Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 214/11.02/ Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014 Terveystarkastaja Kirsi Puola : Kunnan tulee vuosittain arvioida valvontasuunnitelman toteutumista ympäristöterveydenhuollosta vastaavassa lautakunnassa. Arvioinnissa tulee kuvata tarkastusten kattavuutta, tarkastusten ja näytteiden määrää valvontakohdetyypeittäin sekä valvonnasta saatujen tulojen kohdentumista. Kunnan tulee lähettää lautakunnan hyväksymä selvitys ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutumisesta aluehallintovirastolle vuosittain seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Lisäksi aluehallintovirastolle toimitetaan erikseen ympäristöterveydenhuollon keskusviranomaisten mahdollisesti pyytämät raportoitavat asiat. Raision ympäristöterveydenhuollon valvontayksikköön kuuluvat kunnat Raisio, Naantali ja Rusko. Valvontayksikössä toimii kuntien yhteinen kuusijäseninen terveysvalvontajaosto. Yksi terveystarkastajista toimii vastuuhenkilönä, jonka tehtävänä on toimia mm. jaostossa käsiteltävien asioiden valmistelijana ja esittelijänä. Vuonna 2014 valvontayksikön henkilöresurssit koostuivat seuraavasti: 5 terveystarkastajaa, 2 eläinlääkäriä, 1 pieneläinhoitaja, 1 toimistosihteeri sekä hallintotehtävistä vastaava ympäristöpäällikkö. Terveysvalvonnassa oli alkuvuonna henkilöstö vajetta, mutta toukokuun puolivälistä alkaen on toimittu täydellä henkilömäärällä. Lisäksi henkilökunta oli palkattomalla vapaalla yhteensä 50 päivää vuoden 2014 aikana. Vakituisen henkilöstön lisäksi kesä - elokuussa terveysvalvonnassa oli terveystarkastajaharjoittelija sekä eläinlääkintähuollossa on pieneläinhoitajaharjoittelija oppisopimuskoulutuksessa ajalla 3/ /2015. Turun kanssa on yhteinen valvontaeläinlääkäri ja Uudenkaupungin ympäristöterveydenhuollon kanssa on sopimus hyötyeläinlääkäripäivystyksen ja sijaisuuksien järjestämisestä. Pieneläinpäivystyksen hoitaa valvontayksikön alueella yksityinen yritys. Aluehallintoviraston arviointi- ja ohjauskäynti Lounais-Suomen aluehallintovirasto suoritti Raision valvontayksikköön elintarvikevalvonnan sekä terveydensuojelu- ja tupakkavalvonnan arviointi- ja ohjauskäynnin syksyllä Terveysvalvontajaoston jäsenet ovat arviointihavaintojen perusteella sitoutuneet tehtäväänsä ja osallistuvat aktiivisesti toiminnan kehittämiseen. Valvontayksikössä viranhaltijoilla on myönteinen ote työhön ja toiminnan kehittämiseen. Koska yksikön koko on pieni ja kaikki työskentelevät samoissa toimitiloissa, on yhteistyö helppoa. Arviointi- ja ohjauskäynnin tulokset käsitellään terveysvalvontajaostossa omana asianaan.

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Elintarvikevalvonta Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) seuraa kunnallisten valvontayksiköiden elintarvikevalvontaa sähköisen tietojärjestelmän kautta. Tietoja päivitetään järjestelmään pitkin vuotta. Elintarvikevalvonnan tiedot, jotka eivät ole saatavissa sähköisen järjestelmän kautta on toimitettu ns. ELTU-lomakkeilla aluehallintoviraston kautta Eviraan. Nämä raportointilomakkeet ovat nähtävänä kokouksessa. Evira on antanut ohjeistuksen säännöllisen valvonnan piiriin kuuluvien kohteiden tarkastusten määrästä ja tarkastuksiin kuluvasta ajasta. Tarkastusmäärää voidaan joko nostaa tai laskea kohteeseen suoritettavan riskinarvioinnin perusteella. Riskinarviointiin perustuvien elintarvikevalvonnan tarvittava tarkastusten määrä suunnitelmassa oli 368 tarkastusta. Vuoden aikana tarkastusmäärä on laskenut 347 tarkastukseen, johtuen kohteiden tarkentuneesta riskinarvioinnista tai lopettaneista kohteista. Elintarvikevalvontaan arvioitiin kuluvan yhteensä aikaa 880 htpv (4 htv). Suunnitelman mukaisia tarkastuksia tehtiin 320 kpl eli suunnitelluista tarkastuksista toteutui 92 %. Näissä luvuissa ei ole mukana ensisaapumisvalvonta. Suunnitelman ulkopuolisia tarkastuksia tehtiin 24 kpl. Näitä tarkastuksia ovat mm. neuvonta- ja ohjauskäynnit sekä valitusten perusteella tehtävät tarkastukset ja hakemusten käsittelyyn liittyvät tarkastukset, jotka hoidetaan aina ensisijaisesti. Kaiken kaikkiaan elintarvikevalvonnan tarkastuksia tehtiin siis 344 kpl. Elintarvikkeita koskevia yksittäisiä kuluttajavalituksia tuli yhteensä 16 kpl. Vuonna 2014 osallistuttiin suunnitelman mukaisesti valtakunnallisiin terveysväitteitä koskevaan valvontahakkeeseen ja elintarvikkeiden kontaktimateriaalien valvontahankkeeseen sekä vierasainevalvontaprojektiin. Suunnitelman mukaan elintarvikevalvonnan näytteitä oli tarkoitus ottaa 76 kpl (yksi laitos lopettanut, jolloin suunniteltu näytemäärä pieneni 5 kpl). Suunnitelmassa on myös huomioitu Eviran pyynnöstä otetut näytteet, joita vuonna 2014 oli 5 kpl. Yhteensä suunniteltujen näytteiden lukumäärä on tämä huomioon ottaen siis 81 kpl. Näytteenotto kohdistettiin lähinnä laitoksiin ja myymälöihin. Näytteitä otettiin yhteensä 67 kpl eli suunnitelluista näytteistä toteutui 83 %. Elintarvikevalvonnan kokonaistyöpanokseen kuuluu paljon muutakin työtä kuin tarkastuksia, mm. yrittäjien ja kuntalaisten neuvonta ja ohjaus, ammattitaidon ylläpitäminen, koulutus ja toimistotyöt. Lisäksi kokonaistyöpanokseen lasketaan tarkastuskohteisiin kuluva matka-aika sekä valvontasuunnitelman laatimiseen ja raportointiin kuluva aika. Vuoden aikana toimijoille pidettiin yksi koulutustilaisuus. Vuonna 2014 elintarvikevalvontaan terveystarkastajien, eläinlääkäreiden, ympäristöpäällikön, harjoittelijan sekä toimistosihteerin käyttämä kokonaistyöpanos oli 703 htpv (3,2 htv).

