ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON"

Transkriptio

1 ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014

2 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen rinnakkaissaostuslaitos. Saostuskemikaalina fosforinpoistossa käytetään rautasuoloja. Laitoksella voidaan syöttää myös polymeeriä jälkiselkeytysaltaaseen parantamaan puhdistustulosta. Puhdistamo koostuu tulopumppaamosta, esikäsittelystä, ilmastuksesta ja kahdesta selkeytysaltaasta. Ylijäämäliete poistetaan ilmastusaltaan alkupäästä pumppaamalla sakeuttamoon ja siitä edelleen lietelavavoille kuivattavaksi. Sakeuttamoon syötetään polymeeriä tehostamaan lietteen sakeutusta. Sakeuttamon ja lietealtaiden rejektivedet palautetaan ilmastuksen alkupäähän. Selkeytyksestä puhdistettu vesi johdetaan mittauskaivon jälkeen purkujohdolla Pielisjokeen. Laitos on varustettu automaatiojärjestelmällä, joka ohjaa ja valvoo laitoksen toimintaa. Järjestelmää voidaan tarvittaessa ohjata myös käsiajolla. Valvomoohjelmisto tallentaa ja raportoi prosessin toiminta- ja mittaustietoja. Laitoksen käyttö ja hoito tapahtuu normaalina työaikana. Muuna aikana häiriötilanteet hoitaa laitoksen päivystyshenkilöstö. Puhdistamon veden laatua ja laitoksen toimintaa on seurattu useamman kerran kuukaudessa käyttötarkkailuna. Tämän lisäksi veden laatua on tutkittu tarkkailuohjelman mukaisesti kahdeksan kertaa. Näytteet on otettu automaattisilla näytteenottimilla vuorokauden kokoomanäytteinä. Tutkimuksista on vastannut Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy. Puhdistamon kuivaamaton liete on kuljetettu Uimaharjun taajaman sakokaivolietteen vastaanottoasemalle, josta edelleen Stora Enso Enocellin tehtaalle.

3 2 Toukokuussa puhdistamolla aloitettiin ferrikloridisulfaatin (PIX) syöttö prosessiin ja ferrosulfaatin käyttö lopetettiin. PIX:in käyttöä saostuskemikaalina jatketaan myös vuonna Kesällä 2014 puhdistamon kemikaalisäiliö kunnostettiin ja pinnoitettiin muovilla. 2. MITOITUS JA PUHDISTUSVAATIMUKSET Enon jätevedenpuhdistamon tulokuorman mitoitusarvot ovat seuraavat: AVL (asukasvastineluku) Keskivirtaama Q d 600 m 3 /d BOD 7-ATU 165 kg O 2 /d Kok-P 6,0 Kok-N 40 k g/d Puhdistamon lupaehdot on määrätty Aluehallintoviraston antamassa päätöksessä Dnro ISAVI/113/04.08/2010 ja ne ovat seuraavat: BOD 7-ATU 10 ja 92 % Kok-P 0,5 ja 92 % Puhdistustulokset lasketaan puolivuosikeskiarvoina ja mukaan luetaan myös puhdistamon häiriötilanteet ja muualla viemärilaitoksen alueella mahdollisesti tapahtuvat ylijuoksutukset ja ohitukset. Jätevedenkäsittelyn tehokkuuden tulee lisäksi täyttää seuraavat päästöarvot puhdistetun veden osalta: COD Cr 125 tai 75 % Kiintoaine 35 tai 90 % Näiden tulosten osalta tulokset lasketaan vuosikeskiarvoina siten, kuin valtioneuvoston yhdyskuntajätevesistä antamassa asetuksessa (888/2006) on määrätty.

4 3 3. TULOKUORMITUS Puhdistamolle tuleva jätevesi oli normaalia, välillä vuotovesien laimentamaa yhdyskuntajätevettä. Hydraulinen kuormitus oli 34 % yli mitoitusarvon. Tulevan jäteveden keskimääräiset ainekuormat olivat % mitoituksesta. Viiden viime vuoden tarkkailujen BOD 7 -tulokuorman 90. prosenttipisteen perusteella Enon jätevedenpuhdistamon asukasvastineluku on Vuoden 2014 maksimiarvon mukaan laskettuna asukasvastineluvuksi saadaan 1529 ja keskimääräisen arvon mukaan laskettuna Enon jätevedenpuhdistamon tulokuormitus tarkastelujaksolla ja vuoden 2014 maksimiarvot on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1. Enon jätevedenpuhdistamon tuleva kuormitus viitenä viime vuotena ja vuoden 2014 maksimiarvot vuosi Mitoitus Max 2013 Q m 3 /d BOD Kok-P 4,6 4,4 3,8 3,9 3,4 6,0 5,0 5,3 5,5 3,6 5,0 4,3 Kok-N Vuonna 2014 tuleva jätevesimäärä on ollut 8 % pienempi verrattuna neljän edellisvuoden keskiarvoon. Jäteveden keskimääräinen tuleva ainekuorma on ollut BOD 7 :n osalta 33 % pienempi, kokonaisfosforin osalta 19 % pienempi ja kokonaistypen osalta 5 % pienempi. Vuoden 2014 tulokuormitus on esitetty liitteessä 1. Enon jätevedenpuhdistamolle tuleva jätevesimäärä sekä tulevat ainekuormat ja pitoisuudet vuosina on esitetty kuvissa 1-4.

5 m 3 /d Mitoitus 600 m 3 /d Puhdistamon vesimäärä Kuva 1. Enon jätevedenpuhdistamolle tuleva jätevesimäärä vuosina BOD 7, tuleva vesi 180 Mitoitus Kuva 2. Enon jätevedenpuhdistamolle tuleva BOD 7 -kuormitus ja -pitoisuus vuosina Kokonaisfosfori, tuleva vesi 5,0 Mitoitus 6,0 7,0 5,0 3,0 3,0 1,0 1,0 Kuva 3. Enon jätevedenpuhdistamolle tuleva kokonaisfosforin kuormitus ja pitoisuus vuosina

6 5 Kokonaistyppi, tuleva vesi Kuva 4. Enon jätevedenpuhdistamolle tuleva kokonaistypen kuormitus ja pitoisuus vuosina PUHDISTUSTULOS JA VESISTÖKUORMITUS Vuonna 2014 Enon jätevedenpuhdistamolla ei ole ollut ohijuoksutuksia eikä jätevedenpumppaamoilla ole ollut ylivuotoja. Puhdistustulos laskentajaksoittain vuonna 2014 on esitetty taulukossa 2 ja keskimääräinen vesistökuormitus tarkastelujaksolla on esitetty taulukossa 3. Taulukko 2. Enon jätevedenpuhdistamon puhdistustulos laskentajaksoittain vuonna 2014 Jakso BOD 7 Kok-P T L Red. % T L Red. % I 97 7,1 92,7 4,0 0,36 91,1 II 97 4,6 95,3 4,5 0,26 94,2 Lupaehdot % 0,5 92 % ,9 94,0 4,3 0,31 92,7 Ensimmäisellä vuosipuoliskolla ympäristöluvan jaksovaatimus täytettiin kaikilta muilta osin paitsi kokonaisfosforin puhdistustehon osalta, joka jäi hieman vaatimustasoa heikommaksi. Toisella vuosipuoliskolla kaikki lupaehdot täyt-

7 6 tyivät. COD Cr :n ja kiintoaineen vuosikeskiarvot täyttivät VNa 888/2006:n vaatimukset. Koko vuoden tulokset on esitetty liitteessä 1. Taulukko 3. Enon jätevedenpuhdistamon vesistökuormitus viitenä viime vuotena Vuosi BOD 7 7,3 8,4 9, ,7 10 4,7 5,9 10 Kok-P 0,32 0,36 0,39 0,49 0,69 0,65 0,31 0,41 0,25 0,31 0,50 Kok-N COD Cr Kiintoa ,1 12 6,9 8,6 35 Jäteveden keskimääräinen lähtevä ainekuorma on ollut BOD 7 :n osalta 49 % pienempi, fosforin osalta 41 % pienempi ja typen osalta 12 % pienempi verrattuna tarkastelujakson neljään edellisvuoteen. Nitrifikaatioaste on vaihdellut välillä %. Enon jätevedenpuhdistamolta lähtevät ainekuormat ja pitoisuudet vuosina on esitetty kuvissa 5-7. BOD 7, lähtevä vesi 16,0 Lupaehto 10 16,0 12,0 12,0 8,0 8,0 4,0 4,0 0,0 0,0 Kuva 5. Enon jätevedenpuhdistamolta lähtevä BOD 7 -kuormitus ja -pitoisuus vuosina

