Valmisruoan arvostus ja arvot eri kuluttajaryhmissä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmisruoan arvostus ja arvot eri kuluttajaryhmissä"

Transkriptio

1 Elintarvikealan yrittäjyyden hankeseminaari , Pori Valmisruoan arvostus ja arvot eri kuluttajaryhmissä Terri Kupiainen, MTT

2 Taustaa: Valmisruoka on moniulotteinen ja epäyhtenäisesti määritelty käsite Valmisruokaluokituksia Prosessointimenetelmän mukaan (mm. pakasteet, einekset, säilykkeet) Tuotteen sisältämän palvelun eli valmiusasteen mukaan (mm. käyttövalmiit, lämmitettävät, valmiit ateriat) Hyödyn/toiminnan mukaan (helppo saatavuus/mukavuus, kotiruoan korvaaminen) 1

3 Taustaa (jatk.) Aikaisempi tutkimus voidaan jakaa myös aihepiirin ja lähestymistavan mukaan esim. kahteen päätyyppiin: Valmisruoka osana kulttuurin muutosta (rappeutuminen) Kansanterveys ja kuluttajapolitiikka Valmisruoan vaivattomuus, helppous yms. elämäntapamuutosta tukevina ja täydentävinä asioina 2

4 Määritelmä: Tässä tutkimuksessa valmisruoalla tarkoitetaan ensisijaisesti sellaisia kuluttajamarkkinoilla myytäviä ruokatavaroita tai kokonaisia aterioita, jotka sisältävät kuluttajien kotona tapahtuvaa ruoanvalmistusta helpottavia palveluja ja joita kuluttaja ostaa joko mukavuussyistä tai muista tekijöistä johtuen. (palvelua on esim peseminen, leikkaaminen, pilkkominen, paloittelu, maustaminen, marinointi, kypsentäminen, aterian koostaminen tai jopa tiettyyn reseptiin liittyvä osaaminen) 3

5 Tutkimuksen aihepiirin tarkennus: pääasiassa kotona tai työpaikalla nautittu ja tarjottava ruoka voidaan ostaa esimerkiksi päivittäistavaramyymälöistä, liikennemyymälöistä, pikaruokapaikoista, ravintoloista (myös kotiin kuljetettuna) kyseessä on siis suhteellisen laaja määritelmä 4

6 Tavoitteet: tutkia valmisruokien käyttöä käyttötilanteita käytön motiiveja (arvoja) tunnistaa markkinoinnin kannalta mielekkäitä kuluttajaryhmiä eli segmenttejä 5

7 Miten tutkittiin? Iosa: Valmisruoan käyttö valittiin esimerkkituotteita (57 tuotetta) kymmenestä tuoteryhmästä tuotteet valittiin ensisijaisesti tuotteen sisältämän palvelun ja tuoteryhmät prosessointitavan mukaan esimerkkituotteiden valinnassa käytettiin myymälöissä yleisesti tarjolla olevia tuotteita ja omaa harkintaa sovellettiin Costan (2003) esittämää valmisruokaluokittelua 6

8 Tutkitut tuoteryhmät Välipalatyyppiset leipomotuotteet Salaatit, juurekset ja hedelmät Välipalat ja jälkiruoat Kartonki-/pahvi-/muovipakkauksiin/alumiinivuokaan pakatut tuoretuotteet Pakasteet Pussikeitot ja -kastikkeet Säilykkeet lasi-/peltipurkki Kokolihasta valmistetut ruokalajit Kaupan herkkutiski Kasvis- ja luomuruoka 7

9 II osa: Valmisruoankäytön päämotiivit: 1. Hyötymotiivit (toiminnallinen ja täydentävä motiivi esim. helpottaa arkipäivän tehtävistä selviytymistä) 2. Tilannemotiivit (23 kysymystä) kiire ja väsymys, tankkaus, taitojen puute, hemmottelu, arki, viikonloppu 3. Nautintomotiivit (henkilökohtainen mieltymys, etniset keittiöt) 4. Sosiaaliset motiivit (ruokailu mm. perheen, ystävien tai työtovereiden kanssa kotona, työpaikalla tai ravintolassa) 5. Informaatiomotiivit (16 kysymystä) 6. Harrastusmotiivit (16 kysymystä) 7. Normatiiviset motiivit (kuluttajan itselleen hyväksymät toimintamallit, kuten itse tekeminen tai rento, epämuodollinen ruokailu) 16 kysymystä) 8. Välttämismotiivit (syyllisyys ja epäterveelliseksi koettu ruoka) 9. Eettiset motiivit, (ympäristönsuojelu, eläinten hyvinvointi yms.) 8 kysymystä 10. Etnosentriset motiivit, (kotimaisuus ja suomalainen ruokaperinne) 2 kysymystä 8

10 Aineisto Tutkimuksen perusjoukko on Manner-Suomessa asuvat vuotiaat suomen ja ruotsinkieliset henkilöt Otanta suoritettiin väestörekisteri-keskuksen väestötietojärjestelmästä Otoskoko

11 Aineisto (jatk.) Otoksen lopullinen koko on 4981, sillä lähetettyjä kyselylomakkeita palautui 19 kpl. Lomakkeita saatiin takaisin 1136kpl. Vastausprosentti on 22,8 % / 22,6 % Täysin hylättyjä lomakkeita oli yht. 9 kpl. Tutkimuksessa käytettyjä lomakkeita 1127 kpl. 10

12 Valmisruoan käyttäjätyypit ostettujen tuotteiden perusteella 3 % 29 % 11 % 38 % Tosikäyttäjät Totaalikieltäytyjät Kovat käyttäjät Valmista vaativat Tuoretta vaativat Harvoin käyttävät 14 % 5 % 11

13 Valmisruokien käyttäjät eri ikäryhmissä 12

14 Valmisruokien käyttö sukupuolen mukaan 13

15 Valmisruokien käyttö sosiaalisen aseman mukaan 14

16 Ryhmätason tilannetekijät 15

17 Käyttötilanteiden ja valmisruokien käytön välinen yhteys 16

18 17

19 Arvotyypin ja motiivin välinen yhteys 25% 39 % 21% 31 % 30 % 17% 11% 26% 18

20 Johtopäätökset: Tutkimuksen tulokset ovat tässä vaiheessa hyvin alustavia Näyttää siltä, että kuluttajaryhmiä voidaan tunnistaa valmisruokien käytön useuden ja valitun valmisruokatyypin perusteella sekä käyttötilanteiden ja motiivien perusteella Tilastolliset erot ryhmien välillä ovat merkitseviä tai erittäin merkitseviä Erityyppiset arvot liittyvät myös erityyppisiin motiiveihin 19

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit

Lisätiedot

Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle

Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle 10.6.2014 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Twitter: @IlkkaAlarotu Ruoka on osa identiteettiä 56

Lisätiedot

Suuri valmisruokatutkimus. Saarioinen Oy / 15.10.2013

Suuri valmisruokatutkimus. Saarioinen Oy / 15.10.2013 Suuri valmisruokatutkimus Saarioinen Oy / 15.10.2013 Tutkimus pähkinänkuoressa Vastaajat: suomalaiset 18v. täyttäneet Tiedonkeräys: TNS Gallupin web-kysely GallupForum -vastaajakannassa Kenttätyöaika:

Lisätiedot

Ruokapäiväkirja. nro 3. Nimi: Pvm: Viikonpäivä:

Ruokapäiväkirja. nro 3. Nimi: Pvm: Viikonpäivä: Taulukko 1: Kirjoita kaikki päivän aikana syömäsi ruoat ja juomasi juomat alla olevaan listaan. Merkitse yhdelle riville vain yksi Taulukko 2: Kirjoita kaikki päivän aikana syömäsi ruoat ja juomasi juomat

Lisätiedot

Tuottajatapaaminen Lappeenrannassa. Elina Särmälä 13.2.2014

Tuottajatapaaminen Lappeenrannassa. Elina Särmälä 13.2.2014 Tuottajatapaaminen Lappeenrannassa Elina Särmälä 13.2.2014 Saimaan Tukipalvelut Oy Saimaan Tukipalvelut Oy aloitti toimintansa vuonna 2010. Yhtiön omistus jakaantuu siten, että Lappeenrannan kaupunki omistaa

Lisätiedot

Kuluttajatutkimus. Käyttäjäkokemus tuote- ja pakkauskehityksen tukena - case valmisruoat. Makery ja PTR

Kuluttajatutkimus. Käyttäjäkokemus tuote- ja pakkauskehityksen tukena - case valmisruoat. Makery ja PTR Kuluttajatutkimus Käyttäjäkokemus tuote- ja pakkauskehityksen tukena - case valmisruoat Makery ja PTR, Viikinkaari 4, FI-00790 Helsinki, Finland // www.makery.fi Makery on elintarvikealan kehitysyhtiö.

Lisätiedot

Taloustutkimuksen Horeca-rekisteri 2011

Taloustutkimuksen Horeca-rekisteri 2011 Taloustutkimuksen Horeca-rekisteri 2011 24.2.2012 Marko Perälahti/ Vilja Kumpusalo-Sanna Kodin ulkopuolella valmistettujen aterioiden määrä oli 889 miljoonaa vuonna 2011 Taloustutkimuksen Horeca-rekisterissä2011

Lisätiedot

Luomun markkinapotentiaali tuoteryhmittäin

Luomun markkinapotentiaali tuoteryhmittäin markkinapotentiaali tuoteryhmittäin Ilkka Alarotu 20.11.2015 Maa- ja metsätalousministeriö on rahoittanut tämän aineiston tuottamista myynti vuosimyynti on tällä hetkellä arviolta 242 milj. euroa ja luomun

Lisätiedot

Kuluttajatutkimus. Käyttäjäkokemus tuote- ja pakkauskehityksen tukena - case valmisruoat. Makery ja PTR

Kuluttajatutkimus. Käyttäjäkokemus tuote- ja pakkauskehityksen tukena - case valmisruoat. Makery ja PTR Kuluttajatutkimus Käyttäjäkokemus tuote- ja pakkauskehityksen tukena - case valmisruoat Makery ja PTR, Viikinkaari 4, FI-00790 Helsinki, Finland // www.makery.fi Makery on elintarvikealan kehitysyhtiö.

Lisätiedot

Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille Palveluesimies Päivi Ylönen

Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille Palveluesimies Päivi Ylönen Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille 5.9.2016 Palveluesimies Päivi Ylönen Mikkelin Ruoka- ja puhtauspalvelu tunnuslukuina v. 2016 Liikevaihto 12,5 milj., henkilöstöä 200 Asiakkaina päiväkodit,

Lisätiedot

Syödään yhdessä tutkimustulokset

Syödään yhdessä tutkimustulokset Syödään yhdessä tutkimustulokset 6.6.2016 KUVA 1 Mitä mieltä olet seuraavista ruokaan ja ruokailuun liittyvistä väittämistä? (Vastaajat, jotka olivat joko täysin samaa mieltä taijokseenkin samaa mieltä.)

Lisätiedot

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin? itä on ruokakulttuuri - kuluttajan silmin? toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Finfood Suomen Ruokatieto ry Kulttuurin Kaukametsä -seminaari Onko ruoka kulttuuria? 7. 8.9.008 istä tuntee vahvan ruokakulttuurin?

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Yrityksen toiminta: - LähiPuoti Remes Oy on perustettu tammikuussa 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. - Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais- ja Etelä-Suomi.

Lisätiedot

Mitä ja miten pakkaus viestii

Mitä ja miten pakkaus viestii Terri Kupiainen terri.kupiainen@mtt.fi Mitä ja miten pakkaus viestii kuluttajanäkökulma kulma ruokapakkauksen konsepti suunnittelussa Rovaniemi terri kupiainen 1 Tavoitteena tyytyväinen kuluttaja: MTT:

Lisätiedot

Syödään yhdessä tutkimustulokset

Syödään yhdessä tutkimustulokset Syödään yhdessä tutkimustulokset 6.6.206 KUVA Mitä mieltä olet seuraavista ruokaan ja ruokailuun liittyvistä väittämistä? (Vastaajat, jotka olivat joko täysin samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä.)

Lisätiedot

RUOKAA JA TIETOA VERKOSTA

RUOKAA JA TIETOA VERKOSTA RUOKAA JA TIETOA VERKOSTA Kaarina Hyvönen Katja Järvelä KULUTTAJATUTKIMUSKESKUS Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 7.11.2007 Pori Ruoka-Suomi -teemaryhmä TUTKIMUSHANKKEEN TAUSTAA sähköisen

Lisätiedot

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa

Lisätiedot

LUOMUMARKKINOISTA 15.2.2005. Minna Kantén Finfood Luomu

LUOMUMARKKINOISTA 15.2.2005. Minna Kantén Finfood Luomu LUOMUMARKKINOISTA 15.2.2005 Minna Kantén Finfood Luomu 1 LUOMUMYYNNIN ( ) JAKAUTUMA hedelmät 9% vihannekset 24% muut 32% maito 17% jauhot/hiutaleet 7% tuoreet leipomotuotteet 11% Lähde: A.C.Nielsen, Kotitalouspaneeli,

Lisätiedot

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Neuvokas perhe Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Sisältö: Ruoka ja syöminen lapsiperheessä. Liikkuminen lapsiperheessä. Ruutuaika ja sen mukanaan tuomat haasteet. Lapset opettelevat

Lisätiedot

Luomulle on kysyntää!

Luomulle on kysyntää! 3.12.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Luomulle on kysyntää! S-ryhmä/PKO Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry Olli Kurppa Prismajohtaja/Ptostopäällikkö PKO Luomu

Lisätiedot

Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund

Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund Ruokaratkaisuja Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS Kirsi Englund Hyvän aterian malli Ateria on ravitsemuksellisesti laadukas, kun lautaseltasi löytyy nämä neljä osaa. Omaksu malli mieleesi,

Lisätiedot

Tehostettu ruokavalio. 25.9.2014 Kaija Mäkelä, ravitsemispäällikkö Sofia Eklund, ravitsemusterapeutti

Tehostettu ruokavalio. 25.9.2014 Kaija Mäkelä, ravitsemispäällikkö Sofia Eklund, ravitsemusterapeutti Tehostettu ruokavalio 25.9.2014 Kaija Mäkelä, ravitsemispäällikkö Sofia Eklund, ravitsemusterapeutti Hyvä ravitsemustila on terveyden, toipumisen ja hyvinvoinnin edellytys. Sairaus altistaa vajaaravitsemuksen

Lisätiedot

Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet. 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila

Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet. 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila Kouluruokailu on osa koulun opetus- ja kasvatustyötä osa oppilashuoltoa, tavoitteenaan: tukea oppilaan kasvua

Lisätiedot

Kuluttajien käsityksiä broilerinlihasta. 22.3.2011 Hyvinvointia ja hygieniaa broilereiden hyvä hoito Suomessa Riitta Stirkkinen

Kuluttajien käsityksiä broilerinlihasta. 22.3.2011 Hyvinvointia ja hygieniaa broilereiden hyvä hoito Suomessa Riitta Stirkkinen Kuluttajien käsityksiä broilerinlihasta 22.3.2011 Hyvinvointia ja hygieniaa broilereiden hyvä hoito Suomessa Riitta Stirkkinen Broilerinlihan kulutus Suomessa 2010 2009 2008 2007 2006 milj. kg milj. kg

Lisätiedot

SALAATTIA ITSEPALVELUNA projektin tulokset

SALAATTIA ITSEPALVELUNA projektin tulokset SALAATTIA ITSEPALVELUNA projektin tulokset Elintarvikevalvonnan valvontasuunnitelmaan kuuluva projekti, 2015 PROJEKTIN TOTEUTUS o Projekti toteutettiin normaalien perustarkastusten eli Oiva-tarkastusten

Lisätiedot

SUOMI SYÖ 2016 KASVAAKO KIINNOSTUS KOTIMAISEEN RUOKAAN EDELLEEN? VIELÄKÖ PROTEIINIMYÖNTEISYYS KASVAA? Suomi Syö 2016, Taloustutkimus Oy

SUOMI SYÖ 2016 KASVAAKO KIINNOSTUS KOTIMAISEEN RUOKAAN EDELLEEN? VIELÄKÖ PROTEIINIMYÖNTEISYYS KASVAA? Suomi Syö 2016, Taloustutkimus Oy SUOMI SYÖ 2016 KASVAAKO KIINNOSTUS KOTIMAISEEN RUOKAAN EDELLEEN? VIELÄKÖ PROTEIINIMYÖNTEISYYS KASVAA? 1 SUOMI SYÖ 2016 -TUTKIMUKSEN SISÄLTÖ Ruokailuun liittyvät asenteet mm. ruoanlaittoon panostaminen,

Lisätiedot

Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry. Twitter: @IlkkaAlarotu

Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry. Twitter: @IlkkaAlarotu 14.11.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry Twitter: @IlkkaAlarotu 14.11.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus

Lisätiedot

LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä

LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä Ruokapalvelut osana elintarvikeketjua Suomessa nautitaan julkisissa ruokapalveluissa n. 380 miljoonaa ateriaa vuodessa, joihin hankitaan

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Tavoitteet: Sapere menetelmän käyttöön tilataan esimerkiksi elintarvikkeita, joita valmistetaan ruoaksi yhdessä lasten kanssa.

Tavoitteet: Sapere menetelmän käyttöön tilataan esimerkiksi elintarvikkeita, joita valmistetaan ruoaksi yhdessä lasten kanssa. Tavoitteet Lähi- ja luomuraaka-aineiden käytön lisääminen Hyvä hinta-laatusuhde Laadukkaat tuotteet valmiusaste huomioiden Tehokkaat toimintatavat Kontrolloidut hankinnat ja toimintatavat Sopimuskausi

Lisätiedot

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta. Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta. Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK Twitter: @AnttiOksa Vastuullisuus on trendikästä YKSILÖLLISYYS AITOUS ja LUONNOLLISUUS EETTISYYS, EKOLOGISUUS ja VASTUULLISUUS

Lisätiedot

Kuluttajalähtöisen tuotekehitystoimintamallin kehittäminen ( KULTU )

Kuluttajalähtöisen tuotekehitystoimintamallin kehittäminen ( KULTU ) Kuluttajalähtöisen tuotekehitystoimintamallin kehittäminen ( KULTU ) Konseptista tuotteeksi - kokemuksia kuluttajatutkimustiedon soveltamisesta elintarvikkeen tuotekehityksessä Elintarvikeyrittäjyyden

Lisätiedot

14.1.2016. Ei ole pakkaamattoman helposti pilaantuvan elintarvikkeen käsittelyä.

14.1.2016. Ei ole pakkaamattoman helposti pilaantuvan elintarvikkeen käsittelyä. 14.1.2016 Pakkaamattoman helposti pilaantuvan elintarvikkeen käsittely elintarvikehuoneistossa: vaaditaanko työntekijältä osaamistodistus, terveydentilan selvitys tai suojavaatetus? Ei vaadita osaamistodistusta

Lisätiedot

HELPPO KOTIRUOKA. Valmiit ainekset viikon jokaiselle päivälle. Kuudes Kerros

HELPPO KOTIRUOKA. Valmiit ainekset viikon jokaiselle päivälle. Kuudes Kerros HELPPO KOTIRUOKA Valmiit ainekset viikon jokaiselle päivälle. Maailmantalous sukeltaa, työttömyys kasvaa ja ihmisillä on jatkuvasti vähemmän käytettävissä olevaa rahaa. Suomessa on liki miljoona köyhää

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Ryhmäraportti Jenni Kämäri, Anne Laitinen, Anssi Louet, Päivi Mäkimartti, Katri Åström Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinto Tradenomi (AMK) KEMI/TORNIO 2012

Lisätiedot

Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014

Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 1 Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 Outi Hohti, viestintäpäälikkö S-ryhmän marketkauppa Twitter: @hohti Kotimaisuus S-ryhmän marketkaupassa

Lisätiedot

Hyvä ravitsemus lapselle. Valio Oy

Hyvä ravitsemus lapselle. Valio Oy Hyvä ravitsemus lapselle Iloa ruoasta! Yhteinen ateria on oppimistilanne Lapsi ottaa isommista mallia Vanhemmat päättävät mitä tarjotaan, lapsi päättää itse kuinka paljon syö Ruokavalion monipuolisuus

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Mitä on lähiruoka? - Ei virallista määritelmää. - Asiasta useita eri tulkintoja - Hallituksen Lähiruokaohjelma -> miten lähiruokaa edistetään vuoteen 2020 mennessä. *

Lisätiedot

Itsenä isten elä mä ntäitojen pässi

Itsenä isten elä mä ntäitojen pässi Itsenä isten elä mä ntäitojen pässi Minulla on paljon taitoja ja Minä osaan jo paljon asioita! Nuoruus on aikuisena olemisen harjoittelua. Itsenäistyminen tarkoittaa sellaisten taitojen kehittymistä, jotka

Lisätiedot

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015 OSTOPOLKUJA Päivittäistavarakaupassa SUURI SUOMALAINEN SHOPPER-TUTKIMUS OSTAJAPROFIILIT OSTOMISSIOT OSTOPAIKAT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN Millaisia ostajatyyppejä Suomessa on? Miksi he menevät kauppaan? Missä

Lisätiedot

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke Hankkeen taustaa Kunnanvaltuuston päätös rakentaa Sodankylään uusi keskuskeittiö Tavoitteena löytää uusi, kannattavampi ja tehokkaampi toimintatapa Uuteen keskuskeittiöön

Lisätiedot

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke Hankkeen taustaa Kunnanvaltuuston päätös rakentaa Sodankylään uusi keskuskeittiö Tavoitteena löytää uusi, kannattavampi ja tehokkaampi toimintatapa Uuteen keskuskeittiöön keskitetään koko kunnan aterioiden

Lisätiedot

Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista

Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista 9.1.2013 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista Jussi Kaartinen Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, Satakunnan Osuuskauppa Luomu vastaa useisiin kuluttajatrendeihin

Lisätiedot

Valio Oy. Hyvä ravitsemus lapselle

Valio Oy. Hyvä ravitsemus lapselle Hyvä ravitsemus lapselle Iloa ruoasta! Yhteinen ateria on oppimistilanne: lapsi ottaa isommista mallia Vanhemmat päättävät mitä tarjotaan, lapsi päättää itse kuinka paljon syö Ruokavalion monipuolisuus

Lisätiedot

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta VÄESTÖ VAKKA-SUOMEN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 15.6.2012 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen väestötilastokokonaisuutta. Kuvioissa olevat arvot pylväissä ovat viimeiseltä

Lisätiedot

Ruoka-alan alueellinen kehittäminen, esimerkkinä Etelä-Savo. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9.

Ruoka-alan alueellinen kehittäminen, esimerkkinä Etelä-Savo. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9.2015 Ruralia-instituutti / Riitta Kaipainen 3.9.2015 1 Elintarvikealaan kohdistuvien kehittämislinjauksien historiaa Etelä-Savossa: -

Lisätiedot

4.4.10 Retki-, erä- ja luontoruokailupalvelut

4.4.10 Retki-, erä- ja luontoruokailupalvelut 4.4.10 Retki-, erä- ja luontoruokailupalvelut Ammattitaitovaatimukset valmistautuu ruokailupalvelutilanteisiin ja tekee esivalmisteluja valmistaa toimintaympäristöön ja vuodenaikoihin sopivia aterioita

Lisätiedot

Suomalaisten keittiöissä pilaantuu eniten vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa.

Suomalaisten keittiöissä pilaantuu eniten vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa. maanantai Faktaa ruokahävikistä Suomessa Suomessa heitetään henkilöä kohden 24 kiloa eli 125 euron edestä ruokaa roskiin joka vuosi. Määrä vastaa noin kuutta prosenttia kaikesta kuluttajien ostamasta ruoasta.

Lisätiedot

Luomumaidon arvoketjutyöryhmä klo , Ässäkeskus

Luomumaidon arvoketjutyöryhmä klo , Ässäkeskus Luomumaidon arvoketjutyöryhmä.. 0 klo.00 -.00, Ässäkeskus Luomuelintarvikkeiden ostaminen Mitä luomuelintarvikkeita olet ostanut/talouteesi on ostettu - viimeisen kuukauden aikana? 0% % 0% 0% 0% 0% 0%

Lisätiedot

Kalan ja Riistan käyttö suurtalouksissa. Kaija Saarni Asmo Honkanen Jari Setälä

Kalan ja Riistan käyttö suurtalouksissa. Kaija Saarni Asmo Honkanen Jari Setälä Kalan ja Riistan käyttö suurtalouksissa Kaija Saarni Asmo Honkanen Jari Setälä Kalan ja Riistan käyttö suurtalouksissa Lähtökohdat Tavoitteet Aineisto ja menetelmät Tulokset Kalan käyttö Ravun käyttö Riistan

Lisätiedot

Kotitehtävän tarkastus

Kotitehtävän tarkastus Kotitehtävän tarkastus Tarkistetaan edellisen tunnin kotitehtävä Kuidun saanti Ruuanvalmistus Tehtävä Keskustele parisi kanssa Kuka teidän perheessä kokkaa yleensä? Kuka päättää mitä syödään? Onko ruoka

Lisätiedot

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Jussi Kaartinen Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Satakunnan Osuuskauppa Twitter: @jussi.kaartinen Osuuskauppa on lähiruoan puolestapuhuja Olemme luoneet

Lisätiedot

PAIKALLISET ELINTARVIKKEET VÄHITTÄISKAUPASSA - case-tutkimuksen alustavia tuloksia

PAIKALLISET ELINTARVIKKEET VÄHITTÄISKAUPASSA - case-tutkimuksen alustavia tuloksia PAIKALLISET ELINTARVIKKEET VÄHITTÄISKAUPASSA - case-tutkimuksen alustavia tuloksia Jaana Paananen MTT Taloustutkimus Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 1. - 2.10.2002 Mikkeli Vähittäiskauppa-aineiston

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.6.2010 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Saunapalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Redera ja DiVia N=548 kuluttajaa, marraskuu 2011- tammikuu 2012 Joka toinen suomalainen asioi tänä jouluna verkkokaupoissa

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki Joulututkimus Metodit Kopla Juttutuvat (ryhmäkeskustelu verkossa) 1 kpl Otos n=10 20-65-vuotiaita ympäri Suomea Keskustelun kesto oli 1,5 tuntia per ryhmä. Osallistujat osallistuivat keskusteluun omalta

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.12.2014 Pori Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

Harmaata mössöä vai tuunattuja aterioita?

Harmaata mössöä vai tuunattuja aterioita? Harmaata mössöä vai tuunattuja aterioita? Piia Jallinoja, dosentti, tutkimuspäällikkö Työryhmä Liisa Peura-Kapanen (1.1.2014 alkaen) Katja Järvelä & Helena Tuorila (31.12.2013 asti) Seniori-Sapuska, Tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa

Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa Ravintolafoorumi 2016 Kirsi Silvennoinen kirsi.silvennoinen@luke.fi @UglyFruitAndVeg Taustaa: Foodspill-tutkimus 2010 2012 Hankkeessa selvitettiin ruokahävikkiä

Lisätiedot

Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015

Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015 1 Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaista kouluruokailua lapset eri puolella Suomea ja eri ikäryhmissä toivovat. Miten

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014

ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014 LOMAKE B ELTU 2014 ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014 Kunta/Kuntayhtymä: Valvontakohde ALKUTUOTANTOPAIKAT JA LAITOKSET (entisen hygienialain mukaiset kohteet) E1 Alkutuotanto Laukaan ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

Ruokamaa Pohjanmaaseminaari. - Matriket Österbottenseminarium

Ruokamaa Pohjanmaaseminaari. - Matriket Österbottenseminarium Ruokamaa Pohjanmaaseminaari - Matriket Österbottenseminarium ruokakulttuuriasiamies/ ombusdsman för matkultur Anni-Mari Syväniemi Maaseutuyrittäjyyyslinja/ 1 Ruoka ei ratkaise kaikkea, mutta ilman ruokaa

Lisätiedot

Viisas kuluttaa vähemmän 2011

Viisas kuluttaa vähemmän 2011 Viisas kuluttaa vähemmän 2011 www.kiertokapula.fi Ekotehokkuus Mitä ekotehokkuus tarkoittaa? Ekotehokkuus tarkoittaa sitä, että vähemmistä raaka-aineista ja energiasta tuotetaan enemmän. Luonnonvaroja

Lisätiedot

Luomun kuluttajabarometri 2015

Luomun kuluttajabarometri 2015 Luomun Pasi Saarnivaara 25.9.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy / Luomun Luomun kiinnostavuus Kuinka paljon sinua kiinnostaa? TOTAL 2015 (n=00) TOTAL 20 (n=43) 0% 20% 40% 60% 80% 0% Luomu eli luonnonmukainen

Lisätiedot

Millainen on minun huonekaluni? Kuluttajaryhmät. Terhi Anttila Hannu Tuuri

Millainen on minun huonekaluni? Kuluttajaryhmät. Terhi Anttila Hannu Tuuri Millainen on minun huonekaluni? Kuluttajaryhmät Terhi Anttila Hannu Tuuri 1. JOHDANTO Tutkimus on osa Palvelevat puuyritykset hanketta, jota on rahoitettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.

Lisätiedot

Luomu- ja kasvisruoan käytön lisäämisen halukkuus päiväkodeissa. Eeva Ipatti ja Outi Jalovaara 3.6.2010

Luomu- ja kasvisruoan käytön lisäämisen halukkuus päiväkodeissa. Eeva Ipatti ja Outi Jalovaara 3.6.2010 Luomu- ja kasvisruoan käytön lisäämisen halukkuus päiväkodeissa Eeva Ipatti ja Outi Jalovaara 3.6.2010 Tutkimuksen kulku Ensin tehtiin alustava kysely sellaisiin päiväkoteihin, joissa luomu- ja kasviruokaa

Lisätiedot

Luomu keittiöissä. Luomuruokaseminaari Mikkeli

Luomu keittiöissä. Luomuruokaseminaari Mikkeli Luomu keittiöissä Luomuruokaseminaari 15.11.2016 Mikkeli Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön

Lisätiedot

Päivittäistavarakaupan digitalisoituminen 2014

Päivittäistavarakaupan digitalisoituminen 2014 Päivittäistavarakaupan digitalisoituminen 2014 Esimerkkejä tutkimuksen sisältämästä tiedosta TNS Gallup Päivittäistavarakauppa digitalisoituvan kuluttajan edessä Tutkimus vastaa kysymyksiin: Näkyykö verkkokaupan

Lisätiedot

LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN

LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke PORONLIHAN SUORAMYYNTI KOULUTUS HINNOITTELU Erkki Viero HINNOITTELU TAVOITTEET SISÄLTÖ OPETTAA KUSTANNUS- VASTAAVAA HINNOITTELUA

Lisätiedot

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta VÄESTÖ LOIMAAN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 15.6.2012 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen väestötilastokokonaisuutta. Kuvioissa olevat arvot pylväissä ovat viimeiseltä

Lisätiedot

Miksi kuluttaja ostaa valmisruokaa?

Miksi kuluttaja ostaa valmisruokaa? MTT:n selvityksiä 174 Miksi kuluttaja ostaa valmisruokaa? Valmisruokien valintaan vaikuttavat tekijät eri kuluttajaryhmissä Terri Kupiainen ja Eeva Järvinen Talous MTT:n selvityksiä 174 96 s., 6 liitettä

Lisätiedot

FORSFOOD OY. Kasvisten käsittely ja käsittelylaitteet

FORSFOOD OY. Kasvisten käsittely ja käsittelylaitteet Kasvisten käsittely ja käsittelylaitteet Hyvän käytännön ohjeet tuorekasviksia pilkkoville yrityksille Seinäjoki 2016 FORSFOOD OY Perustettu 1991 Elintarviketeollisuuden koneiden ja laitteiden valmistaja

Lisätiedot

Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA

Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön lisäämistä ja hankintaosaamista

Lisätiedot

Pakkauksen rooli ruokahävikin synnyssä. Hanna Hartikainen, MTT LOHASPACK-vuosiseminaari 19.3.2013

Pakkauksen rooli ruokahävikin synnyssä. Hanna Hartikainen, MTT LOHASPACK-vuosiseminaari 19.3.2013 Pakkauksen rooli ruokahävikin synnyssä Hanna Hartikainen, MTT LOHASPACK-vuosiseminaari 19.3.2013 Ruuan ilmasto- ja ympäristövaikutukset Muu Koulu/työ Vaatteet Hyvnvointi Vapaa-aika Ruoka Asuminen Seppälä

Lisätiedot

1 / 5. Lomake 21: ILMOITUS. elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta

1 / 5. Lomake 21: ILMOITUS. elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta Lomake 21: ILMOITUS 1 / 5 elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta Toimija täyttää soveltuvin osin Ilmoitus elintarvikehuoneistosta tai siinä tapahtuvasta

Lisätiedot

Suomalainen joulu 2008

Suomalainen joulu 2008 Miten tutkimus tehtiin? Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa 7.10. 9.10.2008 välisenä aikana.

Lisätiedot

Suomalainen viinikulttuuri Mitä se on? Mikä Viini!

Suomalainen viinikulttuuri Mitä se on? Mikä Viini! Suomalainen viinikulttuuri Mitä se on? Mikä Viini! 14.9.2016 Millaisia viininjuojia suomalaiset ovat? Ja kuinka me eroamme viininkuluttajina muista pohjoismaalaisista? Tuloksia koostettu seuraavista tutkimuksista:

Lisätiedot

Lisää lähi- ja luomuruokatuotteita valikoimiin: Kaupan tavoitteet Mikroyrityshankeessa ja Pro Luomussa. Ilkka Alarotu / 11.10.2011

Lisää lähi- ja luomuruokatuotteita valikoimiin: Kaupan tavoitteet Mikroyrityshankeessa ja Pro Luomussa. Ilkka Alarotu / 11.10.2011 1 Lisää lähi- ja luomuruokatuotteita valikoimiin: Kaupan tavoitteet Mikroyrityshankeessa ja Pro Luomussa Ilkka Alarotu / 11.10.2011 2 Sisältö 1. Ruoan merkityksen muutos 2. PTY:n hanke: Mirkoyritysten

Lisätiedot

Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat

Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Saako tätä syödä? -seminaari 15.6.2016 klo 8.30-12.00 Lihaa vai soijaa, lohta vai silakkaa, lisää proteiinia vai vegeilyä? Mari Niva Kuluttajatutkimuskeskus

Lisätiedot

Vähittäiskauppa verkossa 2014. Kuluttajien ostokset ulkomailta

Vähittäiskauppa verkossa 2014. Kuluttajien ostokset ulkomailta Vähittäiskauppa verkossa 2014 Kuluttajien ostokset ulkomailta Kuluttajien verkko-ostokset ulkomailta - taustaa Tutkimusta varten TNS Gallup toteutti tammi-helmikuun vaihteessa kuluttajakyselyn. Kyselyn

Lisätiedot

1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus

1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus 1 / 24 Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus Täydellisiähän emme ole, mutta pikkuisen paremmaksi on helppo tulla. Mieti nuoresi/perheesi viimeisintä viikkoa ja vastaa kuten asia

Lisätiedot

LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY. Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen

LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY. Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen Hoitotyön tutkimuspäivä 31.10.2016 Minna Kinnunen, oh, TtM Johdanto: Ikääntyneiden

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.11.2014 Rovaniemi Omavarainen Lappi 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon

Lisätiedot

LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET

LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Lähiruoka- ja ruokaketjuhankkeiden ajankohtaisseminaari 11.6.2014 LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Tutkimusjohtaja Markku Virtanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Ventspils University

Lisätiedot

Sitä kylmää mitä tarvitaan

Sitä kylmää mitä tarvitaan Sitä kylmää mitä tarvitaan Kylmiöpakastimet Kotikylmiöt Kaappipakastimet Viinikylmiöt Valitse vain ulkonäkö, kylmiö huolehtii kaikesta muusta 4-7 Kylmiöpakastimet 8-11 Kotikylmiöt 12-13 Kaappipakastimet

Lisätiedot

Kuluttaja- ja asiakaslähtöisyys. Pirjo Laaksonen Vaasan yliopisto Ähtäri 08.10.2003

Kuluttaja- ja asiakaslähtöisyys. Pirjo Laaksonen Vaasan yliopisto Ähtäri 08.10.2003 Kuluttaja- ja asiakaslähtöisyys Pirjo Laaksonen Vaasan yliopisto Ähtäri 08.10.2003 Kohti kuluttajalähtöistä markkinointia Miten elintarvikeyrittäjät mieltävät kuluttajan? kuluttaja vs asiakas yhdenlainen

Lisätiedot

Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus

Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus Dieetit ja painonhallinta Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus Pohdittavaa Parantavatko ne elintapoja ja auttavat pysyvään laihtumiseen assosioituvia elintapoja? Pysyvää painonhallintaa

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

9.11.2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015

9.11.2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015 Ravintoloiden ja kahviloiden sekä suurtalouksien ja leipomoiden itse valmistamien gluteenittomien leivonnaisten gluteenipitoisuudet olivat vaatimusten

Lisätiedot

VASTUUHOITAJUUS KOTIHOIDOSSA HOITOTYÖNTEKIJÖIDEN NÄKÖKULMA opinnäyte osana kotihoidon kehittämistä

VASTUUHOITAJUUS KOTIHOIDOSSA HOITOTYÖNTEKIJÖIDEN NÄKÖKULMA opinnäyte osana kotihoidon kehittämistä VASTUUHOITAJUUS KOTIHOIDOSSA HOITOTYÖNTEKIJÖIDEN NÄKÖKULMA opinnäyte osana kotihoidon kehittämistä TUIJA HELANNE, sairaanhoitaja SARA HAIMI-LIIKKANEN, kehittämiskoordinaattori Tausta ja tarkoitus Kotkan

Lisätiedot

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä jätti valtuuston kokouksessa 9.12.2013 seuraavan sisältöisen aloitteen:

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä jätti valtuuston kokouksessa 9.12.2013 seuraavan sisältöisen aloitteen: Kunnanhallitus 9 13.01.2014 Tekninen lautakunta 20 18.02.2014 Kunnanhallitus 63 03.03.2014 Valtuustoaloite lähiruoan lisäämiseksi kunnan ruokahankinnoissa 50/00.02/2014 Kunnanvaltuusto 9.12.2013 161 Kristillisdemokraattien

Lisätiedot

Muuttuva lihankulutus. Miten ja miksi suomalaiset syövät lihaa?

Muuttuva lihankulutus. Miten ja miksi suomalaiset syövät lihaa? Muuttuva lihankulutus. Miten ja miksi suomalaiset syövät lihaa? Johanna Mäkelä, Kuluttajatutkimuskeskus Sari Forsman-Hugg, MTT ProAgrian ja MTT:n Sikatalouden seminaari 2.6.2010 Vantaa Miksi lihankulutus

Lisätiedot

Monipuolinen valikoima arkeen ja juhlaan!

Monipuolinen valikoima arkeen ja juhlaan! Monipuolinen valikoima arkeen ja juhlaan! Asiakastaan arvostava ELINTARVIKETUKKU Elintarviketukku Rikainen Oy on tamperelainen täyden palvelun tukkuliike. Tarjoamme alueen asiakkaille, kuten lounaspaikoille,

Lisätiedot

Ajankohtaista ruokapalvelusta / Säästötoimenpiteet ja niiden vaikutus Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 17.11.2014

Ajankohtaista ruokapalvelusta / Säästötoimenpiteet ja niiden vaikutus Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 17.11.2014 Ajankohtaista ruokapalvelusta / Säästötoimenpiteet ja niiden vaikutus Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 17.11.2014 Ruokapalvelun Ruokapalvelun taloudelliseen tilanteeseen johtaneita syitä ja toimenpiteitä

Lisätiedot

Sisältö. Frami F Frami B Kokoustarjoilut

Sisältö. Frami F Frami B Kokoustarjoilut Frami 31.10.2012 Sisältö Frami F Frami B Kokoustarjoilut 2 Toiminta Aukioloajat Aamiainen 7:30 alkaen Kahvio 7:30 16:00 Lounas 10:30 13:00 (tarvittaessa pidempään) Opiskelijaryhmien jaksottaminen vähentää

Lisätiedot

URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat

URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 45 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI Sokeri Sokerit sisältävät vain tyhjää

Lisätiedot

Suomalaiset johtavat kasvisaterioissa, kuluttajat skeptisiä teollisia ruokavalmisteita kohtaan

Suomalaiset johtavat kasvisaterioissa, kuluttajat skeptisiä teollisia ruokavalmisteita kohtaan #orklabarometri LEHDISTÖTIEDOTE Vapaa julkaistavaksi, 8.2.2017 Suomalaiset johtavat kasvisaterioissa, kuluttajat skeptisiä teollisia ruokavalmisteita kohtaan TIIVISTELMÄ Pohjoismaisen ruokabarometrin mukaan

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

Asiakasmarkkinoinnin määritelmä

Asiakasmarkkinoinnin määritelmä Asiakasmarkkinoinnin määritelmä Markkinointi on asiakaslähtöinen ajattelu- ja toimintatapa, jonka avulla luodaan yrityksille kilpailuetua, tuodaan hyödykkeet markkinoille ostohalua synnyttäen ja rakennetaan

Lisätiedot