ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019"

Transkriptio

1 Liite 4 a) ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019 Elintarvikevalvonnan ajankohtaista v Ympäristöterveydenhuollon keskitetyn toiminnanohjaus- ja tiedonhallintajärjestelmän (VATI) käyttöönotto vuoden 2019 alussa vaatii edelleen resurssia uuteen järjestelmään perehtymisen ja kohteiden tietojen täydentämisen ja tarkastamisen osalta. Vuoden 2019 aikana jatketaan yhdessä Imatran seudun ympäristötoimen kanssa menettelytapaohjeistuksen yhtenäistämistä. Tämä tapahtuu yhteisen laatunetlaatujärjestelmän puitteissa. Liitteenä olevassa kohdetyyppikohtaisessa valvontasuunnitelmassa on huomioitu Eviran riskinarviointiohje. Kohteille on tehty kohdekohtainen riskinarviointi. Kunkin kohteen tarkastustiheys voi muuttua kohdekohtaisesti vuoden mittaan, kun esim. annosmääriä tarkennetaan jne. Tarkastustiheydet on korjattu ohjeen mukaisiksi. Alkutuotannon kohdemäärät on osittain jouduttu arvioimaan, koska kohteista ei ole uuden riskinarviointiohjeen edellyttämiä tarkkoja tuotantotietoja. Uusiin valvontakohteisiin tehdään suunnitelmallinen, maksullinen ensimmäinen tarkastus ja sen jälkeen niihin kohdistetaan jatkossa suunnitelmallista valvontaa. Vastaavasti toimitaan toimijanvaihdosilmoituksen johdosta. Lisäksi valvontaa voidaan suorittaa tarpeen, esim. yhteydenottojen perusteella. Valvontatiheyttä määritettäessä riskinarvioinnissa huomioidaan kohteen toiminnan luonne ja laajuus, mahdollinen kausiluonteisuus ja kohteen valvontahistoria. Myös ns. riskiluokan 0 kohteisiin, jotka eivät ole enää muuten säännöllisen valvonnan piirissä (esim. pubit, joissa ei ole ruokatarjoilua) tehdään uusien kohteiden osalta suunnitelmalliseen valvontaan kuuluva ns. ensimmäinen tarkastus.

2 Elintarvikevalvonnan painopisteet v Yhteiset Painopiste Käytännön valvonta v KUTI/VATI-tietojen Jatkuvana toimintana. hyödyntäminen valvonnan ohjauksessa ja toteutuksessa VATIn käyttöönotto Elintarvikkeiden alkutuotanto Elintarvikepetokset Sisämarkkinakauppa/matkustajaliikenne Vienti Tuonti Valvontaverkostot Alkutuotannon alkutuotantokohteiden valvonnan käynnistäminen. Petosten valvonnan ja torjunnan valmiuden Viranomaisten yhteistyön eläimistä saatavien elintarvikkeiden valvonnassa Eläimistä saatavien elintarvikkeiden vientivalvonnan Riskinarvioinnin Valvontaverkostojen toiminnan Toteutetaan valvontasuunnitelman mukaisena. koulutuksiin Eviran ensisaapumisvalvonnan ohjauksen mukaisesti verkostojen toimintaan. Kehitetään toimintatapoja miten verkostoista saatu tieto

3 Luonnonmukainen tuotanto Valmissalaattipatogeeniprojekti Gluteenittomien elintarvikkeiden valvontahanke Valtakunnallinen ravintoarvomerkintöjen ja suolan valvontahanke Komission etämyynnin valvontahanke Tuotteiden jäljittäminen luomuketjussa: jäljittäminen rutiiniksi Elintarvikkeiden valmistus, myynti ja tarjoilu jaetaan omassa yksikössä Tarkastettavat Oiva-rivit Valvontasuunnitelmassa vuosille on suunnitelma eri vuosina tarkastettaville asiakokonaisuuksille, ns. Oiva-riveille. Valvontasuunnitelman hyväksymisen jälkeen Evira on uudistanut riskinarviointiohjettaan, joten toiminnan luonteesta ja laajuudesta riippuen tarkastustiheydet ovat laskeneet huomattavasti aikaisemmasta arvioinnista: monen kohdetyypin kohteille suoritetaan suunnitelmallinen tarkastus kahden tai kolmen vuoden välein eli ei välttämättä edes vuosittain. Tällöin tarkastettavien asiakokonaisuuksien hallinta jakamalla niitä eri vuosille ei ole enää toimiva tapa. Joitakin rivejä otetaan kuitenkin käytännön valvonnassa yhtä aikaa tarkastettavaksi samassa kohdetyypissä osana valvonnan yhdenmukaisuuden kehittämistä ja erityistä perehtymistä vaativien asiakokonaisuuksien valvonnan tukemiseksi. Valvontaa toteutetaan siten, että kohdekohtaisesti arvioidaan, mitä asiakokonaisuuksia, ns. Oiva-rivejä milläkin kerralla tarkastetaan. Arvioinnin tekee tarkastuksen suorittava viranhaltija. Käytössä on kohdekohtainen lomake tarkastettujen rivien seurantaan.

4 Valvontaprojekteina jatketaan vuoden 2018 projektia, jossa kahdelle valvontariville (allergeenit ja lisäaineet) tehdään tarkempi tarkastus yhteisprojektina Imatran seudun ympäristötoimen kanssa. Lisäainevalvontaan saadaan vuonna 2019 myös Ruokaviraston ohjauskäynti. Eviran laatima näytteenotto-ohjeen (Elintarvikkeiden mikrobiologiset vaatimukset, komission asetuksen (ey) no 2073/2005 soveltaminen) päivitetty versio ilmestyi vuoden 2017 lopussa. Toimijoita neuvottiin 2018 tarkastuskäyntien yhteydessä toimimaan näytteenotto-ohjeen mukaisesti. Vuoden 2019 aikana tehdään omavalvonnan pintapuhtausnäytteenoton projekti kohdistuen ruokaravintoloihin. Projekti on valvontaprojekti, jossa samalla annetaan toimijoille opastusta omavalvontatutkimuksien toteutukseen. Elintarvikevalvonnan suunnitelmallinen näytteenotto v Elintarvikkeiden valmistuspaikoista otetaan elintarvikenäytteitä 0-2 kertaa vuodessa/valvontakohde. Näytteet ovat osa suunnitelmallista valvontaa ja niistä tehtävät tutkimukset ovat toimijoille maksullisia. Mahdollisuuksien osallistutaan valtakunnallisiin näytteenottoprojekteihin. Elintarvikevalvonnan työajan jakautuminen ja voimavarojen riittävyys v Elintarvikevalvonnan tehtävissä työajan arvioidaan jakautuvat v eri valvonnan alueille seuraavasti: TEHTÄVÄT Suunnitelman ulkopuolinen valvonta uudet huoneistot ja toimijat: ilmoitusten käsittely ja toimijan neuvonta valitusten johdosta tehtävät toimenpiteet epidemiaselvitykset lausunnot Työajan käyttö 220 htpv Suunnitelmallinen valvonta mukana myös tarkastuksiin valmistautuminen ja tarkastusmatkat huomioidaan myös uusintatarkastusten tarve, näitä on laskettu olevan n. 25 % valvontakäyntien 540 htpv

5 kokonaismäärästä vuoden 2019 suunnitelmallisen valvonnan resurssitarpeessa on huomioitu VATIn käytettävyyden ongelmista johtuva pidempi aika tarkastuskertomusten ja OIVA-raporttien laatimisessa Hallinnollinen ja valvontaa tukeva työ Maakuntahallinnon/mahdollisten muiden organisaatiomuutosten valmistelutyö VATIn käyttoonotto Laatunet - käyttöönotto valvonnan suunnittelu lainsäädäntöön, keskusviranomaisen tiedotteisiin ja ajankohtaiskirjeisiin tutustuminen toimijoiden ja kuntalaisten neuvonta kouluttautuminen kuntayhteistyö ja yhteistoiminnan omat www-sivut, tiedottaminen sisäiset ja ulkoiset palaverit 670 htpv YHTEENSÄ 1430 htpv Elintarvikevalvonnan resurssitarve on n. 6,5 henkilötyövuotta (htv). Käytettävissä on n. 4,8 htv. Lisäksi erityisesti VATIn käyttöönottoon liittyvät tehtävät saattavat tulla vaatimaan yllä arvioitua enemmän resurssia. Elintarvikevalvontaan tarvitaan v myös tilapäistä resurssia.

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3 Liite I Liite I 2 (7) Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Tarkastukset... 3 a) Elintarvikehuoneistojen ilmoitusten ja hakemusten käsittelyyn liittyvät tarkastukset 3 b) Säännöllisen valvonnan tarkastukset...

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto 1 Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle 2011 1. Johdanto Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö velvoittaa kunnat laatimaan koko ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Sisällysluettelo. RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6)

Sisällysluettelo. RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6) Liite III Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisältö... 4 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä aika... 4 4 Näytteenotto ja tutkiminen...

Lisätiedot

Liite III 2 (5) Sisällysluettelo

Liite III 2 (5) Sisällysluettelo Liite III Liite III 2 (5) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisältö... 4 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä aika... 4 4 Näytteenotto ja tutkiminen... 5 5 Painopistealueet

Lisätiedot

o o o 1. 2. 3. 1. 2. 3. 4. 5. 1. 2. 3. 1. 2. 1. Liite 1. Suunnitelmallisen valvonnan kohdetyypit, niiden riskiluokat, tarkastustiheys ja tarkastuksen keskimääräinen kesto Suunnitelmallisen

Lisätiedot

Johdanto Tarkastukset Valvontakohteiden riskinarviointi ja tarkastustiheys... 6

Johdanto Tarkastukset Valvontakohteiden riskinarviointi ja tarkastustiheys... 6 Liite I Liite I 2 (8) Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Tarkastukset... 4 2 Valvontakohteiden riskinarviointi ja tarkastustiheys... 6 3 Valvontakohteiden tarkastuksiin käytettävät resurssit ja aika... 6

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 401/11.02/2015 5 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Terveystarkastaja Kirsi Puola 26.1.2015: Kunnan tulee vuosittain arvioida

Lisätiedot

Liite 3. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet

Liite 3. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet Liite 3. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Elintarvikelain valvonta Näytteen laatu Valvontakohde tammi-, huhti-, helmi-, touko-, heinä-, elo-, marras-, Aihe Näytteen tutkimus ovv vov maaliskuu

Lisätiedot

ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA

ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA 2015 2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1 VALVONTAKOHTEET... 1 2 VALVONTAKOHTEIDEN RISKINARVIOINTI... 1 3 VALVONTA... 2 3.1 Tarkastukset... 2 3.2 Tarkastusohjeet/

Lisätiedot

ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA

ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA 2015 2019 Päivitys vuodelle 2017 Toteutuma 2017 SISÄLTÖ 1 VALVONTAKOHTEET... 1 2 VALVONTAKOHTEIDEN RISKINARVIOINTI... 1 3 VALVONTA... 2 3.1 Tarkastukset...

Lisätiedot

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA Mikkelin seudun ympäristölautakunta 8.12.2016 Liite 3 104 ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA 2015 2019 Päivitys vuodelle 2017 SISÄLTÖ 1 VALVONTAKOHTEET... 1 2 VALVONTAKOHTEIDEN RISKINARVIOINTI...

Lisätiedot

Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo

Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo Liite IV Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kunnan kuluttajaturvallisuusvalvontaviranomaisen tehtävät... 3 3. Valvonnan maksullisuus... 4 4. Tarkastukset ja niiden sisältö... 4 5. Valvontakohteiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMA V. 2017

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMA V. 2017 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMA V. 2017 Lappeenrannan seudun ympäristötoimi PL 302, 53101 Lappeenranta Pohjolankatu 14 puh. (05) 6161 faksi (05) 616 4375 ymparistotoimi.kirjaamo@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Liite III. Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma PÄIVITYS 2019

Liite III. Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma PÄIVITYS 2019 Liite III Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 PÄIVITYS 2019 Liite III 2 (5) 1. Johdanto... 3 2. Tarkastuksen sisältö... 3 3. Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Elintarvikevalvonnan valvontasuunnitelma vuosille

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Elintarvikevalvonnan valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Elintarvikevalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 Hyväksytty sote-kuntayhtymän hallituksessa..2014 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMA V. 2018

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMA V. 2018 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMA V. 2018 Lappeenrannan seudun ympäristötoimi PL 302, 53101 Lappeenranta Pohjolankatu 14 puh. (05) 6161 faksi (05) 616 4375 ymparistotoimi.kirjaamo@lappeenranta.fi

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Tupakkalain valvontasuunnitelma vuosille

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Tupakkalain valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Tupakkalain valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 Hyväksytty sote-kuntayhtymän hallituksessa / 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...3

Lisätiedot

KUTI vuodenvaihteessa ja tietovarasto

KUTI vuodenvaihteessa ja tietovarasto KUTI vuodenvaihteessa ja tietovarasto Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2.9.2015 Katri Klingberg Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kuti-kokonaisuus valmistuu Puuttuvat osat valmistuvat

Lisätiedot

Elintarvikehuoneistojen riskiluokittelu. (EVO muutosprojekti) Ville Kekkonen Ylitarkastaja Evira / hygieniayksikkö

Elintarvikehuoneistojen riskiluokittelu. (EVO muutosprojekti) Ville Kekkonen Ylitarkastaja Evira / hygieniayksikkö Elintarvikehuoneistojen riskiluokittelu (EVO muutosprojekti) Ville Kekkonen Ylitarkastaja Evira / hygieniayksikkö Lainsäädäntötaustaa Toimijan ja valvontaviranomaisen vastuut (178/2002/EU 17 art.) Kaikissa

Lisätiedot

Perusturvalautakunta esityslistan liite

Perusturvalautakunta esityslistan liite Perusturvalautakunta 10.12.2008 esityslistan liite Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma (liite 4)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma (liite 4) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 (liite 4) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 1 3.1 Tarkastusten sisältö.2 3.2 Kohteiden

Lisätiedot

Johdanto Tarkastukset Valvontakohteiden riskinarviointi ja tarkastustiheys... 6

Johdanto Tarkastukset Valvontakohteiden riskinarviointi ja tarkastustiheys... 6 Liite I Liite I 2 (8) Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Tarkastukset... 4 2 Valvontakohteiden riskinarviointi ja tarkastustiheys... 6 3 Valvontakohteiden tarkastuksiin käytettävä aika... 6 4 Hallinnolliset

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Liite II 2(7)

Sisällysluettelo. Liite II 2(7) Liite II Liite II 2(7) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisällön määrittely... 3 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä työaika... 4 4. Näytteenotto ja näytteiden tutkiminen...

Lisätiedot

Kupiainen Niina Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille

Kupiainen Niina Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille Kupiainen Niina 8.10.2014 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2015-2019 Valmistelu Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaohjelma oli lausuntokierroksella

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma. vuosille

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma. vuosille KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 Hyväksytty sote-kuntayhtymän hallituksessa / 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Uudistuva elintarvikelainsäädäntö ja uudet valvontakäytännöt

Uudistuva elintarvikelainsäädäntö ja uudet valvontakäytännöt Uudistuva elintarvikelainsäädäntö ja uudet valvontakäytännöt 29.11.2018 Sääntelyä puretaan ja hallinnollista taakkaa kevennetään elintarviketurvallisuutta vaarantamatta tarkastellaan lakia kokonaisuutena

Lisätiedot

Liite I. Elintarvikevalvontasuunnitelma PÄIVITYS 2019

Liite I. Elintarvikevalvontasuunnitelma PÄIVITYS 2019 Liite I Elintarvikevalvontasuunnitelma 2015 2019 PÄIVITYS 2019 Liite I 2 (7) 1. Johdanto... 3 2. Elintarvikevalvonnan tarkastukset... 3 3. Valvontakohteiden riskinarviointi ja tarkastustiheys... 5 4. Valvontakohteiden

Lisätiedot

Kuluttajaturvallisuuden valvontasuunnitelma Päivitys 2016 (liite 3)

Kuluttajaturvallisuuden valvontasuunnitelma Päivitys 2016 (liite 3) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Kuluttajaturvallisuuden valvontasuunnitelma 2015-2019 Päivitys 2016 (liite 3) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 2 3.1 Tarkastusten

Lisätiedot

PIENMEIJERIPÄIVÄT Hämeenlinna 14.11.2014 Sanna Tuomi Terveystarkastaja. Hämeenlinnan kaupunki

PIENMEIJERIPÄIVÄT Hämeenlinna 14.11.2014 Sanna Tuomi Terveystarkastaja. Hämeenlinnan kaupunki PIENMEIJERIPÄIVÄT Hämeenlinna 14.11.2014 Sanna Tuomi Terveystarkastaja Hämeenlinnan kaupunki 13.11.2014 Mikä on Oiva? Oiva-järjestelmä on Eviran määräämä tapa julkaista valvontatiedot. Valvontatietojen

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 214/11.02/2014 5 Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014 Terveystarkastaja Kirsi Puola 2.2.2015: Kunnan tulee vuosittain arvioida valvontasuunnitelman toteutumista

Lisätiedot

Indikaattori tulokset 2018

Indikaattori tulokset 2018 Indikaattori tulokset 2018 EnviroVet 28.5.2019 Yhteenveto vuoden 2018 ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköiden toiminnan tuloksista EnviroVet kerää ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköiltä valvonnan

Lisätiedot

Monivuotinen kansallinen valvontasuunnitelma 2015-2019, osa I

Monivuotinen kansallinen valvontasuunnitelma 2015-2019, osa I Monivuotinen kansallinen valvontasuunnitelma 2015-2019, osa I Liitteiden 1-3 päivitys vuosille 2016-2017 Liite 1. Kasvintuotannon edellytysten ja kasvinterveyden toimenpiteet 2016-2017 Kasvintuotannon

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Ympäristölautakunta 17.12.2009 2/8 Ympäristöterveydenhuollon elintarvikevalvontasuunnitelma 2010 SISÄLLYS LUKU 1.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma Päivitys 2016 (liite 4)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma Päivitys 2016 (liite 4) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 Päivitys 2016 (liite 4) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 2 3.1 Tarkastusten sisältö.2

Lisätiedot

Ajankohtaiset elintarvikelainsäädännön muutokset ja niiden toimeenpano

Ajankohtaiset elintarvikelainsäädännön muutokset ja niiden toimeenpano Ajankohtaiset elintarvikelainsäädännön muutokset ja niiden toimeenpano Ylitarkastaja Mia Piipari Elintarvikehygieniayksikkö 6.3.2012 Uudistunut elintarvikelaisäädäntö Elintarvikelaki (23/2006) muutos 352/2011

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 152/11.00/2013 4 Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012 Terveystarkastaja Kirsi Puola 4.2.2013: Kunnan tulee vuosittain arvioida valvontasuunnitelman toteutumista

Lisätiedot

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (8) Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (8) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen valvonta... 3 2.1. Valvonnan

Lisätiedot

Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019

Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Elintarvikelain valvonta Näytteen lau Valvontakohde tammi-, huhti-, helmi-, touko-, heinä-, elo-, Aihe Näytteen tutkimus ovv vov maaliskuu kesäkuu

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUE Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä,

Lisätiedot

Liite I. Elintarvikevalvontasuunnitelma PÄIVITYS 2018

Liite I. Elintarvikevalvontasuunnitelma PÄIVITYS 2018 Liite I Elintarvikevalvontasuunnitelma 2015 2019 PÄIVITYS 2018 Liite I 2 (7) 1. Johdanto... 3 2. Elintarvikevalvonnan tarkastukset... 3 3. Valvontakohteiden riskinarviointi ja tarkastustiheys... 5 4. Valvontakohteiden

Lisätiedot

Alkutuotannon kohde- ja valvontatiedot. Klingberg 2017

Alkutuotannon kohde- ja valvontatiedot. Klingberg 2017 Alkutuotannon kohde- ja valvontatiedot Klingberg 2017 Kohdetietojen tallennus Alkutuotannon kohteita voi tallentaa Kutiin Alkutuotannon sovelluksen avulla tai suoraan omasta kuntajärjestelmästä Alkutuotannon

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkötietojen hallintajärjestelmä (VYHA) YHTI-koulutustilaisuus

Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkötietojen hallintajärjestelmä (VYHA) YHTI-koulutustilaisuus Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkötietojen hallintajärjestelmä (VYHA) YHTI-koulutustilaisuus 29.4.2014 Ylitarkastaja Reetta Honkanen 1 Mikä on VYHA? VTO > VYR > VYHA STM:n omistama rekisteri (Tiken

Lisätiedot

KUTI-YHTI. Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Minna-Maija Väänänen

KUTI-YHTI. Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Minna-Maija Väänänen KUTI-YHTI Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 7.-8.10.2014 Minna-Maija Väänänen Mihin KUTI-YHTIä ( Vati ) tarvitaan? (1/2) Mitä mitataan ja seurataan? Riittävyyttä ja vaikuttavuutta (saavutetaanko

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLISUUSVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLISUUSVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLISUUSVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Ympäristölautakunta 17.12.2009 109 2(10) Ympäristöterveydenhuollon tuoteturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelma

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUOTETURVALLISUUS- VALVONNAN VALVONTAKRITEERISTÖ. Kuluttajaviraston julkaisusarja 2/2006

KUNNALLISEN TUOTETURVALLISUUS- VALVONNAN VALVONTAKRITEERISTÖ. Kuluttajaviraston julkaisusarja 2/2006 KUNNALLISEN TUOTETURVALLISUUS- VALVONNAN VALVONTAKRITEERISTÖ Kuluttajaviraston julkaisusarja 2/2006 ISSN 0788-544X ISSN 1796-0118 ISBN 951-681- 093-4 (nid.) ISBN 951-681- 094-2 (PDF) Kuluttajaviraston

Lisätiedot

3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI...

3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI... TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1 TUPAKKALAIN VALVONNAN TARKOITUS... 1 2 TARKASTUSTEN SISÄLTÖ... 2 3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN... 3 4 VALVONTAKOHTEIDEN

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 Hyväksytty sote -kuntayhtymän hallituksessa..2014 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kupiainen Niina Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa kuluttajaturvallisuusvalvonnan peruskurssi 2014

Kupiainen Niina Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa kuluttajaturvallisuusvalvonnan peruskurssi 2014 Kupiainen Niina 13.5.2014 Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa kuluttajaturvallisuusvalvonnan peruskurssi 2014 Työnjako kuluttajaturvallisuusvalvonnassa 1/3 Kuntien valvontayksiköissä keskitytään

Lisätiedot

Elintarvikelain muutos Hannu Miettinen RO/OKY

Elintarvikelain muutos Hannu Miettinen RO/OKY Elintarvikelain muutos 2020 Hannu Miettinen RO/OKY 1 Tilanne tällä hetkellä Maakuntauudistus ei toteutunut kokonaisuudistusta ei voinut viedä läpi Ruokaviraston perustaminen 2019 EU:n valvonta-asetus (EU)

Lisätiedot

06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen

06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen

Lisätiedot

ESP osaksi Oiva-valvontaa vuonna 2020

ESP osaksi Oiva-valvontaa vuonna 2020 ESP osaksi Oiva-valvontaa vuonna 2020 Jaostopäällikkö Annukka Markkula Elintarvikemikrobiologian jaosto Elintarviketurvallisuusosasto Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Rovaniemi 25.9.2019

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2018 (liite 3)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2018 (liite 3) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 Päivitys 2018 (liite 3) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET...

Lisätiedot

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104 Mikkelin seudun ympäristölautakunta 8.12.2016 Liite 4 104 TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2019 Päivitys vuodelle 2017 SISÄLTÖ 1 TUPAKKALAIN VALVONNAN TARKOITUS... 1 2 TARKASTUSTEN SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Valvonnan toteutumisen vuosiraportti

Valvonnan toteutumisen vuosiraportti Valvonnan toteutumisen vuosiraportti Toimiala: Ei rajausta Vuosi: 2015 AVI: Ei rajausta Valvontayksikkö: 394 AVI Valvontayksikkö /-koodi Toimiala Länsi- ja Sisä- Suomen aluehallintovirasto Kohteiden kohteet,

Lisätiedot

Elintarvikevalvontatietojen valtakunnallinen tietojärjestelmä (KUTI)

Elintarvikevalvontatietojen valtakunnallinen tietojärjestelmä (KUTI) Elintarvikevalvontatietojen valtakunnallinen tietojärjestelmä (KUTI) Tiina Vuolteenaho Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus 20.4.2010 Sisältö Ympäristöterveydenhuollon valvontatietojärjestelmähankkeen

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita

Ajankohtaisia asioita Ajankohtaisia asioita Carmela Hellsten Oivatuloksia 2016 Laitokset 537 tarkastusta 16% 1% 39% Vähittäismyynti 4099 tarkastusta 13% 1% 47% 44% 39% A B C D A B C D 1 Laitosten Oivatuloksia Kala-alan laitoksissa

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN Liite nro: 3 KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuolto ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN 2006 TOTEUTUMINEN 2 Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21. 3 2007 69 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019 Päivitys vuodelle 2016 MIKKELI- HIRVENSALMI-MÄNTYHARJUPERTUNMAA-KANGASNIEMI 2 Sisältö 1. YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAVOITTEET JA VALVONTASUUNNITELMA

Lisätiedot

ID KUNTAKOHTAINEN RAPORTTI SUORITTEISTA

ID KUNTAKOHTAINEN RAPORTTI SUORITTEISTA ID 1715490 KUNTAKOHTAINEN RAPORTTI SUORITTEISTA 1.1. - 31.8.2017 Pirkkalan kunta Kumulatiivinen raporttti kuntakohtaisista 1 / 13 KUNNAN TEHTÄVÄT YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLOSSA Ympäristöterveydenhuollon avulla

Lisätiedot

Terveydensuojelun valvontasuunnitelma vuosille

Terveydensuojelun valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Terveydensuojelun valvontasuunnitelma vuosille 2008 2010 Luonnos 29.10.07 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...3 1.1 KUNNAN TERVEYDENSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2017 (liite 3)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2017 (liite 3) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 Päivitys 2017 (liite 3) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Ympäristöterveysjaosto 30.8.2011 113 1. Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut 1 Perusteet ja soveltamisala Ympäristöterveydenhuollon taksan perusteet on vahvistanut Siilinjärven kunnanvaltuusto 12.12.2011 ( 50). Lisäksi kunnanvaltuuston hyväksymän (13.12.2010 69) ympäristöterveyslautakunnan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Elintarvikevalvontasuunnitelma Päivitys 2018 (liite 1)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Elintarvikevalvontasuunnitelma Päivitys 2018 (liite 1) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Elintarvikevalvontasuunnitelma 2015-2019 Päivitys 2018 (liite 1) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 2 3.1 Tarkastusten sisältö...

Lisätiedot

Osa 1, Valvontaa koskevat numeeriset tiedot

Osa 1, Valvontaa koskevat numeeriset tiedot Esittelijä Juha Kieksi Sivu/sivut 1 / 5 Taustatiedot A. Kunn/valvontayksikön nimi: Tornion, Keminma ja Tervol ympäristöpalvelut, ympäristöterveysvalvonta B. Lisätietoja tav henkilön yhteystiedot Nimi Tarja

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma ja Terveydensuojelun valvontaohjelma vuosille 2011-2014

Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma ja Terveydensuojelun valvontaohjelma vuosille 2011-2014 Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma ja Terveydensuojelun valvontaohjelma vuosille 2011-2014 Ajankohtaista laboratoriorintamalla Ylitarkastaja Kaisa Mäntynen 1 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille

KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille 2008 2010 Luonnos 30.10.2007 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONNAN SUUNNITELMALLISUUS...3

Lisätiedot

1 (10) Helsingin elintarvikevalvontasuunnitelma , päivitys 2018

1 (10) Helsingin elintarvikevalvontasuunnitelma , päivitys 2018 1 (10) Helsingin elintarvikevalvontasuunnitelma 2015 2019, päivitys 2018 2 (10) Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 1.1. Kunnan elintarvikevalvontaviranomaisen tehtävät... 3 2. Valvonnan henkilöstövoimavarat...

Lisätiedot

Näytteenotto ensisaapumisvalvonnassa ja ensisaapumistoimijoiden omavalvonnassa

Näytteenotto ensisaapumisvalvonnassa ja ensisaapumistoimijoiden omavalvonnassa Eviran ohje 18402/2 Näytteenotto ensisaapumisvalvonnassa ja ensisaapumistoimijoiden omavalvonnassa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Vastuuhenkilö Britta Wiander Sivu/sivut 1 / 2 Laatijat Britta Wiander,

Lisätiedot

Tämän taksan sisältämistä tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen käsittelymaksut Uusi Toiminna

Tämän taksan sisältämistä tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen käsittelymaksut Uusi Toiminna MAKSUTAULUKKO 2019 Tämän taksan sisältämistä tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. 1. Terveydensuojeluvalvonta 1.1 Ilmoituksenvarainen tai hyväksymistä edellyttävä toiminta

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Terveydensuojeluvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Terveydensuojeluvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Terveydensuojeluvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 Hyväksytty sote-kuntayhtymän hallituksessa / 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

5.3.4 Näytteenotto... 22 6 KULUTTAJATURVALLISUUSVALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA... 23 6.1 Toiminnan hyväksymis- ja ilmoituskäytänteet... 23 6.

5.3.4 Näytteenotto... 22 6 KULUTTAJATURVALLISUUSVALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA... 23 6.1 Toiminnan hyväksymis- ja ilmoituskäytänteet... 23 6. IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA 2015 2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 VALVONTAOHJELMAKAUDEN 2015-2019 YHTEINEN TEEMA VALVONNAN VAIKUTTAVUUS... 2 3 IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI

Lisätiedot

2 Elintarvikevalvontasuunnitelma

2 Elintarvikevalvontasuunnitelma 21 2 Elintarvikevalvontasuunnitelma 2.1 Johdanto Elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) mukaan kunnan tulee laatia säännöllistä valvontaa koskeva elintarvikevalvontasuunnitelma siten, että valvonta

Lisätiedot

1. Johdanto 2. Yleisesti ympäristöterveydenhuollosta 2.1 Suunnitelman sisältö ja rakenne 2.2 Ympäristöterveydenhuollon tehtävät ja valvontamenetelmät

1. Johdanto 2. Yleisesti ympäristöterveydenhuollosta 2.1 Suunnitelman sisältö ja rakenne 2.2 Ympäristöterveydenhuollon tehtävät ja valvontamenetelmät 1. Johdanto 2. Yleisesti ympäristöterveydenhuollosta 2.1 Suunnitelman sisältö ja rakenne 2.2 Ympäristöterveydenhuollon tehtävät ja valvontamenetelmät 2.3 Tarkastukset 2.4 Näytteenotto ja näytteiden tutkiminen

Lisätiedot

Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma , päivitys 2017

Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma , päivitys 2017 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (9) Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma 2015 2019, päivitys 2017 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (9) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen

Lisätiedot

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Tukes / Kuluttajaturvallisuusvalvonta 8.11.11 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan raportointi 1 Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Huom! Mittayksikkönä tunti (h). Valvontayksikkö: Espoon seudun

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma. vuosille päivitys vuodelle 2017

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma. vuosille päivitys vuodelle 2017 KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 päivitys vuodelle 2017 Hyväksytty sote-kuntayhtymän hallituksessa

Lisätiedot

Liite II 3(8) 1 Johdanto

Liite II 3(8) 1 Johdanto Liite II Liite II 2(8) 1 Johdanto... 3 2 Säädösmuutokset... 3 3 Tarkastuksen sisällön määrittely... 4 4 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä työaika... 5 5. Näytteenotto ja näytteiden

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, Turku,

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, Turku, Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, 19. 20.9. Turku, 10. 11.10. Terveydensuojelun ja tupakkalain valvontaohjelmat, päivitys 2018-2019 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE

TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Terveydensuojelulain mukaisen valvonnan painopisteet 3. Tarkastusten sisältö 4. Valvontakohteiden

Lisätiedot

Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019

Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Liite 2. Suunnitelmallinen valvonta ja näytteet 2015-2019 Elintarvikelain valvonta Näytteen laatu Valvontakohde heinä-, elo-, Aihe Näytteen tutkimus ovv vov syyskuu Tarkastus Vastuuhenkilö(t) myynti- ja

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat;

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat; Hyväksytty johtokunta 19.01.2015 9 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osakaskuntien,

Lisätiedot

Helsingin elintarvikevalvontasuunnitelma , päivitys 2017

Helsingin elintarvikevalvontasuunnitelma , päivitys 2017 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (10) Helsingin elintarvikevalvontasuunnitelma 2015 2019, päivitys 2017 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (10) Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 1.1. Kunnan elintarvikevalvontaviranomaisen tehtävät...

Lisätiedot

Riskiluokitusohjeen käyttöönotto Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Oulu Tuula Koimäki, Evira

Riskiluokitusohjeen käyttöönotto Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Oulu Tuula Koimäki, Evira Riskiluokitusohjeen käyttöönotto Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2016 20 21.9.2016 Oulu Tuula Koimäki, Evira Elintarvikehuoneiston riskiluokitus ja valvontatarpeen määrittäminen (Eviran

Lisätiedot

Helsingin kuluttajaturvallisuusvalvontasuunnitelma , päivitys 2016

Helsingin kuluttajaturvallisuusvalvontasuunnitelma , päivitys 2016 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (8) Helsingin kuluttajaturvallisuusvalvontasuunnitelma 2015 2019, päivitys 2016 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (8) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen valvonta... 3 2.1 Kunnan

Lisätiedot

TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISILLE VIRANHALTIJOILLE LAKISÄÄTEISISSÄ ASIOISSA

TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISILLE VIRANHALTIJOILLE LAKISÄÄTEISISSÄ ASIOISSA Toimivallan siirtäminen 1.10.2016 alkaen. 1 / 7 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISILLE VIRANHALTIJOILLE LAKISÄÄTEISISSÄ ASIOISSA Ympäristöterveydenhuollon jaosto päättää siirtää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (11) Ympäristölautakunta Yj/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (11) Ympäristölautakunta Yj/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (11) 4 Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma 2015 2019, päivitys 2017 HEL 2016-013121 T 11 00 03 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Kysely: Vuoden 2018 valvonnan toteutuminen

Kysely: Vuoden 2018 valvonnan toteutuminen 7490/2014 Liite ympäristö- ja rakennuslautakunta 21.2.2019 Sivu 1/10 Kysely: Vuoden 2018 valvonnan toteutuminen Sivu 2/10 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen Onko valvonnasta saadut tulot kohdennettu

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon keskitetty toiminnanohjaus ja tiedonhallintajärjestelmä (VATI)

Ympäristöterveydenhuollon keskitetty toiminnanohjaus ja tiedonhallintajärjestelmä (VATI) Ympäristöterveydenhuollon keskitetty toiminnanohjaus ja tiedonhallintajärjestelmä () Marina Häggman Kehittämisasiantuntija Luottamuksellinen -Hanke MaH 18.9.2017 1 ja ympäristöterveydenhuolto järjestelmä

Lisätiedot

Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen

Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen Sivu 1/10 Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen Sivu 2/10 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen Onko valvonnasta saadut tulot kohdennettu ympäristöterveydenhuoltoon? Täysin Valvontasuunnitelmaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ARVIOINTI- JA OHJAUSKÄYNTI VALVONTA- YKSIKKÖÖN

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ARVIOINTI- JA OHJAUSKÄYNTI VALVONTA- YKSIKKÖÖN Kirje 1 (6) ESAVI/3033/05.14.01/2017 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat 13.6.2017 Ympäristöterveydenhuoltoyksikkö Lappeenrannan seudun ympäristötoimi Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302 53101

Lisätiedot

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA 2015 2019 PÄIVITYS 2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...6 2 VALVONTAOHJELMAKAUDEN 2015 2019 YHTEINEN TEEMA VALVONNAN VAIKUTTAVUUS.. 7 3 IMATRAN

Lisätiedot

TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISILLE VIRANHALTIJOILLE LAKISÄÄTEISISSÄ ASIOISSA

TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISILLE VIRANHALTIJOILLE LAKISÄÄTEISISSÄ ASIOISSA Ympäristöterveydenhuollon toimivallan siirtäminen 2.1.2017 alkaen. 1 / 8 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISILLE VIRANHALTIJOILLE LAKISÄÄTEISISSÄ ASIOISSA Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Terveydensuojelun valvontasuunnitelma 2015-2019 (liite 2)

Terveydensuojelun valvontasuunnitelma 2015-2019 (liite 2) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Terveydensuojelun valvontasuunnitelma 2015-2019 (liite 2) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 2 3.1 Tarkastusten

Lisätiedot

Liikkuvat elintarvikehuoneistot ja kotivalmistus Oivassa. Ympäristöterveyden valtakunnalliset koulutuspäivät Kotka Pirjo Korpela Evira

Liikkuvat elintarvikehuoneistot ja kotivalmistus Oivassa. Ympäristöterveyden valtakunnalliset koulutuspäivät Kotka Pirjo Korpela Evira Liikkuvat elintarvikehuoneistot ja kotivalmistus Oivassa Ympäristöterveyden valtakunnalliset koulutuspäivät 18.5.2016 Kotka Pirjo Korpela Evira Liikkuvat elintarvikehuoneistot Elintarvikelaki 6 kohta 18a

Lisätiedot

Hämeenlinna

Hämeenlinna Hämeenlinna 24.5.2016 MIKÄ OIVA? Valtakunnallista uutta elintarvikevalvonnan tietojen julkistamisjärjestelmää kutsutaan Oivaksi. Valvontatietojen julkistaminen perustuu elintarvikelakiin (23/2006). MIKÄ

Lisätiedot

Valvontatietojen julkistaminen, OIVA:n tilannekatsaus

Valvontatietojen julkistaminen, OIVA:n tilannekatsaus Valvontatietojen julkistaminen, OIVA:n tilannekatsaus Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 13.5.2014 Mia Piipari Elintarvikehygieniayksikkö Tilastoja Oivasta Tilastot päivitetään ennen

Lisätiedot

Elintarvikevalvonnan tulokset 2015 Elintarvikevalvonnan alueelliset koulutuspäivät Jaostopäällikkö Annika Nurttila

Elintarvikevalvonnan tulokset 2015 Elintarvikevalvonnan alueelliset koulutuspäivät Jaostopäällikkö Annika Nurttila Elintarvikevalvonnan tulokset 2015 Elintarvikevalvonnan alueelliset koulutuspäivät Jaostopäällikkö Annika Nurttila Elintarviketurvallisuus on Suomessa hyvällä tasolla Kotimaisten elintarvikkeiden mikrobiologinen

Lisätiedot

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Ymp.ltk 18.3.2014 Liite 4 A1(8) Tukes / Kuluttajaturvallisuusvalvonta 10.1.2013 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan raportointi 2013 Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Huom! Mittayksikkönä tunti

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma. vuosille päivitys vuodelle 2016

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma. vuosille päivitys vuodelle 2016 KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 päivitys vuodelle 2016 Hyväksytty sote-kuntayhtymän hallituksessa

Lisätiedot