Kehittämistyö osana varhaiskasvatuksen perustehtävää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehittämistyö osana varhaiskasvatuksen perustehtävää"

Transkriptio

1 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Kehittämistyö osana varhaiskasvatuksen perustehtävää Liisa Heinämäki KT, erikoistutkija Stakes, Liisa Heinämäki

2 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 2 Kehittäminen varhaiskasvatuksessa Kehittämisen lähtökohtina esim. pedagoginen toiminta yleisesti pedagogiikan tunnistaminen, kehittäminen, päivittäminen pedagogiset menetelmät, ohjelmat tms. pedagogisen toiminnan edellytysten kehittäminen organisaation toiminta hallinto, vastuutukset, asiakirjat työprosessit, käytännöt, jatkumot kunta/aluetason toiminta palvelukokonaisuus, palvelujen väliset suhteet palveluiden kattavuus, saatavuus

3 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 3 Pedagoginen kehittäminen: yleinen pedagoginen kehittäminen Pedagogisten linjausten vertaaminen nykytilanteeseen ja -tarpeeseen esim. osana Vasuprosessia Pedagogisen lähtökohdan ja tavoitteen tunnistaminen toiminnassa Toiminnan tarkastelua pedagogisten tavoitteiden suunnasta Osaamisen ja -osaamistarpeiden tunnistaminen Haasteena kohdentumattomuus ja sitä kautta motivoituminen ja resursointi

4 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 4 Pedagoginen kehittäminen: menetelmät, ohjelmat ym. -Erilaiset sisällölliset kehittämistoimet pedagogisten käytäntöjen tunnistaminen, arvioiminen ja kehittäminen esim. liittyen leikkiin, vuorovaikutukseen, itseilmaisuun, erityiseen tukeen, ryhmän työskentelyyn, matemaattisiin valmiuksiin, kieleen pedagogisiin menetelmiin tutustuminen ja käyttöönotto esim. erilaiset Bright Start tyyppiset ohjelmat, TheraPlay ym. Haasteena implementointi ja pysyvästi juurruttaminen Haasteena tarjonnan runsaus

5 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 5 Pedagogisen toiminnan edellytysten kehittäminen Lapsiryhmän olosuhteiden kehittäminen Ryhmien järjestäminen ja toiminta: pienryhmät, siirtymätilanteet, ryhmien muodostaminen, omahoitajat Ryhmän käytössä olevat tilat ja välineet Henkilöstön osaamisen kehittäminen Ajantasaisen tiedon ja osaamisen ylläpito Pedagogiset periaatteet ja menetelmät käytössä Henkilöstön työolosuhteiden kehittäminen mahdollisuus koulutukseen, ammatilliseen kehittymiseen työn organisointi pedagogista toimintaa mahdollistavaksi Haasteena toimintaan kohdistuvat moninaiset vaatimukset ja mahdollinen hajautuminen

6 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 6 Kehittämisen esteitä ja vastuksia Ajan puute perustyötä tehdään kiireessä tekemätöntä OIKEATA (=konkreettista) työtäkin löytyy yhteistä aikaa ei ole kuin työajan ulkopuolella Henkilöstön vaihtuvuus juuri se sitoutunut henkilö lähtee tai moni tiimistä vaihtuu tiimien uudelleen muotoutuminen vie aikaa Ketään ei kiinnosta henkilöstö on uupunut kehittämissykleihin, ei motivoiduta esimiehet eivät kannusta ja/tai päättäjät eivät usko Kehittäminen hajoaa käsistä pieni alku hajoaa eri käsissä moniin suuntiin tuhannesta purosta tuli koski, eikä kukaan enää hallitse kokonaisuutta Lupaava alku lässähtää Innostus kaatuu organisoinnin puutteeseen Ja vielä vaikka mitä muuta?

7 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 7 Kehittämisen iloa ja onnistumisia Arkeen uutta virtaa oman työn näkeminen uudessa valossa arvon antaminen omalle työlle Oman osaamisen tunnistaminen parhaimmillaan flow-ilmiönä mentorointimahdollisuus todentuu Uusien työtapojen ja menetelmien omaksuminen osaamisella laatua varhaiskasvatukseen osaaminen tukee työhyvinvointia Onnistunut prosessi tukee koko yhteisöä Yhden asian kehittämisessä omaksutut tavat jalkautuvat muuhunkin toimintaan

8 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 8 Kehittämisen organisointi Kehittäminen tarvitsee rakenteet! Prosessi on jonkun käsissä ja omaisuutta, vaikka tavoitteet ja sisältö olisivatkin yhteistä Kehittämiselle on varattava aika, paikka ja välineet aivan kuten lasten leikillekin Varhaiskasvatuksen kehittämisessä omaleimaista Monitahoinen pedagoginen tehtävä: lapsen kasvatus, vanhempien tukeminen ja erityisten tilanteiden hallinta Henkilöstön fyysinen sitoutuminen työpaikalle / välttämätön sijaisen tarve Toiminnan järjestämisen haasteet suhteessa sisällölliseen kehittämiseen (esim. subjektiivinen oikeus päivähoitopaikkaan toteutettava)

9 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 9 Kehittäminen osana perustyötä -miten sen toteuttaa? Liisa Heinämäki

10 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 10 Kehittäminen yhteisössä Kehittämisen tulisi olla osa perustyötä ts. työhön tulisi kuulua kehittävä ote käytännössä usein nähdään, että kehittäminen on perustyön lisäksi tehtävää työtä Mitä irrallisempaa kehittäminen on, sitä vähemmän siitä jää varsinaisen syklin (projekti, kehittämisvaihe) jälkeen elämään Irrallisessa kehittämisessä hyöty voi jäädä muutaman harvan käsiin jakautumatta kaikille myös muut mieltävät että kehittäminen on noiden juttu Kehittämisellä on taipumus kasautua tietyssä yksikössä opitaan kehittämisen sykli ja käytetään sitä, toisessa ei yksikössä tietyt henkilöt osaavat kehittämistyön joten he tehköön tämänkin..

11 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 11 Tyypillinen kehittämishanke? Eri osavaiheita kytkennät Etenevä kehittämisprosessi Perustoiminta, jossa monia ulottuvuuksia ja särmiä

12 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 12 Yhteisön omaksuma kehittämistoiminta Eri osavaiheita Etenevä kehittämisprosessi Perustoiminta, jossa monia ulottuvuuksia ja särmiä

13 Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 13 Kehittäminen perustoiminnassa: Onnistuneita kokemuksia Lähtökohtana hyödyntää yhteisön omia rutiineita kehittämisprosesseja esim. ensi vuoden suunnitteluun valmistautuessa; sekä toiminta- että taloussuunnittelu huomioidaan toiminnan eri puolet Kehittäminen tunnistetaan: mitä se meillä on? Kehittämiselle varataan aikaa esim. yksi viikkopalaveri /kk ilman ajankohtaisia asioita erilaisia viestintäkeinoja käyttöön: ei aina face to face Kehittämistoiminnasta raportoidaan säännöllisesti ja eri tavoin sovitaan yhteiset käytännöt jakamisen tavoille; esim. unihuoneeseen hankkeiden kansiot tai kannettava tietokone kutsutaan muita mukaan uuden menetelmän käyttöä seuraamaan

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi

Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi Stakes Erikoistutkija Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

Kysely tutkimuspäiväkodeille tammikuussa Tuulikki Venninen

Kysely tutkimuspäiväkodeille tammikuussa Tuulikki Venninen Kysely tutkimuspäiväkodeille tammikuussa 2010 1. Lapset tulevat t kuulluksi k Oletko valmis kuulemaan lapsia? Työskenteletkö tkö niin, että se mahdollistaa kuulemisen? Onko tiimisi yleisenä toimintatapana

Lisätiedot

Johtaminen laadun tuottajana

Johtaminen laadun tuottajana Johtaminen laadun tuottajana Varhaiskasvatuksen seminaari 15.11.2010 Eeva Hujala Tampereen yliopisto 2010 JOHTAJUUS varhaiskasvatuksessa on toimijoiden sitouttamista perustehtävän tavoitteelliseen kehittämiseen

Lisätiedot

Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus

Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA 27.1.2017 Elisa Helin Opetushallitus Matkaa voi jatkaa vain sieltä, missä ollaan nyt. Ei sieltä, missä ei olla enää. Vain

Lisätiedot

Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi ( Lavaus ) hankkeen taustaa

Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi ( Lavaus ) hankkeen taustaa Tiedosta hyvinvointia 1 Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi ( Lavaus ) hankkeen taustaa Liisa Heinämäki Stakes Tiedosta hyvinvointia 2 Lapsivaikutusten arviointi kaikissa lapsia koskevissa yhteiskunnallisissa

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja tulevaisuuden näkymiä. Elisa Helin ja Pia Kola-Torvinen Opetushallitus

Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja tulevaisuuden näkymiä. Elisa Helin ja Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja tulevaisuuden näkymiä Elisa Helin ja Pia Kola-Torvinen 20.9.2016 Opetushallitus Valtionavustus varhaiskasvatuksen kehittämiseen Yleiset tavoitteet vahvistaa varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät

Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät Peruskoulupäivät 2014 Osaaminen monilukutaito, laaja-alainen osaaminen, teknologiaoppiminen, monialainen oppiminen, osallisuus Työskentelyn kulku Ajatuksia

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

Elämää hoivan piirissä muistisairaiden pienryhmäharjoittelu. Niina Koskela Jalmari Jyllin Säätiö

Elämää hoivan piirissä muistisairaiden pienryhmäharjoittelu. Niina Koskela Jalmari Jyllin Säätiö Elämää hoivan piirissä muistisairaiden pienryhmäharjoittelu Niina Koskela Jalmari Jyllin Säätiö Muistisairaan kannattaa harjoitella Parempi toimintakyky lyhentää loppuvanhuuden kokonaan vuoteeseen hoidettua

Lisätiedot

VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö

VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Helsingin kaupungin aineistopankki /Comma Image Oy VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Saila Nevanen, 1 Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen yhteinen kehittäminen

Lisätiedot

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Vasu2017 Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Mervi Tuominen 29.11.2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Yhdenmukaisuus esiopetussuunnitelman ja perusopetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksen arvioinnin ja johtamisen välineenä

Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksen arvioinnin ja johtamisen välineenä Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksen arvioinnin ja johtamisen välineenä Johtajuusfoorumi 2017 Lappeenranta LTO, KM, väitöstutkija Kati Rintakorpi kati.rintakorpi@koulutuspalveluillusia.fi www.koulutuspalveluillusia.fi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Kulttuurinen moninaisuus ja palvelut Työelämän muutokset ja palvelut Rahalliset tuet, palvelut Kenen tuottamat palvelut (julkinen, yksityinen) Lasten, vanhempien ja ammattilaisten

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Lisätiedot

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Petteri Mikkola Koko päivä pedagogiikkaa Lapsen itsetunnon ja minäkuvan vahvistaminen Lapsen sosiaalinen asema on aina aikuisten vastuulla Yhteinen

Lisätiedot

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 2.4.2014 Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto TYÖELÄMÄN JATKUVA MUUTOS HAASTAA KEHITTÄMÄÄN (Launis,

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS

Lisätiedot

Paapu- lapsen parhaaksi - hankkeen 1. foorumi

Paapu- lapsen parhaaksi - hankkeen 1. foorumi Paapu- lapsen parhaaksi - hankkeen 1. foorumi Oman työn n arviointi 22.3.2007 Kouvola Paapu-lapsen parhaaksi- hanke Toiminut Pohjois-Kymenlaakson kuntien varhaiskasvatuksen hankkeena 8/2005 alkaen Tavoitteena

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa

Lisätiedot

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia ohjaa kunnan työnantajatoimintaa Tavoitteet

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2 (1.10.2011-31.10.2013) Satakielen päiväkodin pedagogiikan kehittämisprosessi

Lapsen hyvä arki 2 (1.10.2011-31.10.2013) Satakielen päiväkodin pedagogiikan kehittämisprosessi Lapsen hyvä arki 2 (1.10.2011-31.10.2013) Satakielen päiväkodin pedagogiikan kehittämisprosessi Tunne-elämän kehittämisprosessi Maaliskuu Satakielen päiväkoti valittiin ppky Selänteen kehittämisyksiköksi

Lisätiedot

Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä

Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä elina.kataja@lempaala.fi Kasvatuksen ydinkysymykset Millaisia lapsia haluamme kasvattaa?

Lisätiedot

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Valtakunnalliset linjaukset Kuntatason linjaukset Yksikkötason suunnitelmat

Lisätiedot

Kehittyvä rehtori oppilaitosjohdon oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus 30 op

Kehittyvä rehtori oppilaitosjohdon oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus 30 op Kehittyvä rehtori oppilaitosjohdon oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus 30 op. 2010 2011 Teematehtävä 2 Henkilöstö- ja työyhteisöjohtaminen Sirpa Kova MUUTOKSEN EDISTÄMISEN JA TIEDON JAKAMISEN HYVÄT

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42 Varhaiskasvatuksen henkilöstö 2017 Luotu 21.02.2017 15:42 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahenkilöstö 22 22 17 Yhteensä 22 22 17 Vastausprosentti 100% Lopettaneet

Lisätiedot

Kohti Liikkuvaa koulua. Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumiskäytäntöihin 7.2.2014 Jukka Karvinen

Kohti Liikkuvaa koulua. Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumiskäytäntöihin 7.2.2014 Jukka Karvinen Kohti Liikkuvaa koulua Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumiskäytäntöihin 7.2.2014 Jukka Karvinen Mihin Liikkuva koulu on menossa? Tahtoisitko kertoa minulle, mitä tietä minun pitää kulkea?

Lisätiedot

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun.

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Olisiko nyt jo aika kääntää katse henkilöstökustannuksista kasvun tekijöiksi? 11 % suomalaisista työntekijöistä on sitoutunut työnantajaansa

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH

Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH Vaikuttava varhaiskasvatus Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH 7.6.2016 Kirsti Karila Vaikuttava varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen tilannekatsaus Opetushallitus, raportit ja selvitykset 2016:16 Yhteiskunta

Lisätiedot

Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen

Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Erityisen eetos..ja mitä sille tapahtui 28.1.2010 Liisa Heinämäki 2 Erityisen eetos Eri järjestelmissä

Lisätiedot

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa jatkuvan parantamisen toimintatapa Virpi Mattila ..Työssä tarvitaan monenlaista osaamista.. AMMATILLINEN OSAAMINEN -ammatilliset tiedot

Lisätiedot

Hankkeiden työ näkyväksi tuotekorteilla

Hankkeiden työ näkyväksi tuotekorteilla Hankkeiden työ näkyväksi tuotekorteilla Opin ovi klinikka 1.12.2011 Paula Tyrväinen (paula.tyrvainen@cimo.fi) Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Esityksen sisältö 1.CIMO lyhyesti 2.Vaikuttavuudesta

Lisätiedot

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN 30.9.2016 Varhaiskasvatus käännekohdassa seminaari Jyväskylän yliopisto ja Haukkalan säätiö KT, opetusneuvos Kirsi Alila Opetus-

Lisätiedot

Laadunhallinnan painopistealueet ja niiden kehittäminen: Pedagogisten linjausten ja ohjeistuksien toimeenpanon ongelmat

Laadunhallinnan painopistealueet ja niiden kehittäminen: Pedagogisten linjausten ja ohjeistuksien toimeenpanon ongelmat VETO-Peda -hanke VETO-Peda, Pedagogiset katselmukset Lähtökohdat Laadunhallinnan painopistealueet ja niiden kehittäminen: Oppilaitoksen johdon ja henkilöstön vahvempi sitouttaminen Opiskelijoiden ja työelämän

Lisätiedot

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen VIII johtajuusfoorumi Tampereen yliopisto

Varhaiskasvatuksen VIII johtajuusfoorumi Tampereen yliopisto Varhaiskasvatuksen VIII johtajuusfoorumi Tampereen yliopisto 2-3.4.2014 Johtajat muutoksentekijöinä Eeva Hujala Tampereen yliopisto Johtajat muutoksessa ja muutosjohtajina Eletään johtajuuden muutoksen

Lisätiedot

TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT. Päiväkodinjohtaja. lastentarhanopettaja II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ

TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT. Päiväkodinjohtaja. lastentarhanopettaja II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT Tehtävän nimike Päiväkodinjohtaja Henkilön nimi Koulutus Työpaikka lastentarhanopettaja Fyysisen työympäristön kuvaus II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ Tehtävän tarkoitus Tehtävänä

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin varmistaminen muutosprosessissa

Työhyvinvoinnin varmistaminen muutosprosessissa Rasti 3 Henkilöstöfoorumi Työtiimien esitykset tuodaan henkilöstöfoorumiin, jossa esityksiä arvioidaan koko työyhteisön näkökulmista. Sovitaan yhteisesti käyttöön otettavista toimintamalleista. Tarkennetaan

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 1 15 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 1 15 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio. Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio. Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi Eeva Hujala, Veijo Nivala ja Janniina Elo Professori Eeva Hujala,

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA Kari Nyyssölä Koulutustutkimusfoorumin kokous 18.5.2011 Opetushallituksen tutkimusstrategia 2010 2015 Lähtökohdat:

Lisätiedot

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA 7.2.2017 VASU-PROSESSI Perusteluonnoksen kommentointi keväällä-16 Vasu-luonnostekstin käsittely yksiköissä Paikallisen vasun työstäminen, ryhmien muodostus (työryhmät, ydinryhmä)

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Posan kehittämisosio JUURRUTTAMISSUUNNITELMALOMAKE. Yhteisvoimin kotona -hanke

Posan kehittämisosio JUURRUTTAMISSUUNNITELMALOMAKE. Yhteisvoimin kotona -hanke Yhteisvoimin kotona -hanke Posan kehittämisosio JUURRUTTAMISSUUNNITELMALOMAKE Toimenpide/ toimintamalli/ kehitettävä käytäntö tms. 1. Gerontologinen kokonaisarviointi 2. Moniammatillinen arviointiryhmä

Lisätiedot

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Niina Oikarinen niina.oikarinen@oulu.fi Alustuksen aiheet Kehittämishanke

Lisätiedot

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 Tutkimusongelmat 1. Millaista on lasten keskinäinen yhteisöllisyys lapsiryhmissä? 2. Miten yhteisöllisyys kehittyy? Mitkä

Lisätiedot

Hyhkyn päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Hyhkyn päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Hyhkyn päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma 25.3.2009 HYHKYN PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ Hyhkyn päivähoitoyksikköön kuuluu Hyhkyn ja Huovarin päiväkodit, Hennerin leikkitoimintakeskus ja Tupa Hakan ryhmäkoti.

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta lapsen ikätason mukaan yhdessä perheiden kanssa.

Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta lapsen ikätason mukaan yhdessä perheiden kanssa. TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT Tehtävän nimike Lastenhoitaja Henkilön nimi Koulutus Työpaikka Fyysisen työympäristön kuvaus II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ Tehtävän tarkoitus Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Hyvä johtajuus hyvinvoiva lapsi Tampere Kestävä johtajuus -seminaari Ulla Soukainen

Hyvä johtajuus hyvinvoiva lapsi Tampere Kestävä johtajuus -seminaari Ulla Soukainen Hyvä johtajuus hyvinvoiva lapsi Tampere 8.11.2016 Kestävä johtajuus -seminaari Ulla Soukainen Taustaa Orientaatioprojekti 2008-2014 Toinen vaihe 2014-2016. Suomesta projektissa mukana Espoo, Helsinki,

Lisätiedot

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT. Lastentarhanopettaja II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ

TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT. Lastentarhanopettaja II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT Tehtävän nimike Lastentarhanopettaja Henkilön nimi Koulutus Työpaikka Fyysisen työympäristön kuvaus II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ Tehtävän tarkoitus Lastentarhanopettajalla

Lisätiedot

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA TS-paneeli I TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA Minna Toivanen & Minna Janhonen 24.1.2013 24.1.2013 Työsuojelupaneeli I, Toivanen & Janhonen 1 TS-paneeli I TS-paneeli on työsuojeluhenkilöstölle

Lisätiedot

Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa

Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa KT 1.9.2016 Taustaa Valtioneuvoston asetus ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta 1.8.2015 Näyttötutkinto-opas 2015 Näyttötutkinto-oppaan

Lisätiedot

Luokan aikuisten yhteistoiminta

Luokan aikuisten yhteistoiminta Luokan aikuisten yhteistoiminta Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 22.4. 2013 KT, ohjaava opettaja Marjatta Mikola, KM, erityisluokanopettaja Sirpa Jokinen Avaimia hyvään työyhteisöön: Arvostus,

Lisätiedot

MITÄ OLEMME OPPINEET VARHAISKASVATUKSESTA. Kohti elinikäistä oppimista 24.9.2015 Päivi Lindberg

MITÄ OLEMME OPPINEET VARHAISKASVATUKSESTA. Kohti elinikäistä oppimista 24.9.2015 Päivi Lindberg MITÄ OLEMME OPPINEET VARHAISKASVATUKSESTA Kohti elinikäistä oppimista 24.9.2015 Päivi Lindberg 1 Esityksen sisältö Varhaiskasvatus 2000 luvulla VASU strategisena ohjauksen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelmatyön

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Kirsi Anttila / Saara

Lisätiedot

KONTEKSTIANALYYSI PEDAGOGISENA VÄLINEENÄ PILOTTIRYHMÄN TOTEUTTAMISEN ARVIOINTI 05/2006 PROSESSINVETAJÄN NÄKÖKULMASTA

KONTEKSTIANALYYSI PEDAGOGISENA VÄLINEENÄ PILOTTIRYHMÄN TOTEUTTAMISEN ARVIOINTI 05/2006 PROSESSINVETAJÄN NÄKÖKULMASTA KONTEKSTIANALYYSI PEDAGOGISENA VÄLINEENÄ PILOTTIRYHMÄN TOTEUTTAMISEN ARVIOINTI 05/2006 PROSESSINVETAJÄN NÄKÖKULMASTA AVAIMIA PÄIVÄHOIDON ARKEEN HANKKEEN OSATAVOITTEITA lisätä koko varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014

Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014 Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014 1 Yleistä Tämä koulutussuunnitelma on laadittu Kiteen kaupungin henkilöstön ammatillista osaamista kehittävän koulutuksen suunnittelun pohjalta. Tämä suunnitelma

Lisätiedot

Rakenteiden laatu. 1. Johtaminen. tavoite kriteeri arviointi (kyllä/ei) vahvuudet, kehittämistarpeet

Rakenteiden laatu. 1. Johtaminen. tavoite kriteeri arviointi (kyllä/ei) vahvuudet, kehittämistarpeet Perusopetuksen laatukriteerit Hyväksytty sivistyslautakunnassa ppkkvvvv Tavoitteena on tukea opetuksen korkeaa laatua ja monipuolista tarjontaa turvata opetukselliset ja sivistykselliset perusoikeudet

Lisätiedot

Case Omnia, LAHP10SEA : Atto-aineita osittain työssäoppien päiväkodissa, sosiaali ja terveysalan pt.

Case Omnia, LAHP10SEA : Atto-aineita osittain työssäoppien päiväkodissa, sosiaali ja terveysalan pt. Case Omnia, LAHP10SEA : Atto-aineita osittain työssäoppien päiväkodissa, sosiaali ja terveysalan pt. Suunnittelun lähtökohta Kasvun tukeminen ja ohjaus (top) 5 ov ja attoaineita 5 ov Kasvun tukeminen ja

Lisätiedot

Varhainen tuki lapselle - perhe ja palvelut yhdessä?

Varhainen tuki lapselle - perhe ja palvelut yhdessä? Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tuki lapselle - perhe ja palvelut yhdessä? Liisa Heinämäki KT, erikoistutkija Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 45/2010 4.5.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Oppilaanohjauksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009)

Lisätiedot

Suunnitelma Vertaistuen toteuttamisesta Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa ja esiopetuksessa

Suunnitelma Vertaistuen toteuttamisesta Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa ja esiopetuksessa Suunnitelma Vertaistuen toteuttamisesta Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa ja esiopetuksessa Nykytila opettajien ICT-ohjauksessa Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa on perustettu 40 opettajan vertaistukiverkosto.

Lisätiedot

Yhteistyöllä osaamista

Yhteistyöllä osaamista Yhteistyöllä osaamista Opas työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitteluun Yhteistyöllä osaamista Opas työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitteluun Työpaikalla tapahtuva oppiminen* on osa työyhteisöjen

Lisätiedot

Ikäihmisten toimintakykyä tukevan työotteen kehittäminen Vaasan kaupungin koti- ja laitoshoidossa. Paula Hakala Yliopettaja Vaasan ammattikorkeakoulu

Ikäihmisten toimintakykyä tukevan työotteen kehittäminen Vaasan kaupungin koti- ja laitoshoidossa. Paula Hakala Yliopettaja Vaasan ammattikorkeakoulu Ikäihmisten toimintakykyä tukevan työotteen kehittäminen Vaasan kaupungin koti- ja laitoshoidossa Paula Hakala Yliopettaja Vaasan ammattikorkeakoulu Taustaa ja koulutuksen tarkoitus Vaasan eläkeikäisen

Lisätiedot

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla Tehy, Työsuojelun teemaseminaari 7.11.2017, Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Työkyvyn hallinta; Varhainen tuki työpaikalla Työhyvinvoinnin lähtökohdat

Lisätiedot

Varhaiskasvatus yhteisöllisyyden vahvistamisen paikkana. KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL

Varhaiskasvatus yhteisöllisyyden vahvistamisen paikkana. KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Varhaiskasvatus yhteisöllisyyden vahvistamisen paikkana KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL 1 Sosiaalinen kestävyys? Mikä voisi olla sosiaalisesti kestävämpää kuin lapsuudessa opittu yhteisöllisyys?

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA VARHAISKASVATUKSESSA KOULUTUS PÄIVÄKODIN JOHTAJAN PUHEENVUORO KATRI ARONEN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA VARHAISKASVATUKSESSA KOULUTUS PÄIVÄKODIN JOHTAJAN PUHEENVUORO KATRI ARONEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA VARHAISKASVATUKSESSA KOULUTUS 30.3.2017 PÄIVÄKODIN JOHTAJAN PUHEENVUORO KATRI ARONEN Kohti varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin muutosta vasutyön

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen on merkittävä julkishallinnon johtajien osaamisen sisältöalue.

Osaamisen johtaminen on merkittävä julkishallinnon johtajien osaamisen sisältöalue. Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Osaamisen johtaminen on merkittävä julkishallinnon johtajien osaamisen sisältöalue. 1 1. Koulutus- ja kehittämistoiminta

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpajat I & II Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Kerro minulle, niin unohdan. Näytä minulle, niin saatan muistaa. Ota minut mukaan, niin ymmärrän Kiinalainen

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen VERKOSTOISSA ON VOIMAA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen LIIKKUVA LAPSUUS VARHAISKASVATUKSEN HANKE LASTEN ARKILIIKKUMISEN LISÄÄMISEKSI 2 LIIKKUVA LAPSUUS HANKKEEN TAUSTATIETOJA Hanke

Lisätiedot

VASUtyö Salossa Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi.

VASUtyö Salossa Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi. VASUtyö Salossa 2017 Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi Mitä olemme jo tehneet Kentän näkökulma: vanhojen lomakkeiden läpikäynti, mitä hyvää, mitä kehitettävää? Selkeys, prosessinomaisuus, pedagogisuus

Lisätiedot

Tulevaisuuden työ - nousevia trendejä työelämän muutostutkimusten valossa

Tulevaisuuden työ - nousevia trendejä työelämän muutostutkimusten valossa Tulevaisuuden työ - nousevia trendejä työelämän muutostutkimusten valossa Anu Järvensivu, dosentti, vanhempi tutkija anu.jarvensivu@ttl.fi, 043 824 7370 Merkittäviä muutoskulkuja, joista ei paljon puhuta

Lisätiedot

Johtajan rooli varhaispedagogiikan kehittämisessä

Johtajan rooli varhaispedagogiikan kehittämisessä Johtajan rooli varhaispedagogiikan kehittämisessä Eeva Hujala Tampereen yliopisto Educa 2014 Varhaiskasvatusseminaari Päiväkodin johtajien työtaakasta tuli kohtuuton (2013) Hälyttävää: alaisten määrä lisääntynyt

Lisätiedot

Avaimia päivähoidon arkeen - taustaa

Avaimia päivähoidon arkeen - taustaa taustaa 1. Sosiaalitaito sosiaalialan osaamiskeskus vuodesta 2002 Länsi- ja Keski-Uusimaa 20 kuntaa 2. Varhaiskasvatuksen asiantuntijaryhmä vuodesta 2002-2003 3. VEP selvitys 2003 => erityispalvelujen

Lisätiedot

Linnainmaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Linnainmaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Linnainmaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Linnainmaan päiväkodissa teemme työtä yhdessä isolla ja innostuneella joukolla lapsenne parhaaksi. Moniammatillisissa tiimeissä jokainen

Lisätiedot