RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009"

Transkriptio

1 9M6998 Ruskon jätekeskuksen tarkkailu v. 29, tiivistelmä 1 RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 29 Vuonna 29 Ruskon jätekeskuksen ympäristövaikutuksia tarkkailtiin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen hyväksymän tarkkailuohjelman mukaisesti kahdelta suotovesien pumppaamolta, viemäriin johdettavien vesien tarkkailukaivosta, neljästä pintavesien havaintopisteestä sekä 16 pohjavesiputkesta. Vuodesta 29 lähtien on myös tarkkailtu uuden nestemäisten jätteiden käsittelylaitoksen vesiä (Suomen Ympäristöpalvelu Oy). Pintavesien laatua tarkkaillaan avovesikauden aikana otettavin vesinäyttein, minkä lisäksi tarkkailua täydentää jätekeskuksen niskaojan ja Lopakkaojan viikoittainen virtaamien havainnointi sekä Lopakkaojan jatkuvatoiminen veden laadun ja määrän mittaus. Pohjavesitarkkailussa tarkkailun painopistettä on viime vuosina siirretty vanhan suljetun kaatopaikan ympäristöstä laajennusalueiden suuntaan. Tarkkailun tulokset sekä Oulun Jätehuollon vuosiraportointi on kokonaisuudessaan esitetty erillisessä Ruskon jätekeskuksen vuosi- ja tarkkailuraportissa (Pöyry Finland Oy 21). Ruskon jätekeskus sekä tarkkailun havaintopaikat on esitetty liitteessä 1. Viemäröitävät vedet Ruskon jätekeskuksen suljetulta täyttöalueelta sekä nykyään käytössä olevilta laajennusalueilta tulevat suoto- ja pintavalumavedet kerätään pumppaamojen avulla ja ne johdetaan Oulun kaupungin jätevedenpuhdistamolle. Vuonna 29 kaatopaikkavesiä johdettiin jätevesiviemäriin yhteensä m 3 eli melko saman verran kuin vuonna 28. Viime vuosien suurempi vesimäärä johtuu mm. laajennusalueen ja pohjoisen suotovesialtaan alapuolisten salaojavesien sekä laajennusalueen niskaojan yläosaan muodostuvien vesien johtamisesta viemäröintiin. Suotovedet olivat kaatopaikkavesille tyypillisen ravinnepitoisia ja vesissä oli runsaasti happea kuluttavaa ainesta sekä veteen liuenneita suoloja (sähkönjohtavuus ja kloridi). Viemäriin johdetuissa vesissä raskasmetallien ja muiden tutkittujen haitta-aineiden pitoisuudet olivat pieniä ja pitoisuudet eivät ylittäneet lupaehdoissa sallittuja enimmäispitoisuuksia. Myös nestemäisten jätteiden käsittelylaitokselta viemäriin johdetut vedet täyttivät ph-arvoja lukuun ottamatta lupaehdot. Jätekeskuksen alueelta jätevedenpuhdistamolle johdettu vuosikuormitus oli 142 BOD 7 eli biologisesti happea kuluttavaa ainesta, 2,2 fosforia, 82 typpeä ja 84 kiintoainetta. Jätevedenpuhdistamolle johdettu BOD 7 - ja fosforikuormitus olivat selvästi viime vuosia suurempia, kun taas typpi- ja kiintoainekuormitus laskivat jonkin verran edellisvuodesta. Pintavedet Jätekeskuksen laajennusalueiden I ja II ympärillä on niskaoja, jonka vedet laskevat Lopakkaojaan. Lopakkaoja kiertää jätekeskuksen pohjois- ja länsipuolitse ja laskee Laholaisojaan, joka virtaa Kuivasjärveen. Kuivasjärvestä vedet laskevat Kuivasojaa pitkin Perämereen. Jätekeskuksen vaikutuksia pintavesien laatuun on seurattu laajennusalueen niskaojasta (Nis7 ja Nis8), Lopakkaojasta jätekeskuksen yläpuolella (Lo) ja alapuolella (Lo2) sekä Laholaisojasta (La1b). Jätekeskuksen laajennusalueita ympäröivään niskaojaan kertyvät pintavedet on johdettu kesäkuusta 29 lähtien uutta uomaa (Nis8) pitkin Lopakkaojaan ja alueella muodostuvat suotovedet pumpataan edelleen vesienkäsittelyyn. Niskaojan vanhaa uomaa (Nis7) pitkin ei ole virrannut vesiä enää kesäkuun jälkeen. Uuden uoman veden laatu oli hyvin kaatopaikkavesien vaikutusta kuvaavien ominaisuuksien (mm. sähkönjohtavuus, typpi, kloridi, ph) osalta selvästi parempi kuin vanhassa uomassa tai alapuolisessa Lopakkaojassa. Niskaojan virtaama oli noin 3 % Lopakkaojan virtaamasta. Viime vuosina toteutetut niskaojan saneeraustyöt ja vanhan kaatopaikan maisemointi ovat selvästi vähentäneet niskaojan kautta Lopakkaojaan kohdistuvaa kuormitusta. Kuvassa 1 on esitetty Lopakkaojassa ja jätekeskuksen niskaojassa havaitut virtaamat ja ammoniumtyppipitoisuudet v. 29.

