VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2005"

Transkriptio

1 LEHDISTÖTIEDOTE 3/ (7) VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS Vakuutuslaitosten yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui selvästi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Vahinkovakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu toimintapääoma kasvoi 14 % miljoonaan euroon. Henkivakuutusyhtiöillä toimintapääoma kasvoi 33 % miljoonaan euroon ja työeläkeyhtiöillä 22 % miljoonaan euroon. TEL-eläkesäätiöiden toimintapääoma kasvoi 6 % ja TEL-eläkekassojen 12 % vuoden alun tilanteeseen verrattuna. Henkivakuutusyhtiöiden toimintapääoman kasvuun vaikutti osaltaan vuoden alussa toimintansa aloittaneen uuden yhtiön lukujen sisällyttäminen raporttiin. Muutoin vakuutuslaitosten suotuisaan vakavaraisuuskehitykseen vaikuttivat useat tekijät, joista keskeisimmät olivat laitosten joukkovelkakirjalaina- ja osakesijoitusten arvonnousu. Maailmantalouden kasvun ennakoidaan jonkin verran hidastuneen. Kiinan talouskehitys on jatkunut vahvana. Vaikka Yhdysvaltojen ja euroalueenkin osalta talouskasvu on edelleen jatkunut, niin pidemmällä aikavälillä talouskasvun kestävyys on koetuksella erityisesti johtuen näiden talousalueiden rakenteellisista ongelmista ja ehkä pitkäänkin korkeana pysyvästä öljyn hinnasta. Euroalueen talouskasvua on tukenut jonkin verran euron viimeaikainen heikentyminen suhteessa dollariin. Vuoden kolmannella neljänneksellä keskeiset osakeindeksit ovat nousseet. Samalla korot euroalueella ovat edelleen laskeneet. Vakuutuslaitosten vakavaraisuuteen näillä tekijöillä on ollut positiivinen vaikutus. Korkotason alentumisen toimintapääomaa vahvistavan vaikutuksen käänteisilmiönä on huomioitava kuitenkin se, että vallitseva korkotaso on nykyisellään varsin haastava suhteessa erityisesti henkivakuutusyhtiöiden perinteisissä henkivakuutustuotteissa asiakkaille antamiin tuottositoumuksiin. Vakuutuslaitosten vakavaraisuuden kehitys riippuu merkittävästi rahoitusmarkkinoiden kehityksestä, vaikkakin viime vuosina vahinkovakuutusyhtiöiden suotuisassa vakavaraisuuskehityksessä keskeiseksi tekijäksi on noussut parantunut vakuutustekninen kannattavuus. Laitosten yhteenlasketun vakavaraisuuden voi arvioida yleisesti vahvistuneen jonkin verran kesäkuun lopun jälkeen. Kuitenkin laitoksittain kehitys voi vaihdella huomattavastikin. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakavaraisuus on hyvä koko alan tasolla. Eräiden vahinkovakuutusyhtiöiden vakavaraisuudet ovat ainoastaan tyydyttävällä tasolla. Henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuus on melko hyvä koko alan tasolla. Joidenkin henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuudet ovat ainoastaan tyydyttävää tasoa. Työeläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuusasemat ovat hyvällä tasolla. Vakuutusvalvontaviraston tietojen mukaan kaikki vakuutuslaitokset täyttävät lain asettamat toimintapääomavaatimukset. Vakuutusvalvontavirasto julkaisee neljännesvuosittaisen katsauksen vakuutusyhtiöiden vakavaraisuusasemasta ja puolivuosittaisen katsauksen TEL-eläkesäätiöiden ja TEL-eläkekassojen vakavaraisuusasemasta. Lisätietoja antaa johtaja Timo Laakso ( ). LIITTEET: Vakavaraisuustilasto, Rahoitusmarkkinoiden kehitys ja Tilastolähteet Vakuutusvalvontavirasto Mikonkatu 8, PL Helsinki Försäkringsinspektionen Mikaelsgatan 8, PB 449 FIN Helsingfors Insurance Supervisory Authority Mikonkatu 8, P.O. Box 449 FIN Helsinki

2 Vakavaraisuustilasto Vahinkovakuutusyhtiöt (1.000 euro) Oma pääoma Pääomalainat Toimintapääoma Vakavaraisuuspääoma Vastuuvelka ilman tasoitusmäärää Yhteenlaskettu 420,7 % 406,4 % 349,7 % 357,5 % 394,1 % Alin 134,4 % 124,1 % 118,1 % 126,2 % 116,7 % Vakavaraisuuspääoma vastuuvelasta (vakavaraisuusaste) Yhteenlaskettu 58,2 % 54,5 % 54,9 % 49,9 % 52,7 % Alin 26,6 % 21,6 % 21,4 % 18,4 % 20,6 % Vakavaraisuuspääoma 12 kk. vakuutusmaksutuotoista (vastuunkantokyky) Yhteenlaskettu 134,0 % 131,2 % 130,1 % 131,2 % 136,3 % Alin* 49,9 % 38,3 % 27,3 % 29,0 % 30,2 % *poislukien run-off, jälleenvakuutusyhtiöt Henkivakuutusyhtiöt (1.000 euro) Oma pääoma Pääomalainat Toimintapääoma Vakavaraisuuspääoma Vastuuvelka* Yhteenlaskettu 309,1 % 308,4 % 332,4 % 373,2 % 438,8 % Alin 188,5 % 238,5 % 149,8 % 148,1 % 144,1 % Vakavaraisuuspääoma vastuuvelasta (vakavaraisuusaste) Yhteenlaskettu 14,4 % 14,3 % 15,3 % 16,8 % 19,5 % Alin 9,8 % 10,2 % 9,9 % 10,3 % 11,6 % *Vastuuvelka vähennettynä tasoitusmäärällä ja 75 % sijoitussidonnaisesta vastuuvelasta Työeläkevakuutusyhtiöt (1.000 euro) Oma pääoma Toimintapääoma Vastuuvelka Yhteenlaskettu 306,4 % 323,6 % 352,4 % 354,1 % 376,5 % Alin 253,7 % 278,5 % 317,3 % 266,4 % 286,5 % Toimintapääoma vastuuvelasta (vakavaraisuusaste) Yhteenlaskettu 16,1 % 19,9 % 23,0 % 24,0 % 27,1 % Alin 13,0 % 15,3 % 18,1 % 18,3 % 20,4 % Toimintapääoma vakavaraisuusrajasta Yhteenlaskettu 204,3 % 215,7 % 234,9 % 236,1 % 251,0 % Alin 169,1 % 185,6 % 211,5 % 177,6 % 191,0 %

3 3 Eläkekassat (1.000 euro) Toimintapääoma Yhteenlaskettu 1030,8 % 996,8 % 839,8 % 914,1 % 810,9 % Alin 419,2 % 827,3 % 631,0 % 698,9 % 542,5 % Toimintapääoma vastuuvelasta (vakavaraisuusaste) Yhteenlaskettu 26,5 % 30,3 % 30,4 % 32,7 % 35,6 % Alin 8,4 % 16,1 % 15,2 % 16,1 % 14,4 % Toimintapääoma vakavaraisuusrajasta Yhteenlaskettu 343,6 % 332,3 % 279,9 % 304,7 % 270,3 % Alin 139,7 % 275,8 % 210,3 % 233,0 % 180,8 % Eläkesäätiöt (1.000 euro) Toimintapääoma Yhteenlaskettu 1199,4 % 1116,5 % 888,6 % 991,7 % 1117,8 % Alin 568,9 % 623,4 % 528,9 % 671,3 % 599,8 % Toimintapääoma eläkevastuusta (vakavaraisuusaste) Yhteenlaskettu 19,6 % 22,3 % 22,1 % 24,7 % 25,3 % Alin 4,0 % 4,6 % 5,8 % 6,0 % 5,4 % Toimintapääoma vakavaraisuusrajasta Yhteenlaskettu 399,8 % 372,2 % 296,2 % 330,6 % 372,6 % Alin 189,6 % 207,8 % 176,3 % 223,8 % 199,9 %

4 Rahoitusmarkkinoiden kehitys 4 Muutos alk alk Osake HEX ,0 % 16,3 % Tukholma SAX ,6 % 11,9 % DJ Stoxx Nordic ,3 % 11,8 % Frankfurt DAX ,7 % 7,8 % Lontoo FTSE ,4 % 6,1 % Nasdaq Composite ,7 % -5,5 % New York DJIA ,7 % -5,1 % Tokio Nikkei ,5 % 0,8 % Korko 3 kk. Euribor 2,13 2,16 2, kk. Euribor 2,17 2,22 2, kk. Euribor 2,31 2,36 2, S/2007 3,22 2,61 2, S/2009 3,67 2,97 2, S/2011 4,02 3,26 2, S/2013 4,30 3,54 2, S/ ,71 3, Valuutta (euron arvo) SEK 9,0770 9,0155 9,4259 3,8 % 4,6 % GBP 0,7036 0,7088 0,6742-4,2 % -4,9 % USD 1,2496 1,3604 1,2092-3,2 % -11,1 % JPY 133,72 141,03 133,95 0,2 % -5,0 % Muutos alk alk Osake HEX ,3 % 0,0 % Tukholma SAX ,0 % 2,8 % DJ Stoxx Nordic ,7 % 2,6 % Frankfurt DAX ,1 % 4,9 % Lontoo FTSE ,5 % 2,2 % Nasdaq Composite ,8 % 3,9 % New York DJIA ,4 % 1,8 % Tokio Nikkei ,1 % 6,3 % Korko 3 kk. Euribor 2, kk. Euribor 2, kk. Euribor 2, S/2007 2, S/2009 2, S/2011 2, S/2013 2, S/2015 3, Valuutta (euron arvo) SEK 9,3193 3,4 % -1,1 % GBP 0,6816-3,8 % 1,1 % USD 1,2289-9,7 % 1,6 % JPY 135,73-3,8 % 1,3 %

5 Tilastolähteet 5 Tilastoissa on huomioitu seuraavat vakuutuslaitokset: Vahinkovakuutusyhtiöt: - A-Vakuutus Oy - Alma Vakuutus Oy - Försäkringsaktiebolaget Alandia - If Vahinkovakuutusyhtiö Oy - Jälleenvakuutusosakeyhtiö Patria - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Palonvara - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva - Lähivakuutus Keskinäinen Yhtiö - Osuuspankkien Keskinäinen Vakuutusyhtiö - Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö - Redarnas Ömsesidiga Försäkringsbolag - Spruce Vakuutus Oy - Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjola - Vakuutusosakeyhtiö Bothnia International - Vakuutusosakeyhtiö Eurooppalainen - Vakuutusosakeyhtiö IngoNord - Vakuutusosakeyhtiö Pankavara - Vakuutusosakeyhtiö ST International - Vakuutusyhtiö Garantia - Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö - Veritas Keskinäinen Vahinkovakuutusyhtiö - Ålands Ömsesidiga Försäkringsbolag Henkivakuutusyhtiöt: - Aktia Henkivakuutus Oy - Försäkringsaktiebolaget Liv-Alandia - Henkivakuutusosakeyhtiö Pohjola - Henkivakuutusosakeyhtiö Retro - Henkivakuutusosakeyhtiö Skandia - Henkivakuutusosakeyhtiö Veritas - Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi - Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva - Nordea Henkivakuutus Suomi Oy - OP-Henkivakuutus Oy - Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia - Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sampo - Yritysten Henkivakuutus Oy Tapiola

6 Työeläkevakuutusyhtiöt: 6 - Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas - Försäkringsaktiebolaget Pensions-Alandia - Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen - Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola - Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma - Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia Eläkesäätiöt: - ABB Eläkesäätiö - Aker Finnyards Oy:n Eläkesäätiö - Alkon Eläkesäätiö - Atoy Oy:n Eläkesäätiö - Effoa-yhtymän Konttorihenkilökunnan Eläkesäätiö - Elisa-konsernin Eläkesäätiö - Eläkesäätiö Polaris Pensionsstiftelse - Engel-Yhtymän Eläkesäätiö - Esson Eläkesäätiö - Evli-konsernin Yhteiseläkesäätiö - Finnairin Eläkesäätiö - Fujitsu-yhtiöiden Eläkesäätiö - Honeywell Oy:n Henkilökunnan Eläkesäätiö - Hyvinkään Kumi Oy:n Eläkesäätiö - Kemira GrowHow Oyj:n Eläkesäätiö - Kemiran Eläkesäätiö - Kontinon Yhteiseläkesäätiö - Kymin Eläkesäätiö - L-Fashion Group Oy:n Eläkesäätiö - Maataloustuottajain Eläkesäätiö - Neste Oil Eläkesäätiö - Nokian Eläkesäätiö - Orionin Eläkesäätiö - Oy Shell Ab:n Eläkesäätiö - PlusTerveys Eläkesäätiö - Päijät-Hämeen Puhelimen Eläkesäätiö - Rautaruukin Eläkesäätiö - Soneran Eläkesäätiö - Suomen Postin Eläkesäätiö - Talentum-konsernin yhteiseläkesäätiö - Tamrock Oy:n Eläkesäätiö - Teboilin Eläkesäätiö - Tiedon TEL-Eläkesäätiö - VR Eläkesäätiö - WSOY:n Eläkesäätiö - Yleisradion Eläkesäätiö

7 Eläkekassat: 7 - Apteekkien Eläkekassa - Keskon Eläkekassa - Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek - OP-Eläkekassa - Turkistarhaajien Eläkekassa - Valion Eläkekassa - Yksityismetsätalouden eläkekassa Verso - Yrittäjien Eläkekassa Oma

2.12.2005 1 (5) Vakuutusvalvontaviraston tietojen mukaan kaikki vakuutuslaitokset täyttävät lain asettamat toimintapääomavaatimukset.

2.12.2005 1 (5) Vakuutusvalvontaviraston tietojen mukaan kaikki vakuutuslaitokset täyttävät lain asettamat toimintapääomavaatimukset. LEHDISTÖTIEDOTE 5/2005 2.12.2005 1 (5) VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2005 Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui selvästi tammi-syyskuussa. Vahinkovakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2004

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2004 TIEDOTE Lehdistötiedote 9.3.2005 1/2005 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2004 Vakuutusyhtiöitä ja -yhdistyksiä koskevat toimintapääomavaatimukset muuttuivat 31.12.2004.

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2004

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2004 LEHDISTÖTIEDOTE 11/04 1 (5) 3.12.2004 VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2004 Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui kuluvan vuoden tammi- syyskuussa. Vahinkovakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2004

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2004 LEHDISTÖTIEDOTE 1 (7) 7.9.2004 7/2004 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2004 Vakuutuslaitosten yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui hieman alkuvuonna 2004. Vahinkovakuutusyhtiöiden

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2006

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2006 LEHDISTÖTIEDOTE 1/2007 1 (7) 7.3.2007 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2006 Vakuutuslaitosten vakavaraisuus kehittyi suotuisasti vuoden aikana. Vakavaraisuuslukuihin

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2007

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2007 LEHDISTÖTIEDOTE 2/2008 10.3.2008 1 (7) VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2007 Vakuutuslaitosten suhteellisten vakavaraisuuksien kehitys oli epäyhtenäistä eri laitosryhmien

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS , ALUSTAVAT TIEDOT

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS , ALUSTAVAT TIEDOT LEHDISTÖTIEDOTE 1(10) 9.3.2004 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2003, ALUSTAVAT TIEDOT Vakuutusvalvontavirasto julkaisee neljännesvuosittaisen katsauksen vakuutusyhtiöiden

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2007

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2007 LEHDISTÖTIEDOTE 5/2007 Lehdistötiedote 7.9.2007 1 (8) VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2007 Vakuutuslaitosten vakavaraisuus kasvoi tammi-kesäkuussa. Osakemarkkinoiden

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 31.3.2007

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 31.3.2007 LEHDISTÖTIEDOTE 4/2007 1 (6) 8.6.2007 VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 31.3.2007 Vakuutusyhtiöiden vakavaraisuus kehittyi suotuisasti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vahinkovakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2007

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2007 LEHDISTÖTIEDOTE 8/2007 13.12.2007 1 (6) VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2007 Vakuutusyhtiöiden vakavaraisuus kasvoi tammi-syyskuussa. Syyskuun jälkeen yhtiöiden vakavaraisuuden voidaan arvioida heikentyneen

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS VAHVISTUI MERKITTÄVÄSTI VUONNA 2005

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS VAHVISTUI MERKITTÄVÄSTI VUONNA 2005 LEHDISTÖTIEDOTE 3/2006 8.3.2006 1 (6) VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS VAHVISTUI MERKITTÄVÄSTI VUONNA 2005 Vakuutuslaitosten yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui merkittävästi

Lisätiedot

Risto Poikajärvi 1.9.2008 5/2008 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKA- VARAISUUS 30.6.2008

Risto Poikajärvi 1.9.2008 5/2008 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKA- VARAISUUS 30.6.2008 LEHDISTÖTIEDOTE 1 (6) Risto Poikajärvi 1.9.2008 5/2008 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKA- VARAISUUS 30.6.2008 Vakuutuslaitosten vakavaraisuuden lasku jatkui kuluvan vuoden toisella

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2009

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2009 Vakuutusyhtiöt Suomessa 29 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Kimmo Koivisto SISÄLLYS Lyhyesti... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 2 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt 2010 22.9.2011

Vakuutusyhtiöt 2010 22.9.2011 1 (7) Julkaisija Finassivalvonta Tekijä Merja Stenberg Puhelin 010 831 5537 merja.stenberg@finanssivalvonta.fi Julkaisun nimi Vakuutuyhtiöt 2010 Sisältö Tekstiosa ja taulukot Tiivistelmä Vahinko-, henki-,

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2010

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2010 Vakuutusyhtiöt Suomessa 2010 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Kimmo Koivisto SISÄLLYS Lyhyesti... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 2 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt 2008 19.11.2009

Vakuutusyhtiöt 2008 19.11.2009 1 (7) Julkaisija Finassivalvonta Tekijä Juhani Peltola Puhelin 010 8315538 juhani.peltola@finanssivalvonta.fi Julkaisun nimi Vakuutuyhtiöt 2008 Sisältö Tekstiosa ja taulukot Tiivistelmä Vahinko-, henki-,

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2011

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2011 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Kimmo Koivisto SISÄLLYS Lyhyesti... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 2 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat vuoden aikana... 3 Vakuutusmaksutulo

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2012 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2013 30.04.2013

VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2012 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2013 30.04.2013 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2012 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2013 30.04.2013 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2012 1 III VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2012 2 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2012 SISÄLTÖ Lyhyesti 4 Vakuutusmarkkinoiden

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2008

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2008 Vakuutusyhtiöt Suomessa 28 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Kimmo Koivisto SISÄLLYS Lyhyesti... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 2 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2013 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2014 24.04.2014

VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2013 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2014 24.04.2014 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2013 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2014 24.04.2014 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2013 1 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2013 2 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2013 SISÄLTÖ Lyhyesti 4 Vakuutusmarkkinoiden

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2007

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2007 Vakuutusyhtiöt Suomessa 2007 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Kimmo Koivisto SISÄLLYS Lyhyesti... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 2 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2014 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2015 27.04.2015

VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2014 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2015 27.04.2015 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2014 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2015 27.04.2015 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2014 1 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2014 2 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2014 SISÄLTÖ Lyhyesti 4 Vakuutusmarkkinoiden

Lisätiedot

Pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus

Pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus Suomen pankkisektori on vakavarainen 1 (7) Pankkisektorin vakavaraisuus parantunut Pankkisektorin 1 vakavaraisuussuhde parani edelleen kolmannella vuosineljänneksellä. Syyskuun lopussa pankkisektorin vakavaraisuussuhdeluku

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt Suomessa 31.12.2006 3.5.2007

Vakuutusyhtiöt Suomessa 31.12.2006 3.5.2007 Vakuutusyhtiöt Suomessa 31.12.2006 Vakuutusyhtiöt Suomessa 31.12.2006 Kimmo Koivisto SISÄLLYS Kansantalouden kehitys vuonna 2006... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 3 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat

Lisätiedot

JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2017

JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2017 31.05.2017 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2017 Vakuutusvuosi 2016 Vakuutusvuosi 2016 Vakuutusyhtiöiden tuloskatsaus SISÄLTÖ Lyhyesti 4 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys 5 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat vuoden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry Hoitavatko yksityiset eläkesäätiöt sijoituksiaan toisin Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry // 2.4.2014 Pasi Strömberg Eläkesäätiöt ja eläkekassat Eläkesäätiö on yhden työnantajan

Lisätiedot

Millainen on suomalaisen finanssialan taloudellinen tila? Finanssisektori tuoreen tiedon valossa

Millainen on suomalaisen finanssialan taloudellinen tila? Finanssisektori tuoreen tiedon valossa Millainen on suomalaisen finanssialan taloudellinen tila? Finanssisektori tuoreen tiedon valossa Studia Monetaria luentosarja 13.4.2010, Suomen Pankin rahamuseo pääanalyytikko Sampo Alhonsuo 13.4.2010

Lisätiedot

Yksityisen eläkesäätiön perustaminen. Rahapäivä 20.9.2007 Finlandia-talo. Kalervo Koistinen aktuaari Oy Porasto Ab

Yksityisen eläkesäätiön perustaminen. Rahapäivä 20.9.2007 Finlandia-talo. Kalervo Koistinen aktuaari Oy Porasto Ab Yksityisen eläkesäätiön perustaminen Rahapäivä 20.9.2007 Finlandia-talo Kalervo Koistinen aktuaari Oy Porasto Ab 1 Oy Porasto Ab Johtava eläkekassojen ja eläkesäätiöiden palveluyhtiö Perustettu 1967 Liikevaihto

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015 Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OSAKEKURSSIEN LASKU HEIJASTUI SIJOITUSTUOTTOON Tammi syyskuu 2015 Sijoitustuotto 3,1 % Osakesijoitusten tuotto

Lisätiedot

Pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus Q1/2010

Pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus Q1/2010 Pankkisektorin vakavaraisuus pysynyt vakaana Pankkisektorin vakavaraisuus ennallaan Pankkisektorin 1 vakavaraisuus on pysynyt vahvana, sillä pankkisektori on pysynyt voitollisena eivätkä luottoriskit ole

Lisätiedot

Päivitetty 01.06.2005

Päivitetty 01.06.2005 Päivitetty 01.06.2005 1 Eqvitec Teknologiarahasto II Ky 1 820 985 11,83-2 Fenno Rahasto Ky 1 345 944 8,74-3 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma 510 000 3,31-4 Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Etera 420

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 1 SIJOITUSTUOTTO HYVÄLLÄ TASOLLA Tammi syyskuu 2014 Sijoitustuotto 5,7 % Osakesijoitusten tuotto 8,8 % Korkosijoitusten tuotto 3,1 % Kiinteistösijoitusten tuotto

Lisätiedot

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015 Försäkringsaktiebolaget Garantia Garantia Insurance Company Ltd Kluuvikatu 3 Glogatan 3 Kluuvikatu 3 PL 600, 00101 Helsinki PB 600, 00101

Lisätiedot

Säästö- ja henkivakuutusselvitys

Säästö- ja henkivakuutusselvitys FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund SISÄLLYS Henkivakuutusmarkkinat Suomessa... 1 Maksutulo on pysynyt vakaana... 2 Vakuutussäästöt kasvavat tasaisesti... 2 Vakuutussäästäminen...

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014 Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 1. VUOSIPUOLISKO VASTASI ODOTUKSIA Tammi kesäkuu 2014 Sijoitustuotto 3,4 % Osakesijoitusten tuotto 5,5 % Korkosijoitusten

Lisätiedot

25.9.2008 klo 9-15. 1. Selvitä vakuutustekniseen vastuuvelkaan liittyvät riskit ja niiltä suojautuminen.

25.9.2008 klo 9-15. 1. Selvitä vakuutustekniseen vastuuvelkaan liittyvät riskit ja niiltä suojautuminen. SHV-tutkinto Vakavaraisuus 25.9.28 klo 9-15 1(5) 1. Selvitä vakuutustekniseen vastuuvelkaan liittyvät riskit ja niiltä suojautuminen. (1p) 2. Henkivakuutusyhtiö Huolekas harjoittaa vapaaehtoista henkivakuutustoimintaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

Henkivakuutuksia eri tarpeisiin. Sijoitus-Invest 14. 15.11.2012

Henkivakuutuksia eri tarpeisiin. Sijoitus-Invest 14. 15.11.2012 Henkivakuutuksia eri tarpeisiin Sijoitus-Invest 14. 15.11.2012 Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority 14.11.2012 Finanssivalvonta Suomen rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen

Lisätiedot

JÄSENYHTEISÖT MEMBERS (Yhteensä - total 187) I LUOTTOLAITOKSET BANKS (74) LIIKEPANKIT (22)

JÄSENYHTEISÖT MEMBERS (Yhteensä - total 187) I LUOTTOLAITOKSET BANKS (74) LIIKEPANKIT (22) 1 (6) JÄSENYHTEISÖT MEMBERS (Yhteensä - total 187) I LUOTTOLAITOKSET BANKS (74) LIIKEPANKIT (22) Aktia Pankki Oyj Aktia Hypoteekkipankki Oyj Bonum Pankki Oy Carnegie Investment Bank Ab, Finland Branch

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017

ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017 ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Tammi-syyskuun sijoitustuotto oli 5,5 %. Asiakashankinta sujui kolmannella neljänneksellä erinomaisesti. Maksutulolla mitattuna nettoasiakashankinta

Lisätiedot

Vakuutusmarkkinoilla toimivien yhteisöjen tiedonkeruukartta

Vakuutusmarkkinoilla toimivien yhteisöjen tiedonkeruukartta 401 Työeläkevakuutusyhtiö Frekvenssi VD: Vakavaraisuus VA01a Tuloslaskelma työeläkevakuutusyhtiöille VB01 Epäsuora rahoituslaskelma VB02a Työeläkevakuutusyhtiön tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot VD01

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo:

Lisätiedot

JÄSENYHTEISÖT MEMBERS (Yhteensä total 183)

JÄSENYHTEISÖT MEMBERS (Yhteensä total 183) 1 (5) JÄSENYHTEISÖT MEMBERS (Yhteensä total 183) 1 LUOTTOLAITOKSET BANKS (73) LIIKEPANKIT (21) Aktia Pankki Oyj Bonum Pankki Oy Carnegie Investment Bank Ab, Finland Branch Citibank Europe plc, sivuliike

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013 Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TAMMI- SYYSKUU 2013 Sijoitustuotto 6,5 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

Pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus

Pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus Suomen pankkisektorin vakavaraisuus pysynyt vahvana Pankkisektorin 1 vakavaraisuus on säilynyt edelleen hyvänä ja vakavaraisuussuhdeluvut ovat hieman nousseet kesäkuun lopulta ja ovat nyt viime vuoden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Asiakashankinta alkuvuonna vahvassa kasvussa Eläkekäsittelyn ruuhkat purettu, päätöksiä selvästi enemmän kuin vuosi sitten Eläkeuudistus sujuvasti

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus 30.1.2015 Toimitusjohtaja Harri Sailas

TILINPÄÄTÖS 2014: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus 30.1.2015 Toimitusjohtaja Harri Sailas TILINPÄÄTÖS 2014: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 30.1.2015 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2014 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 6,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 34,2

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2016 21.10.2016 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Asiakashankinta sujunut alkuvuonna suunnitellusti, toimintakulut pysyneet kurissa Eläkepäätöksiä 13% enemmän kuin vuosi sitten Uusi eläkekäsittelyjärjestelmä

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / 2012 Lehdistötilaisuus 26.4.2012 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA Tammi-maaliskuun sijoitustuotto nousi 5,1 prosenttiin erityisesti osakesijoitusten

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015 Veritas Eläkevakuutus VAHVA TULOS ENSIMMÄISELTÄ VUOSIPUOLISKOLTA Tuotto 5,8 % Parhaiten tuottivat noteeratut osakkeet 13,3 % Vakavaraisuus 31,8 % TyEL-palkkasumma 1 618,6 milj.

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Elolle vahva alkuvuosi 1.1. 30.6.2015 Sijoitustoiminnan kokonaistuotto oli 4,9 %. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi 21 miljardiin euroon.

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015 Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Tammi kesäkuu 2015 Sijoitusympäristö muuttui hyvin haastavaksi osakekurssien

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2012

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2012 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/212 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 kasvukeskuksissa pienten vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, etenkin pääkaupunkiseudulla kaupungistuminen, perhekoon pienentyminen,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 2,4 % Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 15,6 % Vakavaraisuus 27,2 % TyEL-palkkasumma 1 612,3 milj. YEL-työtulo

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut

Lisätiedot

Lähivakuutus-Tapiola ryhmä

Lähivakuutus-Tapiola ryhmä LIITTEET TIEDOTTEESEEN: organisaatiokaavio ryhmästä pääjohtajan, keskusyhtiön toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenten lyhyet CV:t ryhmä Vakuutuksenottajat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ryhmän

Lisätiedot

Valvottavien taloudellinen tila ja riskit

Valvottavien taloudellinen tila ja riskit Valvottavien taloudellinen tila ja riskit Lehdistötilaisuus 1.4.2015 Agenda Euroopan ja Suomen finanssisektorien riskit Suomen finanssisektorin tila Sääntelyn vaikutukset #finanssisektori Finanssivalvonta

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015 Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Tammi kesäkuu 2015 Sijoitusympäristö muuttui hyvin haastavaksi osakekurssien

Lisätiedot

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo KATSAUS ELON TOIMINTAAN 1.1. 30.6.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ERINOMAINEN ALKUVUOSI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,6 miljardia euroa. Sijoitukset tuottivat 967 miljoonaa euroa ja tuotto

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2012

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2012 1 SATO OYJ Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 kasvukeskuksissa vuokra-asuntojen kysyntä jatkunut hyvänä kaupungistuminen, perhekoon pienentyminen, väestön ikääntyminen ja työperäinen maahanmuutto tukevat

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Puolivuosikatsaus 2011 Tapiola-ryhmä Puolivuosikatsaus 2011 Tilintarkastamaton Vahinko-Tapiola Puolivuosikatsaus 2011 Liikevoitto nousi 22,5 milj. euroa 37,9 milj. euroon (15,4 milj. e) Kokonaistulos oli

Lisätiedot

Mitä asiakkaan on hyvä tietää henkivakuutuksesta

Mitä asiakkaan on hyvä tietää henkivakuutuksesta Mitä asiakkaan on hyvä tietää henkivakuutuksesta Studia monetaria 25.10.2011 Esityksen sisältö Mitä henkivakuutuksella tarkoitetaan? Erilaisia henkivakuutuksia Riskihenkivakuutuksen ottamisesta Edunsaajamääräyksestä

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015. Lehdistötilaisuus / 24.4.2015

ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015. Lehdistötilaisuus / 24.4.2015 ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015 Lehdistötilaisuus / 24.4.2015 1 SIJOITUSTUOTTO ERINOMAINEN Tammi maaliskuu 2015 Sijoitustuotto 7,1 % Osakesijoitusten tuotto 14,9 % Korkosijoitusten tuotto 1,2 % Kiinteistösijoitusten

Lisätiedot

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 15.9.2015 Kunkin tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. Kokeen läpäisemiseksi vaaditaan vähintään

Lisätiedot

JÄSENYHTEISÖT MEMBERS (Yhteensä - total 398) I LUOTTOLAITOKSET BANKS (274) LIIKEPANKIT (23)

JÄSENYHTEISÖT MEMBERS (Yhteensä - total 398) I LUOTTOLAITOKSET BANKS (274) LIIKEPANKIT (23) 1 (11) JÄSENYHTEISÖT MEMBERS (Yhteensä - total 398) I LUOTTOLAITOKSET BANKS (274) LIIKEPANKIT (23) Aktia Pankki Oyj Aktia Hypoteekkipankki Oyj Bonum Pankki Oy Carnegie Investment Bank Ab, Finland Branch

Lisätiedot

laskuperustekorkoisia ja ns. riskihenkivakuutuksia), yksilöllisiä eläkevakuutuksia, kapitalisaatiosopimuksia sekä sairauskuluvakuutuksia.

laskuperustekorkoisia ja ns. riskihenkivakuutuksia), yksilöllisiä eläkevakuutuksia, kapitalisaatiosopimuksia sekä sairauskuluvakuutuksia. SHV - TUTKINTO Vakavaraisuus 30.9.2010 klo 9-15 1(5) 1. Henkivakuutusosakeyhtiö Tuoni myöntää yksilöllisiä henkivakuutuksia (sijoitussidonnaisia, laskuperustekorkoisia ja ns. riskihenkivakuutuksia), yksilöllisiä

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2013 Erkka Valkila Sisältö 2 Osavuosikatsausinfo 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-9/2013 1. SATO lyhyesti 3 SATO 4 6 kasvukeskusta

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,9% Parhaiten tuottivat korkosijoitukset 2,4 % Vakavaraisuus 26,8% TyEL-palkkasumma 1 677,0 milj. YELtyötulo 251,9

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Etera alkuvuonna 2010 Vakuutusmaksutulo kääntyi kasvuun Uusien TyEL-vakuutusten myynti kasvoi Sijoitukset tuottivat 2,6 % Vakavaraisuus vahvistui ja kokonaistulos

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013. Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013. Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013 Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2013 Alkuvuosi sujui hyvin: sijoitustuotto 3,0 prosenttia Myös toinen vuosineljännes

Lisätiedot

Huomioita työeläkesijoituksista 2011. Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat TELA

Huomioita työeläkesijoituksista 2011. Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat TELA Huomioita työeläkesijoituksista 2011 Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat Työeläkkeiden rahoitus ja sijoitustoiminta Lähtökohta Etuussäännöksistä johdettava eläkevastuu (eläkemeno) rahoitetaan

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2011

Määräykset ja ohjeet 2/2011 Määräykset ja ohjeet 2/2011 Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön valvontaasiakirjojen toimittaminen Finanssivalvonnalle 6/101/2011 Antopäivä 21.3.2011 Voimaantulopäivä 1.4.2011 FINANSSIVALVONTA puh.

Lisätiedot

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN VUOSI 2012 Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus 23.1.2013 klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 7,4 prosenttia Sijoitusomaisuuden

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset

Lisätiedot

Valvottavien taloudellinen tila ja riskit

Valvottavien taloudellinen tila ja riskit Valvottavien taloudellinen tila ja riskit Lehdistötilaisuus 11.10.2016 Agenda Euroopan pankkisektorin riskit Suomen pankkisektorin tila Suomen henki- ja vahinkovakuutussektorien tila Suomen työeläkesektorin

Lisätiedot

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-3/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 1-6/2014 1-6/2013 2013 Vakuutusmaksutulo, milj. 232,1 227,4 452,8 TyEL-palkkasumma, milj. 1 592,2 1 626,4 1601,1

Lisätiedot

PÄÄOMASIJOITTAJAT (Venture Capitalists and Private Equity Investors)

PÄÄOMASIJOITTAJAT (Venture Capitalists and Private Equity Investors) PÄÄOMASIJOITTAJAT (Venture Capitalists and Private Equity Investors) - sijoittavat listaamattomiin yrityksiin, joilla hyvä kasvupotentiaali - pääomasijoitukset tehdään ensisijaisesti oman pääomanehtoisina

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 pienien vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, varsinkin pääkaupunkiseudulla uusien vuokra-asuntojen rakentaminen ollut pitkään

Lisätiedot

Taaleritehdas Oyj ostaa Vakuutusosakeyhtiö Garantian 60 miljoonalla eurolla

Taaleritehdas Oyj ostaa Vakuutusosakeyhtiö Garantian 60 miljoonalla eurolla Yhtiötiedote 12.12.2014 klo 9.00 Taaleritehdas Oyj ostaa Vakuutusosakeyhtiö Garantian 60 miljoonalla eurolla Suomeen syntyy uusi riippumaton finanssiryhmä. Taaleritehdas tarjoaa asiakkailleen uudella tavalla

Lisätiedot

Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Finanssivalvonnalle

Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Finanssivalvonnalle Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen Määräykset ja ohjeet Vakuutusyhtiöt Eläkekassat Eläkesäätiöt Antopäivä 1.2.2011 Voimaantulopäivä 1.2.2011 FINANSSIVALVONTA puh. 010

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä. annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä. annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain 88 ja 100 a :n ja vakuutuskassalain 132 ja 134 :n muuttamisesta Asia Hallitus on

Lisätiedot

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-6/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011

Lisätiedot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2003 2012, analyysi

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2003 2012, analyysi 1 (22) Sisällysluettelo Yhteenveto 2 Yleistä 2 Maksutulon kehitys 2 Markkinaosuudet 3 Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tulokset 5 Yhtiökohtaiset tulokset 9 Tunnuslukuja 9 Liite 1. Vakuutusliikkeen tasoitettu

Lisätiedot

Finanssisektorin stressitesti 2013

Finanssisektorin stressitesti 2013 Finanssisektorin stressitesti 2013 Finanssivalvonta toteutti kansallisen stressitestin yhdessä pankkien, vakuutusyhtiöiden ja finanssiryhmittymien kanssa keväällä 2013. Stressitestin tarkoitus oli arvioida

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 1/2011

Määräykset ja ohjeet 1/2011 Määräykset ja ohjeet 1/2011 Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Finanssivalvonnalle 5/101/2011 Antopäivä 21.3.2011 Voimaantulopäivä 1.4.2011 FINANSSIVALVONTA

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 13/2012

Määräykset ja ohjeet 13/2012 Määräykset ja ohjeet 13/2012 Työeläkelaitosten vakavaraisuus Dnro FIVA 10/01.00/2012 Antopäivä 13.12.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Tunnusluvut ja analyysit

Tunnusluvut ja analyysit Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 470,2 452,8 458,2 423,6 380,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1) 454,8 432,0 402,8 370,5 336,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 159,4 169,2

Lisätiedot

Alandia Försäkring grundades 1938 av framgångsrika åländska redare vars stora flottor och modiga manskap seglade på världshaven.

Alandia Försäkring grundades 1938 av framgångsrika åländska redare vars stora flottor och modiga manskap seglade på världshaven. Alandia Försäkring grundades 1938 av framgångsrika åländska redare vars stora flottor och modiga manskap seglade på världshaven. Alltsedan dess har sjöfartens behov vägle4 vår utveckling, och vi har vuxit

Lisätiedot