Toimintakertomus 2013 Inkubio ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2013 Inkubio ry"

Transkriptio

1 Inkubio ry

2 2 (18) Sisällysluettelo 1Johdanto...1 2Fuksitoimikunta Kevät Syksy...2 3Opintotoimikunta Kevät Syksy...4 4Sisä- ja ulkotoimikunta Ulkosuhteet Kiltahuone Kansainvälisyys Rekombionaatio...6 5Tapahtumatoimikunta Kevät Syksy Tiedotustoimikunta Tiedotus Verkkosivut S'napsi...8 7Yrityssuhdetoimikunta Bio Partners Haalarit Alumni-killat-ELEC-ohjausryhmä Tapahtumat Historiatoimikunta Tapahtumat vuonna Toimijat vuonna Hallitus Toimihenkilöt Hallopedit...18 Kannen kuva: Mikko Vuorela, 2013

3 1 (18) 1 Johdanto Kuten jo kuluneen toimikauden toimintasuunnitelmassa odotettiin, keskittyi Inkubio ry:n toiminta vuonna 2013 ennen kaikkea siitä toiminnan tasosta kiinnipitämiseen, jolle aikaisempina vuosina oltiin noustu, sekä kymmenvuotisjuhlavuoden 2014 valmisteluun. Ehkä merkittävin toiminnan tasoa vuonna 2013 uhannut tekijä oli toimikauden alussa voimaan astuneet ylioppilaskunnan tilojen vuokrankorotukset, joista kuitenkin selvittiin järjestämällä enemmän tapahtumia toisten yhdistysten kanssa sekä jättämällä vähemmän suosittuja tapahtumia järjestämättä. Juhlavuoden lähestyminen taas näkyi suurten ja pitkäjänteisten projektien, Inkubion historian, Apoptoosi X:n ja Inkubionic Calendarin valmistelemisena, joista killan kalenteri ehdittiin jo julkaistakin vuoden 2013 aikana. Toimikaudella järjestettiin toki myös oma sangen onnistunut vuosijuhlansa Apoptoosi IX. Eräät kuluneen vuoden suurimmista uudistuksista kohdistuivat yrityssuhdetoimintaan. Toimikauden loppupuolella yrityssuhdetoimikunta käynnisti Bio Partners -ohjelman, jonka tarkoituksena oli muuttaa Inkubion yrityssuhteet sellaisiksi, että killalla olisi muutamia, kaikessa killan toiminnassa näkyviä sekä mukana olevia kumppaniyrityksiä. Hyvistä puitteista ja konseptista huolimatta Bio Partners -ohjelmaa ei saatu kuitenkaan vielä toimikauden 2013 aikana täysin toimimaan ja sen jatkokehitys siirtyi toimikauden 2014 yrityssuhdetoimikunnalle. Opintojen ja edunvalvonnan saralla tämän kauden suurimmat haasteet ovat liittyneet bioinformaatioteknologian koulutuksen järjestämiseen maisteritutkinnon uudistuksen yhteydessä. Tähän aiheeseen liittyen killan edunvalvontasektori kävi vuoden aikana lukuisia neuvotteluita sekä suoritti monia erilaisia yhteydenottoja, mistä huolimatta aiheesta ei ollut vieläkään tehty lopullisia päätöksiä vuoden 2014 alkaessa. Rekombionaatio järjestettiin menneenä syksynä pitkästä aikaa jälleen Otaniemessä. Kuten aiempinakin vuosina, Rekombionaatio oli jälleen kerran hyvin suosittu ja onnistunut, mistä kiitokset kuuluvat ennen kaikkea sisä- ja ulkotoimikunnan epäviralliselle Rekombionaatio-osastolle. Myös kiltahuoneen viihtyisyys ja varustelutaso on lisääntynyt tänäkin vuonna entisestään sisä- ja ulkotoimikunnan toimeliaisuuden ansiosta, mikä on hyvin tärkeää kiltahuoneen jatkuvasti korkean käyttöasteen huomioon ottaen. Killan tiedotus taas piti killan jäsenet hyvin tietoisina heille tärkeistä aiheista siitäkin huolimatta, että ylioppilaskunnan sähköpostilistat tuhoutuivat toimikauden puolivälissä. Kiltalehti S'napsia ilmestyi tänä vuonna neljä sekä informatiivisia että viihteellisiä artikkeleita sisältänyttä numeroa, joista yhdenkään kohdalla ei jouduttu säästösyistä tinkimään kokoväripainatuksesta, vaikka tällaistakin mahdollisuutta pelättiin toimikauden alkupuolella. Killan jäsenet ovat tänä vuonna olleet huimaavan aktiivisia, mikä on näkynyt mm. tapahtumien parhaimmillaan erittäin suurina osallistujamäärinä, kiltahuoneen jo edellä mainittuna korkeana käyttöasteena sekä fuksien menestyksenä erinäisissä yhdistysrajat ylittävissä fuksitapahtumissa. Toimikauden aikana nähtiin myös useampiakin kaikille killan jäsenille suunnattuja tapahtumia, jotka olivat puhtaasti yksittäisten killan jäsenten ilman Inkubio ry:n tukea järjestämiä. Tällainen aktiivisuuden ja vapaaehtoisuuden määrä kertoo siitä, että Inkubiolla on todella suuri merkitys jäsenilleen, sekä osoittaa yhdistyksellä olevan hieno tulevaisuus edessään. Sasu Mäkelä Hallituksen puheenjohtaja 2013

4 2 (18) 2 Fuksitoimikunta 2.1 Kevät Fuksitoimikunnan vuosi alkoi mukavasti uuden kipparin totutellessa tehtävään ja käymällä koulutuksissa sekä workshopeissa ja samalla istuvaa kapteenia autellen. Tammikuun ainoa fuksitapahtuma oli pidetty Haalarigaala, missä muiden kiltojen kipparit esittelivät haalarinsa ja ommeltiin haalarimerkkejä. Meioosi pidettiin perinteiden mukaan helmikuun alkupuolella. Tänä vuonna teemaksi valikoitui sairaala/lääkärit ja tapahtumalle annettiin tämän teeman mukainen lisänimi L'Hospital. Meioosia varten oli varattu OK20 kokonaisuudessaan. Helmikuun 14. päivänä järjestettiin ISOinfo, missä pidettiin lyhyt tiedotustilaisuus siitä mitä ISOilu oikein on. Kaikki lakin haluavat fuksit olivat töissä Apoptoosissa pidettiin laulunsanakoe ja samalla kerättiin myös fuksipalaute. Majuri päätti kaikessa suopeudessaan järjestää Wapun, minkä takia fuksitoimikunta järjesti mystisen tapahtuman hieman ennen itse Wappua. Se onnistui kerrassaan erinomaisesti. Vuoden 2012 fuksit tekivät myös fuksimerkin, joka ilmestyi loppukeväästä. Wappuna lakin sai 32 fuksia. Inkubion fuksitoimikunta osallistui myös FTMK:n tai muiden kiltarajoja rikkovien tapahtumien järjestämiseen, esimerkkeinä mainittakoon Talvipäivä, sekä tietenkin Wappuna tapahtuneet jännittävyydet. Uusi fuksikapteeni aloitti fuksioppaan työstämisen maaliskuussa. Oppaan sisältöön ei tullut kovin suuria muutoksia edellisvuosiin nähden. Kuten viime vuonna, se painettiin kokonaisuudessaan nelivärisenä. Oppaasta otettiin 100 kappaleen painos Unigrafialta. Painatuksen maksoi Sähkötekniikan korkeakoulu. Keväällä pidettiin myös Athenen ja Prodekon kanssa yhteinen ISOkaste ja tämän lisäksi ISOille järjestettiin AYY:n ja Teekkarijaoston puolesta ISOkoulutuksia. 2.2 Syksy Fuksitoiminta käynnistyi Inkubiolla järjestetyllä Varaslähdöllä. Varaslähtö sijoittui Alvarin aukiolle, missä myös TiKillä, PT:llä ja FK:lla oli omat Varaslähtöä vastaavat tilaisuutensa samaan aikaan. Aluksi Varaslähdössä leikittiin ulkoleikkejä pienemmissä ryhmissä ja lopuksi otimme usean killan välisen noppafutismatsin. Tämän jälkeen siirryttiin OK 20:n pienelle puolelle pelaamaan lautapelejä, syömään ja hengailemaan. Fuksien koulu alkoi virallisesti 2.9. Aalto ELECin aamuvastaanotolla, jonka jälkeen pidettiin killan oma esittelytilaisuus ennen lounasta. Killan vastaanotossa fukseja oli tervehtimässä fuksikapteeni, killan puheenjohtaja, killan oltermanni sekä TEK-yhdyshenkilöä edustanut sijainen. Fuksit oli jo ennen tapahtumaa jaettu fuksiryhmiin, joiden kokoonpano kerrottiin heille tilaisuuden lopuksi. Tämän jälkeen fuksit lähtivät ISOjen opastuksella tutustumaan Otaniemeen ja illalla järjestettiin perinteinen Eka Ilta Otarannan kerhotilalla. Paikanpäällä oli ruokaa, sekä ohjelmaa hallituksen muotinäytöksestä hulvattomiin ryhmäleikkeihin. Inkubiolle saapui yhteensä 39 fuksia, joista kolme olivat TF-fukseja. Fuksiviikolla oli paljon ohjelmaa tarjolla, mutta valitettavasti Otasuunnistuksessa ei tänä vuonna tullut yhtä suurta menestystä kuin aiempina vuosina. Tilanne kuitenkin korjattiin ottamalla murskavoitto seuraavan viikon Stadisuunnistuksessa pidettiin Fuksien hengailuilta Otarannan kerhotilassa pidetyssä Laulusaunassa oli paikalla jonkin verran vanhoja kiltalaisia ja varsin mukavasti fukseja, joista kaikki osallistuivat innokkaasti teekkarilaulujen opetteluun ja laulamiseen.

5 3 (18) pidettiin perinteiset Fuksisitsit Athenen kanssa T-talolla. Lähestulkoon kaikki fuksit olivat paikalla ja sitsit olivat muutenkin todella onnistuneet. Jatkot olivat tuttuun tapaan Rantasaunalla. Sitsien järjestely tehtiin kuten aiemminkin, vastuun ollessa fuksikapteeneilla ja IE:llä itse tarjoilun jäädessä hallituksille, jotta fuksikapteenit voisivat sitsata. Sitsejä edelsi perinteinen sitsi-koulutus. Saman viikon torstaina pidettiin peli- ja sitsitilassa Peli-ilta, missä lautapelien lisäksi pelattiin CTR:ää. Syyskuun 23. päivänä järjestimme korkeakoulumme muiden kiltojen kanssa ELECamppailun, jossa fukseista muodostettiin kiltarajoja rikkovia ryhmiä, jotka sitten suorittivat urheilu- ja teekkarikulttuuriaiheisia rasteja. Biofuksien osallistujamäärä oli kaikista killoista suurin, mikä oli erinomaista! Lokakuun 3. päivänä pidettiin Dippafuksisauna, missä valmistuneet DI:t kertoivat työstään. Seuraavalla viikolla oli perinteisen FuksiProffaBuffetin vuoro, jossa uudet opiskelijat pääsivät tutustumaan kurssien henkilökuntaan järjestettiin yhdessä Automaatio- ja systeemitekniikan killan, Fyysikkokillan, Prosessiteekkareiden ja Tietokillan kanssa Suuri saunaseikkailu, joka oli ennen kaikkea fukseille suunnattu saunojen kiertelytapahtuma. Tapahtumassa killan fuksit pääsivät tutustumaan muiden tapahtumassa sekä mukana olleiden yhdistysten fukseihin että lukuisiin Otaniemen eri saunoihin. Fuksien haalarit tilattiin jo tuttuun tapaan Image Wearilta, mutta valitettavan postikömmähdyksen takia n. kolmasosa haalareista ei ehtinyt perille ennen Fuksicruisea. Onneksi sovitushaalareiden avulla saatiin kaikille cruiselle osallistuneille biofukseille ruskeat haalarit niskaan risteilyn ajaksi. Risteilyllä oli tänä vuonna Inkubion lisäksi mukana myös AS, TiK, FK ja MK. Cruise sisälsi vierailun Kungliga Tekniska högskolanilla ja siihen osallistuivat kaikki risteilyllä olleet fuksit. Jouluksi fuksikapteeni keräsi pistekortit talteen, mutta valitettavasti n. kolmasosa ei palauttanut korttiaan ajoissa. Kaikkien palauttaneiden pisteet olivat kuitenkin hyvällä mallilla ja pääaineitakin oli suoritettu useita, vaikka niistä kaikista ei vielä dokumenttia ollutkaan palautettu. Pelkästään ISOille tarkoitettua ohjelmaa on ollut niukasti. Juuri ennen fuksien saapumista 1.9. pidetyn ISOjen viimeisen voitelun lisäksi järjestettiin ISOjen kiltiskierros yhdessä Athenen ja Prodekon kanssa. 3 Opintotoimikunta 3.1 Kevät Vuoden aloitus sujui Inkubion opintotoimikunnalta odotetun rauhallisesti. Perinteiseen tapaan Inkubio järjesti yhdessä SIK:n ja AS:n kanssa kirjamarkkinat Otakaari 5:n aulassa ke Kirjamarkkinat sujuivat odotetun onnistuneesti. Tammikuussa järjestettiin myös Koe Kampus tapahtuma abeille Aalto-yliopiston kanssa. Tapahtumassa oli melko vähän abeja paikalla, mutta tätä lukuun ottamatta tapahtuma sujui varsin hyvin. Kevät alkoi edunvalvonnan saralla varsin kiireisenä, kun korviimme kantautui helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa Perustieteiden korkeakoulun suunnitelmat perustaa uusi maisteriohjelma Life Science Informatics and Engineering. Samalla perustieteiden korkeakoulun päättäjät ilmaisivat halunsa hajauttaa bioinformaatioteknologian maisteriopinnot useisiin eri maisteriohjelmiin, eli käytännössä bioinformaatioteknologia jäisi pelkäksi kandiohjelmaksi. Yhdistyksen vuosikokouksessa puheenjohtaja Mäkelän ja opintomestari Tietäväisen pohjustuksen jälkeen

6 4 (18) yhdistys päätti kannattaa oman maisteriohjelman perustamista. Tämä yhdistyksen tuorein kanta on linjassa yhdistyksen vuoden 2012 vuosikokouksessa ottaman kannan kanssa, jolloin yhdistys päätti kannattaa maisteritason Biomedical Engineering -pääaineen perustamista. Vuosikokouksessa käydyn keskustelun perusteella Mäkelä ja Tietäväinen kirjoittivat yhdessä edeltäjiensä (Suvilehto ja Parkkila) kanssa kannanoton aiheesta, joka lähetettiin kaikkien asiaa koskevien korkeakoulujen dekaaneille ja varadekaaneille, bioinformaatioteknologian vastuuprofessori Ari Koskelaiselle sekä Aalto-yliopiston opetuksesta vastaavalle vararehtori Martti Raevaaralle. Kannanotto sai hyvää palautetta ja Inkubiolta kutsuttiin opiskelijaedustajat mukaan keskusteluihin, joissa korkeakoulut pyrkivät saavuttamaan yhteisymmärryksen bioit:n maisterivaiheen opintojen järjestämisestä. Keskustelut jatkuivat läpi kevään, mutta koska niissä ei päästy tänä aikana kaikkia osapuolia tyydyttäviin lopputuloksiin, niitä jatkettiin edelleen syksyllä. Toukokuun alussa opintotoimikunta julkaisi myös vuosittaisen opintokyselynsä, jossa tällä kertaa tärkeimmiksi alueiksi valikoitui kurssien laatu ja valmistuneiden mielipiteet opintojen poikkitieteellisyydestä sekä syvyydestä. Vastauksia saatiin viime vuosien tapaan n. 50, mutta valmistuneiden aiempaa suurempi vastausten määrä yllätti toimikunnan positiivisesti. Kesä oli maisteriohjelmakeskustelun kannalta hiljaisempaa aikaa. Elokuussa ennen opintojen alkua sovittiin tapaaminen Aalto-yliopiston opetuksesta vastaavan vararehtori Martti Raevaaran kanssa. Ennen tapaamista joukko opiskelijoita (Joonas Tietäväinen (opintomestari 2013), Sasu Mäkelä (puheenjohtaja 2013), Juulia Suvilehto (puheenjohtaja 2012), Petteri Parkkila (opintomestari 2012) ja Tuomas Haapala (puheenjohtaja 2011)) kokosi aikaisemmin esitettyjä ajatuksia tiiviiseen muotoon, jotta asiat saatiin esitettyä vararehtori Raevaaralle mahdollisimman selkeästi. Varsinaiseen tapaamiseen menivät Tietäväinen, Mäkelä ja Suvilehto. Tapaamisessa keskusteltiin maisteriuudistusprosessin aikatauluista ja menettelytavoista, sekä yliopiston intresseistä korkeakoulujen väliseen yhteistyöhön. Yliopisto ei ottanut kantaa bioinformaatioteknologian maisteriopetuksen järjestämiseen, mutta vararehtori Raevaara kertoi monista kannustimista, joilla tähdätään korkeakoulujen yhteistyön parantamiseen. 3.2 Syksy Syyslukukauden alussa järjestettiin totuttuun tapaan kirjamarkkinat yhdessä AS:n ja SIK:n kanssa. Tapahtuma sujui taas odotetun maltillisesti ja moni kirja löysi itselleen uuden omistajan. Syyskuun alussa Aalto SCI:n dekaani perusti Aalto ELEC:n ja Aalto CHEM:n dekaanien kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta työryhmän miettimään yhteisen Life Science alueen maisteriohjelman perustamista. Työryhmään kutsuttiin opiskelijajäseneksi opintomestari Tietäväinen. Pohjaesityksenä oli Aalto SCI:n dekaanin ehdotus yhden yhteisen maisteriohjelman perustamisesta siten, että Aalto SCI hallinnoisi tätä uutta ohjelmaa. Työryhmään tuotiin myös Aalto SCI:n vuoden alussa ehdottama erillisten maisteriohjelmien malli. Lokakuun lopussa työryhmä päätyi kannattamaan mallia, jossa perustettaisiin yhteinen maisteriohjelma, jonka sisällä olisi erilliset korkeakoulukohtaiset hakukohteet. Näiden erilliset hakukohteiden avulla opiskelijat voitaisiin heti aluksi jakaa oikeisiin korkeakouluihin. Työryhmä ei kuitenkaan ehtinyt keskustella kaikista hallintoon liittyvistä asioista, mistä johtuen Aalto ELEC vetäytyi viime hetkellä esityksestä erimielisyyksien takia. Lokakuussa Aalto-yliopisto järjesti jälleen Koe Kampus -tapahtuman abeille, jonne Inkubio pystytti taas perinteiseen tapaan oman ständinsä. Abit osoittivat suurta kiinnostusta bioit:tä kohtaan ja Inkubion ständillä vieraili huomattavasti enemmän abeja kuin esimerkiksi vuoden alussa järjestetyssä tapahtumassa. Marraskuun lopussa aiemmin syksyllä toiminut maisterityöryhmä piti vielä ylimääräisen

7 5 (18) kokouksen, jossa oli mukana myös Aalto-yliopiston vararehtori Raevaara. Kokouksessa kerrottiin Raevaaralle senhetkinen tilanne ja hän lupasi valmistella ehdotuksen maisteriohjelman toteutuksesta. Ehdotus valmistuu luultavasti vuodenvaihteen jälkeen, jolloin se esitellään korkeakoulujen dekaaneille kommentoitavaksi. 4 Sisä- ja ulkotoimikunta 4.1 Ulkosuhteet Ulkotoimikunta aloitti toimintansa perinteisesti Boa ry:n ja Helix ry:n kanssa yhteisillä nk. Pohjanhovibileillä. Bileet järjestettiin tänä vuonna DOM -baarissa Tapahtuma sai odotettua suuremman osanoton. Kuitenkin kaikille järjestäjille jäi tunne, että tapahtumaa pitäisi ehdotomasti markkinoida enemmän seuraavana vuonna. Lisäksi tapahtumaa ennen pidettiin kaikkien kolmen ainejärjestön hallitusten tutustumistapaaminen Helix ry:n kerhohuoneella. Biokeppana 2013 järjestettiin Apoptoosia seuraavalla viikolla Tänä vuonna reissu kulki Oulun kautta Kuopioon. Mectalentin mahtavan excursion jälkeen siirryttiin Oulussa sitsaamaan Oulun lääketieteen opiskelijat ry:n (Olto) jäsenten kanssa Walhalla-nimiseen vuokratilaan. Sitsit olivat menestys sekä inkubiolaisten että oltolaisten mielestä. Torstaina ajettiin muutaman Oulun excursion jälkeen Kuopiossa sijaitsevaan Lukemaan Kulti ry:n vieraaksi. Ohjelmassa oli Beer Pong -turnaus, sekä muita yhteispelejä. Keppanalle saatiin houkuteltua mukaan myös vanhempia tieteenharjoittajia, mikä omalta osaltaan teki reissusta onnistuneen. Suurimpana vaikeutena järjestelyissä oli bussikuljetusten hankkiminen, mihin nykyään vaaditaan pitkäkestoinen kilpailutusprosessi, jos bussikuljetusten kustannuksissa halutaan hyödyntää Aalto ELEC:n taloudellista tukea järjestettiin ELECarnival yhdessä AS:n ja SIK:n kanssa. Tapahtuman suunnittelu aloitettiin valitettavasti liian myöhään, minkä vuoksi tapahtumaa ei ehditty markkinoida riittävästi. Tämän ja huonon sään takia osallistujamäärä jäi ehkä toivottua vähäisemmäksi. Konseptia kuitenkin pidettiin toimivana ja hauskana tapana tehdä jotain yhdessä kaikkien Aalto ELEC:n kiltojen kesken. Tänä keväänä killan jäsenille hankittiin 20 lippua Teekkarispeksiin ja 52 Helsinginkadun Approon. Molemmat liput menivät ongelmitta kaupaksi. Wapun jälkeen järjestettiin myös yhteisreissu katsomaan Heurekan Body Worlds -näyttelyä. Yhteislippujen ostoa kannattaa ainakin ylläpitää tai jopa laajentaa jatkossa. Syksyn aikana muihin ystävyyskiltoihin ei saatu juurikaan kontaktia. Intelligenzia ry:n puheenjohtajan kanssa puhuttiin intresseistä järjestää jotain yhteistä toimintaa ensi vuonna. Pohjanhovibileet järjestetään Boan ja Helixin kanssa Viikin tiloissa tai keskustassa. Myös ELECarnival päätettiin järjestetään taas ensi vuonna kaikkien kolmen killan voimin. Kaikille ystävyysainejärjestöille (LKS, KY, TAIK, Helix, BOA, Olto, Kulti, Bioner, Nucleus sekä Otaniemen killat) lähetettiin joulutervehdykset. 4.2 Kiltahuone Sisätoimikunta uudisti kevään aikana karkkipalvelun hinnaston, johon kuuluvat myös juhlanauhat. Siisteyden ylläpitämiseksi järjestettiin Karmapalkintokisa, jossa tietyn ajanjakson aikana eniten kahvikuppeja tiskannut voitti pullon kuohuvaa ja kiltahuoneelle ikioman kahvimukin. Kiltahuoneelle ripustettiin Apoptoosissa lahjaksi saadut verhot ja muutettiin järjestystä uuden kulmasohvan myötä. Kauan kaivattu kännyköiden latauspiste saatiin myös tehtyä. Tumatoimari

8 6 (18) huolehtii tänäkin vuonna laboratoriotakkien vuokrauksesta. Killan vihreitä haalarimerkkejä tilattiin 200 kappaletta lisää, ja niiden koko on hivenen edellisiä pienempi. Kiltahuoneelle saatiin syksyn alussa Aalto-verkossa oleva Windows-kone, jota Aalto-IT huoltaa tarpeen mukaan. Koneelta löytyvät mm. MATLAB ja Mathematica. Tämä kone laitettiin toisen Linux-koneen tilalle pystypäätepöydälle. Sisätoimikunta huolehti myös koneiden päivityksistä. Kiltahuoneelle on säätäjien toimesta saatu infonäyttö, mutta sen käyttö ei ole ollut aivan tavoitteiden mukaista. Tarkoituksena olisi ollut näyttää ruokalistoja tai bussiaikatauluja, mutta projekti jäi vuoden aikana kesken. Sisätoimikunnan tämänvuotisen tavoitteeseen karkkipalvelun maksukäytäntöjen kehittämisestä ei päästy, vaikka asiaa on kyllä mietitty ja ideoita kannattaa jatkossakin jalostaa. Uutta lukkoa karkkipalvelun kassaan ei hankittu, koska vanhan numerolukon salasana pystyttiin muuttamaan helposti. Kiltahuoneelle vuodeksi 2013 tilattua Wired US:aa ei toimikunnalle tuntemattomasta syystä koskaan saatu. Tästä huolimatta Wired US menestyi hyvin killan nettisivuilla järjestetyssä äänestyksessä kiltahuoneelle vuonna 2014 tilattavista lehdistä, joten se päätettiin tilata uudelleen Lehtikuninkaan kautta äänestyksen voittaneen vanhan suosikin Cosmopolitanin rinnalle. Loppuvuodesta jouduttin sisätoimikunnan rakenteeseen tekemään pieniä muutoksia, kun toinen herkkupeppu vaihtoi kiltaa ja toinen työskenteli muutaman kuukauden syksyllä Amerikassa. Herkkupepun vastuualueet siirrettiin tällöin tumatoimarille, joka selviytyi kaikista hommistaan hyvin. Syksyn aikana erityisesti suklaan kulutus kasvoi eksponentiaalisesti. Herkkupepun työmäärä on kiltalaisten makeannälän ja kahvinjanon myötä moninkertaistunut. Välillä kiltalaisilla tuntui olevan vaikeuksia muistaa korjata omia jälkiään kiltahuoneelta, tähän täytyy jatkossa pyrkiä paremmin puuttumaan. Kiltahuoneen suuren käyttötarpeen myötä voisi jo alkaa kysellä suurempia, käyttötarkoitukseemme parempia tiloja. Ainakin olisi hyvä alkaa pohjustaa laitoksen henkilökunnalle, että viimeistään Otakaari 5:n mahdollisen tulevan remontin jälkeen tarvitsemme ehdottomasti suuremman tilan. 4.3 Kansainvälisyys Syksyksi saatiin uusi vaihtopiskelija Prahasta. Hänelle toimitettiin haalarit. Vaihto-oppilaiden roolia killassa tulisi jatkossa miettiä: miten heitä saataisiin tapahtumiin mukaan vai annetaanko heidät suoraan Aalto ELEC:n hoiviin, jolloin he ovat automaattisesti enemmän mukana SIK:n toiminnassa. 4.4 Rekombionaatio Inkubion syksyn suurin tapahtuma oli tänä vuonna Otaniemessä järjestetty perinteinen Rekombionaatio, joka pidettiin Rekombionaatioon osallistui järjestäjäyhdistys Inkubion lisäksi edellisvuosien tapaan myös Tampereen Bioner ja Turun Nucleus. Rekombionaation ohjelmaan sisältyi edellisvuosien tapaan aloituspäivänä excuja, rastikierros ulkopaikkakuntalaisille sekä saunailta, jonka teemana oli tällä kertaa bordelli. Tämä teema valittiin siksi, että sen avulla pyrittiin saamaan killan jäsenet osallistumaan saunailtaan, eikä samaan aikaan Smökissä käynnissä olleeseen Koneinsinöörikillan Bordelli-tapahtumaan. Rekombionaation loppuosan teemana oli käänteisyys, minkä takia Rekombionaatio jatkuikin ensin silliksellä ja sitten sitseillä päättyen pääosin ulkopaikkakuntalaisille tarkoitettuihin etkoihin. Käänteisyysteema näkyi myös sitseillä, joiden osallistujia oli kehotettu pukeutumaan käänteisesti ja joiden ruoka myös tarjottiin käänteisessä järjestyksessä jälkiruuasta aloittaen. Rekombionaatiota toteuttamaan valittu epävirallinen seitsenhenkinen toimikunta osoittautui todella tarpeelliseksi, kun osanottajamäärä kipusi yli sataan. Tampereelta ja Turusta saatiin tapahtumasta hyvää palautetta ja myös järjestäjien mielestä tapahtuma onnistui oikein hyvin. TEK:n 500 euron

9 7 (18) tuen avulla tapahtuman budjetti jäi plussan puolelle. Osallistumishinnat tapahtumaan olivat 35 euroa ulkopaikkakuntalaisille ja 20 euroa inkubiolaisilta. Tämä sisälsi osallistumisen sekä sillikselle että sitseille. 5 Tapahtumatoimikunta 5.1 Kevät 2013 Kuluvana keväänä tapahtumatoimikunta järjesti runsaasti tapahtumia, joissa osanotto oli vaihtelevaa. Vakiintuneiden tapahtumien lisäksi pyrittiin järjestämään myös aivan uudenlaisia tapahtumia. Viime vuoden kevääseen verrattuna sitsien lukumäärää lisättiin kahdesta neljään. Kiltainvälisyyttä pyrittiin lisäämään yhteistapahtumilla. Kevään tapahtumia järjestettiin runsaasti vaihtelevalla menestyksellä. Odotetusti järjestetyt Wappusitsit FK:n ja Kopedan (Helsingin yliopiston kotitalouspedagogiaopiskelijoiden) kanssa nousivat suosituimmaksi tapahtumaksi. Sitseille osallistui huimat 213 sitsaajaa, joista reilut 75 olivat Inkubiolta. Oli ilo nähdä myös vanhempia opiskelijoita ja jopa valmistuneitakin inkubiittejä. Suosittuja tapahtumia olivat myös PilLu-sauna sekä Lettupannarivohvelisauna Uutena kokeiluna järjestettiin Oscar-ilta Kinopolissa sekä MK:n kanssa Aamusitsit 22.3., joihin osallistui poikkeuksellisen vähän ihmisiä. Ystävänpäivän luistelusaunakaan ei innostanut kiltalaisia. On syytä tarkasti miettiä osallistujamääriä etukäteen, mieluiten aliarvioiden, jotta vuoden kokonaisbudjetti kestäisi mahdolliset tappiot. Kokonaisuudessaan kevät on kuitenkin ollut järjestävän osapuolen mielestä varsin onnistunut. Apoptoosi 9:n jatkot järjestettiin 9.3. viime vuoden tapaan Smökissä. Jatkojen konsepti pohjautui edellisen vuoden jatkoihin, mutta pelkistetymmin. Jatkoja kehuttiin kokonaisuudessaan onnistuneiksi järjestetyt Kaverisitsit juontavat myös juurensa viime vuoden samaisista hyvin onnistuneista sitseistä. Tänä keväänä osanotto oli hieman viimevuotista heikompi. AYY:n tilavuokrien kallistuminen vaikeutti budjetissa pysymistä, mutta yhteistapahtumien avulla kuluja jaettiin ja tapahtumat pysyivät lähes kaikki kannattavina. Rahatilanteen salliessa olemme tarjonneet ruokaa ja virvoitusjuomia ilmaiseksi. Ruokatarjontaa pyrittiin pitämään monipuolisena, vaikka tiukka budjetti sitä hankaloittikin. 5.2 Syksy 2013 Syksyllä tapahtumatoimikunta starttasi toimintansa auttaen fuksitoimikuntaa Varaslähdön tarjoilujen järjestämisessä. Tarjolla oli perinteisesti nagei ja ranui ja fuksit pääsivät tutustumaan ISOihin ja muihin inkubiitteihin rennon letkeässä meiningissä. RATTO auttoi FTMK:ta myös Ekan illan järkkäilyissä ja toivotti siten Varaslähtöön paikalle pääsemättömät fuksitkin lämpimästi tervetulleiksi myös omasta puolestaan. Fuksiviikolla on paljon perinteikkäitä tapahtumia, joita kilta ei järjestä, mutta joissa IE on vahvasti mukana. Tällaisia ovat mm. Otasuunnistukset sekä Isositsit. Fuksiviikko saatiin päätökseen mutta seuraavallakin viikolla jatkettiin aktiivisesti fuksien koulutusta uuteen teekkarikulttuuriin. Järjestettiin jälleen yhteistyössä FTMK:n kanssa perinteinen Laulusauna, jossa killan lukkarit laulattivat perinteisimpiä teekkarilauluja. Ilta sujui loistavassa tunnelmassa, ja fuksit tuntuivat olevan superinnostuneita lauluista ja laulamisesta. Koulutus jatkui Inkubion ensimmäisellä Puolivuosisilliksellä, kun aikaa killan varsinaiseen vuosijuhlaan oli jotakuinkin puoli vuotta. Palju oli täynnä ja sauna lämmin, aurinkokin porotti pilvettömältä

10 8 (18) taivaalta. Mikä parasta, ruoka oli mitä mahtavinta. Sillistä seuraavana tiistaina fukseja koulutettiin sitsaamaan Athenen ja Inkubion yhteisillä Fuksisitseillä. Tunnelma oli loistava ja jatkot sujuivat hyvissä merkeissä. Sitsien budjetti jäi valitettavasti tappiolliseksi, mutta näin ei toivottavasti käy seuraavana vuonna. Erilaisia saunailtoja pidettiin myös. YTMK:n ja FTMK:n kanssa yhteistyössä järjestettiin Dippafuksisauna 3.10., jossa fuksit saivat paremman katsauksen siitä, mihin koulutusohjelmastamme oikein valmistutaan. Suuri saunaseikkailu taas mahdollisti fuksien verkostoitumisen toisten kiltojen kanssa. Hieman juomakulttuuriakin harrastettiin. Rattopoika Niklas Heikkilä sivitytti kiltamme viskiintoutuneita, ja järjesti viski-illan Juomakulttuurin lisäksi R.A.T.T.O. on panostanut tänä vuonna maukkaaseen ruokaan, ja tästä onkin saatu kehuja useaan otteeseen. Lokakuun aikana tapahtumatoimikunta järjesti vielä Rekombionaatioon kuuluneet Rekombionaatiositsit Tapahtumatoimikunnan ulkopuolisena tapahtumana hallitus järjesti killan toimihenkilöille toimarisitsit, joiden teemana oli After ski. Tämän kauden tapahtumatoimikunnan viimeinen tapahtuma oli Pikkujoulusitsit 7.12., jotka onnistuivat erinomaisesti. Tunnelma oli tiivis ja sitäkin lämpimämpi sekä esiintyjät vailla vertaa. Vuosi oli hyvä päättää sellaisiin sitseihin. Syksyllä järjestämättä jäi muutama tapahtuma, jotka tapahtumatoimikunta olisi halunnut järjestää, mutta jotka jäivät syystä tai toisesta järjestämättä. Syksyn ensimmäiset sitsit vanhemmille tieteenharjoittajille: exclusiivisitsit sekä jo perinteeksi muodostunut sulkapalloturnaus. Lisäksi tavoitteena oli järjestää jokin urheiluaiheinen kurssi, esimerkiksi kiipeilyä tai sukellusta, mutta ajan puutteen vuoksi nämä jäivät. 6 Tiedotustoimikunta Tiedotustoimikunta on pitänyt kiltalaisia onnistuneesti ajan tasalla maailman tai ainakin killan/ylioppilaskunnan menosta. Edellisvuosina vakiinnutettuja hyviä käytäntöjä on jatkettu. 6.1 Tiedotus Tiedotusta on hoidettu pääasiassa maanantaisin lähetettävällä viikkomaililla, joka on julkaistu myös killan verkkosivuilla. Lisäksi joistain asioista on ilmoitettu killan Facebook-sivuilla, jos se on koettu tarpeelliseksi tai asia ei ole syystä tai toisesta ehtinyt viikkomailiin. Kesällä viikkomaili oli tauolla yhtä kesätiedotetta lukuun ottamatta. Alkukesästä/loppukeväästä 2013 AYY:n sähköpostilistoja ylläpitävä list.ayy.fi -palvelin vikaantui ja palautettiin sen jälkeen erittäin vanhoilta varmuuskopioilta elokuulta ja joulukuulta 2012, minkä vuoksi sähköpostilistoja ei voinut käyttää noin kahteen viikkoon. Käyttökatkon jälkeen kaikki listat jouduttiin päivittämään uudelleen, mikä aiheutti jonkin verran ylimääräistä vaivaa. Lisäksi listojen arkistoista hävisi tietoja noin kuuden kuukauden ajalta. 6.2 Verkkosivut Verkkosivujen käyttöön tai rakenteeseen ei ole tehty juurikaan muutoksia, sillä verkkosivut ovat toteuttaneet tehtävänsä hyvin. Vanhentunutta tai virheellistä tietoa on korjailtu, ja uutta lisätty jonkin verran. 6.3 S'napsi S'napsia julkaistiin vuonna 2013 neljä numeroa alun perin suunnitellusta viidestä numerosta

11 9 (18) poiketen, sillä toisen numeron valmistumisessa oli merkittäviä ja ainakin osittain toimikunnasta riippumattomia ongelmia. Jokainen numero julkaistiin värillisenä niin verkossa kuin fyysisenäkin versiona. Lehteä painettiin suunnilleen yhtä paljon kuin vuonna 2012, ja suurin osa painoksesta meni Aallon eri korkeakouluille. Lehti painatettiin Unigrafia Oy:llä, joka toimitti lehden postikuluitta Otaniemen palvelupisteeseensä haettavaksi. Vuoden aikana S napsiin myytiin melko vähän mainoksia. Yhteistyötahoja olivat Teekkaritoiminnan edistämisrahasto TTER ja Planmeca Oy. S'napsissa on vuonna 2013 ollut päätoimittajan, puheenjohtajan ja fuksikapteenin palstojen lisäksi sopiva sekoitus vakavamielisempiä ja viihtellisempiä juttuja. Parissa lehdessä on julkaistu oppilasvaihdossa olleen opiskelijan tai opiskelijoiden kirjoittama artikkeli, jotka yhdessä vuoden 2012 vastaavien artikkeleiden kanssa muodostavat Inkubiitti vaihdossa -sarjan. Suurta suosiota ovat niittäneet myös satunnaisesti ilmestyneet satunnaisten jaostojen, kuten Randomness & Drinking (R&D) ja Vakoojaosto, kirjoittamat artikkelit. Edellisvuosilta tuttu S'napsi testaa -artikkeli on ilmestynyt useasti sisällöltään laadullisesti hyvin vaihtelevin tuotoksin. Suuressa suosiossa on myös rakastettu Miestaneeli sekä hänen uusi haastajansa Miesanneli, joissa killan avautumislistalle lähetettyihin kysymyksiin pohdiskellaan vastauksia syvällisesti ja ehkä hieman humoristisesti. Lisäksi jokaisessa S'napsissa on ilmestynyt erään anonyymin naishenkilön kirjoittama Naisen sana -palsta. 7 Yrityssuhdetoimikunta "Yrityssuhdetoimikunnan tehtävänä on luoda ja yllapitää suhteita alan yrityksiin ja yhdistyksiin. Toimikunta pyrkii tuomaan yhteen yrityksiä ja opiskelijoita välittämällä informaatiota molempiin suuntiin ja järjestämällä yhteista toimintaa." Sama teksti on lukenut aikaisempienkin yrityssuhdemestareiden toimintasuunnitelmissa ja se kuvaakin hyvin YTMK:n tehtävää. Oman hallituskauteni puolessa välissä huomasin, että killan yrityssuhteiden nykyisessä tilassa tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Todellisuudessa kiltamme yrityssuhteet olivat hyvin alkutekijöissä eivätkä jäsenemme hyötyneet niistä toivotulla tavalla. Tästä syystä toimintatapoja pyrittiin tekemään muutoksia, joista tärkeimmät olivat: Bio Partners (suunnitelmallinen ja selkeä kokonaisuus yrityssuhteisiin), toimintatapojen jatkuvuus, uuden yrityssuhdemestarin koulutus (toimikauden tehokkaaksi starttaamiseksi ja jatkuvuuden takaamiseksi), syksyn urapäivät eli yritysbrunssi yhdessä SIKin kanssa marraskuussa 2014, suunniteltu Bio Partners-seinä kiltahuoneelle, haalareiden uusi tilausajankohta, suunnitelma yrityssuhteiden ylläpitämiseksi, mediakortin uudistaminen, yrityksille-osion uudistaminen Inkubion internetsivuilla sekä alumnikillat-elec-osapuolien ohjausryhmän toiminnan aloittaminen. 7.1 Bio Partners Bio Partners (BP) suunniteltiin kesän ja alkusyksyn aikana. Mukana suunnittelutyössä olivat toimikunnan ulkopuolelta myös kiltalaiset Mika Mäntykangas ja Antti Rautiainen. Yrityssuhdetoimikunta sai BP:n kehitettyä, pohjustettua ja aloitettua, mutta se kaipaa vielä viimeistelyä vuoden 2014 yrityssuhdetoimikunnalta. Yksinkertaisesti, Bio Partners tarkoittaa sitä, että BP-yritykset saavat etuoikeutettua näkyvyyttä killassa ja heihin pidetään jatkuvaa yhteyttä muun muassa excursioiden (muutakin kuin perusexcu eli tutustuminen firmaan) ja urapäivien (yritysbrunssi) avulla. Vastineeksi tästä jatkuvasta näkyvyydestä yhteistyöyritykset maksavat tietyn könttäsumman kerran vuodessa. Näin pyritään luomaan kestävä ja molempia osapuolia hyödyttävä

12 10 (18) kokonaisuus ja toivottavasti pitkään jatkuva kumppanuus. 7.2 Haalarit Haalarit tilattiin Image Wear Oy:stä, josta niitä on tilattu muutamina vuosina aikaisemminkin. Sponsoreiksi saimme oikeaan reiteen Orion Pharman ja vasempaan Mectalent Oy:n. Neste Jacobs ei uusinut sopimusta, koska heihin ei oltu pidetty riittävästi yhteyttä ja heidän logonsa oli esitetty väärällä pohjavärillä Inkubion internetsivuilla. Haalareiden toimituksessa oli suuria ongelmia, kun ensin sopivaa kangasta ei ollutkaan saatavilla ja vielä juuri ennen tilauksen saapumista posti onnistui hävittämään osan lähetyksestä. Onneksi kaikki fuksicruiselle lähteneet saivat edes sovitushaalarit päälleen, ja lopuille haalarit saatiin viikkoa myöhemmin. Korvausta ei lähdetty hakemaan, vaan Image Weariin päätettiin pitää hyvät suhteet. Bio Partnersin on tarkoitus muuttaa haalareiden tilaaminen täysin. Vuonna 2014 haalarit on tarkoitus tilata jo elokuussa, kun uudet opiskelijat saapuvat. Bio Partners mahdollistaisi tämän siksi, että sponsorirahat olisivat jo olemassa sekä yhteistyöyritysten logot tiedossa. BP:n kautta saataisiin poistettua valtava määrä stressiä yrityssuhdetoimikunnalta ja varmistettua haalareiden saaminen riittävän ajoissa. 7.3 Alumni-killat-ELEC-ohjausryhmä Otsikossa mainittujen kolmen osapuolen kesken perustettiin vuoden 2013 aikana ohjausryhmä, jossa käsitellään osapuolien keskeisten suhteiden parantamista. Ohjausryhmän johtajana toimii Seppo Saastamoinen (Aalto ELEC). Ryhmään olisi hyvä kuulua istuva yrityssuhdemestari sekä mahdollisesti vanhempia yrityssuhdemestareita. Tässä ohjausryhmän kautta tullaan varmasti tekemään merkittäviä linjauksia tulevaisuudessa, joten Inkubion on tärkeää olla siinä läsnä. 7.4 Tapahtumat Inkubion yrityssuhdetoimikunta järjesti fukseille suunnatun kesätyösaunaillan. Tapahtumaan osallistui mukavasti myös valmistuneita ja lähellä valmistumista olevia. Suurin ongelma oli tapahtuman järjestäminen kiireessä sekä jatkuvuuden/testamentin puuttuminen. Tulevaisuudessa tapahtuma pyritään pitämään yhdessä Plättyn kanssa, sillä hekin järjestävät vastaavan tapahtuman samoihin aikoihin ja vieläpä samoilla yrityksillä. Tapahtuma oli kuitenkin onnistunut ja osallistujat pitivät sitä hyödyllisenä. Apoptoosi IX:n saatiin tyypilliseen tapaan sponsoriruusut Euformatics Oy:ltä. Muita sponsoreita tai yritysten edustajia ei vuosijuhliin saatu. Perinteeksi muodostunut kotimaan keskipitka excursio, eli Biokeppana, järjestettiin maaliskuussa apoptoosi IX:n jälkeen. Kolmepäiväiselle matkalle, Helsinki-Oulu-Kuopio-Helsinki, osallistui noin 50 henkilöä sekä koko yrityssuhdetoimikunta ja ulkovastaava. Oulussa tutustuimme kolmeen firmaan: Mectalent, Innokas Medical sekä Tieto. Kuopiossa tutustuimme Technopoliksessa muutamaan eri firmaan. Etenkin Oulun ekskursiot ja etenkin Mectalentin tarjoama illanvietto saivat keskipitkälle osallistuneilta kehuja. Molemmissa kaupungeissa vietettiin aikaa paikallisten opiskelijoiden kanssa, jotka hoitivat myös majoitukset. Matka oli onnistunut ja se maksoi osallistujille noin 30 euroa. Yrityssuhdemestari osallistui syksylla järjestetyn BMI Innovation Project -tapahtuman järjestämiseen. Projektiin osallistui noin 40 opiskelijaa, joista noin neljäsosa oli bioinformaatioteknologian lukijoita eri vuosikursseilta. Tapahtuma pidettiin pitkälti irrallaan killasta. Hallitus pidettiin lähinnä tietoisena projektin valmisteluiden etenemisestä sekä tiedotuksen tarpeesta. Tämä, nyt toista kertaa koskaan BMI Innovation Project oli ensimmäisen tavoin menestys ja BMI tullaan järjestämään myös vuonna Mukana BMI:ssä olivat myös Athene,

13 11 (18) Lääketieteenkandidaattiseura ja Prodeko. Rekombionaatio järjestettiin vuonna 2013 Otaniemessä. Yrityssuhdetoimikunta osallistui tapahtumaan järjestämällä startup-osion, jossa osallistujat pääsivät tutustumaan useaan startupvaiheessa olevaan yritykseen. Tämä oli mukavaa vaihtelua tyypilliseen yritysexcursioon ja sijaintina ollut Design Factory oli erittäin käytännöllinen. Yrityssaunailtoja tai excursioita ei järjestetty lainkaan Biokeppanan ja Rekombionaation ulkopuolella. Syynä tähän oli yksinkertaisesti muiden asioiden priorisointi eli uuden järjestelmän kehitys. Mikäli vuoden alussa olisi tehty kunnollinen suunnitelma, olisi excursioita tullut todennäköisesti järjestettyä pieniin yrityksiin. Alamme isoimpiin yrityksiin ei vierailuita järjestetty, sillä turhilta yhteydenotoilta haluttiin välttyä ennen kuin uusi Bio Partners -ohjelma oli valmis. Perinteinen dippafuksisauna järjestettiin OK20:ssä syksyn lopulla. Tapahtuma todettiin jälleen mieluisaksi ja etenkin fukseille hyödylliseksi. Erityisesti tapahtuman suoma mahdollisuus tavata vanhempia opiskelijoita ja tutustua koulutusohjelman mahdollisuuksiin koettiin mielenkiintoiseksi. Dippafuksisauna on hyvä perinne ja siitä kannattaa pitää kiinni. 8 Historiatoimikunta Historiatoimikunta aloitti toimintansa 12. joulukuuta 2012, jolloin pidettiin projektin aloituskokous. Ensimmäisissä kokouksissa luotiin projektin suuntaviivat, vastuutettiin toimikunnan jäsenten vastuulle jokin ajanjakso ja pohdittiin projektin tukijoita. Toimikunta vieraili vuoden aikana muutamissa hallituksen kokouksissa keskustelemassa projektin etenemisestä ja esimerkiksi haki oikeudet käyttää killan kaikkea sähköistä ja fyysistä lähdemateriaalia. Apua kirjaprojektiin katsottiin muista kiltahistoriateoksista ja suunnitteli lopullista painotuotetta näiden avulla. Jonkin verran oltiin myös yhteydessä Athenen kymmenvuotishistorian tekijätiimiin, sillä tämä oli lähin vertailukohta Inkubion kirjaprojektille. Alkukevään 2013 aikana projektin työtavat vakiintuivat. Materiaalia alettiin käydä läpi ja ne kerättiin toimikunnan PBworks-nimiselle wikialustalle (inkubio.fi/wiki). Toimikunta vieraili alkuvuodesta Aalto-yliopiston sekä AYY:n arkistoilla. Ylioppilaskunnan arkistonhoitaja Tiina Metsolta saatiin arvokkaita vinkkejä projektin läpiviemiseen sekä teoksen tieteellisen historia-arvon varmistamiseen. Tämän seurauksena jopa toimikunnan nimi muutettiin alkuperäisestä historiikkitoimikunnasta historiatoimikunnaksi. Toiminta vakavoitui myös historiankirjoittajille tarkoitetun oppaan opiskelun myötä. Opinnot ovat olleet keskeisessä osassa bioit-opiskelijoiden ja Inkubion toiminnassa, joten kirjaan haluttiin tehdä myös kattava katsaus bioit-ohjelman historiasta. Tässä työssä merkittävimmässä asemassa oli Aalto ELECin Opinto- ja opiskelijapalvelupiste, jonka arkistoa kävi tutkimassa etenkin historiatoimihenkilö Haapala. Toimikunta sai suosituksen, jonka mukaan varsinaisen kirjoitustyön tekisi ammattimainen historioitsija. Olimme yhteydessä yhteen varteenotettavaan henkilöön, mutta yhteydenpidon hitauden ja kustannusten merkittävän kasvun vuoksi teos päätettiin tehdä kokonaan toimikunnan voimin. Avoin kysymys ulkopuolisesta kirjoittajasta hidasti toimikunnan toimintaa keväällä. Kevään aikana saatiin käsiteltyä suurin osa olemassa olevasta materiaalista, jotta toimikunnalla on yleiskäsitys viimeisen kymmenen vuoden tapahtumista. Toukokuussa aloitettiin vanhojen toimijoiden haastattelut. Lähtölaukaustapahtumana pidettiin erityinen Vanhojen muisteluilta Ossin

14 12 (18) linnassa 17.5., mihin saapui yhteensä seitsemän vanhaa Inkubio-aktiivia aina perustamisajoista lähtien. Tapahtuma sai paljon kehuja, sillä osallistujat verestivät mielellään muistiaan ja tapasivat toisiaan jopa vuosien jälkeen. Haastattelut tehtiin pääasiassa kesän aikana, ja Vanhojen muisteluillan lisäksi tehtiin 18 henkilökohtaista haastattelua sekä lukuisa määrä sähköposti- ja Facebookkirjeenvaihtoa. Kaikki haastattelut on nauhoitettu ja suurin osa on purettu pääpiirteittäin tekstiksi. Haastatellut myös allekirjoittivat sopimuksen puhutun ja haastatteluihin tuodun materiaalin käytöstä historiateoksessa. Alkuvuoden ja kesän ajan toimikunta pyrki tapaamaan lähes viikoittain. Näiden aikana suunniteltiin esimerkiksi teoksen sisällysluettelo, hankittiin valokuvia ja valmisteltiin raakatekstejä. Syksyllä sisäisiä kokouksia ei enää pidetty yhtä paljon, sillä tehtävänä oli lähinnä olemassa olevan materiaalin kokoaminen puhtaaksi tekstiksi. Yhteyttä pidettiin kuitenkin erinäisin pikaviestimin. BioIT-ohjelmaan liittyvät tekstiosuudet kirjoitti puhtaaksi historiatoimihenkilö Haapala ja kaikesta muusta vastasi toimikunnan puheenjohtaja Mäntykangas. Merkittävän panoksen lähteiden ja viitteiden parissa on tehnyt historiatoimihenkilö Ikkala. Alkuperäinen aikataulu osoittautui kunnianhimoiseksi. Sen mukaan teoksen tekstit olisivat olleet valmiita jo alkusyksyllä, mutta muut kiireet johtivat niiden valmistumiseen vasta vuodenvaihteen tienoilla ja hiomista tehtiin aivan loppumetreille asti. Lisäksi esimerkiksi kuvamateriaalien keräämistä ja taittoon valmistautumista limitettiin koko syksyn ajalle. Tämän ansiosta kirjan taitto tammikuussa 2014 sujui kuitenkin jouhevasti. Toimikunta myös otti käyttöön reaaliaikaista tekstimuokkausta tukevat verkkopalvelut, joita ilman koko projekti olisi saattanut vaarantua. Painotalot kilpailutettiin syksyn aikana ja kaksi painotaloa tavattiin myös kasvotusten. Lopullisen painotyön teki Saarijärven Offset Oy. Teos lähetettiin lopulta painoon helmikuun alkupäivinä 2014 ja kirjalähetys saapui maaliskuun alussa vuosijuhlaviikon maanantaina. Keskiviikkona 5.3. pidettiin "Inkubio 10 vuotta Bioinformaatioteknologia " -teoksen ensijulkistustilaisuus Polyteekkarimuseolla, ja paikalle saapui noin 35 kiinnostunutta. Museolle oli valmisteltu myös pienimuotoinen Inkubio-näyttely sekä kuohuviini- ja cocktailpalatarjoilu. Varsinainen huipentuma teoksen julkistuksessa oli kuitenkin vuosijuhla Apoptoosi X 8.3. Päätoimittaja Mäntykangas piti juhlayleisölle puheen, jonka yllätysnumeroksi toimikunta oli valmistellut sen, että kirja tullaan jakamaan kaikille paikalla olleille 170 vieraalle. Suurin osa ottikin kirjan ilomielin vastaan ja piti yllätystä mieluisana. Vuosijuhlaviikon jälkeen kirjaa on siirrytty myymään kiltahuoneella ja postitoimituksina. Teoksen valmisteleminen tarkoitti ainakin päätoimittajalleen opintojen keskeytymistä puoleksi vuodeksi ja myös muut ahkerimmista toimikunnan jäsenistä kokivat pitkät iltatyöt paikoin kuormittaviksi. Projektin aikana kyseltiin melko tarkasti kunkin jäsenen kykyä suoriutua tehtävistä ja jaettiin tehtäviä myös koulu- ja ansiotyöt huomioiden. Historiatoimikunta suosittelee vastaavien laajojen projektien valmisteluajaksi kahta vuotta. Teoksen lähdekritiikkiä kestävän historia-arvon katsottiin jo varhain olevan yksi pääprioriteeteista. Tämän johdosta lopullisessa teoksessa on yli 250 lähdeviittausta. Teoksen tekstit myös luki seitsemänhenkinen ryhmä eri-ikäisiä Inkubio-aktiiveja, mutta varsinaista suositeltua "historian ohjausryhmää" ei teoksen valmistelussa ole ollut. Historiateoksen päätukija on Teekkaritoiminnan edistämisrahasto TTER, joka myönsi toiminnalle avustuksen hakukierroksella 1/2013. Muita tukijoita olivat Planmeca Oy, Mectalent Oy, Suomen ÄPY-lehtien liitto ry, Teekkarikulttuurin Tuki ry sekä Tekniikan Akateemisten Liitto TEK.

15 13 (18) 9 Tapahtumat vuonna Lettupannarivohveli-ilta Talvipäivän saunailta (osana AYY:n Teekkarijaoston järjestämää Talvipäivää) Kesätyösauna PilLu-sauna 1.2. Pohjanhovin haalaribileet (BOA:n & Helixin kanssa) 7.2. Meioosi 2013: L'Hospital ISOinfo Ystävänpäivän luistelusauna Kaverisitsit Oscar-ilta 6.3. Tanssi- ja tapakoulutus 9.3. Apoptoosi IX Nekroosi Vuosikokous Aamusitsit (Maanmittarikillan kanssa) 9.4. BMI²-julkistussitsit (Athenen, Lääketieteenkandidaattiseuran ja Prodekon kanssa) ELECarnival (Automaatio- ja systeemitekniikan killan sekä Aalto-yliopiston sähköinsinöörikillan kanssa) ISOkaste (Athenen ja Prodekon kanssa) Wappusitsit (Fyysikkokillan ja Kotitalouspedagogiaopiskelijoiden kanssa) Wappusitsien sillis (Fyysikkokillan ja Kotitalouspedagogiaopiskelijoiden kanssa) Vanhojen muisteluilta Kauden kaato Killan kesäpäivät Varaslähtö 1.9. ISOjen viimeinen voitelu 2.9. Eka Ilta 5.9. Fuksien hengailuilta Laulusauna Puolivuosisillis

16 14 (18) Fuksisitsit (Athenen kanssa) Peli-ilta ELECamppailu (Automaatio- ja systeemitekniikan killan sekä Aalto-yliopiston sähköinsinöörikillan kanssa) Dippafuksisauna BMI-lopputapahtuma (Athenen, Lääketieteenkandidaattiseuran ja Prodekon kanssa) Suuri saunaseikkailu (Automaatio- ja systeemitekniikan killan, Fyysikkokillan, Prosessiteekkareiden ja Tietokillan kanssa) Viskitasting Rekombionaatio (Bionerin ja Nucleuksen kanssa) Kähmypätsi ISOjen kiltiskierros (Athenen ja Prodekon kanssa) Vaalikokous Toimarisitsit Haalarigaala (Fyysikkokillan kanssa) Fuksicruise (Automaatio- ja systeemitekniikan killan, Fyysikkokillan, Maanmittarikillan ja Tietokillan kanssa) Saunailta Pikkujoulusitsit

17 15 (18) 10 Toimijat vuonna Hallitus Puheenjohtaja Sasu Mäkelä Sihteeri Timo Vehviläinen Rahastonhoitaja Inka Saarinen Sisä- ja ulkomestari Karoliina Tapani Fuksikapteeni Anton Hult Opintomestari Joonas Tietäväinen (varapj.) Emäntä Aleksi Pradère-Koskiahde Isäntä Roosa Wederhorn Tiedotusmestari Matti Suominen Yrityssuhdemestari Lauri Jääskeläinen 10.2 Toimihenkilöt Apoptoositoimikunta Apoptoositirehtööri, toimikunnan pj. Kirsti Kock Apoptoositirehtööri Petra Fagerlund Apoptoositirehtööri Julia Jaatela Apoptoositirehtööri Roosa Wederhorn Apoptoositirehtööri Anna Äimälä Toosagrafi Vili Auvinen Toosagrafi Alisa Kopilow Toosagrafi Henrikki Soininen Nekroosivastaava Matleena Kukkonen Nekroosivastaava Tuomas Rantataro Fuksitoimikunta Fuksikapteeni, toimikunnan pj. Anton Hult ISOvastaava Roope Vesterinen

18 16 (18) Historiatoimikunta Historiatoimihenkilö, historiatoimikunnan pj. Mika Mäntykangas Historiatoimihenkilö Tuomas Haapala Historiatoimihenkilö Aleksi Ikkala Historiatoimihenkilö Lauri Jääskeläinen Historiatoimihenkilö Kati Penttinen Opintotoimikunta Opintomestari, toimikunnan pj. Joonas Tietäväinen Opintotoimihenkilö Petteri Parkkila Opintotoimihenkilö Tuomas Rantataro Opintotoimihenkilö Samuli Suvisto Sisä- ja ulkotoimikunta Sisä- ja ulkomestari, toimikunnan pj. Karoliina Tapani Herkkupeppu Tuuli Hakala Herkkupeppu Anni Rissanen Tumatoimari Henrikki Soininen Säätäjä Taneli Kari Säätäjä Mika Mäntykangas KV-vastaava (international tutor) Kaisa Kuusisto KV-vastaava (international tutor) Timo Vehviläinen Tapahtumatoimikunta Isäntä, toimikunnan pj. Roosa Wederhorn Emäntä Aleksi Pradère-Koskiahde Rattopoika Niklas Heikkilä Rattopoika Sampsa Hyvämäki Rattotyttö Joanna Haahti Rattotyttö Saara Kaijala Rattotyttö Tiia Loimijoki Rattorouva Kirsti Kock Lukkari Taneli Kari Lukkari Matleena Kukkonen

19 17 (18) Lukkari Pellervo Ruponen Lukkari Timo Vehviläinen Lukkari Anna Äimälä Urheiluvastaava Anton Hult Urheiluvastaava Roope Vesterinen Kulttuurivastaava Eevi Rutanen Hullu taiteilija Alisa Kopilow Pelimies Samu Kivistö Valokuvaaja Mikko Vuorela Tiedotustoimikunta Tiedotusmestari, toimikunnan pj. Matti Suominen Päätoimittaja Tuomas Rantataro Taittaja Pellervo Ruponen Toimittaja Niklas Heikkilä Toimittaja Saara Kaijala Toimittaja Samu Kivistö Toimittaja Matleena Kukkonen Toimittaja Elisabeth Nyberg Toimittaja Roope Vesterinen Toimittaja Anna Äimälä Graafikko Henrikki Soininen Graafikko Timo Vehviläinen Yrityssuhdetoimikunta Yrityssuhdemestari, toimikunnan pj. Lauri Jääskeläinen Yrityssuhdetoimihenkilö Petra Fagerlund Yrityssuhdetoimihenkilö Julia Jaatela Yrityssuhdetoimihenkilö Timo Petäjä Yrityssuhdetoimihenkilö Ara Taalas Yrityssuhdetoimihenkilö Roosa Wederhorn TEK-yhdyshenkilö Aleksi Ikkala

20 (18) Hallopedit koulutusneuvosto Varsinainen: Petteri Parkkila, Joonas Tietäväinen, Tuomas Rantataro Varajäsen: Johanna Hagström, Tuomas Haapala, Sasu Mäkelä Sähkötekniikan akateeminen komitea Varsinainen: Sasu Mäkelä, Johanna Hagström Varajäsen: Joonas Tietäväinen Opetuksen laatutoimikunta Varsinainen: Joonas Tietäväinen Varajäsen: Sasu Mäkelä

Inkubio ry. Toimintasuunnitelma 2012

Inkubio ry. Toimintasuunnitelma 2012 1 (17) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2012 2 (17) Aluksi, vuonna 2011 killan palveluissa tehtiin paljon suuria uudistuksia ja muutoksia tutortoiminnasta nettisivuihin ja kiltahuoneeseen. Vuonna 2012 arvioidaan

Lisätiedot

Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2014

Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2014 1 (18) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2014 2 (18) Sisällysluettelo 1.Johdanto...3 2.Fuksitoimikunta...4 2.1. Yleistä...4 2.2. Kevät...4 2.3. Kevään ISOtoiminta...4 2.4. Syksy...5 2.5. Syksyn ISOtoiminta...5

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? ELECarnival sujui kaikin puolin hyvin Koulutusohjelmien yhdistymiseen saatiin lisäaikaa Palautekeskutelut

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 3/2015 Aika: 23.1.2015, 13.15 Paikka: TTalo, B115 Paikalla: Meri Terho, Reetta Arokoski, Aleksi Pyykkönen, Emmi Peltonen, Julia Isotalo, Mira Lindroos,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Uusi hallitus on ottanut kopin killan pyörittämisestä ja kokoustanut paljon hyvällä osallistumisprosentilla

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? AlumniWeekend onnistui (pääjärjestäjänä Sklubi) Valtuuston vaalikokous on käyty ja ensi

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Inkubio ry

Toimintakertomus 2012 Inkubio ry Inkubio ry Sisällysluettelo 1 Johdanto...3 2 Fuksitoimikunta... 4 2.1 Kevään toiminta... 4 2.2 Syksyn toiminta... 4 3 Opintotoimikunta...5 3.1 Edunvalvonta... 6 3.2 Laskupiiri ja opintokysely... 6 4 Sisä-

Lisätiedot

AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa.

AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa. Paikka: TTalo, B122 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Johannes Vainio, Reetta Arokoski, Julia Isotalo, Antti Nupponen, Lauri

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 8/2015 Aika: 26.2.2015, 16.15 Paikka: T-Talo, B122 Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Reetta Arokoski, Lauri Lavanti, Antti

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? ELECarnival yhdessä Inkubion ja AS kanssa Wapun ajan tapahtumat Enemmän toimikuntien osioissa

Lisätiedot

17.42 Miikka Laitila poistui. 17.43 Miikka Laitila palasi.

17.42 Miikka Laitila poistui. 17.43 Miikka Laitila palasi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 13/2014 Aika: 9.4.2014 klo 17:30 Paikka: A106, TTalo Paikalla: Tomi Laakso, Reetta Arokoski, Emmi Linkola, Eeva Siikaaho, Aleksi Pyykkönen, Atte

Lisätiedot

Inkubion toimintakertomus 2011. Inkubio ry 8.2.2012

Inkubion toimintakertomus 2011. Inkubio ry 8.2.2012 Inkubion toimintakertomus 2011 Inkubio ry 8.2.2012 Sisältö 1 Johdanto 1 2 Yrityssuhdetoimikunta 2 2.1 Kevään tapahtumia..................................... 2 2.2 Syksyn tapahtumia.....................................

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 10/2013, 21.3.2013 klo 11.15 @T-talo Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

Orientaatioviikon aikataulu

Orientaatioviikon aikataulu Aalto yliopisto Perustieteiden korkeakoulu Fuksit 2013 Orientaatioviikon aikataulu 2. 6. syyskuuta 2013 Hyvä uusi opiskelija, kädessäsi on orientaatioviikon ohjelmaesite, josta löydät tiedot orientaatioviikon

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Valtuustovaalilautakunta saatiin kasaan yllättävän nopeasti KesäSYK, Killan kesäpäivät ja toimarisitsit

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 2/2013, 16.1.2013 klo 8.00 @Olkkari Läsnä: Otso Hannula, Edward Landtman, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Tiitu Lahti, Vesa Laakso, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös Paikka: TTalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Reetta Arokoski, Johannes Vainio, Julia Isotalo, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Emmi Peltonen (saapui ajassa 8.23) 1.

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Killan kesäpäivät Toimarisitsit Kaikkien aikojen hallitussitsit Dekaanin vaihdon keskeyttämät

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:16.

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:16. Paikka: Ttalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Talsi Sihteeri: Alexia Leimu Paikalla: Aleksi Talsi Alexia Leimu Jessica Mason Antti Tolppanen Ilona Rahnasto Joel Lappalainen Niklas Hellström (poistui ja palasi

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Ansioituneet kiltalaiset saivat tunnustuksia 6 hopeista ja 4 kultaista ansiomerkkiä lisäksi 5

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

6. Hyväksyttävät laskut Unigrafialta tuli hyvityslasku fuksioppaista. Ei vaadi maksutoimenpiteitä.

6. Hyväksyttävät laskut Unigrafialta tuli hyvityslasku fuksioppaista. Ei vaadi maksutoimenpiteitä. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 22/2015 Aika: 3.9.2015, 12.15 Paikka: A142, TTalo Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala,

Lisätiedot

Reetta Arokoski saapui 8.24.

Reetta Arokoski saapui 8.24. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 30/2014 Aika: 20.11.2014 klo 8.15 Paikka: TTalo, A106 Paikalla: Emmi Linkola, Aleksi Talsi, Atte Keinänen, Eeva Siikaaho, Aleksi Pyykkönen, Mikko

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 5/2016 Insinööritieteiden korkeakoulu

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 5/2016 Insinööritieteiden korkeakoulu MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 MAANMITTARIKILTA RY Hallituksen kokous 5/2016 Aika: 26.2.2016 klo 18.00 Paikka: Maarintalon neuvotteluhuone, Sähkömiehentie 3, 02150 Espoo Läsnäolijat: Olli Peltomäki

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Niklas Hellström ja Johanna Rantanen.

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Niklas Hellström ja Johanna Rantanen. Puheenjohtaja: Aleksi Talsi Sihteeri: Alexia Leimu Paikalla: Aleksi Talsi Alexia Leimu Antti Tolppanen Niklas Hellström Johanna Rantanen Jessica Mason Ilona Rahnasto Kaarlo Kock (poistui kohdassa 8.3 ja

Lisätiedot

Reetta poistui 15.03. Reetta palasi 15.06. Mentiiin kokoustauolle ajassa 15.10. Palattiin kokoustauolta 15.15.

Reetta poistui 15.03. Reetta palasi 15.06. Mentiiin kokoustauolle ajassa 15.10. Palattiin kokoustauolta 15.15. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 33/2014 Aika: 11.12.2014 klo 14.00 Paikka: TTalo, Olkkari Paikalla: Emmi Linkola, Tomi Laakso, Miikka Laitila, Mikko LatvaKäyrä, Atte Keinänen,

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous SIKV 3/2010 Aika: Tiistai 31.3.2010 klo 17:30 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 14/2013, 2.5.2013 klo 12.15 @OLOhuone Paikalla: Otso Hannula, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Pietari Keskinen, Edward Landtman, Christian Mohn, Tiitu

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Niklas Hellström ja Jessica Mason.

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Niklas Hellström ja Jessica Mason. Puheenjohtaja: Aleksi Talsi Sihteeri: Alexia Leimu Paikalla: Aleksi Talsi Alexia Leimu Ilona Rahnasto Jessica Mason Antti Tolppanen (poistui kohdassa 11.4) Sini Leskinen Niklas Hellström Joel Lappalainen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Matias Kassala,

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokouksen olevan päätösvaltainen.

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokouksen olevan päätösvaltainen. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 11/2013, 4.4.2013 klo 12.15 @Ttalo, A106 Paikalla: Christian Mohn, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Vesa Laakso, Sofia Ahanen, Emmi Peltonen, Mikko LatvaKäyrä,

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa ja läsnä oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa ja läsnä oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 21/2013, 20.9.2013 klo 16.15 @A106 Paikalla: Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Jaakko Hynynen, Emmi Peltonen, Otso Hannula, Vesa Laakso, Tiitu Lahti,

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH24/2014

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH24/2014 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH24/2014 Paikka: Otakaari 5 (D 103a, Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n kiltahuone), 02150 Espoo Aika: maanantai 25.8.2014,

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2007 Aika: Torstai 30.11.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali

Lisätiedot

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 7/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 11.2.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko (kohdasta 5)

Lisätiedot

Paikalla oli tarpeeksi porukkaa ja koollekutsuminen oli hoidettu ajoissa, joten todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Paikalla oli tarpeeksi porukkaa ja koollekutsuminen oli hoidettu ajoissa, joten todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 4/2013, 30.1.2013 klo 8.15 @Olkkari Läsnä: Otso Hannula, Edward Landtman, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Tiitu Lahti, Vesa Laakso, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Lappeenrannan teknillinen yliopisto HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 31.3.2014, klo 18.00 Paikka 4501 Läsnä: Topias Olkkonen, puheenjohtaja Otso Holttinen, sihteeri Janne Ukkonen Miisa Komulainen Miko Mehtäläinen Matti Rissanen Senni Bilund

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen

Lisätiedot

Meri on tuonut kokoustarjoiluiksi eilen tehtyä pullaa. Pulla sai kiitosta herkullisuudestaan.

Meri on tuonut kokoustarjoiluiksi eilen tehtyä pullaa. Pulla sai kiitosta herkullisuudestaan. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 1/2015 Aika: 8.1.2015, 16.30 Paikka: TTalo, A142 Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Reetta Arokoski, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Johannes

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 2007-01, esityslista

Hallituksen järjestäytymiskokous 2007-01, esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous 2007-01, esityslista Aika: Läsnä: Maanantaina 8.1.2007, klo 18.00 Maija Mustonen, Puheenjohtaja Varpu Nurmi (saapui klo 18.45) Saila Huhtiranta Paikka: Ympäristöteekkarikillan

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 20/2013, 11.9.2013 klo 8.15 Olkkarilla Paikalla: Emmi Peltonen, Sofia Ahanen, Vesa Laakso, Lotta Ahanen, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Otso

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08 Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08 Aika: 16.04.2008 Paikka: Läsnä: Pykälä Matilda Merenmies Panu Paajanen Iiris Keino Jesse Järvenpää Johanna Säteri Tiia Ojala Ville Toro Meri Bergström Viivi Jantunen

Lisätiedot

Paikalla oli tarpeeksi väkeä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Paikalla oli tarpeeksi väkeä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 7/2013, 27.2.2013 klo 8.15 @B122 Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Edward Landtman, Otso Hannula, Christian Mohn, Lotta Ahonen, Tiitu Lahti,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2014

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2014 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2014 Paikka: Otakaari 5 (D103a, Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n kiltahuone), 02150 Espoo Aika: keskiviikko 8.1.2014,

Lisätiedot

Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2014. Paikka: Otakaari 5 (A 205, luentosali S3), 02150 Espoo

Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2014. Paikka: Otakaari 5 (A 205, luentosali S3), 02150 Espoo Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2014 Paikka: Otakaari 5 (A 205, luentosali S3), 02150 Espoo Aika: keskiviikko 26.2.2014, kello 17.30 Läsnäolijat: Valtuutetut:

Lisätiedot

KSK4/2013. 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013

KSK4/2013. 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 KSK4/2013 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Palaute/kehityskeskustelut hallituslaisille Syys-SYK Otaniemessä 21.-23.11. Oltermanni

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 19.30 Paikka: Skinnarilan sauna Skinnarilankatu

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 20/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 10.9.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 15/2016, 5.4.2016, klo 18.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo

Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 15/2016, 5.4.2016, klo 18.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo Pöytäkirja 15/2016 Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 15/2016, 5.4.2016, klo 18.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo Paikalla: Puheenjohtaja Miia Suomela Varapuheenjohtaja Hanna Mari

Lisätiedot

OIKEUSTIETEIDEN YLIOPPILAIDEN YHDISTYS. ARTIKLA RY Pöytäkirja. Hallituksen kokous 7/2013 Aika : Tiistai 25.02.2013 klo 18.00 Paikka : Toippari

OIKEUSTIETEIDEN YLIOPPILAIDEN YHDISTYS. ARTIKLA RY Pöytäkirja. Hallituksen kokous 7/2013 Aika : Tiistai 25.02.2013 klo 18.00 Paikka : Toippari OIKEUSTIETEIDEN YLIOPPILAIDEN YHDISTYS ARTIKLA RY Pöytäkirja Hallituksen kokous 7/2013 Aika : Tiistai 25.02.2013 klo 18.00 Paikka : Toippari Läsnä: Jäsenet PJ Julius Matilainen Taru Ahonen Toimihenkilöt:

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 06/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 06/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015 Läsnä: Poissa: Inari, Katri (lähti 17.00), Veera, Eetu V., Tinja, Saara, Eetu A., Charlotte, Elina, Enni E. (lähti 16.46),

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 15/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 11.5.2010 klo 15.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Laura Korhonen

Lisätiedot

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11 Aika 16.01.10 klo: 10:00 Paikka Siikaranta. Naruportintie 68, Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Vpj. valinta 4. Raksanuoret

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 17/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 10.09.2015 kello 12.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 17/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 10.09.2015 kello 12.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 10.09.2015 kello 12.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 17/2015 Läsnä: Poissa: Inari, Tinja, Elina, Eetu A., Riikka, Charlotte, Katri, Saara, Tiina, Eetu V., Tanja, Liisa. Arttu. 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää

Lisätiedot

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari Heikkinen Teksti ja kuvat: Jari Heikkinen, jos ei muuta mainita Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta

Lisätiedot

AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä. Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat

AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä. Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat TUKEA VIESTINTÄÄN Järjestö- ja viestintäsektorit avustavat yhdistyksiä viestinnässä AYY:n avustuksella

Lisätiedot

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY PÖYTÄKIRJA VALTUUSTON KOKOUS 1/2005 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Aika: Keskiviikko 1.12.2004 klo 18.15 Läsnä: Valtuusto: Ahtiainen

Lisätiedot

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen. TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 06/2013 4.3.2013 klo 12.00 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnäolijat: Ilkka Peuna Noora Alatainio Anton Kurttila Taneli Sihvonen Riku Yliviuhkola Aleksi Oja Tuomas Timonen

Lisätiedot

15.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

15.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 3/2012 1(6) Hallituksen kokous Aika 8.2.2012 klo 17.30 Paikka Itä-Suomen yliopisto, AU101 Osallistujat: Petri Makkonen Puheenjohtaja Jenni Soininen Sihteeri Eeva Kalliomaa Poissa Petteri Lauronen

Lisätiedot

2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 1/2016 Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 1/2016, 5.1.2016, klo 16.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo Paikalla: Puheenjohtaja Miia Suomela Varapuheenjohtaja Hanna Mari Ikonen

Lisätiedot

Omaisuuskysymys 23.11.2011 AYYE

Omaisuuskysymys 23.11.2011 AYYE Omaisuuskysymys 23.11.2011 AYYE Sisällys Vuoden aikana tapahtunutta Tahtotilan kirkastus Ymmärryksen rakentaminen Sovinnon hakeminen PRH, Hao Arkisto Missä ollaan nyt ja mitä seuraavaksi tehdään? Tämän

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 18/2010. Paikka: Strömberg (E220) Aika: 18.8.2010 klo 18.

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 18/2010. Paikka: Strömberg (E220) Aika: 18.8.2010 klo 18. PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 18/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 18.8.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Emil Virkki saapui 18.09. Emil Virkki poistui 18.10. Lauri Voipio saapui 18.22. Lauri Voipio poistui 18.25.

Emil Virkki saapui 18.09. Emil Virkki poistui 18.10. Lauri Voipio saapui 18.22. Lauri Voipio poistui 18.25. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 28/2014 Aika: 6.11.2014 klo 18.00 Paikka: TTalo, A106 Paikalla: Emmi Linkola, Tomi Laakso, Mikko LatvaKäyrä (poistui 19.13), Aleksi Talsi, Atte

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 20/2015 Insinööritieteiden korkeakoulu

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 20/2015 Insinööritieteiden korkeakoulu MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 MAANMITTARIKILTA RY Hallituksen kokous 20/2015 Aika: 9.10.2015 klo 17:00 Paikka: Kiltahuone, Otakaari 3, 02150 Espoo Läsnäolijat: Olli-Pekka Pajala Henri Heilala

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

Pykälä ry. Pöytäkirja 11.7.2015 4/2015

Pykälä ry. Pöytäkirja 11.7.2015 4/2015 Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Mäntykalliontie 54, 21580 Karuna Paikalla: Elmiira Kutvonen Mikko Sukura Susanne Hakkarainen Toni Päärni Anniina Konttinen Tuomas Tuominen Harri Gröhn Jesse Heiskanen

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7 Hallituksen kokous 21/2015 Aika: 31.8.2015 14.26 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus

Lisätiedot

Kemiantekniikan kilta ry 1 (3) LÄSNÄ: Saara Laamanen, puheenjohtaja Leo Bruk, sihteeri Reetta Määttänen Joonas Liikanen (saapui klo 12:09)

Kemiantekniikan kilta ry 1 (3) LÄSNÄ: Saara Laamanen, puheenjohtaja Leo Bruk, sihteeri Reetta Määttänen Joonas Liikanen (saapui klo 12:09) Kemiantekniikan kilta ry 1 (3) KEMIANTEKNIIKAN KILTA RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS AIKA:, klo. 12:00 PAIKKA: Luokka 4511 LÄSNÄ: Saara Laamanen, puheenjohtaja Leo Bruk, sihteeri Reetta Määttänen Joonas

Lisätiedot

Aika: ma 25.1.2016 klo 16.00. Paikka: K101, rakennus K1, Otaniemi, Espoo

Aika: ma 25.1.2016 klo 16.00. Paikka: K101, rakennus K1, Otaniemi, Espoo PÖYTÄKIRJA Koneinsinöörikilta ry Hallituksen kokous 4/2016 Aika: ma 25.1.2016 klo 16.00 Paikka: K101, rakennus K1, Otaniemi, Espoo Läsnäolijat: Ville Myllylä Puheenjohtaja Ida Martikainen Viestintävastaava,

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 10/2015 1/6. x x x x x x x x, poistui kohdassa 11.f x, poistui kohdassa 11.f x, läsnä kohdat 9.a 11.f

Ynnä ry, hallituksen kokous 10/2015 1/6. x x x x x x x x, poistui kohdassa 11.f x, poistui kohdassa 11.f x, läsnä kohdat 9.a 11.f Ynnä ry, hallituksen kokous 10/2015 1/6 Hallituksen kokous 10/2015 Aika: 10.3.2015 15.15 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Joonas Hartikainen

Lisätiedot

1. Hyvinvointiselvitys Selvityksen tulokset on julkistettu. Parin viikon päästä pidetään ensimmäinen kokous, jossa mietitään miten tulokset otetaan

1. Hyvinvointiselvitys Selvityksen tulokset on julkistettu. Parin viikon päästä pidetään ensimmäinen kokous, jossa mietitään miten tulokset otetaan Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 4/2014 Aika: 22.1.2014, 18.00 Paikka: A106, Ttalo Paikalla: Reetta Arokoski, Emmi Linkola, Tomi Laakso, Mikko LatvaKäyrä, Atte Keinänen, Miikka

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Siirrettiin pöytäkirjan 6/2015 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin pöytäkirjan 6/2015 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 7/2015 AIKA: 23.9.2015 klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Pykälän ry:n toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Asta Tukiainen, puheenjohtaja Laura Linnove, varapuheenjohtaja (saapui

Lisätiedot

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA Tammikuun alussa Lappeenrannan Insinöörien puheenjohtaja Reijo Mustonen havahtui käydessään Ympäristöministeriön www-sivuilla, jossa ilmoitettiin

Lisätiedot

Yhdistysohjesääntö. Vuonna 2009 asiat olivat toisin. Tuukka Pykäläinen 7/2013

Yhdistysohjesääntö. Vuonna 2009 asiat olivat toisin. Tuukka Pykäläinen 7/2013 Yhdistysohjesääntö Vuonna 2009 asiat olivat toisin Tuukka Pykäläinen 7/2013 Yhdistysohjesääntö Ohjesäännön pohja vuodelta 2009 Nykyinen versio päivitetty 14.9.2011 Määrittelee AYY:n piirissä toimivien

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä

Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5 Hallituksen kokous 27/2015 Aika: 13.10.2015 16.01 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 22/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 6.10.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura

Lisätiedot

Viestintä ja vaikuttaminen

Viestintä ja vaikuttaminen Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 12/2010. Paikka: Killan toimisto. Aika: 5.4.

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 12/2010. Paikka: Killan toimisto. Aika: 5.4. PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 12/2010 Paikka: Killan toimisto Aika: 5.4.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Lisätään kohta 13.3. Vuoden alumni. Hyväksyttiin työjärjestys muutoksineen.

4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Lisätään kohta 13.3. Vuoden alumni. Hyväksyttiin työjärjestys muutoksineen. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 14/2014 Aika: 15.4.2014 klo 18:00 Paikka: A106, TTalo Paikalla: Jukka Kopra (poistui kohdassa 1), Aleksi Pyykkönen, Eeva Siikaaho, Aleksi Talsi,

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 TUOTANTOTALOUDEN KILTA KAPLAAKI RY

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 TUOTANTOTALOUDEN KILTA KAPLAAKI RY 1. YLEISTÄ Lappeenrannan teknillinen yliopisto Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Kaplaaki ry toimii Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden opiskelijoiden etujärjestönä sosiaali-, opinto-,

Lisätiedot

Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 20/2016, 17.05.2016, klo 18.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo

Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 20/2016, 17.05.2016, klo 18.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo Pöytäkirja 20/2016 Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 20/2016, 17.05.2016, klo 18.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo Paikalla: Puheenjohtaja Miia Suomela Varapuheenjohtaja Hanna Mari

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

Lisättiin kohta 9.2 KV-asiat ja siirrettiin muita kohtia sen mukaisesti. Kokouksen työjärjestys hyväksyttiin muutoksineen.

Lisättiin kohta 9.2 KV-asiat ja siirrettiin muita kohtia sen mukaisesti. Kokouksen työjärjestys hyväksyttiin muutoksineen. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 17/2013, 28.5.2013 klo 18.15 @Keltsu Paikalla: Emmi Peltonen, Otso Hannula, Vesa Laakso, Sofia Ahanen, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Tiitu

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 8/2013 22.4.2013

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 8/2013 22.4.2013 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 23.4.2013 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai klo 18.00 Paikka: Kotaniemen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 16.19. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 16.19. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 5/2015 Aika: 5.2.2015, 16.15 Paikka: T Talo, A142 Paikalla: Antti Nupponen, Johannes Vainio, Lauri Lavanti, Mira Lindroos, Julia Isotalo, Jooel

Lisätiedot