2 9M6998 Ruskon jätekeskuksen tarkkailu v. 29, tiivistelmä 2 9 l/s Virtaama Lo2 päiväkeskiarvot Nis7 Nis8 Lo2 Lo mg/l 12 Ammoniumtyppipitoisuus Lo2 (mg/l) päiväkeskiarvot Lo (mg/l) LO2 (mg/l) Nis8 (mg/l) Kuva 1 Virtaamat sekä veden ammoniumtyppipitoisuus Lopakkaojassa jätekeskuksen yläpuolella (Lo) ja alapuolella (Lo2) sekä jätekeskuksen niskaojassa (Nis8) vuonna 29. Jätekeskuksen yläpuolella Lopakkaojan veden laatu oli melko heikko, sillä vesi oli tummaa ja sameaa ja vedessä oli runsaasti ravinteita, rautaa ja mangaania. Veden happitilanne oli välttävä. Jätekeskuksen vesien vaikutus näkyi vuonna 29 Lopakkaojassa aiempien vuosien tapaan typpija kloridipitoisuuksien sekä sähkönjohtavuusarvojen kohoamisena, joskin em. ominaisuuksien sekä happitilanteen osalta veden laatu on kohentunut jätekeskuksen alapuolella kolmen viime vuoden aikana aikaisempaan tasoon nähden. Jätekeskuksella ei ollut vaikutusta Lopakkaojan happitilanteeseen tai fosforipitoisuuteen. Lopakkaojan fosforipitoisuudet ovat olleet kasvussa kolmena viime vuonna erityisesti jätekeskuksen yläpuolella. Yläpuolisella pisteellä rautapitoisuudet olivat vuonna 29 huomattavan korkeita. Kaatopaikkavesien ph on jätteen hajoamisvaiheesta riippuen yleensä hieman korkeampi kuin pintavesien, ja Lopakkaojassa ph on ollut korkeampi jätekeskuksen alapuolella kuin yläpuolella.

3 9M6998 Ruskon jätekeskuksen tarkkailu v. 29, tiivistelmä 3 Laholaisojan veden laatu oli pääosin parempi kuin Lopakkaojassa. Laholaisojan veden ph ja kloridipitoisuus olivat lievästi koholla jätekeskuksen yläpuoliseen tasoon nähden, mahdollisesti kaatopaikkavesien vaikutuksesta johtuen. Lopakkaojan alaosan tavoin myös Laholaisojassa veden hygieeninen laatu oli välttävä. Laholaisojan veden laadussa on ollut monilta osin lievää positiivista kehitystä viime vuosina. Ojan typpipitoisuudet ovat laskeneet selvästi. Niskaojan kautta Lopakkaojaan kohdistuva kuormitus on viime vuosina vähentynyt selvästi erityisesti typen osalta ja vuonna 29 niskaojan ainevirtaamat Lopakkaojaan jäivät pieniksi. Myös Lopakkaojan kuormitus Laholaisojaan oli pienentynyt edellisvuodesta, mikä johtui selvästi pienemmästä virtaamasta. Kuvassa 2 on esitetty Ruskon jätekeskuksen kokonaiskuormitus Lopakkaojaan. Kuormitus on laskettu jätekeskuksen ylä- ja alapuolisten ainevirtaamien erotuksena, joten siihen sisältyy myös jätekeskuksen suunnalta maan läpi ojaan mahdollisesti suotautunut kuormitus. Merkittävä osa Lopakkaojaan kohdistuvasta fosforin, kiintoaineen ja happea kuluttavan aineen kokonaiskuormituksesta on peräisin jätekeskuksen yläpuoliselta valuma-alueelta, sen sijaan Lopakkaojan typpi- ja kloridikuormituksesta valtaosa aiheutuu jätekeskuksesta tulevista vesistä. Jätekeskuksen typpikuormitus on kuitenkin ollut laskussa 2-luvulla ja vuonna 29 se oli edelleen pienentynyt selvästi viime vuodesta. Myös fosfori- ja rautakuormitus sekä happea kuluttavan aineksen (COD Mn ) kuormitus olivat laskeneet edellisvuodesta Kok.N Kiintoaine ,6,,4,3,2,1, NH 4-N Kok.P COD Mn Fe Kok.N tihennetty seuranta (6 näytettä/vuosi) vuodesta 22 lähtien, muut 3 näytettä/vuosi Kuva 2 Ruskon jätekeskuksen kokonaiskuormitus Lopakkaojaan v. 29 havaintopisteiden Lo2 ja Lo ainevirtaamien erotuksena laskettuna.

