TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V / LIEKSA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V / LIEKSA"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V / LIEKSA 448/10.100/2014 TEKLA 91 Lieksan kaupunginhallitus on käsitellessään kuluvan vuoden toista osavuosiraporttia päättänyt velvoittaa palvelukeskukset tarkistamaan vielä kerran koko vuoden ennusteet ja esittämään niiden mukaiset talousarviomuutosesitykset. Tekninen virasto on käynyt läpi sekä käyttötalous- että investointiraportit. Käyttötalouden osalta kulumäärärahoja esitetään alennettavaksi vesihuollon tulosyksikössä euroa ja toimitilojen tulosyksikössä ' Investointien osalta kulumäärärahoja esitetään alennettavaksi yhteensä euroa. Museon peruskorjauksen loppuunsaattaiseen esitetään euron määrärahaa ja tulopuolelle Toimitilapäällikkö Erno Aalto esittää, että Rantalan koulun entisen asuintalon määrärahasta siirretään euroa kalustohankintaan. Vuoden 2015 loppuun mennessä hankittaisiin pakettiauto rakennusten kunnossapidon henkilökunnan käyttöön vanhan tilalle. Rakennusten kunnossapidon käyttöön tarkoitetuista pakettiautoista on 1 kpl huonossa kunnossa. Kyseinen auto voi hajota lopullisesti lähiaikoina ja investoinnilla haluttaisiin välttää tilanne, että tilalle joudutaan vuokraamaan ulkopuolelta ajoneuvo ennen uuden hankkimista. Kohteittain esitykset käyvät ilmi teknisen viraston laatimasta yhteenvedosta. Tj. Tuomo Kotilainen: Tekninen lautakunta päättää esittää Lieksan kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle hyväksyttäväksi teknisen toimen käyttötalouteen ja investointeihin teknisen toimen laatimista yhteenvedoista ilmenevät määrärahamuutokset. Jakelu: Lieksan kaupunginhallitus

2 Lisätietoja: tekninen johtaja Tuomo Kotilainen, puh sähköposti KH 304 teknisen lautakunnan pöytäkirjanpitäjä Raija Puumalainen, puh sähköposti Kaupungin toimintoihin kohdistuvaa säästöpainetta arvioidaan talous ar vion ja taloussuunnitelman perusteella. Samoin ra hoi tussuun nit te lu tehdään näiden varassa. Kuluvan vuoden talousarvio on myös yksi tärkeä pohjatieto laadittaessa seuraavan vuoden talous ar vio ta. Jokaisen palvelukeskuksen ja tulosyksikön ta lous arvion tulee perustua realistisiin arvoihin ja haasteelliseksi laa dittuun toimintasuunnitelmaan. Palvelukeskukset ja lautakunnat on ohjeistettu te ke mään vii meisim pään tietoon perustuvat talousarviomuutokset osa vuo si ra porttien yhteydessä. Ajantasaisen tiedon pohjalta ku lu van ja tu le vien vuosien toimenpiteet pystytään mitoittamaan ja ajoit ta maan oikein. Toi sen osavuosiraportin laatimisen yhteydessä tu los yk si köistä vas taa vien on yleensä mahdollista arvioida melko tarkasti ko ko vuo den toteumaluvut. Tekninen lautakunta ei ole esittänyt talousarviomuutosta kuluvan vuo den kummankaan osavuosiraportin yhteydessä. Lautakunta on esittänyt käyttötalouden määrärahoja pie nennet tä väk si yhteensä eurolla ja investointimäärärahoja euroa (liitteet 9 ja 10, ei liitetä pöytäkirjaan). Teknisen palvelukeskuksen talousarvion läpikäynti ja sen pe rusteel la tehdyt talousarviomuutosesitykset ovat puutteellisia. Kaupunginkamreeri on käynyt toimitilojen talousarvion läpi toi miti la pääl li kön kanssa. Toimitilapäällikön mukaan tulosyksikön määrä ra ho ja voidaan pienentää lautakunnan esittämän eu ron lisäksi vielä eurolla. Jo toteutuneet ja tiedossa olevat tulot maankäytön tulosalueella ylit tä vät tuloarviot noin eurolla. Tuloarvioihin ei ole tehty muu tos esi tys tä. Lisäksi myös muissa tu los yk si köis sä on mah dollis ta tarkentaa talousarviota niin, että tu lo ar vioi ta nostetaan tai mää rä ra ho ja pienennetään. Tavoitteeksi voi daan realistisesti aset taa vähintään euron parannus toi min ta kat tee seen jo esi tet ty jen euron lisäksi. Investointien talousarviomuutoksissa ei ole tarkistettu tu lo ar vioita. Toteutuneiden maa-alueiden myynnit ylittävät tuloarvion noin eurolla. Pääkirjaston valtionavustusta ei ole päivitetty. Katu jen ja yleisten alueitten sekä vesihuollon in ves toin ti mää rä rahois sa on tarkentamista.

