Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014
|
|
- Aimo Pääkkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Nastolassa esiopetuksen oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä sivistystoimen ja sosiaali ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus. Oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä lapsen ja hänen huoltajansa kanssa ottaen huomioon lapsen ikä ja edellytykset. Yhdessä huoltajan kanssa etsitään ratkaisuja esiopetusyhteisön tai lasten hyvinvoinnissa havaittuihin huolenaiheisiin. Oppilashuolto on esiopetuksen henkilöstön ja oppilashuoltopalveluista vastaavien työntekijöiden tehtävä niin, että ensisijainen vastuu esiopetusyhteisön hyvinvoinnista on esiopetuksen henkilökunnalla. Nastolassa esiopetusta järjestetään päiväkodeissa ja joidenkin alakoulujen yhteydessä. Kouluilla toimivien esiopetusryhmien oppilashuoltoryhmänä toimii koulun oppilashuoltoryhmä. Näihin liittyvät yleiset kuvaukset on kirjattu Nastolan kunnan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaan, mutta esioppilaiden kohdalla tulee huomioida myös tähän suunnitelmaan sisältyvät esiopetuksen oppilashuoltoon liittyvät erityispiirteet. Oppilashuolto liittyy kiinteästi esiopetuksen tehtävään edistää lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen edellytyksiä. Oppilashuoltotyö on lapsen oppimisen, psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä. Esiopetuksen oppilashuoltotyö koostuu yhteisöllisestä ja yksilökohtaisesta oppilashuollosta. Oppilashuollon palvelut Lasten ja nuorten psykologi Oppilashuollossa psykologi toimii lapsen hyväksi yhdessä perheen kanssa vanhempien ja/tai lapsen kanssa sovitulla tavalla. Psykologin tehtäviin kuuluu Oppilaan kasvuun ja kehitykseen liittyvien asioiden selvittely ja niiden tukeminen psyykkinen hyvinvointi kouluvalmiudet oppimisvaikeudet
2 2 tarvittavien tutkimusten toteuttaminen sekä mahdollisen jatkohoidon suunnittelu ja järjestäminen vanhempien ohjaus ja neuvonta lapsen kasvatukseen ja tuen tarpeeseen liittyvissä asioissa esiopetuksen tukitoimien suunnitteluun osallistuminen sekä opetus ja kasvatushenkilöstön konsultointi moniammatillinen yhteistyö kuraattoreiden ja neuvolaterveydenhuollon sekä muiden yhteistyötahojen kanssa (Päijät Hämeen keskussairaala, Päijät Hämeen perheneuvola, lastensuojelu, toimintaterapia, puheterapia, yksityiset tahot) huoltajien kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti koko esiopetusyhteisön ja oppimisympäristön hyvinvoinnin ja turvallisuuden kehittäminen ja edistäminen yhdessä muiden oppilashuollon henkilöiden kanssa Kuraattori Esiopetuksen oppilashuollossa kuraattori on sosiaalialan työntekijä, jonka palveluja on käytettävissä tarvittaessa. Kouluilla toimivien esiopetusryhmien osalta kuraattorit osallistuvat oppilashuoltoryhmätyöskentelyyn. Päiväkodeissa toimivien oppilashuoltoryhmien on mahdollista konsultoida kuraattoria tarvittaessa. Neuvolaterveydenhuolto Esioppilaiden terveydenhuolto toteutetaan neuvolassa vuosittain tapahtuvina terveystarkastuksina. Keväällä tai kesällä ennen koulun aloittamista lapset käyvät kouluunlähtöterveystarkastuksessa tulevan koulun kouluterveydenhoitajalla. Suun terveydenhuolto Suuhygienisti/hammashoitaja opastaa lapsia hampaiden hoitamisessa jokaisessa esiopetusryhmässä kerran vuodessa. Päiväkotien esiopetusryhmissä lapset saavat ksylitolipastillit jokaisen aterian jälkeen. Esioppilaat saavat väestörekisteritietojen perusteella kotiin kutsun hammastarkastukseen. Hammastarkastukset ja varsinainen hammashoito ovat esiopetuksessa huoltajan vastuulla. Oppilashuoltoryhmät Opetuksen järjestäjä asettaa oppilashuollon ohjausryhmän ja alueelliset oppilashuoltoryhmät. Yksittäistä lasta koskevat asiat käsitellään tapauskohtaisesti koottavassa asiantuntijaryhmässä. Jokaisella kolmella ryhmällä on omat tehtävät ja niiden perusteella määräytyvä kokoonpano. Kaikki oppilashuoltoryhmät ovat monialaisia, mikä tarkoittaa että ryhmässä on opetushenkilöstön lisäksi ikäryhmälle suunnattuja terveydenhoitopalveluja sekä psykologi ja kuraattoripalveluja edustavia jäseniä sen mukaan kun käsiteltävä asia edellyttää. Nastolan kunnassa oppilashuollon ohjausryhmä vastaa oppilashuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Ryhmään kuuluvat lasten ja nuorten psykologit, koulukuraattorit, kiertävät erityislastentarhanopettajat ja erityisopetuksen koordinaattori.
