Lapsi, sinä olet tähti!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapsi, sinä olet tähti!"

Transkriptio

1 Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos Päälle liimatut menetelmät vs. toimintakulttuurin kriittinen arviointi Mukaillen Fonsen & Parrila Uloin taso: Näkyvä käyttäytyminen, rakenteet, prosessit 2. Ilmaistut arvot, päämäärät, periaatteet 3. Syvin taso: Pohjimmaisten perusolettamusten taso Asioiden näkyväksi tekeminen ja tiedostaminen pedagoginen dokumentointi 1

2 Tiedostettu vai tiedostamaton, vai jopa tahaton! Alasuutari, M Suunniteltu lapsuus. Keskustelut lapsen varhaiskasvatuksesta päivähoidossa. Osallistuminen ja vaikuttaminen (Vasu s. 24) 2

3 Mitä on osallisuus? Osallisuus ymmärretään yhteisöllisenä vertaiskulttuurina, jossa yksilö tuntee yhteisöön kuulumista ja jossa hän saa osallistua omien kykyjensä ja halujensa mukaan, jossa häntä kuullaan ja hänen vaikutusmahdollisuuksiaan tuetaan, ja jossa hän on mukana luomassa toimintakäytäntöjä ja oppimisen polkuja. Osallisuus, toimijuus, yhteisöllisyys, demokratia Osallisuus; lapsen mahdollisuus vaikuttaa ympäröivään maailmaan ja omaan elämäänsä Toimijuus; lapsen kyky käyttää tätä mahdollisuutta ja vaikuttaa tapahtumien kulkuun Yhteisöllisyys; osallisuus on yhteisöön liittymistä, kuulumista ja siihen vaikuttamista Demokratia; lapsi oppii tuntemaan omat oikeutensa ja käyttämään niitä sekä kasvaa yhteiskunnan jäseneksi 3

4 Osallisuus yhteiskunnassa Taitoa ja halua osallistua Ei voi olla osallinen, jos ei tiedä Mitä osallisuus tarkoittaa yksittäisen lapsen näkökulmasta? Lapsen kokemus siitä että hän tulee kuulluksi, hän voi luottaa aikuiseen, että hän on hyväksytty, arvostettu, tärkeä. 4

5 Vuorovaikutus on osallisuuden perusta (Roos & Vlasov 2013) Yhteenvetoa Osallisuutta edistävä toimintakulttuuri 1. Vuorovaikutus: aikuinen-lapsi & lapsi-lapsi 2. Oppimisympäristö: aikuisten ja lasten yhdessä rakentama 3. Toiminnan sisältö: lasten toiveet, tarpeet 5

6 Miten perustelisit osallisuuden tärkeyttä lapsille (ja vanhemmille)? Mikä osallisuudessa on tärkeää lapsille (ja vanhemmille)? Lasten osallisuuden ja kuulemisen merkitys Aikuisille tietoa lapsista itsestään. uusia tapoja nähdä ennalta tuttu (pedagogisen keskustelun viriäminen, toiminnan arvioiminen). Lapselle minua kuunnellaan ja arvostetaan, olen tärkeä. halu vaikuttaa, olla aktiivinen. 6

7 Lapsia kuuntelemalla oppii aina jotain uutta! - Ystävät ja leikki (Nestori s. 118) - Vertaissuhteiden monimutkaisuus (Inka s.150) - Toimintatavat/säännöt (Veikka s. 114, Oili s. 153) - Inhokit ja suosikit (Toivo s. 131, Väinö s. 127) Miten sovellettavissa arkeen? Lapselle luontainen kerronta? Lasten kerronta on paljon muutakin kuin puhuttua ja aikuisella tulee olla herkkyyttä kuulla ääneen sanotun ohella myös muulla tavoin viestitty. Lapsen kertomus olla voi olla piirretty, näytelty, leikitty tai eleillä, ilmeillä ja äänenpainoilla ilmaistu, joten usein lapsen kuuleminen tarkoittaa havainnointia. Lasten erilaisuus! Tasa-arvoisuus! 7