4 9M6998 Ruskon jätekeskuksen tarkkailu v. 29, tiivistelmä Pohjavedet 4 Vuonna 29 jätekeskuksen vaikutukset näkyivät edellisvuosien tapaan suljetun kaatopaikan eristysseinän läheisissä pohjavesiputkissa heikentyneenä veden laatuna, mutta myös kauempana suljetusta kaatopaikasta sekä laajennusalueiden pohjoispuolisissa havaintoputkissa pohjaveden laatu oli taustatasoa (RuPVP24) lievästi tai selvästi heikompi. Pohjaveden päävirtaussuunta on jätekeskukselta länteen ja lounaaseen ja laajennusalueen itä-pohjoispuolelta länsisuuntaisesti niskaojaan päin. Jätekeskuksen etelä- ja lounaispuolella pohjaveden laadussa ei vuonna 29 havaittu selviä suotovesien vaikutuksia. Kuvissa 3 ja 4 on esitetty pohjavesiputkien sähkönjohtavuudet ja typpipitoisuudet lokakuussa 29. Pohjaveden laatu on viime vuosina heikentynyt joidenkin tekijöiden osalta paikoin suljetun kaatopaikan eristysseinän lähellä. Suljetun täyttöalueen eristysseinän luoteis- ja länsipuolelta todennäköisesti suotautuu jonkin verran vesiä Lopakkaojaan. Laajennusalueiden itäpuoleisella suoalueella (RuPVP2) pohjaveden typpipitoisuudet ovat kasvaneet selvästi kahtena viime vuonna, sen sijaan laajennusalueiden pohjoispuolella sijaitsevissa pohjavesiputkissa pohjaveden laatu oli kohentunut edellisvuodesta. Niskaojan vesiä padotettiin kyseisten putkien kohdalla niskaojan siirtotöiden ollessa kesken. Niskaojan kunnostustyöt saatiin valmiiksi kesällä 29. Pohjaveden laatu on kohentunut viime vuosina myös vanhan niskaojan itäpuolella (RuPVP26). Kuva 3 Pohjaveden sähkönjohtavuudet jätekeskuksen ympäristössä lokakuussa 29.

5 9M6998 Ruskon jätekeskuksen tarkkailu v. 29, tiivistelmä Kuva 4 Pohjaveden kokonaistyppipitoisuudet jätekeskuksen ympäristössä lokakuussa 29. Oulussa Pöyry Finland Oy FM Susanna Ylitervo VIITTEET Pöyry Finland Oy 21. : Ruskon jätekeskuksen vuosi- ja tarkkailuraportti v M6998. Moniste.

Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailuraportti vuosi 2014

Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailuraportti vuosi 2014 Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailuraportti vuosi 2014 Joni Virtanen Pietarsaari 2015 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 KAATOPAIKKA... 3 3 KAATOPAIKAN TARKKAILU... 4 3.1 Pohjaveden tarkkailu... 4 3.2 Pintavesien

Lisätiedot

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä

Lisätiedot

Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018

Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Asta Laari RAPORTTI 2018 nro 863/18 Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Tutkimusraportti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Ympäristölautakunta 14.04.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Ympäristölautakunta 14.04.2016 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.04.2016 Sivu 1 / 1 307/2013 11.01.03 40 Ämmässuon ja Kulmakorven alueen vesien yhteistarkkailu vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro

SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS Raportti nro 16-17-376 Varsinais-Suomen ELY-keskus on lähettänyt Pöytyän kunnalle 28.12.2016 päivätyn kehotuksen (Dnro