8 7 Kokonaisfosfori, lähtevä vesi 0,80 Lupaehto 0,50 0,80 0,60 0,60 0,40 0,40 0,20 0,20 0,00 0,00 Kuva 6. Enon jätevedenpuhdistamolta lähtevä kokonaisfosforin kuormitus ja pitoisuus vuosina Kokonaistyppi, lähtevä vesi Kuva 7. Enon jätevedenpuhdistamolta lähtevä kokonaistypen kuormitus ja pitoisuus vuosina LIETTEET Vuoden 2014 aikana Enon jätevedenpuhdistamolla syntyi 2898 m 3 lietettä. Liete kuljetettiin Uimaharjun taajaman saostuskaivo- ja umpisäiliölietteiden vastaanottoasemalle, josta edelleen Stora Enso Enocellin tehtaalle. Toukokuussa kerättiin sakeutetusta ylijäämälietteestä kolmen vuorokauden kokoomanäyte. Näytteen raskasmetallipitoisuudet olivat alle sallittujen enimmäispitoisuuksien. Lietemäärät kuukausittain on esitetty liitteessä 2.

9 8 6. VIEMÄRIVERKOSTO Muutokset viemäriverkostossa Enon osalta on esitetty liitteessä 3. Viemäriverkoston saneerausohjelma on käynnistetty vuoden 2012 lopulla ja saneeraustyöt valmistuvat alkuvuodesta TARKKAILUN JATKAMINEN Tarkkailua jatketaan päivitetyn kuormitus- ja käyttötarkkailuohjelman mukaisesti. Joensuu 11. helmikuuta 2015 Pasi Kakkonen käyttöpäällikkö LIITTEET 1. Vuosiraportti 2014, yhdistelmätaulukko 2. Vuosiyhteenveto Muutokset viemäriverkostossa

10 LIITE 1. JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VUOSIRAPORTTI 2014 Yhdistelmätaulukko Jakso Mitoitusarvo Lupaehdot Virtaama Kok. virtaama m 3 /d Käsitelty m 3 /d BOD 7ATU Tuleva vesi Lähtevä vesi 7,1 4,6 5,9 10, 92 % Tuleva vesi Lähtevä vesi 5,9 3,5 4,7 Red % 92,7 95,3 94,0 COD Cr Tuleva vesi Lähtevä vesi tai 75 % Tuleva vesi Lähtevä vesi Red % 82,4 83,7 83,1 Kok-P Tuleva vesi 4,0 4,5 4,3 Lähtevä vesi 0,36 0,26 0,31 0,5, 92 % Tuleva vesi 3,3 3,5 3,4 6,0 Lähtevä vesi 0,30 0,20 0,25 Red % 91,1 94,2 92,7 Kok-N Tuleva vesi Lähtevä vesi Tuleva vesi Lähtevä vesi Red % 29,4 23,0 26,2 NH 4 -N Lähtevä vesi Lähtevä vesi Nitrifikaatioaste % 33,0 26,6 29,7 Kiintoaine Tuleva vesi Lähtevä vesi 9,3 7,9 8,6 35 tai 90 % Tuleva vesi Lähtevä vesi 7,7 6,1 6,9 Red % 89,7 92,4 91,1

11 LIITE 2. Enon taajaman jätevedenpuhdistamo Vuosiyhteenveto 2014 Kk Virtaama Kemikaali Energia Liete m 3 kg kwh m yht maks ka min

12 LIITE 3. VIEMÄRIT VUONNA 2014 ENO KIRKONKYLÄ Uudisrak Uusittu v Poistettu v Suj. tai pinn. Muu menet Muoviputkia Betoniputkia Tunneleita Muita putkia Putkia yhteensä UIMAHARJU Uudisrak Uusittu v Poistettu v Suj. tai pinn. Muu menet Muoviputkia Betoniputkia Tunneleita Muita putkia Putkia yhteensä

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017 1 KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/217 1. YLEISTÄ Loka-joulukuun välisenä aikana puhdistamon kuormitusta ja toimintaa on seurattu vähintään kaksi kertaa kuussa 24 h:n kokoomanäytteistä.

