Inkubio ry. Toimintasuunnitelma 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Inkubio ry. Toimintasuunnitelma 2012"

Transkriptio

1 1 (17) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2012

2 2 (17) Aluksi, vuonna 2011 killan palveluissa tehtiin paljon suuria uudistuksia ja muutoksia tutortoiminnasta nettisivuihin ja kiltahuoneeseen. Vuonna 2012 arvioidaan ja jatkokehitetään killan toimintaa ja palveluita tehtyjen uudistusten pohjalta. Edellisvuoden kaltaisia dramaattisia mullistuksia killassa ei kuitenkaan tultane tänä vuonna näkemään. Vuoden 2012 pääteema onkin arviointi ja jatkokehittäminen. Killan toiminta on viimeisten vuosien aikana varsin hyvin löytänyt muotonsa ja vakiintuneita toimintamalleja on alkanut syntyä. Vuonna 2012 keskitytään pitkälti olemassa olevien tapojen ja perinteiden kehittämiseen siten, että killan tarjoamat tapahtumat ja palvelut tuottaisivat mahdollisimman paljon iloa ja hyötyä kiltalaisille. Tässä jäsenistön palaute on tärkeässä roolissa. Vuoden erityiskehityskohteeita ovat muunmuassa kiltalehti S'napsi, jonka ulkoasua uudistetaan huomattavasti. Lisäksi joitakin lehden numeroita tullaan painamaan värillisenä. Sisätoimikunnan alla toimivat säätäjät puolestaan kehittävät kiltahuoneen toimivuutta, erityisesti elektronisten laitteiden osalta. Uudella intensiteetillä toimii myös kv-sektori killan saatua vuoden alussa ensimmäiset omat vaihto-opiskelijat. Killan edunvalvontasektori on aktiivisesti mukana 2013 tulevan kandiuudistuksen valmisteluissa. Kuluvan vuoden aikana päätetään mm. opintojen sisällöistä. Tässä valmistelutyössä killan asiantuntemusta nykyisten opintosisältöjen suhteen voidaan käyttää killan tiedossa olevien, esimerkiksi opintokyselyissä esille nousseiden, epäkohtien välttämiseen uudistetussa kandissa. Killassa aletaan myös vähitellen valmistella kahden vuoden päästä koittavaa juhlavuotta: Apoptoosi X:en (2014) järjestäjiä aletaan värvätä jo kuluvana toimintavuonna ja uudet historiikkitoimarit luovat pohjaa juhlavuonna julkaistavaa historiikkia varten.

3 3 (17) Sisällysluettelo 1.Fuksitoimikunta Yleistä Kevät Kevään ISOtoiminta Syksy Syksyn ISOtoiminta Opintotoimikunta Yleistä Edunvalvonta Opintojen ohjaus ja neuvonta Pääaineopas Kirjamarkkinat, laskupiirit Opintokysely Sisä- ja ulkotoimikunta Sisätoimikunta Ulkotoimikunta Tapahtumatoimikunta Yleistä R.A.T.T.Oseura Kulttuuri Urheilu Tiedotustoimikunta Yleistä Sähköposti Internet-sivut Killan värit S'napsi Yrityssuhdetoimikunta Yleistä Tavoitteet Tapahtumat Muut toimijat...17

4 4 (17) 1. Fuksitoimikunta 1.1 Yleistä Vuonna 2012 fuksitoimikunta tulee seuraamaan edeltäjiensä luomia perinteitä ja kehittämään niitä edelleen. AYY:n ohjeistuksen mukaisesti toimikunnan tärkeimmät tehtävät ovat uusien fuksien saattamista opiskelujen ja opiskelijaelämän alkuun sekä tutustuttamista koulun, ylioppilaskunnan ja killan toimintaan sekä tietenkin toisiinsa. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi fukseille tullaan järjestämään heidän fuksivuotensa aikana mielekästä toimintaa sekä muun muassa ISOhenkilötoiminnan kautta auttamaan heitä mahdollisesti vastaantulevissa ongelmissa. 1.2 Kevät Kevät kuluu fuksitoimikunnan osalta pääasiassa istuvan kapteenin apujoukkoina sekä ensi syksyyn valmistauduttaessa. Päämääränä toiminnassa on jokaisen Wappuna lakin haluavan fuksin auttaminen kohti tätä jaloa päämäärää. Kevään aikana fukseille järjestetään paljon tapahtumia ja toimintaa, esimerkiksi laikkuompelu, teekkarikulttuuri-ilta ja mahdollisesti Wappu. Fuksit järjestävät myös itse Meioosin, oman fuksijuhlansa. Ensi syksyn valmisteluissa fuksioppaan tekeminen on suurin ja tärkein osa-alue. Tekstien kirjoittaminen ja kerääminen aloitetaan ajoissa, jotta opas ehtii painoon ja postitettavaksi fukseille hyväksymiskirjeiden mukana. Oppaan pohjana käytetään edellisien vuosien oppaita, mutta niitä ei tulla orjallisesti seuraamaan. Keväällä suunnitellaan myös ensi syksyn tapahtumia, erityisesti pohditaan mikäli varaslähtö muutetaan iltapäivätapahtumasta leiriksi ja mikäli näin päätetään, aloitetaan sen järjestelyt jo aikaisin keväällä. Myös haalaritilausta tullaan valmistelemaan siten, että se saataisiin vetämään jo aikaisin syksyllä. Keväällä tullaan myös keräämään nykyisiltä fukseilta palautetta killan fuksitoiminnasta. Palautteesta tullaan tekemään yhteenveto vielä kevään/alkukesän aikana ja käyttämään sitä hyödyksi ensi syksyä ja kevättä suunniteltaessa. Fuksikapteeni aikoo olla aktiivisesti mukana AYY:n fuksitoimikunnassa ja olla myös sitä kautta järjestämässä kevään tapahtumia. 1.3 Kevään ISOtoiminta 2012 ISOjen rekrytoiminen aloitetaan helmi-maaliskuussa, jolloin järjestetään infotilaisuus ISOna olemisesta. Tilaisuudessa ISOvastava esittelee, mitä ISOna oleminen käytännössä tarkoittaa ja miten Inkubion isoksi voi ryhtyä. ISOryhmät tullaan muodostamaan mahdollisimman nopeasti, jotta fuksioppaaseen saataisiin jokaiselta ryhmältä pieni tervehdys.

5 5 (17) Keväällä tullaan järjestämään myös virallinen ISOkoulutus AYY:n toimesta, sekä ISOvastaava, että fuksikapteeni tulevat olemaan koulutuksessa mukana. ISOvastaava aikoo toimia aktiivisesti AYY:n ITMK2012:ssa ja auttaa vanhaa toimikuntaa kevään tapahtumien esim. ISOsitsit vol.2 järjestelyissä. 1.4 Syksy Ennen fuksien tuloa pidetään ISOjen kanssa pienimuotoinen tapaaminen, jossa käydään läpi tulevaa syksyä fuksitoiminnan osalta. Fuksitoimikunnan osalta syksy alkaa varaslähdöllä, joka on joko perinteitä noudattaen yhden illan tapahtuma tai uudistusmielisesti kahden päivän leiri, joka järjestetään enintään kahta viikkoa ennen koulujen alkua. Leiri tulisi olemaan jossain suhteellisen lähellä pääkaupunkiseutua. Vetäjät leirille otettaisiin ISOista, sekä mukaan mahdollisesti halajavista hallituksen jäsenistä. Ensimmäisenä päivänä fukseille järjestetään vastaanottotilaisuus, sisällöltään tilaisuus tulee mitä todennäköisimmin noudattamaan edellisvuosien perinteitä. Sen päätteksi fuksit jaetaan fuksiryhmiin. ISOt jakavat fuksiryhmille fuksipistekortit, joita tullaan uudistamaan kesällä yhdessä fuksikapteeni evp:n kanssa. Illalla järjestetään perinteeksi muodostunut Eka Ilta. Syksyllä tullaan järjestämän myös perinteiset fuksisitsit, todennäköisesti yhdessä muiden kiltojen kanssa kuten aiemminkin. Myös pienempiä fukseille suunnattuja tapahtumia, kuten laulusauna, peli-iltoja ja esimerkiksi kyykkäpeli tullee järjestymään. Tapahtumat tullaan järjestämään yhteistyössä tapahtumatoimikunnan kanssa ja tapahtumat tulevat tietenkin olemaan avoimia myös muille kiltalaisille. Myös suuremmissa, kiltarajojen ylittävien tapahtumien järjestelyissä fuksitoimikunta tulee olemaan aktiivisesti mukana. Esimerkiksi kaikkien kiltojen ja osakunnan fuksien yhteisissä juhlasitsitseissä, Ota- ja stadisuunnistuksissa sekä Sähkötekniikan korkeakoulun kiltojen yhteisissä Hölympialaisissa. Syksyllä tullaan valmistelemaan myös kevättä 2013, jolloin tavoitteena on edelleen, että kaikille lakkinsa wappuna halajaville mahdollisuus sen saamiseksi annetaan. Fukseja tullaan myös tukemaan ja auttamaan heidän omien fuksibileidensä järjestämisessä, kun he sellaisen haluavat järjestää. 1.5 Syksyn ISOtoiminta Syksyllä ISOtoiminta on vilkkaimmillaan. ISOvastaava aikoo aktiivisesti toimia ITMK:ssa. ISOvastaava ja ISOt auttavat myös kapteenia fuksitapahtumien järjestelyissä. Fuksitoimikunta Fuksikapteeni (mahdollisesti järjestettävään Wappuun asti) Iina Yrjänä Fuksikapteeni Samuli Suvisto

6 6 (17) ISOvastaava 2011 Joonas Heikkilä ISOvastaava 2012 Anton Hult

7 7 (17) 2. Opintotoimikunta 2.1 Yleistä Vuonna 2011 kilta vaati menestyksekkäästi bioit:n oman hakukohteen säilyttämistä kandidaattiohjelmauudistuksessa. Tätä kirjoitettaessa ei virallista päätöstä ole vielä tehty, mutta oma hakukohde ja ohjelma näyttävät hyvin todennäköisiltä. Vuoden 2012 opintotoimikunta keskittyy uuden kandidaattiohjelman sisältöjen suunnitteluun koulutusohjelmassa vaikuttavien henkilöiden kanssa. Uusien opiskelijoiden motivointi on avainasemassa uudistusta tehtäessä. Opiskelijoita tukevien palvelujen tarjoaminen tulee säilyttää kirjamarkkina- ja laskutupatoiminnan muodossa. Fuksien tukeminen opintojen alkuvaiheessa ja pääaineoppaan kehittäminen ovat myös toimikunnan päätavoitteita. 2.2 Edunvalvonta Varmistetaan, että kandidaattiuudistuksen opintosisältöihin päästään tuomaan opiskelijoiden näkökulmia. Tähän käytetään sekä vuoden 2011 opintokyselyä, että opiskelijoilta suoraan erinäisissä keskusteluissa saatuja ehdotuksia. Etenkin opintojen alkuvaiheen opintoja tulee saada paremmiksi ja motivoivammiksi, sillä fuksien huono opiskelumotivaatio nousi viime opintokyselyssä esiin. Ehdotukset tuodaan esiin BioIT:n koulutusneuvostossa ja muissa opintosisältöjä valmistelevissa työryhmissä. Keskusteluja voidaan käydä myös yksittäisten professorien kesken. Kyseessä katsotaan olevan edunvalvonnan painopiste vuonna 2012, sillä tehdyt päätökset ovat BioIT:n tulevaisuuden kannalta keskeisiä. Lisäksi nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus uudistaa kerralla lukuisia kandidaattiopintoihin liittyviä ongelmia. Tutkinto-ohjelman nimiuudistusta (Biolääketieteellinen tekniikka) ajetaan myös aktiivisesti. 2.3 Opintojen ohjaus ja neuvonta Opintotoimikunta on jo ollut mukana järjestämässä kesätyöiltaa yhdessä tapahtumatoimikunnan kanssa. Vanhemmat BioIT-opiskelijat kertoivat kesätöistään, mikä auttoi ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoita saamaan kuvaa erilaisista työmahdollisuuksista. Konsepti osoittautui hyväksi, ja sitä kannattaa myös jatkaa. Syksyllä järjestetään fukseille suunnattu opintosaunailta. Vuoden 2011 opintokyselyssä nousi esiin, että 21 % ei ole saanut tutorilta apua ongelmiinsa. Tutor-toiminnan jakamista opiskelija- ja opettajatutoreihin jatketaan, ja varmistetaan, että tutorit jakavat fukseille tarvittavan tiedon opintoihin liittyvistä asioista, bioit-opiskelijan työmahdollisuuksista sekä yliopiston opintopalveluista. Tämä voidaan toteuttaa elokuussa erityisenä tutor-starttitapahtumalla edellisvuoden tapaan. Ryhmäjakokyselyä, jonka perusteella fuksit jaetaan pääainekiinnostuksen mukaisiin ryhmiin, tullaan kehittämään.

8 8 (17) 2.4 Pääaineopas Vuonna 2011 Inkubion uusille sivuille lisättyyn pääaineoppaaseen tuotetaan sisältöä. Tällä hetkellä kustakin pääaineesta on vain opinto-oppaasta mukailtu selostus. Tavoitteena on saada sivustolle ainakin lisää opiskelijoiden kommentteja sekä eri pääaineisiin liittyviä yrityksiä ja yliopiston tutkimusryhmiä. Kiltalaisen tulisi saada pääaineoppaasta tukea työnhakuun ja pääainevalintoihin. Näin voidaan palvella sekä pääainettaan miettiviä fukseja että töitä hakevia vanhempia kiltalaisia. 2.5 Kirjamarkkinat, laskupiirit Kirjamarkkinat järjestettiin Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikillan kanssa tammikuussa. Toiset markkinat järjestetään jossain vaiheessa syksyä. Mahdollisuuksien mukaan voidaan tehdä yhteistyötä myös Fyysikkokillan kanssa, mikäli he päättävät omat kirjamarkkinat järjestää. Laskupiiri on siirtynyt Sähkötekniikan korkeakoulun rahoittamaksi laskutuvaksi ja sen käytännön toiminnassa killat auttavat vielä jonkin verran. Tänä vuonna mukaan on saatu assistentteja perusfysiikan ja fysiikan lisäkurssien lisäksi myös kenttäteoriasta ja modernista fysiikasta (Fysiikka III). Näillä kursseilla on runsaasti bioit-opiskelijoita. Palauteryhmillä voidaan tukea tarvittaessa kursseja, joilla on selvästi kehittämisen varaa. Opintotoimikunta selvittää myös mahdollisuutta saada toimikunnan ulkopuolisia opiskelijoita palauteryhmiä vetämään 2.6 Opintokysely Vuoden 2011 opintokysely oli hyvin kattava, ja vastaavan laajuista kyselyä opintotoimikunta ei katso tarpeelliseksi. Opintokyselystä tehdään tänä vuonna suppeampi, mutta siinä keskitytään asioihin, jotka erityisesti nousivat viime vuoden kyselystä esiin. Opintotoimikunta Opintomestari Petteri Parkkila Opintotoimihenkilö Tuomas Haapala Opintotoimihenkilö Betti Valmari Opintotoimihenkilö Pellervo Ruponen Opintotoimihenkilö Sakari Nikinmaa

9 9 (17) 3. Sisä- ja ulkotoimikunta 3.1 Sisätoimikunta Inkubio ry:n kiltahuone saatiin viimein uudistettua 2012, mutta sisätoimikunta jatkaa yhä aktiivisesti kiltahuoneen käytettävyyden parantamista. Vuoden 2011 lopulla Julkku ry:ltä sponsorina saadut uudet aktiivikaiuttimet säädetään vielä toimimaan yhdenaikaisesti, tietokonetason molemmat tietokoneet kytketään toimiviksi, sekä killan Spotify-tiliä pyörittävän tietokoneen näyttö integroidaan kiltahuoneen lasipöytään. Uudistuksia koordinoivat toimikunnan uudet toimihenkilöt, säätäjät, jotka ovatkin jo ottaneet projekteista tuulta alleen. Kaiuttimien maksimivolyymitasoa pyritään myös manipuloimaan pienemmiksi, sillä ironisesti juuri ennen kaiuttimien saapumista 2011 samoissa tiloissa toimiva tutkimuskeskus varoitti edellisten kaiuttimien melutasosta, eikä uusien äänieristeiden asentaminen ole rakennuksen hallinnoijien mukaan mahdollisia. Kiltahuoneella tullaan myös kokeilemaan erilaisia huonekalujen järjestysskenaarioita viihtyvyyden maksimoimiseksi. Namupalvelu kiltahuoneella on jo ehtinyt käynnistyä, ja se siirretään pian beta-vaiheen jälkeen lopulliseen muotoonsa. Beta-vaiheessa palvelusta ja sen toimivuudesta kerätään monipuolisesti dataa, koskien yksittäisten tuotteiden myyntiä ja hävikin määrää, sekä valvotaan myös Otaniemen Alepan hintatason vaihtelua. Palvelun tarkoituksena on mahdollistaa kiltalaisten välipalan saanti kiltahuoneella kohtuulliseen hintaan ja siten piristää kiltalaisten päivää. Palvelun tavoitteena ei ole tuottaa voittoa ja palvelun toimivuudesta vastaa killan namutäti ja -setä. Myös kassan turvallisuutta on jo parannettu ja vanhasta kassasta on tehty palaute- ja toiveloota uutta palvelua varten. Laboratoriotakkien lainausjärjestelmä jatkaa muuten perinteisessä muodossaan, mutta nykyisin siitä vastaa killan namusetä ja -täti. Ennen tulevaa syksyä, eli laboratoritakkien sesonkiaikaa, yritetään saada jälleen TTER:ltä tukea uusien takkien hankintaan. Laboratoriotakkeja katosi jälleen yksi kappale vuonna 2011 ja kiltaan liittyi samalla ennätysmäärä uusia jäseniä, joten paine uusien takkien hankintaan kasvaa. Sisätoimikunta kasvoi uusien toimivirkojen puolesta myös historiikkitoimihenkilöiden puolelta, jotka luovat vuoden 2012 aikana pohjaa historiikin kasaamiselle Apoptoosi X:een (2014). Kiltahuoneelle on myös tilattu jo vuoden 2011 vaalikokouksen päätösten mukaisesti Cosmopolitan- ja Scientific American Mind -lehdet. Aikakaus-lehti tilataan heti, kun Lehti-Lehti aloittaa kauden 2012 sopimusmyynnin. 3.2 Ulkotoimikunta Kilta on saanut tänä vuonna kaksi uutta ulkomaalaista opiskelijaa, sekä saa vielä kaksi lisää ensi maaliskuussa. Uusia opiskelijoita on jo opastettu runsaasti ISO-toiminnan tapaan kv-vastaavan ja sisä- ja ulkomestarin taholta, sekä maaliskuussa saapuvia opiskelijoita tullaan myös neuvomaan runsaasti samalla tapaa. Killan palveluita pyritään samalla kääntämään 2012 aikana mahdollisimman paljon englanninkielisiksi, sillä vuoden

10 10 (17) 2011 loppuun mennessä killan palveluista yksikään ei ollut englanninkielinen. Ulkotoimikunnan päätavoite on tänä vuonna luoda lopullisesti kestäviä siteitä Inkubion uusiin ystäväjärjestöihin, sekä vahvistaa nykyiset uudelle tasolle. Viime vuoden uutuusyhteistyökiltoja Kulti ry:tä ja Olto ry:tä on jo lämmitelty tervehdysviestein, ja yhteistyötä jatketaan vuonna 2012 kiltojen erisuuntaisten matkojen aikana. Olto ry ja Kulti ry saattavat tarvita majoitustilaa Otaniemestä jossain vaiheessa vuotta, mihin ulkotoimikunta pitää jatkuvaa valmiutta yllä. Suhteita lämmitetään myös runsaasti Tampereen ja Turun suuntaan, sillä Nucleus ry ja Bioner ry on kutsuttu Inkubion Wappusitseille ja Rekombionaatio suuntaa tänä vuonna Tampereelle, jolloin sykli sulkeutuu. Ystäväainejärjestöt saavat perinteisesti myös kutsun maaliskuussa järjestettäviin Inkubio ry:n vuosijuhliin eli Apoptoosiin. Yhteistyö Helsingin yliopiston Boa ja Nucleus ry:n suuntaan on myös saanut ennenkuulumatonta tuulta alleen, sillä perinteiset Pohjanhovibileet järjestettiin suurten yhteisponnistusten voimin tänä vuonna Otaniemen Smökissä. Juhlat olivat äärimmäisen onnistuneet, ja Boa ja Nucleus molemmat kutsuivat jo Inkubion sitsaamaan kanssaan. He vaativat myös pääsyä Inkubion Wappusitseille, joista onkin 2012 muodostumassa Inkubio ry:lle äärimmäisen mielenkiintoinen kohtaamispaikka erityisesti ulkotoiminnan ja -suhteiden kannalta, sillä vuoden 2012 juhlissa kohtaa näillä näkymin viisi eri bioalan ainejärjestöä. Viikolla 12 ulkotoimikunta järjestää YTMK:n kanssa Biokeppanan perinteisesti salaiseen kohteeseen, mutta matkan aikana tehdään yhteistyötä myös yhden uuden järjestön kanssa. Biokeppana on kolmen päivän mittainen bussilla tehtävä matka ympäri Suomea. Sisätoimikunta on myös jo saanut oikeuden Helsinginkadun appron lippujen ennakkovaraukseen, ja yhteistilausprojekti on jo kiltalaisten käsillä. Helsinginkadun appro järjestetään tänä vuonna Helsingin Kalliossa. Sisä- ja ulkotoimikunta Sisä- ja ulkomestari Vili Auvinen Namutäti Inka Saarinen Namusetä Timo Vehviläinen Tumatoimari Matti Suominen Säätäjä Taneli Kari Säätäjä Mika Mäntykangas Säätäjä Pellervo Ruponen Historiikkitoimari Tuomas Haapala Historiikkitoimari Antti Rautiainen KV-vastaava Inka Saarinen

11 11 (17) 4. Tapahtumatoimikunta 4.1 Yleistä Tulevana vuotena tapahtumatoimikunta pyrkii vakiinnuttamaan suosittuja tapahtumakonsepteja ja tuomaan killan tapahtumakulttuuriin lisää monipuolisia ja aktiivista tekemistä sisältäviä tapahtumia. 4.2 R.A.T.T.Oseura Keväällä järjestetään perinteen mukaisesti pilkkisauna, leffailta sekä lukuisia saunailtoja. Vanhoihin tapahtumiin lukeutuu myös mahdollisesti järjestettävät Wappusitsit, johon tarkoituksena on saada mukaan Otaniemen ulkopuolelta jokin opiskelijajärjestö. Tapahtumatoimikunta on myös tänä vuonna vastuussa Apoptoosin jatkoista. Uusina tapahtumina keväällä esitellään killan jäsenille suunnatut Kaverisitsit. Lisäksi kevät kausi aloitetaan Kalsarikänneillä. Inkubio osallistuu tänä vuonna kiltana Ullanlinnan mäenlaskuun joukkueena, jonka tapahtumatoimikunta kokoaa. Keväällä käydään myös mm. Leppävaarassa AYY:n Heinävaaran saunalla jokeri-exculla. Syksyllä järjestetään vastaavasti saunailtoja sekä vanhoista tapahtumista perinteeksi muodostuneet pikkujoulusitsit. Yhteistyössä fuksitoimikunnan kanssa järjestetään Varaslähtö ja Eka ilta. Tapahtumatoimikunta myös järjestää syksyllä tapahtumia, jossa fuksit pääsevät tutustumaan muiden kiltojen fukseihin. Otatarhan ajoihin kasataan Inkubiolta joukkue. Vuoden aikana järjestetään myös pokeri-ilta ja lautapelitapahtumia. Ta p a h t u m a t o i m i k u n t a a u t t a a p e r i n t e i s e e n t a p a a n f u k s i t o i m i k u n t a a j a yrityssuhdetoimikuntaa toimikuvansa puitteissa. Tapahtumatoimikuntaan kuuluva lukkaristo tulee olemaan tärkeänä osana sitsejä järjestettäessä. 4.3 Kulttuuri Tarkoituksena on järjestää kiltalaisille mahdollisuus tutustua sellaisiin kulttuurimuotoihin, jotka yksin jäisivät vähemmälle huomiolle. Siis retkiä Otaniemen ulkopuolelle normaalien ihmisten kulttuurielämysten pariin järjestetään vähintään yksi lukukaudessa. Esimerkiksi vierailu uuteen Musiikkitaloon on suunnitelmissa. Myös tanssiesitykseen (esim. Oopperan Alminsalin esitykset) tai teatteriin voidaan yrittää järjestää yhteistä reissua. Lisäksi jos tilaisuus tulee viemme Inkubion yleisöksi jonkin viihdeohjelman kuvauksiin tai itse organisoituihin viininmaistajaisiin. 4.4 Urheilu Tarkoituksena on tarjota kiltalaisille mahdollisuus päästä urheilemaan ja kokeilemaan erilaisia lajeja hyvässä seurassa. Tähän koitetaan päästä järjestämällä niin killan omiakin h a u s k o j a y h t e i s t a p a h t u m i a k u i n m y ö s h y ö d y n t ä m ä l l ä AY Y: n t u o m i a

12 12 (17) urheilumahdollisuuksia, joista pyritään tarpeen mukaan tiedottamaan urheilusta kiinnostuneille. Kilta osallistuu joukkueellaan Inkubiitit myöskin teekkarisarjoihin. Vapun jälkeen Smökissä järjestetään urheilullinen tapahtuma. Vuoden aikana on myös suunnitelmissa käydä seinäkiipeilemässä. Tapahtumatoimikunta Isäntä Karoliina Tapani Emäntä Jukka Ranta Liikuntavastaava Anton Hult Liikuntavastaava Roope Vesterinen Kulttuurivastaava Elina Mäkelä Kulttuurivastaava Iitu Kuittinen Valokuvaaja Antton Hult Pelimies Oskari Vuorio R.A.T.T.Oseura Rattopoika Timo Vehviläinen Rattopoika Antton Hult Rattopoika Roope Vesterinen Rattopoika Aleksi Predare-Koskiahde Rattopoika Pellervo Ruponen Rattotyttö Kaisa Kuusisto Rattotyttö Roosa Wederhorn Rattotyttö Kirsti Kock Lukkaristo Lukkari Piia Näränen Lukkari Antti Rautiainen Lukkari Juulia Suvilehto Lukkari Taneli Kari

13 13 (17) 5. Tiedotustoimikunta 5.1 Yleistä Vuonna 2012 tiedotus tapahtuu edelleenkin ensisijaisesti viikottaisen tiedotussähköpostin ja killan Internet-sivujen kautta. Kiltalehti S'napsia hyödynnetään myös tiedotuksessa enemmän kuin aikaisemmin ja lisäksi paperimainoksia käytetään muun tiedotuksen tukena. 5.2 Sähköposti Lukukausien aikana killan jäsenille fukseja lukuun ottamatta lähetetään tiedotussähköposti viikoittain. Viikon alussa lähetettävässä sähköpostissa kerrotaan muun muassa killan tapahtumista, mielenkiintoisista kursseista, työpaikoista sekä muista bioinformaatioteknologian opiskelijoita kiinnostavista asioista. Kesäisin tiedotusmailia lähetetään harvemmin. Fuksikapteeni lähettää fukseille samantyyppisen viikkomailin. Lisäksi fuksien tiedotusta voidaan suorittaa luentotaukoinfojen avulla. Yleissähköpostilistan lisäksi ylläpidetään useita muita sähköpostilistoja, joiden tiedotus tapahtuu eri toimikuntien toimesta itsenäisesti, mutta joita tiedotustoimikunta kontrolloi. 5.3 Internet-sivut Nettisivut ovat tiedotuskanavat sekä kiltalaisille että ulkopuolisille. Nettisivuilta löytyy muun muassa tietoa killasta, uutisia sekä killan tapahtumat. Vuonna 2011 Inkubion nettisivut uudistettiin perusteellisesti, joten vuonna 2012 tavoitteena on laajentaa uusilta nettisivuilta löytyvää sisältöä ja tehdään mahdollisesti pieniä parannuksia sivujen rakenteeseen mikäli on tarvetta. Tapahtumakalenterina jatketaan Google Calendarin käyttöä. Pääasiallisena eri tilaisuuksien kuvakollaasien julkaisukanavana jatketaan kuvat.fipalvelun käyttöä. Inkubion logo- ja muu pressimateriaali pidetään omien sivujen puolella. Inkubion Internet-ilmoittautumiskone, ilmokone, ei uudistunut suunnitellusti vuoden 2011 aikana. Suunnitelmana on että ilmokoneen uudistus toteutuisi nyt kesään 2012 mennessä. Uudistettu ilmokone on ylläpitäjille helpompi käyttää ja soveltuu useampiin erityyppisiin tapahtumiin hyödynnettäväksi. 5.4 Killan värit Killalla on tähän mennessä vain yksi virallinen värisävy. Tavoitteena olisi saada vakiinnutettua killan käyttöön määriteltyjä värikoodeja helpottamaan toimintaa tulevaisuudessa.

14 14 (17) 5.5 S'napsi S'napsin yleisilmettä tullaan uudistamaan vahvasti vuoden 2012 aikana. Lehti uudistuu etenkin ulkoasultaan osaavan taittajan ja kolmen graafikon käsissä. Lisäksi killan valokuvaaja on tärkeä sisällöntuottaja. Osa numeroista, ellei kaikkia, tullaan painamaan värillisenä. Verkkoversio tulee aina olemaan värillinen. Toimittajien määrä on pienehkö, mutta vieraskyniä on jo rekrytoitu mukaan ja lehden synty vaatii aktiivista rekrytoimista. Lehdestä pyritään sisällöllisesti tekemään aikaisempaa viihteellisempi ja hauskempi täyttääkseen kiltalehden perinteisen tehtävän. Kuitenkin, alaan liittyviä juttuja tullaan vastaisuudessakin julkaisemaan. Lehteä tullaan tarjoamaan muutamalle yhteistyötaholle, joista Aalto ELEC sekä Aalto CHEM ovat tärkeimmät. Korkeakoulujen tuen avulla lehtien painokustannukset pienenevät. Vastineeksi korkeakoulut saavat halutessaan palstatilaa ja siten tiedotuskanavan myös kiltalaisille. Painotuen lisäksi lehteen myydään myös mainoksia yrityksille, joilla katetaan lehden painokulut. Alkuvuoden aikana on tarkoitus tehdä selkeä hinnoittelu lehden eri mainospaikkoja varten. Mainosten myynnissä tehdään tiivistä yhteistyötä yrityssuhdetoimikunnan kanssa. Lehden painatuksessa siirryttiin vuoden 2011 lopulla Unigrafia Oy:lle ja tätä jatketaan vuonna Lehteä tehdään vuoden aikana viisi numeroa, joista kesän numero lähetetään myös tuleville fukseille. Lehtien menekkiä kiltahuoneella seurataan ja kiltalaisille lehtiä tulee jaettavaksi noin Kussakin lehdessä pyritään tarjoamaan sisältöä 24 sivun edestä. Tiedotustoimikunta Tiedotusmestari Henrikki Soininen Graafikko Henrikki Soininen Graafikko Oskar Niemenoja Graafikko Timo Vehviläinen S'napsin toimitus Päätoimittaja Mika Mätykangas Taittaja Oskar Niemenoja Toimittaja Matleena Kukkonen Toimittaja Elina Mäkelä Toimittaja Sini Rautio Toimittaja Sirius Vuorikoski Toimittaja Anna Äimälä

15 15 (17) 6. Yrityssuhdetoimikunta 6.1 Yleistä Yrityssuhdetoimikunnan tehtävänä on luoda ja ylläpitää suhteita alan yrityksiin ja yhdistyksiin. Toimikunta pyrkii tuomaan yhteen yrityksiä ja opiskelijoita välittämällä informaatiota molempiin suuntiin ja järjestämällä yhteistä toimintaa. Inkubiolle yhteistoiminnasta saataviin tärkeimpiin hyötyihin kuuluvat kontaktit opiskelijoiden ja yritysten välillä, killan ja tutkinto-ohjelman parempi tunnettavuus alan yrityksissä sekä tietenkin taloudellinen tuki. 6.2 Tavoitteet Yrityssuhdetoimikunta pyrkii kehittämään uutta yhteistyötä killan ja yritysten välillä kaikilla osa-alueilla vuonna Uusia yrityssuhteita pyritään luomaan laaja-alaisesti kaikille kiltalaisille, korostaen kiinnostusta yrityksiin yli pääainerajojen. Kevään aluksi toimikunta on tarkoitus kouluttaa tehtäväänsä sekä nykyisen, että edellisten yrityssuhdemestareiden toimesta. Yhteistyömuotoja killan ja yritysten välillä pyritään edelleen kehittämään ja tarkoitus on tarjota yrityksille erikokoisia paketteja yhteistyömuodoista. Niihin kuuluu yritysvierailut ja -esittelyt, yhteistyötoimintaa, sekä näkyvyyttä eri tapahtumissa. S'napsiin on myös tarkoitus saada kirjotuksia alan yrityksiltä. Mediakortti ja Inkubio.fi sivuston yrityssuhde osio päivitetään kevään aluksi. AaltoWikin käyttö yrityssuhdetoimikunnan toiminnan tukena tullaan elvyttämään ja sen tiedot tullaan päivittämään seuraavien sukupolvien iloksi. 6.3 Tapahtumat Inkubion yrityssuhdetoimikunta järjestää viikolla 12 yhdessä ulkotoimikunnan kanssa jo perinteeksi muodostuneen kotimaan keskipitkän excursion eli biokeppanan. Excursio tulee suuntautumaan tänä vuonna eri paikkakunnille kuin aikaisemmin. Tavoitteena on saada täysi lastillinen kiltalaisia mukaan reissuun tutustumaan alan yrityksiin. Biokeppanan lisäksi excursioita pyritään järjestämään myös muulloin mahdollisimman monipuolisesti, tavoitteena vähintään kaksi lukukautta kohden. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään yrityssaunoja tai muita vastaavia tapahtumia, joihin kutsutaan ensisijaisesti bioit:ltä valmistuneita yritysedustajia. Suhteita bioit:ltä valmistuneiden järjestöön BioDiin pyritään myös lähentämään ja järjestämään heidän kanssaan jotain esim. DippaFuksisauna syksyllä. Muihin mahdollisesti järjestettäviin tapahtumiin kuuluu lisäksi esimerkiksi yritysten kanssa järjestettävä urheilutapahtuma. Yrityssuhdetoimikunta osallistuu myös haalareiden hankkimiseen syksyllä, sekä haalarigaalan järjestämiseen yritysten osalta.

16 16 (17) Yrityssuhdetoimikunta Yrityssuhdemestari Iina Yrjänä Yrityssuhdetoimihenkilö Aleksi Ikkala Yrityssuhdetoimihenkilö Lauri Jääskeläinen Yrityssuhdetoimihenkilö Mika Mäntykangas Yrityssuhdetoimihenkilö Joonas Tietäväinen Yrityssuhdetoimihenkilö Betti Valmari Yrityssuhdetoimihenkilö Sirius Vuorikoski TEK-yhdyshenkilö Antti Rautiainen

17 17 (17) 7. Muut toimijat Apoptoositoimikunta Apoptoositirehtööri Joonas Heikkinen Apoptoositirehtööri Vili Auvinen Apoptoositirehtööri Aleksi Ikkala Apoptoositirehtööri Marko Mikkonen Apoptoositirehtööri Sasu Mäkelä Toosagrafi Henrikki Soininen Toosagrafi Timo Vehviläinen Nekroosivastaava Tuuli Hakala Nekroosivastaava Karoliina Tapani

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 13/2012 Aika: 21.5.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, H202 (Dynamo) Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Tiedotusmestari

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2012 Aika: 5.11.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä

Lisätiedot

Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2011

Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2011 INKUBIO RY RAPORTTI 1 (17) Toimintasuunnitelma 2011 INKUBIO RY RAPORTTI 2 (17) Aluksi, pitää vuonna 2011 toimintansa monipuolisena. Hyväksi havattuja toimintatapoa jatketaan, mutta niiden ei anneta rajoittaa

Lisätiedot

Inkubio ry. Toimintasuunnitelma 2013

Inkubio ry. Toimintasuunnitelma 2013 1 (17) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2013 2 (17) Sisällysluettelo 1.Johdanto...2 2.Fuksitoimikunta...4 2.1 Yleistä...4 2.2 Kevät...4 2.3 Kevään ISOtoiminta...4 2.4 Syksy...4 2.5 Syksyn ISOtoiminta...5

Lisätiedot

Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2014

Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2014 1 (18) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2014 2 (18) Sisällysluettelo 1.Johdanto...3 2.Fuksitoimikunta...4 2.1. Yleistä...4 2.2. Kevät...4 2.3. Kevään ISOtoiminta...4 2.4. Syksy...5 2.5. Syksyn ISOtoiminta...5

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 22/2010 Aika: 5.10.2010, klo 18.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Emäntä Opintomestari

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 14/2012 Aika: 11.8.2012 Paikka: Sikasaari, Kuhmoinen Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Isäntä Tiedotusmestari Fuksikapteeni

Lisätiedot

INKUBIO RY RAPORTTI 1(16) PL ESPOO Toimintasuunnitelma 2010 Inkubio ry

INKUBIO RY RAPORTTI 1(16) PL ESPOO Toimintasuunnitelma 2010 Inkubio ry INKUBIO RY RAPORTTI 1(16) Toimintasuunnitelma 2010 Inkubio ry INKUBIO RY RAPORTTI 2(16) Aluksi, Vuodesta 2010 on tulossa tapahtumarikas niin killan virkistystoiminnan kuin edunvalvonnankin kannalta. Yleisesti

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 06/2011 Aika: 16.2.2011, klo 16:10 Paikka: Otakaari 5, E220 Läsnä: Puheenjohtaja Opintomestari Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Rahastonhoitaja Tiedotusmestari

Lisätiedot

Yhteistyösopimus. eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta

Yhteistyösopimus. eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta Yhteistyösopimus eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta Tähän asiakirjaan kirjataan Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) ja sen piirissä toimivan erityisaseman yhdistyksen Inkubio

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 04/2015 Aika: 06.02.2015 kello 13.00 Paikka: AYY yhdistystila, Maarintalo Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Milla-Maaria Pitkänen Rahastonhoitaja

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n halli tuksen kokous 23/2015 Aika: 12.10.2015 kello 08.15 Paikka: Otakaari 11, AYY:n keskustoimisto, olkkari Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Salla Autti Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2009

Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2009 Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2009 PL 69 2(11) Sisällysluettelo 1 Yleistä...3 2 Fuksitoimikunta...3 2.1 Kevät...3 2.2 Syksy...4 2.3 ISOhenkilötoiminta...5 3 Opintotoimikunta...5 3.1 Opintokysely 2009...6

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 25/2013 Aika: 31.10.2013 kello 18.00 Paikka: Otakaari 5, kokoushuone E220 Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä Isäntä

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 17/2010 Aika: 18.8.2010 kello 21:00 (Suomen aikaa) Paikka: Fuksikapteeni Penttisen residenssi, Servin Maijan tie 12K Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Inkubio Toimintasuunnitelma 2008 Yleistä Tapahtumat

Inkubio Toimintasuunnitelma 2008 Yleistä Tapahtumat Inkubio Toimintasuunnitelma 2008 Yleistä Inkubion ensimmäisen kiltavuoden yleisenä tavoitteena on saada nuori yhdistyksemme pyörimään täydellä teholla killan tapaan. Tarkoituksena on, että Inkubio tarjoaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 1/2011 Aika: 13.1.2011 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, kokoushuone E220 Läsnä: Puheenjohtaja Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Emäntä Isäntä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Inkubio ry

Toimintakertomus 2012 Inkubio ry Inkubio ry Sisällysluettelo 1 Johdanto...3 2 Fuksitoimikunta... 4 2.1 Kevään toiminta... 4 2.2 Syksyn toiminta... 4 3 Opintotoimikunta...5 3.1 Edunvalvonta... 6 3.2 Laskupiiri ja opintokysely... 6 4 Sisä-

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Inkubion toimintakertomus 2011. Inkubio ry 8.2.2012

Inkubion toimintakertomus 2011. Inkubio ry 8.2.2012 Inkubion toimintakertomus 2011 Inkubio ry 8.2.2012 Sisältö 1 Johdanto 1 2 Yrityssuhdetoimikunta 2 2.1 Kevään tapahtumia..................................... 2 2.2 Syksyn tapahtumia.....................................

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013 Inkubio ry

Toimintakertomus 2013 Inkubio ry Inkubio ry 2 (18) Sisällysluettelo 1Johdanto...1 2Fuksitoimikunta...2 2.1 Kevät...2 2.2 Syksy...2 3Opintotoimikunta...3 3.1 Kevät...3 3.2 Syksy...4 4Sisä- ja ulkotoimikunta...5 4.1 Ulkosuhteet...5 4.2

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 Inkubio ry

Toimintasuunnitelma 2015 Inkubio ry 1 (20) Toimintasuunnitelma 2015 Inkubio ry Hallitus 2015 Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Milla Pitkänen Rahastonhoitaja Matias Lindgren Yrityssuhdemestari Johanna Vikkula Emäntä Eero Linna Isäntä

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? ELECarnival sujui kaikin puolin hyvin Koulutusohjelmien yhdistymiseen saatiin lisäaikaa Palautekeskutelut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelma 2016 Prosessiteekkarit ry 9.11.2015 Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

Hallitustoiminta. Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? Hallituksen yhteiset vastuut:

Hallitustoiminta. Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? Hallituksen yhteiset vastuut: Hallitustoiminta - Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? - - Jokainen joka haluaa omistaa tulevana vuotena paljon aikaa killalle! Plussaa on jos osaa jotain jo ennestään. Hallituksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2011 Aika: 21.9.2011 kello 19.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Haapala Rahastonhoitaja Aleksi Ikkala Yrityssuhdemestari

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Uusi hallitus on ottanut kopin killan pyörittämisestä ja kokoustanut paljon hyvällä osallistumisprosentilla

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 14/2010 Aika: 7.5.2010, klo 14.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Isäntä Emäntä Katariina

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 26/2015 Aika: 9.11.2015 kello 08.15 Paikka: Otakaari 5, kokoushuone Strömberg Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä Isäntä

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? ELECarnival yhdessä Inkubion ja AS kanssa Wapun ajan tapahtumat Enemmän toimikuntien osioissa

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013 Inkubio ry

Toimintakertomus 2013 Inkubio ry Inkubio ry 2 (14) Sisällysluettelo 1Johdanto...1 2Fuksitoimikunta...2 2.1 Kevät...2 2.2 Syksy...2 3Opintotoimikunta...3 3.1 Kevät...3 3.2 Syksy...4 4Sisä- ja ulkotoimikunta...5 4.1 Ulkosuhteet...5 4.2

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2016

TOIMINTASUUNNITELMA. Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2016 1 (16) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2016 2 (16) Sisällysluettelo 1.Yleistä... 3 2.Yrityssuhdetoimikunta... 4 2.1. Yleistä... 4 2.2. Tavoitteet... 4 2.3. Tapahtumat... 4 3.Tiedotustoimikunta... 5 3.1.

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (7) PÖYTÄKIRJA. Sihteeri Petra Ekroos (saapui kohdassa 8, poistui kohdassa 8)

INKUBIO RY ESPOO 1 (7) PÖYTÄKIRJA. Sihteeri Petra Ekroos (saapui kohdassa 8, poistui kohdassa 8) 02151 ESPOO 1 (7) Inkubio ry:n hallituksen kokous 22/2016 Aika: 15.8.2016 kello 18:00 Paikka: Otakaari 5, Inkubion kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Inka Saarinen Sihteeri Petra Ekroos (saapui kohdassa 8,

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Killan kesäpäivät Toimarisitsit Kaikkien aikojen hallitussitsit Dekaanin vaihdon keskeyttämät

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA. Rahastonhoitaja Petra Ekroos (saapui kohdassa 4, poistui kohdassa 7)

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA. Rahastonhoitaja Petra Ekroos (saapui kohdassa 4, poistui kohdassa 7) 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 22/2017 Aika: 13.9.2017 kello 20.00 Paikka: Jämeräntaival 10 A 10 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen Rahastonhoitaja Petra Ekroos

Lisätiedot

1 Siirry tämän osion viimeisen kysymyksen jälkeen kysymykseen Siirry tämän osion viimeisen kysymyksen jälkeen kysymykseen 17.

1 Siirry tämän osion viimeisen kysymyksen jälkeen kysymykseen Siirry tämän osion viimeisen kysymyksen jälkeen kysymykseen 17. Opintokysely 2013 Tämä on Inkubion vuoden 2013 opintokysely. si syksystä lähtien monet kursseistamme uudistuvat, joten nyt on mitä sopivin hetki puuttua kurssien epäkohtiin. Tällä kyselyllä pyritään keräämään

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 16/2017 Aika: 27.4.2017 kello 10.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Sali TU6 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen Rahastonhoitaja

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 23/2017 Aika: 22.9.2017 kello 08.15 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), sali TU3 Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Isäntä Isäntä

Lisätiedot

INKUBIO RY TOIMINTASUUNNITELMA ESPOO 1 (17) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2017

INKUBIO RY TOIMINTASUUNNITELMA ESPOO 1 (17) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2017 02151 ESPOO 1 (17) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2017 02151 ESPOO 2 (17) Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. YRITYSSUHDETOIMIKUNTA... 4 2.1 YLEISTÄ... 4 2.2 TAVOITTEET... 4 2.3 TAPAHTUMAT JA TOIMINTA... 4 3.

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 15/2017 Aika: 20.4.2017 kello 10.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Sali TU3 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen (saapui kohdassa

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2007 Aika: Torstai 30.11.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 23/2016 Aika 30.8.2016 kello 18.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubion kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Inka Saarinen Sihteeri Petra Ekroos Rahastonhoitaja Topi

Lisätiedot

Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta

Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta Alla on kuvattu eri toimikuntia ja niihin kuuluvia toimihenkilövirkoja, joita hallitus suosittelee ensi kaudelle. Tämä ehdotus ei kuitenkaan

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 02/2018 Aika: 8.1.2018 kello 16.15 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), seminaarisali TU5 Läsnä: Puheenjohtaja Joonas Palosuo Sihteeri Elias Kosama Rahastonhoitaja

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vuosikokous Aika: 19.03.2013 kello 18.00 Paikka: Otakaari 5, S2 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mäkelä avasi kokouksen

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA. Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen (poistui kohdassa 5.6, palasi kohdassa 7)

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA. Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen (poistui kohdassa 5.6, palasi kohdassa 7) 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 18/2017 Aika: 15.5.2017 kello 20.00 Paikka: Maarintie 8, Inkubion kiltahuoneen parvi Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen (poistui kohdassa 5.6, palasi

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 33/2016 Aika: 17.11.2016 kello 8.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Kokoushuone 1593 Läsnä: Puheenjohtaja Inka Saarinen Sihteeri Petra Ekroos Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Ansioituneet kiltalaiset saivat tunnustuksia 6 hopeista ja 4 kultaista ansiomerkkiä lisäksi 5

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? AlumniWeekend onnistui (pääjärjestäjänä Sklubi) Valtuuston vaalikokous on käyty ja ensi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Prosessiteekkarit ry 1.1.2019 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 8/2015 Aika: 26.2.2015, 16.15 Paikka: T-Talo, B122 Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Reetta Arokoski, Lauri Lavanti, Antti

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 25/2017 Aika: 13.10.2017 kello 8.15 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), sali TU3 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 02151 ESPOO 1 (25) Toimintakertomus 2014 Inkubio ry 02151 ESPOO 2 (25) Sisällys 1. Johdanto... 4 2. Fuksitoimikunta... 5 2.1. Kevät... 5 2.2. Syksy... 5 3. Opintotoimikunta... 7 3.1. Edunvalvonta... 7

Lisätiedot

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY PÖYTÄKIRJA VALTUUSTON KOKOUS 1/2005 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Aika: Keskiviikko 1.12.2004 klo 18.15 Läsnä: Valtuusto: Ahtiainen

Lisätiedot

Oulun Hammaslääketieteen Kilta ry

Oulun Hammaslääketieteen Kilta ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 19.11.2010 Oulun Hammaslääketieteen Kilta ry Toimintasuunnitelma toimintavuodelle 1.1.2011-31.12.2011 2 Sisällysluettelo: 1. Yleistä... 2 2. Juhlat... 2 2.1 Sitsit... 2 2.2 Markuksen

Lisätiedot

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017 Konstruktio ry Toimintasuunnitelma 2017 Yleistä Vuonna 2017 yliopiston koulutusuudistusten myötä perustettu uusi sosiaalitieteiden ainejärjestö Konstruktio ry (tästä eteenpäin Konstruktio) keskittyy uuden

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Hallitus ollut todella hyvällä läsnäoloprosentilla paikalla kokouksissa Kuulumiset kanssa olleet

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2006 Aika: Torstai 1.12.2005 klo 18.15 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Valtuustovaalilautakunta saatiin kasaan yllättävän nopeasti KesäSYK, Killan kesäpäivät ja toimarisitsit

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Loistava ja hyvinvoiva opiskelijayhteisö, joka vie sähkötekniikan avulla maailmaa eteenpäin. ARVOT - Killan jäsenistöstä valmistuvat maan parhaimmat matematiikkaa

Lisätiedot

Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE KOULUTUS- JA OPINTOASIAT. Kemiantekniikan kilta ry 1 (5)

Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE KOULUTUS- JA OPINTOASIAT. Kemiantekniikan kilta ry 1 (5) Kemiantekniikan kilta ry 1 (5) Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. KOULUTUS- JA OPINTOASIAT 1.1. Työskentely ja yhteistyö osaston ja yksiköiden kanssa Kilta toimii yhteistyössä

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 19/2017 Aika: 30.5.2017 kello 18:00 Paikka: Liisankatu 5, ravintola Kolme Kruunua Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Isäntä

Lisätiedot

Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. MAANMITTARIKILTA RY MAANMITTARIKILLAN 1/27 MAANMITTARIKILTA RY Maanmittarikillan vuosikokous 2015 Aika: 23.2.2015 klo 17:15 Paikka: Innopoli 3 D, Neuvotteluhuone 2 Läsnäolijat: Ville Kangaskokko Valtteri

Lisätiedot

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Tampereen yliopisto PÖYTÄKIRJA STAABI ry 1 / 2015 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 05.01.2015 klo 14:00 Paikka: Paikalla: Kasino-kabinetti Markus Lappi Juulia Koivisto Saara Asikainen Marika Anttila

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma 2012. Aalto- yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma 2012

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma 2012. Aalto- yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma 2012 Aalto- yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma 2012 1. Hallinto 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksitoimikunnan puheenjohtaja Fuksitoimikunnan puheenjohtajan adjutantti

Lisätiedot

17.42 Miikka Laitila poistui. 17.43 Miikka Laitila palasi.

17.42 Miikka Laitila poistui. 17.43 Miikka Laitila palasi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 13/2014 Aika: 9.4.2014 klo 17:30 Paikka: A106, TTalo Paikalla: Tomi Laakso, Reetta Arokoski, Emmi Linkola, Eeva Siikaaho, Aleksi Pyykkönen, Atte

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH24/2014

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH24/2014 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH24/2014 Paikka: Otakaari 5 (D 103a, Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n kiltahuone), 02150 Espoo Aika: maanantai 25.8.2014,

Lisätiedot

AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa.

AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa. Paikka: TTalo, B122 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Johannes Vainio, Reetta Arokoski, Julia Isotalo, Antti Nupponen, Lauri

Lisätiedot

Inkubio ry. Toimintakertomus

Inkubio ry. Toimintakertomus Inkubio ry Toimintakertomus 2009 1.2.2010 INKUBIO TOIMINTAKERTOMUS 2 (23) Sisällysluettelo Yleistä...4 Apoptoosi-toimikunta...4 Fuksitoimikunta...5 Kevät...5 ISOtoiminta...6 Fuksiopas...7 Fuksipistekortti...7

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n. Toimintasuunnitelma 2014

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n. Toimintasuunnitelma 2014 :n Sisältö 1 Hallinto 2 1.1 Hallitus.................................................. 2 1.2 Toimihenkilöt............................................... 2 1.3 Toimikunnat ja niiden puheenjohtajat.................................

Lisätiedot

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI Aika: ti 26.3.2013 klo 12.00 Paikka: Loimio Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja Markus Klemetti

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö

Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö (viimeiset hyväksytyt päivitykset vaalikokouksessa 25.11.2016) 1 Ohjesäännön käytöstä Tämä perinneohjesääntö täydentää ja tarkentaa Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS Paikka: Laitoksen kahvihuone, Physicum Aika: 25.2.2014 klo 17:20 Läsnä: Aliisa Priha, opintovastaava Sampo Vesanen Johannes Nyman Aleksi Rautio, isäntä Sonja Pietiläinen

Lisätiedot

KSK1/2013. Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013

KSK1/2013. Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 KSK1/2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Yhteistyö ja keskustelukanavat ELEC-killat Neuvosto Suomen sähkökillat Koulu Sklubi Hallitustyöskentely

Lisätiedot

KSK2/ Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013

KSK2/ Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 KSK2/2013 14.05.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Hallitustyöskentelyinnon jatkuminen Kokouksien tehokkuus Talkoilu Virkistäytyminen

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS Kansainvälisyys on aina jollain tavalla osa koko yhdistyskentän toimintaa. Kun yhdistys pitää kansainvälisyyttä tärkeänä arvona ja kansainvälisiä opiskelijoita potentiaalisina

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous SIKV 3/2010 Aika: Tiistai 31.3.2010 klo 17:30 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 TUOTANTOTALOUDEN KILTA KAPLAAKI RY

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 TUOTANTOTALOUDEN KILTA KAPLAAKI RY 1. YLEISTÄ Lappeenrannan teknillinen yliopisto Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Kaplaaki ry toimii Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden opiskelijoiden etujärjestönä sosiaali-, opinto-,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 12/2010. Paikka: Killan toimisto. Aika: 5.4.

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 12/2010. Paikka: Killan toimisto. Aika: 5.4. PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 12/2010 Paikka: Killan toimisto Aika: 5.4.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sa hko insino o rikilta ry:n. Toimintakertomus 2014

Aalto-yliopiston Sa hko insino o rikilta ry:n. Toimintakertomus 2014 Aalto-yliopiston Sa hko insino o rikilta ry:n Sisältö 1 Yleistä vuodesta 2014 3 1.1 Puheenjohtaja.............................................. 3 1.2 Varapuheenjohtaja............................................

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

TAMPEREEN RAKENTAJAKILLAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TAMPEREEN RAKENTAJAKILLAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1 TAMPEREEN RAKENTAJAKILLAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Yleistä Vuosi 2014 on Tampereen Rakentajakilta TARAKIn 47. toimintavuosi. Tampereen Rakentajakillan tarkoituksena on tarjota jokaiselle jäsenelleen

Lisätiedot

6. Hyväksyttävät laskut Unigrafialta tuli hyvityslasku fuksioppaista. Ei vaadi maksutoimenpiteitä.

6. Hyväksyttävät laskut Unigrafialta tuli hyvityslasku fuksioppaista. Ei vaadi maksutoimenpiteitä. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 22/2015 Aika: 3.9.2015, 12.15 Paikka: A142, TTalo Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala,

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 17/2013 TARAKI

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 17/2013 TARAKI Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 17/2013 TARAKI Aika: 10.9.2013 klo 17:00 Paikka: Kiltahuone Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja Markus Klemetti

Lisätiedot

RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä

RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA ry Rakentajanaukio 4 A, 02150 Esp0o JÄSENTIEDOTE Puh. 09-451 2264, http://rmseura.tkk.fi 6.11.2006 RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä EXKURSIO

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ I luku KURAATTORI 1 Kuraattorin tehtävänä on, sen lisäksi mitä osakunnan säännöissä ja muissa ohjesäännöissä on määrätty:

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

TKK:n Sähköinsinöörikilta ry

TKK:n Sähköinsinöörikilta ry KSK 3/2011 1 Yleistä Killan toiminta on jatkunut taas kesän jälkeen tutuissa kiireisissä merkeissä. Fukseja otettiin vastaan n. 160 kpl ja porukkaa on fuksitapahtumissa riittänyt. Fuksit ovat myös ilahduttaneet

Lisätiedot

KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013

KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013 KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013 Ehdotettu rakenne Sisältöjen läpikäynti Prosessin loppuunvienti Johdanto Kaikkeen toimintaan vaikuttavat taustatekijät Toimintasuunnitelman tarkoitus jne. Projektit Organisaatio

Lisätiedot