Sepelvaltimon kroonisen totaalitukoksen perkutaaninen hoito

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sepelvaltimon kroonisen totaalitukoksen perkutaaninen hoito"

Transkriptio

1 KATSAUS Olli A. Kajander, Erkki Ilveskoski ja Risto Jussila Sepelvaltimon kroonisen totaalitukoksen perkutaaninen hoito Sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa krooninen totaalitukos (chronic total occlusion, CTO) on yleinen löydös joko ainoana ahtaumana tai monisuonitaudin osana. Pallolaajennushoitoon soveltuvat CTO- potilaat valitaan oireiden, iskemian laajuuden ja varjoainekuvauslöydöksen perusteella. Etenkin moni mutkaisen CTO:n hoitomahdollisuudet ovat parantuneet ratkaisevasti viime vuosina uusien toimen pidetekniikoiden ja välineiden kehittymisen myötä. Toimenpiteessä pyritään viemään erikoisvalmisteinen ohjainvaijeri tukoksen läpi suonen ääreisosaan, jotta pallolaajennus voidaan suorittaa. Mikäli tämä ei onnistu, voidaan ohjainvaijeri viedä sepelvaltimon seinämän sisällä eli subintimaalisesti tukosalueen ohi ja palauttaa takaisin luumeniin sen distaalipuolella. Toimenpiteen onnistumista on pystytty parantamaan retrogradisella tekniikalla, jossa ohjainvaijeri kuljetetaan kollateraaleja pitkin suoni alueelta toiselle ja tukos läpäistään takakautta. Vaijeroinnin jälkeen pallolaajennushoito toteutetaan tavanomaiseen tapaan. S epelvaltimon krooninen totaalitukos mää ri tellään ahtaumaksi, joka on edennyt suonen täysin tukkivaksi ja on vähintään kolmen kuukautta vanha. Yleensä potilasta tutkitaan vakaan sepelvaltimotautioireen vuoksi, toisinaan CTO todetaan osana monen suonen tautia akuutin sepelvaltimotautikohtauksen yhteydessä. Merkittävällä osalla sepelvaltimo tautipotilaista on todettu ainakin yksi CTO. Sen yleisyys vaihtelee Ruotsin kansallisen toimenpidekardiologian rekisterin (SCAAR) 16 %:sta muiden rekisteriaineistojen %:iin (1,2,3). CTO:n hoitovaihtoehdot ovat sepelvaltimotaudin lääkehoito tai revaskularisaatio joko perkutaanisella sepelvaltimotoimenpiteellä (percutaneous coronary intervention, PCI) tai ohitusleikkauksella (4). CTO:n toteamisella on ratkaiseva vaikutus potilaan sepelvaltimotaudin hoitomuodon valintaan, ja aiemmin se on usein johtanut ohitusleikkaukseen tai pelkkään lääkehoitoon, kun taas PCI-hoitoa on viime aikoihin asti käytetty kohtalaisen harvoin (3). Tämä voi johtua PCI:n heikosta onnistumisesta perinteisin tekniikoin, etenkin monimutkaisissa tapauksissa. Kyse voi olla myös siitä, että kliinisessä päätöksenteossa ei edelleenkään ole käytössä riittävästi tietoa toimenpiteestä hyötyvistä potilas ryhmistä. Perkutaanisen CTO:n PCI:n historiallinen kehitys Kroonisia totaalitukoksia on yritetty avata eri menetelmin jo pallolaajennushoitojen alkutaipaleelta lähtien. Noin 15 viime vuoden aikana sekä välineistö että tekniikat ovat kehittyneet nopeasti. Retrogradinen lähestymistapa stenoosien hoitoon esiteltiin jo 25 vuotta sitten, kun natiivisuonen hoidon reittinä käytettiin laskimosiirrettä (5). Ensimmäiset septaalisten kollateraalien kautta tehdyt toimenpiteet raportoitiin vuonna 2006, mitä on seurannut vilkas toimenpidetekniikoiden ja -välineistön monipuolistuminen: se alkoi Japanista ja levisi Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan (6,7). Jäykempien vaijereiden ja mikrokatetrien sekä viimeisimpänä ohuiden vaijereiden ja sepelvaltimon seinän sisällä liikkumisen sallivien erikoisvälineiden käyttöönotto on mahdollistanut aiempaa paremman onnistumisen myös ante gradisesti. CTO:n ominaispiirteet Määritelmä. CTO on kyseessä, kun sepelvaltimo on ollut täysin tukossa vähintään kolme kuukautta. Totaalitukoksen tarkka ikä voi joskus olla tiedossa aikaisemman angiografian pe- Duodecim 2016;132:

2 LAD & LCX & RCA LAD & LCX 1 % 3 % RCA & LAD LM 4 % 0,1 % RCA & LCX 6 % LCX 21 % LAD 23 % RCA 42 % KUVA 1. CTO:n esiintyminen eri sepelvaltimoissa potilaan aineistossa (1). LCX = vasemman sepelvaltimon kiertävä haara, LAD = vasemman sepelvaltimon laskeva etuhaara, RCA = oikea sepelvaltimo, LM = sepelvaltimon vasen päärunko rusteella, jolloin puhutaan varmasta CTO:sta. Jos tiedossa on yli kolme kuukautta aikaisemmin sairastettu sydäninfarkti kyseisellä suonitusalueella, on kyseessä todennäköinen CTO, muussa tapauksessa mahdollinen. Mikäli oireiden vaikeutumisesta on alle kolme kuukautta, kyseessä voi olla tuoreempi tukkeuma, joka ei täytä CTO:n kriteerejä. Tällöin PCI onnistuu myös tavanomaisin tekniikoin suuremmalla todennäköisyydellä kuin CTO:n yhteydessä. Epidemiologia. Tutkittavan potilasjoukon mukaan CTO:n esiintyvyys vaihtelee. Ulkomaisessa rekisteriaineistossa CTO todettiin 18,4 %:lla kiireettömään angiografiaan tulleista potilaista, joilla todettiin vähintään yksi yli 50 %:n ahtauma (2). Etenevässä rekisteritutkimuksessa CTO todettiin 52 %:lla potilaista, joilla oli vähintään 70 %:n ahtauma (3). Selvästi yleisin tukossuoni on oikea sepelvaltimo (1,2,3) (KUVA 1). Kanadalaisen rekisteritutkimuksen mukaan 26 % potilaista, joilla todettiin ainakin yksi CTO, ohjattiin ohitusleikkaukseen (23 %:lla CTO-suoni ohitettiin), 30 % hoidettiin PCI:llä (10 %:lle yritettiin nimenomaan CTO-suonen PCI:tä) eli 64 % CTO-suonista voidaan katsoa hoidetun pelkällä sepelvaltimotaudin lääkehoidolla ilman toimenpiteitä (2). Kirurgisen rekisteritiedon mukaan 42 %:lla ohitusleikkaukseen tulevista potilaista todetaan ainakin yksi CTO (8). Patofysiologia. Kroonisen totaalitukoksen rakenteen ominaispiirteistä on saatu tietoa ruumiinavaustutkimuksista sekä käyttämällä in vivo suonensisäistä kaikukuvausta (intravascular ultrasound, IVUS) (9,10,11). Kun CTO vanhenee, plakin histologinen rakenne muuttuu siten, että kolesteroli ja vaahtosolut korvautuvat vähitellen fibroottisella ja kalkkiutuneella kudoksella (KUVA 2). Angiografian perusteella täysin tukkeutuneista suonista on todettu histologisesti, että merkittävä osa (49 %) ei olekaan tukkeutunut täysin, vaan suonissa on tukoksen sisäisiä mikrokanavia, joita voidaan joskus käyttää apuna läpäisyssä (12). Yhdys- eli kollateraalisuonitus muodostaa verenkierrolle vaihtoehtoisen reitin iskemiasta kärsivälle sydänlihasalueelle ja voi estää laajan sydänlihasvaurion syntymisen (13). Noin neljäsosalla sepelvaltimotautia sairastamattomista ja kolmasosalla sepelvaltimotautipotilaista kollateraalit ovat otettavissa käyttöön nopeasti suonen tukkeutumisen jälkeen (14). Yleisimmin kollateraalit kulkevat joko septaalisesti tai epikardiaalisesti, ja niitä voidaan käyttää reittinä, jota pitkin ohjainvaijeri viedään tukoskohtaan retrogradisissa CTO-PCI-tekniikoissa. 619 Sepelvaltimon CTO:n perkutaaninen hoito

3 KATSAUS Potilasvalinta CTO:n perkutaaniseen toimenpidehoitoon Tutkimusnäyttö CTO:n perkutaanisesta hoidosta on peräisin rekisteri- ja seurantatutkimuksista, ja tuoreessa Euroopan kardiologisen seuran (ESC) revaskularisaatiohoitosuosituksessa sille on annettu suositusaste IIa ja näytönaste B (15,16). EuroCTO-klubin tuoreessa konsensusartikkelissa oireita ja merkittävää iskemiaa pidetään CTO:n hoidosta päätettäessä samanarvoisina (17). Hyvin kehittyneistä kollateraaleista huolimatta jopa 90 %:lla potilaista rasituksen aikainen verenkierto CTO:n alueella on nykykäsityksen mukaan riittämätöntä, mikä aiheuttaa iskemiaa ja muita oireita. Tätä tukee osaltaan kliininen tutkimus, jossa CTO:n läpäisyn jälkeen ennen ensimmäistä pallolaajennusta vaihdettiin toimenpidevaijerin tilalle mikrokatetrin kautta painevaijeri. Adenosiiniinfuusion aikana mitattu FFR (fractional flow reserve) oli 94 ahtaumassa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta selvästi sydänlihasiskemiaan viittaavaa arvoa 0,75 pienempi ja keskimäärin niinkin pieni kuin 0,29 (18). PCI:tä ja sepelvaltimoiden ohitusleikkausta CTO:n hoidossa vertailevaa tutkimustietoa ei ole käytettävissä. Ohituskirurgian tuloksista nimenomaan CTO:n hoidossa on saatu tietoa PRAGUE-4-tutkimuksesta, jossa vuoden kohdalla kaikki vasemman sepelvaltimon laskevan etuhaaran (LAD) CTO:n hoitamiseksi asetetut siirteet olivat avoimia, mutta oikean sepelvaltimon tai vasemman sepelvaltimon kiertävän haaran alueen siirteistä ainoastaan 23 % (19). Kun vielä huomioidaan se, että A B * ** C D PK + + KUVA 2. Totaalitukoksen ajallinen kehitys. A) Tuore aterotromboottinen tukkeuma. B) Tromboosi laajenee proksimaalisesti ja distaalisesti ja organisoituu. C) Organisoituva tromboosi ulottuu proksimaalisen sivuhaaran tasolle. D) Kroonistunut totaalitukos. * = tromboosi, ** = organisoituva tromboosi, + = kalkkiutunutta fibroottista plakkia, nuolenpäät = mikrokanavia, PK = proksimaalinen sidekudoskatto, DK = distaalinen sidekudoskatto DK O. A. Kajander ym. 620

4 Ydinasiat 88 Sepelvaltimon krooninen totaalitukos on yleinen ja vaikuttaa potilaiden hoitolinjaan. 88 Potilasvalinta toimenpidehoitoon perustuu oireisiin, iskemian laajuuteen ja sepelvaltimoiden anatomiaan. 88 Hoitomenetelmien kehittyminen on parantanut perkutaanisen toimenpiteen onnistumismahdollisuuksia. 88 Totunnaisten pallolaajennusmenetelmien lisäksi etenkin monimutkaisemmissa ahtaumissa tarvitaan ADR-tekniikkaa ja retrogradisia tekniikoita. sekä PRAGUE-4- että SYNTAX-tutkimusten potilaiden CTO:ista kolmannes jäi ohittamatta, näyttää CTO:n kirurginenkin hoito olevan LAD:tä lukuun ottamatta haastavaa (19,20). Saman aikakauden rekisteritutkimuksessa CTO:n PCI-hoito onnistui 77 %:lla, ja 6 9 kuukautta PCI-hoidon jälkeen CTO:ista oli avoinna 92,5 %. Lisäksi oireeton tai oireinen yli 50 %:n uudelleenahtauma hoidetulla alueella todettiin 12,5 %:lla potilaista (21). Hoidon vaikutus oireisiin. Oman kokemuksemme mukaan rasitushengenahdistus on CTO-potilailla klassista rasitusrintakipua yleisempi oire. Seurantatutkimuksista on saatu näyttöä siitä, että CTO:n perkutaaninen hoito vähentää potilaiden oireistoa ja parantaa heidän elämänlaatuaan (22,23). Kuten oletettavaa on, ainoastaan oireiset potilaat näyttävät hyötyvän hoidosta (24). Tuoreen meta-analyysin mukaan niillä CTO-potilailla, joille pystyttiin tekemään onnistuneesti PCI, on kuuden vuoden seurannassa ilmennyt vähemmän oireita kuin niillä, joiden toimenpide ei onnistunut (25). Vaikutus ennusteeseen. Rekisteritutkimustiedon perusteella niiden sepel valtimo tautipotilai den kuolleisuus on lisääntynyt, joiden hoidossa täydellistä revaskularisaatiota ei saavuteta (26). Kahdessa CTO-potilaiden takautuvista tutkimuksista koostetussa meta-analyysissa niiden, joiden PCI-toimenpide onnistui, kuolleisuus oli pienempi verrattuna niihin, joiden toimenpide ei onnistunut (25,27). Satunnaistettua tutkimustietoa kaivataan, jotta voidaan varmistua siitä, parantaako onnistunut PCI todella CTO-potilaiden ennustetta vai aiheutuuko epäonnistuneesta toimenpiteestä esimerkiksi komplikaatioiden vuoksi ennusteen huononemista. Meneillään olevat EURO-CTO ja aasialainen DECISION-CTO vertaavat satunnaistetusti optimaalista lääkehoitoa ja sen lisäksi tehtävää PCI:tä. Vaikutus vasemman kammion toimintaan. Magneettikuvausta käyttämällä on seurantatutkimuksessa osoitettu onnistuneen CTO:n avaamisen pienentävän vasemman kammion kokoa ja parantavan sen heikentynyttä toimintaa (28). Mitä täydellisempi transmuraalinen vaurio potilaalla on ja mitä vähemmän elinkykyistä sydänlihasta ennen toimenpidettä todetaan, sitä vähemmän revaskularisaatiosta on havaittu olevan hyötyä (29,30). Avaamisen muita mahdollisia vaikutuksia. Monisuonitautipotilailla muun kuin infarktisuonen CTO:n on osoitettu lisäävän potilaiden kuolleisuutta sepelvaltimotautikohtauksen yhtey dessä kolminkertaiseksi (31). Lisäksi potilailla, joille oli aiemmin asennettu rytmihäiriötahdistin, revaskularisoimaton CTO liittyi suurempaan kammioarytmiaherkkyyteen ja kuolleisuuteen (32). PCI-hoidon vaikutusta sairastavuuteen ja kuolleisuuteen ei näissäkään potilasryhmissä ole satunnaistetusti tutkittu. Potilasvalinta. Mikäli potilaalla on optimaalisesta lääkehoidosta huolimatta merkittävä sepelvaltimotaudin oire tai todetaan iskemiaa, voi toimenpidehoito olla aiheellinen. Hoitosuositusten mukaan CTO:n hoitomuodon valinta riippuu ennen kaikkea potilaan kokonaistilanteesta ja sepelvaltimotaudin laajuudesta. CTO:n ei tulisi yksittäisenä tekijänä ohjata hoitomuodon valinnassa esimerkiksi ohitusleikkauksen suuntaan. Nykyinen monisuonitaudin kansainvälinen hoitosuositus pohjautuu SYNTAX-pisteytykseen, jossa CTO huomioidaan (16). Jos kaikukuvauksessa todetaan normaali sydänlihaksen supistuvuus CTO-suonen suonitusalueella, ei erillinen elinkykyisyyden osoittaminen liene tarpeellista. Jos sen sijaan EKG:n tai kaikukuvauksen perusteella on syytä epäillä merkittävää sydänlihasvauriota, on 621 Sepelvaltimon CTO:n perkutaaninen hoito

5 KATSAUS kohde alueen elinkykyisyys hyvä todentaa lisätutkimuksin. Myös sepelvaltimotietokonetomografialla voidaan saada lisätietoa CTO:n anatomiasta toimenpiteen teknistä toteutusta ajatellen, joskin menetelmän käyttö on vähäistä. Toimenpiteen tekninen toteutus TAULUKKO. CTO-toimenpiteissä yleisesti tarvittavia ohjainvaijereita. Vaijeri Tavallinen pehmeäkärkinen workhorse-vaijeri Kärkipainoltaan pieni kärjestä ohennettu tai muunlainen liukas vaijeri Kärkipainoltaan suuri kärjestä ohennettu tai ohentamaton vaijeri Kärkipainoltaan keskisuuri tarkasti ohjattava vaijeri Pitkä cm:n ulkoistamisvaijeri Tarkoitus Yleisvaijeri Mikrokanavien ja kollateraalien läpäisy Kovan tukoksen läpäisy Erityisesti CTO:n keskellä eteneminen Retrogradisen tekniikan loppuun suorittaminen Pääsääntöisesti CTO-toimenpidettä ei tulisi tehdä diagnostisen toimenpiteen yhteydessä vaan elektiivisesti toisessa toimenpiteessä, jotta potilaan kanssa voidaan käydä keskustelu tavoitteista, riskeistä ja muista hoito vaihtoehdoista ja jotta PCI-tekniikka ehditään suunnitella huolellisesti (33). Antitromboottinen lääkitys. Ennen toimenpidettä potilaat käyttävät asetyyli salisyyli happoa (ASA) 100 mg/vrk ja klopidogreelia 75 mg/vrk. Laajalti vakiintunut käytäntö on, että toimenpiteen alussa annetaan lisäksi frak tioimatonta hepariinia laskimoon IU/kg. Aktivoitunutta hyytymisaikaa (ACT, activated clotting time) mittaamalla seurataan antikoagulaatiovaikutusta minuutin välein, ja lisäannoksin pyritään sekuntiin (anterogradinen toimenpide) ja sekuntiin (retrogradinen toimenpide). Toimenpidevälineet. Toimenpide voidaan tehdä sekä reisivaltimo- että värttinävaltimoreittejä pitkin (KUVA 3). Valtimokanylointi suoritetaan tavanomaiseen tapaan, ja paikoilleen asetetaan läpimitaltaan 5 8 Fr:n sisäänviejä tai viejät. Tavanomaisten ohjainkatetrien lisäksi voidaan tarvita lyhyempiä (90 cm) ja sivureiällisiä ohjainkatetreja. Nykyisin ainoastaan yhdellä välinevalmistajalla on laaja kokoelma erityyppisiä CTO:n PCI-toimenpiteeseen suunniteltuja ohjainvaijereita. Monia vaijereita voidaan käyttää toimenpiteen eri vaiheissa, ja vaijerin valinnan merkitys toimenpiteen onnistumisen kannalta on suuri. CTO-toimenpiteissä yleisesti tarvittavia ohjainvaijereita esitetään TAULUKOSSA. Mikrokatetreja tarvitaan antamaan tukea vaijeroinnille ja säilyttämään yhteys jo saavutetulle 6/7/8 Fr 8 Fr Molemmat reisivaltimot Kaikkia välineitä voidaan käyttää molemmista suunnista Mahdollisesti parempi tuki, voidaan käyttää vahvistettuja ja pitkiä sisäänviejiä 8 Fr Reisivaltimo ja värttinävaltimo Verenvuotokomplikaatioiden vaara pienenee Potilaalle helpompi, aikaisempi mobilisaatio Voi rajoittaa käytettävää välineistöä 6/7 Fr KUVA 3. Yleisimmät toimenpidereittiyhdistelmät. CTO-toimenpiteessä tarvittavat kaksi valtimoyhteyttä valitaan potilaskohtaisesti. Myös molempien värttinävaltimoiden kautta tehtävä toimenpide on mahdollinen. O. A. Kajander ym. 622

6 KUVA 4. Oikean sepelvaltimon CTO:n hoito ante- ja retrogradisella tekniikalla. A) Varjoaineruiskutus samanaikaisesti oikean ja vasemman sepelvaltimon kautta. Tukoksen proksimaalisen (musta nuoli) ja distaalisen katon (valkoinen nuoli) sijainnit näkyvät. Tukkeutuneen segmentin pituus on noin 40 mm. B) Vasemman sepelvaltimon ruiskutuksessa nähdään septaaliset kollateraalit (nuolenpäät), joita pitkin varjoainetta menee oikean sepelvaltimon ääreisosiin. C) CTO:n antegradisen vaijerointiyrityksen epäonnistuttua ohjainvaijeri (nuoli) ja mikrokatetri (nuolenpää) viedään retrogradisesti vasemman sepelvaltimon kautta LAD:n septaalihaaraan. Ohjainvaijerille (nuoli) on etsitty kulkureittiä eri septaalihaaroja pitkin ( septal surfing ). D) Ohjainvaijeri on saatu etenemään septaalihaaran kautta oikean sepelvaltimon ääreisosaan (nuoli). LAD = vasemman sepelvaltimon laskeva etuhaara. suoni alueelle vaijeria vaihdettaessa. Mikrokatetrista on hyötyä myös kollateraalien laajentajina, ja sen kautta kollateraalisuoni voidaan kuvata selektiivisesti varjoaineella. ADR-tekniikkaa (antegrade dissection and reentry) varten on kehitetty erikoisvälineitä. Näiden avulla voidaan tukossuonen subintimaalitilassa liikkua ahtauman ohi ja lisäksi tämän jälkeen päästä takaisin suonen luumeniin kontrolloidusti. Ohjainkatetrin jatkeet (guide extensions, mother-andchild ) ovat käyttökelpoisia haettaessa lisätukea missä tahansa CTO:n PCI:n vaiheessa. Lisäksi käytössä on kaksoisluumenkatetreja, joiden avulla voidaan viedä kohteeseen kaksi ohjainvaijeria esimerkiksi suonten haaraumakohdassa. Toimenpidetekniikat Mikäli CTO on alle 20 mm pitkä, se pyritään hoitamaan antegradisia tekniikoita käyttämällä. Tällöin edetään joko luumenissa eri vaijereilla ahtauman läpi tai sepelvaltimon seinämän sisällä (subintimaalisesti) ahtauman ohi, minkä jälkeen palataan takaisin oikeaan luumeniin. Ensiksi mainittua strategiaa kutsutaan vaijerieskalaatioksi ja jälkimmäistä ADR:ksi. Mikäli tukoksen pituus on yli 20 mm, tarvitaan todennäköisemmin joko ADR:ää tai retrogradisia tekniikoita. Muutkin ahtauman ominaisuudet vaikuttavat tekniikan valintaan (34). Retrogradisella tekniikalla tarkoitetaan toimenpidettä, jossa tukos avataan kollateraaleja käyttämällä edeten niiden kautta vastakkaisesta sepelvaltimosta takakautta tukokseen. CTO:n pato fysio logian vuoksi distaalinen sidekudoskatto (distal cap) on yleensä selvästi helpompi lävistää kuin proksimaalinen. Samoin suonen kulkusuunta tukosalueella on usein selvempi distaalisesta sidekudoskatosta proksimaalisuuntaan kuin päinvastoin. Näitä tekniikoita yhdistelemällä tehdyn toimenpiteen vaiheet on kuvattu KUVISSA 4 ja Sepelvaltimon CTO:n perkutaaninen hoito

7 KATSAUS KUVA 5. Retrogradisen CTO-PCItoimenpiteen loppuun vieminen (jatkoa KUVASTA 4). A) Retrogradisesti kuljetettu jäykkä ohjainvaijeri (valkoinen nuoli) on saatu antegradista ohjainvaijeria (musta nuoli) ja varjoainekuvausta maamerkkeinä käyttäen punktoiduksi tukoksen proksimaalipuolelle. B) Ensin viedään ohjainvaijeri ja sen päällä mikrokatetri (nuolenpää) retrogradisesta suunnasta antegradisen ohjainkatetrin sisään, jolloin käytettävissä on ohjainkatetrien ja mikrokatetrin muodostama silmukka. Sen kautta tehdään niin sanottu ulkoistaminen (eksternalisaatio) eli retrogradisesti viedyn mikrokatetrin kautta viedään pitkä vaijeri, joka tulee ulos ante gradisen puolen ohjainkatetrin proksimaalipäästä. C) Tämän jälkeen mikrokatetria (nuoli) vedetään taaksepäin ja suoritetaan pallolaajennus (nuolenpää) ja stenttaus tavanomaiseen tapaan antegradisesta suunnasta. D) Angiologinen lopputulos. Parhaaseen tulokseen pääsemiseksi on toimenpiteitä suorittavassa yksikössä hallittava kaikki edellä mainitut tekniikat. Mikäli käytetään vain anterogradista tekniikkaa, jonka onnistumistaajuus vaikeahoitoisemmissa CTO:issa on melko harva, olisi hyvä olla toimivassa yhteistyössä sellaisen toimenpidekeskuksen kanssa, jossa voidaan käyttää kaikkia tunnettuja menetelmiä suonen avaamiseksi, jotta potilas voidaan tarvittaessa lähettää tällaiseen yksikköön (34). Komplikaatiot ja muut riskit Toimenpidekomplikaatiot. Kuten kaikkeen kajoavaan toimintaan, myös CTO:n PCI-hoitoon voi liittyä toimenpidekomplikaatioita. Vaikka vakavien kliinisten komplikaatioiden esiintyminen on kokonaisuudessa harvinaista, epäonnistuneissa toimenpiteissä on todettu enemmän komplikaatioita kuin onnistuneissa. Tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa erittäin vaativilla CTO-potilailla havaittiin välittömiä toimenpidekomplikaatioita seuraavasti: kuolema 0,4 %:lla, vakavia sydän- ja veri suoni peräisiä haittatapahtumia (MACE) yhteensä 1,8 %:lla, sydäninfarkti 1,0 %:lla, puhkeama 3,2 %:lla ja tamponaatio 0,4 %:lla (35). Valtimopistoon liittyviä komplikaatioita ovat verenvuodot, jotka johtuvat tavallista suurempien välineiden käytöstä. Vatsakalvontakainen vuoto on salakavala, ja sen mahdollisuus on pidettävä mielessä, jos potilas voi huonosti toimenpiteen jälkeen. Myöhäinen tamponaatio on tärkeää pitää mielessä, mikäli potilaan vointi toimenpiteen jälkeisessä osastoseurannassa huononee. Sydämen kaikukuvaus on tehtävä ripeästi, mikäli tamponaatiota epäillään. Myös aiemmin ohitusleikatulle potilaalle voi kehittyä tamponaatio, ja sen hoito voi olla erittäin vaikeaa. Erittäin harvinaisia komplikaatioita retrogradista tekniikkaa käytettäessä ovat hankinnainen kammioväliseinän aukko (VSD) ja septumin hematooma, joka voi harvoin johtaa niin sanottuun kuivaan tamponaatioon. Sydämen kaikukuvaus antaa näissä diagnoosin. Vuoto- ja muut komplikaatiot on syytä dokumentoida, ja mikäli samoja komplikaatioita alkaa esiintyä toistuvasti, käydä läpi hoitorutiinit myös jälkihoidon osalta. O. A. Kajander ym. 624

8 Säderasitus. Pitkäkestoisten toimenpiteiden vuoksi potilaat ovat erityisessä riskissä röntgensäteilyn haittojen suhteen. Sädeannos voi olla moninkertainen tavalliseen PCI-toimenpiteeseen verrattuna, ja toimenpiteen tekijän on kiinnitettävä erityistä huomiota sen vähentämiseen. Mikäli sädeannos on suuri, tulee akuutin ihovaurion mahdollisuus pitää mielessä. Lisäksi potilaan iho on ennen kotiutusta tarkistettava, varsinkin selän puolelta. Potilasta tulee myös informoida siitä, että ihomuutokset voivat ilmaantua vasta kotiutumisen jälkeen. Varjoainenefropatian riski suurenee käytetyn varjoaineen määrän mukaan (36). Potilailla, joilla ei ole munuaisten vajaatoimintaa, varjoainenefropatian kehittyminen on harvinaista. Riittävästä nesteytyksestä ennen toimenpidettä ja sen jälkeen on tärkeää huolehtia. Mikäli munuaisten toiminta on merkittävästi heikentynyt (glomerulusten laskennallinen suodatusnopeus, EGFR < 60 ml/min/1,73 m 2 ), voidaan varjoaineen ohjemääränä pitää karkeasti kaavaa EGFR x 4 (ml), jonka ylittämisen jälkeen varjoainenefropatian riski suurenee. Lopuksi Vaikka CTO on yleinen löydös sepelvaltimotautia sairastavilla potilailla ja se aiheuttaa lähes aina sydänlihasiskemiaa ja muita oireita, tehdään CTO-PCI-toimenpiteitä nykyäänkin suhteellisen harvoin. Uusien tekniikoiden omaksumisen myötä toimenpiteen onnistuminen on yhä useammin mahdollista, eikä komplikaatioiden riski kokeneissa keskuksissa ole merkittävästi muita PCI-toimenpiteitä suurempi. Nykyinen tutkimusnäyttö CTO-PCI:n hyödyistä on saatu havainnoivista tutkimuksista, ja satunnaistettua tutkimustietoa saadaan lähivuosina. OLLI A. KAJANDER, LT, dosentti, erikoislääkäri ERKKI ILVESKOSKI, LT, dosentti, apulaisylilääkäri TAYS Sydänsairaala RISTO JUSSILA, LL, erikoislääkäri Helsingin Sydänsairaala SIDONNAISUUDET Olli A. Kajander: Koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (EPS Vascular, Cardirad Oy) Erkki Ilveskoski: Koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (Boston Scientific Finland, Cardirad Oy) Risto Jussila: Asiantuntijapalkkio (EPS Vascular, Vascular Solutions; Cardirad Oy, KYS, HYKS Sydän ja keuhkokeskus, Jorvin sairaala, Jyväskylän keskussairaala, Keski-Pohjanmaan keskussairaala, Lahden keskussairaala, Pohjois-Karjalan keskussairaala, Pohjois-Pohjanmaan keskussairaala, TAYS, TYKS, VKS) SUMMARY Percutaneous treatment of coronary chronic total occlusions Chronic total occlusions (CTOs) are frequently detected on diagnostic coronary angiograms. For the selection of patients for CTO percutaneous coronary intervention, factors such as the level of symptoms, level of myocardial viability and extent of ischemia must be taken into account. Remarkable progress has been achieved in the success of complex CTO procedures during the past decade. In addition to antegrade wire escalation strategy, subintimal passage of the guidewire with or without dissection and re-entry techniques and retrograde techniques can be utilized. After successful wiring of the lesion, balloon angioplasty and stenting comparable to a non-cto lesion are performed. 625 Sepelvaltimon CTO:n perkutaaninen hoito

9 KIRJALLISUUTTA 1. Råmunddal T, Hoebers LP, Henriques JP, ym. Chronic total occlusions in Sweden a report from the Swedish Coronary Angiography and Angioplasty Registry (SCAAR). PLoS One 2014;9:e Fefer P, Knudtson ML, Cheema AN, ym. Current perspectives on coronary chronic total occlusions: the Canadian Multicenter Chronic Total Occlusions Registry. J Am Coll Cardiol 2012;59: Christofferson RD, Lehmann KG, Martin GV, Every N, Caldwell JH, Kapadia SR. Effect of chronic total coronary occlusion on treatment strategy. Am J Cardiol 2005; 95: Stabiili sepelvaltimotauti [verkkodokumentti]. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Kardiologisen Seuran asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2015 [päivitetty ]. www. kaypahoito.fi. 5. Kahn JK, Hartzler GO. Retrograde coronary angioplasty of isolated arterial segments through saphenous vein bypass grafts. Cathet Cardiovasc Diagn 1990;20: Surmely JF, Tsuchikane E, Katoh O, ym. New concept for CTO recanalization using controlled antegrade and retrograde subintimal tracking: the CART technique. J Invasive Cardiol 2006;18: Ozawa N. A new understanding of chronic total occlusion from a novel PCI technique that involves a retrograde approach to the right coronary artery via a septal branch and passing of the guidewire to a guiding catheter on the other side of the lesion. Catheter Cardiovasc Interv 2006; 68: Banerjee S, Master RG, Peltz M, ym. Influence of chronic total occlusions on coronary artery bypass graft surgical outcomes. J Card Surg 2012;27: Katsuragawa M, Fujiwara H, Miyamae M, Sasayama S. Histologic studies in percutaneous transluminal coronary angioplasty for chronic total occlusion: comparison of tapering and abrupt types of occlusion and short and long occluded segments. J Am Coll Cardiol 1993;21: Srivatsa SS, Edwards WD, Boos CM, ym. Histologic correlates of angiographic chronic total coronary artery occlusions: influence of occlusion duration on neovascular channel patterns and intimal plaque composition. J Am Coll Cardiol 1997;29: Fujii K, Ochiai M, Mintz GS, ym. Procedural implications of intravascular ultrasound morphologic features of chronic total coronary occlusions. Am J Cardiol 2006;97: Suzuki T, Hosokawa H, Yokoya K, ym. Time-dependent morphologic characteristics in angiographic chronic total coronary occlusions. Am J Cardiol 2001;88: Habib GB, Heibig J, Forman SA, ym. Influence of coronary collateral vessels on myocardial infarct size in humans. Results of phase I thrombolysis in myocardial infarction (TIMI) trial. The TIMI Investigators. Circulation 1991;83: Seiler C, Stoller M, Pitt B, Meier P. The human coronary collateral circulation: development and clinical importance. Eur Heart J 2013;34: Hoebers LP, Claessen BE, Dangas GD, Råmunddal T, Mehran R, Henriques JP. Contemporary overview and clinical perspectives of chronic total occlusions. Nat Rev Cardiol 2014;11: Authors/Task Force members, Windecker S, Kolh P, ym ESC/EACTS Guidelines on myocardial revascularization: The Task Force on Myocardial Revascularization of the European Society of Cardiology (ESC) and the European Association for Cardio- Thoracic Surgery (EACTS) developed with the special contribution of the European Association of Percutaneous Cardiovascular Interventions (EAPCI). Eur Heart J 2014;35: Sianos G, Werner GS, Galassi AR, ym. Recanalisation of chronic total coronary occlusions: 2012 consensus document from the EuroCTO club. EuroIntervention 2012;8: Werner GS. The role of coronary collaterals in chronic total occlusions. Curr Cardiol Rev 2014;10: Widimsky P, Straka Z, Stros P, ym. Oneyear coronary bypass graft patency: a randomized comparison between off-pump and on-pump surgery angiographic results of the PRAGUE-4 trial. Circulation 2004;110: Farooq V, Serruys PW, Garcia-Garcia HM, ym. The negative impact of incomplete angiographic revascularization on clinical outcomes and its association with total occlusions: the SYNTAX (Synergy Between Percutaneous Coronary Intervention with Taxus and Cardiac Surgery) trial. J Am Coll Cardiol 2013;61: Valenti R, Vergara R, Migliorini A, ym. Predictors of reocclusion after successful drug-eluting stent-supported percutaneous coronary intervention of chronic total occlusion. J Am Coll Cardiol 2013;61: Jaguszewski M, Targonski R, Fijalkowski M, ym. Recanalization of isolated chronic total occlusions in patients with stable angina. Int J Cardiol 2013;167: Grantham JA, Jones PG, Cannon L, Spertus JA. Quantifying the early health status benefits of successful chronic total occlusion recanalization: results from the FlowCardia s Approach to Chronic Total Occlusion Recanalization (FACTOR) Trial. Circ Cardiovasc Qual Outcomes 2010;3: Safley DM, Grantham JA, Hatch J, Jones PG, Spertus JA. Quality of life benefits of percutaneous coronary intervention for chronic occlusions. Catheter Cardiovasc Interv 2014;84: Joyal D, Afilalo J, Rinfret S. Effectiveness of recanalization of chronic total occlusions: a systematic review and meta-analysis. Am Heart J 2010;160: Hannan EL, Racz M, Holmes DR, ym. Impact of completeness of percutaneous coronary intervention revascularization on long-term outcomes in the stent era. Circulation 2006;113: Christakopoulos GE, Christopoulos G, Carlino M, ym. Meta-analysis of clinical outcomes of patients who underwent percutaneous coronary interventions for chronic total occlusions. Am J Cardiol 2015;115: Hoebers LP, Claessen BE, Elias J, Dangas GD, Mehran R, Henriques JP. Metaanalysis on the impact of percutaneous coronary intervention of chronic total occlusions on left ventricular function and clinical outcome. Int J Cardiol 2015;187: Baks T, van Geuns RJ, Duncker DJ, ym. Prediction of left ventricular function after drug-eluting stent implantation for chronic total coronary occlusions. J Am Coll Cardiol 2006;47: Kirschbaum SW, Baks T, van den Ent M, ym. Evaluation of left ventricular function three years after percutaneous recanalization of chronic total coronary occlusions. Am J Cardiol 2008;101: O Connor SA, Garot P, Sanguineti F, ym. Meta-analysis of the impact on mortality of noninfarct-related artery coronary chronic total occlusion in patients presenting with ST-segment elevation myocardial infarction. Am J Cardiol 2015;116: Nombela-Franco L, Mitroi CD, Fernández- Lozano I, ym. Ventricular arrhythmias among implantable cardioverter-defibrillator recipients for primary prevention: impact of chronic total coronary occlusion (VACTO Primary Study). Circ Arrhythm Electrophysiol 2012;5: Carlino M, Magri CJ, Uretsky BF, ym. Treatment of the chronic total occlusion: a call to action for the interventional community. Catheter Cardiovasc Interv 2015;85: Brilakis ES, Grantham JA, Rinfret S, ym. A percutaneous treatment algorithm for crossing coronary chronic total occlusions. JACC Cardiovasc Interv 2012;5: Christopoulos G, Menon RV, Karmpaliotis D, ym. The efficacy and safety of the hybrid approach to coronary chronic total occlusions: insights from a contemporary multicenter US registry and comparison with prior studies. J Invasive Cardiol 2014;26: El Sabbagh A, Patel VG, Jeroudi OM, ym. Angiographic success and procedural complications in patients undergoing retrograde percutaneous coronary chronic total occlusion interventions: a weighted meta-analysis of 3,482 patients from 26 studies. Int J Cardiol 2014;174: O. A. Kajander ym. 626

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

This document has been downloaded from TamPub The Institutional Repository of University of Tampere

This document has been downloaded from TamPub The Institutional Repository of University of Tampere This document has been downloaded from TamPub The Institutional Repository of University of Tampere Publisher's version The permanent address of the publication is http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta- 201506111676

Lisätiedot

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Kai Kiilavuori, kardiologi HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Jorvin sairaala Labquality Days 8.2.2018 Stabiili sepelvaltimotauti Patogeneesi Stabiilit anatomiset

Lisätiedot

Onko testosteronihoito turvallista?

Onko testosteronihoito turvallista? Onko testosteronihoito turvallista? Antti Saraste kardiologi, apulaisprofessori Sydänkeskus ja Valtakunnallinen PET keskus, TYKS ja Turun yliopisto, Turku Reproduktioendokrinologia 12.2.2016 J Am Coll

Lisätiedot

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos

Lisätiedot

Vasemman sepelvaltimon päähaaran pallolaajennus ja stentin asennus

Vasemman sepelvaltimon päähaaran pallolaajennus ja stentin asennus Alkuperäistutkimus Timo Mäkikallio, Matti Niemelä, Kari Kervinen, Vesa Jokinen, Kari Ylitalo, Jukka Juvonen ja Heikki Huikuri Vasemman sepelvaltimon päähaaran pallolaajennus ja stentin asennus Ohitusleikkauksella

Lisätiedot

Suoliston alueen interventioradiologiaa

Suoliston alueen interventioradiologiaa Suoliston alueen interventioradiologiaa Erkki Kaukanen, radiologi, KYS rtg Toimenpideradiologia = endovasculaariset tekniikat akuutti ja krooninen suoliston iskemia visceraalialueen aneurysmat suoliston

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

Eteisvärinäpotilaan revaskularisaatio toimenpiteen valinta ja antikoagulaatio

Eteisvärinäpotilaan revaskularisaatio toimenpiteen valinta ja antikoagulaatio TEEMA TROMBOOSI LUKU 2 Eteisvärinäpotilaan revaskularisaatio toimenpiteen valinta ja antikoagulaatio JUHANI AIRAKSINEN Tiivistelmä Pitkäaikaista antikoagulaatiota tarvitsevia eteisvärinäpotilaita on runsas

Lisätiedot

SEPELVALTIMOPALLOLAAJENNUSHOITO KUOPION YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA Tulokset ja vaikutus elämänlaatuun kolmen vuoden seurantatutkimuksessa

SEPELVALTIMOPALLOLAAJENNUSHOITO KUOPION YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA Tulokset ja vaikutus elämänlaatuun kolmen vuoden seurantatutkimuksessa SEPELVALTIMOPALLOLAAJENNUSHOITO KUOPION YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA Tulokset ja vaikutus elämänlaatuun kolmen vuoden seurantatutkimuksessa Johanna Kaulamo Opinnäytetyö Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen

Lisätiedot

Aorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta

Aorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Aorttaläpän ahtauma Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Potilaan kokemuksia aorttaläpän ahtaumasta En ikinä unohda sitä hetkeä, kun lähdin pois kardiologini vastaanotolta

Lisätiedot

Fibrinolyysi STEMI:n hoidossa

Fibrinolyysi STEMI:n hoidossa LUKU 1 B Fibrinolyysi STEMI:n hoidossa Juho Viikilä Johdanto Kansainvälisten hoitosuositusten mukaan akuutin ST-nousuinfarktin ensisijainen hoitomuoto on primaari PCI. Jos kokeneen työryhmän tekemä pallolaajennus

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.

Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala. Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.fi Matti 79 v., 178 cm, 89 kg. Tuntenut itsensä lähes terveeksi. Verenpainetautiin

Lisätiedot

Sepelvaltimotaudin diagnostiset ja hoitoa ohjaavat tutkimukset

Sepelvaltimotaudin diagnostiset ja hoitoa ohjaavat tutkimukset tieteessä Kari Kervinen dosentti, erikoislääkäri kari.kervinen@ppshp.fi Matti Niemelä dosentti, apulaisylilääkäri Juhani Valkama LT, osastonylilääkäri OYS, medisiininen tulosalue, kardiologian osasto Sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Vaikutus angina pectorikseen ja elämänennusteeseen

Vaikutus angina pectorikseen ja elämänennusteeseen Katsaus Sepelvaltimotaudin hoito: ohitusleikkaus vai pallolaajennus? Juhani Heikkilä ja Antero Järvinen Invasiivisella hoidolla on vakiintunut asema sepelvaltimotaudin hoidossa, jos oireisto on vaikea

Lisätiedot

IÄKÄS POTILAS SYDÄNLEIKKAUKSESSA. Vesa Anttila Sydän- ja thoraxkirurgian ylilääkäri Vastuualuejohtaja Sydänkeskus TYKS

IÄKÄS POTILAS SYDÄNLEIKKAUKSESSA. Vesa Anttila Sydän- ja thoraxkirurgian ylilääkäri Vastuualuejohtaja Sydänkeskus TYKS IÄKÄS POTILAS SYDÄNLEIKKAUKSESSA Vesa Anttila Sydän- ja thoraxkirurgian ylilääkäri Vastuualuejohtaja Sydänkeskus TYKS Yleistä Yli 80-vuotiaiden 5-vuotiselossaoloennuste on 73 % (Tilastokeskus) Sairauksien

Lisätiedot

Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä

Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä Sydän ja ajokyky Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä 29.3.2017 Sidonnaisuudet Työnantajan määräämä koulutus Boston scientific Medtronic finland St Jude Medical Sydän Ihmisen

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

Kiireellisen angiografian aiheet Ayl Jyri Koivumäki

Kiireellisen angiografian aiheet Ayl Jyri Koivumäki Kiireellisen angiografian aiheet 27.11.2015 Ayl Jyri Koivumäki Sidonnaisuudet Kongressimatkoja St. Jude Medical ja Boston ScienAfic ACS ST-nousuinfarkA Angiografia (ja PCI), jos mahdollinen < 120 minuuassa

Lisätiedot

Aikuistyypin diabetespotilaiden sepelvaltimotaudin

Aikuistyypin diabetespotilaiden sepelvaltimotaudin Aikuistyypin diabetes on valtimotauti Aikuistyypin diabetespotilaan sepelvaltimotaudin hoito Mikko Syvänne Aikuistyypin diabeetikkojen hoidossa on tärkeää hyödyntää kaikki ne keinot, jotka parantavat sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Hypertrofinen kardiomyopatia (HCM) on. Hypertrofisen obstruktiivisen kardiomyopatian alkoholiablaatio. Katsaus

Hypertrofinen kardiomyopatia (HCM) on. Hypertrofisen obstruktiivisen kardiomyopatian alkoholiablaatio. Katsaus Katsaus Juha Lund, Risto Vesalainen, Juhani Airaksinen ja Antti Ylitalo Hypertrofisen obstruktiivisen kardiomyopatian alkoholiablaatio Hypertrofinen kardiomyopatia on periytyvä sairaus, jonka esiintyvyys

Lisätiedot

Onko sydämestäsi kuultu sivuääniä? Tietoa läppäviasta

Onko sydämestäsi kuultu sivuääniä? Tietoa läppäviasta Onko sydämestäsi kuultu sivuääniä? Tietoa läppäviasta Läppävikapotilaan kokemuksia Muutama kuukausi sitten menin lääkäriin, koska minua huimasi ja henkeäni ahdisti. Lääkäri kuunteli sydäntäni stetoskoopilla

Lisätiedot

Varjoaineet ja munuaisfunktio. Lastenradiologian kurssi , Kuopio Laura Martelius

Varjoaineet ja munuaisfunktio. Lastenradiologian kurssi , Kuopio Laura Martelius Varjoaineet ja munuaisfunktio Lastenradiologian kurssi 6.-7.5.2015, Kuopio Laura Martelius S-Krea CIN AKI Contrast Induced Nephropathy Acute Kidney Injury Useimmiten munuaisfunktion huononeminen on lievää

Lisätiedot

Perfuusio- ja hybridikuvantaminen

Perfuusio- ja hybridikuvantaminen A LUKU 3 Perfuusio- ja hybridikuvantaminen Antti Saraste Juhani Knuuti Tiivistelmä Sydänlihaksen perfuusiokuvauksen avulla on mahdollista todeta ahtauttava sepelvaltimotauti ja arvioida pallolaajennushoidon

Lisätiedot

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Men Women NEJM 1997; 337:1360-69 Two new epidemics of cardiovascular disease are emerging: heart failure

Lisätiedot

Stabiili sepelvaltimotauti kajoava hoito ei korvaa sekundaarista ehkäisyä

Stabiili sepelvaltimotauti kajoava hoito ei korvaa sekundaarista ehkäisyä KATSAUS Raimo Kettunen, Martti Lepojärvi ja Mika Laine Stabiili sepelvaltimotauti kajoava hoito ei korvaa sekundaarista ehkäisyä Sekundaaripreventio on stabiilin sepelvaltimotaudin hoidon perusta. Siihen

Lisätiedot

Valtimotaudin ABC 2016

Valtimotaudin ABC 2016 Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Primaari PCI LUKU 1 A. Ilkka Tierala. Hoidon organisointi ja tehokas toteutus. ppcin toteutus

Primaari PCI LUKU 1 A. Ilkka Tierala. Hoidon organisointi ja tehokas toteutus. ppcin toteutus LUKU 1 A Primaari PCI Ilkka Tierala Suora pallolaajennus eli primaari PCI (ppci) on tutkimusnäytön perusteella sekä myös kansallisten ja kansainvälisten hoito-ohjeiden mukaan ensisijainen reperfuusiomuoto

Lisätiedot

ISKEMIAMUUTOKSET SYDÄNFILMISSÄ SEPELVALTIMON PALLOLAAJENNUKSEN AIKANA

ISKEMIAMUUTOKSET SYDÄNFILMISSÄ SEPELVALTIMON PALLOLAAJENNUKSEN AIKANA ISKEMIAMUUTOKSET SYDÄNFILMISSÄ SEPELVALTIMON PALLOLAAJENNUKSEN AIKANA LK Lasse Korpi Syventävien opintojen kirjallinen työ Tamperen yliopisto Lääketieteen laitos TAYS, Sydänkeskus Toukokuu 2010 1 Tampereen

Lisätiedot

ST NOUSUINFARKTIN HOITOKETJU PIRKANMAALLA

ST NOUSUINFARKTIN HOITOKETJU PIRKANMAALLA ST NOUSUINFARKTIN HOITOKETJU PIRKANMAALLA LK Riitta Iso Tuisku Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö TAYS Sydänkeskus Tammikuu 2012 TIIVISTELMÄ Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Kardiologian edistysaskeleita

Kardiologian edistysaskeleita Kardiologian edistysaskeleita 1997 2007 Kardiologian edistysaskeleita 1997 2007 Kustantaja: Suomen Kardiologinen Seura Kirjapaino: Kalevaprint Oy 2008 ISBN 978-952-92-3129-4 SISÄLLYS Kiitos...8 1 Johdanto...

Lisätiedot

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini

Lisätiedot

Tekonivelinfektion riskitekijät. Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS

Tekonivelinfektion riskitekijät. Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS Tekonivelinfektion riskitekijät Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS Yleistä Infektion kehittymiseen vaikuttavat monet eri tekijät Riskiin vaikuttaa potilas-,

Lisätiedot

Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka

Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta Hannu Parikka EKG:n tulkinta EKG: HP 7.11.2015 2 URHEILU: SYDÄMEN SÄHKÖISET JA RAKENTEELLISET MUUTOKSET Adaptaatio kovaan rasitukseen urheilijansydän Ikä Koko Sukupuoli

Lisätiedot

Sepelvaltimotautikohtaus: epästabiili angina pectoris ja sydäninfarkti ilman ST-nousuja vaaran arviointi ja hoito

Sepelvaltimotautikohtaus: epästabiili angina pectoris ja sydäninfarkti ilman ST-nousuja vaaran arviointi ja hoito Käypä hoito -suositus Sepelvaltimotautikohtaus: epästabiili angina pectoris ja sydäninfarkti ilman ST-nousuja vaaran arviointi ja hoito Suomen Kardiologisen Seuran asettama työryhmä Tavoitteet Suosituksen

Lisätiedot

Mikä on valtimotauti?

Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin ABC Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Akuutin ST-nousuinfarktin hoito pallolaajennuksella

Akuutin ST-nousuinfarktin hoito pallolaajennuksella Antti Ylitalo ja Mikko Pietilä TEEMA: TOIMENPIDEKARDIOLOGIA Akuutin ST-nousuinfarktin hoito pallolaajennuksella ST-nousuinfarktin paras hoito on välittömästi suoritettu pallolaajennus. Riittävän varhain

Lisätiedot

Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet. Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet. Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Tiedon tulva, esimerkkinä pneumonia Googlesta keuhkokuume-sanalla

Lisätiedot

Invasiivinen kuvantaminen stenoosin arvioinnissa

Invasiivinen kuvantaminen stenoosin arvioinnissa A LUKU 4 Invasiivinen kuvantaminen stenoosin arvioinnissa Antti Ylitalo Pasi Karjalainen Mikko Pietilä Tuomas Kiviniemi Johdanto Ahtauttavan sepelvaltimotaudin diagnostiikka ja rintakivun syyn selvittäminen

Lisätiedot

Menetelmät ja tutkimusnäyttö

Menetelmät ja tutkimusnäyttö Menetelmät ja tutkimusnäyttö Päivi Santalahti Dosentti, Lastenpsykiatrian erikoislääkäri HUS ja THL Ihmeelliset vuodet juhlaseminaari 13.11.2018 12.12.2018 1 Lasten mielenterveyden kehitykseen voidaan

Lisätiedot

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 Mikko Syvänne Dosentti, kardiologian erikoislääkäri Ylilääkäri, Suomen Sydänliitto Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan

Lisätiedot

Geriatripäivät 2013 Turku

Geriatripäivät 2013 Turku Eteisvärinäpotilaan antikoagulanttihoidon nykysuositukset Geriatripäivät 2013 Turku Matti Erkko OYL/Kardiologi TKS sydänpkl Normaali sinusrytmi ja eteisvärinä 2 2 Eteisvärinä on yleinen Eteisvärinä aiheuttaa

Lisätiedot

Sepelvaltimoiden TT-kuvaus: Tekniikka, käyttöaiheet ja rajoitukset

Sepelvaltimoiden TT-kuvaus: Tekniikka, käyttöaiheet ja rajoitukset A LUKU 2 Sepelvaltimoiden TT-kuvaus: Tekniikka, käyttöaiheet ja rajoitukset Sami Kajander Heikki Ukkonen Juhani Knuuti Johdanto Sepelvaltimoiden tietokonetomografia on viime vuosina kehittynyt laajalti

Lisätiedot

Noona osana potilaan syövän hoitoa

Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona lyhyesti Noona on mobiilipalvelu osaksi potilaan syövän hoitoa Noonan avulla Potilas osallistuu aktiivisesti hoitoonsa raportoimalla hoidon aikaisia haittoja. Hän

Lisätiedot

Sydänperfuusiokuvaus sepelvaltimotaudin diagnostiikassa ja ennusteen arvioinnissa

Sydänperfuusiokuvaus sepelvaltimotaudin diagnostiikassa ja ennusteen arvioinnissa Alkuperäistutkimus Pekka Turtiainen, Pentti Rautio ja Juha Mustonen Sydänperfuusiokuvaus sepelvaltimotaudin diagnostiikassa ja ennusteen arvioinnissa Sydänperfuusiokuvaus (SPK) on hyödyllinen sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon

Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Olli Carpén, Patologian professori, Turun yliopisto ja Patologian palvelualue, TYKS-SAPA liikelaitos ChemBio Finland 2013 EGENTLIGA HOSPITAL FINLANDS DISTRICT

Lisätiedot

LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI

LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI THORAXKIRURGIAN ALKU RINTAONTELON AVAUS ENSIMMÄINEN INEN PERFUUSIO ENSIMMÄINEN INEN KONE -55 SYDÄNSIIRTO lion heart HEART

Lisätiedot

Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY

Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY 14.3.2019 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri Päätoimi Käypä

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS Sydänfysioterapeuttien koulutuspäivät Jyväskylä, K-S keskussairaala 27. Arto Hautala Dosentti, yliopistotutkija Oulun yliopisto

Lisätiedot

ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA

ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA 1/5 ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA KESKEISET TEKIJÄT: o Sepelvaltimon tukos / ahtautuminen (kuva 1,sivulla 5) o Tromboottinen

Lisätiedot

Eteisvärinän antikoagulaatiohoito. Seija Paakkinen LL, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Kardiologian alueylilääkäri PHHYKY

Eteisvärinän antikoagulaatiohoito. Seija Paakkinen LL, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Kardiologian alueylilääkäri PHHYKY Eteisvärinän antikoagulaatiohoito Seija Paakkinen LL, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Kardiologian alueylilääkäri PHHYKY Sidonnaisuudet Tukea esimiehen määräämiin koulutuksiin Bayer, Boehringer

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

PET:n uusimmat diagnostiset mahdollisuudet sydänpotilailla

PET:n uusimmat diagnostiset mahdollisuudet sydänpotilailla :n uusimmat diagnostiset Kotka 1 Juhani Knuuti Nuclear perfusion imaging Diagnosis and prognosis of CAD Annual cardiac event rate % 1 8 6 normal P

Lisätiedot

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje. Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,

Lisätiedot

6 MINUUTIN KÄVELYTESTI

6 MINUUTIN KÄVELYTESTI 6 MINUUTIN KÄVELYTESTI Ari Mänttäri, tuotepäällikkö, LitM UKK Terveyspalvelut Oy, UKK-instituutti ari.manttari@ukkterveyspalvelut.fi, www.ukkterveyspalvelut.fi American Thoracic Society (ATS) 2002 guidelines

Lisätiedot

NSTEMI Hoidon laatutekijät. Lauri Lyly Lääketieteen kandidaatti Sydäntutkimusosasto, Meilahden Sairaala, HYKS, Sydän- ja Keuhkokeskus

NSTEMI Hoidon laatutekijät. Lauri Lyly Lääketieteen kandidaatti Sydäntutkimusosasto, Meilahden Sairaala, HYKS, Sydän- ja Keuhkokeskus NSTEMI Hoidon laatutekijät Lauri Lyly Lääketieteen kandidaatti Sydäntutkimusosasto, Meilahden Sairaala, HYKS, Sydän- ja Keuhkokeskus Helsinki 14. toukokuuta 2017 Tutkielma lauri.lyly@helsinki. Ohjaaja:

Lisätiedot

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy

Lisätiedot

Paklitakselipinnoitteiset pallolaajennuskatetrit sepelvaltimoiden ja perifeerisen valtimotaudin hoidossa

Paklitakselipinnoitteiset pallolaajennuskatetrit sepelvaltimoiden ja perifeerisen valtimotaudin hoidossa HALO-KATSAUS TIETEESSÄ HALO-RYHMÄ: JUKKA PERÄLÄ dosentti, osastonylilääkäri OYS, Pohjoinen keskusröntgen jukka.perala@ppshp.fi MATTI NIEMELÄ dosentti, apulaisylilääkäri Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

Restenoosi pallolaajennuksen jälkeen ongelma ratkeamassa

Restenoosi pallolaajennuksen jälkeen ongelma ratkeamassa Kardiologian uudet tuulet ANTTI KIVELÄ JA JUHA HARTIKAINEN Restenoosi pallolaajennuksen jälkeen ongelma ratkeamassa Pallolaajennuksesta on tullut tärkein revaskularisaatiomenetelmä sepelvaltimotaudin hoidossa.

Lisätiedot

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut

Lisätiedot

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Anna-Mari Hekkala LT, kardiologi Ylilääkäri, Suomen sydänliitto ry 1 Suomen Sydänliitto ry Sydän- ja verisuonisairaudet ovat suomalaisten

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Miten syövän hoidon hyötyä mitataan? Olli Tenhunen LT FIMEA/PPSHP

Miten syövän hoidon hyötyä mitataan? Olli Tenhunen LT FIMEA/PPSHP Miten syövän hoidon hyötyä mitataan? Olli Tenhunen LT FIMEA/PPSHP Disclosures No interests in pharmaceutical industry Member of EMA Scientific Advice Working Party, Oncology Working Party, Committee for

Lisätiedot

Käypä hoito - päivitys

Käypä hoito - päivitys LEIKKAUSTA EDELTÄVÄ ARVIOINTI Käypä hoito - päivitys Kirurgimeeting 26.4.2013 GKS Koulutuspäivät 19.9.2014 Kardiologi Pirjo Mustonen Kardiologi, LT Pirjo Mustonen, KSKS Endokardiittiprofylaksi Miten menettelen

Lisätiedot

Miten kliinikko käyttää näyttöön perustuvia työkaluja ja mitä ne ovat?

Miten kliinikko käyttää näyttöön perustuvia työkaluja ja mitä ne ovat? Miten kliinikko käyttää näyttöön perustuvia työkaluja ja mitä ne ovat? Tutkimustyön anti käytännön lääkärille Dosentti Pekka Honkanen Oulun yliopisto, terveystieteiden laitos, Kainuun maakunta- kuntayhtymä

Lisätiedot

Tukos dabigatraanihoidon aikana

Tukos dabigatraanihoidon aikana Tukos dabigatraanihoidon aikana Kysy lääkkeen oton ajankohta, komplianssi ja tarkista laboratoriovaste: 1. jos lääke on jäänyt ottamatta ja trombiiniaika on normaali, aloita viipymättä tukoksen rutiininomainen

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Stabiili sepelvaltimotauti

Käypä hoito -suositus. Stabiili sepelvaltimotauti Käypä hoito -suositus 13.4.2015 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon, jonka näytön aste ja luotettavuus arvioidaan alla olevan taulukon mukaan. Suositus on tarkoitettu

Lisätiedot

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin

Lisätiedot

Sydäntoimenpiteet Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Sydäntoimenpiteet Suomessa nyt ja tulevaisuudessa TERVEYDENHUOLTO Juha Mustonen dosentti, konservatiivisen klinikkaryhmän johtaja, ylilääkäri Pohjois-Karjalan keskussairaala, sisätautien klinikka juha.mustonen@pkssk.fi Raimo Kettunen, professori, ylilääkäri

Lisätiedot

Kuolleisuus hoitamattomaan akuuttiin keuhkoemboliaan

Kuolleisuus hoitamattomaan akuuttiin keuhkoemboliaan Tapausselostus TERHI NEVALA JA JUKKA PERÄLÄ Massiivisen keuhkoembolian katetrihajotus ja paikallinen liuotushoito Akuuttiin massiiviseen keuhkoemboliaan liittyy merkittävä kuolleisuus. Tavanomaisten hoitomuotojen

Lisätiedot

Entry-tekniikat GKS 23.9.2010

Entry-tekniikat GKS 23.9.2010 Entry-tekniikat Päivi Härkki GKS 23.9.2010 Laparoskopia Vakavien komplikaatioiden riski laparoskopioissa 0.3% 50% laparoskopian vakavista komplikaatioista johtuu sokkona tehtävästä alkuvaiheesta/entrystä

Lisätiedot

Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio

Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio Heikki Huhtinen, LT TYKS, vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Gastroenterologiayhdistyksen syyskokous 20.9.2013, Kuopio Sidonnaisuudet Tutkimusrahoitusta

Lisätiedot

Terveysfoorumi 2015 Vaikuttavuustutkimus laadun takeena. Antti Malmivaara, LKT, dosentti, ylilääkäri THL/Terveys- ja sosiaalitalouden yksikkö

Terveysfoorumi 2015 Vaikuttavuustutkimus laadun takeena. Antti Malmivaara, LKT, dosentti, ylilääkäri THL/Terveys- ja sosiaalitalouden yksikkö Terveysfoorumi 2015 Vaikuttavuustutkimus laadun takeena Antti Malmivaara, LKT, dosentti, ylilääkäri THL/Terveys- ja sosiaalitalouden yksikkö Sidonnaisuudet Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, terveys- ja

Lisätiedot

Onko rinnan sädehoitotekniikka seurannut sädehoitolaitteiden kehitystä?

Onko rinnan sädehoitotekniikka seurannut sädehoitolaitteiden kehitystä? Onko rinnan sädehoitotekniikka seurannut sädehoitolaitteiden kehitystä? sairaalafyysikko Mikko Björkqvist sädehoitopoliklinikka, TYKS Onkologiapäivät 30.8.2013, Valtion virastotalo, Turku Esityksessä keskitytään

Lisätiedot

Labquality Days Jaana Leiviskä

Labquality Days Jaana Leiviskä Labquality Days 8.2.2018 1 LIPIDIMÄÄRITYKSET TARVITAANKO PAASTOA? JAANA LEIVISKÄ DOSENTTI, SAIRAALAKEMISTI HUSLAB 2 LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT Pääosa rasvoista saadaan ravinnosta Elimistö valmistaa erilaisia

Lisätiedot

Kliininen päättely. Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa

Kliininen päättely. Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa Kliininen päättely Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa FTES017, Syksy 2015 Kata Isotalo, Hanna Valkeinen, Ilkka Raatikainen Thomsonin ym. (2014) malli 25.10.15 FTES017_KI_HV_IR

Lisätiedot

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research

Lisätiedot

Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy

Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 / 9.12.2013 Kirsi Rantanen Neurologian erikoislääkäri, neurologian klinikka, HUS Aivoinfarkti Verisuonitukoksesta

Lisätiedot

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon Mikko Syvänne Ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon 1 Yleiset tavoitteet 2 Prospective Studies Collaboration, Lancet 2007 3 Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

Sepelvaltimotautikohtauksen hoito Suomessa

Sepelvaltimotautikohtauksen hoito Suomessa Alkuperäistutkimus Sepelvaltimotautikohtauksen hoito Suomessa Saila Vikman, Juhani Airaksinen, Keijo Peuhkurinen, Ilkka Tierala, Kirsi Majamaa-Voltti, Matti Niemelä ja Kari Niemelä FINACS-tutkimusryhmän

Lisätiedot

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua

Lisätiedot

Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?

Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi

Lisätiedot

Mini-HTA Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija

Mini-HTA Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija Mini-HTA 19.9.2018 Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija Mini-HTA tausta Mini-HTA on tanskalaisten kehittämä menetelmä, jolla voidaan arvioida systemaattisesti terveydenhuollon menetelmän soveltuvuutta

Lisätiedot

Sepelvaltimon äkillisestä tukkeutumisesta. Sepelvaltimotautikohtauksen hoito Suomessa. Alkuperäistutkimus. Aineisto ja menetelmät

Sepelvaltimon äkillisestä tukkeutumisesta. Sepelvaltimotautikohtauksen hoito Suomessa. Alkuperäistutkimus. Aineisto ja menetelmät Alkuperäistutkimus SAILA VIKMAN, JUHANI AIRAKSINEN, ILKKA TIERALA, KEIJO PEUHKURINEN, KIRSI MAJAMAA-VOLTTI, MATTI NIEMELÄ, HELENA TUUNANEN, KARI NIEMELÄ JA MARKKU S. NIEMINEN Sepelvaltimotautikohtauksen

Lisätiedot

Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018

Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018 Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja endokrinologian erikoislääkäri

Lisätiedot

Synnytysvuotojen embolisaatiohoidot. Hannu Manninen KYS Kliininen radiologia

Synnytysvuotojen embolisaatiohoidot. Hannu Manninen KYS Kliininen radiologia Synnytysvuotojen embolisaatiohoidot Hannu Manninen KYS Kliininen radiologia Obsteriset embolisaatiot Tekniikka: potilasesimerkkejä Tulokset, komplikaatiot Säderasitus Embolisaatiot ja myöhemmät raskaudet

Lisätiedot

Sentraaliset kanyylit lapsilla. Nukkumarkku ja muut

Sentraaliset kanyylit lapsilla. Nukkumarkku ja muut Sentraaliset kanyylit lapsilla Nukkumarkku ja muut ? Kanyylin paikka? 1. Interna 2. Subclavia 3. Femoralis Kanyylin paikka? 1. Interna 2. Subclavia 3. Femoralis 47,0% 53,0% 0,0% ? Kanyylin syvyys? 1. VCS

Lisätiedot

Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus

Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus eli ALARAAJOJEN ANGIOGRAFIA www.eksote.fi Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus Valtimoiden suonensisäistä varjoainekuvausta kutsutaan angiografiaksi. Varjoainekuvauksessa

Lisätiedot

OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS

OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS LEIKKAUSKELPOISUUDEN ARVIOINTI tarkoituksena on punnita, miten ratkaisevasti leikkauksen odotetaan parantavan potilaan elämän

Lisätiedot

Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011

Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 1 Terveydenhuolto: rikkinäinen järjestelmä Potilas on usein sivuroolissa, palveluiden saatavuudessa on ongelmia

Lisätiedot

Koarktaatiopotilaan myöhäisongelmat ja seuranta

Koarktaatiopotilaan myöhäisongelmat ja seuranta LUKU 6 Koarktaatiopotilaan myöhäisongelmat ja seuranta JUHA SINISALO Tiivistelmä Koarktaation hoidon aihe kaikenikäisillä potilailla on vähintään 50 %:n kaventuma aortan läpimitassa tai yli 20 mmhg verenpaineero

Lisätiedot

Sepelvaltimoiden ohitusleikkausten tulokset yli 80 vuotiailla

Sepelvaltimoiden ohitusleikkausten tulokset yli 80 vuotiailla Alkuperäistutkimus Eppu Sainio, Otto Pitkänen ja Tapio Hakala Sepelvaltimoiden ohitusleikkausten tulokset yli 80 vuotiailla Koska sepelvaltimoiden ohitusleikkauksella hoidettavien potilaiden keski ikä

Lisätiedot

kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm

kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm Toiminta016 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk Kardiologia i Jyri Lomm SISÄLLYS Kardiologian linja 2 Tilat ja toiminta 3 Henkilöstö 3 Sydäntutkimusyksiköt 4 Kardiologian poliklinikkapalvelut

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015 Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa

Lisätiedot

Sydänlihaksen perfuusiota voidaan tutkia

Sydänlihaksen perfuusiota voidaan tutkia Katsaus JUHA SINISALO JA KARI S. VIRTANEN Sydänlihaksen perfuusion gammakuvaus Sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksella on mahdollista selvittää sydämen verenkierron toimintaa. Sitä voidaan käyttää itsenäisenä

Lisätiedot