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Kuhasalon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Jätevesien käsittely toteutetaan jälkiselkeytystä

Lisätiedot

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi tutkija SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Kuhasalon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Jätevesien käsittely toteutetaan jälkiselkeytystä

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2017

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2017 KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2017 1 JOENSUUN VESI Kuhasalon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2017 1. YLEISTÄ Jätevesien käsittely toteutetaan jälkiselkeytystä

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU HYVINKÄÄ, KALTEVAN PUHDISTAMO KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2011 JA RAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) 1. Yleistä Kaltevan puhdistamo on mekaanis-kemiallis-biologisesti

Lisätiedot

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi 1 15.4.2015 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2015 A. Talous Käyttötalous 1 000 Tot 3/2014 TA 2015 Tot 3/2015 % ta:sta Muutos 14-15 Muutos % Tuotot 3 393 14 780 3 479 23,5 86 2,5 Kulut -1 626-7 424-1 435 19,3

Lisätiedot

JOENSUUN VESI LIIKELAITOS

JOENSUUN VESI LIIKELAITOS JOENSUUN VESI LIIKELAITOS Joensuun Veden taloudellinen tulostavoite vuodelle 2018 on 2,55 milj. euroa. Liitteenä olevan tuloslaskelman perusteella on arvioitavissa, että Joensuun Veden talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

LAPUANJOEN YHTEIS- TARKKAILU VUOSIYHTEENVETO 2018

LAPUANJOEN YHTEIS- TARKKAILU VUOSIYHTEENVETO 2018 Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Vuosiyhteenveto Päivämäärä 22.3.2019 Viite 1533889 LAPUANJOEN YHTEIS- TARKKAILU VUOSIYHTEENVETO 2018 LAPUANJOEN YHTEISTARKKAILU VUOSIYHTEENVETO 2018 Päivämäärä 22.3.2019 Laatija

Lisätiedot

INARIN KK:N JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 2017 KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILU

INARIN KK:N JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 2017 KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILU INARIN LAPIN VESI OY INARIN KK:N JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 217 KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILU EUROFINS AHMA OY Projektinro: 1584 INARIN LAPIN VESI OY INARIN KK:N JÄTEVEDENPUHDISTAMON

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Varkauden Kangaslammin kaupunginosan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon

Lähetämme oheisena Varkauden Kangaslammin kaupunginosan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2 / 15 Keski-Savon Vesi Oy C 1407 Janne Särkkä (email) Borginkatu 9 78300 VARKAUS 26.1.2018 Tiedoksi (email): Keski-Savon Vesi Oy /Tero Hatva Keski-Savon Vesi Oy/Arto Koponen Varkauden kaupunki/karita

Lisätiedot

Hyvinkään Vesi, Kaukasten jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015

Hyvinkään Vesi, Kaukasten jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Raportti 10/2015 Hyvinkään Vesi, Kaukasten jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Jari Männynsalo Raportti 10/2015 Hyvinkään Vesi, Kaukasten jätevedenpuhdistamon käyttö- ja

Lisätiedot

JOENSUUN VESI LIIKELAITOS

JOENSUUN VESI LIIKELAITOS JOENSUUN VESI LIIKELAITOS Joensuun Veden taloudellinen tulostavoite vuodelle 219 on 2,4 milj. euroa. Toteutuneen ensimmäisen vuosineljänneksen taloustilanteen perusteella on arvioitavissa, että Joensuun

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON NELJÄNNESVUOSI- YHTEENVETO LOKA-JOULUKUU JA VUOSIYHTEENVETO 2015

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON NELJÄNNESVUOSI- YHTEENVETO LOKA-JOULUKUU JA VUOSIYHTEENVETO 2015 NELJÄNNESVUOSIYHTEENVETO VUOSIYHTEENVETO 29.1.2016 HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON NELJÄNNESVUOSI- YHTEENVETO LOKA-JOULUKUU JA VUOSIYHTEENVETO 2015 1 YLEISTÄ Heinolan jätevedenpuhdistamo on kaksilinjainen

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2016.

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2016. Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi 27.2.2017 Tiedoksi (email): Jyri Rautiainen Etelä-Savon ELY-keskus Savonlinnan kaupungin ympäristölautakunta/ Matti Rautiainen

Lisätiedot

JOENSUUN VESI LIIKELAITOS

JOENSUUN VESI LIIKELAITOS JOENSUUN VESI LIIKELAITOS Joensuun Veden taloudellinen tulostavoite vuodelle 217 on 2,55 milj. euroa. Toteutuneen ensimmäisen vuosineljänneksen taloustilanteen perusteella on arvioitavissa, että Joensuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2014 1 (5) 9 Vantaanjoen jätevesipuhdistamoiden toiminta vuonna 2013 HEL 2014-010498 T 11 00 02 Päätösehdotus Esittelijä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2017 1 (5) 8 Vantaanjoen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2016 HEL 2017-003570 T 11 00 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016

sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016 18 25 15 2 Sade, mm 12 9 6 15 1 5 Keskilämpötila, o C 3-5 sade 2-215 sade 216 lämpötila 2-215 lämpötila 216 Liite 1 Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry JAKSORAPORTTI Yhdistelmätaulukko

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN PUHDISTAMO

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN PUHDISTAMO JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN PUHDISTAMO KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2011 JA RAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) 1. Yleistä Nurmijärven kirkonkylän puhdistamo

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 17.-18.7.

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 26.-27.9.

Lisätiedot

Rinnekoti-Säätiön jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015

Rinnekoti-Säätiön jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Raportti 11/216 Rinnekoti-Säätiön jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 215 Jari Männynsalo Raportti 11/216 Rinnekoti-Säätiön jätevedenpuhdistamo, Espoo. Käyttö- ja päästötarkkailun

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2014

KERTARAPORTTI 25.8.2014 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN KESKUSPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2014, 6.8.2014 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Mereen lähtevän veden BOD7ATU- ja CODCr-arvot sekä fosfori- ja kiintoainepitoisuudet

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017 Vastaanottaja Nivos Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti Päivämäärä 1.8.2017 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017 OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017 Päivämäärä 1.8.2017

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KLAUKKALAN PUHDISTAMO

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KLAUKKALAN PUHDISTAMO JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KLAUKKALAN PUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2011 JA JAKSORAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) Puhdistettu jätevesi johdetaan ojaa pitkin Luhtajokeen. 1. Yleistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 15 Vantaanjoen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 HEL 2016-009468 T 11 00 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

JOENSUUN VESI LIIKELAITOS

JOENSUUN VESI LIIKELAITOS JOENSUUN VESI LIIKELAITOS Joensuun Veden taloudellinen tulostavoite vuodelle 2018 on 2,55 milj. euroa. Toteutuneen ensimmäisen vuosineljänneksen taloustilanteen perusteella on arvioitavissa, että Joensuun

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

SIEPPIJÄRVEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 2017

SIEPPIJÄRVEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 2017 TUNTURI-LAPIN VESI OY SIEPPIJÄRVEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 2017 KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILU EUROFINS AHMA OYOY Projektinro: 10849 i TUNTURI-LAPIN VESI OY SIEPPIJÄRVEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

Lisätiedot

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi 1 11.10.2016 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous 1 000 Tot 9/2015 TA 2016 Tot 9/2016 % ta:sta Muutos 15-16 Muutos % Tuotot 11 423 15 478 11 444 73,9 21 0,2 Kulut -5 329-7 581-5 309 70,0

Lisätiedot

Talvivaara Projekti Oy

Talvivaara Projekti Oy 16.3.2009 Talvivaara Projekti Oy Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008 Osa III Päästötarkkailu Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008, Osa III Päästötarkkailu 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 PROSESSIN YLIJÄÄMÄVEDET

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2013.

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2013. 1 / 16 Oravin vesiosuuskuntac 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi 30.1.2014 Tiedoksi (email): Jyri Rautiainen Etelä-Savon ELY-keskus Savonlinnan kaupungin ympäristölautakunta/ Matti Rautiainen

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto toukokuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto toukokuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto toukokuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 21 Heidi Ilmanen 25.2.211 Nro 238-11-73 2 (15) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (21) Sisällys

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016 Vastaanottaja Mäntsälän Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti Päivämäärä 18.10.2016 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016 OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016 Päivämäärä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2016

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2016 Vastaanottaja Nivos Vesi Oy (ent. Mäntsälän Vesi Oy) Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti 4/2016 ja vuosiyhteenveto Päivämäärä 22.2.2017 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 4/2017, 26.4.2017 (5JATUR). Tulokuormitus oli orgaanisen aineen osalta noin 20 % pienempi kuin vuoden 2016 keskimääräinen tulokuorma, mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

TERVON KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN JAKSOYHTEENVETO TAMMI-KESÄKUULTA 2015

TERVON KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN JAKSOYHTEENVETO TAMMI-KESÄKUULTA 2015 1 / 3 Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen 72210 TERVO C 776 4.9.2015 Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Tervon kunta/pekka Puranen, Esko Tossavainen Tervon ympäristölautakunta/ilkka Pursiainen

