Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2014"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus 1Q 214

2 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 214 ensimmäisellä neljänneksellä Kannattavuus parani edelliseen neljännekseen verrattuna Taivekartongin toimitusmäärät kasvoivat Euroopassa sekä Euroopan ulkopuolella. Nopeinta kasvu oli Pohjois-Amerikassa Taivekartongin sopimushinnat nousivat Euroopassa. Ensikuitulainerin ja päällystämättömän hienopaperin hinnankorotukset julkistettiin Uusia taivekartonki- ja ensikuitulainerituotteita tuotiin markkinoille Lielahden kiinteistöomaisuus myytiin 26 miljoonalla eurolla. 19,7 miljoonaa euroa maksettiin UPM:lle välimiesoikeuden päätöksen mukaisesti Menestyksekäs uudelleenrahoitus toteutettiin sisältäen muun muassa 5-vuotisen 225 miljoonan euron bondin korolla 4. prosenttia 2

3 Liiketulos parani odotetusti 1Q 214:lla lähinnä toimitusmäärän nousun seurauksena Liikevaihto, milj. euroa Liiketulos, ilman kertaluonteisia eriä, milj. euroa Q12 2Q12 3Q12 4Q12 1Q13 2Q13 3Q13 4Q13 1Q Q12 2Q12 3Q12 4Q12 1Q13 2Q13 3Q13 4Q13 1Q14 4 Tulos ennen veroja, ilman kertaluonteisia eriä, milj. euroa Q12 2Q12 3Q12 4Q12 1Q13 2Q13 3Q13 4Q13 1Q14 1Q 214 nettorahoituskulut poikkeuksellisen korkeat uudelleenrahoitukseen liittyneiden noin 6 miljoonan euron kulujen takia 3

4 Cartonboardin liiketulos parani 1Q 214:lla selvästi edellisestä neljänneksestä Milj. euroa Liikevaihto Tulosta paransi lähinnä taivekartongin korkeampi toimitusmäärä 2 15 Taivekartongin sopimushinnat nousivat Euroopassa. Keskihinta oli ennallaan myyntijakauman muutosten seurauksena 1 5 Taivekartongin toimitusmäärän arvioidaan hieman nousevan 2Q 214:lla Tuotevarastoja on lisätty kasvun nopeuttamiseksi Euroopan ulkopuolella Milj. euroa 3 1Q13 2Q13 3Q13 4Q13 1Q14 EBIT, ilman kertaluonteisia eriä Uudet taivekartongit Carta Dedica kuppeihin ja lautasiin sekä Carta Allura luksuspakkaamiseen tuotiin markkinoille Q13 2Q13 3Q13 4Q13 1Q14 4

5 Linerboard and Paperin kannattavuus jatkui hyvällä tasolla1q 214:lla Ensikuitulainerin toimitusmäärä kasvoi edellisestä neljänneksestä ja hinnat olivat vakaat Milj. euroa Liikevaihto Paperien toimitusmäärät laskivat. Päällystämättömän hienopaperin hinta nousi hieman ja päällystetyn paperin hinta oli vakaa Markkinasellutoimitukset nousivat ja hinnat olivat vakaat Ensikuitulainerin, päällystetyn paperin sekä markkinasellun toimitusmäärän arvioidaan 2Q 214:lla olevan edellisen neljänneksen tasolla. Päällystämättömän hienopaperin toimitusten arvioidaan hieman nousevan on ilmoittanut ensikuitulainerin sekä päällystämättömän hienopaperin hinnankorotuksista Euroopasta huhtikuusta 214 alkaen 5 1Q13 2Q13 3Q13 4Q13 1Q14 EBIT, ilman kertaluonteisia eriä Milj. euroa Husumin integraatin laajalla vuosittaisella huoltoseisokilla on negatiivinen tulosvaikutus 2Q 214:lla 5 1Q13 2Q13 3Q13 4Q13 1Q14 5

6 Menestyksekäs ennenaikainen uudelleenrahoitus toteutettiin 1Q 214:lla Uusi vakuudeton rahoitussopimus: 225 mil. euron bondi 4 prosentin korolla (ylimerkittiin yli 1-kertaisesti) 15 mil. euron laina 1 milj. euron luottolimiitti Bruttovelka 721 milj. euroa, kassavarat ja korolliset saatavat 129 milj. euroa ja nettovelka 593 milj. euroa Nettovelkaantumisaste 69 %, omavaraisuusaste 41 % ja keskikorko laski 4,3 %:iin 1Q 214:n lopussa Lielahden kiinteistöomaisuus myytiin 26 miljoonalla eurolla. 19,7 miljoonaa euroa maksettiin UPM:lle välimiesoikeuden päätöksen mukaisesti Nettovelka, milj. euroa Q14 Keskikorko, % 6,7 4,3 1Q12 3Q12 1Q13 3Q13 1Q14 6

7 Lähiajan kannattavuusnäkymät in vuoden 214 toisen neljänneksen liiketuloksen, ilman kertaluonteisia eriä, arvioidaan Husumin tehdasintegraatin sekä osakkuusyhtiö Metsä Fibren Joutsenon ja Äänekosken sellutehtaiden vuosihuoltoseisokkien takia heikkenevän vuoden 214 ensimmäisestä neljänneksestä 7

8 Johdonmukainen strategia Kartonki on in ydinliiketoimintaa Keskitymme korkealaatuisiin pakkauskartonkeihin Pienempi, mutta terveempi paperiliiketoiminta Merkittävä saneeraus ja onnistuneet divestoinnit Vahva kuituosaaminen ja korkea kuituomavaraisuus in rooli Metsä Fibren suunnitellussa uudessa Äänekosken biotuotetehtaassa selkiintyy viimeistään alkuvuonna 215 Määrätietoinen tehokkuuden parantaminen kohti Supertuottavuutta 8

9 Uusia innovatiivisia ja keveitä kartonkeja tuotiin markkinoille 1Q 214:lla valikoiman laajentamiseksi ja kasvun nopeuttamiseksi Carta Dedica Kevyt kartonki tarjoilupakkauksiin ja kerta-astioihin Carta Allura Luksuspakkauskartonki Modo Northern Light Coated Korkealaatuinen laineri aaltopahvi- ja mikroaaltopakkauksiin 9

10 Panostukset myynnin kasvattamiseksi Pohjois-Amerikassa ovat alkaneet tuottaa tulosta Taivekartonkitoimitukset Pohjois-Amerikkaan, 1, tonnia % in jopa yli 3 % muita kartonkeja kevyemmät taivekartongit ovat osoittaneet kilpailukykynsä 8 4 Kemin päällystetty ensikuitulaineri on selvä markkina- ja laatujohtaja Pohjois-Amerikassa 1Q13 2Q13 3Q13 4Q13 1Q14 Ensikuitulaineritoimitukset Pohjois- Amerikkaan, 1, tonnia Merkittävä päänavaus Carta Dedica- kartongilla kuppi- ja lautasloppukäytössä % Vuonna 214 in tavoitteena on kasvattaa kartonkimyyntiä 9 Pohjois-Amerikassa yli 3 % vuoden tonniin verrattuna

11 Taivekartongin lisäksi kehittää menestyksekkäästi myös ensikuitulaineriliiketoimintaansa Kemin tuotanto keskittyy lähes täysin korkeamman myyntikatteen päällystettyihin lajeihin vuoden 214 loppuun mennessä. Päällystämättömät lajit tehdään pääosin Husumissa Kemin vuotuinen tuotantokapasiteetti nostetaan 375 tonnista 4 tonniin Husumin lainerituotanto on kasvanut odotetusti ja tavoite vuonna 214 on myydä yli 1 tonnia Tavoite tulevien vuosien aikana on hyödyntää Husumin koko lähes 3 vuositonnin lainerituotantopotentiaali Tietyt muut lainerituottajat ovat myös ilmoittaneet kapasiteetin lisäämisestä. Korkealaatuisen lainerin markkinatasapainon arvioidaan kuitenkin jatkuvan hyvänä 11

12 Liitteet

13 Taivekartongin markkinahinta Euroopassa 24 1Q 214 / tonni Lähde: Pöyry Management Consulting

14 Paperin ja sellun markkinahinta Euroopassa Q 214 / tonni EUR/USD 1,7 1,6 1,5 1,4 1,3 1,2 1,1 1, ,8 Päällystetty aikakauslehtipaperi (6g) Havusellu (NBSK) Päällystämätön hienopaperi (B-copy, 8 g) Päällystetty hienopaperi (1 g) EUR/USD Lähde: Foex, Reuters 14

15 Taseen tunnusluvut % Omavaraisuusaste % Nettovelkaantumisaste ,3 32,4 38,7 4,7 41, Q13 2Q13 3Q13 4Q13 1Q14 1Q13 2Q13 3Q13 4Q13 1Q14 15

16 Liiketoiminta-alueiden liikevaihto ja -tulos vertailu edelliseen neljännekseen Liikevaihto, milj. euroa Liiketulos, ilman kertaluonteisia eriä, milj. euroa Cartonboard Linerboard and Paper Cartonboard Linerboard and Paper 4Q 213 1Q

17 Liiketoiminta-alueiden liikevaihto ja -tulos vertailu edelliseen vuoteen Liikevaihto, milj. euroa Liiketulos, ilman kertaluonteisia eriä, milj. euroa Cartonboard Linerboard and Paper Cartonboard Linerboard and Paper 1Q 213 1Q

18 Omistusrakenne Osakkeet Äänet 18 * Sisältää hallintarekisteröidyt Lähde: Euroland

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2014

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2014 Osavuosikatsaus 2Q 214 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 214 toisella neljänneksellä Kartongin toimitusmäärän kasvu jatkui. Taivekartongin myynnin kasvattaminen Pohjois-Amerikan markkinoilla eteni suunnitellusti

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2013

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2013 Osavuosikatsaus 2Q 213 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 213 toisella neljänneksellä Taivekartonkitoimitusten kasvu jatkui Valkopintaisen kraftlainerin markkinatilanne jatkui erittäin vahvana ja hintoja

Lisätiedot

Metsä Board Vuositulos 2013

Metsä Board Vuositulos 2013 Vuositulos 213 1 Merkittävimmät tapahtumat vuonna 213 Kannattavuus parani edellisestä vuodesta Taivekartonki- ja kraftlaineritoimitukset nousivat selvästi ja taivekartongin hintoja korotettiin loppuvuonna

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2013

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2013 Osavuosikatsaus 1Q 213 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä Taivekartongin markkinatilanne parani edelliseen vuosineljännekseen verrattuna in laajennettujen taivekartonkikoneiden

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 3Q 2014

Metsä Board Osavuosikatsaus 3Q 2014 Osavuosikatsaus 3Q 214 Olennaisinta vuoden 214 kolmannella neljänneksellä Kannattavuus parani edellisestä neljänneksestä Kartonkitoimitusten kasvu jatkui ja hintatasot olivat vakaat Paperien toimitusmäärät

Lisätiedot

Metsä Board Vuositulos 2012

Metsä Board Vuositulos 2012 Vuositulos 212 1 Merkittävimmät tapahtumat vuonna 212 (1/3) Kartongin markkinatilanne normalisoitui ensimmäisellä neljänneksellä Siirtymä keräyskuitupohjaisista kuluttajapakkauksista ensikuitupohjaisiin

Lisätiedot

Metsä Board. Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu. Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014. Metsä Board

Metsä Board. Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu. Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014. Metsä Board Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014 lyhyesti Liikevaihto noin 2 miljardia euroa vuodessa. Henkilöstömäärä noin 3 200 Euroopan suurin taivekartongissa.

Lisätiedot

Metsä Board Vuositulos 2014

Metsä Board Vuositulos 2014 Vuositulos 214 Olennaisinta vuonna 214 Kannattavuus parani edellisestä vuodesta Kassavirta oli vahva ja nettovelka laski selvästi 427 miljoonaan euroon Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat selvästi ja hintatasot

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2012

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2012 Osavuosikatsaus 1Q 212 3.5.212 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 212 ensimmäisellä neljänneksellä Paperboard -liiketoiminta-alueen kannattavuus parani selvästi Alizayn tehdas suljettiin ja Gohrsmühlen tehtaan

Lisätiedot

Metsä Board Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja

Metsä Board Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja 1 (ex M-real) lyhyesti Liikevaihto noin 2,1 miljardia euroa, henkilöstömäärä noin 3 300 Johtava eurooppalainen ensikuitukartongin,

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2015

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2015 Osavuosikatsaus 1Q 215 Olennaisinta vuoden 215 ensimmäisellä neljänneksellä Kannattavuus parani edellisestä neljänneksestä Kartonkien toimitusmäärä nousi ja hinnat olivat vakaat Nettovelka laski 319 miljoonaan

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Mikko Helander Yhtiökokous 2014 Metsä Board Sisältö 1. Metsä Board tänään 2. Vuosi 2013 3. Kannattava kasvu 4. Painopistealueet vuonna 2014 2 Metsä Board tänään Metsä Board Metsä

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2015

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2015 Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 215 Olennaisinta vuoden 215 toisella neljänneksellä Kannattavuus parani edellisestä neljänneksestä Kartongin toimitusmäärän kasvu jatkui Hintatasot olivat ennallaan Rakennemuutoksen

Lisätiedot

Metsä Board. Euroopan johtava kuluttajapakkauskartonkiyhtiö

Metsä Board. Euroopan johtava kuluttajapakkauskartonkiyhtiö Euroopan johtava kuluttajapakkauskartonkiyhtiö Matti Mörsky 14.11.2012 1 pähkinänkuoressa Liikevaihto noin 2,3 miljardia euroa vuodessa Liikevaihto 3Q/2012 Johtava eurooppalainen kuluttajapakkauskartonkiyhtiö

Lisätiedot

M-real Vuositulos 2011

M-real Vuositulos 2011 M-real Vuositulos 211 9.2.212 M-real M-real Metsä Group Merkittävintä vuonna 211 Kartonkituotannon kannattavuus jatkui hyvänä yleistalouden heikentymisestä huolimatta Paperi- ja sellutuotannon kannattavuus

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Mikko Helander Varsinainen yhtiökokous 26.3.2013 1 Sisältö 1. Johdonmukainen strategia 2. Merkittävimmät tapahtumat ja tuloskehitys vuonna 2012 3. Kartonkiliiketoiminnan kannattava

Lisätiedot

M-real Osavuosikatsaus 2Q 2010

M-real Osavuosikatsaus 2Q 2010 M-real Osavuosikatsaus 2Q 21 1 Merkittävintä toisella neljänneksellä 21 Hyvä kannattavuuskehitys jatkui M-realin markkinajohtajuus taivekartongissa vahvistui Euroopassa edelleen Kysyntä jatkui vahvana

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

M-real Osavuosikatsaus 3Q 2010

M-real Osavuosikatsaus 3Q 2010 1 M-real Osavuosikatsaus 3Q 21 Merkittävintä kolmannella neljänneksellä 21 Hyvä kannattavuuskehitys jatkui Vahva kysyntä kaikissa päälajeissa M-real jatkoi hintojen korottamista Simpeleen ja Kemin investoinneista

Lisätiedot

Metsä Board. Osavuosikatsaus 1 3/2017 Esitysmateriaali

Metsä Board. Osavuosikatsaus 1 3/2017 Esitysmateriaali Metsä Board Osavuosikatsaus 1 3/217 Esitysmateriaali Q1 217 lyhyesti Korkealaatuisten kartonkien kysyntä jatkui hyvänä Markkinahinnat olivat vakaat tai nousivat Metsä Boardin kartonkien ja markkinasellun

Lisätiedot

Metsä Group Osavuosikatsaus 1 9/2013 Kari Jordan Pääjohtaja

Metsä Group Osavuosikatsaus 1 9/2013 Kari Jordan Pääjohtaja Osavuosikatsaus 1 9/2013 Kari Jordan Pääjohtaja 1 Kolmas neljännes odotusten mukainen liiketoiminnan määrätietoista kehittämistä jatkettiin Tammi syyskuun liiketulos* oli 256 miljoonaa euroa (185 milj.

Lisätiedot

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström sijoittajasuhdejohtaja. Arvopaperin aamuseminaari 17.2.

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström sijoittajasuhdejohtaja. Arvopaperin aamuseminaari 17.2. Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström sijoittajasuhdejohtaja aamuseminaari 17.2.216 Kartonki on Metsä Boardin ydinliiketoimintaa Metsä Board lyhyesti Euroopan

Lisätiedot

M-real. Osavuosikatsaus 1-3Q 2008

M-real. Osavuosikatsaus 1-3Q 2008 M-real Osavuosikatsaus 1-3Q 28 Päivitetty raportointirakenne Raportointirakennetta on muutettu syyskuussa 28 julkistetun Graphic Papers-kaupan seurauksena Kauppaan kuuluvat yksiköt on raportoitu lopetetuissa

Lisätiedot

M-real. Tilinpäätös 2010

M-real. Tilinpäätös 2010 M-real Tilinpäätös 21 1 Merkittävintä vuonna 21 Kannattavuuden merkittävä parantuminen Vahva kysyntä kaikissa päälajeissa Tuotanto- ja toimitusmääräennätykset kaikilla kartonkitehtailla M-real korotti

Lisätiedot

M-real. Osavuosikatsaus 1-2Q 2008

M-real. Osavuosikatsaus 1-2Q 2008 M-real Osavuosikatsaus 1-2Q 28 Merkittävintä toisella neljänneksellä Tulosparannus- ja liiketoimintakonseptien yksinkertaistamisohjelman tavoite nostettiin 1 miljoonasta eurosta 15 miljoonaan euroon M-real

Lisätiedot

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016 Metsä Board Tulos loka joulukuu ja Olennaista vuoden 216 viimeisellä neljänneksellä 2 Liikevaihto laski hiukan, ja vertailukelpoinen liiketulos pysyi jokseenkin samalla tasolla kuin kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström Sijoittajasuhdejohtaja. Pohjois-Savon Osakesäästäjät 16.5.

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström Sijoittajasuhdejohtaja. Pohjois-Savon Osakesäästäjät 16.5. Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström Sijoittajasuhdejohtaja Osakesäästäjät 16.5.2016 Metsä Board on Euroopan suurin taivekartongin tuottaja ja maailman suurin

Lisätiedot

M-realin muutos menestyväksi kartonkiyhtiöksi

M-realin muutos menestyväksi kartonkiyhtiöksi M-realin muutos menestyväksi kartonkiyhtiöksi Mikko Helander 23.11.2011 1 Sisältö 1. M-realin strateginen suunta 2. M-realin merkittävä tulosparannuspotentiaali 2 3 M-realin strateginen suunta Strategia

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus Q3/2015

Metsä Board Osavuosikatsaus Q3/2015 Metsä Board Osavuosikatsaus Vakaa tuloskehitys vuoden kolmannella neljänneksellä Kannattavuus parantui edellisestä neljänneksestä Kartonkien toimitusmäärät nousivat ja hintataso pysyi vakaana Päällystetyn

Lisätiedot

Metsä Group Tilinpäätös 2013 Kari Jordan Pääjohtaja

Metsä Group Tilinpäätös 2013 Kari Jordan Pääjohtaja Tilinpäätös 2013 Kari Jordan Pääjohtaja 1 Vuosi 2013: liiketulos parani selvästi edellisvuodesta Konsernin koko vuoden liiketulos* oli 342 miljoonaa euroa (256 milj. euroa) Viimeisen neljänneksen liiketulos*

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Mikko Helander Varsinainen yhtiökokous 28.3.2012 28.3.2012 M-real Metsä Group Sisältö 1. Johdonmukainen strategia 2. Tuloskehitys 3. Kartonkiliiketoiminnan jatkotoimenpiteet 4.

Lisätiedot

Metsä Board. Puolivuosikatsaus 1 6/2017 Esitysmateriaali

Metsä Board. Puolivuosikatsaus 1 6/2017 Esitysmateriaali Metsä Board Puolivuosikatsaus 1 6/217 Esitysmateriaali Q2 217 lyhyesti Korkealaatuisten kartonkien kysyntä jatkui hyvänä Markkinahinnat olivat vakaat tai nousivat Metsä Boardin kartonkitoimitukset kasvoivat

Lisätiedot

Metsä Board. Sijoittajasuhdejohtaja Katri Sundström. Pörssisäätiön pörssiaamu, Tampere

Metsä Board. Sijoittajasuhdejohtaja Katri Sundström. Pörssisäätiön pörssiaamu, Tampere Metsä Board Sijoittajasuhdejohtaja Katri Sundström Pörssisäätiön pörssiaamu, Tampere 4.4.217 Käänne paperiyhtiöstä kartonkiyhtiöksi on saatu päätökseen Liiketoiminnan jakauma 25 Liiketoiminnan jakauma

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus Q1/2016

Metsä Board Osavuosikatsaus Q1/2016 Metsä Board Osavuosikatsaus Q1/216 Olennaista vuoden 216 ensimmäisellä neljänneksellä Vakaa markkinatilanne Metsä Boardin kartonkien toimitukset ennätyksellisen korkealla tasolla Liiketulos edellisen vuosineljänneksen

Lisätiedot

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström Sijoittajasuhdejohtaja Pörssi-ilta, Turku 16.11.2016 METSÄ GROUP Liikevaihto EUR 5.0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO

Lisätiedot

Metsä Board Oyj. Osavuosikatsaus 1 3/2018 Esitysmateriaali

Metsä Board Oyj. Osavuosikatsaus 1 3/2018 Esitysmateriaali Metsä Board Oyj Osavuosikatsaus 1 3/2018 Esitysmateriaali 3.5.2018 Q1 2018: Paras neljännes vuosiin Q1 2018 vs. Q4 2017 Kartonkien hintojen nousu kompensoi täysimääräisesti valuuttakurssien aiheuttaman

Lisätiedot

Metsä Board. Rakennemuutoksen loppuunsaattaminen. Toimitusjohtaja Mika Joukio 10.12.2014. Metsä Board

Metsä Board. Rakennemuutoksen loppuunsaattaminen. Toimitusjohtaja Mika Joukio 10.12.2014. Metsä Board Metsä Board Rakennemuutoksen loppuunsaattaminen Toimitusjohtaja Mika Joukio 10.12.2014 Metsä Board Metsä Board kasvattaa kartonkiliiketoimintaansa, suunnittelee irtautuvansa kokonaan paperituotannosta

Lisätiedot

M-real. Osavuosikatsaus 1Q 2009

M-real. Osavuosikatsaus 1Q 2009 M-real Osavuosikatsaus 1Q 29 Merkittävintä ensimmäisellä vuosineljänneksellä Kysyntä odotuksia heikompi maailmantalouden laman takia Paperin ja kartongin hinnat vakaina tuotannonrajoitusten ansiosta mutta

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Hannu Anttila Toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 13. maaliskuuta 2006 M-real on yksi Euroopan johtavista paperin ja kartongin valmistajista. Tarjoamme ratkaisuja kuluttajapakkauksiin

Lisätiedot

Metsä Board. Osavuosikatsaus 1 9/2017 Esitysmateriaali

Metsä Board. Osavuosikatsaus 1 9/2017 Esitysmateriaali Metsä Board Osavuosikatsaus 1 9/217 Esitysmateriaali Tammi syyskuu 217: Liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Milj. euroa Liikevaihto Milj. euroa 5 4 3 2 1 436 423 44 422 445 474 479 Q1 16 Q2 16 Q3 16

Lisätiedot

Metsä Group Osavuosikatsaus Q2/2015

Metsä Group Osavuosikatsaus Q2/2015 Metsä Group Osavuosikatsaus Q2/2015 Kari Jordan Pääjohtaja 6.8.2015 Metsä Group Q2 Myönteinen tuloskehitys jatkui Liikevaihto 2 585 milj. euroa (2 519 milj. euroa) Liiketulos* 266 milj. euroa (197 milj.

Lisätiedot

Metsä Group Vuositulos 2015

Metsä Group Vuositulos 2015 Metsä Group Vuositulos 2015 Kari Jordan Pääjohtaja 3.2.2016 Metsä Group Vuositulos 2015 Vahva tuloksentekovuosi Liikevaihto 5 016 milj. euroa (4 970 milj. euroa) Liiketulos* 537 milj. euroa (418 milj.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 215 Mika Joukio Metsä Board Sisältö 1. Metsä Board lyhyesti 2. Rakennemuutoksen loppuunsaattaminen 3. 214 tulokset ja tulevaisuuden näkymät 4. Yhteenveto

Lisätiedot

Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2015

Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2015 Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2015 Kari Jordan Pääjohtaja 5.11.2015 Metsä Group Q3 Vahva tuloksenteko jatkuu Liikevaihto 3 811 milj. euroa (3 723 milj. euroa) Liiketulos* 415 milj. euroa (301 milj. euroa)

Lisätiedot

Markkinatrendit tukevat Metsä Boardin kasvua

Markkinatrendit tukevat Metsä Boardin kasvua Markkinatrendit tukevat Metsä Boardin kasvua Katri Sundström Sijoittajasuhdejohtaja Pörssisäätiön Pörssi-ilta, Oulu 9.11.2017 Sisältö Metsä Board lyhyesti Markkinat ja kasvu Tammi-syyskuun 2017 tuloskehitys

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016

Metsä Board Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 Metsä Board Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 216 Olennaista vuoden 216 kolmannella neljänneksellä Hyvä markkinatilanne ensikuitukartongeissa Metsä Boardin toimitus- ja tuotantomäärät kasvoivat Hienopaperin

Lisätiedot

Metsä Group Osavuosikatsaus Q1/2017

Metsä Group Osavuosikatsaus Q1/2017 Metsä Group Osavuosikatsaus Q1/2017 Kari Jordan Pääjohtaja 4.5.2017 Metsä Group Q1 Liiketoiminta kehittyi odotetusti Liikevaihto 1 216 milj. euroa (Q1/2016: 1 156 milj. euroa) Liiketulos* 128 milj. euroa

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. huhtikuuta 2011

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. huhtikuuta 2011 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 211 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. huhtikuuta 211 Q1 211 marginaalit paranivat kustannuspaineista huolimatta Liikevaihto EUR 2 356 milj. +16 % EBITDA marginaali 16,1 % +2 %-yks.

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. lokakuuta 2010

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. lokakuuta 2010 UPM OSAVUOSIKATSAUS 20 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. lokakuuta 20 20 lyhyesti Paras EBITDA kolmeen vuoteen; 384 miljoonaa euroa, 16,6 %:a liikevaihdosta liikevaihto kasvoi 21 % toimitusmäärät kasvoivat

Lisätiedot

Metsä Board Oyj. Tulos 2017 Esitysmateriaali

Metsä Board Oyj. Tulos 2017 Esitysmateriaali Metsä Board Oyj Tulos 2017 Esitysmateriaali 8.2.2018 Q4 2017 lyhyesti (vs. Q3 2017) Kartonkien toimitusmäärät jäivät alhaisemmiksi kausiluonteisuudesta johtuen Taivekartongin ja valkoisen kraftlainerin

Lisätiedot

Metsä Board Yhtiökokous Toimitusjohtaja Mika Joukio

Metsä Board Yhtiökokous Toimitusjohtaja Mika Joukio Metsä Board Yhtiökokous 217 Toimitusjohtaja Mika Joukio 23.3.217 Käänne paperiyhtiöstä kartonkiyhtiöksi on saatu päätökseen Liiketoiminnan jakauma 25 Liiketoiminnan jakauma 216 27 % 16 % 7 % Kartonkiliiketoiminta

Lisätiedot

Metsä Board Puolivuosikatsaus 1-6/2016

Metsä Board Puolivuosikatsaus 1-6/2016 Metsä Board Puolivuosikatsaus 1-6/216 Taloudellinen kehitys vuoden 216 toisella neljänneksellä Vakaa markkinatilanne Kartonkien tuotanto- ja toimitusvolyymit kasvoivat Kannattavuus samalla tasolla ensimmäiseen

Lisätiedot

Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2016

Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2016 Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2016 Kari Jordan Pääjohtaja 2.11.2016 Metsä Group Q3 Liiketoiminta kehittyi odotetusti Liikevaihto 3 483 milj. euroa (1 9/2015: 3 811 milj. euroa) Vertailukelpoinen liiketulos

Lisätiedot

M-real. Vuositulos 2008

M-real. Vuositulos 2008 M-real Vuositulos 28 Merkittävintä vuonna 28 Onnistuneet kartongin ja päällystettyjen papereiden hinnankorotukset Menestyksekkäiden sisäisten tulosparannustoimien ansiosta suurin osa ankarasta kustannusinflaatiosta

Lisätiedot

Metsä Group Puolivuosikatsaus 2016

Metsä Group Puolivuosikatsaus 2016 Metsä Group Puolivuosikatsaus 2016 Kari Jordan Pääjohtaja 4.8.2016 Metsä Group Q2 Liiketoiminta kehittyi odotetusti Liikevaihto 2 339 milj. euroa (1 6/2015: 2 585 milj. euroa) Liiketulos* 229 milj. euroa

Lisätiedot

M-real Oyj Toimitusjohtajan katsaus. Mikko Helander Toimitusjohtaja

M-real Oyj Toimitusjohtajan katsaus. Mikko Helander Toimitusjohtaja M-real Oyj Toimitusjohtajan katsaus Mikko Helander Toimitusjohtaja Sisältö 1. M-real tänään 2. Onnistunut rakennemuutos 3. Vuoden 2009 tulos ja lähiajan näkymät 4. Uusi M-real painopiste kartongeissa 5.

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.2014

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.2014 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 214 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.214 Kannattavuuden parannusohjelman eteneminen näkyy vahvassa Q1 214 tuloksessa Q1 14 EBITDA oli 3 miljoonaa euroa (Q1 : 284 milj. euroa) Kannattavuuden

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2012. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26. huhtikuuta 2012

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2012. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26. huhtikuuta 2012 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 212 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26. huhtikuuta 212 Q1 212 lyhyesti Kannattavuus parani vuoden 212 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden 211 toisesta puoliskosta Markkinaolosuhteet

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 3. elokuuta 2010

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 3. elokuuta 2010 UPM OSAVUOSIKATSAUS 21 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 3. elokuuta 21 21 lyhyesti Liikevoitto elpyi vahvasti taantumaa edeltäneille tasoille liikevaihto kasvoi 2 % viime vuodesta kysyntä ja toimitusmäärät

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Mikko Helander toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 13. maaliskuuta 2007 Esityksen sisältö 1. Liiketoimintaympäristö 2. Strateginen tarkastelu ja tulosparannustoimet 3. Vuoden

Lisätiedot

M-real. Toimitusjohtajan katsaus. Mikko Helander toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 13. maaliskuuta 2008

M-real. Toimitusjohtajan katsaus. Mikko Helander toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 13. maaliskuuta 2008 M-real Toimitusjohtajan katsaus Mikko Helander toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 13. maaliskuuta 28 Esityksen sisältö 1. Liiketoimintaympäristö 2. Vuoden 27 tulos ja siihen vaikuttaneet tekijät 3.

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. huhtikuuta 2010

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. huhtikuuta 2010 UPM OSAVUOSIKATSAUS 2010 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. huhtikuuta 2010 2010 lyhyesti Liikevaihto kasvoi 10 % viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta kysyntä on elpymässä - toimitukset kasvoivat kaikissa

Lisätiedot

Metsä Group. Tilinpäätös 2014 Kari Jordan Pääjohtaja

Metsä Group. Tilinpäätös 2014 Kari Jordan Pääjohtaja Tilinpäätös 2014 Kari Jordan Pääjohtaja 1 Vuoden 2014 liiketulos parani selvästi Vuoden 2014 liiketulos* oli 418 miljoonaa euroa (343 milj. euroa) Viimeisen neljänneksen liiketulos* oli 117 miljoonaa euroa

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 26. lokakuuta 2011

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 26. lokakuuta 2011 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 211 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 26. lokakuuta 211 Q3 211 pääkohdat Myllykoski-kauppa saatiin päätökseen integraatio edistyy hyvin Huomattavista uudelleenjärjestelysuunnitelmista

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 2011 MYLLYKOSKI-YRITYSKAUPPA. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 3. elokuuta 2011

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 2011 MYLLYKOSKI-YRITYSKAUPPA. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 3. elokuuta 2011 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 211 MYLLYKOSKI-YRITYSKAUPPA Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 3. elokuuta 211 Q2 211 lyhyesti Q2 211 oli vakaa vuosineljännes haasteellisesta kustannusympäristöstä huolimatta Rahavirta

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 2012. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 25.10.2012

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 2012. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 25.10.2012 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 212 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 25.1.212 Q3 212 lyhyesti Rahavirta jatkui vahvana 319 (Q3 211: 285) milj. euroa Q3:lla Nettovelka laski 245 milj. euroa Q3:lla Liikevoitto ilman

Lisätiedot

Metsä Group Tilinpäätös 2018

Metsä Group Tilinpäätös 2018 Metsä Group Tilinpäätös 218 Ilkka Hämälä Pääjohtaja 7.2.219 Metsä Groupilta erinomainen taloudellinen tulos Liikevaihto 5 79 milj. euroa (217: 5 4 milj. euroa) Liiketulos* 849 milj. euroa (566 milj. euroa)

Lisätiedot

M-real. Tilannekatsaus. Juha Laine. Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Sijoitus-Invest 2008

M-real. Tilannekatsaus. Juha Laine. Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Sijoitus-Invest 2008 M-real Tilannekatsaus Juha Laine Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja 12.-13.11.2008 Sijoitus-Invest 2008 Esityksen sisältö 1. Yleistä 2. Liiketoimintaympäristö 3. M-realin strateginen tarkastelu 4. Tuloskehitys,

Lisätiedot

M-real. Uudet kannattavuuden parannustoimet 13.11.2007

M-real. Uudet kannattavuuden parannustoimet 13.11.2007 M-real Uudet kannattavuuden parannustoimet 13.11.2007 M-realin strateginen tarkastelu jatkuu Vaihe 1: Laaja saneerausohjelma käynnistettiin lokakuussa 2006 Vaihe 2: Saneerausohjelma laajennettiin kattamaan

Lisätiedot

Metsä Group Tilinpäätös 2016

Metsä Group Tilinpäätös 2016 Metsä Group Tilinpäätös 2016 Kari Jordan Pääjohtaja 2.2.2017 Metsä Group Vuositulos 2016 Tuloksentekokykymme jatkui hyvänä Liikevaihto 4 658 milj. euroa (5 016 milj. euroa vuonna 2015) Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2017

Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2017 Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2017 Kari Jordan Pääjohtaja Metsä Group Q3 Metsä Groupin hyvä tuloskehitys jatkui Liikevaihto 3 712 milj. euroa (1 9/2016: 3 483 milj. euroa) Liiketulos* 381 milj. euroa

Lisätiedot

Metsä Board. Puolivuosikatsaus Tammi kesäkuu 2018 Esitysmateriaali. Elokuu 2018

Metsä Board. Puolivuosikatsaus Tammi kesäkuu 2018 Esitysmateriaali. Elokuu 2018 Metsä Board Puolivuosikatsaus Tammi kesäkuu 2018 Esitysmateriaali Elokuu 2018 Q2 2018 lyhyesti Kartonkien kokonaistoimitusmäärät olivat ennätyskorkeat 489 000 tonnia Kartonkien markkinahinnat olivat vakaat

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Tulostiedote Esitys Suominen Yhtymä Oyj

Suominen Yhtymä Oyj. Tulostiedote Esitys Suominen Yhtymä Oyj Tulostiedote 1.1. 31.12.2010 Esitys 11.2. 1 Suominen yhteensä Takana vaikea vuosi Milj. Q4/2010 Q4/2009 2010 2009 Liikevaihto 45,3 44,9 173,4 179,4 Liikevoitto -8,7 87 06 0,6-10,8 67 6,7 Katsauskauden

Lisätiedot

Metsä Group Puolivuosikatsaus 2017

Metsä Group Puolivuosikatsaus 2017 Metsä Group Puolivuosikatsaus 2017 Kari Jordan Pääjohtaja 3.8.2017 Metsä Group Q2 Metsä Groupin kannattavuus parani Liikevaihto 2 451 milj. euroa (1 6/2016: 2 339 milj. euroa) Liiketulos* 247 milj. euroa

Lisätiedot

Metsä Board osavuosikatsaus klo 12 Sivu 1/29 METSÄ BOARD OYJ OSAVUOSIKATSAUS Q2 2014

Metsä Board osavuosikatsaus klo 12 Sivu 1/29 METSÄ BOARD OYJ OSAVUOSIKATSAUS Q2 2014 Sivu 1/29 METSÄ BOARD OYJ OSAVUOSIKATSAUS Q2 2014 :00 Sivu 2/29 METSÄ BOARD OYJ:N VUODEN 2014 ENSIMMÄISEN PUOLISKON LIIKETULOS ILMAN KERTALUONTEISIA ERIÄ 64,4 MILJOONAA EU- ROA TULOS VUODEN 2014 ENSIMMÄISELTÄ

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 214 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 5.8.214 Tuloksellinen kannattavuusohjelma mahdollisti vahvan Q2 214 tuloksen Q2 214 vs. Q2 213: Liikevaihto 2 441 milj. euroa -3 % EBITDA 298 milj.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Mikko Helander Toimitusjohtaja

Toimitusjohtajan katsaus. Mikko Helander Toimitusjohtaja Toimitusjohtajan katsaus Mikko Helander Toimitusjohtaja Sisältö 1. Johdonmukainen strategia 2. Tuloskehitys 3. Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi 4. Kartonkiliiketoiminnan kasvattaminen 5. Yhteenveto

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 21 26.1.21 Toimitusjohtaja Jan Lång Talousjohtaja Seppo Parvi 1 Heinä-syyskuu 21 lyhyesti Liikevaihdon kasvu yli 2 % Vahva liiketoiminnan rahavirta Shandong Puri

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 212 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Metsä Board osavuosikatsaus klo 12 Sivu 1 / 30 METSÄ BOARD OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1Q 2014

Metsä Board osavuosikatsaus klo 12 Sivu 1 / 30 METSÄ BOARD OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1Q 2014 Sivu 1 / 30 METSÄ BOARD OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1Q 2014 :00 Sivu 2/30 METSÄ BOARD OYJ:N TAMMI MAALISKUUN LIIKETULOS ILMAN KERTALUONTEISIA ERIÄ 36,1 MILJOONAA EUROA TULOS VUODEN 2014 ENSIMMÄISELTÄ NELJÄNNEKSELTÄ

Lisätiedot

Metsä Board osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 5.11.2014 klo 12 Sivu 1/29 METSÄ BOARD OYJ OSAVUOSIKATSAUS Q3 2014

Metsä Board osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 5.11.2014 klo 12 Sivu 1/29 METSÄ BOARD OYJ OSAVUOSIKATSAUS Q3 2014 Sivu 1/29 METSÄ BOARD OYJ OSAVUOSIKATSAUS Q3 2014 :00 Sivu 2/29 METSÄ BOARD OYJ:N VUODEN 2014 TAMMI SYYSKUUN LIIKETU- LOS ILMAN KERTALUONTEISIA ERIÄ 100 MILJOONAA EUROA TULOS TAMMI SYYSKUULTA 2014 Liikevaihto

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Metsä Board Varsinainen yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus Mika Joukio, toimitusjohtaja Sisältö 1. Metsä Board lyhyesti 2. Strategia 3. Markkinat 4. Taloudellinen katsaus vuoteen 2015 5. Yhteenveto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/2006

Osavuosikatsaus II/2006 Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

UPM TILINPÄÄTÖS 2010. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 2. helmikuuta 2011

UPM TILINPÄÄTÖS 2010. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 2. helmikuuta 2011 UPM TILINPÄÄTÖS 2 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 2. helmikuuta 211 Vuosi 2 lyhyesti Vahva liikevaihdon kasvu kaikissa liiketoiminnoissa - 2 liikevaihto kasvoi 16 % toimitusmäärien noustessa - neljännen

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen Yhtymä Oyj

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen Yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.211 Esitys 18.7.211 18.7.211 1 Suomisen H1 lyhyesti Liikevaihto +4%, raaka-ainehinnat ainehinnat tasoittuivat, positiivinen kassavirta Milj. Q2/211 Q2/21 Q1-Q2/211 Q1-Q2/21 21

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2016. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26.4.2016

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2016. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26.4.2016 UPM OSAVUOSIKATSAUS 216 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26.4.216 13 Q213 13 Q413 14 Q214 14 Q414 Q2 Q4 16 216 tulos parani kasvuhankkeiden ja kustannustehokkuustoimenpiteiden ansiosta EBITDA nousi 24 % +

Lisätiedot

SISÄLLYS +10 % 2 milj. tonnia

SISÄLLYS +10 % 2 milj. tonnia METSÄ BOARD VUOSIKERTOMUS 2014 RAKENNEMUUTOKSEN LOPPUUNSAATTAMINEN KARTONKIYHTIÖKSI Metsä Boardin kartongin tuotantokapasiteetti kasvaa yli 2 miljoonaan tonniin vuodessa. 2 milj. tonnia +10 % Metsä Boardin

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 28 25.4.28 Toimitusjohtaja Risto Anttonen Tammi-maaliskuu 28 lyhyesti Toimintaympäristö pysyi haastavana Liikevaihto kasvoi viime aikojen kasvuinvestointien

Lisätiedot

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.7.219 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö Talouden näkymät muuttuivat epävarmemmiksi, muutamilta asiakkailta arvioita markkinoiden heikkenemisestä ja hintojen alenemisesta

Lisätiedot

Sisältö. 1. Katsaus vuoteen 2015 2. Kohokohtia 3. Näkymät vuodelle 2016 4. Katsaus vuoden 2015 tulokseen 5. Tase ja osinko 6. Alkuvuoden näkymät

Sisältö. 1. Katsaus vuoteen 2015 2. Kohokohtia 3. Näkymät vuodelle 2016 4. Katsaus vuoden 2015 tulokseen 5. Tase ja osinko 6. Alkuvuoden näkymät Kim Ignatius CFO Sisältö 1. Katsaus vuoteen 2015 2. Kohokohtia 3. Näkymät vuodelle 2016 4. Katsaus vuoden 2015 tulokseen 5. Tase ja osinko 6. Alkuvuoden näkymät Katsaus vuoteen 2015 Vuoden 2015 kesällä

Lisätiedot

Metsä Board Oyj Osavuosikatsaus 1 3/2019. Esitysmateriaali

Metsä Board Oyj Osavuosikatsaus 1 3/2019. Esitysmateriaali Metsä Board Oyj Osavuosikatsaus 1 3/2019 Esitysmateriaali 26.4.2019 Q1 2019 lyhyesti Kartonkien korkeammat hinnat ja toimitusmäärät paransivat kannattavuutta Taivekartongissa hyvä markkinatilanne Valkoisten

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Erittäin haastava toimintaympäristö Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla, teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous Varsinainen yhtiökokous 29.3.2012 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Keskeiset tapahtumat vuonna 2011 Sisältö Keskeiset tapahtumat vuonna 2011 Tilinpäätös 2011 Markkinat ja markkina-asema Tavoitteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous 15.3.2012

Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous 15.3.2012 Fiskars Oyj Abp Varsinainen yhtiökokous 15.3.2012 Fiskars Oyj Abp Toimitusjohtaja Kari Kauniskangas IKONISET TUOTTEET VAHVAT BRÄNDIT GLOBAALIT TAVOITTEET Muutos yhtenäiseksi kuluttajatuoteyhtiöksi etenee

Lisätiedot