Asiakastyytyväisyyskysely

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakastyytyväisyyskysely"

Transkriptio

1 Asiakastyytyväisyyskysely Maaliskuu 2017 Kyselyyn vastasi 616 henkilöä. Kiitos vastauksista.

2 TAUSTATIETOJA Toteutimme asiakastyytyväisyyskyselyn maaliskuussa Linkki kyselyyn oli nettisivuillamme henkilökunnan sähköpostien allekirjoituksissa sekä suurimpien asiakkaidemme intranet-sivuilla. Lisäksi oli mahdollisuus vastata kyselyyn paperilomakkeella toimipisteissämme. Vastauksista 87 % tuli Lappeenrannasta, 7 % Imatralta ja loput muista toimipisteistä. Suurimmat toimialat joilta vastauksia saimme, oli sosiaali- ja terveysala (28 %), tukipalvelut (25%) ja kunta-ala (22 %). Vastaajista suurin osa, 68 % sijoittui ikähaarukkaan vuotta. Kaikista vastaajista 89 % oli käyttänyt Työkunnon palveluita yhden kerran tai useammin viimeisen vuoden aikana. Vastaajista noin 2 % ei ollut käyttänyt palveluitamme viimeisten kolmen vuoden aikana.

3 PUHELINJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUDEN ARVIOINTI 71, 5 % vastaajista koki, että puheluun vastataan riittävän nopeasti 55,5 % vastaajista koki takaisinsoittotoiminnon toimivaksi 58 % vastaajista koki, että takaisinsoiton asiavaihtoehdot ovat selkeitä 50 % koki, että soittopyyntöön reagoidaan riittävän nopeasti 88 % vastaajan mielestä puheluita hoitavat henkilöt ovat ystävällisiä, 86 % mielestä he ovat myös ammattitaitoisia Vastauksissa noin 34 % ei osannut arvioida takaisinsoiton toimivuutta

4 PUHELINJÄRJESTELMÄSTÄ SAATUA SANALLISTA PALAUTETTA Valtaosin palaute uudesta puhelinjärjestelmästämme oli positiivista (järjestelmä on otettu käyttöön ). Avointa palautetta antoi 119 vastaajaa Osa vastaajista kertoi kokevansa takaisinsoittoon reagoinnin liian hitaaksi. Sanallisen palautteen perusteella havaitsimme, että osa vastaajista kommentoi myös työterveyshoitajien ja työterveyslääkäreiden puhelintunteja, jotka eivät suoranaisesti liity itse puhelinjärjestelmään, jota tässä pyydettiin arvioimaan. Palautteissa oli myös vastauksia jotka viittasivat aiempaan puhelinjärjestelmäämme jonotusnumeroineen, uudessa järjestelmässä ei tällaista jonotiedotetta ole

5 HENKILÖKUNTA, KAIKKI AMMATTIRYHMÄT Kysymyksiin vastannut 606 henkilöä Noin 80 % vastaajista koki, että yhteydenottoon reagoitiin riittävän nopeasti Noin 83 % mukaan henkilökunta ymmärtää asiakkaan tarpeen Asia saadaan ratkaistua riittävän nopeasti 72 % vastaajan mielestä 92 % koki henkilökunnan ammattitaitoiseksi, 93 % mielestä henkilökunta on ystävällistä ja palveluhenkistä 91 % vastaajista

6 PALVELUT, KUINKA TÄRKEITÄ OMAN TYÖKYVYN KANNALTA 5 = ERITTÄIN TÄRKEÄ, 1 = EI LAINKAAN TÄRKEÄ KESKIARVO

7 PALVELUJEN TOTEUTUMINEN 5 = ERITTÄIN HYVIN 1 = EI LAINKAAN KESKIARVO

8 KOKONAISTYYTYVÄISYYS SAAMAANI PALVELUUN Keskiarvo 6,6 vastaajia = Erittäin tyytyväinen, 1 = En lainkaan tyytyväinen 10 6,14% 9 15,26% 8 26,70% 7 14,76% 6 6,14% 5 9,12% 4 7,30% 3 6,14% 2 6,30% 1 2,16% 0,00% 5,00% 10,00% 15,00% 20,00% 25,00% 30,00%

9 KOKONAISTYYTYVÄISYYS ETELÄ-KARJALAN TYÖKUNTOON YRITYKSENÄ Keskiarvo 6,1, vastaajia = Erittäin tyytyväinen, 1 = En lainkaan tyytyväinen 10 4,67% 9 11,69% 8 22,70% 7 13,02% 6 8,68% 5 10,02% ,68% 8,35% 8,51% 1 4,67% 0,00% 5,00% 10,00% 15,00% 20,00% 25,00%

10 KUINKA TODENNÄKÖISESTI SUOSITTELISIT ETELÄ-KARJALAN TYÖKUNTOA YSTÄVILLESI/KOLLEGOILLESI? Keskiarvo 5,6, vastaajia = Erittäin todennäköisesti, 0 = En lainkaan 10 6,34% 9 12,19% 8 19,53% 7 10,68% 6 6,84% 5 9,18% 4 6,01% 3 2 7,85% 7,68% 1 5,34% 0 8,35% 0,00% 5,00% 10,00% 15,00% 20,00% 25,00%

11 VASTAUKSIA AVOIMIIN PALAUTTEISIIN Sanallisissa kommenteissa suurimpana huolen aiheena oli, kun ei pääse riittävän nopeasti lääkärin vastaanotolle. Tämä asia on meillä tiedossa ja rekrytointi on jatkuvasti käynnissä. Pitää kuitenkin muistaa myös se, ettei työterveyshuollolla ole päivystysvelvoitetta, toimintamme perustuu entistä enemmän pitkäaikaisesti työkykyyn vaikuttavien sairauksien hoitoon, ongelmien selvittelyyn ja työkyvyn tukemiseen. Jokaisella yrityksellä on toimintasuunnitelma, jossa määritellään työterveyshuollon sisältö eli se, mitä työnantaja on valmis työterveyshuoltona maksamaan. Yhä useammat työnantajat ovat rajanneet tiettyjä toimenpiteitä, tutkimuksia ja mm. vapaa-ajan tapaturmakäyntejä pois, eikä työterveyshuollossa voi tehdä muuta kuin sen, mitä työnantaja on toimintasuunnitelmassa sopinut. Takaisinsoittotoiminto koettiin pääosin hyväksi. Ajanvarauksen linjan takaisinsoittoihin reagoidaan mahdollisimman nopeasti. Neuvonta- ja työkykylinjoille voi jättää ainoastaan soittopyyntöjä, sinne ei voi jäädä jonottamaan. Näihin soittopyyntöihin vastataan viimeistään seuraavana arkipäivänä. Vaikka hoitajilla ja lääkäreillä on tietty aika päivästä, jolloin heillä on ns. puhelinaika, ei aina ole varmaa, ehtivätkö he soittaa juuri tuohon kellonaikaan. Joku puhelu saattaa venyä niin, että loput ajat myöhästyvät ja tuolloin soitto voi tulla vasta iltapäivän päätteeksi tai seuraavana päivänä.

Asiakaskyselyn 2014 tulokset

Asiakaskyselyn 2014 tulokset Asiakaskyselyn 2014 tulokset Työterveys Akaasia teki keväällä 2014 asiakaskyselyn. Kysely lähetettiin 664 työterveyshuollon asiakkaan yhteyshenkilölle Webropol kyselynä sähköpostin välityksellä. Kyselyyn

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 6) Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta Oulu Rauma Rovaniemi Savonlinna

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

Turvallista viestintää puheentunnistuksella. Helmo Peuranen, Enfo

Turvallista viestintää puheentunnistuksella. Helmo Peuranen, Enfo Turvallista viestintää puheentunnistuksella Helmo Peuranen, Enfo Taustatietoja puheentunnistuksesta MIKSI EI KÄYTÖSSÄ: - Vähän tarjontaa (markkina-alueen koko) - Markkinointi- / yritysjohto kammonnut IVR

Lisätiedot

Työelämäpalvelut Mehiläinen Paimio. Tervetuloa asiakkaaksi!

Työelämäpalvelut Mehiläinen Paimio. Tervetuloa asiakkaaksi! Työelämäpalvelut Mehiläinen Paimio Tervetuloa asiakkaaksi! PUITESOPIMUS Koskee kansanterveyslain edellyttämien kuntien lakisääteisten työterveyspalveluiden järjestämistä Paimion kaupungin ja Sauvon kunnan

Lisätiedot

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla

Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla Kyselytutkimus keväällä 2017 Vastaajia 320 1.1.2015, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, Osasto/Laatija, www.teamliitto.fi 1 Kysely sairausloman omailmoituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista HUS- Työterveydestä

Ajankohtaista HUS- Työterveydestä Ajankohtaista HUS- Työterveydestä Henkilöstötoimikunta 18.2.2016 Leena Forss-Latvala johtava työterveyslääkäri Työterveyshuoltovastuut - Toiminta perustuu lainsäädäntöön - Työterveyshuoltolaki 1383/2001

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille Lokakuu 2012 1 Sidonnaisuudet Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri THL Luennoitsijana lääkeyrityksen tilaisuudessa

Lisätiedot

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Leila Rautjärvi, koulutuspäällikkö, tth Selina Selin, työterveyshuollon erikoislääkäri Systemaattista seulontaa voidaan tehdä

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely Kysely lähetettiin 190 työnantajalle, joista 93 vastasi. Etelä-Karjalan alueelta vastauksia 36 kpl, Kymenlaakson alueelta 54 kpl. Anonyymeja

Lisätiedot

ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009

ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009 Sivu 1(9) ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009 Asiakkaat tyytyväisiä palveluun ProCountorin vuosittaiseen asiakastyytyväisyyskyselyyn vastasi tänä vuonna ennätykselliset 561 vastaajaa (179 vastaajaa

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI 2011 19.9.2011 Luottamushenkilöpaneeli 1 Tiivistelmä Kyselyyn vastasi 770 paneelin jäsentä. Varhainen puuttuminen työkykyongelmiin Yli puolella (55 ) alle 20 henkilön työpaikoilla

Lisätiedot

Automaattinen Vastauspalvelu - oikea ratkaisu asiakaspuhelujen hallintaan

Automaattinen Vastauspalvelu - oikea ratkaisu asiakaspuhelujen hallintaan Automaattinen Vastauspalvelu - oikea ratkaisu asiakaspuhelujen hallintaan 15.4.2015 Sisällysluettelo Asiakaspuhelut haaste Asiakaspuhelut ratkaisu Mikä on Automaattinen Vastauspalvelu? Automaattinen Vastauspalvelu

Lisätiedot

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90 Tanja Vuorela, ylilääkäri 6.11.2012 Osallistava työterveyshuolto 2. Suunnittelu 3. Toiminta Varhainen tuki: Sairauspoissaolojen seuranta Hälytysrajat Esimiesvalmennus

Lisätiedot

Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa

Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa Kysely yhteydensaannista ja tietojen julkaisemisesta johtaville lääkäreille Perustiedot Valvira ja aluehallintovirastot valvovat terveydenhuollon toimintayksiköiden

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013

Lisätiedot

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Kuntatalo 8.2 213 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Tavoite: Hyvä vastaanotto-projekti syksy 21-kevät 211 Vastaanottojen lääkäreiden ja hoitajien aikojen saatavuuden parantaminen Jonojen

Lisätiedot

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä.

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. 1 Se aito työterveyshuolto Missiomme on parantaa työkykyä ja työterveyttä, ennaltaehkäistä riskejä ja edistää suomalaista työhyvinvointia. Työn, terveyden

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Hyvinvointia maakuntaan VIII, Hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla seminaari 21.1.2015 Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Kirsti Hupli, Työterveyshuollon ylilääkäri Etelä-Karjalan Työkunto Oy

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA 19.11.2012 HYVÄ VASTAANOTTAJA Opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan yksikössä sairaanhoitajan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Teen opinnäytetyönäni

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Lähtökohta: Työpaikalla on käytössään työkyvyn tuen toimintamalli, jonka kaikki tuntevat Varhaisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 363 Asiakastyytyväisyyskysely Helsingin yliopiston yliopistollisen eläinsairaalan palveluista 2012 HEL 2012-016051 T 00 01 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

TERVEYS 2000. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä 2. KYSELY

TERVEYS 2000. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä 2. KYSELY TERVEYS 2000 Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä 2. KYSELY T2004 1 Tämä kysely täytetään terveystarkastuksen aikana ja palautetaan hoitajalle loppuhaastattelupisteessä. Sen tarkoituksena

Lisätiedot

TERVEYS 2000. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä 2. KYSELY

TERVEYS 2000. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä 2. KYSELY TERVEYS 2000 Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä 2. KYSELY T2004 1 Tämä kysely täytetään terveystarkastuksen aikana ja palautetaan hoitajalle loppuhaastattelupisteessä. Sen tarkoituksena

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2014 ALKAEN (ALV 0 %)

TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2014 ALKAEN (ALV 0 %) Rauman sosiaali- ja terveysvirasto Työterveyshuolto TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2014 ALKAEN (ALV 0 %) LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Yksilöön kohdistuva toiminta

Lisätiedot

AMKIT-konsortion asiakastyytyväisyyskyselyn 13.3.-13.4.2006 keskeisiä tuloksia

AMKIT-konsortion asiakastyytyväisyyskyselyn 13.3.-13.4.2006 keskeisiä tuloksia AMKIT-konsortion asiakastyytyväisyyskyselyn 13.3.-13.4.2006 keskeisiä tuloksia Jari Tyrväinen, tietopalvelupäällikkö, AMKIT-konsortion laaturyhmä puheenjohtaja Ammattikorkeakoulujen kirjastopäivät 16.-17.8.2006

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Palveluneliö Oy Asiakastyytyväisyyskyselyt

Palveluneliö Oy Asiakastyytyväisyyskyselyt Palveluneliö Oy Asiakastyytyväisyyskyselyt Terhi Holmström, Laurea Palveluneliö Marraskuu 2016 1 Yhteenveto Tämä on raportti Palveluneliö Oy:n asiakastyytyväisyyskyselyistä vuosilta 2012, 2014 ja 2016.

Lisätiedot

Kunnat ja 30-60 - 90- päivän sääntö. Kevan Työterveyshuoltotutkimuksen tuloksia 31.5.2012

Kunnat ja 30-60 - 90- päivän sääntö. Kevan Työterveyshuoltotutkimuksen tuloksia 31.5.2012 Kunnat ja 30-60 - 90- päivän sääntö Kevan Työterveyshuoltotutkimuksen tuloksia 31.5.2012 Kevan Työterveyshuoltotutkimus 2012 Tutkimuksen tavoitteena on selvittää kuntaorganisaatioiden työterveyshuollon

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta.

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. Vammaispalvelun asiakastyytyväisyyskysely Vammaispalvelun ensimmäinen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syksyllä 2015. Tyytyväisyyskysely lähetettiin kaikille asiakkaille, joille oli tehty palvelupäätös

Lisätiedot

TYÖPAIKKA JA ALKOHOLI

TYÖPAIKKA JA ALKOHOLI TYÖPAIKKA JA ALKOHOLI 23.4.2013 TYÖTERVEYSHUOLLON ROOLI PÄIHTEIDENKÄYTÖN PUHEEKSIOTOSSA Jarmo Taipale Johtava työterveyslääkäri UPM Työterveyshuolto Lappeenrannan aluekeskus ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. UPM Työhyvinvointilupaukset

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010

Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 1 ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA TUOTE HINTA SISÄLTÖ Työpaikkaselvitys 28 e/ alkava ½ tuntia työterveyshoitaja, työfysioterapeutti *

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO, KELAN KORVAUSLUOKKA I Työpaikkaselvitys, työpaikkakäynti,

Lisätiedot

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 7) Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 PERUSTIEDOT 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Helsinki 2. Johtava hammaslääkäri / vastaaja * 3. Päivämäärä

Lisätiedot

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298 Asiakaskysely 2011 FINAS-akkreditointipalvelun asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin marras-joulukuussa 2011. Kysely lähetettiin sähköisenä kaikille FINASin asiakkaille. Kyselyyn saatiin yhteensä 182

Lisätiedot

BtoB-markkinoinnin tutkimus

BtoB-markkinoinnin tutkimus BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien

Lisätiedot

VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012

VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012 VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012 INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2015 ALKAEN (ALV 0 %)

TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2015 ALKAEN (ALV 0 %) Rauman sosiaali- ja terveysvirasto Työterveyshuolto 13.8.14 TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2015 ALKAEN (ALV 0 %) LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Yksilöön kohdistuva

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008

Lisätiedot

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Espoon neuvolatoiminta Asiakkaat raskaana olevat naiset sekä alle kouluikäiset lapset perheineen Synnytykset 3523/vuosi (2013) n. 6600

Lisätiedot

Työterveyshuollon palvelusopimuksen sisältö:

Työterveyshuollon palvelusopimuksen sisältö: _ Työterveyshuollon palvelusopimuksen sisältö: Yritysnumero: YRITYKSEN NIMI: Osoite: Laskutus-os: Puhelin: Toimiala: Toimipaikat: Tilikausi: Hallinto/Talous-os: Yhdyshenkilö ja e-mail: Tapaturmavakuutus:

Lisätiedot

Ammatinharjoittajakyselyn keskeisiä tuloksia

Ammatinharjoittajakyselyn keskeisiä tuloksia Ammatinharjoittajakyselyn keskeisiä tuloksia Lääkäripäivät 5.3.2011 Sampo Härkönen Sivu 1 Kohderyhmä ja vastaajat Kohderyhmä 525 ammatinharjoittajaa Vastauksia 234 kpl eli 45 % (2010 233 eli 48 %) 203

Lisätiedot

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja.

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja Jenni Sanisalo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä...

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Asukaskysely

Siilinjärven kunta. Asukaskysely Siilinjärven kunta Asukaskysely 01 5.1.01 Sisältö Tutkimuksen toteutus Huomioita tutkimuksesta Vastaajarakenne 5 Kokonaistyytyväisyys Siilinjärveen Suositteluhalukkuus 8 Tyytyväisyys kunnan palveluihin

Lisätiedot

Päihdeohjelman lomakkeet. 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä

Päihdeohjelman lomakkeet. 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä Päihdeohjelman lomakkeet 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 41 a A, 00250 Helsinki, puh. 030 4741,

Lisätiedot

Yhteenveto. asiakastyytyväisyyskyselystä Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden jätteenkuljetusasiakkaat, marras joulukuu 2010

Yhteenveto. asiakastyytyväisyyskyselystä Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden jätteenkuljetusasiakkaat, marras joulukuu 2010 Yhteenveto 2011 asiakastyytyväisyyskyselystä Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden jätteenkuljetusasiakkaat, marras joulukuu 2010 Kuntien omistama jätehuoltoyhtiö 2 Sisältö 1. Kyselyn toteutus ja taustat...

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Perusturvalautakunta 7 28.01.2016 Kunnanhallitus 43 15.02.2016 Kunnan vastaus aluehallintovirastolle selvityspyyntöön ESAVI/4431/05.07.03/2015, Kirkkonummen kunnan suun terveydenhuollon kuukausikohtainen

Lisätiedot

Turvallista ja ystävällistä avustajapalvelua. Med Group Avustajapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2014

Turvallista ja ystävällistä avustajapalvelua. Med Group Avustajapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2014 Turvallista ja ystävällistä avustajapalvelua Med Group Avustajapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2014 Selfie Linnanmäen maailmanpyörässä kesällä 2014 1 Pääkirjoitus: Med Group ja avustajapalvelut uudistuvat

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Pienten yritysten ja yrittäjien työterveyshuollon kattavuuden parantaminen Työhyvinvointi fokukseen seminaari 7.3.2013 Kasnäs Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, Työterveyslaitos

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1.

Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1. Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1.2016 ALKAEN Juuan terveyskeskuksen työterveyshuolto tuottaa laadukkaita,

Lisätiedot

Hyvinvointianalyysi MediBeat Työterveyshuollossa

Hyvinvointianalyysi MediBeat Työterveyshuollossa Medivire Työterveyspalvelut Oy Terveyttä ja hyvinvointia työhön n ja elämää ään Hyvinvointianalyysi MediBeat Työterveyshuollossa Jyväskyl skylä 22.05.2006 TFT Ippe Natunen Medivire Työterveyspalvelut Oy

Lisätiedot

Henkilöstön voimavarakartoituskysely

Henkilöstön voimavarakartoituskysely Henkilöstön voimavarakartoituskysely HENRY Foorumi 3.11.2004 Henkilöstön voimavarakartoitus Laaja-alainen kyselykartoitus Perustuu tieteelliseen tutkimukseen Hyödyntää uusinta tietotekniikkaa Tuloksia

Lisätiedot

Opiskelijatiedote - Studerande info 5.

Opiskelijatiedote - Studerande info 5. Metsäalan Asiantuntijat Skogsbranschens Experter 23. helmikuuta / 23. februari 2016 Opiskelijatiedote - Studerande info 5. HAAPA 2015 HAAPA eli metsäalan opiskelijoiden harjoittelupalkkauskysely tehtiin

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Tarjoamme terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja diagnostiikkapalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea

Tarjoamme terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja diagnostiikkapalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea Tarjoamme terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja diagnostiikkapalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea Terveystalo Kemijärvi Sairaala Lapponiassa, Sairaalakatu 9, 98100 Kemijärvi Avoinna:

Lisätiedot

Päivähoidon palvelukykykysely keväällä Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito Hanna Sulonen Ahonen Vs. suunnittelija 5.5.

Päivähoidon palvelukykykysely keväällä Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito Hanna Sulonen Ahonen Vs. suunnittelija 5.5. Päivähoidon palvelukykykysely keväällä 2009 Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito Hanna Sulonen Ahonen Vs. suunnittelija 5.5.2009 Päivähoidon laadunhallinta Keväällä 2009 kysely toteutettiin

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014 Yhteenveto tuloksista Hannele Kähkönen Anne Tuovinen Lokakuussa 2014 toteutettiin asiakastyytyväisyyskysely kunnan mielenterveys- ja päihdepalveluissa.

Lisätiedot

yhdistys tai muu organisaatio % toiminimi %

yhdistys tai muu organisaatio % toiminimi % PDF-tiedosto yhdistys tai muu organisaatio - toiminimi - oy tai oyj - 2.0% ay tai ky - 4 toiminimi ay tai ky 4 20 ten lukumäärä 0 oy tai oyj 2.0% 14 yhdistys tai muu organisaatio 0 tai enemmän - 1 - -

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2016 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2016 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2016 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 2016 aikana asioineiden

Lisätiedot

ASIAKASPALVELUKYSELY TYÖELÄKEKUNTOUTUJILLE

ASIAKASPALVELUKYSELY TYÖELÄKEKUNTOUTUJILLE Loppuraportti/ VKK 1 (8) ASIAKASPALVELUKYSELY TYÖELÄKEKUNTOUTUJILLE Taustatiedot Työeläkevakuuttajat TELA selvitti jäsenlaitostensa työeläkekuntoutujien kokemuksia saamastaan ammatillisesta kuntoutuksesta

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut

Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 Yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 - Asiakaskysely toteutettiin Palokan, Säynätsalon, Tikkakosken ja Vaajakosken yhteispalvelupisteissä

Lisätiedot

Löytyikö Salosta työpaikkoja? Tuloksia Yrityssalon työnetsinnästä. Juha Metsänoja, Elina Ilmanen

Löytyikö Salosta työpaikkoja? Tuloksia Yrityssalon työnetsinnästä. Juha Metsänoja, Elina Ilmanen Löytyikö Salosta työpaikkoja? Tuloksia Yrityssalon työnetsinnästä Juha Metsänoja, Elina Ilmanen Palvelun kohderyhmäyrityksiin kuuluivat Yritysharavan yhteydessä rekrytointitarpeista raportoineet yritykset

Lisätiedot

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland Projektityö Vuosina 2010-14 vastavalmistuneiden vastauksista poimittua Suunnittelija Outi Suorsa Taustatiedot Tiedot perustuvat v.2011-2015 vastavalmistuneille tehdystä kyselystä (vuosina 2010-2014 loppututkinnon

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty sosiaali-ja terveyslautakunnan kokouksessa x.x.2015 TERVEYDEN JA TYÖKYVYN EDISTÄMINEN JA TUKEMINEN, KELAN KORVAUSLUOKKA I Työpaikkaselvitys,

Lisätiedot

Asiakastutkimus 2014. Blue Service Partners. Helsinge skolan (ya lukio) - Yläkoulu - ruoka Vastaajamäärä: 277

Asiakastutkimus 2014. Blue Service Partners. Helsinge skolan (ya lukio) - Yläkoulu - ruoka Vastaajamäärä: 277 Asiakastutkimus 2014 Blue Service Partners Helsinge skolan (ya lukio) - Yläkoulu - ruoka Vastaajamäärä: 277 Johdanto Blue Service Partnersin asiakastutkimus suoritettiin helmikuussa 2014 yhteensä 107 toimipaikassa.

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Seuturaportti, Etelä-Karjala

Pk-yritysbarometri, syksy Seuturaportti, Etelä-Karjala Pk-yritysbarometri, syksy 2 Seuturaportti, Etelä-Karjala : Suhdannenäkymät osatekijöittäin Henkilökunnan määrä (saldoluku %) KOKO MAA, n=64 4 Etelä-Karjala, n= 2 Imatra, n=37-7 Lappeenranta, n=64 7 2 -

Lisätiedot

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan.

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan. KESKUSTELUJA Alla on yksi keskustelutilanne. Kaveri puhuu sinulle keskustelun toisen osan. Sinun puheenvuorosi kuvattu dialogiin tähdillä (esim. Puhuja : ********). Vastaa puheenvuoroihin. Näet vastausajan

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2014 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon tutkimuksen

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Kuntaliiton vertailututkimus (toteutus TNS gallup) Erityisasiantuntija Anu Nemlander, puh. 050 563 6180 Erityisasiantuntija Hannele Häkkinen, puh. 050 375 2164

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

Apta. Jäsentutkimus Yhteenveto N=255 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu:

Apta. Jäsentutkimus Yhteenveto N=255 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu: Apta Jäsentutkimus 2013 Yhteenveto 18.10. N55 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu: 11.-30.9.2013 Palvelut Jäsentutkimus 2013 (N55) Mitä Apteekkien työnantajaliiton (Apta) palveluja olet itse käyttänyt

Lisätiedot

1. TERVEYSTARKASTUKSET, TYÖSSÄSELVITYMISEN SEURANTA JA ARVIOINTI (LAKISÄÄTEINEN ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA, KELA I)

1. TERVEYSTARKASTUKSET, TYÖSSÄSELVITYMISEN SEURANTA JA ARVIOINTI (LAKISÄÄTEINEN ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA, KELA I) Liite 1B VAATIMUSMATRIISI Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä. Tarjoajan nimi: Ohjeet: Tarjoajan on vastattava seuraaviin kysymyksiin ja liitettävä erikseen pyydetyt selvitykset

Lisätiedot

Työterveyshuollon 90 päivän lausunto. Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri

Työterveyshuollon 90 päivän lausunto. Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Työterveyshuollon 90 päivän lausunto Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Työterveyshuollon lausunto (svl 8 luku 5 a, tthl 12 1 mom 5 a kohta) Työterveyshuollon on arvioitava työntekijän

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Viisari)

Palvelutasovaihtoehdot (Viisari) Palvelutasovaihtoehdot (Viisari) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

asiakastyytyväisyystutkimus

asiakastyytyväisyystutkimus OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2010 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2010 (sama tutkimus toteutettu myös keväällä 2007, 2008 ja 2009) Tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa

Lisätiedot

TEY:n juhlaseminaari TYÖTERVEYSYHTEISTYÖLLÄ ETEENPÄIN. 9.6.2015, Etera, Helsinki Tuomas Kopperoinen, johtaja, Oulun Työterveys liikelaitos

TEY:n juhlaseminaari TYÖTERVEYSYHTEISTYÖLLÄ ETEENPÄIN. 9.6.2015, Etera, Helsinki Tuomas Kopperoinen, johtaja, Oulun Työterveys liikelaitos Asiantuntijasta managereiksi - työsuojelun, työterveyshuollon ja työpaikkojen uudistuvat työroolit, vastuut ja työtavat - Työterveysyhteistyön hyvät käytännöt TEY:n juhlaseminaari TYÖTERVEYSYHTEISTYÖLLÄ

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2011

OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2011 OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2011 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2011 (sama tutkimus toteutettu myös keväisin vuonna 2007-2010) Tutkimukseen oli mahdollista vastata

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Kyselyyn vastaajia 3217 henkilöä Englanninkieliseen kyselyyn vastaajia 22 henkilöä Vastaajia yhteensä 3239 henkilöä Generated on 22.03.2013 07:50 Taustatiedot

Lisätiedot

Kysely palvelusetelipalveluiden tuottajille 2016

Kysely palvelusetelipalveluiden tuottajille 2016 Kysely palvelusetelipalveluiden tuottajille 2016 Polycon Oy toteutti helmikuussa 2016 palse.fi -portaalin käyttäjille kohdistetun kyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää palveluntuottajien kokemuksia

Lisätiedot

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen 1 Taustamuuttujat Enemmistö vastaajista muodostui pienemmistä yrityksistä ja yksinyrittäjistä. Vastaajista suurin ryhmä koostuu

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016 AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016 TAMPEREEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Kaiken kaikkiaan lähes 2 900 vastaajaa Tampereelta ja Orivedeltä Tampereelta noin 2 500

Lisätiedot

YRITYSASIAKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN PALAUTE 2013

YRITYSASIAKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN PALAUTE 2013 YRITYSASIAKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN PALAUTE 2013 Lääkäriasema Resetti SIMO KALEVA Lääkäriasema Resetti v. 2013 (n=24) 5 4,5 Vertailuaineisto vv. 2008-2012 (n=2975) 4 keskiarvot 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Työterveyshuolto

Lisätiedot