Lausunto työryhmän ehdotuksesta AV-direktiivin voimaan saattamiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto työryhmän ehdotuksesta AV-direktiivin voimaan saattamiseksi"

Transkriptio

1 Helsinki Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo cc: Lausunto työryhmän ehdotuksesta AV-direktiivin voimaan saattamiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön asettama työryhmä on julkaissut alustavan ehdotuksensa audiovisuaalisista mediapalveluista annetun direktiivin (2007/65/EY) implementoimisesta Suomen lainsäädäntöön (Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 47/2008). Viestinnän Keskusliitto toteaa lausuntonaan työryhmän ehdotuksesta seuraavaa: Pääviestit 1. Viestinnän Keskusliitto tukee työryhmän linjausta siitä, että direktiivi saatetaan voimaan pääasiassa sellaisenaan. 2. Direktiivin soveltamisala on laajentunut televisiotoiminnasta myös tietoverkoissa tarjottaviin tilattaviin sisältöpalveluihin. On tärkeää, että rajanveto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain soveltamisalan piirissä oleviin palveluihin ja lain ulkopuolella oleviin palveluihin on mahdollisimman selkeä. Viestinnän Keskusliitto ehdottaa tältä osin lakiehdotuksen määritelmien lähentämistä direktiivin sanamuotoihin. Lisäksi esitämme, että lakiin kirjattaisiin direktiivin johdantolauseeseen kirjattu periaate, jonka mukaan sanomalehtien ja aikakauslehtien sähköiset versiot eivät kuulu lain soveltamisalaan. 3. Liitto puoltaa mainonnan rajoitusten ja mainonnan sijoittelua koskevan säännösten keventämistä direktiivin mukaisesti. Pitkän elokuvan, televisio-elokuvan ja lastenohjelman saa ehdotuksen mukaan keskeyttää kerran kutakin 30 minuutin jaksoa kohti. Liitto pitää tärkeänä, että kukin 30 minuutin jakso täsmennetään direktiivin mukaisesti aikataulun mukaiseksi 30 minuutin jaksoksi. Näin aikarajan laskentatavasta ei jäisi epäselvyyttä. 4. Liitto kannattaa mainonnan ja teleostoslähetysten eettisiä periaatteita koskevan säännöksen kumoamista. Markkinoinnin eettiset periaatteet on kirjattu kuluttajansuojalakiin. Toimijoiden kannalta on hyvä, että samasta asiasta ei ole voimassa kahta, toisistaan hieman poikkeavaa sääntelyä. 5. Direktiivin mukaan tilattavien audiovisuaalisten sisältöpalvelujen tarjoajien on toteutettava palvelut siten, etteivät alaikäiset tavallisesti näe tai kuule ohjelmia, jotka voivat vakavasti haitata heidän kehitystään. Liitto puoltaa työryhmän ehdotusta siitä, ettei laissa oteta kantaa alaikäisten suojaamisessa käytettävään menetelmään. On hyvä, että valittavaksi menettelytavaksi voidaan valita kulloinkin käytettävissä olevista vaihtoehdoista tarkoituksenmukaisin. Samalla kuitenkin huomautamme, että elokuvien

2 2 ennakkotarkastusta koskeva lainsäädäntö toimii täsmälleen päinvastaiseen suuntaan ja menee pidemmälle kuin direktiivi. Ennakkotarkastus olisi mielestämme toteutettava itsesääntelynä. 6. Liitto tukee työryhmän ehdotusta, joka koskee direktiivin mukaista oikeutta käyttää yleisissä uutislähetyksissä lyhyitä otteita televisiolähetyksestä, jonka toinen lähettäjäyritys lähettää yksinoikeudella yleisöä suuresti kiinnostavasta tapahtumasta. Viittaamme tässä yhteydessä myös aiempaan lausuntoomme urheilutapahtumien uutisointioikeudesta. Eri tiedotusvälineiden mahdollisuus vapaaseen uutisointiin urheilutapahtumista on tärkeää turvata. Yhdenmukaistaminen ja uusien säännösten soveltamisala Viestinnän Keskusliitto kannattaa työryhmän peruslähtökohtaa, jonka mukaan direktiivi saatetaan voimaan pääosin sellaisenaan. Ratkaisu tukee audiovisuaalisten viestintäpalvelujen mahdollisimman yhdenmukaista sääntelyä EU-alueella ja on omiaan luomaan tasapuoliset kilpailuedellytykset EU:ssa toimiville yrityksille. Direktiivi laajentaa televisiotoimintaa koskevan erityissääntelyn koskemaan myös muita audiovisuaalisia palveluja. Uusien säännösten soveltamisala käy työryhmän ehdotuksessa ilmi televisio- ja radiotoimintaa koskevan lain määritelmistä. On erittäin tärkeää, että tilattaviin audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin laajanevan säännöstön soveltamisala on yksiselitteisen selkeä. Direktiivin johdanto-osan mukaan sanomalehtien ja aikakauslehtien sähköiset versiot eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan (kohta 21). Tämä selkiyttävä periaate tulee mielestämme kirjata tulevan hallituksen esityksen lakiehdotukseen tai vähintään lain perusteluihin. Esitämme lakiehdotuksen 3 :ään lisättäväksi uuden momentin, jonka mukaan Tätä lakia ei sovelleta sanomalehtien tai aikakauslehtien sähköisiin versioihin. Lehtien verkkosivuilla on teksti- ja stillkuva-aineistoa täydentäviä videoklippejä ja vastaavaa liikkuvaa kuva-aineistoa, joka ei ole verrattavissa televisiolähetyksiin ja jonka sääntelyä ei ole perusteltua kiristää nykyisestä. Tämänkaltainen lehtien sähköinen aineisto ei kuulu direktiivin soveltamisalaan. Vaikka lehtien verkkosivustot saattavat sulkeutua lain soveltamisalan piiristä jo 3 :n 1 momentin 2-alakohdan perusteella (palvelut, joissa audiovisuaalisen sisällön tarjoaminen on ohjelmien määrä tai lähetysten toistuvuus huomioon ottaen satunnaista eikä se ole palvelun päätarkoitus), asia on syytä selventää nimenomaisella säännöksellä. Työryhmän lakiehdotukseen sisältyy 16 erilaista määritelmää, jotka liittyvät direktiivin voimaan saattamiseen. Määritelmät ja niiden keskinäiset suhteet ovat melko monimutkaisia. Uusien säännösten käytännön soveltamista helpottaisi osaltaan se, että määritelmät esitettäisiin loogisessa järjestyksessä. Kun esimerkiksi audiovisuaaliset sisältöpalvelut on 2 :n 1-kohdassa määritelty televisiotoiminnaksi tai tilattaviksi audiovisuaalisiksi palveluiksi taikka kaupalliseksi viestinnäksi, olisi loogista esittää seuraavissa kohdissa 2-4 näiden kolmen käsitteen määritelmät ja siirtyä vasta sen jälkeen yksityiskohtaisempien käsitteiden määrittelyyn. Määritelmät ovat yleisesti ottaen melko lähellä direktiivin muotoiluja, mutta poikkeuksiakin esiintyy. Esitämme, että selkeyden vuoksi määritelmät saatettaisiin lopullisessa ehdotuksessa vastaamaan vielä tarkemmin direktiiviä: 2

3 3 Audiovisuaalinen ohjelma on 2 :n 3-kohdassa määritelty elokuvaksi, televisioohjelmaksi, tapahtuman välittämiseksi yleisölle tai muuksi vastaavaksi pääasiassa liikkuvista kuvista ja äänestä muodostuvaksi kokonaisuudeksi. Määritelmän loppuun on mielestämme välttämätöntä lisätä direktiiviin sisältyvä olennainen lisäys: kokonaisuudeksi, joka on verrattavissa tvlähetykseen. Kohta 4 määrittelee uuden sääntelyn keskeisimmän käsitteen, tilattavan audiovisuaalisen sisältöpalvelun. Olennaista tilattavassa palvelussa on se, että tilaaja valitsee palvelun ajankohdan ja palvelu toimitaan tilaajalle hänen omasta pyynnöstään. Tämä edellytys tulisi direktiivin mukaisesti lisätä määritelmään. Ehdotukseen sisältyvä sana tilausohjelmapalvelulla lienee jäänyt erehdyksessä tekstiin ja se tulisi poistaa. Kohtaan 13, jossa määritellään kaupallinen viestintä, olisi hyvä direktiivin mukaisesti lisätä mainonnan määreiksi tv- tai radiomainonta. Mainonta Direktiivi keventää aiemmin voimassa ollutta sääntelyä televisiomainonnan rajoittamisesta ja mainosten sijoittelusta. Tämä on sekä kaupallisen sananvapauden että elinkeinovapauden kannalta myönteinen kehityssuunta. Viestinnän Keskusliitto tukee lakiehdotuksen säännöstä siitä, että kaupallisen viestinnän on oltava helposti tunnistettavissa. Mainonnan tunnistettavuus on mainosrahoitteisen viestinnän luotettavuuden kannalta tärkeää. Työryhmä ehdottaa mainonnan ja televisiolähetysten eettisiä periaatteita koskevan säännöksen kumoamista ja viittausta kuluttajansuojalain säännöksiin hyvää tapaa koskevasta markkinoinnista. Liitto puoltaa ehdotusta, jotta yritykset eivät joutuisi tilanteeseen, jossa samaa asiaa säänneltäisiin kahdessa eri laissa hieman erilaisin sanakääntein. Yksityiskohtaisena huomautuksena toteamme, että mainosten sijoittelua koskevat säännökset pitkien elokuvien ja televisioelokuvien sekä lastenohjelmien keskeyttämisestä kerran kutakin 30 minuutin jaksoa kohden vaativat direktiivin mukaisen lisäyksen jakson aikataulun mukaisuudesta (22 :n 5 ja 6 momentti). Keskeyttämisen tulisi siis olla sallittua kerran kutakin aikataulun mukaista 30 minuutin jaksoa kohden. Aikataulun mukaan laskettava 30 minuutin jakso pitää sisällään varsinaisen ohjelman lisäksi myös mainoskatkot. Ehdotettu 22 :n 5 momentti koskee pitkien elokuvien ja televisiota varten tehtyjen elokuvien lisäksi myös muita audiovisuaalisia teoksia. Muu audiovisuaalinen teos on tässä laissa määrittelemätön käsite, joka tekijänoikeuden puolella tulkitaan kaikeksi liikkuvaa kuvaa käsittäväksi sisällöksi, joka ylittää teoskynnyksen. Mainosten sijoitusrajoitusten voidaan siten tulkita ulottuvan kaikkeen ohjelmasisältöön. Ehdotus ei tältä osin ole direktiivin mukainen. Esitämme muut audiovisuaaliset teokset poistettavaksi säännöksestä. 3

4 4 Alaikäisten suojelu Lakiehdotuksen mukaan tilattavien audiovisuaalisten sisältöpalvelujen tarjoajien olisi toteutettava palvelut siten, että alaikäiset eivät tavallisesti näe tai kuule ohjelmia, jotka voivat vakavasti haitata heidän kehitystään. Säännöksessä ei oteta kantaa suojaamisessa käytettävään menetelmään. Tämä on kannatettavaa, sillä käytettävät keinot kehittyvät ja toimijoilla pitää olla vapaus valita kulloinkin tarkoituksenmukaisin menetelmä. Tässä yhteydessä kiinnitämme huomiota kuvaohjelmien ennakkotarkastuksesta annettuun lakiin, joka voimassa olevassa muodossaan edellyttää tilausohjelmapalveluna tarjottavien ohjelmien ennakkotarkastusta. Opetusministeriön työryhmä on ehdottanut ennakkotarkastusvelvollisuuden osittaista keventämistä, mutta ehdotus koskee vain ennen klo 21 lähetettyjä ohjelmia. Ehdotus menee direktiivin sääntelyä pidemmälle, sillä direktiivi ei edellytä alaikäisten suojelun järjestämistä ennakkotarkastusmenettelyllä. Liiton mielestä vapautuksen ennakkotarkastuksesta tulisi koskea kaikki televisiossa lähetettyjä ohjelmia. Yleisöä suuresti kiinnostavien tapahtumien uutisraportointi Viestinnän Keskusliitto tukee työryhmän ehdottamaa muutosta tekijänoikeuslakiin. Muutos sallii direktiivin mukaisesti ETA-alueelle sijoittautuneelle lähettäjäyritykselle lyhyet otteet yksinoikeuden saaneen lähetystoiminnan harjoittajan signaalista. Ehdotus koskee urheilulähetysten lisäksi myös muita yleisöä suuresti kiinnostavia tapahtumia. Tässä yhteydessä viittaamme myös liikenne- ja viestintäministeriölle antamaamme lausuntoon urheilutapahtumien uutisointioikeudesta. Lausunnossa kiinnitimme huomiota siihen, että eri tiedotusvälineiden mahdollisuus vapaaseen uutisointiin urheilutapahtumista on tärkeää turvata. Viestinnän Keskusliitto ry Håkan Gabrielsson Toimitusjohtaja Viestinnän Keskusliitto on joukkoviestintäalan ja graafisen teollisuuden kattojärjestö, joka edistää toimialan yleisiä toimintaedellytyksiä tavoitteenaan turvata monipuoliset viestintäpalvelut suomalaisille. Viestinnän Keskusliitto edustaa noin 800 yritystä ja yhteisöä, jotka työllistävät noin henkilöä. Edustettujen yritysten osuus joukkoviestintämarkkinoista on noin 80 %. Keskusliiton jäseniä ovat Aikakauslehtien Liitto, Graafinen Teollisuus, Sanomalehtien Liitto, Suomen Kustannusyhdistys, Suomen Radioiden Liitto ja Suomen Televisioiden Liitto. 4

5 5 Lisätietoja lausuntoon liittyen antavat tarvittaessa: Håkan Gabrielsson Satu Kangas Toimitusjohtaja Johtaja, lakiasiat ja viestintäpolitiikka Puhelin Puhelin GSM GSM

Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa:

Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa: 1 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 25.4.2006 Televisiodirektiivin uudistaminen Valtioneuvoston kirjelmä U 14/2006 vp Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin

Lisätiedot

Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta ehdotuksesta

Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta ehdotuksesta Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: eero.paukku@mintc.fi Helsinki 7.11.2005 Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta

Lisätiedot

Lausunto AV-direktiivin täytäntöönpanosta ja toimilupakysymyksistä

Lausunto AV-direktiivin täytäntöönpanosta ja toimilupakysymyksistä Helsinki 27.2.2009 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi CC: tarja.itaniemi@mintc.fi Lausuntopyyntö 30.1.2009, LVM 125:00/2007 Lausunto AV-direktiivin täytäntöönpanosta ja toimilupakysymyksistä

Lisätiedot

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitesäännöksestä

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitesäännöksestä Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo PL 31 00230 Valtioneuvosto cc: kirsi.miettinen@mintc.fi Helsinki 13.6.2007 Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitesäännöksestä Viestinnän Keskusliitto ry

Lisätiedot

Lausunto ohjelmistojen siirtovelvoitetta sekä ääni- ja tekstityspalveluja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lausunto ohjelmistojen siirtovelvoitetta sekä ääni- ja tekstityspalveluja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Helsinki 12.11.2009 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: päivi.rissanen@mintc.fi Viite: LVM 024:00/2009 Lausunto ohjelmistojen siirtovelvoitetta sekä ääni- ja tekstityspalveluja

Lisätiedot

Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta (DVB-H)

Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta (DVB-H) Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi c.c. Neuvotteleva virkamies Asta Virtaniemi asta.virtaniemi@mintc.fi Helsinki 31.1.2006 Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain

Lisätiedot

Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä

Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 13.3.2008 Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Lausunto kuluttajansuojalain muutoksesta HE 32/2008 vp

Lausunto kuluttajansuojalain muutoksesta HE 32/2008 vp Eduskunnan talousvaliokunnalle Helsinki 21.5.2008 Lausunto kuluttajansuojalain muutoksesta HE 32/2008 vp Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto kuluttajansuojalain muuttamista

Lisätiedot

Lausunto uuden mekanismin luomisesta seuraamaan sananvapautta

Lausunto uuden mekanismin luomisesta seuraamaan sananvapautta Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: aleksandra.partanen@mintc.fi Helsinki 20.8.2007 Lausunto uuden mekanismin luomisesta seuraamaan sananvapautta Viite: LVM:n lausuntopyyntö

Lisätiedot

Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä HE 82/2005 vp

Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä HE 82/2005 vp Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 23.9.2005 Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä HE 82/2005 vp Viestinnän Keskusliitto

Lisätiedot

Ohjeluonnos Lapset ja elintarvikkeiden markkinointi. Pääviestit. Kuluttajavirasto Johtaja Anja Peltonen elintarvikeohje@kuluttajavirasto.

Ohjeluonnos Lapset ja elintarvikkeiden markkinointi. Pääviestit. Kuluttajavirasto Johtaja Anja Peltonen elintarvikeohje@kuluttajavirasto. Kuluttajavirasto Johtaja Anja Peltonen elintarvikeohje@kuluttajavirasto.fi Helsinki 28.6.2005 Ohjeluonnos Lapset ja elintarvikkeiden markkinointi Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta kommentoida

Lisätiedot

Lausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen arvioinnista (SEK(2004) 995 final, jäljempänä asiakirja)

Lausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen arvioinnista (SEK(2004) 995 final, jäljempänä asiakirja) Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Helsinki 18.10.2004 Viite: Lausuntopyyntö 10.9.2004 Dnro 14/670/2004 Lausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen

Lisätiedot

Lausunto audiovisuaalista kulttuuria koskevista poliittisista linjauksista

Lausunto audiovisuaalista kulttuuria koskevista poliittisista linjauksista Helsinki 23.2.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirjaamo kirjaamo@minedu.fi Viite: Lausuntopyyntö 18.1.2012, OKM/1/600/2012 Lausunto audiovisuaalista kulttuuria koskevista poliittisista linjauksista

Lisätiedot

Ehdotus uudeksi valmiuslaiksi

Ehdotus uudeksi valmiuslaiksi Oikeusministeriö PL 25 00023 Valtioneuvosto cc: kirjaamo@om.fi liisa.vanhala@om.fi Helsinki 28.2.2006 Ehdotus uudeksi valmiuslaiksi Oikeusministeriön lausuntopyyntö 21.12.2005, OM 32/41/2003 Lausuntonaan

Lisätiedot

Radio- ja televisioyritysten suojan uudistaminen. Pääviestit. Yleisiä kommentteja. Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto. anna.vuopala@minedu.

Radio- ja televisioyritysten suojan uudistaminen. Pääviestit. Yleisiä kommentteja. Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto. anna.vuopala@minedu. 1 Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto cc: anna.vuopala@minedu.fi 8.6.2007 Radio- ja televisioyritysten suojan uudistaminen Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta kommentoida Maailman

Lisätiedot

Lausunto sähköisen viestinnän tietosuojalain muutosehdotuksesta

Lausunto sähköisen viestinnän tietosuojalain muutosehdotuksesta Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi CC: pia.hammar@mintc.fi Helsinki 15.8.2007 Lausunto sähköisen viestinnän tietosuojalain muutosehdotuksesta Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitetta koskevan sääntelyn uudistamisesta

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitetta koskevan sääntelyn uudistamisesta Helsinki 22.4.2010 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Viite: HE 13/2010 vp Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitetta koskevan sääntelyn uudistamisesta Viestinnän Keskusliitto kiittää

Lisätiedot

Lausunto digitaalista agendaa koskevasta valtioneuvoston selonteosta

Lausunto digitaalista agendaa koskevasta valtioneuvoston selonteosta Helsinki 19.1.2011 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Viite: VNS 10/2010 vp Tuottava ja uudistuva Suomi - Digitaalinen agenda vuosille 2011 2020 Lausunto digitaalista agendaa koskevasta valtioneuvoston selonteosta

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintävaliokunnalle

Liikenne- ja viestintävaliokunnalle SIVISTYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tekijänoikeuslain 25 b ja 48 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Kulttuuriaineistojen tallettaminen ja säilyttäminen

Kulttuuriaineistojen tallettaminen ja säilyttäminen Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Helsinki 14.11.2007 Kulttuuriaineistojen tallettaminen ja säilyttäminen Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esityksestä, joka koskee

Lisätiedot

Viestintämarkkinoita koskevan EU:n sääntelyjärjestelmän uudistaminen

Viestintämarkkinoita koskevan EU:n sääntelyjärjestelmän uudistaminen Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo PL 31 00023 Valtioneuvosto CC: olli-pekka.rantala@mintc.fi Helsinki 21.12.2007 Viestintämarkkinoita koskevan EU:n sääntelyjärjestelmän uudistaminen Viestinnän

Lisätiedot

LAUSUNTO Maria Kaisa Aula 9.3.2009

LAUSUNTO Maria Kaisa Aula 9.3.2009 LAPSIASIAVALTUUTETTU LAUSUNTO Maria Kaisa Aula 9.3.2009 Liikenne- ja viestintäministeriölle Asia Lapsiasiavaltuutetun lausunto asiaan AV-direktiivin täytäntöönpano ja toimilupakysymykset, lausuntopyyntö

Lisätiedot

Sopimattomat kaupalliset menettelyt. Pääviestit. Oikeusministeriölle. Helsinki

Sopimattomat kaupalliset menettelyt. Pääviestit. Oikeusministeriölle. Helsinki Oikeusministeriölle Helsinki 11.12.2007 Sopimattomat kaupalliset menettelyt Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto Sopimattomat kaupalliset menettelyt työryhmän mietinnöstä (oikeusministeriön

Lisätiedot

KUV/11192/48/

KUV/11192/48/ KUV/11192/48/2008 14.10.2008 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle TYÖRYHMÄN ALUSTAVA EHDOTUS AUDIOVISUAALISISTA MEDIAPALVELUISTA ANNETUN DIREKTIIVIN (2007/65/EY) IMPLEMENTOIMISEKSI SUOMEN LAINSÄÄDÄNTÖÖN

Lisätiedot

Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä

Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä Eduskunnan puolustusvaliokunnalle Helsinki 6.5.2008 Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esityksestä valmiuslaiksi

Lisätiedot

Lausunto kaupallisen radiotoiminnan kehittämisvaihtoehtoja selvittäneen työryhmän raportista Radiotoiminta 2007

Lausunto kaupallisen radiotoiminnan kehittämisvaihtoehtoja selvittäneen työryhmän raportista Radiotoiminta 2007 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo PL 31 00023 Valtioneuvosto Sähköpostitse: cc kirjaamo@mintc.fi elina.normo@mintc.fi Helsinki 31.1.2005 Lausunto kaupallisen radiotoiminnan kehittämisvaihtoehtoja

Lisätiedot

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta Helsinki 7.11.2012 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Viite: VNS 4/2012 vp Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto valtioneuvoston

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi televisio- radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tekijänoikeuslain 25 b ja 48 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintävaliokunnalle

Liikenne- ja viestintävaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 3/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tekijänoikeuslain 25 b ja 48 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Lausunto i2010 -tietoyhteiskuntastrategiasta

Lausunto i2010 -tietoyhteiskuntastrategiasta Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@mintc.fi Helsinki 17.8.2005 Lausunto i2010 -tietoyhteiskuntastrategiasta Lausuntopyyntö 1.6.2005 Dno: 998/30/2005 Lausuntonaan komission i2010 -tietoyhteiskuntastrategiasta

Lisätiedot

RadioMedian kannanotto hallituksen esityksestä eduskunnalle tietoyhteiskuntakaareksi

RadioMedian kannanotto hallituksen esityksestä eduskunnalle tietoyhteiskuntakaareksi Ministeri Krista Kiuru RadioMedian kannanotto hallituksen esityksestä eduskunnalle tietoyhteiskuntakaareksi Tietoyhteiskuntakaari selkeyttää sähköisen viestinnän sääntelyä ja parantaa radiotoimintaa koskevaa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus 5.9.2018 A8-0245/120 120 João Ferreira, João Pimenta Lopes, Miguel Viegas, Jiří Maštálka 6 artikla 1 kohta Tässä osastossa säädettyihin poikkeuksiin ja rajoitukseen sovelletaan direktiivin 2001/29/EY 5

Lisätiedot

Vahva sähköinen tunnistaminen ja sähköinen allekirjoitus

Vahva sähköinen tunnistaminen ja sähköinen allekirjoitus Helsinki 4.12.2008 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirsi Miettinen kirsi.miettinen@mintc.fi Viite: Lausuntopyyntönne 1862/30/2008 Vahva sähköinen tunnistaminen ja sähköinen allekirjoitus Viestinnän Keskusliitto

Lisätiedot

Yleisradiotiedonannon uudistaminen

Yleisradiotiedonannon uudistaminen Helsinki 6.5.2009 Euroopan komissio Kuuleminen 7.4.2009 8.5.2009 Yleisradiotiedonannon uudistaminen Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausuntonsa luonnoksesta valtiontukisääntöjen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 30/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 30/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta EDUSKUNNAN VASTAUS 30/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tekijänoikeuslain 25 b ja 48 :n muuttamisesta Asia

Lisätiedot

Lausunto alkoholimainontatyöryhmän muistiosta

Lausunto alkoholimainontatyöryhmän muistiosta Helsinki 23.8.2010 Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo kirjaamo.stm@stm.fi Viite: Lausuntopyyntö 1.7.2010, STM085:00/2009 Lausunto alkoholimainontatyöryhmän muistiosta Viestinnän Keskusliitto kiittää

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitysluonnos televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta Liikenne- ja viestintäministeriö Neuvotteleva virkamies Maaret Suomi Neuvotteleva virkamies Asta Virtaniemi maaret.suomi@mintc.fi asta.virtaniemi@mintc.fi Helsinki 27.5.2005 Hallituksen esitysluonnos televisio-

Lisätiedot

Lausunto työsuhdeolettaman ottamisesta tekijänoikeuslakiin

Lausunto työsuhdeolettaman ottamisesta tekijänoikeuslakiin Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto opmkirjaamo@minedu.fi Helsinki 5.9.2008 Lausunto työsuhdeolettaman ottamisesta tekijänoikeuslakiin Viite: Opetusministeriön lausuntopyyntö 12.6.2008, Dnro 6/040/2008

Lisätiedot

KUV/1172/48/2009 5.3.2009. Olette pyytäneet lausuntoa AV-direktiivin täytäntöönpanosta. Esitämme kunnioittavasti lausuntonamme seuraavaa:

KUV/1172/48/2009 5.3.2009. Olette pyytäneet lausuntoa AV-direktiivin täytäntöönpanosta. Esitämme kunnioittavasti lausuntonamme seuraavaa: KUV/1172/48/2009 5.3.2009 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle AV-DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO Olette pyytäneet lausuntoa AV-direktiivin täytäntöönpanosta. Esitämme kunnioittavasti lausuntonamme

Lisätiedot

Lausunto oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa koskevasta hallituksen esityksestä HE 13/2006 vp

Lausunto oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa koskevasta hallituksen esityksestä HE 13/2006 vp Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsinki 31.5.2006 Lausunto oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa koskevasta hallituksen esityksestä HE 13/2006 vp Lausuntonaan oikeudenkäynnin julkisuutta

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp

Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp Helsinki 9.3.2010 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto E-kirjelmistä, jotka

Lisätiedot

Lausunto tekijänoikeudellisten suoja-aikojen muuttamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä

Lausunto tekijänoikeudellisten suoja-aikojen muuttamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä Helsinki 5.12.2008 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle U 63/2008 vp Lausunto tekijänoikeudellisten suoja-aikojen muuttamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

Audiovisuaalisista mediapalveluista annetun direktiivin (2007/65/EY) implementoiminen Suomen lainsäädäntöön Työryhmän alustava ehdotus

Audiovisuaalisista mediapalveluista annetun direktiivin (2007/65/EY) implementoiminen Suomen lainsäädäntöön Työryhmän alustava ehdotus LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JULKAISUJA 47/2008 Audiovisuaalisista mediapalveluista annetun direktiivin (2007/65/EY) implementoiminen Suomen lainsäädäntöön Työryhmän alustava ehdotus Helsinki, 2008

Lisätiedot

Lausunto tupakkapoliittisen työryhmän ehdotuksesta

Lausunto tupakkapoliittisen työryhmän ehdotuksesta HG/SK Helsinki 6.2.2008 Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo kirjaamo.stm@stm.fi Viite: STM:n lausuntopyyntö 095:00/2007 Lausunto tupakkapoliittisen työryhmän ehdotuksesta Viestinnän Keskusliitto ry

Lisätiedot

HE 87/2009 vp. lähinnä kaupalliseen viestintään ja eurooppalaisten teosten edistämiseen. Televisiotoiminnassa

HE 87/2009 vp. lähinnä kaupalliseen viestintään ja eurooppalaisten teosten edistämiseen. Televisiotoiminnassa Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tekijänoikeuslain 25 b ja 48 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Lausunto arpajaislain sekä eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä

Lausunto arpajaislain sekä eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä Helsinki 13.11.2008 Eduskunnan hallintovaliokunnalle HE 96/2008 vp Lausunto arpajaislain sekä eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Lausunto televisiodirektiivin uudistamista koskevista EU:n komission asiakirjoista

Lausunto televisiodirektiivin uudistamista koskevista EU:n komission asiakirjoista Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo PL 31 00023 Valtioneuvosto cc: asta.virtaniemi@mintc.fi Helsinki 22.8.2005 Lausunto televisiodirektiivin uudistamista koskevista EU:n komission asiakirjoista Viestinnän

Lisätiedot

Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 4 ja 7 :n muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä HE 98/2006 vp

Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 4 ja 7 :n muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä HE 98/2006 vp Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 7.11.2006 Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 4 ja 7 :n muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä HE 98/2006 vp Viestinnän

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON OHJE TUOTESIJOITTELUSTA IL- MOITTAMISESTA JA SPONSORITUNNISTEIDEN SISÄL- LÖSTÄ

VIESTINTÄVIRASTON OHJE TUOTESIJOITTELUSTA IL- MOITTAMISESTA JA SPONSORITUNNISTEIDEN SISÄL- LÖSTÄ Ohje 1 (8) Dnro: 3.12.2015 1095/939/2013 VIESTINTÄVIRASTON OHJE TUOTESIJOITTELUSTA IL- MOITTAMISESTA JA SPONSORITUNNISTEIDEN SISÄL- LÖSTÄ Taustaa Toimialan kuuleminen Tässä ohjeessa tuodaan esiin Viestintäviraston

Lisätiedot

KUV/7439/48/2009 22.9.2009

KUV/7439/48/2009 22.9.2009 KUV/7439/48/2009 22.9.2009 HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI TELEVISIO- JA RADIOTOIMINNASTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA JA VÄLIAIKAISESTA MUUTTAMISESTA SEKÄ TEKIJÄNOIKEUSLAIN 25 B ja 48 :N MUUTTAMISEKSI Kuluttajaviraston

Lisätiedot

Lausunto vapaakappalelakia koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta. Pääviestit. Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto. anna.vuopala@minedu.

Lausunto vapaakappalelakia koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta. Pääviestit. Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto. anna.vuopala@minedu. Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto cc: anna.vuopala@minedu.fi Helsinki 18.5.2007 Lausunto vapaakappalelakia koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maahanmuuttovirasto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Ehdotuksessa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 85/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin

Lisätiedot

Alkoholilain 33 ja 40 :n muuttaminen (HE 70/2013 vp)

Alkoholilain 33 ja 40 :n muuttaminen (HE 70/2013 vp) LAUSUNTO Eduskunta Helsinki 20.9.2013 Sivistysvaliokunta siv@eduskunta.fi Lausuntopyyntö 12.9.2013 Alkoholilain 33 ja 40 :n muuttaminen (HE 70/2013 vp) Viestinnän Keskusliitto kiittää valiokuntaa tilaisuudesta

Lisätiedot

EU:n avoimuusasetuksen uudelleenlaatiminen

EU:n avoimuusasetuksen uudelleenlaatiminen Oikeusministeriölle Helsinki 25.7.2008 EU:n avoimuusasetuksen uudelleenlaatiminen Lausuntonaan komission ehdotuksesta EU:n avoimuusasetuksen uudelleenlaatimisesta Viestinnän Keskusliitto ry toteaa seuraavaa:

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Turvallisuus- ja kemikaalivirasto 2. Vastauksen kirjanneen

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

Lausunto työsuhdetekijänoikeutta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lausunto työsuhdetekijänoikeutta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Helsinki 7.12.2009 Opetusministeriö Kirjaamo PL 29 00023 Valtioneuvosto cc: copyright@minedu.fi Viite: Lausuntopyyntö 10.11.2009 Dnro 30/010/2009 Lausunto työsuhdetekijänoikeutta koskevasta hallituksen

Lisätiedot

Lausunto oikeudenkäynnin julkisuussääntelyä valmistelleiden oikeusministeriön työryhmien ehdotuksista

Lausunto oikeudenkäynnin julkisuussääntelyä valmistelleiden oikeusministeriön työryhmien ehdotuksista Oikeusministeriö Lainvalmisteluosasto PL 25 00023 Valtioneuvosto kirjaamo.om@om.fi Helsinki 9.9.2005 Lausunto oikeudenkäynnin julkisuussääntelyä valmistelleiden oikeusministeriön työryhmien ehdotuksista

Lisätiedot

Lausunto EU:n avoimuusasetuksen uudelleenlaatimisesta

Lausunto EU:n avoimuusasetuksen uudelleenlaatimisesta Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 19.9.2008 Lausunto EU:n avoimuusasetuksen uudelleenlaatimisesta Lausuntonaan komission ehdotuksesta EU:n avoimuusasetuksen uudelleenlaatimisesta

Lisätiedot

MUISTIO Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtioneuvoston asetusta televisio- ja radiotoiminnasta (VNA 1245/2014, jäljempänä asetus).

MUISTIO Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtioneuvoston asetusta televisio- ja radiotoiminnasta (VNA 1245/2014, jäljempänä asetus). LIIKENNE- JA VIESTINTÄMI- NISTERIÖ MUISTIO 22.5.2018 LVM 9/03/2018 VALTIONEUVOSTON ASETUS TELEVISIO- JA RADIOTOIMINNASTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Pääasiallinen sisältö Esityksessä

Lisätiedot

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014 Ii OIKEUSMINISTERiÖ Kriminaaltpoliittinen osasto Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI

Lisätiedot

Lausunto raportista Julkisen palvelun televisio- ja radiotoiminta

Lausunto raportista Julkisen palvelun televisio- ja radiotoiminta 1 Liikenne- ja viestintäministeriö PL 31 00023 Valtioneuvosto Helsinki 5.11.2004 Lausunto raportista Julkisen palvelun televisio- ja radiotoiminta 2010 Pyydettynä lausuntona Seppo Niemelän johtaman parlamentaarisen

Lisätiedot

Lausunto tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta

Lausunto tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta Lausunto 2.6.2017 kirjaamo@lvm.fi Viite: Lausuntopyyntö LVM/2219/03/2016 Lausunto tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta Medialiitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esitysluonnoksesta,

Lisätiedot

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin: Opetus- ja kulttuuriministeriölle Gramex ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2003 SEK(2003) 627 lopullinen 2002/0123 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

Lisätiedot

Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 4 ja 7 :n muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä HE 98/2006 vp

Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 4 ja 7 :n muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä HE 98/2006 vp Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Helsinki 6.10.2006 Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 4 ja 7 :n muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä HE 98/2006 vp Viestinnän Keskusliitto kiittää

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Viestintäneuvos Sini Wirén Muistio x.x.2018 RADIOTAAJUUKSIEN KÄYTÖSTÄ JA TAAJUUSSUUNNITELMASTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMINEN 1. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin käyttöalan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION ASIAKIRJAT TELEVISIODIREKTIIVIN UUDISTAMISEN TEEMOISTA

Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION ASIAKIRJAT TELEVISIODIREKTIIVIN UUDISTAMISEN TEEMOISTA Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle 19.8.2005 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION ASIAKIRJAT TELEVISIODIREKTIIVIN UUDISTAMISEN TEEMOISTA Komissio on julkaissut kuusi asiakirjaa, joihin direktiivin tarkastelun

Lisätiedot

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 TAUSTA Ihmiseen sekä ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jalometallituotteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jalometallituotteista annettua lakia siten,

Lisätiedot

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä? Teknologiateollisuus ry Lausunto 31.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä?

Lisätiedot

Lausunto Yleisradiolain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lausunto Yleisradiolain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Helsinki 19.12.2016 kirjaamo@lvm.fi Viite: LVM/1487/03/2016 Lausunto Yleisradiolain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Viestinnän Keskusliitto (1.1.2017 alkaen Medialiitto) kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

NEUVOSTON PERUSTELUT

NEUVOSTON PERUSTELUT EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2004 (12.11) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2003/0134 (COD) 11630/2/04 REV 2 ADD 1 CONSOM 63 MI 215 CODEC 929 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävä ja rahoitus

Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävä ja rahoitus 1 HG/ah Helsinki 23.4.2008 Liikenne- ja viestintäministeriön 12.2.2008 asettama Yleisradio Oy:n julkista palvelua ja rahoitusta selvittävä työryhmä Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävä ja rahoitus

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 19.5.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan tasavallan parlamentin alahuoneen perusteltu

Lisätiedot

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa:

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa: Sosiaali- ja terveysministeriö Terveyspalveluosasto Terveyspalveluryhmä PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 19.12.2003 LAUSUNTO 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriölle ASIA Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Julkinen LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE ARVOPAPERIMARKKINALAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA

Julkinen LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE ARVOPAPERIMARKKINALAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA Lausunto 1 (6) Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntönne VM004:00/2009 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE ARVOPAPERIMARKKINALAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN

Lisätiedot

Lausunto Yleisradio-uudistuksesta

Lausunto Yleisradio-uudistuksesta Helsinki 12.4.2012 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Viite: HE 28/2012 vp ja HE 29/2012 vp Lausunto Yleisradio-uudistuksesta Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto

Lisätiedot

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan. HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hansel Oy Lausunto 26.09.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

IPR-asioiden tuomioistuinkäsittelyn keskittäminen

IPR-asioiden tuomioistuinkäsittelyn keskittäminen Oikeusministeriölle Helsinki 15.4.2008 IPR-asioiden tuomioistuinkäsittelyn keskittäminen Lausuntonaan IPR-asioiden tuomioistuinkäsittelyn keskittämistä selvittäneen työryhmän mietinnöstä (oikeusministeriön

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamista koskeva toimikunnan mietintö

Yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamista koskeva toimikunnan mietintö Helsinki 9.4.2010 Oikeusministeriö PL 25 00023 Valtioneuvosto oikeusministeriö@om.fi Lausuntopyyntö OM 12/42/2006, 12.2.2010 Yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamista koskeva toimikunnan mietintö Viestinnän

Lisätiedot

Lausunto komission tiedonannosta Tekijänoikeus osaamistaloudessa

Lausunto komission tiedonannosta Tekijänoikeus osaamistaloudessa Helsinki 11.12.2009 Opetusministeriö Marjo Hellström PL 29 00023 Valtioneuvosto cc laura.makela@minedu.fi jorma.walden@minedu.fi Viite: Lausuntopyyntö 20.11.2009 Lausunto komission tiedonannosta Tekijänoikeus

Lisätiedot

EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus

EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus 11.10.2016 Ehdotukset Marrakeshin sopimuksen voimaansaattamiseksi Komissio ehdottaa sekä direktiiviä

Lisätiedot

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/187 187 2 artikla 4 kohta (4) lehtijulkaisulla luonteeltaan journalististen kirjallisten teosten kokoomatallennetta, johon voi myös kuulua muita teoksia tai aineistoa ja joka muodostaa

Lisätiedot

OHJEISTUS 1 (6) 31.1.2004 - päivitetty 22.3.2011

OHJEISTUS 1 (6) 31.1.2004 - päivitetty 22.3.2011 OHJEISTUS 1 (6) MAINONNAN KESTO JA SIJOITTELU TAUSTAA Viestintäviraston teettämien ja sen itse toteuttamien mainonnan kestoon ja sijoitteluun liittyvien tutkimusten yhteydessä on ilmennyt tarve selventää

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot