Varhaiskasvatuksen visio ja arvot Palveluiden järjestämisen ja pedagogiikan kehittämisen painopisteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varhaiskasvatuksen visio ja arvot Palveluiden järjestämisen ja pedagogiikan kehittämisen painopisteet"

Transkriptio

1 2017 Varhaiskasvatuksen visio ja arvot Palveluiden järjestämisen ja pedagogiikan kehittämisen painopisteet

2 Varhaiskasvatus on suunnitelmallinen ja tavoitteellinen kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostama kokonaisuus, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hyvinvointia. Varhaiskasvatuksen tehtävät: Varhaiskasvatus edistää lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista yhteistyössä huoltajien kanssa. Varhaiskasvatus edistää lasten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä ehkäisee syrjäytymistä. Varhaiskasvatuksessa opitut tiedot ja taidot vahvistavat lasten osallisuutta sekä aktiivista toimijuutta yhteiskunnassa. Lisäksi varhaiskasvatus tukee huoltajia kasvatustyössä sekä mahdollistaa heidän osallistumisena työelämään ja opiskeluun (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 14). Visio: Yhdessä toimien, hyvää lapsuutta edistäen Arvot: Turvallisuus - osallisuus - luovuus TURVALLISUUS: Lapsen kasvu- ja oppimisympäristö on psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti turvallinen. Lapsi tulee kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Lapsen tarpeista huolehtii sensitiivisesti toimiva, ammattitaitoinen henkilöstö. Lapsen fyysisen ympäristön turvallisuudesta huolehditaan aktiivisesti. OSALLISUUS: Lapsi ja hänen huoltajansa ovat osa varhaiskasvatuksen yhteisöä ja vaikuttavat sekä lasta itseään että hänen oppimisympäristöään koskeviin asioihin. Henkilöstö kannustaa lasta ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Varhaiskasvatusta suunnitellaan ja arvioidaan yhdessä lapsen ja hänen huoltajiensa kanssa. LUOVUUS: Lapsi leikkii, liikkuu, tutkii ympäristöään ja kokeilee erilaisia itselleen mielekkäitä toiminnan tapoja. Henkilöstö innostaa lasta käyttämään mielikuvitustaan sekä ajattelemaan ja toimimaan luovasti. Henkilöstö mahdollistaa ja rikastuttaa lapsen toimintaa hyödyntämällä monipuolisesti erilaisia pedagogisia menetelmiä.

3 Toimintastrategia: Varhaiskasvatuspalveluiden järjestämisen ja pedagogisen kehittämisen painopisteet muodostavat varhaiskasvatuksen toimintastrategian Strategia pohjautuu syksyn 2016 aikana määriteltyihin varhaiskasvatuksen visioon ja arvoihin, jotka ovat syntyneet monitasoisen, laajaan osallisuuteen perustuvan prosessin tuloksena. Työskentelyyn ovat osallistuneet sekä varhaiskasvatuksen henkilöstö että asiakkaat. Visio ja arvot ovat linjassa Rovaniemen kaupungin arvojen ja vision kanssa, niissä huomioidaan myös varhaiskasvatuslaki ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa varhaiskasvatuksen arvopohja määritellään seuraavien periaatteiden kautta: Lapsuuden itseisarvo Ihmisenä kasvaminen Lapsen oikeudet Yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja moninaisuus Perheiden monimuotoisuus Terveellinen ja kestävä elämäntapa (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, ) Varhaiskasvatuslaki säätää lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen ja määrittää varhaiskasvatuksen tavoitteet. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat varhaiskasvatuksen toteuttamista. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaan pedagogiikka perustuu määriteltyyn arvoperustaan, käsitykseen lapsesta, lapsuudesta ja oppimisesta. Pedagogiikalla tarkoitetaan monitieteiseen, erityisesti kasvatus- ja varhaiskasvatustieteelliseen tietoon perustuvaa, ammatillisesti johdettua ja ammattihenkilöstön toteuttamaa suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa lasten hyvinvoinnin ja oppimisen toteutumiseksi (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 20). Varhaiskasvatuslain tavoitteiden ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden konkretisoituminen toimintayksiköissä toteutettavassa varhaiskasvatuksessa edellyttää uudistuksia useilla toiminnan osa-alueella. Muutosten käynnistyminen tarkoittaa nykyiseen toimintakulttuuriin liittyvien uskomusten ja asenteiden tunnistamista. Toimintakulttuuriin liittyvien, tiedostamattomienkin perusolettamusten tunnistaminen vaatii yksiköissä yhteistä keskustelua ja avointa pohdintaa. Johtajat ovat avainasemassa keskustelun avaajina, edistäjinä ja ylläpitäjinä. Heidän on tärkeää saada rinnalleen koko työyhteisö pohtimaan yksikön toimintakulttuurin rakenteita ja luomaan pohjaa uudistuvalle varhaiskasvatukselle. Varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin muutos korostaa erityisesti pedagogisen johtamisen merkitystä. Laaja-alainen pedagoginen johtajuus toteutuu, kun henkilöstö yhdessä johtajan kanssa kantaa vastuuta pedagogiikan laadusta ja sen kehittämisestä. Varhaiskasvatuksen perustehtävän hyvä toteuttaminen edellyttää, että kaikkea toimintaa johdetaan osana pedagogista prosessia.

4 Pedagogiseen johtajuuteen sisältyy siten myös henkilöstön ja talouden johtamisen sekä päivittäistyönjohdollinen ulottuvuus. Pedagogisen ja oppimista edistävän toimintakulttuurin kehittyminen vaatii rakenteita, jotka tukevat ja vauhdittavat sen syntymistä. Tähän liittyvät tehtävänkuvien, työnjaon ja työaikasuunnittelun uudistaminen sekä pedagogista toimintaa vahvistava henkilöstörakenteen muutos. Rakenteiden lisäksi toiminnan kehittyminen edellyttää toimintayksiköissä johdonmukaista oman toiminnan arviointia. Itsearvioinnin työvälineiksi otetaan käyttöön arviointilomakkeet, jotka ohjaavat arvioimaan ryhmävasun toteutumista, tiimitoimintaa ja pedagogiikkaa yhdenmukaisesti kaikissa yksiköissä. Varhaiskasvatuksessa edistetään lapsen ja huoltajien osallisuutta kaikessa toiminnassa. Osallisuutta edistävien toimintatapojen ja rakenteiden kehittämistä jatketaan syventämällä ja monipuolistamalla oppimista ja osallisuutta edistäviä toimintamalleja johtamisessa, pedagogiikan sekä hoivan ja hoidon suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa sekä yhteistyössä huoltajien kanssa. Kehityksen ja oppimisen tuki on osa laadukasta varhaiskasvatuksen toimintaa ja kuuluu kaikille sitä tarvitseville lapsille. Riittävän aikaisella ja oikein kohdennetulla tuella voidaan edistää lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia ja ehkäistä lapsen ongelmien syntymistä, kasvamista ja monimuotoistumista (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 52) Lapsen kehityksen ja oppimisen oikea-aikaisen ja oikein kohdennetun tuen järjestämiseksi kehitetään edelleen johtajan, varhaiserityisopettajan ja tiimivastaavan yhteistyömallia. Tavoitteena on moniammatillinen havainnointiin, pedagogiseen dokumentointiin ja arviointiin perustuva lapsen tuen suunnittelu ja toteutumisen varmistaminen. Palveluiden järjestämisen painopisteet : Palvelun tarve ei määrällisesti tule olennaisesti kasvamaan vuosina , mikäli varhaiskasvatuslakiin ei tulla kirjaamaan maksutonta varhaiskasvatusta. Palvelun tarpeen kasvun vähenemisen taustalla vaikuttaa ennen kaikkea syntyvyyden pieneneminen. Samalla on kuitenkin huomioitava, että vuosittain yhä suurempi osuus alle kouluikäisistä on varhaiskasvatuksen piirissä. Odotettavissa on, että lähitulevaisuudessa tulee toteutumaan sekä maksuton varhaiskasvatus että hoitoaikaperusteinen asiakasmaksu. Näiden kahden muutoksen yhteisvaikutus voi olla odottamattoman suuri. Muutoksiin tulee varautua ennakoivalla suunnittelulla, jossa uudistuksien vaikutusta pyritään hahmottamaan ainakin seuraavien tekijöiden osalta: Miten mahdolliset muutokset vaikuttavat palveluverkon ja henkilöstöresurssien tarpeeseen, työaikasuunnitteluun ja työtehtäviin? Miten varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin pohjautuen lähdetään toteuttamaan mahdollisia uudistuksia ja muutoksia?

5 Miten lapsen tuen tarpeisiin vastataan pedagogisen tuen lisäksi rakenteellisin keinoin? Mikä on palvelusetelin ja oman toiminnan suhde tulevaisuudessa? Mitkä ovat johtajuuden mallit palveluverkon tiivistyessä? Miten koulu- ja varhaiskasvatuspalveluiden yhteistoiminta kehittyy tulevaisuudessa? Tavoitteena on kehittää palvelumuotoja ja palveluiden toteuttamistapaa huomioiden varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden keskeinen näkökulma: lapsi keskiössä. Palveluita järjestettäessä lapsivaikutukset huomioidaan talousvaikutusten rinnalla. Toiminnan arviointiin ja valvontaan tulee myös resursoida riittävästi. Palveluverkko Oman toiminnan ja palvelusetelitoiminnan suhde Palvelusetelitoiminnan riskienhallintasuunnitelma laatiminen ja toteuttaminen Terveelliset, turvalliset ja pedagogisesti toimivat tilat Yksiköiden optimaalinen sijainti, hyvä saavutettavuus Johtamisjärjestelyt Palveluverkon tiivistyessä yksiköiden koko kasvaa, johtajuuden ja varajohtajuuden kehittäminen Johtajuuden vaatimustason määrittäminen, hyvän johtajuuden kriteerit Varhaiskasvatuslain tuomat muutokset Maksuttomaan 20 tunnin varhaiskasvatukseen varautuminen Hoitoaikaperusteiseen varhaiskasvatukseen varautuminen

6 Pedagogisen kehittämisen painopisteet : Tavoitteena on vuosien aikana kehittää ja vakiinnuttaa Rovaniemen varhaiskasvatukseen oppimista ja osallisuutta edistävä toimintakulttuuri uudistamalla varhaiskasvatuksen työtapoja ja toimintakäytäntöjä vastaamaan varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden asettamia vaatimuksia. Keskeiset keinot ja menetelmät tavoitteen saavuttamiseksi: Pedagogisen johtajuuden kehittäminen jaettu pedagoginen johtajuus pedagogisen johtajuuden vuosirunko käyttöön kaikissa yksiköissä Varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaista pedagogiikkaa vahvistavat rakenteet Johdonmukaiseen dokumentointiin ja arviointiin perustuva varhaispedagogiikka tehtävänkuvien uudistaminen työjakoon ja työvuorosuunnitteluun liittyvät käytäntöjen uudistaminen yli 3-v. ryhmät 2 lto, 1 lh henkilöstörakenne Arviointiin perustuvan varhaispedagogiikan suunnittelumalli käyttöön kaikissa yksiköissä Yhdenmukaiset pedagogiikan itsearviointikäytännöt kaikissa yksiköissä Riittävän aikaisen ja oikein kohdennetun tuen varmistaminen Varhaiskasvatusyksikön johtajan, varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja tiimivastaavan yhteistoimintamallin edelleenkehittäminen Lapsen ja huoltajien osallisuutta edistävien työtapojen kehittäminen Monipuolisten toimintatapojen ja menetelmien kehittäminen, nykyisten toimintamallien vakiinnuttaminen

7 Yksikön kehittämissuunnitelma keskeiset keinot ja menetelmät asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi (Yksikön suunnitelma toimitetaan palvelualuepäällikölle syyskuun loppuun mennessä Palvelualuepäällikkö ja yksikön johtaja arvioivat suunnitelman toteutumista kehityskeskustelussa) Yksikkö: Pedagogisen johtajuuden kehittäminen miten toteutamme yksikössä mistä aloitamme miten etenemme mikä on tilanteemme v lopussa Varhaiskasvatuslain ja vasuperusteiden mukaista pedagogiikkaa vahvistavat rakenteet yksikön henkilöstörakenteen muutostarve ja -mahdollisuudet Johdonmukaiseen dokumentointiin ja arviointiin perustuva varhaispedagogiikka miten toteutamme yksikössä mistä aloitamme miten etenemme mikä on tilanteemme v lopussa Riittävän aikaisen ja oikein kohdennetun tuen varmistaminen yhdessä veon kanssa suunnitellaan, miten johtajan, veon ja tiimivastaavan yhteistyö toteutuu yksikössä Lapsen ja huoltajien osallisuutta edistävien työ- ja toimintatapojen kehittäminen mitä erityisesti kehitämme aikana?

8 Pedagogisen johtajuuden kehittäminen Jaettu pedagoginen johtajuus: Jaetulla pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan organisaation eri tasojen pedagogiseen kehittämiseen tähtäävien johtamistoimintojen liittymistä toisiinsa. Jaettu pedagoginen johtajuus perustuu ajattelulle, jonka mukaan johtamisella tulee edistää kasvatusyhteisön laajaa osallisuutta toiminnan kehittämiseen ja yhteiseen päätöksentekoon. Jaettu johtajuus on jaettua tietoisuutta, vastuuta ja toimintaa, jota johtaja suunnittelee, ohjaa ja koordinoi. Varhaiskasvatuksen eri toimijat toteuttavat pedagogista johtajuutta oman ammatillisen asemansa määrittäminä. Jokaisella on mahdollisuus toteuttaa työtehtävässään jaettua johtajuutta ja samalla velvollisuus kantaa sen tuomaa vastuuta. Jaettu johtajuus uudistaa johtamisen tapaa, mutta ei vähennä johtajan merkitystä toimintayksikön pedagogiikan ja laadun kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Jaetun pedagogisen johtajuuden kohteena on yksikkötasolla ensisijaisesti yksikön pedagogiikka ja sen kehittäminen. Siten se kytkeytyy ennen kaikkea yksikön varhaiskasvatussuunnitelmatyöhön ja pedagogiseen kehittämiseen.

9 Pedagogisen johtajuuden vuosirunko: Varhaiskasvatusyksiköiden pedagogiikan johtamista kehitetään jaetun pedagogisen johtajuuden pohjalta, jossa pedagogisten prosessien läpiviemisestä kantavat vastuun yksikön johtaja ja työryhmät tiimivastaavien johdolla. Pedagogisen johtamisen tehtäväkokonaisuudet toistuvat varhaiskasvatusyksiköissä jokaisena toimintavuotena. Näitä toistuvia tehtäviä voidaan hahmottaa ja hallita pedagogisen johtamisen vuosirungon avulla (esimerkki alla). Yhtenäiseen vuosirunkoon on kirjattu yksikön johtajan vastuulla olevat pedagogisen johtamisen asiakokonaisuudet sekä tiimien vastuulla olevat asiat. Vuosirunko muodostaa perusrakenteen, jota yksikössä voidaan kehittää vastaamaan tarkemmin yksikön omia tarpeita.

10 Varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaista pedagogiikkaa vahvistavat rakenteet Pedagogiikan painottuminen varhaiskasvatuksen kokonaisuudessa edellyttää pedagogista asiantuntemusta sekä sitä, että koko henkilöstöllä on yhteinen ymmärrys siitä, miten lasten oppimista ja hyvinvointia voidaan parhaalla mahdollisella tavalla edistää. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet painottavat toimintakulttuurin kehittämistä osana varhaiskasvatuksen organisointia, suunnittelua, toteuttamista ja arviointia. Toimintakulttuuri rakentuu muun muassa: arvoista ja periaatteista työtä ohjaavien normien ja tavoitteiden tulkinnasta oppimisympäristöistä ja työtavoista yhteistyöstä ja sen eri muodoista vuorovaikutuksesta ja ilmapiiristä henkilöstön osaamisesta, ammatillisuudesta ja kehittämisotteesta toiminnan organisoinnista, suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista Toimintakulttuurin kehittäminen edellyttää myös sellaisia toimenpiteitä, joilla luodaan edellytykset ammatillisesti suotuisille työskentelyolosuhteille. Toimintakulttuurin uudistumisen vauhdittamiseksi ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisen toiminnan varmistamiseksi: 1) Kevään 2017 aikana uudistetaan tehtävänkuvat varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden toiminnallisia vaatimuksia vastaaviksi. 2) Kevään 2017 aikana uudistetaan työjakoon ja työvuorosuunnitteluun liittyvät käytännöt huomioiden varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden vaatimukset. Lisäksi selvennetään lastentarhanopettajien lapsiryhmätyöskentelyn ja lapsiryhmän ulkopuolisen työskentelyn välistä suhdetta. 3) Jatketaan henkilöstörakenteen asteittaista muutosta siten, että kaikissa yli 3-vuotiaiden ryhmissä työskentelee 2020 mennessä kaksi lastentarhanopettajaa.

11 Dokumentointiin ja arviointiin perustuva varhaispedagogiikan suunnitteluprosessi Korkealaatuinen pedagoginen toiminta edellyttää tiedostavaa ja suunnitelmallista dokumentointia, arviointia ja kehittämistä. Pedagogiikan suunnitteluun vaikuttaa havainnoitu ja analysoitu tieto lapsiryhmän oppimisen ja tavoitteiden kannalta merkityksellisistä tekijöistä. Pedagoginen dokumentointi on keskeinen menetelmä suunnittelussa, arvioimisessa ja kehittämisessä tarvittavan tiedon keräämiseksi. Arviointiin perustuvalla varhaispedagogiikan suunnitteluprosessilla vahvistetaan paitsi pedagogisen toiminnan laatua, myös tiimin työntekijöiden välistä yhteistoimintaa. Vastuu prosessin toteutumisesta on tiimivastaavalla. Varhaiskasvatuksen toteutumisen johdonmukaista itsearviointia toteutetaan kaikissa lapsiryhmissä. Havainnoinnin ja arvioinnin kohteena ovat ryhmävasu, tiimitoiminta, leikki, lasten osallisuus, varhaiskasvatusympäristö. ASKA - askelittaisen kehittämisen suunnittelumalli otetaan yksiköissä käyttöön helpottamaan kehittämistyötä. Arviointiin ja kehittämiseen käytetään kaikissa yksiköissä yhtenäisiä lomakkeita.

12 Riittävän aikaisen ja oikein kohdennetun tuen varmistaminen Varhaiskasvatuksessa lapsen kehitystä ja oppimista tuetaan lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla. Lapsen kannalta on tärkeää, että tukea järjestetään lapselle heti, kun tarve on tunnistettu. On myöskin tärkeää, että tuki muodostaa johdonmukaisen jatkumon varhaiskasvatuksen aikana ja lapsen aloittaessa esiopetuksen (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 52). Vaikeuksia ehkäistään ennalta pedagogisilla järjestelyillä ja käyttämällä monipuolisesti erilaisia työtapoja. Työtapoja ja oppimisympäristöjä muokataan ja muunnellaan lapsen ja lapsiryhmän tarpeiden mukaan. Lapsen tuki voi sisältää pedagogisia, rakenteellisia ja hyvinvointia tukevia muita järjestelyjä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 54). Riittävän aikaisen ja oikein kohdennetun tuen varmistamiseksi kehitetään varhaiskasvatusyksikön johtajan, varhaiserityisopettajan ja tiimivastaavan yhteistoimintamallia, jonka tavoitteena on suunnitella, arvioida ja kehittää lapsen ja lapsiryhmän tarpeisiin perustuvia pedagogisia ja toiminnallisia käytäntöjä sekä päättää tarvittavista rakenteellisista ratkaisuista. Yhteistoimintamalli parantaa johtajan tietoisuutta lapsiryhmien tilanteista, kuten koetuista haasteista, lasten tuen tarpeista ja tiimin pedagogisista valinnoista. Johtajan vastuulla on tarpeellisten resurssien ja kulloinkin tarvittavan osaamisen varmistaminen. Varhaiserityisopettajalla on ajantasainen tieto lapsiryhmien tilanteesta, haasteista ja lasten tuen tarpeista sekä konsultaation tai muun tuen tarpeesta. Tiimivastaavalla on tiimin itsearviointiin perustuva tieto ryhmänsä toiminnasta ja mahdollisista tuen tarpeista sekä lasten vasuihin ja pedagogiseen dokumentointiin perustuva tieto yksittäisen lapsen (tuen) tarpeista. Yhteistoimintamallissa tiimivastaava välittää tiimin näkemykset tuen tarpeista samanaikaisesti sekä johtajalle että varhaiserityisopettajalle. Tiimivastaava toimii oman tiiminsä yhteyshenkilönä tuen asioissa. Johtaja Tiimivastaava Veo

13 Oppimista ja osallisuutta edistävien työtapojen kehittäminen Varhaiskasvatuksen kaikessa toiminnassa edistetään osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Lasten, henkilöstön ja huoltajien mielipiteitä arvostetaan. Tämä edellyttää osallisuutta edistävien toimintatapojen ja rakenteiden tietoista kehittämistä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 30). Varhaiskasvatusyksiköissä jatketaan oppimista ja osallisuutta edistävien työmenetelmien käyttämistä ja edelleen kehittämistä. Osallisuutta edistäviä työmenetelmiä kehitetään kaikessa toiminnassa. Osallisuutta edistetään esimiestyössä, yhteistyössä huoltajien kanssa sekä pedagogisissa valinnoissa että hoivan ja hoidon käytänteissä. (Shier 2001, Osallisuuden tasomalli)

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA 7.2.2017 VASU-PROSESSI Perusteluonnoksen kommentointi keväällä-16 Vasu-luonnostekstin käsittely yksiköissä Paikallisen vasun työstäminen, ryhmien muodostus (työryhmät, ydinryhmä)

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus

Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA 27.1.2017 Elisa Helin Opetushallitus Matkaa voi jatkaa vain sieltä, missä ollaan nyt. Ei sieltä, missä ei olla enää. Vain

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta 21.11.2018 2 MITÄ ON OSALLISUUS? viitekehys, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia

Lisätiedot

Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena

Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Valmistelun lähtökohdat - varhaiskasvatuslaki - lasten muuttuva

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö MITÄ ON OSALLISUUS? VIITEKEHYS, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia ja lähestymistapoja.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Päivähoidosta varhaiskasvatukseen Lasten päivähoidon lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Tenavat ryhmäperhepäiväkoti TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Tenavien ryhmäperhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimikaudelle 2017-2018

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

Varhaiskasvatus uudistuu - VASU Helsingin vasutyö

Varhaiskasvatus uudistuu - VASU Helsingin vasutyö Varhaiskasvatus uudistuu - VASU 2017 Helsingin vasutyö Vasutyön taustaa Opetushallitus laatii valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka velvoittavat kaikkia varhaiskasvatuksen järjestäjiä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

KH Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen

KH Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen Kaupunginhallitus 216 27.06.2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 alkaen 1357/06.15/2017 KH 27.06.2017 216 Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 2.4.2014 Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto TYÖELÄMÄN JATKUVA MUUTOS HAASTAA KEHITTÄMÄÄN (Launis,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen. laadunarvioinnin. perusteet ja suositukset. Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi

Varhaiskasvatuksen. laadunarvioinnin. perusteet ja suositukset. Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Varhaiskasvatuksen laadunarvioinnin perusteet ja suositukset Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Luennon sisältö 1. Laadun arvioinnin tausta ja tavoitteet 2.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen laadun arviointi. Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi

Varhaiskasvatuksen laadun arviointi. Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi Varhaiskasvatuksen laadun arviointi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi 21.11.2018 Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi Mitä arvioinnin kentällä tällä hetkellä on meneillään? Karvin

Lisätiedot

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Merirasti-Siima

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Merirasti-Siima Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Merirasti-Siima VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN SEKÄ TYÖTÄMME OHJAAVAT ARVOT Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Kulttuurinen moninaisuus ja palvelut Työelämän muutokset ja palvelut Rahalliset tuet, palvelut Kenen tuottamat palvelut (julkinen, yksityinen) Lasten, vanhempien ja ammattilaisten

Lisätiedot

Tasa-arvo ja sukupuolisensitiivisyys. Kati Costiander Erityisasiantuntija

Tasa-arvo ja sukupuolisensitiivisyys. Kati Costiander Erityisasiantuntija Tasa-arvo ja sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kati Costiander Erityisasiantuntija Tasa-arvon silmälasit Varhaiskasvatuksen tehtävänä on edistää lasten kokonaisvaltaista kasvua,

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Työkalupakista apua arkeen

Työkalupakista apua arkeen Työkalupakista apua arkeen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät Seinäjoella 20.-21.9.2018 Raija Ojell, KKP ja Tiina Haapsalo, Nuori kirkko ry Mikä on Vasu kirkossa? Mitä ajatuksia

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja perusteprosessi

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja perusteprosessi Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja perusteprosessi 25.4.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä 1919 Lapsuus 2010 -luvulla

Lisätiedot

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja Leikkien liikkumaan 31.1.2018 Eino Havas, johtaja MITÄ 2018? ohjelmat yhteen Ilo kasvaa liikkuen 1-6 vuotiaat, varhaiskasvatus Liikkuva koulu, 7-16 vuotiaat, perusopetus Liikkuva opiskelu, 16-20+ -vuotiaat,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42 Varhaiskasvatuksen henkilöstö 2017 Luotu 21.02.2017 15:42 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahenkilöstö 22 22 17 Yhteensä 22 22 17 Vastausprosentti 100% Lopettaneet

Lisätiedot

Orimattilan varhaiskasvatuksen pedagogisten työtapojen kehittäminen varhaiskasvatussuunnitelman näkökulmasta. hanke

Orimattilan varhaiskasvatuksen pedagogisten työtapojen kehittäminen varhaiskasvatussuunnitelman näkökulmasta. hanke Orimattilan varhaiskasvatuksen pedagogisten työtapojen kehittäminen varhaiskasvatussuunnitelman näkökulmasta hanke 2016-2017 Hankkeen esittely 2.9.2016 Hanketyöryhmä Hanke pähkinänkuoressa Hankkeella tavoitellaan

Lisätiedot

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi).

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi). 1 KYSELY YKSITYISILLE PERHEPÄIVÄHOITAJILLE Opetushallitus julkaisi syksyllä 2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka ohjaavat kaikkea varhaiskasvatustoimintaa Suomessa. Perusteiden pohjalta kaikki

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin

Lisätiedot

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 19.9.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus VASU2017 työskentelyä ohjanneet keskeiset asiakirjat Varhaiskasvatuslaki (2015) - Perustetyön

Lisätiedot

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA VUOSI/ KUUKAUSI PEDAGOGISEN JOHTAMISEN TEHTÄVÄ/TOIMINTO TEHTÄVÄN/TOIMINNON TARKOITUS KÄYTÖSSÄ OLEVA TYÖMENETELMÄ SEURANTA / ARVIOINTI KUUKAUSITTAIN

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS 2018 ALAOUNASJOEN ALUELAUTAKUNTA

PALVELUSOPIMUS 2018 ALAOUNASJOEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 ALAOUNASJOEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/ ja Sivistyspalvelut. 2. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS 2018 YLÄKEMIJOEN ALUELAUTAKUNTA

PALVELUSOPIMUS 2018 YLÄKEMIJOEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 YLÄKEMIJOEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/yläkemijoen aluelautakunta ja Sivistyspalvelut.

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Mallilomake ja ohjeistus (OPH) Tukimateriaali lapsen varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja tulevaisuuden näkymiä. Elisa Helin ja Pia Kola-Torvinen Opetushallitus

Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja tulevaisuuden näkymiä. Elisa Helin ja Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja tulevaisuuden näkymiä Elisa Helin ja Pia Kola-Torvinen 20.9.2016 Opetushallitus Valtionavustus varhaiskasvatuksen kehittämiseen Yleiset tavoitteet vahvistaa varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen osaamisen monimuotoisuus Varhaiskasvatuspäivä Iiris Happo Lapin yliopisto

Varhaiskasvatuksen osaamisen monimuotoisuus Varhaiskasvatuspäivä Iiris Happo Lapin yliopisto Varhaiskasvatuksen osaamisen monimuotoisuus Varhaiskasvatuspäivä 8.5.2008 Lapin yliopisto iiris.happo@ulapland.fi VARHAISKASVATTAJAN OSAAMINEN KONTEKSTI- OSAAMINEN -yhteiskunnallinen tietoisuus -organisaatiotason

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE Esittelymateriaali 31.10.2017 Tuusulan kunta tarjoaa kaikille lapsille tasavertaisen ja yhtäläisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Nykyisessä tilanteessa

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Varhaiskasvatus 2016 Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Kehittämisen keskeiset lähtökohdat Varhaiskasvatuslain I vaiheen uudistukset Perustehtävän

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Yksikön toimintakulttuurin kuvaus,

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi

Ilo ja oppiminen näkyviksi Ilo ja oppiminen näkyviksi -pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Nyt on pedagogiikan aika! Miten määrittelemme pedagogiikkaa? Mitä se tarkoittaa varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

VASUPROSESSIT PEDAGOGISEN JOHTAJUUDEN YTIMESSÄ

VASUPROSESSIT PEDAGOGISEN JOHTAJUUDEN YTIMESSÄ VASUPROSESSIT PEDAGOGISEN JOHTAJUUDEN YTIMESSÄ VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI 10.5.2017 KLO: 11.00-12.00 Sanna Parrila, KT, sertifioitu coach (ACC), Ediva sanna.parrila@ediva.fi, www.ediva.fi Uusi

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä

Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 24.2.2016 Hyvä elämä foorumi Jyväskylä 24.2.206

Lisätiedot

Johdanto pedagogiseen dokumentointiin - Videoluento 1. Kirsi Tarkka Opetushallitus

Johdanto pedagogiseen dokumentointiin - Videoluento 1. Kirsi Tarkka Opetushallitus Johdanto pedagogiseen dokumentointiin - Videoluento 1 Kirsi Tarkka Opetushallitus Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA II Miten

Lisätiedot

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta Asiakasraati 16.2.2016 Hannamaija Väkiparta 24.2.2016 Varhaiskasvatuslaki Voimassa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuksen määrittely: Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista

Lisätiedot

Orientoituminen tiimityöhön ja johtamiseen

Orientoituminen tiimityöhön ja johtamiseen Orientoituminen tiimityöhön ja johtamiseen 12.3.2019 Petteri Mikkola Johtamisen rakenteet koko työyhteisö. Päiväkodin johtaja, tiimivastaava ja vastuulastentarhanopettaja Jaettu johtaminen lastentarhanopettajan

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Valtakunnalliset linjaukset Kuntatason linjaukset Yksikkötason suunnitelmat

Lisätiedot

NORMIOHJATTU LAPSEN VASU MAARIT ALASUUTARI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUHTIKUU 2017

NORMIOHJATTU LAPSEN VASU MAARIT ALASUUTARI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUHTIKUU 2017 NORMIOHJATTU LAPSEN VASU MAARIT ALASUUTARI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUHTIKUU 2017 Normiohjaus Varhaiskasvatuslaki Varhaiskasvatussuunnite lman perusteet Henkilötietolaki, julkisuuslaki yms. Yhteistyö ja vuorovaikutus

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistietoa varhaiskasvatussuunnitelmasta 2. Taustaa varhaiskasvatussuunnitelmalle 2.1 Varhaiskasvatuksen sisältöä ohjaavat

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava

Lisätiedot

VASU17- Kainuu ja Kajaani. Sirpa Kemppainen Varhaiskasvatuksen johtaja Kajaani Kaukametsä opisto

VASU17- Kainuu ja Kajaani. Sirpa Kemppainen Varhaiskasvatuksen johtaja Kajaani Kaukametsä opisto VASU17- Kainuu ja Kajaani Sirpa Kemppainen Varhaiskasvatuksen johtaja Kajaani 8.11.2016 Kaukametsä opisto Johtoryhmä mukana Vasu17- luonnoksen työstämisessä OPH:n tilaisuuksissa Ohjausryhmän perustaminen

Lisätiedot

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN 30.9.2016 Varhaiskasvatus käännekohdassa seminaari Jyväskylän yliopisto ja Haukkalan säätiö KT, opetusneuvos Kirsi Alila Opetus-

Lisätiedot

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11. Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.2016 Varkaus 1 Monilukutaito Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten

Lisätiedot

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Joulukuu 2016 30 Varhaiskasvatus Toteutunut 2015 Talousarvio 2016 Muutos 2016-2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Innovatiivinen, joustava ja ammattitaitoinen organisaatio tuottaa palveluja lapsen ja perheen yksilöllisiin tarpeisiin. Olemme varhaiskasvatuspalvelujen

Lisätiedot

Maakunnallinen varhaiskasvatuksen erityisopettajien työkokous. Noora Heiskanen KM, VEO, tutkija, Jyväskylän yliopisto

Maakunnallinen varhaiskasvatuksen erityisopettajien työkokous. Noora Heiskanen KM, VEO, tutkija, Jyväskylän yliopisto Maakunnallinen varhaiskasvatuksen erityisopettajien työkokous Noora Heiskanen KM, VEO, tutkija, Jyväskylän yliopisto Inkluusio Pedagoginen dokumentointi Kehityksen ja oppimisen tuen järjestäminen Erityisopetus

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito Jakomäki-Puistola-Suutarila toimintasuunnitelma. Toimintakausi

Varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito Jakomäki-Puistola-Suutarila toimintasuunnitelma. Toimintakausi Varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito Jakomäki-Puistola-Suutarila toimintasuunnitelma Toimintakausi 2018-19 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille

Lisätiedot

varhaiskasvatussuunnitelma ajalle --

varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- Henkilöstö: Ryhmävasu on työväline, joka auttaa henkilöstöä suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan työtään varhaiskasvatuslain ja valtakunnallisen vasun sisällön

Lisätiedot

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen Kuopiossa

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen Kuopiossa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen Kuopiossa Torstai 10.11.2016 Muotoiluakatemia Piispankatu 8 70100 Kuopio Jaana Lappalainen Palvelupäällikkö Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti Varhaiskasvatuksen kehittäminen Siimapuiston päiväkoti Nykytila VK:n kehittämisestä yksikön näkökulmasta Valtakunnallisesti koordinoimaton kehittäminen Kunnilla omat / omiin mittareihin perustuva Yksiköillä

Lisätiedot

JOHTAJUUS LASTENTARHANOPETTAJAN NÄKÖKULMASTA

JOHTAJUUS LASTENTARHANOPETTAJAN NÄKÖKULMASTA JOHTAJUUS LASTENTARHANOPETTAJAN NÄKÖKULMASTA 23.9.2017 Yliopistonlehtori Elina Fonsén Helsingin yliopisto / Asiantuntijaosuuskunta Edu-O-Matic elina.fonsen@helsinki.fi JOHTAJUUS - LEADERSHIP Pedagoginen

Lisätiedot

Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli

Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli kokemuksellista hyvinvointitietoa arvioiva malli - mukana lapset, henkilöstö ja huoltajat Tuula Herranen 2018 alueellinen suunnittelija Hyvinvointipäiväkoti toimintamallin

Lisätiedot

1. VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA PAIKALLISET VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAT

1. VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA PAIKALLISET VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAT SISÄLLYS 1. VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA PAIKALLISET VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAT 4 1.1 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja niiden velvoittavuus 4 1.2. Rovaniemen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Vasu2017 Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Mervi Tuominen 29.11.2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Yhdenmukaisuus esiopetussuunnitelman ja perusopetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot