Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 532/02.021/2017 KH 520 Selostus: Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Taloussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Savonlinnan kaupungin taloussuunnitelmakausi on neljä vuotta. Talousarvio- ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa- ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelma on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa bruttotai nettomääräisenä. Talousarviossa- ja suunnitelmassa on käyttötalous-, tuloslaskelma-, investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota. Kaupunginjohtajan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi on tehty valtuuston hyväksymän kuntastrategian linjausten mukaisesti ja siihen on sisällytetty edellisellä valtuustokaudella valtuuston hyväksymät talouden tasapainotustoimenpiteet ajalle Kaupunginjohtajan talousarvo- ja suunnitelmaesitys on nähtävillä luottamushenkilöportaalissa ja kaupungin kotisivulla. Esitys on esityslistaliitteenä A Yt- toimikunnassa kaupunginjohtajan talousarvo- ja suunnitelmaesitys on Yt-toimikunnan

2 päätös saatetaan kaupunginhallitukselle tiedoksi kokouksessa. (Valmistelu: talousjohtaja Arja Petriläinen puh: )) Kaupunginjohtajan esitys: Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupungin talousarvion vuodelle 2018 ja taloussuunnitelman vuosille esityslistaliitteen A mukaisesti. Kaupuginhallitus kuuli kaupunginjohtajan ja talousjohtajan yleisesittelyn talousarviosta sekä toimialojen ja keskushallinnon talousarvioesittelyt. Sosterin talousarvion valmistelusta kaupunginhallitukselle selostivat Sosterin kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro ja hallintojohtaja Saara Pesonen. Kaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että kaupunginhallitus jatkaa asian käsittelyä klo alkavassa kokouksessa. Toimenpiteet: KH 526 Selostus: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun esityksen. Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus jatkaa asian käsittelyä. Kaupunginjohtajan esitys: Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupungin talousarvion vuodelle 2018 ja taloussuunnitelman vuosille esityslistaliitteen A mukaisesti. Toimenpiteet: Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtaja täydensi / muutti esitystä seuraavasti: Savonlinnan kaupungin talous: Taloussuunnitelmassa on määrärahavaraus 1,6 % suuruisiin palkkojen yleiskorotuksiin v Lisäksi siirretään palkkakorotusmäärärahasta loppuosa Sosterin ostopalvelumäärärahaan, koska myös sosterin budjetissa pitää varautua palkankorotusvarauksella, joka arvio Savonlinnan kaupungin osalle on tällä hetkellä n Tuukka Suomalainen teki Teemu Hirvosen, Anja Backmanin, Seija Puputti ja Juha Kukkosen kannattamana seuraavan muutosesityksen: s. 12 ja s. 23 Taloussuunnitelmassa on määrärahavaraus n. 1,1 %

3 suuruisiin palkkojen yleiskorotuksiin. Lisäksi siirretään 0,6 miljoonaa euroa kertaluontoisista poistoista Sosteriin maksuosuuteen varautumiseen esim. palkankorotuksiin, jolloin 1 milj. jää kertaluontoisiin poistoihin. puolesta annettiin 0 jaa-ääntä ja Tuukka Suomalaisen esityksen puolesta 10 ei -ääntä (Anja Backman, Teemu Hirvonen, Jouni Koskela, Hanna Kosonen, Juha Kukkonen, Sanna Metsälä, Eero Piironen, Seija Puputti, Eija Stenberg, Tuukka Suomalainen) Tuukka Suomalaisen esityksen. Puheenjohtaja esitti, että avustusliite sisällytetään pöytäkirjaan ja esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kaupunginjohtaja täydensi esitystä seuraavasti: s Strategiset kärkihankkeet palautetaan uudelleen valmisteltavaksi elinkeinojohtajalle siten, että taulukko ja tekstiosat tarkistettaan ja tältä osin asiasta päätetään Valtuutetaan talousjohtaja tekemään stilistiset muutokset talousarviokirjaan. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn esityksen. Teemu Hirvonen teki Anja Backmanin, Seija Puputin, Eero Piirosen ja Juha Kukkosen kannattamana seuraavan muutosesityksen: s. 20 taksojen ja maksujen korotuksista luovutaan ja ne pidetään ennallaan. Savonlinna on jo aiemmin kalliiden asuinkustannusten kaupunki eikä asukkaiden ja elinkeinoelämän maksurasitetta tule kasvattaa. Korotuksen budjettivaikutuksista on useita arvioita. Kate tulojen vähennyksille haetaan korottamalla verotuloennustetta 0,1 %. Kateinvestointeja 8914 ja 8917 siirretään vuodella eteenpäin alkavasti 2020

4 puolesta annettiin 0 jaa-ääntä ja Teemu Hirvosen esityksen puolesta 10 ei -ääntä (Anja Backman, Teemu Hirvonen, Jouni Koskela, Hanna Kosonen, Juha Kukkonen, Sanna Metsälä, Eero Piironen, Seija Puputti, Eija Stenberg, Tuukka Suomalainen) Teemu Hirvosen esityksen. Seija Puputti teki Eija Stenbergin kannattamana seuraavan muutosesityksen: keskushallinto 110 hallintopalvelut Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet 6.2. Kaupunkilaisten terveyden edistäminen, Tavoite; Hyvinvointijaoston perustaminen vuodesta 2019 lähtien. Perustelut; Kuntalaki 410/205 1 lain tarkoitus, HE 15/2017 sisältyvä Laki sosiaali-ja terveyden edistäminen kunnassa 7. Sosiaali- ja terveyspolitiikan yksi keskeinen tavoite on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä sosiaalisten ja terveyteen liittyvien ongelmien ehkäisy. Niihin vaikuttavat sosiaali- ja terveydenhuollon ohella laajasti yhteiskunnan ja siihen liittyen myös kuntien toiminta kokonaisuutena. Hyvinvointia edistävät yhdenvertaisuus, demokratia, päätöksenteon läpinäkyvyys. Vastuu hyvinvoinnin edistämisestä kuuluu ensisijaisesti myös tulevaisuudessa kunnille, joten nyt olisi hyvä aika lähteä varmistamaan Savonlinnan kaupungin sitoutuminen myös hallinnollisesti hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Hyvinvointijaoston tehtävänä on koordinoida kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyden edistämiseen liittyviä toimenpiteitä yhteistyössä eri toimitahojen kanssa: Seurata kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä ja niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin. Raportoida kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain Laatia hyvinvointikertomus valtuustolle kerran valtuustokaudessa Asettaa hyvinvoinnin ja terveydenedistämiseksi tavoitteita ja valmistella toimenpiteitä paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuen. Soveltaa terveys- ja hyvinvointivaikutusten ennakkoarviointia kunnallisessa päätöksenteossa Hyvinvointijaoston tehtäviin sopisi hyvin myös lähidemokratia toteuttamiseen liittyvät asiat.

5 Kustannukset: kolme jäsentä + puheenjohtaja kokouskustannukset noin n / vuosi puolesta annettiin 7 jaa-ääntä (Teemu Hirvonen, Jouni Koskela, Hanna Kosonen, Juha Kukkonen, Sanna Metsälä, Eero Piironen ja Tuukka Suomalainen) ja Seija Puputin esityksen puolesta 3 ei -ääntä (Anja Backman, Seija Puputti, Eija Stenberg, ) kaupunginjohtajan esityksen. Kaupunginjohtaja muutti esitystä s. 59 seuraavasti: Tulosalue vastaa uuden aluedemokratiamallin toiminnasta poikkihallinnollisena yhteistyönä. Aluedemokratia toteutetaan kumppanuuspöytämallilla erikseen hyväksyttävän suunnitelman mukaan. Samalla poistetaan 110 hallintopalveluista 8.2 kriittinen menestystekijä, mittari ja tavoite Kaupunginjohtaja muutti esitystä seuraavasti s. 61 SamiEdu 1700 opiskelijaa, 800 Xamk, tavoitteita korotetaan 5 %:lla. Kaupunginjohtaja muutti esitystä s Puun jatkojalostamisen lisääminen biotuotetekniikka sana korvataan puurakentamisella Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetut esitykset Teemu Hirvonen teki Eija Stenbergin kannattamana seuraavan muutosesityksen keskushallinto, elinkeinotoimi: s Hyvinvoiva asukas, 5.1 poistetaan kirjaus "Kyrönniemen matkailukäyttömahdollisuuksien selvittäminen." Turha käyttää resursseja selvitykseen, kun alue kuuluu Olavinlinnan kansallismaisemaan ja siellä sijaitsee urheilukenttä. puolesta annettiin 6 jaa-ääntä (Hanna Kosonen, Juha Kukkonen, Sanna Metsälä, Eero Piironen, Seija Puputti ja Tuukka Suomalainen) ja Teemu Hirvosen esityksen puolesta 4 ei -ääntä (Anja Backman, Teemu Hirvonen, Jouni Koskela ja Eija Stenberg)