3 Kj. Jarkko Määttänen: Kaupunginhallitus palauttaa teknisen lautakunnan talousarviomuutosesityksen uudel leen valmisteltavaksi. Talousarviomuutokset tulee käydä läpi kaupunginjohtajan ja kaupun gin kam ree rin kanssa ennen kuin esitys tehdään lau ta kun nal le. Merkittiin, että kaupunginkamreeri Johanna Tähkiö osallistui tämän asian käsittelyyn klo Lisätietoja: Kaupunginkamreeri Johanna Tähkiö, puh , säh köpos ti Toimistonhoitaja Mirja Turunen, puh , sähköposti mir KH 304 Kaupungin toimintoihin kohdistuvaa säästöpainetta arvioidaan talous ar vion ja taloussuunnitelman perusteella. Samoin ra hoi tussuun nit te lu tehdään näiden varassa. Kuluvan vuoden talousarvio on myös yksi tärkeä pohjatieto laadittaessa seuraavan vuoden talous ar vio ta. Jokaisen palvelukeskuksen ja tulosyksikön ta lous arvion tulee perustua realistisiin arvoihin ja haasteelliseksi laa dittuun toimintasuunnitelmaan. Palvelukeskukset ja lautakunnat on ohjeistettu te ke mään vii meisim pään tietoon perustuvat talousarviomuutokset osa vuo si ra porttien yhteydessä. Ajantasaisen tiedon pohjalta ku lu van ja tu le vien vuosien toimenpiteet pystytään mitoittamaan ja ajoit ta maan oikein. Toi sen osavuosiraportin laatimisen yhteydessä tu los yk si köistä vas taa vien on yleensä mahdollista arvioida melko tarkasti ko ko vuo den toteumaluvut. Tekninen lautakunta ei ole esittänyt talousarviomuutosta kuluvan vuo den kummankaan osavuosiraportin yhteydessä. Lautakunta on esittänyt käyttötalouden määrärahoja pie nennet tä väk si yhteensä eurolla ja investointimäärärahoja euroa (liitteet 9 ja 10, ei liitetä pöytäkirjaan). Teknisen palvelukeskuksen talousarvion läpikäynti ja sen pe rusteel la tehdyt talousarviomuutosesitykset ovat puutteellisia.

4 Kj. Jarkko Määttänen: Kaupunginhallitus Kaupunginkamreeri on käynyt toimitilojen talousarvion läpi toi miti la pääl li kön kanssa. Toimitilapäällikön mukaan tulosyksikön määrä ra ho ja voidaan pienentää lautakunnan esittämän eu ron lisäksi vielä eurolla. Jo toteutuneet ja tiedossa olevat tulot maankäytön tulosalueella ylit tä vät tuloarviot noin eurolla. Tuloarvioihin ei ole tehty muu tos esi tys tä. Lisäksi myös muissa tu los yk si köis sä on mah dollis ta tarkentaa talousarviota niin, että tu lo ar vioi ta nostetaan tai mää rä ra ho ja pienennetään. Tavoitteeksi voi daan realistisesti aset taa vähintään euron parannus toi min ta kat tee seen jo esi tet ty jen euron lisäksi. Investointien talousarviomuutoksissa ei ole tarkistettu tu lo ar vioita. Toteutuneiden maa-alueiden myynnit ylittävät tuloarvion noin eurolla. Pääkirjaston valtionavustusta ei ole päivitetty. Katu jen ja yleisten alueitten sekä vesihuollon in ves toin ti mää rä rahois sa on tarkentamista. palauttaa teknisen lautakunnan talousarviomuutosesityksen uudel leen valmisteltavaksi. Talousarviomuutokset tulee käydä läpi kaupunginjohtajan ja kaupun gin kam ree rin kanssa ennen kuin esitys tehdään lau ta kun nal le. Merkittiin, että kaupunginkamreeri Johanna Tähkiö osallistui tämän asian käsittelyyn klo Lisätietoja: Kaupunginkamreeri Johanna Tähkiö, puh , säh köpos ti Toimistonhoitaja Mirja Turunen, puh , sähköposti mir TEKLA 103 Teknisen virasto on käynyt talousarvioraportit uudelleen läpi. Käyttötalouden osalta määrärahaa esitetään alennettavaksi toimitilojen tulosyksikössä ja vesihuollon tulosyksikössä Maankäytön tuloarviota esitetään korotettavaksi Yhteensä toimintakate paranee

5 Investointikohteissa määrärahoja esitetään alennettavaksi seuraavasti: Maa- ja vesialueet/myynnit Keskuskeittiö Rantalan koulun ent. asuintalo Pääkirjasto Partalanmäen sprinkler-järj Uimahallin vesikatto Kevyen liikenteen väylät Pintaukset /roilopaikkaukset Toukolantie Kolin vesijohtoverkosto Kolin viemäriverkosto Lieksan vedenottamot Viemärilaitoksen pumppaamot Kevätniemen vesijohtoverkosto Koulukadun vesijohdot Kevätniemen viemäröinti Yhteensä Lisämäärärahaa esitetään seuraaviin kohteisiin Museo/vanhojen rak.kunnostus Koulukatu Keräävä harjalaite Yhteensä Investointikohteiden tuloarviota esitetään korotettavaksi maa- ja vesialueiden myynnissä , museon vanhojen rakennusten peruskorjauksen tuloissa sekä pääkirjaston valtionavustustuloissa Kohteittain esitykset käyvät ilmi teknisen viraston laatimasta yhteenvedosta. Tj. Tuomo Kotilainen: Tekninen lautakunta esittää Lieksan kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se alentaa käyttötalousarviota toimitiloissa ja vesihuollossa korottaa maankäytön käyttötalouden tuloarviota alentaa eri investointikohteiden määrärahoja yhteensä myöntää eri investointikohteille lisämäärärahaa yhteensä korottaa investointikohteiden tuloarvioita yhteensä

6 Jakelu: Lieksan kaupunginhallitus Lisätietoja: tekninen johtaja Tuomo Kotilainen, puh sähköposti teknisen lautakunnan pöytäkirjanpitäjä Raija Puumalainen, puh sähköposti

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 107 16.12.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA 395/00.04.041/2014 Tekla 107 Hallintosihteeri Katja Dahlman: Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan 15.12.2014 Harjavallan

Lisätiedot

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma Tekninen lautakunta 225 09.12.2014 Tekninen lautakunta 13 27.01.2015 Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma 160/02.02.00/2014 TEKLA 09.12.2014 225 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston

Lisätiedot

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Karstulan kunnantalo Himmeli, kunnanvaltuuston kokoushuone

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Karstulan kunnantalo Himmeli, kunnanvaltuuston kokoushuone KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 1 Tekninen lautakunta 31.08.2016 Kokousaika 31.08.2016 klo 18:00-19:30 Kokouspaikka Karstulan kunnantalo Himmeli, kunnanvaltuuston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 43

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4 Perusturvalautakunta 4 26.01.2016 Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma 2016 23/02.02/2016 Perusturvalautakunta 4 Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 120 hyväksynyt vuoden 2016 ta lous ar vion ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus 118 14.06.2013 Yhtymävaltuusto 22 26.06.2013 Yhtymähallitus 162 17.09.2013 Yhtymähallitus 231 10.12.2013 Yhtymävaltuusto 33 17.12.2013 Vuoden 2013 talousarviomuutokset 29/02.02.01/2013 Yhall

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus LIEKSAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO VUODELLE 2017

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus LIEKSAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 Kaupunginhallitus 249 24.10.2016 Kaupunginhallitus 281 07.11.2016 Kaupunginhallitus 308 05.12.2016 LIEKSAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 512/10.100/2016 KH 249 Muutosten vuosi 2017 Tuleva talousarviovuosi

Lisätiedot

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN Tarkastuslautakunta 57 20.05.2015 Kaupunginvaltuusto 44 25.05.2015 VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016 Kaupunginhallitus 371 21.11.2016 Kaupunginhallitus 375 22.11.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 879/03.030/2016 KHALL 21.11.2016 371 KunL 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Aika: 17.05.2016 klo 18:00-19:50 Paikka: Valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 26 Kokouksen järjestäytyminen 3 27 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat (kuntalaki

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit Perusturvalautakunta 54 28.09.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2020 tuloskortit PETUR 54 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2017 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio Perusturvalautakunta 63 27.09.2017 Vuoden 2018 talousarvio PETUR 27.09.2017 63 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2018 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Kunnanhallitus 261 30.11.2015 Kunnanhallitus 277 07.12.2015 Kunnanvaltuusto 55 07.12.2015 VUODEN 2016 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2016-2018 47/04.041/2015 Kh 30.11.2015 261 Valmistelija Vesa Tuunainen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen Kunnanhallitus 358 01.12.2014 Kunnanhallitus 396 08.12.2014 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen 647/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 01.12.2014 358 Valmistelija (hj):

Lisätiedot

Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2014

Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2014 Kaupunginvaltuusto 38 08.06.2015 Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2014 166/02.02.01/2015 Kaupunginhallitus 16.03.2015 99 Kaupunginkamreeri Juha Heinonen 11.3.2015: Kaupungin tilinpäätös vuodelta

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 25.08.2015 klo 14:00-16:08 Paikka Kaupungintalo, 3. kerroksen neuvotteluhuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Läsnä Ikonen Pertti

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 12.02.2014 AIKA 12.02.2014 klo 18:00-19:30 PAIKKA Elisenvaaran oppimiskeskus, kirjaston lukusali ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi / Käyttötalousosa

Talousarvioesitys 2017 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi / Käyttötalousosa Kaupunkirakennelautakunta 127 14.09.2016 Talousarvioesitys 2017 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi 2018-2019/ Käyttötalousosa 362/02.02.02/2016 KARA 127 Valmistelijat: talouspäällikkö Hanna Ekholm-Kippo,

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh , kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh , kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 65 06.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Loimaan kaupungin taloustilanne ja talouden sopeuttamistarve Kh 06.03.2017 65 Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh.02 761 1130, kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Sarkkila-Vuoniskylien vesisosuuskunnan oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätökseen

Sarkkila-Vuoniskylien vesisosuuskunnan oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätökseen Kaupunginhallitus 271 21.08.2017 Kaupunginhallitus 298 04.09.2017 Sarkkila-Vuoniskylien vesisosuuskunnan oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätökseen 21.8.2017 271 687/60.604/2009 KH 271 Sarkkila-Vuoniskylien

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

1. Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto, toiminta-avustushakemus esitykseen sisältyy ( vuonna 2016)

1. Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto, toiminta-avustushakemus esitykseen sisältyy ( vuonna 2016) KAUPUNGINHALLITUS 401 17.10.2016 KAUPUNGINHALLITUS 462 14.11.2016 KAUPUNGINHALLITUS 474 28.11.2016 Raahen kaupungin talousarvio 2017 ja -suunnitelma 2018-2019 KH 401 Toimielimet ovat antaneet talousarvioesityksensä

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous koulutusluokassa klo 17:00-17:55

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous koulutusluokassa klo 17:00-17:55 Pöytäkirja 6/2016 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta Aika 16.08.2016 klo 17:00-18:24 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone 205 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 22.01.2015 Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan

Lisätiedot

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta: KAUPUNGINHALLITUS 74 17.02.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 19 24.02.2014 KAUPUNGINHALLITUS 31 19.01.2016 Takauksen antaminen Raahen Seudun Uimahallisäätiön 10,9 miljoonan euron lainalle / Takauksen antaminen Raahen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Lieksan kaupungin talousarvio vuodelle /10.100/2017

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Lieksan kaupungin talousarvio vuodelle /10.100/2017 Kaupunginhallitus 300 04.09.2017 Kaupunginhallitus 405 04.12.2017 Lieksan kaupungin talousarvio vuodelle 2018 445/10.100/2017 KH 300 Lieksan kaupunginvaltuusto on kesäkuussa 2016 hyväksynyt kaupun gin

Lisätiedot

10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN. Talousarvion sitovuus

10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN. Talousarvion sitovuus Teknisen lautakunnan valvontajaosto 10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN VALVJAOS 10 Toimialan vs. esimies 5.2.2013 Kaupunginvaltuusto on 18.12.2012

Lisätiedot

Hallintopalvelukeskus ja lautakunnat esittävät ta lous ar vio muu toksia sekä käyttötalouteen että investointeihin.

Hallintopalvelukeskus ja lautakunnat esittävät ta lous ar vio muu toksia sekä käyttötalouteen että investointeihin. Kaupunginhallitus 320 07.12.2015 Kaupunginvaltuusto 88 21.12.2015 MUUTOKSET VUODEN 2015 TALOUSARVIOON 448/10.100/2014 KH 320 Käsitellessään toista osavuosiraporttia 19.10.2015 kau pun gin hal litus velvoitti

Lisätiedot

Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh , kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh , kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 65 06.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Kaupunginhallitus 104 10.04.2017 Loimaan kaupungin taloustilanne ja talouden sopeuttamistarve 1163/02.02.00/2016 Kh 06.03.2017 65 Valmistelija:

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lisämäärärahan myöntäminen koulutuslautakunnalle

Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lisämäärärahan myöntäminen koulutuslautakunnalle Koulutuslautakunta 54 25.05.2016 Kaupunginhallitus 91 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 21 13.06.2016 Lisämäärärahan myöntäminen koulutuslautakunnalle 141/01.01.01/2016 KLTK 54 Valmistelija: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Osavuosikatsaus 1-4 / / /2016 KHALL RAPORTOINTI VAL TUUS TOL LE

Kaupunginhallitus Osavuosikatsaus 1-4 / / /2016 KHALL RAPORTOINTI VAL TUUS TOL LE Kaupunginhallitus 199 23.05.2016 Osavuosikatsaus 1-4 / 2016 2072/02.02.02/2016 KHALL 23.05.2016 199 RAPORTOINTI VAL TUUS TOL LE Valtuustolle raportoidaan taloudellis ten ja toiminnallisten tavoitteiden

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunginhallitus on 3.8.2015 147 päättänyt myön tää eron Jari Lampiselle kaupunginkamreerin virasta 1.3.2016 al kaen.

Nurmeksen kaupunginhallitus on 3.8.2015 147 päättänyt myön tää eron Jari Lampiselle kaupunginkamreerin virasta 1.3.2016 al kaen. Kaupunginhallitus 160 17.08.2015 Kaupunginhallitus 192 28.09.2015 Kaupunginhallitus 206 19.10.2015 Kaupunginkamreerin viran täyttäminen 176/01.01.01/2015 KHAL 160 Nurmeksen kaupunginhallitus on 3.8.2015

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 19/ Otsikko Sivu 252 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 19/ Otsikko Sivu 252 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 Kaupunginhallitus Aika 18.10.2016 ja 19.10.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 252 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 4 253 Vuoden 2017 talousarvio

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 303 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 KH 303 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väk syt tä vä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 310 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 91 07.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 KH 23.11.2015 310 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 28.01.2016 Sivistystoimen vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 6/ Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00-19:35. Kunnantalon valtuustosali.

Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 6/ Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00-19:35. Kunnantalon valtuustosali. Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 6/2016 62 Tekninen lautakunta Aika 04.10.2016 klo 18:00-19:35 Paikka Kunnantalon valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 33 Osavuosikatsaus 1.1. - 31.8.2016 / Tekninen

Lisätiedot

Lisämäärärahaesitys palkkahallinnon ohjelmistouudistuksen kustannuksiin

Lisämäärärahaesitys palkkahallinnon ohjelmistouudistuksen kustannuksiin KH - Yleisjaosto 28 01.06.2015 Kaupunginhallitus 262 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 60 21.09.2015 KH - Yleisjaosto 42 26.10.2015 Lisämäärärahaesitys palkkahallinnon ohjelmistouudistuksen kustannuksiin 248/02.07.00/2015

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ Otsikko Sivu 368 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 669

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ Otsikko Sivu 368 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 669 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/2016 666 Kaupunginhallitus 21.11.2016 Aika 21.11.2016 klo 09:00-15:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 368 Kokouksen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Talousarvio / /2017 TEK

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Talousarvio / /2017 TEK Tekninen lautakunta 78 20.09.2017 Tekninen lautakunta 84 25.10.2017 Talousarvio 2018 TEK 20.09.2017 78 228/02.02.00/2017 Talousjohtaja on kirjeellään 27.6.2017 pyytänyt lautakuntia toi mit tamaan vuoden

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 25.01.2017 Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan

Lisätiedot

Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien yhdistäminen

Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien yhdistäminen Kaupunginhallitus 21 30.01.2017 Kaupunginhallitus 63 21.02.2017 Kaupunginhallitus 105 10.04.2017 Kaupunginhallitus 119 18.04.2017 Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015. Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.

Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015. Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01. Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.016/2013 KHALL 20.04.2015 122 Kankaanpään kaupunginhallitus ja -valtuusto

Lisätiedot