Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014"

Transkriptio

1 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie HATTU Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014 Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen kiertoon. Purkuojan vesi on rikastushiekka-altaan ja selkeytysaltaan suotovesiojista purkautuvaa vettä, joka sisältää suoto- ja sadevesiä. Juoksutus Riitaojan suuntaan oli näytteenottohetkellä käynnissä, marraskuun juoksutuksesta on laadittu myös oma lausunto. Vuoden 2014 pohjavesiputkien pinnankorkeudet ovat liitteenä. Kaivosvesi Kaivoksesta pumpattava vesi oli kiintoainepitoista ja veden ph-arvo osoitti emäksisyyttä. Typen yhdisteitä esiintyi aiempaan tapaan vedessä erittäin runsaasti, kokonaistypestä selvästi suurin osa oli räjähdeaineiden käyttöön viittaavassa nitraattimuodossa. Kokonaisfosforin pitoisuus oli rehevän veden tasoa. Sulfaatin pitoisuus oli koholla, samoin sähkönjohtavuus osoitti suolojen vaikutusta. Liukoisten metallien pitoisuudet olivat pieniä tai alle määritysrajan. Kaivoksesta pumpattava vesi kuuluu kaivoksen sisäiseen kiertoon. Lietoja Lietojan vesi oli väriluvun ja CODMn-pitoisuuden perusteella humusleimaista ja veden ph-arvo osoitti happamuutta. Sähkönjohtavuusarvo osoitti niukkaa elektrolyyttien määrää. Kokonaisfosforin pitoisuus oli lievästi rehevän veden tasoa. Raskasmetallien pitoisuudet jäivät pieniksi. Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy

2 2 / 4 Selkeytysallas Selkeytysaltaan vesi on rikastamon kiertovettä. Selkeytysaltaassa veden ph-arvo osoitti emäksisyyttä. Allastus pienensi mm. kiintoaineen ja typen yhdisteiden pitoisuuksia kaivosveteen verrattuna, typen yhdisteiden pitoisuudet olivat kuitenkin edelleen korkeita. Typpi oli myös lähes kokonaan nitraattimuodossa. Vedessä oli runsaasti suoloja, sulfaatin pitoisuus ja sähkönjohtavuus sekä varsinkin kokonaisfosforin pitoisuudet nousivat kaivoksesta pumpattavaan veteen nähden. Kokonaisfosforin pitoisuus oli selvästi ylirehevän veden tasoa. Metallipitoisuudet olivat yleisesti pieniä tai alle määritysrajan. Syanidin pitoisuus oli alle määritysrajan. Juoksutusvesi Juoksutusvedessä oli edelleen runsaasti mm. sulfaattia ja ravinteita, pitoisuudet kuitenkin laskivat selkeytysaltaaseen nähden. Raskasmetallien pitoisuudet olivat pieniä tai alle määritysrajan. Kiintoaineen ja nikkelin pitoisuudet sekä veden ph-arvo olivat ympäristöluvan mukaisia. Purkuoja Purkuojan vesi on rikastushiekka-altaan ja selkeytysaltaan suotovesiojista purkautuvaa vettä, joka sisältää suoto- ja sadevesiä. Purkuojan virtaama oli kolmiopadon mukaan 3,6 l/s. Veden ph-arvo oli lähellä neutraalia ja kokonaisfosforin pitoisuus oli lievästi rehevän veden tasoa. Typen yhdisteiden pitoisuudet olivat selvästi pienemmät esimerkiksi selkeytysaltaaseen ja juoksutusveteen nähden, kokonaistypestä selvästi suurin osa nitraattimuodossa. Sulfaatin pitoisuus oli koholla, samoin kuin sähkönjohtavuusarvo. Kiintoaineen ja metallien pitoisuudet jäivät yleisesti pieniksi tai alle määritysrajan. Kiintoaineen ja nikkelin pitoisuudet sekä veden ph-arvo olivat ympäristöluvan mukaisia. Riitaoja Riitaojassa veden ph-arvo osoitti lievää happamuutta. Juoksutusvesien vaikutukseen viittaa lähinnä kohonnut suolojen määrä. Typen yhdisteiden Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy

3 3 / 4 pitoisuus oli vain lievästi koholla, kokonaistypestä noin kolmannes oli nitraattimuodossa. Kokonaisfosforin pitoisuus oli rehevän veden tasoa. Rautaa oli vedessä runsaasti, raskasmetallien pitoisuudet olivat yleisesti pieniä tai alle määritysrajan. Arseenia todettiin muita pintavesiasemia enemmän, pitoisuus oli mm. niukasti juomaveden laatuvaatimusta suurempi. Arseenin pitoisuus selittynee valuma-alueen luontaisilla ominaisuuksilla, koska pitoisuus oli esimerkiksi selvästi juoksutusvettä suurempi. Näytepisteen läheisyydessä sijaitsee mm. arseenikiisuesiintymä. Sivakkojoki Sivakkojoen asemien vesi oli erittäin hapanta, niukkaelektrolyyttistä sekä humus- ja rautapitoista. Kokonaisfosforin pitoisuudet olivat lievästi rehevän veden tasoa. Sivakkojoen raskasmetallien pitoisuudet olivat alle määritysrajan tai pieniä. Sivakkojoen asemien veden laatu oli kokonaisuudessaan hyvin samankaltainen, eikä juoksutuksen vaikutusta ollut selvästi havaittavissa. Talousvesi Toiminnanharjoittaja on asentanut syksyllä vedenpuhdistuslaitteistot juomavesipisteisiin. Näin ollen juomavesinäyte otettaan jatkossa erillisestä hanasta, sen vuoksi otetiin uusintanäyte jatkossa tarkkailussa mukana olevasta hanasta. Näytteestä analysoitiin typen yhdisteet. Talousvesikaivossa 4.11 otetussa näytteessä veden laatu täytti tutkittujen suureiden osalta STM:n juomavedelle asettamat (STM:n asetus nro 401, ) laatuvaatimukset ja -suositukset nitriittityppeä ja veden ph-arvoa lukuun ottamatta. Uusintanäytteen (19.11) typen yhdisteiden pitoisuudet olivat juomaveden laatuvaatimusten mukaisia. Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy

4 4 / 4 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tuomas Puranen MMM, limnologi Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy

5 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 1, sivu 1/4 Endomines Oy Pampalon kaivoksen tarkkailu (5127) Pvm. Hav.paikka Lämpöti ph Sähkönj. Väriluku Sameus K-aine COD-Cr COD-Mn Kok. N NH4-N NO3N+NO2N NO3-N NO2-N Kok. P Magnesium Mg liuk Kalium Kalium liu Kalsium Ca liuk Natrium Na liuk Sulfaatti Fluoridi Kok.kov. oc ms/m mg/l Pt FNU mg/l mg/l O2 mg/l O2 µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l µg/l mmol/l / Kaivosve Kaivoksesta pumpattava vesi (selkeytysallas 3) Klo 10:05; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; 0,1 6,0 8, / Lietoja Lietoja 51 Klo 9:00; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. 8 C-ast; Pilv. 8 /8; Virt ~300 l/s; 0,2 3,0 5,2 3, , ,1 0,58 4,2 1,3 5, / Sallas Selkeytysallas Klo 9:15; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; 0,1 3,0 7, ,3 < , / Juoks Juoksutusvesi Klo 10:40; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Kaivosta lähtevä 2,0 7, , / Purkuoja Suoto-ojista kosteikkoon purkautuva vesi Klo 9:50; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Virt 3,6 l/s; 0,05 4,5 7, ,1 < ,6 8, / Riitao23 Riitaoja 23 Klo 11:05; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. 8 C-ast; Pilv. 8 /8; Virt ~20 l/s; 0,1 4,0 6, , ,5 5, / Sivakkoj Sivakkojoki 18 (mts) Klo 11:15; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. 8 C-ast; Pilv. 8 /8; 0,2 3,2 4,5 3,3 350 < ,48 0,15 2,2 0,94 2, / Sivakk10 Sivakkojoki 22, joen suu Klo 11:40; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. 8 C-ast; Pilv. 8 /8; 0,2 2,2 4,7 3,9 320 < ,68 0,47 3,3 1,5 5, / Porakai1 Talousvesi Klo 10:35; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Hana 8,0 6,3 34 <5 0,34 0, , , / Porakai1 Talousvesi Näytt.ottaja Henna Mutanen; Hana < Akkreditoitu testauslaboratorio T47

6 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 1, sivu 2/4 Endomines Oy Pampalon kaivoksen tarkkailu (5127) Pvm. Hav.paikka Rauta Rauta liuk Mangaani Sinkki Sinkki liu Kupari Kupari liu Kromi Kromi liuk Kadmium Cd liuk Nikkeli Ni liuk Lyijy Lyijy liuk Arseeni Arsee liuk Elohopea Radon Syanidi Kok.kolitC E. colic Haju Ulkonäkö µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l Bq/l µg/l MPN/100 ml MPN/100 ml / Kaivosve Kaivoksesta pumpattava vesi (selkeytysallas 3) Klo 10:05; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; 0,1 26 1,2 1,6 1,0 0, <0,05 6,4 <0, / Lietoja Lietoja 51 Klo 9:00; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. 8 C-ast; Pilv. 8 /8; Virt ~300 l/s; 0, ,6 0,75 1,2 0,022 1,7 0,45 1,5 0, / Sallas Selkeytysallas Klo 9:15; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; 0, ,8 4,5 0,95 0,012 3,0 0,44 4,9 <0,005 < / Juoks Juoksutusvesi Klo 10:40; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Kaivosta lähtevä 77 0,82 0,60 0,059 <0,01 1,3 0,051 3,1 <0, / Purkuoja Suoto-ojista kosteikkoon purkautuva vesi Klo 9:50; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Virt 3,6 l/s; 0, ,8 1,4 0,97 0,039 6,9 0,42 1,7 <0, / Riitao23 Riitaoja 23 Klo 11:05; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. 8 C-ast; Pilv. 8 /8; Virt ~20 l/s; 0, ,2 0,66 0,73 0,042 4,2 0,38 11 <0, / Sivakkoj Sivakkojoki 18 (mts) Klo 11:15; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. 8 C-ast; Pilv. 8 /8; 0, ,6 0,68 0,029 1,1 1,0 5,8 0, / Sivakk10 Sivakkojoki 22, joen suu Klo 11:40; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. 8 C-ast; Pilv. 8 /8; 0, ,9 2,0 0,65 0,017 1,1 0,68 5,0 0, / Porakai1 Talousvesi Klo 10:35; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Hana , Ei todettu Kirkas / Porakai1 Talousvesi Näytt.ottaja Henna Mutanen; Hana Akkreditoitu testauslaboratorio T47

7 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 1, sivu 3/4 MERKINTÖJEN SELITYKSIÄ HAVAINTOPAIKAT 5127 / Juoks = Juoksutusvesi 5127 / Kaivosve = Kaivoksesta pumpattava vesi (selkeytysallas 3) 5127 / Lietoja = Lietoja 51 ( ) 5127 / Porakai1 = Talousvesi 5127 / Purkuoja = Suoto-ojista kosteikkoon purkautuva vesi 5127 / Riitao23 = Riitaoja 23 ( ) 5127 / Sallas = Selkeytysallas 5127 / Sivakk10 = Sivakkojoki 22, joen suu ( ) 5127 / Sivakkoj = Sivakkojoki 18 (mts) ( ) MÄÄRITYKSET Ilm.lt. = Ilman lämpötila (ast-c) Pilv. = Pilvisyys (0-8) Virt = Lämpöti = Lämpötila ph = SFS 3021 ( ), muunneltu Sähkönj. = SFS-EN (1994),korj. 25oC, mittaus huon.lämpöt. Väriluku = SFS-EN ISO 7887, osa 6 (2012) Sameus = SFS-EN ISO 7027 ( ) K-aine = SFS-EN 872 (2005), suodatin Whatman GF/C COD-Cr = ISO (2002), fotometrinen menetelmä COD-Mn = SFS 3036 (1981), autom.titraus Kok. N = SFS 5055 ( ), muunneltu NH4-N = Sisäinen FIA-menetelmä, Lachat F NO3N+NO2N = SFS-EN ISO (070197), FIA-menetelmä NO3-N = SFS-EN ISO (070197), FIA-menetelmä NO2-N = SFS-EN ISO (070197), FIA-menetelmä Kok. P = Sisäinen FIA-menet. (peruste kumottu SFS EN 1189, ) Magnesium = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Mg liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod. Kalium = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Kalium liu = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod. Kalsium = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Ca liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod. Natrium = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Na liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod. Sulfaatti = SFS-EN ISO (2009), ionikromatograf.menetelmä Fluoridi = SFS-EN ISO (2009), ionikromtograf. menetelmä Kok.kov. = Sis.menet.,autom.titraus (SFS 3003; 1987) Rauta = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Rauta liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod Mangaani = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Sinkki = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Sinkki liu = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod. Kupari = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Kupari liu = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod. Kromi = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Kromi liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod. Kadmium = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Cd liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod. Nikkeli = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Ni liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod. Lyijy = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Lyijy liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod. Arseeni = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005) Arsee liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod. Elohopea = SFS-EN ISO (2008) Radon = STUK:n ohje Syanidi = EPA Kok.kolitC = ISO :2012, Colilert Quanti-Tray E. colic = ISO :2012, Colilert Quanti-Tray Haju = Alustava haju Ei todettu = Ei vierasta hajua Ulkonäkö = Kirkas = Näytevesi kirkas Akkreditoitu testauslaboratorio T47