Lisätiedot

Espoon kaupungin kiinteistönhoito-liikelaitos, Kuusikodin vanhainkodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015

Espoon kaupungin kiinteistönhoito-liikelaitos, Kuusikodin vanhainkodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Raportti 20/2016 Espoon kaupungin kiinteistönhoito-liikelaitos, Kuusikodin vanhainkodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Jari Männynsalo Raportti 20/2016 Espoon

Lisätiedot

Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu

Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Nummi-Pusulan kunta Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu Luonnos 82125149 12.5.2009 Nummi-Pusulan kunta Saukkolan jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI TAIVASSALON UNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 3/2017, 30.8.2017 (taiva8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana hyvin. Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Tervon kunnan jätevedenpuhdistamon

Lähetämme oheisena Tervon kunnan jätevedenpuhdistamon 1 / 16 Tervon kunta C 776 Tekninen toimisto Jukka Korhonen 72210 TERVO 9.2.2015 Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Tervon kunta/pekka Puranen, Esko Tossavainen Tervon ympäristölautakunta/ilkka Pursiainen

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 10/2016, 10.10.2016 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

Kartanokylpylä Kaisankodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto ja vesistövaikutusten

Kartanokylpylä Kaisankodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto ja vesistövaikutusten Raportti 14/2016 Kartanokylpylä Kaisankodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto ja vesistövaikutusten tarkkailu 2015 Jari Männynsalo Raportti 14/2016 Kartanokylpylä Kaisankodin

Lisätiedot

No 284/17 PARIKKALAN SÄRKISALMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN NELJÄNNESVUOSIYHTEENVETO LOKA-JOULUKUU 2016 JA VUOSIYHTEENVETO 2016

No 284/17 PARIKKALAN SÄRKISALMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN NELJÄNNESVUOSIYHTEENVETO LOKA-JOULUKUU 2016 JA VUOSIYHTEENVETO 2016 No 284/17 PARIKKALAN SÄRKISALMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN NELJÄNNESVUOSIYHTEENVETO LOKA-JOULUKUU 2016 JA VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 14. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi

Lisätiedot

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Vesihuoltopäivät 19.3.2015 Kouvola Jussi Lindholm jussi.lindholm@fcg.fi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 3.3.2015 Page 1 Mäkikylän jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO s. 1 (1) TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 8.9.2014 (776c). Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO C776 TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

ORIVEDEN TÄHTINIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2017

ORIVEDEN TÄHTINIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2017 Vesiosasto/VJ 7.2.218 Kirjenumero 288/18 Oriveden kaupunki Tekninen toimisto PL 7 3531 ORIVESI ORIVEDEN TÄHTINIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 217 SISÄLTÖ 1. PERUSTIEDOT...

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 10/2018, 11.10.2018 (5JATUR). Tarkkailuajankohtana Janakkalan jätevedenpuhdistamon prosessissa todetiin joitain poikkeamia. Tulopumppaamossa todettiin

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto helmikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto helmikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto helmikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2017

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2017 Vastaanottaja Nivos Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti 4/2017 ja vuosiyhteenveto Päivämäärä 22.2.2018 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2017 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto huhtikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto huhtikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto huhtikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 212 Laura Lehtniemi 4.2.213 Nro 29-13-613 2 (13) LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

Lisätiedot

TYSKAHOLMENIN, KEMIÖN JA LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN TOIMINTA 2010, JÄTEVESIKUORMITUS 2009-2010 JA ARVIOITU VESISTÖKUORMITUS TULEVAISUUDESSA

TYSKAHOLMENIN, KEMIÖN JA LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN TOIMINTA 2010, JÄTEVESIKUORMITUS 2009-2010 JA ARVIOITU VESISTÖKUORMITUS TULEVAISUUDESSA TYSKAHOLMENIN, KEMIÖN JA LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN TOIMINTA 21, JÄTEVESIKUORMITUS 29-21 JA ARVIOITU VESISTÖKUORMITUS TULEVAISUUDESSA Mirva Levomäki prosessi-insinööri, DI Lounais-Suomen vesi- ja

Lisätiedot

Asia KALAJOEN KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016

Asia KALAJOEN KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Pöyry Finland Oy Elektroniikkatie 13 FI-90590 Oulu Finland Kotipaikka Helsinki, Finland Y-tunnus 0196118-8 Puh. +358 10 3311 www.poyry.fi Päiväys 31.3.2017 Sivu 1 (1) Asia KALAJOEN KUORMITUSTARKKAILUN

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie Oravi

KERTARAPORTTI Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie Oravi ORAVIN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 2.7.2017 (4484). Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi ORAVIN VESIOSUUSKUNNAN PANOSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU 2.7.2017 OLOSUHTEET

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2018 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 3 2 VIEMÄRÖINTIALUE... 4 3 TULOKUORMITUS... 4 4 PUHDISTUSTULOS JA VESISTÖN KUORMITUS... 5 4.1

Lisätiedot

Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori

Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Liite 1: Mitoitusperusteet Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Mitoitusperusteet Sisältö Liite 1 - Mitoitusperusteet 1 1 JOHDANTO 2 2 LÄHTÖTIEDOT 2

Lisätiedot

Espoon seurakuntayhtymä, Kellonummen hautausmaan jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015.

Espoon seurakuntayhtymä, Kellonummen hautausmaan jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015. Raportti 15/2016 Espoon seurakuntayhtymä, Kellonummen hautausmaan jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Jari Männynsalo Raportti 15/2016 Espoon seurakuntayhtymä, Kellonummen

Lisätiedot

Raportti 5/2016. Nurmijärven Vesi, Nurmijärven kirkonkylän jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015.

Raportti 5/2016. Nurmijärven Vesi, Nurmijärven kirkonkylän jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015. Raportti 5/216 Nurmijärven Vesi, Nurmijärven kirkonkylän jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 215 Jari Männynsalo Raportti 5/216 Nurmijärven Vesi, Nurmijärven kirkonkylän jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 28 Nina Leino 28.4.29 Nro 22-9-1647 2 (15) KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (28) Sisällys

Lisätiedot

Hyvinkään Vesi, Kaltevan jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2014

Hyvinkään Vesi, Kaltevan jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2014 Raportti 8/215 Hyvinkään Vesi, Kaltevan jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 214 Jari Männynsalo Raportti 8/215 Hyvinkään Vesi, Kaltevan jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun

Lisätiedot

JOENSUUN VESI LIIKELAITOS

JOENSUUN VESI LIIKELAITOS JOENSUUN VESI LIIKELAITOS Joensuun Veden taloudellinen tulostavoite vuodelle 2018 on 2,55 milj. euroa. Toteutuneen kolmannen vuosineljänneksen taloustilanteen perusteella on arvioitavissa, että Joensuun

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Talvivaara Sotkamo Oy

Talvivaara Sotkamo Oy 9M6090005 24.3.2010 Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2009 Osa III Päästötarkkailu Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2009 Osa III Päästötarkkailu 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 PROSESSIN

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen (email) 72210 TERVO C 776 16.8.2012 Tiedoksi (email): Pohjois-Savon ELY-keskus Tervon kunta/pekka

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU RIIHIMÄEN PUHDISTAMO KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2011 JA RAPORTTI 4/2011 (

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU RIIHIMÄEN PUHDISTAMO KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2011 JA RAPORTTI 4/2011 ( JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU RIIHIMÄEN PUHDISTAMO KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2011 JA RAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) 1. Yleistä Riihimäen kaupungin jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 3/2017, 7.3.2017 (5jatur). Puhdistamolle tuleva kuormitus oli orgaanisen aineen osalta keskimääräisellä tasollaan (noin 2000 kg/d), mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO s. 1 (1) TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 28.12.2016 (776c). Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO C776 TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) POMARKUN KUNTA, JVP Tutkimus: 2/2018, 18.4.2018 (5POMAR). Pomarkun jvp:n tarkkailunäytteenotto epäonnistui tulevan veden näytteenottimen toimintahäiriön vuoksi. Puhdistamolta kuitenkin otettiin

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 29 Mirva Levomäki 17.6.21 Nro 22-1-2848 2 (18) KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (29) Sisällys

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 12 Laura Lehtniemi 28.2.13 Nro 238-13-1121 2 (15) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (12)

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Keski-Savon Vesi Oy:n Varkauden Akonniemen jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2017.

Lähetämme oheisena Keski-Savon Vesi Oy:n Varkauden Akonniemen jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2017. 1 / 17 Keski-Savon Vesi Oy C 704 Janne Särkkä Borginkatu 9 78300 VARKAUS 6.3.2018 Tiedoksi: Keski-Savon Vesi Oy/ Juha Lind Keski-Savon Vesi Oy/Tero Hatva Varkauden kaupunki/karita Krooks Varkauden kaupunki/arto

Lisätiedot

Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä vuosikeskiarvona laskettuna). Nitrifikaatio oli voimakasta.

Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä vuosikeskiarvona laskettuna). Nitrifikaatio oli voimakasta. TAIVASSALON UNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 2/2017, 3.5.2017 (taiva8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana hyvin. Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä

Lisätiedot

KOLARIN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 2017

KOLARIN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 2017 TUNTURI-LAPIN VESI OY KOLARIN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 2017 KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILU EUROFINS AHMA OYOY Projektinro: 10848 i TUNTURI-LAPIN VESI OY KOLARIN

Lisätiedot

IIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILU V. 2011

IIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILU V. 2011 IIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILU 2011 16WWE0275 16.4.2012 IIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILU V. 2011 JÄTEVEDENPUHDISTAMOT JA KALANKASVATUSLAITOKSET OSA 1: KÄYTTÖ- JA KUORMITUSTARKKAILU OSA 2: VESISTÖTARKKAILU

Lisätiedot

7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA

7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA 7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA 1 / 3 YLEISTÄ Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolella annettiin 11.6.2003

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Varkauden kaupunki C 704.5 Vesi- ja viemärilaitos Vesihuoltopäällikkö Heikki Hirvonen (email) Käsityökatu 42-44 4.3.2008 78201 VARKAUS Tiedoksi

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 29 Heidi Ilmanen 6.7.21 Nro 238-1-3443 2 (14) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (29) Sisällys

Lisätiedot

Iijoen alaosan yhteistarkkailu v Jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatuslaitokset. Osa 1: Käyttö- ja kuormitustarkkailu. Osa 2: Vesistötarkkailu

Iijoen alaosan yhteistarkkailu v Jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatuslaitokset. Osa 1: Käyttö- ja kuormitustarkkailu. Osa 2: Vesistötarkkailu 16WWE075 4.5.011 Iijoen alaosan yhteistarkkailu v. 010 Jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatuslaitokset Osa 1: Käyttö- ja kuormitustarkkailu Osa : Vesistötarkkailu 16WWE075 7.4.011 Iijoen alaosan yhteistarkkailu

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 1/2017

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 1/2017 Vastaanottaja Nivos Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti 1/2017 Päivämäärä 19.4.2017 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 1/2017 OSAVUOSIRAPORTTI 1/2017 Päivämäärä

Lisätiedot

Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset.

Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset. s. 1 (1) FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS, JVP Tutkimus: 20/2017, 25.10.2017 (5FORSS). Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset. Ville

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 11/2016, 23.11.2016 (5kanka). Kankaanpään jvp:lle tulevan jäteveden tulovirtaama oli kasvanut lokakuun tarkkailukertaan (27.10.2016) verrattuna 90%, mutta oli

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 73/2011/1 Dnro ISAVI/113/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2011. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue

PÄÄTÖS Nro 73/2011/1 Dnro ISAVI/113/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2011. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 73/2011/1 Dnro ISAVI/113/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2011 ASIA Jätevedenpuhdistamoa koskeva ympäristölupa, Joensuu, Eno. HAKIJA Joensuun kaupunki/joensuun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1 460/11.01.00/2014 16 Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö koskien Rinnekoti-säätiön hakemusta Rinnekodin jätevedenpuhdistamon ja jätevesilietteen kompostointialueen

Lisätiedot

Iijoen alaosan yhteistarkkailu v Jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatuslaitokset

Iijoen alaosan yhteistarkkailu v Jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatuslaitokset Pöyry Finland Oy Elektroniikkatie 13 PL20, 90571 Oulu Puh. 010 3311 etunimi.sukunimi@poyry.com Iijoen alaosan yhteistarkkailu v. 2016 Jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatuslaitokset Oheisena lähetämme velvoitetarkkailun

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 1/2017, 17.1.2017 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

HETAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILU

HETAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILU Eurofins Ahma Oy Projekti 1583 26.3.219 ENONTEKIÖN VESIHUOLTO OY HETAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILU i ENONTEKIÖN VESIHUOLTO OY, HETAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILU Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

IIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILU V. 2012

IIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILU V. 2012 IIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILU 2012 16UEC0057 25.4.2013 IIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILU V. 2012 JÄTEVEDENPUHDISTAMOT JA KALANKASVATUSLAITOKSET OSA 1: KÄYTTÖ- JA KUORMITUSTARKKAILU OSA 2: VESISTÖTARKKAILU

Lisätiedot