Lisätiedot

Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailuraportti vuosi 2013

Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailuraportti vuosi 2013 Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailuraportti vuosi 2013 Joni Virtanen Pietarsaari 2014 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 KAATOPAIKKA... 3 3 KAATOPAIKAN TARKKAILU... 4 3.1 Pohjaveden tarkkailu... 5 3.2 Pintavesien

Lisätiedot

KESKIMMÄISEN JÄLKIHOIDETUN KAATOPAIKAN OLUSUHTEIDEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU

KESKIMMÄISEN JÄLKIHOIDETUN KAATOPAIKAN OLUSUHTEIDEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY E 732 SIILINJÄRVEN KUNTA KESKIMMÄISEN JÄLKIHOIDETUN KAATOPAIKAN OLUSUHTEIDEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU ESITYS UUDEKSI TARKKAILUSUUNNITELMAKSI KUOPIO 9.6.2010 TÄYDENNETTY

Lisätiedot

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Lausunto 8.5.2014 Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Tausta: Kalastajat olivat 6.4.2014 tehneet havainnon, että jäällä oli tummaa lietettä lähellä Viitasaaren

Lisätiedot

EKOKYMPPI VESIEN HALLINNAN KE- HITTÄMINEN 2011

EKOKYMPPI VESIEN HALLINNAN KE- HITTÄMINEN 2011 LIITE 15 Vastaanottaja Kainuun Jätehuollon Kuntayhtymä, Ekokymppi Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Lokakuu, 2011 EKOKYMPPI VESIEN HALLINNAN KE- HITTÄMINEN 2011 EKOKYMPPI VESIEN HALLINNAN KEHITTÄMINEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 56 Espoon järvien tila talvella 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Kajaste Ilppo, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto 3.12.2014 Johdanto Heinijärven ja siihen laskevien ojien vedenlaatua selvitettiin vuonna 2014 Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Miehonsuon tuhkanläjitysalueen velvoitetarkkailu v. 2017

Miehonsuon tuhkanläjitysalueen velvoitetarkkailu v. 2017 Pöyry Finland Oy Elektroniikkatie 13 FI-99 OULU Finland Y-tunnus 629-6 Tel. +38 1 3311 www.poyry.fi Päiväys 21.2.218 Sivu 1 (1) Asia Miehonsuon tuhkanläjitysalueen velvoitetarkkailu v. 217 Toimitamme ohessa

Lisätiedot

kaatopaikan yläpuolisessa paikassa 2 noin 0, 012 m3/s ja alapuolisessa paikassa 3

kaatopaikan yläpuolisessa paikassa 2 noin 0, 012 m3/s ja alapuolisessa paikassa 3 .. -.-. [H upi 'ng:r kaupunki Lounais-Suomen LJ^> vesi-ja ympäristötutkimus Oy 11. 10. 2018 UUDENKAUPUNGIN MUNAISTENMETSÄN KAATOPAIKAN SUOTO- JA VALUMAVESIEN SEKÄ POHJAVESIEN TARKKAILU SYYSKUUSSA 2018

Lisätiedot

Littoistenjärven oja- ja hulevesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset toteutetulta havaintokierrokselta

Littoistenjärven oja- ja hulevesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset toteutetulta havaintokierrokselta 1(5) 3.1.2019 Littoistenjärven oja- ja hulevesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset 10.-11.12.2018 toteutetulta havaintokierrokselta 1 Yleistä toteuttaa vuosina 2017-2019 Littoistenjärven oja-

Lisätiedot

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 3135/16 23.11.2016 IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Imatran Immalanjärven tarkkailu perustuu Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus

Lisätiedot

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA 2016 Väliraportti nro 21-16-1591 Oheisena lähetetään Paimionjoesta, Tarvasjoesta ja Paimion Vähäjoesta 22.2.2016 otettujen vesinäytteiden

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

HEINÄLAMMINRINTEEN JA HEPOMÄEN ALUEEN TOIMINNANHARJOITTAJIEN JÄTEVESIEN, PINTAVESIEN JA POHJAVESIEN TARKKAILU VUONNA 2018

HEINÄLAMMINRINTEEN JA HEPOMÄEN ALUEEN TOIMINNANHARJOITTAJIEN JÄTEVESIEN, PINTAVESIEN JA POHJAVESIEN TARKKAILU VUONNA 2018 Eurofins Environment Testing Projekti 9287 13.3.219 JÄTEKUKKO OY HEINÄLAMMINRINTEEN JA HEPOMÄEN ALUEEN TOIMINNANHARJOITTAJIEN JÄTEVESIEN, PINTAVESIEN JA POHJAVESIEN TARKKAILU VUONNA 218 JÄTEKUKKO OY, HEINÄLAMMINRINTEEN

Lisätiedot

Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailuraportti vuosi 2016

Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailuraportti vuosi 2016 Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailuraportti vuosi 2016 Marjut Mykrä Joni Virtanen Pietarsaari 2017 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 KAATOPAIKKA... 3 3 KAATOPAIKAN TARKKAILU... 4 3.1 Pohjaveden tarkkailu...