8 Pedagoginen dokumentointi (vasu s.37) 1/2 Mitä dokumentoidaan? Millainen on lapsi? Mistä lapset tykkäävät, mistä eivät? Mistä he ovat kiinnostuneita? Mitä ideoita heillä on? Mitä he haluaisivat oppia, tai ovat jo oppineet? Mitä heille ylipäätään kuuluu? Millainen on toimintakulttuuri? Vuorovaikutus? Oppimisympäristö? Toimintatavat? Säännöt? Rutiinit? Tavat? Tottumukset? Uskomukset ja olettamukset? Millainen oli projekti? Mitä opetettiin? Mitä opittiin? Mitä tutkittiin, leikittiin, liikuttiin, koettiin? 8

9 Lapsen /vanhemman rooli dokumentoinnissa? Passiivinen kohde Havainnoidaan ja tallennetaan yksittäisten lasten taitoja, oppimista ja tuen tarvetta Havainnoista keskustellaan tiimeissä Havaintojen pohjalta laaditaan lapsen Vasu ja niistä kerrotaan vanhemmille Vasu-keskustelussa Aktiivinen toimija Tarkoituksena laajentaa aikuisten ymmärrystä lapsista ja heidän yksilöllisistä vahvuuksistaan, mielenkiinnonkohteistaan ja oppimisestaan Dokumentteja käsitellään yhdessä lasten ja vanhempien kanssa lasten toiminnasta tulee merkityksellistä ajatteluprosessi syventyy Konkreettisia menetelmiä 1) Havainnointi 2) Leikkiin osallistuminen 3) Valokuvat, piirrokset 4) Haastattelu, keskustelu 5) Lasten kertomukset, tarinat (sadutus) 6) Lapsen vasu, ryhmävasu 7) Kasvun kansio 8) Blogi 9

10 Pedagoginen dokumentointi lapsiryhmässäni? Mitä olemme dokumentoineet tähän asti? Miksi? Millaisia menetelmiä olemme hyödyntäneet? Miksi juuri näitä? Kuka dokumentoinnista on vastannut? Miksi? Onko vastuu jakautunut tasaisesti? Olemmeko hyödyntäneet dokumentteja toimintaa suunniteltaessa, arvioitaessa ja kehitettäessä? Miten? Ovatko lapset tai vanhemmat osallistuneet dokumentointiprosessiin? Millä tavalla? Pedagoginen dokumentointi (vasu s.37) 2/2 10

11 Lapsen VASU on kertomus lapsesta toiminnan kuvausta, ei taitojen arviointia Pohdittavaksi Miksi lapsivasuja tehdään? Mikä niiden tehtävä on meidän lapsiryhmässämme? Millaisiin asioihin olemme keskittyneet lasten vasuissa? Millaisiin asioihin meidän tulisi keskittyä aikaisempaa enemmän? Entä lapsen osallisuus, vanhempien osallisuus? Kuka on äänessä, kenen tuottama kuva lapsesta saa valta-aseman? Tyttöjen toiveiden vs. poikien toiveiden näkyvyys/vaikuttavuus? 11

12 Positiiviseen keskittyminen! Ystävyys, yhteisöllisyys Oppiminen, onnistuminen, oivallukset Positiiviset tunteet, onnen ja ilon hetket Sitoutuminen, toiminnan imu, flow Omien tekojen merkitys, vaikuttamisen mahdollisuudet (Rintakorpi & Vihmari-Henttonen 2017) KIITOS! PIIA ROOS OY 12

Lapsi, sinä olet tähti!

Lapsi, sinä olet tähti! Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen kuuleminen ja osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Mitä lapsi tarvitsee voidakseen hyvin? Mitä me aikuiset ajattelemme?

Lisätiedot

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset kertovat ja millaisena päiväkotiarki

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä

Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos (KT Liisa Ahonen) Mitä uusi Vasu tuo tullessaan? 1 Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi

Ilo ja oppiminen näkyviksi Ilo ja oppiminen näkyviksi -pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Nyt on pedagogiikan aika! Miten määrittelemme pedagogiikkaa? Mitä se tarkoittaa varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

LAPSEN KUULEMINEN JA OSALLISUUS PEDAGOGIIKAN PERUSTANA PERHEPÄIVÄHOIDOSSA

LAPSEN KUULEMINEN JA OSALLISUUS PEDAGOGIIKAN PERUSTANA PERHEPÄIVÄHOIDOSSA LAPSEN KUULEMINEN JA OSALLISUUS PEDAGOGIIKAN PERUSTANA PERHEPÄIVÄHOIDOSSA Perhepäivähoidon tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 17.3.2016, Tampere/Tredu https://www.youtube.com/watch?v=ufhwltirmzw&feature=player_detailpage

Lisätiedot

VASUtyö Salossa Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi.

VASUtyö Salossa Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi. VASUtyö Salossa 2017 Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi Mitä olemme jo tehneet Kentän näkökulma: vanhojen lomakkeiden läpikäynti, mitä hyvää, mitä kehitettävää? Selkeys, prosessinomaisuus, pedagogisuus

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta 21.11.2018 2 MITÄ ON OSALLISUUS? viitekehys, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia

Lisätiedot

Johdanto pedagogiseen dokumentointiin - Videoluento 1. Kirsi Tarkka Opetushallitus

Johdanto pedagogiseen dokumentointiin - Videoluento 1. Kirsi Tarkka Opetushallitus Johdanto pedagogiseen dokumentointiin - Videoluento 1 Kirsi Tarkka Opetushallitus Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA II Miten

Lisätiedot

Osallisuuden pedagogiikka varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa 3/5, Osallisuus toiminnan suunnittelun ja eheytetyn toiminnan näkökulmasta

Osallisuuden pedagogiikka varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa 3/5, Osallisuus toiminnan suunnittelun ja eheytetyn toiminnan näkökulmasta Osallisuuden pedagogiikka varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa 3/5, Osallisuus toiminnan suunnittelun ja eheytetyn toiminnan näkökulmasta Elina Kataja ja Opetushallitus Projektityöskentely eheytettynä

Lisätiedot

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja & Erika Niemi Mitä osallisuus tarkoittaa? Kohtaamista, kunnioittavaa vuorovaikutusta, äänen antamista, mielipiteiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksen arvioinnin ja johtamisen välineenä

Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksen arvioinnin ja johtamisen välineenä Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksen arvioinnin ja johtamisen välineenä Johtajuusfoorumi 2017 Lappeenranta LTO, KM, väitöstutkija Kati Rintakorpi kati.rintakorpi@koulutuspalveluillusia.fi www.koulutuspalveluillusia.fi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Kulttuurinen moninaisuus ja palvelut Työelämän muutokset ja palvelut Rahalliset tuet, palvelut Kenen tuottamat palvelut (julkinen, yksityinen) Lasten, vanhempien ja ammattilaisten

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo VASU KAHVILAT 2017 Salpakankaan koulun kabinetti klo 12.30-14.00 6.3 29.3 12.4. 26.4. 3.5 Yksiköistä kahvilaan osallistuu 1-3 henkilöä Kahvilassa käsitellään yhteisössä keskusteltuja teemoja osallistujat

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Osa 3 Osa 2 Osa 1 Videoluennolla pohdimme

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kokonaisvaltaisuus Rovaniemi

Varhaiskasvatuksen kokonaisvaltaisuus Rovaniemi Varhaiskasvatuksen kokonaisvaltaisuus Rovaniemi 21.11.2017 Kirsi Tarkka Erityisasiantuntija Asiakirjat suunnannäyttäjinä Valtakunnallinen ohjaus heijastelee sitä, mitä yhteiskunnassa ja poliittisessa päätöksenteossa

Lisätiedot

JOHDANTO. vasun käyttöopas

JOHDANTO. vasun käyttöopas JOHDANTO Keskustelu uuden Valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (Vasu) ympärillä on käynyt kiivaasti jo pitkään. Yhtäällä uusi Vasu nähdään mahdollisuutena kehittää varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Oskari Uotinen. #opeverkossa

Oskari Uotinen. #opeverkossa OPETTAJA VERKOSSA: Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksessa, yleistä 10.4.2017 Oskari Uotinen #opeverkossa OPETTAJA VERKOSSA: Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksessa, yleistä 10.4.2017 Oskari

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA VUOSI/ KUUKAUSI PEDAGOGISEN JOHTAMISEN TEHTÄVÄ/TOIMINTO TEHTÄVÄN/TOIMINNON TARKOITUS KÄYTÖSSÄ OLEVA TYÖMENETELMÄ SEURANTA / ARVIOINTI KUUKAUSITTAIN

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Lapsen hyvä arki hankeen III Ajankohtaisfoorumi Posio 14.4.2011 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Paula Loukkola KM, jatko-opiskelija Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUSSUUNNITELMATYÖN LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria

Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa: Kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Ke 20.9.2017 13.40-14 Helsinki, Kansallisumuseo Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria Professori Liisa

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö MITÄ ON OSALLISUUS? VIITEKEHYS, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia ja lähestymistapoja.

Lisätiedot

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Lapsen kuuleminen Minun ihannepäiväkodissani lasten ajatuksia kuullaan seuraavalla tavalla: Lapsi saisi kertoa omat toiveet, ne otettaisiin huomioon.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42 Varhaiskasvatuksen henkilöstö 2017 Luotu 21.02.2017 15:42 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahenkilöstö 22 22 17 Yhteensä 22 22 17 Vastausprosentti 100% Lopettaneet

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

Varhaiskasvatus uudistuu - VASU Helsingin vasutyö

Varhaiskasvatus uudistuu - VASU Helsingin vasutyö Varhaiskasvatus uudistuu - VASU 2017 Helsingin vasutyö Vasutyön taustaa Opetushallitus laatii valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka velvoittavat kaikkia varhaiskasvatuksen järjestäjiä

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

varhaiskasvatussuunnitelma ajalle --

varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- Henkilöstö: Ryhmävasu on työväline, joka auttaa henkilöstöä suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan työtään varhaiskasvatuslain ja valtakunnallisen vasun sisällön

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan

Lisätiedot

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa

Lisätiedot

Lasten toiminnan dokumentointi varhaiskasvatuksessa. Mikko Mäkelä Maisteriharjoittelija VKK-Metro

Lasten toiminnan dokumentointi varhaiskasvatuksessa. Mikko Mäkelä Maisteriharjoittelija VKK-Metro Lasten toiminnan dokumentointi varhaiskasvatuksessa Mikko Mäkelä Maisteriharjoittelija VKK-Metro Dokumentointi Dokumentointi on todellisen tapahtuman, ilmiön, idean tai rakenteen tarkkaa kuvaamista, joka

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Uudistuneet varhaiskasvatussuunnitelmat missä mennään, varhaiskasvatus? Kouvola

Uudistuneet varhaiskasvatussuunnitelmat missä mennään, varhaiskasvatus? Kouvola Uudistuneet varhaiskasvatussuunnitelmat missä mennään, varhaiskasvatus? Kouvola 20.1.2018 Pia Kola-Torvinen Opetusneuvos Opetushallitus Mihin olet menossa suomalainen varhaiskasvatus? Muutos korostaa varhaiskasvatusta

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA Lapsen varhaiskasvatus ja esiopetuksen oppimissuunnitelmat ovat perusta tiimien työn suunnittelulle. Suunnitelma kasvattajayhteisön toimintatavoista on

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Valtakunnalliset linjaukset Kuntatason linjaukset Yksikkötason suunnitelmat

Lisätiedot

NORMIOHJATTU LAPSEN VASU MAARIT ALASUUTARI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUHTIKUU 2017

NORMIOHJATTU LAPSEN VASU MAARIT ALASUUTARI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUHTIKUU 2017 NORMIOHJATTU LAPSEN VASU MAARIT ALASUUTARI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUHTIKUU 2017 Normiohjaus Varhaiskasvatuslaki Varhaiskasvatussuunnite lman perusteet Henkilötietolaki, julkisuuslaki yms. Yhteistyö ja vuorovaikutus

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Johtaminen laadun tuottajana

Johtaminen laadun tuottajana Johtaminen laadun tuottajana Varhaiskasvatuksen seminaari 15.11.2010 Eeva Hujala Tampereen yliopisto 2010 JOHTAJUUS varhaiskasvatuksessa on toimijoiden sitouttamista perustehtävän tavoitteelliseen kehittämiseen

Lisätiedot

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 1 nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 2 Hyvä kotiväki Lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö ovat koti ja perhe. Varhaiskasvatus vastaa osaltaan lapsen hyvinvoinnista,

Lisätiedot

Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä

Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä elina.kataja@lempaala.fi Kasvatuksen ydinkysymykset Millaisia lapsia haluamme kasvattaa?

Lisätiedot

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 Tutkimusongelmat 1. Millaista on lasten keskinäinen yhteisöllisyys lapsiryhmissä? 2. Miten yhteisöllisyys kehittyy? Mitkä

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä LAUKAAN KUNTA Varhaiskasvatussuunnitelma Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä Prosessin aloitus varhaiskasvatuksen johtoryhmässä helmikuussa 2016 Vasu-työryhmän perustaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Yksikön toimintakulttuurin kuvaus,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

OSALLISUUSTUTKIMUKSEN SATOA TUULIKKI VENNINEN JA JONNA LEINONEN, VKK-Metro. Lapsen osallisuus pääkaupunkiseudun päiväkodeissa

OSALLISUUSTUTKIMUKSEN SATOA TUULIKKI VENNINEN JA JONNA LEINONEN, VKK-Metro. Lapsen osallisuus pääkaupunkiseudun päiväkodeissa OSALLISUUSTUTKIMUKSEN SATOA TUULIKKI VENNINEN JA JONNA LEINONEN, VKK-Metro Lapsen osallisuus pääkaupunkiseudun päiväkodeissa Tulosten pohjalta lasten osallisuus voidaan kuvata seuraavalla tavalla: Lapsella

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula

Lisätiedot

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Innovatiivinen, joustava ja ammattitaitoinen organisaatio tuottaa palveluja lapsen ja perheen yksilöllisiin tarpeisiin. Olemme varhaiskasvatuspalvelujen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen

Lisätiedot

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME

Lisätiedot

Eliisa Soirila Marjo Oksanen Liisa Lehtinen Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut

Eliisa Soirila Marjo Oksanen Liisa Lehtinen Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut Eliisa Soirila Marjo Oksanen Liisa Lehtinen Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut MISTÄ SATAKIELIPEDAGOGIIKKA SAI ALKUNSA? Kuntaliitos 2009 Tulevaisuuden pedagogiikka? Intoprojekti Reggio Emilia

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA POSION KUNTA / PÄIVÄHOITO Lapsen nimi LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Kasvatuskumppanuus on yhteistyötä, jossa vanhemmat ja henkilöstö yhdessä sitoutuvat toimimaan lapsen parhaaksi kasvun, kehityksen

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Uudistuneet. missä mennään, varhaiskasvatussuunnitelmat. varhaiskasvatus? Jyväskylä Opetusneuvos Pia Kola-Torvinen Opetushallitus

Uudistuneet. missä mennään, varhaiskasvatussuunnitelmat. varhaiskasvatus? Jyväskylä Opetusneuvos Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Uudistuneet varhaiskasvatussuunnitelmat missä mennään, varhaiskasvatus? Jyväskylä 13.3.2018 Opetusneuvos Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Mihin olet menossa suomalainen varhaiskasvatus? Muutos korostaa

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Varhaiskasvatuksen liikuntaseminaari 19.9.2017 Myllymäen päiväkotikoulu Kouvolan varhaiskasvatuksen lasten

Lisätiedot

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Kyöstin päiväkoti Kyöstin päiväkoti on 105-paikkainen yksikkö, joka on kahdessa eri rakennuksessa toimiva kokonaisuus. Idyllisessä Kartano-rakennuksessa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä.

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 1. TIEDOT YKSIKÖSTÄ Päiväkoti Tuulenpesä * 4 ryhmää, 3 kokopäiväryhmää ja 1 osapäiväryhmä Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 2. KIUSAAMISEN MÄÄRITELMÄ Kiusaaminen on

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot