Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta"

Transkriptio

1 Helsinki Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Viite: VNS 4/2012 vp Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto valtioneuvoston selonteosta 4/2012 vp, joka koskee sähköisen median viestintäpoliittista ohjelmaa. Lausuntonaan liitto toteaa seuraavaa: Pääviestit Televisio- ja radioalan yritykset ovat keskeisiä toimijoita suomalaisen av-kulttuurin ja musiikkikulttuurin kentässä. Mitä paremmin televisio- ja radioalan yritykset voivat, sitä paremmat mahdollisuudet niillä on rahoittaa kotimaista kulttuuria ja työllistää luovan alan tekijöitä. Tämän vuoksi sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma vaikuttaa suoraan myös maamme kulttuurin elinvoimaisuuteen. Sähköisen median viestintäpoliittiseen ohjelmaan sisältyy useita linjauksia, jotka tukevat monipuolisten televisio- ja radiopalveluiden kehittämistä ja sen myötä kansallista av- ja musiikkikulttuuria. Viestinnän Keskusliitto kannattaa erityisesti: o ohjelmistolupamenettelyn keventämistä o verkkotoimilupien jakamista vertailevalla menettelyllä huutokauppojen sijaan o vapaasti vastaanotettavien lähetysten jakamista nykytekniikalla vuoteen 2026 o laaja-alaisen työryhmän asettamista valmistelemaan siirtymäsuunnitelmaa sekä o ehdotusta toimintasuunnitelmasta suomalaisen radiotoiminnan elinvoimaisuuden turvaamiseksi ja kaupallisen viestinnän kieltoa lyhytaikaiseen radiotoimintaan osoitetuilla taajuuksilla. Taajuusalueen 700 MHz siirtäminen televisiotoiminnasta matkaviestinkäyttöön vuonna 2017 on mielestämme ennenaikainen. Muutos pakottaa maksutelevisiotoimijat siirtymään uuteen lähetysstandardiin (DVB-T2) todennäköisesti ennen kuin vastaanotinlaitekanta on riittävän suuri mahdollistamaan kannattavan liiketoiminnan. Liian varhaisesta siirtymästä aiheutuvat tulonmenetykset heikentävät tv-yhtiöiden mahdollisuuksia rahoittaa kotimaista av-tuotantoa ja musiikkia. Liitto esittää, että 700 MHz taajuusalue säilytetään televisiotoiminnan käytössä vuoteen 2020 saakka. Television ja radion ohjelmasisältöjen on oltava katsojien ja kuulijoiden saatavilla heidän haluamillaan vastaanottotavoilla. Televisio- ja radiotoimijoiden on voitava tarjota sisältöpalvelujaan perinteisten maanpäällisten ja kaapelilähetysten ohella myös IPjakeluna, mikä mahdollistaa innovatiivisten interaktiivisten palvelujen kehittämisen. Tähän tarvitaan niin sanottua ryhmälähetystekniikkaa (IP multicast) Liitto esittää, että keinoja operaattoreiden IP-verkkojen yhteenliittämiseksi

2 2 ryhmälähetyksiä varten ryhdytään välittömästi selvittämään, esimerkiksi tietoyhteiskuntakaaren valmistelun yhteydessä. Korotetuista taajuusmaksuista tulisi luopua. Median haastavassa murrosvaiheessa jakelukustannuksia tulisi pyrkiä supistamaan, ei kasvattamaan. Ylimääräiset kustannukset heikentävät lähettäjäyritysten mahdollisuuksia panostaa sisältöön. Televisiolla ja radiolla on tärkeä merkitys suomalaiselle av- ja musiikkikulttuurille Sähköisellä viestinnällä on keskeinen merkitys kotimaiselle kulttuurille. Asiaa havainnollistavat seuraavat kuviot, jotka kuvaavat radion ja television osuutta av-alan liikevaihdosta ja työllisyydestä sekä elokuvien katselua (lähde: Audiovisuaalinen kulttuuri digitaalisessa ympäristössä. Poliittiset linjaukset. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:31):

3 3 Radio- ja televisiotoimijat ovat myös merkittäviä musiikkialan rahoittajia Suomessa. Radio- tvtoimijat maksoivat Teostolle ja Gramexille yhteensä lähes 35 miljoonaa euroa vuonna 2011 (lähde: Teoston ja Gramexin vuosikertomukset). Voidaan sanoa, että tv- ja radioalan hyvinvointi vaikuttaa audiovisuaalisen ja musiikkialan hyvinvointiin. Jos tv- ja radioyhtiöiden tulokset syystä tai toisesta heikkenevät, alan mahdollisuudet rahoittaa sisältötuotantoa supistuvat vastaavasti. Sähköisen viestinnän elinvoimaisuuteen vaikuttavat monet tekijät. Alan oikeudellista toimintaympäristöä määrittää viestinnän sääntelyn ohella mm. mainontaa ja markkinointia, tekijänoikeuksia, tietosuojaa, verotusta ja sananvapautta koskeva sääntely. Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma sisältää linjauksia, joilla on tärkeä merkitys tv- ja radiotoiminnan tulevaisuuden kannalta. Yleistä selonteosta Viestinnän Keskusliiton mielestä on arvokasta, että hallitus on sähköisen median viestintäpoliittista ohjelmaa koskevassa selonteossa pyrkinyt monilla keinoin edistämään kotimaisen viestintäalan menestymisen mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Pidämme tärkeänä, että sähköiseen mediaan liittyviä kysymyksiä tarkastellaan kokonaisuutena eikä irrallisina yksittäisaloitteina. Liitto on tyytyväinen erityisesti seuraaviin selonteossa tehtyihin linjauksiin: Ohjelmistolupamenettelyn keventäminen. Television ja radion ohjelmistoluvat ja niihin sisältyvät lupaehdot rajoittavat perustuslain turvaamaa sananvapautta jokaiselle kuuluvaa oikeutta ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapauden kannalta on myönteistä, että selonteon peruslähtökohtana on ohjelmistolupamenettelyn keventäminen. Televisio- ja radiotoiminnalle tulisi mahdollisuuksien mukaan osoittaa aina niin paljon

4 4 taajuuskapasiteettia, ettei niukkuutta taajuuksista syntyisi. Muutoin ohjelman tavoite toimilupamenettelyn keventymisestä ei käytännössä toteudu. Ei taajuushuutokauppoja. On hyvä, ettei ohjelmaan ole sisällytetty televisio- ja radiotaajuuksien taajuushuutokauppoja, vaan taajuudet jaetaan vertailevassa menettelyssä niin sanotulla kauneuskilpailulla. Taajuushuutokaupoissa maksetut hinnat päätyisivät viime kädessä sisältötuotannon kustannuksiksi tilanteessa, jossa mainospanostusten siirtyminen media-alalta muille aloille vaikeuttaa jo muutoinkin sisältötoiminnan rahoitusta. Vapaasti vastaanotettavien televisiolähetysten jatkaminen nykytekniikalla vuoteen Katsojien ja televisiotoimijoiden kannalta on tärkeää, että siirtymä DVB-T lähetysstandardista DVB-T2 standardiin tapahtuu rauhallisesti ja hallitusti. Nopea pakkosiirtymä uuteen tekniikkaan vähentäisi kokonaiskatselua, jos kaikki katsojat eivät olisi valmiita investoimaan uusiin laitteisiin pelkästään paremman kuvanlaadun vuoksi. Tämä puolestaan johtaisi saatavilla olevan ohjelmatarjonnan supistumiseen ja heikentäisi lähettäjäyritysten mahdollisuuksia investoida erityisesti kotimaiseen ohjelmasisältöön. Laaja-alaisen työryhmän asettaminen siirtymäsuunnitelman valmisteluun luo hyvät edellytykset hoitaa siirtymä uuteen lähetystekniikkaan joustavasti ja eri osapuolten näkemykset yhteen sovittaen. Radiotoiminnan elinvoimaisuuden turvaaminen. Radioala on mediamarkkinoilla suhteellisen pieni, mutta tärkeä toimija. Siihen liittyy erityispiirteitä, jotka on otettava huomioon jakeluun ja taajuuksiin liittyviä ratkaisuja tehtäessä. Pidämme kannatettavana, että monipuolisen radiotoiminnan toimintaedellytysten turvaamiseksi laaditaan erillinen toimintasuunnitelma. Myönteistä ohjelmassa on lisäksi lyhytaikaiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytön selkeyttäminen niin, ettei kaupallisen viestinnän harjoittaminen ole näillä taajuuksilla sallittua Lyhytaikaisilla toimiluvilla ei tule harjoittaa vakinaiseen radiotoiminaan rinnastettavaa toimintaa. 700 MHz:n taajuusalue matkaviestintään vasta 2020 Selonteon mukaan taajuusalue 700 MHz siirretään televisiotoiminnasta matkaviestintään vuonna Maksutelevisiotoiminta jouduttaisiin tällöin siirtämään DVB-T2 lähetystekniikkaan. Maksutelevisiotoiminnan näkökulmasta olisi kohtalokasta toteuttaa siirtymä liian aikaisessa vaiheessa, kun T2-vastaanottimien laitekanta on liian suppea kyetäkseen tuottamaan lähetystoiminnan kannattavuuden kannalta riittävästi tuloja. Tappioiden minimoimiseksi tvyhtiöt joutuisivat supistamaan tarjontaansa ja vähentämään henkilöstöä. Tämä ei olisi yhteiskunnan edun mukaista. Arviomme mukaan ohjelmassa esitetty vuosi 2017 on liian aikainen ajankohta T2-siirtymälle. Myös maksutelevisiokanavia tulee voida jakaa edelleen nykyisellä lähetystekniikalla niin kauan kuin se on tarpeellista katsojien saatavilla olevan monipuolisen tarjonnan, kotimaisen avkulttuurin ja tv-toimijoiden kannalta.

5 5 Taajuusalueen 700 MHz taajuuskoordinointia ja EU-sääntelyä tulisi seurata ja säilyttää alue Suomessa televisiotoiminnan käytössä vuoteen 2020 saakka. Pidämme tätä tarpeellisena, jotta siirtymä voidaan toteuttaa hallitusti ja joustavasti ja saavuttaa viestintäpoliittisen ohjelman tavoitteet. Käsityksemme mukaan kansainvälisessä ja EU:n taajuuspolitiikassa 700 MHz:n alueen käyttömahdollisuutta ollaan laajentamassa siten, että taajuutta voitaisiin käyttää televisiolähetysten ohella langattoman laajakaistan tarpeisiin. Keskusteluissa on korostettu sitä, että taajuuden siirtäminen matkaviestinkäyttöön toisi merkittäviä rasitteita televisiotoiminnalle juuri kun käynnissä on siirtyminen taajuuskapasiteettia vaativiin formaatteihin, kuten HD tai 3D. Tähän nähden selonteossa mielestämme kiirehditään taajuusalueen siirtoa matkaviestinkäyttöön turhan nopealla aikataululla. Ryhmälähetystekniikka käyttöön avoimessa internetissä Katsojat ovat yhä kiinnostuneempia vastaanottamaan audiovisuaalisia sisältöjä erilaisia jakelukanavia ja päätelaitteita hyödyntäen myös avoimessa internetissä. Menestyäkseen yhä kiristyvässä kilpailussa televisiotoimijoiden on voitava jakaa ohjelmasisältöjä monissa eri kanavissa. Lineaariset televisiolähetykset maanpäällisissä verkoissa ja kaapelitelevisioverkoissa ovat tällä hetkellä sisältöjen keskeisiä välitystapoja. Ei kuitenkaan ole ajateltavissa, että televisiotoimijat jättäisivät avoimen internetin ja interaktiivisten palvelujen kehittämismahdollisuudet hyödyntämättä. Niin sanotun ryhmälähetystekniikan (IP multicast) avulla ohjelmat on mahdollista siirtää tehokkaasti yhtenä lähetteenä ja monistaa ne yksittäisiksi lähetteiksi (unicast) vasta mahdollisimman lähellä katsojia. Näin voitaisiin minimoida laajakaistaverkkojen ylikuormittuminen, mikä heikentää ohjelmien katsojakokemusta ja katsomisen laatua. Ryhmälähetystekniikan hyödyntäminen laajemmin kuin yksittäisten operaattoreiden omissa verkoissa edellyttää kuitenkin sitä, että eri operaattoreiden verkot muokataan multicastyhteensopiviksi. Liitto esittää, että keinoja operaattoreiden IP-verkkojen yhteenliittämiseksi ryhmälähetyksiä varten ryhdytään välittömästi selvittämään. Selvitystyö voitaisiin panna alulle esimerkiksi tietoyhteiskuntakaaren valmistelun yhteydessä. Ei korotettuja taajuusmaksuja Liitto vastustaa ohjelmassa esitettyjä korotettuja taajuusmaksuja. Verkkotoimilupien haltijat vyöryttäisivät taajuusmaksut asiakkaidensa eli televisio- ja radioyhtiöiden maksettaviksi ja lähetystoiminnan kustannusrasitus kasvaisi. Maksut olisivat omiaan johtamaan tarjonnan supistamiseen, mikä ei mielestämme voi olla hyväksyttävä viestintäpoliittinen tavoite. Vaikka taajuusmaksut näyttävät päältä katsoen tuottavan rahaa valtion kassaan, maksuista aiheutuvat dynaamiset vaikutukset voivat johtaa päinvastaiseen lopputulokseen. Jos maksut ovat suuruudeltaan merkittäviä, ne aiheuttavat menetettyjen työpaikkojen vuoksi verotulojen menetyksiä ja työllisyyskustannusten kasvua.

6 6 Ehdotetut taajuusmaksut ovat suuruudeltaan suhteellisen vaatimattomia tavoiteltuihin taajuuksien käytön tehostamisvaikutuksiin nähden. Pidämme kuitenkin mahdollisena, että jo puhtaasti fiskaalisista syistä maksuja tultaisiin ennen pitkää korottamaan. Taajuusmaksut voivat johtaa kielteiseen kierteeseen, jossa televisio- ja radiotoimijoiden mahdollisuudet investoida luoviin sisältöihin vähentyisivät. Edellä mainituista syistä esitämme, että korotetuista taajuusmaksuista luovuttaisiin. Viestinnän Keskusliitto ry Satu Kangas johtaja, lakiasiat ja viestintäpolitiikka Viestinnän Keskusliitto on joukkoviestintäalan ja graafisen teollisuuden kattojärjestö, joka edistää toimialan yleisiä toimintaedellytyksiä tavoitteenaan turvata monipuoliset viestintäpalvelut suomalaisille. Viestinnän Keskusliitto edustaa noin 800 yritystä ja yhteisöä, jotka työllistävät noin henkilöä. Edustettujen yritysten osuus joukkoviestintämarkkinoista on noin 80 %. Keskusliiton jäseniä ovat Aikakauslehtien Liitto, Graafinen Teollisuus, Sanomalehtien Liitto, Suomen Kustannusyhdistys, RadioMedia sekä televisioalan yritykset MTV MEDIA ja Nelonen Media. Lisätietoja lausuntoon liittyen antavat tarvittaessa: Valtteri Niiranen Satu Kangas toimitusjohtaja johtaja, lakiasiat ja viestintäpolitiikka puhelin puhelin matkapuhelin matkapuhelin

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta Helsinki 17.10.2012 Eduskunnan liikenne- ja viestintävalikunnalle Viite: VNS 4/2012 vp Lausunt sähköisen median viestintäpliittisesta hjelmasta Viestinnän Keskusliitt kiittää mahdllisuudesta antaa lausunt

Lisätiedot

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma. Kuulemistilaisuus

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma. Kuulemistilaisuus Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma Kuulemistilaisuus 23.5.2012 Taustaa Hallitusohjelman mukaan hallitus laatii sähköisen median viestintäpoliittisen ohjelman. Suomi on pitkään ollut edelläkävijä

Lisätiedot

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 26.9.2012

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 26.9.2012 Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 26.9.2012 Katseet tulevaisuuteen: Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma Televisio on katsojilleen tärkeä osa

Lisätiedot

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmaluonnoksesta

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmaluonnoksesta Helsinki 2.7.2012 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@lvm.fi Viite: lausuntopyyntö LVM/1262/01/2012, 23.5.2012 Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmaluonnoksesta Viestinnän

Lisätiedot

Lausunto audiovisuaalista kulttuuria koskevista poliittisista linjauksista

Lausunto audiovisuaalista kulttuuria koskevista poliittisista linjauksista Helsinki 23.2.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirjaamo kirjaamo@minedu.fi Viite: Lausuntopyyntö 18.1.2012, OKM/1/600/2012 Lausunto audiovisuaalista kulttuuria koskevista poliittisista linjauksista

Lisätiedot

Ajankohtaista antenniverkon T2-teknologiaan siirtymisestä

Ajankohtaista antenniverkon T2-teknologiaan siirtymisestä Ajankohtaista antenniverkon T2-teknologiaan siirtymisestä Cable Days 27.11.2013 Olli-Pekka Rantala, viestintämarkkinat -yksikön päällikkö Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma Hallitus antoi hallitusohjelman

Lisätiedot

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitesäännöksestä

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitesäännöksestä Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo PL 31 00230 Valtioneuvosto cc: kirsi.miettinen@mintc.fi Helsinki 13.6.2007 Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitesäännöksestä Viestinnän Keskusliitto ry

Lisätiedot

RadioMedia ry:n lausunto Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma

RadioMedia ry:n lausunto Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma Helsinki Tulevaisuusvaliokunta tuv@eduskunta.fi 1 Viite: VNS 4/2012 vp Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma: Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 2012 RadioMedia ry:n lausunto Sähköisen median

Lisätiedot

Maanpäällisen verkon toimiluvat uusiksi 2016 jälkeen mitä vaihtoehtoja näköpiirissä?

Maanpäällisen verkon toimiluvat uusiksi 2016 jälkeen mitä vaihtoehtoja näköpiirissä? Maanpäällisen verkon toimiluvat uusiksi 2016 jälkeen mitä vaihtoehtoja näköpiirissä? Olli-Pekka Rantala, Liikenne- ja viestintäministeriö Antennialan tekniikkapäivä, Hyvinkää 8.11.2012 Televisioverkot

Lisätiedot

Alkoholilain 33 ja 40 :n muuttaminen (HE 70/2013 vp)

Alkoholilain 33 ja 40 :n muuttaminen (HE 70/2013 vp) LAUSUNTO Eduskunta Helsinki 20.9.2013 Sivistysvaliokunta siv@eduskunta.fi Lausuntopyyntö 12.9.2013 Alkoholilain 33 ja 40 :n muuttaminen (HE 70/2013 vp) Viestinnän Keskusliitto kiittää valiokuntaa tilaisuudesta

Lisätiedot

Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta ehdotuksesta

Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta ehdotuksesta Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: eero.paukku@mintc.fi Helsinki 7.11.2005 Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta

Lisätiedot

Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa:

Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa: 1 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 25.4.2006 Televisiodirektiivin uudistaminen Valtioneuvoston kirjelmä U 14/2006 vp Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin

Lisätiedot

Maanpäällisen verkon toimilupajärjestelyt ja teknologiasiirtymä vuosina 2014-2017

Maanpäällisen verkon toimilupajärjestelyt ja teknologiasiirtymä vuosina 2014-2017 Maanpäällisen verkon toimilupajärjestelyt ja teknologiasiirtymä vuosina 2014-2017 Maaret Suomi, viestintämarkkinat-yksikkö, viestintäpolitiikan osasto Taustaa maanpäällisen televisiotoiminnan toimilupamallista

Lisätiedot

RadioMedian kannanotto hallituksen esityksestä eduskunnalle tietoyhteiskuntakaareksi

RadioMedian kannanotto hallituksen esityksestä eduskunnalle tietoyhteiskuntakaareksi Ministeri Krista Kiuru RadioMedian kannanotto hallituksen esityksestä eduskunnalle tietoyhteiskuntakaareksi Tietoyhteiskuntakaari selkeyttää sähköisen viestinnän sääntelyä ja parantaa radiotoimintaa koskevaa

Lisätiedot

Lausunto ohjelmistojen siirtovelvoitetta sekä ääni- ja tekstityspalveluja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lausunto ohjelmistojen siirtovelvoitetta sekä ääni- ja tekstityspalveluja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Helsinki 12.11.2009 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: päivi.rissanen@mintc.fi Viite: LVM 024:00/2009 Lausunto ohjelmistojen siirtovelvoitetta sekä ääni- ja tekstityspalveluja

Lisätiedot

Lausunto työryhmän ehdotuksesta AV-direktiivin voimaan saattamiseksi

Lausunto työryhmän ehdotuksesta AV-direktiivin voimaan saattamiseksi Helsinki 17.10.2008 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: tarja.itaniemi@mintc.fi Lausunto työryhmän ehdotuksesta AV-direktiivin voimaan saattamiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma Cable Days 17.4.2012 Olli-Pekka Rantala Taustaa Hallitusohjelman mukaan hallitus laatii sähköisen median viestintäpoliittisen ohjelman. Suomi on pitkään ollut

Lisätiedot

Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta (DVB-H)

Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta (DVB-H) Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi c.c. Neuvotteleva virkamies Asta Virtaniemi asta.virtaniemi@mintc.fi Helsinki 31.1.2006 Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain

Lisätiedot

Ohjelmistotoimiluvat nyt ja tulevaisuudessa

Ohjelmistotoimiluvat nyt ja tulevaisuudessa Ohjelmistotoimiluvat nyt ja tulevaisuudessa Toimiluvanvarainen televisiotoiminta Neuvotteleva virkamies Kaisa Laitinen Viestintäpolitiikan osasto, Viestintämarkkinat yksikkö kaisa.laitinen@mintc.fi 040

Lisätiedot

Televisiotaajuudet. HD-palveluja maanpäälliseen verkkoon - koelähetykset käyntiin 2010. alue: 47-68 MHz (yht. 21 MHz) - ei televisiokäytt.

Televisiotaajuudet. HD-palveluja maanpäälliseen verkkoon - koelähetykset käyntiin 2010. alue: 47-68 MHz (yht. 21 MHz) - ei televisiokäytt. HD-palveluja maanpäälliseen verkkoon - koelähetykset käyntiin 2010 Antti Kohtala Liikenne- ja viestintäministeriö antti.kohtala@lvm.fi Antennialan tekniikkapäivä 12.11.2009, Hyvinkää, Rantasipi Televisiotaajuudet

Lisätiedot

Antennijakelu UHF-alueella 2017

Antennijakelu UHF-alueella 2017 Antennijakelu UHF-alueella 2017 Antennialan tekniikkapäivä 31.10.2013 Teppo Ahonen Agenda Esityksen sisältö Viestintäpoliittinen ohjelma, pääkohdat TV-jakelun näkökulmasta Toimialan T2-siirtymää suunnitteleva

Lisätiedot

Lausunto digitaalista agendaa koskevasta valtioneuvoston selonteosta

Lausunto digitaalista agendaa koskevasta valtioneuvoston selonteosta Helsinki 19.1.2011 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Viite: VNS 10/2010 vp Tuottava ja uudistuva Suomi - Digitaalinen agenda vuosille 2011 2020 Lausunto digitaalista agendaa koskevasta valtioneuvoston selonteosta

Lisätiedot

Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä

Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 13.3.2008 Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitetta koskevan sääntelyn uudistamisesta

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitetta koskevan sääntelyn uudistamisesta Helsinki 22.4.2010 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Viite: HE 13/2010 vp Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitetta koskevan sääntelyn uudistamisesta Viestinnän Keskusliitto kiittää

Lisätiedot

Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä HE 82/2005 vp

Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä HE 82/2005 vp Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 23.9.2005 Lausunto televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä HE 82/2005 vp Viestinnän Keskusliitto

Lisätiedot

Lausunto kaupallisen radiotoiminnan kehittämisvaihtoehtoja selvittäneen työryhmän raportista Radiotoiminta 2007

Lausunto kaupallisen radiotoiminnan kehittämisvaihtoehtoja selvittäneen työryhmän raportista Radiotoiminta 2007 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo PL 31 00023 Valtioneuvosto Sähköpostitse: cc kirjaamo@mintc.fi elina.normo@mintc.fi Helsinki 31.1.2005 Lausunto kaupallisen radiotoiminnan kehittämisvaihtoehtoja

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp

Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp Helsinki 9.3.2010 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto E-kirjelmistä, jotka

Lisätiedot

Viestintämarkkinoita koskevan EU:n sääntelyjärjestelmän uudistaminen

Viestintämarkkinoita koskevan EU:n sääntelyjärjestelmän uudistaminen Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo PL 31 00023 Valtioneuvosto CC: olli-pekka.rantala@mintc.fi Helsinki 21.12.2007 Viestintämarkkinoita koskevan EU:n sääntelyjärjestelmän uudistaminen Viestinnän

Lisätiedot

Lausunto Yleisradio-uudistuksesta

Lausunto Yleisradio-uudistuksesta Helsinki 12.4.2012 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Viite: HE 28/2012 vp ja HE 29/2012 vp Lausunto Yleisradio-uudistuksesta Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto

Lisätiedot

Yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukeminen

Yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukeminen Lausunto 25.8.2017 Lausuntopyyntö LVM/1306/03/2017 Liikenne- ja viestintäministeriölle kirjaamo@lvm.fi ; emil.asp@lvm.fi Yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukeminen Medialiitto kiittää

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 12.11.2015 Kaisa Laitinen

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 12.11.2015 Kaisa Laitinen LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 12.11.2015 Kaisa Laitinen VALTIONEUVOSTON DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTINTÄVERKKOA KOSKEVAT TOIMILUPAPÄÄTÖKSET Toimiluvat ja hakijat

Lisätiedot

Television ja radion tulevaisuus. Suvi Juurakko

Television ja radion tulevaisuus. Suvi Juurakko Television ja radion tulevaisuus Suvi Juurakko Television ja radion tulevaisuus - uudet teknologiat Joukkoviestinnän linjaukset ja suunnat» Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma (VNS 4/2012 vp

Lisätiedot

Luonnos Sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Luonnos Sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta Helsinki 13.7.2012 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi 1 Viite: LVM/1262/01/2012 Radiomedia ry:n lausunto Luonnos Sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta Kiitämme mahdollisuudesta

Lisätiedot

U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas

U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta Satu Kangas 16.2.2017 Mikä U-kirjelmässä tekijänoikeudesta on tärkeää 1. Lehtijulkaisujen suoja - tukeeko Suomi kotimaista mediaa vai yhdysvaltalaisia teknojättejä 2. Tekijänoikeuden

Lisätiedot

Radio- ja televisioyritysten suojan uudistaminen. Pääviestit. Yleisiä kommentteja. Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto. anna.vuopala@minedu.

Radio- ja televisioyritysten suojan uudistaminen. Pääviestit. Yleisiä kommentteja. Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto. anna.vuopala@minedu. 1 Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto cc: anna.vuopala@minedu.fi 8.6.2007 Radio- ja televisioyritysten suojan uudistaminen Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta kommentoida Maailman

Lisätiedot

Ehdotus uudeksi valmiuslaiksi

Ehdotus uudeksi valmiuslaiksi Oikeusministeriö PL 25 00023 Valtioneuvosto cc: kirjaamo@om.fi liisa.vanhala@om.fi Helsinki 28.2.2006 Ehdotus uudeksi valmiuslaiksi Oikeusministeriön lausuntopyyntö 21.12.2005, OM 32/41/2003 Lausuntonaan

Lisätiedot

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl. Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Viestintäneuvos Sini Wirén Muistio x.x.2018 RADIOTAAJUUKSIEN KÄYTÖSTÄ JA TAAJUUSSUUNNITELMASTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMINEN 1. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmän uudistaminen

Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmän uudistaminen LAUSUNTO Helsinki 25.5.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi copyright@minedu.fi Kommenttipyyntö 10.5.2012, diaarinumero 28/040/2012 Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmän uudistaminen

Lisätiedot

Tv-jakeluverkot mitä säädellään ja miksi

Tv-jakeluverkot mitä säädellään ja miksi Tv-jakeluverkot mitä säädellään ja miksi Antennialan tekniikkapäivä 18.11.2010 Kari Kangas, radioverkkojen erityisasiantuntija Viestintävirasto Sisältöä Eri viranomaisten roolit valtioneuvosto liikenne-

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitysluonnos televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta Liikenne- ja viestintäministeriö Neuvotteleva virkamies Maaret Suomi Neuvotteleva virkamies Asta Virtaniemi maaret.suomi@mintc.fi asta.virtaniemi@mintc.fi Helsinki 27.5.2005 Hallituksen esitysluonnos televisio-

Lisätiedot

Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Viestintätoimialan muutostekijät 2010-luvulla

Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Viestintätoimialan muutostekijät 2010-luvulla Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Viestintätoimialan muutostekijät 2010-luvulla Tähän joku aloituskuva, esim. ilmapallopoika Digitaaliset palvelut laajemmin käyttöön Tieto digitalisoituu

Lisätiedot

Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä

Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä Eduskunnan puolustusvaliokunnalle Helsinki 6.5.2008 Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esityksestä valmiuslaiksi

Lisätiedot

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp)

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien

Lisätiedot

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.2.2016/JM U-kirjelmä U 3/2016 vp FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri

Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010 Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri YLEn tekemät säästöt 2000 luvulla Tappio sisään: suurimmillaan n. 100 Me Kaupallisten maksamat toimilupamaksut

Lisätiedot

Lausunto alkoholimainontatyöryhmän muistiosta

Lausunto alkoholimainontatyöryhmän muistiosta Helsinki 23.8.2010 Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo kirjaamo.stm@stm.fi Viite: Lausuntopyyntö 1.7.2010, STM085:00/2009 Lausunto alkoholimainontatyöryhmän muistiosta Viestinnän Keskusliitto kiittää

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2014. 1246/2014 Valtioneuvoston asetus. radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2014. 1246/2014 Valtioneuvoston asetus. radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2014 1246/2014 Valtioneuvoston asetus radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta Annettu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014

Lisätiedot

Lausunto AV-direktiivin täytäntöönpanosta ja toimilupakysymyksistä

Lausunto AV-direktiivin täytäntöönpanosta ja toimilupakysymyksistä Helsinki 27.2.2009 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi CC: tarja.itaniemi@mintc.fi Lausuntopyyntö 30.1.2009, LVM 125:00/2007 Lausunto AV-direktiivin täytäntöönpanosta ja toimilupakysymyksistä

Lisätiedot

Muistio 18.3.2016. YLE TV1, YLE TV2, YLE Fem ja YLE Teema sekä vapaasti vastaanotettavat yleisen edun kanavat MTV3 ja Nelonen.

Muistio 18.3.2016. YLE TV1, YLE TV2, YLE Fem ja YLE Teema sekä vapaasti vastaanotettavat yleisen edun kanavat MTV3 ja Nelonen. Muistio 1(6) 18.3.2016 LVM/571/03/2016 Televisio- ja radio-ohjelmien siirtovelvoite 1 Yleistä Televisio- ja radio-ohjelmien siirtovelvoite eli niin kutsuttu must carry -velvoite tarkoittaa sitä, että verkkopalvelua

Lisätiedot

1(5) Lisätietoja toimiluvista ja hakumenettelystä on nähtävillä valtioneuvoston verkkosivuilla osoitteessa xxx.

1(5) Lisätietoja toimiluvista ja hakumenettelystä on nähtävillä valtioneuvoston verkkosivuilla osoitteessa xxx. 1(5) ILMOITUS TOIMILUPIEN JULISTAMISESTA HAETTAVAKSI Verkkotoimiluvat yleiseen teletoimintaan taajuusalueilla 880 915 megahertsiä ja 925 960 megahertsiä (900 megahertsin taajuusalue), 1 710 1 785 megahertsiä

Lisätiedot

Ohjeluonnos Lapset ja elintarvikkeiden markkinointi. Pääviestit. Kuluttajavirasto Johtaja Anja Peltonen elintarvikeohje@kuluttajavirasto.

Ohjeluonnos Lapset ja elintarvikkeiden markkinointi. Pääviestit. Kuluttajavirasto Johtaja Anja Peltonen elintarvikeohje@kuluttajavirasto. Kuluttajavirasto Johtaja Anja Peltonen elintarvikeohje@kuluttajavirasto.fi Helsinki 28.6.2005 Ohjeluonnos Lapset ja elintarvikkeiden markkinointi Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta kommentoida

Lisätiedot

liikenne- ja viestintävaliokuntaan

liikenne- ja viestintävaliokuntaan TULEVAISUUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2012 vp Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma: Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 2012 Liikenne- ja viestintävaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta

Lisätiedot

Lausunto tekijänoikeudellisten suoja-aikojen muuttamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä

Lausunto tekijänoikeudellisten suoja-aikojen muuttamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä Helsinki 5.12.2008 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle U 63/2008 vp Lausunto tekijänoikeudellisten suoja-aikojen muuttamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

Lausunto uuden mekanismin luomisesta seuraamaan sananvapautta

Lausunto uuden mekanismin luomisesta seuraamaan sananvapautta Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: aleksandra.partanen@mintc.fi Helsinki 20.8.2007 Lausunto uuden mekanismin luomisesta seuraamaan sananvapautta Viite: LVM:n lausuntopyyntö

Lisätiedot

Lausunto i2010 -tietoyhteiskuntastrategiasta

Lausunto i2010 -tietoyhteiskuntastrategiasta Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@mintc.fi Helsinki 17.8.2005 Lausunto i2010 -tietoyhteiskuntastrategiasta Lausuntopyyntö 1.6.2005 Dno: 998/30/2005 Lausuntonaan komission i2010 -tietoyhteiskuntastrategiasta

Lisätiedot

Lausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen arvioinnista (SEK(2004) 995 final, jäljempänä asiakirja)

Lausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen arvioinnista (SEK(2004) 995 final, jäljempänä asiakirja) Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Helsinki 18.10.2004 Viite: Lausuntopyyntö 10.9.2004 Dnro 14/670/2004 Lausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen

Lisätiedot

Lausunto tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta

Lausunto tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta Lausunto 2.6.2017 kirjaamo@lvm.fi Viite: Lausuntopyyntö LVM/2219/03/2016 Lausunto tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta Medialiitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esitysluonnoksesta,

Lisätiedot

Elisa Oyj Lausunto 1 (5)

Elisa Oyj Lausunto 1 (5) Elisa Oyj Lausunto 1 (5) Liikenne- ja viestintäministeriö Viestintävirasto Lausuntopyynnöt: LVM/915/033/2012 ja Viestintävirasto 1875/700/2012 800 MHZ:N TAAJUUSHUUTOKAUPPAA KOSKEVAT ASIAKIRJAT Elisa Oyj

Lisätiedot

ILMOITUS TOIMILUPIEN JULISTAMISESTA HAETTAVIKSI Toimiluvat teletoimintaan taajuusalueella megahertsiä

ILMOITUS TOIMILUPIEN JULISTAMISESTA HAETTAVIKSI Toimiluvat teletoimintaan taajuusalueella megahertsiä ILMOITUS TOIMILUPIEN JULISTAMISESTA HAETTAVIKSI Toimiluvat teletoimintaan taajuusalueella 3410-3800 megahertsiä Valtioneuvosto julistaa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 7 :n nojalla

Lisätiedot

Lehdistön tulevaisuus

Lehdistön tulevaisuus Lehdistön tulevaisuus Lehtiasiain neuvottelukunnan raportti 17.12.2013 Lehtiasiain neuvottelukunta Toimikausi 2.1.2012 30.4.2015 Yhteistyöfoorumina, jossa painettuun ja sähköiseen julkaisutoimintaan liittyviä

Lisätiedot

Määräyksen 70 B perustelut ja soveltaminen. Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräyksen 70 B perustelut ja soveltaminen. Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä 1 (12) 30.6.2015 Määräyksen 70 B perustelut ja soveltaminen Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä MPS 70 B MPS 70 B 2 (12) SISÄLLYS A-OSA MÄÄRÄYKSEN TAUSTA... 3 1.1

Lisätiedot

HE 13/2017 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta. Satu Kangas

HE 13/2017 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta. Satu Kangas HE 13/2017 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta Satu Kangas 30.3.2017 Julkisen yleisradiopalvelun sääntelykehikko Sopimus Euroopan unionin toiminnasta (kilpailusäännöt) Amsterdamin pöytäkirja julkisen palvelun

Lisätiedot

RADIOTAAJUUSPÄIVÄ 2014. Tietoyhteiskuntakaaren vaikutukset taajuuksien käyttäjille

RADIOTAAJUUSPÄIVÄ 2014. Tietoyhteiskuntakaaren vaikutukset taajuuksien käyttäjille RADIOTAAJUUSPÄIVÄ 2014 Tietoyhteiskuntakaaren vaikutukset taajuuksien käyttäjille Esityksen sisältö Yleistä tietoyhteiskuntakaaresta "Sisältyvät lait" ja rakenne Taajuushallinto uusissa vaatteissa Taajuudet

Lisätiedot

MEDIAKASVATUSLINJAUKSET M E D I A K D I A K A S V A T U S L L I N J A U A U K S E T

MEDIAKASVATUSLINJAUKSET M E D I A K D I A K A S V A T U S L L I N J A U A U K S E T MEDIAKASVATUSLINJAUKSET M E D I A K D I A K A S V A T U S L L I N J A U A U K S E T A K S E T U L N J A U I V T U S L A D A K A S I M D I A K E VIESTINNÄN KESKUSLIITON MEDIAKASVATUSLINJAUKSET: Lasten ja

Lisätiedot

Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys on velvollinen siirtämään verkossa ilman korvausta:

Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys on velvollinen siirtämään verkossa ilman korvausta: Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys on velvollinen siirtämään verkossa ilman korvausta: 1) Yleisradio Oy:stä annetun lain (1380/1993) 7 :n 1 momentissa tarkoitetut, verkon sijaintikunnassa

Lisätiedot

Verkkoneutraliteetti ja multicasting koko väestön mahdollisuus vastaanottaa julkisen palvelun sisältöjä avoimessa internetissä

Verkkoneutraliteetti ja multicasting koko väestön mahdollisuus vastaanottaa julkisen palvelun sisältöjä avoimessa internetissä Verkkoneutraliteetti ja multicasting koko väestön mahdollisuus vastaanottaa julkisen palvelun sisältöjä avoimessa internetissä ViVin seminaari Kolme näkökulmaa verkkoneutraliteettiin 20.11.2013 Janne Holopainen,

Lisätiedot

Lausunto tietoyhteiskuntakaarta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lausunto tietoyhteiskuntakaarta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Helsinki 13.5.2012 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi Viite: LVM/1353/03/2011, 04.04.2013 Lausunto tietoyhteiskuntakaarta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Viestinnän Keskusliitto

Lisätiedot

Säädöshankepäätös 1 (5) Perustiedot Hankkeen/toimielimen/strategian nimi

Säädöshankepäätös 1 (5) Perustiedot Hankkeen/toimielimen/strategian nimi Säädöshankepäätös 1 (5) 2.2.2018 Perustiedot Hankkeen/toimielimen/strategian nimi Toimielimen/strategian tyyppi Mahti-numero Hankeikkuna-tunniste Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoiminnasta annetun

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta

Lisätiedot

EU:n sähköisen viestinnän sääntelykehyksen uudistaminen

EU:n sähköisen viestinnän sääntelykehyksen uudistaminen EU:n sähköisen viestinnän sääntelykehyksen uudistaminen U 68/2016 vp / Asiantuntijapyyntö / DNA Oyj Julkinen 1 DNA kannattaa Valtioneuvoston U-kirjelmän sisältöä DNA kannattaa Valtioneuvoston U-kirjelmän

Lisätiedot

Luova sisältö Euroopan digitaalisilla sisämarkkinoilla: tulevaisuuden haasteita

Luova sisältö Euroopan digitaalisilla sisämarkkinoilla: tulevaisuuden haasteita Helsinki 11.12.2009 Opetusministeriö Marjo Hellström PL 29 00023 Valtioneuvosto laura.makela@minedu.fi jorma.walden@minedu.fi Lausuntopyyntö OPM2009-00361, 20.11.2009, kohta 2 Luova sisältö Euroopan digitaalisilla

Lisätiedot

Uudet teknologiat ja perinteinen antennivastaanotto

Uudet teknologiat ja perinteinen antennivastaanotto Uudet teknologiat ja perinteinen antennivastaanotto Antennialan tekniikkapäivä 8.11.2012 Kari Kangas Taajuuksien käyttö tehostuu Radioympäristö muuttuu Taajuuksien käyttö tehostuu - tv vastaanotolle uusia

Lisätiedot

Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012

Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012 Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012 Sisältö Viestinnän Keskusliitto Next Media Kirjastolisenssihanke Kustantajanäkökulma Pilotti Pilotin tuloksia Kuva: Harri Heikkilä, Aalto ARTS Viestinnän

Lisätiedot

Lausunto tupakkapoliittisen työryhmän ehdotuksesta

Lausunto tupakkapoliittisen työryhmän ehdotuksesta HG/SK Helsinki 6.2.2008 Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo kirjaamo.stm@stm.fi Viite: STM:n lausuntopyyntö 095:00/2007 Lausunto tupakkapoliittisen työryhmän ehdotuksesta Viestinnän Keskusliitto ry

Lisätiedot

Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa Annamari Törnwall

Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa Annamari Törnwall Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa 21.11.2017 Annamari Törnwall Mitä kulttuuriaineistoa? radio- ja tv-arkisto digitoituja aikakaus- ja sanomalehtiä verkkoarkisto elektronisia

Lisätiedot

Radiofoorumi avoin keskusteluareena alan toimijoille. Kari Kangas Radioverkkojen erityisasiantuntija Taajuushallinto / kiinteät radioverkot

Radiofoorumi avoin keskusteluareena alan toimijoille. Kari Kangas Radioverkkojen erityisasiantuntija Taajuushallinto / kiinteät radioverkot Radiofoorumi avoin keskusteluareena alan toimijoille Kari Kangas Radioverkkojen erityisasiantuntija Taajuushallinto / kiinteät radioverkot Taustalla LVM:n työryhmän ehdotus LVM asetti syyskuussa 2013 työryhmän,

Lisätiedot

Katsaus tv-jakelun ajankohtaisiin asioihin

Katsaus tv-jakelun ajankohtaisiin asioihin Katsaus tv-jakelun ajankohtaisiin asioihin 28.4.2010 Tauno Hovatta 1 Maanpäällisen tv-jakelun verkkotoimiluvat Valtakunnallisen F-kanavanipun ja alueellisen HD3-kanavanipun toimiluvat Anvia Oyj:lle (8.4.2010/LVM)

Lisätiedot

RadioMedian lausunto alkoholimainonnan rajoittamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

RadioMedian lausunto alkoholimainonnan rajoittamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi Viite: Lausuntopyyntö 19.4.2013 Luonnos hallituksen esitykseksi laeiksi alkoholilain 33 :n muuttamisesta (STM078:00/2011) 1 RadioMedian lausunto alkoholimainonnan

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2012 vp

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2012 vp LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2012 vp Valtioneuvoston selonteko Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma: Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 2012 JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamista koskeva toimikunnan mietintö

Yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamista koskeva toimikunnan mietintö Helsinki 9.4.2010 Oikeusministeriö PL 25 00023 Valtioneuvosto oikeusministeriö@om.fi Lausuntopyyntö OM 12/42/2006, 12.2.2010 Yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamista koskeva toimikunnan mietintö Viestinnän

Lisätiedot

Yleisradiotiedonannon uudistaminen

Yleisradiotiedonannon uudistaminen Helsinki 6.5.2009 Euroopan komissio Kuuleminen 7.4.2009 8.5.2009 Yleisradiotiedonannon uudistaminen Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausuntonsa luonnoksesta valtiontukisääntöjen

Lisätiedot

LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP)

LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP) LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP) Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto Eduskunnan talousvaliokunnalle 23.9.2016 TEKIJÄNOIKEUKSIEN KÄYTTÄJIEN NEUVOTTELUKUNTA

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Fields marked with are mandatory. Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. 1 Vastaajan profiili Vastaan: Yksityishenkilönä

Lisätiedot

Suomen kannan muodostaminen

Suomen kannan muodostaminen Suomen kannan muodostaminen 1 2 3 Tästä on kyse Suomen tavoitteen tulisi olla U-kirjelmä kuvastaa Suomen kantaa komission direktiiviehdotukseen tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. - Kenen

Lisätiedot

Viestintäviraston puheenvuoro tv-palvelujen valvonnan ajankohtaisista asioista. Kehityspäällikkö Harri Rasilainen, Viestintävirasto

Viestintäviraston puheenvuoro tv-palvelujen valvonnan ajankohtaisista asioista. Kehityspäällikkö Harri Rasilainen, Viestintävirasto Viestintäviraston puheenvuoro tv-palvelujen valvonnan ajankohtaisista asioista Kehityspäällikkö Harri Rasilainen, Viestintävirasto Viestintäviraston puheenvuoro tv palvelujen valvonnan ajankohtaisista

Lisätiedot

Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä

Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä Teleyritysten ABC -koulutus 12.10.2016 Mitä tarkoittaa olla teleyritys ja Viestintäviraston asiakas? Saara Punkka Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä Viestinnän välittäminen Yleinen teletoiminta Verkkotoimilupaa

Lisätiedot

Vahva sähköinen tunnistaminen ja sähköinen allekirjoitus

Vahva sähköinen tunnistaminen ja sähköinen allekirjoitus Helsinki 4.12.2008 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirsi Miettinen kirsi.miettinen@mintc.fi Viite: Lausuntopyyntönne 1862/30/2008 Vahva sähköinen tunnistaminen ja sähköinen allekirjoitus Viestinnän Keskusliitto

Lisätiedot

MUISTIO Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtioneuvoston asetusta televisio- ja radiotoiminnasta (VNA 1245/2014, jäljempänä asetus).

MUISTIO Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtioneuvoston asetusta televisio- ja radiotoiminnasta (VNA 1245/2014, jäljempänä asetus). LIIKENNE- JA VIESTINTÄMI- NISTERIÖ MUISTIO 22.5.2018 LVM 9/03/2018 VALTIONEUVOSTON ASETUS TELEVISIO- JA RADIOTOIMINNASTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Pääasiallinen sisältö Esityksessä

Lisätiedot

DNA OY VUONNA 2013 YLEISTÄ TALOUDELLINEN KEHITYS HALLINTO TULEVAISUUDENNÄKYMÄT. Sivu 7/28

DNA OY VUONNA 2013 YLEISTÄ TALOUDELLINEN KEHITYS HALLINTO TULEVAISUUDENNÄKYMÄT. Sivu 7/28 DNA OY VUONNA 2013 YLEISTÄ Yleinen taloustilanne oli koko katsauskauden haasteellinen, mikä lisäsi epävarmuutta markkinoilla. Suomen tietoliikennemarkkinoiden kilpailutilanne jatkui vuonna 2013 kireänä.

Lisätiedot

Lausunto kuluttajansuojalain muutoksesta HE 32/2008 vp

Lausunto kuluttajansuojalain muutoksesta HE 32/2008 vp Eduskunnan talousvaliokunnalle Helsinki 21.5.2008 Lausunto kuluttajansuojalain muutoksesta HE 32/2008 vp Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto kuluttajansuojalain muuttamista

Lisätiedot

RadioMedian lausunto hallituksen esitysluonnoksesta tietoyhteiskuntakaareksi

RadioMedian lausunto hallituksen esitysluonnoksesta tietoyhteiskuntakaareksi Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi Viite: Lausuntopyyntö 4.4.2013, LVM/1353/03/2011. RadioMedian lausunto hallituksen esitysluonnoksesta tietoyhteiskuntakaareksi 1 Kiitämme mahdollisuudesta

Lisätiedot

Antennitelevisioverkon muutokset. Radiotaajuuspäivä 18.2.2016 Markus Mettälä Päällikkö, Kiinteät radioverkot

Antennitelevisioverkon muutokset. Radiotaajuuspäivä 18.2.2016 Markus Mettälä Päällikkö, Kiinteät radioverkot Antennitelevisioverkon muutokset Radiotaajuuspäivä 18.2.2016 Markus Mettälä Päällikkö, Kiinteät radioverkot Antennitelevision muutokset 2015... 31.12.2016 2017...2026 UHF-alueen TV:n taajuusmuutokset 2015-2016

Lisätiedot

AntenniTV kaikkialle, kaikkiin päätelaitteisiin

AntenniTV kaikkialle, kaikkiin päätelaitteisiin AntenniTV kaikkialle, kaikkiin päätelaitteisiin Cable Days 17.4.2012 Vesa Erkkilä vesa.erkkila(a)digita.fi MobiiliTV vai TV mobiililaitteissa? Erillisen broadcast-verkon (esim. DVB-H) kautta toteutettu

Lisätiedot

1. Esitys on pääosiltaan kannatettava ja edistää tekijänoikeusmarkkinoiden toimivuutta ja tekijänoikeuksien käyttäjien asemaa toivotulla tavalla.

1. Esitys on pääosiltaan kannatettava ja edistää tekijänoikeusmarkkinoiden toimivuutta ja tekijänoikeuksien käyttäjien asemaa toivotulla tavalla. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle RadioMedian lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1 Kiitämme Eduskunnan sivistysvaliokuntaa

Lisätiedot

Digitaalisen infrastruktuurin strategia. Seutuverkkojen kevätseminaari Katariina

Digitaalisen infrastruktuurin strategia. Seutuverkkojen kevätseminaari Katariina Digitaalisen infrastruktuurin strategia Seutuverkkojen kevätseminaari 24.4. Katariina Vuorela @vuorelakata Digitalisaatio on hallituksen ohjelman läpileikkaava teema Suomesta hyvä toimintaympäristö digitaalisille

Lisätiedot

Television antenniverkon muutokset Mitä isännöitsijöiltä ja taloyhtiöiltä edellytetään?

Television antenniverkon muutokset Mitä isännöitsijöiltä ja taloyhtiöiltä edellytetään? Television antenniverkon muutokset Mitä isännöitsijöiltä ja taloyhtiöiltä edellytetään? Radioverkkojen erityisasiantuntija Kari Kangas, Viestintävirasto TV muuttuu Television käytettävissä oleva taajuusalue

Lisätiedot

Lausunto raportista Julkisen palvelun televisio- ja radiotoiminta

Lausunto raportista Julkisen palvelun televisio- ja radiotoiminta 1 Liikenne- ja viestintäministeriö PL 31 00023 Valtioneuvosto Helsinki 5.11.2004 Lausunto raportista Julkisen palvelun televisio- ja radiotoiminta 2010 Pyydettynä lausuntona Seppo Niemelän johtaman parlamentaarisen

Lisätiedot

70. Viestintävirasto

70. Viestintävirasto 70. Viestintävirasto S e l v i t y s o s a : Viestintäviraston toiminnan tavoitteena ovat monipuoliset, toimivat ja turvalliset viestintäyhteydet kaikille Suomessa. Viraston vuoden painopisteitä ovat tietoturvallinen

Lisätiedot

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Ira Helkamäki Mediatekniikan seminaari 24.1.2012 Sisältö Kuvaaminen Julkisella paikalla ja muualla Tekijänoikeudet Valokuvat, musiikki, elokuvat Tekijänoikeusrikkomus Tekijänoikeusyhdistykset

Lisätiedot