Selostus Haukiputaalta lähetetyn serpentiini-magnetiitti-kiisulohkareen johdosta suoritetusta tutkimuksesta.

Transkriptio

1 M/17/Hd.46/1 Haukipudas Aimo Mikkola 25.X.46 Selostus Haukiputaalta lähetetyn serpentiini-magnetiitti-kiisulohkareen johdosta suoritetusta tutkimuksesta. Ns. kansannäytteenä lähetettiin Geologiselle tutkimuslaitokselle tammikuussa 1946 kolme pientä sirua, jotka herättivät heti mielenkiintoa sen vuoksi, että ne muistuttivat ilmeistä Petsamon nikkelimalmityyppiä. Näytteet oli lähettänyt herra Evert Holmberg Haukiputaan Martinniemeltä. Koska samalta alueelta oli jo aikaisemmin lähetetty useampia kiisupitoisia näytteitä, otettiin malmiosaston kesätyöohjelmaan v yhtenä mahdollisena kohteena myöskin Haukiputaan alue. Sopivan työvoiman puutteessa ei alueella kumminkaan voitu järjestää omaa työryhmää. Ainoastaan maist. Vaasjoki kävi heinäkuussa tapaamassa näytteen lähettäjää herra Holmbergia. Tämän käynnin tuloksena oli hänen käsityksensä, että lohkare on alkuperäisesti sijainnut löytöpaikalla eikä kulkeutunut sinne jossain myöhemmässä vaiheessa, esim. Petsamosta. Tämän johdosta sai allekirjoittanut elosyyskuun vaihteessa tehtäväkseen ottaa tarkempaa selvää mainitun lohkareen alkuperästä ja tutustua alustavasti alueen kallioperään ja lohkareistoon.

2 Herra Holmbergin lähettämistä näytteistä ei ole pienuutensa takia tehty analyysiä, mutta pinta- ja ohuthieistä on voitu varmuudella todeta, että malmimineraalina on pentlandiitin ja megneettikiisun seos, joka esiintyy rakotäytteenä serpentiinikivessä (mahdollisesti breksioivana). Itse paikanpäällä suoritetuissa tutkimuksissa ei ollut saatavana paljonkaan lisätietoja lohkareesta, josta herra Holmberg on ottanut lähettämänsä näytteet. Hänen kertomansa mukaan on lohkare tosiaan löytynyt kaivoa kaivettaessa kertojan tontilta n. 1,5 m:n syvyydestä. Myöhemmin ovat kaikki kaivosta nousseet kivet ja irtomaa siirretty pois (tien täytteeksi), ja tämän mukana on myöskin alkuperäinen serpentiinilohkare kadonnut. Tarkasta etsinnästä huolimatta ei siitä löytynyt jälkeäkään. Tulos oli yhtä negatiivinen myöskin muiden samantyyppisten lohkareitten suhteen, joista herra Holmberg mainitsee ensimmäisessä kirjeessään Geologiselle tutkimuslaitokselle Mitä herra Holmbergin kertoman luotettavuuteen tulee, ei sitä näytä olevan syytä epäillä vaikka sen tueksi ei voitukaan löytää mitään konkreettista. Sitä vahvistaa hänen jatkuva mielenkiintonsa kiviin, kotipitäjäläisten ja hänen esimiestensä lausunnot (herra Holmberg on työnjohtajana Martinniemen sahalla). Mitä tulee siihen mahdollisuuteen, että mielenkiintoinen serpentiinilohkare olisi peräisin alueen peruskalliosta, ei siitä tässä vaiheessa voida sanoa mitään varmaa puoleen eikä toiseen. Tosin alue kuuluu liuskevyöhykkeeseen, mutta geologinen tietous siitä on niin vähäinen, että sen perusteella ei vielä voida sanoa mitään varmaa em. lohkareen alkuperästä. Eero Mäkisen Keski-Pohjanmaan tutkimuksissa ei mainita mitään ultraemäksisistä kivistä. Hän mainitsee ainoastaan amfiboliitit, jotka alkuaan ovat olleet emäksisiä gabroja. Mutta kuten sanottu on geologinen tieto toistaiseksi suppea mainitusta liuskealueesta, ja mikään ei estä etteikö tähän liuskeisuusvyöhykkeeseen kuuluisi serpentiinikiviäkin. Tosin nyt suoritetussa tutkimuksessa ei tavattu yhtään varsinaista serpentiinilohkaretta, joka olisi samaa tyyppiä kuin herra Holmbergin näyte, mutta kylläkin osittain serpentiytyneitä oliviini-amfiboli-kivilohkareita, jotka ilmeisesti ovat peräisin Mäkisen mainitsemista amfiboliiteista (oh:t 3005/3006/3007/3008/3009/3010).

3 Joskaan tutkimuksen aiheuttaneesta lohkareesta ei saatu positiivisia tietoja sen enempää, oli alueella runsaasti muita mielenkiintoisia lohkareita. Ensi sijassa täytyy mainita kiisupitoiset juonikvartsilohkareet, jonka laatuisia näytteitä on jo aikaisemminkin lähetetty tutkimuslaitokselle Haukiputaalta, nim. A. Junnolan näyte Jokikylästä sekä Pekka Perätalon Kellonkylästä Malmimineraaleina näissä kvartsijuonissa on pääasiassa rikkikiisu ja magneettikiisu. Edellisten lisäksi on vielä muutamissa lohkareissa sinkkivälkettä ja kuparikiisua. Tyypiltään lohkareet ovat sellaisia, että niissä voi epäillä jalometallipitoisuutta. Kolmesta tällaisesta näytteestä tehtiin jalometalli- ja Ni-määräykset. Näyte 12b (vrt. liitteenä olevaa karttaa. Numero tarkoittaa vastaavaa päiväkirjamerkintää), joka on rikki- ja magneettikiisujuoni mustassa liuskeessa, (Ph. 2014, anal. 2070), sisälsi Pt + Au 0,2 gr/t. Ag 5,2 gr/t ja Ni 1,96 %. 12 a, magneetti- ja rikkikiisupitoinen sisälsi Ni 0,16 %, mutta Au:sta ja Ag:tä ei lainkaan (ph. 2013, anal. 2069). Edellisen kanssa samantyyppinen sinkkivälkepitoinen näyte 8 sisälsi jälkiä Au:sta, Ag 0,6 gr/t ja Ni 0,06 % (anal. 2067). Edellisestä eroavaa tyyppiä edustavat kiisupitoiset kvartsiittilohkareet, joita esiintyy runsaimmin Putaankylän N-osassa, Kalliomäen E-puolella (havainnot 3, 9-10). Näissä voidaan erottaa kaksi eri tyyppiä nim. jossain määrin klastilliset tummat kvartsiittilohkareet, joissa on tasainen mutta heikko magneettikiisu-rikkikiisuimpregnatio. Tällaisia lohkareita esiintyy aika runsaasti Kallioniemessä olevan vihreäliuskepuhkeaman S-puolella. (10), koko vaihtelee aina n. 1 m3 ja useimmiten ovat lohkareet pyöristyneet vain vähässä määrässä. Toinen kvartsiittityyppi, josta tavattiin vain yksi ainoa lohkare (9), on hyvin vahvasti serisiittiytynyt ja lähinnä olisikin sitä sanottava serisiittiliuskeeksi. Malmimineraaleina on tässä rikkikiisu, magneettikiisu, kuparikiisu ja sisältää se vielä hiukan jotain kuparikiisun muuttumismineraalia. Mikroskooppitutkimuksissa osoittautuu (ph. 2010), että liuskeessa ovat malmimineraalit liuskepinnoilla. Pääasiassa on magneettikiisua, joka on rakoja pitkin muuttunut markasiittimaiseksi ja tämä puolestaan rikkikiisuksi. Kuparikiisua on rakotäytteinä tai yksityisinä rakeina magneettikiisun reunoilla. Itse varsinainen sivukiven (oh. 3010) mineraalikokoomus on serisiitti, kvartsi ja karbonaatti (kalsiitti). Rakenne muistuttaa hyvin paljon seuraavassa mainittuja hiilifylliitteja. Koska lohkare muistuttaa hyvin paljon Ylöjärven serisiittiliuskeita, tehtiin siitä analyysi jalometallipitoisuuden määräämiseksi.

4 Tulos oli kuitenkin negatiivinen. Anal Lohkare sijaitsee Kalliomäen S-puolella vihreäliuskepuhkeamasta n. 200 m S. Kooltaan se on ¼ m 3 ja pyöristynyt. Se on savimultamaassa, ja vain yksi kulma pistää siitä maan pinnalle. Suurimman osan Haukiputaan lohkareistosta muodostavat mustat hiilipitoiset fylliittilohkareet. Hyvin usein nämä ovat magneettikiisupitoisia, osittain muodostavat ne myöskin rikkikiisua. Alueella voidaan havaita muutamia paikkoja, joissa tällaiset lohkareet ovat konsentroituneet niin, että voidaan puhua kiisupitoisesta hiilifylliittilohkareistosta. Tällaisia kohtia ovat Kalliomäen S-puoli Putaankylässä, (2-4) Halosenniemen tienhaaran tienoo (11-12) ja kolmas Kiimingin pitäjässä Jäälinjärveltä Koiteliin menevän tien alkupäässä (28). Nämä lohkareet sisältävät kiisuja kumminkin niin vähän, ettei niillä ole sinänsä merkitystä mutta edellämainittujen muiden kiisulohkareiden rinnalla esiintyessään ei niitäkään voi jättää aivan huomiotta. Tyypiltään ne ovat Itä-Suomesta tunnetun Mulon-liuskeen kaltaisia ja kiisun siis voi olettaa olevan sedimenttistä alkuperää. Koska Ni- ja heikosti jalometallipitoiset kiisulohkareet ovat juonina mustassa liuskeessa, tehtiin kahdesta sellaisesta Ni-määräys (anal. 2065, 2066). Edellinen on tyypiltään musta liuske ja jälkimmäinen musta dolomiitti (oh. 3009). Kummassakaan ei ollut Ni:tä, mikä olikin odotettavissa. Edellä jo mainittiin tutkimuslaitokselle aikaisemmin lähetetyistä näytteistä. Vielä on malmikortistossa mainittu yksi esiintymä Haukiputaalta. Opettaja A. Junnolan lähettämä näyte on täysin samaa tyyppiä kuin edellämainitut juonikvartsilohkareet. Valitettavasti ei näytteestä ollut saatavissa lisätietoja, sillä mainittu opettaja on muuttanut pois paikkakunnalta. Kellonkylästä maanviljelijä Pekka Perätalon löytämästä lohkareesta (19) oli tallella vielä pieni siru puhdasta rikkikiisua. Tämäkin on luettava edellämainittuun juonikvartsien ryhmään. Sen sijaan ei paikkakunnalla tunneta lainkaan malmikortistossa mainittua Mietunperältä löydetyn arsenikkikiisunäytteen lähettäjää. Huolimatta jotakuinkin tarkasta paikanmäärittelystä, ei mainittua esiintymää löytynyt. Tässä yhteydessä tulkoon mainituksi Martinniemen Laitakarissa tavatut konglomeraattilohkareet (1), joita on aika runsaasti. Ensiksi konglomeraatti pisti silmään sillä, että se on täysin metamorfoitumaton ja hyvin helposti rapautuva. Pallot ovat karjalaisia liuskeita ja punaista graniittia (postkarjalaista). Heti heräsi ajatus, että

5 konglomeraatti ei kuulu mihinkään arkeiseen muodostumaan ja tutkimuslaitoksessa voitiinkin todeta näytteitä vertaamalla, että se on täysin identtinen Muhokselle esiintyvän Kieksin konglomeraatin kanssa ja kuuluu siis Muhos-muodostumaan. Mielenkiintoisinta asiassa on lohkareiden esiintyminen näin kaukana pohjoisessa Muhokselta. Jään kulkusuunta alueella on N70-80 W. Täytyykin olettaa lohkareiden olevan peräisin Perämeren pohjasta. Maasto Haukiputaalla on hyvin alavaa ja tasaista, joten siellä ei voi olettaa olevan puhkeamia. Koko alueella tavataankin vain muutamia harvoja, niistäkin useimmat Kiiminkijoessa. Putaankylän kahdessa puhkeamassa (6, 17) on kallioperä vulkaanista vihreäliusketta. Sen sijaan Kiiminkijokivarren puhkeamat ovat fylliittiä, joka on paikoin hiililiuskemaista, mutta ei sisällä kiisuja. Koitelin koskessa suuret puhkeamat ovat harmaata klastillista kvartsiittia. Liuskeisuuden kulku tavatuissa puhkeamissa vaihtelee N60-80W ja kaade n SSW. Fylliittiä lävistävät eräissä puhkeamissa kvartsisuonet, mutta ne eivät ole kiisupitoisia kuten lohkareina tavatut kvartsijuonet.

6 Edellä olevasta ilmenee, että herra Holmbergin lähettämään näytteeseen ei ole saatavissa lisää faktoja, jotka voisivat aiheuttaa laajempia tutkimuksia. Mutta kun otetaan huomioon, että alue kuuluu geologisesti vähän tunnettuun liuskevyöhykkeeseen ja että alueelta on tavattu runsaasti sekä kiisuuntuneita liuskelohkareita että juonilohkareita, joissa on aika huomattava Ni-pitoisuus ja jälkiä jalometalleista, niin kokonaisuutena voidaan pitää aluetta malmigeologisesti hyvinkin lupaavana. Mutta kun alueella on vahva irtomaapeite ja kalliopuhkeamia vain ani harvoja näkyvissä, ei vanhoilla menetelmillä ole odotettavissa tuloksia. Sen vuoksi alue kuuluukin niihin, joihin olisi kohdistettava systemaattinen etsintä sekä magneettisin että sähköisin menetelmin läpi koko liuskevyöhykkeen. 1 liite Jakelu: Kahma 1 kpl Arkisto 1 kpl Varalle 1 kpl Yht. 3 kpl

7 Edellä olevan työselostuksen kirjoittamisen jälkeen ilmeni, että ko. alueella on jo aikaisemminkin suoritettu pintapuolisia tutkimuksia. Tutkimuslaitoksen malmikortissa mainitun Mietunperän arsenikkikiisunäytteen on tuonut tekn. ylioppilas Martti Holma. Samasta kiisunäytteestä (puhdas arsenikkikiisurae) on tekn. korkeakoulun kemian laboratosiossa tehty spektrimääräys ja havaittu sen sisältävän n. 0,01 % Au. Sama näyte sisälsi vielä Cr 0,03 %, Cu 0,01-0,03 % ja Ag 0,03 %. Alueelta on vielä kaksi muuta tekn. korkeakoulun laboratoriossa tehtyä spektrimääräystä, mutta nämä eivät sisällä mitään erikoista. Toinen kiisunäyte sisälsi Mn 0,05 %, Cu 0,1-0,5 %, Ag 0. = ,01 ja Ni 0,01, toinen fylliittinäyte, Ag 0,0032, V 0,03 % ja Ni 0,01 %. Suorittaessaan linjoitusta magnetometrausta varten, lähetti ins. Siikarla Haukiputaalta rikkikiisujuonesta otetun näytteen, joka sisälsi Ni 0,05 %. (Anal. 2073). Näyte on samaa tyyppiä kuin aikaisemmin irtolohkareina tapaamani, joten se tukee käsitystä, että runsaina esiintyvät magneetti-rikkikiisujuoni-lohkareet ovat peräisin seudun kallioperästä. Joulukuun 16. päivänä 1946 Kartat: M/11/Hd 46/1 Analyysit; 2065, 2066, 2067, 2068, 2069, 2070, 2073 Pintahieet: 2010, 2013, 2014 Ohuthieet: 3005, 3006, 3007, 3008, 3009, 3010

8