8 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 1, sivu 4/4 MERKINTÖJEN SELITYKSIÄ MUITA MERKINTÖJÄ P = määritys kesken, E = tulos hylätty, < = pienempi kuin,> = suurempi kuin, ~ = noin. Akkreditoitu testauslaboratorio T47

9 Pampalon alueen pohjavesiputkien pinnankorkeudet PVP 1 2,99 2,42 3,20 2,84 PVP 2 4,40 4,24 4,60 4,14 PVP 3 1,90 1,96 2,10 1,77 PVP 4 1,60 1,35 2,15 1,30

10

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 2.12.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015 Kaivoksesta

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 23.6.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia 1 / 3 Endomines Oy (email) LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 19.3.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu helmikuu 2016

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu helmikuu 2016 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 17.3.2016 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu 2015 - helmikuu 2016

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 25.3.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu - syyskuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu - syyskuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 14.10.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu - syyskuu 2015 Kaivoksesta

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 15.9.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 16.9.2013 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 20.12.2012 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 16.10.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 13.9.2011 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 11.3.2011 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 11.12.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu helmikuu 2016

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu helmikuu 2016 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 17.3.2016 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu 2015 - helmikuu

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys-, loka- ja marraskuulta 2014

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys-, loka- ja marraskuulta 2014 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 12.12.2014 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys-, loka- ja marraskuulta

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi- ja helmikuulta 2015

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi- ja helmikuulta 2015 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 25.3.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi-

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 5.4.2012 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen 1 / 1 Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 2.1.215 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen vuosiyhteenvedon

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 9.9.213 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen 1 / 1 Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 13.6.216 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen vuosiyhteenvedon

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen 1 / 1 Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 6.1.214 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen vuosiyhteenvedon

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu -kesäkuu 2017

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu -kesäkuu 2017 1(3) Endomines Oy 31.7.2017 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu -kesäkuu 2017 Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 1(3) Endomines Oy 16.12.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 2016 Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen kiertoon.

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokesäkuu

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokesäkuu 1(4) Endomines Oy 8.7.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokesäkuu 2016 Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen kiertoon.

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu heinäelokuu

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 1(3) Endomines Oy 5.10.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 2016 Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen kiertoon.

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu 2016-helmikuu 2017

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu 2016-helmikuu 2017 1(3) Endomines Oy 15.3.2017 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu 2016-helmikuu 2017 Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen

Lisätiedot

ENDOMINES OY:N PAMPALON KAIVOKSEN VESITARKKAILUJEN VUOSIYHTEENVETO 2011

ENDOMINES OY:N PAMPALON KAIVOKSEN VESITARKKAILUJEN VUOSIYHTEENVETO 2011 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY E 5127 ENDOMINES OY ENDOMINES OY:N PAMPALON KAIVOKSEN VESITARKKAILUJEN VUOSIYHTEENVETO 211 KUOPIO 5.12.212 TUOMAS PURANEN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. YLEISTÄ 2 2. SÄÄOLOT

Lisätiedot

PAMPALON KAIVOKSEN VESITARKKAILUJEN YHTEENVETO 2016

PAMPALON KAIVOKSEN VESITARKKAILUJEN YHTEENVETO 2016 ENDOMINES OY PAMPALON KAIVOKSEN VESITARKKAILUJEN YHTEENVETO 2016 AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 10992 i ENDOMINES OY PAMPALON KAIVOKSEN VESITARKKAILU 2016 8.5.2017 Satu Ojala, FM limnologi Sisällysluettelo:

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 1 (5) Liperin kunta, tekninen osasto Riikonen Kari kari.riikonen@liperi.fi Keskustie 10 83100 LIPERI Tilausnro 219962 (4774J/VALVLIYL), saapunut 3.5.2017, näytteet otettu 3.5.2017 Näytteenottaja: Väisänen

Lisätiedot

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015 1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, elokuu Näytteenottopvm: 22.8.2017 Näyte saapui: 23.8.2017 Näytteenottaja: Eerikki Tervo Analysointi

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 1 (4) Liperin kunta, tekninen osasto Riikonen Kari kari.riikonen@liperi.fi Keskustie 10 83100 LIPERI Tilausnro 219952 (4774J/VALVVIIN), saapunut 3.5.2017, näytteet otettu 3.5.2017 Näytteenottaja: Väisänen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 30.6.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 30.6.2015 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 231959 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 17.6.2015, näytteet otettu 17.6.2015 (9:40) Näytteenottaja: Terv. tark.

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 261466 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 17.6.2016, näytteet otettu 16.6.2016 Näytteenottaja: Terv.tark. Susanna

Lisätiedot

TUTKIMUSTODISTUS 2012E

TUTKIMUSTODISTUS 2012E TUTKIMUSTODISTUS 2012E- 21512-1 Tarkkailu: Talvivaara kipsisakka-altaan vuoto 2012 Tarkkailukierros: vko 51 Tilaaja: Pöyry Finland Oy Otto pvm. Tulo pvm. Tutkimuksen lopetus pvm. Havaintopaikka Tunnus

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Humppilan Vesihuolto Oy Syrjälä Mika Yritystie 2 31640 HUMPPILA Tilausnro 288393 (0HUMPVES/talousve), saapunut 25.4.2017, näytteet otettu 25.4.2017 (10.20-11.00) Näytteenottaja: Tarja Andersson NÄYTTEET

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 13.5.2016 16-2916 #2 1 (3) Kotakylän Vesiosuuskunta Tirkkonen Erkki Piilianlahdentie 15 73600 KAAVI Tilausnro 204620 (4546/Jatkuva),

Lisätiedot

Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY LA 82, perustuu EPA 7473

Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY LA 82, perustuu EPA 7473 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere PL 265 33101 Tampere EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT Matriisi elintarvikkeet Menetelmän nimi Akkr/Arv Standardi Elohopea akkr Sisäinen menetelmä

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen vesitarkkailujen

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen vesitarkkailujen 1 / 1 Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 23.9.216 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen vesitarkkailujen vuosiyhteenvedon

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 11.11.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 11.11.2015 1 (5) Kokemäen Vesihuolto Oy Tulkkilantie 2 32800 KOKEMÄKI Tilausnro 243666 (0KOKEMVE/talousve), saapunut 30.10.2015, näytteet otettu 29.10.2015 (7-11) Näytteenottaja: Tapio Jussila NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi Tilausnro (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Mika Väle

TESTAUSSELOSTE Talousvesi Tilausnro (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Mika Väle 1 (7) Keuruun kaupunki Keuruun Vesi Väliaho Seppo Kantolantie 6 42700 KEURUU Tilausnro 288532 (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut 26.4.2017, näytteet otettu 25.4.2017 Näytteenottaja: Mika Väle NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Säkylän kunta Vesihuoltolaitos Rantatie 268 27800 SÄKYLÄ Tilausnro 292956 (90SÄKYLÄ/Verkosto), saapunut 6.6.2017, näytteet otettu 6.6.2017 Näytteenottaja: Jari Rakkolainen NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 5.9.2016 16-6969 #1 1 (3) Pieksänkosken vesiosuuskunta Väänänen Pekka Rannanmaantie 64 73360 PAJULAHTI Tilausnro 210662 (4912/Jaksott),

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen vesitarkkailujen

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen vesitarkkailujen 1 / 1 Endomines Oy E 517 Pampalontie 11 8967 HATTU 8.1.15 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen vesitarkkailujen vuosiyhteenvedon

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (3) Pöljän vesiosuuskunta Törnroos Jani Pohjolanmäentie 50 71800 SIILINJÄRVI Tilausnro 218285 (4358/Käyttö17), saapunut 20.3.2017, näytteet otettu 20.3.2017 Näytteenottaja: Jani Törnroos NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 31.5.2017 17-3131 #1 1 (3) Karttulan Vesiosuuskunta Kissakuusentie 8 72100 KARTTULA Tilausnro 220428 (4908/Jaks+5v), saapunut 11.5.2017,

Lisätiedot

Analyysi Menetelmä Yksikkö 32057-1 Verkostovesi Pattasten koulu. * SFS-EN ISO pmy/ml 1 Est. 7,5 Sähkönjohtavuus, 25 C * SFS-EN 10523:2012

Analyysi Menetelmä Yksikkö 32057-1 Verkostovesi Pattasten koulu. * SFS-EN ISO pmy/ml 1 Est. 7,5 Sähkönjohtavuus, 25 C * SFS-EN 10523:2012 1 Tutkimustodistus 214-3257 1(4) Raahen Vesi Oy Marintie 1 9214 Pattijoki Näytetiedot Näyte Verkostovesi Näyte otettu 25.8.214 Näytteen ottaja Jukka Ollikkala Saapunut 26.8.214 Näytteenoton syy Jaksottainen

Lisätiedot

Analyysi Menetelmä Yksikkö Kaivovesi Tehdasalue P1. 148,4 Alkaliniteetti Sis. men. O-Y-003 mmol/l < 0,02 Väriluku. lämpötilakompensaatio

Analyysi Menetelmä Yksikkö Kaivovesi Tehdasalue P1. 148,4 Alkaliniteetti Sis. men. O-Y-003 mmol/l < 0,02 Väriluku. lämpötilakompensaatio Tutkimustodistus 2012-8409 1(3) 06.08.2012 Pöyry Finland Oy PL 40774 LASKUTUS Näytetiedot Näyte Kaivovesi Näyte otettu 12.06.2012 Näytteen ottaja Esa-Pekka Kukkonen Saapunut 13.06.2012 Näytteenoton syy

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 274317 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 27.10.2016, näytteet otettu 27.10.2016 (9-12) Näytteenottaja: Ville Kiviharju

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE. Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: Tarkkailukierros: vko 2. Tutkimuksen lopetus pvm

TUTKIMUSSELOSTE. Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: Tarkkailukierros: vko 2. Tutkimuksen lopetus pvm TUTKIMUSSELOSTE Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: pirkko.virta@poyry.com Tarkkailukierros: vko 2 hanna.kurtti@poyry.com Tilaaja: Pöyry Finland Oy Havaintopaikka Tunnus Näytenumero

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 26.5.2017 17-3029 #2 1 (3) Varparannan vesiosuuskunta Vatanen Kyösti info@varparannanvesihuolto.com Onkaniementie 3 81120 KATAJARANTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTODISTUS. Jyväskylän Ympäristölaboratorio. Sivu: 1(1) Päivä: 09.10.14. Tilaaja:

TUTKIMUSTODISTUS. Jyväskylän Ympäristölaboratorio. Sivu: 1(1) Päivä: 09.10.14. Tilaaja: Jyväskylän Ympäristölaboratorio TUTKIMUSTODISTUS Päivä: 09.10.14 Sivu: 1(1) Tilaaja: PIHTIPUTAAN LÄMPÖ JA VESI OY C/O SYDÄN-SUOMEN TALOUSHAL. OY ARI KAHILAINEN PL 20 44801 PIHTIPUDAS Näyte: Verkostovesi

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 1(3) 12.10.2016 :n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus on lopetettu eikä selkeytysaltaalle pumpata enää

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Vesilaitosvesi

TESTAUSSELOSTE *Vesilaitosvesi 20.11.201 1-4031 1 (4) Kirkkonummen kunta / Vesihuoltolaitos Lehtinen Maria PL 20 02401 KIRKKONUMMI Tilausnro 91197 (103/Meiko), saapunut 3.11.201, näytteet otettu 3.11.201 (11:30) Näytteenottaja: Luvyn

Lisätiedot

Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi. Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi

Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi. Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi Firan vesilaitos Lahelan vesilaitos Lämpötila C 12 9,5 14,4 12 7,9 8,5 ph-luku 12 6,6 6,7 12 8,0 8,1 Alkaliteetti mmol/l 12 0,5 0,5 12 1,1 1,1 Happi mg/l 12 4,2 5,3 12 11,5 13,2 Hiilidioksidi mg/l 12 21

Lisätiedot

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016 1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 10.4.2016 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu 1(3) Endomines Oy 14.7.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE. Tutkimuksen lopetus pvm. Näkösyv. m

TUTKIMUSSELOSTE. Tutkimuksen lopetus pvm. Näkösyv. m TUTKIMUSSELOSTE Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: pirkko.virta@poyry.com Tarkkailukierros: vko 3 hanna.kurtti@poyry.com Tilaaja: Pöyry Finland Oy Havaintopaikka Tunnus Näytenumero

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 1(3) Endomines Oy 14.12.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus

Lisätiedot

Firan vesilaitos. Laitosanalyysit. Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi

Firan vesilaitos. Laitosanalyysit. Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi Laitosanalyysit Firan vesilaitos Lämpötila C 3 8,3 8,4 4 8,4 9 ph-luku 3 6,5 6,5 4 7,9 8,1 Alkaliteetti mmol/l 3 0,53 0,59 4 1 1,1 Happi 3 2,8 4 4 11,4 11,7 Hiilidioksidi 3 23,7 25 4 1 1,9 Rauta Fe 3

Lisätiedot

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-6058 Sybimar Oy tilasi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä vesistötarkkailututkimuksen

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset keväältä 2017

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset keväältä 2017 / 2 Stora Enso Oyj A 74.6 Varkauden tehdas Keski-Savon Vesi Oy 29.6.207 Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk Joroisten

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (3) Heinäveden kunta Tekninen lautakunta Kermanrannantie 7 79700 HEINÄVESI Tilausnro 211333 (4359/TALVES), saapunut 6.9.2016 Näytteenottaja: Kuuva Kauko NÄYTTEET Lab.nro Näytteen kuvaus 25581 Raakavesi

Lisätiedot

Tilausnro (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Jyrki Nurmi

Tilausnro (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Jyrki Nurmi TESTAUSSELOSTE 17-11019 1 (6) Talousvesi #1 13.6.2017 Pyhärannan Kunta Tekninen osasto Talousvedet Pajamäentie 4 23950 PYHÄRANTA Tilausnro 292426 (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut 1.6.2017, näytteet otettu

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI

TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI Tilaaja Enontekiön Vesihuolto Oy Ounastie 165 99400 Enontekiö Ahma ympäristö Oy PL 96 96101 Rovaniemi TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI Näytteenottopaikka Enontekiön Vesihuolto, verkosto, Hetta, Keskuskeittiö

Lisätiedot

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 213 Sisällys 1. Vedenlaatu... 2 1.1. Happipitoisuus ja hapen kyllästysaste... 3 1.2. Ravinteet ja klorofylli-a... 4 1.3. Alkaliniteetti ja ph...

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2015

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2015 TESTAUSSELOSTE 1 (4) Vehmaan kunta Vesilaitos Saarikontie 8 23200 VINKKILÄ Tilausnro 178531 (WVEHMAA/P1), saapunut 4.5.2015, näytteet otettu 4.5.2015 (11:00) Näytteenottaja: Terv.tark. Konsta Kulmala NÄYTTEET

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Ikaalisten Vesi Oy Poppelikatu 7 39500 IKAALINEN Tilausnro 287540 (0IKAAVES/verkosto), saapunut 18.4.2017, näytteet otettu 18.4.2017 Näytteenottaja: Terv.tark.Hanna Anttila NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Otalammella sijaitsevasta Tuohilammesta otettiin 20.7.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi 1 (4) Vihdin kunta / Vihdin Vesi Saarikko Santeri vesilaitoksen johtaja PL 13 03101 NUMMELA Tilausnro 103919 (1001/VIHTIVL), saapunut 7.9.2017, näytteet otettu 7.9.2017 (9,00-10,10) Näytteenottaja: Terv.tark.

Lisätiedot

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä Liite 1 Saimaa Immalanjärvi Vuoksi Mellonlahti Joutseno Venäjä Liite 2 1 5 4 3 2 Liite 3 puron patorakennelma Onnelan lehto Onnelan lehto Mellonlahden ranta Liite 4 1/7 MELLONLAHDEN TILAN KEHITYS VUOSINA

Lisätiedot

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU 22.8.2017 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU 17.7.2017 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Kyrönojasta ja Päivölänojasta otettiin

Lisätiedot

KOKKOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON JA BIOKAASULAITOKSEN LIETEPÄÄSTÖJEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU POHJAVESINÄYTTEET SYYS LOKAKUUSSA 2012

KOKKOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON JA BIOKAASULAITOKSEN LIETEPÄÄSTÖJEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU POHJAVESINÄYTTEET SYYS LOKAKUUSSA 2012 Tiia Sillanpää ja Eeva Kaarina Aaltonen / 26.11.2012 KOKKOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON JA BIOKAASULAITOKSEN LIETEPÄÄSTÖJEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU POHJAVESINÄYTTEET SYYS LOKAKUUSSA 2012 1. TAUSTA Kokkolan jätevedenpuhdistamolla

Lisätiedot

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaakkoisosassa sijaitsevalta Kärjenlamilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 15-16-5740 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 18.7.2016 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 5.8.2016 16-4011 #1 1 (4) Vesi-Mega Oy (posti) Laskutie 1 89400 HYRYNSALMI Tilausnro 206203 (10070/UKKOH VO), saapunut 31.5.2016, näytteet

Lisätiedot

Vihdin Komin vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 2016

Vihdin Komin vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 2016 28.10.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Komin vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Komista otettiin 20.7. ja 10.10.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio 1 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere PL 265 (Patamäenkatu 24) 33101 Tampere Puh. 03 2461111 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY

Lisätiedot

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 29.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Ojakkalassa sijaitsevasta Kaitlammesta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WNAANT/N1), saapunut , näytteet otettu (09:40) Näytteenottaja: VS

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WNAANT/N1), saapunut , näytteet otettu (09:40) Näytteenottaja: VS TESTAUSSELOSTE 1 (4) Raision kaupunki Tekninen keskus Ympäristönvalvontapalvelut PL 100 21201 RAISIO Tilausnro 156291 (WNAANT/N1), saapunut 4.6.2013, näytteet otettu 4.6.2013 (09:40) Näytteenottaja: VS

Lisätiedot

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 Lohjan Saukkolassa sijaitsevan pienen Valkialammen vesinäytteet otettiin 2.8.2016 kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 ja 2.8.2016.

Lisätiedot

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 3135/16 23.11.2016 IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Imatran Immalanjärven tarkkailu perustuu Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus

Lisätiedot

Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d)

Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d) Liite 1. Yhteenveto keskisuurista laitoksista. Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d) 10 100 100 400 400 1 000 Yhteensä Laitokset ja yksiköt 407 177 113 697 Talousveden käyttäjät 85 800

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Kymen Ympäristölaboratorio Oy. Patosillantie KUUSANKOSKI Puh.

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Kymen Ympäristölaboratorio Oy. Patosillantie KUUSANKOSKI Puh. 1 Kymen Ympäristö Oy Patosillantie 2 45700 KUUSANKOSKI Puh. 05 5443300 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit 30 C akkr NMKL 86:2013 Anaerobiset sulfiittia pelkistävät

Lisätiedot

LIITE 4. Pintavesitarkkailutuloksia

LIITE 4. Pintavesitarkkailutuloksia LIITE 4 Pintavesitarkkailutuloksia Tutkimustodistus Nro VEJV898/2011 4.7.2011 1(2) YMPÄRISTÖLABORATORIO Toivonen Yhtiöt Oy Ruskon jätteenkäsittelykeskuksen pintavesitarkkailu Näytteenottopäivä: 11.5.2011

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 1 (5) Keuruun kaupunki Keuruun Vesi Väliaho Seppo Kantolantie 6 42700 KEURUU Tilausnro 278531 (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut 14.12.2016, näytteet otettu 13.12.2016 Näytteenottaja: Jukka Kulmala/Mika Väle

Lisätiedot

KUIVASTENSUO Sijainti

KUIVASTENSUO Sijainti Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy KUIVASTENSUO 21 Sijainti Kiukoo-Veteläsuo, ja Pillisuo sijaitsevat Pielavedellä Lampaanjoen alueella (vesistöalue 14.746, peruskartta 3314 7-12). Vesistöalueen koko on

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WRAISIO/R2), saapunut , näytteet otettu (13:30) Näytteenottaja: SaKo

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WRAISIO/R2), saapunut , näytteet otettu (13:30) Näytteenottaja: SaKo TESTAUSSELOSTE 1 (4) Raision kaupunki Ympäristövirasto Nallinkatu 2 21200 RAISIO Tilausnro 157803 (WRAISIO/R2), saapunut 15.7.2013, näytteet otettu 15.7.2013 (13:30) Näytteenottaja: SaKo NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Laboratorio, Kuopio TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 15.9.2014 14-6583 #5 1 (4) Tervon kunta Vesilaitos Korhonen Jukka (email) Tervontie 4 72210 TERVO Tilausnro 179362

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie Oravi

KERTARAPORTTI Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie Oravi ORAVIN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 2.7.2017 (4484). Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi ORAVIN VESIOSUUSKUNNAN PANOSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU 2.7.2017 OLOSUHTEET

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 29.8.2016 Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tarja Peromaa ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 2009-2015 Sammatin Iso Ruokjärvestä otettiin uusimmat vesinäytteet 15.8.2016

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 4.11.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 4.11.2015 1 (5) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 242828 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 21.10.2015, näytteet otettu 21.10.2015 (09:20) Näytteenottaja: Terv.tark.

Lisätiedot

Í%R]'ÂÂÂVqEÎ. Päivämäärä Sivu 1 / 2

Í%R]'ÂÂÂVqEÎ. Päivämäärä Sivu 1 / 2 113-2016-00010172 Päivämäärä 14.9.2016 Sivu 1 / 2 Reisjärven Vesiosuuskunta Asiakasnro: KF0000653 Reisjärven Vesiosuuskunta Kirkkotie 6 A 1 85900 Reisjärvi Jakelu : Jorma Turunen (jorma.turunen@selanne.net),

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi Tilausnro (1001/VIHTIVL), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Tilaaja, JM

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi Tilausnro (1001/VIHTIVL), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Tilaaja, JM LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY Laboratorio TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi 12.12.2016 16-4749 #1 1 (4) Vihdin kunta / Vihdin Vesi PL 13 03101 NUMMELA Tilausnro 98290 (1001/VIHTIVL), saapunut 21.11.2016,

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 2.11.2015

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 2.11.2015 1 (3) Uudenkaupungin kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Pankkitie 1 23600 KALANTI Tilausnro 185289 (WTAIVA/Lähtevä), saapunut 13.10.2015, näytteet otettu 13.10.2015 Näytteenottaja: Kati Lorjo NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro

SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS Raportti nro 16-17-376 Varsinais-Suomen ELY-keskus on lähettänyt Pöytyän kunnalle 28.12.2016 päivätyn kehotuksen (Dnro

Lisätiedot