6 kaupunginjohtajan esityksen. Kaupunginjohtaja täydensi esitystä seuraavasti: sivuksi 65 liitetään työllisyyspalveluiden tulos-ja tavoitekortti ja siitä päätetään kokouksessa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn esityksen. Seija Puputti teki Juha Kukkosen kannattamana seuraavan muutosesityksen keskushallinto, 190 sosiaali- ja terveyspalvelut terveyspiiriltä: s. 66 kohta 9.2 Peruspalveluiden kehittäminen Kriittinen menestystekijä; väestön ikääntymisestä aiheutuvaan palvelutarvemuutokseen vastaaminen. Tavoite 2018: vuoden 2018 kuluessa selvitetään kotihoidon palveluseteli. Perusteluina: Palveluseteli mahdollistaa pienten kotipalveluyritysten mukaan ottamista kotipalveluiden tuotantoon, joka osaltaan varmistaa ja tekee hallittavammaksi kasvavien kotihoidon palvelutarpeiden laadukkaan ja kustannustehokkaan palveluiden tuottamisen. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) säätelee palvelusetelin käyttöä. Palvelusetelilakia sovelletaan palvelusetelin käyttämiseen kuntien järjestämissä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sivu 72 kotihoidon tukipalvelut: palveluiden sisältö, resurssit ja kehittämistarve: Vuoden 2018 kuluessa selvitetään kotihoidon palvelusetelin. Perusteluina: Palveluseteli mahdollistaa pienten kotipalveluyritysten mukaan ottamista kotipalveluiden tuotantoon, joka osaltaan varmistaa lisääntyvän kotihoidon palvelutarpeiden laadukasta ja kustannustehokasta palveluiden tuottaminen puolesta annettiin 8 jaa-ääntä (Anja Backman, Teemu Hirvonen, Jouni Koskela, Hanna Kosonen, Sanna Metsälä, Eero Piironen,, Eija Stenberg, Tuukka Suomalainen) ja Seija Puputin esityksen puolesta 2 ei -ääntä (Juha Kukkonen, Seija Puputti )

7 kaupunginjohtajan esityksen. Kaupunginjohtaja täydensi esitystä s. 72 Sosiaali-ja terveyspalvelut terveyspiiriltä seuraavasti: Tehostetun palveluasumisen ja perhehoidon kehittämisen lisäksi selvitetään välimuotoisen palveluasumisen tarve verrattuna kotihoidonpalveluiden kustannuksiin. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn esityksen. Seija Puputti teki seuraavan muutosesityksen keskushallinto 190 Sosiaali-ja terveyspalvelut terveyspiiriltä: Muutosesitys: Sivu 66. Peruspalveluiden kehittäminen 9.3. lisätään tavoite: senioriasemien/toimintakeskusten kehittäminen Savonlinnaan; Kellarpelto, keskikaupunki ja Mertala sekä Kerimäelle ja Punkaharjulle. Sivulla 67. muutos tavoitteeseen: laaditaan suunnitelma ikäihmisille tarkoitettujen neuvontapisteiden perustamiseksi muutetaan muotoon perustetaan ikäihmisille tarkoitettuja neuvontapisteitä. Lisäksi täsmennetään termit, neuvontapiste/ senioriasema/ toimintakeskus vastaamaan toimintaa mitä kyseinen toimintayksikkö tulee tekemään. Puheenjohtaja totesi, että Seija Puputin esitys raukesi kannattamattomana. Anja Backman teki Teemu Hirvosen ja Eija Stenbergin kannattamana seuraavan muutosesityksen s. 79 sivistystoimi, varhaiskasvatus: Selvitetään mahdollisuus osallistua valtakunnalliseen maksuttoman varhaiskasvatuksen pilottihankkeeseen. puolesta annettiin 2 jaa-ääntä (Jouni Koskela ja Juha Kukkonen ja Anja Backmanin esityksen puolesta 8 ei -ääntä (Anja Backman, Teemu Hirvonen, Hanna Kosonen, Sanna Metsälä, Eero Piironen, Seija Puputti, Eija Stenberg ja Tuukka Suomalainen) Anja Backmanin esityksen. Kaupunginjohtaja muutti esitystä 310 vahaiskasvatus, 320

8 perusopetus ja iltapäivätoiminta ja 330 lukiokoulutus kohdan 7.1. kriittinen menestystekijä tavoite 2018 seuraavasti: Koulutussuunnitelman laatimisen aloittaminen laaja-alaisella tekijäpohjalla varhaiskasvatusta kokea-asteelle, missä huomioidaan OKM:n lokakuussa 2017 antama lukion erityistehtävä ja kehittämispäätös. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetut esityksen. Kaupunginjohtaja täydensi s perusopetus- ja iltapäivätoiminta esitystä seuraavasti: Tavoite 2018:" Kietenopetuksen ja valinnaisuuden lisääminen yleissivistävässä koulutuksessa ja kileiohjelmiin osallistumisen selvittäminen". Määrärahavaikutus Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn esityksen. Teemu Hirvonen teki Anja Backmanin kannattamana s perusopetus ja iltapäivätoiminta seuraavan muutos esityksen: 7.1 tavoite 2018 kirjataan muotoon: "Koulutussuunnitelman kehittämisen aloittaminen" puolesta annettiin 7 jaa-ääntä (Hanna Kosonen, Juha Kukkonen, Sanna Metsälä, Eero Piironen, Seija Puputti, Tuukka Suomalainen ja Jouni Koskela) ja Teemu Hirvosen esityksen puolesta 3 ei -ääntä (Anja Backman, Teemu Hirvonen ja Eija Stenberg) kaupunginjohtajan esityksen. Metsälä Sanna teki Tuukka Suomalaisen kannattamana seuraavan muutosesityksen s perusopetus ja iltapäivätoiminta: Lisätään määräraha leasing digiopetuksen toteutumiseen ja laitehankintoihin. Kate: Leasing hanke 8848 Nätkinkoulu poistetaan. Perustelut: Savonlinnan normaalikoulun oppilaiden siirtyessä kaupungin kouluverkkoon turvataan oppiminen ja opiskelu henkilökohtaisilla ipad-laitteilla ja tasa-arvon vuoksi digioppimista laajennetaan kaupungin muihin kouluihin digioppimistyöryhmän

9 ehdotusten mukaisesti. puolesta annettiin 5 jaa-ääntä (Anja Backman, Teemu Hirvonen, Jouni Koskela, Seija Puputti ja Eija Stenberg) ja Sanna Metsälän esityksen puolesta 5 ei -ääntä (Hanna Kosonen, Juha Kukkonen, Sanna Metsälä, Eero Piironen ja Tuukka Suomalainen) Sanna Metsälän esityksen puheenjohtajan äänellä. s. 85 Sivistystoimi 340 Muut koulutus Anna-Kristiina Mikkonen ja Tuukka Suomalainen poistuivat esteellisinä kokouksesta (HallL 28 1 m. 5 k). Kaupunginjohtaja muutti esitystä s. 85, 340 Muu koulutus 9.1 seuraavasti: Mittarit, poistetaan avustuksenmäärä ja korvataan osallistujien määrällä ja opetustuntien määrällä (Linnalan Setlementti ry) Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun esityksen. Anja Backman teki seuraavan muutosesityksen s. 85, 340 Muu koulutus kohta 9.1: Tavoite 2018 muutetaan: musiikki- ja tanssiopiston oppilaspaikat. Osallistujien määrä Linnalan Setlementti ry toimintaan. puolesta annettiin 0 jaa-ääntä ja -Anja Backmanin esityksen puolesta 9 ei -ääntä (Anja Backman, Teemu Hirvonen, Jouni Koskela, Seija Puputti, Eija Stenberg,Hanna Kosonen, Juha Kukkonen, Sanna Metsälä, Eero Piironen ) Anja Backmanin esityksen. Tuukka Suomalainen teki Sanna Metsälän kannattamana s Maankäyttöpalvelut 3.12 kohdasta poistetaan "ja suunnitelma"

10 tavoitteista 2018 puolesta annettiin 5 jaa-ääntä (Anja Backman, Teemu Hirvonen, Jouni Koskela, Seija Puputti, Eija Stenberg) ja Tuukka Suomalaisen esityksen puolesta 5 ei -ääntä (Hanna Kosonen, Juha Kukkonen, Sanna Metsälä, Eero Piironen, Tuukka Suomalainen) puheenjohtajan äänellä Tuukka Suomalaisen esityksen. Kaupunginjohtaja muutti esitystä 500 Savonlinnan Vesi: 5% korotus vesi- ja jätevesimaksuihin vuodesta 2019 lukien. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun esityksen. Eija Stenberg teki Seija Puputin kannattamana seuraavan muutosesityksen s. 119 tekninen toimiala kunnallistekniset palvelut. Vähennetään euroa 8109 muut osakkeet ja osuudet Lisätään euroa 8622 matonpesupaikat puolesta annettiin 8 jaa-ääntä (Anja Backman, Teemu Hirvonen, Jouni Koskela, Hanna Kosonen, Juha Kukkonen, Sanna Metsälä Eero Piironen ja Tuukka Suomalainen) ja Eija Stenbergin esityksen puolesta 2 ei -ääntä (Seija Puputti ja Eija Stenberg) kaupunginjohtajan esityksen. Tuukka Suomalainen teki Teemu Hirvosen, Juha Kukkosen, Eero Piirosen, Sanna Metsälän, Jouni Koskelan ja Seija Puputin kannattamana seuraavan muutosesityksen: Investoinnit Lisätään investointeihin 8863 OKL halli euroa 8319 liikuntapuisto ent. senioripuisto euroa 8512 kevyenliikenteen väylät euroa 8601 Asemankadun puisto euroa 8511 Katujen päällystys euroa

11 8315 Kerimäen yleisurheilukenttä euroa 8313 Pitkämäen kuntorata, talvisalon kuntorata euroa yhteensä euroa Investointisuunnitelmasta karsitaan seuraavat investoinnit: Korvaamaan 8504, 8505, 8906, 8926 ja Kyrönniemen hankkeet 8519, 8909, 8929 Muutosesitys: Määräraha Kirkkolahden, Itäkeskuksen, Kyrönniemen kunnallisteknisiin töihin kadut, tiet, viemärit jää euroa puolesta annettiin 0 jaa-ääntä () ja Tuukka Suomalaisen esityksen puolesta 10 ei -ääntä (Anja Backman, Teemu Hirvonen, Jouni Koskela, Hanna Kosonen, Juha Kukkonen, Sanna Metsälä, Eero Piironen, Seija Puputti, Eija Stenberg ja Tuukka Suomalainen) Tuukka Suomalaisen esityksen. Juha Kukkonen teki seuraavat muutosesitykset: s Juha Kukkosen esitys: Investointihankkeista poistetaan euroa., investointiin jää yhä euroa s. 125 kohta 8867 Investointi perutaan euroa.perustelu: Käynnistetään neuvottelut Yliopistokiinteistöjen kanssanormaalikoulun ostosta tai vuokraamisesta. Puheenjohtaja totesi, että Juha Kukkosen esitykset raukesivat kannattamattomana. Eija Stenberg teki seuraavan muutos esityksen s. 111 Sivistystoimi vapaa-aikatoimi investoinnit 8313 Pakkaspirtin alueen kunnostamiseen kuntaliitossopimuksessa varattu rahoitus on palautettava lautakunnan esityksen mukaisesti ja tehtävä kunnostukset jäljellä olevan määrärahan puitteissa. Pakkapirtin alue on kuntoliikuntaa harrastaville alueena erinomainen. Ampumaradalla käy paljon harrastajia koko Savonlinnan kaupungin alueelta. Alueella on ollut hyvin hoidettu latuverkosto ja se antaa hiihdon harrastajille erinomaiset puitteet kuntoliikuntaan. Verkosto palvelee myös Hapimagin lomakylän asukkaita. Puheenjohtaja totesi, että Eija Stenbergin esitys raukesi

12 kannattamattomana. Eija Stenberg teki Anja Backmanin kannattamana seuraavan muutosesityksen s. 122, 123, 137 investoinnin 8313 Myynnissä olevien perusturvan ja sosiaalipalveluiden tuottamiseen käytettävien rakennusten myyntilistalta poistaminen. Myytävänä olevien perusturvan ja sosiaalipalveluiden tuottamiseen käytettävien rakennusten myynnin tarpeen arvioiminen yhdessä palvelutuottajan kanssa. On tarkoin huomioitava hyödyt ja haitat, jotka aiheutuvat tilojen myymisestä yksityiselle toimijalle. Joissakin kiinteistössä on monialaista palvelutuotantoa, joten myynnin vaikutukset voivat aiheuttaa ongelmia niiden tuottamiseen. puolesta annettiin 7 jaa-ääntä (Jouni Koskela, Hanna Kosonen, Juha Kukkonen, Sanna Metsälä, Eero Piironen, Seija Puputti ja Tuukka Suomalainen) ja Eija Stenbergin esityksen puolesta ei -ääntä 3 (Anja Backman, Teemu Hirvonen,Eija Stenberg) kaupunginjohtajan esityksen. Konserniosien tiedot Konserni Konserni ohjauksen periaatteet Esteellisinä kokouksesta poistuivat Anna-Kristiina Mikkonen, Anja Backman, Eija Stenberg, Seija Puputti(HallL 28 1 m. 5 k). Kerimäen Vuokratalot, Koy Punkaharjun vuokratalot Oy, Savonlinnan Vuokratalot Esteellisenä kokouksesta poistui Seija Puputti (HallL 28 1 m. 5 k). Savonlinnan Opiskelija-asunnot Oy Esteellisinä kokouksesta poistuivat Teemu Hirvonen ja Seija Puputti (HallL 28 1 m. 5 k). Kaupunginjohtaja muutti esitystä s. 149 kohta 6 yhtiö joutunee selvitystilaan Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun esityksen Anna-Kristiina Mikkonen ja Tuukka Suomalainen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Savonlinnan asuntotuotanto osakeyhtiö Esteellisenä kokouksesta poistui Seija Puputti(HallL 28 1 m. 5 k).

13 Punkaharjun Nobelinniemi Esteellisenä kokouksesta poistui Eija Stenberg(HallL 28 1 m. 5 k). Punkaharjun Lämpö Oy Esteellisenä kokouksesta poistui Eija Stenberg (HallL 28 1 m. 5 k). Savonlinnan seudun jätehuolto Oy Esteellisenä kokouksesta poistui Anna-Kristiina Mikkonen(HallL 28 1 m. 5 k) Savonlinnan Hankekehitys Oy Esteellisenä kokouksesta poistui Seija Puputti (HallL 28 1 m. 5 k). Savonlinnan Jäähalli Oy Esteellisenä kokouksesta poistui Anja Backman (HallL 28 1 m. 5 k). Savonlinnasali Oy Esteellisenä kokouksesta poistui Anja Backman (HallL 28 1 m. 5 k). Yh-Itä-Savo Oy Esteellisinä kokouksesta poistuivat Anja Backman ja Anna-Kristiina Mikkonen(HallL 28 1 m. 5 k).

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Yhteistyötoimikunta

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Yhteistyötoimikunta Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelma 532/02.021/2017 KH 520 Selostus: Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2017. Yhteistyötoimikunta

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2017. Yhteistyötoimikunta Yhteistyötoimikunta 07.11.2017 1 Aika 07.11.2017 kello 14:05-14:52 Paikka Kh:n kokoushuone Läsnä Linnamurto Saku hallintojohtaja, puheenjohtaja Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry Nevalainen Paavo jäsen,

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 520 30.10.2017 Kaupunginhallitus 526 31.10.2017 Kaupunginhallitus 544 06.11.2017 Kaupunginvaltuusto 159 13.11.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelma 532/02.021/2017

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 448 31.10.2016 Kaupunginhallitus 455 02.11.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2020 taloussuunnitelma 362/02/021/2016 KH 448 Selostus: Uuden kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 27/2017. Kaupunginhallitus

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 27/2017. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 30.10.2017 1 Aika 30.10.2017 kello 13:00-19:30 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Kosonen Hanna puheenjohtaja Hirvonen Teemu I varapj. Backman Anja jäsen Koskela Jouni jäsen

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Koulu- ja varhaiskasvatuspalveluverkkotyöryhmän perustaminen 489/40.400/2017 KH 498 Selostus: Sivistyslautakunta on 5.10.2017 154 päättänyt, että sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle koulu-

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on 3.7.2017 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Perusturvalautakunta 90 04.10.2016 Kaupunginhallitus 404 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 96 17.10.2016 Lausuntojen antaminen sote- ja maakuntauudistuksessa 525/30/300/2016 PTL 90 Selostus: Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunta 167 19.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Tekninen lautakunta 164 03.10.2017 Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi 474/02.021/2017 TL 164 Selostus: Savonlinnan kaupunginhallitus on antanut

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25 Elinkeinojaosto 25 21.03.2017 Kaupunginhallitus 175 03.04.2017 Kaupunginhallitus 340 03.07.2017 Kaupunginhallitus 355 24.07.2017 Kaupunginhallitus 387 14.08.2017 Kaupunginhallitus 429 11.09.2017 Savonlinnan

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25 Elinkeinojaosto 25 21.03.2017 Kaupunginhallitus 175 03.04.2017 Kaupunginhallitus 340 03.07.2017 Kaupunginhallitus 355 24.07.2017 Kaupunginhallitus 387 14.08.2017 Kaupunginhallitus 429 11.09.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta Kaupunginhallitus 312 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 71 15.06.2015 Punkaharjun ja Kerimäen lukioiden lakkauttaminen KH 312 Selostus: Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta Savonlinnan,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Nätkin koulun koulumuoto syksystä 2019 alkaen 540/41.410/2018 KH 60 Selostus: Kaupunginhallitus 21.1.2019 29 käytti otto-oikeuttaan sivistyslautakunnan päätökseen 17.1.2019 7, Nätkin koulun koulumuoto.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25 Elinkeinojaosto 25 21.03.2017 Kaupunginhallitus 175 03.04.2017 Kaupunginhallitus 340 03.07.2017 Kaupunginhallitus 355 24.07.2017 Kaupunginhallitus 387 14.08.2017 Yhteistyötoimikunta 28 24.08.2017 Savonlinnan

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2.6.2015, 195. "Savonrannan aluejohtokunta on 28.5.2015 68 tehnyt seuraavan päätöksen:

Tekninen lautakunta 2.6.2015, 195. Savonrannan aluejohtokunta on 28.5.2015 68 tehnyt seuraavan päätöksen: Kaupunginhallitus 315 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 70 15.06.2015 Savonrannan terveysaseman sisäilmaongelmat, väistötilat 325/61/613/2015 KH 315 Selostus: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on (päätös

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 508 04.11.2015 Kaupunginvaltuusto 110 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 582/03/032/2015 KH 508 Selostus: Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika 19.9.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013 -3, KH 25.11.2013 14:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 25.11.2013 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse Esityslista 22/2013 -2, KH 25.11.2013 14:00 Kokousaika Maanantai

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien Perusturvalautakunta 86 04.10.2016 Kaupunginhallitus 409 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 100 17.10.2016 Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin 1.1.2017 lukien 119/30/300/2016 PTL 86 Selostus:

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien Perusturvalautakunta 86 04.10.2016 Kaupunginhallitus 409 11.10.2016 Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin 1.1.2017 lukien 119/30/300/2016 PTL 86 Selostus: Savonlinnan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1

Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1 Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1 uusto Aika 14.01.2019 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT Sivistyslautakunta 75 26.09.2017 Sivistyslautakunta 82 09.10.2017 Sivistyslautakunta 4 30.10.2017 4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 JA INVESTOINNIT SIVLTK 75 Valmistelija:

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

10 TARKASTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ

10 TARKASTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ Savonlinnan kaupunki 48 Ta-vert,Ta,Tamu,Tykate,Poik SIVU 1 10 KESKUSHALLINTO 10 TARKASTUSLAUTAKUNTA 100 TARKASTUSTOIMI * Toimintatuotot 71.575 0,00 0,00 71.575,00 71.574,96 0,04 100,0 * Toimintakulut 99.209-13.500,00-0,00

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2017. Yhteistyötoimikunta Läsnä Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry, vpj. sihteeri

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2017. Yhteistyötoimikunta Läsnä Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry, vpj. sihteeri Yhteistyötoimikunta 13.10.2017 1 Aika 13.10.2017 kello 12:00-13:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, III krs. Läsnä Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry, vpj. Pulkkinen Paula jäsen, plm JYTY Puputti

Lisätiedot

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017. Yhteistyötoimikunta

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017. Yhteistyötoimikunta Yhteistyötoimikunta 27.10.2017 1 Aika 27.10.2017 kello 10:26-12:10 Paikka Kh:n kokoushuone Läsnä Linnamurto Saku hallintojohtaja, puheenjohtaja Nevalainen Paavo jäsen, plm Juko/KTN ry Puputti Seija Jokinen

Lisätiedot

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3582/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3582/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/2016 1 (1) 323 Asianro 3582/02.02.00/2016 Vuoden 2017 talousarvio sekä vuosien 2017-2020 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 454 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 97 05.10.2015. Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03.

Kaupunginhallitus 454 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 97 05.10.2015. Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03. Kaupunginhallitus 454 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 97 05.10.2015 Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03.034/2014 KH 454 Selostus: Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018.

kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2017 1 (5) 769 V 13.9.2017, Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 HEL 2017-009006 T 00 01 01 Päätös Käsittely esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 209 4.12.2017 81 Asianro 2160/02.02.02/2017 Talousarviomuutokset Päätöshistoria Kaupunginhallitus 4.12.2017 209 Va. talousjohtaja Jaana Kuuva

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5119/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5119/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 188 20.11.2017 Kaupunginhallitus 201 27.11.2017 76 Asianro 5119/02.02.00/2017 Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2021 Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely Kunnanhallitus 309 11.12.2017 Kunnanhallitus 14 22.01.2018 Kunnanvaltuusto 9 29.01.2018 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelman käsittely Khall 11.12.2017 309 Vs. taloussihteeri

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017. Yhteistyötoimikunta Rummukainen Henna jäsen, plm Tehy ry. sihteeri

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017. Yhteistyötoimikunta Rummukainen Henna jäsen, plm Tehy ry. sihteeri Yhteistyötoimikunta 01.06.2017 1 Aika 01.06.2017 kello 14:00-15:30 Paikka Kh:n kokoushuone Läsnä Korhonen Juha puheenjohtaja, plm Juko ry Kemppainen Ilkka A. Makkosen vara Nevalainen Paavo jäsen, plm Juko/KTN

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2018. Yhteistyötoimikunta

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2018. Yhteistyötoimikunta Yhteistyötoimikunta 09.11.2018 1 Aika 09.11.2018 kello 09:30-10:55 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Laine Janne kaupunginjohtaja Laine Susanna henkilöstöpäällikkö, esitttelijä Korhonen Juha

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon LIITE 1 Tarkastuslautakunta 8.11.2016 56 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kuntayhtymähallitus 13.10.2016 103 Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon 103 Hallituksen

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2014.

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2014. Kaupunginhallitus 522 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 111 10.11.2014 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 KH 522 Selostus: Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille

Talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 45 04.12.2012 Kaupunginvaltuusto 40 17.12.2012 Kaupunginvaltuusto 46 19.12.2012 Talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille 2013-2016 274/02/021/2012 KH 45 Selostus: Kuntalain

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen:

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen: Kunnanhallitus 210 21.11.2016 Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 418/200/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 210 Kuntalain 110 talousarviosta on

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Tekninen lautakunta 164 03.10.2017 Tekninen lautakunta 177 17.10.2017 Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi 474/02.021/2017 TL 164 Selostus: Savonlinnan

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017. Yhteistyötoimikunta

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017. Yhteistyötoimikunta Yhteistyötoimikunta 11.09.2017 1 Aika 11.09.2017 kello 12:15-13:20 Paikka Kh:n kokoushuone Läsnä Linnamurto Saku hallintojohtaja, puheenjohtaja Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry Nevalainen Paavo jäsen,

Lisätiedot

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 393 Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 65 :n mukaan taloussuunnitelman

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 128 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 24.11.2014 Talousarviopäällikkö Pirjo

Lisätiedot

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut.

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut. Kaupunginhallitus 217 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 44 10.11.2014 Kaupunginhallitus 243 24.11.2014 Kaupunginhallitus 256 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 54 15.12.2014 Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot