos (4/011/2014 ja 5/011/2014)

Lisätiedot

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa 17.9.2014 Opetushallitus KOULUKOHTAINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Oppilashuollon vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA LASTEN

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSRYHMIIN

PÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSRYHMIIN RAAHEN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA PÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSRYHMIIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Raahessa esi- ja perusopetuksella sekä lukioilla on yhteinen opiskelu/ oppilashuoltosuunnitelma.

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren tukeminen

Lapsen ja nuoren tukeminen OPAS Lapsen ja nuoren tukeminen esi- ja perusopetuksessa LASTEN JA NUORTEN TUKEMINEN PERUSOPETUKSESSA -OPAS 1 Sisällys 3 Johdanto 4 Kolmiportainen tuki 5 Pedagogiset arviot 5 Oppimissuunnitelma 5 Tehostetun

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa

Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa Opiskeluhuollon XV kansalliset kehittämispäivät 25.11.2015 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Säädökset ja määräykset, hallituksen esitys ja eduskunta-asiakirjat

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnan sivistysvaliokunta pyytää ehdotuksesta lausuntoa

Lisätiedot

Monialainen oppilashuollon yhteistyö

Monialainen oppilashuollon yhteistyö LUKU 5.3 ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Muutos Tornion esiopetussuunnitelman lukuun neljä Esiopetuksen oppilashuollon tavoitteena on lapsen hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki voimaan Oppilashuollon näkökulmia esiopetuksessa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki voimaan Oppilashuollon näkökulmia esiopetuksessa Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki voimaan 1.8.2014 Oppilashuollon näkökulmia esiopetuksessa 28.11.2014 OPH koulutustilaisuus Uudistuva esiopetus kasvatus- ja opetuspäällikkö Pia Kola-Torvinen Tampere Oppilas-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014

MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 1 Yksilökohtainen opiskeluhuolto (HE 113/2013) Yksilökohtainen opiskeluhuolto kuuluu kaikille oppilaitosyhteisössä työskenteleville sekä opiskeluhuoltopalveluista

Lisätiedot

KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014

VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014 VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014 Tämä opetussuunnitelman päivitys sisältää Opetushallituksen tekemän perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutoksen

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 0 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja

Lisätiedot

2) perusopetuslain 46 :n 2 momentissa tarkoitettuun oppilaaseen;

2) perusopetuslain 46 :n 2 momentissa tarkoitettuun oppilaaseen; 1287/2013 Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

Yksilökohtaisen opiskeluhuollon toteuttaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola Opiskeluhuollosta hyvinvointia 17.9.2014

Yksilökohtaisen opiskeluhuollon toteuttaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola Opiskeluhuollosta hyvinvointia 17.9.2014 Yksilökohtaisen opiskeluhuollon toteuttaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola Opiskeluhuollosta hyvinvointia 17.9.2014 Esityksen termit Opiskelija = esikoululainen, peruskoululainen ja lukion tai

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1287/2013 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1287/2013 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2013 1287/2013 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa.

Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa. Luku 4.3. Opiskeluhuolto Opiskeluhuoltoon sisältyvät koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen opiskeluhuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen opiskeluhuolto.

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot