Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus
|
|
- Urho Haapasalo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus eli ALARAAJOJEN ANGIOGRAFIA
2 Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus Valtimoiden suonensisäistä varjoainekuvausta kutsutaan angiografiaksi. Varjoainekuvauksessa valtimoon ruiskutetaan varjoainetta ja kuvataan varjoaineen kulkua suonen sisällä. Varjoainetutkimusta tarvitaan silloin, kun potilaalla on todettu valtimoahtaumatauti ja suunnitellaan joko suonensisäistä tai leikkaushoitoa. Varjoainekuvauksella saadaan myös käsitys oireita aiheuttavien ahtaumien tarkasta sijainnista ja ahtaumien lukumäärästä ja asteesta. Kuvien perusteella voidaan tehdä päätös tarvittavista toimenpiteistä: voidaanko ahtaumaa levittää pallolaajennuksella vai joudutaanko turvautumaan ohitusleikkaukseen, jossa muualta otetulla verisuonella ohitetaan ahtautunut kohta. Rajoitukset Ruokailu: Tutkimuspäivän aamuna tulee olla syömättä. Nestettä tulee juoda n. 0,5 litraa. Lääkitys: Sokeritautilääkkeet Avandamet, Competact, Diformin, Eurcreas, Glucophage, Janumet, Metforem, Metformin, Oramet tai Velmetia on oltava tauolla tutkimuspäivänä ja kahtena seuraavana päivänä. Verenohennuslääkkeet Marevan tai Trombol-nimiset lääkkeet oltava tauolla 3 vuorokautta ennen tutkimusta,
3 paitsi jos teille on tehty sydämen läppäleikkaus. Efient, Clopidogrel,Plavix, Brilique tai Xarelto- lääkitys tauotetaan 5 vuorokautta ja Pradaxa lääke tauotetaan 2 vuorokautta ennen tutkimusta. Jos lääkitys on aloitettu sepelvaltimoiden stenttihoidon vuoksi, on asiasta neuvoteltava hoitavan lääkärin kanssa. Tarvittaessa lääkäri määrää teille Klexane siltahoidon. Liikkuminen: Autolla ajo on kielletty tutkimuspäivänä. Yliherkkyys varjoaineelle: Yliherkkyydestä puudutusaineelle tai jodipitoiselle varjoaineelle on ilmoitettava lähettävälle lääkärille tai röntgenhoitajalle ennen tutkimusta, myös raskaana olosta tai epäilystä on ilmoitettava. Valmistautuminen tutkimukseen Verikokeessa, EKG:ssä sekä keuhkokuvassa tulee käydä 2 viikon sisällä ennen tutkimusta omassa terveyskeskuksessa tai sairaalan laboratoriossa. Varatkaa itse aika. Kiireellisissä tapauksissa verikokeet, EKG ja keuhkokuva otetaan vastaanoton yhteydessä. Suolen tyhjentämistä varten saatte mukaan toilaxpienoisperäruiskeen, joka tulee laittaa tutkimusta edeltävänä iltana. Leiko-osastolta hoitaja soittaa teille tutkimusta edeltävänä päivänä tuloajan seuraavan päivän tutkimukseen. Leiko
4 osastolla teidät valmistellaan tutkimusta varten. Ihokarvat poistetaan navasta reiden puoliväliin. Saatte tarvittaessa osastolla rauhoittavan esilääkkeen ennen tutkimusta. Varjoainetutkimuksen kulku Tutkimus tehdään röntgenissä angiohuoneessa. Kuvauskatetri laitetaan nivustaipeen tai kyynärtaipeen valtimoon paikallispuudutuksessa. Varjoaine ruiskutetaan suoneen automaattiruiskulla ja kuvataan varjoaineen kulku valtimosuonessa läpivalaisukoneella. Kuvien perusteella tehdään päätös hoitotoimenpiteistä. Mikäli on pallolaajennettavia kohteita, ne voidaan useimmiten pallolaajentaa kuvauksen yhteydessä. Tutkimus kestää noin tunnin. Jälkitoimet Tutkimuksen jälkeen kohtaa, josta kuvauskatetri on laitettu, painetaan niin kauan, kunnes verenvuoto loppuu. Tutkimuksen jälkeen siirrytte osastolle, jossa ollaan vuodelevossa 1-7 tuntia, jotta ei tulisi jälkivuotoja. Jos teillä on aikuinen henkilö seurananne ja vointinne on hyvä, pääsette kotiin tutkimuspäivän iltana. Pallolaajennuksen jälkeen kotiudutte seuraavana päivänä.
5 Ota yhteyttä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) Verisuonikirurgian poliklinikka Valto Käkelän katu Lappeenranta Ma-Pe klo: 8:00-15:00 puh: Kirurgian vuodeosasto A6 puh: Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri
Angiografiat ja endovaskulaariset hoitotoimenpiteet
Sivu 1/5 Angiografiat ja endovaskulaariset hoitotoimenpiteet Ajanvaraus / kiireelliset tutkimukset... 1 Ei-kiireelliset tutkimukset... 1 Kiireelliset tutkimukset... 1 Angiografioita ja toimenpiteitä tekevät
Selkäleikkausta edeltävä esikäynti Töölön sairaalan Monitoimipoliklinikalla. Sairaanhoitaja Toni Broman, HUS Töölön sairaala
Selkäleikkausta edeltävä esikäynti Töölön sairaalan Monitoimipoliklinikalla Sairaanhoitaja Toni Broman, HUS Töölön sairaala Töölön sairaalan osasto 2 on 25- paikkainen vuodeosasto, jonka erikoisalana on
Virtsarakon poistoleikkaus Ortotooppinen ohutsuolesta tehty rakon korvike. Potilasohje
Virtsarakon poistoleikkaus Ortotooppinen ohutsuolesta tehty rakon korvike www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Sinulla on todettu virtsarakon syöpä ja lääkärin kanssa käydyn neuvottelun jälkeen on hoidoksi
AIVOVERENKIERRON VARJOAINETUTKIMUS ( KATETRIANGIOGRAFIA )
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- OHJE POTILAALLE 1 (5) AIVOVERENKIERRON VARJOAINETUTKIMUS ( KATETRIANGIOGRAFIA ) Ohje sisältää tietoa Teille varatusta tutkimuksesta. Ohje sopii myös lähiomaistenne informointiin.
Virtsarakon poistoleikkaus virtsa-avanne (Bricker) Potilasohje
Virtsarakon poistoleikkaus virtsa-avanne (Bricker) www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Sinulla on todettu virtsarakon syöpä ja lääkärin kanssa käydyn neuvottelun jälkeen on hoidoksi valittu virtsarakon poistoleikkaus.
Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.
Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,
Eturauhasen poistoleikkaus
Eturauhasen poistoleikkaus www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Eturauhanen sijaitsee lantion pohjassa virtsarakon alapuolella ympäröiden virtsaputkea. Eturauhanen tuottaa osan siemennesteestä. Eturauhasen
Koronaariangiografia (sepelvaltimoiden varjoainekuvaus)
1(5) Koronaariangiografia (sepelvaltimoiden varjoainekuvaus) Tutkimuksen tarkoitus Sepelvaltimot ovat verisuonia sydänlihaksen pinnalla. Niiden tehtävänä on kuljettaa verta sydänlihakseen. Sepelvaltimoiden
ANVISNING FÖR BESTÄLLNING AV HJÄRNANS, HALS- OCH RYGGRADENS, LUNGORNAS OCH MEDIASTINUM, CT-UROGRAFI, AORTA OCH EXTREMITETERNAS CT-UNDERSÖKNING
ANVISNING FÖR BESTÄLLNING AV HJÄRNANS, HALS- OCH RYGGRADENS, LUNGORNAS OCH MEDIASTINUM, CT-UROGRAFI, AORTA OCH EXTREMITETERNAS CT-UNDERSÖKNING Krea tas senast 1 vecka före undersökningen och får vara högst
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 241 OIKAISUVAATIMUS TERVEYSKESKUSMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1165 Esityslistan asia TJA/23 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun
POTILASOPAS PET-TT-TUTKIMUKSIIN - 18 F-FDG-tutkimusaine. Hanna-Mari Kalliokoski Seuraava
POTILASOPAS PET-TT-TUTKIMUKSIIN - 18 F-FDG-tutkimusaine OPPAAN TARKOITUS Tässä oppaassa käsitellään PET-TT-tutkimuspäivän kulkua sekä annetaan lisätietoa siitä. Oppaassa käydään läpi esivalmisteluohjeita
Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö
Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö www.eksote.fi Syöpähoitoyksikkö Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri eli Eksote yhdistää koko alueen erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, vanhustenpalvelut
Rintaontelon tähystys HYKS SYDÄN- JA KEUHKOKESKUS. Keuhko- ja ruokatorvikirurgian osasto M11
Rintaontelon tähystys HYKS SYDÄN- JA KEUHKOKESKUS Keuhko- ja ruokatorvikirurgian osasto M11 Rintaontelon tähystysleikkaus tehdään keuhkopussin, keuhkon tai välikarsinan sairauden luonteen selvittämiseksi
Paksusuolen CT-tutkimus (tietokonetomografiatutkimus), kaasutäyttö
Paksusuolen CT-tutkimus (tietokonetomografiatutkimus), kaasutäyttö Sinulle on varattu aika / 20 klo paksusuolen CTtutkimukseen. Tietokonetomografia (lyhenne CT tai TT) on kuvausmenetelmä, jolla saadaan
Sydänlihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-TT tutkimus
Sydänlihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-TT tutkimus Tutkimusaika Sinulle on varattu aika PET-TT tutkimukseen. Tutkimuksen kokonaiskesto on 2-4 tuntia, josta osa on vuodelevossa. Varsinainen kuvaus kestää
Synnytyksen käynnistäminen
Synnytyksen käynnistäminen Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikoilla 37 42. Vasta kun laskettu aika on ylittynyt 14 vrk eli raskausviikkoja
Potilaan punktiopaikan sulkeminen ja seuranta. Käsin painaminen
Potilaan punktiopaikan sulkeminen ja seuranta käsin painaminen painolaite sulkulaite Käsin painaminen tutkimuksen jälkeen potilas omalla vuoteella valvontatilaan katetri suonessa ennen painamisen aloittamista
Opas BBBD -hoitoa saavalle
Opas BBBD -hoitoa saavalle SISÄLLYSLUETTELO Mikä on BBBD-hoito?... 3 BBBD-hoitoon valmistautuminen... 5 Mitä sairaalassa tapahtuu?... 7 BBBD-hoitojen välissä... 9 BBBD-hoidon aikana huomioitavia asioita...
Aivokasvainkoulutus Hoidonsuunnittelija Johanna Hyyppä
Aivokasvainkoulutus 8.3.16 Hoidonsuunnittelija Johanna Hyyppä Pre.oper. kirjallinen info / ohjausmateriaali: Polilta ns. jonokirje (sisältää yleistä tietoa / ohjeita leikkausjonoon asetetulle potilaalle)
Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas
Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas Satasairaala Syöpätautien yksikkö Päivitys 2/19 Syöpätautien poliklinikka Sisällys Syöpätautien vastuualue... 3 Potilaana syöpätautien poliklinikalla... 4 Yleistä
Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito
Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen 1 Perustieto Tietää, miksi verenohennushoitoa käytetään Käytettävät lääkkeet Verenohennushoidon komplikaatiot ja niiden hoito
Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi
Osasto-opas Synnytysvuodeosasto www.eksote.fi Synnytysvuodeosasto sijaitsee sairaalan päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa C-siivessä. Sisäänkäynti pääovesta. Osastolla hoidetaan raskaana olevia ja
Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk
Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen
Myoomien embolisaatiohoito. Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle
Myoomien embolisaatiohoito Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle 1 Opas toteutettu kätilötyön opinnäytetyönä Nella Tiihonen & Tanja Toivari Savonia ammattikorkeakoulu
Sisätautien hoito tänään Lapin keskussairaalassa
Sisätautien hoito tänään Lapin keskussairaalassa 26.4.2016 Potilas- ja omaisneuvostonkokous Auditorio Sisätautien ylil., medisiinisen tulosalueen johtaja Susanna Halonen Sisätautien ja ihotautien tulosyksikkö
Potilas ohje paksusuolileikkaukseen tulevalle
1 (7) Potilas ohje paksusuolileikkaukseen tulevalle Tervetuloa osastolle A12 Näiden ohjeiden tarkoituksena on antaa teille tietoa tulevasta toimenpiteestä ja siihen liittyvästä hoidosta sekä sairaalassa
Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas
Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö Päivitys 4/2015 Syöpätautien poliklinikka Sisällys Syöpätautien vastuualue... 3 Potilaana syöpätautien poliklinikalla...
Päiväkirurgiset koulutuspäivät
Päiväkirurgiset koulutuspäivät Gynekologisen potilaan hoitoprosessi 21.9.2016 Salla Westman Gynekologiset potilaat leikkausjonoon 1. Lääkärin vastaanotolta naistentautien poliklinikalta 2. Erikoislääkärin
TERVETULOA TOIMENPITEESEEN. Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille
TERVETULOA TOIMENPITEESEEN Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille Hyvä vanhempi Tämä opas on tarkoitettu Sinulle, kun lapsesi on tulossa kita- tai nielurisaleikkaukseen.
Ohjeita eturauhasen liikakasvun avoimeen poistoon tulevalle potilaalle
1(5) Ohjeita eturauhasen liikakasvun avoimeen poistoon tulevalle potilaalle Näiden ohjeiden tarkoituksena on antaa teille tietoa tulevasta toimenpiteestä ja siihen liittyvästä hoidosta sekä sairaalassa
Fimea kehittää, arvioi ja informoi
Fimea kehittää, arvioi ja informoi SELKOTIIVISTELMÄ JULKAISUSARJA 4/2012 Eteisvärinän hoito Verenohennuslääke dabigatraanin ja varfariinin vertailu Eteisvärinä on sydämen rytmihäiriö, joka voi aiheuttaa
Sikiöseulonnat. Opas raskaana oleville. www.eksote.fi
Sikiöseulonnat Opas raskaana oleville www.eksote.fi Raskauden seuranta ja sikiötutkimukset ovat osa suomalaista äitiyshuoltoa. Niiden tarkoitus on todeta, onko raskaus edennyt normaalisti, sekä saada tietoja
KUVANTAMISOHJEET OHJEPANKISSA. Alueellinen koulutus 5.5.2015 Riitta Laiho, A-röntgen oh, VSKK:n ohjetyöryhmä
KUVANTAMISOHJEET OHJEPANKISSA Alueellinen koulutus 5.5.2015 Riitta Laiho, A-röntgen oh, VSKK:n ohjetyöryhmä Sisältö Kaikki alkaa lähetteestä VSKK:n ammattilaisohjeet Valmistautuminen magneettitutkimukseen
PAKSUSUOLEN TÄHYSTYS (KOLONOSKOPIA)
1 PAKSUSUOLEN TÄHYSTYS (KOLONOSKOPIA) TUTKIMUKSEN SUORITUS Paksusuolen tähystys tehdään taipuisalla tähystimellä, joka viedään peräaukon kautta paksusuoleen. Paksusuolen tähystyksessä pyritään katsomaan
MAGNEETTI- JA CT-TUTKIMUS SISÄKORVAPROTEESIN LAITTOA VARTEN
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- OHJE POTILAALLE 1(5) MAGNEETTI- JA CT-TUTKIMUS SISÄKORVAPROTEESIN LAITTOA VARTEN Olette tulossa sisäkorvan tutkimukseen. Teitä tutkitaan samana päivänä magneettikuvauslaitteella
Hemodialyysihoitoon tulevalle
Hemodialyysihoitoon tulevalle Potilasohje Olet aloittamassa hemodialyysihoidon eli keinomunuaishoidon. Tästä ohjeesta saat lisää tietoa hoidosta. Satakunnan sairaanhoitopiiri Dialyysi Päivitys 01/2016
Anestesia ja leikkauksenjälkeinen kivunhoito
Anestesia ja leikkauksenjälkeinen kivunhoito www.eksote.fi Olet tulossa leikkaukseen/toimenpiteeseen. Haluamme kertoa lyhyesti anestesiaan ja kivunhoitoon liittyvistä asioista. Kaikille potilaille asennetaan
Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle
Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle 2 Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle Lääkärisi on määrännyt Sinulle Xarelto - lääkevalmistetta. Tekonivelleikkauksen jälkeen laskimotukoksen eli veritulpan riski on tavallista
Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi
Laxabon Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Suomi Laxabon kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Vastaukset perustuvat Laxabon-oraaliliuosjauheen pakkausselosteeseen, päiväys 26.3.2010. Ota
Peritoniitttiohjeet 15.12.2014 /K.Kiili/A.Salmela/A.F
1(6) Peritoniitttiohjeet 15.12.2014 /K.Kiili/A.Salmela/A.F Tässä on sinulle ohjeet siitä milloin pitäisi epäillä vatsakalvontulehdusta ja miten silloin on meneteltävä: Potilaan huomioitava oireet: 1. Vatsakipu
Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!
Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa
Potilasohje kilpirauhasleikkaukseen tulevalle
1 (5) Potilasohje kilpirauhasleikkaukseen tulevalle Tervetuloa osastolle A 12 Näiden ohjeiden tarkoituksena on antaa teille tietoa tulevasta toimenpiteestä ja siihen liittyvästä hoidosta sekä sairaalassa
LEIKO Leikkaukseen kotoa kulma
LEIKO Leikkaukseen kotoa - uusi näkökulman kulma Operatiiviset päivät 2005 Ulla Keränen Kirurgiylilääkäri HUS, Hyvinkään sairaala Taustan suunnittelu,, Mikko Keränen Hyvinkään sairaala : väestöpohja 170
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut
HYKS SYDÄN- JA KEUHKOKESKUS
Keuhko- ja ruokatorvikirurgian osasto M11 HYKS SYDÄN- JA KEUHKOKESKUS Keuhko- ja ruokatorvikirurgian osasto M11 toimii Meilahden tornisairaalan 11. kerroksessa. Käynti osastolle tapahtuu Meilahden tornisairaalan
Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.
Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta
Valtimotaudin ABC 2016
Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen
TERVETULOA LASTENKIRURGIAN VUODEOSASTOLLE
TERVETULOA LASTENKIRURGIAN VUODEOSASTOLLE 1 Satakunnan keskussairaala Sairaalantie 3, 28500 Pori Lastenkirurgia, osasto A2 Puh. (02) 627 7026 www.satshp.fi lastenkirurgian yksikön kotisivut OSASTOLLE
Potilasohje sappirakon poistoleikkaukseen tulevalle
1 (6) Potilasohje sappirakon poistoleikkaukseen tulevalle Tervetuloa osastolle A 12 Näiden ohjeiden tarkoituksena on antaa teille tietoa tulevasta toimenpiteestä ja siihen liittyvästä hoidosta sekä sairaalassa
Sydänlihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-TT
Sydänlihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-TT Sinulle on varattu aika sydänlihaksen aineenvaihdunnan PET-TT tutkimukseen Tutkimuksen avulla arvioidaan sydänlihaksen elinkykyisyyttä tai sydämen tulehdusprosessia.
Surun kohdatessa. Opas vainajan omaisille
Surun kohdatessa Opas vainajan omaisille Tilaa muistiinpanoille: Teitä on kohdannut suru. Kuoleman tapahduttua on surunkin keskellä ryhdyttävä käytännön toimiin. Toivomme tämän oppaan auttavan teitä käytännön
Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta
Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta Ensimmäisen GILENYA-annoksen jälkeen lääkärisi pyytää sinua jäämään vastaanotolle vähintään kuuden tunnin ajaksi, jotta tarvittaviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä, jos
Opas sädehoitoon tulevalle
Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala
Keskustan ja Eteläinen Lähiklinikka 16. ja 17.11.2015 Lahden terveyskeskus Kari Korhonen lääkintöneuvos LKT, yleislääketieteen erikoislääkäri
Eteisvärinän verenohennushoidon uusia näkökulmia Keskustan ja Eteläinen Lähiklinikka 16. ja 17.11.2015 Lahden terveyskeskus Kari Korhonen lääkintöneuvos LKT, yleislääketieteen erikoislääkäri Mitä tarkoittaa
Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen
Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen 1 24.8.2017 Perustieto Tietää, miksi verenohennushoitoa käytetään Käytettävät lääkkeet Verenohennushoidon komplikaatiot ja niiden
Päivystysosasto. Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP
Päivystysosasto Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP Potilaat Päivystysosastolle päivystyspoliklinikan kautta tarkkailuosasto A11, A31, A32 A12, A21, A21 A42 Miksi päivystys osasto aikaa vievä diagnostiikka
Keskenmenopotilas naistentautipäivystyksessä. NKNPPKL klö Henna Meriläinen
Keskenmenopotilas naistentautipäivystyksessä NKNPPKL klö Henna Meriläinen 7.11.2016 Hoitoon ohjautuminen Potilaat tulevat päivystykseen hoitajan puhelinohjauksella, lähetteellä terveyskeskuksesta/ yksityiseltä,
Lantionpohjan lihasten harjoittelu. Potilasohje.
Lantionpohjan lihasten harjoittelu Potilasohje www.eksote.fi Fysioterapeutin ohjaus C1 aulassa maanantaisin ja torstaisin klo 10.15. Tervetuloa! Yleistä Lantionpohjan lihaksia tarvitaan normaalissa arkipäivän
Sydämen/Koko kehon PET-TT- tutkimus
Ohje potilaalle Sivu 1/5 Sydämen/Koko kehon PET-TT- tutkimus Tutkimuksen tarkoitus PET-tutkimuksella tutkitaan elimistön aineenvaihduntaa ja TTtutkimuksessa saadaan tarkka kuva elimistön rakenteesta. PET-TTtutkimuksessa
TEKONIVELLEIKKAUS COXASSA. Marita Mikkola Minna Nyrhi 06.09.2007
TEKONIVELLEIKKAUS COXASSA Marita Mikkola Minna Nyrhi 06.09.2007 Poliklinikka Potilaat tulevat Coxaan terveyskeskus-, sairaala- tai yksityislää ääkärin lähetteelll hetteellä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin
ALARAAJAPOTILAS VUODEOSASTOLLA
ALARAAJAPOTILAS VUODEOSASTOLLA Sh Eija Ringvall Tules/Artro Tyks Kirurginen sairaala Alaraajapotilaan ortopedinen hoito -koulutus Kevät 2015 Artro-prosessin vuodeosasto 23 vuodepaikkaa Viikko-osasto, auki
Osasto-opas. Naistentautien vuodeosasto C3. www.eksote.fi
Osasto-opas Naistentautien vuodeosasto C3 www.eksote.fi Naistentautien vuodeosasto sijaitsee sairaalan G-siiven kolmannessa kerroksessa. Osastolle pääset kulkemalla pääovesta portaikkoon, josta K-kerroksen
Priima apteekki. Johannes Kuosmanen Miia Tapaninen
Priima apteekki Johannes Kuosmanen Miia Tapaninen Annosjakelu Iisalmessa Iisalmessa pitkät perinteet annosjakelussa Iisalmessa apteekit ja terveydenhuolto tekevät tiivistä yhteistyötä Palavereita useita
AVOIN KEUHKOLEIKKAUS Rintaontelosairauksien linja
AVOIN KEUHKOLEIKKAUS Rintaontelosairauksien linja Vasemmassa keuhkossa on kaksi lohkoa ja oikeassa kolme. Keuhkoissa keuhkoputket jakaantuvat lukuisiin pieniin ilmateihin. Nämä päättyvät vielä pienempiin
Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015
Hallitus 91 06.05.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 H 91 1. Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden ja riippuvuuksien hoito:
Joskus synnytetään keisarileikkauksella
Joskus synnytetään keisarileikkauksella 1 Joskus synnytetään keisarileikkauksella On tilanteita, jolloin päädytään keisarileikkaukseen eli sectioon. Syyt leikkaukseen voivat johtua joko äidistä, sikiöstä
OPAS SÄHKÖHOIDOSTA 22.11.2012. Tekijät: Sairaanhoitajaopiskelijat. Henri Määttälä & Maarit Honkala
OPAS SÄHKÖHOIDOSTA 22.11.2012 Tekijät: Sairaanhoitajaopiskelijat Henri Määttälä & Maarit Honkala SISÄLLYS Sähköhoito 3 Potilaan oikeudet 5 Informoiminen potilaalle 6 Potilaan kokemus sähköhoidosta 8 Milloin
ANVISNING VID BESTÄLLNING AV ULTRALJUDSUNDERSÖKNING AV NEDRE BUKEN (njurvägar, prostata, abscesser)
OHJE ALAVATSAN ULTRAÄÄNITUTKIMUKSEN TILAAJALLE (virtsatiet, prostata, abscessit) Potilas saa syödä normaalisti. Potilaan oltava virtsaamatta 2-3 tuntia ennen tutkimusta, koska virtsarakon tulee olla täynnä
KEISARILEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN
Naistentaudit ja synnytykset Tarkastettu 20.12.2017 äiti poliklinikka KEISARILEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN 2 SISÄLTÖ KEISARILEIKKAUS ON YKSI TAPA SYNNYTTÄÄ 4 TULOHAASTATTELU PUHELIMITSE 4 LEIKKAUSVALMISTELUT
Uusia tuulia : K sairaala Tarja Nylund
Uusia tuulia : K sairaala 7.9.2017 Tarja Nylund PALVELUIDEN KÄYTÖN JAKAUTUMINEN 2016 PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO Avokäynnit 718 000 Lääkärillä (32%) Avokäynnit 240 000 Lääkärillä (57 %) MTP
Mikä on valtimotauti?
Valtimotaudin ABC Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen
Potilasohje päiväkirurgiseen sappirakon poistoleikkaukseen tulevalle
1 (5) Potilasohje päiväkirurgiseen sappirakon poistoleikkaukseen tulevalle Näiden ohjeiden tarkoituksena on antaa teille tietoa tulevasta toimenpiteestä ja siihen liittyvästä hoidosta sekä sairaalassa
POLVEN JA LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS INFO
POLVEN JA LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS INFO Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Päivitetty 18.6.2019 TEKONIVELLEIKKAUKSEN TAVOITE Liikkumisen helpottuminen Kivun poistuminen Toimintakyvyn palautuminen
SEPELVALTIMOTAUTIKOHTAUSPOTILAAN HOITO
24.9.2015 SEPELVALTIMOTAUTIKOHTAUSPOTILAAN HOITO Ohjeistus Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueelle sepelvaltimotautikohtauspotilaan riskinarviosta, invasiivisen tutkimuksen tarpeellisuudesta, antitromboottisesta
Sädehoitoon tulevalle
Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,
Leikkaukseen saapuvan potilaan valmistelu ja jälkiseuranta El Anne Lahti Dipoli /INTO-päivät
Leikkaukseen saapuvan potilaan valmistelu ja jälkiseuranta El Anne Lahti 6.- 8.11.2018 Dipoli /INTO-päivät Tiedot ja sidonnaisuudet Kirurgian erikoislääkäri 1996 Thx- ja verisuonikirurgian erikoislääkäri
Tietoa eteisvärinästä
Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää
Sikiön kehityshäiriöiden. Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi
Sikiön kehityshäiriöiden seulonta Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Raskauksien seuranta ja sikiötutkimukset ovat osa suomalaista äitiyshuoltoa. Äidit voivat osallistua vapaaehtoiseen sikiön
Aikuinen mammografiaja ultraäänitutkimuksessa
Aikuinen mammografiaja ultraäänitutkimuksessa Ruuansulatuskanavan ja virtsateiden alueen läpivalaisututkimukset 4.12.2009 Karoliina Paalimäki-Paakki Luentokerrat 4.12. klo 8.15-10.30 yleistä 7.12. klo
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?
KUOLEMAN TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: Kuoleman kohtaaminen
KUOLEMAN TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA 1 Perustieto Mikä on odotettu kuolema TPA:ssa? Mikä on odottamaton kuolema TPA:ssa? Muut kuolemat Toimenpiteet kuoleman jälkeen Syventävä tieto Kuolintodistuksen
TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus.
Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus Töölön sairaala TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Topeliuksenkatu 5, Helsinki Vuodeosasto puh. 09-47187442
Verkkoajanvarauksesta näet vapaana olevat lääkäriajat ja voit varata ajan. ajanjakso ma ti ke to pe la-su 02.06.-
1 Kesän akioloajat 2014 Asiakaspalvelmme on aki joka päivä klo 720. Verkkoajanvaraksesta näet vapaana olevat lääkäriajat ja voit varata ajan. Espoo, Leppävaara Vastaanotot p 2102 ajanjakso ma ti ke to
ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI
Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan
OPAS SYDÄNLEIKKAUKSEEN MENEVÄLLE
1 (16) OPAS SYDÄNLEIKKAUKSEEN MENEVÄLLE 2 (16) Lukijalle Teille tai läheisellenne on sydämen sepelvaltimoiden varjoainetutkimuksen ja muiden tutkimusten perusteella päädytty tekemään sydänleikkaus, joko
Asiakas- ja potilastietojen käyttö ja hyöty hoidon jatkuvuuden näkökulmasta
Asiakas- ja potilastietojen käyttö ja hyöty hoidon jatkuvuuden näkökulmasta case: Porin perusturvan mobiilitoiminta YL Katriina Lähteenmäki Akuuttilääketieteen el Yleislääketieteen el Ensihoitolääketieteen
POTILAAN OPAS. EYLEA likitaitteisuuden aiheuttaman suonikalvon uudissuonittumisen hoidossa
POTILAAN OPAS EYLEA likitaitteisuuden aiheuttaman suonikalvon uudissuonittumisen hoidossa EYLEA Potilaan opas Lääkäri on määrännyt sinulle EYLEA -hoidon, koska sinulla on todettu likitaitteisuuden aiheuttama
Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema
Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema 6.2.14 Satu Simolin Palvelupäällikkö Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri, terveysasemien vastaanotot Me olemme Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali-
MRSA-kantajuuden seuranta
MRSA-kantajuuden seuranta Hygieniahoitaja Minna Nieminen Tays, Infektioyksikkö MRSA-näytteiden ottamisen ohje Tays ohje: MRSA-seulontannäytteet otetaan Kaikista Taysiin sairaalahoitoon tulevista, osastolle
Radiologia/Isotooppi (06) 826 4374. Teille on varattu aika sisätautien poliklinikalle Thyrogen-stimulaatiota varten / 20 klo ja / 20 klo.
Ohje radiojodihoitopotilaalle Kilpirauhassyövän radiojodihoito 30 mci (yli 1110MBq), Thyrogen stimulaatiopotilaalle Teille on varattu aika sisätautien poliklinikalle Thyrogen-stimulaatiota varten / 20
Ennen ja jälkeen sydänleikkauksen Ohjeet sydänleikkauspotilaalle
Ennen ja jälkeen sydänleikkauksen Ohjeet sydänleikkauspotilaalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sydänyksikkö Päivitys 5//2016 Päivittäjä PK, pl Toimi näin, kun rinnassa tuntuu kipua: - Asetu lepäämään. -
Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö. Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote
Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote 8.9.2017 Eksote kartalla Perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalihuolto samassa organisaatiossa Perustettu
INR-poliklinikan kehittäminen Haukiputaan terveysasemalla
INR-poliklinikan kehittäminen Haukiputaan terveysasemalla Marke Kinnunen, sairaanhoitaja/tiimivastaava 22.9.2016/Sairaanhoitajakoulutusta 120-vuotta Oulussa -juhlakonferenssi INR INR-termi tulee englanninkielen
Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä
AMMATTILAISOHJE 1 (6) Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä Satakunnan sairaanhoitopiirissä on otettu käyttöön psykiatrinen hoitotoive-lomake. Ensimmäisessä vaiheessa
Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,
Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan
Simulointiharjoitus Ylä-Savon Soten Kotihoidon ratkaisumalli potilas tapauksessa
Simulointiharjoitus Ylä-Savon Soten Kotihoidon ratkaisumalli potilas tapauksessa Palveluesimies Virpi Pesonen, Lääkäri Reijo Räisänen, Sh Anri Saarivainio Potilas-case 89-vuotias mies, asuu vaimon kanssa,
Vanhusneuvosto Lappeenranta helmikuu Tuula Karhula, terv.- ja vanh.palv.joht.
Vanhusneuvosto Lappeenranta helmikuu 2017 Tuula Karhula, terv.- ja vanh.palv.joht. PALVELUIDEN KÄYTÖN JAKAUTUMINEN 2015 PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO Avokäynnit 539 000 Lääkärillä (33%) Avokäynnit
(Diagnoosinumero ) Taudin nimi
KOKONAISVALTAISEN HOIDON KONTROLLIKÄYNTILOMAKE Päivämäärä Nimi Sotu Vaivoihisi liittyvät taudit (ks. Pirjon sanelema ensikäynti, kohta DG) (Diagnoosinumero ) Taudin nimi 1. 2. 3. 4. 5. 6. Muut sairastasi
Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa, Uusikaupunki)
Osastot AVH-valvonta Tyks kuntoutusosasto neurokirurgian osasto neurologian osasto Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa,