Asiantuntijoiden työterveys
|
|
- Heikki Oksanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kun työ on lähes korvaamatonta! Toimintasuunnitelma Seulova terveystarkastus Sähköinen työpaikkakäynti Ekstranet Helpperi-terveysohjaus AJATUS Asiantuntijoiden työterveys Lähipalveluita jo 17 kunnassa
2 Aloittaminen Työterveyshuollon sopimus Yritykselle tehdään työterveyspainotteinen sopimus. Ekstranet Ilmoita ja ylläpidä työntekijätietoja helposti ekstranetin avulla. Yrityksen yhteyshenkilö voi myös kirjata sairauspoissaolot tarvittaessa palvelun kautta. Yleismaksu Yleismaksu laskutetaan sopimuksen mukaan. Yleismaksuun kuuluu myös sähköinen seulova terveystarkastus ja Helpperi-puhelinpalvelun. AJATUS- Asiantuntijayritykset Palvelu on tarkoitettu yrityksille joilla työntekijät ovat lähes korvaamattomia asiantuntijoita ja ajatustyöläisiä. Tällaisia ovat esimerkiksi: Ohjelmistoyritykset Suunnittelutoimistot Terveyspalveluyritykset Sujuvaa kustannusvaikuttavaa työterveyshuoltoa! Ajatustyöläisten ja asiantuntijoiden työterveyshuolto Terveyspalvelu Versossa helpottaa arkea ja pitää yrityksesi työterveyshuollon sujuvasti lain vaatimalla tasolla ja työntekijät työssä.
3 Toiminta Seulova terveystarkastus Työntekijät täyttävät vuosittain seulovan terveystarkastuksen. Kysely ohjaa ja antaa terveysneuvontaa. Työterveyshoitaja käy kyselyn läpi puhelimitse. Kyselyn perusteella sovitaan mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Sähköinen työpaikkakäynti Ennen työpaikkakäyntiä toteutetaan työpistekohtainen sähköinen työpaikkakäynti työntekijän toimesta. Sähköisen käynnin jälkeen sovitaan ilmenneiden tarpeiden mukainen käynti ja/tai kirjoitetaan raportti. Työterveyspainotteinen sairaanhoito ja tutkimukset Oikea-aikainen ja riittävä hoito on hyvän työkyvyn perusta. Sopimus kattaa terveyden kannalta oleelliset työterveyshuollon ammattilaisten toimenpiteet työkyvyn tukemiseksi ja sairauksien hoitamiseksi. Kelan osuus Yrittäjä saa enimmäiskorvausmäärään saakka 60 % korvausta vuosittain seuraavista kustannuksista, jos yrittäjä on sopinut työterveyshuollon kanssa työkyvyn hallinnan, seurannan ja varhaisen tuen käytännöstä ja toimenpiteistä: Työpaikkakäynti Suunnattu selvitys Haemme korvauksen puolestasi! Sujuvaa kustannusvaikuttavaa työterveyshuoltoa! Ajatustyöläisten ja asiantuntijoiden työterveyshuolto Terveyspalvelu Versossa helpottaa arkea ja pitää yrityksesi työterveyshuollon sujuvasti lain vaatimalla tasolla ja työntekijät työssä.
4 Terveysohjaus Tapaturmien hoidon ohjaus Työntekijälle sattui tapaturma. Ohjaamme ja arvioimme jatkohoidon tarvetta. Ensiaputilanteissa ja vakavissa tapaturmissa ole aina yhteydessä hätäkeskukseen 112. Hoidon tarpeen arviointi Työntekijä sairastui. Ei hätää. Helpperi vastaa ja arvioi tilannetta. Ohjaamme myös tarvittaessa eteenpäin yrityksesi palvelumallin mukaan. Jopa 2/3 käynnistä työterveyshuollossa on turhia. Omailmoitus lisää työn tuottavuutta. Kysy terveydestä? Työntekijällä tarve terveyteen liittyvässä asiassa? Asiantuntijamme vastaa terveyteen liittyvistä asioista. Annamme neuvontaa ja ohjausta. Tarvittaessa ohjaamme sinut oikean asiantuntijan/palvelun suuntaan Sujuvaa kustannusvaikuttavaa työterveyshuoltoa! Ajatustyöläisten ja asiantuntijoiden työterveyshuolto Terveyspalvelu Versossa helpottaa arkea ja pitää yrityksesi työterveyshuollon sujuvasti lain vaatimalla tasolla ja työntekijät työssä. Puheluista laskutetaan työterveyshoitajan aikaveloitteinen käynti.