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 1(3) 12.10.2016 :n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus on lopetettu eikä selkeytysaltaalle pumpata enää

Lisätiedot

TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU

TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 14/211 Anne Åkerberg SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 JOHDANTO 1 2 TARKKAILU

Lisätiedot

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992 LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailuraportti vuosi 2015

Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailuraportti vuosi 2015 Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailuraportti vuosi 2015 Joni Virtanen Pietarsaari 2016 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 KAATOPAIKKA... 3 3 KAATOPAIKAN TARKKAILU... 4 3.1 Pohjaveden tarkkailu... 4 3.2 Pintavesien

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 9.11.2009 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 32 Espoon vesistötutkimus vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Va.

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014 VUOSIYHTEENVETO..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 25.3.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet ), Piilijoki suu (vuodet ), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet )

VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet ), Piilijoki suu (vuodet ), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet ) VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet 2000-2016), Piilijoki suu (vuodet 2007-2016), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet 2000-2013) Aika Syvyys Yläsyvyys Alasyvyys Näytesyvyys Alkaliniteetti mmol/l

Lisätiedot

Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailun tulokset vuonna 2018

Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailun tulokset vuonna 2018 Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailun tulokset vuonna 2018 Pia Vesisenaho Pietarsaari 2019 Vesisenaho Pia 2019: Pietarsaaren kaatopaikkatarkkailu vuodelta 2018. Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry. 16

Lisätiedot

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 23.6.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä Liite 1 Saimaa Immalanjärvi Vuoksi Mellonlahti Joutseno Venäjä Liite 2 1 5 4 3 2 Liite 3 puron patorakennelma Onnelan lehto Onnelan lehto Mellonlahden ranta Liite 4 1/7 MELLONLAHDEN TILAN KEHITYS VUOSINA

Lisätiedot

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Johdanto Tämä raportti on selvitys Luoteis-Tammelan Heinijärven ja siihen laskevien ojien

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2018 Väliraportti nro 15-18-5852 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 31.7.2018 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-2071 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 26.2.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 Raportti nro 639-17-7035 YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016 VUOSIYHTEENVETO 8.4.27 SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 26 YLEISTÄ Sysmän kunnan viemäröinnin toiminta-alueen puhdistetut jätevedet johdetaan avo-ojaa pitkin Majutveden pohjoisosan

Lisätiedot

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2.

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2. Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailut Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailuohjelma

Lisätiedot

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 19.7.216 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 7.7.216 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Maijanojasta ja Orhinojasta otettiin

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. LAITOKSEN TOIMINTA YMPÄRISTÖN TARKKAILU

SISÄLLYSLUETTELO 1. LAITOKSEN TOIMINTA YMPÄRISTÖN TARKKAILU SISÄLLYSLUETTELO 1. LAITOKSEN TOIMINTA... 2 2. YMPÄRISTÖN TARKKAILU 2013... 2 2.1 Vuoden 2013 mittauksista/tutkimuksista valmistuneet raportit... 3 2.2 Päästöt ilmaan... 3 2.3 Päästöt veteen... 4 2.4 Ilmanlaadun

Lisätiedot

Tarkkailun kehittäminen suljetuilla kaatopaikoilla. Mäkelä Pyry

Tarkkailun kehittäminen suljetuilla kaatopaikoilla. Mäkelä Pyry Tarkkailun kehittäminen suljetuilla kaatopaikoilla 29.11.2016 Taustaa KASELYn alueella on noin 30 yhdyskuntajätteen suljettua kaatopaikkaa, joilla suoritetaan suunnitelmallista jälkitarkkailua. Nämä kaatopaikat

Lisätiedot

PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007

PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007 PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 27 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 91/27 Anne Åkerberg SISÄLLYS sivu 1 Johdanto 1 2 Näytteenotto ja sääolot 1 3 Tulokset 2 3.1 Lämpötila

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

Pyykösjärvi ja Kuivasjärvi nykytila ja lähiajan toimenpiteet

Pyykösjärvi ja Kuivasjärvi nykytila ja lähiajan toimenpiteet Pyykösjärvi ja Kuivasjärvi nykytila ja lähiajan toimenpiteet Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2018 12.6.-14.6.2018 Oulu Hannu Salmi, Oulun seudun ympäristötoimi Kuivasjärvi Sivupohja, Oulu + grafiikka

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia 1 / 3 Endomines Oy (email) LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 19.3.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen

Lisätiedot

Littoistenjärven ojavesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset toteutetusta tutkimuskerrasta

Littoistenjärven ojavesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset toteutetusta tutkimuskerrasta 1(4) 12.12.2017 Littoistenjärven ojavesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset 15.11.2017 toteutetusta tutkimuskerrasta 1 Yleistä toteuttaa vuosina 2017-2018 Littoistenjärven oja- ja hulevesien tarkkailututkimuksen

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 18.1.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

Suot puhdistavat vesiä. Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus

Suot puhdistavat vesiä. Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus 1 Suot puhdistavat vesiä Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus 2 Soiden suojelutyöryhmän ehdotus soidensuojelun täydentämiseksi. Toim. Aulikki Alanen ja Kaisu Aapala Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Suomen vesistöjen tummuminen. Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus

Suomen vesistöjen tummuminen. Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus Suomen vesistöjen tummuminen Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus Mitä vesien tummumisella tarkoitetaan? Kuva: Stefan Löfgren Tummumisella käsitetään humuksen lisääntymistä, joka ilmenee veden

Lisätiedot

Littoistenjärven oja- ja hulevesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset toteutetulta näytekierrokselta

Littoistenjärven oja- ja hulevesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset toteutetulta näytekierrokselta 1(4) 14.5.2019 Littoistenjärven oja- ja hulevesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset 25.-26.3.2019 toteutetulta näytekierrokselta 1 Yleistä teki marraskuun 2017 - maaliskuun 2019 välisenä aikana

Lisätiedot

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014 LUVY/121 6.7.215 Anne Linnonmaa Valkjärven suojeluyhdistys ry anne.linnonmaa@anne.fi VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu kesiin 21-214 Sammatin Valkjärvestä otettiin vesinäytteet 25.6.215

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016

Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016 8.9.2016 Lahna- ja Suomusjärven hoitoyhdistys Mauri Mäntylä Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet otettiin Lahna- ja Suomusjärven suojeluyhdistyksen toimesta 28.8.2016

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-3246 Lähetämme oheisena Aurajoesta ja Vähäjoesta 9.4.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 11.12.2009 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2014

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2014 VUOSIYHTEENVETO 2.4.2015 SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2014 1 YLEISTÄ Sysmän kunnan viemäröinnin toiminta-alueen puhdistetut jätevedet johdetaan avo-ojaa pitkin Majutveden

Lisätiedot

Jäälinjärven alueen veden laatuseuranta, tulokset vuodelta 2013

Jäälinjärven alueen veden laatuseuranta, tulokset vuodelta 2013 Kari Kainua/4.12.2013 Jäälinjärven alueen veden laatuseuranta, tulokset vuodelta 2013 1 1. Taustatiedot Vuonna 2011 perustettu Kiimingin Jäälin vesienhoitoyhdistys pyrkii parantamaan entisen Kiimingin

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630 RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014 Väliraportti nro 116-14-7630 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 13. 14.10.2014 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu Alajärven ja Takajärven vedenlaatu 1966-16 Alajärvi Alajärven vedenlaatua voidaan kokonaisuudessaan pitää hyvänä. Veden ph on keskimäärin 7,3 (Jutila 1). Yleisellä tasolla alusvesi on lievästi rehevää

Lisätiedot

HEINOLAN ALUEEN VESISTÖJEN VEDENLAADUN VELVOITETARKKAILUTUTKIMUKSET VUONNA 2007

HEINOLAN ALUEEN VESISTÖJEN VEDENLAADUN VELVOITETARKKAILUTUTKIMUKSET VUONNA 2007 HEINOLAN ALUEEN VESISTÖJEN VEDENLAADUN VELVOITETARKKAILUTUTKIMUKSET VUONNA 27 vedenlaatu perifyton Anne Åkerberg Janne Raunio Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 169/28 ISSN 1458-864 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi LUVY/109 27.7.2012 Risto Murto Lohjan kaupunki ympäristönsuojelu LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi Näytteenotto liittyy Lohjan kaupungin lakisääteiseen velvoitteeseen seurata ympäristön

Lisätiedot

Juurusveden ym. yhteistarkkailu kesältä 2017

Juurusveden ym. yhteistarkkailu kesältä 2017 1 / 9 LAUSUNTO A 3876 27.9.2017 Yara Suomi Oy PL 20 Tiedoksi: 71801 SIILINJÄRVI Pohjois-Savon ELY-keskus Siilinjärven kunta / Ympäristötoimisto Siilinjärven kunta Kolmisopen kyläyhdistys Tekninen osasto

Lisätiedot

HEINÄLAMMINRINTEEN JA HEPOMÄEN ALUEEN TOIMINNANHARJOITTAJIEN JÄTEVESIEN, PINTAVESIEN JA POHJAVESIEN TARKKAILU VUOSIRAPORTTI 2016

HEINÄLAMMINRINTEEN JA HEPOMÄEN ALUEEN TOIMINNANHARJOITTAJIEN JÄTEVESIEN, PINTAVESIEN JA POHJAVESIEN TARKKAILU VUOSIRAPORTTI 2016 JÄTEKUKKO OY HEINÄLAMMINRINTEEN JA HEPOMÄEN ALUEEN TOIMINNANHARJOITTAJIEN JÄTEVESIEN, PINTAVESIEN JA POHJAVESIEN TARKKAILU VUOSIRAPORTTI 216 AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 2382 Vuosiraportti 216 i JÄTEKUKKO

Lisätiedot

Talvivaara Projekti Oy

Talvivaara Projekti Oy 16.3.2009 Talvivaara Projekti Oy Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008 Osa III Päästötarkkailu Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008, Osa III Päästötarkkailu 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 PROSESSIN YLIJÄÄMÄVEDET

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 1(3) Endomines Oy 14.12.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus

Lisätiedot

SISÄLTÖ. 7.3 Kaatopaikkakaasut YHTEENVETO... 22

SISÄLTÖ. 7.3 Kaatopaikkakaasut YHTEENVETO... 22 Pantone 3 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3. TARKKAILUVUODEN SÄÄ- JA VESIOLOT... 3 4. PINTAVESITULOKSET JA KUORMITUS... 4 4.1 Kaatopaikkaojien kokoojakaivo (KAKP/)... 4 4.1.1.

Lisätiedot

ÕÊÊÇ. ÊËÑÍ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÐÑÓßÎÕËÒ ÕËÒÒßÒ Î ËÌÌßÒ ÕßßÌÑÐß ÕßÒ ÍËÑÌÑó Öß ÊßÔËÓßÊÛÍ ÛÒ ÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÒÒß îðïê. Õ Ê µ±²»² ïíòêòîðïé.

ÕÊÊÇ. ÊËÑÍ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÐÑÓßÎÕËÒ ÕËÒÒßÒ Î ËÌÌßÒ ÕßßÌÑÐß ÕßÒ ÍËÑÌÑó Öß ÊßÔËÓßÊÛÍ ÛÒ ÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÒÒß îðïê. Õ Ê µ±²»² ïíòêòîðïé. ÕÑÕÛÓ\ÛÒÖÑÛÒ ÊÛÍ ÍÌJÒ ÊÛÍ ÛÒÍËÑÖÛÔËÇØÜ ÍÌÇÍ ÕÊÊÇ Pantone 300 б³ µ«² µ«² ÊËÑÍ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÐÑÓßÎÕËÒ ÕËÒÒßÒ Î ËÌÌßÒ ÕßßÌÑÐß ÕßÒ ÍËÑÌÑó Öß ÊßÔËÓßÊÛÍ ÛÒ ÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÒÒß îðïê Õ Ê µ±²»² ïíòêòîðïé Õ»² ± êëèñïé

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu 1(3) Endomines Oy 14.7.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus

Lisätiedot

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019 1 / 6 Yara Suomi Oy LAUSUNTO PL 20 29.7.19 71801 SIILINJÄRVI A 5176 Leena Huttunen Päivi Savolainen Jouni Torssonen Raija Koivisto Tiedoksi: Siilijärven kunta, ympäristönsuojelu Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 28.11.213 Sari Koivunen biologi www.lsvsy.fi Sisältö: Aurajoen ja Aurajoen vesistöalueen yleiskuvaus

Lisätiedot

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017 No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017 Niina Hätinen tutkija SISÄLTÖ FINAS-akkreditointipalvelun

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO.. VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO 1..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-5417 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 25.7.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

DRAGMOSSENIN TURVETUOTANTOALUEEN KUORMITUS-, VESISTÖ- JA POHJAVESITARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2014

DRAGMOSSENIN TURVETUOTANTOALUEEN KUORMITUS-, VESISTÖ- JA POHJAVESITARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2014 DRAGMOSSENIN TURVETUOTANTOALUEEN KUORMITUS-, VESISTÖ- JA POHJAVESITARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2014 Kymijoen vesi ja ympäristö ry Viivi Mänttäri SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 TUTKIMUSALUE 1 3 SÄÄOLOT 2 4 AINEISTO

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta (email) A.. Tiedoksi: Tervon ympäristönsuojelulautakunta (email) Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Tervon kunnan

Lisätiedot

VAPO OY JA KANTELEEN VOIMA OY

VAPO OY JA KANTELEEN VOIMA OY KALAJOEN TURVETUOTANTOTARKKAILU 2012 16WWE0966 25.7.2013 VAPO OY JA KANTELEEN VOIMA OY KALAJOEN TURVETUOTANTOALUEIDEN KÄYTTÖ-, PÄÄSTÖ- JA VAIKUTUSTARKKAILU VUONNA 2012 Vapo Oy, Kanteleen Voima Oy ja Kokkolan

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 16.10.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta (email) A 776 4..2 Tiedoksi: Tervon ympäristönsuojelulautakunta (email) Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Tervon

Lisätiedot

KUIVAKOLUN KAATOPAIKKA

KUIVAKOLUN KAATOPAIKKA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TOIVAKAN KUNTA KUIVAKOLUN KAATOPAIKKA Tutkimusraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 17.8.2017 P25062P004 Tutkimusraportti 1 (3) Pitkänen Alisa 17.8.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n

Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n toimitusjohtaja ja limnologi Pena Saukkonen Ympäristön,

Lisätiedot

Sysmäjärvi - Heposelän alueen yhteistarkkailu elokuu 2019

Sysmäjärvi - Heposelän alueen yhteistarkkailu elokuu 2019 1 / 3 Vulcan Hautalampi LAUSUNTO 3156 Mondo Minerals B.V. Branch Finland Outokummun kaupunki Liperin kunta Viinijärven kalalaitos 1.10.2019 Tiedoksi: GTK Pohjois-Karjalan ELY-keskus Sysmäjärvi - Heposelän

Lisätiedot

RAPORTTI KARHOISMAJAN JÄRVIREITIN OJA- JA JÄRVITUTKIMUKSISTA

RAPORTTI KARHOISMAJAN JÄRVIREITIN OJA- JA JÄRVITUTKIMUKSISTA Vesistöosasto/RO 13.1.215 Kirjenumero 852/15 Jorma Järvensivu Kankaistonkatu 14 F 21 3871 Kankaanpää RAPORTTI KARHOISMAJAN JÄRVIREITIN OJA- JA JÄRVITUTKIMUKSISTA 4.8.215 1. TUTKIMUKSEN SUORITUS Tutkimus

Lisätiedot

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaakkoisosassa sijaitsevalta Kärjenlamilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-1220 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 6.2.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoki oli paikoitellen jäässä.

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

JAALAN KIMOLANLAHDEN RAVINNEKUORMITUS- TUTKIMUS VUONNA 2007

JAALAN KIMOLANLAHDEN RAVINNEKUORMITUS- TUTKIMUS VUONNA 2007 JAALAN KIMOLANLAHDEN RAVINNEKUORMITUS- TUTKIMUS VUONNA 2007 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 93/2007 Johanna Ritari & Anne Åkerberg SISÄLLYS sivu Sisällys 1 Johdanto 1 2 Sääolosuhteet

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 117-16-5754 Oheisena lähetetään tulokset Uudenkaupungin merialueen tarkkailututkimuksesta, jonka Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 11.12.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailun tulokset vuonna 2017

Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailun tulokset vuonna 2017 Pietarsaaren kaatopaikan velvoitetarkkailun tulokset vuonna 217 Marjut Mykrä Pietarsaari 218 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 2 2. KAATOPAIKKA... 2 3. KAATOPAIKAN TARKKAILU... 3 3.1 Pintavesien tarkkailu... 3

Lisätiedot

Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila. Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009

Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila. Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009 Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009 Valajärven valuma-alue Soita, metsää, harjuja; vähän peltoja: 15,01 km 2 : 4,3 x järven ala eli ei erityisen suuri 2.6.2009

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 29.2.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 15-16-5740 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 18.7.2016 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 10.12.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 2.12.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015 Kaivoksesta

Lisätiedot