3 3 Alueellisen oppilashuoltoryhmän keskeinen tehtävä liittyy yhteisölliseen oppilashuoltoon. Lisäksi se vastaa alueellisesti esiopetuksen oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Alueellisesti toimivia oppilashuoltoryhmiä ovat: Rakokiven ja Huokokujan päiväkotien, Erstan ja Villähteen päiväkotien sekä Aurinkorinteen päiväkodin oppilashuoltoryhmät. Oppilashuoltoryhmät kokoontuvat säännöllisesti vähintään kaksi kertaa toimintavuoden aikana. Syksyllä ryhmä suunnittelee tulevan toimintavuoden oppilashuollon näkökulmasta ja keväällä arvioi toiminnan toteuttamista. Alueellisiin oppilashuoltoryhmiin kuuluvat: päiväkodin johtaja, kiertävä erityislastentarhanopettaja, lasten ja nuorten psykologi, alueen neuvolaterveydenhoitaja sekä esiopettaja jokaisesta yksiköstä. Ryhmän toimintaa johtaa päiväkodinjohtaja. Oppilashuoltoryhmästä tehdään muistio, johon kirjataan kokouksessa käsitellyt yleisen ja ehkäisevän oppilashuoltotyön toteuttamiseksi sovitut toimenpiteet ja vastuuhenkilöt. Yksittäisen lapsen asian käsittely kuuluu yksilökohtaisen oppilashuoltoon ja sitä varten kootaan tapauskohtaisesti monialainen asiantuntijaryhmä. Lupa tapauskohtaiseen käsittelyyn ja ryhmän kokoonpanoon pyydetään kirjallisesti lapsen huoltajalta. Ryhmän jäsenillä on lisäksi oikeus pyytää neuvoa lapsen asiassa tarpeelliseksi katsomiltaan asiantuntijoilta. Ryhmän kokoaa esiopetusryhmän opettaja tai se oppilashuollon palveluiden edustaja, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu. Ryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön, joka vastaa mm. käsittelyn kirjaamisesta. Yhteisöllinen oppilashuolto Yhteisöllinen oppilashuolto on osa esiopetuksen toimintakulttuuria. Tavoitteena on hyvinvoiva yhteisö. Yhteisöllisessä oppilashuoltotyössä seurataan, arvioidaan ja kehitetään esiopetusyhteisön ja ryhmien hyvinvointia. Lisäksi huolehditaan esiopetusympäristön terveellisyydestä, turvallisuudesta ja esteettömyydestä. Yhteisöllisen oppilashuollon kehittämistä tehdään yhteistyössä varhaiskasvatuksen, neuvolan sekä muiden lasten hyvinvointia edistävien toimijoiden kanssa esimerkiksi päiväkodin turvallisuusvastaavat, työsuojelun edustaja, vanhempaintoimikunnat, seurakunta, urheiluseuratoiminta ja kulttuuripalvelut. Lasten ja huoltajien osallisuus ja kuulluksi tuleminen on yhteisöllisessä oppilashuollossa tärkeää ja hyvinvointia vahvistavaa. Ne edesauttavat ongelmien ennaltaehkäisyä, varhaista tunnistamista ja tarvittavan tuen järjestämistä. Yksikkökohtaisessa oppilashuoltosuunnitelmassa tulee pohtia lasten fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen turvallisuuteen liittyviä käytänteitä. Suunnitelma sisältää toimenpiteet lasten suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Osin nämä sisältyvät päiväkotien arjen turvallisuussuunnitelmiin sekä pelastussuunnitelmiin, jotka tarkastetaan ja päivitetään henkilökunnan kanssa vuosittain. Lisäksi huomioidaan tapaturmien ehkäiseminen ja tietoturvallisuutta koskevat toimintatavat. Kun esiopetus järjestetään koulussa, otetaan myös esiopetus
4 4 huomioon kouluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä yhteisön hyvinvoinnin tarkastuksissa. Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisen oppilashuollon tavoitteena on seurata ja edistää lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä, hyvinvointia ja oppimista. Esiopetuksen oppilashuollolla on tärkeä merkitys varhaisen tuen turvaamisessa ja ongelmien ehkäisyssä. Yksilökohtainen oppilashuolto perustuu esiopetuksessa aina huoltajan suostumukseen. Huoltajan osallisuutta tuetaan ja mielipiteitä kuullaan lapsen yksilökohtaisen oppilashuollon toteuttamisessa. Myös lapsen osallisuus, omat toivomukset ja mielipiteet otetaan huomioon häntä koskevissa asioissa iän, kehitystason ja edellytysten mukaisesti. Oppilashuoltokertomus Yksittäistä lasta koskevan asian käsittelystä asiantuntijaryhmässä laaditaan oppilashuoltokertomus. Ryhmän vastuuhenkilö kirjaa yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi välttämättömät tiedot oppilashuoltokertomukseen. Oppilashuoltoryhmän jäsenet voivat perehtyä oppilashuoltokertomukseen sen mukaan kuin se on välttämätöntä oppilashuoltotyön koordinoimiseksi tai omien työtehtävien hoitamiseksi. Muille työntekijöille välitetään tietoa siltä osin kuin lapsen asian käsittely heille kuuluu ja on esiopetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä. Kirjauksia voivat tehdä myös muut asiantuntijaryhmän jäsenet. Kertomus laaditaan jatkuvaan muotoon, joka etenee aikajärjestyksessä. Kirjaamiseen käytetään kunnan yhteistä Oppilashuoltokertomus lomaketta. Oppilashuoltokertomus ja muut oppilashuoltoasiakirjat ovat salassa pidettäviä. Mikäli oppilashuoltokertomuksen tietoja luovutetaan sivullisille, asiakirjaan on merkittävä, mitä tietoa, kenelle ja millä perusteella on luovutettu. Neuvolan terveydenhoitajat, psykologit ja kuraattorit kirjaavat yksilökohtaisen oppilashuoltotyön omiin potilas ja asiakasrekistereihinsä. Oppilashuoltokertomukset muodostavat oppilashuoltorekisterin. Asiakirjojen yhteydessä on oltava kopio oppilashuoltoasiakirjojen säilyttämistä koskevasta rekisteriselosteesta. Salassapito Oppilashuoltotyö ja siitä kertyvät asiakirjat ovat salassa pidettäviä. Yksilökohtaiseen oppilashuollon järjestämiseen ja toteuttamiseen osallistuvilla on kuitenkin salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä oppilashuollosta vastaavalle viranomaiselle sellaiset tiedot, jotka ovat
5 5 välttämättömiä yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi. Tietojen luovutusoikeus salassapitovelvollisuuden estämättä koskee myös lapsen asianmukaisen opetuksen kannalta välttämättömän tiedon luovuttamista tai saamista lapsen opettajalta, päiväkodin johtajalta, rehtorilta ja opetuksen järjestäjältä. Tiedon luovuttaja harkitsee, minkä tiedon luovuttaminen on välttämätöntä esimerkiksi turvallisuuden varmistamisen kannalta. Ensisijaisesti pyritään aina hankkimaan lupa tiedon luovuttamiseen huoltajalta. Oppilashuoltosuunnitelmat Esiopetuksen opetussuunnitelma laaditaan myös oppilashuollon osalta yhteistyössä sosiaali ja terveystoimen henkilöstön kanssa. Oppilashuollon suunnitelmien kokonaisuus muodostuu seuraavasti: kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, Nastolan kunnan esiopetuksen opetussuunnitelman kuvaus oppilashuollosta sekä yksikkökohtaiset oppilashuoltosuunnitelmat. Opetussuunnitelman ja yksikkökohtaisen oppilashuoltosuunnitelman valmistelutyössä tehdään yhteistyötä huoltajien ja tarvittaessa muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma päivitetään yhdessä sosiaali ja terveystoimen kanssa säännöllisesti ja kunnanvaltuusto hyväksyy suunnitelman vähintään kerran neljässä vuodessa. Yksikkökohtaiset oppilashuoltosuunnitelmat tulee tarkistaa vuoden kuluessa siitä, kun kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on tarkistettu. Yksikkökohtainen oppilashuoltosuunnitelma Oppilashuoltosuunnitelmat laaditaan jokaiseen yksikköön ja ne julkaistaan sekä kunnan yhteisellä esiopetuksen että päiväkotien verkkosivuilla. Laadittaessa on huomioitava muut oppilashuollon kokonaisuuteen liittyvät suunnitelmat. Yksikkökohtaiset oppilashuoltosuunnitelmat arvioidaan, tarkistetaan ja päivitetään vuosittain. Yksikkökohtaiset oppilashuoltosuunnitelmat tehdään kunnassa yhteisesti määritellylle lomakkeelle, johon kirjataan myös jokaisen yksikön omat ominaispiirteet, oppilashuollolliset tarpeet ja käytettävissä oleva oppilashuollon henkilöstö. Esiopetuksen henkilöstö tiedottaa huoltajia oppilashuollon palveluista mm. yleisissä tiedotteissa, vanhempainilloissa, esiopetuskeskustelujen yhteydessä. Oppilashuoltohenkilöstön yhteystiedot ovat huoltajien nähtävillä esiopetusryhmien tiloissa.
ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto
Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen oppilashuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
1 (6) ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Lasten kehitysympäristön ja esiopetuksen toimintaympäristön muutosten
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Lasten ja nuorten kehitysympäristön ja koulun toimintaympäristön muuttuessa oppilashuollosta on
VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014
VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014 Tämä opetussuunnitelman päivitys sisältää Opetushallituksen tekemän perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutoksen
5.2 Oppilashuolto. 5.2.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
5.2 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen opiskeluhuollosta nimitystä oppilashuolto, opiskelijasta käsitettä
LUKU 8 OPPILASHUOLTO. 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) 1 3 mom. 2
Sisällys LUKU 8 OPPILASHUOLTO... 1 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö... 1 8.2 Yhteisöllinen oppilashuolto... 3 8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto... 4 8.4 Oppilashuoltosuunnitelmat... 6 8.5 Paikallisesti
Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma 2014
Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma 2014 YLEISTÄ Koulujen oppilashuoltotyö koostuu yhteisöllisestä oppilashuollosta ja yksilökohtaisesta oppilashuollosta. Oppilashuoltotyö järjestetään Iitissä yhteistyössä
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 5.3. Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen
Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto
2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
Oppilashuolto Koulussa
1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain
Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus
Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus YLEISTÄ Koulujen oppilashuoltotyö koostuu yhteisöllisestä oppilashuollosta ja yksilökohtaisesta oppilashuollosta. Oppilashuoltotyö järjestetään Iitissä
Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa.
Luku 4.3. Opiskeluhuolto Opiskeluhuoltoon sisältyvät koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen opiskeluhuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen opiskeluhuolto.
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
0 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE 1 (8) 5/011/2014 ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen
OPPILASHUOLTO Savonlinnan normaalikoulu 26.5.2014 / 12.4.2017 Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen SNOR - Oppilashuoltokäytännöt uudistuvat ENNEN / OPS 2012 Oppilashuollolla tarkoitetaan Oppilaan
6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
6.3 Yksilökohtainen oppilashuolto
6.3 Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan lapselle annettavia terveydenhoitopalveluja, jotka järjestetään terveydenhuoltolain mukaisina ikäryhmälle suunnattuina
Paltamon kunta. Perusopetus. [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
2014 Paltamon kunta Perusopetus [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen PALTAMON KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
Mäntsälän kunnan esiopetuksen esiopetussuunnitelma 2011. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos/ luku 5.3
Mäntsälän kunnan esiopetuksen esiopetussuunnitelma 2011 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos/ luku 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Sisällysluettelo: 5.3 Oppilashuolto 5.3.1
Opiskeluhuollosta ja siihen liittyvistä suunnitelmista säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa 1.
1 LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 6.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on 1) edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia sekä osallisuutta ja ehkäistä
Esiopetuksessa olevien oppilashuolto
Esiopetuksessa olevien oppilashuolto Valtakunnalliset neuvolapäivät 21. - 22.10.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opetussuunnitelmien perusteet Oppilas-
ESIOPETUS OPETUSSUUNNITELMAN PÄIVITYS
ESIOPETUS OPETUSSUUNNITELMAN PÄIVITYS 1 SISÄLLYS: JOHDANTO... 3 1. ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTO... 4 2. ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTORYHMÄT... 5 2.1 Moniammatillinen oppilashuollon ohjausryhmä... 5 2.2 Päiväkotien
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.
OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
luonnos 8.8.2018 VARHAISKASVATUS / ESIOPETUS OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA (päiväkotien alaisuudessa toimivat esiopetusryhmät) Hyväksytty sivistyslautakunnassa 15.8.2018 Sisällys 1. Oppilashuolto esiopetuksessa
Oppilashuollossa kehitetään, seurataan ja arvioidaan koko kouluyhteisön, yksittäisten luokkien ja ryhmien
LIITE 1 (7) 4/011/2014 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen
Monialainen oppilashuollon yhteistyö
LUKU 5.3 ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Muutos Tornion esiopetussuunnitelman lukuun neljä Esiopetuksen oppilashuollon tavoitteena on lapsen hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja
(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)
(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) Päivitetty 8.8.2018 opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä
ESPOON SUOMENKIELISEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOS 1.8.2014 / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
1 ESPOON SUOMENKIELISEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOS 1.8.2014 / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Esiopetuksen oppilashuollosta ja siihen liittyvistä suunnitelmista säädetään
OPPILASHUOLTO Karkkilan esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa
1 Liite esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 27.1.2015 4 OPPILASHUOLTO Karkkilan esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen
ESIOPETUS 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
ESIOPETUS 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen opiskeluhuollosta nimitystä
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat
LUKU 5.3 Oppilashuolto. 5.3.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 5.3 OPPILASHUOLTO LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Helsingin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas-
Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto
5.4 Oppilashuolto Oppilashuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa koulun perustoimintaa. Se liittyy läheisesti koulun kasvatus- ja opetustehtävään. Oppilashuollon tavoitteena on oppilaan kokonaisvaltaisen
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE 1 (9) 4/011/2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
Esiopetuksen yksikkökohtainen oppilashuoltosuunnitelma
Esiopetuksen yksikkökohtainen oppilashuoltosuunnitelma Outokummun kaupunki 2016 2017 2 Sisältö 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut... 4 1.1 Arvio esiopetuksen käytettävissä
HATTULAN ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA
varhaiskasvatus HATTULAN ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN (24.10.2016) Sisällys 5.3 Esiopetuksen
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE 1 (9) 4/011/2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
Oppilashuollosta hyvinvointia
Oppilashuollosta hyvinvointia Uudistuva esiopetus Marraskuu 2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Mihin oppilashuoltoa koskevaan kysymykseen haluaisit saada vastauksen tänään? Kristiina Laitinen
1 (13) LOPEN KUNNAN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. LUKU 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
1 (13) LOPEN KUNNAN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA LUKU 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen. 5.3 Oppilashuolto
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen opiskeluhuollosta
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
2014 ESIOPETUS LUONNOS 1.
OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNTA XX.XX.2014 XXX 2014 ESIOPETUS LUONNOS 1. LIITE 1 (12) 5/011/2014 MUHOKSEN KUNNAN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 Muhoksen kunta Opetus-
ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä
ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä Tällä asiakirjalla esitellään Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisen monialaisen oppilashuoltotyön toiminta ja sillä voidaan
oppilashuollon suunnitelma
Siilinjärven esiopetuksen oppilashuollon suunnitelma 1 1 Sisällys 2 Oppilashuollon tehtävä ja tavoitteet... 3 3 Oppilashuoltotyö Siilinjärven esiopetuksessa... 3 4 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
Kokkolan kaupunki Perusopetuksen opetussuunnitelman muutos 1.8.2014 alkaen PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista,
LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän
PÄIVÄKOTI VENLANTUVAN ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
PÄIVÄKOTI VENLANTUVAN ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Oppilashuollon kokonaistarve ja oppilashuoltopalvelut... 2 3. Yhteisöllinen oppilashuolto... 3 3.1. Suunnitelma lasten
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto
8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaalle annettavia kouluterveydenhuollon palveluja, oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja sekä yksittäistä
KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYS 1. Yhteisöllinen oppilashuolto.....1 1.1 Yksikkökohtainen oppilashuolto....1 - Kalliorinteen vuosikello 2014-2015.....2 1.2 Laajennettu
ASUNTILAN JA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016
ASUNTILAN JA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 SISÄLLYS 1. Yhteisöllinen oppilashuolto.....1 1.1 Yksikkökohtainen oppilashuolto....1 - Kalliorinne-Asuntila vuosikello 2015-2016.....2
Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa
Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa 17.9.2014 Opetushallitus KOULUKOHTAINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Oppilashuollon vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA LASTEN
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain
JOROISTEN KUNNAN OPETUSSUUNNITELMAN LUKU 5.4 5.4. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
JOROISTEN KUNNAN OPETUSSUUNNITELMAN LUKU 5.4 5.4. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Mitä tässä suunnitelmassa mainitaan oppilaasta ja koulutuksenjärjestäjästä koskee myös esiopetukseen osallistuvaa
Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa
Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen esiopetuksessa Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen
4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet
1 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä opiskeluympäristön terveellisyydestä
OPPILAS- ja OPISKELIJAHUOLTOLAIN
OPPILAS- ja OPISKELIJAHUOLTOLAIN SOVELTAMINEN HANGON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMESSA 1.8.2014 - (luku 3.5 Oikeusturva, lisätty 1.8.2015 alkaen) Lisäys kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin esiopetuksen opetussuunitelma
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 8 UUDESSA OPS:SSA
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 8 UUDESSA OPS:SSA LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
Esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014
Uudistunut oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) sekä Opetushallituksen antamien esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos (4/011/2014 ja 5/011/2014)
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki voimaan Oppilashuollon näkökulmia esiopetuksessa
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki voimaan 1.8.2014 Oppilashuollon näkökulmia esiopetuksessa 28.11.2014 OPH koulutustilaisuus Uudistuva esiopetus kasvatus- ja opetuspäällikkö Pia Kola-Torvinen Tampere Oppilas-
Esiopetuksen opetussuunnitelman luku 5.3. Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
Esiopetuksen opetussuunnitelman luku 5.3. Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 1 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto,
Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli VIP-verkosto, 14.2.2019 Yhteisöllinen oppilashuolto Koulukohtaisen opiskeluhuoltoryhmän (KOR) työskentelystä Työn tavoitteena on opiskelijan ja yhteisön
6.2.2 Oppilashuollon ja turvallisuuden edistäminen paikallisessa opetussuunnitelmassa
6.2.2 Oppilashuollon ja turvallisuuden edistäminen paikallisessa opetussuunnitelmassa Me Kempeleessä haluamme taata kaikille kasvatuskumppanuuden ja monialaisen yhteistyön keinoin hyvinvoivan ja turvallisen
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
1 (11) PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas-
PÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSRYHMIIN
RAAHEN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA PÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSRYHMIIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Raahessa esi- ja perusopetuksella sekä lukioilla on yhteinen opiskelu/ oppilashuoltosuunnitelma.
Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma
Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 1. ARVIO OPPILASHUOLLON KOKONAISTARPEESTA Mänttä-Vilppulassa perusopetusta annetaan luokille 1-6 Savosenmäen koulussa, Koskelan alakoulussa, Vilppulankosken
PARAISTEN KAUPUNGIN ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
PARAISTEN KAUPUNGIN ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Sisällysluettelo Paraisten kaupungin esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 3 1. Johdanto 3 2. Oppilashuollon monialainen yhteistyö 4 2.1 Paraisten
5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 5.3.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 5.3.2 Yhteisöllinen oppilashuolto 5.3.3 Yksilökohtainen oppilashuolto 5.3.4 Oppilashuoltosuunnitelmat 5.3.5 Yksikkökohtainen
Oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma
Someron kaupungin Oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma Esiopetus, perusopetus ja lukio PPP Sisällysluettelo Oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma... 1 1.Oppilashuolto... 3 1.1. Tavoitteet ja toimintatavat...
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-
Vantaan esiopetuksen opetussuunnitelman muutos / Luku 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
Vantaan esiopetuksen opetussuunnitelman muutos / Luku 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Opetuslautakunta 10.6.2014 Sisällys Johdanto...3 Hyvinvointityö (oppilashuolto) Vantaan esiopetuksessa...4
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen
Opiskeluhuollon palvelut Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen 24.3.2015 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan 1.8.2014, mikä muuttui? Opiskeluhuollon suunnittelu
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto Oppilashuoltotyötä ohjaa lapsen edun ensisijaisuus. Lapsella on oikeus saada maksutta oppilashuolto, jota opetukseen osallistuminen edellyttää. Esiopetuksen oppilashuolto
Esiopetuskohtainen oppilashuoltosuunnitelma
Esiopetuskohtainen oppilashuoltosuunnitelma Asiakirja tallennetaan nk. I-asemalle/levylle ja siitä tulostetaan paperikopio, jota säilytetään esiopetusyksikössä paloturvallisessa paikassa. Taustatiedot
Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki
Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä
Kuraattoripalvelut Joensuun päivähoidon esiopetuksen oppilashuollossa
Kuraattoripalvelut Joensuun päivähoidon esiopetuksen oppilashuollossa Opas esiopetuksen lastentarhanopettajille SISÄLTÖ Yleinen kaavio oppilashuollosta Kuraattorin palvelut oppilashuollossa esiopetuksen
Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia
Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia 1 Esipuhe Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia perustuu Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin(1287/2013), joka astui voimaan 1.8.2014. Strategian tavoitteena
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Aulanko 2.4.2014 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (voimaan 1.8.2014) Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja yksilökohtaisen opiskeluhuolto Ennaltaehkäisevyys ja suunnitelmallisuus
Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO
Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon paikallisen toteuttamisen tavoitteet ja toimintatavat. Siinä määritellään opetussuunnitelman
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
1 (8) PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Lasten ja nuorten kehitysympäristön ja koulun toimintaympäristön
Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu?
Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XIII 27.-28.11.2013 Vastaava koulukuraattori Hanna Gråsten-Salonen, Tampere
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Oppilas- ja opiskeluhuollon kansalliset kehittämispäivät 28.11.2013 Järvenpää Hallintojohtaja Matti Lahtinen
PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLLON PERUSTEET
PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLLON PERUSTEET 5.4. Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen
OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Esiopetus OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Sisällysluettelo Esiopetuksen oppilashuolto 1 1. Oppilashuollon yhteistyön järjestäminen lasten ja heidän huoltajiensa kanssa 1 1.1. Lapsen ja huoltajan
Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019
Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019 Uuden oppilas- ja opiskeluhuoltolain tuomat muutokset koulun opiskeluhuollossa astuivat voimaan 1.8.2014. Lain tarkoituksena on 1) edistää opiskelijoiden
Oppilashuollosta hyvinvointia
Oppilashuollosta hyvinvointia Uudistuva esiopetus Joensuu 26.11.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Mihin oppilashuoltoa koskevaan kysymykseen haluaisit saada vastauksen tänään? Kristiina
Iisalmen kaupungin esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma
Iisalmen kaupungin esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma Koulutuslautakunta 19.1.2016 5 1 Sisällysluettelo 1.Esiopetuksen oppilashuolto... 3 2. Oppilashuollon kokonaisuus ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä
ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Muutos Salon varhaiskasvatus ja esiopetussuunnitelman lukuun yhdeksän Opetuslautakunta 21.10.2014 102 1. Esiopetuksen oppilashuollon toteuttamisen
Kuinka usein ja millä kokoonpanolla yhteisöllinen oppilashuoltoryhmänne kokoontuu 1) laajennetusti: Kurun yhtenäiskoulun alue kokoontuu kaksi kertaa
Keihäslahden esiopetuksen ja Kurun PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 Ryhmät: Vanamot (Keihäslahti) Naavat (Kurun päiväkoti) 1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut
OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
LV 2016-2017 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 430 oppilasta oppilashuollon piirissä. Oppilashuollon