Toisen asteen koulutuksen uudistaminen. Mika Tammilehto Johtaja Ammatillisen koulutuksen vastuualue

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toisen asteen koulutuksen uudistaminen. Mika Tammilehto Johtaja Ammatillisen koulutuksen vastuualue"

Transkriptio

1 Toisen asteen koulutuksen uudistaminen Mika Tammilehto Johtaja Ammatillisen koulutuksen vastuualue

2 RAKENNEPOLIITTINEN OHJELMA Taustalla maailman talouden ja euroalueen ongelmat, Suomen talouden rakennemuutos ja heikko kilpailukyky Kilpailukyvyn heikkenemisessä ei kyse pelkästään suhteellisesta kustannustasosta vaan myös kyvystä sopeutua globaalitalouden ja teknologian muutoksiin tarvitaan parempaa sopeutumiskykyä ja inhimillisten voimavarojen täysimääräistä hyödyntämistä edellyttää osaamistason kohottamista Korkea työttömyys sekä valtion ja kuntien alijäämät johtuvat pitkään jatkuneesta kasvuvajeesta VM:n arvion mukaan kestävyysvaje runsaat 4,5 % BKT:sta. Julkisen talouden rahoitusaseman tulisi kohentua perusennusteeseen verrattuna 9 miljardia euroa vuoteen 2017 mennessä Suomen kokonaistuotanto jää vuonna 2013 karkeasti 5 % matalammaksi kuin vuonna 2007 Rakennepoliittisen ohjelman tehtävänä korjata rahoitusvaje ja turvata tulevat etuudet ja palvelut 2

3 Rakennepolitiikan ohjelman toimeenpano OKM:n hallinnonalan toimet painottuvat työmarkkinoiden ja työurien kysymyksiin - erityisesti nuorten työllisyyttä ja työuran alkua sekä työurien katkoksia koskeviin toimenpiteisiin Toimilla voidaan merkittävästi edistää työurien pidentämistä ja vaikuttaa työn tarjontaan sekä edistää koulutuksellista tasa-arvoa ja syrjäytymisen ehkäisemistä Rakennepoliittisessa ohjelmassa keskeisiä toisen asteen koulutuksen rahoitusjärjestelmän ja järjestäjäverkon uudistus oppivelvollisuuden pidentäminen esiopetus velvoittavuus ja päivähoito-oikeuden rajaaminen korkeakoulujen hakijasuma muut kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseen liittyvät toimet valtionhallinnon ja palvelurakenteiden kehittäminen 3

4 Kuntien tehtävät ja velvoitteet Toimenpiteet/normien purkaminen (OKM) Vaikutus, milj. euroa Toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkon rakenteellinen uudistaminen ja rahoitusjärjestelmän uudistaminen (OKM) -195 Toisen asteen koulutuksessa keskitytään tutkintojen rahoitukseen ja luovutaan muun koulutuksen julkisesta rahoituksesta (OKM) -65 Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusperusteiden tiukentaminen -3 Vapaan sivistystyön rahoituksen vähentäminen -15 Kirjasto- ja tietopalveluverkon supistaminen maakuntakirjastojen määrää vähentämällä -1 Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta -10 Oppimateriaalien keskitetty hankinta yleissivistävässä koulutuksessa ja siirtyminen kohti digitaalisia -7 materiaaleja Kelpoisuusvaatimusten väljentäminen -20 Kuntien tulopohjan vahvistaminen Päivähoitomaksujen tarkistaminen +25 Kaikkia tai useita hallinnonaloja koskevat Vaikutus, milj. euroa Kuntien suunnitteluvelvoitteiden vähentäminen (kaikki hallinnonalat) -30 Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten tehostaminen (LVM, STM, OKM) -70 4

5 KEHYSPÄÄTÖS : Keskeiset sopeutustoimet Toisen asteen koulutuksen rahoitusjärjestelmä ja järjestäjäverkko uudistetaan, yhteensä 260 milj. euron julkisen rahoituksen vähennys rahoituksen keskeiseksi määräytymisperusteeksi suoritettujen tutkintojen ja tutkintojen osien määrä. Valtionrahoituksen kokonaismäärä muutetaan talousarvioon perustuvaksi Toisen asteen koulutuksen järjestämisluvat uudistetaan 2017 lukien Lukiokoulutuksen erityisen tehtävän toteuttamiseen suunnattu valtion lisärahoitus puolitetaan 2015 lukien Lukion ja ammatillisen koulutuksen tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijasta koulutuksen järjestäjälle myönnettävä valtionosuusrahoitus rajataan enintään kolmeen vuoteen Valtion rahoitus lopetetaan ammatillisen lisäkoulutuksen tutkintoon tai sen osaan johtamattomaan koulutukseen Lakkautetaan työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtion rahoitus Ammatillisen aikuiskoulutuksen rahoitus vähenee v mennessä 56 milj. euroa Vapaan sivistystyön rahoitus- ja rakenneuudistus Vapaan sivistystyön valtion rahoitusta vähennetään 10 miljoonalla eurolla vuodesta 2015 lukien ja 18,5 miljoonalla eurolla vuoden 2017 tasolla 5

6 Toisen asteen koulutuksen rakenteellinen kehittäminen Koskee lukiokoulutusta ammatillista perus- ja lisäkoulutusta sekä vapaata sivistystyötä Tavoitteena vahvat koulutuksen järjestäjät, jotka kykenevät vastaamaan työelämän, yksilöiden ja yhteiskunnan muuttuviin ja kasvaviin osaamis- ja koulutustarpeisiin Koulutuksen järjestäjien toimintaedellytysten parantaminen ja jatkoopintoihin ja työelämän tarpeisiin vastaavan koulutuksen alueellinen saavutettavuus voidaan turvata Koulutuksen järjestämisluvat uudistetaan lukien 6

7 Prosessit ja aikataulut Toisen asteen rakenne Suuntaviivat ja pol. linjaukset 9/2014 Muutokset toimintalainsäädäntöön 10/2014, voimaan 1/2015 Aluekierros syksy 2014 OKM:n kirje järj.lupien hakemisesta 1/2015 Hakemukset 8/2015 Päätökset 1-3/2016 Uudet luvat voimaan Vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus Suuntaviivat ja pol. linjaukset 6/2014 Aluekierros sy/2014 Työryhmän ehdotus 12/2014 OKM:n kirje ylläp.lupien hakemisesta 1/2015 Mahd. muutokset lainsäädäntöön 2-8/2015 Ylläpitämislupahakemukset 8/2015 Rahoitusjärjestelmän muutokset voimaan 1/2016 Päätökset 1-3/2016 7

8 Koko järjestäjäverkkoa koskevat suuntaviivat (luonnos 13.6.) Koulutuksen järjestäjäverkko rakentuu vahvoista koulutuksen järjestäjistä, jotka palvelevat laajan alueen tai väestöpohjan koulutustarvetta ja järjestäjien työnjako alueella on selkeä. Koulutuksen järjestäjäverkkoa kehitettäessä arvioidaan ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen, lukiokoulutuksen ja vapaan sivistystyön kokonaisuutta. Koulutuksen järjestäjällä on oltava taloudelliset edellytykset hakemansa koulutuksen järjestämiseen Koulutuksen järjestäjällä on koulutustehtävänsä edellyttämä vahva osaaminen, riittävä ja kelpoisuuden omaava henkilöstö, toimivat ja ajanmukaiset pedagogiset prosessit ja oppimisympäristöt, tilat ja -välineet sekä yhteistyösuhteet Uudistuksen lähtökohtana on ylläpitäjäneutraalisuus ja opiskelijoiden vapaa hakeutumisoikeus Valmistelussa otetaan huomioon kuntalain yhtiöittämistä koskevat säädökset Ministeriön päätös uusista järjestämisluvista perustuu kokonaisharkintaan 8

9 Alustavat suuntaviivat ammatillinen koulutus (luonnos 13.6.) Järjestäjäverkko muodostuu pääasiassa monialaisista, koko ammatillisen koulutuksen palveluvalikoiman kattavista koulutuksen järjestäjistä ja toimintaedellytyksiltään vahvoista erikoistuneista koulutuksen järjestäjistä (esimerkiksi aikuiskoulutus tai toimiala). Koulutuksen järjestäjällä on palveluvalikoimassaan pääsääntöisesti kaikki koulutusalat. Monialaisilla koulutuksen järjestäjällä on pääsääntöisesti palveluvalikoimassaan riittävällä volyymilla kaikki ammatillisen perusja lisäkoulutuksen järjestämis- ja tutkinnonsuorittamismuodot 9

10 Järjestämislupien myöntämisen alustavat kriteerit (luonnos 13.6.) Koulutustoiminta vastaa alueelliseen ja valtakunnalliseen koulutustarpeeseen Hakijalla on pitkän aikajänteen ammatilliset ja taloudelliset edellytykset koulutustehtävän asianmukaiseen järjestämiseen toiminnan laatu, vaikuttavuus ja tuloksellisuus huomioon ottaen Hakijalla on koko sen toiminnan kattava toimintajärjestelmä ja toimivat laadunhallinnan menettelyt Aikuiskoulutustehtävä (ammatillinen lisäkoulutus ja oppisopimuskoulutus) voidaan antaa sellaisille hakijalle, joilla on vahvan omaehtoisen aikuiskoulutuksen lisäksi riittävästi muiden tahojen rahoittamaa koulutusta ja työelämän kehittämistoimintaa. Erityisin perustein koulutustehtävä voidaan antaa sellaiselle hakijalle, joilla ammatillisen koulutuksen lisäksi on riittävästi muuta koulutustoimintaa, esim. vapaan sivistystyön koulutusta. 10

11 Alustavat suuntaviivat lukiokoulutus (luonnos 13.6.) Järjestäjäverkko muodostuu suurista kunnista tai muista koulutuksen järjestäjistä, jotka palvelevat usein myös yksittäistä kuntaa laajempaa väestöpohjaa. Koulutustarpeeseen vastaaminen voi koulutuksen järjestäjältä edellyttää saavutettavuuden turvaamiseksi toiminnan jakamista eri toimipisteisiin. Järjestäjäverkon muodostamisessa otetaan huomioon myös jatkokoulutukseen sekä opetuskieleen liittyvät koulutustarpeet. 11

12 Järjestämislupien myöntämisen alustavat kriteerit (luonnos 13.6.) Koulutuksen tarve Arvioinnissa keskeistä on riittävä opiskelija- ja väestöpohja. Arvioitaessa otetaan huomioon koulutukseen hakeutuminen ja alueella oleva tai sinne rakennettava lukiokoulutuksen koulutustarjonta. Taloudelliset edellytykset Kustannustehokkuus koulutuksen järjestäminen siihen kohdennettavan valtion-osuuden turvin laadukkaasti ja tuloksellisesti. vakavaraisuus Ammatilliset edellytykset koulutuksen järjestämiseen tarvittavat pedagogisesti ajanmukaiset, opiskelun kannalta turvalliset ja terveelliset tilat ja välineet. tarvittava määrä kelpoista henkilöstöä. Hakija toimii yhteistyössä alueella toimivien muiden koulutuksen järjestäjien sekä työelämän kanssa. Hakijalla on koko sen toiminnan kattava toimintajärjestelmä ja toimivat laadunhallinnan menettelyt. 12

13 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen rahoitusuudistus Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen rahoitusjärjestelmä uudistetaan siten, että se muodostaa selkeän ja yhtenäisen kokonaisuuden. tukee nykyistä paremmin tutkintojen tavoitteita, koulutusaikojen lyhentymistä ja koulutuksen laadun parantamista Rahoitusjärjestelmää uudistetaan mm. siten, että jatkossa maksetaan ensisijaisesti suorituksista ja tuloksista, ei opiskeluajasta. Rahoitus myönnetään ja maksetaan edelleen suoraan koulutuksen järjestäjille. He 2014, uutta rahoitusjärjestelmää sovelletaan 2017 alkaen 13

14 Uuden rahoitusjärjestelmän keskeisiä piirteitä koulutuksen järjestäjän rahoitus määräytyisi kaikissa ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen muodoissa kolmen peruselementin perusteella: perusrahoitus, suorituksiin perustuva rahoitus sekä vaikuttavuusrahoitus koulutuksen järjestäjän rahoitus perustuisi pääosin opiskelijoiden suorittamiin tutkintoihin ja niiden osiin sekä toiminnan vaikuttavuuteen perusrahoitus toisi rahoitukseen ennakoitavuutta ja vakautta ja siinä otettaisiin huomioon sellaisia tekijöitä, joita suorituksiin ja vaikuttavuuteen perustuvassa rahoituksessa ei voida ottaa huomioon rahoituksen kustannuspohjasta luovutaan ja siirrytään talousarvion varaiseen rahoitukseen kustannustason muutokset otetaan huomioon indeksillä alakohtaiset kustannuserot otettaisiin edelleen huomioon koulutuksen järjestäjäkohtaisessa rahoituksessa erityisopiskelu, vailla toisen asteen tutkintoa olevat opiskelijat ja majoitettavat otettaisiin myös huomioon koulutuksen järjestäjäkohtaisessa rahoituksessa 14

15 15

16 Uudistuksen tavoitteena on: Luonnos lukiokoulutuksen rahoitusjärjestelmäksi tehostaa koulujärjestelmän toimivuutta ja rakennepoliittista kehittämistä sekä vahvistaa nykyistä paremmin koulutuspoliittisen ohjauksen, turvata lukiokoulutuksen saavutettavuus ja koulutuksellinen tasa-arvo ja siten ottaa huomioon myös lukiokoulutuksen erityispiirteitä, turvata rahoituksen vakaus ja ennakoitavuus sekä lisätä rahoitusjärjestelmän läpinäkyvyyttä ja selkeyttä, on ylläpitäjäneutraali lyhentää opiskeluaikoja ja kannustaa koko tutkinnon suorittamiseen säädetyssä tavoiteajassa, 16 16

17 Luonnos lukiokoulutuksen rahoitusjärjestelmäksi kannustaa aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamista ja nopeuttaa lukion jälkeisiin jatko-opintoihin siirtymistä, ottaa huomioon aikuisopiskelun erityispiirteet, parantaa opiskelijoiden saamaa opetustarjontaa sekä mahdollistaa joustavien koulutuspolkujen toteuttamisen tehokkaasti ja ottaa huomioon mahdolliset opiskelijan siirtymiset koulutuksen järjestäjältä toiselle, yhdessä rakenteellisten muutosten kanssa tehostaa toimintoja ja tuottaa säästöjä tilojen, laitteistojen ja henkilöstön käytössä, kannustaa koulutuksen järjestäjiä toiminnan ja laadun kehittämiseen sekä 17 17

18 Vaikuttavuusrahoitus -jatko-opintoihin sijoittuminen ( / jatko-opintoihin sijoittunut opiskelija) Suoritusrahoitus - hyväksytysti suoritetut ylioppilasututkinnot ( / tutkinto) Perusrahoituksen perusosa - suoritetut opiskelijavuodet ( /opiskelijavuosi) - syrjäisyyskorotus (syrjäisyysluku) - lukion aineopinnot ( / kurssi) -lukiokoulutukseen valmistava koulutus ( / opiskelija) Perusrahoituksen lisäosa -erityisen koulutustehtävän korotus ( / opiskelija) - majoituskorotus ( / majoitettu opiskelija) -koulutuskuvain (työttömyysaste, koulutustaustakerroin, vieraskielisyys) / opiskelija - strategiaraha ( / opiskelija) 18

Rakennepoliittinen ohjelma ja ammatillinen koulutus

Rakennepoliittinen ohjelma ja ammatillinen koulutus Rakennepoliittinen ohjelma ja ammatillinen koulutus Uudistuksia ammatilliseen peruskoulutukseen keskusteluja tiedotustilaisuus Johtaja Mika Tammilehto RAKENNEPOLIITTINEN OHJELMA Taustalla maailman talouden

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sivistysfoorumi 27.10.2014

Etelä-Pohjanmaan sivistysfoorumi 27.10.2014 Toisen asteen koulutuksen suuntaviivoja Etelä-Pohjanmaan sivistysfoorumi 27.10.2014 Reija Lepola, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä kuntayhtymän johtaja, rehtori Reija.lepola@sedu.fi 040 830 4256 KEHYSPÄÄTÖS

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Taustalla maailmantalouden ja euroalueen ongelmat, Suomen talouden rakennemuutos ja heikko kilpailukyky Korkea työttömyys sekä valtion ja kuntien alijäämät johtuvat

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuspolitiikasta. Johtaja Kirsi Kangaspunta

Ajankohtaista aikuiskoulutuspolitiikasta. Johtaja Kirsi Kangaspunta Ajankohtaista aikuiskoulutuspolitiikasta Johtaja Kirsi Kangaspunta 13.5.2014 Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Taustalla maailmantalouden ja euroalueen ongelmat, Suomen talouden rakennemuutos ja heikko

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli 7.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Koulutuksen järjestämislupien uudistuksesta taustaa ja tavoitteita

Koulutuksen järjestämislupien uudistuksesta taustaa ja tavoitteita Koulutuksen järjestämislupien uudistuksesta taustaa ja tavoitteita eluvat alueelliset työseminaarit 12.3.2015 Jyväskylä 17.3.2015 Espoo Opetusneuvos Jukka Lehtinen Oppilas- ja opiskeluhuoltolain toimeenpano

Lisätiedot

Educa Opetusalan valtakunnallinen koulutustapahtuma

Educa Opetusalan valtakunnallinen koulutustapahtuma Educa Opetusalan valtakunnallinen koulutustapahtuma Koulutus uudistuu iso laiva käännettäväksi? 25.1.2014 Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Taustalla maailmantalouden

Lisätiedot

Pilotoinnin palaute- ja keskustelutilaisuus Toimiva laadunhallinta ja ammatillisen koulutuksen ajankohtaiset kysymykset

Pilotoinnin palaute- ja keskustelutilaisuus Toimiva laadunhallinta ja ammatillisen koulutuksen ajankohtaiset kysymykset Pilotoinnin palaute- ja keskustelutilaisuus Toimiva laadunhallinta ja ammatillisen koulutuksen ajankohtaiset kysymykset Opetusneuvos Tarja Riihimäki KEHYSPÄÄTÖS 2015-2018 Keskeiset sopeutustoimet Ammatillinen

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Hämeenlinna

Rakenneuudistus toinen aste Hämeenlinna Rakenneuudistus toinen aste Hämeenlinna 27.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki 6.11.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste

Rakenneuudistus toinen aste Rakenneuudistus toinen aste Hämeenlinna 27.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) 1 LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjäverkon uudistamisen tilannekuva

Koulutuksen järjestäjäverkon uudistamisen tilannekuva Koulutuksen järjestäjäverkon uudistamisen tilannekuva Porvoo 25.11.2014 Tarja Koskimäki ylitarkastaja ammatillisen koulutuksen vastuualue Ammatillisen peruskoulutuksen menosäästöt Ammatillisen aikuiskoulutuksen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Tulevaisuuden näkymiä ammatillisessa koulutuksessa Säädösmuutokset ammatillisessa koulutuksessa

Tulevaisuuden näkymiä ammatillisessa koulutuksessa Säädösmuutokset ammatillisessa koulutuksessa Tulevaisuuden näkymiä ammatillisessa koulutuksessa Säädösmuutokset ammatillisessa koulutuksessa Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä 27.1.2015 Opetusneuvos Jukka Lehtinen Oppilas- ja opiskeluhuoltolain

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen tulevaisuuden suuntia. Nuorten aikuisten osaamisohjelman työseminaari III 12.3.2014

Aikuiskoulutuksen tulevaisuuden suuntia. Nuorten aikuisten osaamisohjelman työseminaari III 12.3.2014 Aikuiskoulutuksen tulevaisuuden suuntia Nuorten aikuisten osaamisohjelman työseminaari III 12.3.2014 Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Taustalla maailmantalouden ja euroalueen ongelmat, Suomen talouden

Lisätiedot

Parempaa, enemmän ja kovempaa ammattikoulutus tulevaisuuden tekijänä. Mika Tammilehto

Parempaa, enemmän ja kovempaa ammattikoulutus tulevaisuuden tekijänä. Mika Tammilehto Parempaa, enemmän ja kovempaa ammattikoulutus tulevaisuuden tekijänä Mika Tammilehto Minne menet maailma - minne menet Suomi? Globalisaatio talouden painopisteen muutos Aasia talouden veturina, NIC ja

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistus Toimenpideohjelma vuosille

Lisätiedot

Rakennepoliittinen ohjelma ja rahoitusjärjestelmän. Lukio Suomessa tulevaisuusseminaari 3.4.2014. Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö

Rakennepoliittinen ohjelma ja rahoitusjärjestelmän. Lukio Suomessa tulevaisuusseminaari 3.4.2014. Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Rakennepoliittinen ohjelma ja rahoitusjärjestelmän uusiminen lukiokoulutus Lukio Suomessa tulevaisuusseminaari 3.4.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö RAKENNEPOLIITTINEN OHJELMA: LÄHTÖKOHDAT Taustalla

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki Rakenneuudistus toinen aste Helsinki 25.9.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen rakenteellisen kehittämisen toimenpideohjelma

Toisen asteen koulutuksen rakenteellisen kehittämisen toimenpideohjelma Toisen asteen koulutuksen rakenteellisen kehittämisen toimenpideohjelma Taustalla julkisen talouden kestävyysvaje ja toiselle asteelle ja vapaaseen sivistystyöhön kohdennetut menosäästöt Tavoitteena vahvat

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA Amkesu Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö - Rahoitustaso ja sen muutokset - Uudet rahoitusperusteet - Kehittämishaasteita/keskustelun

Lisätiedot

Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin rooli ammatillisen koulutuksen rakenteellisessa kehittämisessä

Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin rooli ammatillisen koulutuksen rakenteellisessa kehittämisessä Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin rooli ammatillisen koulutuksen rakenteellisessa kehittämisessä Laatustrategian toteuttaminen: Laadunhallintajärjestelmien itsearviointi vuonna 2015 Opetusneuvos

Lisätiedot

Lukion tulevaisuusseminaari. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014

Lukion tulevaisuusseminaari. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014 Lukion tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014 PÄIVÄN TEEMA LUKIOKOULUTUKSEN PILVET JA UUDET TUULET 3.4.2014 Tuula Haatainen LUKIOKOULUTUKSEN PILVIÄ JA UUSIA TUULIA 1/2 PALJON

Lisätiedot

SUUNTAVIIVAT TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA VAPAAN SIVISTYSTYÖN RAKENTEELLISEKSI UUDISTA- MISEKSI

SUUNTAVIIVAT TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA VAPAAN SIVISTYSTYÖN RAKENTEELLISEKSI UUDISTA- MISEKSI 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö LUONNOS 13.6.2014 (paperia jatkotyöstetään) SUUNTAVIIVAT TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA VAPAAN SIVISTYSTYÖN RAKENTEELLISEKSI UUDISTA- MISEKSI 1. Tavoitetila Työelämän osaamistarpeiden

Lisätiedot

TEHOA NÄYTTÖTUTKINTOPROSESSIIN SEMINAARI 19.11.2014. Muutoksen tuulet näyttötutkintojärjestelmässä Arto Pekkala

TEHOA NÄYTTÖTUTKINTOPROSESSIIN SEMINAARI 19.11.2014. Muutoksen tuulet näyttötutkintojärjestelmässä Arto Pekkala TEHOA NÄYTTÖTUTKINTOPROSESSIIN SEMINAARI 19.11.2014 Muutoksen tuulet näyttötutkintojärjestelmässä Arto Pekkala Kevään 2014 kehyspäätöksessä tehdyt ja muut leikkaukset Ammatillisen perus ja lisäkoulutuksen

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINNAN KEHITTÄMISSEMINAARI. Ajankohtaista rahoituksesta

NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINNAN KEHITTÄMISSEMINAARI. Ajankohtaista rahoituksesta NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINNAN KEHITTÄMISSEMINAARI Ajankohtaista rahoituksesta Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö Hallituskauden säästöistä opetus- ja kulttuuritoimen hallinnonalalla Hallitusohjelma

Lisätiedot

Oppijan verkkopalvelut -seminaari

Oppijan verkkopalvelut -seminaari Oppijan verkkopalvelut -seminaari Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja Finlandiatalo 9.12.2013 RAKENNEPOLIITTINEN OHJELMA Taustalla maailman talouden ja euroalueen ongelmat, Suomen talouden rakennemuutos ja

Lisätiedot

Aikuiset ja osaaminen Kirsi Kangaspunta, johtaja 1.10.2014

Aikuiset ja osaaminen Kirsi Kangaspunta, johtaja 1.10.2014 Aikuiset ja osaaminen Kirsi Kangaspunta, johtaja 1.10.2014 KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies (OECD) Tutkimukseen osallistui 24 maata,

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA VAPAAN SIVISTYSTYÖN RAKENTEELLISTA UUDISTAMISTA KOSKEVA PROJEKTISUUNNITELMA

TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA VAPAAN SIVISTYSTYÖN RAKENTEELLISTA UUDISTAMISTA KOSKEVA PROJEKTISUUNNITELMA 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö 19.2.2014 TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA VAPAAN SIVISTYSTYÖN RAKENTEELLISTA UUDISTAMISTA KOSKEVA PROJEKTISUUNNITELMA 1. Uudistuksen lähtökohdat, tarkoitus ja tavoite Hallituksen

Lisätiedot

Kansalaisopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja

Kansalaisopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja Kansalaisopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10 Kirsi Kangaspunta, johtaja Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen Taustalla julkisen talouden

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia

Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 2015 (1.000 ) 6 769 263 (ml. kuntien rahoitusosuus 8 395 191 ) 913 629 75 012 189 393 447 123 116 821 1.231.361

Lisätiedot

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12. Ajankohtaista koulutuspolitiikassa Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.2013 Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Suomen kokonaistuotanto jää tänä

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINNAN KEHITTÄMISSEMINAARI. Ajankohtaista rahoituksesta

NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINNAN KEHITTÄMISSEMINAARI. Ajankohtaista rahoituksesta NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINNAN KEHITTÄMISSEMINAARI Ajankohtaista rahoituksesta Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö Hallituskauden säästöistä opetus- ja kulttuuritoimen hallinnonalalla Hallitusohjelma

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja

Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10 Kirsi Kangaspunta, johtaja Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen Taustalla julkisen talouden

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU 11.3.2014 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU Pasi Kankare Johtaja Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli (Kuntakesu) Valmistelussa

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

AJANKOHTAISET ASIAT. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano. Seinäjoki

AJANKOHTAISET ASIAT. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano. Seinäjoki AJANKOHTAISET ASIAT Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano Seinäjoki 5.3.2014 Rakennepoliittisen ohjelman keskeiset toimenpiteet OKM:n hallinnonalalla Muutetaan esiopetus velvoittavaksi

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA Amkesu Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö - Rahoitustaso ja sen muutokset - Uudet rahoitusperusteet - Kehittämishaasteita/keskustelun

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot

Järjestämisluvat 2017

Järjestämisluvat 2017 Järjestämisluvat 2017 Lukiokoulutus, ammatillinen peruskoulutus ja ammatillinen aikuiskoulutus sekä vapaan sivistystyön toiminnan taloudellisten edellytysten arviointi Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti Taustaa

Lisätiedot

Rahoitusmuutos. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät. Pasi Rentola 29.4.2014

Rahoitusmuutos. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät. Pasi Rentola 29.4.2014 Rahoitusmuutos Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Pasi Rentola 29.4.2014 - Koulutuksen talous kokonaisuutena - Hallituskaudella päätetyt rahoitustason muutokset - Kehyspäätökset

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen. Suomen Kuntaliitto Marja Lahtinen

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen. Suomen Kuntaliitto Marja Lahtinen Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen Suomen Kuntaliitto Marja Lahtinen Uudistuksen taustaa Uudistusta valmisteltu ministeriössä virkamiestyönä Ohjausryhmässä eri

Lisätiedot

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI Osekk lyhyesti Perustettu 15.12.1994 (varsinainen toiminta alkoi 1.8.1995) Henkilökuntaa (TA 2014) 970 Toimintatuotot (TA

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa

AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa Finlandia-talo 5.2.2014 pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Kehittämisviraston lähtökohdat

Lisätiedot

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen Helsinki 28.4.2014 Opetusneuvos Tiina Tähkä Lukiokoulutuksen tarkoitus Lukiokoulutus antaa opiskelijalle valmiudet aloittaa opiskelu yliopistossa, ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI 3.2.2017 Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Onko ammatillisen koulutuksen reformi sinulle tuttu? Vastaa käyttämällä

Lisätiedot

Yhtymähallitus Ylimääräisen kokouksen aika: tiistai 11.11.2014 klo 8.00. Ammatillisen koulutuksen seminaari/kouvola Matkan yhteydessä bussissa

Yhtymähallitus Ylimääräisen kokouksen aika: tiistai 11.11.2014 klo 8.00. Ammatillisen koulutuksen seminaari/kouvola Matkan yhteydessä bussissa PEIMARIN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yhtymähallitus Ylimääräisen kokouksen aika: tiistai 11.11.2014 klo 8.00 KOKOUSKUTSU ASIALISTA paikka: Ammatillisen koulutuksen seminaari/kouvola Matkan yhteydessä bussissa

Lisätiedot

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden näkymiä. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri 29.10.2014

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden näkymiä. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri 29.10.2014 Lukio- ja ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden näkymiä Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri 29.10.2014 OKM: Toisen asteen ja vapaan sivistystyön rakenne- ja rahoitusuudistus Toisen

Lisätiedot

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin

Lisätiedot

Kesäyliopistojen kuulemistilaisuus Helsinki Kirsi Kangaspunta, johtaja

Kesäyliopistojen kuulemistilaisuus Helsinki Kirsi Kangaspunta, johtaja Kesäyliopistojen kuulemistilaisuus Helsinki 30.10.2014 Kirsi Kangaspunta, johtaja Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen Taustalla julkisen talouden kestävyysvaje

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta, OKM/58/010/2014

Sonkajärven kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta, OKM/58/010/2014 Sivistyslautakunta 46 11.11.2014 Sonkajärven kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta, OKM/58/010/2014 296/12.00.00/2014 Sivistyslautakunta 46

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄ. Vuoden 2014 perustietojen tiedonkeruu. 4.9.2014 Tampere 9.9.2014 Helsinki 11.9.

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄ. Vuoden 2014 perustietojen tiedonkeruu. 4.9.2014 Tampere 9.9.2014 Helsinki 11.9. AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄ Vuoden 2014 perustietojen tiedonkeruu 4.9.2014 Tampere 9.9.2014 Helsinki 11.9.2014 Oulu Ajankohtaiset asiat - Koulutuksen talous; - Leikkaukset,

Lisätiedot

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Opetus- ja kulttuuritoimen valtion määrärahaesitys 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Miksi ammatillisen koulutuksen reformi tarvitaan? Toimintaympäristön nopea ja laajamittainen muutos teknologinen kehitys: digitalisaatio,

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1. Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.2012 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 8.4.2016 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa Kuntamarkkinat Jorma Suonio Tuotantojohtaja, toisen asteen koulutus 10.9.2014 Jorma Suonio 16 vuotiaiden väestöennuste Tampere + naapurikunnat

Lisätiedot

SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi

SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi SASKY koulutuskuntayhtymä Ammatillisen koulutuksen reformi A.Kakkuri 8.5.2017 Yksi lainsäädäntö - Nykyiset lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta yhdistetään uudeksi

Lisätiedot

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden

Lisätiedot

AMMATTIKOULUTUKSEN YDINHAASTEET

AMMATTIKOULUTUKSEN YDINHAASTEET AMMATTIKOULUTUKSEN YDINHAASTEET AmKesu-aluetilaisuus Joensuu 3.12.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö Opetushallitus 16-18 vuotiaiden ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus)

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2014 1 (6) 6 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto

Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Hyvinvointipäivät 10.12.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: kymmenen vuoden tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 19.9.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat VALMA-muutokset Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat 5.11.2014 VALMA MUUTOSTEN TUULISSA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavien koulutusten kehittämisseminaari Hallitusneuvos Piritta Sirvio Opetus-

Lisätiedot

Kirje 30.09.2014. 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten ja valtionosuuksien haku

Kirje 30.09.2014. 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten ja valtionosuuksien haku Kirje OKM/49/592/2014 30.09.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, nuorten aikuisten osaamisohjelma 2015 ja nuorten aikuisten osaamisohjelman täydentävä haku 2014

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivä 9.9.2014. Kommenttipuheenvuoro Hannu Laurila, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Keuda

Ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivä 9.9.2014. Kommenttipuheenvuoro Hannu Laurila, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Keuda Ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivä 9.9.2014 Kommenttipuheenvuoro Hannu Laurila, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Keuda 8.9.2014 Perustietoja Keudasta www.keuda.fi 8.9.2014 Kuntayhtymä,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset 16.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 2 Ammatillisia tutkintoja ja ammatillista koulutusta säädellään yhdellä lailla

Lisätiedot

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 MATTI RINTEEN KUNTALAISALOITE:NYKYMUOTOINEN PERUSOPETUS JA LUKIO SÄILYTETTÄVÄ KUNNASSA/LUKIOKOULUKSEN TULEVAISUUS

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013. Eeva-Riitta Pirhonen ylijohtaja

Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013. Eeva-Riitta Pirhonen ylijohtaja Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Eeva-Riitta Pirhonen ylijohtaja Ammatillinen koulutus Ammatillisten tutkintojen ja tutkintojärjestelmän kehittäminen - osaamisperusteisuutta vahvistetaan

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen haasteet

Aikuiskoulutuksen haasteet Aikuiskoulutuksen haasteet Väestön ikä- ja koulutusrakenteen muutokset osaavan työvoiman saatavuus aikuisten muuttuva koulutuskäyttäytyminen Muutokset työmarkkinoilla pätkätyöt osa-aikaisuus löyhä kiinnittyminen

Lisätiedot

Osaamispisteitä kertyy, kun niitä vastaava osaaminen on osoitettu. Yli-insinööri Timo Repo

Osaamispisteitä kertyy, kun niitä vastaava osaaminen on osoitettu. Yli-insinööri Timo Repo Osaamispisteitä kertyy, kun niitä vastaava osaaminen on osoitettu Yli-insinööri Timo Repo Lähtökohtia työelämälähtöisyyden lisäämisestä/osaavan työvoiman tarve yhteinen kieli koulutukselle ja työelämälle

Lisätiedot

AMMATTIKOULUTUKSEN YDINHAASTEET

AMMATTIKOULUTUKSEN YDINHAASTEET AMMATTIKOULUTUKSEN YDINHAASTEET AmKesu-aluetilaisuudet Uusimaa 25.11.2014 ja Helsinki 26.11.2014 Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus 16-18 vuotiaiden ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) KÄÄNNEKOHTA!

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 41/2014 1 (6) 5 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön järjestäjäverkkoa koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Pöydälle

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Lausunto kaikkiin ammatillista koulutusta koskeviin kolmeen hallituksen

Lausunto kaikkiin ammatillista koulutusta koskeviin kolmeen hallituksen Lähettäjä: Karkola Timo Postitettu: 10. marraskuuta 2014 13:18 Keskustelu: Lausunto kaikkiin ammatillista koulutusta koskeviin kolmeen hallituksen esitykseen Postituskansio: :

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta: laatustrategian lähtökohtia Edistetään korkealaatuista

Lisätiedot

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 Kirje OKM/62/592/2015 16.09.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten

Lisätiedot

Erityisteema: Koulutuksen läpäisyn edistäminen ja keskeyttämisen vähentäminen

Erityisteema: Koulutuksen läpäisyn edistäminen ja keskeyttämisen vähentäminen Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 Erityisteema: Koulutuksen läpäisyn edistäminen ja keskeyttämisen vähentäminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto

Lisätiedot

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Selvitys

Lisätiedot

Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet

Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet Puutarha-alan kehittämispäivät 20.-21.11.2014 Axxell Överby Anne Liimatainen, Opetushallitus Aiheet Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet Puutarha-alan tutkintojen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus

Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus Liikunta-alan tutkintojen kehittämispäivät 30.1.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia

Lisätiedot

Toisen asteen sekä vapaan sivistystyön rakenteiden ja rahoituksen uudistukset. Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät

Toisen asteen sekä vapaan sivistystyön rakenteiden ja rahoituksen uudistukset. Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät Toisen asteen sekä vapaan sivistystyön rakenteiden ja rahoituksen uudistukset Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.-3.10.2014 Muutama poiminta suuntaviivoista Lukio- ja ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot