Suomalaisten keittiöissä pilaantuu eniten vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalaisten keittiöissä pilaantuu eniten vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa."

Transkriptio

1 maanantai Faktaa ruokahävikistä Suomessa Suomessa heitetään henkilöä kohden 24 kiloa eli 125 euron edestä ruokaa roskiin joka vuosi. Määrä vastaa noin kuutta prosenttia kaikesta kuluttajien ostamasta ruoasta. Yhteensä laskettuna suomalaiset kotitaloudet heittävät ruokaa hukkaan vuosittain 500 miljoonan euron arvosta. Ruokahävikkitutkimukseen osallistuneiden parhaat keinot vähentää hävikkiä: Syödä helposti pilaantuvat ruoat ensimmäisenä, tarkistaa ruoka-ainekaapit ennen kauppaan lähtöä ja pakastaa tähteeksi jääneet ruoat. Suomalaisten keittiöissä pilaantuu eniten vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa. Koko ravitsemusalan (kotitaloudet, teollisuus, kauppa ja ravitsemispalvelut) yhteenlaskettu ruokahävikki on noin miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä on noin prosenttia kulutetusta ruoasta. Noin viidennes kaikesta ravintolaruoasta päätyy Suomessa jätteeksi. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ruokahävikkitutkimukseen (2013) vastanneista 1002 vastaajasta peräti 40 prosenttia kertoi heittävänsä pois leipää kuukausittain tai useammin. Suomalaiset heittävät pois vuosittain 21 miljoonaa kiloa itse valmistamaansa ruokaa. Yleisin syy on se, että ruokaa valmistettiin liikaa. Niissä kotitalouksissa, joissa eniten ostetaan ja käytetään rahaa ruokaan, syntyy myös ruokahävikkiä kaikkein eniten.

2 tiistai Vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen oman hellan äärellä: Kuivat leivänkannikat murentuvat nopeasti korppujauhoiksi tehosekoittimessa ja säilyvät tiiviisti suljetussa pussissa kuiva-ainekaapissa. Tähteeksi jäänyt riisi kannattaa käyttää kiinalaiseen paistettuun riisiin ja ylimääräisestä kaurapuurosta saa mehevää kauraleipää Elvytä jo hieman nuupahtaneet juurekset ja kasvikset kuten porkkana, yrtit ja salaatit liottamalla niitä hetki jääkylmässä vedessä. Nahistunutkin juures on täysin käyttökelpoinen esimerkiksi kasvissosekeitossa. Keiton sekaan voi samalla kaapia tuorejuustopurkin loput tai viimeisen kermatilkan. Tiesitkö, että parmesaanijuuston kova kuoripala irrottaa pastakastikkeisiin ja pitkään haudutettuihin patoihin paljon täyteläistä makua, umamia. Anna juustonkannikan vaikuttaa koko hauduttamisen ajan ruoan seassa, ja nappaa pala pois juuri ennen tarjoilua. Eron huomaa kyllä maussa! Pitsa on takuuvarma keino hyödyntää ylimääräiset elintarvikkeesi. On jääkaapissasi sitten vanhenemassa olevia kasviksia, lihaa, kalaa tai juustoa, saat oivan tekosyyn herkutella pitsalla Jos ruokaa jäi pieni määrä, hyödynnä se osana seuraavan päivän ateriaa. Jos taas ruokaa jäi isompi satsi, pakasta se ja yllätä itsesi iloisesti valmisaterialla seuraavalla viikolla. Uhkaako lihapaketti vanhentua ennen kuin se pääsee ruokalistallesi? Pidennä tuotteen käyttöikää parilla päivällä kypsentämällä se, tai pidempään pakastamalla. Tiesithän, että yrttejä voi myös pakastaa? Kääri pienityt yrtit folioon tai laita ne pakasterasiaan, ja nakkaa sieltä suoraan jäisinä valmistettavaan ruokaan.

3 keskiviikko Hyvä keittiöhygienia vähentää ruokahävikkiä Yleisimmät ruokamyrkytysbakteerit joutuvat elimistöön huonosti kuumennetusta ruuasta, liian lämpimässä säilytetyistä elintarvikkeista, liian hitaasti jäähdytetyistä elintarvikkeista ja huonosta käsihygieniasta. Pienillä asioilla voi ratkaisevasti vaikuttaa keittiöhygienian tasoon: Vältä lisäämästä bakteereja elintarvikkeisiin; älä laita lusikkaa hillopurkista suuhun ja takaisin purkkiin! Bakteerit tekevät tehtävänsä nopeasti ja lempihillosi saattaa olla jo huomenna pilalla. Pese kädet huolellisesti aina ennen ruuanlaittoa ja eri raaka-aineiden käsittelyjen välissä Käytä puhtaita keittiövälineitä ja pese ne aina käyttökertojen välissä Käytä omia leikkuulautoja lihatuotteille, kasviksille ja leivälle Leikkuulauta kannattaa pestä välillä pesukoneessa Vaihda keittiöpyyhe ja tiskirätti usein Kypsennä ruoka riittävän kuumaksi Jäähdytä ruoka nopeasti; älä jätä ruokaa tuntikausiksi pöydälle jäähtymään Pidä raa at ruoka-aineet ja valmiit ruuat erillään

4 torstai Säilytä elintarvikkeet oikein Jotta hävikkiä ei ruuan pilaantumisen vuoksi syntyisi, on elintarvikkeet säilytettävä oikein. Elintarvikkeen laatu säilyy oikeassa lämpötilassa. Elintarvikepakkauksessa annetun ohjeen mukaisesti säilytettynä elintarvikkeen laadun pitää olla tuoreen kaltainen viimeisenä käyttöpäivänä. Eri elintarvikkeille on määritelty optimaaliset säilytyslämpötilat: liha alle 6 C maito alle 8 C kala 0 3 C valmiit ruoat alle +6 C Kaikkein nopeimmin pilaantuvat tuoretuotteet kannattaa asetella jääkaapissa samalle hyllylle silmiesi korkeudelle, jotta ne eivät unohdu kaapin perukoille.

5 Perjantai Tiedätkö mitä eroa on parasta ennen merkinnällä ja viimeisellä käyttöpäivällä? Parasta ennen päiväyksellä tarkoitetaan vähimmäissäilyvyysaikaa, johon elintarvike ainakin säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet. Merkintä liittyy usein tuotteen laadullisiin ominaisuuksiin. Tuote on usein käyttökelpoinen päiväyksen vanhennuttua, luota siis mieluummin omaan arvioosi tuotteen käyttökelpoisuudesta! Tuotteiden syömäkelpoisuuden arvioinnissa usein unohdetaan aistinvarainen arviointi. Älä heitä parasta ennen päivättyä tuotetta pois, ennen kuin olet varmistunut, että se ei ole syöntikunnossa. Katso, haistele ja maistele rohkeasti! Viimeinen käyttöpäivä merkintä on nimensä mukaisesti päivä, jolloin valmistaja on tarkoittanut tuotteen viimeistään käytettäväksi. Merkintää käytetään hyvin nopeasti pilaantuvissa tuotteissa ja se liittyy käytön turvallisuuteen, toisin kuin parasta ennen päiväys. Pidennä helposti pilaantuvan tuotteen säilytysikää kypsentämällä tai pakastamalla tuote.

11 VINKKIÄ: NÄIN PIDÄT HUOLTA RUUISTASI

11 VINKKIÄ: NÄIN PIDÄT HUOLTA RUUISTASI 11 VINKKIÄ: NÄIN PIDÄT HUOLTA RUUISTASI 1. Tarkista jääkaappisi lämpötila! Sen tulisi olla +2 -+6 ºC. Tavallisissa jääkaapeissa kylmin paikka on kaapin alaosassa ja lämpimin ylähyllyllä. Huomaa, että jääkaapin

Lisätiedot

VIESTINTÄ. #Hävikkiviikko

VIESTINTÄ. #Hävikkiviikko VIESTINTÄ #Hävikkiviikko VIESTINTÄMATERIAALI HÄVIKKIVIIKKO Kuluttajaliiton valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään neljättä kertaa viikolla 35 eli 29.8.-4.9.2016. Tämä viestintämateriaali on tarkoitettu

Lisätiedot

Pakkauksen rooli ruokahävikin synnyssä. Hanna Hartikainen, MTT LOHASPACK-vuosiseminaari 19.3.2013

Pakkauksen rooli ruokahävikin synnyssä. Hanna Hartikainen, MTT LOHASPACK-vuosiseminaari 19.3.2013 Pakkauksen rooli ruokahävikin synnyssä Hanna Hartikainen, MTT LOHASPACK-vuosiseminaari 19.3.2013 Ruuan ilmasto- ja ympäristövaikutukset Muu Koulu/työ Vaatteet Hyvnvointi Vapaa-aika Ruoka Asuminen Seppälä

Lisätiedot

Viestintämateriaali Hävikkiviikko 2015

Viestintämateriaali Hävikkiviikko 2015 Viestintämateriaali Hävikkiviikko 2015 Kuluttajaliiton valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään kolmatta kertaa viikolla 37 eli 7.-13.9.2015. Kiitos panoksestanne kampanjaan, jonka avulla voimme yhdessä

Lisätiedot

21.11.2015 Ekokokki-kurssi

21.11.2015 Ekokokki-kurssi RUOKAA TÄHTEISTÄ 21.11.2015 Ekokokki-kurssi KÄYTÄ TARKKAAN JA SÄILYTÄ OIKEIN Älä osta liikaa nopeasti pilaantuvaa ruokaa. Nykyisin monet kaupat ovat auki sunnuntaisinkin. Tutki jääkaappi ja ruokakaapit

Lisätiedot

Väittämä OIKEIN VÄÄRIN

Väittämä OIKEIN VÄÄRIN HYGIENIAOSAAMISTESTI / MALLISARJA I Huomioitavaa: vain yksi vastausrasti / väittämä. Vastausaikaa on 45 minuuttia. Testitilaisuudesta saa poistua aikaisintaan 20 minuutin kuluttua testin aloittamisesta.

Lisätiedot

Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso. Ruokaa hygieenisesti

Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso. Ruokaa hygieenisesti Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso Ruokaa hygieenisesti o p e t u s h a l l i t u s Sisältö Käyttäjälle... 6 Näin käytät kirjaa... 7 Hygienian perusteita... 8 Mitä on hygieniaosaaminen?... 10 Säilytä

Lisätiedot

HÄVIKKIVIIKKO VIESTINTÄMATERIAALI

HÄVIKKIVIIKKO VIESTINTÄMATERIAALI HÄVIKKIVIIKKO VIESTINTÄMATERIAALI Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään toista kertaa viikolla 37 eli 8. 14.9.2014. Kiitos, että koette ruokahävikin vähentämisen ja ruoan arvostuksen lisäämisen tärkeäksi

Lisätiedot

Kotitehtävän tarkastus

Kotitehtävän tarkastus Kotitehtävän tarkastus Tarkistetaan edellisen tunnin kotitehtävä Kuidun saanti Ruuanvalmistus Tehtävä Keskustele parisi kanssa Kuka teidän perheessä kokkaa yleensä? Kuka päättää mitä syödään? Onko ruoka

Lisätiedot

- emännät - aputöissä myös asiakkaita (tiski ym)

- emännät - aputöissä myös asiakkaita (tiski ym) KYMEN A-KLINIKKATOIMI KARHULAN TOIMINTAYKSIKÖT TURVALANTIE 2 48700 KOTKA Y-tunnus: 0200924-4 A-KLINIKAN KEITTIÖN OMAVALVONTASUUNNITELMA, päivitetty 9.7.2013 Vastuuhenkilöt: Toiminta: Asiakkaat: Ateriamäärät:

Lisätiedot

Ateriapalvelutehtävät ammattityönä

Ateriapalvelutehtävät ammattityönä Ateriapalvelutehtävät ammattityönä Sisältö Elintarvikkeiden hankinta/-valinta Elintarvikehygienia Asiakkaan kanssa tai asiakkaan puolesta kaupassa käyminen, -ruoanvalmistus Ruokalistaideat Tuotteistaminen/hinnoittelu

Lisätiedot

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut?

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut? Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka Mikä on oranssi kana? Porkkana Mistä kalasta saa kasviskiusausta? Ruokalasta Mikä kaali voi syödä sinut? Shakaali Mitä pitsaa voi kasvattaa puutarhassa?

Lisätiedot

Kotitalouksien osto- ja pakkausvalintojen yhteys kotitalouksien ruokahävikkiin

Kotitalouksien osto- ja pakkausvalintojen yhteys kotitalouksien ruokahävikkiin Kotitalouksien osto- ja pakkausvalintojen yhteys kotitalouksien ruokahävikkiin ECOPAF-hankkeen tiedotustilaisuus 16.5.2013 Juha-Matti Katajajuuri, MTT, juha-matti.katajajuuri@mtt.fi Hanna Hartikainen,

Lisätiedot

SINIVALKOINEN JALANJÄLKI

SINIVALKOINEN JALANJÄLKI SINIVALKOINEN JALANJÄLKI Kampanjatutkimus 9..06 Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisuuden ja paikallisuuden

Lisätiedot

PIKAOPAS KULUTTAJALLE

PIKAOPAS KULUTTAJALLE PIKAOPAS KULUTTAJALLE Tiedätkö, mistä ruokasi tulee? Suomessa syötävästä ruuasta noin 80 % on Suomessa valmistettua. Noin 65 % ruokamme raaka-aineesta on suomalaista. Elintarviketuotanto on maailmanlaajuista.

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Niksejä ja neuvoja turvalliseen ruoanlaittoon

Niksejä ja neuvoja turvalliseen ruoanlaittoon Niksejä ja neuvoja turvalliseen ruoanlaittoon SELKOESITE 1 Sisällys Ruoka on ilomme... 3 Näin teet ruokaa turvallisesti... 4 Säilytä ruokia oikeassa lämpötilassa... 7 Ruoka-aineilla on eri säilyvyysajat...

Lisätiedot

Niksejä ja neuvoja turvalliseen ruoanlaittoon

Niksejä ja neuvoja turvalliseen ruoanlaittoon Niksejä ja neuvoja turvalliseen ruoanlaittoon SELKOESITE 1 Sisällys Ruoka on ilomme... 3 Näin teet ruokaa turvallisesti... 4 Säilytä ruokia oikeassa lämpötilassa... 7 Ruoka-aineilla on eri säilyvyysajat...

Lisätiedot

SANASTO HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: KOKKI

SANASTO HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: KOKKI SANASTO HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: KOKKI 4. TUTKINNON OSA LOUNASRUOKIEN VALMISTUS Lounasruokien valmistus 2/5 A Aistinvarainen (raaka-aineista) Ajoitus, aikataulu Alkuperä (raaka-aineen)

Lisätiedot

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12. PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA Tiina Lahti Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.2009 Aikaa: 11 vrk Tiistai 1.12 - Keskiviikko 9.12 Aamupaino: 76,5kg Iltapaino:

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y T U T K I M U S- H I N N A S T O 2015

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y T U T K I M U S- H I N N A S T O 2015 S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y T U T K I M U S- H I N N A S T O 2015 30.1.2015 Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy laboratorioiden yhteystiedot Kuopion laboratorio Yrittäjäntie

Lisätiedot

Johdatus aisteihin. Tunti 1

Johdatus aisteihin. Tunti 1 Johdatus aisteihin Tunti 1 MIKÄ ON SAPERE? (tämä vain opettajalle tiedoksi) Sapere on latinaa ja tarkoittaa maistella, tuntea Sapere on ravitsemuskasvatusta, jossa ruokaa käsitellään aistien näkökulmasta

Lisätiedot

Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle

Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle 10.6.2014 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Twitter: @IlkkaAlarotu Ruoka on osa identiteettiä 56

Lisätiedot

Kuru-hankkeen tiedotustilaisuus

Kuru-hankkeen tiedotustilaisuus Kuru-hankkeen tiedotustilaisuus 27.6.2013 Kauppakassista kaatopaikalle, ruokahävikki kotitalouksissa Kirsi Silvennoinen, Juha-Matti Katajajuuri & Marja Pinolehto MTT, Vastuullinen ruokaketju hyvinvoiva

Lisätiedot

1 OHJE TARJOILUPAIKOILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI

1 OHJE TARJOILUPAIKOILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI 1 OHJE TARJOILUPAIKOILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI Omavalvonta on yrityksen omaa toimintaa, jolla se pyrkii säilyttämään käsittelemiensä elintarvikkeiden laadun hyvänä asiakkaalle saakka. Se

Lisätiedot

Hygieniavaatimukset lasten ruokailussa. Virpi Rossi Johtava ympäristöterveystarkastaja Jyväskylän kaupunki 11.2.2014 Karoliina Väisänen lehtori JAMK

Hygieniavaatimukset lasten ruokailussa. Virpi Rossi Johtava ympäristöterveystarkastaja Jyväskylän kaupunki 11.2.2014 Karoliina Väisänen lehtori JAMK Hygieniavaatimukset lasten ruokailussa Virpi Rossi Johtava ympäristöterveystarkastaja Jyväskylän kaupunki 11.2.2014 Karoliina Väisänen lehtori JAMK 14.2.2014 Ilmoitettu elintarvikehuoneisto Päiväkotien

Lisätiedot

1. Hygieniapassikoulutus. Aiheena: hygieniapassi ja elintarvikkeiden käsittely

1. Hygieniapassikoulutus. Aiheena: hygieniapassi ja elintarvikkeiden käsittely 1. Hygieniapassikoulutus Aiheena: hygieniapassi ja elintarvikkeiden käsittely Materiaalia testiä varten http://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/lupa-kokata-elintarvikehygienian-perusteet -> Googleen hakusana

Lisätiedot

Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana

Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 Poiminta kaikki vastaukset ovat mukana Taustamuuttujat Ikä 51-60 vuotta 1 1,89 % 61-70 vuotta 6 11,32 % 71-80 vuotta 8 15,09 % 81-90 vuotta 25 47,17

Lisätiedot

Päiväkodin ruokalista vko

Päiväkodin ruokalista vko Päiväkodin ruokalista vko 3 16.1. 22.2.2017 Maanantai 16.1. Kaurapuuroa M,L, persikkasosetta M,L,G Bolognelaista jauhelihakastiketta M,L, riisiä M,L,G, salaattia M,L,G Kalkkunaleikettä M,L,G, marjakiisseliä

Lisätiedot

torstaina 15. lokakuuta 2009 Ruokafaktat

torstaina 15. lokakuuta 2009 Ruokafaktat Ruokafaktat - 0 10 % 20 % 30 % 40 % ilmastopäästöt Sähkönkäyttö Liikenne Fossiilisten polttoaineiden käyttö Teollisuustuotanto hiilidioksidi Metsäkato Maatalous Jätteet METAANI Ruoan ILMASTOPÄÄSTÖT Kauppa

Lisätiedot

Pallon parasta ruokaa

Pallon parasta ruokaa YHTEISTYÖSSÄ EKOLOGISEN JALANJÄLJEN PIENENTÄMISEKSI YMPÄRISTÖ- KASVATUS Pallon parasta ruokaa Vinkkejä ruuasta sinun ja maapallon parhaaksi Ruualla on merkitystä Joka päivä pitää syödä eikä ole sama, mitä

Lisätiedot

Ravinto ja ilmastonmuutos

Ravinto ja ilmastonmuutos Ravinto ja ilmastonmuutos 22.01.2009 Aleksi MäntylM ntylä Ilmastonmuutos yksi ongelma muiden joukossa Biodiversiteetin väheneminen Radioaktivisoituminen Maankäytön muutokset Rehevöityminen Happamoituminen

Lisätiedot

Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa

Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Lehdistötiedote heinäkuu 2011 Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Höyryuunin käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana. Syy siihen on höyryuunin avulla saatava loistava ruoanvalmistustulos.

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit

Lisätiedot

Kouluruokailun tyytyväisyyskysely Joulukuu 2015

Kouluruokailun tyytyväisyyskysely Joulukuu 2015 Kouluruokailun tyytyväisyyskysely 2015 Joulukuu 2015 Vastaajien ikä ja sukupuoli Ikä Sukupuoli 7-12 vuotta 26,59% 13-18 vuotta 63,62% yli 18 vuotta 9,79% tyttö 58,93% poika 41,07% 2 Missä koulussa ruokailet?

Lisätiedot

esongin parhaat Spalat

esongin parhaat Spalat H eviä kuten haluat Tiesithän, että Chipstersiltä saa myös HeViä. Sesonkien mukaan elävästä monipuolisesta HeVi-tarjonnastamme löydät sekä koti- että ulkomaiset hedelmä- ja vihannestuotteet sekä yrtit,

Lisätiedot

SINIVALKOINEN JALANJÄLKI

SINIVALKOINEN JALANJÄLKI SINIVALKOINEN JALANJÄLKI Kampanjatutkimus 9..06 Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisuuden ja paikallisuuden

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista

Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista 9.1.2013 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista Jussi Kaartinen Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, Satakunnan Osuuskauppa Luomu vastaa useisiin kuluttajatrendeihin

Lisätiedot

9.11.2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015

9.11.2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015 Ravintoloiden ja kahviloiden sekä suurtalouksien ja leipomoiden itse valmistamien gluteenittomien leivonnaisten gluteenipitoisuudet olivat vaatimusten

Lisätiedot

K-RYHMÄN RUOKAHÄVIKKITUTKIMUS

K-RYHMÄN RUOKAHÄVIKKITUTKIMUS K-RYHMÄN RUOKAHÄVIKKITUTKIMUS 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA METODOLOGIA K-ryhmä kysyi ruokahävikkitutkimuksessaan K-Plussa-asiakkailtaan heidän kokemuksiaan ja ajatuksiaan ruokahävikistä. Tutkimus suoritettiin

Lisätiedot

Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry. Twitter: @IlkkaAlarotu

Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry. Twitter: @IlkkaAlarotu 14.11.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry Twitter: @IlkkaAlarotu 14.11.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus

Lisätiedot

Luomu vehnähiutalepuuroa juurespalat. Kirjolohikiusausta L G N S K salaattia. Juustoista perunakasvisvuokaa L G N S K

Luomu vehnähiutalepuuroa juurespalat. Kirjolohikiusausta L G N S K salaattia. Juustoista perunakasvisvuokaa L G N S K 21.12-23.12.2015 Viikko 52/1 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai kaurapuuroa marjoja Ruisvelliä vehnähiutalepuuroa Jauhelihaperunasosevuokaa L G S K Hernekeittoa luomuherneistä M L G N K /

Lisätiedot

Päivähoidon vuorohoito

Päivähoidon vuorohoito Ateriapäivä: 6.6.2016-17.7.2016 Sivu: 1 Maanantai 6.6.2016 Tiistai 7.6.2016 Keskiviikko 8.6.2016 Torstai 9.6.2016 Perjantai 10.6.2016 Lauantai 11.6.2016 Sunnuntai 12.6.2016 Kaurapuuro Mannavelli Kaakaojuoma

Lisätiedot

LOHASPACK 2011-14 LOHAS etnografia

LOHASPACK 2011-14 LOHAS etnografia LOHASPACK 2011-14 LOHAS etnografia Satu Jokinen Pakkaustutkimus PTR ry Loistava Paketti! 9.4.2014 Tavoite Lisätä ymmärrystä LOHAS-kuluttajien ostopäätösprosesseista Todentaa kyselytutkimuksessa mitattuja

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Diabeetikon ruokailu sairaalassa

Diabeetikon ruokailu sairaalassa Diabeetikon ruokailu sairaalassa { Ravitsemusterapeutti Roope Mäkelä Satks Ruokavaliosuositus Diabeetikoille suositellaan samanlaista ruokaa kuin koko väestölle Ravitsemushoito on oleellinen osa diabeteksen

Lisätiedot

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen RAVINTO 23.01.2010 Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus: Koulu / työ Koti - perhe Tunteet Minä kuva Ihminen Kaverit Fyysinen kuormitus / rytmitys Ravinto / nesteet Uni Kun kaikki ulkokehän n pallot ovat

Lisätiedot

Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012

Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012 Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012 Mistä voi olla ylpeä ja missä kehitettävää! Hyvät järjestelmät Pitkä ketju osataan Hygienia ja puhtaus Koulutus

Lisätiedot

Melissa. Lapin Amk:n opiskelijat. Keittolounas: 4,80 1,80 4,80 9,00 Lounas ja kasvislounas: 6,20 2,60 6,20 9,00

Melissa. Lapin Amk:n opiskelijat. Keittolounas: 4,80 1,80 4,80 9,00 Lounas ja kasvislounas: 6,20 2,60 6,20 9,00 Maanantai 25.1.2016 Keittolounas Kukkakaalikeitto (G,L), Vihersalaatti Possukastike (L), Riisi, Vihersalaatti Tofukastike (G,L), Riisi, Vihersalaatti Tiistai 26.1.2016 HK, AMK Ohrapuuro (L), LÄHIRUOKA,

Lisätiedot

Huhtikuun tiedotteet. Tervetuloa!

Huhtikuun tiedotteet. Tervetuloa! TIEDOTE 04/2015 Huhtikuun tiedotteet Oppilaat viettävät koulussa pääsiäisjuhlaa kiirastorstaina 2.4.2015. Koulu alkaa työjärjestyksen mukaisesti ja päättyy kaikilla luokilla ruokailuun. Kevään vanhempainiltoja:

Lisätiedot

Informaatio voimassa 1. syyskuuta lähtien 2017 Lue enemmän: Ateriat kotiin. Kotiin kuljetuksen ohjeet

Informaatio voimassa 1. syyskuuta lähtien 2017 Lue enemmän:  Ateriat kotiin. Kotiin kuljetuksen ohjeet Informaatio voimassa 1. syyskuuta lähtien 2017 Lue enemmän: www.umea.se/dinmaltid Ateriat kotiin Kotiin kuljetuksen ohjeet Sisältö Kuka voi saada ateriat kotiin kuljetettuina... 3 Aterioiden tarjonta...

Lisätiedot

Joulupöytä-projekti 2008

Joulupöytä-projekti 2008 Joulupöytä-projekti 2008 Projektitiivistelmä Joulukuu 2008 Terveystarkastajat Liisa Haavisto, Annika Porthin ja Mattias Finell Johdanto Monien ravintoloiden joulun alla järjestämät joulutarjoilut kuormittavat

Lisätiedot

Toimija p. Omavalvonnan vastuuhenkilö p. Kiinteistön huolto p. Isännöitsijä p. Annosten lukumäärä arkipäivisin /vrk viikonloppuisin /vrk Annostyypit:

Toimija p. Omavalvonnan vastuuhenkilö p. Kiinteistön huolto p. Isännöitsijä p. Annosten lukumäärä arkipäivisin /vrk viikonloppuisin /vrk Annostyypit: 1(7) OMAVALVONTASUUNNITELMA PIENILLE TARJOILUPAIKOILLE KOHDE Nimi Osoite Toimija p. Omavalvonnan vastuuhenkilö p. Kiinteistön huolto p. Isännöitsijä p. KOHTEEN TOIMINTA Henkilökunnan määrä Asiakaspaikkojen

Lisätiedot

Päiväkotien ruokalista Ajalle: 14.5.2012-15.6.2012

Päiväkotien ruokalista Ajalle: 14.5.2012-15.6.2012 Sivu: 1 Ateriapäivä: 14.5.2012-15.6.2012 Maanantai 14.5.2012 Tiistai 15.5.2012 Keskiviikko 16.5.2012 Perjantai 18.5.2012 Aamiainen Aamiainen Aamiainen Aamiainen Neljänviljanpuuro Kaurapuuro Mannapuuro

Lisätiedot

Luomu ammattikeittiöissä. Näe hyvä LÄHELLÄSI -seminaari 29.1.2014

Luomu ammattikeittiöissä. Näe hyvä LÄHELLÄSI -seminaari 29.1.2014 Luomu ammattikeittiöissä Näe hyvä LÄHELLÄSI -seminaari 29.1.2014 EkoCentria lyhyesti Kehittämisyksikkö, joka edistää kestävien valintojen toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa Rahoitukset maa- ja metsätalousministeriö,

Lisätiedot

Lahden Ateria Ruokalista

Lahden Ateria Ruokalista Sivu: 5 Maanantai 22.6.2015 Tiistai 23.6.2015 Keskiviikko 24.6.2015 Torstai 25.6.2015 Perjantai 26.6.2015 Lauantai 27.6.2015 Sunnuntai 28.6.2015 Murot Marjajogurtti Mansikka-raparperikiisseliJuustokolmioleipä

Lisätiedot

Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje

Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Vakuumilaiteen saa asentaa ja sitä käyttää kerrallaan vain yksi henkilö. Sitä ei ole suunniteltu monelle yhtäaikaiselle käyttäjälle. Laitteen osat 1. Virtajohto

Lisätiedot

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9.

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9. TV08SE(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 5.9. - 2.9. maanantai 5.9. tiistai 6.9. keskiviikko 7.9. torstai 8.9. perjantai 9.9. lauantai 20.9. XX00AA0 TV Orient.opinn.. Merenti-Välimäki

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Ruokalista ajalle 30.5.- 4.6.2016, vko 22. Lounas. Kalkkunakastike, peruna, mustaherukkahillo, salaatti. Kalapyörykkä, peruna, kastike, tuoresalaatti

Ruokalista ajalle 30.5.- 4.6.2016, vko 22. Lounas. Kalkkunakastike, peruna, mustaherukkahillo, salaatti. Kalapyörykkä, peruna, kastike, tuoresalaatti Ruokalista ajalle 30.5.- 4.6.2016, vko 22 Aina tarjolla näkkileipää, levitettä, maitoa / piimää 1 Ma Ti Lounas Kalkkuna, peruna, mustaherukkahillo, salaatti Kalapyörykkä, peruna,, tuoresalaatti Ke Hampurilainen

Lisätiedot

Luomu vehnähiutalepuuroa juurespalat. Kirjolohikiusausta L G N S K salaattia. Juustoista perunakasvisvuokaa VL G N S K

Luomu vehnähiutalepuuroa juurespalat. Kirjolohikiusausta L G N S K salaattia. Juustoista perunakasvisvuokaa VL G N S K 28.9.-2.10.2015 Viikko 40/1 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai kaurapuuroa marjoja Ruisvelliä vehnähiutalepuuroa Leipää kaakao 4-viljan velliä täysmehua Jauhelihaperunasosevuokaa L G S K Hernekeittoa

Lisätiedot

POSSU- KASTIKE PERUNA KASVIS MARJAMOUSSE LIHA- PERUNASOSE- LAATIKKO TYRNIKIISSELI

POSSU- KASTIKE PERUNA KASVIS MARJAMOUSSE LIHA- PERUNASOSE- LAATIKKO TYRNIKIISSELI MATINTIE, PAROLANTIE Ruokalistan muutokset mahdollisia vko 20 maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai lauantai sunnuntai BROILER- KALALEIKE SOSE JAUHELIHAPIHVI POSSU- BROILEROHRATTO NAKKI SMETANAHÄRKÄ

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä?

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Kun aurinko paistaa kesällä, moni haluaa mieluummin viettää aikaa ulkona kuin keittiössä. Hellan ääressä kuluu vähemmän aikaa, kun ruoka tehdään helpoista raaka-aineista

Lisätiedot

Kalapaistos, porkkanaviipaleet, punajuuriomenasalaatti

Kalapaistos, porkkanaviipaleet, punajuuriomenasalaatti Ruokalista ajalle 15. 19.2.2016, vko 7 Aina tarjolla näkkileipää, levitettä, maitoa/piimää 7 Lounas Ma Ti Ke Lindströminpihvit, sipuli,, kaali Broileripastakeitto, ruisneppari, juusto, jää, Jauheliha,,

Lisätiedot

Ruokalista ajalle 22 26.2.2016, vko8. Lounas. Nakkikastike, peruna, porkkana-kaalisalaatti, kurkkusalaatti

Ruokalista ajalle 22 26.2.2016, vko8. Lounas. Nakkikastike, peruna, porkkana-kaalisalaatti, kurkkusalaatti Ruokalista ajalle 22 26.2.2016, vko8 Aina tarjolla näkkileipää, levitettä, maitoa / piimää 1 Ma Ti Ke Lounas Nakki, peruna, -kaalisalaatti, kurkkusalaatti Ohrapuuro, marjakeitto, ruisleipä, leikkele, Kalapyörykkä,,,

Lisätiedot

Luomu vehnähiutalepuuroa juurespalat. Kirjolohikiusausta L G N S K salaattia. Juustoista perunakasvisvuokaa L G N S K

Luomu vehnähiutalepuuroa juurespalat. Kirjolohikiusausta L G N S K salaattia. Juustoista perunakasvisvuokaa L G N S K 25. 29.4.2016 Viikko 17/1 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Luomukaurapuuroa marjoja Ruisvelliä Luomu vehnähiutalepuuroa Leipää kaakao 4-viljan velliä täysmehua Jauhelihaperunasosevuokaa

Lisätiedot

Mahdollisuuksien lähiruoka julkisissa keittiöissä

Mahdollisuuksien lähiruoka julkisissa keittiöissä Mahdollisuuksien lähiruoka julkisissa keittiöissä Anni-Mari Syväniemi, ruokakulttuuriasiamies Maaseutuyrittäjyyslinja, MTK 1 Julkiset ruokapalvelut Suomessa merkittävässä roolissa ravitsemusosaamiselle

Lisätiedot

Kappale 3. Hyvää ruokahalua!

Kappale 3. Hyvää ruokahalua! Kappale 3 Hyvää ruokahalua! Maija tekee ruokaa Maija Virtanen on keittiössä. Hän keittää spagettia. Pöydällä on 4 haarukkaa, veistä, lautasta ja lasia. Lattialla on neljä tuolia ja matto. Hellalla on kaksi

Lisätiedot

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä!

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! h Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! Mikä Sydänmerkki-ateria? Sydänmerkki-ateria on terveellisen ruoan merkintäjärjestelmä. Se helpottaa ruokailijaa terveellisen aterian

Lisätiedot

Alle 1-vuotiaan ruokailu

Alle 1-vuotiaan ruokailu SYÖDÄÄN YHDESSÄ Alle 1-vuotiaan ruokailu Ruokasuositukset lapsiperheille 2016 SYÖDÄÄN YHDESSÄ Lapsen ensimmäinen ruokavuosi rakentaa pohjaa monipuolisille ja terveellisille ruokatottumuksille. Lapsen myötä

Lisätiedot

Ravintoluento lentopalloilijoille Piispalassa 29.12.2007

Ravintoluento lentopalloilijoille Piispalassa 29.12.2007 Ravintoluento lentopalloilijoille Piispalassa 29.12.2007 Christer Sundqvist, ravintovalmentaja Nuoren lentopalloilijan ravinnon muistilista KUUNNELKAA! Tämä koskee: urheilijoita vanhempia valmentajia 1)

Lisätiedot

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v.

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. Nappaa mukaan! Helposti makua teidänkin perheen lempiruokiin. Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. MAANANTAI Nam! Perunasoseen kanssa tosi hyvää. Tällä lähtee viikko hyvin käyntiin! Pehmeä

Lisätiedot

VASTAANOTTOTARKASTUS. Lomake 1a. Vuosi

VASTAANOTTOTARKASTUS. Lomake 1a. Vuosi VASTAANOTTOTARKASTUS Lomake 1a - Kirjaa tiedot kerran viikossa kahdesta tuotteesta sekä aina puutteita ja virheitä todettaessa ja korjaavista toimenpiteistä - Lisätiedot lomakkeen toiselle sivulle Tuore

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAVINTOLA KERTTU

HENKILÖSTÖRAVINTOLA KERTTU Sivu: 1 Ateriapäivä: 31.7.2017-10.9.2017 Maanantai 7.8.2017 Tiistai 8.8.2017 Keskiviikko 9.8.2017 Torstai 10.8.2017 Perjantai 11.8.2017 Chili con carne * Smetanabroiler Uunikirjolohi * Hernekeitto Häränmurekepihvi

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

OHJE ELINTARVIKKEITA ULKOTILOISSA (SÄÄNNÖLLISESTI) MYYVILLE OMAVALVON- TASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI

OHJE ELINTARVIKKEITA ULKOTILOISSA (SÄÄNNÖLLISESTI) MYYVILLE OMAVALVON- TASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI KOKKOLAN KAUPUNKI 1(5) OHJE ELINTARVIKKEITA ULKOTILOISSA (SÄÄNNÖLLISESTI) MYYVILLE OMAVALVON- TASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI Omavalvonta on yrityksen omaa toimintaa, jolla se pyrkii säilyttämään käsittelemiensä

Lisätiedot

Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008

Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008 1. Kehitys koostuu ns. kehityskolmiosta. Jonka osina ovat Harjoittelu, Lepo ja Ravinto. 2. Ruokailun tavoite on olla yksi luonteva osa urheilijan kokonaisuutta. Urheilijan ravitsemuksen A B C A= Arkiruokailu

Lisätiedot

Ruokalista Ulvilan koulut ja päiväkodit viiko 26-31

Ruokalista Ulvilan koulut ja päiväkodit viiko 26-31 1 Maanantai 3.8. Tiistai 4.8. Keskiviikko 5.8. Torstai 6.8. Perjantai 7.8. Lauantai 8.8. Sunnuntai 9.8. Vehnähiutalepuuro Kaurapuuro Neljän viljan puuro Ruishiutalepuuro Riisihiutalevelli Kaurapuuro Neljän

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI (KALASTUSTUOTTEET)

OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI (KALASTUSTUOTTEET) KOKKOLAN KAUPUNKI 1(5) OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI (KALASTUSTUOTTEET) Tämä ohje koskee kalastajia, jotka toimittavat kalastustuotteita alle 5000 kg vuodessa suoraan kuluttajille tai paikalliseen

Lisätiedot

Vko 33 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. leipää, leikkelettä kasvista. Kalakasviskeittoa Tuorepalaa Maksamakkaraa Jälkiruokaa

Vko 33 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. leipää, leikkelettä kasvista. Kalakasviskeittoa Tuorepalaa Maksamakkaraa Jälkiruokaa Päiväkotien ruokalista viikko 33, 2012 h Vko 33 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Aamupala Hiutalevelliä Ohrahiutalepuuroa Leipää, Tuoremehua/ Hedelmäjogurttia/PUUROA, Mannapuuroa marjasosetta/

Lisätiedot

Kappale 3. Hyvää ruokahalua!

Kappale 3. Hyvää ruokahalua! Kappale 3 Hyvää ruokahalua! Maija tekee ruokaa Maija Virtanen on keittiössä. Hän keittää spagettia. Pöydällä on neljä haarukkaa, veistä, lautasta ja lasia. Lattialla on neljä tuolia ja matto. Hellalla

Lisätiedot

Melissa. Kasvispyörykkä (L) Perunamuusi,(G,L), Kermaviilikastike(L,G) Kinkku-Pastasalaatti (L)

Melissa. Kasvispyörykkä (L) Perunamuusi,(G,L), Kermaviilikastike(L,G) Kinkku-Pastasalaatti (L) Maanantai 4.4.2016 Melissa Mustajuurikeitto (G,L), Porkkanaraaste Makkarakastike (L), Peruna, Porkkanaraaste Tofukastike (G,L), Peruna, Porkkanaraaste Tiistai 5.4.2016 Kasvissosekeitto(G,L) Kasvispyörykkä

Lisätiedot

Erityisnäytteenotto, esimerkkinä Fineli

Erityisnäytteenotto, esimerkkinä Fineli Erityisnäytteenotto, esimerkkinä Fineli Näytteenottokoulutus 19. 20.11.2016 Mikä on Fineli? Elintarvikkeiden koostumustietokanta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ylläpitää perustettu vuonna 1984

Lisätiedot

Sekoitinsarja Käyttöohje

Sekoitinsarja Käyttöohje Sekoitinsarja Käyttöohje Lue ohjekirja huolellisesti ennen laitteen käyttöönottoa. Käytä laitetta vain käyttöohjeen mukaisesti. Säilytä ohjekirja lukemiseksi tulevaisuudessa. TURVALLISUUS Laite ei ole

Lisätiedot

Riistakäristys, perunasose, raastesalaatti, puolukka. Kalapuikko, peruna, kastike, punajuuri, tuoresalaatti. Lasagne, vihersalaatti, maustekurkku

Riistakäristys, perunasose, raastesalaatti, puolukka. Kalapuikko, peruna, kastike, punajuuri, tuoresalaatti. Lasagne, vihersalaatti, maustekurkku Ruokalista ajalle 11. 15.1.2016, vko 2 Aina tarjolla näkkileipää, levitettä, maitoa/piimää 2 LOUNAS Ma Ti Ke Riistakäristys,, raaste, Kalapuikko, peruna,, punajuuri, tuore Pinaattikeitto, kananmuna,, tuorepala

Lisätiedot

1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus

1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus 1 / 24 Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus Täydellisiähän emme ole, mutta pikkuisen paremmaksi on helppo tulla. Mieti nuoresi/perheesi viimeisintä viikkoa ja vastaa kuten asia

Lisätiedot

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 Ressun Peruskoulu, Lapinlahdenkatu 10 Kurssin vetäjä : Sirkku Sakane 1. Temaki-sushi (käsin käärityt sushit) / 手 巻 きずし (4~6:lle hengelle)

Lisätiedot

Tilaajan ja toimittajan välinen yhteistyö ja toimintatavat päiväkodeissa

Tilaajan ja toimittajan välinen yhteistyö ja toimintatavat päiväkodeissa 1 (6) 3422/02.08.00/2011 Liite 5.3. Päivähoitoruokailun sisältö Päivähoitoruokailun ravitsemuksellisena ja kasvatuksellisena tavoitteena on ylläpitää ja edistää lasten hyvinvointia ja terveyttä tyydyttää

Lisätiedot

Päiväkotien ruokalista Ajalle: 27.2.2012-8.4.2012

Päiväkotien ruokalista Ajalle: 27.2.2012-8.4.2012 Sivu: 1 Ateriapäivä: 27.2.2012-8.4.2012 Maanantai 27.2.2012 Tiistai 28.2.2012 Keskiviikko 29.2.2012 Torstai 1.3.2012 Perjantai 2.3.2012 Neljänviljanpuuro Kaurapuuro Ohrahiutalepuuro Ruishiutalepuuro Vehnähiutalepuuro

Lisätiedot

Vähänkö hyvää! -lautasella

Vähänkö hyvää! -lautasella Vähänkö hyvää! -lautasella Vastuullisen ruoan tuntomerkit Otetaan huomioon ruoan ympäristövaikutukset, ilmastovaikutukset, tuotanto-olosuhteet, terveysvaikutukset. Ruoantuotannon vaikutukset Ruoka kuormittaa

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Muuttuva lihankulutus. Miten ja miksi suomalaiset syövät lihaa?

Muuttuva lihankulutus. Miten ja miksi suomalaiset syövät lihaa? Muuttuva lihankulutus. Miten ja miksi suomalaiset syövät lihaa? Johanna Mäkelä, Kuluttajatutkimuskeskus Sari Forsman-Hugg, MTT ProAgrian ja MTT:n Sikatalouden seminaari 2.6.2010 Vantaa Miksi lihankulutus

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

22.6.2007 PAISTETTU KALA Perjantai GRAHAMPUURO KEITETTY PERUNA MAKKARAKEITTO MARJASOSE TILLIKASTIKE PAPRIKAA SALAATTI MUSTAHERUKKAKIISSELI

22.6.2007 PAISTETTU KALA Perjantai GRAHAMPUURO KEITETTY PERUNA MAKKARAKEITTO MARJASOSE TILLIKASTIKE PAPRIKAA SALAATTI MUSTAHERUKKAKIISSELI SUOLAHDEN RUOKALISTA 18.6.2007 Maanantai VEHNÄHIUTALEPUUROKANANMUNAKASTIKE PERUNAVELLI PALVIKINKKU KEITETTY PERUNA LEHTISALAATTIA SAVUKALAPALA SÄMPYLÄ PUNAJUURISALAATTI SEKAMARJAKIISSELI 19.6.2007 JAUHEMAKSAPIHVIT

Lisätiedot

Toukokuun tiedotteet. Opettajat muistuttavat vielä jäljellä olevista vanhempainilloista:

Toukokuun tiedotteet. Opettajat muistuttavat vielä jäljellä olevista vanhempainilloista: TIEDOTE 05/2015 Toukokuun tiedotteet Opettajat muistuttavat vielä jäljellä olevista vanhempainilloista: 1.-2.lk 19.5. klo 17.00, 3.lk 12.5. klo 17.00, 6.lk 5.5. klo 18.00 7.-8.lk 6.5. klo 18.00 Mikäli

Lisätiedot

Oulun seudun ympäristötoimi. Raportti 3/2012

Oulun seudun ympäristötoimi. Raportti 3/2012 Oulun seudun ympäristötoimi Raportti 3/2012 Esivalmistettujen ruokien jäähdytys ja jäähdytetyn ruoan laatu tarjoilupaikoissa 2011 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Toimijan omavalvontavelvoite... 1

Lisätiedot

Päivähoidon vuorohoito

Päivähoidon vuorohoito 2 Ateriapäivä: 6.7.2015-16.8.2015 Sivu: 1 Maanantai 6.7.2015 Tiistai 7.7.2015 Keskiviikko 8.7.2015 Torstai 9.7.2015 Perjantai 10.7.2015 Lauantai 11.7.2015 Sunnuntai 12.7.2015 Vehnähiutalepuuro Mannavelli

Lisätiedot