Porojen ruokinnan nykytilapalautekyselyn
|
|
- Sanna Siitonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PORUTAKU/RAMK/TUOTANTOALAT Porojen ruokinnan nykytilapalautekyselyn tulokset Raportti Kanniala Venla, Mustonen Janne ja Peteri Jenni
2 1 JOHDANTO Täys- ja väkirehukysely liittyy PORUTAKU - Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt elinknon kehittämishankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on erityisesti kehittää elinknon kannattavuutta, huomioida eläinten hyvinvointiin liittyvät vaatimukset ja mallintaa porojen ruokinnan, tarhauksen ja kuljetuksen hyvät toimintatavat. Kustannustehokkaan ja porojen hyvinvoinnin huomioivan lisäruokintamallin luomiseksi hankkeessa testataan muun muassa erilaisia rehuja ja kartoitetaan olemassa olevia lisäruokintamalleja. Porojen talviaikainen lisäruokinta on nykyisin ylstä koko poronhoitoalueella luonnonlaidunten vähentymisen ja niiden kunnon hkkenemisen takia. Laitumien väheneminen johtuu muiden maankäyttömuotojen kuten metsätalouden, vesistörakentamisen, kaivostoiminnan, turvetuotannon ja turismin sijoittumisesta porojen luontaisille laidunalulle. Lisäruokintakausi alkaa yleensä vuodenvaihteen jälkeen tai kun kaivuolosuhteet vaikeutuvat. Lisäruokinnalla pyritään varmistamaan porojen kunto, välttämään porojen kuolemia ja varmistamaan vasatuotanto. Täys- ja väkirehukyselyn tavoitteena oli selvittää poron täysrehujen käyttöön liittyviä käytännön ratkaisuja, kehitystoivta ja mahdollisia ongelmia. Kysely on osa porojen lisäruokinnan kehittämistyötä. Kysely toteutettiin yhtstyössä Kinnusen Myllyn, Raisioagro:n ja Suomen Rehun kanssa. Kyselyitä jaettiin poro- ja varaisäntien koulutuspäivän yhteydessä 39 kappaletta ja poissaolllle poroisännille lähetettiin postitse 32 kappaletta eli yhteensä 71 kappaletta. Maaliskuun 22. päivä lähetettiin vielä muistutukseksi tekstiviesti, jossa pyydettiin palauttamaan kyselyt huhtikuun loppuun mennessä. Kysymykset ovat muodostettu yhtstyössä Rovaniemen ammattikorkeakoulun vuonna 2009
3 2 aloittanden agrologiopiskelijoiden kanssa ja hyväksytetty hankkeen yhtstyökumppanna toimivilla rehuyrityksillä. Poro- ja varaisäntiä pyydettiin vastaamaan kyselyihin paliskunnan puolesta. Rovaniemen ammattikorkeakoulun toteuttama ja hallinnoima sekä Oulun seudun ammattikorkeakoulun osatoteuttama PORUTAKU- hanke toteutetaan Lapin ELY- keskuksen maaliskuussa 2011 myöntämän Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston rahoituksella.
4 3 KYSELYN TULOKSET Toimitettuihin täys- ja väkirehukyselyihin saatiin vastauksia 32 kappaletta, joista neljä erityisesti poronhoitoon tarkoitetulta poronhoitoalueelta, 15 muualta Lapista ja 13 Pohjois-Pohjanmaalta. Kysely on nähtävissä liitteessä 1. Raportissa esittelemme ja analysoimme kyselyn tulokset kysymys kerrallaan vastauksista koostettuna. Kysymys 1. Ruokitteko poroja maastoon, tarhaan vai sekä että? Jokainen kyselyyn vastaaja ilmoitti poroja ruokittavan tarhaan. Maastoruokinta oli lähes yhtä ylstä. Maastoruokintaa harjoitetaan 23 vastaajan tuloksissa. Alueellisesti maasto- ja tarharuokinnan välillä ollut merkittävää eroa. Vastauksista voidaan päätellä lisäruokintaa harjoitettavan koko poronhoitoalueella sekä tarhaan että maastoon. Kysymys 2. Kuinka paljon syötätte poroille teollista rehua? Entä muuta väkirehua? Päivittäinen/vuosittainen rehunkulutus? Kuinka paljon tämä on kokonaisrehunkulutuksesta (prosenttna kuiva-aineesta)? Vuosittainen teollisen rehunkulutus koko karjalle vaihteli vastauksien mukaan kiloon. Yksi vastaajista ilmoitti yksittäiselle porolle annettavan lisäruokintakaudella 80 kiloa teollista rehua. Keskimäärin poroja ruokitaan puolesta kilosta kiloon päivässä. Vastaukset täysrehun osuudesta kokonaisrehusta vaihtelivat %:n välillä ollen kuitenkin keskimäärin noin puolet. Kyselyiden vastaukset vät olleet keskenään johdonmukaisia. Poron todellisuudessa päivittäin tarvitseman rehuyksikkömäärän ja annettujen lukujen välillä oli muutamissa vastauksissa ristiriita. Ainakin yhden vastauksen perusteella poron ravinnon tarve täyty jääden alle 1,1 ry ja vastaavasti muutamassa vastauksessa ravinnon tarve ylittyy rlusti ollen jopa 2,7 ry.
5 4 Kysymys 3. Mitä teollista rehua (tai muuta väkirehua) syötätte poroille tällä hetkellä, miksi? Oletteko vaihtanut rehumerkkiä, miksi? Vastaajista Raisioagron rehuja käytti 2 vastaajaa, Suomen Rehun rehuja käytti 16 vastaajaa, Kinnusen Myllyn rehuja käytti 13 vastaajaa. Lisäksi yksi vastaaja käytti Suomen Rehun rehua vasoille ja vuoneloille, sekä Kinnusen Myllyn rehua raavaille poroille. Rehumerkkiä oli vaihdettu Raisioagron rehuiksi niiden halvimman hinnan johdosta. Vastaajat, jotka olivat vaihtaneet Suomen Rehun käyttäjiksi, ilmoittivat syyksi hyvän paikallis edustuksen ja saatavuuden sekä rehun terveydelliset vaikutukset ( ripulia, paljehtumisia). Kinnusen Myllyn rehuihin oli vaihdettu halvemman hinnan ja hyvän hinta-laatu suhteen vuoksi. Kysymys 4. Tuotatteko itse käyttämänne porojen väkirehut? Lapissa tuotettiin omia väkirehuja vain yhdessä vastauksessa, Pohjois- Pohjanmaalla kolme vastaajaa ilmoitti väkirehuja tuotettavan itse. Kysymys 5. Ostatteko rehunne säkki- vai irtorehuna vai sekä että? Minkä kokoisissa erissä? Rehuja ostetaan sekä säkssä lavoittain että säkttäin. Pääosa vastaajista (28 kappaletta) käytti pelkästään irtorehua, lisäksi kaksi vastaaja käytti irtorehua ja säkkitavaraa. Vain kaksi vastaaja ilmoitti käyttävänsä vain säkkitavaraa. Irtorehujen erä koko vaihteli kg:n välillä.
6 5 Kysymys 6. Millainen olisi mielestänne paras pakkauskoko? Olisiko tarvetta toimittaa rehua suursäkssä? Kahdeksan vastaajan mielestä suursäkki on tarpeellinen, kahdeksan vastaajaa jätti vastaamasta kysymykseen ja loppujen mielestä suursäkille ollut tarvetta. Yksi vastaaja ilmoitti hyvän pakkauskoon olevan 40 kg, kysnen vastaaja oli jo säkkitavaran käyttäjä. Kaksi vastaajaa ilmoitti 500 kg:n pakkauksen olevan käytännöllinen, toinen hstä toivoi suursäkkejä, mutta toinen vastaaja oli aikaisemmin ilmoittanut suursäkkien olevan tarpeettomia jolloin pakkauksen rakenne jää epäselväksi. Kysymys 7. Onko mielestänne olemassa tarvetta uudenlaisille pakkausmateriaallle? Säänkestävä tms.? Suurin osa vastaajista koe olevan tarvetta uusille pakkausmateriaallle. Kahdeksan vastaajaa kokee kuitenkin olevan tarvetta uusille materiaallle, joista kuusi erikseen mainitsee säänkestävyyden. Yksi vastaaja mainitsee vielä erikseen nostokahvan tarpeen.
7 6 Kysymys 8. Missä ja miten säilytätte täys-/väkirehuja tällä hetkellä? Suurin osa vastaajista, 30 kappaletta, säilyttää rehujaan siilossa tai muuten kiintllä snillä luonnonoloilta suojattuna (varasto, kontti, aitta, laari, lato, karjasuoja, peräkärry). Vain kaksi mainitsee säilytyksen olevan ulkona suojattuna ilmsesti ptteen alla. Toinen edellä mainitusta vastaajasta käytti säkkitavaraa lavoittain tilattuna. Kysymys 9. Onko rehujen jakeluverkosto riittävän kattava? Parannusehdotuksia? Jakeluverkosto koetaan riittäväksi suurimmassa osassa vastauksia. Pohjois- Pohjanmaan alueella yksi vastaaja kokee, ett Raisioagrolla ole riittävää paikallismyyntiä. Samalla alueella koettiin säkkirehujen jakeluverkoston olevan riittämätön yhden vastaajan mielestä. Yhdessä vastauksessa toivottiin lisäksi tilausyhtstyötä tilojen kesken ja toisessa vastauksessa toivottiin tilauksia keskitetysti eri paliskuntiin. Kysymys 10. Jaatteko rehut lumelle, kaukaloon vai johonkin muuhun, mihin? Miten käyttämänne rehu on reagoinut eri sääolosuhtsiin? Rehut jaetaan pääasiassa lumen päälle. Vastaajista 14 jakaa rehut vain lumen päälle, kymmenen vastaajaa jakaa rehuja sekä lumelle että kaukaloon ja viisi jakaa pelkästään kaukaloon. Yksi vastaaja ilmoitti ruokkivansa automaatilla. Lisäksi yksi vastaaja ilmoitti jakavansa rehut silputun säilörehun päälle. Vastaajista suurin osa kokee rehun kastumisen ongelmaksi märällä ja lauhalla ilmalla, jolloin se kastuu ja hajoaa herkästi. Yksi vastaaja kokee sen lisäksi vähentävän syöntiä, eli hkentävän maittavuutta.
8 7 Kysymys 11. Onko mielestänne tarpeen selvittää minkälainen rehu (rakenne, koko) soveltuu parhaiten suoraan lumelle levitettäväksi? Vastaajista 21 eli suurin osa kokee olevan tarvetta lumelle levitettävän rehun jatkokehittämiseen. Erikseen mainittiin rehujen pölyisyys ja ylimääräinen jauhoaines, joita toivottiin vähennettävän. Kysymys 12. Millaiseen tarpeeseen käyttämänne rehu tulee (hätäruokinta, ylläpitoruokinta)? Täysrehut tulivat lähes kaikissa vastauksissa ylläpitoruokintaan ja lisäksi kahdessa vastauksessa mainittiin ylläpitoruokinnan ohella hätäruokinta. Kysymys 13. Mikä on porojenne ruokintakaudenkeskimääräinen pituus ja ajankohta? Ruokintakauden pituus vaihteli vuorokauden välillä. Keskimäärin ruokintakausi kesti vuorokautta. Ruokinkausi vaihteli joulukuun ja toukokuun välillä. Suurin osa vastaajista aloittaa ruokinnan vuoden alusta tammikuussa ja lopettaa huhtikuussa. Kysymys 14. Onko mielestänne tarpeen selvittää tarvitsevatko vasotettavat, matkailu- tai kilpailukäytössä olevat, tai muut erityiset pororyhmät erikoisrehuja? Vastaajista 13 kokee olevan tarvetta selvittää erikoisrehujen tarvetta. Vastaajat antoivat kommentteja joissa mainittiin erikoisrehun tarve kantaville vaatimille ja vielä erikseen mainittiin totutusrehun tarve kantaville vaatimille siirryttäessä tarharuokinnasta luonnonravinnolle. Lisäksi mainittiin tarve elvytysrehulle huonokuntoisille ja nälkiintynlle poroille. Tarvetta koettiin myös hieman
9 8 kilpaporojen ja vasojen rehuille. Vastauksista ilmeni myös epäily rehujen vitamiini- ja kivennäisainepitoisuuksien riittävyydestä. Kysymys 15. Onko raaka-ainden kotimaisuudella tlle merkitystä? Millaista? Täysrehujen raaka-ainden kotimaisuudella koettiin olevan suurta merkitystä. Kotimaisuus koetaan turvalliseksi ja puhtaaksi, sekä työllisyyttä kohentavaksi. Kotimaisuus koettiin imagollisesti tärkeäksi asiaksi: suomalaisille poroille kotimaassa tuotettua rehua. Kysymys 16. Mitkä asiat vaikuttavat rehujen ostopäätökseenne (esim. hinta, maittavuus, saatavuus tai imago)? Hinta on merkittävin ostopäätökseen vaikuttava tekijä, joka mainittiin lähes jokaisessa vastauksessa. Toisena merkittävänä tekijänä pidettiin laatua, johon mielletään myös rehun soveltuvuus poron ruuansulatukselle. Rehujen saatavuus sekä maittavuus koettiin myös tärkeänä ostopäätökseen vaikuttavana tekijänä. Kysymys 17. Kuinka merkittävänä koette täysrehun (tai muun väkirehun) käytön porojenne ruokinnassa? Entä paliskunnassanne? Täysrehun käyttö koetaan erittäin merkittävänä ja tarpeellisena poron ruokinnassa. Kysymys 18. Oletteko teollisten rehujen laatuun? Miksi? Teollisen rehun laatuun ollaan pääsääntöisesti tyytyväisiä. Seuraavissa asioissa koettiin olevan parantamisen varaa: Rehun rakenne liian löyhä
10 9 Pölyhaittoja Rehuerien laadun ja koostumuksen rajut vaihtelut Liian korkea hinta Kysymys 19. Oletteko kohdannut ongelmia teollisen rehun käytössä? Jos olette, niin millaisia? Yli puolet vastaajista kokee täysrehujen käytössä olleen ongelmia. Kahdeksan vastaajaa mainitsee porojen ripulin ongelmaksi. Porojen totuttaminen täysrehuihin erityisesti nälkiintynllä poroilla mainitaan ongelmaksi neljän vastaajan mielestä. Laatu ja sen vaihtelut rehuissa aiheuttavat stsemän vastaajien mielestä ongelmia. Laadulla käsitetään rehun rakenne ja rehuerien raaka-aine suhtden vaihtelut. Yksi vastaaja mainitsi erityiseksi ongelmaksi rehun purkamisen kovalla paineella, joka aiheuttaa pölyisyyttä.
11 10 TULOSTEN YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET Poroja ruokitaan ylsesti sekä tarhaan että maastoon. Ruokinta oli selkeästi ylläpitoruokintaa. Täysrehut muodostavat merkittävän osan porojen ruokinnassa saamasta ravinnosta, keskimäärin noin 50 %. Ruokintakausi on koko poronhoitoalueella noin 110 päivää aikavälillä joulu huhtikuu. Tilattavat täysrehuerät näyttäisivät kyselyn tulosten mukaan riippuvan tilan tarpeesta ja varastointimahdollisuuksista. Rehuja säilytetään pääasiassa suojattuna, siilojen käyttö on hyvin ylstä. Rehumerkkien valintaan vaikuttivat rehujen saatavuus, hinta, laatu sekä poromiesten kokemukset rehun soveltuvuudesta poroille. Täysrehujen hinta koettiin erityisen merkittäväksi tekijäksi. Rehut tilataan pääasiassa irtorehuina, mutta myös säkkitavaralle on tarvetta. Jakeluverkostot koettiin pääasiassa riittäviksi, muutamaa alueellista poikkeusta lukuun ottamatta. Pakkausmateriaalien kehittämiselle koettiin olevan tarvetta, erityisesti toivottiin säänkestäviä (pakkanen, kosteus, aurinko) pakkausmateriaaleja. Pakkauskokoihin ollaan ylsesti tyytyväisiä, mutta lisäksi toivotaan suursäkkejä erityisesti 500 kilogramman koossa. Poromiehet vät ylsesti tuottaneet väkirehuja itse, jolloin täysrehujen tarve korostuu ruokinnassa. Rehut jaettiin pääasiassa lumelle, josta hjastuu tarve kehittää rehun koostumusta paremmin lumelle soveltuvaksi. Erityisesti toivotaan, ett rehu pääse kostumaan ja sen seurauksena murene sekä menetä maittavuuttaan. Poromiehet syöttävät kyselyiden mukaan vaihtelevia määriä rehuja, osa selkeästi yliruokkii ja ainakin yhden vastauksen mukaan poron ravinnontarve täyty ilmoitetun päivittäisen rehumäärän mukaan. Tuloksista näkyy tarve kehittää ja lisätä tietoisuutta lisäruokinnasta. Erikoisrehuille koetaan olevan tarvetta erilaisille pororyhmille. Rehujen raaka-ainden kotimaisuus koetaan
12 11 erittäin merkittäväksi arvoksi ja turvallisuuden takeeksi. Käytettyihin täysrehuihin ollaan pääasiassa tyytyväisiä. Poikkeuksena ovat rehun rakenteellinen laatu ja hinta sekä rehuerien väliset laadunvaihtelut. Tyytyväisyydestä huolimatta yli puolella vastaajista oli ollut ongelmia rehujen kanssa. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää täysrehun käyttöä poronhoitoalueella. Poroisännät valittiin kyselyn kohteeksi vastaamaan paliskuntien puolesta. Kyselyn ohjstus ollut riittävä ja kysymykset vät olleet tarpeeksi selktä. Vastauksista voidaan päätellä, että poro- ja varaisännät vastasivat omista lähtökohdistaan, vätkä koko paliskunnan toimintaan platen. Monen seulan läpi mennessäkään kysymykset vät olleet yksiselittsiä. Siitä huolimatta saatiin arvokasta tietoa täysrehun käytöstä ja porojen ruokinnasta.
13 12 LIITTEET Porojen täys- ja väkirehukysely, sekä saatekirje Liite 1 Taulukko täys- ja väkirehukyselyn vastauksista Liite 2
14 13 Liite 1 Arvoisa poroisäntä! Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt -hanke eli PORUTAKU - hanke pyytää ttä vastaamaan porojen täys- /väkirehu- ja ruokintateknologia-kyselyihin. Kyselyistä saatavat tiedot jäävät PORUTAKU hankkeen käyttöön ja niitä tullaan hyödyntämään lisäruokinnan ja talvitarhauksen kehittämisessä. Porojen täys-/väkirehu-kyselystä saatavista vastauksista tehdään kooste kolmelle hanketta rahoittavalle poronrehun valmistajalle. Ruokintateknologia-kysely on osa Rovaniemen ammattikorkeakoulun agrologiopiskelija Janne Mustosen ruokintateknologiaan liittyvää opinnäytetyötä. Mikäli kyselyn perusteella löytyy lisätiedon tarvetta, ottaisimme mielellämme thin myös puhelimitse yhteyttä. Kyselylomakkeet on esitelty ja jaettu poroisäntien koulutuspäivillä Osallistujalistan perusteella poissaolllle poroisännille kyselyt lähetetään postitse. Kirjeen mukana tulee palautuskuori, josta postimaksut on valmiiksi maksettu. Toivomme vastauksia mennessä. Kiitos vastauksestanne! Ystävällisin tervsin: Karoliina Majuri, Projektisuunnittelija, Rovaniemen ammattikorkeakoulu Janne Mustonen, agrologiopiskelija, Rovaniemen ammattikorkeakoulu.
15 1 Liite 1 Porojen täysrehu/väkirehu-kysely poroisännille Kysely on osa Porutaku-hankkeen porojen lisäruokinnan kehittämistyötä. Kysely toteutetaan yhtstyössä Kinnusen Myllyn, Raisioagro Oy:n ja Suomen Rehun kanssa. Olen kiinnostunut poron ruokinnan kehittämisestä ja alan uudesta tiedosta. Nimi: Osoite: Puh: Sähköposti: Paliskunta: Vastaukset käsitellään nimettömänä. Osoitetietoja käytetään vain porotalouden, koulutuksen ja elinknon sisäisessä viestinnässä. 1. Ruokitteko poroja maastoon, tarhaan vai sekä että? 2. Kuinka paljon syötätte poroille teollista rehua? Entä muuta väkirehua? Päivittäinen/vuosittainen rehunkulutus? Kuinka paljon tämä on kokonaisrehunkulutuksesta (prosenttna kuiva-aineesta)? 3. Mitä teollista rehua (tai muuta väkirehua) syötätte poroille tällä hetkellä, miksi? Oletteko vaihtanut rehumerkkiä, miksi? 4. Tuotatteko itse käyttämänne porojen väkirehut? 5. Ostatteko rehunne säkki- vai irtorehuna vai sekä että? Minkä kokoisissa erissä?
16 2 6. Millainen olisi mielestänne paras pakkauskoko? Olisiko tarvetta toimittaa rehua suursäkssä? 7. Onko mielestänne olemassa tarvetta uudenlaisille pakkausmateriaallle? Säänkestävä tms.? 8. Missä ja miten säilytätte täys-/väkirehuja tällä hetkellä? 9. Onko rehujen jakeluverkosto riittävän kattava? Parannusehdotuksia? 10. Jaatteko rehut lumelle, kaukaloon vai johonkin muuhun, mihin? Miten käyttämänne rehu on reagoinut eri sääolosuhtsiin? 11. Onko mielestänne tarpeen selvittää minkälainen rehu (rakenne, koko) soveltuu parhaiten suoraan lumelle levitettäväksi? 12. Millaiseen tarpeeseen käyttämänne rehu tulee (hätäruokinta, ylläpitoruokinta)? 13. Mikä on porojenne ruokintakaudenkeskimääräinen pituus ja ajankohta?
17 3 14. Onko mielestänne tarpeen selvittää tarvitsevatko vasotettavat, matkailu- tai kilpailukäytössä olevat, tai muut erityiset pororyhmät erikoisrehuja? 15. Onko raaka-ainden kotimaisuudella tlle merkitystä? Millaista? 16. Mitkä asiat vaikuttavat rehujen ostopäätökseenne (esim. hinta, maittavuus, saatavuus tai imago)? 17. Kuinka merkittävänä koette täysrehun (tai muun väkirehun) käytön porojenne ruokinnassa? Entä paliskunnassanne? 18. Oletteko teollisten rehujen laatuun? Miksi? 19. Oletteko kohdannut ongelmia teollisen rehun käytössä? Jos olette, niin millaisia? Kiitos vastauksestanne!
18 Porojen täysrehu/väkirehu-kysely poroisännille Liite Porojen ruokinta 2. Teollisen rehun kulutus Tarha Maasto kg /vuosi kg /pvä % Muuta (koko karja tai poro) (koko karja tai poro) 3. Käytettävä täysrehu VARSINAINEN PORONHOITOALUE Vastaaja 1 x x Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly Vastaaja 2 x x 70 Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly Vastaaja 3 x x 0,7/poro Poro-Elo, Suomen Rehu Vastaaja 4 x x ,7 40 Poro-Elo 2, Suomen Rehu MUU LAPPI Vastaaja 1 x Kuivahnää n 200 kg/pv, säilörehua vapaasti saatavilla Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly Vastaaja 2 x 80 Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly Vastaaja 3 x x Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly Vastaaja 4 x Poro-Elo I, Suomen Rehu Vastaaja 5 x 1 50 Poro-Elo I, Suomen Rehu + melassilke Vastaaja 6 x x 0,5 Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly Vastaaja 7 x x 1 65 Poro-Elo I, Suomen Rehu Vastaaja 8 x 1-1,5 Poro-Elo I, Suomen Rehu Vastaaja 9 x 1 Poro-Elo, Suomen Rehu Vastaaja 10 x x Pyöröpaaleja 70 kpl Poro-Elo, Suomen Rehu Vastaaja 11 x x Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly Vastaaja 12 x x Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly Vastaaja 13 x Suomen Rehu vasoille ja vuoneloille, Kinnusen rehu raavaille poroille Vastaaja 14 x x Poro-Elo I Vastaaja 15 x x 1 Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly POHJOIS-POHJANMAA Vastaaja 1 x Poron-Herkku, Rehuraisio Oy Vastaaja 2 x x Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly Vastaaja 3 x x Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly Vastaaja 4 x x Poro-Elo I, Suomen Rehu Vastaaja 5 x x 1/poro 33 Poron-Herkku, Rehuraisio Oy Vastaaja 6 x x 1/poro 60 Poro-Elo I, Suomen Rehu Vastaaja 7 x x 70 Poro-Elo, Suomen Rehu Vastaaja 8 x x Poro-Elo, Suomen Rehu Vastaaja 9 x x ,7/poro Poro-Elo 2, Suomen Rehu Vastaaja 10 x x 0,5-0,6 / poro 80 Poro-Elo, Suomen Rehu Vastaaja 11 x x Poro-Elo, Suomen Rehu Vastaaja 12 x x 1/poro Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly Vastaaja 13 x Tähtiporo Artic, Kinnusen Mylly
19 4. Itsetehty väkirehu 5.Ostettava rehuerä ja pakkauskoko 6a. Onko suursäkille tarvetta 6b. Paras pakkauskoko 7. Onko tarvetta uudenlaiselle 8. Väkirehun säilytys 9. Jakeluverkoston riittävyys 10 a. Mihin rehu Kokemukset (mahdollisesti useammassa erässä) pakkausmetriaalille? lumi kaukalo vaihdettu edullisempaan lava kerrallaan 40 kg säkssä kyllä 40 kg säkki säänkestävä ulkona suojattuna riittävä x kg irtona tarvetta siilo riittävä x x helpoimmin saatavilla kg irtona tarvetta lato riittävä x 5000 kg irtona kyllä säänkestävä/ nostokahva siilo/ lato riittävä/ toivotaan tilaus yhtstyötä x kg irtona tarvetta rehusiilo, huone riittävä x x 3000 kg irtona tarvetta varasto, lato riittävä x kg irtona tarvetta irtorehusiilo riittävä hyviä kokemuksia kg irtona kyllä siilo riittävä x osa tuotetaan itse kg irtona kyllä on tarvetta siilo ladossa riittävä x x kg irtona tarvetta rehusiilo, suursäkki riittävä x kg irtona rehusiilo riittävä x ole vaihtanut 4000 kg irtona kyllä tarvetta lato, laari riittävä x 3000 kg irtona, keväällä säkssä tarvetta rehusiilo riittävä x muista rehuista tullut paljehtumisia säkssä (40 kg) tarvetta peräkärry riittävä x x vaihtanut halvempaan kg irtona pakkasen kestävä ulkona suojattuna riittävä x x vaihtanut halvempaan kg irtona tarvetta halli, laari riittävä x x kg irtona rehuvarasto x ole vaihtanut 6000 kg irtona rehusiilo riittävä x vaihtanut parhaimpaan hinta-laatu-suhteeseen kg irtona tarvetta lato, laari riittävä/ keskitetysti eri paliskuntiin x x halvin rehu osa tuotetaan itse 8000 kg erissä irtona säänkestävä rehusiilo riittävä x x kg irtona tarvetta varasto riittävä x kg irtona tarvetta rehusiilo riittävä x vaihdettu ripulin vuoksi 6000 kg irtona merikontti riittävä x Vaihdettu halvempaan kg erissä irtona kyllä on tarvetta lato riittävä x kg erissä irtona tarvetta siilo x osa tuotetaan itse kg erissä irto ja säkki 500 kg säkki säänkestävä karjasuoja riittävä irtorehun osalta, säkkirehujen x x 9000 kg irtona rehusiilo riittävä x x 18000/30000 kg erät irtona rehusiilo, kontti x vaihdettu, toisella toimittajalla ole paikallismyyntiä kyllä irtona (irtorehu on hyvä) tarvetta siilo Raisiolta puuttuu paikallismyynti x vaihdettu ripulin vuoksi, kun syötössä kostta rehupaaleja irtona kyllä säänkestävä siilo, aitta riittävä x 6000 kg erissä irtona kyllä ( kg) 500 kg säkki siilo riittävä x kg erissä irtona varasto riittävä x x
20 jaetaan 10 b. Miten rehu reagoi sääoloihin 11. Selvitystarve 12. Rehun tarve 13. Ruokintakauden pituus Ruokintakauden ajankohta jokin muu päivää 14. Erikoisrehuselvitys tarve 15. Kotimaisuuden merkitys 16. Ostopäätökseen vaikuttavat tekijät 17. Väkirehun merkitys kastuu märällä on ylläpito 130 joulu-toukokuu kyllä on merkitystä hinta, maittavuus, saatavuus merkittävä kastuu märällä on ylläpito 100 joulukuu- on merkitystä hinta merkittävä kastuu märällä on ylläpito 90 on merkitystä erittäin merkittävä kastuu märällä on ylläpito/hätäruokinta 150 joulu-huhtikuu kyllä on merkitystä maittavuus ja energian saanti, soveltuvuus porolle merkittävä pakkasella toimii lumelle, keväällä kastuu on ylläpito 140 joulu-huhtikuu kyllä on merkitystä tärkntä, että ruoansulatukselle oikea ja täyttää energiatarpeen erittäin merkittävä ylläpito 100 tammi-maaliskuu on merkitystä hinta ja maittavuus erittäin merkittävä x, automaatti ylläpito/hätäruokinta 90 tammi-maaliskuu ole merkitystä hinta-laatusuhde merkittävä on merkitystä (kotimainen turvallista, plussakelillä kostuu on ylläpito 120 tammi-huhtikuu kyllä työllistävä vaikutus kotimaassa) rehun laatu ja aikaisemmat kokemukset merkittävä on ylläpito tammi-huhtikuu koostumus poroille oikea erittäin merkittävä märällä kelillä kostuu on ylläpito 100 tammi-huhtikuu hinta ja maittavuus erittäin merkittävä on ylläpito 150 joulu-huhtikuu on merkitystä (kotimaisuus tärkeää, puhdasta ja valvottua, ulkomaisessa raakaaineessa tautiriski) hinta-laatusuhde erittäin merkittävä ylläpito joulu-huhtikuu on merkitystä (tietää mistä raaka-aine on peräisin) laatu ja saatavuus erittäin merkittävä ylläpito hinta erittäin merkittävä kostealla säällä hajoaa nopeasti ylläpito joulu-huhtikuu ole merkitystä hinta ja aikaisemmat kokemukset erittäin merkittävä suojasäällä rakeet hajoaa ylläpito 120 tammi-huhtikuu on merkitystä (ehdottomasti kotimaista) hinta, saatavuus, maittavuus, imago on merkitystä (tieto mistä raaka-aine tulee, on ylläpito 150 tammi-toukokuu kyllä turvallisuus) hinta, saatavuus, maittavuus erittäin merkittävä on 120 tammi-huhtikuu on merkitystä (suomalaisille poroille kotimaassa tuotettua rehua) hinta merkittävä kosteus joskus ongelma on ylläpito on merkitystä (parempi olisi olla kotimaista) hinta ja maittavuus merkittävä säilyttää hyvin raksuuden ylläpito kyllä on merkitystä hinta ja laatu erittäin merkittävä kastuessa rehu menee pilalle on ylläpito tammi-huhtikuu (alku) kyllä on merkitystä (tieto, että rehu on turvallista) hinta, maittavuus erittäin merkittävä kyllä (vasoville on ( jauhoainesta) ylläpito 100 tammi-huhtikuu (puoliväli) siirtoruokinta) on merkitystä hinta, soveltuvuus säilörehun kanssa merkittävä tarpeellinen osa ylläpito 90 tammi-maaliskuu on merkitystä hinta ruokinnassa talvikautena hyvin kastu on ylläpito kyllä on merkitystä hinta, laatu merkittävä lauhalla ilmalla hajoaa herkästi on ylläpito 100 tammi-huhtikuu kyllä (nälkiintynyt,huonosyöntise lle) on merkitystä (varma kotimainen) hinta, terveellisyys, helppous merkittävä on (pölyisyys) ylläpito 80 helmikuu-toukokuu (alku) ole merkitystä hinta, laatu merkittävä reagoi ylläpito 120 joulu-huhtikuu (puolet välit) on merkitystä (tietää laadun) hinta, laatu erittäin merkittävä ylläpito x, silputun rehun päälle on ylläpito 100 laatu kyllä (kantavat, vasat, vitamiineja/kivennäisiä on ylläpito 120 joulu-huhtikuu rehussa tarpeeksi?) ole merkitystä laatu, hinta erittäin merkittävä kyllä (kilpaporot, sulavuus, on merkitystä (tietää mitä poroille antaa, kostealla ilmalla hajoaa, syöntiä on ylläpito 100 joulu-huhtikuu energiamäärät, maittavuus) ulkomaine mahdollisesti gm; riskit) hinta, maittavuus erittäin merkittävä reagoi ylläpito tammi-huhtikuu (puolet välit) on ylläpito 120 tammi-huhtikuu kyllä (huonokuntoiset) on merkitystä (kotimainen aina parempi) maittavuus, hinta, saatavuus merkittävä
21 18. Tyytyväisyys teollisen rehun laatuun 19. Onko ongelmia rehun käytössä, jos niin millaisia?, hinta liian korkea, hinta liian korkea, hinta liian korkea ripuli ripuli/paljehtuminen/ liika valkuaisen saanti säilörehun kanssa ripuli osittain, ruoansulatusongelmia ja hkkokuntoiset kuntoutuvat nopeasti kyllä, tehtailta tulevissa erissä eroja, koostumus paperilla sama, laatu silti vaihtelee, erän vaihdosta ripulia n. 5 pv kyllä, edellisen rehun koostumus vaihteli suuresti koko ruokintakauden, esiintyi ripulia (rehu x) kyllä, jos ruokkii ainoastaan teollisella rehulla kyllä, laatu vaihtelee osittain, rakeen koko joskus liian löyhä;rae kyllä, porot tuodaan tarharuokintaan, silloin muutos liian hajoaa ja on pölyhaittaa jyrkkä, jolloin esiintyy ripulia ja turvotusta, porot pysyy aika hyvin kunnossa osittain, vuoden vaihteen jälkeen z rehun laatu/koostumus vaihdellut rajusti, porot tervtä kyllä, porojen täyttyminen, ripuli kyllä kyllä, alkutotuttelu vaatii huolellisuutta osittain, irtorehun pöly saattaa aiheuttaa tukehtumista kyllä, rehun pölyisyys kyllä, rehuerien laatuerot, viljojen sekoitussuhde muuttunut, raaka-ainden korvaaminen kyllä, rehulla y aikaisemmin ripulia, uskalla antaa tarpeellista määrää osittain, porot hyväkuntoisia, sairauksia osittain, kuormanpurussa rakeet mureni jauhoksi kyllä, aikaisemmin imeytymishäiriöitä kyllä, liian suuri laadun vaihtelu, ilmoitetut raja-arvot % tuoteselostessa kyllä, totutusvaiheessa ongelmia, poroilla "hökimistä" jos liikaa syövät rehua osittain, hinta-laatusuhde, ravintoarvot kyllä, rehuautot purkavat liian kovalla paineella kuorman, jolloin rehu pölyyntyy kyllä, ongelmia nälkiintyneen/huonokuntoisen poron ruokinnassa, tokene rehulla ruokintakuntoon
Porotalouden ruokintateknologiat. Janne Mustonen
Porotalouden ruokintateknologiat Janne Mustonen Porotalouden ruokintateknologiat selvitys Työn tilaaja Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt elinkeinon kehittämishanke/porutaku
TARHAUSINFO. Rehut ja rehujen määrä
PORUTAKU HANKE Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt TARHAUSINFO Rehut ja rehujen määrä Rovaniemellä 6.2.2012 Veikko Maijala Porotalous on yritystoimintaa Poronhoito
Porojen lisäruokinnan hyvät käytännöt
PORUTAKU HANKE Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt Porojen lisäruokinnan hyvät käytännöt Rovaniemi 20.11.2013 Veikko Maijala Kuva Veikko Maijala Porotalous on
Porojen lisäruokinnan logistiikka. Janne Mustonen
Porojen lisäruokinnan logistiikka Janne Mustonen Talvinen lisäruokinta Tapahtuu maastossa tai tarhassa Päämääränä porojen elättäminen talven yli ja vasatuoton varmistaminen Porojen lisäenergian tarpeeseen
Poron ruokinnan ja tarhauksen ABC
hanke 2009-2011 www.poroverkko.wikispaces.com Anna-Leena Jänkälä: Poron ruokinnan ja tarhauksen ABC Paliskuntain yhdistys Yleistä ruokinnasta Harjoitetaan yleisesti poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa
Säilörehu poron karkearehuna - tuloksia ruokintakokeesta
PORUTAKU HANKE Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt Säilörehu poron karkearehuna - tuloksia ruokintakokeesta Sodankylässä 27.9.2012 Veikko Maijala Porotalous on
SÄILÖREHUN VILJELY -INFO
PORUTAKU HANKE Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt SÄILÖREHUN VILJELY -INFO Säilörehun riskitekijöitä poron ruokinnassa Apukassa 16.8.2012 Veikko Maijala 2 Porotalous
POROJEN OSAVUOTINEN TARHAUS. Yhteenveto vuosilta 2008-2010
POROJEN OSAVUOTINEN TARHAUS Yhteenveto vuosilta 2008-2010 KOMEA HIRVAS PORONHOITOALUE PORONHOIDOSTA JA TARHAUKSESTA Poronhoitolaki määrittelee poronhoitoalueen Paliskuntia 56 kpl Poronomistajia n. 4650
Säilörehu poron karkearehuna - tuloksia hankkeen ruokintakokeista
PORUTAKU HANKE Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt Säilörehu poron karkearehuna - tuloksia hankkeen ruokintakokeista Rovaniemi 20.2.2013 Veikko Maijala Porotalous
Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna 2018 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 19.3.2019 Ruokintapöydällä tänään Millaisilla rehuilla maitoa tuotettiin vuonna 2018 ja erot edellisvuoteen? Säilörehun
Ruokinnan teemavuodesta nuorkarjan teemavuoteen. Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
Ruokinnan teemavuodesta nuorkarjan teemavuoteen Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto Esityksen sisältö: Millä eväillä maito tuotettiin vuonna 2013 ja erot edellisvuoteen? Ruokinnan eroja tilakoko-
Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna 2017 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 27.3.2018 Ruokintapöydällä tänään ProAgrian ruokintapalvelujen peitto Millaisilla rehuilla tuotettiin vuonna 2016 ja
Hyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä
Hyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä Maarit Kärki MTT Ruukki Vasikan ensimmäisiin kuukausiin kannattaa panostaa, sillä sen vaikutukset näkyvät eläimen koko elinkaaren ajan. Olosuhteet ja hyvinvointi Rehut
Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna 2016 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 29.3.2017 Ruokintapöydällä tänään ProAgrian ruokintapalvelujen peitto Millaisilla rehuilla tuotettiin vuonna 2016 ja
ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU Porutaku hanke, Merja Mattila
POROYMPÄRISTÖ ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU Porutaku hanke, Merja Mattila POROYMPÄRISTÖ Poroympäristö Poron kannalta tila, ravintoa, rehua, rauhaa Poronhoidon kannalta tila harjoittaa elinkeinoa, erään
POROTALOUDEN LOGISTIIKKASELVITYS
POROTALOUDEN LOGISTIIKKASELVITYS Rovaniemen ammattikorkeakoulu PORUTAKU Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt hanke 6.8.2012 1 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 LOGISTIIKKA...
Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla
Lumen 1/2017 ARTIKKELI Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla Päivi Honka, FM, tuntiopettaja, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu
Kaikki meni eikä piisannutkaan
NurmiArtturi -hanke Säilörehun kustannuksien vaikutus ruokintaan NurmiArtturi-tiloilla 5.12.2013 Kaikki meni eikä piisannutkaan 2 1 Joskus rehun tarjonta ylitti syöntikyvyn 3 Hävikit varastossa 4 2 Hävikit
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko
Poronhoito muuttuvassa ympäristössä
Poronhoito muuttuvassa ympäristössä 13.11.2014 Mari Väänänen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL/ Kuvagalleria POROT-hanke Maankäytön suunnittelua palvelevan porotalouden paikkatietokannan rakentaminen
Mahdollisten Green Care - toimijoiden lähtökohdat ja kiinnostus toimialan kehittämiseen Etelä- Pohjanmaalla
Mahdollisten Green Care - toimijoiden lähtökohdat ja kiinnostus toimialan kehittämiseen Etelä- Pohjanmaalla MMM Maria Suomela, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Green Care-toiminnasta terveyttä, hyvinvointia
Ruokintastrategian vaikutus nurmenviljelyyn
Ruokintastrategian vaikutus nurmenviljelyyn Tuija Huhtamäki & knit Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talviseminaari 8.1.2016 Mikä on tärkein säilörehun laatutekijä? D-arvo Kuiva-ainepitoisuus Arvosana Syönti-indeksi
Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014
1 Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 Outi Hohti, viestintäpäälikkö S-ryhmän marketkauppa Twitter: @hohti Kotimaisuus S-ryhmän marketkaupassa
Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna 2015 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 5.4.2016 Tarjolla tänään: Millaisilla rehuilla tuotettiin vuonna 2015 ja erot edellisvuoteen? Poikkeuksellisen kesä
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko
Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta
Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta Pohjois- Suomen Nurmipäivät 12.1.2012 Mitä kuluttajat odottavat? 2 12.1.2012 Ostopäätöksiin vaikuttavat
Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia
Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia LÄHELTÄ JA LUOMUA, Seinäjoki 30.11.2016 Projektipäällikkö Leena Viitaharju 2.12.2016 1 Esityksen sisältö: Taustaa: Luomun käyttö
Poron talvitarhaus ja kunnon arviointi
PORUTAKU HANKE Poron lisäruokinnan, talvitarhauksen ja elävänä kuljettamisen hyvät käytännöt Poron talvitarhaus ja kunnon arviointi Rovaniemellä 6.2.2012 Eläinlääkäri Tuija Hukkanen 2 3 Tarhan sijoittaminen
Mikäli haluatte vastata kyselyyn netin kautta, kyselylomake löytyy osoitteesta: VAMMAISTEN KULJETUSPALVELUKYSELY
ASIAKASPALAUTEKYSELY VAMMAISTEN KULJETUSPALVELUISTA Hyvä taksin tai invataksin käyttäjä, Hämeenlinnan kaupunki, Janakkalan ja Hattulan kunnat sekä Kanta-Hämeen Aluetaksi selvittävät asiakkaiden tyytyväisyyttä
Poimintoja Sanomalehti opetuksessa -kyselystä
Poimintoja Sanomalehti opetuksessa -kyselystä Sanomalehtien Liiton sanomalehti opetuksessa -kysely opettajille Kartoitimme Sanomalehtien Liitossa opettajien kokemuksia sanomalehden opetuskäytöstä, Sanomalehtiviikosta
Rehukustannusten hallinta on taitolaji. ProAgria Etelä-Suomi Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous
Rehukustannusten hallinta on taitolaji ProAgria Etelä-Suomi Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous Mistä muodostuvat turhat rehukustannukset? Pilaantuneesta rehusta Maittamattomasta rehusta
Säilörehun tuotantokustannus
Nurmentuotantokustannus NurmiArtturi-hankkeen tuloksia 12.10.16 Nurmesta tulosta Säilörehun tuotantokustannus Merkittävässä osassa maidontuotannon kustannuksia ja tulosta energiasta 30 70 % säilörehusta
Kuluttaja ostopäätöksen edessä
Kuluttaja ostopäätöksen edessä Annikka Marniemi Elintarvike- ja ravitsemusasiantuntija, ETM Kuluttajaliitto Suomalaisen broilerituotannon vahvuudet -seminaari 16.11.2011 Ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä
Taustatietoa sianlihan kulutuksesta
Taustatietoa sianlihan kulutuksesta Suomalaiset syövät n. 35 kg/hlö porsaanlihaa vuodessa. Porsaanliha edustaa n. 50 % lihan kokonaiskulutuksesta. Vain ¾ talouksista osti v 2009 kuluttajapakattua tuoretta
KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja!
KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE Hyvä vastaaja! Opiskelen Therapeia-säätiön ja Helsingin Psykoterapiayhdistyksen yhteistyössä toteuttamassa 4- vuotisessa psykoanalyyttisen paripsykoterapian
Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu
Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu Tavoitteet Taustalla tarve saada kattava arvio haasteen onnistumisesta Tukee alkanutta strategiatyötä Arviointia lähestytään prosessiarvioinnin kautta pyritään
III. Onnistunut täydennys ruokintaan KRONO KRONO KRONO KRONO. Tasapainoinen ruokinta kotoisten rehujen laadun mukaan
KRONO I KRONO II KRONO III KRONO IV Onnistunut täydennys ruokintaan Tasapainoinen ruokinta kotoisten rehujen laadun mukaan Krono I, II, III ja IV -täysrehut Krossi 125 Top ja Krono 135 Top -puolitiivisteet
Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia
Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri
Herne lisää lehmien maitotuotosta
Liite 13.6.2005 62. vuosikerta Numero 2 Sivu 6 Herne lisää lehmien maitotuotosta Seppo Ahvenjärvi, Aila Vanhatalo ja Seija Jaakkola, MTT Märehtijät saavat herneestä hyvin valkuaistäydennystä silloin, kun
Turun Seudun Yksinhuoltajat ry KaMu-projekti projektikoordinaattori Marika Huurre p: 044-5757 696 e-mail:kamuturku@luukku.com PERHEEN TAUSTATIEDOT
PERHEEN TAUSTATIEDOT NIMI (LAPSEN): OSOITE: IKÄ: ASUINALUE: PUHELIN: HUOLTAJA: E-MAIL: HARRASTUKSET: KOTIELÄIMET: ALLERGIAT: MUUTA HUOMIOITAVAA/TOIVEITA: OPISKELIJAN TAUSTATIEDOT NIMI: OSOITE: IKÄ: ASUINALUE:
Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake
Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake 1 (11) VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY VÄSTERVIKIN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Triventus Wind
Kettujen ravinnontarve kasvatuskaudella lyhyt oppimäärä. Tapio Hernesniemi Turkistuotannon lehtori
Kettujen ravinnontarve kasvatuskaudella lyhyt oppimäärä Tapio Hernesniemi Turkistuotannon lehtori Säästöä rehussa Rehu on suurin kustannuserä nahan tuotannossa Rehun menekki vaihtelee välissä 140-170 kg/tuotettu
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.12.2014 Pori Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa
Mikrolevät lypsylehmien valkuaisrehuna
Mikrolevät lypsylehmien valkuaisrehuna Tohtorikoulutettava ProAgria Maitovalmennus 4.9.2015 Scandic Park Helsinki 1 Puhetta mikrolevistä Mitä ne ovat? Miksi mikrolevistä pitäisi olla kiinnostunut? Tutkiiko
Aperehuruokinnan periaatteet
Aperehuruokinnan periaatteet Lehmien kaikki rehut sekoitetaan keskenään Seosta annetaan vapaasti Lehmä säätelee itse syöntiään tuotostasoaan vastaavaksi Ummessa olevien ja hiehojen ruokintaa pitää rajoittaa
Tankki täyteen kiitos!
Tankki täyteen kiitos! Tutkitusti enemmän maitoa aidolla Pötsitehosteella Mainio-Krossi ja Aimo-Krossi -täysrehut Oiva-Krono Top ja Puhti-Krossi Top -puolitiivisteet Tehosta rehun reittiä valkuaispitoiseksi
Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014
Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET
Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa
Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden huoltajille
Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.
Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.2016 Jokke Eljala Sisällysluettelo Tiivistelmä päälöydöksistä 3-11 Toiveet kuntapuolelta
Loppusuoralta kiertoon poroteurasjätteen hyövyntäminen. Karoliina Majuri ja Kirsi Muuttoranta
Loppusuoralta kiertoon poroteurasjätteen hyövyntäminen Karoliina Majuri ja Kirsi Muuttoranta Mistä aiomme puhua? 1) Poroteurastamo? 2) Mitä jätettä ja miten paljon? 3) Miten ne säilötään? 4) Miten ne nyt
KYSELY HEVOSTEN OMISTAJILLE KEVÄT 2005 RAPORTTI
Etelä-Savon koulutuksen kuntayhtymä KYSELY HEVOSTEN OMISTAJILLE KEVÄT 2005 RAPORTTI Haukivuori, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Puumala, Rantasalmi, Ristiina, Suomenniemi
Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA
Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA 19.11.2012 HYVÄ VASTAANOTTAJA Opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan yksikössä sairaanhoitajan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Teen opinnäytetyönäni
ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008
Sivu 1(8) ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 ProCountor tutki syyskuun alussa asiakkaittensa tyytyväisyyttä ProCountor-ohjelmistoon sekä Helpdesk-palveluun. Asiakaskyselyyn vastasi 179 käyttäjää.
ProTuotos-karjojen rehustus vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
ProTuotos-karjojen rehustus vuonna 2011 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto Esillä tänään: Mitä kuuluu KarjaKompassille? Millä eväillä maito tuotettiin vuonna 2011 ja erot edellisvuoteen? Ruokinnan
Nurmirehujen tuotantokustannuksiin vaikuttavat tekijät
Nurmesta Tulosta -hanke Nurmirehujen tuotantokustannuksiin vaikuttavat tekijät Nurmex-tietoisku 16 Marita Jääskeläinen ProAgria Etelä-Pohjanmaa Säilörehun tuotantokustannus Merkittävässä osassa maidontuotannon
Märehtijä. Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä 29.3.2012. Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus.
Märehtijä Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus Pötsin ph Ruokinta Väkevyys Arja Korhonen Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä Tutkimus tehty MTT Maaningan tutkimuskoeasemalla
Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille
Asiakastyytyväisyyskysely työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely Kysely lähetettiin 190 työnantajalle, joista 93 vastasi. Etelä-Karjalan alueelta vastauksia 36 kpl, Kymenlaakson alueelta 54 kpl. Anonyymeja
LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS
V a s i k a s t a p i h v i k s i LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS TEHOKKAAT REHUT, TERVEET ELÄIMET. Rehuraisio Tehokas ruokinta parantaa kannattavuutta Tehokas ruokinta lyhentää lihanaudan kasvatusaikaa ja eläimet
Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa
Kysely huoltajille 2019 Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden
RASVAHAPPOKOOSTUMUSEROISTA MAIDOISSA
RASVAHAPPOKOOSTUMUSEROISTA MAIDOISSA IHMISEN PARHAAKSI LUOMUSEMINAARI 30.9.2016 AILA VANHATALO Kuva: Jarmo Juga MAITO JA MAITORASVA qmaito q tärkeä valkuaisen ja kalsiumin lähde q myös rasvan lähde 45
Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019
August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 019 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN AUGUST-KODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET.1 Fyysiset ja aineelliset olosuhteet..
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 9.10.2014 Tampere Lähiruoka on bisnes! 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon
Sinivalkoinen jalanjälki. Kampanjatutkimus
Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 1. Mitkä tekijät vaikuttavat kuluttajien ostopäätöksiin? 2. Mikä on suomalaisuuden merkitys ostopäätöksissä? 3. Mikä on suomalaisten
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.11.2014 Rovaniemi Omavarainen Lappi 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon
Herne-viljasäilörehu lehmien ruokinnassa. Jarmo Uusitalo
Herne-viljasäilörehu lehmien ruokinnassa Jarmo Uusitalo Herne-viljasäilörehu seosrehun raaka-aineena - lisää kuiva-aineen syöntiä yli 2 kg verrattuna yksinomaan nurmirehua karkearehuna käytettäessä - palkokasvit
Kysely palvelusetelipalveluiden tuottajille 2016
Kysely palvelusetelipalveluiden tuottajille 2016 Polycon Oy toteutti helmikuussa 2016 palse.fi -portaalin käyttäjille kohdistetun kyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää palveluntuottajien kokemuksia
Miltä näytti ruokinta v ProAgria-tietojen valossa? Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
Miltä näytti ruokinta v. 2014 ProAgria-tietojen valossa? Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 15.4.2015 Tarjolla tänään: Millä eväillä maito tuotettiin vuonna 2014 ja erot edellisvuoteen? Tuotostietoja
Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste. 3/23/2018 Poron omistajat trk
Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste Mitkä ovat mielestänne poronhoidon tarjoamat tärkeimmät mahdollisuudet ja hyödyt Suomelle? Valitkaa seuraavista vaihtoehdoista enintään kolme:, valittujen
Lypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta. Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014
Lypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014 19.12.2014 1 Tausta: poikimisen jälkeinen energiatase Ummessaolevan lehmän energiantarve noin 90 MJ
Vesiruton käyttö rehuksi Hilkka Siljander-Rasi ja Anna-Liisa Välimaa
Elodea-hanke Vesiruton käyttö rehuksi Hilkka Siljander-Rasi ja Anna-Liisa Välimaa Luonnonvarakeskus Vesirutto rehuna Kenttä- ja laboratorioanalyysien tulokset Kuusamojärvi, Toranki ja Yli-Kitka Valuman
Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä
Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä KTM Leena Viitaharju ja HTM Susanna Määttä leena.viitaharju@helsinki.fi, susanna.maatta@helsinki.fi 11.6.2014
Lypsykarjatilan seosreseptin suunnittelu. Mustiala Heikki Ikävalko
Lypsykarjatilan seosreseptin suunnittelu Mustiala Heikki Ikävalko Lypsykarjatilan seosruokintamuodot Seosruokinta Suomessa pohjautuu kahteen menetelmään Täydennetty seosruokinta (PMR) Seosruokinta (TMR)
Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin. Mikko J. Korhonen Valio
Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin Mikko J. Korhonen Valio Pohjois-Suomi on maitoaluetta 22 % Maitomäärä nousussa 500000 Pohjois-Suomi 495000 490000 485000 480000 475000 470000
Säilörehusta tehoja naudanlihantuotantoon
Säilörehusta tehoja naudanlihantuotantoon Hämäläinen lihanauta ja lammas 10.04.2013, Mustiala Katariina Manni, Koulutusvastaava, lehtori Säilörehu osa naudanlihantuotannon kannattavuutta Ruokinnallinen
3. Sopimuksen toimeenpano (toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi)
Liite 1. Sivu 1 (5) Linja-autoalan energiansäästösopimuksen arviointi 1. Vastaajan tausta ja sopimusala, perustiedot 1.01 Yrityksen linja-autojen lukumäärä 1-20 21-50 yli 50 linja-autoa 1.02 Vastaajan
ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009
Sivu 1(9) ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009 Asiakkaat tyytyväisiä palveluun ProCountorin vuosittaiseen asiakastyytyväisyyskyselyyn vastasi tänä vuonna ennätykselliset 561 vastaajaa (179 vastaajaa
LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE
LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE Uusimmat tilastot kertovat, että uskomattoman monet lapset joka puolella maailmaa kärsivät köyhyydestä, sairauksista, vammoista ja lukutaidottomuudesta
MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry
MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry JA KESKEINEN KILPAILUKYKYÄ MaitoManageri parempaa maitotilan johtamista Ajattelun aihetta Mistä syntyvät erot tilojen välillä? Miksi toisilla
LAITOS RAPORTTI. Kaasutiiviisti varastoidun viljan ravinnearvot verrattuna kuivatun viljan ravinnearvoihin.
RAPORTTI Kaasutiiviisti varastoidun viljan ravinnearvot verrattuna kuivatun viljan ravinnearvoihin. H an n e D a m gaa r d P ou l s en Tutkimusinstituutin johtaja Pvm : 24. syyskuuta 201 0 Sivu 1 / 5 Taustaa:
Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014
Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle
Piha- ja peltoporoongelma
Piha- ja peltoporoongelma Mikko Jokinen & Arto Naskali Luonnonvarakeskus Paloma-hankkeen aloitusseminaari Kuusamo 22.1.2019 Kuva: Mia Landauer Kuva: Mikko Jokinen Mistä on kysymys, mitä tiedetään tässä
Suomen Rehun komponenttituotteet
Monipuolisuutta seosruokintaan Suomen Rehun komponenttituotteet Agrimarket seostilan parhaaksi Agrimarket tarjoaa seosruokintaan harjoittavalle tilalle parhaan ja monipuolisimman osaamisen olipa sitten
Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa
Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Hiilitieto ry:n seminaari 11.2.2009 M Jauhiainen HVK PowerPoint template A4 11.2.2009 1 Kivihiilen käyttö milj. t Lähde Tilastokeskus HVK PowerPoint template A4 11.2.2009
Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014
Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut
POROTALOUDEN RUOKINTATEKNOLOGIAT
OPINNÄYTETYÖ Mustonen Janne 2012 POROTALOUDEN RUOKINTATEKNOLOGIAT Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Opinnäytetyö
Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala
Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa 15.9.2016 Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Näin uskomme Suomessa tehtävää työtä tulee uudistaa ennakkoluulottomasti
LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012
LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F
Herne-seosviljasta säilörehua lypsylehmille
Liite 13.6.2005 62. vuosikerta Numero 2 Sivu 5 Herne-seosviljasta säilörehua lypsylehmille Mikko Tuori, Pirjo Pursiainen, Anna-Riitta Leinonen ja Virgo Karp, Helsingin yliopisto, kotieläintieteen laitos
Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014
Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa
Eläinlääkäri. Kengitys. Fysioterapia/ hieronta. Koulutus/ valmennus
Palveluiden saatavuus (koko Satakunta) Yrittäjiltä kysyttiin, miten he kokevat palveluiden saatavuuden alueellansa. Paras saatavuus palveluilla eläinlääkäri, kengittäjä, fysioterapia/ hierta, ravirata
Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta
Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta Pekka Petäjäsuvanto, tuotantoasiantuntija, Osuuskunta Pohjolan Maito POHJOIS-SUOMEN NURMITOIMIKUNNAN TALVISEMINAARI 2015 Syötekeskus 2015 Mietteitä
Strategian perusteet
Strategian perusteet Visio Suomessa tuotetaan kannattavasti kysyntää vastaava määrä puhdasta ja turvallista, kuluttajien arvostamaa sianlihaa eläinten hyvinvoinnin ja ympäristön kannalta kestävillä tuotantotavoilla.
HYVÄÄ SYYTÄ OSTAA 1000 KG MELLIÄ! TERÄKSINEN SYYSTARJOUS: MELLIEN OSTAJALLE ATERINSETTI KAUPAN PÄÄLLE
24 HYVÄÄ SYYTÄ OSTAA 1000 KG Ä! TERÄKSINEN SYYSTARJOUS: EN OSTAJALLE ATERINSETTI KAUPAN PÄÄLLE www.rehuraisio.com TILAA 1000 KG MELLEJÄ, SAAT FISKARSIN ATERINSETIN KAUPAN PÄÄLLE LISÄÄ TEHOA PLUS-TUOTTEILLA
Luomu- ja kasvisruoan käytön lisäämisen halukkuus päiväkodeissa. Eeva Ipatti ja Outi Jalovaara 3.6.2010
Luomu- ja kasvisruoan käytön lisäämisen halukkuus päiväkodeissa Eeva Ipatti ja Outi Jalovaara 3.6.2010 Tutkimuksen kulku Ensin tehtiin alustava kysely sellaisiin päiväkoteihin, joissa luomu- ja kasviruokaa
SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.
SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä
Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa
Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008
VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016
VILJAMARKKINATILANNE Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAKAUPPA HANKKIJA OY:SSÄ Syksyn 2015 sato oli pienempi kuin edellisenä vuotena Sadon alhainen valkuainen selkein laatua heikentävä
Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset
Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan
OPINNÄYTETYÖTUTKIMUS
OPINNÄYTETYÖTUTKIMUS Työntekijöille tarjottava henkinen ensiapu ja henkistä hyvinvointia tukevat toimenpiteet pelastustoimessa Jose Saarimaa Palopäällystön koulutusohjelma AmkN10 Tutkimuksen toteutus Maaliskuun