5 Lisäpalvelut Terveystarkastus Tarkemmat työn vaatimuksiin ja lakiin pohjautuvat terveystarkastukset sovitaan yhdessä henkilöstöyrityksen yhteyshenkilön kanssa. Taustalla on seulova terveystarkastus. Sairaanhoito Erikoislääkärikäynnit ja lisätutkimukset ainoastaan työterveyslääkärin lähetteellä. Työnantajan edustaja voi antaa myös maksusitoumuksen kalliimpiin tutkimuksiin kuten magneetti-tutkimus tai unipolygrafia. Rokotukset, kuvantaminen ja laboratorio Sopimus sisältää tarvittavat lisätutkimukset ja tutkimukset. Ne ovat sairaudenhoidon osalta välttämättömiä asioiden hoitamiseksi työterveyshuollossa. Korvausten määrä Työterveyshuollon kustannukset jakautuvat kahteen korvausluokkaan. Kela vahvistaa joka vuosi kummallekin korvausluokalle yrityskohtaisen kustannusten laskennallisen enimmäismäärän, jotta se vastaa yleistä kustannuskehitystä. Kela I Ennaltaehkäisevä toiminta Kela II Sairaanhoito ja muun työterveyshuollon kustannukset Lisäpalveluiden laskutus palveluiden käytön mukaan Asiantuntijayritykselle tehdään työterveyspainotteinen sairaanhoitosopimus. Palvelut laskutetaan käytön mukaan. Palveluita täydennetään työterveyslääkärin lähettämänä erikoislääkäripalveluilla ja tutkimuksilla. Tarvittaessa maksusitoumus voidaan antaa esimerkiksi erikoislääkärin käyntiin tai magneettitutkimukseen.
6 Kuinka pääsen alkuun? Go Liity Toimintasuunnitelma Seulova terveystarkastus Sähköinen työpaikkakäynti Ekstranet Helpperi-terveysohjaus AJATUS Asiantuntijayrityksen työterveys Hyödy Yhteystiedot: Jani Bäck Asiakkuudet ja liiketoiminta
Henkilöstöyritysten työterveys
Alk. 19 Netto vuodessa Toimintasuunnitelma Seulova terveystarkastus Sähköinen työpaikkakäynti Ekstranet Maksusitoumusmalli Helpperi-terveysohjaus SATA Henkilöstöyritysten työterveys Lähipalveluita jo 17
Myel-vakuutettujen työterveys
Alk. 19 vuodessa Toimintasuunnitelma Sähköinen terveyskysely Sähköinen tilakysely Työolosuhdeselvitys Helpperi-terveysohjaus Yhteistyössä: MATKI Myel-vakuutettujen työterveys Lähipalveluita jo 17 kunnassa
Työterveyshuolto 2018
Työterveyshuolto 2018 Työterveyshuollon tavoitteet Terveellinen ja turvallinen työ, työympäristö ja työyhteisö Työhön liittyvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisy Työntekijän terveyden sekä työ- ja
Työterveyshuolto. Mitä työnantajan ja yrittäjän on hyvä tietää työterveyshuollosta.
Työterveyshuolto Mitä työnantajan ja yrittäjän on hyvä tietää työterveyshuollosta. www.kela.fi/tyoterveyshuolto www.kela.fi/sairastaminen> Työterveyshuolto>Yrittäjä> Työterveyshuollon tavoitteet Työterveyshuollon
Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010
Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 1 ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA TUOTE HINTA SISÄLTÖ Työpaikkaselvitys 28 e/ alkava ½ tuntia työterveyshoitaja, työfysioterapeutti *
TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET ALKAEN
Rauman sosiaali- ja terveystoimiala Työterveyshuolto 1 / 4 15.8.2018 TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2019 ALKAEN LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Työterveyshuollon tavoitteena
TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET ALKAEN
Rauman sosiaali- ja terveysvirasto Työterveyshuolto 16.9.2016 TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2017 ALKAEN LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Yksilöön kohdistuva toiminta
TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2014 ALKAEN (ALV 0 %)
Rauman sosiaali- ja terveysvirasto Työterveyshuolto TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2014 ALKAEN (ALV 0 %) LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Yksilöön kohdistuva toiminta
TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE
TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Työterveyshoitajat Taru Eerola, Anne Laatikainen, Jaana Niemi ja Merja Koivisto 2.5.2019 TYÖTERVEYSHUOLLON SOPIMUS: Työnantajan
TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa
TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO, KELAN KORVAUSLUOKKA I Työpaikkaselvitys, työpaikkakäynti,
TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2015 ALKAEN (ALV 0 %)
Rauman sosiaali- ja terveysvirasto Työterveyshuolto 13.8.14 TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2015 ALKAEN (ALV 0 %) LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Yksilöön kohdistuva
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy
Sosiaali- ja terveyslautakunta on edellisen kerran vahvistanut hinnaston 16.11.2006
1 TYÖTERVEYSHUOLLON MAKSUT 1.1.2007 ALKAEN JA EHDOTETTAVAVAT UUDET HINNAT 1.1.2009 ALUSTA LUKIEN Ensin on ilmoitettu kunkin ryhmän tämänhetkinen hinta ja sen jälkeen uusi ehdotettava hinta Sosiaali- ja
Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1.
Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1.2016 ALKAEN Juuan terveyskeskuksen työterveyshuolto tuottaa laadukkaita,
TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKASMAKSUT
1 Säkylän kunta 1.1.2018 Sosiaali- ja terveystoimi Työterveyshuolto Välskärinte 5 27800 Säkylä TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKASMAKSUT TYÖTERVEYSHUOLLON YLEISMAKSU Yleismaksu/työntekijä 24 ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖTERVEYSHUOLTO
Työntekijän Hoitoturva Työterveyshuoltoa täydentävä turva koko henkilöstölle
Työntekijän Hoitoturva Työterveyshuoltoa täydentävä turva koko henkilöstölle Onneksi olkoon! Työnantajasi haluaa pitää sinusta hyvää huolta täydentämällä terveyshuoltoasi. Työnantajasi tarjoaa sinulle
Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä
Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri
Työterveyshuollon palvelusopimuksen sisältö:
_ Työterveyshuollon palvelusopimuksen sisältö: Yritysnumero: YRITYKSEN NIMI: Osoite: Laskutus-os: Puhelin: Toimiala: Toimipaikat: Tilikausi: Hallinto/Talous-os: Yhdyshenkilö ja e-mail: Tapaturmavakuutus:
TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN
TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty sosiaali-ja terveyslautakunnan kokouksessa x.x.2015 TERVEYDEN JA TYÖKYVYN EDISTÄMINEN JA TUKEMINEN, KELAN KORVAUSLUOKKA I Työpaikkaselvitys,
Korvausuudistus korvauskäytännössä
Korvausuudistus korvauskäytännössä SVL 1075/2018 korvausuudistus Samuli Niskanen juristi Kela, etuuspalvelujen lakiyksikkö, sairaanhoito- ja työterveyshuoltoryhmä Enimmäismäärien jäädyttäminen Enimmäismääriä
Tarjouslomake, hinnat
Uudenmaan Yrittäjät ry Liite Tarjouslomake, hinnat Tarjouslomakkeeseen kirjataan kaikki kysytyt tiedot. Liitteeseen merkittyjen arvojen tulee olla yksiselitteisiä. Liitettä ei saa muuttaa. Merkitse vastaukset
Tarjoamme terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja diagnostiikkapalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea
Tarjoamme terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja diagnostiikkapalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea Terveystalo Kemijärvi Sairaala Lapponiassa, Sairaalakatu 9, 98100 Kemijärvi Avoinna:
Mäntsälän työterveys Mustamäentie Mäntsala puh
Mäntsälän työterveys Mustamäentie 42 04600 Mäntsala info.työterveys@mantsala.fi puh 040 314 5639 MÄNTSÄLÄN TYÖTERVEYS HINNASTO 1.1.2017 ARVOISA ASIAKKAAMME Hyvinvoiva henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara.
Tarjouslomake, hinnat
Uudenmaan Yrittäjät ry Liite Tarjouslomake, hinnat Tarjouslomakkeeseen kirjataan kaikki kysytyt tiedot. Liitteeseen merkittyjen arvojen tulee olla yksiselitteisiä. Liitettä ei saa muuttaa. Merkitse vastaukset
Palvelutasovaihtoehdot (Viisari)
Palvelutasovaihtoehdot (Viisari) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)
Palvelutasovaihtoehdot (Pori)
Palvelutasovaihtoehdot (Pori) 1. lakisääteinen + kattavan tason 2. lakisääteinen + yleislääkäritasoinen 3. lakisääteinen + suppean tason 1. Lakisääteinen, kattavan tason Lakisääteinen ja ennaltaehkäisevä
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Pienten yritysten ja yrittäjien työterveyshuollon kattavuuden parantaminen Työhyvinvointi fokukseen seminaari 7.3.2013 Kasnäs Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, Työterveyslaitos
Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle
Työterveys Nurmeksen kaupunki Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle 1.1.2017-31.12.2021 Toimintasuunnitelma tulee käsitellä työpaikalla yhteistoimintamenettelyn edellyttämällä tavalla. Toimintasuunnitelma
Tarjouslomake, hinnat
Uudenmaan Yrittäjät ry Liite Tarjouslomake, hinnat Tarjouslomakkeeseen kirjataan kaikki kysytyt tiedot. Liitteeseen merkittyjen arvojen tulee olla yksiselitteisiä. Liitettä ei saa muuttaa. Merkitse vastaukset
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy
Työterveyshuollon järjestäminen. Henkilökohtaisen avustajan työnantajalle Työterveyshoitaja Jaana Niemi ja Suvi Pöyry- Mannari
Työterveyshuollon järjestäminen Henkilökohtaisen avustajan työnantajalle Työterveyshoitaja Jaana Niemi ja Suvi Pöyry- Mannari 14.10.2015 Työterveyshuoltolaki (1.1.2002) Työnantajalla työterveyshuollon
TyöSyke Oy maksaa Kanta- maksut ja maksut sähköisistä resepteistä asiakkaan puolesta.
TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUT JA HINNASTO 1.1.2019 alkaen on kanta-hämäläisten kuntaorganisaatioiden omistama lakisääteisiä ja kokonaisvaltaisia työterveyshuoltopalveluja tarjoava työterveyshuolto-organisaatio.
Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009
Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Leila Rautjärvi, koulutuspäällikkö, tth Selina Selin, työterveyshuollon erikoislääkäri Systemaattista seulontaa voidaan tehdä
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy
Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille
Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille Millainen työ, sellainen Terveystalo. Työterveystoiminnan perusta (lakisääteinen) Työterveysyhteistyö perustuu asiakkaan toimialan ja liiketoiminnan
Tarjouslomake, hinnat
Uudenmaan Yrittäjät ry Liite Tarjouslomake, hinnat Tarjouslomakkeeseen kirjataan kaikki kysytyt tiedot. Liitteeseen merkittyjen arvojen tulee olla yksiselitteisiä. Liitettä ei saa muuttaa. Merkitse vastaukset
Palvelutasovaihtoehdot (Akaasia)
Palvelutasovaihtoehdot (Akaasia) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)
PIETARSAAREN TYÖTERVEYS RY HINNASTO 2019
PIETARSAAREN TYÖTERVEYS RY HINNASTO 2019 1 Pietarsaaren Työterveys ry perustettiin vuonna 1976, ja on keskittynyt paikallisten yritysten ja organisaatioiden työterveyshuoltoon jo 40 vuotta. Meillä on hyvää
Tehoa (työ)terveyshuollon ennaltaehkäiseviin prosesseihin
Tehoa (työ)terveyshuollon ennaltaehkäiseviin prosesseihin 25.3.2015 Silja Komulainen Kehittämispäällikkö LT Työterveyshuollon erikoislääkäri Oulun Työterveys liikelaitos Oulun Työterveys liikelaitos Oulun
Yksityisen palveluntuottajan yrittäjälomakkeet Täyttöohjeet lomakkeille SV 111 TTH ja SV 115 TTH
Yksityisen palveluntuottajan yrittäjälomakkeet Täyttöohjeet lomakkeille SV 111 TTH ja SV 115 TTH SV 117 TTH Ohjeen alussa kerrotaan yrittäjien työterveyshuollon korvausten hakemisesta, lomakkeista sekä
Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala)
Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)
Ajankohtaista HUS- Työterveydestä
Ajankohtaista HUS- Työterveydestä Henkilöstötoimikunta 18.2.2016 Leena Forss-Latvala johtava työterveyslääkäri Työterveyshuoltovastuut - Toiminta perustuu lainsäädäntöön - Työterveyshuoltolaki 1383/2001
Palvelutasovaihtoehdot (Akaasia)
Palvelutasovaihtoehdot (Akaasia) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)
Palveluhinnasto 2019
Palveluhinnasto 2019 Siun työterveys on maakunnallinen työterveyspalvelujen tuottaja ja kehittäjä. Kumppaniverkostomme avulla tarjoamme palveluja oman maakuntamme lisäksi kaikkialla Suomessa. Lakisääteinen
Ohjeita yrittäjien työterveyshuollon korvauksen hakemisesta
Ohjeen alussa kerrotaan yrittäjien työterveyshuollon korvausten hakemisesta, lomakkeista sekä korvauksista. Sivuilla 2 6 ovat lomakkeiden SV 111 TTH ja SV 115 TTH selvitysosien täyttöohjeet palveluntuottajalle.
Palvelutasovaihtoehdot (Viisari)
Palvelutasovaihtoehdot (Viisari) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)
Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013
Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien
Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta)
Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta) 1. lakisääteinen + yleislääkäritasoinen sairaanhoito 2. lakisääteinen + suppean tason sairaanhoito 3. lakisääteinen, ei sairaanhoitoa Lakisääteinen + yleislääkäritasoinen
Lisätään vain vaikuttavaa ehkäisevää toimintaa!
Lisätään vain vaikuttavaa ehkäisevää toimintaa! Jorma Mäkitalo, tth el, LT Tutkimus- ja palvelukeskuksen johtaja @JormaMakitalo Korvausuudistus muuttaa työterveyshuollon rahoituksen painopistettä ehkäisevän
Yrityksen ja työterveyshuollon yhteistyö. Elon työhyvinvointipalvelut 1
Yrityksen ja työterveyshuollon yhteistyö Elon työhyvinvointipalvelut 1 Työterveyshuollon tavoitteet edistää työntekijöiden työ- ja toimintakykyä ennaltaehkäistä sairauksia tukea työympäristön ja työyhteisön
Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari
Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013
TEY:n juhlaseminaari TYÖTERVEYSYHTEISTYÖLLÄ ETEENPÄIN. 9.6.2015, Etera, Helsinki Tuomas Kopperoinen, johtaja, Oulun Työterveys liikelaitos
Asiantuntijasta managereiksi - työsuojelun, työterveyshuollon ja työpaikkojen uudistuvat työroolit, vastuut ja työtavat - Työterveysyhteistyön hyvät käytännöt TEY:n juhlaseminaari TYÖTERVEYSYHTEISTYÖLLÄ
Työelämäpalvelut Mehiläinen Paimio. Tervetuloa asiakkaaksi!
Työelämäpalvelut Mehiläinen Paimio Tervetuloa asiakkaaksi! PUITESOPIMUS Koskee kansanterveyslain edellyttämien kuntien lakisääteisten työterveyspalveluiden järjestämistä Paimion kaupungin ja Sauvon kunnan
1.1. HYVÄN TYÖTERVEYSHUOLTOKÄYTÄNNÖN MUKAINEN ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA
1 PALVELUHINNASTO 1.1.2015 alkaen (Kiteen kaupunki, perusturvalautakunta 16.12.2014, 142) Työterveyshuolto laskuttaa työnantajaa tuotetuista, sopimuksen mukaisista työterveyshuollon palveluista tämän hinnaston
TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO
Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Työterveyshuolto Kujalankatu 3 30100 Forssa p. 03-4191 2711 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1.2016 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän hallitus 21.12.2015 / 187 B
Hyvinvointia työstä UUTTA TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUA YRITTÄJILLE JA PIENILLE YRITYKSILLE. Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, TkT, KM
Hyvinvointia työstä UUTTA TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUA YRITTÄJILLE JA PIENILLE YRITYKSILLE Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, TkT, KM 21.3.2014 Helena Palmgren 2 Pienten yritysten ja yrittäjien uusi työterveyshuoltopalvelu
Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi
Ohjeistus: Taulukko on työväline oman työsi kehittämiseen hyvien käytäntöjen mukaiseksi. Tarkastele työtäsi oheisessa taulukossa kuvattujen toimintojen mukaan. Voit käyttää taulukkoa yksittäisen tai usean
Soten vaikutukset työterveyshuoltoon ja työterveyshoitajan työhön
Hyvinvointia työstä Soten vaikutukset työterveyshuoltoon ja työterveyshoitajan työhön Terveydenhoitajapäivät 14.3.2019, Rovaniemi Jorma Mäkitalo, LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Tutkimus- ja palvelukeskuksen
Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy
Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito
Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta)
Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta) 1. lakisääteinen + yleislääkäritasoinen sairaanhoito 2. lakisääteinen + suppean tason sairaanhoito 3. lakisääteinen, ei sairaanhoitoa 1. Lakisääteinen + yleislääkäritasoinen
Anu Kangasjärvi. Hallitussihteeri
Anu Kangasjärvi Hallitussihteeri LAKIMUUTOKSET Työterveyshuollon korvausuudistus Korvausuudistuksen tausta Kolme muutosta Voimaantulo KORVAUSUUDISTUKSEN TAUSTA Hallituksen linjaus työterveyshuollon toiminnan
Työhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981
Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.
Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.fi 2 3 4 Työterveydestä on tullut sairaanhoitoa 5 Työkykynäkymä suuri työkykyriski
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA
1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä
Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille
Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Finlandia-talo / webinaari 26.9.2014 Reija Jääskeläinen etuuspäällikkö Työterveyshuollon korvausjärjestelmän tavoitteet (1/2) Edistää, kannustaa ja ohjata
SOPIMUS TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ
Sivu 1/4 SOPIMUS TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ työterveyshuoltolaki 1383/2001 6 1 mom. 1. SOPIJAOSAPUOLET 1.1. Asiakas Päätoimipaikka: Virallinen nimi SIUN SOTE POHJOIS-KARJALAN SOSIAALI-
Työikäisten terveydenhuolto osana SOTEa
Työikäisten terveydenhuolto osana SOTEa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri, lääkintöneuvos TYÖKE-seminaari 7.11.2018 Finlandiatalo 1 10.10.2018 Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien
TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO
TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO Irja Korhonen Työterveys Aalto Anne Onkila Valmet työterveys Esa Leppänen JYTE Jari Ylinen KSSHP Visa Kervinen Terveystalo työterveys Laajavuori 16.6.2017
Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa
Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Lähtökohta: Työpaikalla on käytössään työkyvyn tuen toimintamalli, jonka kaikki tuntevat Varhaisen
SOPIMUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUISTA
1/5 TARJOUSPYYN- NÖN LIITE 1 SOPIMUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUISTA Siuntion kunta ja XXXXX sopivat työterveyspalvelujen tuottamisesta ajalla 1.1.2012-31.12.2013 seuraavasti: Sopimusosapuolet Palveluntuottaja
Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala)
Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)
Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma
Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja
Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta
Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta 2015 Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset, työpaikkakäynnit) Muu ennaltaehkäisevä työterveyshuolto
Mallilomake. Kela SV 98 TTH. Työnantajan hakemus. Työterveyshuoltoon liittyvät kustannukset. 1. Työnantajan tiedot. 2. Työnantajan tilinumero
Kela Työnantajan hakemus Työterveyshuoltoon liittyvät kustannukset SV 98 TTH Tällä lomakkeella työnantaja hakee korvausta järjestämänsä työterveyshuollon kustannuksista. Jos palveluntuottaja on esitäyttänyt
Sairausvakuutuslaki muuttuu: työkyvyn hallinta ja varhainen tuki
Sairausvakuutuslaki muuttuu: työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Koulutuskiertue Syksy 2010 Kela Uusi painotus lakisääteiseen toimintaan (Sata - komitea 26.5.2009 => linjaus) Työterveyshuollon työkykyä
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien
TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI
1 TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI Satu Myller, vastaava työterveyshoitaja Joensuun Työterveys Savuton Pohjois-Karjala työryhmän jäsen Siun Soten työterveyden asiakkuusvastaava 1.1.2017 2.11.2016
TYÖNANTAJAN KELA-KORVAUSHAKEMUS TYÖTERVEYSHUOLLON KUSTANNUKSISTA 2012 HUS-TYÖTERVEYDEN TOIMINTAKERTOMUS 2012
TYÖNANTAJAN KELA-KORVAUSHAKEMUS TYÖTERVEYSHUOLLON KUSTANNUKSISTA 2012 HUS-TYÖTERVEYDEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 Leena Forss-Latvala Johtava työterveyslääkäri HUS-Työterveys Henkilöstötoimikunta 13.6.2013
Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön
Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön -etukäteiskyselyn tulokset -kokemukset Kaari-laskurista Risto Kaartinen Dmitry Poletaev Työterveyspäivän ennakkokyselyn vastaukset
Työterveyshuoltopalvelujen yhteishankinnan kehittämisprosessi Kotityöpalveluyhdistyksessä Kristina Rajala
Työterveyshuoltopalvelujen yhteishankinnan kehittämisprosessi Kotityöpalveluyhdistyksessä 11.10.2017 Kristina Rajala Yrittäjien ja pienten yritysten työterveyshuoltoa kehitetään TyhyverkostoX-hankkeessa
HINNASTO 1.1.2015 alkaen
VUOSIMAKSU 24 / työntekijä HINNASTO 1.1.2015 alkaen Vuosimaksu koko vuoden asiakkaina olevilta laskutetaan 1-2 kertaa vuodessa sopimuksen mukaan. Jos sopimus alkaa tai päättyy kesken kalenterivuoden, maksu
Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus
Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus 17.9.2015 Oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin IV, Turku Timo Hujanen, Hennamari Mikkola, Kelan tutkimusosasto Valinnanvapaus ja monikanavarahoitus (MKR)? Palvelujärjestelmä
Työterveyshuollon ja työhygienian yhteinen tulevaisuus
Työterveyshuollon ja työhygienian yhteinen tulevaisuus Timo Leino, Dos, ylilääkäri timo.leino@ttl.fi Työpaikkojen työhygieniassa on vielä paljon parantamisen varaa 8.-12.10.2018 kemikaaliturvallisuuden
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen työterveyslääkäriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Katri Tiitola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS 2012 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS On valtakunnallinen opiskeluterveydenhuollon organisaatio, joka tarjoaa yleisterveyden, mielenterveyden ja suunterveyden
Kilpailukykyä työhyvinvoinnista
Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan
Työnantajille ja työpaikan työterveyshuollon vastuuhenkilölle
Kansanel{kelaitos Terveysosasto PL 78 00381 Helsinki 14.1.2011 Diaarinumero: 3/322/2011 Kirje on luettavissa my»s osoitteessa www.kela.fi/tyoterveys > Ilmoitustaulu ja fpa.fi/foretagshalsovard > Anslagstavla
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi
Siun sote Työterveyden palveluhinnasto 2017
Palveluhinnasto 1 (5) Siun sote Työterveyden palveluhinnasto 2017 1. Palvelukuvaus Siun sote tuottaa, järjestää ja kehittää, hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisia työterveyshuoltopalveluja sopimusasiakkailleen.
1(5) KUMPPANUUSSOPIMUS. 1. Sopimuksen tarkoitus
KUMPPANUUSSOPIMUS 1(5) 1. Sopimuksen tarkoitus Allekirjoittajat sopivat tällä sopimuksella kumppanuudesta, joka kattaa nimetyt yhteyshenkilöt, seuran jäsenten hyvinvointiin tähtäävän ennaltaehkäisevän
Asiakastyytyväisyyskysely
Asiakastyytyväisyyskysely Maaliskuu 2017 Kyselyyn vastasi 616 henkilöä. Kiitos vastauksista. TAUSTATIETOJA Toteutimme asiakastyytyväisyyskyselyn maaliskuussa 2017. Linkki kyselyyn oli nettisivuillamme
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 158/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 29 b ja 30 c :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuksesta
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Ennaltaehkäisyn edistämisen priorisointi - miksi se on niin vaikeaa? Jorma Mäkitalo, Osaamiskeskuksen johtaja Oma ammattihistoria lääket lis Oulun yliopisto 1986 työterveyshuollon erikoislääkäri
TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO / Suonenjoen kaupungin työterveyspalvelut (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan)
1/8 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 210201 / Suonenjoen kaupungin työterveyspalvelut (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 1 Suonenjoen kaupungin
Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella
Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Kehittämisasiantuntija Työterveyshoitaja Leena Haakana Helsingin kaupungin työterveyskeskus 1 Työterveyshuollon näkökulma Työn ja terveyden
Infotilaisuus työterveyshuollon korvausuudistuksesta
Infotilaisuus työterveyshuollon korvausuudistuksesta 21.3.2019 Työnantajan työterveyshuolto Pia Uusivuori Vastaava suunnittelija Kela, Etuusjärjestelmäyksikkö, Terveydenhoitoetuuksien kehittämisryhmä Korvausuudistus
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,