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Kuluttajaturvallisuusvalvonta Valvontasuunnitelman mukaan painopistealueiden kohteista suunniteltiin tarkastaa perhepuistot, kuntosalit, uimahallit ja kylpylät, uimarannat, talviuintipaikat ja sisäleikkipaikka. Vuoden 2014 Tukesin valtakunnallinen valvontaprojekti oli lähiliikuntapaikkojen turvallisuus. Aluehallintoviraston projektina oli sisäkiipeilypaikkojen turvallisuus. Tähän projektiin ei ollut tarvetta osallistua, koska valvonta-alueella ei ole sisäkiipeilypaikkoja. Painopistealueelle suunniteltujen tarkastusten määrä oli 49 kpl ja valtakunnalliseen projektiin 3 kpl. Valvontasuunnitelmassa kuluttajaturvallisuusvalvontaan suunniteltiin käytettävän 66 htpv. Kuluttajaturvallisuusvalvonnan suunnitelma toteutui hyvin. Painopistealueelle tehtyjen tarkastusten lukumäärä oli 45 kpl ja valtakunnalliseen valvontaprojektiin liittyviä tarkastuksia tehtiin 3. Suunnitelman toteutuma oli 92 %. Kuntosaleista ei tarkastettu kaikkia kohteita, koska osa niistä oli uusia kohteita. Kuluttajaturvallisuusvalvontaan käytetty kokonaistyöpanos oli 44 htpv. Työpanoksessa on mukana koulutukseen, valvontasuunnitelmaan ja raportointiin käytetty aika, toimistotyöt sekä kohteisiin kuluva matka-aika. Kuluttajilta ja toiminnanharjoittajilta ei tullut vuoden aikana kuluttajaturvallisuuteen liittyviä yhteydenottoja. Terveydensuojelun valvonta Vuoden 2014 painopisteenä oli uima- ja talousvesien valvonta sekä Ruskon kunnan vesilaitoksen valvontatutkimusohjelman päivityksen laatiminen valmiiksi. Vuoden aikana oli tarkoitus selvittää valvontayksikön alueella toimivat vesiosuuskunnat ja niiden lupavelvollisuus (jatkui vuodelta 2013). Vuonna 2014 suunniteltiin tarkastettavaksi myös valtakunnallisena painopisteenäkin olevia majoitus- ja kokoontumishuoneistoja (projekti jatkui vuodelta 2013) sekä kuntosalit ja liikuntatilat, osa kouluista ja päiväkodeista. Lisäksi varauduttiin YHTI-tietojärjestelmän käyttöönottoon. Terveydensuojelun eri kohteisiin suunniteltiin tehtävän 123 tarkastusta ja tähän suunnitelmalliseen valvontaan käytettävän 81 htpv ja näytteenottoon 30 htpv. Yhteensä koko terveydensuojelun valvontaan arvioitiin kuluvan 660 htpv (3 htv). Talousveden ja uimavesien valvontaan liittyvä näytteenotto toteutettiin suunnitelmien mukaan. Näytteitä, pääasiassa vesinäytteitä, otettiin yhteensä 333 kpl. Tähän on laskettu kaikki viranomaisvalvontaan kuuluvat näytteet, myös ulkopuolisen asiantuntijan ottamat näytteet.

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Suunnitelman mukaisesti tarkastettiin osa kouluista ja päiväkodeista, osa kokoontumis- sekä majoitustiloista, kuntosalit ja liikuntatilat, uimarannat ja uimahallit. Lisäksi päivitettiin Ruskon vesilaitoksen valvontatutkimusohjelma ja vesiosuuskuntien lupakäsittelyt saatiin vireille. Suunnitelman mukaisia tarkastuksia tehtiin 84 kpl eli toteutuma 68 %. Tarkastamatta jäi mm. huvi- ja kokoontumishuoneistoja, jotka poistuvat vuodesta 2015 alkaen säännöllisen valvonnan piiristä ja osa tarkastuksista siirtyi vuodelle Lisäksi suoritettiin suunnitelman ulkopuolisia tarkastuksia 139 kpl. Näistä suurin osa on asunnontarkastuksia, muita ovat mm. uudet huoneistot ja toimijan vaihtumiseen liittyvät tarkastukset, valitukset ja muut kuntalaisten yhteydenottojen perusteella tehdyt tarkastukset. YHTI-tietojärjestelmään perehtyminen ja käyttöönotto vaativat henkilöstöltä useita työtunteja vuoden aikana. Kokonaisuudessaan vuonna 2014 terveydensuojelulain valvontaan käytettiin (toimistotyöt, koulutus, laivojen saniteettitodistukset ym. mukaan lukien) 628 htpv (2,9 htv). Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden myynnin valvonta Suunnitelmassa oli varauduttu tekemään tupakkalain mukaista valvontaa elintarvikevalvonnan ja terveysvalvonnan tarkastuskäyntien sekä asiakasvalitusten perusteella. Vähittäismyyntipaikkojen valvonnassa kiinnitettiin suunnitellusti erityistä huomiota tupakkatuotteiden esilläpitokieltoon. Vähittäismyyntipaikkoja on alueella 74 kpl. Tupakkalain mukaiseen valvontaan suunniteltiin kuluvan yhteensä 17 htpv. Nikotiinivalmisteiden myyntilupien käsittelyyn ja valvontaan oli suunniteltu kuluvan 4 htpv. Tupakkalain mukaisia tarkastuksia tehtiin 58 kpl. Tarkastuksista 47 tehtiin vähittäismyyntipaikkoihin ja 12 kpl oli tupakointikieltojen ja rajoitusten valvontaa. Myyntilupia myönnettiin 11 kpl. Tupakkalain valvontatyöhön käytettiin yhteensä 18,5 htpv. Nikotiinivalmisteiden myyntilupia myönnettiin 9 kpl ja niihin kului aikaa n. 2,5 htpv. Valvontayksikössä suoritetut kuluttajaturvallisuus-, terveydensuojelu- ja tupakkalain valvonnan tarkastukset ja toimenpiteet sekä panostus valvontaan on raportoitu vuoden aikana sähköisen tietojärjestelmän (YHTI) kautta. Valvontasuunnitelman toteutumisen arviointi tehdään maaliskuun loppuun mennessä myös sähköisesti VYHA-järjestelmän kautta. Lainsäädännön muutokset ja ammattitaidon ylläpitäminen vaativat henkilöstön kouluttautumista. Henkilöstö kävi useissa eri valvontalajien koulutuksissa vuonna Koulutuspäiviä kertyi yhteensä 40,5. Maksutulot Huoneistojen hyväksymisestä ja ilmoituksista sekä tupakkatuotteiden ja nikotiinituotteiden myyntiluvista saadut maksutulot olivat euroa. Valvontamaksuista saatiin euroa. Maksuista saaduilla tuloilla kompensoidaan valvontayksikön menoja.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5) Päätösehdotus Terveystarkastaja Kirsi Puola Terveysvalvontajaosto päättää hyväksyä annetun selvityksen vuoden 2014 valvontasuunnitelman toteutumisesta omalta osaltaan ja lähettää sen edelleen Lounais-Suomen aluehallintovirastolle. Tarkastuksia on pystytty tekemään alkuvuoden henkilöstövajeesta huolimatta tehokkaasti. Suunnitelma on toteutunut terveydensuojelun valvonnan osalta kohtalaisesti ja muilla valvonnan osa-alueilla erinomaisesti. Päätös Terveysvalvontajaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Tiedoksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto

6 Raision kaupunki Pöytäkirja 6 (6)

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 401/11.02/2015 5 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Terveystarkastaja Kirsi Puola 26.1.2015: Kunnan tulee vuosittain arvioida

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 152/11.00/2013 4 Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012 Terveystarkastaja Kirsi Puola 4.2.2013: Kunnan tulee vuosittain arvioida valvontasuunnitelman toteutumista

Lisätiedot

Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone

Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (18) Kokoustiedot Aika 10.02.2015 tiistai klo 18:00-18:35 Paikka Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Kari Kurila,

Lisätiedot

Kari Kurila, puheenjohtaja Juhani Hietala Jani Leppänen Saara Seppälä Leena Salo Erja Laine

Kari Kurila, puheenjohtaja Juhani Hietala Jani Leppänen Saara Seppälä Leena Salo Erja Laine Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (20) Kokoustiedot Aika 12.02.2013 tiistai klo 18:00-18:40 Paikka Ympäristöviraston neuvotteluhuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Kari Kurila, puheenjohtaja Juhani

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON KEMIKAALI-, KULUTTAJATURVALLISUUS-, TERVEY- DENSUOJELU- JA TUPAKKAVALVONNAN VUODEN 2012 TOTEUMAN ARVIOINTI

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON KEMIKAALI-, KULUTTAJATURVALLISUUS-, TERVEY- DENSUOJELU- JA TUPAKKAVALVONNAN VUODEN 2012 TOTEUMAN ARVIOINTI Arviointi ISAVI/1343/05.14.02/2014 Itä-Suomi Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue 31.3.2014 Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON KEMIKAALI-, KULUTTAJATURVALLISUUS-,

Lisätiedot

Kari Kurila, puheenjohtaja Juhani Hietala Jani Leppänen Saara Seppälä Leena Salo, Saapui kokoukseen klo Erja Laine

Kari Kurila, puheenjohtaja Juhani Hietala Jani Leppänen Saara Seppälä Leena Salo, Saapui kokoukseen klo Erja Laine Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (20) Kokoustiedot Aika 11.02.2014 tiistai klo 18:00-18:35 Paikka Ympäristöviraston neuvotteluhuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Kari Kurila, puheenjohtaja Juhani

Lisätiedot

Elintarvikevalvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2016

Elintarvikevalvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2016 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2016 Ympäristölautakunta hyväksyi Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman tarkistamisen vuodelle 2016 Mikkelin Seudun Ympäristöpalvelujen

Lisätiedot

Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019

Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019 Liite 4 Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019 SISÄLLYS 1 TUPAKKALAIN MUKAINEN VALVONTA 1 1.1 Tarkastuksen sisällön määrittely 1 1.2 Valvontakohteiden tarkastustiheys

Lisätiedot

Raision kaupungintalo, teknisen keskuksen neuvotteluhuone

Raision kaupungintalo, teknisen keskuksen neuvotteluhuone Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (18) Kokoustiedot Aika 12.02.2019 tiistai klo 17:30-18:55 Paikka Raision kaupungintalo, teknisen keskuksen neuvotteluhuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Seija Sorsavirta,

Lisätiedot

ymp.ltk Liite 18 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI VUODEN 2015 OSALTA

ymp.ltk Liite 18 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI VUODEN 2015 OSALTA Ympäristöterveydenhuolto 12.2.2016 s. 1(7) Ympäristölautakunta YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI VUODEN 2015 OSALTA Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen ympäristöterveysvalvonnan

Lisätiedot

Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (240) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen

Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (240) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 30.03.2015 Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (240) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 30.03.2015 Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto 1 Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle 2011 1. Johdanto Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö velvoittaa kunnat laatimaan koko ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

KEURUSSELÄN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VUODEN 2014 VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI

KEURUSSELÄN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VUODEN 2014 VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI KEURUSSELÄN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VUODEN 2014 VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI ELINTARVIKELAIN MUKAISEN VALVONNAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2014 Valvontayksikön tulee laatia säännöllistä valvontaa

Lisätiedot

Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo

Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo Liite IV Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kunnan kuluttajaturvallisuusvalvontaviranomaisen tehtävät... 3 3. Valvonnan maksullisuus... 4 4. Tarkastukset ja niiden sisältö... 4 5. Valvontakohteiden

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE

TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Terveydensuojelulain mukaisen valvonnan painopisteet 3. Tarkastusten sisältö 4. Valvontakohteiden

Lisätiedot

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Ymp.ltk 18.3.2014 Liite 4 A1(8) Tukes / Kuluttajaturvallisuusvalvonta 10.1.2013 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan raportointi 2013 Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Huom! Mittayksikkönä tunti

Lisätiedot

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut VALVONTASUUNNITELMAN 2014 TOTEUTUMISEN ARVIOINTI

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut VALVONTASUUNNITELMAN 2014 TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Ympt ltk 26.3.2015 valvontasuunnitelman 2014 toteutuminen liite 2 Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut Juankosken, Kaavin, Lapinlahden, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Raision ympäristöterveydenhuollonvalvontayksikön

Raision ympäristöterveydenhuollonvalvontayksikön Raision ympäristöterveydenhuollonvalvontayksikön VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 SÄÄDÖSPERUSTEET VALVONTAOHJELMALLE... 1 3 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTOON KUULUVAT LAIT... 1

Lisätiedot

Sisällysluettelo. RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6)

Sisällysluettelo. RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6) Liite III Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisältö... 4 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä aika... 4 4 Näytteenotto ja tutkiminen...

Lisätiedot

Raision ympäristöterveydenhuollonvalvontayksikön

Raision ympäristöterveydenhuollonvalvontayksikön Raision ympäristöterveydenhuollonvalvontayksikön VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 SÄÄDÖSPERUSTEET VALVONTAOHJELMALLE... 1 3 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTOON KUULUVAT LAIT... 1

Lisätiedot

Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto (112) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen

Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto (112) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen 21.03.2017 Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto (112) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen 21.03.2017 Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto (112) Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen

Lisätiedot

Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019

Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Elintarvikelain valvonta Näytteen laatu Valvontakohde heinä-, elo-, Aihe Näytteen tutkimus ovv vov syyskuu Tarkastus Vastuuhenkilö(t) myynti- ja

Lisätiedot

Kysely: Vuoden 2018 valvonnan toteutuminen

Kysely: Vuoden 2018 valvonnan toteutuminen 7490/2014 Liite ympäristö- ja rakennuslautakunta 21.2.2019 Sivu 1/10 Kysely: Vuoden 2018 valvonnan toteutuminen Sivu 2/10 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen Onko valvonnasta saadut tulot kohdennettu

Lisätiedot

Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019

Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Elintarvikelain valvonta Näytteen lau Valvontakohde tammi-, huhti-, helmi-, touko-, heinä-, elo-, Aihe Näytteen tutkimus ovv vov maaliskuu kesäkuu

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma. vuosille

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma. vuosille KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 Hyväksytty sote-kuntayhtymän hallituksessa / 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkötietojen hallintajärjestelmä (VYHA) YHTI-koulutustilaisuus

Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkötietojen hallintajärjestelmä (VYHA) YHTI-koulutustilaisuus Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkötietojen hallintajärjestelmä (VYHA) YHTI-koulutustilaisuus 29.4.2014 Ylitarkastaja Reetta Honkanen 1 Mikä on VYHA? VTO > VYR > VYHA STM:n omistama rekisteri (Tiken

Lisätiedot

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Tukes / Kuluttajaturvallisuusvalvonta 8.11.11 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan raportointi 1 Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Huom! Mittayksikkönä tunti (h). Valvontayksikkö: Espoon seudun

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuman raportointi ja arviointi

Valvontasuunnitelman toteutuman raportointi ja arviointi Valvontasuunnitelman toteutuman raportointi ja arviointi Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto Alueen asukasluku: 75000 Vuoden 2010 toiminta Elintarvikevalvonnan valvontakohdetyyppi Alkutuotanto Maidontuotantotilat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Ympäristölautakunta Yj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Ympäristölautakunta Yj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 87 Terveydensuojelun valvontasuunnitelman 2013 toteutumisen arviointi Helsingissä HEL 2014-002806 T 11 00 03 Päätös päätti hyväksyä esitetyn Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (7) 65 Terveydensuojelun valvontasuunnitelman 2018 toteutumisen arviointi Helsingissä HEL 2019-002618 T 11 00 03 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Terveydensuojelun valvontasuunnitelman 2016 toteutumisen arviointi Helsingissä HEL 2017-001838 T 11 00 03 Päätösehdotus Tiivistelmä päättää hyväksyä esitetyn

Lisätiedot

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3 Liite I Liite I 2 (7) Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Tarkastukset... 3 a) Elintarvikehuoneistojen ilmoitusten ja hakemusten käsittelyyn liittyvät tarkastukset 3 b) Säännöllisen valvonnan tarkastukset...

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

KUOPION KAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA KUOPIONKAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLONMAKSUTAKSA Kuopionkaupunginympäristö-jarakennuslautakunnanhyväksymä14.2.201312 Soveltamisala Tätätaksaasovelletaan A) Elintarvikelaissa(23/2006)säädettyihinkunnanviranomaisensuoritteisiin,jotkakoskevat

Lisätiedot

Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone

Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (18) Kokoustiedot Aika 13.12.2016 tiistai klo 17:35-18:15 Paikka Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Kari Kurila,

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019

ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019 Liite 4 a) ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019 Elintarvikevalvonnan ajankohtaista v. 2019 Ympäristöterveydenhuollon keskitetyn toiminnanohjaus- ja tiedonhallintajärjestelmän (VATI) käyttöönotto vuoden

Lisätiedot

Raision ympäristöterveydenhuollonvalvontayksikön

Raision ympäristöterveydenhuollonvalvontayksikön Raision ympäristöterveydenhuollonvalvontayksikön VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 SÄÄDÖSPERUSTEET VALVONTAOHJELMALLE... 1 3 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTOON KUULUVAT LAIT... 1 4 VALVONTAVIRANOMAISET...

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Liite II 2(7)

Sisällysluettelo. Liite II 2(7) Liite II Liite II 2(7) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisällön määrittely... 3 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä työaika... 4 4. Näytteenotto ja näytteiden tutkiminen...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ARVIOINTI- JA OHJAUSKÄYNTI VALVONTA- YKSIKKÖÖN

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ARVIOINTI- JA OHJAUSKÄYNTI VALVONTA- YKSIKKÖÖN Kirje 1 (6) ESAVI/3033/05.14.01/2017 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat 13.6.2017 Ympäristöterveydenhuoltoyksikkö Lappeenrannan seudun ympäristötoimi Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302 53101

Lisätiedot

Kysely: Vuoden 2015 valvonnan toteutuminen

Kysely: Vuoden 2015 valvonnan toteutuminen Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2015 valvonnan toteutuminen Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen Onko valvonnasta saadut tulot kohdennettu ympäristöterveydenhuoltoon? Täysin Valvontasuunnitelmaan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen 07.03.2017 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen 07.03.2017 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen

Lisätiedot

Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen

Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen Sivu 1/10 Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen Sivu 2/10 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen Onko valvonnasta saadut tulot kohdennettu ympäristöterveydenhuoltoon? Täysin Valvontasuunnitelmaan

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä. Kuntien kuluttajaturvallisuusvalvonta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä. Kuntien kuluttajaturvallisuusvalvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä Kuntien kuluttajaturvallisuusvalvonta Lainsäädäntöä Kuluttajaturvallisuuslaki 920/2011 Valtioneuvoston asetus eräitä kuluttajapalveluja koskevasta

Lisätiedot

Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone

Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (22) Kokoustiedot Aika 09.02.2016 tiistai klo 17:30-18:15 Paikka Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Kari Kurila,

Lisätiedot

Raision ympäristöterveydenhuollonvalvontayksikön

Raision ympäristöterveydenhuollonvalvontayksikön Raision ympäristöterveydenhuollonvalvontayksikön VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 SÄÄDÖSPERUSTEET VALVONTAOHJELMALLE... 1 3 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTOON KUULUVAT LAIT... 1 4 VALVONTAVIRANOMAISET...

Lisätiedot

kohteiden lkm tark. lkm/v EVO

kohteiden lkm tark. lkm/v EVO LIITE 2 VALVONTAKOHTEET JA TARKASTUSMÄÄRÄT 2015 1. ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTA (Tarkastusmäärät perustuvat 2013 EVOon) lkm tark. lkm/v EVO aika aika yht. (h) h/tark.evo EVO Turun tark lkm /v (kaikki

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2018 (liite 3)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2018 (liite 3) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 Päivitys 2018 (liite 3) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN LIITE 1 NÄYTTEENOTOSTA PERITTÄVÄ TOIMENPIDEMAKSU Näytteenotto a hinta Elintarvikenäyte 29 Talousvesinäyte 29 Sisäilmanäyte 58 Muu näytteenotto Näytteenottoon

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN Liite nro: 3 KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuolto ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN 2006 TOTEUTUMINEN 2 Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21. 3 2007 69 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI VUODEN 2018 OSALTA

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI VUODEN 2018 OSALTA Ympäristöterveydenhuolto 20.03.2019 s. 1(5) Ympäristölautakunta YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI VUODEN 2018 OSALTA Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen ympäristöterveysvalvonnan

Lisätiedot

Valvonnan toteutumisen vuosiraportti

Valvonnan toteutumisen vuosiraportti Valvonnan toteutumisen vuosiraportti Toimiala: Ei rajausta Vuosi: 2015 AVI: Ei rajausta Valvontayksikkö: 394 AVI Valvontayksikkö /-koodi Toimiala Länsi- ja Sisä- Suomen aluehallintovirasto Kohteiden kohteet,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN TAKSAN PERUSTEET

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN TAKSAN PERUSTEET 1 Soveltamisala Juankosken ja Nilsiän kaupunkien sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven, Tuusniemen ja Varpaisjärven kuntien muodostamalla ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueella

Lisätiedot

06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen

06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma (liite 4)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma (liite 4) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 (liite 4) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 1 3.1 Tarkastusten sisältö.2 3.2 Kohteiden

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN VUODEN 2007 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN ARVIOINTI

SIILINJÄRVEN VUODEN 2007 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN ARVIOINTI SIILINJÄRVEN VUODEN 2007 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN ARVIOINTI 19.3.2008 10 liite 9 SIILINJÄRVEN KUNTA ARVIOINTIRAPORTTI 2 (8) 1 LÄHTÖKOHDAT Siilinjärven ympäristölautakunta hyväksyi

Lisätiedot

Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone

Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (22) Kokoustiedot Aika 08.12.2015 tiistai klo 18:00-19:00 Paikka Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Kari Kurila,

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2016

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2016 KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2016 Perusturvalautakunta hyväksyi 9.12.2015 (113 ) ympäristöterveydenhuollon vuoden 2016-2019

Lisätiedot

Lomake B: Valvontatyön ja työajan jakautuminen eri tehtäväosa-alueiden kesken

Lomake B: Valvontatyön ja työajan jakautuminen eri tehtäväosa-alueiden kesken 1(5) Kuluttajavirasto / Tuoteturvallisuusvalvonta 8.1.2008 Tuoteturvallisuusvalvonnan tietojenkeruu 2007 Lomake B: Valvontatyön ja työajan jakautuminen eri tehtäväosa-alueiden kesken Valvontayksikkö: Itä-Savon

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille

KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille 2008 2010 Luonnos 30.10.2007 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONNAN SUUNNITELMALLISUUS...3

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta. 21 Asianro 3656/11.02/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta. 21 Asianro 3656/11.02/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 21 Asianro 3656/11.02/2012 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012 Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2016

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 32 08.03.2017 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2016 496/00.01.02/2017 Rakennus- ja ympäristölautakunta 08.03.2017 32 Valmistelija: Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Keurusselän ympäristölautakunnan päätösvallan ja tehtävien delegointi viranhaltijoille, Keurusselän ympäristölautakunta 18.3.

Keurusselän ympäristölautakunnan päätösvallan ja tehtävien delegointi viranhaltijoille, Keurusselän ympäristölautakunta 18.3. Keurusselän ympäristölautakunnan päätösvallan ja tehtävien delegointi viranhaltijoille, Keurusselän ympäristölautakunta 18.3.2015, 6 Ympäristöterveyspäällikölle ja ympäristöterveystarkastajalle delegoitavat

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA KUOPIONKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLONMAKSUTAKSA Kuopionkaupunginympäristö-jarakennuslautakunnanhyväksymä14.2.201312 Soveltamisala Tätätaksaasovelletaan A) Elintarvikelaissa(23/2006)säädettyihinkunnanviranomaisensuoritteisiin,jotkakoskevat

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Ympäristölautakunta 17.12.2009 109 2 Ympäristöterveydenhuollon tupakkalain mukaisen valvonnan

Lisätiedot

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (8) Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (8) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen valvonta... 3 2.1. Valvonnan

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLISUUSVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLISUUSVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLISUUSVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Ympäristölautakunta 17.12.2009 109 2(10) Ympäristöterveydenhuollon tuoteturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelma

Lisätiedot

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104 Mikkelin seudun ympäristölautakunta 8.12.2016 Liite 4 104 TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2019 Päivitys vuodelle 2017 SISÄLTÖ 1 TUPAKKALAIN VALVONNAN TARKOITUS... 1 2 TARKASTUSTEN SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma 2011 2014. päivitys 2014

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma 2011 2014. päivitys 2014 Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma 2011 2014 päivitys 2014 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkö...

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma ja Terveydensuojelun valvontaohjelma vuosille 2011-2014

Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma ja Terveydensuojelun valvontaohjelma vuosille 2011-2014 Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma ja Terveydensuojelun valvontaohjelma vuosille 2011-2014 Ajankohtaista laboratoriorintamalla Ylitarkastaja Kaisa Mäntynen 1 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Kuluttajaturvallisuuden valvontasuunnitelma Päivitys 2016 (liite 3)

Kuluttajaturvallisuuden valvontasuunnitelma Päivitys 2016 (liite 3) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Kuluttajaturvallisuuden valvontasuunnitelma 2015-2019 Päivitys 2016 (liite 3) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 2 3.1 Tarkastusten

Lisätiedot

Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.2.2016 alkaen

Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.2.2016 alkaen 1 (5) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.2.2016 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Lisätiedot

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA Mikkelin seudun ympäristölautakunta 8.12.2016 Liite 3 104 ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA 2015 2019 Päivitys vuodelle 2017 SISÄLTÖ 1 VALVONTAKOHTEET... 1 2 VALVONTAKOHTEIDEN RISKINARVIOINTI...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 29 20.02.2014. 29 Asianro 3656/11.02/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 29 20.02.2014. 29 Asianro 3656/11.02/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 29 Asianro 3656/11.02/2012 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2013 Ympäristöterveyspäällikkö Hannu Kirjavainen Ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Ympäristölautakunta Yj/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Ympäristölautakunta Yj/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (6) 5 Terveydensuojelun valvontasuunnitelman 2014 toteutumisen arviointi Helsingissä HEL 2015-002709 T 11 00 03 Päätösehdotus Tiivistelmä päättää hyväksyä esitetyn

Lisätiedot

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1(7)

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1(7) Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1(7) 1 Perusteet ja soveltamisala Ympäristöterveydenhuollon taksan perusteet on vahvistanut Siilinjärven kunnanvaltuusto 12.12.2011 ( 50). Lisäksi kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Terveydensuojelulain mukainen suunnitelmallinen riskinarviointi

Terveydensuojelulain mukainen suunnitelmallinen riskinarviointi Terveydensuojelulain mukainen suunnitelmallinen riskinarviointi Sisäilmapaja 2 24.11.2010 Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Ympäristöterveysosasto 13.12.2010 Terveystarkastaja Seija Pulkkinen

Lisätiedot

1. Taustaa...1. 2. Terveydensuojelulain mukaisen valvonnan painopisteet vuonna 2007...3. 3. Tarkastusten sisältö...5

1. Taustaa...1. 2. Terveydensuojelulain mukaisen valvonnan painopisteet vuonna 2007...3. 3. Tarkastusten sisältö...5 TAMPEREEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2007 Sisällysluettelo 1. Taustaa...1 Terveydensuojelun tarkoitus ja tehtävä... 1 Kunnan terveydensuojelulain valvontasuunnitelma...

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2017 (liite 3)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2017 (liite 3) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 Päivitys 2017 (liite 3) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET...

Lisätiedot

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi, Parikkala

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi, Parikkala IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi, Parikkala YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUMAN ARVIOINTI VUOSI 2007 2 SISÄLLYS I YLEINEN OSA...4 1 JOHDANTO...4 2 KUNNAN

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat;

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat; Hyväksytty johtokunta 19.01.2015 9 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osakaskuntien,

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELU- VALVONTA

TERVEYDENSUOJELU- VALVONTA TERVEYDENSUOJELU- VALVONTA 4. 1. 2 0 1 7 TERVEYDENSUOJELUVALVONTA PALVELUPROSESSIT TALOUSVEDEN VALVONTA Vesilaitokset ja niiden vedenjakelualueet; Tarkastukset (suunnitelmalliset ja akuutit ), Vesilaitosten

Lisätiedot

EVO-hanke 2012: Lisäainevalvonnan opastavat tarkastukset perehdytystä lisäainevalvontaan

EVO-hanke 2012: Lisäainevalvonnan opastavat tarkastukset perehdytystä lisäainevalvontaan EVO-hanke 2012: Lisäainevalvonnan opastavat tarkastukset perehdytystä lisäainevalvontaan Valtakunnalliset elintarvikevalvonnan koulutuspäivät Tampereella 24.-25.1.2012 Kirsi-Helena Kanninen (kirsi-helena.kanninen@evira.fi,

Lisätiedot

ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA

ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA 2015 2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1 VALVONTAKOHTEET... 1 2 VALVONTAKOHTEIDEN RISKINARVIOINTI... 1 3 VALVONTA... 2 3.1 Tarkastukset... 2 3.2 Tarkastusohjeet/

Lisätiedot

Ympäristöterveyden tehtäväkuvaukset

Ympäristöterveyden tehtäväkuvaukset 1 / 13 Ympäristöterveyden tehtäväkuvaukset LIITE 2 Loppuraportin liite 2 Maria Närhinen Sisältö 1. JOHDANTO... 2 2. YMPÄRISTÖTERVEYDEN PERUSTASO... 3 3. KUNNAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN VIRANOMAISTEHTÄVÄT...

Lisätiedot

Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen kuluttajaturvallisuusvalvontasuunnitelma 2015 2019

Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen kuluttajaturvallisuusvalvontasuunnitelma 2015 2019 Inarin kunta Ympäristöyksikkö Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen kuluttajaturvallisuusvalvontasuunnitelma 2015 2019 Inarin kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta, ympäristöjaosto 16.12.2014 4 2 SISÄLTÖ

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014

ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014 LOMAKE B ELTU 2014 ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014 Kunta/Kuntayhtymä: Valvontakohde ALKUTUOTANTOPAIKAT JA LAITOKSET (entisen hygienialain mukaiset kohteet) E1 Alkutuotanto Laukaan ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma Päivitys 2016 (liite 4)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma Päivitys 2016 (liite 4) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 Päivitys 2016 (liite 4) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 2 3.1 Tarkastusten sisältö.2

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmien toteutumisen arviointi vuonna 2014

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmien toteutumisen arviointi vuonna 2014 25.03.2015 Sivu 1 / 1 5084/11.03.02/2014 34 Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmien toteutumisen arviointi vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Hemminki, puh. 050 561 1781

Lisätiedot

Terveydensuojelun valvontasuunnitelma vuosille

Terveydensuojelun valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Terveydensuojelun valvontasuunnitelma vuosille 2008 2010 Luonnos 29.10.07 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...3 1.1 KUNNAN TERVEYDENSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Johdanto Tarkastukset Valvontakohteiden riskinarviointi ja tarkastustiheys... 6

Johdanto Tarkastukset Valvontakohteiden riskinarviointi ja tarkastustiheys... 6 Liite I Liite I 2 (8) Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Tarkastukset... 4 2 Valvontakohteiden riskinarviointi ja tarkastustiheys... 6 3 Valvontakohteiden tarkastuksiin käytettävät resurssit ja aika... 6

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2014

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2014 KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2014 Perusturvalautakunta hyväksyi 4.12.2013 (139 ) ympäristöterveydenhuollon vuoden 2014 valvontasuunnitelman

Lisätiedot

ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA

ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA 2015 2019 Päivitys vuodelle 2017 Toteutuma 2017 SISÄLTÖ 1 VALVONTAKOHTEET... 1 2 VALVONTAKOHTEIDEN RISKINARVIOINTI... 1 3 VALVONTA... 2 3.1 Tarkastukset...

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueen taksa

Tampereen kaupungin ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueen taksa Tampereen kaupungin ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueen taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutumisen arviointi vuonna 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutumisen arviointi vuonna 2015 23.03.2016 Sivu 1 / 1 1165/2016 00.01.03 43 Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutumisen arviointi vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Hemminki, puh. 050 561 1781

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2013.xlsx. Keskimääräiset Lisätar tarkastusmaksut, tarkastusajat eri

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2013.xlsx. Keskimääräiset Lisätar tarkastusmaksut, tarkastusajat eri Elintarvikelaki Lisätar kastus toiminnoille Ravintolat ja keittiöt Ruokaravintola Ruokaravintola jossa catering toimintaa Kahvila, pizzakebabravintola, pikaruokaravintola, jakelukeittiö Pub 2 100 1,5 75

Lisätiedot

% $ & $ $ ' ( $ $ $ )*" ++% & +' +!"$. # -!" $ $. # -!". '

% $ & $ $ ' ( $ $ $ )* ++% & +' +!$. # -! $ $. # -!. ' !" # # # % & ( )*" ++% & +, &--%! # +! # & # +!". # -!". #!" # +!"!" -!".!" %!" % / ( &%%-+-&!" #. 0 ( - &!" # +!" # -!". --& 1!".# 1!" # %!" # %!". 2 3 --+& % %!4%!".# %!4%!" 5 ( 6... 7 1 % 6.! "! (4

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma 2015. laatijat: Virpi Ala-Risku, Minna Jyläskoski, Saana Laakkonen, Sanna Tietäväinen, Sari Ojanen

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma 2015. laatijat: Virpi Ala-Risku, Minna Jyläskoski, Saana Laakkonen, Sanna Tietäväinen, Sari Ojanen Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma 2015 laatijat: Virpi Ala-Risku, Minna Jyläskoski, Saana Laakkonen, Sanna Tietäväinen, Sari Ojanen Johtokunta 19.12.2014 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, Turku,

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, Turku, Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, 19. 20.9. Turku, 10. 11.10. Terveydensuojelun ja tupakkalain valvontaohjelmat, päivitys 2018-2019 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo

Lisätiedot

Valvira toimii- mitä on tulossa

Valvira toimii- mitä on tulossa Valvira toimii- mitä on tulossa Ajankohtaista laboratoriorintamalla 11.-12.10.2011 Ryhmäpäällikkö Kaisa Mäntynen Ohjeita valmisteilla... ja asetusmuutoksia Asumisterveysohjeen uudistaminen asetuksen muotoon

Lisätiedot

Sisällysluettelo 22 (10)

Sisällysluettelo 22 (10) 22 (10) Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkö... 3 2.1 Toimialue ja tehtävät... 3 2.2 Valvonnan voimavarat ja niiden jakautuminen... 4 2.3 Koulutus... 6 2.4 Valvontatietojärjestelmä...

Lisätiedot

5 26.03.2015. Valvontasuunnitelmien toteutumisen arviointi lähetetään Etelä-Suomen aluehallintovirastolle viimeistään 31.3.

5 26.03.2015. Valvontasuunnitelmien toteutumisen arviointi lähetetään Etelä-Suomen aluehallintovirastolle viimeistään 31.3. Eteläkärjen ympäristöterveyslautakunta 5 26.03.2015 Vuoden 2014 valvontasuunnitelman toteutumisen arviointi 782/35/2015 ETYT 26.03.2015 5 Valtioneuvoston asetuksessa kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmasta

Lisätiedot