Pedagoginen johtajuus ja toimintakulttuurin muutos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pedagoginen johtajuus ja toimintakulttuurin muutos"

Transkriptio

1 Pedagoginen johtajuus ja toimintakulttuurin muutos klo Kouvola, Kuusankoskitalo KT, LTO Elina Fonsén

2 Pedagoginen johtajuus on varhaiskasvatuksen perustehtävän laadusta vastaamista ja sen kehittämistä. Se ei ole ainoastaan johtajan toimenkuvaan sidottu tehtävä, vaan kukin ammattiryhmä kantaa oman vastuualueensa oman ammattiroolinsa mukaisesti. Uusi vasu edellyttää toimintakulttuurin johtamista. Toimintakulttuuri rakentuu vakiintuneista tavoista toimia niiden perusolettamusten varassa, joita toimijoilla varhaiskasvatuksesta on. Näiden avaaminen ja tarkastelu uuden vasun tavoitteiden valossa vaatii jaetun pedagogisen johtajuuden keinoja.

3 Jaettu johtajuus Valtakunnan tason päätöksenteko järjestelmä Jaettu pedagoginen johtajuus = Kaikkien työntekijäryhmien (ei vain johtajan) vastuuta varhaiskasvatuksen laadusta ja sen kehittämisestä! Kuntapäättäjät Varhaiskasvatus johtaja Päiväkodin johtaja Position mukaan laajenevat pedagogisen johtajuuden vastuualueet Lastentarhanopettaja Lastenhoitaja Fonsén 2014 Elina Fonsén 2015

4 Vasusta luku 3 Varhaiskasvatuksen järjestäjän ja varhaiskasvatusta johtavien henkilöiden tehtävänä on luoda edellytykset toimintakulttuurin kehittämiselle ja arvioinnille Varhaiskasvatuksessa kaikkien työtapojen tulee tukea lapsen kehitystä ja oppimista. Ne tulee myös pystyä pedagogisesti perustelemaan Yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen edistää arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutumista. Toimintakulttuurin vaikutusten pohdinta ja sen ei-toivottujen piirteiden tunnistaminen ja korjaaminen ovat tärkeä osa toimintakulttuurin kehittämistä. Johtaja edistää osallistavaa toimintakulttuuria luomalla rakenteita ammatilliseen keskusteluun. Lisäksi johtaja rohkaisee työyhteisöä säännöllisesti kehittämään ja innovoimaan yhteistä toimintakulttuuria. Johtaja tukee yhteisön kehittymistä oppivaksi yhteisöksi, jossa osaamista kehitetään

5 Pedagogisen johtajuuden voimansiirto = johtajuus laadun portinavaajana Elina Fonsén 2014

6 Pedagogisen johtajuuden suhde oppimiseen (Sergiovanni 1998, 38) Inhimillisen pääoman eri muodot = älyllinen, sosiaalinen, akateeminen inhimillinen pääoma

7 Pedagogisen keskustelun ylläpitäminen Ihmisten ja toiminnan johtaminen Varhaiskasvatussuunnitelmatyö Perustehtävän määrittely Pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksen kontekstissa (Fonsén 2009, 107) Palikkatorni-metafora

8 Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen Prosessitavoitteita => Tulevaisuuden taitoja, tieto vanhenee nopeasti Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan viitekehys <=Sisältötavoitteita Kasvattajayhteisön tavat, normit, tehtävät ja roolit => Osallisuuden ulottuvuuksia

9 Pedagoginen vastuu Kokonaisvastuu lapsiryhmän toiminnan suunnittelusta, toiminnan suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden toteutumisesta sekä toiminnan arvioinnista ja kehittämisestä on lastentarhanopettajalla. Lastentarhanopettajat, lastenhoitajat ja muu varhaiskasvatuksen henkilöstö suunnittelevat ja toteuttavat toimintaa yhdessä. (Vasu 2016, 17.)

10 1. Havainnointi 6. Suunnitelman joustava toteuttaminen yhdessä lasten kanssa Havainnoidaan oppimisen ja tavoitteiden näkökulmasta merkityksellisiä tapahtumia ryhmässä 2. Dokumentointi Tehdään monipuolisia menetelmiä käyttäen ja eri näkökulmista Arviointiin perustuva varhaispedagogiikan suunnitteluprosessi 5. Tavoitteiden asettelu, pedagogiikan suunnittelu ja kehittämistoiminnan uudelleen suuntaminen 4. Keskustelu ja pedagogiikan reflektointi tiimipalaverissa 3. Dokumenttien analyysi ja reflektointi, alustavan suunnitelman tekeminen Heikka, Kettukangas, Fonsén & Vlasov (2018). Lapsen osallisuus ja varhaiskasvatuksen pedagoginen suunnittelu. Teoksessa Osallisuuden pedagogikkaa varhaiskasvatuksessa 2 - Suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen

11 Minä ja meidän yhteisömme Kasvan, liikun ja kehityn Ilmaisun monet muodot Kielen rikas maailma Tutkin ja toimin ympäristössäni Lähde: Fonsén, Heikka, Hjelt, Eskelinen ja Riekkola (2018). Osallisuutta edistävä toimintakulttuurin arviointi ja kehittäminen Case Yliskylä. Teoksessa Osallisuuden pedagogikkaa varhaiskasvatuksessa 2 - Suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen Kuvio: Pedagogisen toiminnan suunnittelutyökalu Eskelinen & Hjelt 2017

12 Lähde: Fonsén, Heikka, Hjelt, Eskelinen ja Riekkola (2018). Osallisuutta edistävä toimintakulttuurin arviointi ja kehittäminen Case Yliskylä. Teoksessa Osallisuuden pedagogikkaa varhaiskasvatuksessa 2 - Suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen Kuvio: Pedagogisen toiminnan suunnittelutyökalu Eskelinen & Hjelt 2017

13 Uudistusten vaikeus? Toimintakulttuurinen ymmärrys Totunnaistuminen (Berger & Luckmann Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen) Väki vaihtuu, tavat pysyy pöydänjaloissako ne on kiinni?

14 Tavasta instituutioksi totunnaistuminen inhimillisestä toiminnasta muodostuu sitä toistamalla rutiini tyypittely totunnaistunut toiminta jaetaan toisten kanssa motiivien ja säännönmukaisuuksien liittäminen toimintaan instituutioituminen tottumukset ja tyypitykset objektivoituvat lopullisesti, kun ne välitetään uusille sukupolville

15 Organisaatioiden kulttuurisen todellisuuden ymmärtäminen kehittämisen välttämätön ydin Schein (1989) Organisaatiokulttuurin tasot

16 (Lähde: Parrila ja Alila 2011, mukaillen Ahonen 2011) TALOUDELLISUUS, TUOTTAVUUS - RYHMÄKOKOJEN KASVU - HLÖSTÖRESURSSIEN VÄHENTÄMINEN - TUKIPALVELUJEN ULKOISTAMINEN HAVAINNOINTI, SUUNNITTELU, ARVIOINTI, DOKUMENTOINTI VARHAISKASVATUKSEN KONSEPTIMUUTOS edellyttää työajan uusjakoa ja yhteensovitusta - ammatillisuuden uudelleen jäsentämistä => mikä on keskeisintä hyvässä varhaiskasvatuksessa, minkälaisia uusia osaamisen haasteita jne. RYHMÄMUOTOINEN PÄIVÄHOITO VASUPOHJAINEN VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatustyön ydin tarkoituksena on edistää jokaisen lapsen oppimista ja hyvinvointia huomioiden lasten yksilölliset tarpeet!

17 Lähde: Sanna Parrila 2014 Toimintajärjestelmämalli toiminnan muutoksen jäsentäjänä (Engeström 1987) TEKIJÄ Yksilö tai ryhmä, jonka näkökulmasta asiaa tarkastellaan Ammatilliset taidot, vuorovaikutustaidot Pedagoginen osaaminen SÄÄNNÖT tärkeimmät toimintaa ohjaavat säännöt, ohjeet ja normit, Ohjausasiakirjoissa määritellyt pedagogiset linjaukset ja painotukset (TYÖ)VÄLINEET Käsitykset oppimisesta, lapsesta, varhaiskasvatuksesta Oma käyttöteoria Vakiintuneet tavat toimia Yksikön vasutyö eri tasoilla, lomakkeet ja menetelmät YHTEISÖ Kasvattajayhteisö Vuorovaikutuksen laatu KOHDE Toteutettava pedagogiikka Arjen rakentuminen Varhaiskasvatustoiminta Lapsen kohtaaminen TYÖNJAKO Kohteen käsittelyyn liittyvien tehtävien jakoa yhteisön jäsenten tai eri tahojen kesken Kehitysristiriita: toiminnan osatekijät eivät ole tasapainossa keskenään, esim. nykyisillä työvälineillä ei pystytä hallitsemaan työn kohdetta / saamaan halutunlaisia tuloksia TULOS Lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen edistäminen Varhaiskasvatukselle asetettujen tavoitteiden toteutuminen Kehitysristiriita: työaika ei riitä kaikista työtehtävistä selviämiseen, tehdään vääriä asioita

18 HÄIRIÖIDEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ JÄRJESTELMÄTASO Häiriötilanteen toistumisen todennäköisyys pienenee TYÖ/ASIA EI SUJU ODOTUSTEN MUKAAN - häiriö - tiedonkulun katkos - erimielisyys HAVAHTUMINEN - tunnetila: kiihtymys, ärtymys Mistä tämä ongelma kertoo? Miksi tämä ei suju ja mitä pitäisi muuttaa? HÄIRIÖN ASETTAMINEN YHTEYKSIINSÄ JÄRJESTELMÄSSÄ, TILANTEEN/SYIDEN ERITTELY SYYTTÄMINEN YLEISTÄMINEN JÄRJESTELMÄN MUUTTAMINEN YKSIPUOLINEN RATKAISU - yritys muuttaa toisia Häiriötilanteen toistumisen todennäköisyys kasvaa YKSILÖTASO KENEN SYY TÄMÄ ON?!!!! HENKILÖRISTIRIITA, ASENTEENMUODOSTUS, VUOROVAIKUTUKSEN VAIKEUTUMINEN (LÄHDE: J. Virkkunen 1995, muokattu) Dia: Sanna Parrila 2013

19 Inhimillinen pääoma pedagogisessa johtajuudessa Fonsén 2014 Sergiovannia (1998) mukaillen Tieto laadukkaasta pedagogiikasta koulutus, uuden tiedon aktiivinen etsiminen Tietoisuus toteutettavasta pedagogiikasta seuraaminen, arviointi, kyky reflektoida, erilaiset keskustelun muodot Taito ohjata henkilöstö toteuttamaan laadukasta pedagogiikkaa johtamisosaaminen henkilöstöjohtamisena ja pedagogiikan (perustehtävän) johtamisena, perustehtävän kirkastaminen, yhteisen arvokeskustelun ohjaaminen, Vasu-työ, toiminnan reflektoinnin ohjaaminen, kehittämistyön ohjaaminen, koulutustarpeen arviointi ja täydennyskoulutuksen järjestäminen Kyky pedagogiseen argumentointiin henkilöstön ja toiminnan johtamisen perustelu resurssien takaaminen (henkilöstöresurssit, hallittavissa oleva vastuualue, muut laadukkaaseen toimintaan tarvittavat resurssit) lapsen edun ja varhaiskasvatuksen puolesta puhuminen

20 Jaettu pedagoginen johtajuus = Kaikkien työntekijäryhmien (ei vain johtajan) vastuuta varhaiskasvatuksen laadusta ja sen kehittämisestä! P E R U S T A ARVIOINTI PEDAGOGISEN JOHTAMISEN PROSESSI Yhteisen vision kirkastaminen - perustehtävä, arvot ja tavoitteet Vision konkretisointi arkityötä ohjaaviksi periaatteiksi - vasuprosessin ja toimintakulttuurin johtaminen Arviointimenetelmien kehittäminen ja käyttöönotto - tämän hetkisen osaamisen ja toiminnan arviointi SUUNNITELMA Arviointiperustainen kehittäminen - henkilö-, tiimi- ja yksikkökohtaiset kehittämissuunnitelmat TOIMINTA Oppimis-ja kehittämisprosessien ylläpito - tiimien ja yksilöiden oppimisen ohjaus ja tukeminen

21 OPETTAJAJOHTAJUUDEN KEHITTÄMINEN Pedagogisen johtajuuden ja siihen liittyvien tavoitteiden, rakenteiden ja vastuiden selkiyttäminen, avaaminen ja koordinointi koko yksikkötasolla pedagogisen johtamisen suunnitelmallisuus, jaetun pedagogisen johtajuuden strategia eri ammattiryhmien toimenkuvien avaaminen Pedagogisen johtajuutta ja opettajajohtajuutta tukevien työvälineiden kehittäminen ja käytön ohjeistus Pedagoginen dokumentointi ryhmävasu, lapsen vasu tiimisopimus tiimipalaverien ohjeistus arvioinnin- ja kehittämisen työvälineet Lastentarhanopettajien osaamisen vahvistaminen tiimien, tiimioppimisen ja vasuprosessin johtamisessa (Dia mukaillen: Parrila 2017, Heikka 2016 teoksessa Parrila & Fonsén)

22 Kehittämistyötä voidaan toteuttaa systemaattisesti lähtemällä liikkeelle näiden askeleiden ohjaamana (Parrila & Fonsén 2016) 1. Lisätkää ymmärrystä organisaatioiden kulttuurisesta luonteesta, joka vaikuttaa toimintakulttuurin rakentumisen taustalla. 2. Keskustelkaa yhdessä toimintaanne ohjaavista arvoista ja perusolettamuksista. 3. Varmistakaa, että kaikki työntekijäryhmät tuntevat toimintaa ohjaavat tavoitteet (vasu, lait, paikalliset ohjausasiakirjat, esimerkiksi kunnan strategiasta nousevat tavoitteet). 4. Tutustukaa ajankohtaiseen alan tutkimustietoon. 5. Luokaa visio pedagogiikalle ja toiminnalle yksikössänne. 6. Opetelkaa tarkastelemaan kriittisesti toteutettua toimintaa suhteessa sille asetettuihin tavoitteisiin. 7. Laatikaa suunnitelma toimintakulttuurin kehittämiseksi kohti visiota. 8. Arvioikaa säännöllisesti kehittämistoiminnan toteuttamista ja suunnatkaa sitä uusille urille tarvittaessa.

23 Deming: PDCA-menetelmä (plan -do-check-act). Pienin askelin kohti tavoitteita Nykytilan analyysi mikä erottaa nykytilan tavoitteesta = kehittämiskohteet Tavoitetilan analyysi P D P D P A D C A C P A D C P D NYKYTILA A C mahdoton siirtyä suoraan A C TAVOITETILA Virpi Mattila Lähde: mukaillen Virpi Mattila, Sanna Parrila

24 TIETOA JA KYKYÄ Kirjan normaalihinta on 38 (+ postikulut) Kirja on tarkoitettu varhaiskasvatuksen henkilöstölle osallisuuden kehittämiseen varhaiskasvatussuunnitelmien käyttöönottoprosessissa sekä oppikirjaksi varhaiskasvatuksen opiskelijoille. Julkaisuseminaari 2.2. klo Ebeneser-talolla (Helsinginkatu 3) Seminaariohjelma alkaen klo Ilmoittautuminen: Kirjan ja seminaarin keskiössä ovat pedagogisen suunnittelun, toteuttamisen ja kehittämisen teemat. Seminaari on Suomen varhaiskasvatus ry:n jäsenille ilmainen. Kirjatilaus jäsenille 28 euroa (seminaariin toimitettuna) Muille seminaarihinta 35 euroa (hintaan sisältyy 1 kpl kirjaa)

25 TAITOA JA TIETOISUUTTA Parrila, S. & Fonsén, E. (toim.) 2016 Varhaiskasvatuksen pedagoginen johtajuus. Käsikirja käytännön työhön. (uusintapainos 2017) Fonsén, E. (2014). Pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksessa. (Väitöskirja)

Suunnitelmallisuus, pedagogiikka ja vasu2017. Uudistusten pedagoginen johtaminen

Suunnitelmallisuus, pedagogiikka ja vasu2017. Uudistusten pedagoginen johtaminen Suunnitelmallisuus, pedagogiikka ja vasu2017 Uudistusten pedagoginen johtaminen 14.9.2016 klo 13.45-14.30 Tampere talo KT Elina Fonsén Asiantuntijaosuuskunta Edu-O-Matic/ Tampereen yliopisto Pedagogiikka

Lisätiedot

JOHTAJUUS LASTENTARHANOPETTAJAN NÄKÖKULMASTA

JOHTAJUUS LASTENTARHANOPETTAJAN NÄKÖKULMASTA JOHTAJUUS LASTENTARHANOPETTAJAN NÄKÖKULMASTA 23.9.2017 Yliopistonlehtori Elina Fonsén Helsingin yliopisto / Asiantuntijaosuuskunta Edu-O-Matic elina.fonsen@helsinki.fi JOHTAJUUS - LEADERSHIP Pedagoginen

Lisätiedot

Jaettu pedagoginen johtajuus ja Vasu. Elina Fonsén Tampereen yliopisto Asiantuntijaosuuskunta Edu-O-Matic

Jaettu pedagoginen johtajuus ja Vasu. Elina Fonsén Tampereen yliopisto Asiantuntijaosuuskunta Edu-O-Matic Jaettu pedagoginen johtajuus ja Vasu Elina Fonsén Tampereen yliopisto Asiantuntijaosuuskunta Edu-O-Matic elina.fonsen@eduomatic.fi Tampere to 18.5.2017 klo 9-15 Tampereen yliopisto, Pinni LS B1096, Kanslerinrinne

Lisätiedot

MITEN PERHEPÄIVÄHOIDON PEDAGOGIIKKAA VOIDAAN JOHTAA? KT Elina Fonsén Ediva oy/tampereen yliopisto Elina.fonsen@ediva.fi

MITEN PERHEPÄIVÄHOIDON PEDAGOGIIKKAA VOIDAAN JOHTAA? KT Elina Fonsén Ediva oy/tampereen yliopisto Elina.fonsen@ediva.fi MITEN PERHEPÄIVÄHOIDON PEDAGOGIIKKAA VOIDAAN JOHTAA? KT Elina Fonsén Ediva oy/tampereen yliopisto Elina.fonsen@ediva.fi MITÄ JOHDETAAN, KUN JOHDETAAN PERHEPÄIVÄHOIDON PEDAGOGIIKKAA? Millaista on perhepäivähoidon

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGINEN JOHTAJUUS VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Lauantai 28.1.2017 klo: 12.00-12.45, LUENTOTILA 203 KT, kehitysjohtaja Sanna Parrila, Ediva Oy sanna.parrila@ediva.fi, www.ediva.fi KT, yliopisto-opettaja Elina

Lisätiedot

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 2.4.2014 Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto TYÖELÄMÄN JATKUVA MUUTOS HAASTAA KEHITTÄMÄÄN (Launis,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä EIJA KAMPPURI LASTENTARHANOPETTAJA, KM VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI 17.5.2018, JOENSUU Työpajan sisältö 2 esitellään pedagoginen

Lisätiedot

Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus

Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA 27.1.2017 Elisa Helin Opetushallitus Matkaa voi jatkaa vain sieltä, missä ollaan nyt. Ei sieltä, missä ei olla enää. Vain

Lisätiedot

VASUPROSESSIT PEDAGOGISEN JOHTAJUUDEN YTIMESSÄ

VASUPROSESSIT PEDAGOGISEN JOHTAJUUDEN YTIMESSÄ VASUPROSESSIT PEDAGOGISEN JOHTAJUUDEN YTIMESSÄ VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI 10.5.2017 KLO: 11.00-12.00 Sanna Parrila, KT, sertifioitu coach (ACC), Ediva sanna.parrila@ediva.fi, www.ediva.fi Uusi

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Johtaminen laadun tuottajana

Johtaminen laadun tuottajana Johtaminen laadun tuottajana Varhaiskasvatuksen seminaari 15.11.2010 Eeva Hujala Tampereen yliopisto 2010 JOHTAJUUS varhaiskasvatuksessa on toimijoiden sitouttamista perustehtävän tavoitteelliseen kehittämiseen

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

Työhyvinvointia työtä kehittämällä

Työhyvinvointia työtä kehittämällä Työhyvinvointia työtä kehittämällä Arja Ala-Laurinaho Tiimipäällikkö, TkL Työn kehittäminen -tiimi, Työterveyslaitos 1 Häiritsevätkö muutokset toimivaa organisointia ja sujuvaa työtä? TYÖ ENNEN (n. 1980-luvulle

Lisätiedot

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Valtakunnalliset linjaukset Kuntatason linjaukset Yksikkötason suunnitelmat

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena

Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Valmistelun lähtökohdat - varhaiskasvatuslaki - lasten muuttuva

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta 21.11.2018 2 MITÄ ON OSALLISUUS? viitekehys, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA VARHAISKASVATUKSESSA KOULUTUS PÄIVÄKODIN JOHTAJAN PUHEENVUORO KATRI ARONEN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA VARHAISKASVATUKSESSA KOULUTUS PÄIVÄKODIN JOHTAJAN PUHEENVUORO KATRI ARONEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA VARHAISKASVATUKSESSA KOULUTUS 30.3.2017 PÄIVÄKODIN JOHTAJAN PUHEENVUORO KATRI ARONEN Kohti varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin muutosta vasutyön

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksen arvioinnin ja johtamisen välineenä

Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksen arvioinnin ja johtamisen välineenä Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksen arvioinnin ja johtamisen välineenä Johtajuusfoorumi 2017 Lappeenranta LTO, KM, väitöstutkija Kati Rintakorpi kati.rintakorpi@koulutuspalveluillusia.fi www.koulutuspalveluillusia.fi

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö MITÄ ON OSALLISUUS? VIITEKEHYS, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia ja lähestymistapoja.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Kulttuurinen moninaisuus ja palvelut Työelämän muutokset ja palvelut Rahalliset tuet, palvelut Kenen tuottamat palvelut (julkinen, yksityinen) Lasten, vanhempien ja ammattilaisten

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula

Lisätiedot

Johtajan rooli varhaispedagogiikan kehittämisessä

Johtajan rooli varhaispedagogiikan kehittämisessä Johtajan rooli varhaispedagogiikan kehittämisessä Eeva Hujala Tampereen yliopisto Educa 2014 Varhaiskasvatusseminaari Päiväkodin johtajien työtaakasta tuli kohtuuton (2013) Hälyttävää: alaisten määrä lisääntynyt

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä LAUKAAN KUNTA Varhaiskasvatussuunnitelma Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä Prosessin aloitus varhaiskasvatuksen johtoryhmässä helmikuussa 2016 Vasu-työryhmän perustaminen

Lisätiedot

Lapsi, sinä olet tähti!

Lapsi, sinä olet tähti! Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Päälle liimatut menetelmät vs. toimintakulttuurin kriittinen arviointi Mukaillen Fonsen & Parrila 2016 1.

Lisätiedot

Osallisuuden pedagogiikka varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa 3/5, Osallisuus toiminnan suunnittelun ja eheytetyn toiminnan näkökulmasta

Osallisuuden pedagogiikka varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa 3/5, Osallisuus toiminnan suunnittelun ja eheytetyn toiminnan näkökulmasta Osallisuuden pedagogiikka varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa 3/5, Osallisuus toiminnan suunnittelun ja eheytetyn toiminnan näkökulmasta Elina Kataja ja Opetushallitus Projektityöskentely eheytettynä

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAMINEN JA LAADUNHALLINTA OSANA ESIMIESTYÖN KOKONAISUUTTA 12.10 ja 16.10.2015

PEDAGOGINEN JOHTAMINEN JA LAADUNHALLINTA OSANA ESIMIESTYÖN KOKONAISUUTTA 12.10 ja 16.10.2015 443192S Johtajuus, työyhteisöt ja organisaatiot (7 op) 443192S -01 ORIENTOITUMINEN JOHTAJUUTEEN (4 op) KT Sanna Parrila p. 040-5043678, sanna.parrila@ediva.fi www.ediva.fi PEDAGOGINEN JOHTAMINEN JA LAADUNHALLINTA

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Varhaiskasvatus uudistuu - VASU Helsingin vasutyö

Varhaiskasvatus uudistuu - VASU Helsingin vasutyö Varhaiskasvatus uudistuu - VASU 2017 Helsingin vasutyö Vasutyön taustaa Opetushallitus laatii valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka velvoittavat kaikkia varhaiskasvatuksen järjestäjiä

Lisätiedot

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Petteri Mikkola Koko päivä pedagogiikkaa Lapsen itsetunnon ja minäkuvan vahvistaminen Lapsen sosiaalinen asema on aina aikuisten vastuulla Yhteinen

Lisätiedot

JOHDANTO. vasun käyttöopas

JOHDANTO. vasun käyttöopas JOHDANTO Keskustelu uuden Valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (Vasu) ympärillä on käynyt kiivaasti jo pitkään. Yhtäällä uusi Vasu nähdään mahdollisuutena kehittää varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN ESIMIES Toimenkuva ja tehtävät YHTEISKUNNALLINEN JA ASIAKASVAIKUTTAVUUS ARVOT Kestäväkehitys

Lisätiedot

Johda pedagogiikkaa! Pedagoginen johtajuus on johtajan ydintehtävä ja varhaiskasvatuksen laadun edellytys

Johda pedagogiikkaa! Pedagoginen johtajuus on johtajan ydintehtävä ja varhaiskasvatuksen laadun edellytys Johda pedagogiikkaa! Pedagoginen johtajuus on johtajan ydintehtävä ja varhaiskasvatuksen laadun edellytys Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto Småbarnspedagogikens Lärarförbund Julkaisija: Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Salo Ulla Soukainen

Salo Ulla Soukainen Johtajan työkirja 2.10.2018 Salo Ulla Soukainen Tervetuloa! Tämän iltapäivän tavoitteet: Tutustua päivitettyyn Johtajan työkirjaan sekä siihen, miten työkirjaa voidaan hyödyntää Ilo kasvaa liikkuen ohjelman

Lisätiedot

Hyvä johtajuus hyvinvoiva lapsi Tampere Kestävä johtajuus -seminaari Ulla Soukainen

Hyvä johtajuus hyvinvoiva lapsi Tampere Kestävä johtajuus -seminaari Ulla Soukainen Hyvä johtajuus hyvinvoiva lapsi Tampere 8.11.2016 Kestävä johtajuus -seminaari Ulla Soukainen Taustaa Orientaatioprojekti 2008-2014 Toinen vaihe 2014-2016. Suomesta projektissa mukana Espoo, Helsinki,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi

Ilo ja oppiminen näkyviksi Ilo ja oppiminen näkyviksi -pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Nyt on pedagogiikan aika! Miten määrittelemme pedagogiikkaa? Mitä se tarkoittaa varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen johtamisen arki

Varhaiskasvatuksen johtamisen arki Varhaiskasvatuksen johtamisen arki Eeva Hujala Varhaiskasvatuksen VI johtajuusfoorumi Tampereen yliopisto 2012 Leadership is one of the most observed and least understood phenomena on earth Johtajuus tutkimuskohteena:

Lisätiedot

KUTSU. Tervetuloa Loisto, Majakka ja opetustoimen johto yhteen! Seitsemän aluetapaamista Syksyllä Päivä

KUTSU. Tervetuloa Loisto, Majakka ja opetustoimen johto yhteen! Seitsemän aluetapaamista Syksyllä Päivä KUTSU Tervetuloa Loisto, Majakka ja opetustoimen johto yhteen! Seitsemän aluetapaamista Syksyllä 2017 2. Päivä YHTEISEN PÄIVÄN AVAUS: TAVOITTEET 1. Yhtenäisen kehittämisketjun luominen ja yhteistoiminnan

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä

Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos (KT Liisa Ahonen) Mitä uusi Vasu tuo tullessaan? 1 Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin

Lisätiedot

Vasutyö Liperissä. Varhaiskasvatussuunnitelman työstäminen/ Mervi Räty ja Mari Naumanen

Vasutyö Liperissä. Varhaiskasvatussuunnitelman työstäminen/ Mervi Räty ja Mari Naumanen Vasutyö Liperissä Varhaiskasvatussuunnitelman työstäminen/ Mervi Räty ja Mari Naumanen Mistä lähdettiin liikkeelle? Vasusulkeiset Pedagogisen johtamisen prosessi Yksiköiden tiimit Vastaavien tiimi Ltopalaveri

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpajat I & II Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Kerro minulle, niin unohdan. Näytä minulle, niin saatan muistaa. Ota minut mukaan, niin ymmärrän Kiinalainen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Mallilomake ja ohjeistus (OPH) Tukimateriaali lapsen varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA VUOSI/ KUUKAUSI PEDAGOGISEN JOHTAMISEN TEHTÄVÄ/TOIMINTO TEHTÄVÄN/TOIMINNON TARKOITUS KÄYTÖSSÄ OLEVA TYÖMENETELMÄ SEURANTA / ARVIOINTI KUUKAUSITTAIN

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen VIII johtajuusfoorumi Tampereen yliopisto

Varhaiskasvatuksen VIII johtajuusfoorumi Tampereen yliopisto Varhaiskasvatuksen VIII johtajuusfoorumi Tampereen yliopisto 2-3.4.2014 Johtajat muutoksentekijöinä Eeva Hujala Tampereen yliopisto Johtajat muutoksessa ja muutosjohtajina Eletään johtajuuden muutoksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Tampere 1.9.2015 Nina Korhonen ja Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntijat, Valo Verkoston rakenne Ohjelman

Lisätiedot

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Käsitteellisesti osaamisen johtaminen määritellään organisaation strategiaan perustuvaksi osaamisen kehittämiseksi, joka

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti Varhaiskasvatuksen kehittäminen Siimapuiston päiväkoti Nykytila VK:n kehittämisestä yksikön näkökulmasta Valtakunnallisesti koordinoimaton kehittäminen Kunnilla omat / omiin mittareihin perustuva Yksiköillä

Lisätiedot

Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut

Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut 16.4.2015 VARHAISKASVATUKSEN STRATEGISET VALINNAT 2011-2015

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Oulu, 5.6.2015 Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntija, Valo Verkoston rakenne Ohjelman moniulotteisuus

Lisätiedot

Kehittämistyö osana varhaiskasvatuksen perustehtävää

Kehittämistyö osana varhaiskasvatuksen perustehtävää Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Kehittämistyö osana varhaiskasvatuksen perustehtävää Liisa Heinämäki KT, erikoistutkija Stakes, Liisa Heinämäki Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 2 Kehittäminen

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Hämeenlinna 14.4.2015 Nina Korhonen ja Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntijat, Valo Verkoston rakenne

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Osa 3 Osa 2 Osa 1 Videoluennolla pohdimme

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen laadun arviointi. Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi

Varhaiskasvatuksen laadun arviointi. Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi Varhaiskasvatuksen laadun arviointi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi 21.11.2018 Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi Mitä arvioinnin kentällä tällä hetkellä on meneillään? Karvin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuuden haasteet

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuuden haasteet Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuuden haasteet Varhaiskasvatuksen 10.johtajuusseminaari / Tarto Tulevaisuuteen johtaminen haasteita varhaiskasvatuksen johtamiselle ja opettajuudelle KT, opetusneuvos

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen visio ja arvot Palveluiden järjestämisen ja pedagogiikan kehittämisen painopisteet

Varhaiskasvatuksen visio ja arvot Palveluiden järjestämisen ja pedagogiikan kehittämisen painopisteet 2017 Varhaiskasvatuksen visio ja arvot Palveluiden järjestämisen ja pedagogiikan kehittämisen painopisteet 2017-2018 Varhaiskasvatus on suunnitelmallinen ja tavoitteellinen kasvatuksen, opetuksen ja hoidon

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Tenavat ryhmäperhepäiväkoti TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Tenavien ryhmäperhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimikaudelle 2017-2018

Lisätiedot

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA 7.2.2017 VASU-PROSESSI Perusteluonnoksen kommentointi keväällä-16 Vasu-luonnostekstin käsittely yksiköissä Paikallisen vasun työstäminen, ryhmien muodostus (työryhmät, ydinryhmä)

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Jaettu johtajuus -jaettua tietoisuutta, vastuuta ja toimintaa Varhaiskasvatuksen VII Johtajuusfoorumi

Jaettu johtajuus -jaettua tietoisuutta, vastuuta ja toimintaa Varhaiskasvatuksen VII Johtajuusfoorumi Jaettu johtajuus -jaettua tietoisuutta, vastuuta ja toimintaa Varhaiskasvatuksen VII Johtajuusfoorumi Johanna Heikka Tampereen yliopisto ja Macquarie University Käsitteen täsmentäminen Varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN 30.9.2016 Varhaiskasvatus käännekohdassa seminaari Jyväskylän yliopisto ja Haukkalan säätiö KT, opetusneuvos Kirsi Alila Opetus-

Lisätiedot

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin Osana LapsiKuopio II -hanketta (2010-2012), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin vakiintumista tuottaa liikkumisen arviointi- ja seurantamenetelmiä

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio. Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio. Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi Eeva Hujala, Veijo Nivala ja Janniina Elo Professori Eeva Hujala,

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Kirsi Anttila / Saara

Lisätiedot

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI Copyright Mentorit Oy, 2006. www.mentorit.fi Mittarin käyttöoikeus vain tunnukset lunastaneella. Osittainenkin kopiointi tai muokkaus vain tekijän luvalla. Kyselyn perustana

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus

Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen johtamisen kehittämishanke vuosina 2011 2012. Hellevi Lassila, koulutusjohtaja, vararehtori Koulutuskeskus

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja tulevaisuuden näkymiä. Elisa Helin ja Pia Kola-Torvinen Opetushallitus

Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja tulevaisuuden näkymiä. Elisa Helin ja Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja tulevaisuuden näkymiä Elisa Helin ja Pia Kola-Torvinen 20.9.2016 Opetushallitus Valtionavustus varhaiskasvatuksen kehittämiseen Yleiset tavoitteet vahvistaa varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Mitä turvallisuus on?

Mitä turvallisuus on? Mitä turvallisuus on? Väljästi määriteltynä, Turvallisuudella tarkoitetaan vaarojen ja uhkien poissaoloa, sekä psykologista kokemusta niiden poissaolosta. Turvallisuus on suhteellinen määre, sillä vaarojen,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin

Lisätiedot

Viite: Lausuntopyyntö varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 2016

Viite: Lausuntopyyntö varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 2016 Sosiaalialan AMK verkosto Viite: Lausuntopyyntö varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 2016 SOSIAALIALAN AMMATTIKORKEAKOULUVERKOSTON LAUSUNTO 5. 9. 2016 Yleistä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti 2017-18 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Haikara- Ruudissa pedagogisesti käytännössä toteutetaan.

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

varhaiskasvatussuunnitelma ajalle --

varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- Henkilöstö: Ryhmävasu on työväline, joka auttaa henkilöstöä suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan työtään varhaiskasvatuslain ja valtakunnallisen vasun sisällön

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU)

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen nimi: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle yhdessä huoltajien kanssa. Se on henkilöstön ja

Lisätiedot

Veijo Nivala Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi/ Osaamisen johtaminen

Veijo Nivala Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi/ Osaamisen johtaminen Veijo Nivala Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi/ 18.4.2013 Osaamisen johtaminen Lähtökohtia Organisaation toiminnan perusta on sille hyväksytyssä strategiassa. Osaamisen johtaminen pyrkii strategisena

Lisätiedot